46. "Aamulla, päivän sarastaessa nousivat Thórr ja hänen seuralaisensa, pukeutuivat ja olivat valmiit lähtemään pois. Silloin tuli Utgarda-Loki ja asetutti pöydän heidän eteensä, ei siitä puuttunut hyvää kestitystä ruuan eikä juoman puolesta. Kun he olivat syöneet, varustautuivat he lähtemään. Utgarda-Loki saattoi heitä ulos ja meni heidän kanssaan linnan ulkopuolelle. Hyvästellessä sanoi Utgarda-Loki Thórille ja kysyi, miten hän piti matkansa onnistuneena ja oliko hän tavannut ketään itseään väkevämpää. Thórr sanoi, ettei hän saattanut kieltää, että hänen oli käynyt vähän nolosti kohdatessaan hänet: 'Tiedän, että te tulette kutsumaan minua mitättömäksi mieheksi ja olen siihen tyytymätön.' Silloin sanoi Utgarda-Loki: 'Nyt sanon sinulle totuuden, kun olet tullut ulos linnasta etkä, jos minä elän ja taidan hallita, enää koskaan tule sinne, etkä totta tosiaan olisi koskaan tullutkaan sinne, jos olisin ennakolta tiennyt, että olet niin väkevä ja että olit vähällä tuottaa meille suurta tuhoa. Mutta olen käyttänyt sinua vastaan silmänlumeita, ja ensi kerralla metsässä minä kohtasin teidät, ja kun sinä aijoit avata eväspussin, olin minä sitonut sen erityisellä rautasiteellä, etkä sinä löytänyt paikkaa, josta se oli avattava. Sen jälkeen iskit minua vasaralla kolmasti. Ensimmäinen isku oli heikoin ja kumminkin niin ankara, että se olisi ollut surmani, jos se olisi osunut paikalle, mutta sinä näit salini vieressä tasaisen kallion ja siinä kolme neliskulmaista laaksoa, joista yksi oli syvin, ne olivat sinun vasaranjälkiäsi; asetin kallion iskuja vastaan, mutta et sinä sitä nähnyt. Samoin oli myös kilpaleikkien laita, joita koettelitte hoviväkeni kanssa; ensimäinen oli se, jonka Loki suoritti. Hän oli hyvin nälkääntynyt ja söi nopeasti, mutta se, jonka nimi on Logi (Liekki), on virvatuli, ja se poltti sukkelasti sekä kaukalon että lihan. Kun Thjálfi juoksi kilpaa sen kanssa, jonka nimi on Hugi (Ajatus), oli se minun ajatukseni, ja turha oli Thjálfin toivoa voivansa kilpailla sen kanssa nopeudessa. Ja kun sinä joit sarvesta ja sinusta tuntui käyvän hitaasti, niin tapahtui siinä totta tosiaan ihme, jota en olisi uskonut mahdolliseksi. Sarven toinen pää oli meressä, jota sinä et nähnyt; mutta nyt, kun tulet merelle, voit nähdä, miten paljon vesi on alentunut sinun juonnistasi. Sitä aluetta, mikä jäi kuiville, kutsutaan nyt vesijätöksi (fjora = se osa rantaa, mikä pakoveden aikana jää kuiville).' Ja vielä sanoi hän: 'Eikä minusta näyttänyt vähemmän arvokkaalta, että nostit kissan, ja, sanoakseni sinulle totuuden, silloin kaikki peljästyivät, kun he näkivät, että nostit yhden sen jaloista maasta. Kissa ei ollutkaan se, miltä se näytti, se oli Midgardin käärme, joka ympäröi koko maata, ja sen pituus tuskin riitti pyrstön ja pään koskiessa maata, ja niin korkealle kurotit, ettei ollut enää pitkältä taivaaseen. Hyvin ihmeellisesti oli myös painisi laita, kun niin kauvan jaksoit pitää puoliasi etkä pudonnut muuta kuin toiselle polvellesi painiessasi Ellin (Vanhuuden) kanssa, sillä ei ole sellaista syntynyt eikä tule syntymään, jota ei vanhuus kukistaisi, jos hän elää niin kauvan, että se hänet saavuttaa. Mutta nyt on totta, että meidän on erottava, ja parempi olisi kummallekin, ettette toisten tulisi minua tapaamaan. Minä tulen vielä muulloinkin puolustamaan linnaani samallaisilla tai toisenlaisilla petoksilla, niin ettette tule voittamaan minua.' Kun Thórr kuuli tämän puheen, tarttui hän vasaraansa ja heilautti sitä ilmassa, mutta kun hän aikoi iskeä sillä, ei hän nähnyt missään Utgarda-Lokia. Silloin kääntyi hän takaisin linnaan ja aikoi murskata sen, mutta hän näkikin edessään vain avaran ja kauniin tasangon eikä mitään linnaa. Silloin kääntyi hän pois ja kulki tietään, kunnes hän tuli takaisin Thrúdvangiin. Varmaa on, että hän silloin mielessään päätti koettaa tavata Midgardin käärmeen, mikä sittemmin tapahtuikin. Nyt en luule kenenkään voivan antaa sinulle parempia tietoja tästä Thórin matkasta."
47. Silloin sanoi Gangleri: "Sangen mahtava mies lienee Utgarda-Loki, mutta viekkautta ja taikaa käyttää hän paljon hyväkseen. Voi nähdä, kuinka mahtava hän on, koska hänellä on niin väkeviä hovilaisia, mutta eikö Thórr ole kostanut heille?" — Hárr vastasi: "Ei ole oppimattomallekaan tuntematonta, että Thórr hankki hyvityksen tästä matkasta, josta nyt on kerrottu, eikä hän viipynyt kauvaa kotona, ennenkuin hän varustautui niin kiireesti matkalle, ettei hänellä ollut vaunuja, ei pukkeja eikä seuralaisia. Hän lähti Midgardista nuorukaisen haahmossa ja tuli muutamana iltana erään jättiläisen luo, jonka nimi oli Hymir, Thórr oli siellä yötä, mutta päivän sarastaessa Hymir nousi ja pukeutui ja valmistautui soutamaan järvelle kaloja pyytämään. Thórr hyppäsi pystyyn, oli pian valmis ja pyysi, että Hymir sallisi hänen soutaa järvelle kanssaan, mutta Hymir sanoi, että hänestä olisi vähän apua, koska hän oli pieni ja nuori: 'ja sinun tulee vilu, jos istun niin kauvan ja niin kaukana järvellä kuin minun on tapana tehdä.' Mutta Thórr sanoi, että sen vuoksi saattaisi soutaa etäälle maasta, eikä ollut muka varmaa, hänkö ensiksi tahtoisi soutaa takaisin maihin, ja Thórr vihastui niin jättiläiselle, että oli vähällä läimäyttää häntä vasarallaan, mutta hän jätti sen tekemättä, koska hän aikoi koetella voimiaan muualla. Hän kysyi Hymiltä, mitä he käyttävät syöttinä, mutta Hymir käski hänen itse hankkia syöttejä. Silloin lähti Thórr sinne, missä missä hän näki Hymille kuuluvan härkälauman, otti suurimman härän, jonka nimi oli Himinhrjódr, repäisi siltä pään poikki ja vei sen mukanaan järvelle. Hymir oli silloin työntänyt veneen vesille. Thórr astui veneeseen ja istui perään, otti kaksi airoa ja alkoi soutaa, ja Hymin mielestä kulki vene eteenpäin hänen soutaessaan. Hymir souti kokassa ja hänen soudustaan kulki vene nopeasti. Silloin sanoi Hymir, että he olivat tulleet niille matalikoille, joilla hänen oli tapana istua ja onkia kampeloita; mutta Thórr sanoi tahtovansa soutaa paljon kauvemmas. He soutivat vielä kappaleen matkaa, silloin sanoi Hymir, että he olivat tulleet niin kauvas ulapalle, että olisi vaarallista Midgardin käärmeen tähden pysyttäytyä ulompana; mutta Thórr sanoi soutavansa vielä hetkisen. Niin hän tekikin, mutta Hymir ei ollut varsin hyvillään. Kun Thórr oli vetänyt airot ylös, asetti hän kuntoon sangen lujan onkisiiman, jonka koukku ei ollut pienempi eikä heikompi. Sitten pani Thórr onkeen häränpään ja heitti sen mereen, siima meni pohjaan, ja totta tosiaan Thórr petti Midgardin käärmettä yhtä paljon kuin Utgarda-Loki oli pettänyt Thória, kun tämä nosti käärmeen kädellään. Midgardin käärme nielaisi häränpään, mutta koukku tarttui sen kitaan. Kun käärme tunsi sen, riuhtaisihe se niin rajusti, että Thórin molemmat nyrkit kolahtivat veneenlaitaa vasten. Silloin vihastui Thórr ja kokosi Aasavoimansa ja potkaisi niin lujasti, että hänen molemmat jalkansa puhkaisivat veneen, ja hän seisoi merenpohjassa. Sitten veti hän käärmeen veneenlaidalle, mutta sen voi sanoa, ettei kukaan ole niin hirveätä näkyä nähnyt, joka ei nähnyt, kuinka Thórin silmät iskivät tulta käärmettä kohti, ja käärme tuijotti häneen alhaaltapäin ja ruiskutti myrkkyä. Kerrotaan, että Hymir-jättiläisen kasvoilla väri vaihtui ja hän kalpeni kauhusta, kun hän näki käärmeen ja näki, kuinka vesi tulvi veneeseen ja ulos siitä. Samassa, kun Thórr tarttui vasaraansa ja heilautti sen ilmaan, sieppasi jättiläinen syöttiveitsensä ja katkaisi Thórin siiman veneenlaitaa vasten, ja käärme vaipui mereen, mutta Thórr heitti vasaransa sen jälkeen, ja sanotaan, että hän löi siltä pään poikki meressä; mutta minä luulen totuuden olevan sen, että Midgardin käärme elää vielä ja makaa ulkomeressä. Thórr puristi kätensä nyrkkiin ja iski Hymiä korvalle, niin että tämä suistui mereen; ja (vielä) voidaan nähdä hänen jalkapohjansa, mutta Thórr kahlasi maihin."
48. Silloin sanoi Gangleri: "Onko Aasoille tapahtunut vielä tärkeämpiä tapauksia? Suunnattoman urostyön suoritti Thórr tällä matkalla." — Hárr vastasi: "Kyllä olisi kerrottavina tapauksia, joita Aasat pitivät suurempiarvoisina. Mutta se on tämän kertomuksen alku, että Baldr hyvä oli nähnyt tärkeitä ja vaarallisia unia elämästään. Kun hän kertoi Aasoille unensa, neuvottelivat he yhdessä, ja päätettiin pyytää Baldr'ílle turvallisuutta kaikellaista onnettomuutta vastaan, ja Frigg vannotti tulta ja vettä, rautaa ja kaikkia metalleja, kiviä, maata, puita, tauteja, eläimiä, lintuja, myrkkyjä ja käärmeitä säästämään Baldr'ia. Kun tämä oli tehty ja määrätty, oli Baldr'in ja Aasojen huvituksena se, että hän nousi kokouksessa, ja muista mitkä ampuivat häntä, mitkä iskivät, mitkä kivittivät, mutta mitä tahansa tehtiinkin, ei se vahingoittanut häntä, ja tämä näytti kaikista suurelta kunnialta. Mutta kun Loki Laufeynpoika näki tämän, oli hän pahoillaan siitä, ettei mikään vahingoittanut Baldr'ia. Hän meni Fensaliin Frigg'in luo ja otti naisen muodon. Silloin kysyi Frigg, tietäisikö tämä nainen, mitä Aasat toimittivat kokouksessaan. Hän sanoi, että kaikki ampuivat Baldr'ia ja ettei se häntä vahingoittanut. Silloin sanoi Frigg: 'Eivät mitkään aseet eivätkä puulajit tule vahingoittamaan Baldr'ia, olen vannottanut ne kaikki.' Silloin kysyi vaimo: 'Onko kaikki vannonut sääliä Baldr'ille?' Frigg vastasi: 'Länteenpäin Valholl'ista kasvaa vesa, jota kutsutaan nimellä Mistilteinn (viscum album), se oli minusta liian nuori vannotettavaksi.' Sen jälkeen hävisi nainen, mutta Loki otti mistelivesan ja meni kokoukseen. Hodr seisoi siellä äärimmäisenä miesten piirissä, koska hän oli sokea. Silloin sanoi Loki hänelle: 'Miksi et ammu Baldr'ia?' Hän vastasi: 'Koska en näe, missä Baldr on, ja sitäpaitsi olen aseeton.' Silloin sanoi Loki: 'Tee toki kuten muut miehet ja osoita Baldr'ille sama kunnia kuin muut, kyllä näytän sinulle, missä hän seisoo, ammu häntä tällä vesalla.' Hodr otti mistelivesan ja ampui sillä Baldr'ia Lokin neuvon mukaan; nuoli lävisti Baldr'in, ja hän kaatui kuolleena maahan. Se oli suurin onnettomuus, mikä on tapahtunut jumalille ja ihmisille. Kun Baldr oli kaatunut, menivät kaikki Aasat sanattomiksi eivätkä kyenneet edes nostamaan häntä. He katselivat toinen toisiaan, ja kaikilla oli sama mieliala häntä kohtaan, joka oli tehnyt teon, mutta ei kukaan saattanut kostaa, sillä siinä oli niin rauhoitettu paikka. Mutta kun Aasat koettivat puhua, puhkesivat he ensin itkuun, niin ettei kukaan voinut puhua toiselleen surustaan, mutta Odinn tunsi tämän vahingon sitä syvemmin, koska hän parhaiten tiesi, kuinka suuri tappio ja menetys Baldr'in kuolema oli Aasoille. Kun jumalat tointuivat, sanoi Frigg ja kysyi, kuka Aasoista tahtoisi voittaa koko hänen rakkautensa ja suosionsa ratsastamalla Hel'in tietä myöten ja koettamalla löytää Baldr'in sekä tarjoomalla Hel'ille lunnaita, jos hän antaisi Baldr'in palata kotiin Asgardiin. Hän oli nimeltään Hermódr nopsa, Odinin poika, joka otti tehdäkseen tämän matkan. Silloin otettiin Sleipnir, Odinin hevonen ja talutettiin se esille, Hermódr nousi sen selkään ja ratsasti pois. Mutta Aasat ottivat Baldr'in ruumiin ja veivät sen rantaan. Hringhorni oli Baldr'in laivan nimi, se oli suurin kaikista laivoista, ja sen aikoivat jumalat työntää vesille ja siinä suorittaa Baldr'in ruumiin polttajaiset, mutta laiva ei hievahtanutkaan. Silloin lähetettiin hakemaan Jotunheimistä Hyrrokkin-nimistä jättiläisakkaa. Kun hän tuli ratsastaen sudella, kyykäärme ohjaksina, hyppäsi hän hevosen selästä, mutta Odinn kutsui neljä väkimiestä (berserkr) pitämään huolta hevosesta, eivätkä he saaneet sitä pidellyksi muuten kuin kaatamalla sen maahan. Hyrrokkin tarttui veneen kokkaan ja lykkäsi sen vesille ensi vetäisyllä, niin että telat tulta iskivät ja koko maa järisi. Silloin vihastui Thórr, tarttui vasaraansa ja olisi musertanut hänen päänsä, elleivät kaikki muut jumalat olisi pyytäneet hänelle armoa. Sitten kannettiin Baldr'in ruumis laivaan, mutta kun hänen vaimonsa Nanna Nep'intytär näki sen, murtui hänen sydämensä surusta ja hän kuoli; hänetkin kannettiin roviolle, joka sytytettiin. Thórr meni ja pyhitti rovion Mjollnir-vasarallaan; mutta hänen jalkainsa edessä juoksenteli kääpiö nimeltä Litr, Thórr potkaisi sen tuleen, ja se paloi. Näihin ruumiinpolttajaisiin tuli monellaista kansaa, ensiksikin mainittakoon Odinn, hänen kanssaan tuli Frigg ja Odinin Valkýrjat ja korpit, mutta Freyr ajoi vaunuilla karjun vetämänä, jonka nimi oli Slidrugtanni, Heimdallr ratsasti Gulltopr nimisellä hevosella ja Freyja ajoi kissoillaan. Sinne tuli myöskin paljon jääjättiläisiä ja vuorijättiläisiä. Odinn pani roviolle kultasormuksen, jonka nimi on Draupnir; sillä oli se ominaisuus, että siitä joka yhdeksäs yö tippui kahdeksan yhtä painavaa kultasormusta kuin se itse. Baldr'in hevonen talutettiin roviolle täysissä valjaissa. Mutta Hermódista on kerrottava, että hän ratsasti yhdeksän yötä pimeitä ja syviä laaksoja, niin ettei hän nähnyt mitään, kunnes hän tuli Gjallar-joelle ja ratsasti Gjallar-siltaa, joka on laskettu kiiltävällä kullalla. Módgudr on neidon nimi, joka vartioi siltaa. Tämä kysyi hänen nimeään ja sukuaan ja sanoi, että edellisenä päivänä oli sillan yli ratsastanut viisi joukkuetta kuolleita miehiä: 'mutta silta kumisee yhtä paljon yksin sinun allasi, eikä sinulla ole kuolleen väriä; miksi ratsastat täällä Hel'in tiellä'. Hän vastasi: 'Minä ratsastan Hel'in luo etsimään Baldr'ia, vai oletko sinä kenties nähnyt Baldr'in Hel'in tiellä?' Neito sanoi, että Baldr oli ratsastanut Gjallar-sillan yli; 'mutta tie Hel'iin kulkee alaspäin ja pohjoiseen'. Silloin ratsasti Hermódr, kunnes hän tuli Hel'in portille, siellä nousi hän hevosen selästä ja sitoi satulavyön lujasti, nousi sitten takaisin hevosen selkään ja kannusti sitä, ja hevonen laukkasi niin rajusti portin yli, ettei se tullut sen lähellekään. Hermódr ratsasti rakennuksen luo, nousi hevosen selästä ja meni sisälle saliin ja näki siellä veljensä Baldr'in istuvan kunnia-istuimella. Hermódr yöpyi sinne, mutta aamulla pyysi hän Hel'iltä, että Baldr saisi ratsastaa hänen kanssaan kotiin, ja ilmaisi kuinka suuri suru Aasojen kesken vallitsi; mutta Hel sanoi, että nyt osoittautuisi, oliko Baldr niin rakastettu, kuin on sanottu. 'Jos kaikki kappaleet maailmassa, elävät ja kuolleet, itkevät häntä, silloin saa hän lähteä Aasojen luo takaisin, mutta hän saa pysyä Hel'in luona, jos joku vastustaa sitä, tai ei tahdo itkeä.' Silloin nousi Hermódr, mutta Baldr saattoi hänet ulos salista, otti Draupnir-sormuksen ja lähetti sen Odinille muistoksi. Nanna lähetti Frigg'ille vaatekappaleen ja vielä muita lahjoja, ja Fullalle sormuksen. Silloin ratsasti Hermódr samaa tietä takaisin ja tuli Asgardiin ja ilmoitti siellä kaikki kuulemansa ja näkemänsä. Sen jälkeen lähettivät Aasat lähettejä koko maailmaan pyytämään, että itkettäisiin Baldr pois Hel'istä, ja kaikki tekivät niin, ihmiset ja eläimet, kivet, puut ja kaikki metallit kuten lienet nähnyt näiden kappalten itkevän, kun ne joutuvat kylmästä lämpimään. Kun lähettiläät lähtivät kotiin ja olivat hyvin toimittaneet asiansa, löysivät he erään jättiläisnaisen istumassa kallionrotkossa, hänen nimensä oli Thokk. He pyysivät häntä itkemään Baldr'ia Hel'ista, mutta hän sanoi: 'Thokk itkee kuivia kyyneliä Baldr'in kuoleman johdosta. Ei elämässä eikä kuolemassa ilahuttanut minua miehen poika — pitäköön Hel omansa.' Arvellaan, että se olisi ollut Loki Laufeynpoika, joku on saanut enin onnettomuutta aikaan Aasojen kesken."
49. Silloin sanoi Gangleri: "Paljon sai Loki aikaan, kun hän ensin aiheutti Baldr'in surman ja sitten sen, ellei häntä lunastettu Hel'istä, mutta kostettiinko tämä hänelle?" — Hárr sanoi: "Kyllä hän sai siitä palkan, jota hän kauvan tulee muistamaan. Kun jumalat olivat häneen vihastuneet niin kovasti kuin saattoi odottaakin, pakeni hän ja piiloutui eräälle vuorelle ja rakensi sinne huoneen, jossa oli neljä ovea, jotta hän voisi nähdä huoneesta jokaiselle neljälle ilmansuunnalle, mutta monta kertaa päivässä muuttihe hän lohenmuotoon ja kätkeytyi Fránangr-nimiseen koskeen. Silloin mietti hän, mitä keinoja Aasat tulisivat käyttämään pyytääkseen hänet koskesta. Mutta kun hän istui huoneessa, otti hän pellavalankaa ja punoi siitä silmukoita kuten verkkoa sittemmin kudottiin, ja hänen edessään roihusi tuli. Silloin näki hän, että Aasat olivat vähän matkan päässä hänestä; sillä Odinn oli nähnyt Hlidskjálf'ista, missä hän oli. Hän hyppäsi heti pystyyn ja sukelsi jokeen, mutta heitti verkon tuleen. Kun Aasat tulivat huoneeseen, meni ensiksi sisälle hän, joka oli kaikkein viisain ja jonka nimi oli Kvasir, ja kun hän näki tulessa hiiltyneet verkonjätteet, ymmärsi hän, että se oli oleva kalanpyydys, ja huomautti siitä toisiakin Aasoja. He ottivat ja tekivät itselleen verkon sen mukaan kuin he hiiltyneistä jätteistä näkivät Lokin tehneen. Kun verkko oli valmis, menivät Aasat joelle ja heittivät verkon koskeen. Thórr piteli toista verkonpäätä, toista pitelivät kaikki muut Aasat, ja he vetivät verkkoa. Mutta Loki ui edellä ja asettui kahden kiven väliin. He vetivät verkon hänen ylitseen ja tunsivat, että oli jotain elävää tiellä. He menivät toistamiseen ylös koskelle, heittivät verkon veteen ja kiinnittivät siihen jotakin niin raskasta, ettei mikään voinut liukua sen alitse. Silloin Loki ui verkon edellä, mutta kun hän näki, ettei ollut enää pitkältä mereen, hyppäsi hän verkonsyrjän yli ja heittäytyi koskeen. Nyt näkivät Aasat, missä hän ui, he menivät vielä kerran ylös koskelle ja jakoivat verkon kahteen osaan, mutta Thórr kahlasi jälestä keskeltä jokea, ja niin he kulkivat merelle. Mutta Loki näki kaksi mahdollisuutta olevan, hengenvaarallista oli uida mereen, toinen mahdollisuus oli vielä kerran hypätä verkon yli; tämän hän tekikin ja hyppäsi mitä sukkelimmin verkonreunan yli. Thórr tavoitti häntä ja tarttui häneen käsin; mutta hän liukui käsistä, niin että Thórr sai kiinni vasta pyrstöstä, ja sen tähden on lohi suippo pyrstöstä. Nyt oli Loki pyydetty ja julistettu rauhattomaksi ja hän pantiin erääseen luolaan. Sitten ottivat Aasat kolme tasaista paatta, asettivat ne syrjälleen ja hakkasivat läven kuhunkin paateen."
"Sitten otettiin Lokin pojat Váli ja Nari eli Narfi, Aasat muuttivat Välin raatelevan suden muotoon, ja hän raateli veljensä Narfin. Sitten ottivat Aasat tämän suolet ja sitoivat niillä Lokin noiden kolmen teräväreunaisen paaden päälle; yksi niistä on hänen harteittensa alla, toinen lanteitten, kolmas pohkeitten, ja nämä siteet muuttuivat raudaksi. Sitten otti Skadi kyykäärmeen ja ripusti sen hänen ylitseen, jotta myrkky valuisi käärmeestä hänen kasvoilleen. Mutta hänen vaimonsa Sigyn seisoo hänen vieressään ja pitelee vatia myrkkypisaroiden alla. Kun vati on täysi, menee hän ja kaataa pois myrkyn, mutta sillä välin tippuu myrkky Lokin kasvoille. Silloin kouristaa häntä niin ankarasti, että koko maa vapisee — sitä te kutsutte maanjäristykseksi — siinä hän makaa kahlehdittuna Ragna-rökr'iin asti."
50. Silloin sanoi Gangleri: "Mitä on kerrottavaa Ragna-rökr'istä? Sitä en ole koskaan ennen kuullut mainittavan." Hárr sanoi: "Suuria on kerrottavana siitä ja paljon, ensiksikin, että tulee talvi, jota kutsutaan nimellä Fimbulvetr. Silloin tuiskuaa lunta joka suunnalta, on kova pakkanen, ja tuimat tuulet puhaltavat, eikä aurinko paista. Tällaisia talvia on kolme peräkkäin, eikä ole välillä kesää, mutta niiden edellä on kolme muuta talvea, joiden kuluessa on kaikkialla maailmassa suuria taisteluita. Silloin surmaavat veljekset toisiaan ahneudesta, eikä kukaan säästä isää tai poikaa miestapossa eikä aviosuhteitten loukkaamisessa. Sitten tapahtuu sangen tärkeä tapaus, kun susi nielaisee auringon; sitä pidetään suurena onnettomuutena. Sitten sieppaa toinen susi kuun ja saa siten myös aikaan suurta vahinkoa, tähdet häviävät taivaalla. Silloin tapahtuu sekin, että maa ja kaikki vuoret tärisevät niin, että puut irtaantuvat maasta, ja vuoret sortuvat, kaikki kahleet ja siteet katkeavat ja kirpoavat. Silloin pääsee Fenrisúlfr irti, ja meri tulvehtii maalle, sillä silloin Midgardin käärme kiemurtelee jättiläisvimmassa ja matelee maihin. Silloin tapahtuu myös, että Naglfar-niminen laiva pääsee valloilleen. Se on tehty kuolleitten kynsistä, ja sen tähden olkoon sanottu varotukseksi, että, jos joku kuolee leikkaamattomin kynsin, lisää hän paljon aineita Naglfar-laivaan, jonka jumalat ja ihmiset soisivat myöhään valmistuvan. Tämän tulvan aikana pääsee Naglfar irti. Hrymr on nimeltään jättiläinen, joka ohjaa Naglfar-laivaa. Fenrisúlfr syöksyy kita ammollaan, sen alaleuka käy maahan ja yläleuka ulottuu taivaaseen; se ammottaisi vielä enemmän, jos olisi tilaa, tulta iskevät sen silmät ja sieraimet. Midgardin käärme ruiskuttaa myrkkyä, niin että se pirskoittaa sillä koko ilman ja maan, se on hirvittävä ja kulkee suden rinnalla. Tässä jymyssä halkeaa taivas, ja Múspell'in pojat ratsastavat esille, Surtr ratsastaa eellimmäisenä, ja hänen edessään ja takanaan on leiskuva tuli. Hänen miekkansa on sangen hyvä ja loistaa kirkkaammin kuin aurinko. Mutta kun he ratsastavat Bifrost'in yli, silloin murtuu se kuten aikaisemmin on sanottu. Múspell'in pojat tunkeutuvat kentälle, jonka nimi on Vígrídr (Taistelutuoksinan kenttä), sinne tulevat silloin myös Fenrisúlfr ja Midgardin käärme. Sinne tulevat myös sittemmin Loki ja Hrymr ja tämän kanssa kaikki jääjättiläiset, Lokia taas seuraavat kaikki Hel'in toverit, Múspell'in pojilla on oma taistelujärjestönsä ja se on sangen loistava. Vigridr-kenttä on sata peninkulmaa joka taholle. Kun tämä tapahtuu, silloin nousee Heimdallr, puhaltaa rajusti Gjallar-torveen ja herättää kaikki jumalat, ja he pitävät kokousta yhdessä. Silloin ratsastaa Odinn Mímin kaivolle, ja saa Mímiltä neuvoja itselleen ja sotajoukolleen. Silloin värjyy Yggdrasilin saarni, eikä mikään taivaassa eikä maan päällä ole pelotta. Aasat ja kaikki Valholl'in soturit pukeutuvat asepukuun ja rientävät kentälle. Eellimmäisenä ratsastaa Odinn kultakypäri päässä, yllä kaunis haarniska ja vyöllä miekka nimeltä Gungnir. Hän hyökkää Fenris-sutta kohden, ja Thórr hänen rinnallaan, mutta hän ei voi auttaa Odinia, sillä hänellä on täysi työ taistellessaan Midgardin käärmeen kanssa. Freyr taistelee Surtin kanssa tuimassa kaksintaistelussa, kunnes Freyr kaatuu; se aiheuttaa hänen kuolemansa, että häneltä puuttuu oiva miekkansa, jonka hän oli antanut Skirnille. Sillävälin on päässyt irti Garmr-koirakin, joka oli ollut kahlehdittuna Gnipa-luolan edustalla; se tuottaa suurimman onnettomuuden; se taistelee Týr-jumalan kanssa, ja he surmaavat toisensa. Thórin onnistuu surmata Midgardin käärme, mutta hän astuu vain yhdeksän askelta poispäin, niin hän vaipuu maahan kuolleena siitä myrkystä, jota käärme oli ruiskuttanut häntä vastaan. Susi nielaisee Odinin, siten hän kuolee; mutta samassa astuu Vidarr esiin ja tallaa toisella jalallaan suden alaleukaan. Siinä jalassa on hänellä kenkä, tähän on kaikkina aikoina koottu ainetta, näet nahkaliuskoja, joita vuollaan kengistä varpaitten ja kantapään kohdalta. Sen tähden tulee jokaisen, joka tahtoo olla Aasoille avuksi, viskata pois ne liuskat. Toisella kädellä tarttuu Vidarr suden yläleukaan ja repäisee sen kidan, ja niin kuolee susi. Loki ottelee Heimdallin kanssa, ja he surmaavat toisensa. Sen jälkeen viskaa Surtr tulta maan päälle ja polttaa koko maailman."
51. Silloin sanoi Gangleri: "Mitä jää sitten jälelle, kun koko maailma on palanut, ja kaikki jumalat ja Valholl'in soturit ja koko ihmissuku ovat kuolleet, ja kumminkin olette ennen sanoneet, että jokainen ihminen tulee ikuisesti elämään jossakin maailmassa." — Silloin vastasi Thridi: "Paljon on hyviä ja paljon pahoja olinpaikkoja, paras on olla Gimlé'ssä taivaalla, ja runsaasti on hyviä juomia niitä rakastaville salissa, jonka nimi on Brimir, se on pakkasettomassa paikassa. Mieluisa on myöskin sali, joka on Nida-tuntureilla, se on punaisesta kullasta ja nimeltään Sindri. Näissä saleissa tulevat asumaan hyvät ja hurskaat ihmiset. Ruumisrannalla (Nástrandir) on suuri, mutta paha sali, jonka ovi on pohjoiseen. Se on kokonaan punottu käärmeitten selistä kuten pajuista tehty huone. Kaikki käärmeenpäät kääntyvät sisään huoneeseen ja ruiskuttavat myrkkyä, niin että salin läpi juoksee myrkkyvirtoja. Niiden yli kahlaavat valapatot ja murhaajat. Mutta Hvergelmissä on pahinta: siellä piinaa Nidhoggr vainajain ruumiita."
52. Silloin sanoi Gangleri: "Elääkö silloin vielä joitakin jumalia, ja onko olemassa maata tai taivasta?" — Hárr sanoi: "Maa kohoo silloin merestä viheriänä ja ihanana, siinä kasvavat pellot kylvämättä. Vídarr ja Váli elävät, siis ei meri eikä Surtin tulo ole heitä vahingoittanut. He asuvat Ida-lakeudella, missä ennen oli Asgardr, ja sinne tulevat silloin Thórin pojat, Módi ja Magni, ja tuovat mukanaan Mjollnir-vasaran. Sitten tulevat sinne Baldr ja Hodr Hel'istä. He istuutuvat silloin kaikki yhdessä puhumaan, muistelemaan salaisuuksiaan ja juttelemaan entisistä tapahtumista, Midgardin käärmeestä ja Fenris-sudesta. Silloin löytävät he ruohikosta kultataulut, jotka olivat olleet Aasojen omia. — Hoddmímisholt-nimisessä paikassa on kaksi ihmistä nimeltä Lif ja Lif-Thrasir ollut kätkössä Surtin palon aikana, heidän ruokanaan ovat aamun kastepisarat. Näistä ihmisistä tulee polveutumaan niin suuri suku, että koko maailma tulee kansoitetuksi. Mutta kummalliselta tuntunee sinusta, että aurinko oli saanut yhtä ihanan tyttären kuin se itse oli, ja tämä kulkee äitinsä rataa. — Jos vielä osaat kysyä etemmäs ajassa, niin silloin en tiedä, mistä sen olet saanut, sillä en ikinä ole kuullut kenenkään pitemmältä kertovan maailman menosta — ja nyt käytä hyväksesi kuulemiasi niinkuin olet sen käsittänyt."
53. Sen jälkeen kuuli Gangleri suurta jyskettä joka puolelta ja kääntyi ympäri, ja kun hän katseli enemmän ympärilleen, huomasi hän seisovansa tasaisella kentällä eikä nähnyt mitään salia eikä linnaa. Silloin meni hän tiehensä, tuli kotiin valtakuntaansa ja kertoi siellä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut, ja hänen jälkeensä kertoivat kaikki toinen toiselleen nämä kertomukset.
MUUTAMA SANA SELITYKSEKSI.
Kalevalan, oman suuren kansanrunoelmamme yhteydessä on paljon puhuttu myös islantilaisesta Eddasta, jonka sisällys on kuitenkin suomalaiselle lukijakunnalle ollut verrattain vähän tunnettu. Aika siis lienee toimittaa ainakin joku osa siitä suomalaiseen asuun.
Huomattava on, että nimellä Edda kulkee kaksikin eri teosta, nimittäin Vanhempi eli Runollinen Edda ja Nuorempi eli Suorasanainen Edda. Tämä nimi "Edda", joka merkitsee "Runo-oppi", on oikeastaan jälkimäiselle kuuluva, sittemmin on se siirtynyt edellisellekin, koska molemmat kokoonpanot sisällykseltään varsin läheisesti liittyvät toisiinsa.
Suorasanainen Edda jakaantuu kolmeen osaan: 1) Gylfaginning (Gylfin harhanäky), 2) Skáldskaparmál (Runouden kieli) ja 3) Háttatal (Eri runomuotojen luettelo). Koko teos on aijottu nuorille, harjaantumattomille runoniekoille osittain suorastaan esikuvaksi, osittain oppaaksi ja ohjeeksi. Edellisessä tarkoituksessa on syntynyt teoksen viimeinen osa Háttatal, joka samalla on sisällykseltään Norjan kuninkaalle Hakon vanhalle ja hänen jaarlilleen Skulille omistettu ylistysrunoelma. Se täyttää 102 säkeen pituisena, mitä vaihtelevimpiin runomittoihin puettuna sepitelmänä oivallisesti tarkoituksensa. Varsinaisen niin sanoaksemme "runouden oppikirjan" muodostaa Skálskaparmál. Se on pääasiassa suorasanainen, järjestelmällinen esitys runoudessa käytettävästä kuvakielestä, joka melkein rajattoman moninaisuutensa ja vivahtelunsa vuoksi oli erikoisesti opittava. Samalla sisältää se otteita sekä suorasanaisessa että runomuodossa kansan vanhoista taruista, joiden tuntemista runollisten vertauskuvien ymmärtäminen edellyttää. Perinpohjaisemman ja yhtenäisemmän esityksen islantilaisten jumalaistarustosta, alkaen maailman luomisesta ja maailman loppuun päättyen, sisältää kumminkin Nuoremman Eddan ensi osa Gylfaginning. Kertomuksen asu on suorasanaisen vuoropuhelun muotoon sommiteltu, mutta tekijä on sinne tänne siroitellut melkoisen määrän runomuotoisista lähteistä peräisin olevia otteita, ikäänkuin todistuskappaleiksi kertomilleen.
Mies, jolla on kyllin kykyä pystyäkseen luomaan teoksen sellaisen kuin Nuorempi Edda, oli nimeltään Snorri Sturluson. Tämä nerokas islantilainen kirjailija ja taitava valtiomies eli vuosien 1178 ja 1241 välillä. Hän oli syntynyt vanhasta, mainehikkaasta suvusta, joka oli isänmaalleen antanut m.m. kuuluisan runoilijan Snorri hyvän. Kolmivuotiaasta asti oli Snorri Sturluson kasvatettavana erään arvossa pidetyn ylimyksen kodissa, missä hän lapsuutensa aikana lienee perehtynyt Norjan kuninkaitten ynnä Islannin historiaan sekä kotimaansa maantietoon. Ollessaan 19 vuotias menetti Snorri kasvatusisänsä. Silloin oli hänen isävainajansa perintö tuhlattu, ja Snorrin veli ja kasvatusveli toimittivat hänet naimisiin Herdis-nimisen naisen kanssa. Tämän maatilalla asui hän sitten, kunnes hän perittyään erään toisen sellaisen muutti sille, eroten samalla todellisuudessa, joskaan ei virallisesti, puolisostaan, joka jäi asumaan kotitaloonsa. Snorri saavutti sittemmin yhä vaikuttavamman aseman kotimaassaan, vieläpä asetettiin hänet useita eri kertoja korkeimpaan virkaan, lainlukijaksi. Hän teki myös matkoja Norjaan, missä herttua Skuli ja aluksi kuningas Hakonkin häntä suosivat. Mutta samalla sai hän vuosien kuluessa kärsiä paljon sekä sukulaistensa että maamiestensä häikäilemättömän epäluulon ja kateuden tähden ja joutui moniin selkkauksiin, sekä usein viattomasti syytetyksi. Lopuksi sai hän surmansa runossa ylistämänsä kuninkaan toimesta ja oman vävynsä, erään vallanhimoisen ylimyksen kädestä. Snorrin luonteen huomattavimpia piirteitä olivat maltillisuus ja rauhanrakkaus, vaikka hänen vaikuttiminaan olivatkin vallan ja maineen pyynti ja joskaan hän ei aikakautensa yleisen luonteen mukaisesti ollut yksityiselämältään moitteeton. Snorrin isänmaallisten pyrintöjen todellisuus ja saavutukset tulivat näkyviin vasta hänen sorruttuaan räikeänä vastakohtana sille kohtalolle, jonka alaiseksi Islanti hänen jälkeensä joutui menettäessään täydellisesti itsenäisyytensä.
Snorri Sturluson on myös kuuluisa verrattain laajasta kirjallisesta toiminnastaan. Niinpä on Heimskringla, kokoelma Norjan kuninkaitten elämäkertoja, hänen tuotantoaan. Hän on myös kohottanut rappeutuvan islantilaisen runouden kukoistukseen sekä omilla runoelmillaan että välillisesti edistämällä tätä yllämainitulla teoksellaan Eddalla. Kuten islantilaiset eristetyssä kotimaassaan yleensä varhain heräsivät kansallistuntoon, niin oli Snorri Sturlusonkin täysin selvillä sen henkisen omaisuuden arvosta, joka kansan taruihin kätkeytyi, ja niin onkin hänen selittävä ja valaiseva esityksensä niistä jälkimaailmalle ollut ja on edelleen oleva arvokas.
Seuraavassa Gylfaginningin käännöksessä, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisimman todenmukainen käsitys alkuperäisestä tekstistä, on pääpaino pantu suorasanaiselle osalle, kun taas runomuotoisista todistuskappaleista osa tarpeettomana kertauksena on jätetty pois, osa suorasanaisesti suomennettu.
Muutamien ominaisnimissä esiintyvien, kielellemme vieraitten äännemerkkien selitys lienee paikallaan. Niinpä tavataan niissä vokaalimerkki, joka osoittaa alkukielessä avonaista o-äännettä, mikä n.k. u-äänteenmukauksen kautta on syntynyt varhaisemmasta a-sta. Konsonantit d ja th (erikoisella kirjaimella merkitty) ilmaisevat edellinen puheäänellistä, jälkimäinen puheäänetöntä henkäysäännettä, spiranttia, jotka vielä meidän päivinämme tavataan, vaikkakin nyt molemmat samoin (th) merkittyinä englannin kielessä, edellinen esim. sikäläisessä sanassa brother (veli), jälkimäinen sanassa month (kuukausi). Korkomerkkiä on islantilaisessa kirjoituksessa käytetty ääntiön pituutta osoittamaan. Siten merkittyjen isojen kirjasinten puutteessa on nimen alussa täytynyt joko käyttää pientä kirjainta (sanan ensi kerran esiintyessä) taikka tavallista isoa kirjainta, esim. ódinn, Odinn.
Taivutettaessa on ominaisnimistä, jotka päättyvät kielessä hyvin yleiseen nominatiivin tunnukseen -r, tämä sijapääte jätetty pois, noudattamalla täten periaatetta, jonka mukaan taivutamme esim. Homeros, Homeron.
Käännöksen vastaavaisuuden alkutekstiin on tarkastanut tohtori Ralf Saxén, suomalaisen asun taas professori Kaarle Krohn. Itse käännöstyön on suorittanut ylioppilas Liisa Bergius.
End of Project Gutenberg's Edda: taruopillinen alkuosa, by Snorri Sturluson