JUSTIINA. Armollinen herra maanjakaja, tässä olisi ihan tuoreita makkaroita.
JASKA. Niin, syökää, syökää, älkää kursailko, ei maailmassa missään ole niin hyviä makkaroita.
EPRA. Entäs se meidän talkkuna! Ja entäs makkaratikut?
JASKA. Kyllä sinä laitat tikkuja, mutta näkisit sen tynnyrintapm, minkä minä eilen tein.
MAAILMAN-MATTI. En minä vaan syö tikkuja enkä tappeja.
JUSTIINA. Hiiteen tikut ja tapit!
JASKA. So, so!
EPRA. Ämmillä on ämmien puheet.
JUSTIINA (Maailman-Matille kahden). Ne on sellaisia junttia, pankaa ne johonkin työhön, sillä muuten niillä on liiaksi aikaa ajattelemaan, eikä ne ajattele muuta kuin että…
MAAILMAN-MATTI. Makkarass' on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää. —
Kyllä minä niille kohta työtä keksin.
JUSTIINA. Mitä minä näen! Jaska, oletkos sinä taas tehnyt tyhmyyksiä.
(Osoittaa salpaa.)
JASKA. Joko sinä taas!
JUSTIINA. Taas, taas, mene heti lypsämään papuria, mutta älä vaan rupea sitä maalaamaan!
JASKA. So, so, Justiina, mitäs se mestari tästä ajattelee. — Hohoo, miehellä on miehen sydän! (Menee.)
JUSTIINA (Epralle). Älä sinä naura, sinä jumalan mieliharmi, kuoppaa sinä nyt kaivatat, mutta saatpas nähdä, että itse sinä siihen romahdat.
MESAKKI (Tulee alushousuihin ja riihimekkoon puettuna, vihta kainalossa, sitten Koputus-Liisa). Rauha, hyvät ristiveljet ja sisaret Hölmölän seurakunnassa.
KOPUTUS-LIISA (Mukana pussi, jossa on sarvia ja kupparikirves). Rauha parhaaks, illaks Justiinan Jaska ja Jaskan Justiina, johan sauna lämpiää.
JUSTIINA (Itsekseen). Jo tuli pahan ilman lintu!
KOPUTUS-LIISA. Olettekos kuulleet vastalkuja. Äsken ovat kylän vanhimmat päättäneet viettää tappi- ja saunajuhlaa ja silloin aina minuakin tarvitaan. Tiedänpä muutakin, mutta perästähän kuuluu.
JUSTIINA. Tulitko taas Epraa kuppaamaan, kyllä se sen tarpeessa onkin, sillä kovin sen on sappi sakea.
KOPUTUS-LIISA. Voi, hyvä Justiina, mitäs sinä nyt, tulin vain katsomaan, kuinka se riikin herra täällä sitä aarnihautaa tutkiskelee. (Niijaa.) Hyvää iltaa, armollinen riikin herra, hyvää iltaa! Tietäkääs, se on ihan totta, minä olen monasti illalla ohi kulkeissani nähnyt aarnivalkean palavan täällä pihan puolella, että kyllä täällä varmaan on aarnihauta.
MESAKKI. Niin kertoo vanha kansakin.
KOPUTUS-LIISA. Muistathan rakas, kultainen Justiina, minuakin parilla kolmella kaisantaalarilla, kun se aarre löydetään.
JUSTIINA. Kolmella kaisantaalarilla! En, en!
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes yhden taalarin.
JUSTIINA. Kun minä sanon en, niin minä sanon en.
KOPUTUS-LIISA. No, annathan edes puoli että saan uudet puolikengät.
JUSTIINA. Joilla sinä lentäisit kyliä kello kaulassa, en, en! Ja mitäs sinä tässä minun rahojani kärkyt, norko, kyllä minä ne itsekin tarvitsen.
KOPUTUS-LIISA. No, no, eihän ne ole vielä, sinullakaan.
JUSTIINA. Ja mene jo tästä pussinesi ja sarvinesi, ei niitä meillä tarvita.
KOPUTUS-LIISA. Ei tarvita, sanot, kyllä niitä vielä tarvitaan, mieluusti minä iskisin pari sarvea sinun leipälaukkuusi.
MESAKKI. Kun viisaus nousee pääkoppaamme, ja ymmärryksemme lepattaa kuin rasvainen talituikku talvipuhteilla, niin silloin ei haittaa vaikka antaisimmekin iskeä pari sarvea johonkin sopivaan ruumiin osaan. (Nipistää Liisaa käsivarresta.)
KOPUTUS-LIISA. Vanha veussu! Mitäs sinä hamuilet, vanha syntipukari.
MESAKKI (Hiukan nolona). Niin, synnissä me siinneet ja syntyneet olemme.
JUSTIINA. Taitaa olla se vanha rakkaus…
KOPUTUS-LIISA. Hui ja hai!
MAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, ei pidä olla enemmän viisautta kuin mitä pää vetää, se on se liikaviisaus, joka päähän tuppaa. — Hohoo! (Haukottelee.) Raukaisee niin riivatusti, mistähän se tulee?
MESAKKI. Täällä Hölmölässä on aina uni.
MAAILMAN-MATTI. Se taitaa tarttua, hohoo! (Nukahtaa.)
EPRA. Viisaus on vaarallista!
JUSTIINA. Ja Koputus-Liisa imee nahkaansa kaikkien muiden älyn riippeet, kumma kun sentään puhuu kuin keitetystä lampaan päästä.
MESAKKI. Ymmärrys, ho, älä jätä!
KOPUTUS-LIISA. No tule ja puserra! Sinä kiusan kappale, solvaisetko sinä minun hyvää, rehellistä ammattiani?
JUSTIINA. Kielikello, juorukontti! Ehei, ei minulla ole aikaa jaarittelemaan joutavia joutavien kanssa! (Menee saunaan.)
EPRA. Akka pamahti tiehensä?
MESAKKI. Kuin vaimon keskeräiset te olette ja niin lyhytnäköiset, niin lyhytnäköiset!
KOPUTUS-LIISA. Meni kuin pyryharakka! (Kahden Epralle.) — Kuulkasta, isäntä, minulla olisi hiukan niinkuin asiaa. Tiedättehän… se Aaretti Akianteri puhuu minulle aina sydänasiansa kuin kristsisarelle ikään… ja nyt se on aina vähin niinkuin riiastellut Amaliaa, velivainaanne tytärtä, mutta vaikka se on sellainen älyniekka, niin ei siltä ota se puheen alku oikein luonnistuakseen tällaisissa asioissa… ymmärrättehän… vaikka sen suu muuten aina on niin messingillä. (Kuiskaa kovaa.) Akianteri kertoi minulle kaikki eilen hieroessani hänen päätänsä… mies parka miettii vaan sitä ikipyöräänsä niin, että sen pää on ihan pyörällä.
EPRA. Ha, vai pyörällä… kyllähän me siitä vielä…
KOPUTUS-LIISA (Taputtaa Epraa olalle). Hyvä, kiltti isäntäkulta, niin pulski ja verevä! Lötys se on Jaska Epran rinnalla, lötys sanon, mutta Epra se on miesten paraita, sen olen aina sanonut.
EPRA. Vai sanonut, sano.
KOPUTUS-LIISA. Niin monet kerrat olen minä hieronut ja kupannut Epraa ja minä teen sen vastakin, ilolla ja mielihalulla minä sen teen.
EPRA. Ha, passaisiko sitä taas tänään pari sarvea… ha.
KOPUTUS-LIISA. Voi tokiinsa, voi tokiinsa, vaikka kymmenen joka päivä.
EPRA. Ha, kymmenen joka päivä? Niin, mutta mennään nyt tupaan.
KOPUTUS-LIISA. Niin, mennään tupaan, niin saamme jutella rauhassa.
(Liisa ja Epra menevät.)
MESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa, mutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)
MAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä sinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon. — (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten kilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.
MESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka on autuuden sarven laita?
MAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.)
Gaudeamus igitur, juvenes dum sumus!
MESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!
MAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos! En tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden kimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!
AKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa, isoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka putoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä päästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.
Katsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä mistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon koko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin saakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät pyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.
MAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän pääkoppanne.
AKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan vielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.
MESAKKI. Hän puhuu kuin rohveetta!
AKIANTERI. Sinä hetkenä, jolloin aurinko seisoo niinkuin ilmaan heitetty kivi hetkeksi pysähtyy, sinä hetkenä syntyy aikaan juopa, josta ijäisyys nähdään ja sen kaikki ihmeet.
MESAKKI. Missä, missä olette, hölmöläiset, taas menee teiltä hukkaan kuolematon hetki!
AKIANTERI. Aarteet kohoovat maan pinnalle.
MAAILMAN-MATTI. Vedet muuttuvat viiniksi.
MESAKKI. Pyhä varjelkoon, nämähän ovat maailman lopun enteitä!
AKIANTERI. Ja naudat voivat hetken puhua kielillä.
MAAILMAN-MATTI. Niin, minä huomaan, että naudatkin voivat puhua.
MESAKKI. Niin, silloin tulee maailman loppu, kun pyy pienenee, pyhä puukello pämpättää itsestään, ja hölmöläiset alkavat liiaksi viisastua. Akianteri, Akianteri, varo pääparkaasi, ettei sinun kävisi hullusti.
AKIANTERI (Lyö rintaansa). Minä, minä itse, minä olen voimaihminen minä.
MESAKKI. Niin, niin, sinulla on päässäsi neronpattia enemmän kuin meillä muilla kuolevaisilla.
MAAILMAN-MATTI. Minulla on liikapattia vain jaloissani!
AKIANTERI (Näyttää pyörää). Katsokaa tätä pyörää! Kohta se liikkuu! Katsokaas, nyt minä panen voimapyörän liikkeelle, painot laskeutuvat ja lyijykuulat putoovat pyörän päältä kuoruun. Katsokaas, se liikkuu!
MAAILMAN-MATTI. Se liikkuu.
MESAKKI. Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Varjele hyvä isä, mitäs Jumala tästä meinaa!
MAAILMAN-MATTI. Johan se taas seisahtui, heilahti vain kerran ympäri.
MESAKKI. Taivaalle kiitos!
AKIANTERI. Kaikki on kunnossa, puuttuu vain viimeinen pyörä.
MAAILMAN-MATTI. Minun järkeni seisoo.
AKIANTERI. Siitä puuttuu joku niksi, mutta kyllä minä sen keksin, ja silloin loistaa Aaretti Akianterin nimi kuin kuunsarvi kirkkaalla taivaalla.
MESAKKI. Kuin kointähti ihanast' loistaa.
JASKA (Tulee vasemmalta kiulu kädessä). Tietäkääs, hyvät kylän miehet, että minä olen lentänyt unissani. Ai, ai, kuinka se oli lystiä, minä liitelin haarapussilla yli kellohatun, yli saunan, yli sikolätin kuin ilmalaiva, mutta maahan minä en päässyt, vaikka minulla oli tavaton tupakannälkä. (Levittää käsiään ikäänkuin lentäisi.) Hihhei, näin minä lensin! Miekkoset, muistatteko kun Akianteri keksi sen lentokoneen.
MESAKKI. Muistan. Sitoi päresiivet olkapäihinsä ja nousi Epran katolle.
JASKA. Ja taittoi jalkansa sikolätin räystääseen.
MAAILMAN-MATTI. Lentäähän se kanakin ja laulaa vaikkei ole päätä eikä kaulaa.
JASKA. Kuules Akianteri, keksippäs vielä joku lypsykone, ettei minun tarvitsisi lypsää sitä meidän papuria. (Menee tupaan.)
MAAILMAN-MATTI. Niin, ja keksikää, hyvä nappulamestari, sellainen syömäkone ettei enään tarvitsisi vaivata itseään syömisellä.
AKIANTERI. Nappulamestari! Ettekö te tiedä, että minun murhalaulujani, minun arkkiveisujani, minun karamellirunojani lauletaan jo riikin joka kylässä. Mutta te ette ymmärrä ylempiä asioita, vaikka olettekin maailman-mestarismiehiä.
MAAILMAN-MATTI. Te hölmöläiset töllistelette liian usein taivaaseen, niin että unohdatte tämän pienen, syntisen ja suloisen maan.
MESAKKI. Mutta joka töllistelee liian kauvan syntiseen maahan, unohtaa taivaan korkeat luhdit.
MAAILMAN-MATTI. Luhdin kauttako te taivaaseen kiipeette. — Ei, mutta missä ne kottikärryt ovat, että saisin pois tämän Hölmölän syntisen mullan.
Menee. Amalia tulee, astuu kuistille.
AKIANTERI. Ah, siinä hän on! Mesakki, joko, minä korotan ääneni?
MESAKKI. Älä sumeile, parempi naida kuin palaa!
AKIANTERI. Onkohan kukonkoipi lakkarissani? Kaikki käy hyvin. Käy päälle Akianteri, sinun varjosi ei koskaan pienene. (Kopeloi taskujaan.)
AMALIA. Mitähän se kopeloi taskujaan?
MESAKKI. Älä inttaile! Ole rohkea kuin päämies Mikaeli! (Työntää
Akianteria Amaliaa kohden.)
AMALIA. Hä!
AKIANTERI (Ojentaa oikeata kättä ilmaan). Niin, kuule nyt minun ääneni, sinä Hölmölän ruusu, sinä tulipunainen kukka!
AMALIA. Onko henki taas tullut päälle.
AKIANTERI. Sinä hymistyksen helistys ja helistyksen hymistys, sinä punareunaisten aivoituksieni tärisevä, värisevä, hyllyvä, lyllyvä…!
AMALIA. Lyll, lyll! Onko sinun vilu!
AKIANTERI. Sinä olet suloinen kuin hölmöläinen mallassauna, makia sinä olet kuin nauris ja päihdyttävä kuin katajaviina, ylön ihana sinä olet, sinä manteli, väskynä, namuni!
MESAKKI. Kuulkaas kuinka runollisen taivaallisesti ja taivaallisen runollisesti Akianteri ilmoittaa rakkautensa korkian veisun!
AMALIA. Onks se tullut hulluksi!
AKIANTERI. Kokonas olet ihana kuin päivä, minä olen lemmen leino rakastava räivä!
AMALIA. Hahaa, sinä väristyksen päristys!
AKIANTERI. Haa, neitokainen, kovasti koittelet sinä minun tärisyttäviä ja värisyttäviä tulivuorikuohutuksiani mutta minä pysyn lujana.
MESAKKI. Valmista itsesi, sinä, joka olet kaunistettu kaikkien Hölmölän tyttärien seassa.
AKIANTERI (Lyö rintoihinsa). Kuolemaan saakka pysyn lujana.
AMALIA. Mesakki, viekää hänet jo lättiin, sillä muuten hän rupeaa raivoilemaan. Mutta nyt minä tiedän, mikä miestä riivaa, se on se kukon koipi lakkarissa. Näytäs minulle se!
AKIANTERI. Kukon koipi? Ei minulla ole mitään kukonkoipea.
AMALIA. Niin, sinä Hölmölän kiekuva, tulipunainen kukko! (Sieppaa Akianterin taskusta kukon koiven, nauraa ihan katketakseen ja juoksee tiehensä.)
AKIANTERI. Minun kukonkoipeni, minun kukonkoipeni! Hän vei minulta minun naimaonneni.
MESAKKI. Akianteri, älä muljota noin kamalasti! Tyynny ja ota vaari minun sanoistani. Sinun munaskuusi ovat riemuiset, koska sinun huulesi puhuvat, mutta sinä kilvoittelet liian kiivaasti. Sinä pelästytit neitokaisen sinun väkevyydelläsi.
AKIANTERI. Pilkkasiko nainen minua vai koitteliko hän minun väkevyyttäni.
MESAKKI. Totisesti, hän koitteli sinua mutta aika ei ollut otollinen.
AKIANTERI. Vai ei otollinen, otollinen! Tuhannen sarvipäätä! Mesakki, minun muotoni muuttuu ja hahmoni hajoo. Nyt minä tahdon tapella ja minä paiskaan kumoon koko Hölmölän kylän!
MESAKKI. Älä veikkonen, älä veikkonen!
AKIANTERI. Oletkos kuullut tätä laulua: Ja tässä on laulu kuin hirrenpää, johon pappani ennen luotti, sanat siinä on että hirvittää ja markkinavirren nuotti. Arvaas kuka sen teki!
MESAKKI. En nyt arvaa, en nyt arvaa.
AKIANTERI. Vai et arvaa, etkös ymmärrä ylhäisen yskää. Voi mammani ja voi pappani, kissa, kissa, kissa vie, nyt tästä tulee tupenrapina!
MESAKKI. Älä, älä, minä olen vanha, vaivainen mies.
AKIANTERI. Etkös sinä, vanha unilukkari, tiedä, että minä, minä olen sen tehnyt.
MESAKKI. Sinä niin, sinä niin, kukas muu, herrajesta!
AKIANTERI (Toistaa moneen kertaan: kuin hirrenpää… että hirvittää). Ja entäs tämä: herrasväki tuli saaresta, sun ralilali lei, ei ollut ystävää, sun ralilali lei! Laula mukana muuten minä teen sinusta makkaraa!
Akianteri ja Mesakki laulavat: herrasväki tuli saaresta j.n.e.
AKIANTERI. Ja sitte se minun uusi arkkilauluni postimurhaajasta. Siinä on kaksisataa värssyä!
MESAKKI. Kaksisataa värssyä! Miksi tämä minulle? Voi, voi, näin en minä laulanut kirkossakaan.
AKIANTERI. Kirkossa! Oh, nyt minä muistan, mitä minä olen tehnyt pyhälle sananpalvelijalle!
MESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä, ehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.) Heräjä, heräjä!
AKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä olen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä olen sen ansainnut!
Mesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.
MESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.
AKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki, herätit minun!
MESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!
AKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki, minä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.
MESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä. Akianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta puuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!
AKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka vereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen heitettäisiin.
MESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos, Amalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö kahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin lammas.
AKIANTERI. Mesakki, sinä olet kokemuksesta viisas mies. — Ettäkö koputtaisin hänen luttinsa ovelle? Oi, terve, te suloiset Hölmölän vanhat, harmaat lutit!
MESAKKI. Akianteri, Akianteri, kirkonmiehenä minä varoitan sinua sinun lihallisista mielikuvistasi, me olemme itse kohdastamme kaikkeen pahaan vikapäät, muistakaamme se, Akianteri, kaikissa meidän vaivoissamme ja kiusauksissamme.
AKIANTERI. Minä tahdon pitää sinun säätysi ja käskysi, Mesakki. Ja Mesakki, onhan minulla minun suuri vuntierinkini, minun ikipyöräni, se ajaa ulos pahat vaivat ja kiusaukset. — Mesakki, kuules, minä vien ikipyörän Epran nähtäväksi, totisesti, minä teen sen heti paikalla.
MESAKKI. Poikani, poikani, tee niin ja pyydä Koputus-Liisalta jotain rauhoittavaa, pelästyneen tippoja tai surun lievitysvettä!
AKIANTERI (Ilostuen ja taputtaen Mesakkia). Mesakki, sinä olet minun hyvä edelläveisaajani. Minä menen, niinkuin iloinen ylkä tahdon astua vihkitupaan. — Ah, Hölmölän ruusu!
MESAKKI. Niin, mene rauhassa, poikani, kaikki käy jetsulleen.
Akianteri menee.
MAAILMAN-MATTI (Tulee, heittää kärryt huolimattomasti syrjään ja pyyhkii hikeä otsaltaan). Ei tämä vetele! Hiiteen minä heitän Hölmölän hullutukset.
JASKA (Tulee vihtoineen saunapuvussa kädet selän takana, kulkee kuin isäntä töitä katsellen). Tiedätkös, Mesakki, nyt minä en enään pane tikkua ristiin, mitäs se hyödyttää, eläähän tässä muutenkin ja kohta se aarrekin saadaan, silloin en minä tee muuta kuin makaan kukonhöyhenpolstarilla, syljen kattoon ja polttelen oikein priima pruumaa.
MESAKKI. Niin, ihmeellisesti on onni meitä kaikkia potkaissut, mutta muista se, Jaska, älä anna itseäs rikkauden tähden vihaan niinkuin turkki, juudi tai peaani. Tänkaltainen elämä on sinulle vahingollinen.
JASKA. Kuka taitaa käydä oikeudelle minun kanssani. Katsos, näin minä kävelen kädet selän takana, isännän silmä hevosen lihottaa, sanotaan, ei minun nyt tartte muuta kuin katsella kun muut tekevät työtä.
MESAKKI. Jaa, jaa, Jaska, Jaska, minä varoitan.
EPRA (Tulee samoin kuin Jaska vihta kädessä ja saunapuvussa, kädet selän takana). Jaska.
JASKA. Epra!
MESAKKI. Kohta on saunan aika. Kas kun eivät meidän miehet jo tule sieltä porsaiden jalostuskokouksesta.
JASKA. Veljeni Epra, mitäs sanot nyt tästä!
EPRA. Ha. Näetkös, minä rumineeraan.
JASKA. Niin, näetkös, minäkin rumineeraan. (Kävelevät edestakaisin.)
EPRA. Työmekkoni heitin minä, en minä tästä puoleen tee muuta kuin makaan vaan ja otan saunassa löylyjä.
JASKA. Niin minäkin, ja pyhänä sitä ajetaan kirkolle oikein evankeliumivaljailla, hui että humahtaa, pois tieltä, kun Hölmölän rikkaat rusthollarit ajavat siknaalit hampaissa!
EPRA. Ha! Herrat ajaa ja savu jää, niin.
JASKA. Mitäs me suremme velattoman talon pojat, laitetaan vinkkelipytinki ja…
EPRA. Ja pannaan rillisilmät koirat portille haukkumaan.
JASKA. Ja Justiinalle minä teetän oikein kahisevan samettihameen, eikä sen enään tartte makkaroita laittaa.
EPRA. Ja minä Amalialle oikein silkkikengät ja hatun, jossa semmoset plyymit lentelee. Koputus-Liisalle minä jo lupasin taalarin kirkkohuivia varten.
JASKA. Ja minä ostan oikein hopeiset kolmihaaraiset joulukynttiläjalat.
EPRA. Ja minä kultaisen puurokupin.
JASKA. Kyllä meidän nyt kelpaa kun olemme rikkaita.
EPRA. Ha, rikkaita! Kyllä kelpaa.
JASKA. Me rumineeraamme.
EPRA. Ha, me rumineeraamme.
Kävelevät pönäkästi edestakaisin.
MESAKKI (Kurkistaa Epran akkunasta). Hihii!
MAAILMAN-MATTI. Mitäs se Mesakki nyt hihittää!
MESAKKI. Hihii, Koputus-Liisa! Kas, Akianteri makaa penkillä!
MAAILMAN-MATTI. Älkää kurkistako lähimmäisenne huvitarhaan. Se
Koputus-Liisa taitaa olla Mesakin entinen remma!
MESAKKI. Mitäs minä maailman menon turhuudesta. Mutta katsokaas, Liisa taputtaa kuin taikinaa, ja Akianteri ähkii ja puhkii kuin synnin vaivoissa.
MAAILMAN-MATTI (Loikkaa kuopan reunalle; itsekseen). Vanha kettu! (Epra ja Jaska seisahtuvat kuopan reunalle.)
JASKA (Pönäkästi). Mutta eikös jo työ ala sujua.
EPRA (Koppavasti). Niin, saisi se käydä hiukan joutusampaan.
MAAILMAN-MATTI. Tarkkaa teen niinkuin ruotiukko koiraa nylkiessään.
(Epralle.) — Mutta kuinka Akianteri nyt jaksaa?
EPRA. Siellä se makaa tuvan penkillä, ja Koputus-Liisa hoitelee sitä.
MESAKKI. Se otti sen niin pahakseen, kun Amalia vei siltä kukonkoiven.
EPRA. Ha, kukonkoiven! No, kyllä Amalia vielä malttaa mielensä.
MESAKKI. Niin, luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää.
JASKA. Sen minä sanon, että minä alan jo kärsimystyä, eikös siellä, jukravita, jo näy mitään!
EPRA. Jaa, kyllä olisi jo aika nostaa se raha-arkku.
MESAKKI. Hys, hys, hyvät isännät, muistakaa toki, ettei hän ole mikään tavallinen renki.
EPRA. Niin, armollinen riikin herra.
JASKA. Suurarmollinen herra riikinjakaja.
MAAILMAN-MATTI (Itsekseen). En minä enään viitsi. (Tekeytyy kipeäksi ja huutaa äkkiä.) Ai, ai, ai!
JASKA. Mikä nyt tuli!
EPRA. Ha, mitä!
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, auttakaa, auttakaa!
MESAKKI. Voi, taivaan talivasara!
Jaska ja Epra koittavat auttaa Maailman-Mattia.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, älkää koskeko, älkää koskeko! Jalka poikki, jalka poikki!
JASKA ja EPRA. Jalka poikki!
MESAKKI. Elämä on juur vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu!
MAAILMAN-MATTI. Aurinko pisti, ja jalka nyrjähti, ai, ai, ai, koskee niin, koskee niin.
JASKA. Mitäs me nyt teemme, voi surkeus, nyt menivät kaikki kalleudet, kultasapelit kuin pohjattomaan kaivoon.
EPRA. Ha, ja rahakirstut. Mitäs me nyt teemme!
MESAKKI. Tämä oli meille meidän pahain tekojemme jälkeen.
JASKA. Vest ja varjele, tätä onnettomuutta, tätä onnettomuutta!
EPRA. Voi, suutari sentään!
MAAILMAN-MATTI, Minä kuolen, minä kuolen!
MESAKKI. Vettä, vettä! Miksei Hölmölässä ole kaivoa!
MAAILMAN-MATTI. Tai vaarinkaljaa! Ai, ai!
JASKA. Minä juoksen kuin päätön kana, missä on minun toinen töppöseni!
MESAKKI. Käskekää tänne Koputus-Liisa!
EPRA. Jaa Koputus-Liisa?
MESAKKI. Niin, Koputus-Liisa.
JASKA. Älä siinä seiso kuin kysymysmerkki.
EPRA. Jaa kysymysmerkki!
JASKA. Niin, ja pataässä.
MESAKKI. Epra, mene hakemaan Koputus-Liisaa.
EPRA. Minä menen! (Menee.)
MESAKKI. Virressä veisataan: Kuin ennen paljon hyppel, on nyt juur jalvotoin. — Voi, taivas, voi, taivas!
JASKA. Koittakaa, voitteko hyppiä, ehkä jalka taas niksahtaa sijoilleen.
MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, ai, ai!
JASKA. Aina kun minä olen hiukan pahalla päällä, kun Justiina on minua torunut, alan minä hyppiä kaiken maailman polskaa. Koittakaas, ehkä se auttaa!
MAAILMAN-MATTI. Ei se auta. Vaarinkaljaa! (Jaska tuo kaljaa.) Oh, nyt se meni hiukan ohi!
MESAKKI. Taivaalle kiitos! Rakkaat hölmöläiset, antakaamme itseämme tästä ojettaa. Minäkin otan pienen kulauksen, pikkuruikkusen vain, sillä juopumus viisaan villitsee.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, se tuli taas, minä en pysy pystyssä, silmät pyörivät ja taivas tanssii. (Pyörittelee silmiään.)
JASKA. Ui, ui, näin meni nyt koko prameus.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä se löytyy. Jaska ja Epra, minä uskon työni vain teille, kaivakaa, kaivakaa yhdessä, kyllä se löytyy.
JASKA. Mikäs tässä muukaan auttaa.
Koputus-Liisa tulee, kulkee kädet rinnalla hitaasti Maailman-Mattia kohden tarkastellen hyvin tärkeän ja tutkiskelevan näköisenä. Jälessä tulee Epra nolona.
KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan, että kyllä minua täällä vielä tarvitaan.
EPRA. Mitä Liisa määrää, se täytyy myös tehdä!
JASKA. Niin,- se täytyy tehdä, tässä kun minulla kerran oli mato, niin… … KOPUTUS-LIISA. Jahka katson, onko se kuolemaksi.
JASKA. Jos Koputus-Liisa sanoo, että se on kuolemaksi, niin se on kuolemaksi.
MESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Hohoo, jaa!
JASKA. Hohoo, jaa, kaikki me itsemme häijysti käytämme.
EPRA. Kuin ikinänsä köyhä ja rikas, keskenämme olemme yhdenkaltaiset tässä, hohoo, jaa!
KOPUTUS-LIISA. Jollette te ole hiljaa, niin minä annan teille ylenantopulveria tai kamalaa.
JASKA. Ui, kamalaa, ei, ei minulla nyt ole matoa.
KOPUTUS-LIISA (Lähestyen Maailman-Mattia, koettelee joka jäsentä).
Koskeeko tästä ja tästä ja tästä?
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, ei saa, ei saa!
KOPUTUS-LIISA. Entä vatsa?
MAAILMAN-MATTI. Pullottaa kuin rumpu.
EPRA. Söi meidän puuroa.
JASKA. Niin, teidän puuroanne!
EPRA. Ja teidän makkaroitanne!
KOPUTUS-LIISA (Kaivaa pussistaan rohtopulloja y.m.). Sielun vihollisen pillastusta…
MAAILMAN-MATTI. En minä ota hevosrohtoja.
KOPUTUS-LIISA. Kyllä minä tiedän, hevosille pääntautia ja ihmisille vatsatautia vastaan.
MAAILMAN-MATTI. Ai, ai, kolottaa, kolottaa!
KOPUTUS-LIISA. Hampaita? Pannaan hullunkaalin siemeniä.
MAAILMAN-MATTI. Ei, minä en kuule oikein.
KOPUTUS-LIISA. Kaadetaan korviin saakelinpojan korvatippoja.
JASKA. Ottakaa nyt mitä rohtyörinnä määrää.
MAAILMAN-MATTI. Minua yskittää niin kovasti.
KOPUTUS-LIISA (Koputtaa selkään). No, siihen sopii neitseen nahkaa tai akattoman laastaria.
MAAILMAN-MATTI. Akattoman laastaria! Ei, ei!
JASKA. Leini sillä on.
MESAKKI. Niin, ja jalka taisi nyrjähtyä!
MAAILMAN-MATTI. Niin, nyt minä muistan, jalkaanihan mun kolottaakin.
KOPUTUS-LIISA. Miksette sitä heti sanonut. Nyt minä tiedän. Me viemme korkean riikinherran levolle, sitte minä hieron jalkaan kukon öljyä, enkelskan veisaavan pukin talia ja yhdeksän miehen voimaa. Jos tulee kuume, niin minä annan Hakamummon elttatippoja, ja jollei lopuksi terva ja sauna auta, niin se on kuolemaksi, ihan varmaan se on kuolemaksi, niin totta kuin minä olen Koputus-Liisa ja äitini tytär. Taluttakaa potilas tupaan.
Jaska ja Epra taluttavat, Maailman-Matti on ontuvinaan.
MAAILMAN-MATTI. Mutta eikös teillä ole korpiroinaa, kolmenlaisia tippoja tai laakivettä.
JASKA. Laakivettä, laakivettä! Kerran kun minä sitä otin, niin minä tulin niin hiivatin iloiseksi että hih!
KOPUTUS-LIISA. Minulla on vaikka mitä!
MAAILMAN-MATTI (Ilostuen). Minäkin sanon hih!
JASKA. Hih!
EPRA. Hän paranee.
MAAILMAN-MATTI. Kun minä saan hiukan laakivettä, niin minä olen kohta kuin toinen mies. Anteeksi, hyvät hölmöläiset, että minä saatoin teidät pulaan, ei nyt auta muu kuin, että itse kaivatte ja heti, niin, tehkää se heti!
JASKA. Niin, heti.
EPRA. Jaa heti?
MAAILMAN-MATTI. Niin, tehkää se heti, sillä nyt on otollinen aika, koska allakassakin on neljä laneettaa!
MESAKKI. Niin, kaivakaa te, Jaska ja Epra, kaikessa sovussa, minä ja Koputus-Liisa talutamme kyllä korkean vieraan tupaan. (Taluttaa Maailman-Mattia.)
MAAILMAN-MATTI (Kompuroiden kuistiin). Niin, niin, se on kuolemaksi, se on kuolemaksi, ai, ai, ai, kuinka koskee, ai, ai!
Menevät Epran tupaan.
JASKA. Kaivaa että multa sinkoo. Hei, nyt minä kaivan vaikka maan napaan saakka.
EPRA (Kaivaa toista syrjää). Entäs minä, tahdon olla kuin myyrä.
JASKA. Niin, onnen myyriä nyt olemme.
EPRA. Kohta minä nostan arkun.
JASKA. Ja kultasapeli, voi, jeekuna vyrrää!
EPRA. Oh, kuinka se kivi painaa! Väännä kangella!
JASKA. Ai, ai, käteni puutuu, minä en jaksa.
EPRA. Oh, minä olen jo kuin uitettu hevonen.
JASKA. Oh, tämä on kuolemaksi.
EPRA. Ha, jaa kuolemaksi.
JASKA. Minä tunnen jo auringonpistoksia.
EPRA. Ja minun jalkani naksahtaa niin kummallisesti.
JASKA. Mutta miksi töppöseni ovat märät?
EPRA. Täällä on vettä!
JASKA. Vettä, sanot, mitäs se merkitsee?
EPRA. Tässä on kaivon paikka, voi, voi!
JASKA. Ui! Minä nousen pois tästä suden kuopasta.
EPRA. Ha, pois nousen minäkin.
Koputus-Liisa ja Maailman-Matti, jolla on valkoinen side otsalla, takaraivolla isot solmut. Jälessä Mesakki ja Akianteri.
MAAILMAN-MATTI. Kyllä jo riittää!
KOPUTUS-LIISA. Ja nyt saunaan.
MAAILMAN-MATTI. Ihmeellistä, heti kun minä sain laakivettä hernelaukkuuni, niin minä paranin. Koputus-Liisa on paras maailmanparantaja.
KOPUTUS-LIISA. Sanoinhan minä, että kyllä minun koprani kivut krassaa.
MAAILMAN-MATTI. Huomenna minä maksan kaikki!
JASKA. Arvatkaas, arvatkaas, kuopassa on vettä, tulkaas katsomaan.
MESAKKI. Olisiko tämä synninpaisumuksen vettä?
MAAILMAN-MATTI. Siinä on kaivo… ihmeitten ihme, viisauden kaivo!
MESAKKI. Rakkaat veljet ja kanssapalvelijat!
JASKA. Hipp ja heijaa, minä sekotan tätä vettä kaljatynnöriin! Auta,
Akianteri!
Jaska kantaa tuvasta kaljatynnörin ja asettaa sen rahille, Akianteri tuo haarikoita.
AKIANTERI. Nyt me voimme viettää viisaiden vaariemme tappijuhlaa!
EPRA. Jaa että nyt tulisimme oikein viisaiksi!
JASKA. Niin viisaiksi, Epra, niin viisaiksi, ettei tästä puoleen mikään vedä vertoja Hölmölän kansan ymmärrykselle.
MESAKKI. On kaikki toimi, taito, viisaus juur' aivan lyhykäinen humaus.
AKIANTERI. Terve, sinä Sipillan suuri jälkeläinen, paitsi minua ei maailmassa ole ketään viisaampaa kuin hän, joka keksi viisautemme kaivon. Ajatelkaa, hölmöläiset, jalkojemme alla on tämä kultalähde pulppunut, emmekä me ole siitä mitään tietäneet.
MESAKKI. Se avaa suut ja virvoittaa sydämmet ja munaskuut. Mutta juokaamme kuitenkin varovasti.
MAAILMAN-MATTI. Kaukaa vaeltavat ihmiset tänne ammentamaan viisautenne kaivosta, ja he tuovat teille kultaa ja kalliita kiviä. Nylkekäät ja kiskokaat heitä, ottakaat kaisantaalari jokaisesta nassakasta vettä, ja kolikoita kasaantuu teidän koinsyömiin arkkuihinne. Riemuitkaat teitänne!
MESAKKI. Hölmölästä tulee vielä oikea pyhiinvaelluspaikka.
JASKA (Ammentaa vettä kuopasta ja kantaa tynnyriin). Jeekuna vyrrää!
Epra, ajatteles, kaisantaalari nassakasta vettä!
EPRA. Taikka kaksi.
Jaska ja Epra juovat.
JASKA. Niin, vaikka kaksi. Epra, me olemme oikein onnen poikia, tule, ystävä, vanhaa uskollista, karvaista rintaani vasten!
Jaska ja Epra syleilevät.
EPRA. Jukravita! Minun ymmärrykseni kirkastuu!
AKIANTERI. Ja minun! Nyt minä keksin ikipyörän!
MAAILMAN-MATTI. Juo. Juokaat, niin te näette! Epra ja Jaska, jo ensi yönä te näette unessa kultasapelin ja raha-arkun paikan, perätkää Hölmölän talojen peräseinää. Niin, minä en sano muuta. Ennen auringon nousua selviää kaikki.
JASKA. Minä alan jo tänä iltana.
EPRA. Niin minäkin teen, mutta ensin saunaan!
JASKA. Ja minä otan sellaisen löylyn, että silakatkin seinällä paistuu.
EPRA. Ja minä annan Koputus-Liisan iskeä kaksi sarvea takapakuroihini.
JASKA. Ja minä kaksi sarvea niskaan.
EPRA. ja yhden päähän.
JASKA. Ihan keskelle otsaa! — Mutta ensin pudotamme vielä kielellemme pisaran viisauden vettä. Olkoon nyt janomme suuri kuin Nooakilla.
EPRA. Karaiskaamme kurkkuamme joka päivä, ja elämämme olkoon paratiisi.
JASKA. Ja hiukan vielä parempi kuin paratiisi.
MESAKKI. Iloitkaan kaikki, sillä hyvä kaitselmus ohjaa haparoivia askeleitamme.
JASKA. Nyt minä tahtoisin suudella koko maailmaa! Herra mestari, nostakaa oikeata koipeanne ja sallikaa minun suudella teidän armollista kenkäänne! (Suutelee kenkää.)
EPRA. Ja nostakaa myös vasenta jalkaanne, sillä minä en tahdo olla huonompi kuin veljeni Jaska!
Maailman-Matti nostaa jalkojaan ja Epra suutelee kenkää.
TIKKA (Tikka ynnä muita hölmöläisiä saunapuvussa vastat kainalossa). Minä olen jo kuullut siitä suuresta tapauksesta, iloitse, sinä Hölmölän kansa! Kuulkaa!
MESAKKI. Hyst! Kuulkaat palvelijat ja olkaa kuuliaiset meille, teidän ruumiillisille isännillenne, tuomareille, piispoille ja sananpalvelijoillenne.
TIKKA (Maailman-Matille). Hölmölän lautakunta on tyysten ja tarkoin punnittuaan pitänyt tänään kyläkäräjiä, ja minä edestuon toimellisen ja korkeasti kunnioitettavan porsaidenjalostusyhdistyksen puolesta kunnioittavimman kunnioituksen ja nimitän teidät kaikkien kunniallisten ja toimellisten hölmöläisten porsaiden kunniajalostusmestariksi ja merkiksi ripustan minä tämän kullatun porsaan kaulaanne.
JASKA. Haarikka kiertämään!
Haarikka kiertää kädestä käteen.
EPRA. Tämä menee päähän ja minä tunnen, kuinka älyni nousee hiusjuuriin saakka!
JASKA. Niin, ei tämä vatsaan mene, hei, minä olen jo pienessä hiprakassa ja minä tiedän kaikki, mitä Justiina ajattelee.
AKIANTERI. Ja nostakaamme kunniavieraamme sikokaukaloon kuten vanha maan tapa vaatii.
MAAILMAN-MATTI. Kuulkaas!
JASKA. Kuulkaamme ensin!
MAAILMAN-MATTI (Hiukan juopuen). Tällä hetkellä minä olen juopunut ylönpalttisesta viisaudesta ja minä sanon sen teille, Hölmölän rikkiviisaat ja ristiveljet, että teillä on puuroaivot. Teidän järkenne putoo usein vatsaan, mutta parempi vatsassa kuin päässä.
EPRA. Mitäs se tällä tarkottaa?
JASKA. Hän laskee leikkiä.
MAAILMAN-MATTI. Koskahan teidänkin leukanne maatuvat, mutta sanotaan, ettei karvainen nauris ensiksi mätäne. Te olette koppavia, kun muissa riikeissä tunnustetaan, ettette olekaan murjaania, talisilmäisiä ihmissyöjiä ja hylkeen poikasia. Terve, sinä siunattu maankamara, sinä tervan ja rasvan, pellavan, tynnyrintappien, makkaratikkujen, ämyränkän, rekilaulujen ja neropattien luvattu maa!
MESAKKI. Hän ei tiedä, mitä hän puhuu, henki on tullut hänen päällensä.
MAAILMAN-MATTI. Minä olen porsas, huijari, hunsvotti, minä olen sormitaiteilija enkä mikään pakkoluovuttaja. Hihhei! Tämä on hauskaa, tämä on taivaallista, kun saa puhua suunsa puhtaaksi. Terve, sinä Hölmölän vanha hapatus! Minä juon, tämä on pirkeleen eliksööriä, terve, sano voi potaattia. Johorimuikkus! Vastaa mitä se on: hölyn pölyä. Hui!
JASKA. Johorimuikkus! Vest ja varjele, hän raivoilee.
AKIANTERI. Hänessä käy myrsky väkevä!
MESAKKI. Me telkeemme hänet saunaan.
HÖLMÖLÄISET. Saunaan, saunaan!
MAAILMAN-MATTI. Ei, ei, te hullut hölmöläiset, minä en tartte saunaa, kuuletteko…!
TIKKA. Yhden puheista älköön ketään tuomittako, sanoo laki.
JASKA. Ja nyt kaukaloon!
AKIANTERI. Ja laulakaamme hölmöläisten laulu, jonka minä… (Lyö rintaansa.)… Justiinsa sama minä olen tehnyt.
JASKA. Eläköön!
EPRA. Eläköön!
Hölmöläiset nostavat Maailman-Matin kaukaloon ja kantavat ympäri pihan eläköönhuutojen kaikuessa saunaan ja laulavat Akianterin kulkiessa edellä tahtia lyöden.
MAAILMAN-MATTI (Heiluttaen jalkojaan). Ei, ei, älkää viekö minua saunaan, te pässit, te peijoonit, te pähkähullut hölmöläiset!
HÖLMÖLÄISET. Laulavat.
Koko taivaan kannen alla oisko maata parempaa, kuin on tää Hölmölämme, tää rekilaulun maa.
Tääll' arvon ansaitsemme, täällä on niin haikiaa, hyv' on täällä nukkuissamme, kaikki muu on vaikiaa.
JASKA. Hei, sula vila rallia, riiatu rallia!
Kaikki marssivat saunaan.
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä. On aamuyö. Näyttämön takaa kuuluu kaukaa hiljainen hanurin soitto.
ANSU (Tulee, kurkistaa saunan luukusta). Siellä se nukkuu kuin porsas, porsaan kuva rinnalla. (Heittää santaa Amalian luhdin oveen.)
AMALIA (Raottaa ovea). Paljonkos sitä ämyränkän peliä kyynärä maksaa?
ANSU. Ylä-Hölmästä Ala-Hölmään kaisuntaalari. Amalia kulta, päästä sisään!
AMALIA. Haltiaväki herää! Oletkos sinäkin tullut hulluksi siitä viisauden vedestä. Etkös osaa luttilukujasi.
ANSU. Vähät nyt niistä! Arvaas, Amalia! Minä möin ne Akianterille ja sain liivit väliä, nyt se parmänttää ja pänttää niitä päähänsä, kohta se tulee tänne sinua sulhastamaan.
AMALIA. Pyh, se paksupäinen, pitkäkoipinen ikiliikkuja!
ANSU. Nyt se on yöliikkuja. Mitäs sinä enään minusta vaikka kyllä minäkin saan yhtä hyvän puuröttelön kuin mitä Eprallakin on.
AMALIA. Sinä? Nyt sinä syötät pajunköyttä.
ANSU. Ei sen vuoksi… mutta onhan se tädiltä luvassa ja tietää sen herrastuomarikin, vaikka en ole sitä kylille huutanut.
AMALIA. Senkin veussu! Etkä sanonut minulle mitään. Sinä olet koitellut luontoani… niin, nyt sinä et välitäkkään…
ANSU. Älä nyt hullujasi! — Tänä yönä tapahtuu Hölmölässä ihmeitä. Näin äsken Koputus-Liisan kulkevan taikapussi kainalossa. Ei se Akianterin asioilla käy, Epraa se maklakoittee, kaivaa täällä öisin taikakuoppia ja heittää sylyllisen puita Epran porstuan eteen ja sitte se lukee ne.
AMALIA. Mitäs se niitä lukee?
ANSU. Jos puut ovat parilliset, niin se pääsee naimisiin.
AMALIA (On tullut pihalle). Hahhaa, vai naimisiin!
ANSU. Jo tulee Akianteri, älä ole milläsikään, anna sen lukea lukujaan, tästä tulee vielä hauskaa, seiso sinä nurkan takana.
Amalia piiloutuu nurkan taakse, Ansu seisoo luhdin sivuseinää vasten.
AKIANTERI (Tulee keskelle näyttämöä, huitoo käsillään ja viittaa luhtiin, kulkee edestakaisin ikäänkuin koittaisi oppia ulkoa jotakin, rummuttaa välillä sormillaan otsaansa). Ansu! Missähän se on? En minä muista niitä lukuja. Perälle, kerälle, oppii, toppii…
ANSU. Topp tykkänään!
AKIANTERI. Mutta minä lausun sen oman lauluni.
Nyt aloitan minä laulella, tässä on kultani akkuna.
Mutta eihän lutissa ole akkunaa! — Ei se sovi! Hei, kukkuu! — Se nukkuu.
AMALIA (Matkii käkeä). Kukkuu!
AKIANTERI (Rummuttaa otsaansa ja hokee loppusointuja). Tusina, rusina!
Sinä olet tyttöjä tusina,
ja väskynä ja rusina!
(Lyö rintoihinsa.) Vastaan ota yhden nuoren miehen laulu yölle! Oi,
Amalia, Amalia, tunnen tuskia kamalia, kamalia!
AMALIA. Voi, värssyjä kamalia!
ANSU (Astuu esille). Eikös se päästä sisään?
AKIANTERI. Ansu, nyt minä olen kiipelissä, henki ei tule päälleni, enkä minä muista niitä luttilukujakaan. (Hokee.) Oppia, toppia, muuta en muista!
ANSU. Tyttöset työ, joko on yö… niinhän se alkaa.. ettekö jo osaa!
AKIANTERI. En, en! Minun pääni on ihan sekaisin.
ANSU. Niin, vähemmästäkin. — Tulitikkuja on kulunut jo seitsemänkymmentä toppia ja siitä on ijäksi.
AKIANTERI (Ilostuu). Tullut oppia, tullut oppia, oppia.
ANSU. Mutta entä tulitikut!
AKIANTERI. Oi, tärisyttävä ja värisyttävä! Tulitikut unohtui, Ansu, lainaa minulle tulitikkuja, minä koitan vielä uudestaan.
ANSU (Antaa tulitikkuja). Ii, ii, itikat syöpi, laskeppa Amali aittaan, vettä sataa, turkkini kastuu!
AKIANTERI. Mutta eihän nyt sada, eikä nyt ole pimeä. Ei sekään sovi.
ANSU. Mutta se kuuluu asiaan.
AMALIA. Mjau!
AKIANTERI. Huu, mikä se oli!
ANSU. Se oli vaan Mesakin kissa, joka nappasi hiiren.
AKIANTERI. Minä niin pelkään kissoja, niissä on sähköä!
ANSU. Onko Akianterilla sähköä päässä!
AMALIA. Mjau!
ANSU. Kelvoton kissa, kyllä minä sille kyydin annan. (Menee ja tekee merkkiä Amalialle.)
AKIANTERI. Ii… ii, itikat…
AMALIA. Kurnau!
AKIANTERI. Syöpi! Ui! (Juoksee nurkan taakse ja töytää yhteen Amalian kanssa. Oh, ah! Amalia!
AMALIA. Mitä kamalia!
AKIANTERI. Kaikki luvut meni hukkaan. Oi, Hölmölän tulipunanen ruusu, mikset sinä ollut lutissa, se olisi kuulunut asiaan.
AMALIA. Asiaan?
AKIANTERI. Oi, sinä Hölmölän väskynä, pelästytinkö sinut minun väkevyydelläni? — Minä koroitan silmälautani sinun puoleesi.
AMALIA. Oletko sinä taas käynyt määkimässä herrastuomarin karsinassa?
AKIANTERI. Ymmärrä minua oikein. Me olemme itsestämme sangen häijyt ja heikot, mutta vanhan draakin kita ei voi minua kauhistaa, kuten Mesakki sanoo.
AMALIA. Ei minua sinun draakin kitasi kauhista
AKIANTERI. He, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun Sipillan ennuskirjan ja tunnusmerkkien kautta.
AMALIA. Et sinä taida aina itseäsikään ymmärtää.
AKIANTERI (Lähennellen). Minä vaan… että tuota… etkö sinä tahtoisi, että hm… Hölmölässä sanottaisiin, että Akianterilta on mennyt jalka poikki, hm, kuten sanotaan.
AMALIA. Tee puujalka!
AKIANTERI. Ja kun me palaamme kotiin, niin minulle tuotaisi, hm, keppi, hm, että voisin kävellä, ymmärrätkös yskää!
AMALIA. Kotiin, mitä? Siitä asti kuin se viisauden kaivo keksittiin, ei kukaan enään ymmärrä ketään Hölmölässä.
AKIANTERI. He, no, kun minä putoon saarnastuolista niinkuin sanotaan, he!
AMALIA. Saarnastuolista?
AKIANTERI. He, sinun kanssasi… tuota noin, kun meidät kuulutetaan.
AMALIA. Vielä mun mitä! Kuulutetaan! Sinun kanssasi!
AKIANTERI. Sitä ennen sopisi hiukan… (Kurottaa huuliaan.)
AMALIA. Mitäs sinä hamuilet huulet hommalla?
AKIANTERI. Katsahda puoleeni, neitokainen, ja kurota…
AMALIA. Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa.
AKIANTERI. Kurota huuliasi!
AMALIA. Huuliani, höpsö?
AKIANTERI. Niin, anna minulle suuta, minun kruunattu morsiameni!
AMALIA. Toisilla on hevosen huulet, toisilla kukon huulet! Hahhaa!
(Nauraa kauvan ja juoksee tiehensä.)
AKIANTERI (Koittelee huuliaan). Kukon huulet! Mitäs se sillä tarkoitti?
MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Kumoron, stik nesan i poron! Morjens Akianteri! Akianteri, päästä minut heti paikalla täältä ja tuo kaljaa, sillä minun pääni on pöperönä siitä Hölmölän viisauden sekulista, tuo kaljaa, kaljaa, kuuletko!
AKIANTERI. En minä päästä, istukaa vaan siellä saunassa, se on kunniaksi sille, joka kerran on istunut Hölmölän kunniakaukalossa!
MAAILMAN-MATTI. Se kunnia on niin lähellä minun vatsaani. Luuletko sinä, että minä nyt olen tiilenpäitä lukemassa. Jollet heti aukase, niin minä potkasen oven rikki.
AKIANTERI. Se ei pälkähtäisi päähänikään.
MAAILMAN-MATTI. Päästä heti paikalla muuten…
AKIANTERI Henki on päällänne, en, en, en.
MAAILMAN-MATTI. Oh, minä en ottanut lukuun hölmöläisten typeryyttä, ja sentähden minä nyt olen klikissä. Ja kaikki on sinun syysi, sinä Hölmölän palkittu räkättirastas, sinä pöpöpää, neropatti, taulahattu!
AKIANTERI. Neropatti, jaa'a!
MAAILMAN-MATTI. Työlästä on minun potkia tyhmyyttä vastaan, minä en voi mitään. (Itsekseen.) Mitä minä keksisin. Ah, niin, (Akianterille.) Akianteri, minä näin unta ja herätessäni löysin minä aarrearkun saunan lattian alta.
AKIANTERI. Aarrearkun? Oi, aarre on löydetty, aarre on löydetty!
MAAILMAN-MATTI. Kanna se heti kuoppaan!
AKIANTERI. Antakaa se tänne, antakaa se tänne! Oi, tämä on suuri hetki!
MAAILMAN-MATTI. Tässä se on! (Antaa vanhan romulaatikon.) Mutta ei hiiskausta, ymmärrätkö, se saattaisi kadota jäljettömiin, vasta auringon nousun jälkeen saa sitä tarkastaa.
AKIANTERI. Totisesti, minä teen niinkuin käskette. Mikä kallis kapine! Minä itse, minä Akianteri sen lasken kuopan pohjaan. Laskee arkun kuoppaan.
MAAILMAN-MATTI. Kas niin! Ja nyt, laskethan minut ulos tästä Hölmölän palavasta pätsistä.
AKIANTERI. En, en, se ei juolahtaisi mieleenikään.
MAAILMAN-MATTI. Sakramenskattu yksinkertaisuus! Sinä päätyhmeliini, sinä hullujen päähusaari! Mutta kyllä minä vielä panen teidän ketaranne pystyyn, odottakaas vaan!
AKIANTERI. Nyt te raivostutte taas. — Oh, nyt minä muistan, mihinkä hän katosi? Amalia, Amalia! (Juoksee tiehensä.)
MAAILMAN-MATTI. Akianteri! Meni. Parasta nukkua ja minä nukunkin kuin tukki. Kunat, sano Vaksanteri, kun kaappiinsa meni. (Poistuu luukun luota.)
KOPUTUS-LIISA (Tulee pussi kainalossa, kulkee ympäri pihan ja seisahtuu kuopan eteen). Hyss, kaikki nukkuvat, nyt on otollinen aika! (Kaivaa pienen, kahvikupin suuruisen kuopan maahan ja läjää kaivetun mullan kuopan päälle.) Tule kuoppaan tuhatjalka, mato musta maanalainen, tuosta tunnen, tuosta tiedän saavani sulhasonnen. Kas noin! Ja nyt minä otan puita Epran pinosta, ei se sitä huomaa. Niin, kohta vuolee Epra makkaratikkuja ainoastaan minulle! Ja nyt minä kiipeen luhdin solaan ja heitän puut alas. (Kahmasee syliinsä puita pinosta ja kiipee kiireisesti tikapuita myöden luhdinsolaan.) Kas, ovi on auki! (Menee luhtiin.)
AKIANTERI (Tulee kiireisesti ja asettuu luhdinsillan alle). Nyt minä muistan kaikki! Amalia on varmaankin lutissa. (Lukee yksitoikkoisesti ja nopeasti.) Koiran pahat narisee, kaikki mättään kolot on vettä täynnä; pankaa tytöt ne sukkeluuden sukset ja liukkaat lipposet jalkaan ja tulkaa tätä ovea kohti ja raottakaa tätä romppirautaa, minä työnnän tätä ovilautaa. Tyttöset työ, joko nyt on yö! Pankaa unenne kerälle ja viskatkaa sängyn perälle! Sanokaa nyt toki sana eli puoli eli puolesta puoli, että loppuis minulta poika raukalta tämä rukoilemisen huoli, kun tikkuja on palanut jo seitsemänkymmentä kaksi toppia ja siitäpä on tullut ijäksi oppia. (Raapasee toisen tulitikun toisensa jälkeen.) Oi, Amalia!
KOPUTUS-LIISA (Tulee luhdin sillalle, manaa). Lähe lempi liikkehelle, lähe tyttären tyköä, ettei sulhaset suvaitse eikä noua nuoret miehet! (Heittää alas puut niin, että yksi halko sattuu Akianterin päähän.)
AKIANTERI. Ai, ai, täällä kummittelee!
KOPUTUS-LIISA (Rientää alas ja lukee nopeasti puut). Tuli parilliset, tuli parilliset! Minä saan Epran, minä saan Epran!
AKIANTERI. Ai, ai, tänä yönä on piru irti! Ai, ai!
KOPUTUS-LIISA. Kuka huusi? Näkikö kukaan? Nyt piiloon! (Aukaisee saunan oven, pudottaa pussinsa, kirkasee, kaapasee hameitaan ja juoksee pois portin kautta.)
AKIANTERI (Huomaamatta Koputus-Liisaa). Ai, ai, pirukulta, pirukulta, älä enään nakkaa, älä enään nakkaa! (Luikki: tiehensä.)
KOPUTUS-LIISA (Näyttämön takaa). Siunaa ja varjele!
AKIANTERI (Näyttämön takaa). Ai, ai, älä nakkaa, älä nakkaa!
MAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Hei, ovi on auki! Mikä taivaan enkeli sen aukaisi? Ja nyt liesuun, muuten ne pistävät minut vielä hulluinhuoneeseen. Mutta ensin pieni kepponen ja silloin Hölmölän hullun mylly on taas täydessä käynnissä. (Ottaa kaksi halkoa ja vie ne vällyn alle saunaan ja asettaa vanhan hattunsa pääpuoleen; saunan ovi on auki niin, että katsojat näkevät koko ilveilyn.) Ja nyt minä sidon hienon nyöleen kellon nuoraan ja kuljetan sen seinää pitkin Jaskan verkkonappuloitten kautta karsinaan ja sidon sen porsaan jalkaan. (Tekee niin.) Hahhaa! Pamppaile, sinä Hölmölän tyhmä puukello! Kun porsas herää, niin sinä pauhaat kuin tuomion pasuuna, mutta silloin on Maailman-Matti muilla markkinoilla. (Epra tulee huoneesta ja piilottaa pienen pussin kuistin alle.) Ah, Epra! Piilotti pussinsa! (Jaska tulee haukotellen huoneestaan.) Juukeli! Kunhan nyt pääsisin portista! (Piilottautuu nurkan taakse ja jättää saunan oven raolleen.)
EPRA. Eihän se vain huomannut, Jaska!
JASKA. Sinäkö Epra, hohoo, jaa, minua haukotuttaa niin. (Istuutuu rahille.)
EPRA (Istuutuu jakkaralle). Niin minuakin, että hyttyset suuhun lentää, hohoo!
JASKA. Kuulitkos kolinaa täältä?
EPRA. Ha, jaa kolinaa, kuulinhan minä.
JASKA. Kovin minun päätäni kolottaa. Mutta minusta tuntuu ikäänkuin minä olisin nyt viisaampi, paljon viisaampi kuin eilen illalla.
EPRA. Ha, viisaampi, niin, minun pääklupuni on niin vietävän kirkas ja keveä, ennen minä aina tunsin ikäänkuin minä olisin kantanut hartioillani jotain visapahkuraa. — Mutta. Jaska, näitkös mitään unia yöllä?
JASKA. Minä nauroin koko yön unissani, sanoi Justiina.
EPRA. Kummallista, en minäkään nähnyt unta makkaratikuista.
JASKA. Ja minä kiskoin illalla seinän varauksistakin sammalet, vaan en löytänyt mitään.
EPRA. Kummallista, en minäkään löytänyt mitään.
JASKA. Mutta ennen auringon nousua selviää kaikki, sanoi se herra johorimuikkus. — Mutta olipas hauskaa eilen, muistatko, kuinka me kannoimme johorimuikkusta sikokaukalossa.
EPRA. Niin, sikokaukalossa ja lauloimme hölmöläisten laulua.
JASKA. Silmäni vuotavat vettä sitä muistellessani.
EPRA. Johorimuikkus puhui viisaita sanoja, mutta minä en muista enään kaikkea.
JASKA. Me telkesimme hänet saunaan, sen minä muistan, hehhe, tule ja katso! (Epra ja Jaska tirkistävät saunan luukusta.)
EPRA. Siellä se makaa jalat koukussa vällyn alla.
JASKA. Ki, ki, ja vanha hatturäyskä on päässä. Tekisi mieleni herättää hänet ja kysyä, joko hän näki unissaan sen kultasapelin.
EPRA. Ja rahakirstun. Katsos, jo sarastaa. Punainen valo leviää yli talojen.
JASKA. Hiihii, mennään hiljaa.
Maailman-Matti hiipii ja ottaa pussin Epran porstuan alustasta.
EPRA (Aukasee oven selko selälleen). Kas ovi on auki! Siinä se makaa johorimuikkus.
JASKA. Uu, uu!
EPRA. Uuu, uu!
JASKA. Ei herää!
EPRA. Uskaltaiskohan sitä ravistaa!
Jaska ja Epra menevät saunaan, Maailman-Matti hiipii esille ja panee oven salpaan.
MAAILMAN-MATTI (Sanoo itsekseen). Heleijaa! Ja nyt, hyvät hölmöläiset, tulkoon henki päällenne ja nostakaa ketaranne pystyyn! (Kohottaa kirkkohattua.) Johorimuikkus! Se tahtoo sanoa: hori kruukusta! (Hiipii tiehensä.)
JASKA. Epra, hoi!
EPRA. Jaska, hoi!
JASKA. Minä en pääse ulos.
EPRA. Salpa on edessä.
JASKA (Pistää päänsä luukusta). Vest ja varjele! Minä en uskalla katsoa taakseni, lyö sitä perkeleellä!
EPRA. Aut' ett' syntiä vastaan seison.
JASKA. Ole sauva horjuissain!
EPRA (Toisesta luukusta). Ha, se ei liiku. Vastaa, vastaa!
JASKA. Eikös se vastaa? Täällä on kuollut. Uh, minä pelkään.
Korottakaamme äänemme kuin pasuuna!
EPRA. Auttakaa, auttakaa, hyvät hölmöläiset!
JASKA. Auttakaa, me kuolemme.
EPRA. Anna kätesi, minä tutisen.
JASKA. Tässä käteni. (Ojentaa kätensä.) Suojelkoot meitä kaikki hyvät enkelit, luvatkaamme, Epra, ettemme enään koskaan toru emmekä tappele, jos me tästä elävinä selviämme.
EPRA. Sen totisesti vannomme. Ja nyt minä katson varovasti taakseni, pidä sinä lujasti kädestäni kiinni. Oh, sydämmeni keventyi. Halko romahti!
JASKA. Ja vanha hatturäyskä putosi lattialle.
EPRA. Ei se ollut mitään.
JASKA. Ei kerrassaan mitään. He, en minä pelkää.
EPRA. Enkä minä, nyt minä nujertaisin vaikka kenen niskat tahansa.
JASKA. Mutta nyt me saamme täällä könöttää kunnes joku herää.
EPRA. Niin könöttäkäämme täällä kuin kaksi kutevaa kiiskeä kiven kolossa.
JASKA. Mutta ei puhuta tästä kellekään.
EPRA. Ha, ei kellekään!
Jaska ja Epra poistuvat luukulta.
MESAKKI (Mesakki ja Akianteri tulevat hiipien sukkasillaan). Akianteri,
Akianteri, sinun astumisesi on ollut huikentelevainen.
AKIANTERI. Minä seisoin tässä kuin viaton vastasyntynyt karitsa ja luin yölukuja, silloin alkoi taivaasta sataa halkoja minun päälleni ja minä huusin: pirukulta, älä nakkaa. Se on totinen tosi, minä vihaan tätä syntistä ruumistani, Mesakki, olikohan se se draakin kita, se pääpappa joka…
MESAKKI. Sama, sama. Poikani, poikani, ei kenkään ole vielä koskaan vihannut omaa lihaansa vaan hän elättää ja holhoo sitä kuin piispa laumaansa. Tiedätkös, Akianteri, minä olen paljon tikuteerannut näistä asioista piispojen ja korkeiden esimiesteni kanssa.
AKIANTERI. Mutta, Mesakki, minä kuulin täältä ähkyä ja hameitten kahinaa ikäänkuin jokin olisi ilmassa lentänyt.
MESAKKI. Jos se oli isästä perkeleestä, niin minä nappaan tällä huutavan äänellä. Asettukaamme tähän kummallekin puolen ovea.
Epra pistää hiuksensa hiukan esille, Mesakki kohottaa keppiään, ja lyö häntä päähän! Jaskalle käy samoin.