Ashtabula Harbor, Ohio.
John E. Glantz, amerikkalainen lakimies.
Matkan mieliinpainuvin paikka oli ehdottomasti Ashtabula Harbor, Ohiossa. Kohta asemalle astuessa huomasi tulleensa isänmaatansa kaivaten rakastavien kansalaisten pariin. Lakimies J. E. Glantzin komea “kaara” s. o. auto kiidätti miehen Glantzin sievään kotiin. Tämä isokyröläinen “loijari” on näyte etelä-pohjalais-amerikkalaisesta sivistyneestä miehestä. Näyte siksi, että on niin sangen vähän korkeampaa amerikkalaista sivistystä saaneita etelä-pohjalaisia miehiä Amerikassa. Ashtabula Harborissa on kuitenkin sellaisia useampiakin. Sellainen on esim. laihialainen liikemies ja varakonsuli Kalle Potti. Mies ei tosin liene yliopistollista sivistystä saanut, mutta sivistynyt etelä-pohjalainen toimen mies hän on. — Lakimies Glantz on nykyään Suomessa.
Ashtabula Harbor on yksi kaikkein suurimpia suomalaisseutuja Yhdysvalloissa. Sen vuoksi viivymme täällä hiukan kauvemmin ja annamme konsuli Potin kertoa:
“Amerikan helvetti.”
Ashtabula Harboria kutsuttiin yhteen aikaan “Amerikan helvetiksi”, siksi raakaa elämää on siellä eletty. Suomalaisia tuli tänne v. 1872. Kaupunki oli siihen aikaan rauhallinen satamakaupunki, mutta pian sen jälkeen alkoi kaupunki muuttua mitä kauhistuttavammaksi roskaelämän pesäpaikaksi. Kapakoita ilmestyi kuin sieniä sateella. Rahat ja ihmisyys katosivat näissä “helveteissä”. Kaikki suomalaiset järjestään sortuivat kapakkaan. Ei auttanut sivistys, ei uskonto. Kerrankin tuli pohjalaisia körttiläisiä suurempi joukkue seutukunnalle. Aluksi he pitivät seurojansa, mutta ennenpitkää, heiluivat hekin puukot käsissä kapakan tanssihuoneen lattialla. Miestä arvosteltiin tappelukuranssin ja juopottelukyvyn mukaan. Tytöt ihailivat suurinta tappelijaa. Kaikki jumaloivat kapakka-tanssiaisten suurinta mellastajaa.
Tällainen elämä kuitenkin herätti parhaimmiston ajattelemaan. He huomasivat, että suomalaisten perikato on lähellä, ellei muutosta aikaansaada. Kirjoitettiin Turun arkkipiispalle ja pyydettiin suomalaista pappia paikkakunnalle, mutta arv. piispa ei suvainnut edes vastata kirjeeseen. Kuvaavaa meidän kirkkoruhtinaillemme! Japani- y.m. lähetystä harrastetaan, mutta omien kansalaisten avunanomus kaukaa lännestä kaikuu kuuroille korville. Sattumalta sattui kuitenkin pastori Backman Suomesta palatessaan v. 1881 poikkeamaan Harboriin ja hänen välityksellään alkoivat ruotsalaiset Augustana-opistosta hommata suomalaisille pappia. Pastori J. J. Hoikka saapuikin keväällä 1882. Hän kuitenkin oli vain muutaman kuukauden. Oli taas muutama vuosi sellaista, ettei mitään toimittu. V. 1884 saapui kuitenkin mies, jonka ansiot ovat suuret Amerikan suomalaisten sivistysharrastuksia tarkastellessa. Se mies oli maisteri J. V. Lähde. Suomen tasavalta on yhdelle ja toiselle kunniamerkkejä Amerikkaan asti lähetellyt, jopa sellaisillenkin, jotka merkkejä pilkaten käyttävät niitä naamiohuveissa, mutta monet J. V. Lähteen kaltaiset taistelijat ovat unohtuneet.
V. Lähde.
Vihtori Lähde perusti Harboriin “Yhdysvaltain Sanomat”-nimisen sanomalehden.
V. 1885 perusti August Edwards ja Chas. J. Stenroos Harboriin raittiusseuran. Se vasta oli alku paremmalle tielle. Tämä “Hyvä toivo”-niminen raittiusseura oli ensimäinen Ohion valtiossa. Ennenpitkää alkoi elämä muuttua. Perustettiin raittiuslehti nimeltä “Perheen Ystävä”, josta niinikään tuli ensimäinen raittiuslehti Amerikan suomalaisille. Nyt alkoi ylösnousemuksen aika. Miehet häpesivät huonoa elämäänsä, naiset lakkasivat käymästä kapakoissa j. n. e.
Ashtabula Harborin suomalaisia.
Kapakka-puolue tuli raivoihinsa. Uhattiin viedä henki innokkaimmilta. Vihdoin pitkän kamppailun perästä, jossa kaikkivaltiaan dollarin apua käytettiin, voitti kapakkapuolue ja “Hyvä Toivo” tapettiin. Kullekin jäsenelle maksettiin 10 dollaria ja niin raukat möivät esikoisoikeutensa hernerokkaan. Juoppous alkoi nyt uudelleen voittokulkunsa. Tuhannet perheet kotimaassa ja Amerikassa odottivat turhaan isältä rahakirjettä tai kapakasta kotiin. Kaikki ansiot menivät kapakoitsijain pohjattomaan kitaan.
Eljas Maunus. Vanhin suomalainen Ohiossa.
Raittiuspuolue ei kuitenkaan kokonaan kuollut. vaan se varusteli hiljakseen uutta taistelua. Tilattiin kirjoja Suomesta. Pidettiin puheita ja vihdoin perustettiin uusi seura nimeltä “Hyvä Tahto”. Tämä tapahtui 1887. Kirjaston ja tämän seuran avulla alkoi uusi voittoisa taistelu kapakkapuoluetta vastaan. Uudet tarmokkaat miehet, sellaiset kuin pastori Frans Lehtinen ja W:m Williamsson olivat voittamattomia. Uskonnolliset kiistakysymykset saivat taas aikaan sen, että “Hyvä Tahto”-seura kuoli. Kapakoitsijat riemuitsivat, antoivat ilman ryyppyjä suomalaisille ja niin alettiin uudelleen luisua onnettomuuden kuilua kohti.
Näihin aikoihin saapui Suomesta innokas, nuori pastori Aapeli Kivioja, joka perusti kolmannen kerran raittiusseuran pannen sille nimeksi: “Kunto”. Tämä perustus oli pitävä. Tämä seura perustettiin vuonna 1892. Harborissa on vieläkin pari sellaista miestä, jotka olivat perustamassa tätä seuraa. Toinen niistä on vanhin seutukunnan suomalainen Eljas Maunus.
Monien vaiheiden ja sitkeiden taistelujen perästä on vihdoin päästy siihen, että nykyään on suomalaisten sivistysharrastukset Harborissa korkeammalla kuin yhdenkään toisen kansallisuuden. Lapset ovat korkeakouluissa ensimäisiä. Pankeissa, postitoimistoissa, rautateillä y.m. tapaat sivistyneitä suomalaisia. Pikajunaa kuljettaa suomalainen mies j.n.e. Yliopistoissa on paljo suomalaisten lapsia. Kolme suomalaista lakimiestä on kaupungissa. Ähtäriläinen lääkäri Paul J. Colander nauttii suurta kannatusta. Suomalaisilla on komea raittiusseura Sovinnon talo, joka on suurin puutalo koko Ohion valtiossa. Se on tullut maksamaan 20 000 dollaria. Talon keskikerros on oopperahuoneena. Kolmas kerros on kokoushuoneita täynnä ja alinna on urheiluhuoneisto. Seuralla on suuri kirjasto, käsittäen noin 2 000 nidosta. Tornikello on Jalasjärveltä erään kuulun Könnin oppilaan tekemä. Suuri soittokunta “Humina” on koko Harborin ylpeys. Se on Suomessa vierailleen Louhen veroinen.
Kaupungissa on vielä kolme kirkkoa: Suomalaisilla lähetystalo ja kirkko, uudestakastajilla on kirkkonsa ja pelastusarmeijalla komea talo. Uskonnollinen elämä on siis vilkasta ja voimaperäistä. Kalevan ritareilla ja Kalevan naisilla on oma talonsa. Tämän kansallisen liikkeen kehityksestä puhutaan edempänä enemmän. Kalevaisilla on oma huvilansa Eriejärven rannalla. Puistoa sen ympärillä kutsutaan Kalevanpuistoksi. Tukevin Kalevan Ritari on kälviäläinen urakoitsija Kalle Hukari. Mies painaa yli 300 paunaa eli 150 kg. Rehti pohjalainen, oikea israeliitta, jossa ei vilppiä ole. Suomalaisia liikkeitä on yhteensä 35. Kylpylaitoksia viisi, hierojia kolme, luonnonparantajia yksi, jolla on myöskin oma parantola. Harborin ja sen ympäristön väkiluku on noin 15 000. Ashtabula Harborissa on 6 tuhatta suomalaista.
Kalle Hukari Kälviältä.
Näin kertoeli mr Potti.
Luentopaikalla Sovinnon haalilla oli yleisöä kaikki sivuhuoneetkin ja eteinen täynnä. Isänmaallinen mieli nousi korkealle ja suomalaista kirjallisuutta ostettiin lähes 250 dollarin arvosta.
Kun tämä erittäin innostuttava — ennenkaikkea “Suomi”-vierasta innostuttava — juhla loppui, siirryttiin Kalevan Ritarien kodikkaaseen “majaan” yhteiselle illalliselle, jossa pidettiin useita puheita ja kulutettiin iltaa laulaen ja seurustellen.
Tavallisen kuolevaisen mielestä olisi luullut päivän ohjelman päättyvän tähän, mutta niin ei käynyt täällä. Vasta lopuksi paras, “Suomi-vieraasta” tehtiin aamupuolella yötä kolmannen asteen Kalevan Ritari. Tämä tilaisuus oli mieliin painuvin koko matkalta, juhla, joka laski perustuksen uusille avarille näköaloille. Se oli tilaisuus, jossa siirtokansa avasi henkiset aarteensa, suur-Suomi-unelmansa ja suuren Mestarin tavoin käski “Suomi-vieraan” viedä “verkot syvemmälle”, pois mutaisista rantakaislikoista, kauvaksi myrskyävälle syvälle merelle. Me kiistelemme isänmaassamme usein jonninjoutavista pienistä pippurinsiemenen kokoisista päämääristä ja suunnista. Meidän suuremme ovat pieniä. Meidän verkkomme makaavat matalissa vesissä ja siksi emme mitään saa! Kiistelevä, pienistä suuruuksista viljava Suomi-parka kärsii. Me näemme tuskin tuumaa edemmäksi, politikoimme, murjotamme, nälvimme toinen toistamme. Olemme kuin nelivuotisia sokeripalasesta kiisteleviä lapsia.
Mutta isänmaastamme nälkää pakoon lähteneen siirtokansan keskuudessa elää järjestö: Kalevan Naiset ja Kalevan Ritarit, jotka pyrkivät kauvaksi, jotka ponnistelevat suurten päämäärien innoittamina. He kokoontuvat tuolla “paapelin virtain luona” suljettujen kammioitten suojaan. Rukoillen maailman tekijältä pelastusta Suomen suvulle pitävät he sammuvaa suur-Suomi-tulta vireillä. Karjala, Inkeri, Aunus, Vepsä, Viro, siirtokansa, sanalla sanoen koko Suomen suku on heidän unelmiensa, heidän toimiensa päämääränä. Ylös kukkuloille he pyrkivät, he, vieraan kansan keskuudessa taistelevat Suomi-ihmiset, suomalaiset! Toinen toisiansa tukien, toinen toisiansa lohduttaen uskovat he aikaan, jolloin Suur-Suomi syntyy, jolloin Suomen suku huomaa verkkonsa matalikolla ja jolloin ilmestyy mestari tai mestareita, jotka käskevät viedä verkot syvemmälle — ja jolloin ne myöskin viedään.
Eläköön Kalevalaiset Amerikassa! Eläköön!