Kyllähän minä sen, ja miksenkäs minä kertoisi mitä minä tiedän.
TATTARA
Mutta ei minun omatuntoni salli tässä nyt vaivata. Jahka minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo…
ANNA astuu esiin.
Niille rattaille ei enää mahdu, sillä niillä istun minä mieheni ja lapseni kanssa.
PORMESTARINNA
Anna! Sinä olet istunut kotona ja kuunnellut!
ANNA
Kai minä saan istua omassa kodissani missä tahdon ja kuunnella mitä tahdon…
TATTARA
Tietysti, hyvä rouva… Me olemme todella olleet hyvin epähienoja ja tunkeilevia. Olen hyvin pahoillani… suokaa anteeksi…
ISÄNTÄ
Kirjaanhan tämä neiti tahtoo panna nämä asiat, eihän hän muuten…
ANNA
Mutta minä en tahdo, että minun elämäni pannaan mihinkään kirjoihin. Se on minun… (Pormestarinnalle.) Sinä olet sinä, Hulda, alituisesti vaaninut minun teitäni. Mitä minä sinuun kuulun? Minä en tahdo, että elämäni paljastetaan maailmalle. Minä olen sen kalliisti ostanut. Se on minun, minun, minun… (Miehelleen.) Ja sinäkin… Sinä lyöttäydyt näiden vieraiden seuraan ja kerrot minusta ja…
ISÄNTÄ
Enhän minä mitään, jollet sinä tahdo. Mutta eihän siinä meidän elämässämme ole mitään salaamista.
PORMESTARINNA
Tämäpä on kaunista! Minä tuon kuuluisan kirjailijan sinun kotiisi ja näin sinä kohtelet häntä. Kyllä minä tämän muistan…
ANNA
Minä olen väsynyt, väsynyt kaikkeen!
TATTARA
Minä valitan todella, että olemme teitä häirinneet…
PORMESTARINNA
Hyvä, rakas neiti Tattara, älkäähän toki — tieteellistä tarkoitusta vartenhan te…
TATTARA
Kirjallista tarkoitusta varten ..
ANNA
Nimittäkää sitä miksi tahdotte, mutta päästäkää minut siitä.
ISÄNTÄ
Sinä et nyt ymmärrä, että tämä neiti kirjoittaa kirjoja. (Anna menee makuusuojaan, isäntä seuraa.)
PORMESTARINNA
Kuinka hän uskaltaa? Minulle! Onko hän unohtanut, että minä voin hänet tuhota…
TATTARA
Ei, ei, ei, älkää tehkö sitä…
PORMESTARINNA
Jaa, jos hän suututtaa minua. Ja kuinka hän kohtelee teitä! Kuinka minä voinkaan pyytää teiltä anteeksi.
TATTARA
Mutta päinvastoin. Tällainen kohtaus oli minulle erittäin intresantti.
Erittäin.
PORMESTARINNA
Minua ilahduttaa, jos niin on. Mutta minulle se oli loukkaus, jota en anna anteeksi! Hyvästi, hyvät herrasväet.
ISÄNTÄ tulee makuuhuoneesta.
Joko nyt on sellainen kiire…
PORMESTARINNA
Ja sitä isäntä vielä kysyy.
TATTARA
Pyydän teitä sanomaan rouvalle, että olen hyvin pahoillani, että me…
PORMESTARINNA
Ei kannata!
ISÄNTÄ
Kyllä se siitä taas rauhoittuu. (Pormestarinna ja Tattara lähtevät. Anna tulee makuuhuoneesta.) Mutta jo sinä olet! Hän on nyt pormestarin rouva eikä häntä käy suututtaminen niinkuin ennen, kun hän oli köyhä tyttö. Kunniahan se vain oli meille, että hän toi sen neidin ja jos se olisi kirjoittanut meistä kirjoihinsa.
ANNA
Meidän kurjasta elämästämme! Ah sinua. Ja sinun kanssasi minun pitäisi elää.
ISÄNTÄ
Niinä aikoina, joista minä kerroin, ei se vain ollut kurjaa. Niinä vuosina, jotka olet ollut täällä Iltan kanssa, se kyllä on voinut olla.
ANNA
Petätkö sinä itseäsi tieten tahtoen? Vai oletko sinä todella näin sokea?
ISÄNTÄ
Kysy vain keneltä tahansa, niin ei meidän silloisessa elämässämme ollut nuhtelemisen syytä.
ANNA nauraa sairaasti.
Tuo vieras ihminen lateli sinulle miten minä parissa kuukaudessa olin muuttunut niin, ettei minua voinut tuntea. Etkö sinä sitä nähnyt? Eivätkö ihmiset sitä sinulle sanoneet?
ISÄNTÄ
Tiedäthän sinä, että se oli lapsen syy. Parin vuoden perästä olit pulskempi kuin Siuroniemellä tyttönä olitkaan.
ANNA
Kun sinä kerrankin katselisit tätä asiaa pohjaan asti.
ISÄNTÄ
Sinä kyllä tiedät mitä minä olen sinulta pyytänyt ja aina pyydän.
ANNA hätääntyneenä.
Ilta pitää huolta siitä. Hän menee naimisiin.
ISÄNTÄ
Hän ei elä kauan.
ANNA kipeästi.
Ja sen sinä paiskaat vasten kasvojani. Sen sinä äsken sanoit vieraille.
Etkö sinä ensinkään käsitä miten sinä satutat minuun.
ISÄNTÄ
Etkö sinä sitten tiedä kuinka surkea minulle aina on ollut sellainen pihamaa, jolla eivät lapset leiki!
ANNA
Voi hyvä Jumala, odota nyt että Ilta kasvaa suureksi.
ISÄNTÄ
Hänen kasvamistaan ei kukaan tiedä.
ANNA
Lääkärikin jo uskoo hänen täydelliseen paranemiseensa.
ISÄNTÄ
No niin — tätä asiaa et sinä tahdo katsoa pohjaan saakka. Ja nyt kai minun on lähdettävä pankkiin, ennenkuin se suljetaan.
Isäntä lähtee. Anna koppasee kirjan käteensä ja
koettaa turhaan lukea.
ANNA itsekseen.
Mitenkä minä olen tällainen? (Kiskaisee auki keittiön oven, puhuu sinne.) Mimmi, kummoisia ne olivat kaikki ne minun yhdeksän siskoani, jotka kuolivat pieninä?
MIMMI
Mitäs emäntä nyt niistä muistelee!
ANNA
Olivatko ne hyviä, sävyisiä ja tottelevaisia? Minäkö yksin olin hurja ja hillitön?
MIMMI
Olihan ne iloisia niinkuin lapset ovat. Tai taisivathan ehkä olla vähän hiljaisempia kuin emäntä.
ANNA
Niillä on nyt kultakruunut ja valkeat vaatteet — minä varmaankaan en olisi saanut, vaikka olisin kuollutkin.
MIMMI
Mitäs emäntä nyt sellaisia puhuu. Onko emäntä ollut kipeä tai onko ollut jotakin ikävää?
ANNA
Jos minä yrittäisin mennä vähän levolle. (Sulkee keittiön oven.)
EMÄNTÄ oveltaan.
Mitäs teillä oli isännän kanssa?
ANNA
Ai äiti, en minä ymmärrä kuinka minä jaksan.
EMÄNTÄ
Äskenhän kaikki näytti niin hyvältä. Mikäs teille nyt tuli?
ANNA
En minä ymmärrä miten nämä kuusitoista vuotta ovat kuluneet.
EMÄNTÄ
Etkö sinä tiedä miksi isäntä on nyt toisen näköinen sekä sinun että
Iltan silmissä?
ANNA
En. Sitähän minä juuri itseltäni kysyn.
EMÄNTÄ
Te olette seurustelleet tuon Leväsen kanssa.
ANNA
Ja mitä se voi vaikuttaa?
EMÄNTÄ
Hän on hieno herra.
Emäntä vetäytyy pitkäkseen vuoteeseensa. Kuuluu vain hänen pitkä huokauksensa. Anna kiertää mietteissään huonetta.
Mutta seurustelinhan minä ennen niiden meidän kesäasukkaiden kanssa.
EMÄNTÄ
Sinä olit lapsi silloin. Sinä olit liian lapsi naimisiin mennessäsikin…
ANNA
Mitä te päästitte minut Siuroniemeltä!
EMÄNTÄ
Sinä tahdoit, etkö sitä muista. Sinulla oli silloin niin oma tahto, ettei sitä mikään taivuttanut. Sinä olit mielestäsi niin vanha silloin, vaikka olit kahdeksantoista.
ANNA
Mikä siinä onkin, että minä nyt monta kertaa olen mielestäni nuorempi?
EMÄNTÄ
Sinun elämäsi alkoi liian aikaiseen… Vedäpä se ovi kiinni, sieltä niin vetää. (Anna menee emännän huoneeseen, vetää oven kiinni. Heikki ja Ilta tulevat.)
ILTA
No, tule nyt vain sateensuojaan. Eihän sinulla ole edes sateenvarjoa.
HEIKKI
Mutta eipä hän ole kotona.
ILTA
Saat uskoa kun sanon, ettei siitä matkasta tule mitään. Äiti kertoi minulle koko teidän suunnitelmanne ja suostui jäämään kotiin. Passikin on tässä, minä voin repiä sen rikki minä hetkenä tahdon.
HEIKKI
Anna tänne… Mitä tuo nyt on.
ILTA
Se on sitä, että minä olen tämän passin herra ja teen sille mitä tahdon.
HEIKKI
Puhutaan järkeä nyt. Me olimme äidin kanssa pari tuntia sitten selvillä kaikesta, minä olen tilannut liput ja…
ILTA
Mutta minä en tahdo ulkomaille.
HEIKKI
Ilta kulta, mitä sinä mahdat luulla ulkomaiden olevan: tulinen pätsi ehkä, jossa ihmiset poltetaan elävältä. Etkö sinä todella tiedä miten kehittävää on päästä näkemään uusia oloja, uusia ihmisiä. Sadat ja tuhannet nuoret kadehtivat sinulta tällaista mahdollisuutta. Ole nyt edes hiukan järkevä.
ILTA
Pyydätkö sinä minua siksi, että saisit äidin mukaan?
HEIKKI
Kuinka niin?
ILTA
Välitätkö sinä yhtään minusta?
HEIKKI
Mutta pikku Ilta, mistä sinä johdut sellaisiin kysymyksiin. Totta kai minä sinusta pidän. Mutta mikset sinä antaisi äidin lähteä matkalle, jota hän koko talven on suunnitellut?
ILTA
Minun tietämättäni.
HEIKKI
Eihän lapsille kaikkea puhuta. Nyt kun sinä olet tullut täysikasvaneeksi, sait heti tietää.
ILTA
Sarkoila ei voi olla ilman emäntää.
HEIKKI
Yhdestä kesästä on kysymys. Olettehan te olleet täällä paljon pitempiä aikoja ja Sarkoila on tullut toimeen.
ILTA
Voi sinua, et tiedä edes mikä ero on talven ja kesän välillä. Emme milloinkaan ole olleet kesää poissa. Miten kävisi puutarhan, miten karjan, miten heinänteon… voi, voi sinua!
HEIKKI
Onhan isäntä kotona ja se mainio taloudenhoitajatar ja voudit ja karjakot — eivätkö ne nyt voi olla kahta valppaammat, jotta emäntä yhden kesän saa levätä? Vai onko isäntä pannut vastaan?
ILTA
Ei. Minä vain. Minä en tahdo. Ja äiti kuulee minua. Minä olen suuri herra äitiin nähden.
HEIKKI
Eikö »suuri herra» nyt vähän kuulisi minuakin! Ajattele kuinka yksin minä olen elänyt elämäni, en minä ole leikkinyt niinkuin muut lapset, ei minulla ole ollut isää eikä äitiä. Ulkomaillekin olen aina matkustanut yksin…
ILTA
Mutta minä vien sinut meidän karjatarhaan. Te saatte äidin kanssa istua portailla. Minä lypsän tyttöjen kanssa. Aurinko laskee…
HEIKKI
Ja minä istutan sinut laivan kannelle. Saat syöttää lokkeja. Ne seuraavat usein laivaa… Ne ovat niin suuria ja valkoisia…
ILTA
Tahdotko sitten mieluummin heinäniitylle — sinnehän herrasväet aina menevät! No niin, on komea heinäpouta, takki pois vain ja työhön, herra maisteri…!
HEIKKI
Olenko minä koskaan pyytänyt sinulta mitään? Nyt minä pyydän.
ILTA
Mutta mahdottomuuksia.
HEIKKI
Anna nyt tänne tuo passi.
ILTA
Pahastutko minulle?
HEIKKI
En, jos tottelet.
ILTA
Välitätkö sinä edes vähän minusta?
HEIKKI
Oikein paljon, jos menet katsomaan onko äiti kotona, että saan puhua hänelle.
ILTA
Etkö sinä nyt jaksa viettää pientä hetkeä minun kanssani?
HEIKKI
Minun täytyy panna asiat kuntoon. Eihän minun pitänyt tänne tullakaan.
ILTA
Lähde sitten, jollet voi viihtyä.
HEIKKI
Kuinka hullunkurinen sinä olet tänään. Ei sinun puheistasi saa mitään tolkkua. Jahka äiti on esiintynyt toivon että hänellä on minulle vapaa hetki.
ILTA
Aina äiti ja äiti ja äiti!
HEIKKI
Hänestähän kaikki riippuu.
ILTA
Minusta kaikki riippuu! Hakisit vain minun suosiotani.
HEIKKI
Sinä olet tänään niin itsepintainen ja taipumaton, ettei sinua saa mihinkään. (Nauraa.)
ILTA
Anna nyt edes kätesi.
HEIKKI
No tuossa.
ILTA
Kun et sinä antanut sitä itsestäsi.
HEIKKI
Olisinhan minä antanut jos olisin tietänyt siitä olevan sinulle iloa.
ILTA
Eikö sinulle ensinkään?
HEIKKI
Totta kai.
ILTA
Kuinka sinä olet hyvä, kuinka sinusta pidän!
Heikki riistäytyy irti, lähtee. Ilta jää kuin huumaantuneena yksinään puhelemaan, puoleksi itkien. Hetken perästä tulee Anna.
ILTA
Oih, kuinka minä olen onnellinen… Kuinka sinä olet kaunis, Heikki, kuinka minä sinusta pidän. Ja sinäkin pidät hiukkasen minusta…
ANNA
Kuka täällä kävi?
ILTA
Eikö totta, äiti, hän on niin hyvä ja kaunis. Mitä ne kaikki muut ovat hänen rinnallaan. Minä pidän hänestä niin äärettömästi. Pidäthän sinäkin, äiti!
ANNA kovasti.
Mitä sinä teet, tyttö? Tiedätkö mitä sinä teet? Se on jotakin perin sopimatonta. Sinä olet jo suuri tyttö etkä saa puhua tuolla lailla. Minä kiellän sinua sitä tekemästä. Sinä et saa ajatella niin, et puhua niin.
ILTA
Äiti… mitä minä sitten olen tehnyt?
ANNA
Sen sinä tiedät tunnossasi. Älä koetakaan puolustautua. Minä olen nähnyt sinun sisääsi. Tästä täytyy tulla loppu!
ILTA
Äiti, sinä rakastat häntä! Sinä rakastat häntä.
ANNA
Mitä sinä puhut, tyttö?
ILTA
Sinä et pidä isästä… se on totta mitä ihmiset ovat sanoneet. Sinä pidät hänestä.
ANNA
Mitä sinä puhut, tyttö? Vaikene, vaikene, vaikene… (Unohtaen Iltan läsnäolon.) Kuinka se olisi mahdollista? Minä olen vanha ihminen, minä voisin olla hänen äitinsä… Mahdotonta, mahdotonta, mahdotonta! Koko talven hän on käynyt täällä ja minä olen ollut siitä niin iloinen. Tuossa on hän istunut, me olemme puhelleet kuin hyvät ystävät. Hän on niin viisas, niin hieno, hänelle voi puhua kaikki… Hän on niin nuori, hän voisi olla poikani. Tämä on rumaa, tämä on iljettävää. Tämä ei voi olla totta, tämä ei saa olla totta. Minä en tahdo, en tahdo, en tahdo!
Ilta istuu avuttomana, kyyristyneenä sohvankulmaan. Anna kiertää epätoivoissaan permantoa.
Esirippu.
III NÄYTÖS.
Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä. Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä.
MIMMI
Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle.
EMÄNTÄ
Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa.
MIMMI
Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on?
EMÄNTÄ
Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin.
MIMMI
Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki.
EMÄNTÄ
Ei niissä puheissa ole perää.
MIMMI
Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa.
EMÄNTÄ
Ukkonen taitaa taas lähestyä.
MIMMI
Pitää panna kiinni pellit.
Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen.
EMÄNTÄ
Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata.
ILTA
Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin.
EMÄNTÄ
Kuka sillä lailla puhuu.
ILTA
Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät.
MIMMI
Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia.
EMÄNTÄ
Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä.
ILTA
Kuuma päivä tosiaan!
MIMMI
Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla lähde huviretkelle.
ILTA
Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde.
EMÄNTÄ
Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan.
ILTA
Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen.
EMÄNTÄ
Et sinä mihinkään mene.
MIMMI
Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.)
ILTA
Mummo… eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena?
EMÄNTÄ
Kuinka niin? Ei vain minusta.
ILTA
Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi.
Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen.
EMÄNTÄ
Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut.
ILTA
Kenestä muusta sitten?
EMÄNTÄ
Äidistäsi.
ILTA
Äidistä!
EMÄNTÄ
Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa seurassa.
ILTA
Hienossa seurassa.
EMÄNTÄ
Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle.
ILTA
Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa.
EMÄNTÄ
Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi.
(Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.)
HEIKKI
Ei ketään… ovet auki… Kas vain, Ilta. Nukutko sinä?
ILTA sävähtäen istumaan.
En… Sinä!
HEIKKI
Missä äiti on?
ILTA
Arpajaisissa.
HEIKKI
Sanoivat siellä, että hän jo oli lähtenyt. Siellä oli niin kauheasti väkeä, minulla oli niin huono paikka. En mitenkään päässyt häntä lähelle… Oletko sairas, pikku Ilta?
ILTA
Kuinka hyvä että sinä tulit. Olen siitä niin iloinen.
HEIKKI
Oletko sairas?
ILTA
En.
HEIKKI
Lähtisinkö minä häntä hakemaan.
ILTA
Älä mene. Älä jätä minua yksin.
HEIKKI
Pelkäätkö sinä? Mitä sinä pelkäät? Johan ukkonenkin on ohi. Ja vanha emäntähän nukkuu tässä vieressä.
ILTA
Kuule, lähdetään maailmalle me kahden.
HEIKKI
Neiti laskee leikkiä…
ILTA
En. Minä tarkoitan kovin vakavasti.
HEIKKI
Mikä päähänpisto tämä nyt sitten on? Entä puutarhat ja lehmät ja kaikki
Sarkoilan muut ihmeet!
ILTA
Ne eivät enää ole minun.
HEIKKI
Tui, tui, tui — nyt en minä ymmärrä yhtään mitään.
ILTA
Älä pilkkaa…
HEIKKI
Sitten sinä kai sallit äidinkin tulla mukaan?
ILTA
Ei äiti voi tulla. Etkö sinä tahdo lähteä minun kanssani?
HEIKKI
Mitä me kaksi siellä tekisimme?
ILTA
Samaa mitä me kolme. Näyttäisit minulle museoita ja mitä kaikkea sinun piti näyttää äidille ja minulle.
HEIKKI
Mitä huvia sinulla olisi niistä. Puhutaan nyt järkevästi. Mitä täällä oikein on tapahtunut?
ILTA
Niin paljon.
HEIKKI
Enkö minä voisi saada tietää niitä?
ILTA
Ehkä sitten joskus, jos lähdet minun kanssani kauas pois…
HEIKKI
Niin, ajattele kuinka hauskaa meillä olisi: minä istuisin kaiken päivää kirjastossa — sinä huoneessasi, sinä joka et ole viitsinyt edes kieltä oppia.
ILTA
Voisinhan minä vielä oppia.
HEIKKI
Ei, minä lähden nyt takaisin palokunnantalolle. Äidin on ikäväkin tulla kotiin yksin.
ILTA
Ei hän ole yksin. Isä on hänen kanssaan.
HEIKKI
Menivätkö he yhdessä?
ILTA
Tietysti.
HEIKKI
Mutta nyt istuu isäsi muutamien isäntien kanssa yhdessä syömässä illallista Rantapaviljongin parvekkeella.
ILTA
Mistä sinä sen tiedät? Ethän sinä tunne isää.
HEIKKI
Minä astuin siitä juuri erään toverini kanssa ohi ja hän sanoi minulle.
Hänellä oli vaaleat, ruudulliset vaatteet ja kirjava kaulaliina.
Sellainen komea mies… punaposkinen.
ILTA lamassa.
Lähde sinä sitten vain noutamaan äitiä.
HEIKKI
Onkohan hänellä sadetakkiakaan. No, hyvästi siksi…
ILTA
Kuule…
HEIKKI
No…?
ILTA
Sinä… sinä…
HEIKKI
Mitähän tärkeää sieltä tuleekaan?
ILTA
Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.
HEIKKI
Mitä… mitä sinä sanoit?
ILTA
Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.
HEIKKI
Kuule Ilta… sellaisista asioista ei sovi laskea leikkiä…
ILTA
Minä en laske leikkiä. Sinä rakastat äitiäni.
HEIKKI
Hyvä Jumala, mitä sinä sanot! Äitisihän on naimisissa. Kuinka sinä sillä lailla voit loukata häntä.
ILTA
Hän rakastaa hänkin sinua.
HEIKKI
Mitä sinä sanot, mitä sinä sanot! Kuinka sinä sellaista ajattelet? Mitä tämä kaikki nyt on olevinaan? En minä enää tiedä näenkö unta vai olenko valveilla.
ILTA
Vai oli se teille molemmille uutta.
HEIKKI
Sinä hourit, tyttö… Mitä sinä sitä sanoitkaan. Etten minä olisi sitä kuullut…!
ILTA
Ja sinä luulet, että se olisi voinut jäädä teille salaan!
HEIKKI
Mistä minä tiedän! En tiedä mitään, en ymmärrä mitään! Mitä minä nyt teen, mitä minä nyt teen!
ILTA
Mihin sinä lähdet?
HEIKKI
En tiedä.
ILTA
Siellä sataa niin kovasti.
HEIKKI
Mitä minä tässä seison? Mitä minä enää täällä teen? Pois, pois tästä talosta… pois omasta itsestäni!
ILTA
Voi miksi minä sen sanoin, miksi minä sen sanoin! Kuinka minä olen tullut häijyksi. Vielä tänä aamuna minä soin hyvää kaikille ihmisille — nyt…!
HEIKKI
Muistotkin pois, kaikki pois… sillä kaikki on varastettua!… Vihko on vielä minulla. Jahka minä olen tuonut sen, olen irti, irti kaikesta! (Lähtee.)
ILTA
Irti, irti kaikesta!
Tyrskähtää itkuun, hoippuu sitten kuin paeten, makuuhuoneeseen. Hetkisen perästä tulee Anna kiihtyneenä. Hän ravistaa märän sadetakin yltään eteisen naulaan, paiskaa kirjan pöydälle, etsii katseillaan Iltaa ja vetää vihdoin syrjään makuuhuoneen verhot.
ANNA kuiskaa.
Nukutko? Jumalan kiitos! (Kävelee edestakaisin salissa.) Olenko minä minä? Voiko minulle vielä jotakin tapahtua? Ja mitä kaikkea minun edessäni vielä on? (Hiipii uudelleen makuuhuoneen ovelle.) Jumalan kiitos. (Avaa vierashuoneen oven.) Nukutteko te, äiti?
EMÄNTÄ
Vai joko sinä olet kotona? No, olikos siellä väkeä?
ANNA
Miten Ilta jaksaa? Onko hän kaiken aikaa nukkunut?
EMÄNTÄ
Kyllä hän vastikään oli ylhäällä. Täällä kävi joku. Taisi olla Levänen.
ANNA
Mitä hän täältä haki…! Ettei Iltalle vain olisi tullut mitään. Mitä te sanotte siihen, äiti, jos me Iltan kanssa vielä tänä yönä lähtisimme Sarkoilaan. Tavarat saisivat tulla perästäpäin. Ja isäntä koska tahtoo.
EMÄNTÄ
Kuka sinne nyt lähtee yön selkään.
ANNA
Kesäinen yö!
EMÄNTÄ
Olisihan se ihmistenkin silmissä niin outoa.
ANNA
Mitä ihmisistä! En minä tiedä miksi minua niin pelottaa, ettemme ikinä pääse Sarkoilaan.
EMÄNTÄ
Kyllä Sarkoila pysyy paikoillaan.
ANNA
Ettei ukkonen sytyttäisi sitä — tai lopettaisi meitä.
EMÄNTÄ
Jumala varjelkoon.
ANNA
Niin, Jumala varjelkoon! (Itsekseen.) Jos hän enää voi minua varjella.
(Menee Iltan ovelle.) Ethän sinä nukukaan, lapseni.
ILTA oudon tyynenä.
En.
ANNA
Kuinka sinä voit? Tule tänne, äidin ainoa lapsi, tule! Kuinka sinun nyt on?
ILTA
Kyllä minun on hyvä.
ANNA
Ei sinun ole hyvä. Voi, mitä äiti tekisi? Tule nyt taas iloiseksi, lapseni. Etkö ymmärrä mihin hätään äiti muuten joutuu. Mitä sinä sanoisit, jos heti lähtisimme kotiin, Sarkoilaan? Ethän sinä kumminkaan jaksaisi mennä huviretkelle. Te saatte sitten Sarkoilassa huvitella niin paljon kuin ikinä tahdotte. Voithan sinä äidin tähden tehdä sen uhrauksen. Me emme tarvitse edes ajomiestä, osaammehan me ajaa, sinä ja minä. Älä tuijota noin, lapseni. Miksi sinä sen teet? Sano mikä sinun on, sano nyt, kun äiti rukoilee.
ILTA
En minä itsekään tiedä. Kylmä.
ANNA
Onko sinun kylmä? Pane tämä huivi ympärillesi. Teemmekö tulta? Meillä on vielä puita. Tai jos äiti keittää sinulle jotakin lämmintä. (Peittää Iltan sohvalle ja rientää keittiöön.)
PORMESTARINNA tulee kuohuksissaan.
Hoi, eikö täällä ole ketään? No, sinä. Eikö äiti vielä ole tullut?
ANNA tulee hätäisesti keittiöstä, kädessä palava kynttilä, jonka laskee pöydälle.
Mikä nyt on? Sinä näet että Ilta on kipeä.
PORMESTARINNA
Sinä olet kauniisti käyttäytynyt vierastamme kohtaan, sinä! Ensin et täällä suvainnut antaa vastausta, saisiko hän huomenna tulla teille. Ja kun hän iltamassa tuli sinua puhuttelemaan, et ollut kuulevinasi — karkasit vain pois.
ANNA
Minä olin niin levoton Iltasta. Sain muutenkin odottaa vuoroani.
PORMESTARINNA
Saisinko minä sitten nyt vihdoin tietää, pääseekö neiti Tattara teidän rattaillanne Sarkoilaan? Tai voimmehan ottaa kestikievarikyydinkin, kun vain tiedämme, ettei häntä ajeta pois talosta.
ANNA
Se ei nyt käy päinsä. Ehkä toisen kerran.
PORMESTARINNA
Toisen kerran! Koska sinä luulet hänen toisen kerran tulevan näille maille?
ANNA
Yleisöhän oli niin haltioissaan. Kai hän tulee.
PORMESTARINNA
On se nyt merkillistä, ettet sinä taivu. Minä olen tässä tullut antaneeksi lupauksen ja tahtoisin pitää sen.
ANNA
Kuulethan, ettei se nyt käy.
PORMESTARINNA
Älä ärsytä minua.
ANNA
Älä sinäkään minua. Kai minä saan määrätä keitä haluan vieraiksi kotiini, keitä en… Suo anteeksi, ehkä sinä nyt lähdet, minulla on matkakiireitä.
PORMESTARINNA
Sinä taidat odottaa jotakin.
ANNA
Miestäni.
PORMESTARINNA
Häntä saat odottaa vielä hyvän hetken. Hän istuu kaikessa rauhassa Rantapaviljongissa syömässä illallista. Tietää kai, että sinä saat lohdutusta toiselta taholta.
ANNA
Jätä minut nyt. Muuten saamme molemmat katua.
PORMESTARINNA
Mitä sinä luulet minun katuvan?
ANNA
Oih, ainahan meillä ihmisillä on jotakin kaduttavaa. Ja paljonkin. Onko jo parempi, lapseni?
PORMESTARINNA
Kyllä se lapsi nyt on rakas. Kyllä sitä nyt hellitään. Mutta kerran…
ANNA
Älä nyt viitsi. Jos se vieras nyt välttämättä tahtoo, niin tulkoon
Sarkoilaan ja kirjoittakoon meistä kirjoihinsa.
PORMESTARINNA
Vai tulkoon! Vai jo saa tulla. Entä jollen minä enää tahdo.
ANNA
Ole sitten tahtomatta. Tee ihan mitä haluat, kunhan nyt vain lähdet kotiin…
PORMESTARINNA
Entä jos minulla on yhtä ja toista kysyttävää, entä jollen minä ole ymmärtänyt sinun käytöstäsi moneen aikaan ja haluan selvitystä…
ANNA
Ehkä miehesi voi auttaa sinua. Hän ymmärtää minua paremmin. Koeta kysyä häneltä…
PORMESTARINNA kiihtymistään kiihtyen.
Pyydän saada kysyä, mitä miehelläni on tekemistä minun ja sinun välisten asioiden kanssa…
ANNA
Ei tietysti mitään, ei mitään…
PORMESTARINNA
Mitä sinä sitten tarkoitat? Nyt minä sinut ymmärrän: sinä jatkat yhä rumaa peliäsi… ties miten olet jatkanutkin täällä kaiken aikaa. Ehkä sinä yhä vielä olet viekoitellut häntä kotoa, minun ja lasten luota…
ANNA
Minä vakuutan, minä en…
PORMESTARINNA
Ja minun pitäisi sinua uskoa…
ANNA
Pitääkö sinun sitten tehdä lapseni sairaaksi noilla kauheilla jutuilla? Sinulla on monta lasta, minulla vain tämä yksi — pitääkö sinun nyt hänen kuullensa sanoa tämä kaikki…
PORMESTARINNA
Pitää! Että hän kerrankin kuulisi minkälainen äiti hänellä on.
ANNA
Lähdetään, lapseni, tuonne viereiseen huoneeseen. Et sinä saa levätä täällä.
PORMESTARINNA
Ei, Ilta, kuule sinä kerran mikä ihminen tämä äitisi on. Kun sinä synnyit, häpesi hän sinua niin, ettei tahtonut voida ensimmäistä huutoasi kuulla…
ANNA
Jumalan tähden, etkö sinä voi…
PORMESTARINNA
Sillä hän ei ollut ottanut isääsi rakkaudesta.
ANNA
Ilta, lapseni, kuuntele tyynesti. Minä selitän sinulle kaikki ja sinä ymmärrät kaikki…
PORMESTARINNA
Kun sinä olit parin päivän vanha…
ANNA
Sinulla ei ole oikeutta kajota näihin asioihin! Sinä olit tunkeutunut talooni ja sait tietää asioita, joita ei…
PORMESTARINNA
Sinä oli parin päivän vanha, kun äitisi yritti sinut kuristaa. Kuristaa niinkuin minkäkin kissanpojan…!
ANNA nauraa kaameasti.
No niin, nyt sinä olet saanut sen sanotuksi. Onko mielesi nyt hyvä! Vai vieläkö tiedät jotakin… Se on totta, Ilta lapseni. Minä olin kuin suunniltani…
PORMESTARINNA
Sinä olit jo ihan sinisenä, kun sinut saatiin äitisi kynsistä. Mitäs nyt sanot äidistäsi?
ILTA
Nauran.
PORMESTARINNA
Vai naurat!
ILTA
Luulin minä sitä pahemmaksikin.
ANNA
Kuinka sinä olet järkevä, lapseni, kun otat sen niin tyynesti. Jumalan kiitos! Kaikki sinä ymmärrät kun kuulet. Minä en ole aikaisemmin kertonut, kun olet ollut lapsi.
PORMESTARINNA
Vai olet sinä jo noin paatunut.
ILTA
Niinkuin täti näkee.
PORMESTARINNA
Sinä näyt olevan äitisi tytär.
ANNA
Nyt sinä kai voit jättää meidät. Me lähdemme Iltan kanssa läpi yön kotiin ja huomenna sopii neiti Tattaran ajaa isännän rinnalla Sarkoilaan.
ILTA
Äitini tytär! (Nauraa.)
ANNA
Älä naura noin, lapseni.
PORMESTARINNA vahingoniloisena.
Taidan saada rauhassa lähteä. (Säikähtäen.) Taisi koskea kipeämmin kuin osasin uskoa. (Menee.)
ANNA
Älä naura, älä naura. Minä toimitan heti hevosen valjaisiin, että pääsemme tästä kauheasta kaupungista.
ILTA
Mikset sinä kuristanutkin minua silloin!
ANNA
Puhutko sinä minulle sillä lailla. Minä olin silloin niin onneton, niin sairas, etten tietänyt mitä tein. Matkalla selitän sinulle kaikki.
ILTA
Vielä sinä tapat minut.
ANNA
Kuinka armoton sinä olet! Ei, sinä olet sairas sinäkin. Mutta koeta, lapseni, pysyä reippaana.
LEMPI kadulta.
Ilta hoi! Minä olen täällä. Joko sinä olet valmis?
ANNA
Tule sisään, Lempi. Katsos nyt: Ilta ei voi oikein hyvin. (Menee keittiöön.)
LEMPI
Hyvänen aika kuinka sinä olet valkoinen. Kyllä se menee ohitse, kun pääset ulos. Minä en voinut olla kertomatta pojille, että me kesällä saamme tanssia. Ja tiedätkö, he tulivat niin kauhean iloisiksi, etteivät tahtoneet pysyä missään. Minun täytyy vain nyt oppia ne uudet tanssit.
ILTA
Jos sinä tietäisit, kuinka minä olen onneton!
LEMPI
Mitä ihmettä! Sinä, joka olet niin kaunis ja rikas ja… Mitä sitten on tapahtunut? Lähdetään nyt, niin kerrot minulle matkalla.
ILTA
En minä jaksaisi lähteä. Mutta mitä minä täälläkään teen. Mitä minä teen missään.
LEMPI
Mitä hulluja sinä puhut! Lähde pois nyt, se vain virkistää sinua.
Sadekin on lakannut. (Kuiskaa.) Tirri odottaa meitä tuolla kulmassa…
ILTA
En minä sitten.
LEMPI
Poika parka kun on niin rakastunut!
ILTA
Älä huoli, Lempi.
Anna tulee.
LEMPI
Eiköhän Iltalle vain mahtaisi tehdä hyvää lähteä meidän mukaamme.
ANNA
Minä jo käskin valjastaa, mutta jos sinusta tuntuu että jaksat, niin lähde vain huviretkelle. Jos menet vähäksi aikaa. Koetteeksi.
LEMPI
Tule pois. Minä saatan sinut sitten kotiin.
ANNA
Ja sinä soitat jos Ilta väsyisi, niin minä tulen noutamaan hänet. Oletko nyt oikein ymmärtäväinen, lapseni, että äiti saa olla levollinen? (Lähtevät. Anna käväisee keittiön eteisen ovella ja huutaa pihamaalle.) Mimmi sanoo talonmiehelle, kun hän tulee, ettei tarvitsekaan valjastaa. (Palaa, avaa ikkunan. Hengittää lehvien lemua ulkoa, seisoo siinä kädet ristissä.) Jumala, armahda meitä… (Äkkiä tervehtii Heikki kadulta. Anna kavahtaa.)
HEIKKI
Pyydän anteeksi… Tämä vihko oli joutunut minulle. En tahtonut lähettää sitä postissa.
ANNA
Tehkää hyvin.
HEIKKI
Ehken minä…
ANNA
Kyllä te voitte tulla.
HEIKKI
Eikö ketään muita ole kotona?
ANNA
Ei. Minä vain tahdoin… Ei minulla ole mitään asiaa. Tai onhan minulla: ulkomaanmatkastani ei voi tulla mitään. Minulla on velvollisuuksia miestäni ja kotiani kohtaan. Toivon että Ilta voi parantua kotona.
HEIKKI
Minä ymmärrän…
ANNA
Ja te?
HEIKKI
Minä lähden. Kaikki on jo kunnossa.
ANNA
Sehän on hauskaa. Toivon että te oikein paljon hyödytte matkastanne.
HEIKKI
Kiitos… Ja minä… että te voitte hyvin Sarkoilassa. Enkä minä sitten…
ANNA
Kuinka ihanaa nyt on ulkona!
HEIKKI
Kaikki lemuaa sateen jäljeltä.
ANNA
Ihmisen pitäisi henkeä pidättäen nauttia tästä ajasta, jolloin lehti puhkeaa. Se on niin lyhyt.
HEIKKI
Se on niin lyhyt.
He seisovat kumpikin ikkunansa ääressä, loitolla toisistaan, mutta joka sana vaikuttaa kuin hyväily.
ANNA
Toivon kaikesta sydämestäni, että tulette onnelliseksi.
HEIKKI
En minä osaa sanoa mitä tahtoisin… Hyvästi.
ANNA
Hyvästi.
Ojentavat toisilleen kätensä silmiin katsomatta. Heikki lähtee, Anna vetäytyy pois ikkunasta, purskahtaa itkuun. Hetkisen perästä tulee isäntä.
ISÄNTÄ hyväntuulisena.
Tuokos se nyt oli?
ANNA
Kuka?
ISÄNTÄ
Joka tuli vastaan.
ANNA
Mistä minä voin tietää kuka tuli sinua vastaan.
ISÄNTÄ
No kun se tuli täältä teidän rapusta.
ANNA
Maisteri Levänen kävi täällä.
ISÄNTÄ
Sitähän minä juuri, että sellainenko se nyt oli. Ei niin minkään näköinen. Ja tuota ne nyt on niin puhuneet… En minä milloinkaan ole niihin juttuihin uskonut… Joko pannaan maata?
ANNA
Pane sinä vain. Minulla on vielä vähän tekemistä. Ja sitten odotan
Iltaa.
ISÄNTÄ
Missäs Ilta sitten on?
ANNA
Huviretkellä toveriensa ja opettajiensa kanssa.
ISÄNTÄ
Vai niin vai, tiesin minä tuon, niin en olisi pitänyt niin kiirettä.
ANNA
Voithan sinä lähteä takaisin.
ISÄNTÄ
Mistäs minä miehet enää kiinni otan. Ja minä maksoin jo kaikki. Se olikin vähän mukavaa, kun me sinne tultiin, minä ja Punttalan isäntä, niin viereisessä pöydässä istuu neljä faaria ja fröökynät kantaa niille niin ihmeesti syötävää ja juotavaa. Me emme Punttalan isännän kanssa huomanneet yhtään keitä he olivat, puhuttiin vain kaikista asioista. Yhtäkkiä joku lyö minua olalle ja se olikin Peusa, itse Antti Peusa, ja lihonut se oli niin, etten olisi tuntenut. Siinä sitä sitten ilo nousi niin ettei muistettu koko arpajaisiin. Pantiin pöydät yhteen ja huudettiin fröökynät passaamaan… Ja ajatteles, siinä sakissa oli akronoomi Peranteri. Ja kun se rupesi tarjoamaan meille kruununoritta Sarkoilaan. Sanoi, että yhdessä voitaisiin lähteä ostamaan ja kolmeentuhanteen asti saa nousta. Sillä hinnalla pitäisi sentään jo saada. Että mitäs sinä siitä sanot? Tommilan pappa jo rupesi puhumaan, että jos hän möisi sen Linturinsa, joka Turun kilpa-ajoissa juoksi toisen palkinnon. Mutta se voi vielä hyvästi juosta ensimmäisen, se on vasta niin nuori. Se se kelpaisi Sarkoilan trillojen eteen… Mikset sinä sano mitään?
ANNA
Kyllä ne entiset kelpaa minulle. Tarvinnenko niitäkään.
ISÄNTÄ
Punttala on taas ollut metsäkaupoissa. Kuuluvat metsät vain olevan nousemaan päin. Vaikka möisimme vielä toisen lohkon. Ja sitten, kuules, kyllä vanhan emännän nyt pitäisi muuttaa rahat meidän pankkiin. Puhuivat minulle päivällä herrat, että enkö minä nyt saisi eukon päätä kääntymään. Se on aika raha se 100.000. Ja se hyödyttää nyt toista puoluetta. Kyllä se eukko pitää saada siihen suostumaan.
ANNA
Voithan sinä koettaa. Mutta eihän vanhan ihmisen näätä niin käännetä.
ISÄNTÄ
Kun maksavat puoli prosenttia enemmän. Se on jo summa. Eukko sanoo, että hänellä on yllinkyllin. Mutta antaisi sen rahan vaikka meille taikka Iltalle.
ANNA
Panisit nyt nukkumaan.
ISÄNTÄ
Tule pois sinäkin… Kyllähän me kuulemme kun Ilta tulee.
ANNA
Ei, ei! Minulla on työtä.
ISÄNTÄ
No niin, mikäs hätä minullakaan on tässä. (Ottaa takin yltään, heittäytyy sohvalle, tupakoi siinä lojuen.) Laittaisit nyt yksintein sen mustan silkkihameen, jonka kankaan minä toin. Tommilan emäntä kuuluu olevan ihan viimeisillään, että sinne kai pitää mennä hautajaisiin, kun ollaan niinkuin vanhaa sukua… Helkkarin lyhyt tämä sohva. Minä menen sinun sänkyysi.
ANNA
Ei, sinne sinä et mene!
ISÄNTÄ
No, mikäs nyt tuli? Johan se oli sovittu.
ANNA
Olethan sinä ennenkin saanut yhden yön kulumaan tuossa. Jollet tyydy siihen, saat mennä kestikievariin.
ISÄNTÄ
Vai siinä sitä taas ollaan. Minä jo luulin… ymmärsin sitten ihan väärin. Mutta etkö sinä ajattele, että minunkin kärsivällisyyteni joskus voi loppua.
ANNA
Hyvä on. Se saakin loppua. Minä tahdon päästi irti sinusta.
ISÄNTÄ
Mitäs sinä nyt sanoit?
ANNA
Minä tahdon irti sinusta — etkö kuullut!
ISÄNTÄ
No, no… ei nyt hätäillä.
ANNA
Vielä tänään keskipäivällä päätin seurata sinua Sarkoilaan ja pysyä emäntänä niinkuin tähänkin asti. Mutta nyt minä tunnen etten jaksa. En jaksa.
ISÄNTÄ
Mitä sinä sitten rupesit minun emännäkseni?
ANNA
Niin, mitä! Siinähän se minun käsittämätön syntini oli. Mutta enkö minä jo ole tarpeeksi kärsinyt…
ISÄNTÄ
Entä minä — minkätähden minun sitten on kuusitoista vuotta pitänyt kärsiä sinun syntisi takia?
ANNA
Olithan sinä minun kanssarikolliseni: sinä tiesit minkätähden otin sinut.
ISÄNTÄ
En tiedä mistään rikoksesta vielä tänäkään päivänä.
ANNA
Mitä sinä nyt sanot! Sataan kertaan olen ne kaikki selittänyt.
ISÄNTÄ
Etpä ikään olekaan. Antaisit nyt sitten kerran kuulla.
ANNA
No niin, aletaan sitten ja selitetään juurtajaksain. Minä olin tyttönä Siuroniemellä ja Sarkoilan naapurinpoika osti talon sieltä likeltä ja hän minulle ensin puhui Sarkoilan isännästä.
ISÄNTÄ
Jos puhuttiin minusta, niin kyllä puhuttiin sinustakin. Sinä annoit sulhasillesi ensin toivoa ja heläytit sitten rukkaset…
ANNA
Ne kosivat rahojani ja se oli niille oikein. Sarkoilan isännästä tiedettiin, että hän joi ja hummasi…
ISÄNTÄ
Ei niistä toinen puolikaan ollut totta.
ANNA
Kun minä tulin Sarkoilaan, olivat portinpielukset kaikki lovilla, kun juovuspäissänne olitte ajaneet kiinni. Ja kuistinkorvassa näytettiin kiveä, johon Tommilan poika oli kaatunut kuoliaaksi, ja…
ISÄNTÄ
Ei hän humalassa ollut. Pimeässä kaatui.
ANNA
Korttia lyötiin…
ISÄNTÄ
Korttia lyötiin siihen aikaan pappilassakin. Se oli sen ajan tapa.
ANNA
Mutta Sarkoilan isäntä ei käynyt kosimaan Siuroniemen tytärtä niinkuin kaikki poikamiehet niillä mailla ja se ihmetytti minua.
ISÄNTÄ
Ja silloin sinun piti saada pauloihisi minutkin.
ANNA
Hänestä kerrottiin, ettei hän välittänyt naisista. Se oli minulle uutta. Minun rupesi tekemään mieli nähdä sitä miestä. Laulujuhlilla täällä samassa kaupungissa sinut sitten näytettiin minulle.
ISÄNTÄ
Noh?
ANNA
Sinä olit aran ja ränstyneen näköinen niinkuin juopottelevat miehet ovat. Ja mikä päähänpisto minulle lieneekään tullut, mutta leikilläni sanoin minä pormestarinnalle ja muille tytöille: minä otan hänet ja teen hänestä miehen!
ISÄNTÄ
En minä nyt sennäköinen ollut.
ANNA
Minun silmissäni sinä olit. Mutta siinä samassa menin minä kestikievariin, otin hevosen ja käskin ajaa Sarkoilaan. Siellä minä sitten ypöyksin kuljin talonkatsojaisissa. Silloin ei ollut paljon nurmea metsässä, mutta siellä kulki jo Sarkoilan karja. Minä luulin niitä lehmiä joidenkin mökkiläisten lehmiksi, niin takkuisia ne olivat…
ISÄNTÄ
Eihän siihen aikaan ollut tällaista karjanhoitoa. Lehmät pantiin metsään heti kun lumi suli.
ANNA
Kyytimies tiesi, että Sarkoilan karjaa keväällä nostettiin…
ISÄNTÄ
Se oli valhe. Siitä minä voisin haastaa sen miehen käräjiin koska tahansa.