NELJÄS LUKU.
Samaan aikaan kuin Psyke jännityksellä etsien Kupidoa vaelsi maasta toiseen, tämä huokaili lampun haavaa sairastaen ja äidin makuuhuoneessa viruen. Silloin lokki, lumivalkea lintu, joka laineitten merellisten päällitse lentimin liitää, sukeltaa lähelle valtameren syvää syliä. Siellä se pysähtyy Venuksen eteen, joka paraillaan kylpee ja uiskelee, sekä ilmaisee että hänen poikansa on polttanut itsensä ja kovasta haavan tuskasta riutuen makaa epävarmana pelastuksestaan, ja että kaikkien kansojen suussa koko Venuksen perhettä kulkupuheilla ja monenmoisilla herjauksilla soimataan. "Poikasi on muka salalempensä vuoksi vuorilla ja sinä merikylpyjesi tähden vetäytynyt pois, josta syystä ei ole mitään nautintoa, ei suloa, ei hilpeyttä, vaan kaikkialla vallitsee epäjärjestys, raakuus ja siistittömyys; ei ole avioliittoja, ei ystävyyssiteitä, ei lastenrakkautta, vaan kaikkialla on suunnaton sekamelska ja likaisten liittojen vastenmielinen inhottavuus". Tätä puhelias ja perin utelias lintu luskutti Venuksen korviin, raastaen pojan mainetta. Mutta vihan vimmoissaan Venus huudahtaa: "Siispä tuolla kelpo pojallani jo on jokin mielitietty! no ilmoita pois, sinä, joka yksin minua hellästi palvelet, sen nimi, joka jaloa, parratonta poikaani on viehättänyt, oli hän sitten Luonnotarten väkeä tai Vuodenaikain joukkoa tai Runotarten kuoroa tai Sulotarteni palveluskuntaa". Ei jäänyt sanattomaksi kielikello lintu, vaan virkkoi: "en tiedä, armollinen rouva, mutta luulen hänen tulisesti mielivän tyttöä — Psyke nimeltään, jos oikein muistan".
Silloin Venus kovasti närkästyneenä ääneen huudahti: "Jos hän todella rakastaa Psykeä, tuota kauneuteni kilpailijaa ja nimeni riitelijää, niin kaiketi tuo sikiöni on pitänyt minua parittajana, jonka avulla tutustuisi siihen tyttöön". Noin tiuskien hän kiireesti kohoaa merestä, pyrkii suoraapäätä kultaiseen makuukammioonsa ja löytää sieltä, niinkuin oli kuullut, sairaan poikansa. Ovelta jo hän huutaa kurkkunsa täydeltä: "onpa tämä kunniakasta ja syntyperämme sekä hyvän tavan mukaista, että tallaat jalkojesi alle äitisi, vieläpä valtiattaresi käskyjä etkä alhaisella rakkaudella rääkännyt vastustajaani, ja sitten vielä mokomana nulikkana hurjiin kypsymättömiin syleilyihisi hänet suljit, tietysti jotta saisin vastustajastani miniän! Kaiketi otaksut sinä, inhottava tyhjäntoimittaja ja viettelijä, että sinä yksin olet jalosukuinen, ja etten minä muka iältäni enää kykene äidiksi tulemaan. Tiedä siis että aion synnyttää toisen, sinua paljoa paremman pojan — ei, jotta vielä enemmän saisit tuntea häväistystäsi, tahdon tehdä ottopojakseni jonkun kotiorjistani ja hänelle lahjoittaa siivet, liekit, jousen, jopa nuolet, ja koko kalustosi, jota en sinulle antanut tällä tavoin käytettäväksesi. Sillä ei isäsi Vulkanuksen aseista sinulle ole annettu mitään, jotta tuolla tavoin niitä käyttäisit. Mutta hulttiohan olet ollut hamasta varhaisimmasta lapsuudestasi, onhan sinulla terävät kynnet, joilla ilman vähintäkään kunnioitusta niin monasti olet vanhempiasi ahdistanut ja itse emoasi, juuri minua, sinä kuin mikäkin äidinmurhaaja joka päivä saatat vaaraan; ja useasti olet minua haavoittanut, aina muka minua leskenä ylenkatsonut etkä kammoa isäpuoltasikaan, urhoollista ja suurta soturia Marsia. Mitä vielä, hän, jolle lemmensuhteeni huoleksi monasti olet tyttöjä hankkiellut. Mutta kyllä minä vielä laitan niin, että saat katua tätä pilaasi ja tuntea avioliittoasi kirpeäksi ja katkeraksi. Mutta mitä minä, näin pilkkana pidetty kun olen, nyt teen? Minne lähden? Millä keinoin suistan sen hirtehisen? Pyytäisinkö apua vastustajaltani Maltilta, jota juuri tämän poikani himollisuuden vuoksi useasti olen loukannut? Minua kyllä puistattaa puhutella sitä moukkamaista, ryöttäistä naista. Mutta siitä huolimatta ei pidä halveksia koston lohdutusta, tuli se mistä päin hyvänsä. Juuri häntä eikä ketään muuta, tulee minun käyttää kurittamaan tuota veijaria, aukomaan hänen viinensä, ottamaan pois nuolensa, riistämään hänen jouseltaan jänteen, sammuttamaan soihtunsa ja taltuttamaan häntä itseään vieläkin katkerammilla lääkkeillä. Silloin vasta katson kärsimäni loukkauksen tulleen sovitetuksi, kun hän on ajanut pois ne kutrit, joita vähän väliä olen omin käsin silitellyt, niin että ovat kiiltäneet kuin kulta, ja leikannut lyhyiksi ne sulat, joita nektarinesteellä olen sylissäni sivellyt".
Noin nimettyään Venus syöksyi ulos suutuksissaan ja sydännyksissään. Kohta häntä vastaan tulevat Ceres ja Juno. Ja huomattuaan hänen turvottuneet kasvonsa he kysyivät, miksi hän tuikeiden kulmakarvojen alle kätki säteilevien silmiensä sulon. Hänpä virkkoi: "tepä tulette parahiksi osoittaaksenne minulle palvelustanne. Hakekaa, minä pyydän, kaikin voimin käsiini karkulaisvelho Psyke. Eivät kai teiltä ainakaan ole jääneet tuntematta huoneeni kuulu tarina ja poikani tekoset, hänen, jota ei pitäisi pojakseni sanottaman".
Silloin jumalattaret, vaikka hyvin tiesivät, mitä oli tapahtunut, yrittivät lieventää Venuksen riehuvaa kiukkua näillä sanoin: "minkä sellaisen rikoksen, valtiatar, on poikasi tehnyt, että itsepintaisesti vastustelet hänen huvituksiaan ja että mielit tuhotakin sen, jota hän rakastaa? Mikä rikos, me pyydämme, on siinä, että hän on somalle tyttöselle suopeasti hymyillyt? Vai etkö tiedä, että hän on miehenpuoli ja nuorukainen, tai varmaan olet unohtanut, kuinka vanha hän jo on. Vai siksikö että hän on hyvin säilynyt, hän aina tulee sinusta tuntumaan pikku pojalta. Aiotko sinä sitten äitinä, vieläpä mielevänä naisena, aina uteliaasti tutkistella poikasi lemmenleikkejä, nuhdella hänen nautinnonhaluaan, tukahuttaa hänen rakkausseikkailujaan ja ihanassa pojassasi moittia omia temppujasi ja viehätyskykyäsi? Kukahan jumalista, kuka ihmisistä, on salliva sinun sirottaa sinne tänne kansojen kesken lemmenhaluja, kun oman huoneesi Lempeä estät lempimästä ja suljet häneltä naisten kiemailun kaikille yhteisen asepajan."
Siten he nuolten pelosta suopeasti puoltavat ja imartelevat Kupidoa, vaikka olikin poissa. Mutta Venus, närkästyksissä siitä että kärsimänsä loukkaukset saatettiin naurunalaisiksi, riensi heidän edelleen ja lähti kiireisin askelin jälleen merelle.
VIIDES LUKU.
Sillävälin Psyke harhaili sinne tänne, yöt päivät puolisoaan etsiskellen, levotonna mielessään, mutta sitä palavammin haluten, joskaan ei vaimon imarteluilla suuttunutta lauhduttaa, niin ainakin orjan rukouksilla häntä lepyttää. Silloin hän näki edessään jyrkän vuoren huipulla temppelin ja virkkoi: "kunpa vain ei tuolla minun herrani asustaisi?" Kohta hän sinne suuntaa joutuisat jalkansa, joita, vaikka alituisista vaivoista olivat vallan uuvuksissa, kiihotti toivo ja kaiho. Hän kiipee korkeiden harjujen yli ja lähestyy pyhiä sijoja. Siellä hän näkee vehnän- ja ohrantähkiä, toiset läjässä, toiset seppeleiksi solmittuina. Oli siellä myös sirppejä ja kaikkia muitakin elonleikkuuvehkeitä, mutta kaikki hajallaan maassa, huolimattomasti yhteen sotkettuina ja elomiesten käsistä umpimähkään viskattuina, niinkuin tapa on puolipäivän helteessä. Kaikkia näitä kaluja Psyke visusti järjesteli ja asetti kunkin erikseen oikeaan paikkaansa, nähtävästi arvellen, ettei pitänyt laiminlyödä minkään jumalan pyhättöjä ja menoja, vaan koettaa saavuttaa kaikkien hyvänsuovaa sääliä.
Hänen tätä huolellisesti ja uutterasti puuhatessaan, yllättää hänet armas Ceres ja huudahtaa heti kaukaa: "mitä, eikö tuo ole säälittävä Psyke? Kautta koko maanpiirin Venus tuskallisesti etsien ja sielussaan raivoten hakee jälkiäsi, pyytää sinua mitä ankarimmin rangaistavaksi ja vaatii jumaluutensa kaikkien voimien takaa kostoasi. Mutta sinäkö tässä hoidatkin minun askareitani ja ajattelet muuta kuin omaa pelastustasi?"
Silloin Psyke, heittäytyen jumalattaren jalkojen juureen ja kyyneltulvalla kostuttaen hänen jalkateriään sekä hiuksillaan maata laasten, moninkertaisin rukouksin anoi armoa: "kautta viljaatuottavan oikean kätesi, kautta hilpeitten leikkuumenojesi, kautta vasujesi vaiteliasten salaisuuksien, kautta louhikäärmepalvelijaisi siipivaunujen, kautta Sisilian turpeen vakojen, kautta ryöstäjärattaitten ja maan, joka pitää mitä sille uskottu on, kautta Proserpinan valottomien häiden ynnä poistumisen ja tyttäresi valoisan löytämisen ynnä palaamisen, kautta kaiken sen muun, minkä äänettömyydellään verhoo attikalaisen Eleusiin pyhättö — auta säälittävää Psykeä, joka sinulta turvaa anoo. Salli minun vain muutamia päiviä piillä tuossa tähkäläjässä, kunnes mahtavan jumalattaren riehuva kiukku jonkun ajan kuluttua mahdollisesti lientyy tai ainakin minun pitkällisestä vaivasta uupuneet voimani levosta virkistyvät".
[Eleusiin mysterioissa kohdistui jumalanpalvelus etupäässä Demeteriin (lat. Ceres) ja hänen tyttäreensä Persefoneeseen (lat. Proserpina) sekä Iakkhokseen. Kulttitarun mukaan oli Tuonelan valtias Hades (lat. Pluto) ryöstänyt vaunuihinsa Persefoneen, kun tämä leikitteli Sisiliassa kukkanurmella, ja vienyt hänet valtakuntaansa; siellä täytyi hänen sitten muka oleskella toinen puoli vuotta Tuonelan kuningattarena, mutta sai viettää toisen puolen maan päällä äitinsä luona. Tähän taruun perustuvia kohtauksia esitettiin muun muassa yllämainituissa mysterioissa draamallisessa muodossa. Menoihin kuului myös erään salaperäisen vasun näyttäminen, jossa säilytettiin pyhiä symbolisia esineitä. — Vihdoin kuului Eleusiissä palveltujen olentojen joukkoon myös Triptolemos, joka tarun mukaan louhikäärmevaunuissa kulkien opetti ihmiskunnalle maanviljelystä.]
Ceres vastaa: "kyyneliset rukouksesi kyllä minua liikuttavat, ja haluan sinua avustaa, mutta en tahdo joutua huonoihin väleihin sukulaiseeni, jonka kanssa olen vanhassa ystävyyden liitossakin ja joka sitäpaitsi on kelpo nainen. Lähde siis heti pois tuosta temppelistä ja kiitä onneasi etten ole sinua pidättänyt ja vanginnut". — Kun Psyke vastoin toivoaan näin oli työnnetty pois, niin hän kahdenkertaisen murheen masentamana jatkaa matkaansa takaisin ja näkee edessään alla olevan alhon puolihämärässä lehdossa taidokkaasti rakennetun pyhätön, ja koska hän ei tahtonut jättää käyttämättä mitään, jos kuinkakin epätietoista keinoa, joka veisi parempaan toivoon, ja halusi kääntyä minkä jumalan armon puoleen hyvänsä, hän lähestyy pyhää ovea.
Hän näkee puiden oksissa ja ovenpieluksissa riippumassa kallisarvoisia lahjoja ja vaatekappaleita kultakirjaimineen, jotka, samalla kuin todistivat kiitollisuutta jonkun onnellisen tapahtuman johdosta, ilmaisivat sen jumalattaren nimen, jolle ne olivat vihityt. Silloin hän polvistuen ja käsin tarttuen lämpimään alttariin kuivi kyyneleensä ja rukoili näin: "oi Juno, sinä suuren Jupiterin sisar ja puoliso, joko sinä sitten vallitset vanhoja pyhättöjä Samoksessa, joka yksin kerskaa synnystäsi, ensi itkustasi ja ruokostasi, tai vierailet ylevän Kartagon muhkeissa asumuksissa, Kartagon, joka palvoo sinua leijonavaunuissa taivaalla kulkevana impenä, tai hallitset Argoksen kuulua kaupunkia rantamilla Inakoksen, joka sinua Jyrisijän aviovaimoksi ja jumalten kuningattareksi mainitsee, sinä, jota koko Itä naimisjumalattarena kunnioittaa ja koko Länsi lapsenpäästäjäksi kutsuu — ollos äärimäisessä hädässäni 'Juno Pelastajatar' ja vapauta minut, moisten vaivain kestämisestä, uupunut kun olen, uhkaavan vaaran pelosta. Tietääksenihän auttelet pyytämättäkin vaarassa olevia äideiksi tulevia".
Hänen tähän tapaan rukoillessaan ilmestyi heti Juno koko jumaluutensa ylhäisessä arvokkuudessa ja sanoi oitis: "Kuinka mielelläni tahtoisin antaa suostumukseni anomukseesi, jos se lupaukseltani kävisi päinsä! Mutta vastoin miniäni Venuksen tahtoa, jota aina olen rakastanut kuin omaa tytärtäni, arkaluontoisuuteni ei salli minun suoda sinulle turvaa. Sitäpaitsi minua myös estävät lait, jotka kieltävät vastoin isäntien tahtoa ottamasta vastaan vieraita karkulais-orjia".
Tästäkin onnensa haaksirikosta säikkyneenä Psyke, joka ei enää voinut saavuttaa lentelevää puolisoaan, heitti kaiken pelastuksen toivon ja kysyi omilta ajatuksiltaan neuvoa näin: "mitä muita apuneuvoja vaivoissani saattaa enää koettaa tai käyttää, kun ei minua ole voinut hyödyttää jumaltenkaan apu, vaikka olisivat tahtoneetkin sitä antaa? Minne siis minun, moisiin pauloihin kietoutunut kun olen, tulee askeleeni suunnata ja mihinkä suojiin tai pimentoihinkin kätkeytyä ja siten paeta suuren Venuksen pääsemättömiä silmiä? Mikset siis vihdoin ota päälles miehen mieltä, sano urhoollisesti jäähyväisiä turhanpäiväiselle toivonkipinälle, vapaaehtoisesti antau valtiattaresi käsiin ja vaikkapa myöhäiselläkin nöyryydellä hänen riehuvia kiukunhyökkäyksiään laimenna? Kentiespä tulet tuolla äidinhuoneessa tapaamaan hänetkin, jota niin kauvan etsit?" Siten hän, valmiina epäilemättömään nöyryytykseen, ei paremmin, varmaan perikatoon, mietiskeli miten hänen tulisi alottaa rukoustaan.
KUUDES LUKU.
Mutta maallisia keinoja etsimisissään hylkäämällä Venus pyrki taivaaseen. Hän käskee valjastamaan vaunut, joita kultaseppä Vulkanus sirotekoisesti oli silotellut häntä varten ja ennen häitä morsiuslahjaksi tarjonnut, nuo ohentavalla nirhaimella koreiksi viilatut ja kullankäytöstä kallisarvoiset ajoneuvot. Useiden kyyhkysten joukosta, jotka valtiattaren makuuhuoneen ympärillä pesivät, astuu esiin neljä hohtavanvalkeaa ja käyvät hilpeästi tepastellen, kirjavat kaulat pulleina, jalokivi-ikeen alle, ottavat valtiattarensa vaunuihin ja lehahtavat iloisesti niiden edessä lentoon. Jumalattaren vaunuja seuraavat meluavasti piipittäen ailakoivat varpuset, ja muut suloisesti livertelevät lintuset mesisäveliä kaiuttaen julistavat jumalattaren tuloa. Väistyvät pilvet, avautuu Venukselle taattonsa, Taivon [Taivas = Uranos, josta Afrodite oli saanut alkunsa], laki, ja ylin ilmakehä ottaa riemulla vastaan jumalattaren. Eikä suuren Venuksen sulosointuinen seurue säikähdä kohtaavia kotkia eikä hahmailevia haukkoja.
Siten hän suuntaa kulkunsa suoraapäätä Jupiterin kuninkaanlinnaa kohti ja kopeasti vaatimalla vaatii vahvaäänisen jumalan Merkuriuksen apua. Ja siihen nyökäytti suostumuksen merkiksi Jupiter tummilla kulmakarvoillaan. Silloin Venus voitonriemussaan Merkuriuksen seuraamana kulkee alas taivaasta ja virkkaa tälle kiihkeästi: "arkadialainen veljeni, tiedäthän ettei sisaresi Venus ilman Merkuriuksen apua milloinkaan ole mitään saanut aikaan, eikä sinulta ainakaan jää huomaamatta, kuinka kauvan olen turhaan hakenut piilevätä piikaani. Ei siis ole muuta keinoa jälellä kuin että kuuluttamalla julkisesti julistat palkinnon hänen löytämisestään. Laita siis niin, että joudutat käskyäni ja ilmoita selvästi ne tunnusmerkit, joiden avulla hänet saattaa tuntea, jottei kukaan voisi tietämättömyydellään puolustaida, jos on tehnyt itsensä syypääksi karkulaisen luvattomaan salaamiseen". Näin lausuen Venus samalla ojentaa hänelle kirjan, jossa oli Psyken nimi ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Senjälkeen hän oikopäätä läksi kotiin.
Ei Merkurius jättänyt käskyä noudattamatta, vaan juosten sinne tänne pitkin maita mantereita hän tällä tavoin suoritti hänelle uskotun julistajantoimen: "Jos ken voi paosta kiinniottaa tai ilmoittaa, missä piilee karannut kuninkaantytär, Venuksen piika, nimeltä Psyke, niin menköön Murcian rajapatsaiden taakse Merkurius kuuluttajan puheille; ja ilmiantonsa palkkioksi hän Venukselta itseltään on saapa seitsemän suloista suukkosta, joista yhden maireen kielen kosketuksesta oikein medenmakean".
[Roomassa oli Palatinus- ja Aventinus-vuorten välisessä laaksossa lähellä Circus Maximuksen kaakkoisosaa Murcia nimisen jumalattaren kappeli, jonka mukaan kilparadan mainitussa päässä olevia rajapatsaita kutsuttiin Murcian rajapatsaiksi (metae Murciae).]
Merkuriuksen tällä tavoin julistaessa nostatti moisen palkinnon halu kilvan kaikkien innostuksen. Tämä seikka se varsinkin teki lopun kaikesta Psyken vitkastelusta, ja hän lähestyi valtiattaren ovea. Siellä juoksi häntä vastaan muuan Venuksen palveluskuntaan kuuluva, nimeltä Tuttavallisuus, ja kivahti niin kovasti kuin suinkin saattoi: "vihoviimeinkö, kelvoton piika, alat muistella että sinulla on emäntä? Vai kuvitteletko, muun luonteesi huimapäisyyden lisäksi, ettet muka tiedä kuinka paljon vaivaa me sinua etsiessämme olemme kestäneet? Mutta olipa onni että jouduit juuri minun käsiini ja takerruit jo itse kuoleman kynsiin, tietysti jotta paikalla saisit kärsiä rangaistuksen mokomasta uppiniskaisuudestasi". Ja rohkeasti hän tarrasi hiuksiin sekä laahasi kädestään Psykeä, joka ei ollenkaan tehnyt tenää.
Kun nyt Venus äkkäsi että Psyke oli tuotu sisään ja viety hänen eteensä, jumalatar rämähti reheimpään nauruunsa, sellaiseen kuin on tapa vihastuneilla, ravisti hänen päätään, sivalsi häntä oikealle korvalle ja virkkoi: "vihdoinko olet hyväksi nähnyt tulla tervehtimään anoppiasi? Vai oletko pikemmin tullut katsomaan puolisoasi, joka sinun aikaansaamastasi haavasta häilyy hengenvaarassa? Mutta ole huoleti, kyllä minä otan sinua vastaan niin kuin hyvää miniää tulee". Ja hän lisää: "missä ovat piikani Huoli ja Suru?" Kutsuttuaan nämät sisälle hän jätti Psyken heidän kidutettavakseen. Nepä emännän käskyn mukaisesti pieksevät ja muutenkin rääkkäävät Psykeä, jonka jälkeen ne jälleen tuovat hänet valtiattaren eteen. Silloin Venus uudestaan ratkee nauruun ja virkkaa: "kas, kuinka hän koettaa herättää sääliäni viittaamalla tilaansa. Pian kai hän tulee onnellistuttamaan minua mainiolla jälkeläisellä. Voi tosiaan minua miekkoista, joka kukkeimmassa iässäni saan isoäidin nimen, ja halvan piian poika tulee käymään Venuksen pojanpojasta. Kuitenkin, houkkiohan minä olen, joka suotta tätä perheeni jäseneksi sanon. Suhdatonhan on tuo avioliitto, ja kun se sitäpaitsi on solmittu maakartanossa ilman todistajia ja isän suostumusta, niin sitä ei voida katsoa lailliseksi; näin ollen hänestä tulee äpärä, jos nimittäin ensinkään annan asian mennä niin pitkälle".
Tämän julistettuaan Venus karkaa Psyken kimppuun, riuhtaisee rikki hänen pukunsa, tukistaa ja ravistaa häntä päästä sekä rääkkää ankarasti. Sitten hän kerää kokoon vehnää, ohraa, hirssiä, unikukan siemeniä, herneitä, virnoja ja papuja, sekoittaa ne yhteen läjään ja lausuu Psykelle näin: "et sinä ruma piika millään muulla tavoin näy voivan voittaa rakastajaasi kuin uutteralla palveluksella. Eristä tuo sekalainen siemenmäärä ja jahka olet järjestänyt ja asettanut kunkin jyvän oikeaan paikkaansa, niin näytä ennen iltaa minulle valmis työsi".
Osoitettuaan Psykelle suunnattoman siemenläjän Venus lähti hääpitoihin. Mutta Psyke ei käykään käsiksi tuohon järjestymättömään ja selvittämättömään työhön, vaan tehtävän mahdottomuudesta hämmentyneenä tyrmistyy äänettömäksi. Silloinpa pikkuinen maalaismuurahainen, joka hyvin tunsi työn vaikeuden, sääli suuren jumalan aviokumppanin vaivaa ja sadatellen anopin julmuutta, juoksee sinne tänne, sekä kutsuu ja pyytää reippaasti kokoon koko naapuriston muurahaiset: "säälikää te maaemon ketterät kasvatit, säälikää ja auttakaa alttiisti ja nopeasti Amorin vaimoa, somaa tyttöä". Silloin syöksyy esiin laine kuusjalkaväkeä toisensa jälestä, ne eristävät suurimmalla tarkkuudella siemenittäin koko läjän, ja panevat eri paikkoihin joka lajin sekä poistuvat nopeasti näkyvistä.
Mutta alkuyöstä Venus palaa hääkemuista, viinistä hehkuvana, tuoksuen palsamia, ja koko ruumis hohtavissa ruusukiehkuroissa. Nähtyään kummassa työssä osoitettua ahkeruutta hän virkkaa: "ei ole tämä sinun eikä sinun kättes työtä, epättö, vaan sen, joka onnettomuudeksesi, vieläpä omakseen, on sinuun mieltynyt". Sitten hän viskasi Psykelle leipäpalasen kannikan ja meni levolle.
Sillävälin oleskeli Kupido kultaisen linnan sisähuoneessa, suljettuna yksikseen ankaraan vankeuteen, osaksi jottei vallattomalla hurjuudellaan pahentaisi haavaansa, osaksi ettei saisi tavata mielitiettyään. Siten toisistaan pidätettyinä ja saman katon alla erotettuina täytyi rakastavaisten viettää julma yö.
* * * * *
Mutta kun Koitar paraillaan taivaalle ajoi, Venus kutsui luokseen Psyken ja virkkoi näin: "näetkö tuon lehdon, joka jatkuu tuonne kauas pitkin ohikiitävän virran äyräitä ja jonka alimmat pensaat päilyvät läheiseen lähteeseen? Siellä kuljeskelee, kenenkään kaitsematta, laitumella lampaita, väriltään väikkyen kuni paistava päivä tai kimalteleva kulta. Sieltä minä käsken sinua heti tavalla millä tahansa hakemaan ja tuomaan tukon kallisarvoisten villojen nukasta".
Psyke läksi kernaasti, ei tosin suorittaakseen tehtäväänsä, vaan löytääkseen levon onnettomuuksilleen syöksymällä kalliolta jokeen. Mutta tuolta joeltapa neuvoo jumalallisessa innostuksessa armaan soiton vaalija, vihreä Kaisla, suloisen tuulenhenkäyksen vienolla huminalla näin: "sinä niin suurten vaivojen vainooma Psyke, ällös kurjalla kuolemallasi pyhiä vesiäni turmele äläkä lähesty hirvittäviä lampaita, niinkauvan kun ne auringon hehkusta lämpönsä lainattuaan tuimassa raivossa rehentelevät ja terävillä sarvillaan, kivenkovalla otsallaan, jopa joskus myrkyllisillä hampaillaan kuolevaisten tuhoksi riehuvat. Mutta siihen asti, kunnes puolipäivä on auringon helteen taltuttanut, ja virrasta tuleva henkäys on tyyneydellään karjan hurjuuden asettanut, voit piillä tuon korkean platanin alla, joka juo samaa jokivettä kuin minäkin. Ja kun kerran raivon liennyttyä lampaiden rohkeus laukee, olet varistamalla läheisen lehdon lehviä löytävä villakultaa, jota on tarttunut sinne tänne toisiinsa kietoutuneihin oksiin".
Siten vaatimaton, ihmisystävällinen Kaisla opetti poloiselle Psykelle, miten hän pelastuisi. Tämä kuunteli tarkasti ja pani visusti mieleensä neuvot. Ja ottamalla huomioon kaikki asianhaarat hän helposti sai varastetuksi helmallisen pehmyttä kehäkultaa ja toi sen Venukselle. Mutta eipä sittenkään tämä toinenkaan vaarallinen ansiotyö valtiattaren puolelta tuottanut hyväksymistä, vaan kulmakarvojaan rypistellen hän katkerasti hymyillen lausui: "tunnen vallan hyvin tämänkin työn todellisen tekijän. Mutta nytpä vasta minä tyyskästi tahdon tutkistella, oletko oikein urhoollinen ja ymmärtäväinen. Näetkö tuolla ylenkorkealla kalliolla törröttävän vuorenhuipun, josta sysimustan lähteen tummat laineet syöksyvät alas ja lähilaakson helmaan puristettuina Tuonen rämeitä kastelevat ja Kokytoksen kohisevia kuohuja ravitsevat? Sieltä juuri, tuon korkealla sijaitsevan lähteen syvimmästä suonesta, ammenna hyistä nestettä ja kanna tänne tuossa ruukkusessa".
Näin sanoen Venus jätti hänelle kristallista hiotun maljan, sitä ennen vielä ankarammin häntä uhattuaan.
Innokkaasti kulkuansa jouduttaen Psyke pyrkii vuoren ylimmälle kukkulalle, ainakin sieltä löytääkseen lopun kelvottomalle elämälleen. Vaan heti saavuttuaan ennenmainitun harjun läheisyyteen hän huomaa, kuinka kuolettavan vaikea ja mahdoton tehtävänsä on. Sillä hirveän suuri ja jyrkkä sekä lähestymättömän rosoinen ja liukas kallio purkailee keskeltä kuiluaan kauheita lähdevesiä, jotka syösten viettävän aukon lävistä heti valuvat alas kaltevaa pintaa ja suistuvat kaidan kanavan uurretun uoman piilossa lähimmän umpinotkon peittoon. Oikealta ja vasemmalta ryömii kallioluolista esiin, pitkät kaulat ojoina, hirveitä louhikäärmeitä, joitten katseet eivät konsanaan ummistu ja joitten silmäterät iät päivät valvovat. Jopa itse viuhuvat vedetkin varusteleivat. Sillä kohta ne huutavat: "lähde pois! katso mitäs teet! Varo mitä toimit! Pakene! Hukka sinut perii!" Siten tehtävän mahdottomuus kivetytti Psyken ja, vaikka ruumiillisesti oli läsnä, oli tajuntansa poissa, ja selvittämätön vaara masensi hänet vallan maahan; olihan häneltä viety viimeinenkin lohdutus: kyyneleet.
* * * * *
Mutta eipä hyvän Kaitselmuksen ankarilta silmiltä jäänyt huomaamatta viattoman sielun vaiva. Sillä äkkiä saapuu korkeimman Jupiterin kuninkaallinen lintu, ryösteliäs kotka, kummallekin puolelle levitetyin siivin. Se muistelee Amorin entistä palvelusta, kun se hänen johdollaan oli kohottanut fryygialaisen juomanlaskijan Ganymedeen Jupiterille, ja tarjoo otollista apuaan. Ja Amorin puolison vaivoissa kunnioittaen hänen jumaluuttaan se jättää korkean laen taivahiset tiet ja lentää vasten Psyken kasvoja sekä virkkaa: "voi, toivotko sinä, joka muutenkin olet yksinkertainen ja varsinkin tällaisissa seikoissa kokematon, voivasi varastaa kaikkein pyhimmästä ja kauneimmasta lähteestä yhtä ainoatakaan pisaraa tai ollenkaan sitä koskettaakaan. Etkö jo kuulopuheestakin tiedä, että jumalille, vieläpä itse Jupiterille Tuonen vedet ovat hirvittävät? Etkö tiedä, että ne valat mitkä te vannotte nimessä jumalten voiman, vannovat jumalat Tuonen majesteetin kautta? Mutta annappas tänne tuo ruukkunen". Ja heti se riuhtaisee ruukun itselleen sekä rientää sitä täyttämään. Se liiteleikse nuokkuvin, raskain siivin louhikäärmeitten leukojen uhkaavain hampaitten ja kolmijakoisten kielten keskitse, suuntaa soutuaan oikealle ja vasemmalle ja ammentaa vettä, joka alttiisti seuraa, ihmeissään että kotka vahingoittumatta saattaa lähteä tiehensä. Ja tekosyyksi lintu sanoo pyytävänsä vettä Venuksen käskystä ja hänelle sitä toimittavansa, joten tilaisuus päästä sinne oli hiukan helpompi.
Riemulla Psyke otti vastaan täyden ruukkusen ja toi sen kiireesti takaisin Venukselle. Mutta eipä hän nytkään voinut lepyttää raivoavan jumalattaren vihaa. Sillä vielä suurempia ja häijympiä häväistyksiä harkiten tämä turmiota tuottavasti hymyillen virkkaa: "oletpa sinä oikea noita-akka ja varsin päävelho, joka ripeästi olet suorittanut mokomat käskyni. Mutta tämä vielä, silmäteräni, tulee sinun toimittaa". Ja antaen rasian hän sanoi: "ota tämä ja suuntaa kulkusi suoraapäätä Manalaan ja itse Tuonen kuolintuville. Vie sitten rasia Proserpinalle ja sano: 'Venus pyytää sinua lähettämään hiukkasen ihanuuttasi, niin paljon että sitä riittää vaikkapa vain yhdeksi päiväksi. Sillä kaiken sen, mikä hänellä oli, on hän kuluttanut ja hivuttanut loppuun sairasta poikaansa vaaliessaan'. Mutta palaja hyvissä ajoin, sillä minun täytyy siitä sivellä itseäni mennäkseni jumalten kokoukseen".
Siiloin vasta Psyke varsin huomasi viime hetkensä tulleen; hän älysi, että verho oli poistettu ja että hän ilmeisesti oli syöksyvä suoraapäätä turmioon. Eikö mitä! Pakoitettiinhan hänet omin jaloin kulkemaan Tuonelaan vainajain majoille. Ja sen enempää viipymättä hän lähtee käymään muutaman hyvin korkean tornin luo viskautuakseen sieltä päistikkaa maahan; siten näet hän arveli suorinta tietä ja kauniimmin voivansa vaipua Manalaan.
Mutta torni ratkesi äkkiä sanoiksi: "miksi koito, pyydät heittäytymällä maahan surmata itsesi ja miksi maltittomasti masennut viimeisessä vaarassa ja tuossa työssäsi? Sillä jos henkesi kerran on eronnut ruumiistasi, olet kyllä saapuva alimpaan Tuonelaan, mutta sieltä et millään keinoin pääse takaisin. Kuule minua!"
"Kuuluisa Akaian valtio Lakedaimon on jotenkin lähellä täältä; ota selville siellä sijaitseva, syrjäisten seutujen kätkemä Tainaron. Mene Manan henkimalosta sisälle, missä ammottavien porttien kautta sinulle osoittautuu raivaamaton tie; heti kun kynnyksen yli astuttuasi olet sitä alkanut kulkea, sinä jo suoraa käytävää myöten jatkat itse Tuonen linnaan. Mutta ei sinun pidä sinne saakka tyhjänä vaeltaman noiden pimentojen halki, vaan kummassakin kädessä tulee sinun kantaa mesijuomalla tahmistettua ohrakokkaretta ja suussasi kahta ropoa. Ja kun jo olet suorittanut melkoisen taipaleen kuolemantietä, olet kohtaava ontuvan, puita kantavan aasin ynnä samanlaisen ajajan, joka pyytää sinua ojentamaan itselleen muutamia taakasta putoavia halkoja; mutta käy sinä vain sivutse vaiti, sanan puhumattomana. Eikä aikaakaan, kun saavut vainajain virralle, jonka päällysmies Karon heti vaatii kuljetusmaksua, minkä jälkeen vasta hän nivotussa ruuhessaan vie matkamiehet toiselle rannalle. Sillä vainajainkin parissa vallitsee saituus, eikä Karon, Manan laivuri ja lautturi, tai Pluto, tuo suuri jumala, tee mitään ilmaiseksi, vaan köyhän täytyy kuollessaan etsiä itselleen matkarahaa, ja jos ei satu olemaan käsillä semmoista, niin ei kukaan salli hänen vetää viimeistä hengenvetoaan. Sille ryöttäiselle ukolle annat rahtina toisen niistä rovoista, joita kannat, kuitenkin niin, että hän itse omin käsin ottaa sen suustasi. Sitten, kulkiessasi yli samean virran, muuan pinnalla kelluva kuollut vanhus, kohottaen mädänneitä käsiään, rukoilee sinua vetämään itseään purteen. Älä sinä siltä anna luvattoman säälin itseäsi siihen taivuttaa. Kuljettuasi yli joen ja kappaleen matkaa edennyttyäsi, rukoilevat sinua kangasta kutovat eukot hiukan itseään avustamaan. Sitä ei kuitenkaan sinun ole lupa tehdä. Sillä tämä kaikki ynnä paljon muuta vastusta sinulle koituu Venuksen vehkeistä, jotta edes toisen kokkareen käsistäsi kadottaisit. Mutta älä katso ohrakakkujen menettämistä vähäpätöiseksi. Jos näet toinen niistä häviää, et milloinkaan enää saa nähdä tätä päivänvaloa. Sillä hirveän suuri, hirmuinen ja kauhistuttava koira, jolla on kolme ylen suurta päätä yhdessä, haukkuu kumajavilla kidoillaan vastaantulevia vainajia; niille se ei kuitenkaan enää mitään mahda, suotta vain säikyttelee aivan Proserpinan kynnyksen ja sysimustien suojien edessä ja alati valvoen vartioi Tuonen tyhjiä tupia. Suistettuasi sen antamalla sille saaliiksi toisen kokkareen, sinä helposti sen sivuutat ja pääset suoraapäätä sisään itse Proserpinan luo, joka kohteliaasti ja suopeasti sinua vastaan ottaa; hän käskee sinua pehmeälle sijalle istuutumaan ja nauttimaan oivallisesta murkinasta. Mutta istuudu sinä maahan ja pyydä sekä syö halpaa leipää. Ilmoita sitten asiasi, ja, saatuasi pyytämäsi rasian, mene takaisin, lauhduta julma koira jälelläolevalla kokkareella, ja anna saidalle laivurille se ropo, jonka olet säilyttänyt; ja kuljettuasi hänen veneessään joen yli, sinä noudattamalla äskeisiä jälkiäsi olet palaava tänne tähtitarhojen tasalle. Mutta ennen kaikkea annan sinulle sen neuvon, ettet avaa etkä katso siihen rasiaan, jota kannat, tai ylimalkaan liian uteliaasti tutki sinulle uskottua aarretta".
Siten neuvoi huolehtiva torni. Ja vitkastelematta Psyke jatkaa matkaansa Tainaroniin. Sitten hän asianmukaisesti ottaa ennenmainitut rovot ja kokkareet sekä rientää alas Manalan tietä. Hän kulkee ääneti raihnaan aasinajajan sivu, antaa kuljettajalle virtamaksun, pysyy välinpitämätönnä pinnalla uiskentelevan vainajan toivomukselle, halveksii kutojatarten salakavalia rukouksia, asettaa kokkare-ruualla koiran kauhistuttavan raivon ja tunkeutuu Proserpinan asuntoon. Eikä hän kajoa emännän tarjoomaan pehmeään istuimeen tai uhkeaan ravintoon, vaan nöyrästi istuutuen hänen jalkainsa juureen hän ruokaleipään tyytyväisenä suoritti Venukselta saamansa toimituksen. Hän saa kohta salaa täytetyn ja suljetun rasian, jonka jälkeen, pettämällä toisella kokkareellaan koiran, tukkii sen ulvovat kidat, jättää laivurille jälelläolevan roponsa ja palaa Manalasta paljoa reippaampana. Mutta vaikka Psyke, jälleen saavutettuaan loistavan päivänvalon ja sitä rukoiltuaan, jouduttaa ansiotyönsä päättämistä, hänet kuitenkin valtaa huima uteliaisuus ja hän virkkaa: "voi minua typerää, jumalallisen ihanuuden kantajaa, joka en hituistakaan siitä itselleni hiipaise, silläkin keinoin kenties ihanaa rakastajaani miellyttääkseni." Mutta eipä siinä ollutkaan mitään kouraantuntuvaa, kaikkein vähimmin mitään ihanuutta, olipahan tuossa vain oikea manalainen Tuonen uni, joka kannen auettua heti valtaa Psyken ja sankkana sikiusvana soluu kautta kaikkien hänen jäsentensä. Hän lyykähtää kulkiessaan itse polulle ja jää unen valtaan. Ja siinä hän virui hervotonna kuin mikäkin nukkuva ruumis.
SEITSEMÄS LUKU.
Mutta Kupido, jonka arpi jo oli mennyt umpeen ja joka oli toipumaan päin eikä kestänyt Psykensä pitkällistä poissaoloa, laskeutui ulos sen huoneen korkeasta ikkunasta, missä häntä säilytettiin, ja lentäen siivin, joita joltinenkin lepo oli virkistänyt, hän nopeasti riensi Psykensä luo, pyyhki huolellisesti pois unen ja kätki sen jälleen entiseen paikkaansa rasiaan. Sitten hän herätti Psyken viattomalla nuolenpistolla ja virkkoi: "katso, jälleen olit, poloinen, joutua turmioon samaisen uteliaisuutesi johdosta. Suorita sinä vain ensin ripeästi se tehtävä, minkä äidiltäni olet saanut; muusta tahdon minä sillävälin kyllä pitää huolta". Tämän sanottuaan kepeäjalkainen rakastaja painautui siipiensä varaan, Psyke taas kantoi heti Venukselle Proserpinan lahjan. Sillävälin Kupido, ylenmääräisen rakkautensa kalvamana ja muoto mustana, pelästyy äitinsä äkillistä malttia; hän turvautuu tavallisiin juoniinsa, tunkeutuu nopein siivin taivaan navalle, rukoilee suurta Jupiteria ja esittää asiansa. Silloin Jupiter nipistää Kupidoa poskeen, nostaa hänen kätensä suulleen, suutelee sitä ja virkkaa näin: "vaikka sinä, herra poikani, et koskaan minua kohtaan osoita jumalten yksimielisen päätöksen kautta minulle myönnettyä kunnioitusta, vaan alituisilla pistoillasi haavoitat ja tavantakaisilla maallisen himon puuskilla tahraat tätä rintaani, joka luonnonvoimien lakeja ja tähtien liikkeitä ohjaa, sekä vastoin lakeja vieläpä itse Juliuksen lakia [tarkoitetaan keisari Augustuksen siveellisyyslakeja], ynnä yleistä kuria, olet häpeällisillä aviorikoksilla arvoani ja mainettani loukannut, likaisesti muuntelemalla ylevää muotoani milloin käärmeeksi, milloin tuleksi, pedoksi, linnuksi, haraksi [Viitataan niihin satuihin, joiden mukaan Zeus (Jupiter), lähestyessään rakastettujaan, muutti itsensä milloin minkäkin eläimen tai esineen muotoiseksi.] — niin kuitenkin, muistellen omaa kohtuullisuuttani ja että sinä olet ylennyt aivan näitten hyppysteni välissä, tahdon toimittaa kaikki, kunhan vain itse ymmärrät varoa kilpailijoitasi ja jos nyt maan päällä joku tyttö kauneutensa kautta herättää huomiota, tulee sinun toimittaa hänet minulle, siten vuorostasi palkiten tätä hyvää työtäni".
Näin sanottuaan hän käskee Merkuriusta hetimmiten kutsumaan kaikki jumalat kokoukseen ja kuuluttamaan kymmenentuhannen sestertsiuksen sakon sille, joka jäisi pois taivahisten kokouksesta. Kun sakon pelko kohta täytti taivaallisen neuvoshuoneen, julistaa ylhäisellä istuimella istuen korkea Jupiter tämän: "Runotarten nimikirjaan merkityt jumalat, te tiedätte kaikki kyllä, että olen tätä nuorukaista omin käsin kasvatellut ja että olen arvellut hänen ensi nuoruutensa hehkuvaa intoa olevan jonkunlaisilla suitsilla hillittävä. Kyllin ovat häntä huonoon huutoon saattaneet jokapäiväiset juorut aviorikoksista ja kaikesta turmeluksesta. Poistettava on jokainen tilaisuus siihen, ja nuorekas himokkuus aviokahleilla kytkettävä. Hän on valinnut ja ottanut tytön vaimokseen: pitäköön ja omistakoon hänet, Psykeä syleillen nauttikoon hän alati rakkaudestaan".
Ja kääntäen kasvonsa Venuksen puoleen hän lausuu: "älä sinäkään, tyttäreni, ollenkaan sure äläkä pelkää suuren sukusi ja kuolevaisen kanssa solmitun avioliiton puolesta. Kyllä minä teen naimiskaupan tasavertaiseksi ja lailliseksi ja kansallisoikeuden mukaiseksi". Ja kohta hän antaa käskyn, että Merkurius tempaisi ja toisi Psyken taivaaseen, jonka jälkeen hän tälle ojentaa ambrosiamaljan ja lausuu: "Ota tästä, Psyke, ja ollos kuolematon, älköönkä koskaan sylistäsi luopuko Kupido, vaan ikuinen olkoon teidän avioliittonne".
Eikä aikaakaan, kun tarjotaan ylellinen hääateria. Ylimmällä lavitsalla lepäsi ylkä. Psyke sylissään. Niin myös Junonsa kanssa Jupiter ja sitten järjestänsä kaikki jumalat. Siinä tarjosi Jupiterille nektarimaljaa, joka jumalten viininä on, hänen oma juomanlaskijansa, maalaispoika Ganymedes, mutta muille Bakkus; Vulkanus keitti ruuat, Vuodenajat verhosivat ruusuilla ja muilla kukilla kaikki purppuraan, Sulottaret sirottivat palsamia, Apollo lauloi kitaran säestyksellä, Runottaret helkyttivät sulosointuisesti ja viehkeä Venus tanssi ihanan sävelen tahdin mukaan. Ja näytös oli niin järjestetty, että Runottaret lauloivat kuorossa sekä soittivat huilua, Satyrus taas ja pikku Pan poikanen pilliä puhalsivat. Siten Psyke asianmukaisesti joutui Kupidon omaksi, ja ajallansa heille syntyi tytär, jota Nautinnoksi nimitämme.