Beethoven

"Kärsimyksen kautta iloon." Durch Leiden Freude.

(Kreivitär Erdödylle, 19 p, lokak. 1815 )

LIITTEITÄ

Adagio.

Allein, allein, allein.

(Lichnowskylle, 21 p. syysk. 1814.)

Heiligenstadt-testamentti. [87]

Veljilleni Karl ja (Johann) [88] Beethovenille.

Oi te ihmiset, jotka pidätte minua vihamielisenä ja hulluna tai sanotte minua ihmisvihaajaksi, kuinka väärin minua tuomitsettekaan! Te ette tunne salaista syytä siihen, mikä aiheuttaa teidän mielipiteenne. Minun sydämessäni ja sielussani ovat aina lapsuudesta saakka ainoastaan hyvyyden suloiset tunteet viihtyneet. Myöskin on minulla ollut taipumusta suorittamaan suuria tekoja. Mutta ajatelkaa vain kuinka hirveä on jo kuuden vuoden kuluessa ollut tilani, jota taitamattomat lääkärit ovat pahentaneet; vuosi vuoden jälkeen ovat toiveet parantumisestani minut pettäneet ja lopuksi olen ollut pakoitettu kärsimään pitkällistä sairautta, jonka parantaminen kenties vaatii vuosia, ellei se ole parantumaton. Vaikkakin olen syntynyt luonteeltani tuliseksi ja vilkkaaksi ja vaikkakin olen vastaanottavainen seuraelämän huvituksille, täytyi minun aikaiseen eristäytyä ihmisistä, viettää elämäni yksinäisyydessä. Jos tahdoin joskus asettua kaiken tämän yläpuolelle, oi kuinka kalliisti sainkaan sen maksaa, kuinka tuskallisesti sain jälleen tuntea onnettoman sairauteni. Ja kuitenkin, minun oli mahdotonta sanoa ihmisille: "Puhukaa kovempaa, huutakaa, sillä minä olen kuuro!" Oi, kuinka voisin myöntää itselläni sen aistin heikkenevän, joka minulla pitäisi olla täydellisempänä kuin muilla ja joka minulla kerran oli mitä täydellisimpänä, niin täydellisenä kuin ani harvoilla on ollut minun toimialallani! — Ei, en voi sitä tehdä! — Sentähden antakaa minulle anteeksi, kun näette minun vetäytyvän syrjään, vaikka minä niin mielelläni haluaisin yhtyä seuraanne. Onnettomuuteni on minulle kaksin verroin tuskallinen, sillä siitä johtuu että tulen väärin ymmärretyksi. Minulle ei ole suotu mitään mielenvirkistystä ihmisten seurassa, henkevissä keskusteluissa, molemminpuolisessa avomielisyydessä. Olen yksin, aivan yksin; vain sen verran kuin kipein välttämättömyys vaatii, uskallan antautua puheisiin ihmisten kanssa. Minun täytyy elää kuin kirottuna. Jos lähestyn jotain seuraa, valtaa minut ahdistava levottomuus, pelätessäni, että minun tilani mahdollisesti tulisi huomatuksi.

Niin oli myöskin niiden kuuden kuukauden aikana, jotka vietin maalla. Oppinut lääkärini kehoitti minua niin paljon kuin mahdollista säästämään kuuloani; sama oli myös minunkin toivomukseni. Ja kuitenkin annoin usein, kun vastustamaton haluni seuraelämään minut valtasi, vietellä itseni ottamaan siihen osaa. Mutta mikä nöyryytys tulikaan osakseni, kun joku seisoi vieressäni ja kuuli huilunsoiton etäältä enkä minä kuullut mitään, tai kun joku kuuli paimenen laulavan enkä minä taaskaan kuullut mitään! [89] Tällaiset kokemukset saattoivat minut epätoivon partaalle, ja läheltä piti, etten omin käsin tehnyt loppua elämästäni. — Taide, taide ainoastaan, pidätti minua siitä. Oi, minusta tuntui mahdottomalta jättää tämä maailma, ennenkuin olin toteuttanut kaiken sen, jota varten tunsin itseni kutsutuksi. Ja siten jatkoin tätä kurjaa elämää, — todella kurjaa: niin herkkä ruumis, että pieninkin muutos saattoi kääntää parhaimmankin terveydentilani mitä huonoimmaksi. Kärsivällisyys — siinä keino, joka minun nyt täytyy valita seuralaisekseni. Sen olen tehnyt. — Järkähtämätön, toivon niin, on oleva päätökseni kestää, kunnes heltymättömät kohtalottaret näkevät hyväksi katkaista elämänlankani. Kenties kääntyvät asiat parempaan päin, kenties eivät — minä olen valmis. — Ei ole helppoa tulla jo kahdenkymmenen kahdeksan vuoden ikäisenä pakoitetuksi olemaan filosofi, ja taiteilijalle on se vaikeampaa kuin kenellekään muulle.

Jumala, sinä katsot korkeudesta sisimpääni, sinä tunnet sen, sinä tiedät, että ihmisrakkaus ja halu tehdä hyvää asuvat siellä. Oi ihmiset, jos te kerran luette tämän, ajatelkaa silloin, että olette olleet epäoikeudenmukaisia minua kohtaan; ja onneton lohduttakoon itseänsä löytäessään minussa toisen kaltaisensa, joka huolimatta kaikista luonnon esteistä on kuitenkin tehnyt kaiken voitavansa tullakseen luetuksi kunnioitettavien taiteilijoiden ja ihmisten joukkoon.

Te, minun veljeni Karl ja (Johann)! Niin pian kuin olen kuollut ja jos professori Schmidt vielä elää, pyytäkää häntä minun nimessäni selostamaan tautini laatu ja liittäkää sairauteni historiaan tämä selostus, jotta maailma, siinä määrin kuin on mahdollista, ainakin kuolemani jälkeen rakentaisi sovinnon kanssani.

— Samalla kertaa tunnustan teidät molemmat perillisiksi pieneen omaisuuteeni — jos sitä siksi voi kutsua. Jakakaa se veljellisesti, olkaa yksimielisiä ja auttakaa toinen toistanne. Sen pahan, mitä olette minulle tehneet, olen — sen tiedätte — jo kauan sitten antanut anteeksi. Sinua, veljeni Karl, kiitän erikoisesti siitä alttiista ystävyydestä, jota viime aikoina olet osoittanut minua kohtaan. Minun toivomukseni on, että teidän elämänne tulisi onnellisemmaksi ja suruttomammaksi kuin omani on olijat. Kasvattakaa lapsianne hyveessä; vain se voi tehdä meidät onnellisiksi, ei raha. Minä puhun kokemuksesta. Hyve se oli, joka auttoi minua kurjuudessani; sitä ja sen ohella taidettani on minun kiittäminen siitä, että en ole lopettanut elämääni itsemurhalla. — Hyvästi, ja rakastakaa toisianne! — Kiitän kaikkia ystäviäni, erityisesti ruhtinas Lichnowskya ja professori Schmidtiä. — Minä toivon, että ne soittimet, jotka ruhtinas L. on minulle lahjoittanut, säilytettäisiin jomman kumman teidän luonanne. Kuitenkaan älköön tästä asiasta mitään riitaa syntykö välillenne. Jos ne voivat jollain tavoin olla teille suuremmaksi hyödyksi, niin myykää ne viipymättä. Kuinka iloinen olisinkaan jos vielä haudassa maatessani voisin palvella teitä!

Jos niin käy, riennän iloisin mielin kuolemaa kohti. — Jos se saapuu, ennen kuin olen ennättänyt kypsyttää kaikki taiteelliset lahjani, niin saapuu se, huolimatta kovasta kohtalostani, liian aikaisin minulle, ja toivoisin voivani sitä viivyttää. — Kuitenkin, tässäkin tapauksessa olen tyytyväinen. Vapauttaahan se minut loputtomasta kärsimyksestä! — Tule, milloin tahdot; rohkeasti käyn vastaasi. — Hyvästi, ja älkää aivan kokonaan minua unhottako kuolemassa; olen ansainnut sen, että ajattelette minua, sillä minä olen elämäni kuluessa usein ajatellut teitä tehdäkseni teidät onnellisiksi. Olkaa sitä!

Ludwig van Beethoven.

Heiligenstadt 6 p. lokak. 1802.

Veljilleni Karl'ille ja (Johann'ille).

Luettavaksi ja toimeenpantavaksi kuolemani jälkeen.

Heiligenstadt, 10 p. lokak. 1802.

Siis otan nyt jäähyväiset sinulta — ja teen sen murheellisena. — Niin, tuosta rakkaasta toivosta — joka minulla oli tänne tullessani: saada edes jossakin määrin terveyteni takaisin — täytyy minun nyt kokonaan luopua. — Niinkuin syksyn lehdet putoavat ja kellastuvat, samoin — samoin on myöskin se minulta kuihtunut. Melkein samanlaisena kuin tänne tulin — lähden täältä. — Tuo rohkea tarmokin — joka minulle usein antoi voimaa kauniina kesäpäivinä — on kadonnut. — Oi Sallimus, anna minulle vielä kerran kirkkaan ilon päivän koittaa! — Siitä on jo niin kauan, kun todellisen ilon syvät soinnut tuntuivat minulle läheisiltä! — Milloin, milloin, oi Jumala, voin ne jälleen kuulla luonnon ja ihmiskunnan temppelissä? — En koskaan? — Ei! — Oi, se olisi liian julmaa!

KIRJEITÄ

Pastori Amendalle Kuurinmaalle. [90]

Minun rakas, minun hyvä Amendani, ylin ystäväni, syvällä liikutuksella, tuskan ja ilon sekaisilla tunteilla olen vastaanottanut ja lukenut viimeisen kirjeesi. Mihinkä voisinkaan verrata sinun uskollisuuttasi minua kohtaan! Ah, kuinka on suloista, että aina olet pysynyt minulle niin ystävällisenä. Niin, olen pannut sinun ystävällisyytesi koetukselle, ja minä tiedän tehdä eroituksen sinun ja kaikkien muiden välillä. Sinä et ole Wienin ystävä, et, sinä kuulut niihin, jotka minun synnyinseutuni maa on kasvattanut. Kuinka usein toivonkaan, että olisit lähelläni, sillä sinun Beethovenisi on syvästi onneton. Tiedä, että jaloin osa olemustani, kuuloni, on suuresti heikentynyt. Jo niihin aikoihin, kun olit luonani, huomasin oireita siihen, mutta salasin ne; sen jälkeen on vika vain yhä pahentunut. Voiko se milloinkaan täysin parantua, sen saa ajan pitkään nähdä; sen pitäisi johtua vatsani sairaloisuudesta. Mitä viimemainittuun tulee, olen nyt melkein täysin terve, mutta tokkohan kuuloni milloinkaan tulee hyväksi? Tosin toivon sitä, mutta hyvin luultavasti turhaan, sillä sellaiset sairaudet ovat useimmissa tapauksissa parantumattomia. Kuinka surullinen elämäni onkaan! Minun täytyy välttää kaikkea sitä, joka on minulle rakasta — ja lisäksi tehdä sitä tässä niin kurjassa, itsekkäässä maailmassa!… — Kesken kaikkea voin sinulle sanoa, että Lichnowsky on minun mitä vilpittömin ystäväni. Sitte viime vuoden on hän minulle lahjoittanut 600 florinia: tämä seikka sekä teosteni hyvä menekki on sallinut minun elää tarvitsematta huolehtia jokapäiväisestä leivästä. Kaiken, mitä nyt sävellän, voin myydä heti viisi kertaa, ja minulle maksetaan hyvästi. — Olen kirjoittanut sangen paljon viimeaikoina; ja kun olen kuullut että olet tilannut pianoja… liikkeestä, lähetän sinulle muutamia teoksiani samassa lähetyksessä jonkun pianon mukana, jotta se tulisi sinulle halvemmaksi.

Minun lohdutuksekseni on tänne nyt saapunut eräs henkilö, jonka parissa voin nauttia tuttavallisesta seurustelusta ja epäitsekkäästä ystävyydestä: hän on yksi nuoruuteni ystävistä [91]. Olen hänen kanssaan usein puhunut sinusta ja sanonut hänelle, että — jätettyäni synnyinseutuni olet sinä yksi niistä, jotka sydämeni on valinnut. — Hän ei myöskään pidä tuosta …sta [92]. Hän on liian heikko minun ystäväkseni ja pysyy sellaisena. Minä pidän häntä ja vain kuin soittimina, joita soitan, milloin minua miellyttää; mutta he eivät voi koskaan tulla minun toimintani jaloiksi todistajiksi, yhtä vähän kuin he toden perästä voivat ottaa osaa elämääni; minä pidän heitä arvossa ainoastaan niiden palvelusten mukaan, joita he tekevät minulle. Oi kuinka onnellinen olisin, jos minulla olisi kuuloni täysin jäljellä! Silloin rientäisin sinun luoksesi. Minun täytyy olla eristettynä kaikesta; parhaat vuoteni kuluvat, ilman että olen voinut toteuttaa kaikkea sitä, minkä lahjani ja voimani ovat minulle antaneet suoritettavaksi. — Surullinen alistuvaisuus, jonka turviin minun täytyy paeta! Tosin olen päättänyt asettua kaikkien näiden kärsimysten yläpuolelle, mutta kuinka se käy minulle mahdolliseksi? Niin, Amenda, jollei minun vikani ole parantunut kuuden kuukauden kuluttua, vaadin sinulta, että, jätät kaikki ja tulet luokseni. Teen silloin matkoja (soittoni ja sävellystoimintani eivät toistaiseksi kärsi paljon sairaudestani; se tulee selvimmin näkyviin vain seuraelämässä), ja sinä tulet matkatoverikseni. Olen vakuutettu siitä, että onni tulee olemaan mukanani; mikäpä kävisi minulle nyt yli voimain! Senjälkeen kuin lähdit, olen kirjoitellut kaikenlaista, vieläpä oopperoitakin ja kirkollista musiikkia. Niin, ethän hylkää pyyntöäni, autathan ystävääsi kantamaan huolensa ja kärsimyksensä. Olen myöskin paljon kehittänyt pianonsoittotaitoani ja minä toivon, että tämä matka on sinullekin tuottava huvia. Sen jälkeen jäät ikuisiksi ajoiksi luokseni. — Olen säännöllisesti saanut kaikki kirjeesi; kuinka harvoin lienenkin vastannut, olet kuitenkin aina ollut ajatuksissani, ja minun sydämeni sykkii aina yhtä lämpimästi sinulle. — Sen, mitä olen sinulle maininnut kuulostani, pyydän sinua säilyttämään suurena salaisuutena ja toivon, ettet ilmaise sitä kenellekään, olkoon se kuka tahansa. — — Kirjoita minulle oikein usein. Sinun kirjeesi, jos kohta ne ovatkin niin lyhyitä, lohduttavat minua ja tekevät minulle hyvää. Odotan jälleen pian kirjettä sinulta, rakas ystäväni. — En ole sinulle lähettänyt takaisin kvartettiasi [93], koska olen sen kokonaan uudelleen muovaillut, sitten kun vasta nyt olen alkanut osata todella säveltää kvartetteja: tulet sen näkemään, kun ne saat. — Nyt, hyvästi, rakas ystävä! Jos luulet että minä täällä voin tehdä jotain, joka olisi sinulle mieluista, on itsestään selvää, että ilmoitat siitä uskolliselle

L. v. Beethovenillesi

joka vilpittömästi rakastaa sinua.

Tohtori Frans Gerhard Wegelerille.

Wien, 29 p. kesäk. (1801).

Hyvä, rakas Wegelerini, kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että muistit minua! Olen niin vähän ansainnut sitä, niin vähän pyrkinyt sitä ansaitsemaan; ja kuitenkin olet niin hyvä etkä minkään anna itseäsi närkästyttää, et edes minun anteeksiantamattoman laiminlyöntinikään; pysyt aina uskollisena, hyvänä, vilpittömänä ystävänä. — Minäkö voisin sinut unohtaa, unohtaa teidät, jotka olette olleet minulle niin rakkaita ja kalliita, ei, älä usko sitä! On hetkiä, jolloin hartaasti kaipaan teitä, jolloin haluaisin viettää jonkun ajan parissanne. — Minun isänmaani, tuo kaunis seutu, jossa ensi kerran näin päivän valon, pysyy aina yhtä kauniina ja kirkkaana silmissäni kuin se oli silloin, kun teidät jätin. Se hetki, jona voin jälleen nähdä teidät ja tervehtiä Rein-isäämme, on oleva elämäni onnellisimpia. — Milloin se voi tapahtua, siitä en voi vielä varmaa sanoa. — Niin paljon tahdon kuitenkin teille sanoa, että saatte nähdä minut todella suurena, en tarkoita ainoastaan taiteilijana, vaan myöskin ihmisenä: te tulette huomaamaan minut paremmaksi, täydellisemmäksi; ja jos hyvinvointi ei ole lainkaan lisääntynyt meidän isänmaassamme, on minun taiteeni pyhittävä voimansa köyhien kohtalon lievittämiseksi…

Sinä tahdot tietää jotain olosuhteistani: no niin, ne eivät ole huonot Sitten viime vuoden on Liehnowsky, joka (niin uskomattomalta kuin se sinusta voi tuntuakin, vaikkapa minäkin sen sinulle sanon) on aina ollut lämpimin ystäväni — (tosin on välillämme silloin tällöin ollut pieniä erimielisyyksiä, mutta ne ovat vain lujittaneet ystävyyttämme) — määrännyt minulle 600 florinin suuruisen vuotuisen avustuksen, jota minä saan nauttia niin kauan kuin en ole itselleni löytänyt mitään sopivaa tointa. Sävellykseni tuottavat minulle paljon, ja voin sanoa, että minulla on enemmän tilauksia kuin voin niitä ottaa tehtäväkseni. Jokaista teosta varten on minulla kuusi tai seitsemän kustantajaa, ja vielä useampiakin, jos vain tahtoisin vaivata itseäni. Minun kanssani ei tingitä: minä määrään hinnan ja se maksetaan. Sinä ymmärrät, että se on ihanaa. Esimerkiksi, minä näen jonkun ystävän kärsivän puutetta, ja jollei kukkaroni salli minun heti tulla hänen avukseen, ei minun tarvitse muuta kuin istua työpöytäni ääreen ja ennen pitkää olen pelastanut hänet pulasta. — Minä olen myöskin käytännöllisempi nyt kuin ennen…

Onnetonta kyllä on kateellinen demooni, huono terveyteni, asettunut poikkiteloin tielleni. Kolmen vuoden kuluessa on minun kuuloni yhä heikontunut. Tämän lienee aiheuttanut vatsani sairaus, josta, kuten tiedät, jo ennenkin kärsin, mutta joka on nyt paljon pahentunut; minua vaivaa nimittäin alinomainen diarré ja siitä johtuva ylenmääräinen heikkous. Frank tahtoi vahvistaa minua kovettavilla lääkkeillä ja määräsi manteliöljyä kuuloni parantamiseksi. Mutta — prosit! Siitä ei ollut mitään apua: kuuloni tuli yhä huonommaksi ja vatsani pysyi samassa kunnossa. Tätä kesti aina viime syksyyn asti, jolloin olin usein epätoivoissani. Eräs lääkäri, aasi miehekseen, neuvoi minulle kylmiä kylpyjä, toinen, viisaampi, haaleita Tonava-kylpyjä: tämä teki ihmeitä, vatsani tuli paremmaksi, mutta kuuloni pysyi entisellään, ellei tullut sitäkin heikommaksi. Talvella oli tilani todellakin surkuteltava: kärsin hirvittäviä koliikintuskia ja tautini uusiutui täydellisesti. Yhtä kurjassa kunnossa pysyin sitten viime kuuhun asti, jolloin menin Veringin puheille; ajattelin nimittäin että tautini lähinnä vaatisi kirurgin käsittelyä, ja sitäpaitsi olen aina tuntenut häntä kohtaan luottamusta. Hänen onnistui melkein täydellisesti parantaa tuo vaikea diarré; hän määräsi minulle haaleita Tonava-kylpyjä, joihin minun täytyi kaataa pieni pullollinen vahvistavia nesteitä; mitään muuta lääkettä ei hän minulle antanut, kunnes neljä päivää sitten sain pillereitä vatsaa ja eräänlaatuista teetä korvia varten. Tunnen siitä itseni terveemmäksi ja voimakkaammaksi, mutta korvani suhisevat ja kohisevat (sausen und brausen) yötä päivää. Voin sanoa, että vietän kurjaa elämää. Jo melkein kahden vuoden kuluessa vältän kaikkea seuraa, sillä en voi sanoa ihmisille: "Minä olen kuuro". Jos minulla olisi joku muu ammatti, kävisi se vielä päinsä, mutta minun toimialallani on se hirveä tilanne. Mitä sanoisivatkaan siitä vihamieheni, joiden lukumäärä ei ole pieni.

Antaakseni sinulle jonkinlaisen kuvan tästä ihmeellisestä kuuroudesta, mainitsen, että minun teatterissa täytyy asettua aivan orkesterin lähelle voidakseni kuulla näyttelijöitä. En kuule soittimien ja ihmisäänien korkeita säveleitä, jos istun hiukan kauempana. On ihmeellistä, että on ihmisiä, jotka keskustellessaan kanssani eivät lainkaan ole huomanneet sitä. Kun olen hyvin hajamielinen, pannaan kenties kaikki sen syyksi. Kun puhutaan hiljaa, kuulen tuskin mitään; niin, kuulen tosin äänet, mutta en sanoja, ja jos taas huudetaan, en voi sitä tietää. Mitä tästä kaikesta tulee, sen tietää taivas. Vering sanoo, että vika varmasti vähenee, ellei se kokonaan parannu. — Hyvin usein olen kironnut olemassaoloani ja Luojaa [94]. Plutarkos on minulle opettanut alistuvaisuutta. Minä tahdon, jos se suinkin on mahdollista, minä tahdon uhmata kohtaloani; mutta elämässäni on hetkiä, jolloin olen kurjin Jumalan luomista olennoista. — Pyydän ettet kenellekään puhu mitään minun tilastani, et edes Lorchenille [95]; minä uskon sen sinulle suurena salaisuutena. Minua ilahduttaisi, jos tästä asiasta kirjoittaisit Veringille. Jos tilani pysyy samanlaisena, tulen ensi keväänä luoksesi; sinä saat vuokrata minulle jossakin kauniissa seudussa maatalon, ja niin tulee minusta maalainen kuudeksi kuukaudeksi. Kenties se tekisi minulle hyvää. Alistuvaisuus, mikä surullinen turvapaikka! Ja kuitenkin on se ainoa, mikä minulla on jäljellä. — Annathan minulle anteeksi, että kaikkien omien ikävyyksiesi lisäksi vaivaan ystävänä sinua vielä näillä huolillani.

Stephan Breuning on nyt täällä ja me olemme melkein joka päivä yhdessä. Tekee minulle niin hyvää kutsua esiin menneitä tunnelmia! Hänestä on tullut todellakin hyvä ja kelpo nuori mies, joka tietää jotain ja jolla (niinkuin meillä kaikilla enemmän tai vähemmän) on sydän oikealla paikalla…

Tahdon kirjoittaa myöskin hyvälle Lorchenille. En koskaan ole unhottanut ketään teistä, rakkaat ystävät, vaikka en olekaan antanut mitään elonmerkkiä itsestäni; mutta kirjoittaminen, sen tiedät, ei koskaan ole ollut vahvoja puoliani; parhaimmat ystäväni eivät vuosikausiin ole saaneet yhtään kirjettä minulta. Minä elän vain nuoteissani; tuskin on joku teos valmistunut, kun toinen on jo alulla. Sillä tavoin kuin nyt työskentelen, on minulla usein kolme tai neljä sävellystä yhtaikaa valmistettavana — Kirjoita minulle useammin; tahdon koettaa saada aikaa vastatakseni sinulle. Tervehdä kaikkia minun puolestani…

Hyvästi, hyvä, uskollinen Wegeler! Ole vakuutettu alttiudestani ja ystävyydestäni.

Sinun

Beethoven.

Wegelerille,

Wien, 16 p marrask. 1801.

Hyvä Wegelerini, kiitän sinua siitä, että jälleen muistit minua, sitä enemmän, kun minä niin vähän ansaitsen sitä. — Sinä tahdot tietää kuinka voin ja mitä tarvitsen. Niin vähän mieluista kuin minulle onkin kosketella tätä asiaa, teen sen kuitenkin kernaimmin sinun kanssasi.

Vering on monien kuukausien kuluessa antanut minun lakkaamatta käyttää vetolääkkeitä molempiin käsivarsiini… Tämä hoitotapa on minulle hyvin epämieluinen; puhumattakaan tuskista, en koskaan pariin päivään kykene sen jälkeen käyttämään käsiäni… Minun täytyy myöntää, että suhina ja kohina korvissani on nyt vähäisempi kuin ennen, varsinkin vasemmassa korvassa, jossa kuurouteni juuri alkoi; mutta kuuloni ei tähän saakka mitenkään ole parantunut; en uskalla ratkaista, onko se tullut vielä entisestäkin huonommaksi. — Vatsani on parempi; varsinkin kun muutamien päivien kuluessa käytän haaleita kylpyjä, voin seuraavina kahdeksana, kymmenenä päivänä sangen hyvin. Silloin tällöin nautin jotain vatsaa vahvistavaa lääkettä; alan myöskin, sinun neuvojesi mukaan, käyttää yrttejä vatsalla. — Vering ei halua kuulla puhuttavankaan suihkukylvyistä. Muuten, en ole häneen erittäin tyytyväinen. Hän ei todellakaan kohdista tarpeeksi suurta huomiota ja huolenpitoa tällaiseen sairauteen kuin minun on; jollen kävisi hänen luonansa — ja se on minulle hyvin vaikeaa —, en varmaankaan näkisi häntä koskaan. — Mitä ajattelisit Schmidtistä? En vaihda kernaasti lääkäriä, mutta minusta tuntuu, että Vering on liiaksi käytännön ihminen hankkiakseen opiskelun tietä itselleen enemmän uusia menettelytapoja. — Schmidt tuntuu minusta tässä suhteessa olevan aivan toisenlainen, ja hän ei kenties olisi niin huolimaton. — Puhutaan galvanismin ihmeitätekevästä vaikutuksesta; mitä arvelet siitä? Eräs lääkäri kertoi minulle nähneensä kuuromykän lapsen, joka oli saanut kuulonsa jälleen, sekä miehen, joka oli ollut kuurona seitsemän vuotta, mutta niinikään parantunut. — Olen juuri saanut kuulla, että Schmidt tekee samantapaisia kokeita.

Minä elän nyt jälleen hiukan miellyttävämmin; liikun enemmän ihmisten parissa. Sinä voit tuskin uskoa kuinka yksinäinen ja surullinen elämäni on ollut kahden viime vuoden kuluessa. Kuulosairauteni kummitteli joka taholla edessäni, niinkuin aave, ja minä pakenin ihmisiä. Maailman on täytynyt luulla minua ihmisvihaajaksi, ja sitä olen kuitenkin niin vähän! — Tämän muutoksen on eräs rakas, suloinen tyttö aikaansaanut; hän rakastaa minua, ja minä rakastan häntä: nautin jälleen muutamia onnen hetkiä, ensimäisiä sitten kahden vuoden; ja ensimäistä kertaa tunnen nyt, että avioliitto voisi antaa onnea. Onnetonta kyllä ei hän ole minun säädystäni — ja, sanoakseni totuuden, tätä nykyä en vielä voisi mennä naimisiin: minun täytyy vielä aika lailla ponnistaa voimiani. Ellei minulla olisi huonoa kuuloani, olisin jo kauan sitten kiertänyt puolet maailmaa, ja se täytyy minun kerran tehdä. — En tunne mitään suurempaa nautintoa kuin harjoittaa taidettani ja esittää sitä. — Älä luule, että olisin onnellinen teidän luonanne. Mikä voisi minua tehdä enää onnellisemmaksi? Vieläpä teidän huolenpitonnekin olisi minulle taakaksi; lukisin joka hetki osanottoa teidän kasvoistanne ja tuntisin itseni siitä yhä onnettomammaksi. — Te isänmaani kauniit seudut, mikä houkuttelisi minua luoksenne? Ei mikään muu kuin toivo paremmasta asemasta, ja sellaisen olisin jo saavuttanut ilman tätä sairauttani! Ah, jospa minulla ei olisi tuota vikaani, syleilisin koko maailmaa. Minun nuoruuteni — niin, tunnen sen — alkaa vasta nyt; olenhan aina ollut sairas! Ruumiillinen voimani kasvaa viime aikoina kilpaa henkisen tarmoni kanssa. Joka päivä lähestyn yhä lähemmäs sitä päämäärää, jonka näen kuin usvan läpi, mutta jota en voi lähemmin määritellä. Ainoastaan tällaisissa ajatuksissa voi sinun Beethovenisi elää. Ei mitään lepoa! — En tunne muuta lepoa kuin unen; ja minä olen kylliksi onneton, jotta minun täytyy myöntää sille enemmän aikaa kuin ennen. Jospa pääsen edes puoliksikin vapaaksi sairaudestani, niin silloin — miehenä, joka on enemmän itsensä herra, kypsempänä saavun luoksenne ja solmin uudelleen vanhan ystävyyden liittomme.

Teidän tulee nähdä minut niin onnellisena kuin minun on suotu olla täällä maailmassa — ei onnettomana. — Ei, sitä en voisi kestää! Minä tahdon tarttua kohtaloa kurkusta. Se ei tule kokonaan minua nujertamaan. — Ah, on niin kaunista elää elämä tuhat kertaa! — Rauhallista elämää varten — sen tunnen — en ole luotu.

… Tuhannet terveiset Lorchenille… — Sinä pidät minusta hiukkasen, eikö totta? Ole vakuutettu minun hartaasta uskollisuudestani ja ystävyydestäni!

Sinun

Beethoven.

Kirje Wegeleriltä ja Eleonore von Breuningilta Beethovenille. [96]

Coblentz, 28 p. jouluk. 1825.

Rakas, vanha Ludwigini.

En voi antaa yhden Riesin kymmenestä lapsesta lähteä Wieniin lähettämättä hänen mukanaan tervehdystä sinulle. Ettet, siitä saakka kun minä kahdeksankolmatta vuotta sitten jätin Wienin, ole joka toinen kuukausi saanut minulta pitkää kirjettä, siitä voit syyttää omaa vaitioloasi niiden ensimäisten kirjeitten jälkeen, jotka sinulle kirjoitin. Se ei ole niinkuin pitää, varsinkaan nyt; sillä me vanhat elämme niin kernaasti menneisyydessä ja löydämme sieltä, nuoruutemme aikaisista kuvista, kaiken viehätyksemme. Ainakin minulle on tuttavuutesi ja läheinen ystävyytesi sinun kanssasi — kiitos olkoon hyvän äitisi, jota Jumala siunatkoon — se valopilkku elämässäni, jonka puoleen käännän katseeni ilon tuntein… Minä nostan silmäni sinuun kuin sankariin, ja olen ylpeä voidessani sanoa: "Minäkin olen ollut mukana vaikuttamassa hänen kehitykseensä; hän uskoi minulle toiveensa ja unelmansa, ja kun hän myöhemmin niin usein jäi vaille ymmärtämystä, tiesin minä hyvin mitä hän tahtoi." Jumalan olkoon kiitos, että voin puhua sinusta vaimoni ja nyttemmin lapsieni kanssa! Anoppini talo oli sinun kotisi enemmän kuin oma asuntosi, erittäinkin jalon äitisi kuoleman jälkeen. Sano meille vielä kerran: "Niin, minä ajattelen teitä, ilossa, surussa." Ihminen, olkoonpa hän niinkin korkealle kohonnut kuin sinä, on onnellinen ainoastaan kerran elämässään: nuorena ollessaan. Bonnin, Kreutzbergin, Godesbergin, Puutarhakoulun kivillä mahtanevat ajatuksesi useammin kuin kerran ilolla viivähtää.

Tahdon puhua sinulle itsestäni, meistä, osoittaakseni sinulle, millä tavoin sinun on minulle vastattava.

Palattuani Wienistä 1796 sain kokea sangen paljon vastoinkäymisiä. Useat vuodet täytyi minun elää yksinomaan niistä tuloista, jotka lääkärin-vastaanottoni minulle tuotti ja kesti muutamia vuosia, ennenkuin tuossa kovin köyhässä seudussa onnistuin saamaan kokoon sen, mitä elämässä välttämättömästi tarvitsin. Sittemmin sain opettajanpaikan vakinaisella palkalla ja menin naimisiin v. 1802. Vuotta myöhemmin sain tyttären, joka elää vielä ja joka on itse täydellisyys. Hänessä on hyvä älyntoiminta yhdistyneenä isältä perimäänsä ilomielisyyteen, ja hän soittaa ihastuttavasti Beethovenin sonaatteja. Se ei ole hänen ansionsa; se on synnynnäistä, perittyä lahjakkuutta. V. 1807 sain pojan, joka nyt harjoittaa lääketieteellisiä opintoja Berlinissä. Neljän vuoden kuluttua lähetän hänet Wieniin; otatko silloin pitääksesi hänestä huolta? … Viime elokuussa vietin kuudennettakymmenennettä syntymäpäivääni 60-lukuisen ystävä- ja tuttavapiirin seurassa, niiden joukossa kaupungin huomattavimpia henkilöitä. Sitten vuoden 1807 asun täällä, jossa minulla nyt on kaunis talo ja hyvä asema. Esimieheni ovat minuun tyytyväisiä ja kuningas on minulle antanut ritarimerkkejä ja mitaleita. Lore ja minä voimme sangen hyvin. — Olen tässä antanut sinun seikkaperäisesti tutustua olosuhteisiimme. Nyt on sinun vuorosi…

Etkö milloinkaan tahdo kääntää katseitasi pois Pyhän Stephanin kirkosta? Eikö matka voisi viehättää sinua? Etkö enää koskaan tahdo nähdä Reiniä? — Sydämelliset tervehdykset rouva Lorelta samoinkuin minultakin.

Hyvin vanha ystäväsi

Wegeler.

Coblentz, 29 p. jouluk 1825

Rakas Beethoven, ystävämme niin monien pitkien vuosien takaa! Minä juuri pyysin Wegeleriä kirjoittamaan teille uudelleen. — Nyt, kun tämä pyyntö on täytetty, luulen olevani velvoitettu lisäämään vielä pari sanaa, — ei ainoastaan lähettääkseni oman tervehdykseni, vaan myöskin uudistaakseni vielä kerran sen tärkeän kysymyksen, onko teillä enää ollenkaan halua nähdä Reiniä ja syntymäseutuanne — ja valmistaa Wegelerille ja minulle suurinta kaikista iloista. Lenchenimme kiittää teitä niin monesta onnellisesta hetkestä; — hänen parhaimpia viehätyksiään on kuulla teistä puhuttavan; — hän tuntee kaikki iloisen nuoruusaikamme pienet seikkailut Bonnissa, — eripuraisuudet ja sovinnot… Kuinka iloiseksi hän tulisikaan saadessaan teidät nähdä! — Tyttärellämme ei, onnetonta kyllä, ole lainkaan musikaalisia lahjoja, mutta hän on suurella ahkeruudella ja kovilla ponnistuksilla päässyt niin pitkälle, että hän kykenee soittamaan teidän sonaattejanne, variatsionejanne y.m.; ja kun musiikki aina on ollut Wegelerin mieluisimpia nautintoja, valmistaa hän täten hänelle monta ilon hetkeä. Julius ei ole vailla musikaalisia taipumuksia, mutta tähän saakka on hän ne laiminlyönyt; nyt on hän kuitenkin puolen vuotta soittanut selloa innokkaasti ja mielihalulla, ja kun hänellä Berlinissä on hyvä opettaja, luulen että hän vielä tulee edistymään. — Molemmat lapset ovat suurikasvuisia ja muistuttavat isäänsä, — myöskin ovat he perineet tuon valoisan ja hyväntuulisen mielialan, jota Wegeler, Jumalan kiitos, ei vielä kokonaan ole kadottanut… Hän soittaa hyvin mielellään teidän variatsionienne eri teemoja; hän pitää enemmän vanhoista, mutta usein soittaa hän jonkun uudemmistakin, osoittaen uskomatonta kärsivällisyyttä. — Säveltämänne Opferlied on hänestä kauneinta kaikesta; Wegeler ei koskaan mene huoneeseensa istuutumatta pianon ääreen. — Te voitte niinmuodoin, rakas Beethoven, nähdä kuinka pysyvä ja elävä on se muisto teistä, jonka täällä säilytämme. Sanokaa meille siis kerran, että teistä ei tämä ole aivan yhdentekevää ja että me emme ole tykkänään unohdettuja. — Jollei olisi usein niin vaikeaa toteuttaa rakkaimpia unelmiaan, olisimme jo käyneet tervehtimässä veljeäni Wienissä, saadaksemme samalla ilon nähdä teitä; mutta sellaista matkaa emme nyt voi ajatella, kun poikamme on Berlinissä. — Wegeler on teille jo kertonut kuinka täällä elämme: — tekisimme väärin, jos valittaisimme. Vaikeinkin aikamme on meille ollut helpompi kuin sadoille muille. — Suurin onnemme on, että saamme olla terveinä ja että lapsemme ovat kilttejä ja reippaita. Niin, he eivät tähän saakka ole aiheuttaneet meille mitään surua, ja itse ovat he iloisia ja aina hyväntuulisia. — Lenchenillä vain on ollut suuri suru, kun Burscheid-raukkamme kuoli — onnettomuus, jota kukaan meistä ei hevillä unohda. Hyvästi, rakas Beethoven, ja ajatelkaa meitä vilpittömästi ja hyväntahtoisesti.

Eln. Wegeier.

Beethoven Wegelerille.

Wien, 7 p. lokak. 1826. [97]

Vanha, rakas ystäväni!

En voi sanoin ilmituoda, kuinka iloiseksi tulin saadessani sinun sekä Lorchenisi kirjeet. Tosin olisi velvollisuuteni ollut heti vastata, mutta minä olen hiukan huolimaton, varsinkin mitä kirjeitten kirjoittamiseen tulee, sillä ajattelen, että paremmat ihmiset tuntevat minut siitä huolimattakin. Ajatuksissani laadin usein vastauksen, mutta kun minun pitäisi panna se paperille, heitän usein kynän luotani, koska minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa sitä, mitä sisässäni liikkuu. Muistan kaiken sen ystävyyden, jota aina olet osoittanut minua kohtaan, esim. silloin kuin annoit maalata huoneeni valkoiseksi ja siten valmistit minulle miellyttävän yllätyksen. Myöskin Breuningin perheen hyväntahtoisuuden säilytän muistossani. Se, että meidän täytyi erota toisistamme, oli luonnollinen asiain kulku: jokaisen meistä täytyi pyrkiä sitä päämäärää kohti, jonka hän oli itselleen asettanut, ja koettaa se saavuttaa; ainoastaan hyvän ikuisesti järkkymättöminä pysyvät periaatteet ovat aina meitä läheisesti yhdistäneet. Onnetonta kyllä en tänään voi kirjoittaa sinulle niin pitkästi kuin haluaisin, sillä olen vuoteen omana…

Minulla on vielä jäljellä varjokuva Lorchenistasi; (sanon tämän) jotta ymmärtäisit kuinka kaikki hyvä ja rakas nuoruuteni ajoilta yhä pysyy muistossani kallisarvoisena.

… Nulla dies sine linea — niin on minun luonani, ja kuitenkin annan runottareni nukkua; mutta se tapahtuu vain, jotta hän sitten heräisi sitä voimakkaampana. Toivon vielä saavani luoda muutamia suuria teoksia ja sen jälkeen, vanhana lapsena, päättää maallisen vaellukseni hyvien ihmisten parissa. [98]

Niiden kunniamerkkien joukosta, joita olen saanut ja jotka — tiedän sen — ilahduttavat sinuakin, mainitsen mitalin, jonka sain Ranskan kuningas-vainajalta; siinä oli kirjoitus: Ranskan kuninkaalta herra Beethovenille ja sitä seurasi hyvin kohtelias kirje kuninkaan ensimäiseltä kamariherralta, herttua de Châtres'ilta. [99]

Rakas ystäväni, saat tyytyä tähän tällä kertaa. Menneisyyden muistot valtaavat minut ja vuodatan runsaita kyyneleitä lähettäessäni sinulle tämän kirjeen. Tämä on vain alkua; pian saat uuden kirjeen; kuta useammin kirjoitat minulle, sitä iloisemmaksi teet minut. Niin hyvät ystävät kuin me emme tarvitse siihen toisiltamme mitään erikoista kehoitusta. Hyvästi. Pyydän sinua puolestani hellästi syleilemään rakasta Lorcheniasi ja lapsiasi ja ajattelemaan minua. Jumala olkoon teidän kaikkien kanssanne!

Sinun aina uskollinen, tosi ystäväsi, joka vilpittömästi kunnioittaa sinua.

Beethoven.

Wegelerille.

Wien, 17 p. helmik. 1827.

Vanha ja kunnioitettu ystäväni!

Olen onnellisesti saanut Breuningilta toisen kirjeesi. Olen vielä liian heikko vastatakseni siihen, mutta voit ymmärtää, että kaikki, mitä sinä sanot, on minulle tervetullutta, ja että minä toivon sitä. Parantumiseni, jos sitä siksi voi sanoa, edistyy toistaiseksi hyvin hitaasti; on otaksuttavaa, että saan odottaa vielä neljättä leikkausta, vaikka lääkärit eivät siitä mitään puhu. Minä pysyn kärsivällisenä ja ajattelen: "Ei mitään niin pahaa, ettei sen mukana tule jotain hyvääkin…" Kuinka paljon minulla olisikaan tänään sinulle sanottavaa! Mutta olen liian heikko: en voi muuta kuin sydämessäni syleillä sinua ja Lorcheniasi. Tosi ystävystä ja kiintymystä sinua ja omaisiasi kohtaan tuntien, vanha, uskollinen ystäväsi

Beethoven.

Moschelekselle.

Wien, 14 p. maalisk. 1827

Rakas Moscheles!

… Helmikuun 27 p:nä on minua leikattu neljännen kerran, ja nyt voi jo huomata selviä merkkejä siihen, että saan pian odottaa viidettä leikkausta. Mihin kaikki tämä lopultakin vie ja mitä minusta tulee, jos tällaista jatkuu vielä jonkun aikaa? — Kohtaloni on tosiaankin kova. Mutta minä jätän itseni sallimuksen haltuun ja rukoilen vain Jumalaa, että hän jumalallisen tahtonsa mukaan järjestäisi niin, että minun, niin kauan kuin minun elämässä täytyy kärsiä kuolemasta, ei tarvitsisi nähdä puutetta [100]. Se antaisi minulle voimaa kantamaan kohtaloni, niin kova ja hirvittävä kuin se onkin, Kaikkivaltiaan tahtoon alistuen.

… Ystävänne

L. v. Beethoven.

BEETHOVENIN AJATUKSIA

Musiikista.

Ei löydy mitään sääntöä, jota ei voisi loukata kauniimman vuoksi. Il n'ya pas de règle qu'on ne peut blesser à cause de Schöner. ("Plus beau".) [101]

* * *

Musiikin täytyy antaa ihmishengen tulen tunkea esiin.

* * *

Musiikki on korkeampi ilmiö kuin viisaus ja filosofia.

* * *

Ei löydy mitään kauniimpaa kuin lähestyä jumaluutta ja säteillä sen valoa ihmiskuntaan.

* * *

Miksi minä kirjoitan? — Se, mikä minulla on sisimmässäni, tahtoo purkautua ulos, ja siksi minä kirjoitan. —

* * *

Luuletteko, että ajattelen jotain viulupahaista, kun henki puhuu minulle ja minä kirjoitan sen, mitä se minulle sanelee.

Schuppanzighille.

* * *

Tapani on säveltää, soitinmusiikkiakin, siten, että pidän aina kokonaisuutta silmällä.

Treitschkelle.

* * *

On välttämätöntä säveltää ilman pianoa… Vähitellen kehittyy kyky kuvitella sitä, mitä haluamme ja tunnemme, mikä on niin oleellinen tarve jaloille ihmisille.

Arkkiherttua Rudolfille.

* * *

Kuvaileminen kuuluu maalaustaiteelle. Myöskin runous voi tässä suhteessa pitää itseään onnellisena säveltaiteeseen verrattuna: sen liikkuma-ala ei ole niin rajoitettu kuin omani; mutta sen sijaan ulottuu minun taiteeni kauemmas toisiin avaruuksiin, eikä ole helppoa saavuttaa minun valtakuntaani.

Wilhelm Gerhardille.

* * *

Vapaus ja edistys ovat taiteen päämääriä, samoinkuin koko elämänkin. Ellemme olekaan niin perinpohjaisia kuin vanhat mestarit, niin on kulttuurin hienostus ainakin laajentanut monta alaa.

Arkkiherttua Rudolfille.

* * *

Minulla ei ole tapana korjailla sävellyksiäni (kun kerran olen ne saanut valmiiksi). En ole sitä koskaan tehnyt, sillä olen vakuutettu siitä totuudesta, että jokainen osittainen muutos muuttaa myöskin sävellyksen luonnetta.

Thomsonille.

* * *

Puhdasta kirkkomusiikkia tulisi esittää yksinomaan lauluäänillä, lukuunottamatta Gloriaa tai jotain muuta samantapaista tekstiä. Sen vuoksi juuri asetan Palestrinan korkeimmalle. Mutta on hassunkurista jäljitellä häntä, jollei omista hänen henkeään ja uskonnollista katsantokantaansa.

Urkuri Freudenbergille.

* * *

Kun teidän piano-oppilaallanne on oikea sormitus, täsmällinen rytmi, ja kun hän jotakuinkin virheettömästi soittaa nuoteista, niin kiinnittäkää huomionne ainoastaan esitystapaan; älkää keskeyttäkö häntä pienien virheiden vuoksi, huomauttakaa hänelle niistä vasta kappaleen loputtua. Tämä menetelmä kasvattaa säveltaiteilijoita, mikä, lopultakin, on yksi säveltaiteen ensimäisiä päämääriä… Antakaa hänen säveljuoksutuksissa (taituriutta kysyvissä) käyttää vuorotellen kaikkia sormiaan… Epäilemättä voi käyttämällä vähemmän sormia saavuttaa "helmeilevän" soittotaidon, kuten sanotaan, tai saada esiin "kuin helmiä", mutta välistä on taipuvainen pitämään muita koristuksia parempina. [102]

Czernylle.

["Beethovenin pianonsoitto ei ollut huoliteltua ja hänen sormituksensa oli usein virheellinen; äänen kauneuteen ei hän paljon huomiota kiinnittänyt. Mutta kuka tuli ajatelleeksi hänen pianistiominaisuuksiansa? Hänen ajatuksiensa johdettavaksi täytyi antautua, samoinkuin hänen sormiensakin täytyi antaa niille ilmaisumuoto, millä tavoin tahansa tämä tapahtuikin." (Paroni de Trémont, 1809.)]

* * *

Vanhojen mestarien joukossa ovat saksalainen Händel ja Sebastian Bach ainoat, joilla on ollut neroutta.

Arkkiherttua Rudolfille, 1819.

* * *

Ihailen koko sydämestäni Sebastian Bachin, tuon sointujen alkuisän (dieses Urvaters der Harmonie) taidetta.

Hofmeisterille, 1801.

* * *

Olen kaikkina aikoina ollut Mozartin hartaimpia ihailijoita ja sinä tulen pysymään viimeiseen hengenvetooni saakka.

Abbé Stadlerille, 1826.

* * *

Pidän teidän näyttämöteoksianne etevämpinä kuin kenenkään muun. Minut valtaa ihastus joka kerran kun kuulen jonkun teidän uuden teoksenne, se kiinnittää mieltäni enemmän kuin omat teokseni: lyhyesti, minä kunnioitan ja rakastan teitä… Te tulette aikalaisistani aina olemaan se, jota pidän suurimmassa arvossa. Jos tahdotte valmistaa minulle erinomaisen suuren ilon, niin kirjoitatte minulle jonkun rivin, mikä lohduttaisi minua paljon. Taide yhdistää kaikkia ihmisiä, kuinka paljon enemmän siis tosi taiteilijoita; ja kenties pidätte minuakin kyllin ansiokkaana tulla luetuksi heidän joukkoonsa. (Vous resterez tousjours celui de mes contemporains, que je l'estime le plus. Si vous mes voulez faire un estrème plaisir, c'etoit, si vous m'ecrivez quelques lignes, ce que me soulagera bien. L'art unit tout le monde, wie viel mehr wahre Künstler; et peut-être vous me dignez aussi de me mettre auch zu rechnen unter diese Zahl.) [103]

Cherubinille, 1823.

[Harvennetut sanat kaikkine kielivirheineen ovat tekstissä ranskaksi kirjoitetut. Olemme jo ennen maininneet, että Cherubini ei koskaan vastannut tähän kirjeeseen.]

Arvostelusta.

Mitä minuun taiteilijana tulee, ei ole koskaan kuultu sanottavan, että olisin kiinnittänyt pienintäkään huomiota siihen, mitä minusta on voitu kirjoittaa.

(Schottille, 1825.)

* * *

Minä ajattelen Voltairen tavoin, "että muutamat kärpäsenpistot eivät voi hillitä hevosta sen tulisesti laukatessa". (1826.)

* * *

Mitä noihin tyhmyreihin tulee, ei tarvitse muuta tehdä kuin antaa heidän lörpötellä. Heidän lorunsa ei tosiaankaan tee ketään kuolemattomaksi, yhtä vähän kuin se voi riistää kuolemattomuutta siltä, jolle Apollo sen on määrännyt. (1801.)

KIRJALLISUUTTA

Kirjallisuutta.

Jos joku haluaisi tulla lähemmin tuntemaan Beethovenia, voisi hän siihen saada ohjausta muutamissa pääteoksissa ja -julkaisuissa, joista luettelo tässä seuraa:

I. Beethovenin kirjeet.

Ludvig Nohl. — Briefe Beethovens. 1865, Stuttgart.

Ludvig Nohl. — Neue Briefe Beethovens. 1867, Stuttgart.

Ludvig Ritter von Koechel. — 83 Original-Briefe L. v. B. an den
Erzherzog Rudolf. 1865, Wien.

Alfred Schoene. — Briefe von Beethoven an Marie Gräfin Erdödy, geb.
Gräfin Mirzkyund Mag. Brauchle. 1866, Leipzig.

Theodor von Frimmel. — Neue Beethoveniana. 1886.

Katalog der mit der Beethoven—Feier zu Bonn, an 11—15 mai 1890 verbundenen Ausstellung von Handschriften, Briefen, Bildnissen, Reliquien Ludwig van Beethovens. 1890, Bonn.

La Mara. — Musikerbriefe aus fünf Jahrhunderten. 1892, Leipzig.

D:r A. Chr. Kalischer. — Beethovens sämmtliche Briefe, Kritische
Ausgabe mit Erläuterungen. 1906—1908, 5 nid. Leipzig ja Berlin.

D:r Fritz Prelinger. — Beethovens sämmtliche Briefe und Aufzeichnungen. 1907, Wien ja Leipzig. 3 nid.

II. Beethovenin elämä.

Gottfried Fischer. — Käsikirjoitus (mielenkiintoinen etenkin Beethovenin lapsuusajan tuntemiseksi. — Fischer, joka kuoli Bonnissa 1864, omisti sen talon, jossa Beethovenit kahden miespolven aikana asuivat. Hän ja hänen sisarensa Caecilia tunsivat Beethovenin läheisesti lapsena ja panivat paperille muistelmansa, jotka ovat erittäin arvokkaita, kunhan niitä vain käyttää hiukan harkiten.) — Käsikirjoitus on säilytettävänä Beethoven-talossa Bonnissa. Deiters (ks. etempänä) on julkaissut niistä otteita.

F.G. Wegeler und Ferdinand Ries. — Biographische Notizen über Ludwig van Beethoven (erityisesti arvokas hänen elämänsä alkupuolen tuntemiselle). 1838, Coblentz.

Ludwig Nohl. — Eine stille Liebe zu Beethoven. 1857, Berlin. (Julkaisu Fanny Giannatasio del Rion päiväkirjasta, joka tunsi Beethovenin ja rakasti häntä, noin v:lta 1816.)

Anton Schindler. — Beethovens Biographie, 1840.

Anton Schindler. — Beethoven in Paris. 1842, Münster.

Gerhard von Breuning. — Aus dem Schwarzspanierhause. 1874. (Schwarzspanierhaus on se talo Wienissä, jossa Beethoven kuoli. Se on purettu talvella 1903.)

Moscheles. — The life of Beethoven. 2 nid. 1841, Lontoo.

Alexander Wheelock Thayer (Hermann Deitersin englanninkielestä saksantama ja jatkama, myöhemmin Hugo Riemannin täydentämä). — Ludwig van Beethovens Leben. 5 nid., 1908.

Teos on aloitettu 1866; työn loppuunsaattamisen keskeytti tekijän kuolema 1897 Triestissä, jossa hän oli Yhdysvaltain konsulina; hän ehti kuvailla Beethovenin elämää vuoteen 1816. — Deiters otti työn jatkaakseen, mutta hänkin kuoli v. 1907, ennenkuin ehti julkaista toista nidosta. H. Riemann lopetti teoksen, käyttäen hyväkseen Deitersin keräämää aineistoa. — Se on monessa suhteessa merkittävin teos Beethovenista.

Ludwig Nohl. — Beethovens Leben. 1864— 1877. 4 nid.

Ludwig Nohl. — Beethoven nach den Schilderungen seiner Zeitgenossen.
Stuttgart.

A.B. Marx. — L. van Beethovens Leben und Schaffen. 1863. 2 nid. V painos, G. Behncken uudistama, 1902, Berlin.

Victor Wilder. — Beethoven, sa vie et son oeuvre. 1883.

Mariam Tenger. — Beethovens unsterbliche Geliebte. 1890.

Tämän kirjan historiallisesta tosiperäisyydestä on silloin tällöin kiistelty. Mariam Tenger oli Theresen uskottu ystävä tämän viimeisinä elinvuosina. On todennäköistä että Therese, silloin jo ijäkäs, saattoi tahtomattaan ihannoida muistelmiaan; kertomusten oleellinen sisällys on kuitenkin osoittautunut todenperäiseksi.

A. Ehrhard. — Franz Grillparzer. 1900.

Theodor von Frimmel. — Ludwig van Beethoven (julkaisusarjassa Berühmte
Musiker). 1901. Berlin.

Jean Chantavoine. — Beethoven, 1907.

D:r Alfred Chr. Kalischer. — Beethoven und seine Zeitgenossen. Beiträge zur Geschichte des Künstlers und Menschen. 4 nid., 1910.

Erittäin mieltäkiinnittävä kokoelma todistuskappaleita, jotka valaisevat Beethovenin suhdetta kaikkiin hänen ystäviinsä ja ystävättäriinsä. Ne antavat osittain uuden kuvan Beethovenin psykologiasta.

III. Beethovenin teokset

Beethoven. — Sämmtliche Werke, grosse, kritische Ausgabe, Breitkopf und
Härtel, Leipzig, 38 nidosta.

G. Nottebohm. — Thematisches Verzeichniss der im Druck erschienenen
Werke von Ludwig van Beethoven. 1868, Leipzig.

A.W. Thayer. — Chronologisches Verzeichniss der Werke v. B. 1865,
Berlin.

Nottebohm. — Ein Skizzenbuch von B. aus dem Jahre 1803. 1880.

Nottebohm. — Beethovens Studien. 1873.

Nottebohm. — Beethoveniana. — Zweite Beethoveniana. 1872—87.

George Grove. — Beethoven and his nine Symphonies. 1896, Lontoo.

J.G. Prodhomme. — Les symphonies de Beethoven, 1906.

Alfredo Colompani. — Le Nove Sinfonie di Beethoven. 1897, Torino.

Ernst von Elterlein. — B. Claviersonaten. 5:s painos, 1895.

Willibald Nagel. — B. und seine Klaviersonaten, 2 nid. 1903—1905.

Shedlock. — The pianoforte sonata. 1900, Lontoo.

Carl Czerny. — Pianoforte-Schule. (Neljäs osa, luvut II, III.)

Theodor Helm. — B. Streichquartette, 1885.

H. de Curzon. — Les lieder et airs détachés de B. 1906.

Otto Jahn. — Leonore, Klavierauszug mit Text, nach der zweiten
Bearbeitung, 1852.

D:r Erich Prieger. — Fidelio, Klavierauszug mit Text, nach der ersten
Bearbeitung, 1906.

Wilhelm Weber. — B. Missa Solemnis. 1897.

Prof. D:r Richard Sternfeld. — Zur Einführung in L. v. B. Missa
Solemnis.

Ignaz von Seyfried. — L. v. B. Studien im Generalbass, Kontrapunkt und in der Kompositions-Lehre. 1832.

W. de Lenz. — Beethoven et ses trois Styles. (Pianosonaattien analyysit) (loppuunmyyty) 1854.

Oulibischeff. — Beethoven, ses critiques et ses glossateurs, 1857.

Wasielewski. — Beethoven, 2 nid. 1886, Berlin.

R. Schumann, — Écrits sur la musique et les musiciens, premiére serie, traduction H. de Curzon, 1894.

Richard Wagner. — Beethoven. 1870, Leipzig.

Vincent d'Indy. — Beethoven, 1911.

Sen, joka haluaa tutkia Beethovenin musikaalisen neron kehittymistä, on hyödyllistä tuntea dessaulaisen Friedrich Wilhelm Rustin (1739—1796) tuotanto, josta äskettäin hänen pojanpoikansa on julkaissut muutamia sonaatteja. Rustin nuorin poika, Wilhelm Carl, eli Wienissä 1807—1827 ja oli Beethovenin tuttava. Rust, Philip-Emmanuel Bach ja mannheimilaiset sinfonikot ovat olleet Beethovenin varsinaiset edeltäjät. — Ks. Hugo Riemann: Beethoven und die Mannheimer (Die musik, 1907—08.)

On myöskin mielenkiintoista tutustua Neefen (1748—99) liedeihin, jotka jo ovat sangen beethovenilaisia, sekä ranskalaisiin vallankumousajan säveltäjiin, etenkin Cherubiniin, jonka tyyliä, hänen erinäisissä uskonnollisissa ja draamallisissa sävellyksissään, Beethoven on paikoitellen käyttänyt esikuvanaan.

IV. Beethovenin muotokuvat.

1789. — Varjokuva Beethovenista kahdeksantoistavuotiaana, (Beethoven-talossa Bonnissa. julkaistu Frimmelin elämäkerrassa, siv 16.)

1791—92, — Pienoiskuva Beethovenista, Gerhard von Kugelgen. (Omistaa Georg Henschel, Lontoo; julkaistu Musical Times'issä 15 p:ltä jouluk. 92, siv. 8.)

1801. — G. Stainhauserin piirustus, Johann Nedlin vaskipiirros. (Julkaistu Felix Clementin teoksessa Les Musiciens celäbres, 1878, siv. 267, sekä Frimmelin teoksessa, siv. 28.)

1802: Scheffnerin vaskipiirros, Stainhauserin mukaan. (Beethoven-talossa Bonnissa; julkaistu die Musik'issa 18 p:ltä maalisk. 1902, siv. 1145.)

1802. — Pienoiskuva Beethovenista, Christian Hornemann. (Omistaa rva von Breuning Wienissä; julkaistu Frimmelin teoksessa, siv. 31.)

1805. — Beethovenin muotokuva, W. J Maehler. (Omistaa Robert Heimler Wienissä; julkaistu Musical Times'issä, siv. 7, Frimmelin teoksessa, siv. 34,)

1808. — L. F. Schnorr de Carolsfeldin piirustus; Z. Bauerin kivipiirros. (Beethoven-talossa Bonnissa.)

1812. — Beethovenin naamio, Franz Klein.

1812. — Beethovenin rintakuva, Franz Kleinin veistämä naamion mukaan. (Omistaa pianotehtailija E. Streicher Wienissä; julkaistu Frimmelin teoksessa, siv. 46, Musical Times'issä, siv. 19.)

1814. — L. Letronnen piirustus, Blasius Hoefelin vaskipiirros. (Kaunein muotokuva Beethovenista; Beethoven-talossa Bonnissa, jonne Wegeler, kuvan omistaja, sen luovutti; julkaistu Frimmelin teoksessa, siv. 51, Musical Times'issä, siv. 21.)

1815. — L. Letronnen piirustus, Riedelin vaskipiirros. (Julkaistu die Musik'issa, siv. 1147.)

1815. — Toinen Beethovenin muotokuva, Maehler. (Omistaa Ign. von Gleichenstein Fribourg-en-Brisgaussa. jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1815. — Beethovenin muotokuva, Christian Heckel. (Omistaa J. F. Heckel Mannheimissa; jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1818. — Vaskipiirros Beethovea-piirustuksen mukaan, Aug. von Kloeber. (Julkaistu Musical Times'issä, siv. 25). — Kloeberin alkuperäinen piirustus on tri Erich Priegerin kokoelmissa Bonnissa.

1819. — Beethovenin muotokuva, Ferdinand Schimon — (Beethoven-talossa Bonnissa; julkaistu die Musik'issa, siv. 1149, Frimmelin teoksessa. siv. 63 ja Musical Times'issä, siv. 29.)

1819. — Beethovenin muotokuva, K. Joseph Stieter. (Omistaa Alex. Meyer Cohn Berlinissä; julkaistu Frimme!in teoksessa, siv. 71).

1821. — Beethovenin rintakuva, Anton Dietrich. (Omistaa Leopold Schrötter de Kristelli, jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1824—26. — Pilakuvia Beethovenista hänen kävellessään, J. P. Lyser. (Omistaa Gesellschaft der Musikfreunde Wienissä; julkaistut Frimmelin teoksessa, siv. 27 ja Musical Times'issä, siv. 15.)

1823. — Pilakuvia Beethovenista hänen kävellessään, Jos. van Boehm. (Julkaistut Frimmelin teoksessa, siv. 70.)

1823. — Beethovenin muotokuva. Waldmüller. (Omistaa Breitkopf ja Härtel Leipzigissä; julkaistu Frimmelin teoks. siv. 72.)

1825—26. — Piirustus Beethovenista, Stefan Decker. (Omistaa Georg Decker Wienissä; jäljennös Beethoven-talossa Bonnissa.)

1826. — Piirustus Beethovenista, A. Dietrich, kivipiirros Jos. Kriehuberin. (Julkaistu Frimmelin teoks., siv. 73.)

1826. — Beethovenin rintakuva antiikkiseen tyyliin, Schaller. (Omistaa Lontoon Filharmoninen seura, kopia Beethoven-talossa Bonnissa; julkaistu Frimmelin teoks., siv. 74 ja Musical Times'issä.)

1827. — Piirustusluonnos Beethovenista hänen kuolinvuoteellaan, Jos. Danhauser. (Omis: taa A. Artaria Wienissä; julkaistu Allgemeine Musik-Zeitungissa 19 p:ltä huhtik. 1901.)

1827. — Kolme piirustusluonnosta Beethovenista hänen kuolinvuoteellaan, Teltscher. (Omistaa tri Aug. Heymann; julkaistut Frimmelin teoksessa ja Courrier musical'issa 15 p:ltä marrask. 1909.)

1827. — Beethovenin kuolinnaamio, Danhauser (Beethoven-talossa Bonnissa.)

Beethovenista on hänen kuolemansa jälkeen tehty lukuisia muotokuvia. Huomattavin hänen muistolleen pyhitetyistä teoksista on Max Klingerin veistämä muistopatsas Wienissä (1902).

VIITESELITYKSET:

[1] Ranskalainen alkuteos kuuluu sarjaan 'Vies des Hommes illustres'.

[2] J. Russel (1822). — Kun Karl Czerny lapsena näki hänet (1801) parta ajamattomana ja pitkät hiukset päässä harottavina sekä vielä puettuna vuohennahkaisiin liiveihin ja housuihin, luuli hän näkevänsä edessään Robinson Crusoen.

[3] Taidemaalari Kloeberin huomautus; hän maalasi mestarin muotokuvan noin 1818.

[4] "Hänen kauniit ja ilmehikkäät silmänsä, milloin suloiset ja lempeät, milloin uhkaavat ja hirvittävät"… sanoo tri W.C. Müller (1820).

[5] Kloeber sanoo: "Ossian-hahtno". Kaikki nämä yksityisseikat ovat otetut Beethovenin ystävien muistiinpanoista tai muiden, jotka hänet näkivät, — sellaisten kuin Czerny, Moscheles, Kloeber, Daniel Amadeus Atterbom, W.C Müller, J. Russel, Julius Benedict, Rochlitz y.m.

[6] Ludwigin isoisä, perheen huomattavin jäsen ja se, jota Beethoven enimmän muistutti, oli syntynyt Antverpenissa ja asettui vasta kahdennellakymmenennellä ikävuodellaan asumaan Bonniin, jossa hän tuli vaaliruhtinaan kapellimestariksi. — Tätä tosiasiaa ei pidä unohtaa, jos tahtoo oikein ymmärtää Beethovenin olemukselle tunnusmerkillistä alkuvoimaista riippumattomuuden kaipuuta ja monia hänen luonteensa ominaisuuksia, jotka eivät ole puhtaasti saksalaisia.

[7] Kirje tri Schadelle Augsburgiin 15 p. syysk. 1787 (Nohl: Briefe Beethovens, II).

[8] Hän sanoi myöhemmin (v. 1816): "Se on raukka, joka ei osaa kuolla. Kun olin vasta viidentoista ikäinen, oli minulla jo kylliksi rohkeutta siihen."

[9] Esitämme liitteissä muutamia näistä kirjeistä. Beethovenilla oli myöskin ystävä ja erinomainen ohjaaja Christian Gottlob Neefe'ssä, opettajassaan, joka vaikutti häneen yhtä paljon luonteensa jaloudella kuin monilla oivallisilla taiteilijaominaisuuksillaan.

[10] Wegelerille 29 p. kesäk. 1801 (Nohl, XIV).

[11] Hän oli jo aikaisemmin, keväällä 1787. lyhyemmän aikaa ollut siellä. Silloin tapasi hän Mozartin, joka ei näytä kiinnittäneen häneen erikoisempaa huomiota.

Haydn, johon hän oli tutustunut Bonnissa, joulukuussa 1790, antoi hänelle muutamia oppitunteja. Beethoven käytti myöskin opettajinaan Albrechtsbergeriä ja Salieria. Edellinen ohjasi häntä kontrapunktissa ja fuugassa, jälkimäinen lauluäänen oikeassa käsittelyssä.

[12] Hän oli äskettäin esittäytynyt Wienin yleisölle. Hän antoi ensimäisen konserttinsa pianistina siellä 30 p. maalisk. 1795.

[13] Wegelerille 29 p. kesäk. 1801 (Nohl, XIV). "Ei kenenkään ystävistäni tarvitse kärsiä puutetta, niin kauan kuin minulla vain on jotain", kirjoitti hän Riesille noin v. 1801 (Nohl, XXIV).

[14] Testamentissaan v:lta 1802 sanoo Beethoven, että silloin oli kuusi vuotta kulunut siitä, kun sairaus puhkesi, — tämä tapahtui siis v. 1796. Ottakaamme sivumennen huomioomme, että hänen sävellystensä joukossa ainoastaan op. 1 (kolme trioa) on ilmestynyt ennen v. 1796. Voi niinmuodoin sanoa, että Beethoven on kaikki teoksensa säveltänyt kuurona.

Beethovenin kuuroudesta antaa tri Klotz-Forest lähempiä tietoja Chronique medicalessa 15 p:ltä toukok. 1905. — Kirjoitelman tekijä luulee, että tauti oli johtunut perinnöllisestä yleisestä sairaloisuudesta (mahdollisesti äidin keuhkotaudista). V. 1796 toteaa hän Beethovenilla olleen eustakisissa tiehyeissä katarrin, joka v. 1799:n tienoilla muuttui äkilliseksi keskikorvatulehdukseksi. Hoidon puutteessa kehittyi tämä saman vuoden kesällä kroonilliseksi sairaudeksi kaikkine tuhoisine seurauksineen Kuurous lisääntyi, tulematta kuitenkaan koskaan aivan täydelliseksi. Beethoven erotti matalat äänet helpommin kuin korkeat sävelet. Viimeisinä vuosinaan käytti hän, kuten hänen aikalaisensa ovat ilmoittaneet, puukeppiä, jonka toinen pää oli kiinni pianossa ja toinen hänen hampaittensa välissä. Hän käytti tätä keinoa kuulonsa vahvistamiseksi tehdessään sävellystyötä.

(Samasta asiasta kirjoittavat: R.G. Kunn: Wiener medizinische Wochenschrift, helmik.-maalisk. 1892; — Willibald Nagel: Die Musik, maalisk. 1902.)

Beethoven-museossa Bonnissa säilytetään niitä akustisia koneita, joita mekaanikko Maelzel valmisti Beethovenia varten noin v. 1814.

[15] Nohl: Briefe Beethovens, XIII.

[16] Nohl: Briefe Beethovens (Ks. liitteitä!)

[17] 16 p marrask. 1801 (Nohl, XVIII).

[18] Tämä ei estänyt häntä myöhemmin käyttämästä Beethovenin muinaista rakkautta miehensä hyväksi. Beethoven auttoi Gallenbergia. "Hän oli minun vihamieheni; juuri siitä syystä tein hänelle kaikkea mahdollista hyvää", sanoo hän Schindlerille eräässä keskusteluvihossaan v:lta 1821. Mutta hän halveksi kreivitärtä tämän vuoksi yhä enemmän. "Hän saapui Wieniin", kirjoittaa Beethoven ranskaksi, "ja kävi luonani; hän itki, mutta minä halveksin häntä."

[19] 6 p. lokak. 1802 (Nohl, XXVI). Ks. liitteitä!

[20] "Kasvattakaa lapsianne hyveihin! Ainoastaan hyve voi tehdä meidät onnellisiksi, ei raha. Puhun kokemuksesta. Se on auttanut minua kestämään onnettomuuteni; sitä, yhtäpaljon kuin taidettani, saan kiittää siitä, etten ole lopettanut elämääni itsemurhalla." Ja toisessa kirjeessä, 2 p:ltä toukok. 1810, hän kirjoittaa Wegelerille: "Jollen olisi jossakin lukenut, että ihmisen ei tule koskaan vapaaehtoisesti erota elämästä niin kauan kuin hän on kykenevä suorittamaan loppuun jonkun hyvän tehtävän, ei minua varmaan pitkiin aikoihin olisi ollut olemassa — epäilemättä olisin omin käsin tehnyt lopun elämästäni."

[21] Wegelerille (Nohl, XVIII).

[22] Hornemannin pienoismuotokuva, joka on v:lta 1802, näyttää meille Beethovenin puettuna ajan muodin mukaisesti, korvuskiharoineen, tukka laitettuna à la Titus, hänellä on byronilaisen sankarin synkkä ilme katseessa, mutta samalla on siinä myöskin tuo napoleonilainen tahdonlujuus, joka ei koskaan laske aseitaan.

[23] Tiedetään, että Sankarisinfonia on kirjoitettu Napoleonista ja hänelle omistettu, ja että ensimäisessä käsikirjoituksessa vieläkin on otsikko: Buonaparte. Hiukan myöhemmin sai Beethoven tietää Napoleonin kruunauksesta. Hän joutui raivoihinsa: "Hänkin on siis vain tavallinen ihminen", huusi hän ja vihansa purkauksessa repäisi omistuslehden; sen sijalle kirjoitti hän, leimuten kostonhalusta ja samalla kertaa liikuttavasti, uuden otsikon: "Sankarisinfonia… sävelletty suuren miehen muiston viettämiseksi" (Sinfonia eroica… composta per festeggiare il sovvenire di un grand Uomo). Schindler kertoo, että hänen vihansa Napoleonia kohtaan myöhemmin hiukan lieventyi; tämä oli hänen mielestään ainoastaan onneton ihminen, säälittävä, Icarus, joka oli syöksynyt alas taivaasta. Kun hän kuuli puhuttavan S:t Helenan katastroofista v. 1821, sanoi hän: "Siitä on seitsemäntoista vuotta, kun kirjoitin sävellyksen, joka soveltuu tähän surulliseen tapahtumaan". Hän myönsi mielellään, että hän sinfoniansa Surumarssissa oli tuntenut aavistuksen valloittajasankarin traagillisesta lopusta. — On hyvin todennäköistä, että Beethoven Sankarisinfoniassa ja ennen kaikkea sen ensimäisessä osassa on mielikuvituksessaan muovaillut jonkunlaisen musikaalisen kuvan Bonapartesta, joka tosin oli sangen paljon mallistaan poikkeava, mutta joka tapauksessa sellainen kuin miksi hän sen kuvitteli ja toivoi: vallankumouksen genius. Beethoven käyttää sitäpaitsi Sankarisinfoniansa finalissa m.m. teemaa, joka tärkeänä musikaalisena aineksena esiintyy hänen aikaisemmin kirjoittamassaan vallankumouksen alkuperäisintä ja voimakkainta sankaria, vapauden jumalaa ylistävässä teoksessaan: Prometeus (1801).

[24] Robert von Keudell, entinen Saksan lähettiläs Roomassa: Bismarck ja hänen perheensä, 1901, E.B. Langin ranskaksi kääntämä.

Robert von Keudell soitti tämän sonaatin Bismarckille huonolla pianolla 30 p. lokak. 1870 Versailles'issa. Bismarck sanoi teoksen viimeisestä aiheesta: "Siihen sisältyvät koko elämän taistelut ja huokaukset". Hän piti Beethovenia parhaimpana kaikista säveltäjistä ja hyvin usein hän vakuutti: "Beethoven soveltuu parhaiten minun hermoilleni".

[25] Beethovenin talo oli lähellä Wienin linnoituksia, jotka Napoleon räjähdytti ilmaan valloitettuaan kaupungin. "Mikä hurja elämä, mikä hävityksen kauhistus minun ympärilläni!" kirjoitti Beethoven kustantajille Breitkopf ja Härtel 26 p. kesäk. 1809. "En näe muuta kuin rumpuja, trumpetteja ja kaikenlaista kurjuutta."

Eräs ranskalainen, joka näki Beethovenin Wienissä 1809, paroni de Trémont, Conseil d'Etat'n auditori, on kuvaillut meille hänen ulkomuotoaan näihin aikoihin. Hän antaa sangen värikkään kuvan siitä epäjärjestyksestä, joka Beethovenin asunnossa oli vallalla. He keskustelivat filosofiasta, uskonnosta, politiikasta, mutta "ennen kaikkea Shakespearesta, hänen epäjumalastaan". Beethoven oli hyvin taipuvainen seuraamaan Trémontia Parisiin, missä, niinkuin hän tiesi, Konservatorio jo soitti hänen sinfoniojaan ja missä hänellä oli innokkaita ihailijoita — (Mercure musical 1 p:ltä toukok. 1906: Käynti Beethovenin luona, kirj. paroni de Trémont. Kirjoitelman on julkaissut J. Chantavoine.)

[26] Tai oikeammin: Therese Brunsvik. Beethoven oli tutustunut Brunsvikin perheeseen Wienissä vuosien 1796 ja 1799 välillä. Giulietta Guicciardi oli Theresen serkku. Beethoven näyttää yhteen aikaan olleen mieltynyt erääseen Theresen sisareen, Josephineen, joka meni naimisiin kreivi Deymin kanssa sekä myöhemmin toisiin naimisiin paroni Stackelbergin kanssa. Vilkkaita ja yksityiskohtaisia kuvauksia Brunsvikin perheestä löytyy eräässä André de Hevesyn kirjoitelmassa: Beethoven ja hänen kuolematon rakastettunsa (Revue de Paris, 1 ja 15 p. maalisk. 1910). Hevesy on tutkielmassaan käyttänyt hyväkseen Theresen käsikirjoituksia, muistelmia ja muita papereita, joita säilytetään Martonvásárissa Unkarissa. Hän kuvailee erittäin uskottavasti Brunsvikin perheen ja Beethovenin välistä läheistä ystävyyttä, mutta asettaa hänen rakkautensa Thereseen kyseenalaiseksi. Hänen todistelutapansa ei kuitenkaan tunnu vakuuttavalta, ja minä pidätän itselleni vapauden myöhemmin sitä lähemmin kosketella.

[27] Mariam Tenger: Beethovens unsterbliche Geliebte, Bonn, 1890.

[28] Tämä ihmeteltävän kaunis aaria on löydetty J.S. Bachin puolison, Anna Magdalenan muistikirjasta (1725) otsikolla: Aria di Giovannini. On eriäviä mielipiteitä siitä, onko se alkuaan J.S. Bachin kynästä lähtöisin.

[29] Nohl: Beethovens Leben.

[30] Beethoven oli todellakin likinäköinen. Ignaz von Seyfried sanoo, että hänen huono näkönsä oli johtunut isostarokosta ja että hänen jo aivan nuorena täytyi käyttää silmälaseja. Likinäköisyys saattoi osaltaan vaikuttaa hänen silmiensä harhailevaan ilmeeseen. Kirjeissään vuosilta 1823—1824 valittaa hän kerran toisensa perästä silmiään, jotka tuottavat hänelle kipuja. — Ks. Christian Kalischerin kirjoitelmaa: Beethovens Augen und Augenleiden (Die Musik, 15 p. maalisk. — 1 p. huhtik. 1902).

[31] Näyttämömusiikki Goethen Egmontiin on aloitettu 1809. — Beethoven olisi kernaasti kirjoittanut musiikin myöskin Wilhelm Telliin, mutta tehtävä annettiin Gyrowetzille.

[32] Keskustelu Schindlerin kanssa.

[33] Mutta kirjoitettu, niinkuin näyttää, Korompassa, Brunsvikien luona.

[34] Nohl: Briefe Beethovens, XV.

[35] Tätä muotokuvaa säilytetään vielä Beethoven-talossa Bonnissa. Se on julkaistu Frimmelin teoksessa Beethovens Leben s. 29, ja Musical Timesissä 15 p:ltä jouluk. 1892.

[36] Gleichensteinille (Nohl: Neue Briefe Beethovens, XXXI).

[37] "Sydän on kaiken suuren mittapuu". (Giannatasio del Rio'lle. — Nohl, CLXXX).

[38] "Minä rakastan Goethen runoja", kirjoittaa hän Bettina Brentanolle 19 p. helmik. 1811.

Ja toisessa paikassa:

"Goethe ja Schiller ovat mielirunoilijani Ossianin ja Homeroksen rinnalla, joita viimemainittuja minä ikävä kyllä voin lukea vain käännöksinä." (Breitkopf ja Härtelille 8 p. elok. 1809. — Nohl: Neue Briefe, L 11).

On huomion arvoista, kuinka varma Beethovenin kirjallinen maku oli huolimatta hänen laiminlyödystä kasvatuksestaan. Paitsi Goetheä, josta hän sanoi, että tämä aina tuntui hänestä "suurelta, majesteetilliselta, aina D-duurissa", ja Goetheä valtavampina hän kunnioitti kolmea miestä: Homerosta, Plutarkosta ja Shakespearea. Homeroksen teoksista piti hän enimmän Odysseiasta. Hän luki säännöllisesti Shakespearea saksalaisina käännöksinä, ja me tiedämme mikä traagillinen ylevyys leimaa hänen musiikkinsa Coriolaniin ja Myrskyyn. Mitä tulee Plutarkokseen, sai hän häneltä hengelleen ravintoa, kuten kaikki vallankumouksen miehet, Brutus oli hänen sankarinsa, samoinkuin Michelangelonkin: hänellä oli Michelangelon Brutus-veistos huoneessaan. Hän rakasti Platoa ja uneksi hänen tasavaltansa toteuttamista kautta koko maailman. "Sokrates ja Jeesus ovat olleet esikuviani", on hän jossain sanonut. (Keskusteluja vuosilta 1819—20.)