Anna Sarkoila

ANNA SARKOILA

3-näytöksinen näytelmä

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1910.

HENKILÖT:

ANNA SARKOILA.
SARKOILAN ISÄNTÄ.
ILTA, heidän lapsensa.
SIURONIEMEN VANHA EMÄNTÄ, Annan äiti
MAISTERI HEIKKI LEVÄNEN.
SARKOILAN EMÄNTÄPIIKA.
PORMESTARINNA.
NEITI MARJA-LIISA TATTARA.
LEMPI, Iltan toveri.

Tapahtuu nykyaikana, maaseutukaupungissa, kesäkuun ensi päivänä, ei täyden vuorokauden kuluessa.

ANNA on pitkä, solakka, kalpea, hienopiirteinen; hänen pukunsa yksinkertainen mutta aistikas. Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä on hänen yllään harmaa kävelypuku ja kevyt, valkea silkkipusero, toisessa näytöksessä kellahtavan valkea kesäpuku.

ISÄNTÄ roteva, verevä, yllä kirjava, uusmuotinen kesäpuku, räikeä kaulaliina. Vaikuttaa mahtavalta rusthollarilta, kelpo mieheltä ja hiukan raa'alta ihmiseltä.

ILTA hento, vaalea, kasvot puhtaan kauniit kuin marmorikuvassa, ilme puoleksi lapsen, puoleksi kehittyneen naisen, poskilla läpikuultava kalpeus ja mielenliikutuksen tullessa heleä, sairaalloinen puna. Hänellä on ensi näytöksen alussa kotitekoinen, liian lyhyeksi käynyt pumpulipuku, palmikko niskassa; sittemmin kevyt, siro, vaaleanpunainen kesähame, hiukset hajalla, solmittuina päälaelle vaaleanpunaisella nauhalla.

VANHA EMÄNTÄ lihava, vaikeasti liikkuva, sileässä, kotitekoisessa sarssipuvussa; yllä kudottu röijy, esiliina. Kävelee kahden kepin varassa, asettaa kepit istuessaan lattialle viereensä; päässä ohut, vaaleanharmaa villahuivi, joka silloin tällöin valuu hartioille. Kasvot elämän koulussa koetellun, tyyntyneen ihmisen.

LEVÄNEN kalpea, hajamielinen, käyttää silmälaseja. Sivistynyt käytös, pehmeä, sointuva ääni, tumma puku, niinikään kaulahuivi.

PORMESTARINNA muodikkaassa puvussa. Kasvot vaikuttavat koreilta, viljelemättömiltä.

MARJA-LIISA TATTARA käyttää erikoista, ylen taiteellista kampausta ja pukua. Hänen kasvonsa ovat vähän karkeat ja ristiriidassa puvun kanssa.

EMÄNTÄPIIKA keski-ikäinen, hiukan ankarakasvoinen, puuhaava nainen.

LEMPI tavallinen koulutyttö varakkaasta porvariskodista.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Tyylikkäästi, joskin hiukan tilapäisesti sisustettu huoneisto. Paitsi salia, jonka toinen pää muodostaa varsinaisen näyttämön, näkyvät muutkin huoneet: keittiö, vierashuone ja makuusuoja. Salissa on vaaleita, iloisen hiljaisia värejä, oikealla kaksi ikkunaa keveine, valkeine uutimineen, perällä ovet vierashuoneeseen (oikealla katsojasta) ja keittiöön (vasemmalla). Vasemmalla salista on makuuhuone, ovena vain verhot samaa väriä kuin huonekalujen päälliset, sekä kauempana katsomosta eteinen, josta näkyy vaatenaulakon päätä. Vierashuoneesta näkyy oven auetessa vuode, ikkunan alla pöytä, jolla punakirjava liina, kukkiva ruukkukasvi, raamattu ja virsikirja; keittiöstä näkyy hylly kupariastioineen, ikkuna pihamaalle, ovi pienelle kuistille ja siitä ulos; keskellä lattiaa on pyöreä, katettu ruokapöytä. Salin ikkunoista häämöttää maaseutukaupungin katu: siistejä, yksikerroksisia puutaloja. Vaahterat, jotka rivissä kulkevat kahdenpuolen katua, ovat paisuvilla, keltaisilla nupuilla. Kaunis kevätpäivä, ilma lemuavan autereen täyttämä. Pienen kirjoituspöydän ääressä istuu maisteri Heikki Levänen lukien kangaskantista vihkoa. Ilta istuu jalkojaan keikutellen ikkunalaudalla, katsoo milloin ulos, milloin huoneeseen. Ikkuna on auki.

ILTA hyräillen.

    »Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
    Harput, joilla he soittelevat…»

Mikset sinä pidä siitä? Onhan se niin kaunis laulu. Minä ymmärrän niin hyvin, että mummo aina tahtoo sitä kuulla. Vaikkapa kymmenen kertaa päivässä minä saan laulaa sitä hänelle. Hän ajattelee silloin kuolleita lapsiaan. Kaikki hänen lapsensa ovat kuolleet, paitsi äiti. Mutta mummo vain sanoo, että nyt ne ovat hyvässä tallessa. (Hyräilee:)

    »Puhdas kulta on tie, jota astelevat,
    Kera laulaen enkelien…»

Pitääkö sinun nyt vielä lukea! Mitä kummaa me suomalaiset teemme vierailla kielillä? Onpa se ihmeellistä, että käännösvihko noin voi sinua huvittaa Vai eikö se olekaan äidin saksanvihko?

HEIKKI

Mitä sinä sanot?

ILTA

Et sinä kuule etkä näe! Sitä vain, että mitä varten minun nyt vuosikausia on pitänyt ajaa päähäni ulkomaalaisia kieliä? Ja mitä varten äiti kaiken talvea on lukenut saksaa sinun johdollasi? Mitä järkeä siinä on? Haastammeko ehkä saksaa Sarkoilan lehmien kanssa?

HEIKKI

Kuinka noin suuri tyttö tekee niin tyhmiä kysymyksiä.

ILTA

Vai on se niin tyhmää! Niinkuin en minä ymmärtäisi, että jos aikoo tehdä tutkimusmatkoja niinkuin sinä, tai lukea ulkomaalaista kirjallisuutta, niin täytyy osata sitä kieltä. Mutta minä ja äiti! Sarkoila on suuri kartano, siellä on hirveän paljon työtä. Ensi syksystä pannaan karjakko pois kokonaan ja minä ja äiti otamme navetan. Luuletko että sitten tulee aikaa ulkomaalaisen kirjallisuuden lukemiseen! Emmekä me sellaisesta välitä, minä ja äiti. Kun katsoo renkien ja piikojen ja torpparien elämää, niin siinä sitä on romaania.

HEIKKI

Kas, kas, Iltaa… pikku Iltaa! Olipa siinä elämänviisautta.

ILTA

Niin, niin. Kyllä siellä maalla näkee niin paljon.

HEIKKI

Mutta pikku Ilta, tällainen kaupunki on puhdasta maaseutua. Näkisit suuret maailmankaupungit, joissa lapset tuntevat lehmän vain eläintarhasta ja ihmiset illoin rientävät puistoihin hengittämään vähänkin ilmaan.

ILTA

Kuinka kauheaa! Minusta ei olisi sellaiseen. Eikä äidistäkään. Me olemme maalaisia. Alussa meidän täällä oli kovin ikävä kotiin. Mutta kun lääkärit sanoivat minua heikoksi, ei äiti antanut minun lähteä tänne yksin, vaan tuli mukaan. Ja onhan tämä elämä mennyt. Mutta voi, voi, kun nyt taas pääsee kokonaan kotiin!

HEIKKI

Suurissa kaupungeissa on ihanaa taidetta. Eikö sinun sentään tekisi mieli nähdä sitä?

ILTA

Kun karja illalla tulee tarhaan ja kellot kalkattavat ja me tyttöjen kanssa menemme lypsämään, niin siinä on minulle taidetta yllin kyllin!

HEIKKI

Mutta ajattele vähän äitiäkin.

ILTA

Äiti on aivan samaa mieltä kuin minäkin. Meillä on kovin hauskaa. Me pidämme pyhäkoulua… aurinko paistaa pirttiin ja kaikki lapset veisaavat… Sitten me usein seisomme töyräällä ja katselemme jokea. Äiti sanoo aina, että se on kuva elämästä: tuossa se virtaa niin leveänä ja tyynenä… tuossa se jo hyppelee kivien yli ja yhtäkkiä tulee putous. Elämässäkin on niin.

HEIKKI

Kuinka pikku Ilta tänään on juhlallinen.

ILTA

Lopetanhan minä tänään koulun.

HEIKKI

Ja se tuntuu oikein noin joka jäsenessä.

ILTA

Sarkoilassa on kaunista — et voi uskoa kuinka kaunista!

HEIKKI

Mutta ei ole järveä.

ILTA

Onhan joki. Keväällä varsinkin se on mahtava. Se vie sillat ja heinäladot. Ja meillä on suuria peltoja ja vainioita. Ja uusi kivinavetta. Isä teetti toissatalvena. Se on kuin linna. Sinne mahtuu… arvaapas kuinka monta lehmää? No, arvaapa nyt!

HEIKKI

Sata!

ILTA

Mistä sinä arvasit?

HEIKKI

Ja nuori karja jäi vanhaan navettaan.

ILTA

Hyvänen aika, kuinka sinä tiedät?

HEIKKI

Ja kaikkialle johdetaan sähkövalo…

ILTA

Äiti on kai kertonut…

HEIKKI

Minä luen tästä. Äidin saksanvihosta.

ILTA

Ah, siksipä sinä sitä niin jaksat lukea. Johan minä ajattelinkin, että et sinä tavallista vihkoa noin lukisi.

HEIKKI

Ei, tämä ei ole tavallinen vihko.

ILTA

Mitä kaikkea äiti siinä kertoo?

HEIKKI

Samaa vain mitä sinä juuri kerrot: että Sarkoilan alatse juoksee joki, jonka rannalla on lähteensilmiä, että emännällä on kaksi hevosta, joita ei kukaan saa ottaa ajoon ilman hänen lupaansa…

ILTA

Juuri niin. Isä kysyy usein telefonissa äidiltä täältä asti. Ne ovat niin samanlaiset, etteivät vieraat voi niitä erottaa. Molemmat pikimustia. Mummo kyyditään aina trilloilla ja parihevosilla. Tule vain katsomaan huomenaamulla, kun mummo lähtee Siuroniemelle. Vouti tulee tänään häntä noutamaan… Jahka sinä kesällä tulet meille, niin minäkös näytän sinulle kaikki.

HEIKKI

Äiti pitää kai hyvin paljon puutarhastaan.

ILTA

Mitä hän siitä kirjoittaa? Näytäpäs…

HEIKKI

Vastaa sinä kysymykseeni.

ILTA

Sinun pitää näyttää! Hyi sinua! Tiedätkö, ettei äiti salaa minulta ei niin mitään. Me olemme parhaimmat ystävät; jos äiti lakkaisikin pitämästä minua ystävänä, jolle kaikki puhuu, niin minä kuolisin surusta. Näytä nyt tänne! (Yrittää ottaa vihkoa.) Hyi sinua!

HEIKKI

Äiti saa itse näyttää… Ja tiedäthän sinä kaikki mitä tässä vihossa sanotaan. Minulle vain se on uutta.

ILTA

Onko koko tuo vihko äidin elämästä?

HEIKKI

Kerro nyt, pitääkö äiti paljon puutarhastaan.

ILTA

Enkä kerro. Koska sinä olet paha.

HEIKKI

Ole sitten kertomatta. Kyllä se kaikki tulee esiin täällä.

ILTA tiuskaisee.

Mitä sinä sitten ensinkään kysyt!

HEIKKI

Vanha emäntä vielä herää, kun sinä noin…

ILTA

Ei hän nuku. Eihän hän nuku paljon ensinkään. Makaa vain ja ikävöi kuolleiden lastensa luo.

HEIKKI

Mutta kuinka äiti viipyy näin kauan?

ILTA

Niin, minun vanha palmikkonauhani kyllä olisi kelvannut. Ja nälkäkin on jo niin hirveästi. Ruoka kaikki kuivaa. (Menee keittiöön ja palaa voileipää syöden.) Söisit sinäkin, mörökölli, niin tulisit paremmalle tuulelle.

HEIKKI

Ohoh! Kuka tässä on ollut pahalla tuulella!

ILTA

Sinä, sinä, sinä!… Kuule, lähde huomenna mukaan, niin saat nähdä jotakin kaunista. Omenapuut kukkivat.

HEIKKI

Eihän sitä tiedä lähdettekö tekään.

ILTA

Ihan varmasti. Huomisaamuna. Minua aina niin pelottaa, kun omenapuut ovat kukassa, ettei niille tulisi mitään. Ne ovat silloin niin arat. Hyvänen aika, tuolla nousee jo pilvi Sarkoilan kohdalle.

HEIKKI

Poutapilvi se vain on. Kauniin ilman ne nyt saivat arpajaisiinsa.

ILTA

Olisikin saanut sataa niihin arpajaisiin. Minä en pidä pormestarinnasta.

HEIKKI

No?

ILTA

Hän kohtelee äitiä sillä tavalla, ettei kukaan muu uskalla. »Minä tiedän mitä tiedän», hän aina sanoo.

HEIKKI

Ja mitä hän sitten tietää?

ILTA

Mitä hän tietäisi!

HEIKKI

Hänhän on äidin lapsuudentuttuja.

ILTA

Luokkatoveri.

HEIKKI

Ehkä heillä on jotakin kaunaa niiltä ajoilta asti.

ILTA

No, eikö tuo vihko tiedä?

HEIKKI

Ei, ei tiedä siitä.

ILTA

Kysypä sitä äidiltä ja kerro sitten minulle!

HEIKKI

Kysy sinä!

ILTA

Hän ei sano minulle. Ehkä hän sinulle sanoisi. Mutta sinun pitää kertoa kaikki minulle. Lupaatko…? Kuulehan — kuinka sinun kanssasi on niin hauska jutella» Miksemme koskaan ennen ole näin jutelleet?

HEIKKI

Sinä olet aina ollut koulussa, kun me olemme lukeneet äidin kanssa.

ILTA

Se on totta.

HEIKKI

Sinä rakastat kai äitiä hyvin paljon?

ILTA

Ja vielä häntä kysyt! Etkö sinä sitten rakasta äitiä? eivätkö kaikki ihmiset…! Näkisit kuinka kaunis hän on puutarhassa kitkijävaimojen joukossa! Ja kun hän kulkee pihan poikki aittaan… tai kun hän kulkee navetassa ja silittää lehmien selkiä… tai kun me tulemme talliin ja kaikki hevoset hörhöttävät. Se on myöskin hauskaa, kun me äidin kanssa ajamme Takamaahan…

HEIKKI

Lehmät pidetään siellä kesän yli…

ILTA

Niin! Ja näkisit kun äiti suuttuu. Silloin hän on komea.

HEIKKI

Suuttuuko äiti?

ILTA

Ei sillä tavalla kuin muut. Isä esimerkiksi suuttuu niin ettei sillä ole mitään määrää. Siksi ei isän paljon olekaan jättäydyttävä yksin renkien tai torppareiden kanssa, kun on jokin sellainen asia… Hän vaikka lyö. Eikä sittenkään saa tottelemaan.

HEIKKI

Eikö isä saa tottelemaan?

ILTA

Saa tietysti… yleensä. Mutta kun tulee tiukka eteen, kutsuu hän aina äidin. Äiti on ihan tyyni. Eikä hänen tarvitse kuin hiukan sanoa, niin ne tottelevat.

HEIKKI

Vai niin, vai niin…

ILTA

Kerran esimerkiksi, kun me äidin kanssa olimme Takamaassa, olivat miehet juoneet ja tappelivat, mutta kun me ajoimme pihaan, hajaantuivat pukarit paikalla. Ja voi, voi, kun äiti kerran sovitti voudin ja voudin vaimon. Niillä oli jo kolme lasta, mutta yhtäkkiä se vaimo rupesi pitämään tallimiehestä eikä muuta kuin tahtoi jättää voudin. Äiti meni sitten kerran puhumaan heidän kanssaan ja oli siellä monta tuntia ja miten he lienevät itkeneet ja selitelleet, mutta äiti antoi sitten tallimiehelle palkan kesken vuotta ja voudinväet jäivät yhteen.

HEIKKI

Ja kestikö sovintoa?

ILTA

He ovat vieläkin meillä ja se vaimokos pitää äidistä niin että menisi tuleen hänen edestään. »Kun esti minun tekemästä niin suuren synnin», sanoo hän ja itkee ja siunaa.

HEIKKI

No, sinä pidät tietysti äidistä enemmän kuin isästä.

ILTA

Enkä! Olenko minä sanonut sellaista?

HEIKKI

Et. Mutta kun äiti kerran on niin ihmeellinen.

ILTA

Niin äiti onkin — älä sinä ensinkään pilkkaa siinä.

HEIKKI

Miten minä pilkkaisin — minähän itse ihailen äitiä niin… paljon.

ILTA

Ettäs vain teetkin sen! Mutta sinun pitää ihailla myöskin isää.

HEIKKI

Hyvänen aika, kun en koskaan ole nähnyt häntä.

ILTA

No niin, saat nähdä hänet. Kun hän tänään tulee tutkintoon. Hän on niin toisenlainen kuin äiti… mutta kyllä häntäkin voi ihailla… Kuule, juhannukseksi viimeistään tulet sinä meille. Silloin…

HEIKKI

Mutta jos minä lähden ulkomaille.

ILTA

Äsh, en minä viitsi kuulla — etkö sinä jo ole luvannut ettet lähde.

HEIKKI

Päinvastoin. Lähden heti, kun saan irti rahaa.

ILTA

Saathan sinä sitä, jos mielesi tekee. Onhan tätisi rikas!

HEIKKI

Ei nuoren miehen niin loppumattomiin sovi pyytää vanhalta tädiltänsä.

ILTA

Minä en sinulle antaisikaan, vaikka olisin kuinka rikas.

HEIKKI

Enkä minä ottaisi.

ILTA

Et ottaisi, jos minä hyvästä sydämestä antaisin? Oletpa sinä häijy.

HEIKKI nauraen.

Mutta ethän sinä antaisi ulkomaanmatkaa varten ja muuhun en minä tarvitsisi.

ILTA

Kun minä tahtoisin sinut Sarkoilaan juhannusaikana. Mitään sen ihanampaa ei voi olla! Kuule… mutta se on salaisuus, et saa sanoa sitä kenellekään…! että minä aion pyytää isältä ja äidiltä, että saan kutsua meidän luokan meille ja poikia lyseosta, että voimme tanssia… Joko sinä taas otat tuon vihon… Kuule, osaathan sinä tanssia?

HEIKKI

En, en minä osaa.

ILTA

Tyhmä poika, etkö osaa vai etkö ole osaavinasi?

HEIKKI

Saksanpolkkaa… jonkinlaista… minä osaan.

ILTA

Et mitään uusia tansseja?

HEIKKI

En.

ILTA

No, sama se, tanssimme sitten sitä enemmän saksanpolkkaa, koska se on sinun tanssisi. Sinä!

HEIKKI

Ja sinä! Mutta kuinka äiti voi näin viipyä?

ILTA

Niin, hyvät ihmiset. Tornikello on jo 11 ja kahdeltatoista minun pitää olla tutkinnossa. Kolmatta tuntia äiti nyt on poissa.

HEIKKI

Hän käski minua aamiaiselle ja sanoi heti tulevansa. Käski minun lukea vihkoansa sillaikaa…

ILTA

Hän ei vielä ole harjoitellut iltaa varten — kyllä hänen täytyy heti tulla…

HEIKKI

Olisiko hänelle voinut jotakin tapahtua?

ILTA

Kas, kuinka sinä pelästyt…! Nyt, selvällä päivällä…!

HEIKKI

Niin, onhan nyt selvä päivä… Minulla olisi minullakin vähän kiire järjestää asioitani…

ILTA

No… aiot ehkä päätä pahkaa ulkomaille.

HEIKKI

Kuka tietää. Vaikka pyytäisinkin tädiltä lainaksi rahaa ja lähtisin huomispäivänä.

ILTA

En minä viitsi kuunnella! (Istuutuu ikkunalaudalle, hyräilee jotakin koululaulua. Lempi yhtyy siihen ulkoa.) Kas sinua… ja niin hienona!

LEMPI ikkunan alla.

Kuinka sinä et jo laita yllesi? Minä menen vain ensin juhlakentälle.
Mamma on kaiken päivää ollut siellä koristamassa.

ILTA

Ja minun äitiäni ei kuulu kotiin ensinkään. Meni vain ostamaan minulle palmikkonauhaa ja viipyy aina vain sillä matkalla…

LEMPI

Hän oli juuri meidän puodissa ostamassa matka-arkkua…

ILTA

Äiti matka-arkkua? Eipäs…

LEMPI

Oli kuin olikin. Ja osti kaikkein hienoimman mitä meillä oli. Niin että meidän puotineiti jo kysyi, että Minnekäs emäntä lähtee…

ILTA

Ja mitä äiti sitten siihen sanoi?

LEMPI

Sanoi vain, etteihän sitä koskaan tiedä, minne tulisi matka, täytyy aina olla arkku…

ILTA

No niin, huomennahan me muutamme kotiin… Äiti kai siksi…

LEMPI

Panetko sinä tänään vaaleanpunaisesi…? Pane se, se pukee sinua suurenmoisesti! Tiedätkö, Tirri oli tunnustanut meidän Jaskalle, että hän pitää sinua kaikkein sievimpänä tyttönä meidän luokalla.

ILTA

Hsss!

LEMPI

Kuka tässä nyt kuulisi?

ILTA

Mitä ihmettä äiti sillä matka-arkulla tekee?

LEMPI

Etkö sinä olekaan yksin! Kuka siellä sitten on? Mummosiko?

ILTA

Tule sisään, niin puen ylleni ja menemme yhdessä. En minä enää voi odottaa.

LEMPI

Ai, siellä on mammasi opettaja! (Kirkaisee ja juoksee pois.)

ILTA

Voi, voi sinua… olisit nyt tullut. (Nauraa, vilkuilee sitten hämillään huoneeseen.) Ei, nyt minä en odota. Lähdetään pois syömään.

HEIKKI

Kyllä minä odotan emäntää… Kuka se »Tiiri» on?

ILTA

Mutta jo sinun korviasi! Tirri on… Tirri on… yksi poika vain.

HEIKKI

Sen minä arvaan sanomattakin. Mutta kuka poika? Lyseolainen?
Ylioppilas…?

ILTA

Mitä se sinuun kuuluu? Minä pidän kenestä tahdon.

HEIKKI

Ai, sinä pidät hänestä…

ILTA

Minä vähät hänestä ja sinusta ja kaikista pojista. Minä aionkin ruokkimaan Sarkoilan sikoja ja lehmiä. Sitä et sinä voi kieltää minulta…

HEIKKI

Olenko minä kieltänyt sinua mistään. Saat tietysti pitää Tirristä niin paljon kuin tahdot…

ILTA

Vai onko se sinusta yhdentekevää. Vai saan minä pitää…?

HEIKKI

Mutta Ilta kulta, ei saa noin kiihtyä. Tiedäthän sinä, että lääkäri on sen kieltänyt.

ILTA

No, tuletko sinä sitten kesällä Sarkoilaan?

HEIKKI

Jos olen Suomessa — niin mielelläni. Ja jos sinä olet Suomessa.

ILTA

Minä? Missä minä sitten olisin. No niin, kättä päälle, ja mitä, jos minä opettaisin sinulle uusia tansseja. Nouse ylös siitä!

HEIKKI

Minä olen ihan mahdoton…

Oveen on koputettu. He eivät ole sitä huomanneet. Sisään astuvat pormestarinna ja neiti Marja-Liisa Tattara.

PORMESTARINNA taputtaen käsiään.

Suurenmoista! Nuoret täällä tanssivat… tai kisailevat.

HEIKKI hämillään.

Me vain puhelimme vähän kesän vietosta.

ILTA

Minun piti opettaa häntä tanssimaan, kun ei hän osaa.

PORMESTARINNA

Pyydän saada esitellä meidän juhlapuhujamme, kirjailijatar neiti
Marja-Liisa Tattaran — neiti Sarkoila, maisteri Levänen.

ILTA

Tehkää hyvin ja istukaa.

PORMESTARINNA

Kyllähän me kaikki tunnemme neiti Tattaran kirjoista.

TATTARA

Nykyäänhän ilmestyy niin paljon, että kukapa kaikkia ehtisi lukea.

PORMESTARINNA

No, aina sentään jokainen lukee merkillisimmät uutuudet… Kai maisteri tuntee »Verenkarvaisen puutarhan» — Ilta tietysti ei vielä ole sitä lukenut!

ILTA

Ohoo! Sitä lukevat tytöt jo ensi luokalla.

PORMESTARINNA

Se tapahtuu sitten vallan vastoin opettajien tietoa ja varmaan vastoin kirjailijattaren itsensä tahtoa.. olen ymmärtänyt teidät oikein.

TATTARA

Niin, edellyttäähän se kypsyneempää ikää. Se kirja ymmärretään yleensä väärin. Minä olen hyvin ankara, minä en suinkaan tingi rakkauden asioissa.

PORMESTARINNA

Mutta rouva Sarkoilan pitäisi välttämättä olla mukana tässä keskustelussa… Eikö äiti vielä ole kotona?

ILTA

Me odotamme häntä joka hetki. Hän meni vain vähän ulos.

TATTARA

Me tapasimme hänet kyllä kadulla.

PORMESTARINNA

Niin, siitä on jo runsas tunti. Minä vielä näytin kadun toiselta puolelta kirjailijattarelle, että tuossa menee Anna Sarkoila.

ILTA

Miksi täti juuri häntä näytti — onko hänessä jotakin erikoista?

PORMESTARINNA

On kyllä — onhan hän kaupunkimme komeimpia rouvia…

ILTA

Ei hän ole mikään kaupunkilainen…

PORMESTARINNA

Ohoo, ohoo… pyydän anteeksi, neitiseni…

HEIKKI

Onko neiti Tattara ensi kertaa paikkakunnalla?

TATTARA

Olen. Yleensä olen paljon kiertänyt Suomea, mutta täällä olen todella ensi kertaa.

PORMESTARINNA

Ehkä me ensi kirjassa saamme lukea jotakin näiltä seuduilta…

TATTARA

Kuka tietää.

PORMESTARINNA

Tietysti ihmiset ovat tietävinään keitä henkilöitä ja mitä paikkoja olette tarkoittanut »Verenkarvaisessa puutarhassa»…

TATTARA

He erehtyvät ihan. Sehän on otettu ihan symbolisesti… Eikö se nyt maisteristakin ole ihan selvää?

HEIKKI

Minä valitettavasti en ole lukenut teosta. Omat työni ovat…

TATTARA

Ah, maisteri ei ole lukenut! Nimienkin pitäisi osoittaa, että olen ottanut sen ihan symbolisesti.

PORMESTARINNA

Ei, minä pyydän, keskustellaan siitä vasta kun rouva Sarkoila on mukana. Tulin tuomaan äidille lippuja illaksi. Mutta niitä on tässä vain kaksi ja maisterihan nyt oikeastaan kuuluu perheeseen.

HEIKKI

Siinä tapauksessa teidän olisi pitänyt ottaa neljä, sillä Sarkoilan isäntä saapuu myöskin.

PORMESTARINNA

Minä tiedän, minä tiedän.

ILTA

Ja mummo on täällä ja meidän taloudenhoitaja tulee auttamaan pakkauksessa…

PORMESTARINNA

Mutta meillä kaupunkilaisilla nyt on kuva vain tästä pienestä sikermästä: äidistä, tyttärestä ja ystävästä.

ILTA

Niin, täti, ystävä hän on. Meillä ei ole niitä niin monta.

HEIKKI

Lippuja toivottavasti saa ovella.

PORMESTARINNA

Tietysti. Leikkiähän minä lasken. Muuten tämä ilta nyt näyttää minusta ihmeteltävän terveeltä. Hän on ollut niin heikko lapsi…

ILTA

En minä enää ole mikään heikko, ja jahka minä pääsen kotiin…

PORMESTARINNA

Kyllä sinä vain niin heikko olit, ettei sinussa paljon henkeä ollut.

ILTA

Anteeksi, kyllä minun nyt täytyy mennä syömään, en muuten ehdi tutkintoon.

PORMESTARINNA

Mene sinä vain, me juttelemme täällä maisterin kanssa.

HEIKKI

No, miltä paikkakuntamme tuntuu?

TATTARA

Tämähän on herttainen pieni kaupunki. Ja oikein hyvä museo.
Pormestarinna on ollut niin ystävällinen…

PORMESTARINNA

Niin, minä vein rakkaan vieraamme heti aamulla museoon ja palotorniin. Paras näköala on sittenkin Alppimajassa. Se on kaupunkimme ulkoravintola, sieltä näkyy koko järvenselkä niin ihmeen herttaisesti…

ILTA keittiöstä.

Me vietämme siellä tänäpänä loppujuhlat, Meidän luokka ja kaikki opettajat.

PORMESTARINNA

Niin, arpajaistoimikunta ei ensinkään ole ollut hyvillään siitä, että loppujuhla pantiin arpajaispäiväksi. Ei näin pienellä paikkakunnalla olisi varaa hajoittaa voimiaan.

HEIKKI

Minä olen ymmärtänyt, että näihin arpajaisiin tulee paljon yleisöä maalta.

ILTA

Kaikki opettajat ovat ostaneet liput…

PORMESTARINNA

Mutta eivät ole läsnä… Sehän on tavaton epäkunnioitus vierasta puhujaa kohtaan.

HEIKKI

Mutta neiti Tattarahan puhuu vielä huomenna.

TATTARA

Puhun, puhun. Eihän sitä voi asettaa niin, ettei aina jossakin tulisi kolisionia.

PORMESTARINNA

Pitäisi voida näin pienissä oloissa. Mutta meillä on ollut tuhansia vastuksia. Anna Sarkoilakin pani avustamisensa ehdoksi, että hän saa esiintyä tänään.

ILTA

Kun me matkustamme kotiin huomenna.

PORMESTARINNA

Te olisitte voineet tehdä sen yhtä hyvin ylihuomenna. Nyt olette seitsemän vuotta asuneet täällä, ja sitten riippuu muutto yhdestä päivästä.

HEIKKI

Uudet asukkaat kuuluvat tulevan huomeniltana.

PORMESTARINNA

Kyllä te näytte löytävän selityksiä. Aijai maisteri…!

ILTA

He tulevat junalla ja tahtovat omiin huoneisiinsa. Huomisillalla täytyy kaiken olla valmista.

PORMESTARINNA

No, jos niiksi tulee, olisi Sarkoilan emäntä voinut olla yhden yön vaikka hotellissa. Eikähän Sarkoilasta ole tänne pitkä matka. Sen voi ajaa hyvinkin lyhyessä ajassa. Ei mene tuntia.

ILTA

Menee vain ylikin…

PORMESTARINNA

Minä olen ajanut sen viidessäkymmenessä minuutissa minä…

ILTA

Mitäs ajoa se sitten oli… Oliko tuli irti…?

PORMESTARINNA

Taisi olla.

HEIKKI keskeyttäen.

Neiti esiintyy paljon?

Ilta häviää makuusuojaan pukeutumaan.

TATTARA

Paljon, paljon, valitettavasti.

PORMESTARINNA

Neiti Tattarahan on kuuluisimpia puhujiamme. Tiedättehän te sen…?

HEIKKI

Kyllä… kyllä… Vaikka minä yleensä olen niin vähän seurannut…

PORMESTARINNA

Neiti Tattara puhuu aina kauneudesta. Se on minusta niin erinomaisen hyvin valittu aihe.

TATTARA

Niin, minä olen tahtonut päästä puolueettomalle alalle. Ja sitten kauneuden lipun alle voi mahduttaa kaikkea tivaan ja maan välillä…

HEIKKI

Kaikkea?

PORMESTARINNA

Niin, tietysti kaikkea kaunista. Teidän kirjaanne, tätä viimeistä, on niinkuin te itse sanoitte, ymmärretty väärin. On tahdottu leimata teidät vapaan rakkauden apostoliksi…

TATTARA

On niin kauheaa, että kaikki käsitetään niin väärin.

PORMESTARINNA

»Verenkarvainen puutarha»! — se kuuluu niin pelottavalta ja houkuttelevalta.

HEIKKI

Oliko se se kirja, josta niin paljon riideltiin?

TATTARA

Se, se. Silloin kun se sai valtion palkinnon.

HEIKKI

Vai niin. Minä olin silloin ulkomailla.

TATTARA

Mitäpä sitä ulkomailla. Ah, kun taas pääsisikin! Kun kevät tulee, niin minua täällä kotona oikein tukahuttaa… Ja sitten ulkomaalaiset ystäväni aina kirjoittavat ja pyytävät… Minulla on intresantteja tuttavuuksia. Seurustelen sangen hienoissa piireissä… Jos te tahdotte, maisteri, voin antaa teillekin suosituksia.

HEIKKI

Kiitoksia. Minä seurustelen aina vain kirjastoissa.

TATTARA

Se on tyhmää. Lähtekääpä minun kanssani, niin näytän teille ihmisiä!

HEIKKI

Minä lähden ehkä jo huomenaamulla.

PORMESTARINNA

Tosiaanko!

TATTARA

Ohoo! Ja istutte tässä noin tyynenä. En minä sitten pääse! Minun täytyy vielä pitää juhlapuheet parissa laulujuhlassa ja esitelmiä kursseissa ja ties mitä…

PORMESTARINNA

Voi, voi, mahtaa se olla ihanaa, kun noin voi innostuttaa tuhansia…

TATTARA

Sen asian on niin ja näin. Eivät nykyajan ihmiset kuuntele puheita… Toimeenpanijat tarvitsevat vain nimen ohjelmaansa… yltäkylläisten ihmisten houkutukseksi.

PORMESTARINNA

Ei, neiti, nyt te erehdytte. Esimerkiksi me täällä, kyllä me tarvitsimme itse ihmistä… persoonaa.

TATTARA

Suoraan sanoen: jollen saisi aiheita esitelmämatkoiltani, en kuluttaisi itseäni. Mutta ihminen huvittaa minua äärettömästi, minä tutustun ihmisiin — mitään intresantimpaa ei ole.

PORMESTARINNA

Sitten olen tuonut teidät oikeaan paikkaan: rouva Sarkoila on intresantti. Eikö olekin, maisteri?

HEIKKI

Niin… kyllä kai.

Annan askeleet kuuluvat eteisestä.

PORMESTARINNA

Mutta nyt… nyt hän tulee. Vihdoinkin, Anna! Me olemme täällä kesken kiireidemme jo odottaneet pitkän aikaa. Tässä esitän sinulle nyt Marja-Liisa Tattaran, »Verenkarvaisen puutarhan» tekijän.

ANNA hermostustaan hilliten.

Ikävä että tulin viipyneeksi…

TATTARA

Hauska tutustua. Pormestarinna on teistä kertonut niin paljon.

ANNA

Tehkää hyvin ja istukaa. Minun täytyy laittaa kuntoon tyttäreni, että hän pääsee tutkintoonsa. Neiti on kai ensi kertaa paikkakunnallamme?

TATTARA

Olen, mutta ystävättärenne on kertonut minulle niin paljon, että tunnen olot jo jokseenkin.

ILTA joka on tullut keittiöstä.

Missä sinä, äiti, näin viivyit?

ANNA

Hss, kultaseni. En tahtonut löytää sopivaa väriä. Tule nyt…

Aikovat makuusuojaan.

PORMESTARINNA joka näkee nauhan Annan kädessä.

Etkö voisi sitoa nauhaa täällä, niin mekin saisimme olla seurassanne?
Meillä ei ole paljon aikaa enää…

ANNA

No niin, lapseni, seiso siinä sitten. Sinä olet vähän kiihtynyt. Mikä sinun on?

ILTA

Kun minä odotin sinua niin.

HEIKKI

Me jo yritimme tulla levottomiksi.

ANNA

Ettei Ilta ehtisi tutkintoon…?

PORMESTARINNA

Minä tässä juuri sanoin, että niinhän maisteri on teille kuin perheen jäsen.

HEIKKI

Minä olen tietysti ollut hyvin kiitollinen, kun olen tavannut perheen, jossa olen voinut käydä.

PORMESTARINNA

Kyllähän te olisitte tavannut sellaisia perheitä useampiakin.

HEIKKI

Minä olen jo niin vieraantunut tältä paikkakunnalta.

ANNA kiinnittäessään nauharuusuja Iltan pukuun

Mutta seisopa hiljaa nyt, lapseni.

ILTA

Kun sinä pistit minua.

PORMESTARINNA

Se tietää vain hyvää. Sinua kohtaa tuossa puvussa jokin suuri onni.
Vaikka joutuisit kihloihin.

ILTA

Äiti, nämä vieraat tahtovat tietää mitä sinä pidät »Verenkarvaisesta puutarhasta».

PORMESTARINNA

Niin, minä olin aivan unohtaa…

TATTARA

Olisipa hauska kuulla…

ANNA

Sitä on vaikea sanoa näin äkkiä.

PORMESTARINNA

Tekeekö Aronsilmä oikein?

ANNA

Minä, totta puhuen, en niin tarkkaan muista kirjaa, että…

TATTARA

Sitä kirjaa on ymmärretty väärin…

PORMESTARINNA

Kuinka sellaisen kirjan voi unohtaa! No niin, sankaritar Aronsilmä on miehensä Karhunkämmenen poissaollessa ollut suhteissa useampaankin ritariin. Miehen palatessa tunnustaa hän rakastavansa ritari Rohkeamieltä ja jättää miehensä ja lapsensa ja seuraa ritaria. Tekeekö hän oikein?

ANNA

Tekee tietysti, kun ei enää rakasta miestään.

TATTARA

Minua ilahuttaa, että te, hyvä rouva, katselette asiaa näin terveesti. Minä olen hyvin ankara näissä asioissa: kun rakkaus loppuu, on suorastaan epäsiveellistä asua saman katon alla.

PORMESTARINNA

Mitä mieltä maisteri on?

HEIKKI

Minun täytyy pysytellä syrjässä keskustelusta. En tunne kirjaa enkä näitä asioita.

PORMESTARINNA

Rakkauden asioita — ettekö ensinkään?

ILTA kiivaana.

Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä miehensä luota. Hänen miehensä oli kelpo mies ja piti hänestä. Ja heidän lapsensa…! Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä. Hän ei silloin ajatellut muuta kuin itseään.

ANNA

Älä kiihdy, lapsi, älä…

PORMESTARINNA

Kas vain — pikku Ilta on muodostanut itselleen mielipiteen…

TATTARA

Mutta neiti… mikä teidän mielestänne — minä puhun teille nyt kuin täysikasvaneelle ihmiselle — sitten on pantava perustaksi yhdyselämälle…?

ILTA

Velvollisuudentunto.

ANNA

Mutta miksi sinä olet niin kiihdyksissä?

TATTARA

Niin voitte puhua te, joka ette ole elämässä mitään kokenut…

ILTA

Äiti, muistatko sinä voudin väet?

ANNA

Te näette pikku tyttäressäni kypsyneitä ajatuksia… Me olemme aina olleet kuin hyvät toverit, siksi hän on kypsynyt vähän ennen aikaansa.

ILTA

Enkö minä jo valmistu, äiti?

ANNA

Heti, heti. Oletko syönyt…? Anteeksi nyt tämä kiire. Talo on hajoamistilassa. Me muutamme täältä huomisaamuna.

TATTARA

On hyvin epäkohteliasta tulla näin…

PORMESTARINNA

Minä tahdoin vain näyttää rakkaalle vieraallemme jonkin kodin kaupungissa…

TATTARA

Minulle on tietysti hyvin hauskaa tutustua seutuihin ja ihmisiin — ennen kaikkea ihmisiin.

ANNA

Jos te tahdotte tutustua johonkin tyypillisesti paikkakunnalliseen, niin on kai minun kotini viimeinen. Me olemme tyttäreni kanssa asuneet täällä hänen kouluaikansa, mutta kotimme on… (Hätkähtää.)

PORMESTARINNA

Sarkoila. Minä olen kyllä kertonut rakkaalle vieraallemme. Ennen maailmassa tämä Anna aina hullutteli, että hän naikin talon. Muistatko, Anna?

ANNA hermostuneena.

Siellä on hyvin kaunista. Kyllä sitä taloa voi rakastaa. Ja mitä paikkaa tahansa, missä elää ja tekee työtä.

ILTA

Ohoh, äiti, ei mitään muuta kuin sitä yhtä vain! Niin minäkin tekisin: naisin talon…

PORMESTARINNA

Sinun ei tarvitse naida taloa, onhan se sinulla! Eikä ottaa mitään kaupanpäällisiä!

ILTA

Ottaa mitä…? Mitä täti sanoi?

ANNA

Mutta Ilta, lapseni, älä ole noin ärtyisä. Nythän sinä oletkin valmis.

Katselee häntä hellästi.

TATTARA

Allerliebst… Allerliebst!

ANNA

Minä en ehdi alkuun. Mutta tulen niin pian kuin vain voin…

ILTA

Tietääkö täti, että sellaista miestä kuin minun isäni ei ole toista!
Hän on niin hyvä, niin reipas, niin…

PORMESTARINNA

Mutta kuka sitä on kieltänyt. Hän on aivan mainio mies.

ANNA

Lähde nyt, lapsi, ettet myöhästy. Voiko äiti olla levollinen?

TATTARA

Minä toivon, että saan nähdä neidin vielä. Tahtoisin selvittää teille Aronsilmän ja Karhunkämmenen välejä, tahtoisin, että te ymmärtäisitte, miksi Aronsilmän täytyi jättää miehensä…

ILTA

Minä olen ajatellut sitä asiaa ja keskustellut siitä tyttöjen kanssa — ei minun mielipiteeni muutu…

Niiaa, lähtee. Anna seuraa, syleillen häntä ovella.

TATTARA

Hän on mainio!

PORMESTARINNA kuiskaamalla.

Te ette vielä tunne äitiä… Ja Sarkoila, se on vanha herraskartano, sellainen taittokattoinen rakennus ja suuri puutarha. Ja kummittelee. Sellaisen talon voi naida.

ANNA karkottaen luotaan kuin pahaa unta.

Mutta minähän en vielä ole syönyt… Sallittehan että…

PORMESTARINNA

Totta kai… vai et sinä vielä ole syönyt. Me lähdemme myöskin heti.

HEIKKI

Te pyysitte minutkin aamiaiselle…

ANNA

Eikö Ilta tarjonnut teille?

HEIKKI

Me odotimme emäntää…

ANNA

Mutta tehkää hyvin. Voi, voi… Eikö äitikään vielä ole saanut ruokaa!

HEIKKI

Häntä ei ensinkään ole näkynyt.

Menee keittiöön.

ANNA

Äiti raukka, olisiko hän nyt saanut unta. Hän kun ei voi nukkua öisin.

Menee vierashuoneeseen.

PORMESTARINNA

Ja tämän Annan kotitalo, Siuroniemi, on toinen ihmeellinen talo. Vanha emäntä elää vielä, hän kuuluu olevan täällä käymässä. Anna perii kaikki.

TATTARA

Tämä on erinomainen sattuma. Minä tarvitsisin juuri tällä hetkellä tällaista taloa. Minulla on hyvä aihe. Mutta sen pitäisi saada taustaa. Jos minä ehtisin käydä Sarkoilassa. Huominen aamupäivähän on vapaa.

PORMESTARINNA

He lähtevät aamulla. Minä ehdotan.

TATTARA

Mutta voiko sitä?

PORMESTARINNA

Minä voin mitä tahdon! Niin, niin, tämä Anna oli tyttönä hurja. Tanssi ja ratsasti ja oli miesten kanssa kilpa-ajoissakin. Isä oli suuri hevosmies. Ja kosijoita kävi likeltä ja kaukaa. Minunkin mieheni… Minä kerron sen teille kirjailijana… Tuskin hän on häntä vieläkään unohtanut.

TATTARA

Minä näkisin mielelläni hänen miehensä!

PORMESTARINNA

Hän tulee tänne arpajaisiin.

TATTARA

He eivät ole onnellisia?

PORMESTARINNA

Eivät.

TATTARA

Ja te luulette, että se on tämän maisterin syy…?

PORMESTARINNA

Siltä näyttää.

TATTARA

Hän pitää tyttärestä. Heillähän oli niin hellä kohtaus.

PORMESTARINNA

Minä näin sen ihmeekseni. Mutta olisiko koko kaupunki voinut erehtyä?

Anna ja vanha emäntä tulevat.

EMÄNTÄ

Päivää. Mitäs pormestarinnalle kuuluu?

PORMESTARINNA

Hauska nähdä emäntää. Siitä onkin aikoja… Tämä on meidän juhlapuhujamme, neiti Tattara.

TATTARA

Päivää.

EMÄNTÄ

Jumal'antakoon.

PORMESTARINNA

Ja emännän jalat ovat vain samanlaisina?

EMÄNTÄ

Niin, ei suinkaan ne parane. Mutta jos tohtorit tietäisivät jotakin lievikettä. Sentähdennän tämä tyttäreni tahtoi minut tänne. Mutta mitäs tohtorit — ihmisiä ne on nekin.

TATTARA

Mikäs emäntää vaivaa?

EMÄNTÄ

Se vanhojen tauti vain, se kleini eli reumatismi eli miksi ne sitä sanovat. Se on jo ollut minussa niin kauan. Siitä kun isäntä kuoli ja minä myin talon.

TATTARA

Se mahtaa olla kovin raskasta.

EMÄNTÄ

Ei minun sovi valittaa. Minä olen saanut maallista omaisuutta niin että voin olla sairaanakin…

PORMESTARINNA

Onhan se hyvä, kun voi sen niin ottaa.

EMÄNTÄ

Ihminen potkii tutkainta vastaan. Ei se auta. Sitten kun hän oppii tyytymään Jumalan tahtoon, tulee hänen helpompi olla.

TATTARA

Niin, niin.

ANNA keittiöstä.

Tulkaa nyt, äiti.

Emäntä kammertaa hitaasti keittiöön.

PORMESTARINNA

Kuule, Anna, neiti Tattara näkisi niin mielellään tuollaisen vanhan herraskartanon. Eikö hänen huomisaamuna sopisi lähteä Sarkoilaan teidän kanssanne ja sitten palata juhlaan?

ANNA

Huomenna…?

PORMESTARINNA

Mikä se tunnin matka nyt on.

ANNA

Puolentoista.

PORMESTARINNA

Etkö muista sitä matkaa, kun ajoimme sen viidessäkymmenessä minuutissa…

ANNA

Minä ajoin silloin hiukan hurjasti.

PORMESTARINNA

Nämä ajoivat edellä mieheni kanssa, minä ja isäntä tulimme perässä.

ANNA

Kaikkia sinä muistat. Siitähän on niin kauan.

PORMESTARINNA

Kyllä minä sen matkan muistan ikäni.

TATTARA

Onko rouva Sarkoila niin tottunut ajaja?

ANNA

Siihen aikaan… Meillä oli silloin niin hyviä juoksijoita.

PORMESTARINNA

Ne olivat Siuroniemen hevosia, sinun myötäjäishevosiasi… Muistaakos emäntä niitä hevosia?

EMÄNTÄ keittiöstä.

Muistan kyllä. Ne olivat niin samannäköiset, sellaiset hallavat.

PORMESTARINNA

Niin, hiekankarvaiset. Tavattoman kauniit. Eikö toinen niistä vikaantunut jollakin lailla? Ai, minä muistan…

ANNA tulee keittiöstä.

Minä soisin mielelläni, että neiti saisi nähdä Sarkoilan. Siinä voisi kyllä kirjailijalle olla yhtä ja toista hauskaa…

PORMESTARINNA

Silloinhan se hevonen vikaantui, kun lähetettiin noutamaan sinulle pappia.

ANNA

Onpa sinulla muistia. Minä olen ne asiat aikoja sitten unohtanut. Mehän paranimme, sekä minä että lapsi…

PORMESTARINNA

Se oli tämä sama Ilta… Se oli syntyessään niin heikko.

ANNA

Mutta lääkärit myöntävät jo, että hän huolellisella hoidolla voi tulla ihan voimakkaaksi. Pahin aikahan nyt on ohi. Kouluaika.

TATTARA

Sarkoilassa tietysti on hyvin terveellistä. Olisipa hauska nähdä se talo.

ANNA

Siellä on nyt vain kaikki sekaisin, kun olen ollut poissa. En tiedä… Olen vähän ajatellut… jos lähtisin saattamaan…

PORMESTARINNA

Sittenhän neiti Tattara saisi ajaa itse isännän rinnalla.

TATTARA

Jollei se tuota vaikeuksia, niin olisin kovin kiitollinen… Ehkä myöhemmin päivällä saan tulla kuulemaan…?

PORMESTARINNA

Mutta mitähän ne muut rouvat sanovatkaan, kun olen ollut poissa koko aamupäivän! Hyvästi nyt Hyvästi, hyvästi ja kiitos vain…

TATTARA

Ja minä pistäydyn sitten…

ANNA

Tervetuloa vain. (Menee keittiöön.)

PORMESTARINNA