AHAB.
Et katunutkaan vielä sitä ole.
ISEBEL.
Ma pelkäsin, jos vapaa lapsi Baalin
Voi menestyä maassa, jossa vallan
On saanut Jahven kolkko palvelus.
Sa lohduttelit. Viinitarhassasi
Sa oivalailla menestyvän kerroit
Vierellä surullisen sypressin
Iloisen öljypuun, ja sellaisena
Mun oppiani suojelevas lausuit.
AHAB.
Niin tehnyt olen.
ISEBEL.
Niin, jos viime työs
Ois tekemättä. — Mik' on palkkas ollut?
Hedelmät suloisimmat öljypuun
Ma toimitin sun nautittavakses.
Salaiset hetket Baalin temppelissä
Nyt unhotatko lukemattomat,
Kun sielus siellä hekumassa suli
Ja liittyi Baaliin. Kukat tuhannet
Sun etees kylvin; niistä suloisin
Ma tahdoin itse olla. Ja kun aika
Mun kauneuttain pyrki kalvamaan,
Avulla taidon ehkäissyt sen olen.
Jos ruusumehun, lyijyn, narduksen
Ja kyprinkukan vaikutusta on
Nyt osa ihanuuttani, niin on
Se rakkauteni tähden syntynyt.
Suloinen tahdoin olla sulle, Ahab;
Sun sydämesi luopuu minusta.
AHAB.
Ei, Isebel, sa väärin mua syytät.
(Tarttuu Isebelin käteen.)
Sua rakastin ja vielä rakastan.
Sun nerosi ja kauneutes hehku
On luonut elämäni kevääksi
Ja päivän heltehesen polttavaan
On istuttanut varjoavan puiston,
Min siimeksessä lähteet pulppuaa
Ihanin helmin, sulot keijukaiset
Lyö leikkiänsä ruohokummulla,
Ja kukkaisten ja hajupihkan tuoksu
Luo ilmaan lemun hekumallisen,
Ja rypäleistä viiniköynnösten
Pisarat tiuhkuu mieltä hurmaavat,
Ja puissa välkkyy hohde kultainen,
Soi soitto länsituulen lauhkean.
Ei, Isebel, sit' en ma unhota!
ISEBEL.
Nimessä onnen ennen nautitun
Ja vasta varrottavain riemujen
Sen todistukseksi nyt vaadin sulta
Tuon Jorainpojan kivityttämistä.
AHAB.
Se mahdotont' on; lupaustani
En rikkoa voi.
ISEBEL.
Mutta rikot sen,
Mit' olet ennen mulle luvannut.
Siis puolisoas Isebeliä
Sa narrasit kuin lasta joutavaa
Ja pettäin suosittelit Baalia.
Sun sydämes on noiden vallassa,
Joill' ovat kasvot niinkuin antura
Ja suussa surullinen ulina.
Siis pidä heidät, mutta lsebel
Ei ystäväsi enää olla voi.
AHAB.
Jo herkiä! Sa raastat sydäntäni!
ISEBEL.
Sa etkö raasta mua. Joka isku,
Mi Baaliin tähdätään, se minuun sattuu.
Niin työläs kuin on lämpöä ja tulta
Ja huminaa ja tuulta eroittaa,
Niin työlästä on Isebel ja Baal
Eroittaa toisistaan. Se mahdoton on. —
Kun ainut, jonka puolustukseen luotin,
Isäni sortajiin on liittynyt,
Mun elämäni turha lelu on,
Sen heitän pois; en tahdo katsoa
Sen kukistusta, häpeää, mi mulle
On runko, josta elon puuni versoi.
(Aikoo kiireesti lähteä.)
AHAB (pidättäen häntä).
Ei, lsebel; et näin saa lähteä.
ISEBEL (katsoo kiivaasti Ahabiin).
En lähde, jos suot Jorainpojan kuolla.
AHAB.
Maanpako riittäköön! Hän henkeni
On säästänyt ja minä säästän hänen,
Vaan maastani ma hänet karkoitan,
Jos tyydyttää se isääsi ja sua.
ISEBEL (lauhtuen).
Se on jo myönnytys, mi lohduttaa.
Se Baalinkin on varmaan lepyttävä.
(Vartijalle.)
Hei, vartija, päämiehen luokse riennä
Ja saata hälle käsky kuninkaan,
Ett' Asaria Jorainpoika heti
On vangittava, valtakunnan rajan
Ylitse vietävä ja kiellettävä
Sen yli jälleen koskaan astumasta,
Kotinsa Gilboassa maahan asti
On hajoitettava ja majan sija
On laitumeksi tasoitettava.
(Kuninkaalle.)
Niin käskittehän, herra kuningas?
AHAB.
Niin olkoon!
(Vartija menee.)
ISEBEL.
Taasen olen ystäväs
Ja uskollisna parastasi valvon.
On edessämme toinen tehtävä,
Mi mennyt on, se olkoon unhotettu.
Nyt Jemlanpoikaa puhutelkaamme,
Hän vartijoineen näkyy saapuvan.
AHAB (kammolla).
Nyt puhutella profeettaa! Ei, ei!
Ma ennen saatanata haastatan;
En leimausta silmän ankaran
Nyt nähdä voi, en siedä katsoa.
Jos siitä puusta tukea nyt toivot,
Niin yksinäsi saat sen taivuttaa;
Se minulle on aivan mahdoton!
(Menee kiireesti linnaan.)
ISEBEL.
Vaan mulle mahdollinen! Hyvän työn
Teit äsken isälleni; maksan sen.
(Nostaa kätensä ylös.)
Baal, laupiaasti katso lapseesi,
Jos palvelijaan vihamiehesi,
Nyt tyhmän kansan vuoksi turvaudun;
Mun sieluni ja sydämen' on sun!
(MIKA JEMLANPOIKA saapuu VARTIJAN ja SAMERIN saattamana.)
ISEBEL (katselee pitkään profeettaa).
Jo sulla aikaa aivan tarpeeksi
Lie ollut tuntea ja tunnustaa,
Mi suuren suuri mielettömyys on,
Kun kuningastaan röyhkeänä solvaa
Ja syytää hälle uhkatuomioita.
Kai verkkaan päivät vankilassa vierii,
Ei lepoa suo rauhattomat yöt,
Kun kivitanner vuoteenasi on,
Ja muurin kylmä hiki kostuttaa
Sen ilman, jota keuhkos hengittää,
Kun liikahdusta vähäisintäkin
Säestää kolkko kahleen kalina,
Mi kipeämmin korviasi vihloo
Kuin myrskylinnun huuto räikeä.
MIKA.
Ei helppo ole vankilassa elää,
Vaan, kuningatar, jos sa kutsuit mun
Vain ilkkuakses, turhaan teit sa sen.
Monelle palatsinsa loistava
On paljon ahtaampi, kuin minulle
On holvi Samarian muurissa,
Ja valtikkaansa moni ruhtinas
Saa usein kantaa mielin raskaammin,
Kun Mika kantaa näitä kahleita;
Ei unta untuvilla pehmeillä
Niin levollista hovissasi maata,
Kuin palvelijas tyrmän paasilla.
Ma tiedän: totuuden saa kahlita
Ja salpain taakse hetkeks sulkea:
Se sielläkin on vielä kuningas,
Jumalan lapsi ijankaikkisen,
Ja otsallansa taivaan rauha päilyy;
Se ajan tullen katkoo kahleensa
Ja poroks polttaa vastustajain paulat.
ISEBEL.
Tää aika ylpeätä mieltäsi
Ei vielä ole voinut lannistaa;
Se viha, joka rinnassasi aina
On meitä vastaan kiehunut, se taas
Sun puheestasi ilmi liekehti.
Vaan huomaamatta jääköön nyt se multa.
En tahdo tietää, että kansalle
Mun hirviöksi olet maalannut,
Jot' olis Israelin kammottava;
En huoli, että Ahab kuningasta
Sa kuolemalla äsken uhkailit,
Ja vaikka ylpeällä ryhdillä
Sa nytkin seisot edessäni, vaikka
Ois maassa jaloissani paikkasi —
Ma kaikki unhotan ja anteeks suon,
Sun kahlees sanallani laukaisen,
Teen elämäsi sulonautinnoksi,
Jos hyväntahtoisuutta hiukkasen
Vain minulle ja kuninkaalle näytät,
Ja kerran, kauan vastusteltuas,
Mun mieltän' myöten ennustat ja haastat.
MIKA.
Mun tahtos mukaan haastaa tulisi!
Sa erehtynyt, kuningatar, lienet;
Et minua sa voine tarkoittaa.
En karjaas kuulu, enkä muuttua
Voi makeaksi kieles hunajasta.
Kai' tiedät, mistä tapaat miehesi,
Et vankilasta, mutta palatsista.
On teillä lauma palkkaprofeetoita.
He halujanne urkkii tarkemmin
Kuin purjehtija tuulen suuntia,
Ja ennustukset korvaa kutkuttavat
He niiden mukaan teille huutavat;
Siis heiltä taasen tiedustelkaa totta!
ISEBEL.
Pidätä pilkkas! Mieti, mitä vaadin!
Sen täyttäminen vaikea ei lie,
Kun liittää meidät viha yhteinen,
Ja siten pelastaa voit kuninkaan
Ja koko Samarian kunnian,
Min pilkaksi on kiittämätön tehnyt.
Sa et voi tietää…
MIKA.
Vaan jos tietäisin?
ISEBEL.
Sa? Kerro, mitä luulet tietäväsi
MIKA.
Ma edeltä jo tiesin, minkä te,
Sa, kuningatar, kuninkaasi kanssa
Nyt vasta tiedätte ja uskotte.
Miss' ovat juhlanne, sen hypyt, soitot
Ja mielistelylauseet maireat
Ja Gileadin vauraat kaupungit
Ja pakanoiden kiiltelevä kulta?
Ne vaahto oli laineen harjalla,
Mi kuohahti ja jäljettömiin haihtui.
Sai lopun nopeamman riemunne
Kuin kukoistamis-aika mantelpuun,
Se kuihtui hauraan päivän kukan kanssa.
Ken tuulta ajaa, tyhjän saavuttaa.
Te liiton teitte, puristitte kättä,
Ja lupaukset saitte kauneimmat,
Ja saastaisille epäjumalille
Te toimititte inhottavat uhrit.
Mut mitä hyödyitte? Nyt Benhadad
Vain pilkkailevi herkkää uskoanne
Ja Samarian jalomielisyyttä,
Vaan Gileadin kaupungeita hän
Ei päästä käsistään. Ei yhdenkään
Hän salli Samarian kauppiaan
Damaskun kultaa itsellensä koota.
ISEBEL.
Vaan eikö rangaistusta ankarinta
Nyt siedä kiittämätön pettäjä?
Ja eikö koko Samarian kansan
Nyt kostosotaan ole noustava?
Sen vaatii kunniamme loukattu.
MIKA.
Ei teille ole kosto mahdollista.
ISEBEL.
Vaan tyynnä emme myrkkypalaa niele.
MIKA.
Ken jumalattomuutta kylvävi,
Se vääryyttä saa vainioltaan niittää
Ja syödä valheen karvaat hedelmät.
ISEBEL.
Et tunne määrää kuninkaamme vihan.
Hän kaikki miehet sotakelpoiset
On ankarimmin taistoon kutsunut;
Yöt, päivät miekkoja ja keihäitä
Nyt Samarian sepät takovat;
Hän voimakkaamman kokoo armeijan,
Kuin koskaan ennen yli Jordanin
On kulkenut. Mut luottamus ja into
On tässä mahtavassa joukossa
Sun sytytettävä.
MIKA.
Mun!
ISEBEL.
Juuri niin.
Me kansan eteen asetamme sun.
Sa profeettana Jahven nimessä
Julistat sille, että kunniamme
Nyt vaatii kukistusta Damaskun
Ja menestystä taistelussa lupaat.
Kuin kipunasta ruoho kuivunut
Sun sanastasi kansan mieli syttyy,
Sen viha alkaa kuohua kuin myrsky,
Sen voima paisuu luottamuksesta,
ja innoin varten pettäjätä halpaa
Se hioo keihästä ja kostonkalpaa;
Ja ken sen tielle silloin panis salpaa!
MIKA.
Ja luuletko mun tahtos täyttävän?
ISEBEL.
Miks niin et tekis? Onhan Benhadad
Sun Jumalasi kiroama mies.
Sen rangaistuksen, jonka äsken kiersi,
Hän nyt on kovempana kohtaava,
Kun vielä punnitset sen vihan painon,
Mi päälles kaatuu, jos sa esteleit,
Ja kaiken hyvän, jota tuhlaamaan
Olemme valmiit sinulle, jos taivut,
Jos kahleet, huonon vankiholvin ilman
Ja ravintosi näännyttävän vertaat
Sen vapauden päiväpaisteesen
Ja nautinnoihin, joita tarjoan,
Niin houkkana et pyyntöäni hylkää.
MIKA.
Mua kuule hetki, sitten itse päätä!
Jumala suuri, kaikkivaltias,
Min haastaessa meri pakenee,
Ja tärisevät perustukset taivaan,
Min viittauksesta vaipuu kukkulat,
Ja laaksot kiipeävät korkeuteen,
Min peittäessä pyhät kasvonsa
Kaikk' kansat vapisevat maailman,
Ja ottaessa poies henkensä
Maa hukkuu, vallat tomuks muuttuvat —
Hän Israelin kansaksensa otti
Ja ihanaksi viinitarhakseen.
Hän huolekkaasti aidalla sen saarsi
Ja ympärille ojat laajat loi
Ja pakanuuden korpimaata vastaan
Niin rajat tarkat Jaakobille sääsi,
Ettei se pyhää pappeuttansa
Upottais saastaan epäjumaluuden;
Sen tuli olla kansain kammona
Ja kurittajana, ei ystävänä.
Sen usein Israeli unhotti
Ja muukalaisten ystäväksi muuttui
Ja kansain jumalia palveli;
Vaan profeettojen saarna suolainen
Ja Jahven rangaistukset aina sen
Sai hylkäämähän synnin alttarit
Ja Herran kirkkautta etsimään. —
Vaan sitten kun sa Siidonista saavuit
Ja nousit ohjaajaksi Ahabin,
Te tahdotte tään kansan paaduttaa,
Hävittää isäin oikeudet pyhät
Ja Israelin pakanoihin liittää.
Te rakennatte puistot, kukkulat
Kirottaville epäjumalille,
Mut murhautatte Jahven profeetat;
Te synnin teille kauhistuttaville
Niin johdatatte Samarian kansan;
Te viekkahasti viritätte ansan,
Mi nuorukaiset kaikki langettaa
Ja puhtaat neidot saastaisiksi saa.
Kun työnne, Jahveamme halveksivat,
Nyt katkeruutta teille kasvattivat,
Ma, ainut eloon jäänyt profeetta,
Kun piinattuna kidun kahleissa,
Ma kaiken tämän unhottaa nyt voisin
Ja teidän suosiota liehakoisin
Ja, hengen todistusta vastustain,
Sun tahtos mukaan ennustaisin vain
Ja Herran profeettojen suuren määrän
Niin häväiseisin jälkeen mieles väärän!
ISEBEL.
Sa kuulit ehtoni ja ymmärrät.
MIKA.
Ma kuulin ehtosi ja ymmärrän,
Mut ennenkuin sun tahtosi ma täytän,
Saa luuni kahlehissa riutua
Ja tuska kielen kulkkulakeen juuttaa.
Vaan siihen asti ilmoittaa se vain
Sen, minkä käskee Jahven vakaa henki.
Te palkkaprofeetoihin kääntykää;
Mun ääneni on Herran tulkkina.
ISEBEL.
Sua vaadin tahtoani täyttämään;
Kun niin et tee, on päätöksemme selvä,
Ei ohjauksia sulta vaadita,
Sa kurjuudessa pöyhistynyt narri,
Mi uskotella minullekin tahdot
Kuin yksinkertaiselle rahvaalle,
Ett' yksin teillä ravansyöjillä
Ja muukalaisten purijoilla on
Elämän oikeus ja menestys.
Sun uppiniskaisuutes kuitenkaan
Ei päätöksestään Ahab kuningasta
Voi luovuttaa. Ja välikappaleita
Hän aikeitansa toteuttaakseen
On kyllä löytävä, ja uskallusta
Ei puutu hältä, vaikka, kurja raukka,
Sa tuhat hirviötä maalaisit
Hänt' uhkaamaan. — Sa syytit meitä äsken
Profeettain murhasta. Sa liian kauan
Jo olet elänyt. Sun kuolla täytyy.
MIKA.
Ma Jahven tahdon mukaan kernaasti
Pois eroan tään ajan surkeudesta,
Käyn luokse esi-isäin hurskasten.
ISEBEL.
Ei kuitenkaan niin helposti kuin luulet.
Sun täytyy vielä ennen loppuas
Kitua ravinnotta kahleissa;
Siks kunnes riudut kärsimysten yössä
Ja henkes hortuu tuskan tutkaimiin.
Sua kostomme ei heitä sittenkään;
Sun ruumiis kirottuna heitetään
Kedolle ruuaks korppien.
MIKA.
On yhtä,
Se missä lahoo, jonk' on lahottava.
Vaan oman riettaan elämäsi lopun
Sa kerran olet myöskin näkevä.
ISEBEL (vartijalle).
Pois hänet vie! Ma liian kauan olen
Jo hänen jaaritustaan kuunnellut.
Tee pimeimmäksi hälle tyrmän yö
Ja kahleen paino kaksinkertaiseksi.
Rapakkovettä pivon päivässä
Ja homeleipää kaksi gerahtaa
Hän ravinnokseen saakoon, muuta ei.
Ei lohdutuksen sanaa lausumaan
Saa kenkään tulla hälle vankilaan;
Siell' olkoot hänen seuralaisinaan
Sisiliskot, rupiselät sammakot!
Hyvästi, profeetta, sa vielä kadut!
MIKA.
Ma soisin, että itse katuisit
Jo ennenkin kuin Herran tuomiolla.
(Menee vartijan saattamana.)
ISEBEL (Samerille).
Kuninkaan käskyn olet täyttänyt?
SAMERI.
Niin, kuningatar.
ISEBEL.
Toisen tehtävän
Saat minulta, jos olet siihen valmis.
SAMERI.
Sua palvelemaan, armollinen rouva,
Ma aina valmis olen.
ISEBEL.
Hyvä se!
Mun käskyni on, että todistajat
Sa hankit, jotka kuolonrikokseen
Tuon Jemlanpojan syylliseksi tietää.
SAMERI.
Ken vaatis todistusta, että käärme
On tapettavaks luotu, taikka ken
Ei tietäis, että korppi, joka tähtää
Mun silmääni, on ammuttava?
ISEBEL.
Joskus
Voi sekin olla todistettava.
Oletko kuullut, kuka useimmin
Tuon miehen luona vankilassa käy?
SAMERI.
Nyt juuri Amarian Gilboasta
Näin sieltä saapuvan. Hän ystävä
On Jemlanpojan.
ISEBEL.
Todistettakoon
Ett' on hän Amariaa kiihoittanut
Kapinan nostoon. Mutta Amaria
On sopivasti raivattava pois.
Sa ymmärrät mun?
SAMERI.
Kyllä, kuningatar.
En ole mikään metsäaasin varsa.
ISEBEL.
Ma luotan sinuun.
SAMERI.
Etkä siinä pety.
ISEBEL.
On heidät kaikki hävitettävä
Nuo luonnonhylyt, tyhmät rääkkyjät!
Yöt, päivät rukoilen ma Baalilta,
Hän että neuvoo siihen mulle keinot,
Kun houkuta ei tuoksu jasmiksen
Ja palmun lehvät eivät viehätä,
Teen liiton kera petoeläinten;
Kavala kettu, julma tiikeri,
Ne olkoot Isebelin auttajat.
Nuo röyhkeilijät shakaleilla syötän;
Ma maistaa tahdon koston hunajaa.
NELJÄS NÄYTÖS.
Samarian tori kaupungin portin luona. Oikealla kaupungin muuri, siinä portti, jonka molemmissa pielissä tornit. Muurissa ovia vahtihuoneisiin ja vankilaan. Taustalla ja vasemmalla kaupungin rakennuksia, joiden välitse katu porttia kohden. Vinosti vasemmalla kaksi valtaistuinta.
ELIAB ja ASSIR (tulevat katua).
ELIAB.
Niin suuremmoista vastaanottoa
Ei Samaria ennen liene nähnyt.
ASSIR.
Ja riemuhuudot täällä jatkuvat,
Kun, niinkuin kuulin, kohta kuninkaat
Torille tänne istuimilleen saapuu.
Niin käskenyt on Ahab kuningas.
ELIAB.
Odottamatta tämä riemastus
On tullut siihen synkkyyteen, mi nyt
On Samarian vallannut. Sen onni
On ollut lyhytaikainen; vai kuin?
ASSIR.
Ei kehumista; parantakoon taivas!
On kallis aika. Jauho sekä öljy
On noussut hätä-ajan hintoihin,
Ja sitä mukaa sämpylät ja kaikki
Muut tarpeet.
ELIAB.
Lienet varmaan huomannut,
Kuink' useasti veripunaisena
On illoin laskeutunut aurinko,
Kuin edellä sen pitkän poudan, jonka
Tulosta haastoi Disben Elias?
Se pahaa nytkin ennustaa.
ASSIR.
On sota
Taas nousemassa. Israelin miehet
Aseihin kaikki ovat kutsutut,
Ja arpakapulana kiertämässä
On aasi, palasiksi silvottu.
Tään kummallisen jutun lienet kuullut?
ELIAB.
Se huulilla on koko Samarian.
Vaan jälkeen hirmutöiden sellaisten
Kuin raiskaus Amarian tyttären,
Profeettain murhat, Mika Jemlanpojan
Kiduttaminen, tuskin pyhä Jahve
Suo voiton joukoillemme.
ASSIR.
Kuninkaasen
Ma luotan kuitenkin. Hän Samarian
On mahtavuuteen nostanut.
ELIAB
Vaan hän
Sen kirouksenkin on valmistanut.
Tuo rietas lauma Baalin pappien
Ja Kenaanpojan väärä joukkio,
Nuo lammasvaatteen verhoamat sudet,
Ne kaikki syövät leipää kuninkaan.
Ei liene jäänyt huomaamatta sulta,
Mi aava meri jumalattomuutta
Nyt täällä kuohuu, ylös heittäen
Syvimmät synnin pohjamudat, jotka
Tääll' ovat tehneet haisevaksi ilman.
ASSIR.
Vaan onko yksin vika kuninkaan?
ELIAB.
On. Hänen sekä kuningattaren.
Vaan Juuda, jossa hurskas Josafat
On kuninkaana — mikä kaunis tarha!
Sen nuorukaiset kukoistaen kasvaa
Kuin vesat voimakkaat. Sen neidot ovat
Kuin kaunistettu seinä temppelin.
Sen maasta versoo totuus, hurskaus.
Vaan Samaria…
ASSIR.
Vaiti! Saapuvat.
(Riemuhuutojen kaikuessa ja suuren kansajoukon saattamana saapuvat kuninkaat AHAB ja JOSAFAT, jotka nousevat valtaistuimille, OBADJA asettuu Ahabin istuimen luo.)
AHAB.
Se oikein, kansani! Ma iloitsen,
Kun vierastamme riemuin tervehditte.
ELIAB.
Eläköön kuningas Josafat!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
AHAB.
Hän kunnialla kantaa valtikkaa,
Min loistoon nosti Salomon ja David.
Taas Filistea, Arabian heimot,
Kuin ennen, aikaan suuren Salomon,
Veroja tuovat Jerusalemiin;
On Moab nöyrä, Amalek on aulis,
Kun Siionista käsky kuuluvi.
Tiet vieraamme niin kastaa siunaus
Kuin aamukaste ruusut Engaddassa.
ELIAB.
Eläköön kuningas Josafat!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
JOSAFAT.
Ma kiitän teitä Samarian miehet!
Ma kiitän teitä, jalo kuningas!
Mi menestys on hankkeillani ollut,
Se Israelin Jumalalta on.
Isäämme Davidia muistaa hän
Ja lupausta, jonka antanut
On suvullemme, että aikoihin
Ikuisiin kestää valta Davidin
Ja ettei järky vakaa istuimensa.
Ma kiitän teitä, Samarian miehet!
On tässä läsnä oma valtijaanne.
Se menestys, mi hänen toimiansa
On seurannut, se parhain todistaa,
Hän että Jahven suosiossa on.
Hän myöskin kunnialla valtikkansa
On verhonut; siis olkoon viimeinen
Voimakkain, hartain tervehdyksenne
Hänelle, herrallenne, omistettu!
ASSIR.
Kuningas Ahab kauan eläköön!
KANSA.
Eläköön! Eläköön! Eläköön!
AHAB.
Ma onnenani pidän, että voin
Sovinnon ynnä sukulaisuuden
Siteillä toisihinsa kiinnittää
Ne vallat, jotka ennen oli yksi,
Vaan nyt jo kauan vihamielisinä
Ja vahinkoa toisillensa suoden
On eri teitään kulkeneet.
JOSAFAT.
Kun Israeliin ennen ryntäsi
Vihollisjoukot, silloin kysyttiin
Min sukukunnan Jahve valitsee
Kukistajaksi kaikkein vainoojain.
Sen kunniakkaan, jalon tehtävän
Sai milloin Sebulon tai Naftali,
Tai Juda, Manasse tai Efraimi,
Mut suvut muut ne viinitarhojaan
Levossa viljeli ja Jahvelle
Ne kantoi niistä kiitosuhrinsa.
Vaan Herran valitsemain sankarien
Uljuutta aina koko Israeli
Ylisti lauluin, harpun sävelin.
Edestä Juudan Efraim taisteli,
Edestä Efraimin taas toiste Juuda.
Nää suvut, Israelin suurimmat,
Nyt kauan kalvoin verintahratuin
Jo toisiansa ovat raadelleet.
Päämiesten syy, ei suinkaan Jahven tahto!
AHAB.
Niin, jalo lanko, oikein puhuttu!
Ma siitä tunnen, mitä teiltä voin
Odottaa nyt, kun vastaan Syyriaa
Mun taisteluhun ryhdyttävä on,
Omaani väkivallall' ottamaan
Ja rankaisemaan pettäjätä halpaa.
Kun häväisty on nimi kuninkaan,
Niin tekin, jaloin ruhtinoista, silloin
Mun kerallani miekkaan tartutte
Ja ette sitä ennen hellitä,
Kuin häväisijä rangaistuna on.
Ei väärä lie tää vakuutukseni?
JOSAFAT.
Tiet yhteiset on ajatuksillamme.
On vihanne kuin minun vihani.
Ken teitä loukkaa, minuakin loukkaa.
Mun sotajoukkoni kuin teidän ovat,
Ja orhit, vaunut, muurinmurtajat;
On kansanikin teidän kansanne.
Ja koska tällaisissa toimissa
On aika kallis, tänä päivänä
Jo Jahven mieltä tiedustelkaatte.
Jos sallii hän, niin kohta syttyköön
Ja leimahdelkoon vihan veriliekki.
Ma melskehessä kovan taistelun
Ja uhatessa vaaran, kuoleman
Lyön rinnallanne, otan vastaan iskut.
Vaan Herran mieltä ensin kysykäämme.
AHAB.
Ma enteitä ja ennustuksia
En kärkäs ole kuuntelemaan ollut.
Mies rehellinen, vapaa, urhea
Kai asioissa tämänkaltaisissa
Omasta povestansa paremmin
Kuin ylipapin rintakilven alta
Tai lausehista luihun profeetan
Voi saada ennustuksen oikean.
JOSAFAT.
Ei ystäväni! Ihmisajatus
On sokkeloihin pääsemättömiin
Niin usein eksynyt ja harhaan vienyt.
Vaan meill' on johto jumalallinen.
Siit' asti jo, kun Herran käskystä
Isämme Abram Kaanaanmaata kohti
Kodista lähti rakkaan lapsuuden,
On onni sukuamme seurannut
Kun kuullut on se ääntä Jahven, vaan
Jos korvansa se milloin sille sulki,
Niin sokeana turmioonsa kulki.
ELIAB.
Sa vierastasi kuule, kuningas!
KANSA.
Sa vierastasi kuule, kuningas!
AHAB.
Ma kuulen, kun ei vastustella syytä.
Obadja, joutuin linnaan kiiruhda
Ja Sedekia Kenaanpoika tänne
Keralla kaikkein profeettojen käske.
Vaan heti tulkoot! Ennustusta täällä
Me heiltä vartoamme.
OBADJA.
Tahdotko
Sa Sedekia Kenaanpojan? Eikö…
AHAB.
Sa kuulit! Joudu! Tuo he heti tänne!
(Obadja menee.)
Ja kansa loitommaksi siirtyköön
Ja sijaa profeetoille jättäköön.
(Kansa vetäikse syrjemmäksi.)
JOSAFAT.
Ja ketä ovat nämä profeetat,
Nyt joita tänne torin täysi tulvaa?
AHAB.
He? Jahven profeetoita, kuningas.
He palvelevat mua vilpittä.
He luottaa minuun, minä heihin luotan.
On heillä suussa totuus mieluinen;
Kun huuliltaan he ennustuksen päästää,
On niinkuin minun sydämestäni
Ois sanat vuotaneet.
JOSAFAT.
Mut ennustukseen,
Mi on kuin kaiku omain toiveiden,
Ei joka hetki luottamista liene.
AHAB.
Kun kuulen heitä, epäillä en voi.
Mun sydämeni ennustukseen yhtyy.
Suo empimättä vastauksen he taas,
Sen ainoan, mi mahdollinen on.
He ovat täällä, eivät viipyneet.
JOSAFAT.
He ovat joutuisat, sen tunnustan.
(Suuri joukko valhe-profeettoja, kaikki mustaan »säkkiin» puettuja, kädet ristissä rinnalla, saapuu. Heitä johtaa SEDEKIA KENAANPOIKA, jolla on käsissä suuret rautaiset sarvet. He asettuvat suureen kaarenmuotoiseen parveen kuninkaiden eteen ja kumartavat syvään.)
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Sa kutsuit meitä, herra kuningas;
Mitenkä voimme sua palvella?
AHAB.
Sanotte, että selkeänä teillä
Salattu kirja tulevaisuuden
On edessänne; että taampaa jo
Te nähdä voitte, mitkä kohtalot
Tuo tullessansa aika vastainen.
SEDEKIA KENAANPOIKA.
On harvoin suotu kuolevaisien
Sen verhon taakse silmäystä luoda,
Mi vastaisuuden meiltä kaihtavi,
Vaan Jahve joskus profeetoillensa
Sen sallinut on, nytkin sallivi.
AHAB.
Siis etuanne tuota käyttäkää!
Mun kostosodan Syyriata vastaan
Syy ankarin nyt vaatii alkamaan.
Vaan ennen ryhtymistä taisteluun
On hyvä kuulla, onko menestys
Vai onnettomuus odotettavissa;
Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa
Ei riennä kansa eikä kuningas.
Siis tarkoin punnitkaa ja vastatkaa,
Jos taisteluhun tähän mennä saa,
Jos miekka saapi alkaa toimintansa
Vai levätäkö täytyy huotrassaan?
KAIKKI PROFEETAT (painuvat hetkiseksi kumaraan, sitten oikaseivat
äkkiä).
Te sota aikomanne alkakaa,
Aseenne taistelussa voiton saa!
AHAB (ihastuen).
Ma tiesin sen; ei muuta neuvoa
Voi antaa mikään hyvänsuova henki.
Vaan toistakaatte vielä vastaus,
Niin suuremmaksi kasvaa luottamus!
KAIKKI PROFEETAT.
Te sota aikoinanne alkakaa,
Aseenne taistelussa voiton saa!
JOSAFAT.
Kun sangen harvoin suuren lauman suussa
On kuultavana ääni suuren Jahven,
Niin suusta näidenkin se mulle soi
Nyt oudolta ja tuntemattomalta.
Jos joku horjumaton Herran mies
Ois teillä eteen istuimemme tuottaa,
Sais ennustuksen, johon voisi luottaa.
AHAB.
On yksi, Mika Jemlanpoika, mutta
Hän aina mulle pahaa ennustaa;
Siks on hän syystä saanut vankeutta.
Vaan, Obadja, tuo tänne mies nyt sieltä
Niin tiedustamme hältä Herran mieltä.
(Obadja menee muurissa olevasta ovesta.)
SEDEKIA KENAANPOIKA (haltioissaan, rautasia sarvia ojentaen).
Voihan kulta tummua,
Neste kuivaa öljypuusta,
Vaan ei totuus poistua
Herran profeettojen suusta:
Kuka saattaa hillitä
Nuoren naaraskarhun, jolta
Pennut tappoi pyytäjä;
Ken voi tuulen aavikolta
Louhikkohon kytkeä?
Ken voi lannistaa ja voittaa
Israelin leijonan;
Suosikkia taivahan,
Ken se saattais vahingoittaa?
Ahab, suuri kuningas,
Varma ollos voitostas!
KAIKKI PROFEETAT (nostaen kätensä pystyyn).
Ahab, suuri kuningas,
Varma ollos voitostas!
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Kuningas, sa huomaat nää
Voiman kuvat, vankat sarvet.
Herran ilmoitus on tää:
Ahab syyrialaisparvet
Kaikkiin tuuliin karkoittaa
Yhtä helposti, kuin näissä
Terävissä sarvenpäissä
Laho vaate ratkeaa.
Liekki, rakeet, niittymato,
Karjarutto, viljankato
Eivät maata vainoomataan
Hävitä niin vuosisataan,
Kuin sun kostos Syyriaa.
Saaliin Samariaan tuot
Runsaamman, kuin koskaan saivat
Kaikki Tyyron kauppalaivat.
Nimes kuolottomaks luot.
Suuret teet sa mainetyöt,
Ahnaan Benhadadin lyöt.
Ei voi voimaas mahtavaa
Maiset vallat vastustaa.
Voimallinen valtijas,
Varma ollos voitostas!
KAIKKI PROFEETAT.
Voimallinen valtijas,
Varma ollos voitostas!
(Mika Jemlanpoika saapuu Obadjan ja vanginvartijan saattamana.)
AHAB.
Niin varma olen voitosta ett'en
Sentähden kaipaa todistusta uutta;
Vaan kuulkaamme nyt vuoksi vieraamme,
Min tiedon tuopi Mika Jemlanpoika.
(Väärät profeetat siirtyvät sivuille katsellen karsaasti Mikaa,
joka astuu kuninkaan eteen.)
AHAB (Mikalle).
Sun vankilasta olen kutsunut.
Me ennustusta sulta tahdomme.
Mun kostosodan Syyriata vastaan
Syy ankarin nyt vaatii alkamaan;
Vaan ennen ryhtymistä taisteluun
On hyvä kuulla, onko menestys
Vai onnettomuus odotettavissa;
Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa
Ei riennä kansa eikä kuningas.
Kun Jahven neuvot sinulle on selvät
Niin punnitse ja lausu vakaasti,
Jos miekka saapi alkaa toimintansa
Vai levätäkö täytyy huotrassansa?
MIKA.
Te sota aikomanne alkakaa,
Aseenne taistelussa voiton saa!
AHAB.
Ma ankarasti sua vannotan
Sun sielus kautta ynnä taivaan armon,
Ett' ainoastaan täyden totuuden
Ilmoitat mulle Herran nimehen.
MIKA.
Vaan jos se totuus onkin ankara?
En maannut ole höyhenvuoteella;
Ma komerosta kolkon vankityrmän
Sen äsken näin. Sit' et sa kuulla siedä.
AHAB.
Sun täytyy meille näkys kertoa.
MIKA.
Näin hajallaan sun joukkos vuorilla
Kuin lammaslauman paimenettoman.
AHAB (Josafatille).
Sen ennustuksen tiesin ennustaa.
SEDEKIA KENAANPOIKA.
Hän valehtelee! Älä usko häntä!
VÄÄRÄT PROFEETAT.
Hän valehtelee!
MIKA.
Siin' ei vielä kaikki.
Ma Herran äänen kuulin lausuvan:
Kun Ahab kaatui, Israeli saa
Nyt rauhaan mennä ilman johtajaa.
AHAB (Josafatille).
Nyt kuulit loppuun, jalo Josafat,
Tuon korpin onnettoman raakunnan.
SEDEKIA KENAANPOIKA (toisten vääräin profeettain kera hyökkää Mikan luo
ja lyö häntä poskelle).
Meist' onko, lausu, Herra poistunut
Ja tahtonsa vain sulle ilmaissut!
MIKA.
Näin korkeudessa taivaan kuninkaan
Pyhällä istuimella istumassa,
Ja kaikki taivaan sotajoukot näin
Istuimen kahden puolen seisomassa,
Ja suusta istuimella istujan
Näin kaikui ääni halki taivahan:
Ken sotaan kiihoitetuks Ahabin
Saa tähden Gileadin Ramotin,
Hän että siellä miekkaan lankeais
Ja vääryydestään rangaistuksen sais?
Olento lausui luona istuimen:
Ma voin sen tehdä, Ijankaikkinen.
Niin Jahve lausui: kerro, kuinka teet!
Ja henki haastoi: Tunnet perkeleet;
Ma, yksi heistä, kaikkein älykkäin,
Valitsin juonen, käytän sitä näin:
On Ahabilla lauma profeetoita,
Niin suurisuita liehakoitsijoita;
Ma laskeudun heidän kielelleen
Ja huudan sitten hänen mielikseen
Ja imartelen korskan kuninkaan
Rajoitta asiaansa luottamaan,
Ma lupaan hälle voiton loistavan,
Vaan kiedonkin niin ansaan saatanan. —
Ja Jahve päästi valheenhengen nyt;
Se haastaa näiden profeettojen suulla,
Sen maire ääni on sun vietellyt,
Totuuden ääntä ettet taida kuulla;
Kun Herra jonkun lankeemahan heittää,
Hän silmät siltä sokeudella peittää.
AHAB.
Pois vankikomerohon kolkoimpaan
Tuo kurja silmistäni vietäköön,
Ei maalaamataan mustaa saatanaa
Voi Ahab säikähtää, sen tietäköön!
Hän ravinnokseen saakoon murheen ruokaa
Ja juomakseen vaan kyyneleitä suokaa,
Siks kunnes rauhaan palaan jällehen
Ja pahansuovan valheen palkitsen.
MIKA.
Jos hengissä voit rauhaan palata,
Ei Jahve haastanut mun kauttani,
En tietäis, tuntis pyhää neuvoansa.
Mun puheen kuulkaa, kuninkaat ja kansa!
(Menee vanginvartijan kera vankilaan.)
ELIAB.
Nyt Jahven ääni puhui.
KANSA.
Jahven ääni!
SEDEKIA KENAANPOIKA (kiivaasti).
Se meistä haastoi.
VÄÄRÄT PROFEETAT.
Meistä haastoi se.
AHAB.
Jo tyyntykäätte! Gileadin Ramot
On Ahabin. Sen täytyy olla mun.
Mun päätökseni horjumaton on.
Ma itselleni tempaan kaupungin.
Ma ryntään sinne. Mutta, jalo lanko,
Te tohditteko mua seurata?
JOSAFAT.
Mun sydämeeni syvään painunut
On puhe profeetan. Ma aikaa pyydän.
ISEBEL (on tullut väkijoukon läpi, kuunnellut tarkoin Josafatin vastausta ja syöksyy nyt Ahabin eteen maahan). Vaan mua kuulkaa, ilman viivytystä!
AHAB (hämmästyen).
Mit' onkaan tapahtunut, kuningatar?
Mi raskas huoli, nouskaa, kertokaa,
Nyt teidät eteen istuimemme tuo?
ISEBEL (nousten).
Sun hengestäs ja menestyksestäs
Ma huolehdin; ne ovat vaarassa.
AHAB.
Mun henkeni ja menestykseni!
Ken uhkaa niitä? Pyydän, selittäkää!
ISEBEL.
Tuo petturi ja kansanvillitsijä,
Mi äsken tässä Jahven nimeen haastoi,
Hän kavalia kutoo juonia
Sun valtaasi ja henkeäsi vastaan.
Kun julkisuuteen tulevat ne nyt,
Niin toivon, että tahdostasi hän
Saa rangaistuksen ansaitsemansa,
Ja että kansa, mutta varsinkin
Kuningas Josafat, on myöntävä,
Ettei tuon miehen ennuslauseisiin
Voi luottaa, koska pahansuova sisu
On purkanut ne.
JOSAFAT.
Mutta, kuningatar,
Nää syytöksenne todistatteko?
ISEBEL.
En muuten niitä kertois. Kuningas,
Ma saanko eteen valtaistuimenne
Nyt syyttäjän ja todistajat tuoda?
AHAB.
Se eihän vierastamme loukanne?
JOSAFAT.
Ei suinkaan, lanko. Tältä paikalta
On oikeutta aina jaettava,
Ken pyytäneekin sitä.
AHAB.
Esiin tulkoot
Siis syyttäjä ja todistajat kohta!
SAMERI (tunkeutuu väkijoukosta esiin kahden miehen kanssa).
OBADJA (Ahabille).
Kavahda, herra, mitä tehdä aiot
Sa Jahven profeetalle pyhälle!
AHAB.
Ei pyhäss' ole syytä tuomioon,
Vaan kapinoitsijaa ei suojele
Profeetan vaippa. (Samerille tovereineen.)
Mikä raskas syytös
On teillä vastaan Mika Jemlanpoikaa,
Mi profeetaksi kutsuu itseään?
SAMERI.
Kun paimen Amaria Gilboasta
Tään Mikan luona vankilassa kävi,
Hän silloin tulisesti kiihoitti
Tuon miehen mieltä, että Efraimissa
Hän virittäisi kuningasta vastaan
Kapinan liekin. Kirouksen kolkon
Kuninkaan yli lopuksi hän huusi.
KANSA JA VÄÄRÄT PROFEETAT.
Vai kirosi ja kiihti kapinaan!
AHAB (todistajille).
Te olette sen kuulleet, eikö niin?
1:NEN TODISTAJA.
Kun palvelijas erään' aamuna
Pysähtyi hetkeks taakse muurin oven,
Mi johtaa siihen vankikomeroon,
Joss' on tää Mika kahlehdittuna,
Ja, ääntä kuullen, päänsä rakoon painoi,
Niin silloin yllytyksen kuuli hän
Ja kirouksen selkää karmivan.
KANSA.
Ja kirouksen selkää karmivan.
AHAB (toiselle todistajalle).
Sa kuulit myös?
2:NEN TODISTAJA.
Niin, herra kuningas.
AHAB.
Ja vannotte sen kautta sielunne?
MOLEMMAT TODISTAJAT.
Me vannomme sen kautta sielumme.
OBADJA (todistajille).
Monenko siklin arvoinen se on?
AHAB.
Siis tuomio nyt kuulkaa kuninkaan!
On todistettu, että Jemlanpoika
On kansaa kiihoittanut kapinaan
Ja kuningasta kironnut; siis hän
On kuoliaaksi kivitettävä.
KANSA (säikähtyen).
On kuoliaaksi kivitettävä!
VÄÄRÄT PROFEETAT (riemulla).
On kuoliaaksi kivitettävä.
AHAB.
Ma määrään Samerin ja Obadjan
Todistajina läsnäolemaan,
Kun tuomiota pannaan täytäntöön,
Ja sille emme viivytystä salli.
Kun Amaria —
SAMERI.
Herra kuningas,
Hän, kuultuansa, että juoni tää
On ilmi tullut, puuhun hirttäytyi.
Ma löysin hänet siitä kuolleena.
KANSA (kauhistuksissaan).
Vai hirttäytynyt! Amaria parka!
AHAB.
Hän itse rangaissut on itsensä;
Ja Jemlanpoika häntä seuratkoon.
(Viittaa Obadjalle ja Samerille, että heidän on mentävä.)
OBADJA.
Vaan kuninkaani —
AHAB.
Vaiti! Tottele!
(Obadja lähtee raskain askelin; Sameri ja todistajat
kiiruhtavat edelle.)
JOSAFAT (viittaa Ahabille).
Pidättäkää (Sameri ja Obadja seisattuvat.)
ja suokaa, ennenkuin
Tää viime askel peruuttamaton
On otettu, mun sana virkkaa, vaikka
En hallitsijatehtäviinne saa,
En tahdo sekaantua. Äsken jo
Me myönsimme, ett' ihmisajatus
Niin liian usein harhateille eksyy;
Taas samallaista eksymistä pelkään.
Jos profeetta tai viettelijä on
Se mies, min maljaan sattui kuolon arpa,
En tahdo ratkaista; vaan minuun hän
On voimallisen vaikutuksen tehnyt.
Kun näyttää, niinkuin minun tähteni,
Ois joudutettu tätä tuomiota,
Niin lausun vakavasti, etten voi
Sen täyttämistä tunnolleni ottaa.
Kun muuten sotaan vasten Jahvea
Me hairahtua voisimme, niin anon
Sen armon kuninkaalta, että hän
Tään tuomionsa toistaiseksi lykkää.
Ma ainoastaan sillä ehdolla
Voin tulla teille asekumppaniksi.
AHAB.
Ma päätökseni harvoin peruutan,
Mut nyt sen teen, kun teidän ehtonne
Niin täyttää voin. Ja että huomaisitte
Sen tinkimättä tekeväni, niin
Obadja vieköön päällikölle sanan,
Ett' aivan heti Mika Jemlanpoika
On vankilasta vapautettava.
Ma arveluitta annan käskyni;
Ei horju siltä istuin kuninkaan,
Vaikk' onkin vapaa joku juoniniekka.
(Josafatille, valtaistuimelta laskeutuen.)
Te olette mun aseveljekseni
Nyt sidottu.
JOSAFAT (niinikään istuimeltaan laskeutuen).
Niin olen, enkä mieli
Sidettä murtaa. (Kättelee Ahabia.)
ISEBEL.
Kuningasta kahta
En tahdo vastustella, vaikka Ahab
Saa nähdä kohta, että Jemlanpoika
Tuo vankilasta tulen irralleen.
Vaan retkellenne kolmanneksi tahdon.
(Kuninkaat ja kuningatar lähtevät. Kansa riemuhuutoja
huutaen seuraa.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kuvaelma.
Syyrialaisten leiri. Oikealla ja vasemmalla telttejä, perällä aukea kenttä. Siellä syyrialaisia sotilaita, jotka koettelevat joustensa jänteitä ja tarkastelevat miekkojaan. Torventoitotus kuuluu, joukot asettuvat riviin. Kuningas BENHADAD päälliköineen, joiden joukossa ASARIA, tulee oikealta.
BENHADAD (sotilaille).
Ken taisteluhun vyötteleikse, hän
Ei kerskua saa vyötelleissänsä,
Vaan voittajana jälkeen taistelun
Ken riisuu pukunsa, hän kerskukoon;
Sen sotiessa Ahabia vastaan
Kokea sain ma Samariassa.
Kun voimineen hän vastaamme nyt käy,
Niin tietäkäämme, ettei löyhä tuuli,
Vaan myrsky uhkaa meitä mylvivä.
Ja sotaan hänellä on täysi syy;
Mua petoksesta rangaista hän tahtoo.
Kun luvattuja kaupungeita en
Hänelle suonut, aikoo hän ne ottaa.
Te luottavammin käytte taisteluun,
Kun kuulla saatte, ettei oma oikku,
Vaan tahto jumalien ohjannut
On toimiani. — Kun ma Damaskuun
Palannut olin Samariasta,
Unessa mulle isän haamu haastoi:
Et kaupungeita, jotka taistellen
Ma vihamiehiltäni valloitin,
Saa hänen pojalleen nyt luovuttaa,
Isäsi työtä tyhjäks et saa tehdä.
Hyvästä työstä, jonka sulle Ahab
Samariassa tekevinään oli,
On pilkka kaikkein paras palkinto.
Niin lausui hän ja kohta hävisi.
Kun kauan tapahtumaa ihmeellistä
Ma olin miettinyt, niin läksin vihdoin
Luo suuren tietäjän ja tiedustin,
Mist' oli tullut öinen ilmestys.
Hän tutki kauan, useasti kulki
Lävitse tulen, käärmeen sisuksia
ja lintuin lentoa hän tarkasti
Ja lausui sitten: Tuntemattoman
Vaan suuren hengen tahdon sinulle
Isäsi haamu ilmoittanut on.
ASARIA.
Tuo suuri henki, herra kuningas,
On Israelin pyhä Jumala.
Hän hylännyt on Ahab kuninkaan.
BENHADAD.
Ma kysyin sitten: Mutta kuinka käy,
Jos Ahab, kuten luonnollista on,
Sodalla saalistansa vaativi?
(SAMERI hiipii vasemmalta, telttojen taakse piiloutuen.)
Se sota, lausui mulle tietäjä,
Pikaisen lopun saa, kun Ahabin
Lyö kuoliaaksi ase Syyrian.
Te ymmärrätte, ettei ole meillä
Siis syytä taistelua pelätä.
SOTILAAT.
Sen ymmärrämme, herra kuningas.
ASARIA.
Vaan, jalo herra, suuren hengen ääntä
Jos kunnioitat, säästä silloin kansa
Ja hyljättyä kuningasta kohden
Vain käännä vihasi ja aseesi.
BENHADAD.
Sa, karkoitettu Israelin mies,
Näyt rakastavan omaa vertasi;
Vaan kädessäs on ase Syyrian,
Sit' et voi käyttää vahingoksemme.
Siis kuulkaa, miehet, kuulkaa, päälliköt!
Kun sota kuolemalla Ahabin
Saa lopun, siksi — se on tahtoni —
Kun vihollista vastaan taisteluun
Me ryntäämme, niin teidän kaikkien
On häntä tähdättävä. Pienemmät
Saa eloon jäädä, yksin kuningas
Vain surman saakoon. Sotahuutomme
On: Ahabille kuolema!
SOTILAAT.
Ahabille kuolema!
(Benhadad päälliköineen edellä ja sotilaat jälestä
marssivat perältä oikealle.)
SAMERI (tulee piilostaan).
Ei hulluin juttu! Mutta kuitenkin
Ois ollut huudettava hiljemmin.
Tuon Israelin leiriin Isebel
Nyt kuulla sai, ja silloin en voi taata,
Ken hengissä saa ensi yönä maata,
Ken huomenna voi heilutella miekkaa,
Ken kylmin huulin hapuilevi hiekkaa.
(Menee vasemmalle.)
Toinen kuvaelma.
Huone Ahabin pääkortteerissa Mizpassa. Perällä ja molemmilla sivuilla ovet. Ahab kuninkaallisissa sotavarustuksissa ottaa vastaan Obadjan ja muutamia muita Israelin päälliköitä, jotka niinikään ovat varusteissa.
AHAB.
Ma olen kuullut, että Benhadad
On joukkoinensa asettunut leiriin
Lähelle Ramotia. Valmis on
Hän meitä vastaan heti ryntäämään.
Me ennätämme heidät lakeudella.
Kai valmis lähtöön Josafatkin on?
OBADJA.
Sa tiedät, herra, että Jordanvirta
On tulvillansa tavattomilla
Päävoimaa viivytellyt Juudean.
Vei vetten valta sillat, joita myöten
Sen virran yli oli mentävä,
Ja uutten tekoon kuluu aikaa kotva.
Vaan huomena jo joukkojansa vartoo
Kuningas Josafat, ja sitten hän
On valmis vihollista kohtaamaan.
Sua siksi pyytää odottamaan hän.
AHAB.
Vai sitten vasta! Ylihuomenna!
Käy vastaamme jo joukot Syyrian —
Me Mizpaan maatuisimme, kunnes he
Niin meidät sulkis tänne, niinkuin äsken
Ma suljin heidät Afekiin. Mut ei!
Ma tanterella avonaisella
Nyt heti tahdon pettäjälle haastaa;
Ei siitä mua tulvat eikä sateet
Ei epäröivät ystävätkään estä.
Mi mieliala langollamme on?
Kai epäröivä?
OBADJA.
Jahven mieltä hän
On useasti kysynyt, vaan mykkä
On Jahve ollut, taivas niinkuin vaski,
Ja viime yönä häntä vaivannut
On kolkko uni.
AHAB (nauraen).
Vai kolkko uni! Voiko mikään mies
Niin turhaa säikkyä? Vie sanani:
En odota ma yhtään hetkeä.
Jos joukkoinensa, jotka täällä ovat,
Hän seuraa meitä, olkoon tervetullut.
Vaan yksinkin ma mennä rohkenen.
OBADJA.
Vaan Jahven vihaa etkö pelkää sa;
Hän taistelusta varoittanut on?
AHAB (ankarasti).
Sa etkö pelkää kuninkaasi vihaa?
Sun alituiset ojennuksesi
Jo loppukoot, tai, kautta sieluni,
Vihani kuorman hartioilles heitän,
Ja varma ole, että kyllin raskas
Sun maahan asti murtamaan se on.
OBADJA.
Mun kuninkaani, suuremmissakaan
Ei paljon murtamista voimalle.
AHAB.
En tuhlaa aikaa itsepäisyytees.
On kallis joka hetki. Yksi viha
Vain salamoi mun sielussani nyt,
Lyö suonissa ja jäntereissä riuhtoo,
Ja sitä ei voi kenkään taltuttaa.
Vie sanani, ja vihollista vastaan!
OBADJA.
Kuin tahdot, herra; palvelijas olen.
(Menee).
AHAB (toisille päämiehille).
Te toiset varustakaa joukkomme
Pikaiseen marssiin kohden Ramotia.
PÄÄMIEHET.
Ne valmiit ovat heti, kuningas.
(Menevät.)
AHAB (yksin).
Vaan etkö pelkää Jahven vihaa sa?
Vaan etkö pelkää! Ahab pelkäisi!
Ei pelkää ukkonen, kun nuolensa
Lyö säpäleiksi kylkeen jylhän vuoren,
Ei ilman kotkakaan, kun kyntensä
Upottaa hartioihin suuren hauin.
Ei pelkää Ahab. Vaikka vuoreksi
Mun tielleni luo Jahve tahtonsa,
Ma vuorta vastaan ukkosena isken.
Pelatkoot heikot! Baalin taikka Jahven
Edessä hentomielet ryömikööt
Ja heidän avustansa eläkööt!
Jumala pelottoman sankarin
On oma voima lannistumaton.
Hän oman mielen johdatusta seuraa.
Mua kostonaatos yksin ohjailee.
Se mua vie kuin myrsky purjehaahta.
Ma pettäjälle tahdon opettaa,
Min vaatii kunnia. Ma miekalla
Häpeän kostan. Tahdon taistella.
Maa Bersabasta aina Daaniin asti
Niin kallis ei kuin Gileadin Ramot
Nyt mulle ole; sillä sidottu
On siihen kunniani. Kunniani!
(Isebelille, joka saapuu vasemmasta sivuovesta.)
Hyvästi, kuningatar, kauemmas
Et seurata voi. Vihollinen on
Lähelle meitä asettunut leiriin,
Sen arvaamatta tahdon yllättää.
ISEBEL.
Ma tiedän sen, ja siksi kutsuinkin
Ma Baalin papit, päivän neitseet tänne;
Ma heidän kanssaan luona alttarin
Rukoilen sulle isän armoa.
AHAB.
Se ajanviettos poissa ollessani.
ISEBEL.
Vaan yksi seikka. Äsken Samerin
Ma vihamiestä vakoilemaan laitoin.
Jos seuraa häntä äly entinen,
Niin tuo hän kohta tiedot arvokkaat.
Sa toki tahdot niitä odottaa.
AHAB.
Taas odottaa! Tuon sanan kirotun
Sun huuliltaskin kuulen, Isebel!
Odottaa voi, kun kypsyy viikunat,
Ja nuori neito täydeks immeks varttuu;
Odottaa saita, että aarteet karttuu;
Voi odotella laiska päivämies,
Ken ajan mukaan palkkojansa nostaa,
Ja sopivata tilaisuutta kostaa
Odottaa luihu salapurija;
Vaan odotus on pelkkää turmiota,
Kun kysymyksessä on suora sota;
Ripeä liike ensimmäisen hetken
Voi voiton määrätä ja tappion.
Ei rahtuakaan odotusta siis;
Käyn suoraan kohti, urkkijoista viis!
ISEBEL.
Vaan vallannut on minut outo huoli.
AHAB.
Sun? Huoli? Kuinka? Arkailetko jo?
Vaan eihän sota naisten ratto ole.
ISEBEL.
Ma Jemlanpojan leirissämme näin.
AHAB.
Vai Jemlanpojan? Kapinaanko sen
Sa luulet joukkojamme lietsovan?
ISEBEL.
En. Mutta hengittäisin helpommin,
Jos ois hän siellä, mist' ei kenkään palaa.
AHAB.
Tuon peloituksen julki taikka salaa
Saat surmata, jos sielus sillä tyyntyy.
ISEBEL.
Niin teen, jos heittokeihäs taikka nuoli
Sen ihoon pystyy.
OBADJA (tulee peräovesta).
Herra kuningas,
On joukot valmiit.
AHAB.
Entä Josafat?
OBADJA.
Edessä pienen joukkonsa hän kulkee
Puvussa kuninkaan.
AHAB.
Siis taisteluun!
Hyvästi, Isebel, ma voittajana
Sun luokses palaan. (Suutelevat).
ISEBEL.
Armollinen Baal
Sun kilpesi ja varjelukses olkoon!
AHAB.
Sun isäsi. (Menee peräovesta Obadjan kera.)
ISEBEL.
Mun isäni, ja miksi
Ei hänenkin? Vaan vasta puolittain
Hän palvelevi sua, suuri Baal.
Nyt auta häntä, niin hän kokonaan
Sun omas on, ja temppelissäsi,
Min sulle Samariaan teetti hän,
On uhraava hän sulle kiitosuhrin,
Ja perustuksen Israelissa
Saa valtas vankan, horjumattoman.
SAMERI (hiipii kiireesti oikeasta sivuovesta).
Sa, armollinen valtijatar, et
Saa päästää kuningasta, varma kuolo
On häntä taistelussa kohtaava.
ISEBEL (kiivaasti).
Katala orja, mitä lausuit sa?
SAMERI.
Ma lausuin: Älä kuningasta päästä!
ISEBEL.
Vai älä päästä! Koeta, jos voit,
Sa kämmenelläs virran juoksu estää
Tai myrsky sulkemahan siipensä
Sanallas käske, sinä viisas narri!
SAMERI.
Sen voiman sulle, tyttärellensä,
On taivas suonut; sitä käytä nyt!
ISEBEL.
No kerro jo tuo vaara uhkaava!
SAMERI.
Matona joskus maassa mataen
Ja joskus kiitäin ilmassa kuin nuoli,
Lovessa korven, puiden alla piillen
Ma saavuin Benhadadin leiriin saakka,
Ja teltan taakse lymypaikkaani
Sain kuulla, kun hän miehillensä haastoi.
On ennustanut hälle suuri noita
Tään sodan loppuvan, kun Ahabin
Lyö kuoliaaksi ase Syyrian.
Ja siksi käski kaikki miehensä
Hän yksin kuningasta tähtäämään.
ISEBEL.
Baal armahda!
SAMERI.
Sa huomaat, että on
Kuningas taistelusta estettävä.
ISEBEL.
Vaan kuinka? Ahab on kuin leijona,
Min usutettu koiralauma saa
Pahemmin ärtymään. Jos suuri Baal
Ei viisaudestaan anna neuvoa,
Mädännyt vaate silloin toivo on.
(BAALIN PAPIT ja PÄIVÄN TYTTÄRET — kuusi kumpiakin —
saapuvat vasemmasta ovesta. Papit tuovat alttarin.)
ISEBEL (saapujille).
Te saavuittekin aikaan toivottuun.
Mun kanssain rukoukseen joutukaa!
Me huutakaamme kaikkein korkeimmalta
Se neuvo, jot' ei ihmis-äly keksi.
(PAPIT laskevat alttarin, jolla on jotakin poltinainetta,
keskelle näyttämöä ja asettuvat neitseiden kera sen ympärille
piiriin.)
1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille).
Kuin kevätpäivä kukkakentälle,
Min elämään on houkutellut se,
Baal sinuun katseen laupiaan nyt luo;
Sa rukoukses hälle ilmi tuo!
ISEBEL (seisten alttariin päin kädet ylös nostettuna).
Baal, kuule lastas, armahda ja auta!
Ma juurruin sinuun, niinkuin kallioon
Puu joskus juurtuu. Niinkuin olet sa
Mun olentoni tutkimaton alku,
Niin elämäni olet vallannut;
Sa olet mulle enemmän kuin isä:
Pyrintöjeni tarkoitus ja määrä.
Mun ainoakaan ajatukseni
Ei hairahtunut ole sinusta;
Vihannut olen niitä, joita vihaat,
Ja rakastanut rakastamias;
Sain ystäväkses suuren Ahabin,
Ma Samarian sulle aukasin.
Nyt valon mailta tänne laskeudu,
Mun luokseni käy päivän kukkuloilta!
Kun ohjaat lastas viisaudellas
Ja apusi ja neuvos meille annat,
Ei koskaan viini papeiltasi puutu,
Ei temppelistäs säihkysilmät immet,
Sun edessäsi pauhaa symbalit
Ja hekuma kuin vaahtoava virta;
Ja uskollisimpana lapsenas
Ma viime hetkeen sua palvelen.
Baal, kuule lastas, armahda ja auta!
(Isebel heitäikse maahan kasvoilleen. Papit ja päivän tyttäret pyörivät, huitoen käsillään, alttarin ympäri huutaen: »Baal, kuule lastas, armahda ja auta!» Yht'äkkiä ilmestyy tuli alttarille ja kaikki muut, paitsi 1:nen pappi, vaipuvat maahan kasvoilleen.)
1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille ojentaen kätensä yli alttarin). Käy, huoles haasta, isäs sua kuulee!
ISEBEL (nousten ja alttaria läheten).
Nyt taisteluun käy Ahab kuningas.
PAPPI.
Kuin jalopeura nuori, voimakas.
ISEBEL.
On ennustettu hälle kuolemaa.
PAPPI.
Baal elämätä hälle ennustaa.
ISEBEL.
Kuningas joutuu kaikkein purtavaksi.
PAPPI.
Vaan kuninkaita joukossa on kaksi.
ISEBEL.
Ja maaliks joutuis Josafat kenties!
PAPPI.
Hän on sun isäs kiivas vihamies.
ISEBEL.
Ja sikskö hänet tuomio nyt kohtaa?
PAPPI.
Sun tulee keihäät häntä kohti johtaa.
ISEBEL.
Mun johtaa keihäät häntä kohti! Mutta — —
PAPPI (ankarasti).
Sa epäiletkö Baalin viisautta?
ISEBEL.
En. Mutta Ahab kuningas nyt on.
PAPPI.
Vaan arvomerkit toinen saakohon.
ISEBEL.
Kuin läksi niin hän vihamiehen tapaa.
PAPPI.
Sa riennä, estä, olethan sa vapaa!
ISEBEL.
Syy taivuttava miss' on esteheksi?
PAPPI.
Et Baalin tytär ole, jos et keksi.
(Pappi heitäikse maahan. Tuli alttarilta sammuu.)
ISEBEL (hetkisen kuluttua, painolla).
En Baalin tytär ole, jos en keksi.
Kolmas kuvaelma.
Paikka vuoristossa lähellä Gileadin Ramotia. Kenttää ympäröivät joka taholla vuoret. Oikealla ja perällä vuorensola, vasemmalla matala vuoren lieve. AHAB, JOSAFAT ja OBADJA tulevat vasemmalta sotajoukon kera. Eräs SOTAMIES kiiruhtaa oikeasta solasta kuninkaita vastaan.
SOTAMIES.
On vihollinen vuoren takana
Jo pitkin kenttää marssimassa tänne;
Solia näitä tarkoittavan näyttää.
AHAB.
Vai tien se tahtois meiltä sulkea,
Vaan heitä vastaan vuoren viemme me.
Ma tätä vuoristoa ihailen;
Niin usein liikuin täällä lapsena
Ja kukkuloilta kauas katselin;
Näin aamun maat ja länsimeren rannat
Ja tunsin ilman ihanimmat tuoksut. —
Jos oikein muistan, samaan lakeuteen
Nuo solat yhtyy vuoren tuolla puolen.
SOTAMIES.
Niin on kuin sanot, herra kuningas.
JOSAFAT.
Ja kumpaiseenko vihollinen pyrkii?
SOTAMIES.
Tää oikea sen silmämäärä on.
AHAB.
Sen kautta mekin vastaan marssimme.
Tuo toinen sola, millainen se on?
SOTAMIES.
Se aluks' jyrkkään alas laskeikse.
AHAB.
Siis helppo suojella, jos vihamies
Sen kautta pyrkis meidän taaksemme.
Sen tehtävän suon sulle, Obadja.
Valitse itse toverikses miehet.
Vaan sa, kun vihamiehen marssin näit,
Sa näitkö siinä reippauden sen,
Mi tunnusmerkki pettämätön on
Sen rohkeuden, josta vuotaa voima?
SOTAMIES.
Näin. Ryhdikkäänä, pystypäin he marssi.
AHAB.
Ja mistä on tää konnain uskallus?
ISEBEL (on tullut vasemmalta ja rientää nyt kuninkaan eteen).
Ma tiedän lähteen, josta luottamusta
He ammentaneet ovat.
AHAB (hämmästyen).
Kuningatar,
Mi rohkeus! Tuon vuoren takana
On vihollinen.
ISEBEL.
Onnelliseksi
Ma itseäni ylistän, kun teidät
Sain tällä puolen vuorta tavata;
Niin tärkeät toi tiedot Sameri.
AHAB.
Hän Benhadadin leiriss' oliko?
ISEBEL.
Hän vihamiesten ajatuksetkin
On ovelasti ilmi urkkinut.
AHAB. ja mitä ajatteli pettäjät?
ISEBEL.
He vapisivat niinkuin kaurislauma,
Jot' uhkaa jalopeura metsästä,
Ja pahin kammo oli Josafat;
Vaan leiriin saapui suuri tietäjä
Ja suuren voiton heille ennusti,
Jos heitä vastaan kaksi kuningasta
Tuo joukkojaan. Se heidät rohkasi;
Sun, kuninkaani, ynnä Josafatin
He kohti rynnistävän tietävät.
JOSAFAT.
Ja ennustukseen luottaen he varmat
Siis ovat voitosta.
ISEBEL.
Te tiedätte,
Min suuren voiman antaa luottamus.
AHAB.
Se pian heiltä taistelussa haihtuu.
ISEBEL.
Vaan miks' ei sitä ennen taistelua
Jo heiltä riistettäis? Niin saisimme
Me voiton halvemmalla hinnalla.
JOSAFAT.
Se toivottava olisi; vaan keino?
ISEBEL.
Ma toivon, että Ahab kuningas
Sen uhrauksen kiitollisna muistaa,
Min hyväksemme suuri Josafat
On tähän sotaan tullessansa tehnyt,
Ja luovuttaa tään päivän kunnian
Jalolle langollemme Juudasta.
AHAB.
Kuin? Tulisko mun taistelua karttaa?
ISEBEL.
Ei suinkaan! Mutta siinä Josafat
Saa ylimmäisnä, ensimmäisnä olla.
Hän, hallitsijan töyhtö otsallaan,
Vie kuninkaana joukot taisteluun,
Sa päällysmiesnä tuntematonna
Lyöt viholliset maahan hänen tieltään.
Kun näkevät he yhden kuninkaan,
Niin pettymyksen kolkko tunne heidät
Saa kohta valtaansa, ja uhriksi
He siten toivotonna joutuvat.
JOSAFAT.
On viisas neuvo kuningattaren,
Se miellyttääkö teitä kuningas?
AHAB.
Niin — miellyttää, jos teitä miellyttää.
JOSAFAT.
Tät' arvopaikkaa en voi hylkiä.
AHAB.
Siis minäkään en teiltä sitä kieltää.
Ma suostun ehdotukseen, kuningatar.
ISEBEL (innolla).
Se on sun asiasi pelastus!
AHAB.
Ma vaihdan puvun sulta, Obadja.
Sa kuninkaana täällä vartioit,
Ma Obadjana taistelussa lyön;
Mut, kautta kuoleman ja kadotuksen,
He iskuistani tuntee Ahabin.
(Vaihtaa kypärin ja haarniskan Obadjan kera.)
Nyt käskekäätte, lanko Josafat,
Te, kuningatar, leiriin kiiruhtakaa,
Ja saattajana olkoon Sameri!
JOSAFAT.
Mua Samarian, Juudan miehet kuulkaa!
Ei ahneus vaan oikeuden tunto
Sai vihan miekkaan meidät ryhtymään
Ja väärän tuomiolle vaatimaan.
Kun suosiosta Ahab kuninkaan
Vien teitä taisteluun, niin mieleenne
Nää säännöt muistutan: Ken rinnassaan
Nyt pelon ahdistusta tuntevi,
Hän heti poistukoon. Ken kartanon
On rakentanut eikä vihkinyt,
Ken Israelin neidon kihlannut,
Vaan viel' ei puolisoksi ottanut,
He älkööt verityöhön ryhtykö.
Vaan nuijaa, miekkaa, keihästä ja jousta
Kädellä sankarin muut käyttäkööt
Ja vihamiestä sinnes vainotkoot,
Kun vaskitorven äänen kuulevat;
Sen kajahtaissa laatkoon taistelu.
Siis uljaina kuin aikaan Davidin
Nyt kohdatkaamme pakanoiden lauma;
Meit' auttaa pyhän Mikaelin miekka
Ja voima sotajoukkoin jumalan.
On tunnuslause: Mikaelin miekka.
SOTILAAT.
Mikaelin miekka!
(JOSAFAT ja AHAB marssivat oikean puolisesta vuorensolasta sotajoukkojen kera. Obadja menee muutamien miesten kanssa perällä olevaan solaan. Isebel ja Sameri jäävät näyttämölle.)
ISEBEL (katsottuaan hetkisen aikaa kuninkaiden ja sotajoukon jälkeen).
Se onnistui! Sa tyttärestäs, Baal,
Saat kunniaa. Sun vihamiehiäs
Kuin mädänneitä viinimarjoja
Ma hylkiöinä maahan karistan.
Tuo Jahven sietämätön palvelus
On pian laho niittyhaavan runko,
Mi omaan kehnouteen kaatuvi.
Ja silloin eivät silmäykset nurjat
Sun ympärilläs välky, Isebel;
Tai tulkoot, pilkallisna pälykööt!
Jos edessäni ois nyt Jemlanpoika.
SAMERI (viitaten vasemmalle).
Oi kuningatar, tuolta saapuu hän!
ISEBEL.
Hän saapuu! Saapuu otolliseen aikaan;
Nyt murran saarnin visakylkisen.
MIKA JEMLANPOIKA (saapuu vasemmalta ja hämmästyy vähän kuningattaren
nähtyään).
Sa kuningatar!
ISEBEL (halveksivalla ivalla).
Sinä, profeetta!
MIKA JEMLANPOIKA.
Ma kuljen teitä Jahven tuomioiden.
ISEBEL.
Ma Baalin viisauden jälkiä.
MIKA JEMLANPOIKA.
Pois huuliltasi rietas herjaus!
On mittasi jo kukkuralleen koottu.
Vihansa maljan polttavan jo Jahve
On yli huoneen jumalattoman
Nyt tyhjentävä viime pisaraan.
Nyt Herran leppymätön kiivaus
Lyö rikki sydämesi paatuneen.
ISEBEL (uhalla).
Nyt Baalin pettämätön viisaus
Sun ennustukses häpeäksi muuttaa;
On sanottava: suussasi on valhe
Ja kielelläsi pöyhkeilevä petos.
MIKA JEMLANPOIKA.
Sinussa rohkeus on perkeleen.
ISEBEL.
Vaikk' olkoon, mutta se on voittajan.
Jos pöyristävät ennustuksesi
Sun jumalasi laittoi toistamaan,
Ne koskaan ennen korvissani eivät
Niin onteloilta kaikuneet kuin nyt.
Te kohta koston meille aikomanne
Omassa leirissänne tunnette.
Sen uskot kuultuasi: Benhadad
On mahtavalta tietäjältä kuullut
Tään sodan loppuvan, kun Ahabin
Lyö kuoliaaksi ase Syyrian;
Hän siksi kaikki verihurttansa
On usuttanut kuningasta kohden,
Vaan muita säästämään on käskenyt.
Ma sain sen kuulla Baalin armosta.
Mun toimestani Juudan Josafat
Nyt kuninkaana taistelua johtaa,
Ja halpa verho kätkee Ahabin.