JACHIMO.
Valiotyttäres! —
Hänt' aatellessa sydän vuotaa verta
Ja petollinen sielu tuskaa tuntee —
Anteeksi! Pyörryn.
CYMBELINE.
Tyttäreni? Kuinka?
Miehistä mieles! Mieluummin sun elää
Suon täyden luonnonmääräsi kuin kuolla,
Ennenkuin lisää kuulen. Toinnu! Puhu!
JACHIMO.
Kerranpa — onneton se kellon lyömä! —
Roomassa — olkoon kirottu se huone! —
Pidoissa — oi, ett' oisi myrkkyä
Se ruoka siellä ollut, ainakin
Mun osani! — tuo hyvä Posthumus —
Mitä ma sanon? liian hyvä mies
Pahojen seuraan, hyväin hyvistä
Parasten paras — huoliss' istui, kuullen,
Kun maamme kaunoja me ylistimme
Sulosta, joka parhaan kehujankin
Tympäisi korskat, kasvusta, mi rammaks
Sai Venuksen ja solakan Minervan,
Nuo kauniit jumalkuvat, sielusta,
Siit' avu-aitasta, mi naisen lempiin
Vetävi miehen, ihaa mainimatta,
Mi naimakoukku vain on, silmän syötti —
CYMBELINE.
Tulessa palan. Joutuun!
JACHIMO.
Liian joutuun
Sa halaat surua. — Tuo Posthumus —
Ylimys lemmessään ja lempenänsä
Kuninkaan tytär — sanan sai ja alkoi —
Ei meidän kehumia parjaamalla:
Siin' oli tyyni hän kuin itse hyve —
Kuvailla armastaan; sen kielin teki
Ja siihen sielun loi; ol' ihanteemme
Sen suhteen lönttäreitä, tai me itse
Olimme mykät hölmöt.
CYMBELINE.
Asiaan!
JACHIMO.
Niin, tyttärenne siveys — se on alku.
Dianan unet, sanoi hän, on kuumat,
Vaimonsa yksin kylmä. Minä kehno,
Epäilin kehujaan ja panin kultaa
Vetoa kultaa vastaan, jota kantoi
Hän sormessaan, siit' että anastaisin
Aviovuoteensa ja sormuksensa
Näin hältä voittaisin. Hän, jalo mies,
Niin varma vaimons' oli kunniasta
Kuin minkä minä nyt, ja vetoon pani
Tuon sormuksen, ja ois sen tehnyt, vaikka
Rubiini ois se Phoibon rattaiss' ollut,
Niin, vaikka koko vaunuin arvoinenkin.
Niiss' aikeissa Britanniaan ma riensin.
Hovissa minut näitte, missä opin
Kainolta tyttäreltänne, mik' ero
On rakkauden ja vilpin. Näin kun toivo
Minussa sammui, vaan ei mieliteko,
Niin italialaiset aivoni
Kutoa teidän hitaass' alkoi maassa
Juont' ilkeää, mut hyötyyn nähden oivaa.
Niin, petos luonnisti, ja valhenäytteet
Toin myötäni niin vankat, että niistä
Tul' aivan raivoon jalo Leonatus.
Uskonsa vaimon maineeseen sai haavan,
Kun todisteet toin ilmi: tapetit,
Kuvaukset, rannerenkaan — millä juonin
Sen voitinkaan! — ja vielä ruumiin luomen;
Näin hänen täytyi luulla, että vaimo
Siveyden liittons' oli rikkonut
Ja mulle myynyt aarteensa. Ja sitten —
On kuin nyt hänet näkisin —
POSTHUMUS (astuin esiin).
Niin näetkin,
Italian perkele! — Ma tyhmä houkko,
Varas ja valtamurhaaja ja kaikki,
Mit' ennen, nyt ja vasta konnan työlle
Nimeksi pannaan! Hurskas tuomar', anna
Minulle köyttä, veistä, myrkkyä!
Kuningas, piinat taidokkaimmat keksi!
Pahuutta mit' on maassa, arvoon nostan
Sill', että vielä pahemp' olen itse.
Minä, Posthumus, sun tyttäresi tapoin; —
En, valhettelen, konna; siihen työhön
Tilasin konnan pienemmän kuin minä,
Pyhäkön varkaan: — hyveen templi oli
Se nainen, hyve itse. Sylkekää,
Kiviä minuun viskatkaa ja lokaa,
Kaikk' usutelkaa katukoirat minuun!
Posthumus olkoon joka konnan nimi!
Halvassa olkoon konnuus! — Imogen,
Eloni, iloni ja valtiaani!
Imogen! Imogen!
IMOGEN.
Vaiti, vaiti, herra! Kuulkaa.
POSTHUMUS.
Kuin? Näytelmääkö? Korska kantapoika,
Osasi maatkoon tuossa!
(Lyö häntä; hän kaatuu.)
PISANIO.
Apuun, herrat!
Minun ja teidän haltijattarenne! —
Oi, Posthumus, mun herrani! Nyt vasta
Tapoitte Imogenin. — Apuun, apuun! —
Arvoisa rouva!
CYMBELINE.
Pyöräll' onko mailma?
POSTHUMUS.
Mua huimaiseeko?
PISANIO.
Havahtukaa, rouva!
CYMBELINE.
Jos niin on, silloin jumalat mua pieskööt
Ilosta kuolemaan.
PISANIO.
Kuin voitte, rouva?
IMOGEN.
Pois silmistäni! Myrkkyä sa annoit.
Pois turman mies, pois! Älä hengi siellä,
Miss' elää prinssit!
CYMBELINE.
Imogenin ääni!
PISANIO.
Prinsessa! Tulikiveä ja tulta
Minuhun syösköön taivas, jos en luullut,
Ett' oli kallisarvoista se neste,
Jonk' annoin teille! Sain sen äidiltänne.
CYMBELINE.
Viel' uutta?
IMOGEN.
Myrkkyä se oli.
CORNELIUS.
Taivas!
Kuningattaren tunnustuksest' yhtä
En maininnut, jok' osoittaa, ett' olet
Mies vakaa. "Jos Pisanio", hän sanoi,
"Tuot' antoi juomaa emännälleen, jota
Ma hälle annoin, niin se nainen siitä
Kuin rotta kuolee."
CYMBELINE.
Mitä tämä tietää?
CORNELIUS.
Kuningatar mun, nähkääs, usein käski
Sekoittaa hälle myrkkyä; syyks sanoi
Hän tiedonhaluaan: hän tappaa tahtoi
Vain kissoja ja koiria ja muuta
Pient' elukkaa. Peläten, että hällä
Pahemmat oli aikeet, juoman laitoin,
Jok' oiti nautittua tyreytti
Kaikk' elinhenget, mutta ennen pitkää
Taas päästi luonnon voimat valloilleen. —
Te sitä nautitteko?
IMOGEN.
Totta kai,
Kosk' olin kuollut.
BELARIUS.
Siitä, pojat, harha.
GUIDERIUS.
Fidele tottakin!
IMOGEN.
Miks luotas syöksit
Vihityn vaimosi? Nyt oletappa,
Ett' olet jyrkänteellä: alas minut
Taas syökse!
(Syleilee Posthumusta.)
POSTHUMUS.
Riipu tässä hedelmänä,
Mun sieluni, siks kunnes kuolee puu!
CYMBELINE.
Kuin? Lihani ja lapseni! Ja minun
Täss' annat älliönä tuijotella?
Ei sanaa mulle?
IMOGEN (polvistuen).
Siunatkaa mua, isä!
BELARIUS (Guideriukselle ja Arviragukselle).
En soimaa, että häntä rakastitte;
Teill' oli syytä.
CYMBELINE.
Vihkivettä olkoon
Tää kyyneltulva sulle! Imogen,
Sun äitis kuollut on.
IMOGEN.
Se minuun koskee.
CYMBELINE.
Oi! Häijy oli hän, ja hänen syynsä
Tää outo yhdyntä. Mut poiss' on Cloten,
Ei kukaan tiedä, missä.
PISANIO.
Pelotta
Nyt toden sanon, herra. Cloten prinssi,
Kun rouvaa kaivattihin, miekka maalla
Tul' eteeni, suu vaahdossa, ja vannoi
Ett' tappaisi mun oiti, jos en rouvan
Tyyssijaa ilmoittaisi. Sattumalta
Mull' oli taskussani herraltani
Tekaistu kirje, ja se häntä ohjas
Milfordin vuorist' etsimähän rouvaa.
Raivossa, yllään isäntäni vaatteet,
Jotk' ahdisti hän multa, sinne läksi
Nyt riettaiss' aikeissa ja vannoen,
Ett' emäntäni raiskais. Sitt' en tiedä,
Miten on käynyt.
GUIDERIUS.
Minä kerron lopun:
Ma sinne hänet tapoin.
CYMBELINE.
Herran tähden!
En sois, ett' uljaat työsi huuliltani
Sais kuulla ankaruutta. Nuori urho,
Peruuta sanas.
GUIDERIUS.
Sanoin sen ja tein sen.
CYMBELINE.
Hän oli prinssi.
GUIDERIUS.
Sangen raaka prinssi,
Ei herjauksens' ollut prinssimäistä.
Niin puheillaan mua härnäs, että merta
Ma potkisin, jos niin se mulle ärjyis.
Pään hältä poikki löin, ja ilo suuri,
Ett' ei nyt tässä seiso hän ja kerro
Minusta samaa.
CYMBELINE.
Sua surkuttelen;
Sua oma kieles syyttää. Kuolon oma
Lain mukaan olet.
IMOGEN.
Päättömän tuon ruumiin
Ma miehekseni luulin.
CYMBELINE.
Tuo mies köysiin,
Ja viekää hänet pois!
BELARIUS.
Seis, kuningas!
Parempi hän on kuin se, jonka tappoi,
Ja yhtä hyvä synnyltään kuin sinä.
Sun edestäs hän kesti iskuja,
Kun sadat Clotenit jo naarmaa vältti. —
(Vartijalle.) Pois! Kädet irti! Ne ei ole tehty
Kahleita varten.
CYMBELINE.
Mitä, sotavanhus?
Vihamme nostatko ja saamattoman
Menetät palkkasi? Kuin? Yhtä hyvä
Kuin minä synnyltään?
ARVIRAGUS.
On liikaa siinä.
CYMBELINE.
Ja siitä kuolet.
BELARIUS.
Kaikki kolme kuollaan.
Mut näytän, ett' on meistä kaks niin hyvää,
Kuin mitä sanoin — Pojat, nyt mun täytyy
Ilmaista seikka, jok' on vaaraks mulle,
Mut onneks teille.
ARVIRAGUS.
Sun on vaaras meidän.
GUIDERIUS.
Ja meidän onni sun.
BELARIUS.
Siis. — Jos saan luvan:
Kuningas, sulla oli alamainen,
Belarius nimeltä.
CYMBELINE.
No, mitä siitä?
Hän pettur' on ja henkipatto.
BELARIUS.
Hän on
Nyt tässä ijässä; — niin, henkipatto,
Mut pettur' ei.
CYMBELINE.
Hän viekää pois! Ei häntä
Pelasta koko maailma.
BELARIUS.
Liian kiivas!
Mut ensin maksa poikiesi hoito.
Ja kun sen saan, niin pane kiinni kaikki.
CYMBELINE.
Poikaini hoito?
BELARIUS.
Liiaks olen suora
Ja tokinainen; tässä polvistun,
Siks että poikani on aateloittu;
Ei sitten vanhaa surku. Valtias,
Nää nuoret mun ei ole, vaikka isäks
Mua sanovat ja pojistani käyvät;
Ne lanteenne on hedelmää, ja verta
On verestänne.
CYMBELINE.
Verta verestäni?
BELARIUS.
Niin totta kuin isänne verta te.
Minä, vanha Morgan, olen se Belarius,
Jonk' ajoitte te kerran maanpakoon.
Ol' oikkujanne vain mun rikokseni,
Petos ja rangaistuskin; että kärsin,
Siin' ainoo vikani. Nää jalot prinssit —
Jalot ja prinssit! — ovat hoidossani
Kakskymment' olleet vuotta; mitä tiesin,
Opetin heille; tietomääräni
Te tuntenette. Heidän imettäjäns'
Euriphile, min ryöstön tähden nain,
Varasti pojat, maanpakoon kun jouduin;
Kehoitin häntä siihen; tein vain sen,
Jost' ennalt' olin rangaistuksen saanut;
Uskollisuudestani kostettuna
Sain petturiksi. Jota haikeampi
Vahinko teille, sitä kiihkeämpi
Haluni ryöstöön. Mutta, herra, täss' on
Poikanne jälleen; minä kadotan
Kaks parast' yhdysmiestä maailmassa.
Tuon taivaslaen siunaus kuin kaste
Valukoon heihin! Arvolliset ovat
Taivaalle tähdiköiksi.
CYMBELINE.
Itkein haastat.
Ihmeemmät teidän kolmen urotyöt on
Kuin tämä taru. Nuo jos kadonneet
On poikani, niin en vois toivoakkaan
Kaht' arvokkaampaa.
BELARIUS.
Hiukan vielä kuulkaa:
Tää tässä, jota Polydoriks kutsun,
Se teidän on Guiderius, ja tämä
Nuorempi poikanne on, Arviragus,
Minulle Cadwal. Kääritty hän oli
Kuningattaren, äidin, kutomaan
Valiovaippaan, jonka, vakuudeksi,
Voin teille näyttää.
CYMBELINE.
Guideriuksen oli
Kaulassa luomi; verestävä tähti,
Ihanpa ihme merkki.
BELARIUS.
Hän se on.
Häll' yhä vielä on se synnynnäinen:
Sen hälle viisas luonto tätä varten
Soi merkiksi.
CYMBELINE.
Ma kolmoistenko emo?
Näin synnytyksestään ei ole koskaan
Iloinnut äiti. Taivaan siunaus teille,
Kun oudon eksymyksen jälkeen taaskin
Rataanne kierrätte! — Oi, Imogen!
Kuningaskunnan näin sa menetit.
IMOGEN.
En, isä; kaksi maailmaa ma voitin. —
Oi, rakkaat veljet! Taasko kohdataan?
Tosimman toden meistä puhuin minä,
Se myöntäkää: te sanoitte mua veljeks,
Mut sisar olin; minä teitä veljiks,
Jot' olittekin.
CYMBELINE.
Yhtyneet jo siis!
ARVIRAGUS.
Niin olemme.
GUIDERIUS.
Ja heti rakastuimme,
Siks kunnes hänet kuolleeks luulimme.
CORNELIUS.
Niin, kuningattarenko juomasta?
CYMBELINE.
Oi, kumma vaisto! Milloin kuulen kaikki?
Täss' äkin katkotussa tarinassa
On monta haaraa, joiden syyt ja säikeet
Erittää täytyy. Missä, kuinka elit?
Kuin jouduit palkkoihin tuon roomalaisen?
Kuink' yhdyit veljiisi? Kuin heidät jätit?
Hovista miksi pakenit, ja mihin?
Nää kaikki, sekin, miksikä te kolme
Kävitte taisteluun, ja paljon muuta,
Ties kuinka paljon liekään kyseltävää,
Lisäksi kaikki syrjäseikkain vaiheet;
Mut tämä laaja kysely ei paikkaan
Eik' aikaan sovi. Nähkääs, Posthumus
Jo Imogeniss' ankkuroi, ja tämä,
Salaman vienon lailla, iskee silmää
Hänehen, veljiin, minuun, roomalaiseen,
Iloa kaikkiin leimuten ja kaikilt'
Iloa saaden vastaan. Lähtekäämme,
Ja templiss' uhratkaamme polttouhrit! —
(Belariukselle.) Sin' olet veli mulle, nyt ja aina.
IMOGEN.
Ja isä mulle; tähän onnentilaan
Mua autoitte.
CYMBELINE.
Näin kaikki riemuitsevat,
Pait vankiraukat; hekin iloitkoot
Ja lohdust' osan saakoot.
IMOGEN (Luciukselle).
Hyvä herra,
Nyt autan teitä.
LUCIUS.
Onnellinen olkaa!
CYMBELINE.
Kadonnut soturi, tuo uljas urho,
Omansa tässä oisi kaunistamaan
Kuninkaan kiitoksia.
POSTHUMUS.
Minä olen
Se soturi, jok', yllä köyhän puku,
Seurailin näitä kolmea; se sopi
Mun aikeeseeni. — Sano, Jachimo,
Ett' olen se. Sa jalkoihini nöyrryit,
Sun oisin tappaa voinut.
JACHIMO (polvistuen).
Taaskin nöyrryn;
Mut tunnon kuorma polveni nyt painaa,
Kuin silloin teidän voima. Viekää henki,
Jonk' ennenkin jo rikoin! Tässä sormus
Ja rannerengas parhaan prinsessan,
Mik' ikänään on lemmen valan tehnyt.
POSTHUMUS.
Minulle älä nöyrry; voimani
On sua armahtaa, ja kostoni
On anteeksianto.
CYMBELINE.
Jalo tuomio!
Vävymme meille neuvoo ylevyyttä.
Kaikille armo!
ARVIRAGUS.
Meitä autoitte,
Kuin todest' olisitte veli ollut,
Ja iloksemme olettekin.
POSTHUMUS.
Olen
Vain palvelijanne. — Jalo Rooman mies,
Nyt tietäjänne kutsukaa. Näin unta:
Eteeni kotkan seljäss' ilmestyi
Zeus itse ynnä monet henkihaamut
Mun heimostani. Herätessän' oli
Tää kirja rinnoillani; sisällys
Niin hämärä on mulle, ett' en siitä
Saa mieltä irti. Hänen näyttää suokaa
Selitystaitoaan.
LUCIUS.
Philarmonus!
TIETÄJÄ.
Täss' olen.
LUCIUS.
Lue tuo ja selitä.
TIETÄJÄ. (lukee). "Kun leijonanpoika, itselleen tuntemattomana, etsimättä tapaa vienon ilmattaren ja joutuu sen syleilyksiin; ja kun mahtavasta setripuusta on katkottu oksia, jotka, oltuaan monta vuotta kuolleina, taas virkoavat, yhtyvät vanhaan emäpuuhun ja alkavat kasvaa rehoittaa, silloin Posthumus päättää kärsimyksensä, Britannia tulee onnelliseksi ja kukoistaa rauhassa ja kyllyydessä."
Sin' olet poikaleijona, Leonatus,
Sill', oikein selitettynä ja tarkoin,
Nimesi Leo-natus siihen viittaa.
(Cymbelinelle.) Tuo hento ilmatar sun tyttäresi,
Nimeltä mollis aër; mollis aër
On toisin: mulier, ja mulier
On uskollinen vaimo tuo, jok' äsken,
(Posthumukselle.) Ennuksen sanain mukaan, etsimättä
Ja teille outona, kuin ilman henki,
Syleili teitä.
CYMBELINE.
Onhan tuossa mieltä.
TIETÄJÄ.
Kuningas Cymbeline, tuo ylvä setri
Se olet sinä; katkotut sen oksat
Sun kaksi poikaas ryöstettiin
Ja kuolleiks luultiin, mut taas elpyneinä
Liittyivät valtasetriin, jonka versot
Tuo Britanniaan kyllyyden ja rauhan.
CYMBELINE.
Siis, rauha alkakaamme. — Cajus Lucius.
Vaikk' olen voittaja, niin Caesaria
Ja Rooman valtaa tunnustan, ja lupaan
Sen vanhan veron maksaa, josta mua
Tuo kuningatar häijy esteli.
Nyt hänen niinkuin poikansakin päällä
Vanhurskaan taivaan raskas käsi lepää.
TIETÄJÄ.
Taivasten vallat sormin soinnuttavat
Nyt rauhan virttä. Näky, jonka kerroin
Ma Luciukselle ennen taistelua —
Mi tuskin viel' on jäähtynyt — se täysin
On toteen käynyt: Rooman kotka lensi
Väkevin siivin etelästä länteen,
Väheten yhä, kunnes sädeloistoon
Katosi aivan; niin myös suuri Caesar,
Tuo valtakotka, ystävyksiin liittyy
Nyt Cymbelineen, joka lännen mailla
Sädehtii täällä.
CYMBELINE.
Jumalille kiitos!
Ja templeistämme suitsusavut nouskoot
Jumalten kotiin! Koko kansan tiedoks
Tään rauhan teemme. Tulkaa! Ystävinä
Britannian ja Rooman liput rinnan
Nyt liehukoot! Näin Lud'in kautta käymme
Zeun suuren templihin ja siellä rauhan
Julistamme ja juhlin vahvistamme. —
Eteenpäin! — Kädet suitsevina verta
Lie moinen rauha tehty ensi kerta.
(Kaikki menevät.)
SELITYKSIÄ:
[1] Cassibelan, Trinobantien kuningas, soti Julius Caesaria vastaan. Tenantius, Cymbelinen isä, oli Cassibelanin veljenpoika ja seuraaja.
[2] Oi, Afrikast' ett' oisivat, s.o. erämaassa, missä prinssillä ei olisi ketään puoltajaa.
[3] Kuin roomalaista saunaa. Roomalaiset saunat olivat huonossa huudossa.
[4] Niinkuin hautakuorin kuvapatsaan. Tarkoittaa vanhoissa tuomiokirkoissa tavattavia hautapatsaita, joissa kuolleet kuvataan nukkuviksi kädet ristissä.
[5] Tereuksen tarina, luettavana Ovidiuksen Metamorfoseissa VI 423-674.
[6] Lud'in kaupunki, nykyinen Lontoo. Perintötarun mukaan oli Lud, Cassibelanin vanhempi veli ja edeltäjä, uudestaan rakennuttanut Trinobantien hävitetyn kaupungin ja pannut sille oman nimensä.
[7] Mulmutius (ei: Malmutius) oli brittiläisten ensimmäinen lainlaatija, joka, perintötarun mukaan, pitkällisen anarkian perästä jälleen yhdisti valtakunnan yhdeksi.
[8] Pannonian ja Dalmatian miehet. Näiden kansain kapina roomalaisia vastaan tapahtui oikeastaan Tenantiuksen aikana.
[9] Joll' yhtä myrkkyinen on suu kuin käsi. Italialaiset olivat myrkynsekoittajiksi tunnetut.
[10] Korska käärelakki päässä. Sh:n aikuisissa ritariromaaneissa hämmentyivät usein saraseenit ja aarnit eli jättiläiset toisiinsa.
[11] Min' olen vanha, muotiheitto vaate. Oli tapana kätkeä vanhoja vaatteita. Jos kangas oli kallisarvoista, ratkottiin vaate joskus ja neulottiin uudeksi.
[12] Nää kuokka-parat. Imogen tarkoittaa käsiänsä.