Ikuistakaa se, maalatkaa se! Mestarin malja!
MUUKALAINEN
Päinvastoin!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Niin ettei silmä näe, mitä käsi tekee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Kohta hän ei tunne eikä tiedä mitään. Syleile häntä ja tunnustele!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILUA nauraen.
Hänen taskujansa.
TAITURI juo ja tarttuu siveltimeensä.
Kummallista, minä unohdin sen, aatos himmentyi. Miksi te katselette minua niin kummallisesti, käteni vapisee, silmät, silmät, teillähän on ihan saatanan katse!
MUUKALAINEN
Se antaa teille uuden voiman.
Käytävän perälle ilmestyy hengetär, joka ojentaa varoittaen kättään.
TAITURI
Ihana näky! Hengettäreni. Minä tahdon ja minä voin. Ah, tuntuu kuin joku painaisi kättäni. Minä en voi!
Pudottaa siveltimen maahan, hengetär katoaa.
MUUKALAINEN
Teitte ehkä rikoksen taiteen hengetärtä vastaan, alensitte hänen arvoaan ja alensitte itsenne.
TAITURI juo.
Missä olet sinä ikuisen kauneuden kuva, jota minun sieluni aina salassa isosi? Minä kutsuin sinut kuin markkinailveilyyn, siksi sinä nyt kainoudessasi katosit. Poissa, kaikki on saasta ja pimeys, hurja palo ja sekaannus!
MUUKALAINEN
Tuossa on toinen hengettäresi.
Ravintolan ovelle ilmestyy harmaapukuinen nainen harmaassa harsopuvussa, hatuntöyhdöt näyttävät harmailta käärmeiltä ja olkapuhvit lepakon siiviltä.
TAITURI
Ikuisen rumuuden hengetär, vereni papitar! Mene pois minun sielustani!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä rakennan sinne temppelini.
Katoaa ravintolaan.
TAITURI
Mikä hervottaa käteni? En voi maalata, mutta minä puhun!
MUUKALAINEN
Häikäise ja herjaa! Siinä elämän ainoa autuus!
TAITURI kiihkeästi
Minä puhun!
Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman kuultavan kannen alla!
Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska, itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa, hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo, ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. — Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän ikuisen lamppunne!
Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.
Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni, tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.
Hoipertelee oikealle naisen luokse.
Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!
NAINEN
Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia oikkuja. Onko sinulla rahaa?
TAITURI
En tiedä, mitä olen juonut, huuleni ja jäseneni vapisevat, minussa herää hirveä himo repiä ja raastaa, sammuta minun paloni! Tule, mikä on nimesi!
NAINEN
Nimenikö? Sanovat "yölepakoksi".
TAITURI
Päivät piilossa, öisin kujia lentää, lentää vasten lumivalkeita vaatteita. Minulla ei ole lumivalkeita vaatteita.
NAINEN
Paremman puutteessa minä etsin harmaitakin.
TAITURI
Maanvärisiä! Harmaan ikäviä iloja.
NAINEN
Sinun hiuksesi käyvät jo hiukan harmaaseen. Tule, minä levitän hiukseni sinun ylitsesi, ettei kukaan näe sinun suruasi.
TAITURI
Sinun äänessäsi on hopeainen helinä niinkuin kasvattisisarellani.
NAINEN
Helisee kuin narrinkello, kun toiset narrit sillä soittelevat.
Kasvattisisaresi? Kasvatitko sinä sisartasi?
TAITURI
Koitin kasvattaa hänen kauneudenaistiaan.
NAINEN
Ja opetit hänelle päinvastaista. Sellaisia te kaikki olette. Katu on minut kasvattanut. Katu on vanha ja viisas, se hurmasi minut salaisilla neuvoillaan. Ensin oli minullakin rakastettu, joka koitti minua kasvattaa.
TAITURI
Rakastui sinun ääneesi, jossa luuli sinun sielusi soivan.
NAINEN
Rakasti niin puhtaasti. Mutta kerran toi hän kotiinsa kuvan, hän oli saanut sen joltakin valeystävältään. Me katselimme sitä kuvaa ja siitä hetkestä aloimme me katsella toisiammekin uusilla silmillä.
TAITURI
Mikä taikakuva se oli?
NAINEN
Tanssivia paholaisia. Keskellä naiseksi kuvattu synti, ympärillä rivoja hirviöitä.
TAITURI
Ja sitte… Ei, ei, älä jatka, minä tiedän…
NAINEN
Sitten me aloimme tanssia. — Lopulta tanssin minä yksin kadulle.
TAITURI
Minun sieluni sirpaleet kiertävät siis tuhansina monistuksina pitkin maailman kaikkia katuja tehden hävitystä.
NAINEN
Mikä sinuun nyt tuli? Taidat olla päästäsi hiukan vialla tai olet sinä liian viisas.
TAITURI
Minä olen noiduttu! Etkö näe merkkiä otsallani? Helvetin ruusu!
NAINEN
Sinä hourailet, sinulla on ilmastokuume!
TAITURI
Minä olen tehnyt "tanssivat paholaiset".
NAINEN
Sinä? Oletko sinä itse…
Väistyy häntä ja poistuu.
TAITURI
Hänkin pakeni, hän, joka ei kiellä kurjimmaltakaan… Minulla ei ole enään ulospääsyä.
Hotellin eteen ilmestyy vaunu, jolla on kuomupaari, ympärillä seisoo mustiin sadeviittoihin ja mustiin huopahattuihin puettuja miehiä palavat soihdut käsissä, kasvoilla musta verho.
Pimeät vallat! Minä en tahdo, minä en voi kuolla!
Vaipuu tuolille.
VIINURI
Mikä hätänä! Suvaitkaa, tässä laskunne.
TAITURI
Viety viimeiseni!
VIINURI viheltää poliisia.
Hourailee… ei rahoja, tekosairas, seikkailija!
TAITURI
Minun elämäni, minun elämäni, näinkö sen piti käymän.
Poliisi tarttuu hänen käsivarteensa.
VIIDES KUVAELMA
Pieni tori. Oikealla etualalla holvipilarikäytävän alla poliisivartion koju, pöytä, jonka ympärillä kolme poliisia pelaa korttia talikynttilän valossa, ovella seisoo vartija, penkillä istuu taituri. Vasemmalla sairaalan muuri ja portti, jossa on luukku. Muurista riippuu vaskisen pienen tiikerin suusta ovikellon nauha, mikä päättyy rautaiseen ristiin, portin päällä palaa himmeä lyhty. Perällä pieni teatteri, pienine ristikkoakkunoineen, josta näkyy valoa, oven päällä molemmin puolin kaksi kipsinaamaria, jotka esittävät murhe- ja huvinäytelmää, pilarieteisen seinällä jättiläisohjelmia. Teatterin katolla pronssiryhmä: Phoebus, joka ajaa vaunuissa kolmea hevosta. Teatterin otsikossa kultainen kirjoitus: Per aspera ad astra.
ENSIMMÄINEN VARTIJA edellisestä kuvaelmasta.
Menetkö sinä tänään teatteriin, siellä laulaa tänään Venuksen osan joku vieras laulajatar?
TOINEN VARTIJA
Sama, joka käyttää harmaata pukua? — En tiedä, on tämä tässä vartioitavana. Kummallinen mies, ei ole syönyt eikä puhunut kolmeen päivään. Yltiö, piirtäjä, mikä lienee, ei papereita ei kirjoja. Mies hoi, mitä olet tehnyt?
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Ei hänestä tolkkua saa. Tapasin hänet "Ikuisen lampun" ravintolan läheltä, raivoili niinkuin paha olisi häneen mennyt.
TAITURI itsekseen.
Mustat vallat! Valkea sisko!
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Hän luulee, että häntä seurataan. Ehkä niin, mene tiedä.
TOINEN VARTIJA
Olet tainnut piirtää pilakuvia jostain korkeimmasta olennosta. Pyhien pilkkaaja!
TAITURI
Valkea sisko!
TOINEN VARTIJA
Onko sinulla sisko? Onko hän kauniskin?
TAITURI
Missä hän nyt on? Minä näin hänen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Näköhäiriöitä! Kun minä talutin miestä tänne, seisahtui hän äkkiä pyhän kolminaisuuden kirkon eteen ja aikoi riistäytyä käsistäni, luuli näet nähneensä siskonsa kirkon rappupylvästössä.
TOINEN VARTIJA Erehtyi kai pyhän madonnan kuvan suhteen.
Koputtaa merkitsevästi päähänsä, kaikki nauravat.
Yksi ja toinen vieras kulkee lyhty kädessä teatteriin.
KOLMAS VARTIJA
Kautta Bakkon! Ettehän te osaa pelata!
TAITURI
Hän etsii minua. —
TOINEN VARTIJA
Kirkosta? Hahhaa. Etsisi krouveista ja pelipaikoista.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Siellä ne pian pelaisivat pois koko neitsyyden.
Nauravat.
HARMAAPUKUINEN NAINEN (Muukalainen).
Minä sanon sen vielä, minä tahdon nousta uuteen lentoon, tahdon voittaa takaisin kaikki tappioni — ilman sinua.
MUUKALAINEN musta viitta hartioilla, iso musta huopahattu silmillä.
Olet polttanut siipesi — ilman minua. Et ole laulanut moneen vuoteen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
En senjälkeen kuin sinä tukahutit kipenäni, minun piti suitsuttaa vain sinulle, jumalalleni, mutta sinä olet kaikkea muuta paitsi jumala, et ole suuri pahassakaan, sinä olet…
MUUKALAINEN
Kiusaaja!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kiusaajan matkija!
MUUKALAINEN
Minun pitää käydä johtokunnissa, vaikuttaa sanomalehtiin, peittää ja paikkailla sinun repaleista taidettasi. Etkö sinä nyt jo ala käsittää, että sinä olet mahdoton. Eikö peilisi ole sinulle mitään juorunnut? Sinä lauloit ennen kasvoillasi ja herkullisella vartalollasi, mutta sinun äänesi on käärmeen sähinää. Suloista silloin kuin sinut tempaa vasten ruumistaan. Mutta sinulla ei ole enään myrkkyhammasta, joka minua kiihoittaisi. — Menetkö sinä vielä nytkin teatteriin?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Menen. Minä tahdon voittaa itseni itselleni, sinä et enään lamauta minua käärmekesyttäjäkatseellasi. Sinä tahdot minun tappiotani. Koko yön sinä pidit akkunan auki vaikka minä kielsin, tahdoit turmella minun ääneni.
MUUKALAINEN
En olisi muuten unta saanut…
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Vaivaavatko sinua sinun uhrisi? Makasit sohvalla ja vartioit.
MUUKALAINEN
Ja sinäkin valvoit ja vartioitsit minua. Ihana yhdyselämä!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tiedätkö, mikä meitä yhdistää, pakottaa meitä aina olemaan yhdessä, riistää meiltä öitten unen?
MUUKALAINEN nauraen.
Synti ja syyllisyys?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Me pelkäämme yötä, joka ei mitään näe; me etsimme turvaa toisiltamme vaikka tiedämme, ettemme voi toisiamme turvata.
MUUKALAINEN
Me tunnemme liian hyvin toisemme. Se tahtoo sanoa, minä tunnen sinut.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä tunnet, mitä minä ajattelen sinusta.
MUUKALAINEN
Sinä tahtoisit irtaantua mutta me olemme toisistamme riippuvaisia.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä pelkäät minua.
MUUKALAINEN
En minä pelkää sinun voimaasi vaan sinun heikkouttasi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olin kerran heikko silloin kuin antauduin sinulle. Sinä yönä minä näin sinun sieluusi kuin syvään ryöväriluolaan.
MUUKALAINEN
Sinä olet tänään kovin romantillinen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Jossa oli vaan kuolleiden luita.
MUUKALAINEN
Häpeäkö?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Alentumisen, ei antautumisen häpeä. Silloin minä inhosin sinun sieluasi mutta rakastin samalla omaa ruumistani. Minä tein rikoksen…
MUUKALAINEN
Kadutko sinä, sinä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Rikoksen omaa itseäni vastaan. Siksi täytyy meidän erota. Me olemme kuin kaksi kahlerengasta.
MUUKALAINEN
Yhteenjuotettua rengasta, joista toisen täytyy taipua, niinkö?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Taittua.
MUUKALAINEN
Nyt minä ymmärrän, mistä sinä olet saanut hetkellisen voimasi. Sinä näit hänet, sinä kuulit hänen puhuvan. Hän kiersi aina hotellia ja etsi sinua. Siksi sinä nyt tahdot kiertää entisyyteen.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tahdon palata olemukseeni, olen viime aikoina tuntenut ikäänkuin olisin ollut vieras itselleni.
MUUKALAINEN
Vanhassa on jotain — kuinka sanoisin — uutuuden viehätystä. Sen avulla koitat kiihoittaa itsesi uuteen voimankoetukseen. Se on sinun talismanisi. Siksi minä teen sen tehottomaksi.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä aijot…
MUUKALAINEN
Jollet sinä taivu, niin muserran minä hänet.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ja siksi annoit hänet seikkailijoiden valtaan?
MUUKALAINEN
Pieni peloitus! Hän on täällä lähellä hyvässä tallessa. Ei sieltä ole pitkä matka tuonne.
Näyttää sairaalaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä olet raaka.
MUUKALAINEN
Olivatko hänen ensimmäiset sanansa minulle hienoja? Nyt hän saa itse tuta, miltä tuntuu, kun elämä kuristaa kaulasta. Minä teen hänestä houraajan, joka ei ymmärrä maailmaa eikä maailma häntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hän oli silloin rakkautensa tähden raaka.
MUUKALAINEN
Ja minä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hm.
MUUKALAINEN
Ja nyt sinä tahdot taas kohota hänen silmissänsä? Meitä on kolme rengasta kahleessa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN rappusilla.
Minä tahdon kohota omissa silmissäni? Soitetaan.
MUUKALAINEN osoittaa teatteria.
Luuletko sinä tuolla tekeväsi hyvän työn itsellesi? Ylpeytesi tulee kuin tuulenpuuska, silloin sinä aina tahdot erota. Murtuneena sinä taas tarvitset minua. Kuules, katsomolohikäärme odottaa, pian se sähisee ja viheltää.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä menen.
MUUKALAINEN
Ja kun hän nauraa sinulle, polkee pyhimmät tunteesi, kohtelee kuin huonoa ilveilijätärtä, mitä sinä silloin…?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä… silloin minä… en tiedä mitä?
Menee.
MUUKALAINEN
Minä odotan, odotan kuten aina.
HARMAAPUKUINEN NAINEN ilkkuen.
Kuinka sinä olet uskollinen!
Muukalainen vetäytyy pilarin taa.
TOINEN VARTIJA
Vanki näyttää rauhalliselta, minä menen kuuntelemaan Venusta.
Menee teatteriin.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Ja minä uhraan sillä aikaa Bakkolle.
Ottaa kaapista pullon.
Kuules sinä ihmeidennäkijä, he, ota tuosta, niin pääset harhaluulostasi. Et huoli! Rakkaus on kuin juovuttava viini. Viini kiihoittaa naisiin ja naiset kiihoittavat viiniin.
TAITURI
En nähnyt harhaan. Minä näin kasvinsiskoni. Ja viime yönä näin minä hänestä unta, hän kulki valkeissa vaatteissa, päästi siteeni ja sanoi kolmasti: minä tulen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Se oli varmaankin enkeli.
TAITURI
Niin, hän on enkeli.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Vainaja, joka ei saa rauhaa sinun tähtesi.
TAITURI
Niin, minä surmasin hänen ilonsa. — Saanko minä katsella kirkontornia, jonka juurella minä hänet näin?
ENSIMMÄINEN VARTIJA leikillä.
Katsele ja kulje hiukan torilla, vaan älä yritäkkään karata enkelisi luo, muuten ottaa sinut itse sarvipää.
Sairaalan luukku avautuu ja siihen ilmestyy ovenvartijan kasvot.
TAITURI
Onko tämä luostari?
OVENVARTIJA
Pyhän äidin sairaala. Ennen muinoin se oli luostari.
TAITURI
Minusta se näyttää isolta ruumisarkulta. Eikö täällä kummittele?
OVENVARTIJA
Sanotaan pyhän sisarkunnan joskus kulkevan yöllä juhlamenoissa läpi holvien.
TAITURI
Kuka ne on nähnyt?
OVENVARTIJA
Kuka lie sairashoureissaan nähnyt. Tahtoisitko sinä päästä tänne, "kirojen kammiossa" on juuri yksi sija vapaa.
TAITURI
Ei kiitoksia.
OVENVARTIJA
Tekeydy kipeäksi. Onko poliisin huostassa parempi olla?
TAITURI
Parempi kuin tuolla maailmassa.
OVENVARTIJA
Pelkäätkö sinä maailmaa, siellä on paljon tekoterveitä, tummia ihmisiä?
TAITURI
Joiden rinnassa on nukkuva peto. Eikä kukaan heistä tiedä, koska se herää.
OVENVARTIJA
Täällä on hiljaisia, kalpeita… Ne nukkuvat…
TAITURI
Jolleivat ne herää? Minä pelkään unta, sillä aikaa saattaisi tulla…
OVENVARTIJA
Mestari Viikatemies. Perin lempeä ja jalo-otsainen mies. Miksi taidemaalarit aina maalavat hänet synkäksi sysisilmäksi?
TAITURI leikillä.
Olette kai tehneet hänen kanssansa kauppasopimuksen. Minä tahtoisin kerran maalata hänet.
OVENVARTIJA
Ei hän vaadi mitään maksua vaikka mallinakin seisoisi, ei hän ole mikään saituri eikä ryöväri.
TAITURI
Mutta ihmiset ovat joko ryöväreitä tai saitureita.
OVENVARTIJA
Hän käy usein täällä.
TAITURI
Ulos ja sisälle. Mikä on täällä tunnuslause?
OVENVARTIJA
"Päinvastoin". Mutta hän ei tarvitse tunnuslausetta.
TAITURI
Tulee avaimitta. Tulee kuin varas yöllä?
OVENVARTIJA
Hänellä on tiirikkansa. Jollet joskus unta saisi niin… Puhunko minä hänelle?
TAITURI
Älä vielä…
OVENVARTIJA
Paikka H on vapaa.
TAITURI
Eikö A ole vapaa?
OVENVARTIJA
A ja O, alku ja loppu. Ethän ole vasta-alkaja, sinullahan on jo hyviä oireita, olet jo päässyt aasta äffään.
TAITURI
Kummallinen sairaala. En ymmärrä…
OVENVARTIJA
Jollet unta saa, niin soita vaan kelloa, hehhee.
TAITURI
Ei minun aikani ole vielä tullut.
OVENVARTIJA
Niin ne kaikki sanovat.
Kasvattisisar kulkee lyhty kädessä epäröiden teatterin ohi ja katoaa kujaan.
TAITURI rientää perälle.
Ah! Valkea sisko! Ehkä se oli harhanäkö, hyvä enne. Muutu ihana uni todellisuudeksi, vaihdu uneksi ruma todellisuus!
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Pysy piirissä!
PALJASJALKAMUNKKI. Suun pielessä ilme ikäänkuin hän aina nauraisi.
Soittaa sairaalan kelloa.
Päinvastoin.
TAITURI
Päinvastoin. Sinäkö sen sanoit, munkki? Miksi sinä naurat?
PALJASJALKAMUNKKI
En ole moneen vuoteen nauranut. Mutta miksi sinä itket?
TAITURI
Minä en ole moneen vuoteen itkenyt. Hullunkurista! Sinun suusi ympärillä on ilme ikäänkuin sinä aina nauraisit. Jäätynyt nauru.
PALJASJALKAMUNKKl
Etkö koskaan ole itkenyt, jäätynyt sydän siis? Nyt minä vasta näen, että sinä hymyilet.
TAITURI
Hymyilen hyvälle enteelle. Mutta te vaeltavat veljet ette hymyile. Te ajattelette niin usein paholaista, että teidän kasvonne saavat hänen irvistävät hahmopiirteensä.
PALJASJALKAMUNKKI
Mitä sinä ajattelet?
TAITURI
Minä ajattelen, miksi papit ja popat aina kulkevat takaportista.
PALJASJALKAMUNKKI
Miksi sinä katselet taaksesi?
TAITURI
Ajattelen enkeliä, joka äsken kulki ohitseni.
PALJASJALKAMUNKKI
Ehkä se oli väärä enkeli.
TAITURI
Väärä veli! Sinä… paholainen!
PALJASJALKAMUNKKI menee sairaalaan.
Kun palaan, niin otan, nyt ei ole aikaa.
TAITURI nauraa.
Hauska munkki. Hirtehisen hymy vakavalla hauturin naamalla!
Menee peremmälle, teatterista kuuluu laulun ääni.
Mikä ääni!
MUUKALAINEN pilarin takaa.
Siinä on jotain särkynyttä, eikö totta, hahhaa!
TAITURI
Tämä ääni muistuttaa minulle aikoja, joita en tahtoisi muistella, se sekoittaa tunteeni.
MUUKALAINEN
Oliko se ääni sinulle kerran rakas? Käärmeen sähinää, eikö totta.
TAITURI
Mutta minä muistan toisen hopeanheleän äänen, se soi kuin harppu pyhässä temppelissä.
MUUKALAINEN
Mutta sinä muutit sen temppelin huvihuoneeksesi.
TAITURI
Kuka sinä olet, joka tiedät minun salaisuuteni?
MUUKALAINEN
Minä tiedän kaikki.
Poliisi tulee taluttaen kahta seikkailijaa, jotka ovat käsistään kahlehdittuja.
TAITURI
Ravintolan seikkailijat!
ENSIMMÄINEN VARTIJA taiturille.
Tule tänne!
TAITURI
Pitääkö minun istua samalla penkillä kuin varkaiden! Minä en ole rikkonut koskaan ketään muita kuin itseäni vastaan.
MUUKALAINEN
Sen varsin valehtelit!
ENSIMMÄINEN VARTIJA näyttää passia ja lompakkoa.
Onko tämä sinun? Onko siinä kaikki tallella?
TAITURI
On. Ei siinä paljon ollutkaan.
Teatterista kuuluu huutoa ja vihellystä.
NAINEN edellisestä kuvaelmasta hiukset silmillä. Soittaa sairaalan kelloa.
Minä tahtoisin…. tai; en minä oikeastaan tiedä, tahtoisinko minä tavata isääni.
OVENVARTIJA
Mikä osasto, mikä kirjain?
NAINEN
En tiedä, olen unohtanut kirjaimen.
OVENVARTIJA
Siinä tapauksessa en voi päästää.
NAINEN
Eikä minulla ole, mitä antaa. En ole ansainnut tänään mitään.
OVENVARTIJA
Pitaalirahoja, niistä minä en huolisikaan!
NAINEN
Mutta minun isäni kituu minun tähteni, minä tahdon pyytää häneltä anteeksi. Oi, mihin minä pääni peittäisin, hiukset eivät häpeääni verhoa.
OVENVARTIJA
Ehkei sinun isäsi tahdokkaan sinua tavata.
NAINEN
Voi olla niinkin. Tuossa hän taas on! Nyt minä muistan. Häntähän minä tahdonkin tavata!
Juoksee taituria kohti.
Kunnoton, kirottu, anna minulle takaisin minun kunniani, kuuletko, anna takaisin minun kunniani! Sinä olet kaiken alkusyy minun ja monen muun, minun isäni ja monen muun isän lankeemukseen.
ENSIMMÄINEN VARTIJA vie hänet.
Yölepakko, joko sinä taas! Tule! Älä koitakkaan vierittää syytä muiden niskoille. Aina sinä häväiset itsesi.
Taiturille.
Huomenna olet ehkä vapaa!
Menevät.
TAITURI
Vapaa! Minä olen vapaa samalla hetkellä kuin hän, jonka minä… Millä hirveällä hinnalla! Minun vapauteni kulkee yli muiden kärsimysten! Tämä vapaus minua peloittaa. Minä tunnen, etten minä sittenkään ole vapaa.
MUUKALAINEN
Paetkaa, saittehan passinne!
TAITURI
Vaikka minä pakenisin maailman päähän, en minä sittenkään tuntisi itseäni vapaaksi.
MUUKALAINEN
Ehkä rahanne jo ovat pankissa.
TAITURI selin katsomoon.
Miksi minä tielläni aina kohtaan teidän varjonne?
MUUKALAINEN
Pelkäättekö varjoja, minä niitä rakastan. Ikuinen sydänpäivä kävisi ajan pitkään sietämättömäksi.
TAITURI
Ikävämpi uneton umpiyö ennen sarastusta, hetkessä elät koko elämäsi, joka on ollut erehdys, et usko enään unelmiisi, ja kun sarastus vihdoin levittää verisen vaippansa, luulet sen maailman paloksi. Tahtoisit huutaa mutta rinnasta ei lähde huokaustakaan… hiljaisuus huutaa — ymmärrättekö. — Minä kuulen taas sen äänen ikäänkuin se olisi katkennut.
MUUKALAINEN
Kuuletteko myös vihellyksien katkoamattoman kuoron, joka omin päin jatkaa säestystä ilman solistia.
TAITURI
Kuoliko se ääni?
MUUKALAINEN
Kuoli.
Siirtyvät pilarin taakse päin katsomoa.
KASVATTISISAR lyhty kädessä, teatterin ovenvartijalle.
Oletteko nähneet häntä, joka maalaa tähtiä? Hän kävi ennen usein huvihuoneissa, hän etsi aina jotain, mikä minulle oli tuntematonta. Nyt minun sieluni etsii häntä tuntemattomasta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Mikä kaunis vertauskuva! Ei tähtiin ole luottamista, vilkuttavat niin vietävän viisaasti ja kylmästi ikäänkuin ne tietäisivät koko avaruuden arvoitukset, eivätkä ne taida itsekkään tietää, että ne ovat vaan kierivää tomua. — Käytän mielelläni vertauskuvia, minulla on suuri varasto teatterilauseparsia, runoniekat käyttävät niitä vain näyttämöllä ja kirjoissaan, minä käytän niitä elämän eri tiloissa. — Etsitte tähtienne selittäjää?
KASVATTISISAR
Hän selitti minulle elämän suuren salaisuuden ja tähtien tarkoituksen.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Per aspera ad astra!, seisoo teatterin otsikossa.
KASVATTISISAR
Hän vei minut Edenin yrttitarhoihin, missä paratiisilintu laulaa riutuvasta rakkaudesta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Niinkuin satakieli Romeossa ja Juliassa. Ja sitte te heräsitte Edenin muurin ulkopuolella?
KASVATTISISAR
Hän läksi, sillä hänen verensä halasi maailmalle. Minä jäin yksin.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ette ymmärtänyt, että löytyy monenlaisia paratiiseja.
KASVATTISISAR
Hän sanoi aina, että minä olen syntynyt väärälle taivaankappaleelle.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Errare est humanum!
KASVATTTSISAR
Kun minä huomasin olevani yksin ja näin talot, torit, missä ihmiset hiessä häärivät, mustat tehtaan piiput, likaiset koirat porteilla, katukivet ja kituvan rikkaruohon ojassa, peljästyin minä, kaikki näytti niin kummalliselta ikäänkuin ensi kerran olisin tuon kaiken nähnyt. Miksi maailma on sellainen? Miksi minä olen tällainen? Missä minä olin?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Unohditte tähtenne.
KASVATTISISAR
Kuin unessa kuljin minä kaupungista, kuin unessa näin puiden varjot ikäänkuin pitkät, mustat karvaiset käsivarret, jotka tahtoivat minua syleillä. Minä pakenin kunnes tulin autioon metsään. Lopulta vaivuin, minä leyhkäävän lettosuon partaalle. Siinä minä itkin kauvan.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Minä kuulen, miten sammakot kurnuttavat pimeässä yössä ihan kuin
Aristophaneen komediassa.
KASVATTISISAR
Minä kumarruin lätäkön yli ja näin liejussa säteilevän tähden.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Taivas päilyy lokaankin.
KASVATTISISAR
Silloin minä sen tunsin…
TEATTERIN OVENVARTIJA
Mitä tunsitte?
KASVATTISISAR
Että pienessäkin asuu Ikuinen. Tuntui kuin kaikki minussa olisi avartunut, jotain salaista tapahtui minussa, sydämmeni alla sykki siemen, ikuisen elämän siemen. Suloinen huumaus humisi korvissani, minä muistin äitini lempeän harmaat silmät, ne lämmittivät vielä sammuttuaankin, minä tunsin, mitenkä oma vereni kerran oli sykkinyt hellän ja polttavan poven alla, tunsin eläneeni ennen syntymistäni; niin aatokseni arasti tunkeutui taaksepäin ikuisuuden lähteille. — Minä nousin ja pimeässä olin minä näkevinäni valkoisen viitan, valkoisen heijastuksen. Olin nähnyt Ikuisen hahmon. Pois pakeni pelkoni, autuus ja onni täytti sydämmeni. Minä lankesin maahan, rukoilin, pyörryin… Kun minä heräsin, katselivat tähdet minua korkeudesta.
TAITURI
Kuuletteko hänen hellän ja heleän äänensä! Ei hän puhu ovenvartijalle, hän puhuu itsensä kanssa, hän puhuu minulle, hän puhuu tähdille satujansa.
MUUKALAINEN
En minä kuule mitään muuta kuin viheltävän viiman.
TAITURI
Onko tämä unta, en soisi koskaan herääväni. Jos tämä on totta, ei kaunein uni voi olla ihanampaa. Kuuletteko? Hän etsii minua.
MUUKALAINEN
Kuuletteko melua teatterista?
KASVATTISISAR
Oletteko nähneet häntä, joka irroitti tähdet taivaalta ja kahlehti ne kankaalle.
MUUKALAINEN
Valetähtiä!
KASVATTISISAR
Minun sieluni oli kuin paljas vaate ennenkuin hän tuli ja väritti sen elämän tulipunaisilla väreillä.
MUUKALAINEN
Värisokea! Väsymyksen kelmeän harmaita värejä!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sellaista tähtiniekkaa ei ole ollutkaan. Te uneksitte avosilmin.
TAITURI astuu esille.
Minä tahdon tavata hänet. Näettekö, hänellä on lyhty kädessä, näettekö hänen valkoisen puhtautensa ikäänkuin valo tulisi hänestä eikä lyhdystä!
MUUKALAINEN matkien yksitoikkoisella äänellä.
Te uneksitte avosilmin.
TAITURI
Miksi te matkitte! Saattehan minut raivoon. Älkää estäkö minua!
KASVATTISISAR tuijottaen kuin unessa taituriin.
Ehkä hän on muuttunut niin, etten minä häntä enään tunne.
Teatterista kuuluu vihellyksiä ja melua. Harmaapukuinen nainen laskeutuu alas portaita, kulkee jäykkänä pää pystyssä ja kylmänä.
TAITURI
Ah!
MUUKALAINEN
Te uneksitte avosilmin.
KASVATTISISAR
Minä en tarvitse enään lyhtyä, minä näen muutenkin. — Minun täytyy etsiä häntä muualta.
Kääntyy pois ja katoaa hiljaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN taiturille.
Mitä sinä tuijotat, etkö sinä näe minua!
TAITURI riistäytyy irti.
Ihanaiseni, silkkihiireni, mikset sinä tule, missä sinä olet? Minun sydämmeni janoo ja huutaa sinua. Etkö sinä kuule, etkö sinä näe, kuinka minä ikävöin sinua… silkkihiiri…
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Etkö sinä näe minua?
MUUKALAINEN koputtaa poliisikojun seinään, poliisit tulevat.
Suloinen ja ihmeellinen!
HARMAAPUKUINEN NAINEN muukalaiselle.
Etkö sinäkään näe minua!
TAITURI ottaen lyhdyn maasta.
Ei se ollutkaan haihtuva harhakuva!
Tarttuu muukalaiseen.
Nyt minä tunnen sinut! Sinä roisto, sinä sokaisit hänet, niin ettei hän nähnyt minua, sinä petit minut ja sinä myrkytit puhtaimmat ajatukseni, minä näin hänet ja sinä karkoitit hänet.
ENSIMMÄINEN VARTIJA
Miksi sinä huudat!
MUUKALAINEN
Hän on riivattu, hän näki taas hourekuvansa.
TAITURI
Konna! Tämä mies seuraa minua kaikkialle, pankkiin, postiin, ravintoloihin, sekoittaa juomani, myrkyttää mieleni ja väijyy henkeäni!
MUUKALAINEN
Hän on hengensairas. Viekää hänet sairaalaan!
ENSIMMÄINEN VARTIJA muukalaiselle.
Menkää!
Poliisi soittaa sairaalan kelloa ja vie taiturin portista.
MUUKALAINEN harmaapukuiselle naiselle.
Kuuletko lohikäärmeen viheltävän?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuulen.
MUUKALAINEN
Kuuletko minun ääneni?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuulen.
MUUKALAINEN
Nyt sinä olet minun!
KUUDES KUVAELMA
Sama huone kuin ensimmäisessä kuvaelmassa. Taituri istuu vuoteensa laidalla päässä valkoinen kudottu patalakki, yllä valkoinen, pitkä, polvien yli ulottuva sairastakki, valkoiset housut, jaloissa raskaat, keltaiset kengät.
ENSIMMÄINEN SAIRAS vuoteessa.
Sinä katselet rikkinäistä vesikarahviinin suuta. Se asetetaan aina uuden tulokkaan yöpöydälle, annetaan tilaisuus… Pieni nykäys lasinsirpaleella…
TAITURI
Sinä ajattelet pahaa.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sinä itse ajattelit ja nyt, nyt sinä luulet, että minä… Niin minäkin ensin…
TAITURI
Minä olen jo tottunut kohtalooni, olen tehnyt sen kanssa liiton.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Tottua elämään on paljon vaikeampaa.
TAITURI
Täällä? Tuolla?
Näyttää ulos.
Kaikkialla ristikko, kaikkialla minä käyn ristiin.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ja lopulta ehkä ristin luo. — Et sinä ole vielä kylliksi kärsinyt, sinä olet vain leikkinyt kärsimysten kanssa, ja suloinen tyytyväisyys on niitä aina seurannut.
TAITURI
Kärsimykset kehittivät minun kättäni, osasin paremmin piirtää… mustia, rohkeita juovia… Jälkeenpäin minä nauroin varmassa voimassani.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Vahingon voimakasta naurua, kerskailit kärsimyksilläsi, ne kostavat, sillä sinä et antanut niiden kehittää sydäntäsi.
TAITURI
Itseinho?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Kaikki vain mustien juovien vuoksi. Sinä nautit siitäkin, sait oivia aiheita, saatana-aatoksia, neronvälähdyksiä. — Kun sinä täältä pääset, jos pääset, niin sinä kiellät kurjuutesi. Ei, sinä tulet täällä hyvin toimeen itsesi kanssa vaikket aina muiden kanssa.
TAITURI
Sinä pilkkaat minua, sinä et tunne tuskaani.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Kuta enemmän muut täällä kärsivät, sitä helpompi sinun olla.
TAITURI
Ne lisäävät tuskiani. Minä olen unelmieni uhri. Hirveätä unta! Heräänkö minä milloinkaan?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Et herää etkä täältä pääse ennenkuin joku uhrautuu sinun puolestasi.
TAITURI
Ikuinen, Ikuinen, miksi minä muiden tähden saisin kärsiä?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ei sitä tiedä… Ehkä sinä jollakin salaisella tavalla olet kasannut meidän kaikkien päälle hehkuvia hiiliä.
TAITURI
Elämän kiirastultako tämä olisi! Ja jälkeen päin, kun muut ovat loppuun kärsineet…?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Saat sinä kärsiä saman verran kuin kaikki yhteensä.
TAITURI
Sinunkin tuskasi? Mitä olen minä sinulle tehnyt?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
En tiedä, mutta vaistomaisesti minä tunnen, että sinä olet minullekin jotain tehnyt.
TAITURI
Sinä vihaat minua, sinulla on "paha katse".
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sinä luulet, että kaikki katselevat sinua pahalla silmällä, mutta sinä itse katselet muita mustasti. Lähdet aina itsestäsi, ajattelet päinvastaista.
TAITURI
Päinvastoin! Kirottu sana! Se solmii minut, se kaikuu kaikkialla vastassani. Päästäjäni, päästäjäni! Ikuinen, suuri tuntematon, auta minua, armahda minua, minä huudan sinua hädässäni, anna minun löytää oikea sana, suuri ja pyhä sana, joka päästää minut, nostaa minut sinun voimaasi! Pelasta minut umpisokkelosta, tästä vankeuteni pimeydestä aurinkoon, aurinkoon, valoon ja vapauteen ennenkuin…
TOINEN SAIRAS
Musta henki! Porca madonna, mene pois, herjahenki, mene pois muukalainen!
TAITURI
Hirveältä tuntuu ajatellessa, että minä ehkä alan matkia kanssasairaitani, minä nostan käteni korkeutta kohden… .
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Ja ajattelet samalla, että kätesi muodostavat ikäänkuin goottilaisen kirkon akkunakuvion.
TAITURI
Minä en voi, minä en voi… Minä tunnen, kuinka käteni puristautuu kokoon nyrkiksi, jota en auki saa. Tämä on liikaa.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Uljas uhma-asento! Puuttuu vain korkea vuori, ylhäällä taivas. Sinä teeskentelet Ikuisen edessä niinkuin olet teeskennellyt paholaisen kanssa. Ei saa pilkata paholaistakaan.
TAITURI
Minä olen ollut oma paholaiseni. — Mikä tuossa on!
Ottaa permannolta nuoran.
Nuora, silmukka! Sinäkö sen olet asettanut juuri tuohon?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Sairasviittani vyö. Minä en tarvitse sitä, minä tunnen sen, niin, minä en ole sitä ennen sanonut.
PALJASJALKAMUNKKI tulee pirskoittaen pyhää vettä vuoteille.
Puhdistakoon pyhä vesi teidät synneistänne!
TAITURI
Täällä on todellakin likaista. Koskahan täällä on pesty permantoa?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä aavistan loppuni… katsos täällä…
Osoittaa sydäntään.
Nikkaroi ja nakertaa öin päivin… minä kaaduin kerran kadulle… näin tyttäreni…
TAITURI
Mikä siellä nakertaa?
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Kuolemanlintu, taudin tikka.
TAITURI
Mutta sinun poskesi hehkuvat…
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Syksyn sairasta punaa.
TAITURI
Paljasjalkamunkki! Hän katselee sinua!
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minä tiedän sen, hän aavistaa sen. Hän käy aina mestari Viikatemiehen edellä.
PALJASJALKAMUNKKI taiturille.
Nuora kädessä? Aijotko sillä pyydystää kuolemanlintua? Ei sitä niin helposti saa kiinni, livahtaa helpommin kuin ajatus — pitaalinen ajatus!
TAITURI heittää hätäisesti nuoran vuoteensa viereen.
Ei se ole minun nuorani.
PALJASJALKAMUNKKI näyttää rukousnauhaansa.
Vaihda tällaiseen kuin minulla on!
TAITURI
Minä olin koulussa huono laskemaan. Minä en ole koskaan elämässäni tehnyt laskuja.
PALJASJALKAMUNKKI
Kullakin on oma laskunsa. Saat hiljaisen kammion.
TAITURI
Hiljaisuus on kuoleman kumppani.
PALJASJALKAMUNKKI
Voit rukoilla siveltimelläsi, madonna antaa sinulle uuden elämän värit…
TAITURI
Naiset ovat epäluotettavia.
PALJASJALKAMUNKKI
Joku on sinut pettänyt?
TAITURI
Niin.
PALJASJALKAMUNKKI
Ja sinäkin olet pettänyt?
TAITURI
Niin.
PALJASJALKAMUNKKI
Yömaalari! Onhan teidän maassanne valkeitakin öitä. Eikö sinulla ole yhtään valkoista ajatusta! Ajattele!
TAITURI
Valkea sisko, kasvinsiskoni!
PALJASJALKAMUNKKI
Madonna on valkoinen kuin tunturin lumikukka.
TAITURI
Tämä on kuumaverinen maa, täällä yö on aina musta, voisin langeta uudestaan.
PALJASJALKAMUNKKI
Heikkouden syntiin?
TAITURI
Nyt minä olen heikko, herkkä ja huono, voisitte voittaa minut kirkkoruusujenne ja pyhien sauhujenne tuoksuilla. Mutta ne ovat ruusunkauniita, viehkeitä valeita! Tulkaa silloin, kun minä olen taistovalmis ja terve.
PALJASJALKAMUNKKI ensimmäiselle sairaalle
Entä sinä veljeni! Sinun tyttäresi odottaa ulkona, minä päästin hänet portista, kuin katuva Magdaleena hän itkee.
Munkki menee.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Minun aikani on tullut, tulkoon hänkin!
NAINEN tumman tohtorin seuraamana.
Isä, isä, voitko sinä unohtaa, voitko sinä antaa minulle anteeksi, suru on ollut sinun suuruksesi, iloton on ollut iltasi. Sinulla ei ole ollut tytärtä.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Unohda itsesi!
NAINEN polvistuen vuoteen viereen.
Mutta elämä ei unohda, sen silmät huutavat halveksimista.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Älä anna sieluni kulkea kadulla. Hajota hiukset silmiltäsi, niin näet!
NAINEN
Minä en näe mitään.
ENSIMMÄINEN SAIRAS
Voitele hiuksesi öljyllä ja mene pesemään pitaalisia. Koko maailma on sairashuone. Nyt en ole terve enkä sairas, minä tunnen paratiisin ruusujen tuoksun. Hän joka hoitaa ruusutarhaa, hän kuuli sinun ylpeytesi pyynnön, hän kuulee myös nöyryytesi huokauksen.
Vaipuu horrostilaan.
NAINEN
Isä, isä taivaassa.
TUMMA TOHTORI (muukalainen).
Miten te viihdytte? Tahdotteko sikaarin?
TAITURI
Huumaako se? Ei, minä en huoli!
TUMMA TOHTORI
Teillä on pankissa rahoja mutta te ette voi niitä itse nostaa?
TAITURI
En ymmärrä, miksei pankki niitä maksa. Joku muotovirhe? Tahtoisitteko te ehkä olla avulias, en luota hoitajiin.
TUMMA TOHTORI
Mutta te epäilette. Missä on pankin lähettämä kirje?
TAITURI
Te neuvoitte huonon vaihtopankin, varkaiden pesän.
TUMMA TOHTORI
Minäkö? Ei, yhdistys arveli…
TAITURI
Ei, ei, minä en tahdo…
TUMMA TOHTORI
… että te ette enään saa olla täällä, huomenna teidän täytyy lähteä, rahanne ovat jo kuluneet sairashoitoon.
TAITURI
Mihinkä selkkauksiin minä olen joutunut! Ei, ei, minä en tahdo pois täältä, miten kasvinsiskoni minut löytää? Hän aavistaa, että minä olen sairas, hän etsii eikä pääse sisälle. Vaatteeni ovat vartijat repaleiksi repineet, minun tavarani jäivät ravintolaan, enkä voi niitä lunastaa.
TUMMA TOHTORI
Miksi karkasitte ja jätitte ravintolan?
TAITURI
Minä näin paarit asuntoni edessä. Näin harmaan naisen, näin valkean siskon, teatterit, poliisit, varkaat, ah, kaikki on saasta ja sekaannus. Sanokaa, onko kasvinsiskoni tuolla ulkona? Päästäkää hänet minun luokseni!
TUMMA TOHTORI
Jos hän nyt olisikin ulkona, jos minä päästäisin, mutta te näette näkyjä, veressä kulkee kuvia, se ei olisi terveellistä teille, luulisitte hänet unikuvaksi, minä pidän kyllä huolen hänestä, hän on varmassa tallessa.
TAITURI katkerasti.
Sen minä uskon. Minä näen yhtä selvästi kuin tekin, ehkä syvemmin ja selvemmin kuin koskaan. Te olette saaneet minut ansaan, minä näen koko saatanallisen juonen. Te saitte minut tänne, nyt voitte menetellä kanssani tahtonne mukaan.
TUMMA TOHTORI nauraa ja koputtaa päätään.
Teidän päänne on sekasin.
TAITURI
Se on järjetön vale, valonarka vale! Kiertäjä, kiusaaja, te sekaannutte minun asioihini, ehkä minä huomenna olen kuin kerjäläinen, jonka jokainen luotaan työntää. Te syöksette turmioon hänetkin, hänen valkean sielunsa te turmelette, ei, ei, sitä te ette voi tehdä, mutta te runtelette ehkä hänen ruumiinsa. Missä kivikammiossa hän nyt itkee? Te olette pyöveli ettekä mikään lääkäri.
TUMMA TOHTORI
Rakas ystävä, te tarvitsette lepoa.
TAITURI
Miksi te minua kiusaatte? Te olette kaksimielinen. Nyt te näytätte taas lempeämmältä, teillä on kaksi naamaa, toisinaan uskon teitä, toisinaan en. Käyköön miten tahansa! Menkää pankkiin, minä annan valtakirjani, tässä on pankin minulle osoittama kirje, mutta tulkaa takaisin, tuokaa hänet tänne, niin minä annan teille koko elämäni ystävyyden.
TUMMA TOHTORI
Minä menen, ehkä saatte olla täällä vielä jonkun ajan, puhun yhdistykselle… Niin, samalla kerron, teidän taulunne "tanssivat paholaiset" on herättänyt suurta huomiota näyttelyssä.
TAITURI
Ei se minua enään ilahuta. Tumma tohtori, antakaa se poltettavaksi!
Minä en kärsi sitä taulua.
TUMMA TOHTORI
Miksi?
TAITURI
Siksi, että minä olen väreihin sekoittanut omaa sydänvertani.
TUMMA TOHTORI
Kuvannollisesti puhuen? Pelkäätte, että maailma näkisi taulussa oman sielunne.
TAITURI
Maailma on niin valmis heittämään lokaa, mieluummin minä tahtoisin tulla kivitetyksi.
TUMMA TOHTORI
Marttiirakruunu miellyttää teitä ehkä enemmän kuin laakerit.
Menee.
TAITURI
Hän meni. Miksi hän nauroi?
NAINEN
Tanssivat paholaiset!
ENSIMMÄINEN SAIRAS tointuu.