Ad astra: Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa

AD ASTRA

Yömaalarin unelma seitsemässä kuvaelmassa

Kirj.

LARIN KYÖSTI

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Osmo, 1906.

HENKILÖT:

Taituri.
Harmaapukuinen nainen.
Kasvattisisar.
Muukalainen, "tumma tohtori".
Ensimmäinen sairas.
Toinen sairas, houraaja.
"Yölepakko", nainen.
Paljasjalkamunkki.
Teatterin ovenvartija kolmannesta kuvaelmasta.
Teatterin ovenvartija viidennestä kuvaelmasta.
Sairashuoneen ovenvartija.
Sairaanhoitajia, poliiseja, yövartioita, sairaspaarin Kantajia,
   pieniä poikia, seikkailijoita, kuoripoikia y.m.

ENSIMÄINEN KUVAELMA

"Kirojen kammio". Holvintapainen kellertävä, kivinen huone, jossa on kahdeksan rautavuodetta, neljä vastatusten, vuoteiden yläpuolella seinässä kirjaimet A, B, C, D, E, F, G, H; jokaisen vuoteen jalkopäässä sinkkitaulu, jokaisen vuoteen vieressä yöpöytä. Keskellä käytävä ja pöytä, perällä iso rautaverkko-akkuna, seinällä kipsinen Kristus ristinpuussa, katon keski-kohdalta riippuu sähkönauha, sen päässä vihreä ja valkoinen päärynän muotoinen lasipallo. Huoneessa on vihreä valo.

TAITURI vuoteessa oikealla etu-alalla. Yllään pitkä, valkoinen sairaspuku, kavahtaa pystyyn.

Missä minä olen!

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sairaat sanovat tätä "kirojen kammioksi". Veri ja ajatukset ovat täällä kirottuja.

TAITURI

Veren vihoja?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minä olen ajatuksenlukija, minä ajattelen vain muiden ajatuksia, nyt ajattelen minä sinun ajatuksiasi.

TAITURI

Mies raukka, sinulla on siis loissielu.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Tiedätkö, kuka sieluni vei? Tyttäreni.

TAITURI

Mitenkä hän sen vei?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minä ajattelin liian paljon häntä.

TAITURI

Rakastit häntä yli kaiken?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Mutta nyt minun sieluni kulkee kadulla.

TAITURI

Lankesi tyttäresi?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ruma kuva tarttui hänen sieluunsa.

TAITURI

Kuka sen tartutti?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Hilpeä heittiö. Minä huomasin kaikki, sitten aloin viljellä viiniä, join sitroonatarhani ja järkeni siksi kunnes itse olin kadulla. Lopulta minä jouduin tänne, minulla ei ole sielua. — Sinun sielusi puhui unessasi. Mikä sinä olet?

TAITURI

Maalasin ennen yömaisemia ja paholaisia.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Ja nyt omat ajatuksesi ajavat sinua takaa…?

TAITURI

En tiedä, mikä minua vaivaa. Muistoni edessä on kuin harmaa seinä. — Istuin katuravintolassa, manasin, maalasin, veri syöksähti päähäni ikäänkuin ilmassa olisi ollut sähköä. — Näin harmaapukuisen…

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Naisen?

TAITURI

Mistä sinä…?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Puhuit unissasi koko yön hänestä. Tänä aamuna kävi hän täällä tumman tohtorin seurassa.

TOINEN SAIRAS vasemmalla.

Paha jumalan äiti! Koirankuonolainen, mene pois paha! Mene muukalainen!' Jumalani, nyt minun vuoroni on kuolla.

HOITAJA

Hiljaa!

Lyö luudalla sairaan kasvoihin ja vyöttää kädet.

TOINEN SAIRAS

Nyt on hyvä olla, kurita, kurita, kiirastulessa on sitten helpompi olla!

TAITURI

Tämä on kamalaa. — Kadulla näin mustat kuomupaarit, soihdut ja miehet kasvoilla mustat verhot, ne seisahtuivat asuntoni eteen.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Pelästyit omia aivokuviasi. Sairasapuyhdistys, salainen seura, se on ollut olemassa aina kolera-ajoilta.

TAITURI

Ne etsivät ehkä minua? Salainen yhdistys?

ENSIMMÄINEN SAIRAS pelotellen.

Saatanaseura, mene tiedä. Hyvää ne ainakin ovat tekevinään. Älä peljästy. Harmaa nainen sinua suojaa.

TAITURI

Kävikö hän täällä? Silloin minun täytyy peljätä pahinta, hän ei anna minulle koskaan anteeksi. — Hoitaja, kynää ja mustetta, minun täytyy kirjoittaa kasvattisiskolleni, minä tahdon pois tästä kammiosta! Kuuletko?

HOITAJA

Ei täällä saa huutaa. Vaiti, muuten sidon kätesi, maankiertäjä, varas, mikä lienet?

Antaa kupissa soppaa ja viheltää samalla lyhyeen.

Syö, ettäs kuolisit, moriturus!

TAITURI

Minä en syö, anna minulle kynä, minä maksan sen kullalla. Missä on rahani, poissa!

HOITAJA menee.

Et sinä tarvitse rahoja, kyllä niistä täällä huolehditaan.

ENSIMMÄINEN SAIRAS kuiskaa.

Kärsivällisyyttä. Vaikka sinä kirjeen kirjoittaisitkin, niin ei ole sanottu, että hoitaja sen postiin vie, juopi postirahat.

Kaikki sairaat huutavat.

TAITURI

Enkö minä siis koskaan pääse täältä, täytyykö minun nääntyä tähän kurjuuteen?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Harmaa nainen lupasi tulla tänne.

TAITURI

Minä en tahdo nähdä häntä. Hän tuo aina turmion tullessaan. — Mikä minun jalkapäässäni helisee ja miksi seinässä vuoteeni kohdalla on H kirjain!

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Sinkkinen sairastaulu. Syntynyt… kuollut. Kuolinpäiväsi on vielä täyttämättä. Sairaita siirretään aina toiseen vuoteeseen, kun joku kuolee.

TAITURI

Miksi vierussairaan taulusta on paperi poissa?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Hän kuoli yöllä, tunnetko liiman hajun?

TAITURI

Saman hajun tunsin omassa suussani ravintolassa, minä olen kuin kirottu.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Siksi sinä oletkin täällä. Minun aikanani täällä on kuollut jo seitsemän sairasta ja neljä on viety hermohoitolaan.

PALJASJALKAMUNKKI ruskea kaapu, vyö, rukousnauha, päässä pieni musta patalakki, kuvassa pitkä suippoparta.

Salve in nomine Domini!

SAIRAAT

Dio nero! Mene pois paholainen!

Munkki asettaa kaksi palavaa vahakynttilää kuolleen eteen, lukee kirjasta, keltaisiin pitkiin pukuihin puetut hoitajat tulevat loilottaen ja nauraen, mättäävät kuolleen lakanoihin ja kantavat pois.

PALJASJALKAMUNKKI lukee sinkkitaulusta.

Tulokas! Sairas taituri! Oletko maalannut pyhän äidin kuvia?

TAITURI

En. Maksaako kirkko niistä hyvän hinnan? Minusta taide on ollut liian kauan kirkonpalvelijana.

PALJASJALKAMUNKKI naurahtaen.

Lasket leikkiä täälläkin, sinulla on suuret sielun voimat. Täällä on ehkä parempia aiheita. Kuoleman kuvia.

Tarjoo suudeltavaksi ristiinnaulitun kuvaa.

Tahdotko?

TAITURI

En.

PALJASJALKAMUNKKI

Mihin sinä uskot?

TAITURI

En tiedä.

PALJASJALKAMUNKKI

Et tiedä, etkä näe! Tulen toiste, kyllä vielä tapaamme toisemme.

TAITURI

Vaeltava veli, auta minut pois täältä!

PALJASJALKAMUNKKI

Ei ole vallassani… yhdistys määrää… sinun täytyy itse auttaa itseäsi.

Osoittaa ristiinnaulittua.

TAITURI

Te pilkkaatte. Pilkan vuoksi on hän seinälle ripustettu ryövärien keskelle. Korkeimman nimessä harjoitetaan täällä pimeätä pahennusta. Mitenkä täällä äkkiä kuolee niin paljon ihmisiä? Vai ovatko ne vain valekuolleita ja mihin ne viedään? Heräävät ehkä piinapenkillä tai arkussaan ja pureksivat tuskissaan kyntensä rikki.

PALJASJALKAMUNKKI

Taivas lähettää toisille kärsimykset jo nuorena, kiitä siitä taivaan isää.

TAITURI

Ovela oppi, joka kasvattaa orjia ja numeroita. Teillä taitaa olla senlainen jumalankanslia, josta voi ostaa pääsylipun taivaaseen. Katso, minä jaksan kärsiä ja minä kärsin.

PALJASJALKAMUNKKI

Kuka on kylvänyt katkeruuden siemenen sinun nuoreen sydämmeesi?

TAITURI

Nainen, jota kerran rakastin ja jo ensimmäisellä hetkellä paljasti itsensä.

PALJASJALKAMUNKKI

Sydänimijä, sieluhuvittelija, nainen.

TAITURI

Sen jälkeen aloin nähdä kaikessa rumia kuvia ja ajattelin naisen sielun ilohuoneeksi.

PALJASJALKAMUNKKI

Kirkkomme ja pyhä äiti päästää sinut ajallansa kirouksesta.

TAITURI

Ikuista en ole tuntenut muualla kuin syvän metsän hiljaisuudessa ja salaisissa salamantapaisissa aavistuksissani. — Minun erikoisalani on ollut pirujen maalaaminen, joita olen hahmoitellut ympäristöni mukaan.

PALJASJALKAMUNKKl

Täällä kuulet usein sen nimen mainittavan. Täällähän siis voit paljon maalata — näkymättömällä kädellä näkymättömälle kankaalle.

TAITURI

En tarvitse siihen luostarin sarkaa.

PALJASJALKAMUNKKI menee.

Sinä et pelkää — muuta kuin itseäsi. Hyvästi, tulen sinua joskus katsomaan, kuinka sinä maalaat.

TUMMA TOHTORI nauraa kuivasti.

Tervetuloa! Toivon, että viihdytte täällä.

TAITURI

Käärmekuopassa! Oletteko te tumma tohtori, teillä on vihertävä välke silmässä kuin käärmeellä. Missä minä olen nähnyt teidät ennen? Kadulla, teatterin pukuhuoneessa, atelierissa, en muista.

TUMMA TOHTORI

Voi olla mahdollista. Repostelin ennen kuvanveistäjänä. Mutta minä vaihdoin taltan lääkäriveitseen. Lämmin ihmisruumis on minusta intressantimpi kuin kylmä marmoriluonnos.

TAITURI ivallisesti.

Tarkoitatte kai kylmää ruumista.

TUMMA TOHTORI

Kyllä niinkin. Teillä on ihmeteltävän sopusoinnukas ruumis.

TAITURI ivallisesti.

Ja sielu epäkunnossa? Tahtoisitteko leikellä sitäkin?

TUMMA TOHTORI

Hellä, puhdas naisen käsi voi parantaa sielunne haavat. Täällä odottaa teitä…

TAITURI

Harmaapukuinen… tunnetteko hänet?

TUMMA TOHTORI

Olen hänet joskus tavannut. Hurmaava laulajatar. Itseensä imevä, kuinka sen sanoisin, lämmin, lähestyvä, olen ivalla koittanut häntä jäätää; tulikukka, hehkuu sitä hurjemmin, hehhee.

TAITURI

Hän rakastaa rakastajansa ruoskaa. Minusta ei ollut pyöveliksi eikä rakastajaksi.

TUMMA TOHTORI

Kutsunko…

TAITURI

Ei, ei! Hänellä ei ole puhdasta kättä. Hän saa minut vain liekkeihin, hän puhaltaa tulen, jossa me molemmat tulemme palamaan, ymmärrättekö, hän kiihoittaa minun kauttani teitä, se on niin hänen tapaistansa. Harmaa villikissa, joka säkenöi pimeässä.

TUMMA TOHTORI

Olen leikellyt monen sellaisen kissan kynnet — pimeässä. Jääkylmällä minä kuumennan, kuumuudellaan he minut kylmentävät… Hetken hekuma, kylläisyys, uusi rakkaus, raukeus. Päinvastainen minut hurmaa, katsokaa minulla on peili, jossa näkee kaikki päinvastoin.

TAITURI

Minusta tuntuu kuin minä ennen aina olisin nähnyt päinvastoin.

TUMMA TOHTORI

Tällä peilillä te siis voitte nähdä oikein, Se sekoittaa muuten käsitteet.

TAITURI

Värivaistinkin? Minä vierastan teitä, te tenhootte katseellanne. Te veistitte enkelin kuvia, nyt minä sen tiedän.

TUMMA TOHTORI

Ja naiset olivat niihin ihastuneita. Mistä sen tiedätte?

TAITURI

Musta sielu, valevalkoisia kuvia. Päinvastainen! Minulla oli valkoinen sydän, mutta minä olen ikäänkuin uhalla kuvaillut rumaa.

TUMMA TOHTORI

Miksi?

TAITURI

Se todisti muka syvää elämän tuntemusta, ruman rinnalla tuntui kaunis kauniimmalta, sanoivat rikkiviisaat kaunosielut.

TUMMA TOHTORI

Siitä voi johtaa: täytyy langeta syvälle syntiin tunteakseen puhtauden huimaavan korkeuden.

TAITURI

Mefisto!

HARMAAPUKUINEN NAINEN kädessä ruusuja.

Saanko tulla, tohtori?

TAITURI

Mene pois, minä en tahdo nähdä sinua, en nyt tässä alennuksen tilassa!
Mutta minä nousen siitä itse, älä riemuitse ennen aikojasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Toin sinulle ruusuja.

TAITURI

Minä annoin sinulle kerran ruusun, ja sinä tallasit sen jalkojesi alle.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Olin sinuun silloin suuttunut. Olen sen jälkeen paljon kärsinyt, meidän täytyy antaa toisillemme paljon anteeksi.

TAITURI

Alkaaksemme uudestaan? Älä teeskentele, nuo laupeudensiskon eleet eivät sinulle sovi. Sinä matkit kasvattisiskoani.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Juuri häneltä tuon sinulle terveisiä, onhan siinä kotoista lemua.

TAITURI

Ei, älä tuo tänne, laske pöydälle! Minä vihaan ruusuja. Miksi ei hän kirjoita minulle?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hän ei tiedä sinun osoitettasi.

TAITURI

Siis sinun kauttasi. Sinä teet itsesi välttämättömäksi. Kirous ja kuolema, minä olen taas sinun vallassasi. Mene, mene, minä pyydän!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, vallassani. Sinä tarvitset minua ja minun velvollisuuteni vanhana ystävättärenäsi on auttaa ja hoitaa sinua.

TAITURI

Minä kiellän sen sinulta.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä olen jo sähköittänyt. Huomenna tulen sinua katsomaan. Saatatteko minua, tohtori?

TUMMA TOHTORI

Minne suvaitsette?

HARMAAPUKUINEN NAINEN menee.

Oopperaan.

TAITURI vaipuu vuoteelle.

Medusa!

Kuuluu torvisoittoa.

Mikä soitto se on?

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Aina kun joku on kuollut, palkkaa yhdistys torvisoittokunnan soittamaan, ja sairaanhoitaja nostaa kolme hopeamarkkaa.

TOINEN SAIRAS

Mene, mene, muukalainen! (rukoillen.) Santo Luca, Santo Barnaba,
Spirito santo! (taiturille.) Minä kuolen sinun tähtesi!

Kaikki sairaat huutavat, hoitaja sitoo ne vuoteisiin.

KOLMAS SAIRAS

Cane Dio!

TAITURI

Cane Dio? Mitä? Ah! Onko minun henkeni vain kolmen hopeamarkan arvoinen!

TOINEN KUVAELMA

Puutarha. Tumma tähtiyö, vasemmalta häämöittää taitekatto, perällä vanha portti, joka on puoleksi auki.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI lyhty ja kuhmurasauva kädessä, seisoo portilla.

Täällä se yömaalari käy maalaamassa paholaisia: Vapaamuurari, rienan riivaama, mikä lie. Ja nuori nainen on usein mukana. Tuolta taas tulevat!

TAITURI ja kasvattisisar lyhty kädessä.

Kas niin, valaise sinä lyhdylläsi, minä asetan maalaustelineeni tähän!
Musta yö, taustana kastanjavarjossa ja kultaiset tulipisteet taivaalla.

KASVATTISISAR

Taivaan kultaisia tulikukkia.

TAITURI

Anna minulle mustaa väriä! Minä maalaan ja sinä ajattelet satujasi.

TOINEN YÖVAHTI

Mitä ne tekevät? Raatihan on kieltänyt liikkumasta yhdentoista jälkeen. Maalaaminen taitaa vain olla tekosyy… pitäisi pistää ne jalkapuuhun varoittavaksi esimerkiksi…

KASVATTISISAR

Ja tähdet kuuntelevat.

TAITURI

Ajatuksiamme. Ja minä kiinnitän ne kankaalle.

KASVATTISISAR

Mikä pyhä, hymisevä hiljaisuus!

TAITURI

Eikö ole ihanaa ajatellessa, että tuhannet maailmat syntyvät ja sykkivät tänä hetkenä, ja me vierimme mukana kaikkeuden kiertokulussa kohden ihania, uusia ratoja.

KASVATTISISAR

Ikuisuudessa.

TAITURI

Tyhjyydessä.

KASVATTISISAR

Miksi sinä huokasit?

TAITURI

Huokasinko? Ihminen on niin pieni. Elämä on niin lyhyt, mutta unettomat yön hetket, oi, kuinka ne ovat pitkiä! Ajatus seisahtuu ja kimmahtaa jotain mustaa vastaan, väliin se läikähtää minua vastaan niin, että minä kouristun. Silloin täytyy minun syöksyä elämän villiin pyörteeseen. Mutta sielläkin ihmiset ja heidän ajatuksensa kulkevat toistensa ohi vieraina ja kylminä.

KASVATTISISAR

Niinkuin tähdet, aijoit sanoa? Ne loistavat toisillensa. Ne ovat
Ikuisen ajatuksia.

TAITURI

Ja missä kaksi yhtyy, syntyy räjähdys.

KASVATTISISAR

Ei niin, ne kulkevat yhdessä vierekkäin, viihdytellen.

TAITURI

Tulinen ajan tuska vetää ne yhteen kohti ahdistusta, itsepalaamista, sammumista, pimeyttä. Niiden välillä on tummia juovia, ei pitäisi koskaan mennä tummien juovien yli.

KASVATTISISAR

En ymmärrä sinua. Etkö nähnyt tänä iltana punaisia juovia, riippuvia ruusutarhoja taivaan sinisillä silloilla?

TAITURI

Hetken heijastuksia. Nyt on kaikki kadonnut. Sinun sielusi on kuin ikuinen ruusutarha. Katsos nyt on yö, näetkö tummia juovia, mutta sinä et tiedä niistä mitään. Hyvä niin. Minä olen yön ystävä. Etkö sinä pelkää?

KASVATTISISAR

Mitä minä pelkäisin?

TAITURI

Ihmisten pahoja ajatuksia.

KASVATTISISAR

En ymmärrä pelätä.

TAITURI

Minuakaan?

KASVATTISISAR

Miksi minä sinua pelkäisin?

TAITURI

Minä en ajattele aina hyviä ajatuksia.

KASVATTISISAR

Sinä kuvittelet, että sinulla on pahoja ajatuksia.

TAITURI

Elämä on niin karsassilmäinen, se vaanii aina pahaa kaikessa. Maksa verosi, vie jyväsäkkisi myllylle ja ole tyytyväinen! Ei mitään sen enempää. Käy koreasti pääportista kirkkoon, vie sinne viikon viheliäisyydet ja päästä taas yöllä takaportista kaikki pienet pyyteet sisälle. Olisipa ne edes kielletyn puun hedelmävarkaita. Mutta ne eivät uskalla elää! Siksi minä maalaan heille heidän paholaisensa. Kavahtakoot!

KASVATTISISAR

Minä pelkään sinun tähtesi. Miksi sinä aina maalaat maahisia, houruttaria ja rumia peikonpäitä? Sinun "tanssivia paholaisiasi" sanotaan epäsiveellisiksi.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI

Mistä he puhuvat?

TOINEN YÖVAHTI

Kutsuvat pahoja henkiä. Minä piirrän ristin portinpieleen, hys, hys!

Nakkaa pienellä kivellä.

TAITURI

Mikä rasahti? Pensas? — Siksikö, että ne ovat alastomia? Ajatteletko sinäkin samoin?

KASVATTISISAR

Minä ajattelen sinusta vain hyvää, sanokoot ihmiset täällä mitä hyvänsä, sulkekoot vaan porttinsa sinulta.

TAITURI

Minä en koputa heidän pääporttiinsa enkä hiivi takaportistakaan. Minä kuljen omia teitäni.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI

Näitkö sinä tänään sen omituisen naisen kadulla?

TOINEN YÖVAHTI

Jolla oli harmaa puku? Kulki kadulla paljain päin ilman hattua, kaikki kaupungin naiset käänsivät päätään. Ajatteles, kulkea kadulla ilman hattua!

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI

Se on sekin sitä yömaalarin seuraa. Toisinaan tulee tänne muita pirunpiirtäjiä, hummaavat, panevat toimeen soihtutansseja, soittavat ja laulavat niin, ettei kunnon porvarit saa nukkua.

KASVATTISISAR

Mutta täällä on niin rauhallista, rakennukset kuin vanhoja hiljaisia vaareja silkkihatuissaan, ja pihoilla ja käyrillä kujilla salaperäinen hämärä.

TAITURI

Niin todella, rakennukset elävät vanhoja muistojaan, mutta ihmiset ovat kuolleita, ne torkkuvat syrjäsilmällä tarkastellen naapurin vaimon hapuilevia askeleita aidan takana. — Ne eivät uskalla mennä yhteiseen saunaan. Katsos ne ovat sellaisia salamaalaajia.

KASVATTISISAR

Mitä tarkoitat?

TAITURI

Ne maalaavat minun tauluihini jotain lisää oman köyhän mielikuvituksensa värivaroilla, mutta vyöttävät samalla ruumiinsa paksuun siveellisyyden verhoon.

KASVATTISISAR

Ne tarkastelevat niin sunnuntai-arvokkaina.

TAITURI

Tarkastavat ja tirkistävät salaa liian läheltä. Minun täytyy katsella kaukaa jos mieli maalata. Oikein minua iljettää. Mutta miksi minä puhun näistä sinulle ja katkeroitan sinunkin mielesi? Ehkä minä uskallan liian paljon sinun tähtesi. Sinä olet niin hento ja herkkä.

KASVATTISISAR

Minä tahdon kuunnella sinun ääntäsi, kun sinä maalaat tähtiä!

TAITURI

Mutta jollen minä näin syökse sinua perikatoon.

KASVATTISISAR

Yö on niin ihana, täynnä tuhansia tähtisatuja.

TAITURI

Ihmiset kurkistavat meidän hiljaiseen tähtiparatiisiimme.

KASVATTISISAR

Siksi etteivät itse voi nähdä…

TAITURI

Puhtaasti.

KASVATTISISAR

Mikä puhdas tuoksu tarhassa, tällaisena yönä varmaan ruusut puhkeavat suven maassa.

TAITURI

Valkea sisko! Minä kutsun sinua nyt ja aina valkeaksi siskoksi.

KASVATTISISAR kuiskaa.

Valkea sisko.

TAITURI

Mutta minä en ole puhdas. Maailman pikarista olen juonut hienoa mesimyrkkyä, se kiertää suonissa, en tiedä, koska se kapinaan nousee veressäni.

KASVATTISISAR haaveillen.

Tämä yö on niin korkea ja kaunis.

TAITURI

Meidän täytyy jättää nämä yöhetket, nämä tähtirikkaat illat.

KASVATTISISAR

Minä tahtoisin, ettei aamu koskaan valkenisi.

TAITURI

Onneton toive! Kuules kuinka viiri vinkuu ikäänkuin pieni piru. Se juoruaa jo koko maailmalle, ja kavala maailma tahraa sinun maineesi.

KASVATTISISAR

En välitä ihmisten puheista, tämä hetki on ikuisuus.

TAITURI

Ne ajavat meidät pois paratiisista. Mutta sinä et sitä kestä.

KASVATTISISAR

Minä koitan kestää. Jos ne ajaisivat sinut pois, niin minä etsisin sinua lyhty kädessä läpi maailman.

TAITURI

Sinä olet muovailtu hienon hienoista, pehmeistä elämänsoluista, täytyy olla väkevätä suolaa selkärangassa, jos mieli pystyssä pysyä. — Ah, minä en voi nyt maalata.

KASVATTISISAR

Minä ikävystytän sinua.

TAITURI

So, so, silkkihiiri.

KASVATTISISAR

Minä en voi sinua innostaa, en nostaa sinua lentoon hengenheimolaisuuden korkeille kukkuloille.

TAITURI

Synkkien syvyyksien pohjaan et minua koskaan saa.

KASVATTISISAR

Minä liihottelen siltä väliltä. Kerran sinä kuitenkin sanoit: jollette tule kuin lapset, ette pääse taiteen valtakuntaan.

TAITURI

Niin silloin… Sinä olet onnellisempi sen ulkopuolella.

KASVATTISISAR

Mutta hän? Hän on sinun hengettäresi. — Kuule, minä näin hänet eilen.

TAITURI

Käveli kadulla avopäin ratsupiiska kädessä kummallinen harmaa puku yllään. Niinkö?

KASVATTISISAR

Minä ihan vapisin, sillä minä pelkäsin…

TAITURI

Niin, hän on niin häikäilemätön ja huimaava. Veriruskea soihtu, valaisee elämän helvetit ja taivaat. Ja sinä olet sellainen pieni kotilyhty.

KASVATTISISAR liikutettuna.

Et sinä enään tule tähtiä katsomaan. Hän tulee tänne.

TAITURI voittaen itsensä.

Silkkihiiri! Minä muuraan kiinni portin. Hahhaa, olenhan minä muka vapaamuurari. Ja asetan kaikki paholaiseni vahtiin.

KASVATTISISAR

Kun hän on mennyt, muuraudut sinä huoneeseesi. Sitte matkustat sinä pois ja täällä tuntuu niin yksinäiseltä.

TAITURI

Mikä melu portilla? Kuulin ihan kuin kivi olisi ohitseni suhahtanut.
Tähdet ylhäällä, alhaalla kivet lentävät.

ENSIMMÄINEN YÖVAHTI kolkuttaa porttiin.

Kuka kunnoton vielä yösellä liikkuu, kunnialliset ihmiset jo nukkuvat!

TOINEN YÖVAHTI

Kiinni pahan manaaja! Yönaikkonen!

TAITURI

Hyvä, ettei sattunut sinuun. Tuntui kuin kivi olisi itkenyt ilmassa.

KASVATTISISAR

Ne tulevat, ne tahtovat tehdä sinulle pahaa, pakene!

TAITURI

Rauhoitu! Kuinka sinun pieni sydämmesi sykkii kuin pienen kyyhkysen, nojaudu rintaani vasten, minä suojelen, kas noin, onko nyt hyvä olla.

KASVATTISISAR

Ah, kuinka tähdet nyt ovat kauniita, ne häilyvät kultakehässä ihan pääni päällä. Nyt lensi, lensi kauvas äärettömyyteen, lentää eikä koskaan pääse päämääräänsä.

TAITURI

Entää ja etsii.

Portille ilmestyy harmaapukuinen nainen.

KASVATTISISAR kirkaisee.

Hän, hän! Katso, hän seisoo tuolla!

TAITURI

Kuka?

KASVATTISISAR

Harmaapukuinen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä kirjoitit minulle: tule, näe ja voita! Tässä minä olen!

Kasvattisisar vaipuu maahan, yövahdit nauravat portilla.

KOLMAS KUVAELMA

Teatterin pukuhuone, perällä ovi, josta näkyy osa näyttämöä.

TAITURI

Neiti ei ole vielä täällä?

OVENVARTIJA leveä hopeoitu vyö rinnalla.

Näyttämöllä. Siellä on kenraaliharjoitus. Täällä kävi se shaaliin puettu nainen, mutta minä sanoin, että te viimeistelette näyttämötaustan seinämää.

Näyttämöltä kuuluu laulua ja kätten taputuksia.

TAITURI

Hyvä. Tuolla tuo taas kävelee näyttämön sivulla.

OVENVARTIJA

Muukalainen kuvanveistäjä, hän on nykyään usein neidin seurassa. Muuten täällä käy niin paljon herroja, vapaaherroja, kirjailijoita, arvostelijoita. Ensimmäisestä rakastajasta parturipoikaan saakka, kaikki ovat häneen hullaantuneita.

HARMAAPUKUINEN NAINEN seurassaan Muukalainen.

Siis huomenna näytännön jälkeen!

Ovenvartija poistuu kumartaen.

MUUKALAINEN

Oo, kuinka te olette kiehtova ja hurmaava! olette ihan erään laulajattaren näköinen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Rakastajattarenne? Teillä on niitä varmaan ollut paljon, minä näen sen teidän pistävän lumoavasta katseestanne. Päättikö hän päivänsä?

MUUKALAINEN

Hän kadotti äänensä. Miksi hämmennytte? Hän ei heti voinut unohtaa taidettansa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ja sitä te ette voineet antaa hänelle anteeksi?

MUUKALAINEN

Kohotitte hiukan elämäni esirippua. Tahdotteko nähdä enemmän? Kaikkeani en minä kenellekään näytä, täytyy säästää jotain itselleenkin, kun ei muilta saa mitään.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä tunnen, että te voisitte kasvattaa, teissä on jotakin… Teillä on niin kylmän tutkiva katse ikäänkuin olisitte poroksi polttaneet kaikki sillat takananne.

MUUKALAINEN

Unelmien sillat. Voittaakseni kylmän todellisuuden. Teissä on jotain minusta. Jäätynyt viileys, kuinka sen selittäisin, kohmettunut tunteen laava.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Olen nähnyt vain kumartavia narreja. Minä luulen, että te voitte nostaa naisen kiihkojen korkeuteen… repiä ja rakentaa hänet uudestaan. Tietääkääs, minun tekisi mieli — lyödä teitä.

Kohottaa viuhkaansa.

Leikkiä, ymmärrättehän. Miten kävi laulajattarenne, unohtiko hän taiteensa?

TAITURI

Ja itsensä —?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä…

Esittää.

Ystäväni, auttajani…

MUUKALAINEN

Hän kadotti lauluäänensä.

Taiturille.

Ihanteellinen, onnellinen mies…

Harmaapukuiselle naiselle.

Laakerienne kantaja.

TAITURI nauraa hermostuneesti.

Te tietysti kuristitte häntä kaulasta.

MUUKALAINEN

Mikä päähänpisto! Olette varmaankin lukenut yöllä kummitusjuttuja.
Sulkeudun suosioonne.

Menee.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kuinka sinä sillä tavalla saatoit sanoa?

TAITURI nauraa.

Hassunkurinen ajatus. Pälkähti päähäni, en voinut olla sitä sanomatta, hahhaa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä loukkasit häntä. Näitkö, miten hän puristi huulensa yhteen ja kalpeni? Hän on vaarallinen mies Hän voi vielä pistää…

TAITURI

Ja sen sanot sinä, joka voit pistää — kuin käärme. Mutta ihana sinä olet. Ah, rakkaani, tässä minä tahdon olla, elävä lähde sinä olet, elämä itse, vedä minut luoksesi kuin väkevä virta!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä pelastin sinut elämälle, minä vein sinut pienien pyyteiden sopesta, joka ei voinut hedelmöittää sieluasi.

TAITURI

Minä olin kuin unissakävijä, minä heräsin sinun käsiesi sähköittävään sivelyyn. Ja minä lähdin kanssasi elämän iloiseen karkeloon, kohosin päätäni korkeammalle, uskoin taas itseeni ja sinuun!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Unohdit pienen lemmentarinasi, enkelipalveluksesi.

TAITURI

Niin, hän, hänen elämänsä minä tallasin kuin hennon taimen, hän antautui minulle kokonaan, sinä annat palan palalta.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kullakin ihmisellä on jotain, jota ei voi antaa pois.

TAITURI

Sen sinä olet oppinut muukalaiselta, eikä hän ole ainoa, kerran kuitenkin minä olin ainoa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Monen kautta yhdelle.

TAITURI

Viimeiselle. Sanoisit, yhden kautta monelle.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä olet lemmenkade, minä tahdon olla vapaa, niinhän sovimme.

TAITURI

Niin, mutta älä kiihoita minua, sinä olet nainen…!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Siten tiedän minä rakkautesi kasvavan.

TAITURI

Kasvaa yli laitojen, puhkaisee patonsa. Ah, rakkaani, tahdotko, uskallatko antaa kaikkesi, ymmärrätkö, me yhdessä valloitamme tähän pieneen maailmaan uuden maailman.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tulta ja terästä, sitä minä odotin sinulta. — Mutta jollei ole hyvä meille molemmille, että minä annan kaikkeni, sinä peljästyisit, pelkäsit jo lapsena pimeää.

TAITURI

Mutta sitte minä piirsin peikkoni paperille ja nauroin niille.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, elämän sydänpäivän paisteessa. Mutta kun tulee elämän yö, kammo ja kadotuksen pelko, ja me tuijotamme harmaaseen tyhjyyteen. Ei, minä en tahdo rikkoa ajatustasi minusta.

TAITURI

Sinä et usko itseäsi minulle, sinä puhut tänään niin vieraalla äänellä, siinä on jotain tuon muukalaisen salaperäisestä äänensoinnusta. Sinä peität minulta jotakin.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä etsin aina uusia sointuja.

TAITURI

Jotka hedelmöittävät sieluasi? Hahhaa! Sinä olet aina ollut varovainen ruumiisi suhteen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Maailman tähden? Minä en pelkää maailmaa.

TAITURI

Ei, vaan itsesi tähden. Minä luulen, että sinä kuulut niiden naisten joukkoon, jotka eivät tahdo tulla äidiksi. Se estäisi sinun niin kutsuttua vapauttasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, siinä on jotain rumaa ja koomillista. Madonna, lapsi ja kumartavat, tuhmat paimenet!

TAITURI

Mutta hän antoi minulle kaikki, ja minä hylkäsin hänet siksi, etten löytänyt enään enempää. Lapsi ja äiti samalla kertaa. Hän uhrasi itsensä, ja minä uhrasin hänet sinun tähtesi. Sinun täytyy täyttää aukko.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Omantunnontuskia? Raukka! Minä en kadu koskaan mitään.

TAITURI

Niin, raukka, kumartava narri! Minä olen vain sinun riemuvaunujesi vetäjä, mutta minun taiteeni kulkee kerjäläisenä jälessä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kovin runollisia vertauksia!

TAITURI

Joku on sanonut, että naiset kiihoittavat meitä mestaritöihin, mutta estävät meitä niitä valmistamasta loppuun. — Huomenna on sinun iltasi, tuli-iltasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, huomenilta on minun tähti-iltani. Minä näen hämärästä tuhannen tuikkivaa silmää, lohikäärmeyleisön. Minä laulan sen omaan valtaani, kuuletko, minä nousen sen niskalle ja lyön sitä piiskallani.

TAITURI

Ja sen jälkeen? Matelee se kintereilläsi. Ja muukalainen? Minä kuulin kaikki, sinä olet päättänyt kohdata hänet näytännön jälkeen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, minä olen päättänyt kukistaa hänen varmuutensa.

TAITURI

Sinä leikit vaarallista peliä. Sinä petät minut. Ah, jollen minä koskaan olisi nähnyt sinua! Sinulla on aavistamattomia mahdollisuuksia hyvään ja…

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Pahaan? Minä tiesin sen sanan olevan huulillasi.

TAITURI

Niin, sinä menet hänen luoksensa. Sitäkö varten sinä pelastit minut elämälle? Onko tämä elämää! Ja sinä! Minä luulen, että sinä vihaat elämää. Miksi sinä heität minut toiveista epävarmuuteen, huumeesta epätoivoon, kiihoitat ja väsytät, viet yhä syvemmälle, ja minun täytyy seurata sinua, sinun oikkujasi, veristä vallattomuuttasi, nähdä, miten sinä keimailet, näyttelet, hymyilet ja taas hylkäät? Minä en jaksa enempää. Sinä olet naaras! Naaras, jonka ympärillä kiima kiertelee.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinussa on tempperamenttia. Jatka, jatka!

TAITURI

Jos sinä olisit elänyt vanhan Kreikan aikaan, niin sinä olisit ollut hieno huvitanssijatar, jonka mieliksi kaikki Alciibiadeet olisivat leikanneet koiriltaan hännät poikki ja kaataneet kaikki jumalien kuvat kumoon.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Puheistasi huomaa, ettet viime aikoina ole itseltäsi mitään kieltänyt.
Kasvattisiskosi odottaa sinua.

TAITURI

Hänessä on vieläkin neitseellinen tuoksu. Mutta sinulla on hetairan sielu, ero on siinä, että sinä tyydyt miesten sieluihin.

HARMAAPUKUINEN NAINEN tempaa ruusun ja polkee sen jalkojensa alle.

Sinä uskallat sen sanoa, sinä! Nyt sinä saat tyytyä ensimmäiseen, joka kadulla vastaasi tulee. Minä menen nyt.

Menee kiivaasti.

TAITURI

Hänen luoksensa? Ah, rakas, älä mene, minä rukoilen polvillani, tule takaisin!

Poimii ruusun maasta.

Minun ruusuni? Mitä minä tein!

Rientää ulos.

OVENVARTIJA sitten kasvattisisar.

Ketä te lyhdyllä etsitte?

KASVATTISISAR

Minä valaisen tietä lyhdylläni ja odotan häntä, joka maalasi tähtiä.
Tähdet odottavat.

OVENVARTIJA

Kyllä tähdillä on aikaa.

KASVATTISISAR

Mutta minä en löydä häntä. Kummallista, kun minä suljen silmäni, niin minä en tunne häntä, sillä hänen kasvonsa muuttuvat silloin niiksi kuviksi, joita hän maalasi maailmalle, nyt minä tahtoisin nähdä hänet, niin että minä voisin muistella häntä sellaisena kuin hän oli eräänä tähtiyönä.

OVENVARTIJA

Mutta teillä, vaimokulta, on kovin pieni kynttilä, se sammuu.

KASVATTISISAR

Minun täytyy rientää ja pyytää häneltä uutta, hänellä oli niin kirkas kynttilä, mutta hän piiloitti sen vakan alle.

OVENVARTIJA

Tarkoitatteko paholaisen piirtäjää, hän läksi juuri uuden "tähtemme" seurassa.

KASVATTISISAR

Putosiko se tähti taivaasta?

OVENVARTIJA nauraen.

Sitä en juuri usko, sillä on hiukan epäilyttävä loisto.

KASVATTISISAR

Sitten se oli vain aarnivalkea, joka eksyttää.

OVENVARTIJA

Eksyttää, se sana sattui kuin naulaan.

KASVATTISISAR menee.

Minun täytyy näyttää hänelle tietä, ettei hän eksyisi.

OVENVARTIJA

Kyllä tämä elämä on sukkela näytelmä. Kun näyttämöllä nauretaan, niin kulissien takana itketään ja päinvastoin. Ja isä Jumala hoitaa koneistoa. Minä menen laskemaan alas esiripun.

NELJÄS KUVAELMA

Ravintolan katuedusta, pieniä pöytiä ja tuoleja, keskellä käytävä, vasemmalla hotellin pääty, johon on kirjoitettu "Ikuinen lamppu". Oikealla isompi pöytä sillä iso malja ja kauha. Taituri istuu skitsikirja kädessä, hänen ympärillänsä istuu kaksi seikkailijaa. Äärimmäisen pöydän ääressä istuu nainen hiukset silmillä. Ravintolan ovella perällä seisoo viinuri punaisine esiliinoineen; joskus näkyy poliisi, joka kulkee hotellin ohi.

TAITURI turistipuvussa, polvihousuissa.

Kun minä ennen join tätä viiniä, tuntui kuin olisin juonut tämän maan ihanien maisemien värin ja mehun sieluuni. Nyt minä näen pikarin pinnalla kaksi naisen kuvaa, jotka läikkyvät toisiaan vastaan. Toinen nainen oli väkevä, väärennetty viini. — Ääretön äitelyys täyttää nyt mieleni. Ettekö tunne liiman ja homeen hajua?

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Päinvastoin.

TAITURI

Päinvastoin? Kaikki sanovat päinvastoin. Minusta tuntuu ikäänkuin minun täytyisi, ikäänkuin minun aina olisi täytynyt tehdä päinvastoin kuin mitä ajattelen. Ennen hallitsin minä ainettani, nyt hallitsee se minua.

TOINEN SEIKKAILIJA

Mielikuvat tekevät kepposiaan. Rivoja kuperkeikkoja?!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Tunteenne ovat turmeltuneet, olette runollisen ränstynyt.

TOINEN SEIKKAILUA ivaten.

Jumalan armosta.

TAITURI

Tässä turmeluksen tuoksussa on jotain hurmaavaa ja huumaavaa.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Lähettäkää uusia mielikuvia niitä vastaan!

TOINEN SEIKKAILIJA

Taivaallinen sotajoukko.

TAITURI

Minä kuljen toreja ja katuja kuin kummitus. Leipäni, minkä ostan, on katkera, vesi on saastutettu, asuntoni varkaiden luola, jota en voi lukita. Ja yöllä? Minä valvon ja kuuntelen pimeässä honkkien honotusta ja särkyneen kitaran kiljuntaa likaisista huoneista, joissa mässätään. Ja minut tempaa hullu halu itse mässätä ja ryvettää.

TOINEN SEIKKAILIJA

Se puhdistaa. Käykää sellaiseen mutakylpyyn, niin inhonne katoaa!

TAITURI

Se kasvaa sydämmessäni kuin myrkkysieni. Minä olen sen niin selvästi huomannut, että ympärilläni liikkuu salaisia, vihaisia voimia. Toisinaan tunnen kuin raskaan käden hartioillani. Uskotteko pahaan?

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Ei enään uskota hyvään eikä pahaan. Paholainen on joutunut rappiolle sen jälkeen kuin enkelit tekivät vararikon. Paholainen hyötyi enkelien rinnalla. Nyt kulkee hän kirjatonna maailman markkinoilla.

TOINEN SEIKKAILIJA

Te suitsutitte hänelle ennen, teidän taulunne…

TAITURI

Minä poltin monta taulua.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Mutta ne kummittelevat vielä aivoissanne.

TAITURI

Nainen minut kiihoitti, minä tahdoin uhmata jumalia, minua on rangaistu, minä kuljen nyt kuin henkipatto. Minä viihdyn vain heittiöiden ja kuvanväärentäjien seurassa. Nyt minä juon teidän kanssanne.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Armaanne malja!

TAITURI

Hän karkasi erään seikkailijan kanssa. Hänellä oli jo lapsena taipumuksia näpistelemiseen, vanhempana varasti hän voimani enkä minä enään löydä itseäni, ehkä löytäisin sen jostakin kotiseutuni komerosta, niin ainakin luulen. — Minä luulin nähneeni hänet eilen, hän katosi "Ikuisen lampun" ovesta. Ehkä se oli harhakuva, mutta kuin kehässä palaan minä aina tämän ravintolan edustalle. Minä tahdon näyttää hänelle, että minä olen unohtanut hänet, etten minä enään tunne häntä. Kas tuolta hän tulee.

TOINEN SEIKKAILIJA

Unohtanut? Miksi siis häntä vielä etsitte?

HARMAAPUKUINEN NAINEN ja muukalainen istautuvat vasemmalle.

Ei häneltä, ei häneltä, sinä vaadit minulta liikoja, tätä älä vaadi, hän oli kerran osa onnestani!

MUUKALAINEN

Sinun täytyy. Meidän täytyy saada hänet tekemään hullutuksia. Silloin hän on vallassamme.

Vaihtaa seikkailijoiden kanssa salaisia merkkejä.

Kuuluisa taideniekka, olen kuullut teistä puhuttavan, hauskaa uudistaa tuttavuutta mestarin kanssa.

TAITURI

Muistan. Tapasin teidät kadulla, opastitte minut pankkiin. Olkaa tervetullut, tuokaa seuranaisennekin! Cameriere, kaksi lasia! Mestari vain elämän viinitarhassa. Tuntematon kaunotar, istukaa tähän, siirtäkää kateellinen, harmaa harso silmiltänne! Uskokaa, minä olen nähnyt teistä kerran unta, räikeä todellisuus ei ole sitä himmentänyt. Kummallista, että todellisuudessa voi kohdata unikuvansa.

Muukalainen menee perälle ravintolaan.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Te näette kohteliaita unia. Elämä on täynnä yllätyksiä.

TAITURI

Missä on piiskanne?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä annoin sen saattajalleni.

TAITURI

Osat ovat vaihtuneet. Minä näin unta, että te seisoitte piiska kädessä ja käskitte minua: korkeammalle, korkeammalle. Minä olin näkevinäni korkean sinisen vuoren, sen laella valkoisen pylvästemppelin… tummat kypressit kuin jättiläiskeilit sen ympärillä.

HARMAAPUKUlNEN NAINEN

Ikuisen muiston temppelin?

TAITURI

Missä palaa ikuinen lamppu valaisten kuolemattomien kullattuja nimikirjaimia. Me olimme nousevinamme, mutta yhtä kaukana häämöitti temppeli.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ehkä me kuljimmekin alaspäin — unessanne.

TAITURI

Niin me teimmekin. Ettekä te sitä huomanneet, te vain kiihoititte ja minä katselin vuorelle. Te johditte minua ja teillä oli side silmillänne. Vihdoin tunsin minä hirveän tuoksun sieramissani, paksut myrkkyhöyryt kiersivät päätäni, tunsin ikäänkuin maa olisi haljennut ja ilma vavissut. Usvasta kuulin minä teidän pilkkanaurunne kuin raivottaren naurun. Minä näin läpi huurun sudenilmeiset naisen silmät harmaassa usvassa. Te itse, teidän harmaa pukunne muuttui usvaksi, ja kun se oli haihtunut, seisoin minä yksin mustan kuilun partaalla. Samassa minä heräsin. Olenkohan minä vielä hereilläni? Unessa kehittyy aatos, jonka todellisuus on synnyttänyt.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä soisin, että se kehittyisi. Tahtoisitteko te nyt johtaa minua?

TAITURI

Minä? Minne? Päinvastoin kuin unessa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ehkä näitte väärin. Ehkä nainen tahtoi todella viedä teidät temppelin laelle mutta erehtyi, olivathan hänen silmänsä sidotut.

TAITURI

Hän katseli liian paljon sisäänpäin omaan itseensä. Minusta ei ole oppaaksi. Tarvitsen sitä itse, jaoin kerran sydämmeni kahtia. Toisen osan annoin enkelille, toisen kiusaajattarelle. Ja enkeliltä minä siivet leikkasin ja kiinnitin ne kiusaajattareen. Minulla ei ole enään sydäntä. Minne minä voisin teidät viedä?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Alas rauhallisen laakson majaan.

TAITURI

Ohi kuilujen? — Ja saattajanne?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä olen hänen orjansa. Kunhan voisimme paeta.

TAITURI teennäisesti nauraen.

Ihan kuin minun unessani. Minun rakkaani karkasi erään seikkailijan kanssa, sellaisen näyttämösankarin kanssa. Minun rakkaani näytteli paremmin elämässä, näyttämöllä hän epäonnistui. Sanoivat, että hänellä oli ääntä vaan ei sielua. Sitä hän ei voinut antaa anteeksi. Hän läksi ja luuli kostavansa yleisölle ja minulle. Minä tahtoisin tietää, onko hänellä nyt heikompi ääni ja enemmän sydäntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tahtoisitte tietää…. Minä tunnen hänen… Te ikävöitte häntä vielä, te rakastatte häntä…

TAITURI

Minä säälin häntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Mutta jollei hän tarvitse teidän sääliänne, ehkä hän taas ottaa käteensä onnensa ohjat.

TAITURI

Piiskansa tarkoitatte. Ei, minuun se ei enään koske, minä tiedän hänen opetustapansa salaisuuden, minä nauran hänen taikatempuillensa ihan kuten minä nyt nauran teidän puolustuksellenne. Todellakin, minä maksan samalla mitalla, minä karkaan nyt teidän kanssanne.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Mutta jos tuo nainen yllättää meidät.

TAITURI ivaten.

Hän matkustaa aina, sellaista on elämä, joskus väliasemilla me tapaamme toisemme, vaihdamme kohteliaisuuksia ja lähdemme taas eri suuntiin. Mutta mitä sanoo saattajanne? Hän varmaankin nöyryyttää teitä joka hetki, pakoittaa alentaviin tekoihin, hurmaamaan miehiä, joiden taskut hän tarkastaa, anteeksi, olen hiukan katkeralla tuulella.

HARMAAPUKUINEN NAINEN hämmästyen.

Te liioittelette… olette sairas… minä olen häneen kyllästynyt.

TAITURI ivaten.

Minä tarjoan teille kaikki, mitä minulla tunteitteni romukopassa vielä on jälellä. Sain äsken rahoja eräästä taulustani "Sodoma ja Gomorra". Syntirahoja siis, niillä voimme huvitella. Nyt minä jo menen, minä suutelen teidän ihania silmiänne.

HARMAAPUKUINEN NAINEN kohottaa hiukan harsoa.

Tahdotteko nähdä minun kasvoni, ostatte minut näkemättä minua. Voisitte katua.

TAITURI

Minä en kadu enään mitään. Älkää paljastako itseänne koskaan!

HARMAAPUKUINEN NAINEN menee ravintolaan, josta muukalainen palaa.

Ah! Minä tahdon voittaa sinut takaisin itselleni.

TAITURI menee maljapöydän ääreen, kohottaa maljan ilmaan, muukalainen kaataa siihen nestettä pienestä pullosta.

Nyt minä tunnen kuinka elämän henget taas palaavat, otsallani uhma pullistuu ja sydämmeni kuohuu kuumana ja voittorikkaana. Tahdon kiinnittää ikuisen ajatuksen kuolleeseen kankaaseen, minä näen sen suuren näyn, hetkessä minä sen ikuistan, sillä tämä hetki on minun.

SEIKKAILIJAT