Roxane menee. Cyrano jää liikkumattomana paikoilleen, katse
maahan luotuna. Hiljaisuus. Oikeanpuoleinen ovi avautuu.
Ragueneau pistää siitä päänsä.
VII KOHTAUS
CYRANO, RAGUENEAU, Runoilijat, CARBON DE CASTEL-JALOUX,
Sotureita, Kansaa y.m., sitten DE GUICHE.
RAGUENEAU.
Jo saako tulla?
CYRANO, liikahtamatta.
Saa.
Ragueneau antaa merkin ja hänen ystävänsä tulevat sisään.
Samassa näkyy taustaovella Carbon de Castel-Jaloux kaartin
kapteenin puvussa. Huomatessaan Cyranon hän rupeaa viittomaan.
CARBON DE CASTEL-JALOUX.
Hän tääll' on!
CYRANO, päätään nostaen.
Kapteenini!…
CARBON, riemuissaan. Me kaikki tiedämme! Sa urho! Upseerini sua oottavat. Noin kolmekymmentä on meitä.
CYRANO, epäröiden.
Vaan…
CARBON.
Tule mukaan; kovin ilahdutat heitä!
Tahtoen viedä hänet muassaan.
No, tule!
CYRANO.
En!
CARBON.
He ovat tuossa vastapäätä
Kultaisen Tähden kapakassa. Pian päätä!
CYRANO.
En tule!
CARBON, menee ovelle ja huutaa siitä ulos jylisevällä äänellä. Sankarimme kieltäytyy. Siis tänne te tulkaa!
ÄÄNI, ulkoa.
Mainiota!
Ulkoa kuuluu lähestyvää hälyä, miekkojen kalinaa ja
saappaiden kolinaa.
CARBON, käsiään hykertäen. Kuule, ystäväsi jo käyvät yli kadun!…
GASKONJALAIS-UPSEERIT, tullen myymälään.
Suurta! — Suuremmoista! —
Hei! — Urho! — Miesten mies! — Ei vertaistaan oo toista! —
RAGUENEAU, Cyranolle, peloissaan.
Kaikk' onko Gaskonjasta teidän ystävänne?
UPSEERIT.
On! Kaikki!
ERÄS UPSEERI, Cyranolle.
Hyvä!
CYRANO.
Herra parooni!
II UPSEERI, pudistaen Cyranon kättä. Tää käsi puristaa saako…?
CYRANO.
Herra…!
III UPSEERI. Kaikki kerrassansa: eläköön!
IV UPSEERI.
Syleillä mun suokaa teitä nyt!
CYRANO.
Oo, herra parooni!
V UPSEERI. Te kaikkein syleilyt nyt saatte ottaa vastaan!
Syleilyä.
CYRANO, tietämättä kenelle vastata.
Parooni!… ah, minä…!
RAGUENEAU.
Kaikk' ootte paroneita?
UPSEERIT.
Kaikki!
RAGUENEAU.
Tosiansa!
I UPSEERI.
Ritarikilvistämme torni tulis!
LE BRET, tulee sisään ja rientää Cyranon luokse.
Kansa
sua etsii. Kaikki ovat aivan innoissansa!
Ne eell' on, jotka yöllä kanssas oli…
CYRANO, pelästyneenä. Sinä et kai oo sanonut, mä missä olen…?
LE BRET, käsiään hykertäen.
Kyllä!
ERÄS PORVARI, tulee sisään useiden seuraamana. Marais'sta tuomme teille… koko korttelista… sulimmat kiitokset! Me ihailemme teitä, me kaikki!
Ulkopuolella oleva katu tulee täyteen ihmisiä. Kantotuoleja
ja vaunuja pysähtyy sinne.
LE BRET, hymyillen, matalalla äänellä Cyranolle.
Ja Roxane!
CYRANO, nopeasti.
Sä kysymykses heitä!
KANSANJOUKKO, huutaa ulkopuolella.
Hoi! Cyrano!
Meluava väkijoukko tunkeutuu myymälään. Tungosta. Huudahduksia.
RAGUENEAU, seisoo pöydällä.
Heh! Puoti täyttyy katsojista!
He särkee kaikki! Suuremmoista!
ERI HENKILÖITÄ, Cyranon ympärillä.
Ystäväni!…
Mun ystäväni!…
CYRANO. On niin kummaa mielestäni, ett' on näin paljon tänään ystäviä mulla!…
LE BRET, ihastuneena.
Sun suuri tekos…!
NUORI MARKIISI, kädet ojona.
Jospa tiedossa ois sulla…!
CYRANO. Vai sulla!… Sulla!… Millä ihmeen ilveilyllä mua kummastutatte…!
II MARKIISI. Ois eräs nainen, kellä ois halu… Esittäisin…
CYRANO, kylmästi. Kuka esitellä saa teidät?
LE BRET, ällistyneenä.
Mutta…!
CYRANO.
Vaiti!
KYNÄNIEKKA, kirjoitusneuvoineen, Ehkä tohtia vois tiedustella joitakuita kohtia!?
CYRANO.
Ei! Turha vaiva!
LE BRET, nykäisten häntä kyynärpäästä. Se on Théophraste Renaudot, sanoman julkaisija…
CYRANO.
Minä siitä viis!
LE BRET. … paperin, joss' on uutisia! Etkö oo sa kuullut siitä? Se on varmaan aate, jolla on tulevaisuus eessään!
RUNOILIJA, lähentyen Cyranota.
Herra…
CYRANO.
Vielä siis!
RUNOILIJA. Niin rohkea ma olen uskaltanut olla, ett' olen pentacrostikonin nimellenne runoillut…
JOKU, lähentyen.
Herra…
CYRANO.
Riittää jo!
Liikettä. Järjestäydytään. De Guiche tulee upseerien
saattamana, Cuigy Brissaille, upseerit jotka lähtivät
Cyranon mukaan ensi näytöksen alussa. Cuigy tulee
nopeasti Cyranon luokse.
CUIGY.
De Guiche!
Mutinaa. Kaikki riveissä.
Hän lie
marsalkka Gastionin puolesta…
DE GUICHE, tervehtien Cyranota. Niin, sain sen tänne tulla tuomaan teidän tiedoksenne, hän että ihaileepi suurta urhotyötä, jost' on hän kuullut…
KANSA.
Hyvä!
CYRANO, kumartaen. Siinä tuntee kai hän oman urhoutensa!
DE GUICHE. Jollei olleet myötä nää herrat olis, tuskin uskonut hän ois, ett' on se lainkaan totta!
CUIGY. Mutta nyt ei vois hän epäillä!
LE BRET, Cyranolle, joka näyttää olevan omissa ajatuksissaan.
Vaan…
CYRANO.
Vaiti!
LE BRET. Tuskin ymmärtänen, ett' annat kärsiväsi noin sä nähdä hänen.
CYRANO, vavahtaen ja suoristautuen.
Ett' annan?! Tuskani tuon esiin kaikkein nähden!?
Käy kärsimättömäksi; pullistaa rintaansa.
Saat nähdä!
DE GUICHE, jonka korvaan Cuigy on supattanut. Tämän suuren urhotyönne tähden te varmaan ylenette upseerina. — Niinkö lie, että Gaskonjasta ootte?
ERÄS UPSEERI, jylhällä äänellä.
Totta vie!
CYRANO.
Niin on!
DE GUICHE, katsoen gaskonjalaisia, jotka ovat ryhmittyneet Cyranon
taakse.
Siis totta heihin, noihin ylpeisiinkö
te kuulutte? Se joukko hupsu on…
II UPSEERI, uhkaavasti.
Vai on!
DE GUICHE. Ah, ah! Nää herrat kaikki lienevätkin heitä, kosk' eivät uhmakasta mieltään nytkään peitä?…
UPSEERI.
Niin oomme!
CARBON.
Cyrano!
CYRANO.
Kapteeni?
CARBON. Outohon on seuraan, näen, kreivi tullut. Ehkä siksi sä tahdot esitellä… tehdä tuttaviksi!
CYRANO, astuu pari askelta De Guicheä kohti, näyttää tovereitaan.
Täm' on Gaskonjan poikien joukko, meill' on kapteeni Castel-Jaloux. Ne sanovat: hupsu ja houkko on Gaskonjan poikien joukko! Vaan vaikka sen valheet saarti, se sentään on kunnian kaarti tämä Gaskonjan poikien joukko, joll' on kapteeni Castel-Jaloux.
Näkö kotkan ja kontion hampaat, jalat haikaran meillä on. Pois väistyvät konnat kuin lampaat, näkö kotkan ja kontion hampaat kun uhkaa, — kun töyhtömme häilyy ja miekkamme päivässä päilyy. Näkö kotkan ja kontion hampaat on vastustus voittamaton.
Ne sättivät moukiksi meitä, nimet öykkärin, uhmarin suo. Vaan vaikka ne sättivät meitä, ei varjoa meihin se heitä; ja jos joku hampaita näyttää, niin miekkaamme taidamme käyttää; sitä huotraansa emme me peitä, se puhdasta jälkeä luo!
Moni lemmenkateeksi tullut on vuoksemme aviomies. Ovat naiset meihin kuin hullut. Moni lemmenkateeksi tullut on siksi. Meist' uljuus hohtaa, se ei vastusta missään kohtaa! Moni lemmenkateeks' on tullut! ken oletkin, tiedä ties!
DE GUICHE, huolimattomana istuen nojatuolissa, jonka Ragueneau nopeasti on tuonut. Koruna luonansa nyt moni pitää tapaa runoilijaa. — Te ehkä siksi ryhtyisitte mun luokseni?
CYRANO.
En, kreivi! Tahdon olla vapaa!
DE GUICHE. Mun enoani, Richelieutä, miellytitte te eilen. Esittäisin teidät joskus hälle.
LE BRET, häikäistynä.
Ah! Suuri Luoja!
DE GUICHE. Kuulin, että näytelmänkin te ootte tehnyt?
LE BRET, kuiskaa Cyranolle. Ah, jos "Agrippines" hänkin sais kuulla!
DE GUICHE.
Lukekaa se hälle!
CYRANO, kiusausta tuntien, hiukan ihastuneena. Tosiaankin, jos…
DE GUICHE. Hän on mestari. Hän runon tekijälle voi monet neuvot antaa. Korjata hän voisi…
CYRANO, jonka kasvot ovat heti synkenneet. Oh, mahdotonta, kreivi! Min' en muuttaa soisi ees yhtä pilkkua…
DE GUICHE. Vaan hyvä maksamaankin hän on, jos joku runo häntä miellyttää.
CYRANO. Mut aina parhaimmaksi palkakseni jää se, ett' oon tyytyväinen, itsellein kun luen mä sitä, minkä ensin runopukuun puen.
DE GUICHE.
Te ootte ylpeä!
CYRANO.
Sen huomaatteko tekin!
GASKONJALAIS-SOTURI, tulee miekkaansa pistettyinä lakkeja, joissa on rikkinäiset töyhdöt ja jotka ovat tahrautuneita. Kas, Cyrano! Kas, niitä, joita höyhennitte, te eilis-iltana näin paljon köyhennitte: nää hatut, töyhdöt ovat pakenijain…
CARBON. Sekin on sotasaalis!
LÄSNÄOLIJAT, nauraen.
Ah! Ah! Ah!
CUIGY. Kai senkin herran sisua kirveltänee tänään jonkun verran, ken järjesti tuon leikin!
BRISSAILLE.
Kukahan se lie?
DE GUICHE.
Se olen minä.
Nauru taukoaa.
Tahdoin hiukan opettaa
erästä riimiseppää… juoppoa…
Kiusallinen äänettömyys.
SOTURI, hiljaa Cyranolle, näyttäen saalistaan. Vaan mitä me näillä teemme?
CYRANO, ottaen miekan, jossa päähineet ovat, antaa niiden liukua De Guichen jalkoihin, tekee kunniaa. Ehkä herra kreivi vie ne ystävilleen! Olkaa hyvä, ottakaa!
DE GUICHE, nousee, jyrkästi.
Mä lähden. Kantajani tänne!
Cyranolle, rajusti.
Sanokaahan…
CYRANO.
No!
ÄÄNI, kadulla, huutaen.
Kreivin kantajat!
DE GUICHE, joka on saanut itsensä hillityksi, hymyillen. On kirja, jolla on nimenä "Don Quichotte". Te ette ehkä sitä oo lukenut?
CYRANO. Oon kyllä. On kuin oma suku siin' esiintyisi!
DE GUICHE.
Niinpä ajatelkaa…
KANTAJA, tulee taustalle. Täällä on kantotuoli.
DE GUICHE.
… tuulimyllyseikkailua!
CYRANO, kunniaa tehden.
Sen muistan aivan hyvin: kolmastoista luku.
DE GUICHE.
Kun sellaisia vastaan alkaa taistelon…
CYRANO.
Nyt luulen, herra kreivi, osuneenne harhaan…
Kai tuulihattuin kanss' en käy mä kamppailua?
DE GUICHE. … hän aivan arvaamattaan myllyn siiven päällä voi lentää rapakkoon!…
CYRANO.
Tai suoraan tähtitarhaan!
De Guiche lähtee. Nähdään hänen nousevan kantotuoliin. Hänen mukanaan tulleet herrat menevät myöskin, supattaen. Le Bret saattelee heitä. Kansanjoukko poistuu.
VIII KOHTAUS
CYRANO, LE BRET, Gaskonjalais-soturit, jotka ovat asettuneet oikealle ja vasemmalle ja joille tuodaan juotavaa ja syötävää.
CYRANO, tervehtien pilkallisesti lähteviä, jotka eivät uskalla vastata tervehdyksiin. Hyvästi, herrat!
LE BRET, palaa saattamasta, murheissaan, kohauttaen käsivarsiaan.
Kyll' on siinä koreutta…
CYRANO.
Ma arvaan, että nyt taas moitit!…
LE BRET.
Niin, sa parhaan
suot tilaisuuden aina käsistäsi luistaa.
Sä liiottelet.
CYRANO. Niinkö?! Liiottelen! Mutta sit' enhän kielläkään!
LE BRET, riemuiten.
Ah!
CYRANO. Sun vain sopii muistaa, ett' esimerkki muille on tää liiottelu, ja mulle periaate — eikä mikään lelu!
LE BRET. Soturikorskeutes jos joskus jäädä soisit, niin suureen maineeseen ja arvoon nousta voisit.
CYRANO. Kai turvaks' etsittävä mun ois joku, kellä on valtaa; murattina sitten kiemurrellen omatta voimattaan niin päästä vähitellen vois ylöspäin! Ei, kiitos, niin ei menetellä voi koskaan kunnon mies! Tai ehkä runoin somin mun pitäis ylistää mies kaikkein arvottomin, ken kultaa antais? Narriks tulla vähin erin, ett' ehkä nauramaan sais jonkun ministerin? Ei, kiitos! Taikka ehkä vatsaa jumaloiden ja valtain porstuvissa aina pokkuroiden mun olis näytettävä, miten voittaa pelin voi kontaten ja kulkein nöyrin, köyrin selin? Ei, kiitos! Liehakoida siksi mun kai pitäis, ett' itselleni siitä oiva laiho itäis? Ei, kiitos! Ajatella: tuo on mustan-musta, ja hälle tuhlata suloista suitsutusta! Ei, kiitos! Tungeksia ylemmäksi yhä, niin ett' on viimein pikku suuruus, tekopyhä! Tai purjehtia eespäin pulskin runoriimein, ett' ehkä vanhat naiset hymyn soisi viimein? Ei, kiitos! Runoistansa maksaa De Sercylle, hän että painatuksen arvon soisi niille? Ei, kiitos! Olla paavi niiden, jotka aina on kapakoissa, — niiden, joit' ei järki paina? Ei, kiitos, ei! Sen sijaan, että kannustimen runoiluun etsis, hakee runollensa nimen? Ei, kiitos! Kurjille vain näyttää neron voimaa, pelätä, että joku kynäniekka soimaa; alati aatteissansa käydä anomaan: "kun kerran nimensä sais 'Ranskan Sanomaan'!" Ei, kiitos! Punnita, mi hyvin kannattaisi, mist' anomuksiin aina parhaan sanan saisi, ja ajatella, että — sitä toivotteko! — vierailut hauskempia on kuin runon teko? Ei, kiitos! Ei! Ei! Ei! Vaan laulaa, unelmoida ja naurain käydä, yksin, vapaa olla voida, terästä katseessa ja sointuvana ääni ja töyhtö liehumassa päällä pystyn pääni; mist' asiasta hyvään taistoon vaatia tai kaikki leikiks' ottaa, laulu laatia! Työss' olla pyrkimättä kunniaan tai muuhun, mutt' aatoksissaan tehdä retki vaikka kuuhun! Vain sitä kirjoittaa, mi lähtee sydämestä, ja olla iloinen myös aivan vähäisestä: kukista, hedelmistä, lehdistäkin, jos ne antimia on sun oman puistikkos! Jos silloin sattuu, että mainetta saat niittää, ei ketään Cesaria tarvitse sun kiittää, et ole loinen, joka nousee toista pitkin, on omaa työtäsi, jos kauas pääsisitkin; parempi loitota kuin käydä lähetyksin, ja paras pyrkiä on yksin — aivan yksin!
LE BRET. Niin, aivan yksin! Hyvä! Mutta kaikki vastaan jos ovat! — Mikä hitto antoi oikeastaan tuon taidon sulle: kaikki vihamielisiksi itselles saada?
CYRANO. Kai sen taidon sain ma siksi, ma etten ystäväksi tahdo teidän lailla jokaista, jost' en tiedä, vaikk' ois mieltä vailla. Ei, tervehdyksenäni aina, Herra ties, ma huudan mieluisammin: uusi vihamies!
LE BRET.
Oh, tuo on erhettä!
CYRANO. Se on mun vikojani. Miellyttämättä olla on mun ilonani. Mä pidän siitä, että mua vihataan! Jos tietäisitte, kuinka hyvä kulkuaan on tehdä väkipuukon välkkyessä surmaa, ja kuinka mieltä nostaa, huvittaa ja hurmaa, kun viha, kademieli lauluansa laulaa! — Nuo hupsut ystävät, joill' aina itseänne te ympäröitte, on kuin röyhelö, mi kaulaa mukamas koristaapi teidän mielestänne, vaan joka tekee siitä naisellisen, hennon, pois peittäin miehevyyden reimakkaan ja rennon; se mukava on kyllä — sit' ei kiellä kukaan! — vaan pään se häilyä suo kaikkein tuulten mukaan. Kun Viha kylvää tielle kylmyyttään ja jäätään, mies uljaastipa silloin pystyyn nostaa päätään: ja joka kerta kun saan vihamiehen uuden, mä lisääntyvän tunnen voiman, joustavuuden. Kun kaulukseksesi saat vihan, tiedät työs: se tautavalle lie, mut sädekehä myös!
LE BRET, hetken hiljaisuuden jälkeen, ottaen Cyranon käsivarren kainaloonsa. Voit jatkaa äänekkäästi turhaa juttelua, vaan hiljaa myönnä, että hän ei lemmi sua!
CYRANO, kiivaasti.
Oh! Vaiti!
Hetki sitten on Christian tullut. Hän on liittynyt gaskonjalaisten joukkoon, mutta kun nämä eivät ole ruvenneet haastelemaan hänen kanssaan, on hän lopuksi istuutunut erään pöydän ääreen, johon Lise tuo hänelle syötävää.
IX KOHTAUS
CYRANO, LE BRET, Gaskonjalais-soturi, CHRISTIAN DE NEUVILLETTE.
ERÄS UPSEERI, istuu taustalla pöydän ääressä, lasi kädessä.
Cyrano!
Cyrano kääntyy.
Te kerrotteko?
CYRANO.
Kyllä.
Jatkaa hiljaa keskustelua Le Bret'n kanssa.
UPSEERI, nousee ja kävelee etualalle.
Hän kertoo taistelustaan. Hyvin opettavaa
se sille on…
Pysähtyy Christianin pöydän ääreen.
… ken vasta aakkosia tavaa!
CHRISTIAN, nostaen päätään.
Häh? Aakkosia?
II UPSEERI. Pohjoisseudun raihnaiselle alottelijalle!
CHRISTIAN.
Mi… mitä? Kuinka? Kelle?
I UPSEERI, pilkallisesti. On hyvä teidän tietää: tääll' ei hymyilyllä, ei liikkeell', eleellä saa erääst' asiasta huomauttaa…
II UPSEERI. Niinpä niin, ma sanon teille suoraan: hirttäyneen talossa ei viittaustakaan nuoraan!
CHRISTIAN.
No, mikä asia se on?
II UPSEERI, pelottavalla äänellä.
Hst! Katsokaahan!
Koskettaa salaperäisesti kolme kertaa nenäänsä.
Te ymmärrättekö?
CHRISTIAN.
Se on…
III UPSEERI.
Hst! Sanomasta
ma varotan…
Näyttää Cyranota, joka juttelee taustalla Le Bret'n kanssa.
Tai muuten hänen kanssaan voitte
te saada tekemistä!
IV UPSEERI, joka, sill'aikaa kuin Christian oli edellisiin kääntyneenä, on tullut istumaan hänen pöydälleen. Kuoliaina maahan äskettäin kaatui kaks, kun nenä-ääntä kuuli hän heidän puheessaan ja pilkaksi sen luuli.
V UPSEERI, kumealla äänellä; — ilmestyy pöydän alta, johon on ryöminyt nelinkontin. Niin, parhaaks ehkä tekin nyt jo arvioitte, ettette sinnepäin tee pientä viittaustakaan!
VI UPSEERI, pannen kätensä hänen olkapäälleen. Yks aivastus, yks ele liikaa on, sen takaan: jos nenäliinan otan, kohta tuossa makaan!
Hiljaisuus. Kaikki hänen ympärillään, käsivarret ristissä rinnalla, häntä katsellen. Hän nousee ja menee Carbem de Castel-Jaloux'n luokse, joka keskustelee erään upseerin kanssa eikä ole mitään kuulevinaan.
CHRISTIAN.
Mun kapteenini!
CARBON, kääntyen ja mitellen häntä katseillaan.
Herra?
CHRISTIAN. Siltä hieman näyttää, nää herrat että liian suurta suuta käyttää, ja että etelässä…
CARBON. Pohjoismaista verta kun teiss' on, näyttäkää nyt uljuuttanne kerta!
Kääntää hänelle selkänsä.
CHRISTIAN.
Mä kiitän.
I UPSEERI, Cyranolle.
Kertoahan lupasitte.
KAIKKI. Niin, niin! Kertokaa!
CYRANO, astuen heitä kohden.
No, hyvä!
Kaikki siirtävät istuimiaan lähemmäksi, ryhmittyvät hänen ympärillensä, kurottavat kaulojaan. Christian on asettunut hajareisin eräälle tuolille.
Roskakansaa kohti mä yksin lähdin. Kuu niin loistavana hohti, se öisen seudun peitti kultasäteisiin. Se välkkyi niinkuin kellon taulu. Silloin näen, ett' on kuin kelloseppä saapuis kiirehtäen ja tumman pilven käteens' ottain tahtois poistaa pois pienimmätkin pilkut. Se ei voinut loistaa. Kuin säkiss' olin. Oikein kulku teki tenää. Vie hitto! Tuskin enää näki…
CHRISTIAN.
Omaa nenää.
Hiljaisuus. Kaikki nousevat hitaasti, katsovat Cyranota
kauhistuen. — Cyrano on keskeyttänyt puheensa typertyneenä.
Odotusta.
CYRANO.
Ken on tuo mies?
ERÄS UPSEERI, hiljaisella äänellä.
Hän tänään kuuluu tulleen.
CYRANO, astuen askeleen Christiania kohti. Vai niin? Tänään?
CARBON, hiljaisella äänellä.
Nimeltään Christian de Neuvillette.
CYRANO, vilkkaasti; pysähtyen.
Ah, hyvä…
Hän kalpenee, punastuu, tekee jälleen liikkeen
hyökätäkseen Christianin kimppuun.
Minä…
Sitten hän hillitsee itsensä ja sanoo tukahdutetulla äänellä.
Hyvin hyvä…
Alkaa uudestaan kertoa.
Askelet…
Ääni raivoa väristen.
Niin, piru vieköön!
Jatkaa tavallisella äänellä. Kaikki ihmeissään; istuutuvat jälleen toisiaan katsellen.
Sanoin: siinä pimeässä ma saatoin aatella, ett' olin rientämässä jotakin suurta herraa vastaan; että saisin ma…
CHRISTIAN.
Pitkän nenän!
Kaikki nousevat, Christian heilutteleikse tuolillaan.
CYRANO, tukahtuvalla äänellä. Kunnon vihamiehen. Tai mä että rungon ynnä kuoren väliin taisin nyt pistää…
CHRISTIAN.
Nenäni…
CYRANO, pyyhkien hikeä kasvoiltaan. Ei! Miekkani! Niin sai mun kuvittelu valtaansa! — No, aattelin: mies Gaskonjan käy aina eespäin kumminkin! Ma kuljen, kunnes tunnen…
CHRISTIAN.
Nenäpiuvin!
CYRANO. … että ma olen…
CHRISTIAN.
Nenätysten!
CYRANO, hypähtäen Christiania kohti.
Tuhat pentelettä!
Kaikki kiiruhtavat katsomaan. Christianin luokse
saavuttuaan Cyrano hillitsee itsensä ja jatkaa.
… ma olen aivan liki sataa juopunutta,
ja tunnen viinan tuoksun…
CHRISTIAN.
Nenässäni!
CYRANO. Mutta kun eespäin ponnistan, pää painuneena, niin…
CHRISTIAN.
Vaan nenä pystyssä!
CYRANO, kalpeana; hymyillen. … niin miekan iskemiin heit' oitis sortuu kaksi. Pian kolmannenkin ma kaadan. Silloin saan ma iskun: paf! Vaan senkin ma torjun, vastaten…
CHRISTIAN.
Tshäh!
CYRANO, jyrkästi.
Tuhat tulimaista!
Pois kaikki!
I UPSEERI.
Tuoss' on jotain jalopeuranlaista!
CYRANO.
Pois! Haastella ma tahdon tämän miehen kanssa!
II UPSEERI.
Hiis vieköön! Hänestä hän tekee hakkelusta!
RAGUENEAU.
Mi… mitä!
II UPSEERI.
Munakkaaseen teille!
RAGUENEAU.
Tosiansa
ma kalpenen ja tunnen kummaa voipumusta!
Ma taivun kokoon niinkuin servietti!
CARBON. Paras on meidän mennä.
III UPSEERI. Varmaan Cyrano ei jätä ehyttä paikkaa häneen.
IV UPSEERI.
Oikein pelkään tätä!
I UPSEERI.
Tää kamalaa on.
II UPSEERI, sulkien oikeata sivuovea.
Niinpä tiedät pitää varas!
He ovat kaikki poistuneet, kuka taustalle, kuka sivuille, jotkut portaita myöten. Cyrano ja Christian jäävät vastatusten ja katsovat hetkisen toisiaan.
X KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN.
CYRANO.
Käy syliini!
CHRISTIAN.
Te, herra…
CYRANO.
Hyvä!
CHRISTIAN.
Niinkö!? Vaan…
CYRANO.
Oh! Oikein hyvä. Pidän sinusta!
CHRISTIAN.
Vaan…
CYRANO. Saan kai syleillä?
CHRISTIAN.
Niin, mutta!…
CYRANO. Etkö sitä tiedä: oon hänen veljensä!
CHRISTIAN.
Siis kenen?
CYRANO.
Hänen!
CHRISTIAN. Kuka se hän on?
CYRANO.
Niinkuin et sä sitä tietäis muka!
Roxane!
CHRISTIAN, rientäen hänen luokseen.
Ah, taivas! Veli!?
CYRANO. Harhaan sua viedä en tahdo. Serkku olen. Lapsuudesta asti me niinkuin sisarukset oomme olleet.
CHRISTIAN.
Miten?…
Hän ehkä…?
CYRANO.
Kertoi kaikki? Vallan varmimmasti!
CHRISTIAN.
Hän mua lempiikö?
CYRANO.
Kenties!
CHRISTIAN, tarttuen hänen käsiinsä. Oon onnellinen, kun teihin tutustuin!
CYRANO. No, onpa sanominen, se tunne että syntyi aivan pikimiten!
CHRISTIAN.
Ah, anteeksi!
CYRANO, katsoen häntä ja pannen käden hänen olalleen.
Hän kaunis on, ei kieltää saata!
CHRISTIAN.
Teit' ihailemasta en milloinkaan voi laata!
CYRANO.
Vaan nenästäni äsken…
CHRISTIAN. Tuskaa mulle tuottaa sit' aatella!
CYRANO. Roxane tän'iltana jo vuottaa kirjettä sulta!
CHRISTIAN.
Mua onnetonta!
CYRANO.
Mitä?!
CHRISTIAN.
Mun hukka perii, jollen vaiti pysy!
CYRANO. Sitä en ymmärrä!
CHRISTIAN.
Mä olen tyhmä!
CYRANO.
Etpä vainkaan!
Ei tyhmä koskaan myönnä tyhmä olevansa.
Ja mitä letkauksia äsken sulta sainkaan!
CHRISTIAN.
Niin, kyllä puhua ma osaan miesten kanssa!
Ja äsken! Oli kuin ma taistoon käynyt oisin!
Vaan naisten kanssa! Ei! On silloin kaikki toisin!
Oh! Heidän katseensa, kun kuljen, lupaa mulle…
CYRANO. … niin paljon hyvää. Ja kun seisot, syämet sulle vain sykkää!
CHRISTIAN. Ei! En ole vielä milloinkaan kyennyt lemmestä — sen myönnän! — puhumaan!
CYRANO. No, puhumisen lahja mulle kyll' on suotu, kun hiukan kauniimmaksi vain ma oisin luotu.
CHRISTIAN.
Kun osais kieltään oikein kaunihisti käyttää!
CYRANO.
Kun ohikulkeissaan vois kauniit kasvot näyttää!
CHRISTIAN. Roxane on vaativainen, ehkä piankin hän tuntis pettyneensä!
CYRANO, katsoen Christiania. Ah, jos olisin sun kasvos saanut!
CHRISTIAN, epätoivoisena. Mulla edes hiukan jos ois puhetaitoa!
CYRANO, äkisti. Nyt tiedän! Kohtalos sa minuun liität. Sin' oot kaunis, mutta minä taas osaan puhua. Niin, ollen ystävinä, kaks miestä aivan hyvin tulla sankariksi voi yhteen romaaniin.
CHRISTIAN.
En tajua…
CYRANO.
Ma sulle
jo ennakolta laadin puheet valmihiksi.
Sä sitten sanelet…
CHRISTIAN.
Siis ehdotat sa mulle?…
CYRANO.
Roxane ei sillä tavoin pettyneeksi tulle!
Me yksin voimin sinuun suostutamme hänet.
No, mitä sanot? Saako nahkatakkimies
sinulle taitoansa tarjota kenties?
CHRISTIAN.
Vaan, Cyrano!…
CHRISTIAN. Varmaan ymmärtänet, mä, että…
CYRANO. Epäröit ja pelkäät, ehkä luullen, hän että myöhemmin, sua joskus yksin kuullen, taas sulle kylmenee. Ei hätää! Onni myötä on meillä! Mitäs sanot? Tehdään yhteistyötä!
CHRISTIAN.
Sun silmäs säihkyvät.
CYRANO.
No, ruvetaanko?
CHRISTIAN. Sua siis huvittaisi?…
CYRANO, hurmaantuneena.
Niin.
Hillitymmin.
Se huvittaisi mua!
Tämmöinen runoniekkaa huvittaa, jos ketään!
Jos suostut, toistamme me silloin täydennetään
Ma seuraan varjossa, kun polkuas sa polet,
mä henkevyytes oon, sa kauneuteni olet!
CHRISTIAN.
Vaan kirje, joka minun pitäis lähettää!
En osaa…
CYRANO.
Valmis on se.
Ottaa esiin kirjoittamansa kirjeen.
Ota kirje tää!
CHRISTIAN.
Vaan kuinka?…
CYRANO.
Osote vain lisää, sillä hyvä.
CHRISTIAN.
Ma…
CYRANO.
Lähetä se! Hän on siihen mielistyvä.
Se hyvä on!
CHRISTIAN.
Sull' oli?…
CYRANO. Taskuissamme meillä on kirjeit' aina. Kelle? Mene tiedä! Heillä on yhtä se, ett' ovat unten lainaa. Meitä he eivät tunne; emme tunne mekään heitä! Nää kirjeet lapsia on runohaaveiluni. Todellisuudeksi nyt kerran muuta uni! Tää ota! Heitän näitä lentoon sattumoisin, sun niille antavan nyt osotteen ma soisin. No, ota! Nähdä saat, siin' ett' on tulisuutta ja voimaa, lentoa, ja runon soinnukkuutta!
CHRISTIAN.
Vaan eikö siinä ole jotain muutettavaa?
Hän muuten ehkä huomaa, kun hän kirjeen avaa,
se ettei ole hälle!
CYRANO.
Ei! Se sopii kyllä!
CHRISTIAN.
Niin, mutta!…
CYRANO.
Usko minuun, eikä mitään muttaa…
Näet: lempi itseens' aina kaikki sovelluttaa!
CHRISTIAN.
Ah, ystäväni!
Syleilee Cyranota. Jäävät syleilyasentoon.
Xl KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN, Gaskonjalaiset, Muskettisoturi, LISE.
ERÄS UPSEERI, ovea raottaen.
Kuolon hiljaisuus!… En… en…
en tohdi katsoa!
Pistää päänsä ovesta.
Häh? Mitä!?
KAIKKI SOTURIT, tulevat sisään ja näkevät Cyranon ja Christianin
syleilevän toisiaan.
Oh!
ERÄS SOTURI. Se oli… se oli merkillistä!
Yleinen hämmästys.
MUSKETTISOTURI, pilkallisesti.
Nähkääs!
CARBON. Apostoli ei olisi lempeämpi. Toisen korvan kääntää hän kaiketi, jos toiselle lyöt häntä!
MUSKETTISOTURI.
Ääntää
nyt muutkin uskaltaa!
Kutsuu Lisen luokseen; voitonriemuisella äänellä.
Heh! Lise! Saat kuulla pian,
kun perinpohjin nolaan pöyhkän kerskailijan!
Nuuskii.
Hhm! Täällä tuoksuu.
Menee Cyranon luo ja katselee hävyttömästi hänen nenäänsä.
Teillä lienee hyvä haisti.
Mikähän täällä tuoksuu?
CYRANO, antaen hänelle korvapuustin.
Kaihan naudanpaisti!
Iloa. Soturit ovat saaneet takaisin entisen Cyranonsa. Riemuissaan he tekevät kuperkeikkoja.
KOLMAS NÄYTÖS
ROXANEN SUUDELMA.
Pieni aukea Marais'n korttelissa. Vanhoja taloja. Katuperspektiivejä. Oikealla Roxanen talo ja hänen puutarhansa muuri, jota peittää tiheä lehvistö. Oven yläpuolella ikkuna ja parveke. Sisäänkäytävän edessä penkki.
Muratti kiertää muuria, jasmiinit köynnöstävät parveketta.
Penkin ja muurista ulontuvien kivien avulla voi helposti kiivetä parvekkeelle.
Vasemmalla, vastapäätä, samantyylinen tiilistä ja hiekkakivestä rakennettu talo ulko-ovineen, jonka kolkuttimeen on kääritty pellavakangasta niinkuin kipeän sormen ympärille.
Esiripun auetessa SEURALAISNAINEN istuu penkillä. Roxanen parvekkeen yläpuolella oleva ikkuna on auki.
Seuralaisnaisen lähellä seisoo RAGUENEAU jonkunlaiseen livreaan puettuna; hän lopettaa par'aikaa kertomusta, pyyhkien silmiään.
I KOHTAUS
RAGUENEAU, Seuralaisnainen, sitten ROXANE,
CYRANO ja kaksi SOITTAJAA.
RAGUENEAU. … Lise karkas "urhoineen"… se loppu tuli virteen. Mä, rutiköyhänä ja yksin, menin hirteen ja jätin mailman… Niin, vaan — nähkääs! — siihen juoksi monsieur de Bergerac; hän köyden katkaisi ja minut toi — niin hän sen pulman ratkaisi! — taloudenhoitajaksi orpanansa luoksi.
SEURALAISNAINEN.
Vaan mitkä olla voi syyt kovan kohtalonne?
RAGUENEAU. Lise sotureita lempi, minä puolestani runoilijoita… Niin, niin… Siinähän ne on, ne syyt… Minkä jätti Mars, Apollo puhtaaks pani. Se — ymmärrätte kai! — ei vienyt kauaakaan.
SEURALAISNAINEN, nousee, huutaa avoimeen ikkunaan päin.
Roxane! On kiire! Tulkaa! Meitä ootetaan.
ROXANEN ÄÄNI ikkunan lävitse.
Ma tulen. Vaipan otan olkapäille vaan!
SEURALAISNAINEN, Ragueneaulle, näyttäen hänelle vastapäätä olevaa ovea. On aikomuksenamme mennä nyt vain tuonne Clomiren luokse, kadun yli. Siellä tänään on puhujalla meille esitettävänään uus, hauska aihe: "Mikä Hellyyden on luonne!"
RAGUENEAU.
Hellyyden? Niinkö?
SEURALAISNAINEN, veikeästi.
Niin!…
Huutaa ikkunaan.
Roxane, jo rientäkää
tai puhe Hellyydestä kuulematta jää!
ROXANEN ÄÄNI.
Ma tulen.
Kuuluu lähestyvää kielisoitinten rimputusta.
CYRANO, ulkopuolella laulaen.
La! la! la!
SEURALAISNAINEN, hämmästyneenä.
Oi, soitetaanko meille?
CYRANO, tulee kahden luuttuja kantavan soittajan seuraamana. Sä hölmö, etkö tiedä, mitä merkitsee, kun jonkun nuotin eessä risti on tai b?!
I SOITTAJA, ivallisesti.
Musiikin ongelmat siis selvillä on teille?
CYRANO. Ken oppilas on ollut vanhan Gassendin, hän osaa soittaakin, sen tietänet!
SOITTAJA, soittaen ja laulaen.
La! laa!
CYRANO, temmaten häneltä soittimen ja jatkaen säveltä.
La! laa! Ma jatkan itse. Vaiti! Kuunnelkaa!
La! la! La! la!
ROXANE, näyttäytyen parvekkeella.
Te siellä?
CYRANO, laulaa, jatkaen entistä säveltä.
Minä, aivan niin!
Mä tervehtimään teitä, serkku, saavuin tänne,
niin, teitä sekä kukkasry-yh-mi-i-änne!
ROXANE.
Ma tulen!
Poistuu parvekkeelta.
SEURALAISNAINEN, soittajia osottaen.
Mistä ovat soittajanne nämä?
CYRANO. Ne d'Assoucylta voitin vedonlyönnissä mä. Kun hänet tapasin, niin hetken väittelimme me kieliopista. Nuo herrat junkkarimme, nuo heittiöt, jotk' aina häll' on seuranansa, valmiina rämpyttämään soittokoneitansa, hän silloin huomasi ja sanoi touhuissansa: "No, lyödään vetoa! Jos ootte voittajani, niin päivän saavat soittaa teille soittajani!" Me löimme vedon. Mutta tieshän kuinka kävisi. hän vääräss' oli, tietysti, ja siis hän hävisi. Siks kunnes ratansa on Phoibos kiertänyt, on kintereilläni nuo soittoniekat nyt, jos vaikka minne menen, vaikka mitä teen, he sitä todistamass' ovat soittoineen. Se ensin hauskaa oli, nyt jo uuvuttaa. Soittajille. Hei, kuulkaa! Menkää, Montfleurylle soittakaa. Soittajat alkavat poistua… Seuralaisnaiselle. Ma neidiltänne tulin taaskin kuulemaan — Poistuville soittajille. Valitkaa kappaleenne aivan mielin määrin, kun kauan soittanette hälle vain ja — väärin! Seuralaisnaiselle. … viel' onko sydämensä tunteet ennallaan ja yhä ystävänsä oiva, moitteeton, kuin tähän asti.
ROXANE, tullen rakennuksesta. Ah! Hän on niin kallis mulle; niin kaunis, herttainen, niin nerokas hän on!
CYRANO, hymyillen.
Christianko nerokas?…
ROXANE. Niin, verroille ei tulle ees teidän älynne!
CYRANO. No niin, en vertailulle ma pyrikään!
ROXANE. Kuin hän ei kukaan haastaa voisi tuot' turhaa kaunista, jot' ilman elo oisi niin tuiki ilotonta. Mutta toisinaan hän hajamielinen on, hänen sivultaan Runotar väistyy. Sentään aina sanoissaan hän suuremmoinen on!
CYRANO, epäillen.
Oh, niinkö lie?
ROXANE. En tiedä, miks kauneus teist' ei koskaan järjen seuraa siedä, miks kaunis muka ei myös viisas olla voi!
CYRANO.
No, sydämestäänkö hän teille tarinoi?
ROXANE.
Se sana täss' ei sovi lainkaan!
CYRANO.
Kirjoittaako?
ROXANE.
Paremmin: runoilee! Oi, koskaan kuulla saako
tän kauniimpaa:
Lausuen.
"Kun, armas, otat sydämeni,
niin yhä enemmän se jää mun omakseni!"
Voitonriemuisena.
Se eikö ihanaa?!
CYRANO.
Pyh!
ROXANE.
Entä sitten tää:
"Jos sydämeni tahdot tuskilta sä säästää,
niin omas mulle suo, se kärsimästä päästää."
CYRANO. On liikaa joskus, toiste taaskin vaille jää, vaan liekö koskaan oikein täsmälleen!
ROXANE, jalkaa polkien.
Oi, elkää mua kiusatko! — Ah, tiedän: herra serkku pelkää, on mustasukkainen…
CYRANO, hätkähtäen.
Minäkö?…
ROXANE. Maineestanne runoilijana! Niin! — Vaan pahaks' ette panne, jos vielä erään kauniin kohdan teille luen: "Oi, lennä, kaipuuni, luo armaan kohoutuen! Jos voisin suudelmia näin mä lähettää, lukisit huulillas sa kaikki sanat nää!"
CYRANO, tahtomattaan hymyillen mielihyvästä.
He, he, tuo laatuun käy!…
Entiseen tapaan halveksuen.
Hm!… Jotenkuten luistaa!
ROXANE.
Ja tää…
CYRANO.
Noin voitteko kaikk' ulkoa te muistaa?
ROXANE.
Voin, aivan kaikki!
CYRANO, viiksiään vääntäen,
Sepä imartelevaa!
ROXANE.
Hän mestari on!
CYRANO, vaatimattomasti
Mestariko?!
ROXANE, päättävästi. Juuri niin, hän mestari on!
CYRANO, kunniaa tehden.
No, kai täytyy tunnustaa!
SEURALAISNAINEN, joka oli mennyt yläkertaan, tulee vilkkaasti. De Guiche! Cyranolle, työntäen häntä taloa kohti. Te menkää!… sillä jos te näkyviin nyt jäätte, jos hän teidät neidin luona kohtaa, se hänet kukatiesi voisi silloin johtaa…
ROXANE, Cyranolle. … sen ymmärtämään, jota muilta vielä salaan! Hän mahtava on, lempii mua, saattais siksi mun vuokseni hän käydä vaikka julmuriksi!
CYRANO, mennen taloon.
Niin, niin! Ma menen kyllä. Ehkä kohta palaan!
De Guiche tulee.
II KOHTAUS
ROXANE, DE GUICHE, Seuralaisnainen, syrjässä.
ROXANE, De Guichelle, kumartaen.
Oon lähdössä.
DE GUICHE. Jäähyväisille tulin. Tiellä ma olen…
ROXANE.
Mihin?
DE GUICHE.
Sotaan. Lähden tänään vielä.
ROXANE.
Ah!
DE GUICHE. Käskyn sain. Arras nyt juuri, tähän aikaan on saarrettu.
ROXANE.
Oh! Niinkö?!
DE GUICHE. Niin. Vaan tuskin saikaan tää tieto lähdöstäni suruiseksi teitä!
ROXANE.
Oh!
DE GUICHE. Toisin minun on… ja tuskaani en peitä: teit' enään näänkö? milloin? — Ehkä kerrottiin jo teille, ett' on minut tehty everstiksi?
ROXANE, välinpitämättömästi.
Ma onnittelen.
DE GUICHE.
Kaartin rykmenttiin.
ROXANE, rävähtäen. Vai niin, vai kaartin!?
DE GUICHE. Kaartin, niin, — sen, jossa palvelee suursuinen serkkunne… Ah, koston kohdannee hän siellä viimeinkin!
ROXANE, kauhtuneena.
Siis kaarti lähtee mukaan?
DE GUICHE, nauraen.
Tietysti, rykmenttini!
ROXANE, vaipuen istumaan penkille, itsekseen.
Oi, Christian!
DE GUICHE.
Mik' on?
Te voitte pahoin?
ROXANE, hyvin liikutettuna. Ei… tuo äkkitieto vaan… tuo sotaanlähtö koski kovin mieleheni… kun lähtee sotaan hän, ken sai mun sydämeni…
DE GUICHE, hämmästyneenä ja ihastuneena. Oi, ensi kertaa teiltä moista kuulla saan nyt, lähdön päivänä!
ROXANE, ääntään muuttaen ja viuhkaansa leyhyttäen. Siis kosto armoton mun serkkuani vuottaa?…
DE GUICHE, hymyillen. Teille kallis on hän varmaankin?
ROXANE.
Ei suinkaan!
DE GUICHE. Useemmin kun kukaan, hän käynee täällä?
ROXANE.
Harvoin.
DE GUICHE. Aina nykyään hän seurassa on erään upseerin… kas vaan, en muista nimeä… Neuvill… Na…
ROXANE.
Näöltään
te hänet tuntenette. Pitkä?
DE GUICHE.
Vaalea ja…
ROXANE.
Hiusväri kellertävä?
DE GUICHE.
… kaunis…
ROXANE.
Tosiaan!
DE GUICHE. .. vaan tyhmä…
ROXANE. Saattaa ehkä näyttää siltä! Ääntään muuttaen. Mutta. kostonne Cyranolle! Sota olla voi ei kosto hälle, joka sotaa jumaloi! Ma koston kuolettavan tiedän.
DE GUICHE.
Minkä?
ROXANE. Konsa muut sotaan lähtee, hän ja joukko-osastonsa Pariisiin jättäkää! Te kaartin komentaja nyt oottehan! — On hälle kovin kosto tää: hän vaaraan pääse ei, vaan turvaan tänne jää!
DE GUICHE.
Ah, moista keksiä voi yksin naisen vaisto!
ROXANE. Te katsoisittepa tuon koston kohdannutta: hän surren raivois… hän ja hänen ystävänsä, kun riistettäisiin heiltä täten vaara, taisto!
DE GUICHE, mennen lähemmäs Roxanea. Siis hiukan rakastatte mua! Roxane hymyilee. Kun te noin mun kostoaikeisiini yhdytte, niin voin sen lemmen merkkinä kai pitää?
ROXANE.
Voitte.
DE GUICHE, näyttäen sinetöityjä kirjeitä.
Tässä
on käskykirjeet… joukoilleni lähtemässä.
Muut lähtevät, vaan yks pysähtyy lähdössänsä..
Ottaa yhden erilleen.
gaskonjalaisten…
Panee sen taskuunsa.
Nyt se satimeensa juoksi!
Nauraen.
Ah, hah, hah! Cyrano!… Se tappelija-kukko!
— Te teette tepposia!…
ROXANE, katsoen häneen.
Joskus, leikin vuoksi!
DE GUICHE, aivan lähellä Roxanea. Te minut lumoatte. Kuulkaa, tänään ois mun lähdettävä. Ah, ken lähteä nyt vois, kun teille tuskaa tuo se… Ah, niin! Tosiansa! On liki kapusiinein luostari… se tuolla on Orleansin kadulla; sen aikoinansa perusti Atanasius. Sen portin lukko ei maallikoille aukee,… mutta ehkä saan ma piilopaikan siellä. Voivat hihaan kaavun mun isät pistää, niihin mahtuu. Enoani he pelkää, Richelieutä, niin ett' ovat kuolla, ja kenties saan ma siksi heidät auttamaan… — Mun luullaan lähteneen, ma naamiossa saavun. Mä päiväks jään, te armas juonittelijani!…
ROXANE, vilkkaasti.
Vaan teidän maineenne, jos tästä saadaan selko…
DE GUICHE.
Pyh!
ROXANE.
Entä piiritys! Mä pelkään…
DE GUICHE.
Turha pelko!
Viis piirityksistä! Siis: suokaa!
ROXANE.
En!
DE GUICHE. Oi, suo'!
ROXANE, hellästi.
Velvollisuuteni on kieltää teiltä tuo!
DE GUICHE.
Ah!
ROXANE.
Lähtekää!
Syrjään.
Christian, hän jää!
Ääneen.
Oi, Antoine,
te urho olkaa!
DE GUICHE. Ah! Tuo sana taivainen on! Siis te rakastatte…
ROXANE. Sitä rakastan, kenenkä vuoksi pelkään.
DE GUICHE, ylen onnellisena.
Niinpä lähden, lähden!
Suutelee Roxanen kättä.
Nyt tyytyväinen ootteko?
ROXANE.
Oon, ystäväni.
De Guiche menee.
SEURALAISNAINEN, koomillisesti kumartaen De Guichen selän takana
Oon, ystäväni! Hyvin, hyvin mielissäni!
ROXANE, seuralaisnaiselle. Se, mitä äsken kuulit, sellaista on, jota ei Cyrano saa tietää. Suunniltaan sen tähden hän joutuisi; näin hältä riistetäänhän sota! Huutaa taloon päin. Hoi, serkku!
III KOHTAUS
ROXANE, Seuralaisnainen, CYRANO.
ROXANE.
Lähdemme Clomiren luo.
Osottaa vastapäätä olevaa ovea.
Nyt siellä
Alcandre puhuu sekä Lysimon.
SEURALAISNAINEN, painaen pikkusormeaan korvaansa vastaan.
Vaan mulle
tää sormi kuiskaa: ethän liian myöhään tulle!
CYRANO, Roxanelle.
Apinat oottaa. Menkää! Ehtinette vielä!
He ovat tulleet Clomiren ovelle.
SEURALAISNAINEN, ihastuneena. Oi! nähkää! Kolkutin on tehty pehmoiseksi!… Kolkuttimelle. Ne sitä varten sulle tämän puvun keksi, ettet vois häiriötä tuottaa juttelulle hellyyden luonteesta!!
Nostaa kolkutinta hyvin varovasti ja lyö sillä hiljaa.
ROXANE, ovea avattaessa.
Menemme.
Portailta, Cyranolle.
Kohta tänne
Christian kai tulee, hälle silloin sanokaa,
hän että vuottakoon.
CYRANO, vilkkaasti, Roxanen aikoessa poistua.
Ah!
Roxane kääntyy takaisin.
Saako tiedustaa,
hän mistä teille tänään runoella saa,
mink' aiheen annatte!
ROXANE.
Saa puhua hän…
CYRANO.
Mistä?
ROXANE.
Sen tiedon pidättekö varmaan itsellänne?
CYRANO.
Kuin muuri vaiti oon.
ROXANE. Ma sanon hälle: suokaa aatosten kohota nyt irti estehistä, puhukaa, runoilkaa, lemmestä kuva luokaa sanoja säästämättä!
CYRANO, hymyillen.
Hyvä!
ROXANE.
Hst!…
CYRANO.
Hst!…
ROXANE. Tästä ei sanaakaan!…
Menee ovesta ja sulkee sen.
CYRANO, kunniaa tehden, suljetun oven edessä.
Roxane, ma kiitän teitä!
Ovi avautuu ja Roxane pistää siitä päänsä.
ROXANE. … sillä hän valmistaisi…
CYRANO.
Ei, ei, totta vie!…
MOLEMMAT, yhdessä.
Hst! Hiljaa
Ovi sulkeutuu.
CYRANO, huutaa.
Christian!
IV KOHTAUS
CYRANO, CHRISTIAN.
CYRANO.
Nyt kaikki taas on meillä tiettyvillä.
Valmista muistoas! Saat niittää voiton viljaa!
Pois murjotus! Jo joudu viivyttelemästä!
No, tule, mennään, niin ma opetan…
CHRISTIAN.
En.
CYRANO.
Etkö?
CHRISTIAN.
En. Täällä vuotan.
CYRANO.
Ootko hullu? Esteletkö?!
Ei, tule nopeasti!
CHRISTIAN. En! En! Etkö kuule! Sanojas että aina lainaan, et kai luule! Sain niitä kyllin jo. Täst' osast' enää en ma huoli. Ilmitulemista peljäten sit' aina näyttelin. Ja niinpä oonkin nyt mä tähän narripeliin tuiki väsynyt. Se aluks' oli hyvä. Nyt hän lempii mua. Nyt itse puhun. Enää tarvitse en sua!
CYRANO.
Vai niin.
CHRISTIAN.
Ja enkö muka osais sitä tehdä!
En lopultakaan tyhmä ole. Sen saat nähdä!
Sä hyvän opetuksen antanut oot mulle,
nyt osaan itse… Ja jos muu ei neuvoks tulle,
voin häntä syleillä — ja silloin poiss' on hätä!
Huomaten Roxanen, joka tulee takaisin Clomiren talosta.
Se hän on! — Cyrano, ei, älä mua jätä!
CYRANO, kunniaa tehden.
Puhukaa yksin nyt!
Poistuu puutarhan muurin taakse.
V KOHTAUS
CHRISTIAN, ROXANE, joitakuita Herroja ja Naisia,
sekä Seuralaisnainen, hetkisen.