Liput ovat tässä pöydällä. Maisteri tietää.
HEIKKI
Kyllä.
TATTARA eteisen ovella.
Mutta kyllä te osasittekin pumputa niin että minä oikein pelkäsin.
PORMESTARINNA
Kyllä minä häntä pumppuan. Ei hän minulle suutu. Minä tiedän mitä tiedän.
TATTARA
Tiedättekö vielä…?
PORMESTARINNA
Olen luvannut vaieta. Mutta jos hän minua suututtaisi, avaisin suuni…
TATTARA
Tämäpä on intresanttia! (Poistuvat.)
ANNA tulee syvään hengittäen huoneeseen.
Mitä minä teen… mitä minä teen?
HEIKKI hänen jälkeensä.
Minä olen ollut kuin tulisilla kekäleillä. Miksette voinut sanoa heille, ettette ehdi… Luuletteko, että he ovat ystäviänne?
ANNA
En. Mutta mitä minä teen…? Te kuulitte mitä Ilta sanoi.
HEIKKI
Kuka tuo pormestarinna on ja mitä hän on tietävinään…?
ANNA
Ah, vanhoja juttuja… Emme koskaan ole toisistamme pitäneet.
HEIKKI
Mitä hän sitten tulee tänne?
ANNA
Hän hakee jostakin syystä seuraani.
HEIKKI
Näyttäkää te hänelle, ettette tahdo hänen seuraansa.
ANNA
Kyllä hän sen tietää…
HEIKKI
Tämä on viimeinen päivä ja minulla olisi niin paljon puhumista. Se teidän vihkonne — minkä ilon teittekään minulle. Se on niin ihanasti kirjoitettu…
ANNA
Kuinka hauskaa, että siitä piditte. Minä niin kauan epäilin, antaisinko sen teille ensinkään.
HEIKKI
Kuinka saatoitte…! Tiedättehän miten suuriarvoinen jokainen tieto teistä on minulle. Minä tahtoisin tuntea teidät niin perin juurin.
ANNA
Ei kannata…
HEIKKI
Miksi te silloin ajoitte niin hurjasti…? Te ette tahdo sanoa.
ANNA
Miksen. Voittehan te sen kuullakin: pormestari istui vierelläni ja puheli yhtä ja toista. Hän kuvasi miltä tuntuu, kun on vastanainut ja huomaa, että vaimo on ihan vieras — ihan kuin joku kuka tahansa…
HEIKKI
Rakastiko hän teitä… Ja te?
ANNA
Minä vain ymmärsin hänet.
HEIKKI
Oliko hän ollut teille paljonkin?
ANNA
Ei. Olimme tanssineet koulujuhlissa. Sitten kerran kirjoitti hän minulle Siuroniemelle…
HEIKKI
Ja te?
ANNA
Minä vastasin, etten voi.
HEIKKI
Teillä oli paljon ihailijoita?
ANNA
Olinhan minä rikas.
HEIKKI
Ja te valitsitte rikkaan.
ANNA
Mitä me niistä vanhoista asioista. Sanokaa minulle mieluummin miten minä saan Iltan ymmärtämään…
HEIKKI
Minä olin niin onnellinen, kun luin vihkoanne. Minä omistin niin paljon, minä luulin niin tuntevani teidät ja saaneeni sielunne avaimen. Te olitte niin selvänä ja kirkkaana edessäni, mutta nyt te taas pakenitte niin kauas…
ANNA
Älkää halutko nähdä minua pohjaan sakka. Siellä on pimeää…
HEIKKI
Antakaa minun nähdä… Minulla ei koskaan ole ollut ystävää — te olette ainoa, jonka kanssa olen saanut puhua.
ANNA
Mitä te tahtoisitte tietää…?
HEIKKI
Kaikki… Kaikki…
ANNA
Rikkaus voi olla kirous… Minä opin halveksimaan rakkautta, niinkuin kulkutautisairaalassa halveksitaan kuolemaa. Siinä ei ollut minulle mitään pyhää eikä kaunista. Se oli minulle kauppatavaraa.
HEIKKI
Ettekö koskaan ole rakastanut?
ANNA
Tytärtäni.
HEIKKI
Minä varmaan en myöskään koskaan tule rakastamaan. En ole koskaan tuntenut mitään sellaista.
ANNA
Ehditte vielä.
HEIKKI
En usko… Ja mitä minä teen rakkaudella, jos saan pitää teitä ystävänäni, kertoa teille kaikki ja te kerrotte minulle…
ANNA
Onhan se onnellista, jos vähän pidätte minusta. Miksi te pidättekään? Ei se kannata…
HEIKKI
Miksi? Siksi, että te olette ollut minulle niin hyvä, niin hyvä… Siksi, että te olette tuonut minut sairasvuoteen äärestä elämään ja terveyteen…
ANNA
Minä ymmärrän miten raskasta teidän, nuoren ihmisen, on ollut viettää vuodet umpeensa sairaan tätinne luona.
HEIKKI
En minä sitä niin käsittänyt ennen kuin te näytitte minulle uuden elämän… Ihanan elämän…
ANNA
Mutta auttakaa minua nyt keksimään miten saan Iltan mukaan. Hän on niin järkähtämätön. Enkä minä uskalla tuottaa hänelle mielipahaa.
HEIKKI
Onhan hän nyt terve…
ANNA
Ei hän ole. Te ette usko mitä taistelua minä olen käynyt hänen elämästään koko ajan. Minulla on alituinen pelko…
HEIKKI
Mutta onhan hän järkevä tyttö… Muuten, tiedättekö, olen ankarasti ruvennut ajattelemaan, jos lähtisin mukaan!
ANNA
Todellako? Ihanko totta? (Äidilleen keittiöön.) Voi, voi, voi äiti, kuinka hauskaa — maisteri Levänen lähtee mukaan.
HEIKKI
Ei se ihan varmaa ole.
ANNA
Mikä pitelee?… Ei mikään saa pidellä. Olenhan minä teille velkaa.
Älkää nyt olko niin ylpeä.
HEIKKI
Te loukkaatte minua, jos siitä puhutte… Voinhan minä järjestää asiani, jos tahdon.
ANNA
Voi, tahtokaa nyt… Te voisitte olla meille niin suureksi avuksi, te opastaisitte meitä kaikin tavoin…
Emäntä on lopettanut syöntinsä, siunannut ja kammertaa huoneeseen.
HEIKKI
On vähän kovaa jättää täti raukka yksin. Mutta olisihan se tavattoman hauskaa minulle saada matkustaa teidän kanssanne. Me voisimme iltaisin olla yhdessä ja sunnuntaisin tehdä huviretkiä.
ANNA
Niin, niin, niin! Nyt minä paikalla puhun Iltalle.
EMÄNTÄ
Ja joko sitä huomenna pitäisi lähdettämän?
ANNA
Jo… Mitä siitä siirtää.
HEIKKI säihkyvän iloisena.
Pitää ehkä sähköteitse tilata paikat, tähän aikaan matkustaa paljon väkeä.
ANNA
Niin, tietysti. Teettehän te sen. Meille — ja itsellenne,
HEIKKI
Mutta passi?
ANNA
Se on jo minulla. Tässä.
HEIKKI
Minä riennän sitten. Näkemiin asti. (Lähtee.)
ANNA
Näkemiin.
Hetkisen äänettömyys. Emäntä asettuu keinutuoliin.
EMÄNTÄ
Etkö sinä käy kotona ennen lähtöäsi?
ANNA
Mitä minä siellä kävisin. Mimmi voi panna kokoon tavarani.
EMÄNTÄ
Isäntä ei sitten vielä tiedä mitään?
ANNA
Ehtiihän hän sen kuulla, jahka nyt tulee. Jahka nyt Iltakin tietää.
EMÄNTÄ
Ja tämän kesänkö sinä olet poissa?
ANNA
Ehkä kauemminkin.
EMÄNTÄ
Sinä olet nyt ollut naimisissa kuusitoista vuotta. Ei pitäisi ryhtyä sellaisiin kuin sinä aiot.
ANNA
Älkää puhuko. Ettekö te ole nähnyt miten heikoksi minä olen käynyt.
EMÄNTÄ
Samahan se on ollut kaikkina näinä kuutenatoista vuotena. Mitenkäs se nyt olisi vaikeampaa kuin ennenkään?
ANNA
Onhan siinä suuri ero. Olenhan talvet voinut olla Iltan kanssa täällä. Kesällä olen oleskellut puutarhassa ja Takamaassa ja… Mutta olla nyt aina, aina hänen kanssaan, kuunnella hänen moitteitaan ja… esityksiään.
EMÄNTÄ
Täytyyhän hänen ajatella taloa. Mihin Sarkoila kerran joutuu? Käy niinkuin Siuroniemen. Ei sitä ilokseen katsele, kuinka kaikki ränstyy…
ANNA
Ilta menee naimisiin…
EMÄNTÄ
Kuka sitä tietää annetaanko Iltalle edes elonpäiviä.
ANNA
Kuinka te voitte tuolla tavalla!
EMÄNTÄ
Lääkärit ovat aikoja sitten tuominneet hänet kuolemaan.
ANNA
Hän elää vasten kaikkia heidän tuomioitaan. Ja hänen täytyy elää. Minä pidän hänet rakkaudellani elossa, maksoi mitä maksoi…
EMÄNTÄ
Mutta jos silti…
ANNA
Kuinka pahaa te teette minulle, äiti! Minkätähden te kiusaatte minua?
EMÄNTÄ
Minun mieleeni tulee vain, että Jumala aina käy kiinni meidän arimpaan kohtaamme, kun hän tahtoo meitä kasvattaa.
ANNA
Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut — kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin, minä ajoin hevosta kuin humalainen poika… minä nauroin kun sain kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan minulta vielä vaatia?
EMÄNTÄ
Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus.
ANNA
Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi suudella ruoskaansa…
EMÄNTÄ
Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii.
ANNA
Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani puolesta.
EMÄNTÄ
Etkö sinä ainoasi puolesta voisi taipua pitämään koossa kotia? Se hajoaa jos sinä sen heität.
ANNA
Mutta tiedättehän mitä hän minulta vaatii!
EMÄNTÄ
Minulta on kuollut yhdeksän lasta. Sinä olet viimeinen. Sentähden minä nyt tahtoisin taivuttaa sinun tahtoasi ettei Jumalan tarvitsisi käyttää niin kovia keinoja. Koettaisit vielä. Kun isäntä tulee, niin mene ystävällisesti vastaan. Lähde kotiin ja ole miehellesi alamainen.
ANNA
Onko Jumala sitten tyydytetty? Antaako hän sitten lapsen elää?
EMÄNTÄ
Voi, voi, kuinka sinä kysyt! Tiedänkö minä sen? Mutta sittenhän olet tehnyt mitä olet voinut. Kyllä ihminen voi paljon. Minä olin nähnyt meidän isännän kaksi kertaa, kun meidät pantiin kuulutukseen. Puhemiehen kautta kaikki toimitettiin. Olin seitsemäntoista» vuoden vanha. Ensimmäisenä kuulutuspäivänä oli käsketty vieraita ja isäntä tuli ennen. Me jäimme kahdenkesken, kun äiti meni toimittamaan kahvia. Minua hävetti niin, että läksin äidin perässä.
ANNA
Kun se oli niin vieras mies!
EMÄNTÄ
Ja muistatko sinä, silloin kun sinun lapsesi syntyi…
ANNA
Muistan, muistan… älkää, älkää…
EMÄNTÄ
Sinä häpesit sinäkin ja…
ANNA
Älkää kajotko siihen, äiti. Minä en saata sitä muistaa.
EMÄNTÄ
Älä riuhdo, lapsi. Minäkin opin rakastamaan miestäni. Hän oli minulle hyvä ja minä kuuntelin häntä kaikessa. Sinun miehesi on kunnon mies, sinä olet itse hänet valinnut. Älä unohda, ettei hän tullut sinua pyytämään, vaan sinä pyysit häntä.
ANNA
Minä tiedän, minä tiedän. Minä en jaksa nyt, äiti. Kuinka täällä on kuuma. Varmaan tulee ukkonen. Mitähän se tietääkään näin aikaiseen?
EMÄNTÄ
Ei se enää ole aikaista.
Ulkoa kuuluu ajoa, rattaat kääntyvät sisään portista.
ANNA
Nyt ne tulevat kotoa… Sarkoilasta! (Karkaa ulos. Ääniä pihamaalta. Hetken perästä Mimmi ja Anna sisään keittiöön.) Voi kuinka ne ovat komeat! Enhän minä ole niitä tällaisina nähnytkään, eikö niitä ensinkään ole ajettu?
MIMMI yhä keittiössä.
Eihän niitä — emännän hevosia. Ne olivat niin villit, kun piti lähdettämän pihasta, etteivät tahtoneet päästää rattaille.
ANNA
Voi ihme, onko reikäleipä lopussa! Mutta sokeria… sokeria! (Kuuluu kuinka hän laatikosta kopeloi sokeria, puhuttelee hevosia avonaisesta ikkunasta.) Soh… soh… soh… te minun rakkaat ystäväni…
MIMMI riisuttuaan keittiössä huivinsa ja päällystakkinsa tulee sisään, emäntä ojentaa hänelle keinutuolista kätensä.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon ja kiitoksia vain. Vai tultiin sitä nyt. Mihinkäs isäntä jäi?
MIMMI
Meni tutkintoon, kun näki, että kello jo oli niin paljon. Me myöhästyttiin vähän kotona, kun isäntä makseli palkkoja hantverkkereille, että pääsivät pois. (Kuiskaa ) Näes' kun meillä on pantu kaikki huoneet uuteen uskoon, uudet tapetit joka paikkaan, siksi kun emäntä ja Ilta palaavat. Siitä on määrä olla puhumatta, että emäntä vasta sitten näkee…
EMÄNTÄ
Onko siellä Sarkoilassa nyt niin reirattu! Voi nyt kuitenkin…
MIMMI
Emännän kamariin pantiin sellaiset tapetit, jotka maksoivat kolmatta markkaa rulla…
EMÄNTÄ
Mitä se isäntä nyt ajattelee… Jollei Anna sitten näistä pitäisikään.
Sille pitää olla ihan sellaista, jommoista se tahtoo.
MIMMI
Isäntä käytti oikein museon maisterin meillä, että hän sanoi mimmoiset ne olla pitää.
EMÄNTÄ
Siunatkoon sitä isäntää!
MIMMI
Iltan sohvaan pantiin uusi päällinen. Ja sitten isäntä ostaa emännälle ja Iltalle kesäkankaita. Kyseli minulta tarkkaan mitä kaikkea emäntä voisi tarvita.
EMÄNTÄ
Kun se nyt antaisi niiden olla ostamatta.
ANNA lähestyy pihamaalta.
Juottakaa ne nyt ja pankaa sitten kauroja eteen. (Tulee sisään.) Voi, voi… Kyllä ne ovat ihanat! Ja tunsivat minut… ihan heti! No, Mimmi kulta, onko kaikki hyvin?
MIMMI joka kääröstä on ottanut esiliinansa ja panee sitä vyölleen.
Onhan se niinkuin emännättömässä talossa voi olla.
EMÄNTÄ
Kuinkahan tästä nyt valmistutaan huomisillaksi?
MIMMI
Otetaan yö lisäksi, jollei päivä riitä. (Menee keittiöön.)
ANNA
Voi, voi, kyllä minä niistä pidän!
EMÄNTÄ
Olet ihan karvoissa.
ANNA
Miksen minä pääse irti? Mikä minua täällä pitelee?
EMÄNTÄ
Talo.
ANNA
Olenko minä hullu, hullu, hullu!
MIMMI tuo kimpun vasta-auenneita koivunlehviä, ojentaa Annalle.
Pistin mukaan mäestä, kun emäntä niistä niin pitää.
ANNA upottaa kasvonsa lehviin. Oi voi!
EMÄNTÄ
Ala, Mimmi, sitten vain ottaa alas uutimia ja panna pois tavaroita. Tai jos ensin keittäisit kahvia, niin on isännälle valmiina.
MIMMI alkaa touhuten kulkea keittiön ja salin välillä.
Isäntä kutsutti jo maanantaiksi puutarhanlaittajat. Ja sinne vedettiin jos mitä lajia maata. Emäntää vain odotetaan…
Anna on painanut päänsä lehviin, nyyhkyttää ääneensä.
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Uutimet poissa, huonekaluja muuttokunnossa. Lehvät maljakossa, kahvivehkeet pöydällä. Emäntä istuu keinutuolissa peukalojaan pyöritellen. Anna ja Minimi järjestelevät tavaroita. Suuri, uusi matka-arkku permannolla.
MIMMI
… Ei isäntä ottanut kuuleviin korviinkaan. »Se on meidän emännän haka eikä siihen kosketa.» Ja niine hyvineen saivat tukkiherrat mennä.
EMÄNTÄ
Taitavat jo olla lahoja sisältä ne hongat.
ANNA
Joissa ei ole yhtään kuivaa oksaa!
MIMMI
Vaikka kepilläkin lyö, niin ovat niin tiiviit että ikinäs. Ei niitä senpuolesta tarvitse myydä.
ANNA
Tottahan marjapensaiden juuret tulivat hoidettua?
MIMMI
Kyllä ne koettivat. Vouti kovin ihmetteli, kun ei emäntää kuulunut käymään niinkuin ennen. Minä sitten kahvitin miehet. Kaikki ne sitä päivittelivät, että miksei emäntä tule katsomaan puistoaan.
ANNA
Minulla oli kai täällä silloin jotakin hommaa, etten voinut päästä.
Kuinka karjakko nyt on ollut?
MIMMI
Sekös odottaa emäntää kotiin. Ei se ole maistanut »Ei viedä lehmiä Takamaahan ennenkuin emäntä on nähnyt karjan», se sanoi. Ja sitä on pesty ja suittu.
ANNA
Niinkuin en minä olisi päässyt Takamaahan!
EMÄNTÄ
Ei nyt vielä ole ruohoakaan.
MIMMI
Olisi sitä ollut nuorelle karjalle. Sehän on niin väkevää näin keväällä. Pyhäkoulua lapset kanssa kovasti kysyvät. »Koska emäntä tulee» ja »koskas Ilta tulee»? »Ja tuokos ne niitä uusia laulukirjoja?» Niin ne kysyvät, että niistä on ihan pääsemättömissä. Ne olisivat tahtoneet kokoontua jo ensi pyhänä, mutta minä sanoin, ettei vielä ennen kuin emäntä antaa sanan.
Ilta ja Lempi törmäävät sisään.
ILTA
Äiti, kun et sinä tullutkaan! Voi, voi kuinka vahinko. Se oli niin juhlallista.
LEMPI
Johtajatar itse piti meille puheen.
ILTA
Me itkimme kaikki.
LEMPI
Ilta on paras matematiikassa. Hän sai…
ILTA
Arvaapas, äiti, mitä minä sain. Et saa sanoa, Lempi. Kymmenen! Niin, uskotkos sitä. Tule nyt katsomaan. Mutta Mimmi, päivää, Mimmi kulta.
MIMMI
Terveisiä Sarkoilasta.
ILTA
Kiitoksia. No voi, voi, kun taas näkee sen Mimmin!
MIMMI
Kun ei Iltakaan yhtään ole käynyt kotona.
ILTA
Kyllähän minä olisin tullut, mutta äiti on ollut niin varovainen, etten rasittuisi. Eihän karja vielä ole lähetetty Takamaahan?
MIMMI
Ei. Lähetetään vasta kun emännät ovat sen nähneet.
ILTA
Ja mitäs siellä nyt on tehty?
MIMMI
Perunoita päästiin panemasta… Mutta Iltapas on laihtunut.
ILTA
Kyllä minä taas lihonkin, kun saan kaiken kaupunkilaisuuden päältäni.
LEMPI
Sinä olet paljon kauniimpi näin.
ANNA sulkee Iltan syliinsä.
Jumalan kiitos, että se nyt on ohi.
ILTA
Mitä äiti siitä sanoo?
ANNA
Kyllä äiti on iloissaan.
LEMPI
Laulussa me saimme molemmat kymmenen.
ILTA
Mutta kielissä minä olen mahdoton. Saksassa tuli kuutonen että helähti. Ei minuun ole edes sekään tarttunut, että äiti on lukenut saksaa.
EMÄNTÄ
Mitä siinä on uskonnossa?
ILTA
Ai mummo, mummolle pitää näyttää! Kahdeksan se nyt niin huonoa ole.
MIMMI
Jokos isäntä näki todistuksen?
ILTA
Totta kai! Se oli niin kauhean hauskaa, kun minä äkkäsin isän ovella.
LEMPI
Kun tämä Ilta ihan karkasi käsivarteeni ja oli huudahtamaisillaan.
EMÄNTÄ
Minne isäntä jäi?
ILTA
Meni kauppoihin. Ja tiedättekö, kun ne isän kesävaatteet ovat niin rumat, niin rumat. En minä yhtään muistanut, että ne ovat sellaiset. Ja kaulaliina — minä sanoin hänelle suoraa päätä, että hänen pitää ostaa toinen.
ANNA nauraa omituisesti.
Olisit varmuuden vuoksi mennyt itse mukaan…
ILTA
Kuinka niin?
ANNA
Että olisit saanut mieleisesi…
ILTA
Minä läksin lennossa näyttämään todistustani sinulle ja mummolle.
ANNA
Oikein, lapseni, oikein…
EMÄNTÄ
Toki isäntä ne sellaiset osaa ostaa. Mitä kaikista turhista,
LEMPI
Ei se ole ensinkään helppoa. Meidän äiti ostaa kaikki isän vaatteet ja kravatit.
ILTA
Ja kerran kun minä olin teillä, näin kuinka sinun äitisi sitoi kravatin isäsi kaulaan.
LEMPI
Niinhän äiti aina on tehnyt. He ovat niin rakkaat keskenään. (Nauravat, menevät syrjään ja kuiskailevat.)
EMÄNTÄ
Kuuletko nyt kuinka isäntä on hyvä sinulle. Kyllä sinä vain saat kiittää Jumalaa sellaisesta miehestä.
ANNA
Älkää puhuko, äiti. Minulle olisi paljon helpompi, jos hän olisi minulle paha, minua inhottaa hänen huolenpitonsa, minua iljettää hänen hyvyytensä. Minä en käsitä, miten voin hänet tavata.
ILTA
Äiti, mummo… tiedättekö… sanonko minä?
LEMPI
Et saa, sehän on salaisuus! Jos Tirri saa tietää, että minä olen kertonut, niin hän nylkee minut…
ILTA
Kuinka hän saisi sen tietää… Oletko hullu vallan! Ei suinkaan mummo juokse sitä kertomaan eikä äiti liioin…
LEMPI
No ei, mutta…
ILTA
Me saamme yöllä serenadin. Ajattele, äiti. Minä ja Lempi! Mutta hyvät ihmiset, kuinka te tänään olette surullisia. Olihan minun todistukseni hyvä… tai parempi kuin se on ollut… ettekä kuitenkaan…
ANNA
Minä iloitsen niin, lapsi. Mutta huomista matkaa varten on paljon tekemistä.
ILTA
Ethän sinä mitään tee — kävelet vain ja seisoskelet.
ANNA hätääntyen.
Teenhän minä sentään. En minä työttä ole, minä ajattelen…
ILTA
Pahastuitko, äiti, minulle! Tiedäthän sinä kuinka sinusta pidän.
ANNA
Pidätkö oikein paljon? Voitko äidin tähden luopuakin jostakin…?
ILTA
Älä nyt ole lapsellinen… eihän tässä ole mistään raskaista uhreista kysymys… Etkö tahtoisi, että minä saisin serenadin? Siitäkö?
LEMPI
Minä saan kanssa. Monet tytöt meidän luokalta saavat. Tirri… minun serkkuni Tauno Tenhola pitää Iltalle.
ANNA
Sehän on kovin ystävällistä. Ja niin kaunista herätä lauluun.
EMÄNTÄ
Onko hän Tenholan poikia?
LEMPI
On.
EMÄNTÄ
Onko se se, joka lukee papiksi?
LEMPI
On. Hyvä poika se on.
EMÄNTÄ
Sehän on mukavaa, että lukee papiksi.
ILTA
Mutta minä en hänestä pidä. Minä en huoli kenestäkään. Minä menen
Sarkoilaan.
ANNA
Älä ole tyhmä, kultaseni. Kuka sen on sanonut, että sinun täytyisi pitää Tauno Tenholasta?
ILTA
Pojat pitävät aina serenadin tytöille joista pitävät.
LEMPI
Kysy nyt, Ilta, sitä asiaa.
ILTA
En minä nyt.
LEMPI
Mutta Ilta… Täti, Iltan piti pyytää tädiltä jotakin.
ILTA
Et saa puhua…
ANNA
Mitä, lapseni?
ILTA
Jollet sinä suostu.
ANNA
Jos se vain on mahdollista.
ILTA
Ei se ole ensinkään vaikeaa. Emme vaadi mitään ihmeellisiä ruokia eikä valmistuksia. Voimme tanssia vaikka uudessa ladossa. Niin, sitä minä tarkoitan, että meidän luokka tekisi huviretken meille kotiin nyt kesällä.
LEMPI
Ja illalla tanssittaisiin. Aijai kuinka se olisi hauskaa.
ILTA
Niin, ja lato koristettaisiin koivuilla! Lempi tulisi aikaisemmin auttamaan ja Heikki on luvannut tulla. Ethän sinä kiellä! Äiti — sinä et koskaan ole kieltänyt kun minä oikein olen pyytänyt — miksi sinä nyt kiellät?
ANNA
Enhän minä ole sanonut mitään. Katso — ei voi päättää mitään vielä.
Me puhumme asiasta illalla. Rakas lapsi… voi tulla yhtä tai toista.
Mutta miksi sinä noin tuijotat. Ilta, mikä sinulle tuli? Rakas lapsi,
saathan sinä pyytää toverisi, äiti suostuu… Ilta!
LEMPI
Hän pyörtyy, hän pyörtyy…
ANNA
Tuokaa vettä, tuokaa kylmä kääre otsalle… Voi äidin ainoa lapsi, äidin kulta, oletko sinä noin heikko… Eihän äiti mitään tarkoittanut. Kas noin, onko jo parempi? Onhan!
LEMPI
Kuule, täti antaa meidän tulla Sarkoilaan ja minä tulen aikaisemmin ja me leivomme yhdessä ja panemme maisteri Leväsen kanssa koivut latoon… Ja kirjavia lyhtyjä…
ANNA
Niin, niin teemme. Onko jo hyvä — sano äidille!
LEMPI
Kyllä se menee ohi. Näin se oli silloin koulussakin.
ANNA
Koulussa? Mitä siellä oli?
LEMPI
Ai.. — niin…
ANNA
Mitä koulussa tapahtui?
LEMPI
Ilta pyörtyi niinkuin nytkin.
ANNA
Ettekä te ole minulle sanoneet mitään. Koska se oli?
LEMPI
Tässä talvella…
ANNA
Ettekä te ole sanoneet minulle mitään! Mitä silloin sitten oli tapahtunut?… Sinun täytyy sanoa se minulle.
LEMPI
Ilta kielsi.
ANNA
Sinun täytyy sanoa se minulle.
LEMPI
Joku oli puhunut, ettei täti pidä isännästä…
ANNA
Ettei täti pidä isännästä… Ilta, lapseni, kyllä äiti pitää… Kyllä äiti koettaa olla sinulle oikein hyvä. Tule nyt vain terveeksi ja rauhoitu kokonaan. Ja nyt me alamme panna kokoon tavaroita.
LEMPI
Noin äkkiä se parani silloin koulussakin… Hyvästi nyt ja kiitoksia. Minä tulen sitten ottamaan sinut huviretkelle.
Lähtee.
ILTA
Äiti, oletko sinä minulle suora?
ANNA
Kyllä, kun sinä nyt tulet suureksi ja ymmärrät… Minä kerron sinulle kaikki: minä aioin lähteä sinun kanssasi ulkomaille. Mutta me jäämme kotiin, kun et sinä tahdo. Äiti luuli, että ulkomaanmatka tekisi sinullekin hyvää, mutta nyt äiti uskoo, että paranet kotona. Me lähdemme kotiin niin pian kuin suinkin. Siellä kukkii puutarha. Me otamme haltuumme karjan, me kaksi. Kuinka meille tulee hauskaa!
ILTA
Äiti… onko se…
ANNA
Mitä, lapseni?
ILTA
Onko se totta mitä ne sanovat?
ANNA
Mikä, lapsi kultani?
ILTA
Ettet sinä pidä…?
ANNA
Ei se ole totta… Kuka sen sanoikaan? Kyllä äiti pitää, saat nähdä vain.
ILTA
Mutta minä en kestä sitä, jollet sinä nyt puhu totta.
ANNA
Kuinka en minä puhuisi… Saat nähdä vain…
MIMMI tulee keittiöstä.
En minä löydä niinimattoja, jotka ovat olleet peilien ympärillä.
ANNA
Täytyy kauppiaalta ostaa. Ne ovat jo hävinneet ne vanhat.
MIMMI
Ja sen minä sanon, ettei niistä makseta yhtään penniä. Ne se saa antaa ilman, kun sieltä ostetaan aina.
ANNA
Voudin täytyy sitten kääriä ne hyvin… Iltan sohvaan minun pitää ostaa uusi päällinen. Menemmekö yhdessä ostamaan, lapseni…?
MIMMI
Eihän se ensinkään ole niin huono, kyllä se vielä menettelee…
Viittaa Annan mukaansa keittiöön.
ILTA
Mummo…
EMÄNTÄ
Mitä, lapseni?
ILTA
Pidittehän te vaarista?
EMÄNTÄ
Tottakai.
ILTA
Pitivätkö kaikki naineet ihmiset ennen toisistaan?
EMÄNTÄ
Kun se askel oli otettu, niin pidettiin.
Kuuluu askelia eteisestä.
ILTA huutaa hätääntyneenä keittiöön.
Äiti, isä tulee.
Anna tulee huoneeseen ja menee tyttärensä katseen hypnotisoimana isäntää vastaan.
ISÄNTÄ kantaen suuria kääröjä, joille etsii paikkaa.
Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.
ANNA
Kiitoksia.
ILTA
Kylläpä te olitte kauan, isä. Ja mitä kaikkea te olettekaan ostanut!
ISÄNTÄ kättelee vanhaa emäntää.
Päivää. Ja terveisiä.
EMÄNTÄ
Jumal'antakoon. Kiitoksia vain.
ANNA Iltan katseen alla
Mitä kuuluu?
ISÄNTÄ
Ei liiemmäisiä. Lämmintä. Taitaa tulla ukkonen.
EMÄNTÄ
Kyllä nyt on aikainen kevät.
ISÄNTÄ
Niin on, ettei minun muistinaikanani.
EMÄNTÄ
Olihan sinä vuonna kun teidän häänne olivat, kanssa näin aikainen kevät. Kun te silloin ensimmäisenä kuulutussunnuntaina ajoitte kotiin kirkosta, oli jo niin vettä jäällä, että kaikki huusivat teille, että menette jäihin. Mutta tämä Annakos hyppäsi reen perästä kuskille ja otti ohjakset ja niin sitä mentiin, että vain lainehti ja vettä tuli reki puolilleen.
ILTA
Te olisitte voineet hukkua!
ANNA
Mutta mitä sinä nyt olet tuonut sellaiset määrät?
ISÄNTÄ
Vähän kesävarustuksia vain. Eiköhän ne viimekesäiset liene kuluneet. Ja
Iltahan nyt on täysikasvaneiden kirjoissa.
ILTA
Mutta isä kulta, millaisen kaulaliinan ostitte!
ISÄNTÄ
Mikä tätä vaivaa? Puoli kolmatta markkaa panin menemään ja puotineiti lupasi parhaan antaa.
EMÄNTÄ
Koreahan se on.
ILTA
Katsoisit kummoisia Heikki käyttää. Aina sellaisia… että niitä tuskin näkee.
ISÄNTÄ nauraa.
Jollei näe, niin olisi ilman sitten. Mitä sellaisella tekee, jota ei näe? Kukas se Heikki onkaan?
ILTA
Ettekö te tiedä kuka Heikki on? Vaikka minä niin monta kertaa olen telefonissa puhunut?
ISÄNTÄ
En ole tullut panneeksi mieleen. Onkos se se kauppiaan puotipoika?
ILTA
Isä! Heikkihän on äidin opettaja… Oppinut herra, joka on matkustanut paljon. Maisteri Levänen.
ANNA
Sinä tiesit varsin hyvin, ketä Ilta tarkoitti… Minä… minä tarkoitan vain, että kun näen isän kasvoista, että hän tietää, niin hän voisi sen myöntää. Emmekö nyt katsoisi mitä isä on tuonut?
ISÄNTÄ
Mistä minä voin tietää, että Heikki on yks' sama kuin maisteri Levänen?
Hänestä taas kyllä olen kuullut! — liiaksikin.
ANNA
Mitä hänestä sitten on voinut kuulua? Onko se niin kumma, jos minä tahdon vähän sivistyä, kun käyn sivistyneiden ihmisten vaatteissa.
ISÄNTÄ
Kyllä sinulla vain pitäisi olla sivistystä. Koulunkäynythän sinä olet ja jo lapsena sinä leikit niiden teidän kesävieraiden lasten kanssa, ja niillähän sinä asuit silloinkin, kun kävit neulomakoulua Helsingissä. Ja nehän ne vasta hienoja olivatkin. Oikein aatelisia…
EMÄNTÄ
Mukavia ihmisiä ne olivat.
ANNA
Ja ylpeitä. Sehän sanoi minulle suoraan se pikku neiti, että »mamma sanoo, että Annan olisi pitänyt saada herra».
Nauraa.
EMÄNTÄ
Mitä lapsen puheista.
ISÄNTÄ
Enhän minä niistä välittänytkään. Sanon vain, että kyllä Anna olisi kelvannut ilman saksantuntejakin.
ANNA
Ja siellä kotona on kaikki hyvin? Ja karjakkokin kuuluu olleen oikein ihmisiksi.
ISÄNTÄ
Minä sitä kovistin tässä tuonnoin. Ei se ole uskaltanut.
ILTA
Sehän lupasi äidille heittää juomiset.
ISÄNTÄ
Ja niiden lupaukset! Pelko ne kurissa pitää!
ILTA avaa kääröjä.
Ja tällainen joukko kankaita! Tule nyt, äiti, katsomaan. Mihin nämä oikein ovat? Ai, minun sohvalleni…
ISÄNTÄ
Sopiihan niitä käyttää mihin vain. Hameiksikin minä niitä…
ILTA
Mutta ovatko nämä hamekankaita?
ISÄNTÄ
Mitä ne sitten olisivat. Tottapahan se puotineiti tiesi mitä antoi.
Oikein uusmuotisia sen oli määrä antaa. Enkä minä hintoja kysellyt.
EMÄNTÄ
Ovathan ne niin koreita.
ANNA
Ovathan ne. Samettia!… Mihin sitä käytetään? Onko se huonekalukangasta?
ISÄNTÄ
Se on puvuksi sinulle. Se kuuluu nykyään olevan muodissa. Sitä oli ostettu pormestarinnallekin… Eivät näy olevan teille mieleen. Pannaan pois sitten… ja annetaan vaikka piioille. Kyllä niille kelpaa.
EMÄNTÄ
Jo te nyt olette joutavia. Kangas kuin kangas. Ei sitä ennen aikaan väreihin katsottu.
ISÄNTÄ
Se on sitä, kun on täällä kaiken talvea katseltu niitä hienoja kaulaliinoja.
ILTA
Isä, isä kulta, te ette tiedä kuinka Heikki on hyvä. Jahka te hänet näette, niin te pidätte hänestä niin että…
ANNA
Ei, nämä kankaat ovat oikein kauniita. Tästä minä teen jokapäiväisen. Ja tätä on niin paljon, että sinullekin tulee. Tästä minä saan paremman. Ja tästä tulee sinulle… En minä ymmärrä mikä minun äsken oli. Minä katselin näitä tavaroita jotenkin… väärältä puolelta. Älkää olko niin ihmeissänne. Ettekö te tiedä, että asioita voidaan katsoa niin monelta eri puolelta.
ISÄNTÄ
Niin kyllä — monelta eri puolelta.
Kiusallinen vaitiolo.
EMÄNTÄ
Kuinkas sitten muuten on jaksettu?
ISÄNTÄ
Kiitoksia vain kysymästä: onhan tuossa menty. Emännän jalat taitavat aina vain olla huonot.
EMÄNTÄ
Niinhän ne ovat. Eikä niihin tohtorit mitään tiedä. Mutta mikäs minun on, kun on Jumala siunannut tuota maallista omaisuutta, niin että elän näin työttäkin. Istuskelen vain ja odotan hetkeä, milloin kutsutaan kotiin.
ANNA
Ja omenapuut kukkivat?
ISÄNTÄ
Niinhän ne kukkivat.
ANNA
Ja lehmät viedään sitten maanantaina?
ISÄNTÄ
Taitavat viedä.
Ilta tulee äkkiä Annan luo, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja purskahtaa itkuun.
ANNA
Mitä nyt, lapsi? Sinähän näet miten kaikki käy hyvin… Sinä et saa kiihtyä, et saa kiihtyä, et saa itkeä. Huviretkikin on illalla. Sinun täytyy panna levolle, että jaksat sinne. (Isännälle.) Onko sinulla täällä paljonkin asioita? Emmekö voi lähteä heti aamulla?
ISÄNTÄ
Eihän minulla ole muuta sen kuin pistäydyn pankkiin, ja pitihän minun illalla tavata niitä isäntiä. Ja sitten kai olisi ostettava ruuan puolta, kun tulee se retkikunta katsomaan koneita turvepehkusuolla.
ANNA
Tämä ei sitten ole sama kuin viime vuonna?
ISÄNTÄ
Ei. Niille pitäisi kai tarjota päivällistä. En minä niitä kokkien asioita ymmärrä, mutta ajattelin, että eiköhän pitäne ostaa siikaa ja lohta ja ehkä muutakin.
ANNA
Ostetaan.
ISÄNTÄ
Tässä olisi sitten alkuun.
Panee pöydälle 100 mk setelin.
EMÄNTÄ
Ohoh… olipa siinä rahaa.
ANNA
Mitäs sinä — onhan minulla täällä.
ISÄNTÄ
Niin, omia rahojasi. Eiväthän ne minun rahani kelvanneet.
ANNA
Mitäpä kelpaamisista. Ykskaikki olivatpa sinun tai minun. Yhteistähän se on.
ILTA pyyhkii kasvonsa, kirkastuu, karkaa äitinsä kaulaan.
Nyt minä lähden kävelemään. Tytöt lupasivat lähteä tähän aikaan…
ANNA
Niin, lähde sinä… Mutta mitä te luulette minun lausunnastani tulevan! Ja se vieras neitikin on täällä.
ILTA
Vähät hänestä, minäpä en ensinkään välitä hänestä. Sellaisten puutarhojen tekijä! Isä, ettehän te enää siitä äskeisestä…!
ISÄNTÄ
Mitäs minä…
ILTA
Mummo, tuonko minä Lempin tänne, että laulamme…
EMÄNTÄ
Älä sinä huoli. Minä lähden tästä lepuuttamaan jäseniäni, kun ei ne siedä istumistakaan kauan.
ILTA
No niin, mummo, me tulemme sitten kesällä Siuroniemelle ja laulamme teille päiväkaudet…
Ottaa hattunsa, lähtee hyräillen. Emäntä menee huoneeseensa.
ANNA
Ehkä minäkin sitten lähden lukemaan runoani ja sinä menet pankkiin, vai kuinka?
ISÄNTÄ
Kukas ne sitten ostaa ne ruokatavarat?
ANNA
Jaa niin, kyllähän minä. Montakos niitä vieraita tulee?
ISÄNTÄ
Voi niitä tulla kolmeenkymmeneen. Ehkä otettaisiin kokki, ettei sinulle tule niin paljon… Pidetään niitä nyt pulskasti…
ANNA
Kyllähän me Mimmin kanssa tulemme aikaan ilman kokkiakin…
Äänettömyys.
ISÄNTÄ
Oletpa sinä täällä käynyt koreaksi!
ANNA ilostuen.
Eipä sitä ihminen iän kanssa paljoa koreammaksi käy. Aina se on rumenemaan päin.
ISÄNTÄ
Viekää nyt sitten Iltan kanssa ne kankaat neulottaviksi, että teillä on mitä panette päällenne.
ANNA
Miksei. Vaikka olenhan minä jo tullut teettäneeksi yhtä ja toista.
ISÄNTÄ
Saa sitä olla vähän enemmänkin.
ANNA
Siitä metsästäkö sitä rahaa nyt on tullut?
ISÄNTÄ
Maksoivat viikon alussa loput. Hyvä hinta siitä tuli, ei sitä voi valittaa. (On lähdössä, mutta hautoo jotakin.) Onkos teillä sitten yösijaa minulle täällä — vai menenkös kievariin?
ANNA
Eihän niitä näin viimeisenä yönä taida olla kehuttavia yösijoja kenellekään. Mutta eiköhän niistä sovittane.
Isäntä luo Annaan merkitsevän katseen.
ANNA seisoo pingoittuneen päättävänä eikä katso häneen. Miehensä mentyä karkaa hän kuin paeten makuuhuoneeseen. Siellä hän painaa pään käden varaan ja kuiskaa kuin kuumeessa.
Mikä minulle on tullut? Kuusitoista vuotta tätä on kestänyt ja minä olen jaksanut. Miksi nyt näyttää aivan mahdottomalta? (Vaikeroi hetkisen.) Ei, minun täytyy minun täytyy!
Astelee edestakaisin, koettaa lukea runoa. Pormestarinna, neiti
Tattara ja isäntä tulevat meluten sisään. Anna vetää verhoja
eteen niin etteivät he näe häntä.
PORMESTARINNA
Mutta isäntä oli juuri ulos lähdössä.
ISÄNTÄ
Ei se mitään, ei se mitään. Vielä minä ehdin.
TATTARA
Rouva Sarkoila ei ole kotona?
ISÄNTÄ
Kyllä se vastikään oli tässä. Minä menen paikalla häntä hakemaan.
PORMESTARINNA katsellen ympärilleen.
Ehkä hän on mennyt panemaan kokoon tavaroita. Antaa hänen vain olla hommissaan. Isäntä voi aivan yhtä hyvin sanoa meille mitä me haluamme tietää.
ISÄNTÄ
No, jos minä voin…
PORMESTARINNA
Ei Anna ole mitään puhunut?
ISÄNTÄ
Ei ole. Hän on ollut niin muuttopuuhissaan.
PORMESTARINNA
Mutta herranen aika kuinka se isäntä on tullut nuoreksi siellä
Sarkoilassa yksikseen!
ISÄNTÄ
Mitä se pormestarinna nyt… Minä vastikään sanoin Annalle samat sanat. Hän on nuortunut täällä yksinään.
PORMESTARINNA nauraa.
Te näytätte nuortuvan kun olette erossa! Leikki sijansa saa, hyvä isäntä. (Viattomana.) Anna on täällä ottanut tunteja. Hänellä on ollut hyvin hauska opettaja.
ISÄNTÄ
Olisihan hän tullut aikaan ilman niitä tuntejakin.
PORMESTARINNA
Niinkös isäntä ajattelee!
TATTARA
Taitaa isäntä siitä maisterista saada kelpo vävypojan.
ISÄNTÄ nauraa.
Iltahan on lapsi vielä. Ja kuka tietää jääkö eloonkaan. Kovin hän on heikontunut.
PORMESTARINNA
Mitä isäntä nyt sellaisia. Minusta hän on niin terveen näköinen. Vastasi minulle tänään niin topakasti, että pois tieltä. Mutta kyllä minä uskallan olla toista mieltä kuin meidän arvoisa kirjailijattaremme ja juhlapuhujamme: ei maisteri täällä käy Iltan tähden…
TATTARA
Mutta me unohdamme ihan asiamme ja isännän kiire…
PORMESTARINNA
Niin, kuulkaas isäntä, tämä neiti Tattara on, niinkuin isäntä tietää, kirjailija, Suomen suurin naiskirjailija ja nyt hän tarvitsisi kirjallisia töitänsä varten jotakin vanhaa taloa niinkuin Sarkoila, jossa on taittokatto…
ISÄNTÄ
Kyllähän siellä on sellainen…
TATTARA
Niin, minä suunnittelen paraikaa teosta, johon tarvitsen taustaa.
ISÄNTÄ
Jaa taustaa… Mutta en minä tiedä onko siellä mitään taustaa — vai…
Pitäisikö se tuotaman tänne?
TATTARA
Isäntä ei ymmärrä minua. Saan juuri tuosta vanhasta talosta taustan, kunhan vain näen sen.
ISÄNTÄ
Kyllähän sen saa nähdä.
PORMESTARINNA
Ja sitten isäntä kertoo tälle neidille vähän vanhoja asioita… Ehkä jotain omasta elämästäänkin. Kummoista oli teidän lapsuudessanne ja kuinka te elitte Sarkoilassa…
ISÄNTÄ
Niinhän me vain elimme niinkuin muissakin taloissa…
PORMESTARINNA
Kummoista oli esimerkiksi teidän häissänne?
ISÄNTÄ nauraa.
Eikös pormestarinna itse ollut niissä häissä?
PORMESTARINNA
En. Kyllä minut kutsuttiin. Mutta enhän minä päässyt. — Minä olin silloin köyhä tyttö ja elätin koko perhettä. En minä silloin…
TATTARA
Niin, kummoiset ne häät olivatkaan?
ISÄNTÄ
Pulskat häät ne olivat niinkuin ennen aikaan pidettiin. Viikko niitä juotiin.
TATTARA
Ja paljon oli väkeä.
ISÄNTÄ
Pariin sataan henkeen.
PORMESTARINNA
Ja morsian oli iloinen ja onnellinen?
ISÄNTÄ
Olihan se ja tanssasi kovasti. Minäkin tanssasin siihen aikaan.
PORMESTARINNA
Mutta mistä mahtoi johtua, että emäntä sitten Sarkoilassa niin äkkiä kuihtui? Kun kesällä tulin teillä käymään, en tahtonut häntä tuntea. Silmät olivat kuopilla ja hän oli niin vanhentunut, että hirvitti…
ISÄNTÄ
Kuka hänet tietää. Mutta parin vuoden perästä oli hän taas niin pulska, että kelpasi katsella.
PORMESTARINNA
Niin oli, niin oli. Mutta juuri silloin teidän naimisiin mentyä. Minä olen sitä aina miettinyt. Olisikohan Anna pitänyt jostakin toisesta…?
TATTARA
Mutta isännällähän oli kiire pankkiin. Jos minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo…
PORMESTARINNA
Siihen aikaan huhuttiin siitä nuoresta ylioppilaastakin, joka oli kesää Siuroniemellä.
ISÄNTÄ
Taisi se Annaa katsella, koska sen äiti sellaista kyytiä lähetti sen pois. Mutta ei Anna häntä. Annallahan oli kosijoita jos kuinka paljon.
PORMESTARINNA
Olihan niitä, kyllähän se kuultiin, mutta kuka ties jos hän kuitenkin olisi ollut syynä.
TATTARA
Mutta älkää nyt, hyvä pormestarinna, kiusatko isäntää.
PORMESTARINNA
Kiusaanko minä isäntää? Enhän! Enhän minä uteliaisuuttani kysy. Tämähän on tieteellistä tarkoitusta varten. Sitähän tarvitaan painettaviin teoksiin. Taustaa. Ymmärtäähän isäntä sen.