Amerikan “maalaisliitto”.
Kuten olemme jo aikaisemmin maininneet, on amerikalainen yhteiskunnallinen kansanvalta trustien ja kahden vuoronperään hallitsevan puolueen johtajien väliin ahtaalle puserrettu. Raha ja puoluejohtajat määräävät maan politiikan suunnan; kansanvaltaisuus on suurelta osaltaan vain lippuna, jonka suojassa omia itsekkäitä etuja ajetaan. Työväenliike on maassa verrattain heikko. Se ei ole ainakaan tähänastisella toiminnallaan suuriakaan aikaansaanut. Valtaa pitävät demokraatit ja republikaanit, jotka edustavat “kahta mieltä samassa ajatuksessa”, kuten näitä molempia puolueita arvostelevat Amerikan “maalaisliittolaiset”, Nonpartisen Liiton jäsenet. He ovat sitä mieltä, että nuot valtaa pitävät puolueet ovat menettäneet nuoruuden tuoreutensa ja että nyt niiden johtajat sovinnossa jakavat keskenänsä tuottavat ja vaikutusvaltaiset virkapaikat. “Niillä ei ole enään mitään periaatteita, niiden ainoa pyrkimys on säilyttää sovinto omissa riveissään.” Ne ovat sekaantuneet toisiinsa, vanhentuneet ja aikansa eläneet. Edistyksen henki on niissä muuttunut vallanhimon hengeksi. Ne ovat menneen ajan puolueita. Seurauksena tästä on luokkalainlaadinta sen kaikkein vaarallisimmassa muodossa. Pankki-trustit hallitsevat entistä lujemmin. “Republikaani-demokraatti-kaksoiset ovat luokkapuolue ja ovat ne kuuliaisia lapsia kasvatusisälleen, Wall-kadun pankkiiriryhmälle.”
Näin ajattelevat ne — ei suinkaan vähäiset kansalaispiirit — jotka nykyään luovat uusia yhteiskunnallisia arvoja Amerikan Yhdysvalloissa ja jollainen kieltämättä on Nonpartinen Liitto, joka suurin piirtein katsoen vastaa Suomen Maalaisliittoa ehkä enemmän kuin minkään toisen valtakunnan maalaispuolue. Tällä nuorella puolueella on ollut menestystä kaikkialla farmarien keskuudessa. Se ei ole toistaiseksi esiintynyt itsenäisenä puolueena valtiollisissa vaaleissa, vaan on se esim. Pohjois-Dakotassa vallannut valtapuolueitten järjestöt ja ajanut sitä tietä omat miehensä lainsäädäntölaitoksiin.
Nonpartisen Liiton johtaja on Mr. A. C. Townley, entinen farmari ja yksi kaikkein parhaita Amerikan puhujia. Hän on pankki-trustien ja kauppakamarien puolelta koko valtakunnan ehkä enimmän vihattu mies. Tällä kertaa tämä farmarien yhteiskunnallinen herättäjä istuu linnassa Minnesotan vakoilulain nojalla annettua kolmen kuukauden rangaistusta suorittamassa. Tästä tuomiosta kirjoittavat Nonpartisen Liiton lehdet m.m. seuraavaa:
"Jos koskaan on tapahtunut oikeuden väärinkäytöstä, joka olisi kiihoittanut Yhdysvaltain kansalaisia kapinaan, niin sellainen tapaus on Nonpartisen Liiton presidentin Townleyn joutuminen vankilaan teräsristikkojen taakse. Kun syytökset oikeudessa voidaan keinotekoisesti todistaa ja siten tuomio langettaa, niin se voidaan tehdä ketä vastaan tahansa, olkoonpa hän sitten syyllinen tai syytön. A. C. Townley on meidän johtajamme ja hän edustaa ainoaa maanviljelijäin liikettä, jolla on mitään arvoa, joka taistelee monopoleja ja ahneutta vastaan. Townleyn on mentävä vankilaan sentähden, että hänellä on tarmoa ja selkärankaa taistella niitä verenimijöitä vastaan, joilla on kädet maanviljelijäin taskussa kyynärpäitä myöten.
Me olemme halveksittavia raukkoja ellemme puolusta johtajaamme, sillä häntä vastaan ei ole voitu mitään vääryyttä todistaa. Maanviljelijöinä me tuotamme kansakunnallemme leivän ja miljoonat meistä joutuvat vararikkoon sentähden, että tuotamme noita tärkeitä elintarpeita tappioksemme.
Milloin tämä vääryys loppuu?
Nämä rosvot eivät tule luovuttamaan ylivaltaansa ennenkuin kansalaiset käyttävät oikeuksiaan vaaliuurnalla puhdistaen hallituksemme perinpohjin, presidentistä koirapoliisiin asti.
Ellei tämä tapahdu, niin meidän on parhainta muuttaa vanha sananparsi “urhojen kotimaasta” ja sanoa sensijaan “orjien kotimaa”.
Samalla kun tämä kelpaa näytteeksi aito amerikkalaisesta sanankäytöstä, samalla se osoittaa kuinka kovaa taistelua nousevan “maalaisliiton” täytyy käydä. Mutta vastustus on turhaa, Amerikan 12-miljoonainen maatyötä tekevä äänestäjäkansa valveutuu. Sen yhteiskunnallista heräämistä ei voida enään seisauttaa, vaikka minkälaisia keinoja käytettäisiin sitä vastaan. On tapahtunut niinkin, että liiton järjestäviä matkasihteereitä on raa'asti kohdeltu, riisuttu alasti, tervattu ja höyhennetty, mutta aina päinvastaisella tuloksella kuin mitä on tarkoitettu.
Suurin syytös tätä uutta yhteiskunnallista liikettä vastaan on se, että liitto ei ole muka isänmaallinen puolue. Tämän syytöksen on heittänyt m.m. niinkin huomattu henkilö kuin entinen presidentti Taft.
Kauranolkia poltetaan suomalaisella farmilla. Surullista, mutta totta.
Syytökset ovat siis samanlaatuisia kuin “vanhassa maassakin”. Onhan meilläkin maalaisliittoa syytetty sosialismiin taipuvaisuudesta, sivistysvihollisuudesta ja vieläpä jumalattomuudestakin. Ja pääasiassa aivan samanlaisilla perusteilla ja samanlaisista vaikutteista.
Nonpartinen Liitto on saanut alkunsa Pohjois-Dakotassa, joka on yksi Yhdysvaltain suurimmista valtioista, hyvin harvaan asuttu. Vaikka pinta-ala on 70 tuhatta neliömailia, asuu siellä vain 700 tuhatta ihmistä, joista 80 % farmareita. Ainoastaan 10 % asuu kaupungeissa. Suurimmassa kaupungissa on vain 22 tuhatta asukasta.
Pohjois-Dakotan farmarit ovat suurimmaksi osaksi pohjoismaalaisia, joukossa saksalaisia ja venäläisiä, joitten kaikkien esivanhemmat tulivat noin sukupolvi takaperin näille silloin vielä viljelemättömille aavikoille, joilla kuljeskeli puhvelihärkä, hirvi ja poro.
Yhdessä miespolvessa on tästä maasta tullut liittovaltain kenties suurin maanviljelysvaltio. Uskallusta ja tarmoa on se asukkailta kysynyt.
Duluthilainen “hoopoo”. Alkuaan Heikki Vuoriniemi Ähtäristä.
Mutta vaikka tämän aavikkovaltion farmarit tuottivat vuosi vuodelta yhä suurempia satoja, pysyivät he köyhinä. V. 1915 oli enempi kuin ⅔ farmeista kiinnityslainain alaisia ja ¼ vuokralaisia.
Farmarien hiellä ja työllä rikastuivat vain pankkiirit, myllärit, viljanostajat ja vakuutusasiamiehet.
Tällainen onneton tila syntyi yhden miespolven aikana. Maanviljelijäin köyhtymisen syynä oli kurja viljanmyyntijärjestelmä, jota johdettiin Chicagon y.m. viljanosto- ja myllykomppanioitten kautta. Farmareita kohdeltiin kuin muinaisen mahtavan Rooman alusmaitten veronmaksajia. Rahamiehet, myllärit, vakuutusmiehet, teurastuslaitokset ja rautatiet pitivät Pohjois-Dakotaa alusmaanaan. Rautatierahdit esim. olivat 40 % korkeammat kuin naapurivaltioissa. Valtion kauppavaihto tapahtui rajojen ulkopuolella. Kaiken tämän lisäksi saivat farmarit kärsiä kaikenlaista epärehellistä kohtelua. Viljasato-säiliöt kuuluivat maan rajojen ulkopuolella oleville rahayhtymille, jotka järjestivät viisaasti kaikki maksut maksettaviksi syksyllä. Näin pakotettiin maanviljelijät myymään viljansa halpana aikana. Vilja luokiteltiin mielin määrin, vieläpä punnittiinkin väärin. Teräväpäisemmät farmarit kokeilivat ja veivät saman kuorman useampana päivänä arvioitavaksi viljasäiliömiehelle, joka aina arvioi ne eri tavalla. Niinikään huomattiin, että viljan ostajat möivät paljon enemmän kuin mitä olivat ostaneet. Vilja oli käsittämättömällä tavalla lisääntynyt säiliössä ollessaan. — Petoskauppa tuli räikeästi näkyviin v. 1916, jolloin kuumat tuulet vaikuttivat sen, että nisun jyvä oli kurttuinen ja pieni. Tämän johdosta viljanostajat kuuluttivat maailmalle, että Pohjois-Dakotan vilja ei kelpaa ihmisille, vaan se on syötettävä kanoilla ja sioilla. Hinnat halpenivat ja koko sato myytiin ala-arvoisena, halpana viljana. Muutaman kuukauden kuluttua julistivat samat ostajat, että tämä sama vilja on paljon parempaa kuin tavallisten vuosien vilja, ja kiskoivat jauhoista entistä korkeamman hinnan.
Näin häikäilemättömästi ryöstettiin farmareilta miljoonia dollareita.
Tällaiset syyt herättivät leivänkasvattajat ja saattoi heidät yhtymään Nonpartiseen Liittoon.
Kuvaavaa Pohjois-Dakotan farmarien sorrosta on myöskin valtion viljansäilytysaseman perustamispuuha. Farmarit tulivat siihen vakaumukseen, että oman valtion säilytysasema pelastaa heidät nylkyrien käsistä. Melkein yksimielisesti määräsivät he lainlaatijakunnan rakentamaan tuon säiliön, mutta lainlaatijakunta keksi tekosyyn ja väitti, että se on perustuslainvastaista toimintaa. Nyt farmarit seuraavissa vaaleissa määräsivät perustuslain muutettavaksi, ja sitten viljasäiliö omaan valtioon. Mutta lainlaatijakunta ei nytkään totellut, vaan alkoi vehkeillen selittää, että heille ei ole sanottu laitetaanko se maan rajojen sisälle vaiko jonnekin lähelle myyntipaikkoja. Kolmannella kerralla määräsivät maanviljelijät sen laitettavaksi maan rajojen sisäpuolelle, mutta ei vieläkään lainlaatijakunta asiaa päättänyt, sillä ei ollut muka varoja tähän tarkoitukseen. Vasta neljännellä kerralla täytyi lainlaatijakunnan rakentaa valtion viljasäiliö. Näin taisteltiin 8 vuotta ennenkuin toivottu tulos saavutettiin. Lainlaatijakunta oli täydellisesti mylly-yhdistyksen asiamiesten ja rautateiden omistajien vaikutuksen alainen, eikä rohjennut kuulla valitsijainsa ääntä. Äänten ostaminen on niinikään Amerikassa onneton yhteiskunnallinen tauti.
Sodan sytyttyä syytettiin Nonpartista Liittoa epäisänmaallisuudesta. Sen puhujia tervattiin ja höyhennettiin, vaikka esim. Pohjois-Dakotan farmarit tekivät kaikkensa sodan hyväksi. Vastustajat sanoivat taistelevansa Euroopassa kansanvallan puolesta, mutta itse lankesivat mitä törkeimpään tyrannivallan tavoitteluun.
Näistäkin muutamista esimerkeistä jo huomaa, kuinka Amerikan maanviljelijäin yhteiskunnallista heräämistä vastustetaan pääasiassa aivan samoista vaikutteista kuin “vanhassa maassakin”. Tulemme tämän kertomuksen loppupuolella vähän puhumaan Suomen maanviljelijäin yhteiskunnallisen liikkeen, maalaisliiton taisteluista, sen voitoista ja tappioista.