Aarteenkaivajat

AARTEENKAIVAJAT

Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia

Kirj.

LARIN-KYÖSTI

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1908.

HENKILÖT:

JASKA, Ala-Hölmän isäntä.
JUSTIINA, hänen rakas vaimonsa.
EPRA, Ylä-Hölmän isäntä.
TIKKA, herrastuomari.
MESAKKI, Hölmölän puukellonsoittaja.
AARETTI AKIANTERI, arkkilaulujen tekijä.
MAAILMAN-MATTI.
KOPUTUS-LIISA, puoskariakka.
ANSU, kylän poika.
AMALIA, Epran veljentytär.
HÖLMÖLÄN KANSAA.

ENSI NÄYTÖS.

Hölmän talojen pihamaa, keskellä pieni aidattu ala. Taustalla keskellä on luhdinsola ja portti, sen oikealla puolella perällä saunarakennus, jossa on kaksi seinäaukkoa, vasemmalla sikolätti. Oikealla sivulla on Ylä-Hölmän talonseinä ja kuisti, halkopino, sen edessä pölkky ja jakkara. Vasemmalla sivulla on Ala-Hölmän talonseinä, pieni kuisti, seinän vieressä rahi, kuistin takana vasemman nurkan puolella on puinen ruokakello kellohattuineen ja tolppineen, sitä vastaan on nostettu tikapuut. — Rakennukset ovat ränstyneitä puuröttelöitä.

Hölmöläisten hiukset ovat takaapäin ikäänkuin kirveellä tasoitetut, puvut ovat kummallisia ja vanhanaikuisia, päässä isolippaiset vannelakit, säärillä säämiskänahkaiset housut, puukengät y.m.

Jaska nukkuu rahilla kalahaavi kädessä, huivi päässä, joka on soljunut niskaan, samoin Epra jakkarallaan nuokkuen kädessä makkaratikku. Mesakki kulkee toisen luota toisen luokse kädessä unisauva, jonka päässä on tiuku tai pieni kello, hän kohottaa keppiä mutta laskee sen taas maahan, käy ja naureskelee itsekseen.

TIKKA (Tulee solaportista. Mesakki kääntyy äkkiä ympäri). Niin, älä kursastele, Mesakki, astu sinä vaan lähemmäksi.

MESAKKI. Katsokaas…

TIKKA. Vaikka minulle korkea laki ja oikeus onkin antanut korkean ja sangen tärkeän arvon.

MESAKKI (Näyttäen keppiään). Hehe, kuulkaas, kepsautanko noita unisauvallani hiukan kylkeen?

TIKKA. Mutta minä en ole tähän arvoon pyrkinyt lankouden, en heimolaisuuden, lahjain eli antimitten, pelvon, vihan, hyödytyksen eli vahingon tähden eli mitä se olla mahtais. Mesakki, minä en silti tahdo sinua ylönkatsoa, alanhan minä jo tähän herrastuomarin arvoon tottua.

MESAKKI (Kumartaen kateellisesti). Vai herrastuomari, jaa. Mikä kunnia
Hölmölän kylälle. Mutta katsokaas, arvon herrastuomari, kuinka nämä
Hölmölän naapuri-isännät nukkuvat kuin näkinkodat auringon paisteessa
ratki raukeevat.

TIKKA. Mikä kaunis perikuva.

MESAKKI. Mutta synnin uni on liian makia, liian makia, herra herrastuomari.

TIKKA. Uni on taivaan lahja, ei siinä syntiä ole.

MESAKKI. Mutta herrastuomari, eikös siitä mahda suuttua isämme perkele, joka käy ympäri kuin lohikäärme.

TIKKA. Sanos muuta, sanos muuta, sinä olet hurskas hengen mies,
Mesakki, ja sinulla on sen arvomerkitkin.

MESAKKI (Näyttää sauvaansa). Niin, tämä "huutavan ääni". Tällä unisauvallani olen minä unilukkarina ollessani jo monta vuotta herättänyt kirkossa nukkuvia sieluja.

TIKKA. Sinä herätit tavallisesti vaimoja, Mesakki, no, en mene sanomaan että sinä sentähden olisit menettänyt virkasi, en suinkaan, enkä väitä sitäkään, että olisit nautiskellut liiaksi pyhää viiniä.

MESAKKI. Ihminen on vaimosta syntynyt, ja petollinen on hänen kielensä. — Hyvää parjataan aina. Mutta katsokaas näitä tässä, niskureita he ovat ja eripuraisia.

TIKKA. Mutta nyt loppuu tämä hölmöläisten vanha riita, sillä meidän kylään kuuluu nyt tulevan oikein riikin maanjakaja.

MESAKKI. Oikeinko riikin maanjakaja?

TIKKA. Niin, kun minä panen ajatukseni kapulan kiertämään, ei se äkkiä pysähdykään.

MESAKKI. Niin, herra herrastuomari, te ette luekaan lakia niinkuin piru raamattua, ja perämela se suuretkin laivat ohjaa.

EPRA (Puoliunessa). Taas tuli makkaratikku!

JASKA (Herää, vetää nuorasta ja kahmasee haavillaan). Sik… sik, mene jorsaile! Kas, tässä on nuora, mutta missä porsas?

EPRA (Herää). Sinäkö se siinä oletkin senkin jöllikkä, porsaan paimen.

JASKA. Mitähän se lintu syö, joka noin koreesti laulaa. Makkaratikun veistäjä!

MESAKKI. Missä on miehuutesi merkki, Jaska, koska akan huivi on niskassasi?

JASKA. Akka pani porsasta vahtimaan ja piiloitti vannelakkini, vei vielä äkkiväärän piippunikin. (Pistää huivin taskuunsa.)

TIKKA. Mies tehköön miehen töitä ja akka tehköön akan töitä, kuten luonnossa ja laissa säätty on.

JASKA. Mutta kun se meidän akka on niin yksioikonen ja äksy… Suutahti ja lähti tästä peltotöihin ja pani minut voita kirnuamaan.

EPRA (Haukotellen). Minäpä näin kummallisen unen… Mies nostaa jalkojaan Hölmölän kylää kohden ja kantaa kuollutta selässään.

JASKA. Mutta minä näin vielä merkillisemmän unen. Mies ajaa evankeliumivaljailla riikinkukonhöyhenpatjoilla kaksi aasintammaa edessä.

EPRA. Älä sinä mene näkemään minun uniani.

JASKA. Kyllä minä aina näen parempia unia kuin sinä.

MESAKKI. Kuulkaas arvon herrastuomari…

EPRA ja JASKA (Nousevat ja kumartavat). Herrastuomari?

MESAKKI. Eikös ole merkillinen tämä unien yhtäpitäväisyys, se tietää jotakin. Aaretti Akianteri sen selittää taitaisi.

TIKKA. Niin, hän sen saattaisi selittää! Akianteri on Hölmölän suurin rekilaulumestari ja hän tutkii naisrohveetta Sipillan ennuskirjaa.

MESAKKI. Missä askartelee nyt suuren miehen aatos.

TIKKA. Akianteri rustailee suurta paimenveisua, istuu meidän lammaskarsinassa ja määkii.

JASKA. Niin oikein, että saisi ne oikeat niksit, tahdit ja temput, niin oikein.

TIKKA. Ja sitte tutkiskelee hän kai sitä ikiliikkujaansa.

EPRA. Onko jo henki tullut hänen päällensä.

TIKKA. Kun henki tulee hänen päällensä, niin alkaa hän raivota, lyö rikki kaikki mitä eteen sattuu.

MESAKKI. Me tiedämme sen, silloin me telkeemme hänet saunaan, niin, kaksi päivää istui hän siellä jälkeen viime tappijuhlankin, mutta siitä tulikin oikein metka arkkiveisu eikä sitä tuhman hanhen kynällä olekaan kirjoitettu.

TIKKA. Mutta minusta merkitsee näiden rehellisten Hölmölän isäntien uni sitä, että sopu ja rauha nyt palaa kunnialliseen kyläämme, olkoon se heille ojennusnuorana huoneen hallituksessa.

MESAKKI. Niin, olettekos kuulleet vastalkuja, meidän kyläämme tulee riikin ylimaanmittaaja.

JASKA ja EPRA (Kavahtavat pystyyn). Maanmittaaja!

MESAKKI. Ja sitten kaikessa sovinnossa kumoon kaikki pyykit ja aidat!

EPRA. En minä sovinnolla.

JASKA. Enkä minä. Sillä tämä on taatani perimysmaata.

EPRA. Mutta jo minun taatani taata sen aitasi.

JASKA. Niin oikein, mutta omin luvin.

MESAKKI. Voi, voi, eihän tässä ole kysymys kuin kahden kyynärän suuruisesta maatilkusta.

EPRA. Tilkku kuin tilkku, tuuma ja tikki, jollei pidä, niin menköön rikki.

JASKA. Tikuta ja takuta, mutta kyllä se maanjaossa määrätään minulle.

EPRA. Mutta minä selitän sille mittarille, että lain pykälä on minun puolellani.

TIKKA. Hiljaa, hyvät naapurit ja riitaveljekset. Te ette näy tietävän, mikä on lain perustus ja ymmärrys. Pahaa elköön pahemmalla parattako. Lain pykälä kuuluu minulle, sentähden on minulle tämä uusi arvokin annettu vaikka alanhan minä jo siihen tottua. Ja tämä olkoon nyt sanottu teille vähäiseksi ojennukseksi.

MESAKKI. Tehkää kuten herrastuomari käskee, älkää enään puskeko yhteen kuin vihaiset, kippurasarviset tallipässit.

JASKA. Enhän minä, mutta se Epra leksottelee aina.

EPRA. Kyllähän minä sopisin, mutta se Jaska.

MESAKKI. Miettikäämme, kuinka paraiten vastaanotamme kalliin vieraamme.

JASKA. Mutta eikös pitäisi ensin panna se koetukselle, jollei se ajakaan vaunuissa…

TIKKA. Niin, olkaamme varovaisia.

EPRA. Jalkaisin se tulee kuin kostjumalan kauppias, sen näin minä unessani.

TIKKA. Niin, käyvät ne riikin isot herrat joskus jalkasinkin ja valepuvussa, sillä siten ne pääsevät paremmin riita-asioitten ja aivoitusten perille.

ANSU (Tulee juosten). Kuulkaas, naapurikylässä on sellainen merkillinen mies!

EPRA. Hää!

JASKA. Hää!

TIKKA. Mene heti näyttämään sille korkealle herralle tietä tänne.

ANSU (Töllistellen). Korkealle herralle?

JASKA. Mene kun käsketään! (Ansu menee.)

MESAKKI. Mitäs nyt sanotte, Hölmölän naapurit ja kylänmiehet?

EPRA. Me vaikenemme.

JASKA. Me vaikenemme.

TIKKA. Lyökäämme siis viisaat päämme yhteen. (Kaikki nostavat etusormensa otsalle. Epra ja Jaska lyövät päänsä yhteen.)

MESAKKI. Noin! Nyt voima nousi päähänne kuin vanha terva kuivaan puuhun.

TIKKA. Niin, ja nyt minä menen Aaretti Akianteria puhuttelemaan.
(Menee.)

MESAKKI. Ja minä vahtaan luhdinsolasta ja hoitelen täällä samalla nurkantakusianne. (Kulkee vähä väliä portilla.)

EPRA. Minä rupeen taas veistämään makkaratikkuja.

JASKA. Ja minä rupeen kirnuamaan ja sitten laitan minä tynnyrintappia.

MESAKKI. Se on oikein se, kun ensin syntyy tappi, niin syntyy sitte tynnyrikin.

JASKA. Niin, ahkeruus on ilomme.

EPRA. Jaa'a. Halkopinoni pienenee.

MESAKKI. Meidän voit ja pellavat, naskalit, tapit ja makkaratikut alkavat jo olla maan mainioita. Niin ahkeroitkaamme tässä surun laaksossa, niin kunnian kukko kiekuu kerran haudallammekin.

JASKA. Niin, ja nähköön se riikin herra, ettei täällä eletä kuin viimeistä päivää niinkuin pakanat ja murjaanit.

MESAKKI. Ja jos sattuisitte hiukan nukahtamaankin, niin, niin, kyllä minä huutavan äänellä kopistan korvanne hörölle.

JASKA. Mesakki, sinä olet meidän hyvä omatuntomme. (Sitoo kirnun selkäänsä ja kulkee edestakaisin.) Kuulkaas, kuinka se molskaa!

EPRA. Katsokaas, kuinka tuli hyvä makkaratikku, mutta siihen menikin kokonainen halko.

JASKA. Mesakki, ole valppeellinen, eiköhän jo näy vaunujen tomupilveä raitilla.

MESAKKI. En näe muuta kuin että muijasi huuhtoo kaskessa, ajoi äsken siat aitaukseen.

JASKA. Niin oikein, meidän akka on tomera ja visu vaimoihminen. Katsos sillä lailla me yksintein palvaamme ja savustamme siat elävinä ja sitte me teurastamme ne.

MESAKKI. Niin, ei meidän ymmärryksemme kasvakaan alaspäin kuin vasikan häntä.

EPRA. Taas tuli makkaratikku!

JASKA. Kyllä meillä metsää riittää.

EPRA. Ha? Mitä metsästä, kunhan vaan tulee hyviä makkaratikkuja.

JASKA. Ai, ai, minä en tahdo olla huonompi kuin akkanikaan, minä juoksen vettä hakemaan rannasta, samalla se voikin valmistuu kirnussa. (Menee.)

MESAKKI. "Ruomi röykkiä kuin kätes käynyt", veisataan. Muistakaamme se,
Epra, ja heittäkäämme viha, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus.

EPRA. Niin, ihminen on kuin makkaratikku, joka tuleen viskata taitaan.

MESAKKI. Eijaa! Rohvaise itses, Epra, ja sinun sielus juur iloisest jupileeraa ja sydämmes sangen suloisest triumveeraa.

EPRA. Ha. "Tässä surkiass' alhoss". Mutta perh… katkesi makkaratikku.

JUSTIINA (Tulee miehen saappaissa piippu suussa). Jukravita, missä on
Jaska ja missä porsas!

MESAKKI. Tuolta se jo tulla jumppii rannasta.

JASKA (Tulee). Rakas vaimoni Justiina, mikä onnettomuus!

JUSTIINA. Ei se tule kello kaulassa. Mutta niinhän sinä olet kuin hyypiä hävitetyssä kaupungissa.

JASKA. Mutta se on lohdukseni, että sinun on käynyt paremmin. Joko latasit pellon?

JUSTIINA. Mitäs minä… toin hevosen pellolta sotkemasta.

JASKA. Entäs ne palvatut siankinkut, jo herahtaa vesi kielelleni.

JUSTIINA. Palvasin, palvasin, poroksi ne paloivat kaikki.

JASKA. Vest ja varjele! Ja minun voini luiskahti järveen kumartuessani.

JUSTIINA. Senkin höömeli! Missä on huivini?

JASKA. Anna minulle takaisin miehuuteni merkki, mitäs se riikin maanjakaja sanoisi, jos minä kulkisin omalla pihallani niinkuin kananvaras.

EPRA. Omalla pihallasi?

JUSTIINA. Tuossa on lakkisi, piippusi ja massisi, ja sen minä sanon, että et sinä toista kertaa kirnua.

JASKA. Hei riemua, nyt on elämä taas kuin silkkiä! Rakas vaimoni
Justiina, kirnua sinä joka lypsätkin. (Panee tupakan.)

MESAKKI. Niin, palakoon omille töilleen kukin, kust keskenäm tehdä tienem. — Ja sinä Justiina, pane pata tulelle ja pöydälle pötyä parasta, sillä kohta tulee tänne oikein isoinen riikinjakaja. — Minä kiipeen kellohattuun katsomaan. (Kiipee tikapuille.)

JUSTIINA. Tulkoon vaan ja potkaiskoon sen vanhan, mädän aidan, että tässä pääsisi kunnolla liikkumaan.

EPRA. Ei sitä vaan niin potkaista minun aitaani.

JASKA. Aita olkoon sinun, mutta maa on minun.

JUSTIINA. Niin, kyllä siitä jo on käräjät käyty mokomastakin.
Kaivaisitte edes kaivon siihen.

MESAKKI. Ja samalla löytyisi ehkä se arkku täynnä vieraan maan rahoja ja se suuren sotakenraalin kultasapeli.

JUSTIINA. Vielä mun mitä. — Meidän miehet on niin laiskoja että hävettää.

EPRA. Ha. Ilman minun lupaani ei sitä kukaan kaiva.

JUSTIINA. Kaiva, sanot. Sinä naimaton nahjus, kitupiikki pöykäri.

JASKA. Hihhihhii!

EPRA. Ha, sinä ahkera mutta kuitenkin ahtera Jaskan rakas Justiina. Muistatko, kuinka sinä eräänä kesäyönä riisuit itsesi ihkasen alasti meidän pellolla ja ripottelit alastomalle ruumiillesi multaa ja veit sen sitte kotiin, mutta et vienyt kylvöonnea, et vienyt.

MESAKKI. Soh, soh, mikäs on teidän ollessa yksillä pihoilla.

JUSTIINA. Sinä turkki! Älä syötä pajunköyttä. Sen teki Koputus-Liisa, jollen väärin muista, sama juuri, se sinun vanha remmasi. Ahneutesi takia et akottunut. — Niin, niin, kyllä minä tiedän, kun muijat kuuluttaa, niin sika vihkii.

EPRA. Jo söi musta sika eväät. — Mutta minä en panekaan sahran varsia ja kirveitä sänkyni alle niinkuin veljeni Jaska.

MESAKKI. Hehe, että poika tulisi.

EPRA. Hojota sitä nyt koko maailmalle.

MESAKKI (Huutaa). Hoi, jo tulee, jo tulee!

JASKA. Soita puukellolla!

MESAKKI. Silloin vasta soitan, kun hätä on Hölmölässä.

JASKA. Soitithan silloinkin kun Epran housut paloivat!

EPRA. Sinä niihin tulen päästit piipustasi.

JUSTIINA. No sun tuhatta mujua! Mikäs teitä rikeeraa! Jaska, joutuun porsasta hakemaan, minä rupeen tekemään makkaroita! (Menee tupaan.)

EPRA. Ja minä makkaratikkuja!

JASKA. Vaunuissako se ajaa ja aasilla?

MESAKKI (Kiipee alas). Jalkaisin se tulee, varmaankin ovat vaunut menneet rikki.

EPRA. Sitähän minäkin.

MESAKKI. Mutta olkaamme varuillamme.

EPRA. Niin, olkaamme varuillamme.

JASKA. Tutkikaamme ensin.

MESAKKI. Voi, esivalta, rauha ja hyvä hallitus! Olisipa täällä nyt herrastuomari tai Akianteri, minä en ole koskaan vastaanottanut muita kuin piispoja ja… (Näyttämön takaa kuuluu laulun renkutusta.) Jaska, Epra, lakit pois päästä ja pyyhkikää nenäänne!

MAAILMAN-MATTI (Tulee iloisesti puettuna hiukan kuluneihin vaatteisiin.
Selässä pieni kuvakaappi. Puhuu kujaan ikäänkuin koiria luotaan ajaen.
Ansu kantaa lintuhäkkiä).

"Ei se luuta ole, sanoi mies, kun koira puri puujalkaa". Luuletko sinä, etten minä parempia päiviä ole nähnyt. Huuti!

JASKA. Se on hän!

EPRA. Sama, jonka minä näin unissani.

MAAILMAN-MATTI. Rauha parhaaks! Mitäs te töllistelette?

EPRA. Ha, jaa että me töllistelemme.

JASKA. Alamaisin palvelijanne.

MESAKKI. Me emme odottaneet teitä näin pian.

MAAILMAN-MATTI. Mitäh!

JASKA. Ette tulleetkaan vaunuilla.

MAAILMAN-M ATTI. Hahhaa! Olen minä ajanut vapaalla kyydilläkin. Missä se minun liehtarini on? Aseta häkki tuohon!

MESAKKI. Tulitte ennen kuriirianne. Kuinka on kalliin terveytenne laita.

MAAILMAN-MATTI. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi. — Mutta mikäs tämän kylän nimi on?

JASKA. Hölmölän kylä.

MAAILMAN-MATTI. Olen kuullut siitä paljon puhuttavan. — Siat raitilla ja kuhilaat vielä pellolla.

EPRA. Joutaahan ne… siinähän ne ovat törröttäneet jo pari aastaikaa.

MESAKKI. Ei meillä kiirettä.

JASKA. Niin, ja taivaan linnutkin saavat osansa.

MESAKKI. Mikä hurskas ajatus.

MAAILMAN-MATTI. Sopiva maa-ala minunlaiselle matkamiehelle.

JASKA. Kuules, hän puhuu jo siitä maa-alasta.

EPRA. Mesakki, kysy siltä noin kautta rantain.

MESAKKI. Saisimmeko luvan kysyä…?

MAAILMAN-MATTI. Ei kysyvä tieltä eksy!

MESAKKI. Oletteko te se mittaaja… se maanmittaaja?

MAAILMAN-MATTI. Kyllä on virka vaikkei ole empeetiä. Maita ja maanteitä olen koko ilmotun ikäni mitannut.

EPRA. Se on hän, ihan varmasti se on hän.

JASKA. Mutta hän ei tullut vaunuissa… (Tunnustelee takaa
Maailman-Matin takkia.)

MAAILMAN-MATTI. Ha, mitä sinä siellä minun takkiani nuuskit?

JASKA. Minä vaan hiukan tunnustelen, pyyhin sormeni oikein puhtaaksi.
(Sylkee sormiinsa.)

EPRA. Katsos kuinka se maklakoittee.

MAAILMAN-MATTI. Se takki on nähnyt parempiakin päiviä, usko poist Mutta ei koiraa ole karvoihin katsomista.

JASKA. Ei, ei! Minä vaan, että onko se oikein ulkomaaa verkaa?

MAAILMAN-MATTI. Vieraissa maissa olen ollut ja taidan usevammaallaisia kieliä.

MESAKKI. Menikö vaunut rikki?

MAAILMAN-MATTI. Niin, vaunut menivät rikki ja vaatteet riekaleiksi, täytyi lainata nämät vanhat rievut.

JASKA. Entä se aasi?

MAAILMAN-MATTI. Se kuoli nälästä kahden heinäkucrman väliin, ei tiennyt kummastako ottaa, siitä se kuoli se aasi.

EPRA (Näyttää kuvakaappia). Tiesinhän minä, että jalkaisin se tulee.
Onkos tämä se mittauskone?

JASKA. Katsos kuinka se makeilee.

MAAILMAN-MATTI. Kone se on? Horoskooppi, rahakone, taikakone.

EPRA. Ha, vai horroskaappi!

JASKA. Ettäkö vallan taikakone?

MAAILMAN-MATTI. Niin, rakkaat hölmöläiset, siitä saatte nähdä kaikki maailman yhdeksän ihmettä, arkut ja aarteet, Egyptin pimeyden ja…

JASKA. Kysy, josko se tietäisi, missä se kentraalin kultasapeli on.

MESAKKI. Näyttäkääs meillekin niitä ihmeitä, ehkä se olisi opiksi meille hölmöläisillekin, me olemme piskuinen lauma, kovin riidanhaluisia olemme, ratki raadollisia ja henkellisesti vaivaisia, totisesti, minä havaitsen sen selkeästi.

JASKA. Mutta Mesakki, kultasapeli!

EPRA. Ja rahakirstu!

MESAKKI. Asia on sitä laatua, että tämä Justiinan Jaska ja Ylä-Hölmän
Epra - eivät tiedä kenelle oikeastaan tämä maapilkku kuuluu.

JASKA (Innostuen). Mun isonisäni isä oli sanonut että…

EPRA. Ha, oli sanonut, oli sanonut… Kyllä minä sen asian paremmin tiedän. Hölmölän vanhat ihmiset tietävät kertoa, että minun taatani taata sen omisti.

MESAKKI. Viisikymmentä aastaikaa sitten kasvoi tällä samalla paikalla sankka tupakkatarha.

EPRA. Kerran minun isäni aikana krapsutti kukko eräänä aamuna tästä samasta paikasta esille vanhan ruostuneen hevosenkengän. Se oli sen saman kukon isonisä, jonka ehkä näitte tunkiolla tullessanne.

MESAKKI. Ja siitä hevoskengästä käräjöittiin kaksikymmentä aastaikaa kunnes kenkä lopulta jaettiin tasan.

EPRA. Justiinsa niin. Minun isäni kuoli silloin kiukusta.

JASKA. Ja minun isääni harmitti se, että sinun isäsi kuoli ennen, siitä harmista otti ja kuoli.

MESAKKI. Mutta nyt kulkee semmoinen tarina, että tähän paikkaan olisi haudattu joku iso sotakentraali ja…

JASKA. Kultasapeli.

EPRA. Ja rahakirstu.

MAAILMAN-MATTI (Viheltää). Ai, veikkoset! Nyt minä alan ymmärtää! Kyllä minä siitä selvän otan, kunhan maksatte hyvin. Kas nyt minä panen vatupassin, tärpästikkelin ja munalukon reilaan. — Katsokaa nyt tuosta reijästä! (Maailman-Matti asettaa kaksi kynttilää kaappiin ja vääntää veiviä.)

JASKA. Munalukonko reijästä?

MAAILMAN-MATTI. Ei kun tästä?

JASKA (Katsoo reijästä). Hihii! Voi jeekuna vyrrää!

MAAILMAN-MATTI. Tässä on se Pommerin paukutus.

EPRA. Voi ihme ja kumma! Onkos tämä se sotakentraali?

MAAILMAN-MATTI. Se on sen suuren sotakentraali Napaljoonivainaan sotahaamu.

EPRA. Voi tokiinsa, silläkin on kultasapeli. Mikäs tämä nummi sitten on?

MAAILMAN-MATTI. Se on Pariisin hedelmällinen maa Aahrikassa.

EPRA. Tehdäänkö sielläkin makkaratikkuja?

MAAILMAN-MATTI. Ei siellä ole mustia ihmisiä eikä ihmissyöjiä.

JASKA. Mikäs tuo korea mies on, jolla on kukon pyrstö päässä.

MAAILMAN-MATTI. Turkin keisari ja hänen seitsemänsataa kaunista rouvaansa.

JASKA. Ja nyt tuli pimeys. Mesakki, Mesakki!

MAAILMAN-MATTI. Se on Egyptin pimeys.

JASKA. Missäs heinäsirkat on?

MESAKKI (Katsoo reijästä). Voi, pyhä Mikaeli, onko tämä Egyptin pimeys. (Saarnaavalla äänellä.) Niin rakkaat hölmöläiset, tekin vaellatte pimeydessä, peratkaat sentähden se vanha hapatus, että te tulisitte uudeksi taikinaksi.

AMALIA (Tulee). Mitäs lintuja noi on?

ANSU. Kuuluu olevan paratiisilintuja.

JASKA. Mitähän se linnuilla?

EPRA. Taitaa vaan olla silmän lumeiksi, ikäänkuin emme me tietäisi, että maanjakaja se on.

JASKA. Ei se meitä jutkuta.

MAAILMAN-MATTI. Niin, osta nuori neitonen onnen lehti. Joka ostaa kiertotähden armaalleen, maksaa kaksinkertaisesti.

JASKA. Mitäs se Amalia kiertotähdellä. Ansuako se Amalia tai ehkä
Akianteria?

AMALIA. Mitäs se Justiinan Jaska nyt… Akianteria? Minä en kuljekaan kuin Akianteri lakkarissa kukonkoipi, josta on kolme varvasta leikattu.

MESAKKI. Niin, totisesti, minä näin Akianterilla kukonkoiven, se antaa naimaonnen.

EPRA. Kyllä Akianteri on yhtä hyvä kuin joku muukin, pysy sinä Amalia säädyssäsi.

JASKA. Ansua se…

ANSU. Mitäs se Jaska nyt tohisee?

AMALIA. Että viitsiikin, hyi! (Menee tupaan.)

ANSU. Mikäs sille nyt tuli? (Menee portista.)

JASKA. Jahka minäkin otan. Mesakki lue sinä, joka olet kirjanoppinut.

EPRA. Minä en osta Jaskan kiusallakaan.

MESAKKI. Jahka haen nokkalasini. (Lukee syrjässä Jaskalle.) "Kiertotähti tietää, ettet sinä elä naapurisi kanssa oikein hyvissä väleissä."

JASKA. Mistäs se sen tietää!

MESAKKI. Lukee. "Sinä tapaat erään henkilön, joka tuottaa sinulle paljon harmia."

JASKA. Epran tietysti.

MESAKKI. "Sinä saat eräästä maa-asiasta paljon hyötyä."

EPRA. Maa-asiasta?

MESAKKI. Jaska, onni hymyilee sinulle niinkuin täysikuu?

EPRA. Lähestyen. Ha, vai niinkuin täysikuu!

JASKA. Niinkuin täysikuu Hölmölän lantapatterin takaa. Kuulkaas armollinen munalukkoherra, ettekö voisi nyt heti kääntää kärpästikkeliänne ja tutkia kenelle tämä maanpilkku kuuluu.

MAAILMAN-MATTI. Missä ne viiskivet ovat? Sydänkivi on vaan paikallaan, siitä ei saa mitään tolkkua. Mutta pois aita, en minä tässä muuten pääse selville! (Potkaisee aidan kumoon.)

JASKA. Vest ja varjele!

EPRA. Minun aitani! Olisi sen tehnyt joku muu, niin…!

JASKA. Mitä arvelette, eikös tämä maa ole minun?

EPRA. Älkää kuunnelko häntä, hän on aina hanakkana kuin kuhmolainen vasikan hännässä.

JASKA. Ja sinulla on puheet mahtavat kuin lehmänostajalla.

MESAKKI. Molemmilla on puheet mahtavat, mutta työt menevät rasiaan.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä keinon keksin.

EPRA. Onkohan tässä aarre?

JASKA (Mesakille kahden). Sopisikohan hiukan niinkuin tunnustella sen ajatuksen meininkiä, ottaisikohan se kaivaakseen sitä aarretta. (Tunnustelee maata.)

EPRA. Mitäs sinä siellä kronit ja krahnustat?

JASKA. Ai, ai, enhän minä, kysyn vaan, että tahtoiskohan se horroskaappimestari niinkuin että kaivaa tätä paikkaa.

EPRA. Kaivakoon hän, mutta sinä et siihen näppiäsi pistä.

MAAILMAN-MATTI. En minä ole juuri sellaista työtä tehnyt, mutta voisihan sitä koettaa hyvää maksua vastaan… hyvää maksua vastaan.

JASKA. Kuinkas niin isoinen herra, arvaahan sen, mutta kun te olette niin sukkela, niin alhainen ja niin armollinen, niin…

EPRA. Niin, kun minä sitä asiaa tuumailen, niin suostun minäkin siihen.

JASKA. Sanokaahan minulle kahden kesken, onkos tässä aarretta?

MAAILMAN-MATTI (Mesakille). Antakaa minulle nokkalasinne, niin minä tarkastan paikkaa.

MESAKKI. Tässä ovat vaskisankaset nokkalasini, minä sain ne kerran jalolta piispaltani ja esimieheltäni, näillä nokkalaseilla voi lukea kaiken maailman aikakirjoja.

JASKA. Me käytämme niitä vuoron perään täällä Hölmölässä. Kun niillä katselee, niin koko maailma suurenee kuin saippuarakko.

MAAILMAN-MATTI (Tekee temppujaan). Katsokaas! Ei tämä tärpästikkeli mitään tee, sormet ne maneitin antaa. Nyt se näyttää maan keskipisteeseen! Katselkaa te sillä aikaa taivaan napaa kohden. (Hölmöläiset töllistelevät ilmaan.) Kuuletteko kuinka maanakseli pyörii? (Maailman-Matti pistää lasisilmät taskuunsa ja kopeloi hölmöläisten taskuja, ravistaa päätään ikäänkuin, olisi pettynyt.)

JASKA. Totisesti, minä kuulen jotakin, se ratisee ihan kuin se ei olisi saanut tervaa sitten maailman luomisen.

EPRA. Mies kuussa on varastanut koko tervaleilin. Siitä se niin pahasti niksahtaa.

JASKA. Ja me niksahdamme sen mukana.

MESAKKI. Viisaasti haasteltu. Tämä on liikuttava hetki, minun vanha syntinen sydämmeni vapisee mielenliikutuksesta.

JASKA. Vai raappiiko Justiina makkarapataa?

MAAILMAN-MATTI. Salaperäisellä äänellä. Johorimuikkus!

EPRA (Säpsähtäen). Häst!

JASKA (Säpsähtäen). Häst! Mitä hän sanoi!

EPRA. Johorimuikkus!

JASKA. Johorimuikkus!

EPRA. Mitäs se on?

MAAILMAN-MATTI. Se on hepreiskaa!

EPRA. Hää!

MAAILMAN-MATTI. Tässä minun jalkojeni alla on jotakin!

JASKA. Heijuvei! Siellä on aarre, siellä on aarre!

EPRA. Vai että aarre, no sitte siellä on jotakin.

MAAILMAN-MATTI. Nyt minä olen väsynyt kuin rättiukon hevonen, mutta huomena minä alan sitä kaivaa.

MESAKKI. Ja aarteet tasataan kristillisesti.

JASKA. Minä tahdon sen kultasapelin.

EPRA. Mutta minä tahdon rahakirstun.

JASKA. Ei, ei, kaikki pannaan tasan, niinhän oli määrä.

Tikka ja Akianteri tulevat, jälessä tulee Koputus-Liisa y.m. hölmöläisiä.

MESAKKI (Rientää heitä vastaan). Herra herrastuomari! Täällä on se ihmeellinen maanjakaja.

TIKKA. Me tervehdämme sinua, sinä suuri Salomoni.

AKIANTERI (Määkii hiukan, sitten hän alkaa rummuttaa sormillaan otsaansa ikäänkuin hän laskisi säkeitä). Me tervehdämme! — Minun pääpajassani syntyy ja kasvaa nyt jotakin. Paluppii, paluppii, krasnajeli saminaa, nairuma nitsaa, nieruma natsaa, sijooni nokkii aapramia!

TIKKA. Kuulkaas vaan, lukee niinkuin lakia!

MESAKKI. Maailman-Matille. Se on Aaretti Akianteri, meidän rekilaulumestarirnme, hänen päänsä on täynnä neropatteja.

AKIANTERI. Olettekos kuulleet ikiliikkujasta, minä olen sen vuntieraaja.

MAAILMAN-MATTI. Onko se jo valmis?

AKIANTERI. Ei vielä, mutta minun ajatukseni liikkuu aina.

MAAILMAN-MATTI. Ja minä liikun aina.

JASKA. Me heilumme kaikki niinkuin maito elämän kirnussa.

KOPUTUS-LIISA. Ja minä olen Hölmölän Koputus-Liisa, olette kai kuullut puhuttavan. Jos teilläkin on neropatteja ja ne syhyvät, niin minä hieron niitä. Minä olen hieronut esille paljon salattuja asioita. — Mutta nyt minä menen katsomaan, mitä se Jaskan rakas Justiina tekee. (Menee tupaan.)

AKIANTERI. Katsokaa minun päätäni, eikös minussa ole jotain merkillistä! — Minä näin yöllä unta pässistä…

MAAILMAN-MATTI. Kovin on mörköllinen.

TIKKA. Mitäs siitä sanotaan Sipillan ennuskirjassa..

AKIANTERI. Pässi tietää varallisuutta. Kun minä keksin sen ikipyörän… jaa, jaa! Te, herra aarremestari, voitte olla minulle apuna.

JASKA. Tämä muukalainen on oikea ihmeiden tekijä ja hän liikkuu aina.

MESAKKI (Osottaen Mattia). Kallistakaa korvanne tämän miehen puoleen, sillä hänellä on viisauden merkit.

AKIANTERI (Paatoksella). Nimi sen oli rohvetissa Sipillä, ihana, kaunis, lahjoitettu avuilla, kaikille kuninkaille tuttu oli, ruhtinailta, herroilt' ylös otetuks tuli, taivaan merkist nähdä taisi.

MAAILMAN-MATTI (Hullunkurisen salaperäisesti). Jahorimuikkus!

AKIANTERI (Asettaa sormen otsalleen). Jahorimuikkus! Mikä ihmeellinen sana, mikä oli ensin, muna vai kana?

TIKKA. Johorimuikkus! Kuinka älyllisesti Akianteri pukee sanansa!

MAAILMAN-MATTI. Peijakas, te hölmöläiset olette kaukaa viisaita ja varovaisia.

HÖLMÖLÄISET (Asettavat etusormen otsalleen). Johorimuikkus. Mitäs se on?

MESAKKI. Eivätkä he tienneet, mitä se oli? Hän on sen suuren Sipillan jälkeläinen.

AKIANTERI. Hän eikä kukaan muu. Sillä hän puhuu ennusmerkkien kautta.

HÖLMÖLÄISET. Totisesti, Akianteri on sen sanonut!

JASKA. Hän tuo taloon onnen ja varallisuuden. Nyt ei minun enään tartte laittaa tynnyrintappia, ei voita kirnuta, eikä porsasta paimentaa. Ehei!

EPRA. Niin, nyt tuli talooni makian leivän päivät. En minä enään viitsi makkaratikkuja veistellä.

MAAILMAN-MATTI. Hei, nyt tuli minullekin makian leivän päivät!

TIKKA. Iloitkaamme ja riemuitkaamme! Ja nyt minä arvoni mukaan julistan käräjärauhan ja kotirauhan. Olkoon tämä ylösrakennukseksi meille huoneenhallituksessa.

AKIANTERI (Rummuttaa sormilla otsaansa). Minun pääni kiehuu kuin. ampiaispesä. — Nyt, nyt se tulee!

MESAKKI. Hyss! Henki on hänen päällänsä.

AKIANTERI.

Nyt ompi ratki tapahtunn meill ihme yksi suur, kun hölmöläisten riita loppui aivan alkuuns juur! Natikuti vii ja natikuti naa.

JASKA (Puoleksi tanssien). Natikuti, vitikuti.

MAAILMAN-MATTI (Puoleksi tanssien). Nat, nat, naa! Nyt alkaa, sano, suutari nälkää!

TIKKA. Mikä ylösrakentava ja virkistävä veisu!

MESAKKI. Niin, niin, laulun lahja tulee ylhäältä.

MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, tämä kaikki on kuin pumpulia minun sydämmelleni, mutta minä olen halkinainen mies ja sanon suoraan, että minulla on nälkä kuin sudella, söisinpä vaikka tynnörintappia ja makkaratikkuja.

JASKA (Kiskoo häntä käsivarresta). Tulkaa minun tupaani!

MAAILMAN-MATTI. Se on hyviksi. — Niin, ei se työ mitään herkkua ole.

EPRA. Meillä on hyvää puolukkapuuroa ja talkkunaa.

MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän kuin pellossa.

JASKA. Puolukkapuuroa! Mutta meillä on makkaroita.

EPRA. Ette saa mennä sinne.

JASKA. Ei, ei!

MAAILMAN-MATTI. Kyllä, kyllä. Jollei syö iltasta, niin surma hioo kirvestä.

EPRA (Toisesta käsivarresta). Ei, tulkaa minun tyköni!

MAAILMAN-MATTI. Kyllä, kyllä, mutta näin minä kuolen kuin aasinikin kahden heinäkuorman väliin.

EPRA (Kiskoen omalle puolelleen). Tulkaa vaan meille yöksi, ette te ole heinäkuormana kahden aasin välissä.

MAAILMAN-MATTI. Niin, kahden aasin. — Johan te teette minusta nuuskaa.

JASKA. Epra, älä luule, että tämä poika on pottuvoista ja linnunluista.

EPRA. Tiedäthän sen jo vanhastaan, etten riitaa rakenna, rauhaa en rukoile, vaan mörkö elämän ei pidä puuttuman. - Kyllä minun talossani ruokitaan yhtä hyvin kuin sinunkin talossasi.

JASKA. Mutta meillä syödään niinkuin rikkaat oikein lusikalla.

EPRA. Niinhän tuota luulisi kun outo kuulisi.

JASKA. Älä luule rakas sielu, että kissa lentää!

EPRA. Katso itseäsi!

MAAILMAN-MATTI. Älkää repikö, päästäkää irti!

JASKA. Kyllä minä näytän, mitä kummipoika taitaa! Hii!

Epra ja Jaska retuuttavat Maailman-Mattia, toinen toisesta, toinen toisesta hiasta, hölmöläiset rientävät apuun, toiset kiskovat Epraa toiset Jaskaa, mutta siten Maailman-Matti kieppuu kuin pallo heidän välillään ja takinhiat repeävät.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä nyt jouduin hullujen hoijakkaan. Ai, auttakaa, paitani repee, paitani repee, auttakaa, auttakaa, ai!

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä.

MAAILMAN-MATTI (On puettuna uusiin vaatteisiin, hän on polviaan myöden kuopassa, heittää kuokan ja nousee kuopan reunalle istumaan). Hohoo! Hullu työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.

JASKA (Tulee hiipien nurkan takaa toisessa kädessä hattu, toisessa nassakka, joka on selän takana). Eihän vain akkani lie täällä?

MAAILMAN-MATTI. Tunnen käryn hajun kodasta.

JASKA. Taitaa olla saunaa lämmittämässä. (Katsoo kuoppaan.) No, joko siellä alkaa näkyä mitään.

MAAILMAN-MATTI. Ei vielä, hiljaa hyvä tulee.

JASKA. Kas tässä tuon minä vielä isävainaani kirkkohatun.

MAAILMAN-MATTI. Ei nyt ole hätäpäiviä. (Koettelee hattua.) Ihan kuin minua varten tehty! Ja entäs tämä takki sitten.

JASKA. Minun häätakkini, jolla minä astuin vihkipallille rakkaan vaimoni Justiinan kanssa.

MAAILMAN-MATTI. Säämiskähousut, kengät, paidat, ja nyt vielä kirkkohattu, kyllä nyt kelpaa, kun on hyvä nimi ja uudet vaatteet.

JASKA. Kuulkaasta, taisin raastella hiukan kovakouraisesti nuttujanne siinä eilisessä käsirysyssä. Minä olen perin siivo ja säyseä mies, mutta annas kun minä suutun, niin minä olen kauhea kuin krokotiili, silloin ei minua kymmenenkään miestä pitele. Vest ja varjele, eihän vain Justiina kuuntele.

MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän oikein herroiksi.

JASKA (Ottaa esille nassakan). Pitäkää vaan hyvänänne, armollinen herra johorimuikkus!

MAAILMAN-MATTI. Suoraan sanoen, en minä ole juuri koskaan työtä tehnyt.

JASKA. Niin, arvaahan sen, mitäs noilla pehmeillä naisen käsillä! Kyllähän minä sen heti käsitin, vaikka Epra sanoi, että te olette kostjumalan kauppias, mutta kylläpäs te olette koitelleet meitä ja taitavasti olette te pimittäneet meitä. Me hölmöläiset olemme yksoikoisia ja me pongerramme aina eteenpäin kuin sontiaiset piimäleilissä, mutta me olemme hyvin laulavaista kansaa, hyvin laulavaista kansaa, esimerkiksi, joka mies meillä osaa Akianterin rekilauluja… niin, niin, se laulun lahja tulee ylhäältä kuten Mesakki sanoo.

MAAILMAN-MATTI. Meinaatteko, ettei se viisaus ole kaikille suotu.
Minusta te hölmöläiset olette viisaita kuin muurahaiset.

JASKA. Jeekuna vyrrää! Vai viisaita, sanoitte, niin, niin, emmehän me sentään niin kovin tokkeloja ollakaan, kun meitä lähemmin katselee. Kuulkaas, hihi, otetaan pieni kulaus iltatuimaan tästä kaljanassakasta, piiloitin sen perunakuoppaan, se meidän äiti haistaa aina… On siinä joukossa hiukan miestä väkevämpääkin.

MAAILMAN-MATTI (Juo). Tätä rataa on mennyt monta sataa!

JASKA. Vest ja varjele! Eikös maarin Epra katsele tuolta ikkunarievun takaa kuin vanha ukuli. (Sieppaa nassakan ja vie sen porstuan alle piiloon.)

MAAILMAN-MATTI. Se Epra taitaa olla sellainen vanha kitsuri, joka piilottaa rahojaan lattian alle ja seinänrakoihin.

JASKA. Taitaa tehdä niin. Minä sanon sen teille kaksisteen, se Epra on sellainen pomo ja pölkkypää; jo vuosikausia on se aina vastaan harannut, me olemme käräjillä kiljuneet, me olemme muljotelleet toisiamme kuin mullikat, ja jollette te olisi tähän meidän hyvään kyläämme tulleet, niin pahuus tietää, koska tämä riita-asia olisi päättynyt. Mutta mitenkäs siellä teidän kylässä eletään?

MAAILMAN-MATTI. Siellä on minulla kartano komea Pohattala nimeltään.

JASKA. Vai oikein kartano?

MAAILMAN-MATTI. Kyllä se onkin nimensä arvoinen. Kun markkinamiehet vaihtavat hevosia ovensuussa, ei talonväki perällä siitä mitään tiedä.

JASKA. Voi, jeekuna vyrrää!

MAAILMAN-MATTI. Ja on siinä tuvassa hirretkin. Kun koira kairan reikää päivän juoksee, tuskin iltaan ehtii hirren läpi.

JASKA. Ja navetta se on vissiin niinkuin kirkko.

MAAILMAN-MATTI. Ei, veikkoseni! Kun lehmä navetan perällä tuli härille, vietiin se oven suuhun härän luokse, mutta ennenkuin se sieltä parteensa takaisin ehti, niin se välillä poiki.

JASKA. Vest ja varjele! Entä vilja, kuinka se kasvaa, meidän ohra ei ota oikein poutiakseen.

MAAILMAN-MATTI. Talon sikolätissä on kullattu salpa, se kun heijastaa, niin kaikki vilja tuleentuu.

JASKA. Mutta sepäs oli sukkela temppu, minä teen heti saman tempun, minulla on vielä pönttöössä kultamaalia, jolla minä maalasin "keisarin saunapiippuni". — En minä viitsi maalata taloani mutta posliinipiippuni pitää aina olla kullattu, se on paras piippu koko Hölmölässä, ja Epran käy sitä niin kateeksi, ai, niin kateeksi — Mutta sanokaas, minkästähden te niin komiasta kodosta läksitten?

MAAILMAN MATTI. Minä heitin isääni virsikirjalla päähän ja karkasin maailmanrannan kouluun.

JASKA. Vai maailmanrannan koulussa teistä tuli näin iso herra.

MAAILMAN-MATTI. Niin, se on kaikkein paras koulu, ja siellä opetettiin minulle, että jollei maailmassa olisi typeriä tomppeleita, niin ei kannattaisi olla viisas.

JASKA. Niin, monen järki onkin tylsä kuin vanha pellavaloukku.

MAAILMAN-MATTI. Minä sain sieltä hyvät paperit, ja minua sanottiin mestari Maailman-Matiksi.

JASKA. Vai että vallan maailman mestarismiehiä, sen minä jo heti huomasin vaikkei se Epra uskonut. Mutta hullu ei huomaa eikä viisas ymmärrä.

MAAILMAN-MATTI. Mutta kesken kaikkea, onko horoskooppini hyvässä tallessa?

JASKA. Se on meidän porstuan peräkamarissa.

MAAILMAN-MATTI. Niin, olkaa varovainen, jos vieteriin koskee, niin se voi räjähtää.

JASKA. Vest ja varjele!

MAAILMAN-MATTI. Mut kas kun ei kuriirini jo tule rahojen kanssa.

JASKA (Makeasti). Kuulkaas mestari Maailman-Matti. Sanokaa minulle kaksisteen ja hiukkasten ennemmin kuin löydätte ne sapelit ja raha-arkut.

MAAILMAN-MATTI. Niin, jos minä vaan löydän ne ennenkuin minä huomaan ne.

JASKA. Kas se kävi jetsulleen, tässä olisi hiukan seuranpitämispalkkiota — kolme kaisantaalaria. (Kaivaa rahat nenäliinastaan.) Mutta älkää puhuko tästä mitään Epralle.

MAAILMAN-MATTI. En, en. Kyllä minun kuriirini sen kuittaa. Kyllä se aarre löydetään ja silloin hölmöläisistä tulee visuja ja varakkaita. Laitatte kai oikein ison maailmanrannan koulutalon.

JASKA. Vest ja varjele, mitäs me koululla, me käytämme vuorotellen Mesakin nokkalasia ja siitä saamme me viisautta yllin kyllin. Eihän Tikkakaan tunne aata eikä oota, mutta kuitenkin on hänestä tullut herrastuomari, ja se tahtoo sanoa paljon se tässä matoisessa, maailmassa, missä on niin paljon matoja ja materialistia.

Epra ilmestyy kuistille.

MAAILMAN-MATTI. Hyss, siellä se naapuri jo tulee. (On kaivavinaan kuoppaa.)

JASKA. Niin, iso koljokin katsoo, katsoo kuin hapan silakka nelikon pohjalta. Kas vaan, Epra, sinäkin tulit katsomaan, se on oikein se.

EPRA. Ha. Juksahti tässä mieleeni, että se halkopinokin pienenee.

JASKA. Mitäs me enään näistä maallisista. Ei nyt enään Hölmölässä tehdä makkaratikkuja eikä tynnyrintappia, sillä kohta me olemme upporikkaita ja silloin, Epra, ei muuta kuin anna huhkia vaan!

EPRA. Mitä minä makkaratikuista, mutta metsää niihin on sentään tullut hiukan haaskattua.

JASKA. Mutta nyt tulee kultainen korvaus ja se palkitsee kaikki. Epra, me olemme eläneet kuin murjaanit ja ihmissyöjät, totisesti, niin me olemme eläneet, mutta tästä puoleen asukoon sopu välillämme kuin "kempi kyläisten keskell' juur paras parikunnass", kuten veisataan.

EPRA. Niin kuolettakaamme kaikki se kuin paholaiselta, ihmisiltä ja omalta lihaltamme meitä vastaan sotivat. Niin, riita olkoon kaukana minusta. Me vihoitimme toisemme usein karvaasti, mutta mielemme oli pimitetty synnin sumulta, ja sielu oli surkiassa vaivassa.

JASKA, Sanos muuta, sanos muuta. Moni rakentaa kartanoita ja linnoja, joissa ajattelee pitävänsä huoneenhallitusta, eikä tiedä kenelle kimmoo, monen perinnön vieras omakseen ottaa.

EPRA. Niin, ei minun sydämmeni ole mikään pikipallo. Pois siis perimysriidat, ne olivat isoja nauloja jo meidän taattojemme ruumiskirstuissa! — Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassa, sanoo Tikka.

JASKA. Onhan meillä nyt oikein riikin maanjakaja, ja se on oikein maailmankoulun mestarismiehiä! Hän on se mestari Maailman-Matti.

EPRA. Kummallista, että sitä voi uneksia itselleen vaikka mitä hyvänsä.

JASKA. Minun sydämmeni sulaa kuin hunaja päivänpaisteessa. Tämä on liikuttavaa, Epra, minä häpeen. (Itkee.) Minä en osaa enään puhua.

EPRA. Herahtaapa kyynel poskelleni, itkusta siis ilo meillä olkoon tällä ajalla autualla.

Jaska ja Epra syleilevät.

MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). Älä nyt järki, sano särki kun kiiski ahventa söi.

JASKA. Heisaa, nyt tahtoisin pistää tanttulia! Mutta enpä tahdo sentään tässä toimetonnakaan tallustella vaan menen hakemaan maalipönttöäni. (Menee.)

EPRA. Kuinka sujuu työ.

MAAILMAN-MATTI. Käyhän se jusevaan! Vaikka maan keskipiste näemmä on hiukan muuttunut.

EPRA. Ha, vai muuttunut. (Katsoo kuoppaan.) Onkos se jo syväkin.

MAAILMAN-MATTI. Syvä on maailman syrjä, sano sammakko, kun savea tonki!
(Istuutuu kuopan reunalle.)

EPRA. Ha, vai sano se sammakko niin. Kuulkaas, maailman mestari, taisin tässä eilen hiukan äkämystyä, taisin repiä paitanne rikki, no niin, tuleehan sitä joskus tehtyä kompeluksia, mutta sen sanon, että kyllä meidänkin peräkamarissa on kukonhöyhenpolstaria ja patjoja on, on niitä.

MAAILMAN-MATTI. Vuoroin vieraissa käydään.

EPRA. En minä ole mikään käräjäpukari enkä kitupiikki, taipuisa ja tasainen olen, mutta se Jaska on sellainen haneli ja lörppä. Älkää välittäkö sen puheista. Niin, näinhän minä äsken akkunasta, että se antoi jotakin, mutta on sitä rahaa minullakin, on rahaa kuin ruohoa.

MAAILMAN-MATTI. Vaikkei niin pitkää.

EPRA. Ja voin minä antaa sen minkä Jaskakin ja ehkä hiukan enemmänkin, onhan sitä kirstunpohjalla hiukkasen ja minun kuoltuani perii Amalia rahat, jos hän ottaa sopivan miehen. — Niin, mitäs se nälkäkurki antoi.

MAAILMAN-MATTI. Viisi kaisantaalaria.

EPRA. Ha, niin paljon! No, minä annan kuusi vaikka se kirveleekin sydäntäni. (Riisuu saappaansa ja kaivaa sukasta rahat.) Eikös se Jaska vaan kurkistele, se on sellainen tirrisilmä. Ei mitään, ei hiiskaustakaan tästä Jaskalle, sillä silloin se huutaa tämän kylille, ja tänne tulee kaiken maailman käypäläisiä kerjäämään. Sillä minä olen rutiköyhä, ei minun kannata, ei minun kannata, ja makkaratikkuihin on mennyt paljon tarvepuita.

MAAILMAN-MATTI. Minä otan armollisesti vastaan tämän pienen lahjan.

EPRA. Kiitoksia, armollinen maailmanmestari, pitäkää hyvänänne. — Mutta, hehee, minä arvasin heti, ettette mikään kostjumalankauppias ole. Ja lintuhäkki, valevaatteet ja muut kojeet, paljasta peliä!

MAAILMAN-MATTI. Mitäs tämä maailma muuta on kuin markkinailveilyä.

EPRA. Jos jotain tarvitsette, niin sanokaa pois. Meidän Amalia, se velivainaani tytär, keittää parastaikaa puolukkapuuroa.

MAAILMAN-MATTI. Minä tarvitsisin sellaisen viuhkanliehtojan, päivä pistää silmiäni ja ne saattaisivat äkisti pilaantua niin, etten näkisikään niitä ihmeellisiä kentraalin rahoja.

EPRA. Ha!

MAAILMAN-MATTI. Ha!

EPRA. Jaa, ha!

MAAILMAN-MATTI. Viuhkanliehtojan.

EPRA. Jaa viuhkanliehtojan?

Ansu tulee katsellen luhtia.

EPRA. Kas tuolta tulee Ansu, kyttää kai taas meidän Amaliaa, mutta sen minä sanon, että asia on sitä laatua, että meidän tyttö on sitä säätyä, ettei se rengin remmaksi sovi. Akianteri on toista maata, sillä hän on lauluntaitosa ja pian hän saa ikipyöränkin valmiiksi. Minä panenkin sen Ansun liehtomaan, niin Amalia saa olla rauhassa. — Ja nyt minä menen hakemaan velivainaani ison viheriän kirkkosateenvarjon. (Menee tupaan.)

JASKA (Tulee, alkaa maalata sikolätin salpaa). Mitäs se täällä teki? Se on kiero mies se Epra, eihän se vaan tutkistellut meidän aivoituksiamme.

MAAILMAN-MATTI. Emme me olekaan naukumaijan poikia.

JASKA. Emme olekaan, sillä sitä vartenhan Jumala on meille järjen ja mielen antanut, että me mahtasimme katsoa eteemme.

ANSU. Onkos täällä näkynyt Amaliaa? Herrastuomari käski sanoa, että hän saapuu Akianterin kanssa katsomaan oikein sen itsensä ison herran ja Sipillan jälkeläisen ojankaivamista. — Mutta mitäs se Justiinan Jaska tekee.

JASKA. Voi, ilonpäiviä, Ansu, minä maalaan nyt kullalla vaikka koko hynttyyni, sillä kohta, sanon, kohta sanon, ovat kaikki kalleudet ja salatut aarteet omanamme. Sentähden pitää meidän varoa, ettemme suututa maailman mestaria, meidän täytyy vaalia häntä kuin linnun poikasta, kuin silmäteräämme ja oman viheliäisen ruumisparkamme rakasta rauhaa. Mikä riemu tästä nousee, Ansu, mikä riemu tästä nousee! Planeetat tanssii ja vellikellon tolpat ja Hölmölän vanha solaportti heittävät kuperkeikkaa. Kuulkaas herra mestari, kuinka on terveytenne laita?

MAAILMAN-MATTI. Se vanha kirottu leini hakkaa kuin paholainen minun sääriluitani. Minä pelkään, että minä saan auringonpistoksen.

JASKA. Ai, ai, olkaa varovainen. Mihin me sitten joutuisimme, jos te kuolisitte, ai, siitä tulisi ikuinen vahinko.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä työtä tekijälle, unta makaajalle, mutta ei sitä sentään auta työllä turmella itseään.

JASKA. Minä, olen justiinsa samaa mieltä teidän kanssanne.

AMALIA (Tulee kädessä iso vihreä sateenvarjo). Hautaako siihen kaivetaan vai perunakuoppaa?

MAAILMAN-MATTI. Niin, tähän haudataan hölmöläisten vanha hapatus, pröystäily, kateus, ulkokullaisuus, rahanhimo ja riidanhalu.

JASKA. Niin, joka päivä me otamme kukonaskeleen lähemmäksi hautaa.

AMALIA. Tässä on puuroa ja sateenvarjo, Ansu, pidä sitä mestarin pään päällä, kun hän kaivaa hautaa hölmöläisille.

ANSU (Ottaa sateenvarjon ja heiluttaa sitä). Eihän nyt sada.

AMALIA. Kultarakeita kuuluu kohta satavan.

MAAILMAN-MATTI (Lekottelee maassa selällään). Tässähän minä lepuutan armollisia raajojani kuin vanha Aatami paratiisissaan. Oi, sinä Hölmölän luvattu maa! Suurilla on suuret housut, mutta kuinkahan lienee tulevaisessa maailmassa.

JASKA (Huutaa). Joko näkyy sapelin tupsut!

MAAILMAN-MATTI (Hiipii ottamaan nassakan). Ei täällä ole kuin pieniä kiviä ja tätä Hölmölän maan mustaa, rakasta multaa. (Ansulle.) Pimitä sateenvarjolla nassakkani. (Juo.) Terveydeksenne, lapsukaiset, palakoon rakkautenne niinkuin öljy pumpulissa.

AMALIA. Mitäs se mestari nyt?

ANSU. Mestari puhuu palturia.

MAAILMAN-MATTI. Näenhän minä, että te rakastatte toisianne kuin rotta juustoa. Saisiko se neropattipäinen, pitkä koikale Aaretti Akianteri hämmentää teidän paratiisi-ilonne. — Hei, minä juon minä! Koska sydän kivusta kivistelee, aju ei ajatella taida, kaikki ihmisen apu livistelee. Niin voisi Mesakki veisata minulle.

ANSU. Minä luulen, että Akianteri on tulossa tänne Amalian tähden.

AMALIA. Tulkoon vaan, niin minä hakkaan hänen ikipyöränsä kahvipuiksi.

MAAILMAN-MATTI. Sellaiset kuin Akianterit ja muut salamanterit ne seisauttavat vielä kerran ajan pyörän. Voi kuinka tämä elämä on hassua! En minä voi muuta kuin nauraa, sillä me kävelemme makkaratikuilla ja meidän päämme on kuin paksu tynnyrintappi. Ja tämä maailman hekuma on kuin vanha, vuotava, ravistunut kaljatynnyri. - Kun se tyhjä on, niin mene rengonkeinuun!

ANSU. Jaska seisoo höröllä korvin kuin jänis ja Epra katselee kuin paholainen rikkiöimästä pullosta.

AMALIA. Minä menen, muuten setä suuttuu.

ANSU. Yöllä tulen minä kolkuttamaan luhtisi ovelle.

AMALIA. Mutta muista kanssa, että osaat luhtilukusi!

ANSU. Laita minulle illaksi saunavihta!

AMALIA. Selkäsaunan vihta? (Menee juosten ja tempaa tyhjän puurokupin.)

MAAILMAN-MATTI. Arvaas Ansu, mikä minut ajoi pois minun paratiisistani.

ANSU. Päänvaivat ja virkavaivat!

MAAILMAN-MATTI. Ehei! Pahat puskut, häijyt yskät, poskein rypyt ja jako, kätten väristys, kasvoin kohistus, hengen myös häijy haju, silmäin puna paha pullistus näin ylön juomisest' hajoo.

ANSU. Niinhän te laskette sanaa kuin paras pappi.

MAAILMAN-MATTI. Kyllä minä osaan laulaa yhtä hyvin kuin Akianteri, vaikkei minua Hölmölän lautakunta ole palkinnut.

ANSU. Kyllä suupaltit aina nahkansa pärjää.

MAAILMAN-MATTI. Minun isäni oli rovastina Pahajärven pitäjässä. Minä en olekaan mikään nahkasielu minä, minä kevennän tavallani ihmisten taakkaa, katsos minä otan rikkailta ja annan köyhille, mutta siitä sinä et tullut hullua hurskaammaksi. Te hölmöläiset kuljette omatunto vasemmassa liivintaskussa.

EPRA (Tulee). Kas kun ei jo kuulu herrastuomaria ja Akianteria sieltä porsasjalostusyhdistyksen kokouksesta. (Maailman-Matille.) Mitäs se Jaska tuolla toimittaa?

MAAILMAN-MATTI. Se kultaa sikolättinsä salpaa, siitä sitte heijastaa niin, että kaikki Hölmölän vilja poutii.

EPRA. Minunkin viljani? Kuinka hyvä sydän sillä Jaskalla sentään on.
(Menee Jaskan luo.) Rakas veljeni Jaska, maalaa sinä vaan!

JASKA. Niin, minä maalaan.

EPRA. Se on oikein se.

MAAILMAN-MATTI (Lyö käsiä polviaan vasten ja nauraa). Hahhaa! Nyt ne tarttuvat kuin täit tervaan. — Kallista sateenvarjoa niin, että minä voin ottaa pienen tuikun murheeseen. (Panee taas maata.)

JASKA. Niin, minä maalaan, kohta se salpa paistaa kuin aurinko.

EPRA. Niin, paistaa se aurinko niin väärille kuin vanhurskaillekin.

JASKA. Niin paistaa se väärillekin.

EPRA. Jaska, tätä minä en olisi uskonut, sinun sydämmesi on kultaa.

JASKA. En minä tässä sydäntäni maalaa.

EPRA. Sinä maalaat salpaa ja nyt poutii minunkin viljani.

JASKA. Poutiiko sinunkin viljasi?

EPRA. Niin, niin, Jaska, sinä olet rehti mies.

JASKA. En minä ole rehti mies, enkä minä tässä maaliani tuhraa sinun takiasi. (Heittää siveltimen.)

MAAILMAN-MATTI. Nyt ne torailevat taas kuin kukonpojat tunkiolla, hahhaa!

EPRA. Kyllä Hölmölän nassut taas kihnaavat sen salvan mustaksi. Jaska, Jaska, hyvä oli tarkoitukseni, en tiedä mikä meitä näin riivaa ja usuttaa yhteen kuin kaksi vihaista rakkia. Taitaa olla se sielun vihollinen, hengen härnääjä.

JASKA. Niin, se pääpappa ja maailman isäntä, joka ympäri juoksentelee.

EPRA. Tai viluojan pojat.

JASKA. Jotka yöllä purkavat sen, minkä ihmiset päivällä rakentavat.

EPRA. Hölmölän hyvät haltijat meitä varjelkoot.

JASKA. Huh, oikein minä pelkään. Sanotaan, että saunassa kummittelee.

EPRA. Kyllä Akianteri on ne arkkiveisuillaan karkoittanut, viime kerralla hän paasasi ja pärmänttäsi siellä vuorokauden, luukusta vain uskalsimme hänelle ruokaa tuoda. — Lyökäämme, Jaska, sovinnon kämmentä. Mitäs me nyt pelloista ja muista maanvaivoista, nyt me saamme suuren aarteen ja ihan ilmaiseksi.

JASKA. Taidat olla oikeassa, Epra, olkaamme kuin väkevät kengät.

EPRA. Niin, sun tavaras on kuin savi silattu, lauletaan. Meidän lihamme on heikko vaikka henkemme on altis.

JASKA. Epra, en oikein tiedä, missä se henki istuu, luun vai nahanko välissä? Naksahtaako se niinkuin varpaatkin.

MAAILMAN-MATTI. Pane pois sateenvarjo, nyt pidetään lepotuntia, Ansu, sinä saat mennä! Kutti, kutti, pidä puoliasi, poika. (Ansu menee.)

JASKA. Niin, levätkää, kyllä te olettekin raataneet. Eikö näy vielä mitään?

EPRA. Jokos näkyy arkun kansi?

MAAILMAN-MATTI. Jahka kerkii, jahka kerkii, ei ne aarteet niin vaan aivastamalla tule.

EPRA. Mene, Ansu, katsomaan kujalle, eivätkö ne jo tule sieltä kyläntuvalta.

Ansu menee perälle, Amalia tulee tuvasta ämpäri kädessä, he virnistelevät toisilleen. Amalia menee. Justiina tulee kodasta ja tuo makkaroita.