Ukot ne torjuuvat, korttia lyö —
Ja juttujaan lasketteloovat;
Toiset ne juovat, ja toiset ne syö —
Puukkoonsak pöytähän lyö.
Tallrikit terisöö. Ukotpa hyö
Halulta toisiaan hoastatteloovat,
Miten on niityissä, pellossa, työ;
Ja juottur' heill' viinansak myö —
Oi! ja, ja! Niin on, ja, ja!
Pistänpä piippuin. Onnet kovat!
Kultain on aina mun muistissain,
Vaikk' hänest' on maksanut vain.
Kullat, ja kihlat, ma hänellen toin —
Ja, rahalla, ruokitin lasta;
Lapsi se kuoli; ja, hauvalla, toin-
pa Lukkarin — juovuksiin join.
Usseen on pojat sen vahtineet; voi!
Minä tuon pelastin, ja — hänen vasten
Olenpa vuovanut henkeni, hoi!
Ja lyönyt ne rakkarit, noin — —
Mutta Maikkipa, kultasein,
Nyt oun kuin lintu jo rihmaisessa,
Jokapa soisi pois peäsevän.
Vaikk' kuolo jo tavoittaa sen.
Koatappas kuppihin! Ehkäpä tuon
Murheeni murenis' huoleesta Maijan;
Kyynelet tippuuvat silmistäin, nuon —
Paremmin voin kuinma juon.
Jo ma on elänyt monian vuo'n,
Voan sempä mä toeksi sanoa taijan —
Semmoinen viina, kuin tässä nyt juon,
On auttava rakkaihen luonn'.
Otat pisaraa viisitoist',
Voitelek syäntäis, hautelek paijan!
Tottapa kiesau'ta kipuis on pois,
Jos ryypyn viel' peälliseks' jois'.
Voi kuin ma muistelen silmänsäk viel' —
Tulista luontoais, mesistä mieltäis…
Raskaaks' kuin rauta, niin juohtuu mun miel' —
Painun pois juomisen tiell'.
Rintansak ompi kuin taivaat ois siell'…
Mieleni tekis, ja mieleni kieltäis;
Käet ei kykenek, kyhnistyy kiel',
Ja murhistun — uuestaan viel'.
Mutta Maikkipa, kultain, voi!
Kyllähän arvaatki jostapa mietin,
Pahuuspa kuin sa mun pettit noin —
Koa'ak laskuini, juoturi, hoi!
TOINEN VIHKO
Bakkus-urojen vapasukullisuuteen kohoittamisesta, ja Heijän
Tähti-niekoiksi koroittamisesta.
Koska on tapa monessaki maassa kohoittoo kuuluisia ja ansaittuita miehiä vapasukuhiseen seätyyn, sillä kostata muka heijän kunnollisuuttansak: jolloin myös kunniaksensakki vuoksi annettiin heillen — paihti omittuisia vaakunoita, tahi vapamerkkiä — toisia uusiaki ja mahtavaisempia nimiä, koroittaaksensak heitä sillä muista ihmisen lapsista kuuluisammiksi — ehkä kyllä (Jumala paraitkoon) monestinki nehhään kunnottomiakin siihen kunniaan kohoitettuneiksi. — niin on Bellmanki, näissä 4 seuraavaisissa ruotsinkielisissä lauluissansa (jotka ovat ei ainoastaan laulettavina, mutta myöski, mukailuttamisella, näytättävinä ja käytättävinä), lystillisellä matkimisellansak tämäntapaisia ylentämisiä, taijollisesti jätkyttänyt näitä kunnian esottamisia, koska hään ilman suotta, pilkan peässä, ja Bakkuksen juhlan viettämiseksi, tässä on ottanut tavaksensak toimittamaan parhaimmillen aika-juomarillensak ei ainoastaan toisia uusia kunnia-nimiä, mutta myöski sopivaisia vaakunoita (vapen) koroittaaksensak heitä sillä kuuluisiksi moan mainioiksi — muihinki silmiin. Vaan koska hään, näillä juohotuksillansak, luetteli heijän ansioitansak aina sitä myöten suuremmaksi kuta enempi heijän noamansak viinasta vihoitti, paisto paljon punaisellen (viikon viinaa ryypättyänsäk, viikomman viljeltyänsäk) niin kosk' ei nykyjään monta löyvyk meissä juuri semmoista miestä, niin on meijän näihen laulujen suomentamisessamme täytynyt vähä poiketa näistä hänen tuumistaan, ja kokeeksi ottoa aineeksemme puhua muista tyhmistä ja mielettömistä tavoistamme, soaha meitä sillä tavoin heistä luopumaan. Niin koska meillä on tullut tavaksi toinen hulluus, hylkeämään muka vanhoja ja kauniita suomalaisia sukunimiämme, ja nouvattamaan toisia outoja, ruohtalaisia, luullaksemme sillä paremmin herrastuvamme — ja ellemme muuta taijak, niin annamme toki näillen suomalaisilleni nimillen ruohtalaisen taivutoksen (peätöksen, tahi lopun) jotta sillä rajuttaisimme heitä suomalaisista, ja paremmin haisuttaisimme heitä muihenki kuulla — niimpä myökin olemme tässä suomenkielisessä käytöksessämme kahtoneet soveliaaksi, ottoa näitä narria naurattaaksemme, tätä tyhjeä tapaamme moittiaksemme.
N:o 19.
Bakkuksen vapasukuiset.
(Fredmans Sång, N:o 1).
"Bacchi Herolder, med guld ock beslag; Blir det Kapitel?" etc.
"Bakkuksen miehet neän puvussahan —
Syntyykö istunto?" — Vieläpä voan!
"Eikös synnyk ollenkaan"?
Vielä vainen, luulen ma.
"Miksi siis kilvet, ja keihät, mä neän?"
Kuuleppas, kultainen — Varoinen, hään
Kohottiin vapaisuuteen,
Kaikki perhekuntineen.
Syntynimensäk ei sillään;
Toista hään nyt hakeksiin. —
"No maistanoonko uusi millen?"
Tuo nyt kuuluu Varolin!
Niin nyt se kuuluu Varolin!
Bakkus, vaakunaksi sillen,
Tietti pullon kullasta;
Laitel' juotteet ympärillen
Paljaista humaloista;
Peällä liitti pienen pilven,
Josta viinaa riuskuttaa. :,:
"Semmoinen nimi on häpiäks' voan!
Bakkuksen miehiä nähä jo soan,
Kultaisissa puvussaan,
Kalhoillaan, kannuksissaan. —
Kuulespa, kultainen, anteeksi suok!
Eikö oil muita — kuin vaivaiset nuo?"
"Vielä, veikkonenpa, tuo
Perhoinenki nahkans' luop'.
Kaikki on jo hunnankolla —
Kuules Perhoisenki köli';
En soatak nauramatak olla…
Nyt voan mainitaan Perhell;
Ja nytpä mainitaan Perhell.
Nimensäkki häänki kantaa
Uskollisest aina voan;
Vaakunaksi Bakkus antaa
Kuusikossa, vainollaan,
Mustan lehmän, joka kantaa
Porsaan — vaikka valkian." :,:
"Pahuuspa! Semmoista nimee en mie
Kanttaisik, vaikka en vapaaka lie —
Kuu!es, veikkonenpa, sie!
Oilko muitaki kuin ne?"
Vieläpä, kultainen, muuanki mies,
Hään, joka petti sun. — "Sempä ma ties'…
Tamminen?" — Ja, toipa mies. —
Juoppas pullois, jok' on e'ess!
"No — miks' nimeks' häntä pantiin?"
Sanottiinpa tuota Stam.
Jo kaksi tähteä sille ann'ttiin,
Kunniaksi soittakam'!
Ja kunniaksi soittakam'!
Honka seisoo kalliolla,
Kulta-kontti oksalla;
Kaksi kieltä näytteä olla
Kummassaikki kupeessa;
Keärme keäntäiksen sen alla,
Suuhunsak hunajassa. :,:
"Peijakas huolikoon semmoisista!
Sioista, porsaista, vasikoista —
Kontin kantajoistakaan…
Mitäs muuta kuuluu voan!"
Niinpä sä, kultainen, tunnetki toi,
Jota ei yksikään suvaihtak voi,
Jok' on juuri kelvotoin —
Jost' on luulot niin ja noin.
"Sanok nimensäkpä suotta!"
Mikä hulluus meijän moass' —
Niin ootkos koskaan kuullut tuota?
Suomi ruotsaloittuu toas;
Niin Suomi ruotsaloittuu toas.
Moiloinen nimensäk heitti,
Kuin peäs' suutariksi voan;
Paremmaksi kuulla väitti,
Kuin Moilander haukutaan;
Mutta pikinsäk hään keitti,
Niin kuin ennen huoneessaan.
"Niinpä tuo häpäisöö suomalaisuus'…
Suvunsak vanha, vaikk' nimensäk' uus' —
Ukko oli ahkeruus,
Eli vuotta viisi, kuus'.
Mikäpä palkinto toiset siitt' sai?
Jotkapa kissoihin, koirihin, nai" — — —
Peäsi ylimmiksi, tai
Isoiks' Herroiks' — hui! ja kai!
— Vielä, kultainen, sa kysyt?
Kuka kaikki muistanoon —
Jok' ei omassansak pysyk,
Mänköhönpä hunnankoon!
Niin mänköhönpä hunnankoon!
Mutta myöpä, Suomenmiehet,
Kieltämme tok' rakastaa;
Kaikki, jotka lujat lieneet,
Eipä tuota unohtak.
Toiset on jo lempo vienyt,
Vieraistuneet joukosta.
N:o 20.[30]
Bakkus-urojen ens'kerran Tähti-niekoiksi koroittamisesta, ja miekkaansak miehistymisestä.
(Fredmans Sång, N:o 2).
"Ordens Herolder, tan edra spiror, och Stendecker — trumla du." etc.
Joukonpa miehet — ottakaa sauva!
Ja Suhoinen soitak sie!
Bom, bom, bom, bom! jo rumpalit pauhaa…
Juhla Bakkuksen nyt lie. —
Kastelkaapa, miehet, kerran suuta!
Bakkus jo huutaa :,: Kuikka!
Viinan-polttajapa sie. —
Joukkion peätös seisokoon aina —
Kuikka, kuules, veikkonen!
"Hodie mihi, cras tibi," pannaan
Tähessäisi, tiijät sen. —
Tähti-niekka toiki Roatikkainen —
Jo on vapainen :,: Bakkus
Onpa sille suloinen.
Viinanpa sankair, lienetkös heikko?
"Vielä vainen, kultainen"!
"Patria ubi bene", kah veikko,
Tähessäisi — neätkös sen?
Eläköönpä aina Bakkus armas!
Tuokin on vauras :,: Haikoin —
Haikoin, hauvan-kaivainen!
Muita hään ensin tuonelaan soattaa —
Laittaa kauniist' manalaan;
Mutta kuin pallo pappia koataa,
Koatattaaki kuninkaan.
"Veni, vidi, vici" — tähessänsäk.
Sen ystävänsäk :,: Bakkus
Häntä nytki ravittaa.
Tähtikäs Bakkus kahteli teällä
Omiansak, mistä ties';
Kuuleppas, rumpail, rumputak peällä,
Paukuttelek niin kuin mies!
"Aut Ceesar, aut nihil" — tähti kantaa. —
Toi Bakkus antaa :,: Luukkoin! —
Tapin sull' imittimeks'.
Vieläki siitten löytyypi muuan
Tähti, uus ja kaunis toi —
Tuotapa kohta Turkuhun tuuvaan,
Annetaan Rätyllen, hoi!
"Semper adsum", siinäik koittaa.
Sarvet toas soittaa :,: soittaa —
Juhlan-pito loppui noin. —
N:o 21.[31]
Bakkus-urojen tois-kertana Tähti-niekoiksi koroittaissa.
(Fredmans Sång, N:o 3).
"Se menigheten! Hör på trumpeten, Pukorna". etc.
Neätkös sä noita?
Sarvet jo soittaa,
Juhlaksi jo Ruuskain rumputteloo —
Kaks' nuorukasta,
Bakkuksen lasta,
Joukko-kuntaan lasketaan.
Joukonpa puhaltaja, Putkoin — hään
Kantaapi viina-pullon käsissään!
Bom, bom etc. Pullon käsissään.
Uskollisuutta,
Urhollisuutta,
Kunnioitettiinki Ruomissa;
Sankariin keihäät,
Puukot, ja veihtet,
Ruusuilla kaunistetaan.
Joukon Rahakas Pekka Kalvitsa,
Kilvessään kantaa kaksi porsasta.
Bom, bom etc. Kaksi porsasta.
Miehet ne voipi,
Kellot jo soipi — —
Veitikat jo kirkkoon marssiivat hyö;
Kaks' ukkoloita
Soatattaa noita —
Aika urot ootten Työ!
Sorsa, sanaksi, "tota die" — sait,
Purhoin, "plus ultra" — "oleppas nyt vait!"
Bom, bom, etc. Oleppas nyt vait!
Poisipa tieltä!
Veistäppäs sieltä —
Joukon Kirjuttaja kulkoopi, hoi!
Hään, joukkonensak,
Asetuksensak
Arpiainen jopa toi.
Joukion lakki ompi arkussaan,
Paunoisen peähän tuota saatetaan.
Bom, bom, etc. Tuota saatetaan.
Vaikk' käypi laillen,
Juuvaanpas vainen
Uusiin sankarien muistoksi. Niin
Juokaapas miehet,
Suuret ja pienet,
Tähti-niekkoin onneksi!
Joukkio, vanha, uuistetaan siis,
Vanhemp' kuin joukko aurei velleris.
Bom, bom, etc. Aurei velleris.
N:o 22.[32]
Tähti-niekkojen valallen käytättäminen, Joukunnon vietös-juhlalla.
(Fredmans Sång, N:o 4).
"Hör pukor och trumpeter, hvar riddare står så feter" etc.
Jo sarvet, tuolla, soittaa! (Timp.)
Kah, tähti-miehet! — Noita
Neän pulskia puvussaan;
Tänäin heit' koroitetaan.
"Tuleppas, ukko, tännek! (Timp.)
Sie olit juomair ennen —
Niin Kuikka, tuleppas tänn'!
Ja rueppas valallen!" —
Jo Sorsa tuo soittaa… (Tromb.) (Oboe.)
"Kuikkapa, kuules! — annan sull' sen" :,:
"Ma, Kuikka, tunnustelen, (Timp.)
Jott' viinast' hulluttelen —
Ja viinast' on vereni,
Ja pulloin mun kultani. —
Kyll' tähti kauniist' hohtaa, (Timp.)
Voan aikani kuluu kohta,
Voi, voi! jo kyllä tuon sois',
Jos tähtein kullasta ois"…
Jo Sorsa tuo soittaa… (Tromb.) (Oboe.)
"Toivakkain, kuules — Jouvuppas tänn'!" :,:
"Mie Toivakkainkin vannon, (Timp.)
Ja siihen ihtein annan —
Jott' seisonpa niinkuin mies,
Ja tappelen sinun e'ess!
Ma palvelen sun suulla, (Timp.)
Vaan piikoisia — muulla;
En muustaka huolikkaan,
Kuin sinua nähhä soan."
Jo Sorsa tuo soittaa… (Tromb.) (Oboe.)
"Haikoinen, kuules! — tuleppas voan!" :,:
"Mie, Haikoin, tunnen juonet; (Timp.)
(Voi, — pakottaapi suonet!)
Ma seisonki tässäik väess',
Vaikk' karva-lakki on peäss'.
Sen lupauksen annan, (Timp.)
Jott' tähti kuin mun pannaan,
Sen pitäiski ainiaan
Viinalla kostuttamaan".
Jo Sorsa tuo soittaa… (Tromb.) (Oboe.)
"Rätypä, kuules! — Astuk tänn' voan!" :,:
Jo käskin Jussin männä, (Timp.)
Ja tuuva laskut tänne —
Tuok Rahakko-lakki tänn'!
Ja voietta — tuoppas sen!
Rätyäpä nyt tehtiin (Timp.)
Rahakokei kuin nehtiin.
Ja voikoon Bakkuski toas —
Ja Räty, sen rahakas!
Jo Sorsa tuo soittaa… (Tromb.) (Oboe.)
"Valallen-käynti loppuu nyt toas."
N:o 23.[33]
Bakkuksen Opetus- ja Rukous-kirja.
Hoipertelevaisellen seurakunnallensak turvaksi ja vakuutukseksi.
(Fredmans sång, n:o 57).
"Sjung och läs nu Bacchi böner! se det våta titelblad" etc.
Rukoillaanpas nytki suotta,
Niinkuin Bakkus opettaa,
Kuin hään omiansak juottaa,
Murheellista lohtuttaa — —
Lueppas, veikkonen! Kellot jo soi — —
Luetkee kaikki, kuin lukea voi!
Juop' pois! juop pois! (Chor)
Bakkus, kulta, mua autak —
Soahn osuuttani, vain!
Ett'en, ryyppeämisen kautta,
Turmelisik ajujain!
Mieltyisin moalla, kuin merelläkin —
Noapuri, katoppas kirjahaisiin!
Juop' pois! juop' pois! (Chor)
Kielläk toista janoomasta,
Estäk häntä huiskissain,
Kirjahani kahtomasta,
Kuin ma luen tuskissain —
Surut, ja murheet, suok uneuksiin!
Sinussa, Bakkus, ma riipun voan kiin.
Juop' pois! juop' pois! (Chor)
Bakkus, kulta — jos niin seäntyis
Ett'ei lapseis eneän voi…
Mutta hermottomaks' keäntyis,
Heikoks' niinkuin heinä toi —
Kultainen, nouvappas lapseis sun luoks'!
Virvoitak häntäkin vikansak vuoks'!
Juop' pois! juop' pois! (Chor)
Neuvok, jotta elän aina
Jott' on rahaa taskussain!
Ett'en tarvihtisik lainaa,
Vaikka joisin laskuttain —
Ett'en mä joutuisik tuimaksi voan,
Eikä myös hulluks', ei' vaivaiseks'kaan!
Juop' pois! juop' pois! (Chor)
Josko viinaa jolloin puuttuis' —
Ett'en tuosta vihastuis'!
Enkä isäntäänkään suuttuis',
Ruukahan en ihastuis'!
Käskek mun isänteä kunnioittaa,
Vaikk' olen selväkin, ravittua.
Juop' pois! juop' pois! (Chor)
Annas mullen mieli outtaa,
Kunnek pulloin täytetään!
Suok, ett' silmäin ilon noutaa,
Juovuksiss' kuin käytetään!
Noapuri, iloihtek mielestäis, sie!
Joskipa lykkyni kavotan mie.
Juop' pois! juop' pois! (Chor)
Kuin on kyllin soanut, annak —
Niin kuin kukka, parhaillaan,
— Minun moatakseni panna,
Janoomatak arvollaan!
Rukoilen Bakkusta: "Herttainen, sie!
Eläköön kaikki, kuin mieleeni lie!"
N:o 24.[34]
Ulla lähtöä veneh-matkalla Halikosta Helsinkiin.
Kauniina Kesä-oamuna.
(Fredmans Epistel, N:o 48.)
"Solen glimmar blank och trind, vattnet likt en spegel" etc.
Päivä paistaa aina voan —
Lahti, niinkuin peili;
Vähitellen puhaltaa —
Tuuli puuttuu seiliin.
Lippu liikkuu; airoillaan
Olli liehuu hoahtessaan.
Kirsti nousoo vuoteestaan —
Kaikki on jo reilun.
Iskein tulta piippuunsak,
Olli peätäns' roapii;
Perä keäntyy, liikuissaan,
Ukko työtä soapi.
Karvaisilla kulmillaan
Irvistelee hään nyt voan.
Lienukkakin, toisinaan,
Airot kohottaapi.
Seilit liehuu; Jussi, tuo,
Soitti kanteletta;
Soitto kuului; — aallot, nuo,
Pieksivät venettä.
Ruuhi, vanha, ratisoo…
Varpapuut ne vapisoo —
Kukkopaki lauloi, jo
Kello käyp' neljättä.
Muovits! kysyk, torvellais,
Heiltä, jotka soutaa —
"Mitäs tahot mullistais?
Kuules vähä, outak!
Mistäs tulettonpa työ?"
"Halikosta tullaan myö."
Puita kuljettaavat hyö —
Sillä rahan noutaa.
Tuollaik toinen, pursillaan,
Tuulen peällä outtaa;
Maijolla, ja lampaillaan,
Muija parka soutaa.
Voita sill' on pytyssään,
Marja-vakka sylissään,
Munillansak istuu hään —
Jopa syyväk joutaa.
Ulla, toipa lauleloo
Päivän koittahaissa. —
Jokos haukottelet? No
Tuoppas taskuloistais'
Neulat, nauhat, rihmat myös;
Sioppas nyt kiini vyös'!
Nuttuis ympärilleis lyös —
Sumut nousoo soista.
Sulhain tuota kahteloo —
"Jouvuk, kultain, tännek!
Istuppas mun kainaloon —
Niin et pelkeäk eneän.
Heill' on kaikill' sama työ,
Yhtäläiset ollaan myö;
Sarvet soittakohon hyö! —
Minnekäs nyt männään?"
"Kuules, Movits! kuules, hoi!
Mikä näkyy siellä?"
Tuo on Drumsjö — Löf-ö toi,
Ei näyk Mälköö vielä —
Munksnäsin hovin jo neän…
Meilaksi on ylempään';
Huoplaks' sivullen jo jeäp,
Eikä nävyk tiellä.
Roavaat, piilten heinissään,
Kulkee ruohikoissa;
Mustan mullinkin mä neän,
Parskuin oaltoloissa.
Niityt seisoo parhaillaan,
Vasikoillaan arvollaan —
Hepo pientaroipi voan,
Porsaat kulkoo joissa.
Keollakin, puihen ta'a,
Mehtämiesi outtaa —
Outtaa päivän koitetta,
Lintuin soitannoita.
Honkan suuren suojassa
Pyssynsäk jo nähä soan;
Koira, uskollisest' voan,
Tuota vartioittaa.
Oamu-ryyppy on jo läss' —
Hiljain tuuli vaikuu;
Tuoll' on Töölö; — Otak täst'!
Eänet sieltä kaikkuu…
Yksi pallon koapaisoo,
Joka keili koatui jo —
Kumu kuuluu kaukaa, ja
Kallioista raikuu.
Varvikossa veikot, nuo,
Juominkinsak varttuu;
Huutaavatten: "oltta tuok"!
Tuoppihinsak tarttuu — — —
Muutamat, jo pitkällään,
Torkuuvatten pyllyllään,
Toiset nukkuu kivellään —
Unta viljoin karttuu.
Penkereellä, rannasta,
Muukalainen laittaa
Kuviansak, hiekasta,
Kauniimmaks' kuin taitaa.
Savessakin polttelee
Apelleksen tekemää.
Ulla, kultain, etkös neä?
Kahteleppas noita!
Neätkös Lappvikin — jo tuoll'?
Keännäk silmäis tuonek!
Kirkko-tarha toisell' puoll' —
Kolkot siin on huoneet.
Lasit paistaa aina voan
Sandvikista, josta soan
Oltta. Sieltä haetaan
Kaikki juoman juoneet.
Kylpy-huonek, rannalla,
Niinkuin linna hohtaa;
Tuollapaki, vuorella,
Toiset silmäis kohtaa.
Rauhamäki, ensin, tuo —
Toiset, takimmaiset, nuo…
Tullaan västninkin jo luo,
Veaporiin kohta.
Seisahutak veneis, jo —
Vielä haukoittelet!
Vainkos nukut? — Tuoss' on, juok!
Toista tarjoittelen — — —
Nousek ylös, Muovits, hoi!
Lasaretti … katos toi —
Varok jott' ei naiset voik
Nokkais notkistella.
Tornin nastat näkyy, jo
Huonein harjat loistaa;
Oamu-rusko — neät kuin toi
Kauniist' veissä paistaa.
Lapset leikkii rannalla,
Noukkii kivet kourallaan,
Heittoa sinnek, toisinaan,
Kussa hanhet roiskaa.
Peästäk köyvet, seilineen!
Kaupunkiss' jo ollaan;
Linnoineen, ja töllineen,
Seisoo kalliolla.
Pienissä tuvissa, täss',
Voarat valkian on läss';
Valjaistappas hevoises',
Jouvuk sammiolla!
Laiturilla, sotkuillaan,
Piika, suovallansak;
Paitansak papeloissaan,
Povet avoinansak.
Avoi-jaloin, paljas-peä,
Lukoo kellon lyömiä,
— Yhä roapii reisiään,
Tuorestuessansa.
Ve'en-ajajaki, hään,
Hevoistansak juottaa;
Peräyttää syvempään,
Ammentaa, ja uottaa — —
Tamma säikkyy, potkaisoo —
Rahkeet, renkeet, ratkaisoo …
Tynnöripä koatui jo —
— Kahoppas nyt tuota!
Torvi kuuluu, rumpu myös,
Kirkon-kellot soittaa;
Piipustaanki musta mies
Laulaa nokioistaan.
Leipur' joutuu vakkuineen,
Seppä takoo akkoineen,
Sotamieski — jopa hään
Komentonsak koittaa.
Majaltamme joutukaa!
Kätkek verkot, nuotta —
Sarvellanne soittakaa
Muistiksemme, suotta!
Hyväst' heri-herttaisein!
Hyväst' venno-vertasein!
Ulla valmis, jopa hään
Kultuensak uottaa. —
Loajuin otti lakkinsak,
Pelistään myssyn heitti;
Ulla peästi takkinsak,
Paitallansak peittiin.
Nousi sänkyyn, vyörähti;
Muovita perään pyörähti —
Väisteleppäs! Kappas niin
Suovallaan on neitti.
N:o 25.[35]
Ulla lähtöö vesi-matkalla Veaporiin.
(Fredmans Epistel, N:o 33).
"Stolta stad! Jag nu glad förglömmer dit prål!" etc.
Was ist das? Laittakaapa sian laiturilla! Poisi tieltä viulun-vinkuttajat, kenkän-hivuttajat, tullin-haistattajat ja merimiehet! — Hurraa. — Pullisteleppas viina-pullois! — Valttia pöyvän-peähän! — Suu kiini, akka räppänä! — Tuli-tikkuja tuossa, viisi vihkoa kopeekasta. — Pöyvällen valttiaisi! Kaksi riunaa uskallan — vuovatkos vanha vaari? — Keäntekeepäs pöytä-jalka ylös-alaisin! — Kupperi-koikka Rouvan kanssa, koppelissa; omenat taskussa; vokki katolla, ja Aunukselainen arkullansak. — Poisi tieltä, hiilen-hiihtäjät, pesuttaret ja maito-kaupittaret! — Eläppäs kaikottelek Wiipurilaista, joll' on ommeltut rinkilät kaulallansak. — Soas täst' Saparo-matti, juoppas! Laskeppas tännek Muovits', viuluineen. — Väistelkeepäs! muikun-mättäjät, kakun-paistattajat, kalun-kauppiaat, raja-suutarit ja linnun-pyytäjät. — Astukaapas pois tieltä Herra Nimismies, eli kölli-mies, vai mikäs sie lienet meikäläinen! — Auttakaapas ylös toi sokea ukko, kanteleineen! — Survaiseppaa tuota vähemmin! — Paiskaak häntä korvallen. — Peästäkeepäs tänn', Herra! kulta-verhoissaan, polskoa tanssivaisineen kontioineen, — Kahoppas toi heittiö Anni, kantain marakattia olallansak, ja säkki-pilliä kainalossansak. — Rumputappas rumpali! narri tanssii, ja heitteä härän-pyllyjänsäk. — Kas niin pojat — pois pohjat olut-tynnöristä! — Valttia pöyvällen! — Ottakaa kiini varas! — Paroonin passari panoo kaheksan kopeekkaa läijään; kaheksan kopeekkoaki neitoisellen; kaksi rossoo kasakalle. Risti on valttina. — Tuossapa tuloo Muovits'! — Kaheksan ja kaheksantoisia, ja neljä siihen on kaksikymmentä. — Enamp' ristiä! — Kuus ja kuus teköö kaksitoista. — Hävititkös hertta-rouvan? Ja: sullapa voitto! — Voi minkäpä out näköinen Muovits! Kylläpä takkinsakki jo tunnustelen; Hään on lainanut takin raja-suutarilta, joka asuu kissan-hännässä Katajan-nokassa. Lystistipä! Iso-viulunsak hartioilla, tulppa-kukkainen hatussaan, sarvi kainalossa, ja pullo taskussaan. — Astuk veneeseen! — Mitä toi paipattaa kauppa-saksalainen, joka piteä marakattia olallansak? — Le diable! il porte son Violon, oui, par dessus l'épaule comme le Suisse porte la hallebarde. — Nyt tarttuu sarvehensak … prutt, prutt, prutt, prutt. — Ach tu tummer taifel! Er ferschteht sich auf der musik wie eine Kuh auf den mittag. Mowitz, bruder, wills tu was Kirschen haben? Anni, rupeeppas veneeseen! Varoitappas liha-vakka. — Hyppeäppäs tänn' kulta-sirkkuiseni, kinnas-hansikkoinesi ja kala-konttinesi! Missäpä out oleskellutkaan? "Olen ollut mankloamassa". — Ulompana, ulompana, vielä ulompana! Mihinkäpäin männään? "Laivoin veistämöisillehen". — Le diable, oh que non. — "A schinnek juuri kuhun oschotan; kuscha pikku miesch — kulta-houschunen sotamiesch — ischtuu mäin töyrällä ja toimittaa." — "No", non, non, non, ce n'est pas là. — Oikein! noh Kaisaniemellen? — Oui Kaisaniemi, oui Kaisaniemi, oui par perkele vieköön!… Tuonek Töölöön?… Gantz richtich… Häpäisek tuotu joutilasta, sillan korvalla. — Siinä voan seisoo ja haukkuu sotamiestä… Ah, il a peur d'être battu! Fripon! — Canalje! Hundsfott! Canalje! Tuonek Töölöön! Oui, que le diable t'emporte! — Mistä tämä syntyi? — Excusiren sie mich, das ist alien lapperey; er sagt nur der kläger dass er oftmahls seine bezahlung gefordert und dass es der andere nicht geachtet hat, sondern ihm alle zeit mit schmähworten begegnet ist. — Hurraa! Soitak sarvellas! Anni laulaa, tuuli puhaltaa, ja laineet liekuttaa. — Lykätkee ulos!
Kaupunki! (Corno.)
Iloni — (Corno.)
Jo heitän sun pöyhyis,
Ja hälyt, pauhinais;
Muurit, linnojais —
Soitak jo sarvellais!… (Corno.)
Aallot, noi, (Corno.)
Veneen toi — (Corno.)
Jo laivoihen kanssa ho a kw i seisoo, hoi!
Pursineen, (Corno.)
Lähtö ö hään — (Corno.)
Jo suoloja perään. (Corno.)
Ohto, hoi! tahotkos omenoita? Eläk mänek lähellen karhuja. — Hiljaa!
Neittonen lauleloopi, ja lännettäret nouvattaavat eäntansäk.
Ammutaan! (Corno.)
Linnaa voan (Corno.)
Neän pilvien luonn';
Jo silmäilen pa tuon —
Tuolla notkossapa
Kirkon nähhäkin soa. (Corno.)
Muurin peäll' (Corno.)
Seisoo teäll' (Corno.)
Jo vahti ja tykit, murhan-neuvot neän —
Muurista (Corno.)
Paukahtaa (Corno.)
Ett vuoret kajahtaa. (Corno.)
Laineet loisteloovat ja läiskyttäävät, ja ne jeähytteleväiset puhaltamiset mielyttäävät. — Tuntuuko vaikeeksi, Muovita? — Soas täst'! — Voan katoppas rannallen, tuolla toisella puolella! Neätkös noita musta-sinisiä ja ruohon-karvaisia ihmis-hoamuja, jotka puuta salvaavat kumossa keäntyneen laivan pimennoksessa? Vasaroillaan nakkaavat tihjältään. Oivallatkos oikealla käsin toi Greekkalainen kirkko-rakennus mäen töyrällä? Ja ala puolella, vienossa ve'essä, mikä mehtä mastoloita, liehuvaisilla lippuloillaan? — Päivä poahtaa, kellot soittaa, rumput pauhaa, viirit vipattaa, keihäät välkkyy, kirkko-soittaja lirittelee ja läpättää. — Muovits heitteä hattunsak, lakkineen päivineen, meren alloillen — ja juopi kaiken moailman muistiksi. — Sarvet soittakoon, airot levätköön! Laulak Anni!
Kuka, toi? (Corno.)
Ulla, hoi! (Corno.)
Neän hattunsak kans',
Puettu nauhoillans'.
Ruusut povessaan neän —
Silkki-hameessaan hään! (Corno.)
Kaunoinen, (Corno.)
Siruinen, — (Corno.)
Hään veneestä hyppäisi, pyöräittellehten;
"Rakkahin! (Corno.)
Repäisin — (Corno.)
Jo hamein haaskaisin." (Corno.)
Mitkäs nuo? (Corno.)
"Äläs, tuo! (Corno.)
Ma menisinpähän
Tuonn' kauppa-puotiin, voan;
Mutt' nyt istun täss' viel',
Sepä pisteä mun miel'." — (Corno.)
Kohtapa (Corno.)
Myö nyt soa… (Corno.)
Jo rannallen nousta.- "Eläk huiskuta!
Teijän eist',
Niin mä näiss'
Jo kuolen laineheiss'."
N:o 26.[36]
Kaisaniemessä. Keväen tultua.
(Fredmans Sång, N:o 64).
"Fjäriln, vingad, syns vid Haga, mellan dimmors frost och dam" etc.
Kappas perhoin, lennossansa,
Kaisaniemessä jo neän —
Heinikossa, hennossansa
Lepääpi hään pesässään.
Itikkakin, pienimmäinen,
Torkkuneenko vielä? — Ei!
Jopa kesän lempymäinen
Häntä unestaanki vei.
Heinä laihonsak jo noutaa,
Ruohot kauniist' viherteä,
Lammikossa jouhten soutaa,
Sirkku puussa viserteä.
Käki kukkumast' ei lakkaa —
Kaukaa kuuluu moalta jo
Jotka sieltä vuorta hakkaa,
Tahi puuta halkaisoo.
Katos! Ve'enki asujamet
Sukkelasti suikahtaa —
Hopehinna hohtaa lammit.
Sorsat pohjaan puikahtaa.
Poluilla kaunistuneilla
Tännek kansa vaeltaa;
Ilo-mieli, kullaik, heillä —
Kuin hyö tännek tulla soa.
Onnellisna ollessansa,
Käyvään tässä kaikittain;
Kukiin kultaisensak kanssa,
Käsityksin, parhaittain.
Silmästänsäk lempi loistaa,
Eikä tunnuk viluiseks';
Sillä murheeni jo poistaa,
Teköö mielein iloiseks'.
N:o 27.[37]
Kaisaniemessä. Suurus-paloilla.
(Fredmans Epistel, n:o 71).
"Ulla, min Ulla, säg får jag dig bjuda rödaste smultron i mjölk" etc.
Ullapa, kultasein, sulle ma annan
Kypsimmät mansikat, maijossaan —
Suurimman lahnan, kuin pöyvälle pannaan,
Parhaimman pyyn, jonka ammutuks' soan.
Aukaisek ovi, ja akkunat kanssa!
Havut ne haiskahtaa ainaki tänn';
Pilvessä päivämme, satehillansa,
Veikkonen!
Eikös Kaisaniemi kaunis? — Ompa vaan!
Juur' aivan ihanaissaan. — —
Ja ne koivut kauniitki rannoillahan,
Kesä-verhoissaan?
Ja ne ve'et vienot
Lammissaanpa? — Niin!
Ja ne pellot, tuolla, pienet —
Kuin neät siin'?
Etkös ihastuk näihin niittyihin?
Niin vainenkiin!
Juonpahan muistikseis; pulloisi maistak!
Kuules kuin kaupunkin kellot jo lyö —
Neätkös kuin nurmet jo sinillen paistaa?
Tunnetkos, kutka tänn' tuuloovat, Työ?
Annappas mullenki, armias naisi,
Jollapa suurustaa suutani soan!
Pistäk tänn' pullois, jott' juuvakki saisi
Viinoa!
Eikös Kaisaniemi kaunis? — Ompa voan, &e.
Ruunaa jo tuuvaan! ja valjaisiin pannaan,
Hirnuupi, hyppiipi, aisoissaan;
Tyttöni, kultainen, vaunuun ma kannan,
Ajetaan pois jotta pöllyää voan. —
Kaikki sun puoleisi keäntyyvät mielet,
Silmästäis syttyyvät tulistumaan —
Sinuhun mieltyyvät vaimot ja miehet
Soa täst'! Juon.
Eikös Kaisaniemi kaunis? — Ompa voan.
N:o 28.[38]
Töölöön, illan suussa, tultaissa.
Katajan-nokasta, veneellä, lähettyänsäk.
(Fredmans Epistel, N:o 49).
"Mamseli Ulla, märk mamsell, hur vårt månsken nu i qväll" etc.
Ulla, kultain, jopa voan —
Kun nyt istuu iltojaan…
Jopa paistaa, kuumottaapi,
Kaunistaapi
Suomen moan,
Lampi rasva-tyynessään,
Veneet kulkoo yhtenään —
Soaret, salmet,
Laihot, halmet,
Vaipuuvat jo silmistään.
Katoppaa nyt tuonek, kuin purtelot soutaa!
Eikä jouta, eikä jouta
Viipyä nytkään.
Neätkös nurmet, pukkineen,
Tuhansineen kukkineen,
Jotka lemuansa kantaa —
Pitkin rantaa,
Hajuneen.
Voi nuo majat, mökkineen!
Sauvun heistä kustaik neän —
Viinat kiehuu,
Miehet riehuu,
Juoppo-lallit keskenään.
Matti, laskek sinnek, tuon sillanpa luokse!
Kass kuin juoksee, kass kuin juoksee
Ukko, kiireissään.
Katoppas nyt sinnek! — sen
Ilman kohti, veikkonen,
Sinnek suoraan, josta paistaa —
Tulet loistaa
Aina tänn'.
Ei, mun kulta-sirkkuinen,
Sinnek, kuin ma näytän! — sen
Ilman halki,
Josta valkee
Näkyy tuolta vähäisen.
Tuonnek kuin ne tuulastaa ahraimen kanssa —
Valkiansa, valkiansa
Väilyy välisten.
Nouseppas nyt tuuli, hoi!
Nostak nokkaan virpu toi —
Annak seilit puhaltelin,
Liekutella,
Miten voi.
Torvellanne soittakaa —
Bakkusta nyt kiitteä soa;
Otak tuoppi!
Se, kuin juopi,
Voimistuupi, tunnen ma.
Juokeeppas, siskoini, Muikkuisen muistiks'!
Jo on huiskiss', jo on huiskiss',
Jo on viinoissaan.
Laskek rantaan! Laakek vaan!
Valkamoillen. — "Lasketaan"!
Tuolla mies, ja vaimo, seisoo
Meijän eissä,
Jopahan!
"Kiitän viimeist'! Laskek tänn'!"
Ulla, tartuk kätehen'!
Nuttuis kiini,
Seisok siinä —
Outappas vähäikkyisen!
Kauhtanoita, mekkoja, kontit ja tullot —
Missä pullot, missä pullot?
Tuokaa heitä tänn'!
Kaisa puotti kampansak,
Maija haki hameensak,
Lienan huivi, missä lienöön —
Kenpä tiennöön
Kalunsak?
Isän lakki — pahuuspa!
Makais muorin vaipassa —
Penkin alla,
Lattialla,
Vierin mummun huntuja.
Kultaseinpa Pekka — kah toatoini lakki!
Missä takki, missä takki —
Verka-viitansa?
Eläk koskek viuluini!
Koatappas nyt kiuluini?
Otak kontti olalleisi,
Tuok tänn' veissi,
Kultani!
Voi tuo rieska, kuin on noin
Varsinki paistamatoin —
Voinpa kanssa,
Poahtuansa,
Oisi hyvä, armotoin.
Iloitkaamme siitten, ja riemuitkaa kanssa —
Hyppeä, tanssaa — hyppeä, tanssaa!
Jopa sarvet soi.
Ukko, muistikseis, nyt juon!
Naurattaa kuin näköö tuon —
Tartuppas nyt pullois kiini —
Juoppas niini,
Paappas nuon!
Otak huoneeseisi kaikk'!
Tuoppas tännek paistikkais —
Tuomiaisi,
Juomiaisi,
Mitä löytyy talossais!
Kuuleppas kuin tuuloo; — veneis paak kiini!
No, kass niini — no, kass niini,
Ryypätä nyt sais'.
N:o 29.[39]
Kortin-lyönti.
Viivyttäessään, talvis-iltana, Töölön ravintolassa.
(Fredmans Epistel, N:o 42).
"Ren Calad, jag spår och tror! Förhand har du Mollberg bror" etc.
Jo ma luulen, uskon sen —
Sull' on vuoro, veikkonen!
Sotkek kortit, ja'ak siitten
Meillen niitä,
Kultainen!
Risti-ässän — jokos sait?
Rouvan myös. — No oles vait! —
Kuninkaspa paras teällä;
Pistäk pelille!
Mitäs hait?
Muoriseni, kultainen, uotappas, uota!
Pistäk tuota! pistäk tuota!
Pistäppäs nyt sen!
Ulla, sini-puvussaan,
Hieno-helma istuu voan —
Kaulallansak helmeet väilyy,
Solet häilyy
Rinnassaan,
Miten nyt on? — Heitäk sie!
Hertta-rouva tiilin vie.
Viisi-silmäkin on tuolla,
Toisten puolla —
Miten lie?
Eläpäs sä kultainen huolikkaan tuota!
Lykeä luota, lykkeä luota —
Kuka jakaapi?
Pata-kakkoinenpa, toi —
Heti Ulla senki soi;
Hitto, eipä ässä puonnut!
Eikä tuonut
Voiton. Voi!
Kiitän nöyrimmästipä —
Etkös sait jo ässän sä?
Muistak, veikkonen, niin meilläik
Oli eilläik
voittoki.
Näytäppäs sie valttiais — lyök jotta pöllyy!
Heitäk, heitäk! heitäk, heitäk!
Heitäk, heitä jo!
Ullan pienet sormet voan
Pilkistäiksen toisinaan,
Korttiloissa onnen antaa —
Voiton kantaa
Tosiaan.
Katos kuin tuo, silmillään,
Kahtoo tännek! Jopa neän.
Sormuksenpa, sormessansak,
Nauraissaansak,
Piteä hään.
Huuvappas, ja huuvak! Kas Muovits, tuo koira,
Viepi kaikki, viepi kaikki,
Korjaa käsillään.
Mutta kuulkaas! veikkoiset,
Avatkeepas oven het';
Talven pakkaiset — ne vaipuu,
Pois jo taipuu
Kylmimmät.
Muori Kaisa, katoppas!
Tähet kiilteä taivahass' —
Kuu jo syntyypi ja siittyy,
Vesi riittyy —
Kahoppas!
Viskooppas sa peälleisi, voatteisi, Ulla!
Paha tulla, paha tulla
Ehkä sairahaks'.
Lammilla ajetaan, toi,
Kuules kuinka kulit soi —
Jeä se kesteä, kunnek puhkii;
Jopa uhkii!
Minkäs voi?
Kahok varsa, voahessaan,
Kultaisissa valjaissaan!
Kuinka juostensak jo koipii — —
Ehkä voipi
Vuoronsak!
Voi kahtokeeppas tuonnek, kuin miehet ne ajaa —
Hyvin loajaa, hyvin loajaa,
Ympäir lampia.
Kappas ruunain' kappas viel' —
Joll' on harjustimet, — siell';
Kuin se, kavioillaan, keikkuu —
Eikös, veikko,
Tekis miel'?
Kennen sälkö, kilvan peäll' —
Juoksoopi, kuin poro, jeäll'?
Jopa kuuleppas — kuin räikkyy —
Etkös säikky
Olla teäll'?
Pojatpa nuo luistaavat rantoja myötä;
Puolen yötä, puolen yötä,
Niitä kiertelee.
Oriik tuolla, veikkonen,
Lenteä täyttä nelisin;
Pilku-peä, ja jauho-turpa,
Kaunis kurkku,
Kultainen!
Mutta valkoinenpa, tuo —
Joka avannosta juo,
Kahok kuin se häntäns' heitteä!
Kohti meitä —
Silmäns' luo.
Kuules, kuin nuo miehet — ne kiljuu ja huutaa?
Mitäs muuta, mitäs muuta?
Viinoa ne juo.
Suet ulvoo konsanaan,
Jopa sataa, kylmeä soan.
Ovi kiini! Pistäk uuniin
Puita, suinkiin —
Pistäk voan!
Neät kuin puihen latvat, tässä,
Seisoo hallan huuhtehess';
Vainiot ja pellot, huuhat,
Lehot, luhat —
Iljanness'.
Kultaini, tuok laskuin! Jo vilu mua puistaa —
Kehnomp' muista, kehnomp' muista,
Kohta kuolen täss'.
Kuules kuinka — seinän ta'a
Tuiskua, ryöpyy, lunta saa,
Tuulet tuntuu; kuu jo kammoo,
Tähet sammuu,
Vuoronsa.
Tässä seurassa niin myö,
Kosk' on kolkko päivä, yö,
Viinan voimoapa kiitämm';
Otak siitä!
Juo, ja syö!
Muistiksi mun tyttöni, armaani aina —
Kortit laina, kortit laina!
Syntyy uusi työ.
N:o 30.[40]
Juhannuksena.
Ullan moalla hauskuttamisesta, ensimäisessä torpassa
Töölön tullista mentyänsäk.
(Fredmans Epistel, N:o 80).
"Liksom en Herdinna högtidsklädd, vid källan en Juni dag" etc.
Kuin, suvella, neito — Suomessa —
Puvuksipa juhlalle —
Jo heinistä kauneutensak soa,
Ja heissäkin koreilee;
Eik' tuomen marjoin kukkaisihin
Sevoitak helmen loistetta siin',
Eik' kultaa kaulassansak pie —
Jos kohtaki morsiain lie.
Niin oli mun tyttö, puoleltaan,
Puettu juhannukseks',
Kuin, vieraaksi kuhuttu Muikkuiseltaan,
Jo Töölöhön torppaan läks'.
Sen ohta ei oil murheisissaan,
Eik' neijon helmus laveakaan;
Ja kenkä-nokka, kapia toi,
Ei silmihin pistääkkään voi.
Kah tuollapa tarhoin, kujiin, ta'a —
Jo torppapa pistäiksen;
Jonn' kuusikon halkikin kulkea soa,
Kuss' tiekin jo keäntäiksen.
Se tie, joll' rattaillaan rahnusteloo,
Taloonsak talonmies tarkoitteloo,
Kuin illan-suussa ehtii sinn',
Jo sätkineen, pyttyineenkin.
Juur' siinäpä, torpan pihalla,
Havuillaki laitettuna,
Niin Ullapa joutui nyt ilolla —
Sunnuntak-oamuna…
Kuin ukko pilvensäk luoteesta toi,
Ja kaupunnin kellot ne yhtenään soi,
Ja kukko lauloi orrellaan,
Ja peäsky lens' porstupahan.
Nyt pantiinpa pullot liikkeellen,
Ja Muikkuin — jo koatui siin';
Ja neitoinen sormillaan soirahti — hään
Sai olven kaikk' sylihin.
Jo neitti kortit pöytähän löi,
Ja kaikki — - mitä hään saiki — hään söi.
Ja torpan ämmä — täytyipä niin
Heit' ravita rahattakiin.
Voan pihalla sälkö, kussa söi,
Se säikähti, hyppi voan;
Ja rattahat kaikki tomuksi löi,
Ja särki kaikk' aisojaan.
Hään, kiiruust' kiijäten, laukkaisi pois;
Ja nelisin pani, niin paljon kuin vois;
Voan Ulla, rukka, pitkällään —
Siell' Muikkuin kanss' vullottaa hään.
N:o 31.[41]
Ulla Urpiaisen moninaiset elämän-vaiheet.
(Fredmans Epistel, N;o 36.)
"Vår Ulla låg i sängen och sof, med handen under öra" etc.
Toi Ulla nukkui vuoteellaan,
Ja käs' oil peä-alana;
Eik' ykskään muu, kuin juoturi voan,
Sai tuohon sormen panna.
Ympärillään, huoneessaan,
Ei yksikään hiiskahtanut;
Ei siin' löytty olttakaan,
Eik' vettäkään niin kannun.
Ukko hiljain hiihteli,
Ja sänkyn ympäir liehui;
Kohott' täkin — naurahti,
Ja siihen hullusti mieltyi.
Ulla keänsiin
Siin', ja veänsiin —
Peitti peänsäk vaipallaan;
Pistiin alla,
Laukuin alla,
Joi, ja nauroi, voan.
Jo päiväki paistoi akkunaan,
Ja lasiloista loisti;
Sirkkupa lauloi ainaki voan,
Ja oamun aikaa todisti.
Unettaret uuestaan
Jopa korvissaan oil soinut;
Ulla heräis unestaan,
Voan havaihtak ei voinut.
Sinnek, tännek, heitteliin —
Ja huiskais käen kanssa;
Unessaanpa itki niin,
Ja repi nisujansak.
Milloin suuttui,
Nauruun puuttui,
Tarttui sänky-laitoihin;
Otti liinan,
Maisto viinan,
Pukeis helmuksiin.
Ullapa virutti poveensak
Parasta ruuusun-vettä;
Siitt' pistipä helmet kaulaansak,
Ja höyhenensäk hattuun.
Niin — kuin Paphos, soaressaan,
(Lempi, kuin rannallen nousi)
— Rakkaus oi! valloillaan,
Ja surut pakeis' poisi.
Niinpä ukko ihastui,
Ja tuskissansak voihkais,
Koska Ulla istautui,
Ja hiuksiansak oikais.
Juoppo-kansaa,
Ruokiansak,
Heitteä ukko, hätässään —
Soamisensak,
Maksuinensak,
Kaikk' unohti hään.
Toi Ullan ympäir', noustuessaan,
Nuo Lännettäret riehui;
Lempipä löyhytt', Rakkaus vaan
Sen haivenissa liehui.
Etelätär lennätti
Tännek, jo lemunsak kanssa,
Toinenpa jo ennätti
Hajottoo hajujansak.
Kuiskeillansak Suojatar
Mielytti omoansak;
Kujeillaanki Suovatar
Hyväili kultoansak.
Ilon retket,
Murheen hetket,
Vaihtuuvatten välillään;
Juotur' kiitti,
Miten miitti
Enemp' kiihtyi hään.
Ilo-silmin, ja nauroinpa suin,
Hään nänniänsäk näytti;
Voi ihme! mikä riemuus! kuin
Mun sytämeni täytti!…
Kuitenk' kaikin kaunehin
Kuin mikähän olla taitais —
Oil sen silmät-terätkin,
Kuin iskujansak vaihtais',
Minnek luomiansak loi,
Niin heihin ihastuivat;
Taivaan autuutta ne toi,
Kaikk' heihin rakastuivat.
Eipä vielä
Kennen kieli
Lauluillen niin herkkeä liek…
Eikä toinuk,
Eikä soinuk,
— Ei perhana viek!
Ei koskaan juotur', mielestähän,
Niin onneansak kiitti —
Kuin Ullan sukka-sitehet hään
Sen seärihinsäk liitti.
Kenkät jalkaan sovitti,
Hivuttain harjallansak;
Ja kuin Ullaa haukoitti,
Niin haukoitt' häntä kanssa.
Silkki-huivi, kaulassaan,
Se rintojansak peitti;
Kujeet kaikki, poveessaan,
Ne pyllyjänsäk heitti.
Hiukset seäntyi,
Käyräks' keäntyi,
Kiemuroitti itestään;
Juovikkaisen
Liivin naisen
Pukeis peällensäk.
Nyt Ullapa otti hameensak,
Viinalla valaistunna;
Punssia vuotatt' lasihinsak,
Vattansak ravintonna.
Pullon se piti kourassaan,
Josta jo halutki paistoi;
Himot hiiltyi pohjassaan,
Ja makeeksipa maistoi.
Kaikk' jo muuttui luontonsak —
Vapaus valloillansak;
Juotur', sekin vuoronsak,
Nyt oli onnellansak.
Ulla, sirkkuin,
Viinaan virkkui,
Kiitti vielä uhalla:
"Mokomata
Juotavata
Ei ouk muualla!"
Voi, pahuuspa! kuin hullusti oil' —
Kuin Ulla mieltyi näihin,
Niin uksestapa — kukapa tuil?
Kolm' kurjaa vanhaa äijää.
Yksi miehui miekallaan,
Ja toinen, köyvellänsäk;
Kolmaas, jok' oil kuuro voan,
Vei neijon myötänänsäk.
Syntyi meiskeh, huuto myös —
Ja itki Ulla parka!
Pelkuri oil joka mies,
Ja juotur' aivan arka.
Tuolin alla,
Talrikalla,
Seisoi Ullan pullo viel';
Rikoitettu,
Tyhjennetty,
Niinpä nähtiin siell'.
Niin hyvästi kultain! — Muotoisi sain
Runoilla kuvaistella;
Nyt vaivut pois; Jo kauvanpa vain
Voit lauluin kaunistella.
Vielä, suotuin majoissa,
Sinua kehoitellaan;
Niinkuin Venus', hovissaan,
Piijoiltaan mainitellaan.
Peitäk silmäis rievullais,
Ja keträäk ahkerasti;
Siitten laulak, riemullais —
Oamusta iltaan astik.
Aika voittaa,
Päiväis koittaa —
Vitoista, ja nureeistais,
Lempi sieppaa
Sun, ja viepi
Iloon, murheistais.
N:o 32.[42]
Ullan linnaan kuljettamisesta.
(Fredmans Epistel, N:o 28).
"I går såg jag ditt barn, min Fröja, i Yxsmeds gränd" etc.
Mä öylöin näin sun lapseis rukka —
Kujaisten suuss';
Palmikko-peä, sininen sukka,
Hameensak uus'.
Hään kaunis oil kuin vuohen-kukka,
Oli juur' koreissaan;
Voan perästään niin kaksi ukkoo
Näin miekoillaan.
Hään keänsiin; ja sen helmat heilut-
ti länsi-tuul';
Sen posket poahtui, silmät väilyi,
Kuin näitä kuul'.
Jo vavisten, ja itku-silmin —
Ma tuonpa raukan näin;
Ja surkastuin kuin saivat ilmin
Mun neittosein.
Jo syämmensäk pohjan asti
Tuon kurjan näin;
Rukoillen, kämmänensäk nosti
Taivaasen päin.
Ne hameestaan sen temppais. Hetken
Hään kiivaast' riitaa tei;
Voan siitten taipui — ja sen retken
Ne häntä vei.
Kyll' oli kovat arpahansak —
Voan tässä hä'äss',
Niin Ulla turvais varpahansak,
Ja pakoon peäs'.
Viel' kahtoi taaksek, peästyänsäk
Jo noihen kynsistään;
Ja vahti-mies käyttämistänsäk
Häpeisi hään.
Niin jouvuppas! Jo silmäis näyttää
Iloisat, noin;
Ja annak riemu rintais täytteä
Lakkaamatoin!
Niin nautik siitten miten taijat!
Kuin voan sun teköö miel',
Ja elä itkek! Muuttuu ajat —
Onnistut viel'.
N:o 33.[43]
Peloittivat Pöllöistäkin.
(Fredmans Epistel, N:o 45).
"Tjenare, Mollberg! hur är det fatt? hvar är din harpa?" etc.
"Kuuleppas, Pöllöinen, kuinkas sa voit?
Missäs on lakkiis, ja kantelees, hoi?
Voi kuin sun suu on turvoksissaan!
Missä lie ollutki juovuksissaan?" —
Mä rouvissa söin,
Ja leikkiä löin —
Niin soitostain, pa'uus,
Meill' riitapa nous';
Ja juuri kuin soittelin — plingeli-pling!
Niin joutuipa poliisi, rutkatek, sinn' —
Ja hakkaisi suutani — plingeli-pling.
"Millen se näytti?" — Rämäkkäläin!
Nahkaiset housut sen seärissään näin. —
Hattu oil huopasta, reikiä täys',
Nuttunsak nurin, ja keppi oil käiss'.
Juur' olipa niin,
Ja vyöllänsäkkiin
Oil tuohesta voan
Yks' tuppipahan;
Ja juuri kuin suuttui, — pling-plingeli-pling;
Nyrkkinsäk pöytähän paiskaispa niin
Jott' akkunat tärisi — plingeli-pling.
Soittelin, kauniist', selvänä peäss',
Kuninkaan polskaapa Puolassa, neäts!
Ympärin istuivat miehiä, tuoll',
Mikä joi tuopin, ja mikä voan puol'.
Mutt' silloin, jo vain —
Ma korvallein sain.
Hään kiljaisi: "viel-
kö teköö sun miel'
Puhua Puolasta? — plingeli-pleng!
Soitella polskia Kuninkaisten?
Pieppäs nyt suutasi!" — plingeli-pleng.
Kuuleppas, kultainen, kuinkas tuo oil,
Istuinpa, kauniist', ja tuopistain join;
Hoastelin Puolanki asioista —
"Tiijätten pojatpa, sanelin ma,
Ei löyvykkään, hoi!
Se mies, joka voi —
Ei kuninkaskaan
Voik, voimallahan,
Kielteä mun soittamast' — plingeli-pleng.
Polskia panna ei estäköön ken
Kanteleellani!" — pling-plingeli-pleng.
Nurkassa istui — lempopa ties' —
Kaksi kasakkaa, ja yks' sotamies,
Ne huusivat: "lyök! Hään riitelee vain —
Puola on kärsinyt, minkä se sai".
Jo tulipakin
Yks akkakin sinn',
Hään lakkini vei,
Ja kantelein, hei!
Poliisi, pakana — plingeli-pling,
Hakkaisi suutani kepilläkin,
Jotta se juoksi, — pling-plingeli-pling.
Kuulkaasta, kultaiset! kyselin siin',
Enkös ouk viatoin? — "Olitpa niin!"
Empämä syyttömäst' kärsiä voik —
Huulein on halki, ja nenäini poikk'.
Ei mokomata
Pahempoakaa;
Sill' lähenpä pois,
Ja muualla sois'
Runojoin joukossa, — plingeli-pling,
Rakkauesta, ja viinastakin,
Soittaa, ja laulaa, — pling-plingeli-pling.
N:o 34.[44]
Selkeänsäk soamisestaan.
(Fredmans Epistel, N:o 31).
"Se, Movits, hvi står du och gråter? så hungrig och frusen" etc.
Kah, Muovits! mikäs sua vaivaa?
Sun turkkiis on turvonut toas;
Sun sierameis juoksoopi aivan
Kuin virta … voi laitoksiais!
Viel' henkissään veikkojais lienee —
Voitathan sie vastuksiais!
Pong pongtuli pongtuli… Tais?
Niin — soitappas vielä!
Soas täst'! otak ryyppyisi!… Vasta,
Niin paremmin puhua voi;
Ja, viinalla, partaisi kastak!
Se virvoittaa mieleisi, hoi —
Vai lempoko sisujais polttaa?
Ehk' viina ei hyveäkään tiek —
Pong, pongtuli, pongtuli … Liek?
Niin otathan oltta!
Jos silmäis lie puhki? — vai vielä!
Ann' olla — viel' kalvoss' on luut —
Voan missäs out ollut? Vai siellä —
Kuin tappelu-koiratkin muut?
Niin avaappas silmäisi, kulta!
Ja kahok nyt pulloisi päin —
Pong pongtuli, pongtuli — Näin-
pä terveeksi tultuu!
Se lohtuttaa mielemme aina,
Kuin turvaamme tuttaviin päin;
Paak lakkiisi — peähäis sen painak!
Kah, miksi sua potkittiin näin?
Etkös sie siitt' pitänyt puoltais?
Kuin kävit niin kehnosti kiin. —
Pong pongtuli, pongtuli… Niin —
Niin sanoppas suotta!
"Oil Syys-kuussa, kymmenees päivä,
Voan vuosi — en muistakkaan moar' —
Oil pilvessä kuu; mutta päivä
Se paistoi, vaikk' satoi ves'-koar'.
Se oli — jos muistaneen oikeen —
Se viho- ja viimeinen… No!
Pong, pongtuli, pongtuli — Jo
En muistakkaan oikeen."