YLÖSNOUSEMUS.

I.

      Nyt ohjaan onneni venhettä,
    valonviittoja etsin sille,
    vaan suuntani vieras, sen tiedän ma
    on toisille soutajille.

      Ne harhaan sanovat kulkevan
    mun laivani, tuhoa kohti,
    vaan näin, että aurinko onnelan
    ihan purteni suunnasta hohti.

      On selkeä suunta mun purrellain,
    sen purje vie ulapalle;
    se uljasna aaltoja halkoo vain,
    tuo riemua ohjaajalle.

      Vie sykintä kielissä sydämen
    mun taistohon vasten väärää,
    ja valtius valon ja veljeyden
    se oikeustuntoni määrää.

II.

      On tie nyt suora,
    kuin ois ijäisyys jo alkamassa.
    Sain rauhan, rauhan
    suurten unelmien valkamassa.

      Nyt taivaan tunnen,
    mitä tajunnut en ennen milloin;
    sun oma itses,
    sielu, nousee korkeuteen silloin.