Vaikutelmia New Yorkin suomalaisista.
Toimittaja Antero Riippa ja konsulaatin virkailija tuomari A. J. Jalkanen olivat rannassa vastassa. Miesten kärsivällisyys joutui koetukselle, sillä tullista en tahtonut mitenkään selviytyä, mukanani olevia kirjoja kun tullipuplikaanit epäilivät bolshevistisiksi. Viimein kuitenkin selvittiin matkalle ja niin päästiin onnellisesti tuon miljoonakylän maanalaisella junalla Brooklynin puolelle. Täällä vietiin mies “Kalevan naisten” omistamaan “kotiin”, jossa asuu — kuten nimikin sanoo — ainoastaan naisia. New Yorkin suomalaiset naiset ovat tarmokasta väkeä, heillä on oma koti, suuri ja komea. Miehet eivät kykene naisten kanssa kilpasille tässä Amerikan porstuassa. New York on siirtolaisten läpikulkupaikka, joka vaikuttaa m.m. sen, että kansalaisillamme täällä on sangen vähä yhteisharrastuksia ja sekin mitä on tapahtuu pääasiallisesti sosialismin hengessä. Työväen talo on mahtava, samoin työväen osuuskauppa toimii reippaasti.
Puhumaan jouduin Imatra-seuran “haalille”. Oli juuri uudenvuoden aattoilta. Tämä Matti Kurikan perustama seura vietti uudenvuodenyötänsä. Ohjelman lisänä oli “Suomi-vieraan” puhe.
Puhumapaikalle mennessä tapasimme juopuneita suomalaisia, jotka talon porttikäytävässä tervehtivät meitä aito suomalaisella tavalla, kiroten ja meluten. Koko “juhla” oli tavattoman raskas ja painostava. Kuulijoita viitisenkymmentä, suurin osa matti-kurikkalaisia ihanneihmisiä. Raskaalla mielellä lähdimme täältä pois. Alku ei ollut lupaava.
Puhuin New Yorkissa vielä kahdessa paikassa: erään kirkon alasalissa ja “Tähti”-raittiusseuran juhlassa. Molemmissa paljo väkeä ja innostus suuri.
Miljoonakaupungin tylsistyttävä vaikutus näkyy silmiinpistävästi myöskin suomalaisissa. Henkisesti väsyneitä, alakuloisia ovat New Yorkin suomalaiset. Heille, suurimmalle osalle, ei merkitse mikään mitään. He elävät tuollaisessa henkisen tylsyyden tilassa, ikävöiden kotiin, tai pääsyä edes jonnekin muualle. Kaikki elävät ja toimivat vain “toistaiseksi”. Nuori polvi elää aito newyorkilaiseen malliin. Purevat purukumia niin että puuteri poskista pölynä putoilee. Käyvät huvittelupaikoissa, laulavat englanninkielisiä lauluja ja lukevat jännittäviä salapoliisiromaaneita. Toiset taas vaipuvat fanaattiseen uskonnolliseen kiihkoiluun ja hyvin paljo sortuu tuon suuren kaupungin kammottavaan lokaan. Aniharvat New Yorkissa menestyvät. Poikkeuksen tekevät suomalaiset palvelustytöt, joitten kysyntä on suuri ja joista täytyy sanoa, että he ovat paljo kunniaa kansallisuudelleen tuottaneet.
New York ei ole mikään suositeltava paikka siirtolaisille vaikka siellä onkin nykyään noin 30 tuhatta suomalaista. Monelle suomalaiselle, ja mikä kummallisinta: monelle n.s. paremman kodin lapselle on tämä kaupunki muodostunut mitä syvimmäksi lankeemuksen paikaksi. Ensimmäisenä kuukautena siellä herrassiirtolaiset tepastelevat silkkipytty päässä etsien kotimaassaan totutulla tavalla “hyvien paperien” avulla paikkoja. Kahden kuukauden kuluttua on herraskaiset pukimet pantattu ja kolmen kuukauden päästä miehet kerjäävät, lakasevat katuja tai tekevät jotain muuta samanarvoista työtä. Eräskin kauppaneuvoksen poika, entinen haminalainen kadetti, joka ennen Helsingissä loistopäivinään käväsi eräästä helsinkiläisestä hotellista ylimääräisellä junalla Riihimäeltä yhden tulitikkulaatikon ostamassa, joutui New Yorkissa sellaiseen puutteeseen, että söi kadulta etsimiänsä perunankuoria y.m. koirain ruokaa. Näin käy yläluokka-siirtolaisille, niille jotka ovat kotimaassa kasvatetut “paremmiksi ihmisiksi”.
Toisille taas, jotka omaavat tarmoa ja luonteen ryhtiä, käy paremmin. Tapasin eräänkin helsinkiläisen maisterin kantamassa tiiliä rakennuksella. Eräs nuori talonpoikaisesta kodista lähtenyt pastori teki puusepäntyötä ja sanoi sen “paremmin vetelevän kuin papin viran”. Ainoastaan lujaluontoinen, siveellisen ryhdin omaava terve, älykäs työmies kykenee New Yorkissa itsellensä jonkinlaisen aseman raivaamaan. Suomalaisista kunnon miehistä on tässä kaupungissa puute. Sillä vain aniharvoissa tapauksissa suomalaisen miehen luonteenlujuus kestää tämän maailman suurimman kylän kiusaukset ja viettelykset. Monia pöyristyttäviä kertomuksia tietävät siirtolaispapit kertoa kansalaistensa lankeemuksista tässä kaupungissa. Usein siellä ihminen katoaa tielle tietymättömälle, vajottuaan ensin eläintäkin alemmaksi. Itsemurhia tapahtuu tiuhaan ja mielisairaus yllättää monen. Niin että jokaisen Amerikkaan menevän pitäisi välttää New Yorkiin asettumasta ja pyrkiä muualle, sillä ei missään koko Amerikassa ole menestymismahdollisuudet niin vähäiset kuin tässä kaupungissa, ainakin mitä miehiin tulee. Synkkiä ja mustia ovat ne havainnot, mitä vieraileva suomalainen saapi kansalaistensa elämästä New Yorkista. Henkistä hätää ja onnettomuutta näkee siellä kaikkialla. Onni onnettomuudessa on se, että monetkaan, varsinkin kauemmin tuossa kaupungissa eläneistä, eivät tuota synkkää tilannetta huomaa ja tunne. He ovat tylsyneet ja tottuneet kaikkeen.
Myönnettäköön kuitenkin, että paljo poikkeuksia, vieläpä kauniitakin, on olemassa.