Cyrano de Bergerac: Viisinäytöksinen runomittainen sankarinäytelmä

CYRANO DE BERGERAC

Viisinäytöksinen runomittainen sankarinäytelmä

Kirj.

EDMOND ROSTAND

Suomentanut Aukusti Simelius

Helsingissä, Edistysseurojen Kustannus-O.Y., 1918.

HENKILÖT:

 Cyrano de Bergerac.
 Christian de Neuvillette.
 Kreivi de Guiche.
 Ragueneau.
 Le Bret.
 Carbon de Castel-Jaloux.
 Gaskonjalaissotilaita.
 Lignière.
 De Valvert.
 I Markiisi.
 II Markiisi.
 III Markiisi.
 Montfleury.
 Bellerose.
 Jodelet.
 Cuigy.
 Brissaille.
 Tungetteleva mies.
 I Muskettisoturi.
 II Muskettisoturi.
 Espanjalainen upseeri.
 Rakuuna.
 Ovenvartia.
 Porvari.
 Hänen poikansa.
 Taskuvaras.
 Katsoja.
 Kaartilainen.
 Huilunsoittaja Bertrandou.
 Kapusiinimunkki.
 Kaksi soittajaa.
 Runoilijoita.
 Sokerileipureita.
 Roxane.
 Sisar Marthe.
 Lise.
 Virvokkeiden myyjätär.
 Äiti Marguerite.
 Seuralaisnainen.
 Sisar Claire.
 Näyttelijätär.
 Kamarineito.
 Paashipoikia.
 Kukkastyttö.

Kansaa, porvareita, muskettisotureja, taskuvarkaita, sokerileipureita, runoilijoita, gaskonjalaissotilaita, näyttelijöitä, viulunsoittajia, paashipoikia, lapsia, sotilaita, espanjalaisia, katsojia, näyttelijättäriä, porvarinaisia, nunnia y.m.

Neljä ensimäistä näytöstä v. 1640, viides v. 1655.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS

Näytäntö Bourgognen hotellissa.

Hotelli Bourgognen sali, v. 1640. Jonkunlainen pallopelihuone, joka on siistitty ja järjestetty näytäntöjä varten.

Sali on pitkulainen; se näkyy syrjittäin, siten että yksi sen sivuista muodostaa taustan, joka lähtee etualalta, oikealta, ja jatkuu vasemmalle taka-alalle, tehden kulman näyttämön kanssa.

Tällä näyttämöllä, josta näkyy yksi nurkkaus, on pitkin kulisseja asetettuja penkkejä. Esirippu on laitettu kahdesta kuvakudosmatosta, jotka voi vetää syrjään. Koristeverhokkeen yläpuolella kuningassuvun vaakunoita. Lavalta johtavat leveät portaat saliin. Portaiden molemmin puolin viulunsoittajien paikat. Reunustavalona kynttilöitä.

Kaksi riviä katsojapaikkoja, päälletysten. Ylärivi on jaettu aitioihin. Permannolla, joka on teatterin näyttämö, ei ole istuimia; tämän permannon taustassa, se on: oikealla, etunäyttämö, muutamia porrasmaisesti kohoavia penkkirivejä sekä aitioihin johtavien, ainoastaan osittain näkyvissä olevien portaiden alapäässä jonkunlainen myymäpöytä, jolla on pieniä kynttilöitä, kukkamaljakolta, kristallipikareita, leivoslautasia, pulloja j.n.e.

Taustassa, keskellä, aitioiden alla, teatterin sisäänkäytävä. Suuri ovi raollaan, jotta katsojat pääsisivät kulkemaan. Ovipuoliskoissa, myymäläpöydän yläpuolella sekä monissa muissa paikoissa punaisia ilmoituslehtiä, joissa on sanat La Clorise.

Esiripun noustessa sali on hämärä ja vielä tyhjä. Kynttiläkruunut on laskettu permannolle, jossa odottavat sytyttämistä.

I KOHTAUS

Yleisöä, jota saapuu vähitellen. Sotilaita porvareita, lakeijoita, paashipoikia, taskuvarkaita, ovenvartia y.m., sitten markiiseja, CUIGY, BRISSAILLE, virvokkeiden myyjätär, viulunsoittajia j.n.e.

    Oven takaa kuuluu äänten kohua, sitten muuan sotilas
    tulee kiivaasti sisään.

OVENVARTIA, ajaen häntä takaa.
Hoi, maksu myös!

SOTILAS.
                 Ma tulen ilmaiseksi!

OVENVARTIA.
                                      Miksi?

SOTILAS.
No! Tunnet kai sä minut kaartin soturiksi!

OVENVARTIA, toiselle sisääntulevalle sotilaalle.
Te?

TOINEN SOTILAS.
    Maksa en!

OVENVARTIA.
              Vaan… kuinka?…

TOINEN SOTILAS.
                                 Musketööri oon.

I SOTILAS, toiselle. Se alkaa vasta kello kaksi. Katsomoon ei ketään viel' oo tullut. Hiukan miekkailkaamme.

Miekkailevat mukanansa tuomillaan floreteilla.

LAKEIJA.
Pst!

II LAKEIJA, jo saapunut.
     Samppanjaa?

I LAKEIJA, näyttäen hänelle pelivehkeitä, joita ottaa nuttunsa
taskuista.
                 Kas, nopat, kortit! Pelin saamme
nyt käyntiin.

Istuutuu lattialle.

II LAKEIJA, istuutuen myöskin lattialle.
             Niinpä niin, sa vanha veikko!

I LAKEIJA, vetää taskustaan kynttilänpätkän, jonka sytyttää ja kiinnittää tiputtamalla talia lattiaan. Kukaan ei näe pimeässä. Siksi otin mukaan mä kynttilän… sain salaa taskuun pistetyksi.

II LAKEIJA.
Käy kiinni! Ruutua!

TOINEN MIEKKAILIJOISTA.
                    Hei! Varuillasi! Yksi…

KAARTILAINEN, ajaen kukkastyttöä takaa.
Voi pimeässä saada saaliin…

Koettaa ottaa tyttöä vyötäisiltä kiinni.

KUKKASTYTTÖ, irrottautuen.
                              Sangen niukan!

KAARTILAINEN, seuraten yhä tyttöä.
Suo suukko!

KUKKASTYTTÖ, pois pujahtaen.
            Näkevät!…

KAARTILAINEN, vetäen hänet pimeään nurkkaan.
                        Ei vaaraa!

ERÄS MIES, istuutuen permannolle yhdessä muitten kanssa, joilla,
kuten hänelläkin, on ruokaa muassaan.
                                   Syödään hiukan!
On aikaa!

PORVARI, saattaen poikaansa.
          Istutaanpas tähän, poikaseni.

TOINEN PELAAJISTA.
Kas, tuoss' on mulla ässä! Näätkös, tikkis meni!

ERÄS MIES, vetäen pullon vaippansa alta ja istuutuen hänkin.
Näin juon bourgognea…

Juo.

Bourgognessa! Hih! Heisaa!

PORVARI, pojalleen.
Tää, kuule, ehkä joku huono paikka lie?
    (Katsoo ympärilleen.)
Suupaltit…
    Keskeyttää, kun muuan sotilas tyrkkää häntä.
             peliveikot…
    Kaatuu pelaajien keskelle.
                           juopot…

Nousee nopeasti.

KAARTILAINEN, hänen takanaan, kiusaten yhä tyttöä.
                                     Suukko!

KUKKASTYTTÖ, torjuen.
                                             Ei saa!

PORVARI, vieden nopeasti pois poikaansa. Ei tajuta vois tässä, — totta vieköön! — ei, ett' ohjelmassa on Rotrou!

NUORUKAINEN.
                           Ja myös Corneille!

JOUKKO PAASHIPOIKIA, tulee käsitysten, tanssien ja laulaen.
Tra la la la la la!

OVENVARTIA, vakavasti.
                    Hoi, kuka siellä veisaa!?
Pois kujeet!…

I PAASHIPOIKA, loukkautuneen-arvokkaasti.
                Loukkaatte meit' aina epäilyllä!

Vilkkaasti toiselle heti kun ovenvartia on kääntänyt selkänsä.

Sull' onko lankaa?

II PAASHIPOIKA.
                   On, ja koukkujakin!

I PAASHIPOIKA. Kyllä taas meidän onkiimme käy peruukkeja!

TASKUVARAS, epäilyttävän näköisiä miehiä ympärillään. Tänne toin teidät oppimaan. Nyt neuvon tehtävänne: kun varastatte…

II PAASHIPOIKA, huutaen toisille paashipojille, jotka jo ovat asettuneet parvelle. Missä putket lieneekään?

III PAASHIPOIKA, parvelta.
Ja herneet?

Puhaltaa herneitä katsomoon.

NUORUKAINEN, isälleen.
            Mitä täällä tänään näytellään?

PORVARI.
Clorise.

NUORUKAINEN.
         Ja kirjoittaja?

PORVARI.
                         Balthasar Baro.

TASKUVARAS, kumppaneilleen. Jos pitsi riippuu, sit' ei vedettävä oo, se täytyy leikata!

ERÄS KATSOJA, näyttäen toiselle syrjäistä paikkaa.
                   Kun täällä ensi kertaa
Cid näyteltiin, ma istuin tuolla.

TASKUVARAS. Kellon sulta näin sieppaan…

Näyttää.

PORVARI, pojalleen. Näyttelijät, joill' ei ole vertaa, on täällä…

TASKUVARAS, tehden pieniä salakähmäisiä vetoliikkeitä.
             Nenäliinat…

PORVARI.
                           Montfleury…

KATSOJA, huutaen parvelta.
                                         Hoi! Tulta!

PORVARI.
… Bellerose, l'Epy, la Beaupré, Jodelet!

PAASHIPOIKA, permannolla.
Kas, myyjätär on tuolla!

MYYJÄTÄR, myymäpöytänsä takana. Appelsiiniä… ja maitoa… ja hyvää marjaviiniä…

Hälinää ovella.

FALSETTIÄÄNI.
Pois tieltä, roskaväki!

ERÄS LAKEIJA, hämmästyksissään. Tokko aikonee markiisit permannolle!?

ERÄS TOINEN LAKEIJA.
                        Kauaa ei he ole!

Markiisit tulevat.

ERÄS MARKIISI, nähdessään salin olevan miltei tyhjän.

He! Näinkö tyhjää tääll' on, ettei ketään pole ees varpaille! Ei tuota häiriötä! Niin kuin moukat aikaisin me tänne saavuttiin! Ah! hyi! hyi! hyi!

Huomaa olevansa muiden vähää ennen saapuneiden aatelismiesten edessä.

Cuigy! Brissaille!

Syleilyä.

CUIGY. Oh, onpa täällä nyt pimeää!

MARKIISI.
            Siks oonkin pahalla mä päällä.

II MARKIISI.
Nyt sytyttäjä saapuu! Sali valaistaan.

YLEISÖ, tervehtien kynttilänsytyttäjän tuloa.
Ah!…

Ryhmitytään sytytettävien kynttiläin ympärille. Joitakuita henkilöitä on asettunut parvelle. Lignière tulee permannolle käsikkäin Christian de Neuvilletten kanssa. Lignière hiukan huolettomassa asussa, juopon, mutta silti hienon näköinen. Christian, joka on hienosti, vaikka hieman vanhanaikaisesti puettu, näyttää olevan omiin ajatuksiinsa kiintyneenä ja katselee aitioihin päin.

II KOHTAUS

Samat, CHRISTIAN, LIGNIÈRE, sitten RAGUENEAU ja LE BRET.

CUIGY.
        Lignière!

BRISSAILLE, nauraen.
                  Ja vielä selvänä.

LIGNIÈRE, hiljaa Christianille.
                                    Kai saan
mä teidät esittää?
    Saatuaan Christianilta myöntävän viittauksen.
                   Parooni Neuvillette.

Tervehtivät toisiaan.

YLEISÖ, ensimäistä sytytettyä kynttiläkruunua nostettaessa.
Ah!

CUIGY, Brissaillelle, katsoen Christiania.
    Hän on kaunis mies!

I MARKIISI, joka on kuullut.
                        Pyh!

LIGNIÈRE, esittäen Christianille.
                             Herrat de Brissaille,
Cuigy ja…

CHRISTIAN, kumartaen.
            Hauska tutustua.

I MARKIISI, toiselle. Myöntänet: hän kaunis on, vaikk' ovat vaatteet vanhaan muotiin!

LIGNIÈRE, Cuigylle.
Tourainesta hän aivan äsken tänne tuotiin.

CHRISTIAN. Jo viikko tutkia mun Pariisia suotiin, ja huomenna ma liityn kaartiin.

I MARKIISI, katsoen aitioihin saapuvia ihmisiä. Tunnet kai sa presidentti Aubryn?

MYYJÄTÄR.
                       Hoi! Hedelmiä, maitoa…

VIULUNSOITTAJAT, virittäen koneitaan.
La… la…

CUIGY, Christianille, viitaten täyttyvään saliin.
            On väkeä!

CHRISTIAN.
                      On!

I MARKIISI.
                          Kauneutta ja taitoa!

    Tarkastavat naisia, jotka, koreihin vaatteisiin puettuina,
    saapuvat aitioihin. Tervehdyksiä, hymyilyä.

II MARKIISI.
Kas, neidit de Guéméné…

CUIGY.
                          Bois-Dauphin…

I MARKIISI. Me heitä olemme lempineet…

BRISSAILLE.
                    De Chavigny…

II MARKIISI. Hän meitä nyt pitää leikkinään; — me oomme lemmen-hullut!

LIGNIÈRE.
Kas, herra de Corneille Rouenista on tullut!

NUORUKAINEN, isälleen.
Tääll' akateemikkoja myös kai nähdä saa?

PORVARI.
Tuoll' on Cureau de la Chambre, Boudu ja Boissat,
Porchères, Colomby, Bourzeys, Bourdon, Arbaud…
Jos kuolevat, ei nimi silti kuollut oo.

I MARKIISI.
Kas, tuolla sinisukkain parvi tiedokas:
Barthénoïde, Urimédonte, Cassandace,
Félixérie…

II MARKIISI, ihmetellen. No hitto, sull' on muistossas nuo kaikki nimet?

I MARKIISI.
                  Kaikki!

LIGNIÈRE, vieden Christianin syrjään.
                          Tulin seurassanne,
mä että nähdä saisin tuntemattomanne.
Vaan hän ei saavu. Lähden krouviin, täältä pois.

CHRISTIAN, pyytäen.
Ei, älkää! Nimeään en silloin kuulla vois!
Sen mulle sanotte; siks' ootte täällä tovin:
te tunnettehan koko kaupungin ja hovin.

SOITONJOHTAJA, lyöden jousellaan nuottitelineensä laitaan.
No, herrat viuluniekat!…

Nostaa jousen.

MYYJÄTÄR.
                   Tulkaa ostamaan!
On makaroonia ja…

Viuluniekat rupeavat soittamaan.

CHRISTIAN.
                    Kun ei vain hän ois
niin kärkäs kieleltään kuin kaikki täällä ovat.
Mä pelkään, mull' on oikein syämen tuskat kovat:
en tohdi kirjoittaa, en tohdi haastaakaan.
Ma oon vain sotilas, ja puhetaidoton.
    Näyttää taustaan oikealle.
— Hän tuossa aitiossa joka kerta on.

LIGNIÈRE, aikoen lähteä.
Mä lähden.

CHRISTIAN, pidättäen häntä yhä.
           Jääkää, pyydän!

LIGNIÈRE.
                           D'Assoucy mua vuottaa.
Ja jano mulle täällä aivan surman tuottaa.
Oih!

MYYJÄTÄR, kulkee hänen ohitseen tarjointa kantain.
     Mehuvettä?

LIGNIÈRE.
                Hyi!

MYYJÄTÄR.
                     Tai maitoa?

LIGNIÈRE.
                                 Hyi hiis!

MYYJÄTÄR.
Rivesaltea?

LIGNIÈRE.
            Häh!
    Christianille.
                 Hetken vielä viivyn siis.
— En pitkään aikaan tätä…
    Ottaa pullon käteensä.
                             …maistanutkaan oo.

    Istuutuu myymäpöydän lähelle. Myyjätär kaataa
    hänelle rivesaltea.

HUUTOJA, pienen pyylevän ja rattoisan miehen saapuessa.
Ragueneau! Ah!

LIGNIÈRE, Christianille.
               Herkkutaidon mestari Ragueneau.

RAGUENEAU, sokerileipurin pyhäpuvussa, tullen vilkkaasti
Lignièreä kohti.
Tääll' ehkä viel' ei ole herra Cyrano?

LIGNIÈRE, esittäen Ragueneauta Christianille. Täss' oivin leipoja ja torttuin täyttelijä; sen vannoo runoilija, vannoo näyttelijä.

RAGUENEAU. hämillään.
Oh! Ei!

LIGNIERE.
        Te, mesenaatti, muka arastelkaa!

RAGUENEAU.
He syövät luonani…

LIGNIÈRE.
                     Ja jäävät teille velkaa.

RAGUENEAU.
Se kunniaksi mulle…

LIGNIÈRE.
                      Itse runoilette!

RAGUENEAU.
Niin, joskus, sanoivat, ma onnistuin…

LIGNIÈRE. Oh, ette vain joskus! Taiteelle te uhrejanne kannatte.

RAGUENEAU.
Mä kyllä sonetista…

LIGNIÈRE.
                      Kaakun aina annatte.

RAGUENEAU.
Vain tortun…

LIGNIÈRE.
               Turhaan ootte vaatimaton noin.
Ja ballaadista — jos ma oikein muistaa voin! —
annatte…

RAGUENEAU.
           Mesileivän.

LIGNIÈRE, vakavasti.
                       Oikein sokeroidun.
— Ja teatteri, sitä…

RAGUENEAU.
                        Siitä haltioidun.

LIGNIÈRE.
Te pääsyliput aina leivoksilla saatte.
Ne mitä tänään maksaa? Kuulkaa, kertokaatte
näin meidän kesken!

RAGUENEAU.
                    Neljä munavanukasta
ja kaalipiirakkaa.
    Katsoo kaikkiin suuntiin.
                   Tää ihmettä on vasta,
etten nää Cyranota täällä!

LIGNIÈRE.
                           Niinkö! Miksi?

RAGUENEAU.
Nyt näytteleehän Montfleury, — kas, siin' on niksi!

LIGNIÈRE.
Niin, lieneepihän sillä tynnyrillä tänään
Phédonin osa kyllä esitettävänään,
vaan mitä Cyrano voi siitä välittää?

RAGUENEAU.
Siis ette ole kuullut?

LIGNIÈRE.
                       En.

RAGUENEAU. No, tietäkää: hän Montfleurytä vihaa, eikä tämän sallis hän esiintyä, kun on taide hälle kallis.

LIGNIÈRE, tyhjentäen neljättä lasia.
No, entä sitten?

RAGUENEAU.
                 Sentään Montfleury…

CUIGY, joka on tullut lähemmäksi. Niin kyllä, hän näyttelee. Ei häneen kaikkein kiellot yllä.

RAGUENEAU.
Vai ei! No, nähdään!

I MARKIISI.
                     Ken on Cyrano?

CUIGY. Hän on mies muuan… yhtä, toista… hurja, huoleton.

II MARKIISI.
Kai aatelia?

CUIGY.
             Kyllä. Kuuluu kaartiin hänkin.
    Näyttää erästä aatelismiestä, joka kulkee
    salissa kuin jotain etsien.
Tuoll' on Le Bret. Hän teille kertoo enemmänkin.
    Kutsuu.
Le Bret!
    Le Bret tulee heitä kohden.
Te Cyranota haette?

LE BRET.
                    Niin haen.
Oon levoton!…

CUIGY.
                Hän on kai merkillinen mies?

LE BRET, vakuuttavasti.
Ei hänen vertaistaan oo alla taivaan laen.

RAGUENEAU.
Hän runoilija on!

CUIGY.
                  Ja sanaseppä!

LE BRET. Niin, ja soittoniekka!

BRISSAILLE.
                 Fyysikko!

LIGNIÈRE. Ja Herra ties, miks' oudon-kummat piirteet hälle annettiin!

RAGUENEAU. Niin, totta, luulen kyllä, kasvoillaan ei voisi hän lumota, ei seuran kaunisteena oisi, mut ylväin oikkuinensa, siitä varma oon, ois oivin henkilö hän ollut Jacques Gallot'n, tää riitelijä, vilkas, hupsu töyhtölakki, joll' aina päällänsä kuusliepeinen on takki; — sit' ylpeänä hän kuin kukko sulkiansa ain' ilmaan nostaa takaa… täältä!… huotrallansa — niin arka arvostaan kuin koskaan kukaan muu, ken ylpeästä Gaskonjasta polveutuu; ja nenä sitten — sitä saattaa kuvitella, kun muistaa, millainen on armas Pulcinella. — Kun ohi käydään, sitä aina arvioidaan ja sanotaan: "Kas kuinka liiotella voidaan!" tai nauretaan: "Pois kohta pannaan nenä tuo!" Mut Cyrano sen siinä aina olla suo.

LE BRET, kohauttaen päätään.
Jos sen sa huomaat vain, on silloin henkes halpa.

RAGUENEAU, ylpeästi.
Kuin kuolon miekka iskee silloin miehen kalpa.

I MARKIISI, olkapäitään kohauttaen.
Hän tule ei.

RAGUENEAU.
             Hän tulee. Vetoako lyödään.
Te saatte kanan…

I MARKIISI, nauraen.
                   Hyvä! — Milloinkas se syödään? —

    Ihastuksen hälinää salissa. Roxane ilmestyy aitioonsa.
    Hän istuutuu eteen; hänen seuralaisnaisensa asettuu taakse.
    Christian, joka par'aikaa maksaa myyjättärelle, ei katso
    sinnepäin.

II MARKIISI, huudahtaen.
Ah, herrat, hän on aivan lumoava!

I MARKIISI. Näen: hän on kuin mansikka, kuin marja viinimäen!

II MARKIISI. Niin viileä ja raitis, että pelkoon häätyy: jos liki käy, niin varmaan sydän-parka jäätyy.

CHRISTIAN, nostaa päätään, huomaa Roxanen ja tarttuu kiivaasti Lignièren käsivarteen. Se hän on!

LIGNIÈRE, katsoen.
           Hänkö?

CHRISTIAN.
                  Hän. Nyt nimen kuulla saanen!
Mä pelkään niin!

LIGNIÈRE, maistellen viiniään. Magdeleine Robin. Vaan hän Roxanen nimeä käyttää. — Sinisukka!

CHRISTIAN.
                             Oih!

LIGNIÈRE. Hän vapaa on. Orpo. Serkku Cyranon…

CHRISTIAN.
                            Vai sillä tapaa!
    Tällä hetkellä tulee aitioon hieno herrasmies, jonka kaulassa
    on sininen ritarinauha, ja haastelee hetkisen, seisten,
    Roxanen kanssa. Christian hätkähtää.
                                             Ken?

LIGNIÈRE, alkaa juopua, vilkuttaa silmiään. Kreivi… heh… De Guiche! Roxanea hän lempii, vaan naimisiss' on — siksi epäilee ja empii: — on kardinaali hänen rouvallensa sukua. No, kreivi osaa hyvin järjestää ja laittaa: Roxanen alikreivi Valvertille hän naittaa. Valvert on tyytyväinen, tytöstä ei lukua: vähätpä, iloinen hän olkoon taikka sureva! De Guiche on mahtimies. He, he! Hän temput tietää! — Vaan siit' oon tehnyt komman… hyvän… kuulla sietää! Sen loppu varsinkin on onnistunut… pureva!

Nousee hoiperrellen, nostaa lasiaan, valmiina lausumaan.

CHRISTIAN.
Ei! Jääkää hyvästi!

LIGNIÈRE.
                    Te lähdettekö?

CHRISTIAN.
                                   Lähden
Valvertin luokse!

LIGNIÈRE.
                  Älkää! Älkää Herran tähden!
Hän tappaa teidät!
    Viittaa silmäniskulla Roxaneen.
                   Jääkää! Teitä katsotaan!

CHRISTIAN.
Mä jään!

    On mietteissään. Taskuvarasjoukko, nähdessään hänen seisovan
    ajatuksissaan, pää pystyssä, suu auki, lähestyy häntä.

LIGNIÈRE. Ja minä menen. Ehkä juoda saan taas kerrankin. Mua jano vaivaa. Kapakassa mua odotetaan.

Menee hoippuen.

LE BRET, joka on kiertänyt salin, tulee Ragueneauta kohden; levollisesti. Hän on poissa.

RAGUENEAU, epäillen.
                             Vuotan tovin…

LE BRET.
Ehk'ei hän tiedä mitä tääll' on ohjelmassa!

YLEISÖ.
Hoi! Alkakaa jo! Heti! Myöhä on jo kovin!

III KOHTAUS

Samat, paitsi Lignière; DE GUICHE, VALVERT, sitten MONTFLEURY.

ERÄS MARKIISI, nähden De Guichen, joka, tullen Roxanen aitiosta, kulkee permannon halki liehakoitsevien herrain ympäröimänä; joukossa on m.m. alikreivi De Valvert. De Guiche, hän kustantaapi itsellensä hovin.

ERÄS TOINEN.
Hyi!… Hän on Gaskonjasta. Sen voi nähdä vielä.

I MARKIISI. Vaan hän on kylmä, viekas. Eespäin arvon tiellä hän kulkee… Parast' että häntä tervehdimme.

Menevät De Guicheä kohti.

II MARKIISI.
Noin kauniit nauhat! Mitä värit merkinnevät?
"Suo-suukko-armaani?" vai: "Nyt-on-lemmen-kevät?"

DE GUICHE.
Ei. "Sairast' Espanjaa" me niillä muistelimme.

I MARKIISI. Ne värit tosiaan ei valehtele. Pahoin käy Espanjan. Se Flanderista ehein nahoin ei pääse, kiitos teidän!

DE GUICHE.
                         Ehkä lähtisimme
jo näyttämölle?
    Suuntaa askeleensa, kaikkien markiisien ja aatelismiesten
    seuraamana, näyttämölle. Kääntyy ja huutaa.
                Hoi, Valvert!

CHRISTIAN, joka kuuntelee heitä ja pitää silmällä,
hätkähtää tämän nimen kuullessaan.
                              Mä pyydän heittää
päin kasvojanne…
    Pistää käden taskuunsa ja saa kiinni sitä tyhjentämässä
    olevan taskuvarkaan kädestä. Kääntyy.
                  Mitä!?

TASKUVARAS.
                         Ai! Ai!

CHRISTIAN, irti päästämättä. Hansikasta ma etsin…

TASKUVARAS, surkeasti hymyillen.
            Löysittekin käden!

CHRISTIAN.
                               Tääpä vasta!…

TASKUVARAS, käytöstapaa muuttaen; nopeasti, hiljaa. Voi, päästäkää! Mä kerron kaikki! Mitään peittää en tahdo…

CHRISTIAN, yhä pitäen hänestä kiinni.
            Kerrotte? Ja mitä?

TASKUVARAS.
                               Salaisuuden.
Lignière, ken jätti teidät, varomattomuuden
on suuren tehnyt…

CHRISTIAN, kuten ennen.
                    Minkä?

TASKUVARAS.
                           Jotain runoilullaan
on loukannut. Se hälle kostamaan nyt tullaan.
Hän hetken päästä voidaan kuoliaaksi piestä.
Par'aikaa vuottamassa hänt' on sata miestä.

CHRISTIAN.
Mi… mitä? Sata!? Missä?

TASKUVARAS.
                          Hiljaa!

CHRISTIAN, olkapäitään kohauttaen.
                                  Oh!

TASKUVARAS, tärkeän näköisenä.
                                      Hsst!

CHRISTIAN.
                                            Missä?
Mä…

TASKUVARAS.
      Neslen portilla. Te häntä varottakaa!

CHRISTIAN, joka vihdoinkin irrottaa kätensä hänen ranteestaan.
Niin, jos mä hänet löydän. Mutta ken sen takaa!

TASKUVARAS. Te käykää kapakoissa: "Viiniämpärissä" ja "Männynkävyssä" ja "Kultasiivilässä" ja muissa sellaisissa häntä etsimässä; — ja jos te ette häntä silloin niissä nää, niin sana asiasta aina jättäkää.

CHRISTIAN.
Ma juoksen! Oh, nuo roistot! Sata yhtä vastaan!
    Katsoo rakkaasti Roxaneen.
Vaan hän!
    Katsoo kiukustuneena Valvertia.
          Ja hän!… — Ei, nyt on minun ainoastaan
Lignièreä muistettava. Pelastamaan hänet!

    Poistuu juosten. — De Guiche, alikreivi, markiisit, kaikki
    aatelismiehet ovat menneet näyttämölle, asettuakseen siellä
    oleville istuimille. Permanto on aivan täynnä. Aitioissakaan
    ei ole yhtään tyhjää paikkaa.

YLEISÖ.
Hoi, alkakaa!

ERÄS PORVARI, jonka peruukki nousee ilmaan, tartuttuaan parvella olevan paashipojan onkeen. Mun peruukkini!

ILOISIA ÄÄNIÄ.
                              Kaljupää!…
Ha! ha! ha!… Hyvin pojat!… Tää on hauskaa, tää!

PORVARI, raivoissaan, heristäen nyrkkiään.
Hyi, senkin rakki! Vielä tämän hyvittänet!

NAURUA JA HUUTOJA, jotka alkavat äänekkäästi, mutta hiljenevät.
HA! HA! HA! ha! ha! ha!

Täydellinen hiljaisuus.

LE BRET, hämmästyneenä.
                        Tää äänettömyys miksi?
    Muuan katsoja puhuu hänelle hiljaa.
Ah!

KATSOJA.
    Arveluni käyvät yhä varmemmiksi.

ÄÄNTEN PORINAA.
Hst! — Hän on tuolla! — Ei! — On. — Nurkka-aitiossa. —
Ken? — Kardinaali. — Niinkö? — Kardinaali? — Niin!

PAASHIPOIKA.
Hyi, hitto! Ryhtyä ei nyt voi kujeisiin!…

    Näyttämöltä kuuluu lyöntejä. Kaikki liikkumattomina
    paikoillaan. — Odotusta.

MARKIISIN ÄÄNI, hiljaisuudessa, esiripun takaa.
Hoi, niistäkää tää kynttilä!

II MARKIISI, pistäen päänsä esiripun aukosta. Hoi, tuoli, jossa saan istua!

    Tuoli lähetetään päiden ylitse, siirtämällä sitä kädestä
    käteen. Markiisi katoaa näkyvistä, heitettyään
    lentosuukkosia aitioihin.;

KATSOJA.
            Ma vaadin hiljaisuutta!

Kolme lyöntiä. Esirippu avautuu. Kuvaelma. Markiisit istuvat näyttämön sivuilla huolettomissa asennoissa. Tausta esittää sinertävään värituntuun viritettyä ihanteellista maisemaa. Neljä pientä kristallikruunua valaisee näyttämöä. Viulut soivat hiljaa.

LE BRET, hiljaa Ragueneaulle. Nyt se alkaa. Montfleurykö?

RAGUENEAU, hänkin hiljaa.
                        Niin. Hän ensimmäisnä.

LE BRET.
Ei Cyrano oo täällä.

RAGUENEAU. Siispä hävinnyt oon vedon.

LE BRET.
           Hyvä ettei tullut hurjapäisnä.

    Kuuluu kansansävel ja Montfleury ilmestyy näyttämölle; hän on
    luonnottoman lihava, paimenpuvussa, ruusuilla koristettu hattu
    päässä, toiselle korvalle kallellaan; puhaltaa säkkipilliä.

PERMANNOLLA OLIJAT, käsiään taputtaen.
Hei, Montfleury!

ÄÄNI.
                 Oot hyvin aina näytellyt!

MONTFLEURY, tervehdittyään, näyttelee Phédonin osaa. "Ah, onnekas, ken jätti kauas hovin melun ja hiljaisuudess' alkoi aatos-askartelun, ken, tuulen leikkiessä veessä, maassa, puussa…"

MUUAN ÄÄNI, permannon keskeltä. Sa lurjus, sanoinhan, sa ettet tässä kuussa saa näytellä!

Hämmästys. Kaikki kääntyvät katsomaan. Hälinää.

ERI ÄÄNIÄ.
              Hä? — Mitä? — Kuka?…

Aitioissa istujat nousevat seisomaan, nähdäkseen.

CUIGY.
                                        Hän se on!

LE BRET, pelästyen.
Oh! Cyrano!

ÄÄNI. Sä narrein narri! Katsomon saat jättää rauhaan! Alas sieltä!

YLEISÖ, Ioukkautuneena.
                                  Oh!

MONTFLEURY.
Vaan minä…

ÄÄNI.
             Vai ettet tottele?! Vai niskottelet sinä?!

ERI ÄÄNIÄ, permannolta, aitioista.
Hst! — Riittää! — Montfleury, te näytelkää! — Pois pelko!

MONTFLEURY, epävarmalla äänellä.

"Ah, onnekas, ken jätti…"

ÄÄNI, uhkaavasti. Eikö sull' oo selko mun käskystäni? Taikka ehkä tahdot kuulla, mitenkä huminaa voi korviin saada — puulla!?

Keppi näkyy ilmassa päiden yläpuolella.

MONTFLEURY, yhä heikommalla äänellä.

"Ah, onnekas, ken…"

Keppi heiluu.

ÄÄNI.
                      Ulos!

PERMANNOLLA OLIJAT.
                            Oh!

MONTFLEURY, tukahtuvalla äänellä.
                                "Ah, onnekas…"

CYRANO, nousee seisomaan tuolille, käsivarret ristissä rinnalla, hattu toisella korvalla, viikset ylös kierrettyinä; hirveä nenä. Sa suututat mun itsepintaisuudellas!

Hänen esiintymisensä aiheuttaa hämmennystä.

IV KOHTAUS

Samat, CYRANO, sitten BELLEROSE, JODELET.

MONTFLEURY, markiiseille.
Mua tulkaa auttamaan!

ERÄS MARKIISI, välinpitämättömästi.
                      No, näytelkäähän!

CYRANO. Pelkään: jos poistu et, mun täytyy antaa sulle selkään.

MARKIISI.
Jo riittää!

CYRANO. Markiisit, jos vaikene jo ette, niin kanssa miekkani te kohta haastelette!

KAIKKI MARKIISIT, nousten seisomaan.
Tää liikaa on jo… Liikaa!… Montfleury…

CYRANO. Jos hän ei mene, hänet, totta vieköön, höyhennän!

MUUAN ÄÄNI.
Vaan…

CYRANO.
        Pois, ja pian!

TOINEN ÄÄNI.
                       Mutta…

CYRANO.
                                Viipyykö hän vielä?
    Tekee sellaisen liikkeen kuin käärisi hihojaan ylös.
No, menen näyttämölle! Saatanhan ma siellä
tuon paksun rasvaruhon kyllä paloittaa.

MONTFLEURY, kooten kaiken arvokkuutensa.
Ken mua loukkaa, loukkaa itse Thaliaa!

CYRANO, hyvin kohteliaasti. Jos Thalia vain tuntis herra Montfleuryn, ken häntä loukkaa, — varmaan nähdä saataisiin, hän että koturninsa antais jonkun kerran koskettaa jotain paikkaa tämän arvon herran.

PERMANNOLLA OLIJAT.
Montfleury! Montfleury! Clorise!

CYRANO, niille, jotka huutavat hänen ympärillään. Mä pyydän, armahtakaa mun huotraani! Jos jatkuu tää, niin min' en takaa, se vaikka sisältänsä säilän sinkauttaisi!

Piiri laajenee.

JOUKKO, väistyen.
Heh!

CYRANO, Montfleurylle.
     Poistu!

JOUKKO, lähestyen ja mutisten.
             Ohhoh!

CYRANO, kääntyen nopeasti.
                    Häntä enkö pois ma saisi!

Hänestä etäännytään taas.

ERÄS ÄÄNI. laulaa taustassa.

Cyrano valtioi; no, ei se haittaa ketään: hän sill' ei mitään voi, Clorise se esitetään.

KAIKKI, laulavat.

Clorise! Clorise!

CYRANO. Jos joku uskaltaa tuon laulun vielä laulaa, niin hänet siihen paikkaan tämä miekka naulaa!

ERÄS PORVARI.
Oh, ette ole Simson!

CYRANO. Aasin leukaluu ois teillä ehkä antaa?

ERÄS NAINEN, aitioisa.
                       Tää on hirveätä!

ERÄS HERRA.
En tällaist' ole nähnyt!

II NAINEN.
                         Tätä kauhistuu!

PORVARI.
Hyi! Häpeänä täytyy minun pitää tätä!

PAASHIPOIKA.
Hei, tää on hauskaa!

PERMANNOLLA OLIJAT.
                    Kas! — Montfleury! — Cyrano!

CYRANO.
Ma vaadin hiljaisuutta!

PERMANNOLLA OLIJAT.
                        Oh! Mää! Muuh! Huu! Hoo!

CYRANO.
Mä käs…

PAASHIPOIKA.
          Miau!

CYRANO.
               Mä käsken teidän vaiti olla!
Ja taistoon vaadin kaikki tässä, permannolla.
— Nimenne, pyydän! — Tänne, nuoret urhot, käykää!
Jokainen vuorollaan. No, pian järjestäykää! —
Ken tahtoo alkaa leikin? Hän, sen vannon, saa
nyt oikein komeasti manaan matkustaa!
Te, herra? Ette? Te? Ei! Ymmällä mä oon.
— Ken kuolla tahtoo nyt, hän sormen nostakoon!
    Äänettömyys.
Heh! Kainojako oisi täällä nyt niin monta,
jotk' eivät kehtaa nähdä miekkaa alastonta?
Ei yhtään nimeä? — Ei sormea? — Siis näen,
ett' asiaan saan käydä.
    Kääntyen näyttämöön päin, jossa Montfleury odottaa hädissään.
                        Aiot siellä seistä?
Oot paise, joka' täytyy saada kiirehtäen
pois näyttämöltä…
    Käsi miekankahvassa.
                    — toivon: ilman leikkuuveistä.

MONTFLEURY.
Mä…

CYRANO, laskeutuu alas tuolilta, istuutuu muodostuneen
piirin keskelle, kuin olisi kotonaan.
      Kolme kertaa lyön nyt yhteen käsiäni.
Sa kolmannella poistut!

PERMANTOYLEISÖ, huvitettuna.
                        Hyvä! Hah, hah!

CYRANO, lyöden yhteen käsiään.
                                        Yksi!

MONTFLEURY.
Mä…

ÄÄNI, aitiosta.
      Jääkää!

ÄÄNIÄ, permannolta.
              Hän ei jää! — Hän jää! — Oon ihmeissäni! —
Tää miten päättyneekään!?…

MONTFLEURY. Ehkä vältetyksi mä…

CYRANO.
      Kaksi!

MONTFLEURY. Luulen että järkevämpää vois kai olla…

CYRANO.
           Kolme!

    Montfleury katoaa kuin laskuluukun kautta. Naurun,
    vihellysten, huutojen myrsky.

ÄÄNIÄ YLEISÖN JOUKOSTA.
                 Eipä tuota luullut ois! —
Huh! — Raukka! — Takaisin!

CYRANO, mielissään, heittäytyy selkänojaan tuolilleen ja panee jalkansa päälletysten ristiin. Hän tuskin kuuntelee.

ERÄS PORVARI.
Puhuja!
    Bellerose tulee esiin ja tervehtii.
        Ah!… Bellerose!

BELLEROSE, hienosti.
                          Kun, herrat…

PERMANTOYLEISÖ.
                                         Ei! — Jodelet!

JODELET, tulee esiin, puhuu nenä-äänellä.
Te, karjalauma!

PERMANTOYLEISÖ.
                Hyvä! Oikein alotat sa!

JODELET. Se suuri taiteilija, joll' on suuri vatsa, ja joka juuri siksi tääll' on suosiossa, on tuntenut, ett' täytyy tuossa tuokiossa…

PERMANTOYLEISÖ.
Se raukka!

JODELET.
           … hänen päästä ulos…

PERMANTOYLEISÖ. Takaisin hän tulkoon!

JOTKUT.
            Ei!

TOISET.
               Hän tulkoon!

NUORUKAINEN, Cyranolle. Mutta tietenkin teill' on kai joku syy vihata Montfleurytä?

CYRANO, kohteliaasti, yhä istuen. Te nuori ankanpoika, onhan mulla niitä: On kaksi, vaikka yksi riittäis hyvin. Nähkää: Pro primo: hän on kurja näyttelijä, ähkää ja puhkaa; runoa hän lausuu läähättäen kuin nousis taakkaa kantain päälle jyrkän mäen! — Secundo: se on salaisuus…

VANHA PORVARI, hänen takanaan. Vaan kaikki luuli tääll' että näytellään, ja te…

CYRANO, kääntäen tuolinsa porvariin päin; kunnioittavasti.
                                 Te vanha muuli!
Keskeytin Montfleuryn, ja mun on hyvä olla.
Baro!? Hm! Arvoltaan hän yhtä on kuin nolla!

NEITOSET, aitioissa.
Baro! — Oh, taivas! — Miten sanoakaan voidaan?! —
Ah! — Oh! — Sa kuulitko? — Me häntä jumaloidaan!

CYRANO, kääntäen istuimensa aitioita kohti, sirosti. Te rakkaat kaunottaret! Kukoistakaa aina, säteilkää, olkaa meille taivaan kallein laina, ihanaks' elomme ja unelmamme luokaa, iloitkaa! — mutta meidän arvostella suokaa.

BELLEROSE.
Vaan ken suo hyvityksen meille tappioista?

CYRANO, kääntäen tuolinsa näyttämöön päin.
Se oli viisas sana. En oo kuullut toista
mä tänään.
    Nousee, heittää rahakukkaron näyttämölle.
           Thespiin vaippa jääköön eheäksi,
Tän ehkä tällä kertaa näätte riittäväksi.

YLEISÖ, häikäistynä.
Ah!… Oh!…

JODELET, siepaten vikkelästi rahapussin ja punniten sitä kädessään.
              Te tähän hintaan saatte milloin vaan
Clorisen esityksen kesken loppumaan!

YLEISÖ.
Huu!… Huu!…

JODELET.
                Niin! Huutakaa, on siitä laiha tulos!

BELLEROSE.
Nyt sali tyhjäksi!…

JODELET.
                      Niin! — Menkää! Kaikki ulos!

    Ruvetaan tekemään lähtöä, Cyranon katsellessa tyytyväisenä.
    Mutta yleisö pysähtyy piankin kuuntelemaan seuraavaa keskustelua,
    ja lähtö keskeytyy. Aitioissa istuvat naiset, jotka jo olivat
    nousseet seisomaan ja ottaneet vaippansa hartioilleen, pysähtyvät
    kuuntelemaan ja istuutuvat viimein uudestaan.

LE BRET, Cyranolle.
Tää oli hassua!

TUNGETTELEVA MIES, joka on lähestynyt Cyranota. Noin Montfleuryn te pois ajoitte, mutta häll' on suuri suosijansa, Candalen herttua! Vaan ehkä teillä kanssa on suojelija?

CYRANO.
              Ei!

TUNGETTELEVA. Ei ketään, joka vois suurella nimellään…?

CYRANO.
                       Ei!

TUNGETTELEVA.
                           Eikö?

CYRANO, tuskastuneesta Kaksi kertaa sen sanoin jo. En sitä kolmannesti kertaa. Käsi miekankahvassa. Ja sentään monellakaan ei niin oivallista oo suojelijaa!

TUNGETTELEVA. Mutta teidät kaupungista pois karkotetaan.

CYRANO.
                  Tuskin sentään teen sen matkan!

TUNGETTELEVA.
Vaan käsi herttuan ulottuu kauas!

CYRANO.
                                  Kyllä!
Vaan s'ei niin pitkälle kuin tämä käsi yllä.
jos varsinkin ma sitä tällä…
    Osottaa miekkaansa.
                               … hiukan jatkan.

TUNGETTELEVA.
Vaan ette vaatine kai…?

CYRANO.
                          Vaadin.

TUNGETTELEVA.
                                  Mutta…

CYRANO. Nyt täyskäännös! Ulos!

TUNGETTELEVA.
                   Mutta…

CYRANO.
                            Teitä sietänyt
oon liian kauan. Mitä siinä tirkistätte?
Mun nenäänikö?

TUNGETTELEVA, typertyneenä.
Minä… min' en tietänyt…

CYRANO.
                             Vai ette?…

TUNGETTELEVA.
Min' en tiedä, muista…

CYRANO, astuen häntä kohti. Virkistätte kai vielä muistoanne! — Mikä nenässäni niin hämmästyttää?

TUNGETTELEVA, peräytyen.
                   Enhän…

CYRANO. Ehkä, ystäväni, se heiluu, häilyy niin kuin vyöllä ruutisarvi?

TUNGETTELEVA, kuten äsken.
En…

CYRANO.
      Ehkä nenälläni marssii kärpäsparvi?

TUNGETTELEVA.
Vaan…

CYRANO.
        Ehkä siin' on joku liika kasvannainen?

TUNGETTELEVA.
Ma…

CYRANO.
      Ehk' on liian käyrä, pöllön noukan lainen?

TUNGETTELEVA.
Ei suinkaan…

CYRANO.
               Mitä sitten siin' on tavatonta?

TUNGETTELEVA.
Oh…

CYRANO.
      Lienee luonnon-oikku, joit' ei ole monta?

TUNGETTELEVA.
Oon koettanut olla katsomatta sitä.

CYRANO.
Vai koettanut! Eikö miellytä se? Mitä?

TUNGETTELEVA.
Vaan, herra…

CYRANO.
               Väri ehk' on mielestänne huono?
Tai muoto? Ehkä oon kuin mikä sarvikuono?

TUNGETTELEVA.
Ei, ei…

CYRANO.
          No miksi sitten töllistellen seistä? —
Kenties se lienee aivan liian suuri teistä?

TUNGETTELEVA, änkyttäen.
Ei, se on pieni, pienen-pieni!

CYRANO. Tätä nenää sanotte pieneksi! Mua tuskin voisi enää pahemmin pilkata!…

TUNGETTELEVA.

Oh, taivas!

CYRANO. Niin, niin juuri! Mun nenäni on suuri. Kuuletteko? Suuri! Te lattanokka, tyhmä, tyhjä, kaistapää, mä nenästäni ylpeilen, se tietäkää! Se merkkinä on aina mielen hyvyydestä ja neron lennosta ja hengen syvyydestä; se vapaamieliseksi, suoraksi mun näyttää ja rohkeaksi, kun on tarvis miekkaa käyttää, niin, semmoiseksi, että itsestänne ette voi milloinkaan — ja sen te hyvin tietänette! — sellaista ajatella. Mutta teistä hohtaa, te narrimainen lurjus, juuri tuolta kohtaa…

Lyö korvalle.

TUNGETTELEVA.
Ai!…

CYRANO.

        … Kasvoiltanne, puute tiedon, älyn, neron,
ja se se juuri tekee kahden miehen eron!
    Kääntää hänet ympäri olkapäistä, antaa teon seurata
    seuraavia sanoja.
Ja nenänykerönne on vain aihe huoleen:
se nytkin tuottaa teille potkun takapuoleen.

TUNGETTELEVA.
Ai, apuun!

CYRANO. Tietäköön, ken töllistelee mua, ken nenän vuoksi tahtoo mua halveksua, jos hän on kunnon mies, niin näin en häntä päästä: saa potku kyllä jäädä, mutt' en miekkaa säästä!

DE GUICHE, joka on tullut näyttämöltä markiisien kanssa.
Tää käy jo ikäväksi.

DE VALVERT, olkapäitään kohauttaen.
                     Tyhjää kerskailua!

DE GUICHE.
Vaan miks' ei kukaan hälle vastaa?…

DE VALVERT.

                                       Eikö kukaan!
No, eihän vastausta oo vielä tarvittukaan.
Vaan nyt hän saa sen, kunhan odotatte tovin.
    Lähestyy Cyranota, asettuu hänen eteensä ja tarkastelee
    häntä tyhmän-ylpeästi.
Hm. Teidän nenänne on kovin suuri.

CYRANO, hyvin vakavasti.
                                   Kovin.

DE VALVERT, nauraen.
Haa!

CYRANO, järkähtämättömän levollisesti.
     Eikö muuta?…

DE VALVERT.
                    Mutta…

CYRANO. Tuo ei suinkaan riitä! Niin kovin paljonhan on sanomista siitä. — Vois mahtipontisesti lausua: "Jos saisin ma moisen nenän, pois sen kohta leikkauttaisin!" Ja ystävällisesti: "Katso toki tarkkaan, sun nenäs ettei mene juodessasi sarkkaan!" Tai kertoin: "Se on kuokka, särkkä, niemenkärki; ei, niemimaa se on, — sen sanoo selvä järki!" Ja ihmetellen: "Kumma on tuo lippaan laatu: kai siihen mahtumaan on musteet, kynät saatu!" Hienosti: "Lienette kai lintuin suojelija, kun mukananne ain' on niille leposija!" Tai hurjasti: "Kun teidän tupakoidessanne savua nousee tuosta savupiipustanne, niin ette ihmetelle, vaikka naapurinne tois, sammuttaakseen palon, sangon vettä sinne." Ja varottaen: "Kuulkaa, kuulkaa! Katsokaahan, tuon nenän paino ettei kaada teitä maahan!" Tai hellästi: "Te tehkää päivänvarjo, jotta nenänne kaunis väri säilyis vauriotta!" Pedanttisesti näin: "Aristophanes keksi sanoa hippocampelephantcamelokseksi eläintä, joka on kuin pelkkää luuta ihan: se kärsäänsä ois hyvin tarvinnut tuon lihan." Tai seuramiessä: "Tuo lie viime muodin mukaan; se oiva hattunaula, sit' ei kiellä kukaan!" Tai liiotellen: "Ei tuon läpi tuulet pääse; se ei siis kylmene, ja nuhattakin jää se!" Tai draamallisesti: "Kas, tuohon mahtuu meri; sen kantajaa ei veessä koskaan hukka peri." Tai ihaillen: "Ma uskon: hajuvesipuotiin kai nimikilveksi tuo uljas nenä luotiin." Tai lyyrillisesti: "Tuo raakunkuori lienee mi vedenhaltiaansa aaltoin yli vienee." Tai naivisti: "Viivyn hetken mielin herkin mä eessä tämän kauniin, jalon muistomerkin." Tai kunnioittain: "Teill' on soma huvimaja; te vasta ootte oikein talonomistaja!" Tai maalaismaisesti: "Kas, tuoko nenä oisi! Ei, kenties lanttu se tai nauris olla voisi!" Tai sotilaallisesti: "Joukko ratsuväen tuon tykin eestä lähtee pakoon säikähtäen." Tai käytöllisesti: "Se pankaa arvontahan; ken voittaa sen ja myy, saa varmaan suuren rahan." Tai muka valitellen vuoksi onnettuuden: "Tuo nenä riistää kasvoin sopusuhtaisuuden, vaan niinpä onkin se noin punainen, kun siten se isäntäänsä pettää aivan pahimmiten". — Noin, kutakuinkin, virkkaa olisitte voinut, jos neron, taidon ääni hiukan teiss' ois soinut; vaan milloinkaan ei nero, taito tyhmyreissä oo sellaisissa saanut kotiaan kuin teissä. Kirjallisuudesta te ehkä tietänette kirjaimet t, y, h, m, ä, vaan muuta ette! Ja jos ei kykyäkään teilt' ois puuttunut huvittaa tällä tavoin näitä kuulijoita, niin, ennenkuin te osan viisauksia noita oisitte lausunut, ma oisin suuttunut ja keskeyttänyt! — Kyllä itseltäni kuulla voin tuollaista. Vaan muilta!? Turha sit' on luulla!

DE GUICHE, tahtoen viedä pois De Valvertin, joka on kuin kivettynyt.
Pois tulkaa!

DE VALVERT, kuohuksissaan.
Tuo… tuo houkko… jaaritella julkee,
Tuo junkkari, ken ilman hansikkaita kulkee,
kell' ei oo ruusukkeita, röyhelöitä…

CYRANO. Niin, mun täytyy tyytyä vain hengen kauneuksiin! En pynttää itseäni niinkuin muotihullut: ei koristeista koskaan miehen mieltä tullut. Mä ylpeänä ylös otsan kirkkaan nostan ja solvaajilleni ma solvaukset kostan. Enemmän kammottaa mua kaikki syrjähypyt pois kunniasta, kuin mun vaatteitteni rypyt. Ei kullan kiiltoa mun puvussani tapaa, vaan oonhan mieleltäni uljas, ylväs, vapaa. En ruumistani pue muodin pakkopaitaan, vaan hengen vainion ma jaloudella aitaan. On rehellisyys mulle otsanauha oivin, käyn vastaan valhetta ma sanoin salamoivin; kun tietäni mä kuljen, korkealla pääni, niin toden voittoa soi kannustinten ääni.

DE VALVERT.
Vaan, herra…

CYRANO.
               Sanoitte: ei mull' oo hansikkaita.
On yks — niin, pariton, vaan ei se mitään haita.
Voin silläkin kai jotain tehdä, jollei muuta,
niin saatanhan sen heittää vasten jonkun suuta!

DE VALVERT.
Oh! — Lurjus, vintiö, suupaltti, lörppähuuli…

CYRANO, nostaen lakkiaan ja tervehtien niinkuin De Valvert olisi esittänyt itsensä. Ah! — Cyrano Savinien de Bergerac.

Naurua.

DE VALVERT, vimmastuneena. Te muuli, te nauta, narri…

CYRANO, huudahtaen kuin kivusta.
                   Ai!…

DE VALVERT, ollen menossa poispäin, kääntyy.
                          No, mitä vielä?

CYRANO, onnettoman-näköisesti irvistellen.
                                           Käyttää
mun täytyy sitä, muuten turtuvan se näyttää.
Ai!

DE VALVERT.
    Mikä teill' on?

CYRANO. Pois se pyrkii huotrastansa, tää miekka.

DE VALVERT, paljastaen miekkansa.
            Sama mulle! Mullakin on miekka!

CYRANO.
Jo sitä epäilinkin. Totta tosiansa!
Te saatte multa kauniin piston!

DE VALVERT, halveksien.
Runoniekka!…

CYRANO. Niin, runoniekka, niin. Sellainen, että kun hän miekkailee, niin siinä, kesken miekkailun, ballaadin sepittää hän!

DE VALVERT.
                        Mitä!?

CYRANO.
                                Epäilette!

DE VALVERT.
Vaan…