Eetu Kokko

EETU KOKKO

4-näytöksinen näytelmä

Kirj.

MARTTI WUORI

Helsingissä, Vihtori Kosonen, 1907.

HENKILÖT:

AARNE BJÖRKLUND, Jyrykosken tehtaan isännöitsijä, insinööri.
KOSTI CEDERVALL, lakitieteen kandidaatti, asianajaja Helsingissä.
YNGVE SÖDERDAL, kaupunginlääkäri.
OSKARI PIHLAJA, neuvosmies.
ROLF RULIN, varatuomari, asianajaja.
AIMO WIEMÄRI, "Äänen" toimittaja.
HEIKKI LYHYKÄINEN, rakennusmestari.
JAAKKO JANTUNEN, maanviljelijä.
HERPERT HAJALA, maakauppias.
SULO VAARANEN, tehtaan kirjanpitäjä.
EETU KOKKO, nuori tehtaan työmies.
JULJAANA, hänen äitinsä.
AINI SAVIO, palvelija.
ESA WIRTANEN, satunnaisissa töissä tehtaalla, sittemmin johtomiehiä.
Muuta tehtaan työväkeä, miehiä ja naisia, palvelija ja kaksi poliisia.

Tapahtuu vv. 1904—1906: 1:nen ja 3:s näytös erään läänin pääkaupungissa, 2:nen ja 4:s näytös Jyrykosken tehtaalla likellä kaupunkia.

Ensimäinen näytös.

Ravintolan sivuhuone kaupungin "Seurahuoneella". Perällä ovi eteiseen; vasemmalla (katsojista päin) ovi suureen ruokasaliin; oikealla kaksi ikkunaa, joiden edessä tarjoilupöydät. Keskellä huonetta suurehko ruokapöytä, siinä kaksi kukka-astiaa ja muutamia sanomalehtiä.

Pöydän kohdalla riippuu katosta kolmihaarainen lamppu. Etualan ja salin oven välissä voileipäpöytä, vasemmassa peränurkassa uuni, oikeassa sohva ja sen edessä pöytä.

Ilta. Huone on valaistu.. Ovet ovat kiinni. Ikkunaverhot ovat tiukkaan suljetut.

EETU KOKKO (istuu etumaisen tarjoilupöydän ääressä, edessään teelasi ja vehnäleipää, lukien sanomalehteä).

AINI SAVIO (tulee vasemalta, pöytäliina kädessä). Eetu! Nyt sinun pitää kohta lähteä pois. (Alkaa kattaa keskellä olevaa ruokapöytää).

EETU. Miksi niin?

AINI. Tänne tulee muutamia herroja syömään illallista.

EETU. Enkös minä sitte ole yhtä hyvä herra, kuin hekin?

AINI. Etkä ole. Tiedäthän, että tämä huone on ensimäisen luokan yleisöä varten ja siihen et kuulu sinä, vaikka olenkin antanut sinun täällä istua ja lukea sanomalehtiä. Mutta ainoastaan sen tähden, että ravintolassa tällä kertaa ei satu muita vieraita olemaan.

EETU. Miksi eivät ne herrat sitten syö tuolla isossa salissa? Sinnehän ne paremmin mahtuisivat, jos he kerran niin suuria ovat.

AINI. Eihän sinun nyt tätä tarvitse pahaksesi panna, Eetu. Näethän, että sinua kuitenkin pidän muita parempana.

EETU. Enhän minä panekaan, Aini hyvä. Mutta on kai toki lupa kysyä?

AINI. Se kyllä on.

EETU. Ja vastata ehkä voinet kysymykseeni myöskin, miksi he juuri täällä tahtovat syödä, etteivät muut saa istua?…

AINI. Siksi vain, että se on suljettu seura. Neuvosmies Pihlaja on tämän huoneen täksi illaksi tilannut.

EETU. Suljettu seura? Ketä ne sitte ovat?

AINI. Muuta en tiedä, kuin minkä sanoin.

EETU. Mistäs salaisuuksista niillä sitte täällä on keskusteltava, kun eivät muiden kanssa julkisesti syödäkään uskalla?

AINI. Utelet taaskin enemmän, kuin mihin minä osaan vastata.

EETU. Pitääpä sen, todenperään aina huonon onnen minua seurata! Minä kun luulin, Aini, että ainakin tänään saataisiin vähän enemmän olla yhdessä ja puhella.

AINI. Ehkäpä nyt saadaan sitte toisen kerran.

EETU. Milloinka sitte toisen kerran?! Harvoinhan tähän tilaisuutta on. Tiedäthän itse: minä päivät pitkään tehtaan työssä aherran ja kun tänne joskus iltaisin tulen, niin on sinulla taaskin aina niin paljon tehtävää.

AINI. Minkäs minä nyt sille sitte voin?!

EETU. Sinun pitää ottaa toinen paikka — muualla, Aini.

AINI. Mistäpäs sen nyt niin vain ottaa?!

EETU. Jos vain tahtoo, niin…

AINI. Ja vielä tämmöisen kuin tämä.

EETU. Siinäpäs se on! Tahdot vain täällä olla. Et tahdo täältä lähteä.

AINI. Mitä sinä…?! Saakos sitä nyt aina kaikkia, mitä tahtoo?! Ethän sinäkään voi vielä minua luoksesi ottaa, vaikka kyllä…

EETU. Sehän se minuun niin koskee, ett'en voi… Ja kun sinä siitä tässä vielä näinikään soimaat…

AINI. Enhän minä, Eetu… Mitä sinä nyt taaskin…?!

EETU. Ja sitte vielä se, että sinä olet täällä kaikkien jaloissa ja… käsissä…

AINI. Elä, Eetu, nyt…!

EETU. Tietäähän sen ravintolassa! Ja ravintolan herrat! Eihän ne jätä rauhaan.

AINI. Minun suhteeni saat olla ihan huoleti!

EETU. Vaikeapa taitaa olla vakuuttaa. Lujimmatkin ovat lopulta joutuneet huonoille teille.

AINI. Minä pyydän, Eetu, annetaan jo olla tuosta puhuminen. (Vaitioloa).

EETU. Onkos tänne tänään ketään uusia matkustavaisia saapunut?

AINI. On. Yksi.

EETU. Kuka se on?

AINI. Muuan herra Cedervall, Helsingistä, näkyy olevan päiväkirjassa.
Asianajajaksi taisi olla merkitty.

EETU. Kostikohan Cedervall tuo on?

AINI. Niinpä rouva taisi sanoakin.

EETU. No — sitte. Sehän on niitä tehtaan johtokunnan jäseniä. Kyllä se sitte tiedetään, mitä asioita se mies nykyään ajaa.

AINI. Mitä niin?

EETU. Eihän hän nykyään kuulu tekevän muuta, kuin niissä "passirinnan" asioissa vain liikkuu. Asevelvollisia kieltää kutsuntaan menemästä joka paikassa.

AINI. Sittehän sinäkin joudut hänen kanssaan tekemisiin.

EETU. Niin. Sehän se on vaikea vaali minullakin tänä keväänä edessäni.

AINI. Käyhän puhuttelemassa häntä, Eetu, niin ehkä pääset selville, mitä sinun on tehtävä. Nythän on hyvä tilaisuus.

EETU. Olisihan se sitäkin. (Kotvan väliaika). Eiköpähän ne hänen hommiaan varten sitte lienekin tätä huonetta tilanneet?!

AINI. Hyvin mahdollista. Eihän sitä nykyään saa mitään julkisia kokouksia pitää, saati sitte semmoisten asiain pohtimista varten…

EETU. Niin tällä lailla kiertelevät hallituksen kieltoja. On niillä konstit!

AINI. Eihän sitä kukaan voi ihmisiä yhdessä syömästä kieltää. Ja siinähän sitä syödessä saa keskustella, kuin missä kokouksessa hyvänsä.

EETU. Eikä poliisimestarikaan pääse siihen nokkaansa pistämään.
Ha-ha-ha-ha!

AINI. Taitaapa nykyään jokaisen poliisimestarin ollakin parasta ummistaa ainakin toinen silmänsä, ell’ei molempiakin, niiden herrain puuhille, muuten saattaa käydä hullusti. Ja niinpä se meidän tekeekin sen jälkeen, kuin neuvosmies Pihlaja, tohtori Söderdal ja tuomari Rulin hänelle semmoisen potkun antoivat, että mies lensi nurinniskoin rappusista pellolle. Eikä siitä mitään juttua syntynyt.

EETU. Sitähän se on. Hyvä kun sillä pääsee. Saattaa vielä niin käydä, että toiseen maailmaan lennättävät.

AINI. Voi, voi tokiinsa! Semmoisenhan ne kertovat meidänkin kuvernöörin jo saaneen uhkauskirjeen ja sen tautta hän nyt kulkee salapoliisi jäljessään.

EETU. Ovat ne vain miehiä, jotka sen tekevät. — (Hetken mietittyään).
Minun siis on tästä lähdettävä pois?

AINI. Koht’sillään ne varmaan tänne tulevat.

EETU. Kuulehan, Aini! Mitäs, jos minä todellakin puhuttelen sitä…

PIHLAJA (tulee perältä). Ahaa! Täällähän pöytä jo on katettu. Se on hyvä, se. — Vaan kukas tämä tässä on? Mitä miehiä?

EETU. Anteeksi! Minä tässä vain vähän sanomalehtiä katselin.

PIHLAJA. Tämä huone on tilattu. (Ainille). Sanoinhan minä jo, ettei tänne saa ketään vieraita laskea.

AINI. Johan minä, herra neuvosmies… (Eetulle). Eetu hyvä, mene jo!
Johan minä taannoin pyysin.

EETU (Pilhlajan puoleen). Kah! Saanhan minä tästä vähemmälläkin lähteä.
(Menee perälle).

PIHLAJA. En tiedä kuinka et sen vertaa käsitä?! Tuolla ryssän kätyrillä, kuvernööri-roistolla on urkkijansa joka paikassa. Eihän sitä tiedä, mitä tuollakaan oli täällä tekemistä.

AINI. Se ei ollut mikään vaarallinen henkilö.

PIHLAJA. Mistä sen tiedät?

AINI. Se oli vain eräs tuttavani.

PIHLAJA. Jospa sitä nyt sitte sinuunkaan niin voi luottaa?

AINI (närkästyen). Onkos herrojen tähän saakka tarvinnut minua epäillä?

PIHLAJA. No, no. Ei nyt suututa turhan päiten. — Mutta muista: rahalla emme ketään tahdo ostaa, mutta teoista kyllä osaamme kostaa. — Onkos, muuten, poliisimestari käynyt täällä urkkimassa?

AINI. Ei.

PIHLAJA (voileipäpöydän ääressä). Fenniaako tämä on?

AINI. Kyllä.

PIHLAJA (ottaa ryypyn ja haukkaa päälle). No, jos poliisimestari tahi kuka muu tahansa kysyy, ketä täällä on syömässä, niin tiedät vastata: Jyrykosken tehtaan osakkaat. Meillä on yhtiökokous.

AINI. Hyvä. — Vaan onkos toimittaja Viemäri myöskin osakas?

PIHLAJA. Mitä se sinuun kuuluu?

AINI. Eikös hänkin tule tänne?

PIHLAJA. Entä sitte? Vaikka tulisikin.

AINI. Olisikos hänkin osakas, tuo juoppo, jolla itsellään ei koskaan ole maksaa, vaan joka syö ja juo muitten kustannuksella?!

PIHLAJA. Tietysti on hän osakas. Minä lahjoitin hänelle eilen yhden osakkeen.

AINI. Hah-hah-hah-hah! Silloin hänellä sitä ei enää tänään ole, se on varma.

PIHLAJA. Suus kiinni, senkin —! — Onkos hän, muuten, käynyt täällä jo?

AINI. "Äänenkö" toimittaja? Tuollahan hän istuu salissa kahden maalaisen kanssa.

PIHLAJA. Täälläkös ne jo ovatkin?! (Salin ovelta). Terve! Käykää tänne sisään. (Tervehdys näyttämölaitosten ulkopuolella).

(VIEMÄRI, JANTUNEN ja HAJALA tulevat).

VIEMÄRI. Tultiin vähän liika aikaiseen, niin istuttiin ja tarinoitiin lasin ääressä.

PIHLAJA (syrjään Viemärille). Sen kyllä jo huomaa sinusta! — (Muille). Painakaa puuta! Muut osakkaat saapuvat myöskin kohta. — No, mitäs uutta teidän puoleltanne, Jantunen?

VIEMÄRI. Kiitos! — Myötätuulihan tuo on tähän asti ollut.

PIHLAJA. Mitenkäs teillä päin, Hajala…?

HAJALA. Ei hätää mitään. Hyvä kuranssi!

VIEMÄRI (seisoo horjuen voileipäpöydän ääressä). Mitä helevetin roskaa te nyt taaskin olette tuohon laittaneet? Ihan kuin sioille!

AINI. Mitä on millekin. — Ette saa koskea vielä.

(Menee vasemmalle).

VIEMÄRI (Ainin jälkeen). Häh?! — Sekös on koko kalkkuna!

PIHLAJA (tarttuen häntä käsivarteen). Kuule, Aimo! Olepas nyt vähän siivommalla. Ell’et, niin pääset heti meidän seurastamme pois.

VIEMÄRI. Minäkö — pois?! Kukas se teille "ääntä"… toimittaisi… silloin, te vanhat syömärit…?

PIHLAJA. Josko juomari olisi poissa, vai?

VIEMÄRI. Niin juuri, sinä hapan pihlajanmarjaterttu!

PIHLAJA. Hyvä, hyvä, veliseni, ja sen tauttahan me sinua, Viemäri kuita, seurassamme siedämmekin.

VIEMÄRI. On se todellakin kumma, että minä ollenkaan olen tuttu tuommoisen löyhkän laskijan kanssa.

PIHLAJA. Minä näen, Aimo hyvä, että sinun jo kauheasti tekee mieli uudistaa tuttavuutesi tuon sohvan kanssa.

VIEMÄRI. Vai jo sinua nukuttaa? Ei minua vielä.

PIHLAJA. Vaikka ei, mutta kyllä sinä siltä heti nukut. Ja kun olet puoli tuntia nukkunut, niin olet potra mies taas. Tunnenhan minä sinut. Sitten voit juoda taas vaikka aamuun asti. Minä kyllä herätän sinut.

VIEMÄRI. Eipä tuo pahaa tekisi. — Mutta kuule, veli Oskari, herätätkös sinä ihan varmaan? Ett’et vain jätä tähän minua ikipäiviksi lepäämään?! Ett’et vain petkuta? Häh?

PIHLAJA. Ole huoleti. Käy pitkällesi vain. Noin.

VIEMÄRI. Mutta muistakin, Oskari: tuossa on kaksi vierasta miestä. (Käy sohvalle ja nukkuu heti).

PIHLAJA. Hyvä, hyvä. — Onneton mies-parka. Vähän liiaksi viinaan menevä.

JANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.

LYHYKÄINEN (tulee perältä). Iltoja!

PIHLAJA. Siinähän meidän rakennusmestarimmekin jo on. Terve mieheen! (Kaikki kättelevät häntä). No! Mitäs sinä olet rakentanut — "ylösrakennukseksemme"?

LYHYKÄINEN. Kivijalka on vankka ainakin tässä kunnass — kutsunnan suhteen. Salakäytäviä myyrille on kosolta ja loukkuja hallituksen rotille niin paljo kuin tarvitaan.

HAJALA. Kyllä sinä olet koko mestari, se tunnetaan. Taidatpa paukahuttaa itse maaherrankin nakkiin?

LYHYKÄINEN. Parastaan se ryökäle taaskin kuuluu tekevän saadakseen nuorukaisia laittomiin kutsuntoihin menemään.

JANTUNEN. Mokomakin kurja kätyri!

HAJALA. Oikeuskäsitteitä vain kansassa hämmentää, — ei muuta.

LYHYKÄINEN. Eikä uhkauksistakaan välitä! Nähkääs: tässä on jäljennös eräästä nimettömästä kirjeestä, joka hänelle on lähetetty.

PIHLAJA. Mitenkäs sinä sen olet saanut?

LYHYKÄINEN. Siinäkös mitä vaikeuksia olisi?! — Minullakin on salaurkkijani, vieläpä itse lääninhallituksessa. Ja se tietää kaikki.

PIHLAJA. Annas kun luen. (Lukee). "Outte kai kuullunna miten sille Popan perkeleelle kävi Helsingissä. Tuo tappaja oli kunnon mies, muuten vuan tappo ihtesä, ja eikö lie niin salaa että ei oo julistanna sille tuomijotaan jonka tähe se oli minusta niin rosvomaista, vuan minä, jonka kohtalo on paiskannut teijän pyöveliksenne tahon teille ilmottaa että teillä ois mahollisuutta puolustoo ihteänne, vuan minä en pane ommoo henkeeni panttiin ensimäisessä häässä, jonka tähe minä katon paremman paikan kun ’toisen kerroksen portaat’. Koittakee selevittee sen tähe sielunne asijat kun ei tiijä milloinka Herra lähettää Teijät minun kynsiini." — Se on oikein sille "perkeleelle".

HAJALA. Liika hienosti vielä kirjoitettu.

JANTUNEN. Siinähän se on vika vielä meidän puolella, ettei osata kylliksi hävyttömästi kirjoittaa.

PIHLAJA. Eiköhän tästä vain puutu rakennusmestarin puumerkkiä, vai?!

LYHYKÄINEN. Isänmaan pelastamisessa ei kaivata nimiä, vaan miehiä.

RULIN (tulee perältä). Kas! Täällähän meidän piirimme päämiehet jo ovat koossa — melkein kaikki. (Tervehdystä).

PIHLAJA. Ahaa! Veli Rolf Rulin.

LYHYKÄINEN. Täällä ollaan, täällä ollaan.

PIHLAJA. Ja muita odotetaan. Nyt puuttuu vain tohtorimme ja…

RULIN. Hän on juuri tulossa, hänkin, — tehtaamme uuden isännöitsijän kanssa.

PIHLAJA. Johon nyt saamme tutustuttaa teitä muita, hyvät veljet.

LYHYKÄINEN. Sepä hauskaa.

JANTUNEN. Ja hyödyllistä.

HAJALA. Ja hyvin tärkeätä.

RULIN. Niinpä juuri. Sillä tuolla on tavattoman suuri merkitys, mitenkä semmoisen, melkein koko lääniä hallitsevan, tehdaslaitoksen isännöitsijä vaikuttaa alustalaisiinsa, — tässä tapauksessa, kutsuntaan saapumisen tahi oikeastaan siitä poisjäämisen suhteen.

LYHYKÄINEN. Tiettävästi.

PIHLAJA. Sen tautta on hän nyt opastettava, — otettava käsiimme, jotta voimme olla varmat asian onnistumisesta.

HAJALA. Ei kai siinä vaikeuksia synny. Eikös hän ole luotettava, oman henkemme lapsia?

PIHLAJA. Sen saamme kohta nähdä.

RULIN. Ell’ei olisikaan, niin kyllä Kosti-poika hänet pehmittää.
Hänellä on kyllä Helsingin pääkortterin kaikki konstit vallassaan.

PIHLAJA. Saisivatpa jo tullakin, että päästäisiin naukkuun käsiksi.

RULIN. Kosti jäi pukeutumaan. Oli ottanut pienen ehtoollislevon.

(SÖDERDAL ja BJÖRKLUND tulevat).

PIHLAJA. Siinä! Hyvät herrat! Teitä juuri kaipasimme. Terve! — Ehkä saan esittää? (Esittää). Insinööri Björklund ja herrat Lyhykäinen, Jantunen ja Hajala. Tohtorimmehan on vanha tuttu.

SÖDERDAL (tervehtien). Kyllä. — (Katsoen sohvalle). No? Siinähän on jo meidän puolueemme äänenkannattaja kellellään!

PIHLAJA. Kyllä se siitä virkoaa ja nousee kuin Phoenixlintu omasta tuhastaan.

RULIN. Niin, nousee, kasvaa ja paisuu toimittamansa "Äänen" mukana ja varjostaa siivillänsä vielä koko maamme.

SÖDERDAL (Björklundille). Hän, näetsen, illallisissa tavallisesti hyppää yli preliminäärien ja ottaa osaa vain kahviin ja avec’iin.

PIHLAJA. Minä pyydän kuitenkin saada esittää. Hän herää paikalla, kuin vain hiukan kosketan hänen herkkään omaantuntoonsa. (Lyödä läiskähyttää Viemäriä selkään). Toimittaja Aimo Viemäri…

VIEMÄRI (hypähtää pystyyn).

PIHLAJA. … ja insinööri Björklund.

BJÖRKLUND (katellen). Hauska tutustua.

VIEMÄRI. Samoin. (Kallistuu nukkumaan toiselle korvalleen).

RULIN (levittäen kätensä). "Nuku rauhatoin sydämmein!" — (Naurua).

PIHLAJA. Onneton mies-parka! Vähän liiaksi viinaan menevä.

JANTUNEN. Mutta pää kuin partaveitsi.

SÖDERDAL. Sen kyllä huomaa — "Äänen" pääsäveleistä. (VIEMÄRI kuorssaa pitkään).

AINI (aukaisee peräoven). Täällä. Tehkää niin hyvin!.

CEDERVALL (tulee). Iltaa, iltaa! Terve mieheen! (Tervehtii LYHYKÄISTÄ, JANTUSTA ja HAJALAA). Pitkistä ajoista taas! Mitäs kuuluu? Kasvaakos meikäläisten osakkaiden luku, vai?

JANTUNEN. Täytyyhän sen.

HAJALA. Kun rahaa on ja rahalla saa vaikka mitä. (Cedervallin korvaan).
Ja häikäilemättä pakoitetaan.

CEDERVALL. Oikein. Kaikki keinot ovat hyviä, jotka maaliin vievät.
Nykyaikaan ei kelpaa enää muu, kuin jesuiittain oppi.

AINI (Pihlajalle). Ruoka on valmista. (Menee vasemmalle ja käy aina välistä sisällä taas tarjoiluaskareissa ja lämpimiä ruokia tuoden).

PIHLAJA. Voimme siis käydä ruokiin käsiksi. Tehkää niin hyvin! Aika on sitä paitsi rahaa myöskin. (Kaikki käyvät voileipäpöydän ympärille).

CEDERVALL. Taisinpa vähän pidättää arvoisaa seuraa, vai?

SÖDERDAL. Eipä mitään. Voitetaanhan ne rahat takaisin, jahka aika tulee käydä "kuninkaitten kirjoja tutkimaan".

CEDERVALL. Pikku ruuvi siis syötyä?

RULIN. Ja "nakki" päälle.

PIHLAJA. Hsh!! Sen jälkiruoan me nautimme kaikessa hiljaisuudessa.

CEDERVALL. Minun huoneessani. — Mutta asiasta toiseen. Juuri kun olin tänne tulossa, ilmestyi luokseni muuan nuorukainen, — tämän vuoden kutsunnan poikia.

LYHYKÄINEN. Mitäs sillä oli tiedusteltavana?

CEDERVALL. Tuli neuvoa kysymään.

LYHYKÄINEN. Eikös se sitä lähemmältä saa?! Mistäs mies on kotoisin?

¨CEDERVALL. Jyrykosken tehtaalla sanoi palvelevansa.

RULIN. Siis Björklundin käskyn alaisia.

BJÖRKLUND. Muuhun, kuin tehtaan varsinaisiin asioihin, minä en ole puuttunut.

CEDERVALL. Vielä, — on siihen lisättävä. Sillä muuhunkin on puututtava — tätä nykyä. Me olemme kaikki kansanvalistuksen harrastajia, me, veli Aarne.

LYHYKÄINEN. Minkäs neuvon annoit, jos saan luvan kysyä?

CEDERVALL. Käskin hänen tulemaan myöhemmin puheelleni. Lupasin antaa vähän pitemmän opetustunnin.

LYHYKÄINEN. Minä olisin sen antanut heti ja hyvin lyhyen: "ell’et tee niinkuin käsketään, niin ammutaan sinut paikalla kuoliaaksi."

BJÖRKLUND. Se olisi ainakin tepsivä keino. Silloin jäisivät kaikki nuorukaiset kutsunnasta pois — kuolleina!

CEDERVALL. Et suinkaan sinä niitä sinne menemään tahdo, vai? Minua hiukan kummastuttaa, että…

BJÖRKLUND. Minusta tämä on omantunnon asia. Pakoittaa en kenenkään omaatuntoa haluaisi.

RULIN. Oho?! Etkö siis kieltäisi tekemästä väärin, — laittomuutta?

SÖDERDAL. Niin. Antaisit vain, passiivisena syrjästä katsojana, rikoksen tapahtua silmäisi edessä, — ilman muuta?

BJÖRKLUND. Enkä. Minä sanoisin kyllä mielipiteeni, mutta mitään oikeutta minulla ei ole tyrkyttää sitä kellekään niin, että sen kautta sorran toisen tahdon vapautta, pakoitan häntä tekemään minun tahtoni mukaan.

PIHLAJA. Suurin osa ihmisiä on lampaita.

SÖDERDAL. Jotka ovat paimennettavat.

RULIN. Ajettavat eksyksistä oikeaan karsinaansa.

LYHYKÄINEN. Vaikkapa raipalla ja nagaikalla.

HAJALA. Ainakin ovat ne houkuteltavat eksyksiin joutumasta kaikilla viattomilla keinoilla.

PIHLAJA. Niinkuin limonaadilla ja vehnäsillä.

HAJALA. No, vaikkapa konjakillakin ja "skrommillä", nurkkatansseilla ja rahalla.

JANTUNEN. Etupäässä, kuitenkin sanan avulla, painetun ja puhutun, — minun mielestäni.

SÖDERDAL. Mutta tarvittaissa myöskin browningeilla.

LYHYKÄINEN. Ja kivääreilläkin.

CEDERVALL. Niitäkin saadaan, jos todella tarvitaan.

RULIN. Kyllä tarvitaankin jokaisen meikäläisen käsissä, muuten — —

BJÖRKLUND. Anteeksi! Minä en voi niitä keinoja hyväksyä. Ne ovat liian vaarallisia leikkikaluja. Sillä lopulta ne voivat kääntyä niiden hankkijoita itseään vastaan. Eikä vain syyllisiä, vaan myös aivan syyttömiä vastaan.

PIHLAJA. Loruja! Aika niitä vaatii. Ja se ei kysy, kaatuuko taistelussa oikean asian eteen syyllisten kanssa myöskin joku syytön. Se on luonnon lain vaatimus myös.

LYHYKÄINEN (Cedervallille). Luulenpa, että tuosta uudesta isännöitsijästä jo alusta alkaen tulee seuranpettäjä, — soraääni meidän laulajaisiimme.

CEDERVALL. Kyllä se sointumaan saadaan.

SÖDERDAL. Ja on soinnutettava, ell’ei muuten, niin uhkauksella, että ajamme hänet tehtaalta pois.

CEDERVALL. Ei hätäillä vielä. Emmehän toki ole sanan ja personallisen vapauden sortajia. Muuten — se on ehkä vain varovainen diplomaatti. Puhuu toista, kuin mitä ajattelee ja miten toimii. (Ääneen). Tietysti pitäköön jokainen oman mielipiteensä! (istuutuvat pöytään).

SÖDERDAL. Ja muutamissa tapauksissa saakoon myöskin sen julkilausua!

RULIN. Mutta silloin varovaisessa muodossa. Ja etupäässä itsekseen, aivan hiljaa, kuin vain omalle omalletunnollensa puhuisi. Vaan toimia sen mukaan hän ei saa.

VIEMÄRI (joka herää ja istuutuu sohvalle). Erittäin johdonmukaisesti puhuttu, — minun mielestäni.

PIHLAJA. Ahaa! Jopas se omatuntomme heräsikin!

SÖDERDAL. Ja alkoi puhua yleisöllensä selvällä äänellä.

RULIN. Selvällä päällä kai tarkoitit? (Naurua).

VIEMÄRI. Jokos te sen otitte?

RULIN. Ryypynkö?

VIEMÄRI. Niin. Kolmannelle jalalle?

PIHLAJA. Johan tässä on istumaankin päästy, etkös näe?

VIEMÄRI. Nelinkökontin? — (Istuutuu myös pöytään). No, sitte käyn minä suoraan ihmisruokiin ja — juomiin käsiksi, etten muista jäljelle jäisi. — Anteeksi! Mitä maata te maalasitte?

CEDERVALL. Herttaa grandissimossa — punaisinta, toisin sanoen! Se on päätös, joka on pääkortterissa tehty, ja sitä tulee kaikkien seurata. Ja se pitää sinun "Äänessäsi", sen alla ja mukana, — niinkuin sanan vesikasteessa, — saada vaikuttamaan kaikkiin lapsiin kaikkialla. Joukottain oli tänä keväänä metsissä, kylissä ja maanteillä heitä pidätettävä laittomista kutsunnoista. Hallitusta ja sen kätyreitä on häirittävä ja häväistävä niin paljon kuin mahdollista, siksi että se menee kumoon. Tuo mätäpaise on puhkaistava, että visva juoksee kuiviin ja valtioruumis jälleen pääsee paranemaan. Ja kun se on tapahtunut, silloin annetaan ohjat toisiin, arvokkaampiin käsiin.

SÖDERDAL. Meidän — omien miestemme käsiin.

LYHYKÄINEN. Jotka kyllä osaavat alasrevityn rakennuksen uudelleen pystyttää.

RULIN. Ja asiatamme paremmin ajaa…

VIEMÄRI. Valistuneitten sanomalehtimiestemme kannatuksella.

PIHLAJA. Ja oikein ajattelevien kansalaisten neuvoilla.

JANTUNEN ja HAJALA. Kansan tervejärkisen osan avulla.

CEDERVALL. Ja oman sotaväen omilla aseilla. Mutta laillisesti, laillisesti! Kaiken tämän laittomuuden, matelevaisuuden, viheliäisyyden jälkeen!

RULIN. Sinä vain, veli Aarne, et sano mitään?

BJÖRKLUND. H—m?!!

SÖDERDAL. Vaitiolo on, niikuin sanotaan, suurimman valtioviisauden hyve.

VIEMÄRI. Ja myöntymisen merkki?

PIHLAJA. Tässä tapauksessa, toivokaamme, kumpaakin. Eikö niin?

CEDERVALL. Eläköön siis uusi isännöitsijämme, insinööri Björklund!

MUUT. Eläköön! Eläköön! Eläköön! (juovat).

CEDERVALL. Ja nyt olemme siis kaikki yksimieliset siitä, että panemme kaikki voimat liikkeelle?

MUUT (paitsi Björklund). Luonnollisesti.

CEDERVALL. Yleiset ohjeet tunnemme. Mutta eri paikkakunnilla on toimittava paikallisten olosuhteiden mukaan. Pääasia on vain, että tulos on loistava.

LYHYKÄINEN. Ahkeruus on ilomme, herra kenraali.

MUUT (paitsi Björklund). Hyvä! — — Tietysti!

CEDERVALL. Kirjallisuutta saatte jaettavaksi niin paljon kuin jakaa jaksatte. Ja minkä kätyrit kaappaavat, sen korvaatte suullisilla neuvoilla. Matkat ja muut kustannukset korvataan auliisti yhteisestä rahastostamme. Sillä varoja kyllä on ja lisää kerätään. Muuten, niinkuin jo sanottiin, kaikki keinot kelpaavat. Kun meitä tahdotaan kumota, niin kumotaan mekin.

SÖDERDAL. Silmä silmästä, hammas hampaasta.

LYHYKÄINEN. Sama mitta se on kaikille, sanoi skraatari, kun pöydältä putosi.

CEDERVALL. Ainakaan veli Heikki ei ketään säästä, sen tiedän.

LYHYKÄINEN. Minä rakennan kalliolle enkä hietaan. Ja vaikka itse piru nyt olisi asevelvollinen ja kutsuntaan menossa, niin hänetkin kuvernöörin nokan edestä takaisin käännytän.

CEDERVALL. Oikein. Häikäilemättömyys, se on tämänkin kirjan oppi.
(Vetää taskustaan esille "kansalaiskatkismuksen"). Ja sitä teidän on
leviteltävä ynnä "Vapauden liikettä Venäjällä". Siitä kai sinä, veli
Rolf, asianajajana pidät huolta.

RULIN. Sen teen. Samalla kun kansamme asioita ajan, ajan myöskin koko isänmaamme asiaa ja omiakin asioitani.

CEDERVALL. Ja sinä veli Yngve?

SÖDERDAL. Minä kirjoitan "resehtit" ja niihin panen vähän valtiollista vastamyrkkyä.

CEDERVALL. Ja kun sairaan sydäntä kuuntelet, niin ohjaat sen tykintää ja sitte kuiskaat korvaan, mitä suusta pitää sisälle ja ulos käymän. — No! Ja veli Oskari?

PIHLAJA. Minä annan ne parhaimmat neuvot kaupunkilaisillemme pormestarin ja raadin kanssa.

CEDERVALL. Ja veli Herpert tietenkään ei unhota, että kahden on kauppa, kolmannen korvapuusti.

HAJALA. En, — kaupanpäällisiä en suinkaan unhota. Kahvikilon mukana tulevat kaikkiin koteihin kieltolehdet lentelemään.

CEDERVALL. Ja sitte sinä maamme pääelinkeinon edustaja, veli Jaakko, kaikkine sivuhaaroinesi, joihin myöskin kunnalliset asiat, aina vaivaisiin asti, kuuluvat?…

JANTUNEN. Minä teen niinkuin se kylväjä, joka läksi ulos siementä kylvämään. Mutta kylvän kaikki hyvään maahan.

CEDERVALL. Etkä tien oheen — oikein. No, entäs sitte lopuksi sinä meidän Viemärimme.

VIEMÄRI. Joka ei suinkaan ole mikään lokaviemäri.

PIHLAJA. Niikuin mahdollisesti joku ulkoapäin päättää voisi.

VIEMÄRI. Suus’ kiinni!

RULIN (Pihlajalle). Katso vain, ett’et saa kunnianloukkausjuttua niskoillesi!

CEDERVALL. Sinun on pidettävä suurinta ääntä, sinun tulee kuivattaa sukupuuttoon koko vanha roskapuolue ja kasvattaa nuorten kirkas norovesi kaikkia voittavaksi kohisevaksi koskeksi.

VIEMÄRI. Sillä minä olen se suurin nykyajan valtiomahti.

SÖDERDAL. Niinkuin me olemme tässä kylliksi huomanneet.

VIEMÄRI. Pyydän vaatimattomasti saada kysyä, onko "Äänen" toimittamista vastaan ollut mitään erityistä muistutuksen aihetta?

MUUT (paitsi Björklund). Ei, ei, ei!

SÖDERDAL. Päinvastoin. Osaat haukkua kuin koir… mies.

PIHLAJA. Ja paljastaa kaikki, mikä on paljastettava.

VIEMÄRI. Ja paljastettavissa — nykyoloissa.

RULIN. Paitsi itseään ja omia — paheitaan.

LYHYKÄINEN. Joita aina on ylistettävä taivaisiin.

HAJALA. Niinkun omia miehiämmekin.

JANTUNEN. Jaa—a! Siihen vaaditaan taitoa siihenkin.

CEDERVALL. Mutta siksihän hän Aimo Viemäri onkin!

VIEMÄRI. Siitä tunnustuksesta kiitän.

CEDERVALL. Vaan tässähän olemme eksyneet liian etäisille poluille siitä vakavasta aineesta, jossa alussa olimme. Siihen nyt kuitenkin palaamme jälleen, kun käymme sinua puhuttelemaan, sinä uusi ystävämme, veli Aarne Björklund. Sinulla on vakava tehtävä edessäsi. Sinä, näet, olet teollisuuden edustaja joukossamme. Ja sinunkin lammaslaumasi, jota sinun hallita tulee, on suuri. Eikä se mikään leikin asia olekaan, sen minä tiedän.

BJÖRKLUND. Tunnustan suoraan, että minä otankin asiani vakavammalta kannalta.

CEDERVALL. Ja siksi et vielä ole sanonutkaan yhtään ainoata vakavaa sanaa? Niinkö?

• BJÖRKLUND. Sillä vakavista asioista mielestäni on vain vakavissa tilaisuuksissa puhuttava.

CEDERVALL. Se saadaan aikaan ja pian. — Niinkuin jo mainitsin, tuli luokseni epäröivä nuorukainen Jyrykoskelta, tämän vuoden kutsunnanalainen, joka ei tiedä, miten menetellä. Annammeko sinulle nyt vakavan tehtävän muokata maaperää? Toivon, että olet siihen valmis?

BJÖRKLUND. Pyydän anteeksi, mutta minun mielestäni olisivat tehtaamme, niinkuin muutkin laitokset, pidettävät loitolla kaikesta valtiollisesta agitatsioonista. Siitä muuten ei voi koitua muuta, kuin pahaa.

LYHYKÄINEN. En hyväksy sitä katsantokantaa, en.

MUUT (kuiskaavat keskenään tehden kummastelevia elkeitä).

CEDERVALL. Anteeksi, sanon minäkin. Sillä tässä ei ole kysymys pelkästä agitatsioonista, vaan kansan johtamisesta oikealle tielle, sen kurissa pitämisestä, ettei se rikokseen lankeaisi. Ja se on sinun tehtäväsi, sinun velvollisuutesi meidän tehtaallamme sen isännöitsijänä. Ja ell’et sinä niitä täytä, niin… Tiedät hyvin, mitä tarkoitamme.

SÖDERDAL. Tämäpä alkaa kärjistyä.

RULIN. Kosti, me menemme edeltäpäin laittamaan ruuvipöydän valmiiksi huoneessasi.

CEDERVALL. Hyvä. Tehkää niin.

(RULIN ja SÖDERDAL menevät).

BJÖRKLUND. Tiedän ja näen varsin hyvin, mikä on tarkoitus.

CEDERVALL. No, se on jo hyvä sekin.

BJÖRKLUND. Ja koska minun asemani on sellainen ja jos omistajat ottavat edesvastuun päälleen…

CEDERVALL. Se kyllä tehdään.

MUUT. Se kyllä tehdään, se kyllä tehdään.

BJÖRKLUND. Sanalla sanoen, kun vaaditaan, pakoitetaan…

CEDERVALL (väistellen). Ei suinkaan, ei suinkaan. Varahan on valita.

BJÖRKLUND. Niin à la bonneheure, olkoon menneeksi!

CEDERVALL. Se on oikein!

PIHLAJA (Viemärille). Niin sitä pitää taipua!

VIEMÄRI (Pihlajalle). Ja taivuttaa! Ponteva mies, tuo Kosti!

CEDERVALL. Sillä jos me alistumme rahtusenkaan, niin on kaikki mennyttä. Pirulle ei saa antaa pientä sormeakaan, muuten hän vie koko käden.

AINI (tulee). Juovatko herrat kahvin täällä, vai?

CEDERVALL. Minun huoneessani.

PIHLAJA. Lähdemme siis sinne mekin.

VIEMÄRI. Tulkaa, miehet!

CEDERVALL. Me tässä vain Björklundin kanssa otamme vielä sen nuorukaisen ripitettäväksemme.

LYHYKÄINEN. Kyll’ siit’ sitt’ hyvä tulee.

(PIHLAJA, VIEMÄRI, LYHYKÄINEN, JANTUNEN ja HAJALA menevät).

CEDERVALL (lyö Björklundia olkapäälle). "Aberdarum kein Feindschaft", veli Aarne! Tämmöinen on vain menettely meidän keskuudessamme. Sillä se, joka ei ole meidän puolellamme, hän on meitä vastaan. Ja se, joka vähänkin on meitä vastaan, hän saapi ilman muuta siirtyä vastustajiemme joukkoon.

BJÖRKLUND. Minä myönnän, että se on ainakin selvää politiikkaa. Sillä on vain hyvin pahalta kuuluva nimi.

CEDERVALL. Olkoon! Sama se! Muuten — mikä?

BJÖRKLUND. Terrorismi! Ja se kostaa itsensä, — ennemmin taikka myöhemmin.

CEDERVALL. Sitä ei voi ottaa lukuun.

BJÖRKLUND. Joka sitä harjoittaa, saa sitä vielä itse maistaa.

CEDERVALL. Ja joka sitä pelkää maistaa, saa valita, niinkuin sanoin.
Joko — tahi?

BJÖRKLUND. Mitä minuun tulee, niin jo sanoin: minulla ei ole varaa valita. Olen varaton, — vasta tehtaalle tullut. Minun on siis sinne jäätävä eriävistä mielipiteistämme huolimatta. Pidän sen velvollisuutenanikin. (Istuu sohvalle).

CEDERVALL. Ja siis täyttää vaatimuksemmekin. Hyvä.

AINI (tulee perältä). Se nuori mies, jonka käskitte odottamaan, herra asianajaja, on täällä eteisessä. Saako hän tulla sisään nyt?

CEDERVALL. Tulkaapas tänne, neiti! Lähemmäksi, lähemmäksi vain! (Ottaa häntä kädestä). Tulkaa nyt vain! Elkää kursailko! (Istuutuu). Mikä teidän on nimenne?

AINI (koettaen irroittaa kätensä ja seisoen niin kaukana kuin suinkin
Cedervallista). Aini Savio.

CEDERVALL. No, no! Kuulkaa! Ettehän ollut täällä vielä vuosi sitte, kun viimeksi kävin kaupungissanne?

AINI. En. — Laskekaa irti käteni!

CEDERVALL. Olen koko illan katsellut teitä. Niin sievä olette! Ja nuori! Kuinka vanha?

AINI. Mitä se teitä liikuttaa? (Tempaisee irti kätensä ja juoksee ovelle).

CEDERVALL. Sitäpäs! Et ole, näköjään, vielä monta päivää ravintolassa palvellut.

AINI (käsi oven rivalla). Minä kysyn vielä: saako hän tulla sisään?

BJÖRKLUND (joka suutuksissaan on katsellut Cedervallin ilvettä).
Pyytäkää sisään vain!

CEDERVALL. No, käske tulemaan.

AINI (menee).

BJÖRKLUND (nousee närkästyneenä sohvalta). Minun täytyy sanoa, että minä mitä suurimmassa määrässä paheksun tuommoista menettelyä. (Kävelee eestaas).

CEDERVALL. Oooo!! Herranen aika! Mikä loukkaus! Mikä harmin ilmaisu!
Enpä tuota sinusta luullut!

BJÖRKLUND. Koska et luullut, niin minun täytyi se sinulle ilmaista. Minä en ainakaan silmieni edessä salli tuota meillä tavallista ravintolaneitien liehittelyä. Tuolla lailla juuri niitä nuoria viattomia tyttöjä haureuden tielle johdetaan.

CEDERVALL. Pyydän nöyrimmästi! Pyydän nöyrimmästi! Saa kai heitä edes puhutella, vai? Ihmisiähän hekin, luullakseni, ovat!

BJÖRKLUND. Juuri niin! Ihmisiä he ovat ja siksi on heitä kunnollisina ihmisinä kohdeltavakin eikä jonkinlaisina yleistavaroina, — raavaina.

CEDERVALL. Etköhän vain kuulu pelastusarmeijaan?! Hah-hah-hah!

AINI (avaa oven).

EETU (astuu sisään).

CEDERVALL. Käy sisään! — Nimesihän on Kokko?

EETU. Niin on.

BJÖRKLUND. Ja olet työssä tehtaalla…?

EETU. Celluloosassa, niin. Jo useita vuosia olen ollut.

CEDERVALL. Ja nyt kai joudut sieltä pois.

EETU. Mitenkä niin? Joudunko pois? Ja mistä syystä?

BJÖRKLUND (Cedervallille). Minä pyydän: tyynesti, — ilman uhkauksia.

CEDERVALL. Tiedän, mitä puhun. (Eetulle). Jos menet kutsuntaan, — niin.

EETU. Enhän sitä vielä ole päättänyt.

CEDERVALL. Mutta isännöitsijä tässä on päättänyt eroittaa ja hän on velvollinen eroittamaan kaikki, jotka kutsuntaan menevät.

EETU. Siitähän minä tässä tahdoin neuvotella, kun…

CEDERVALL. Mitä siinä sen enempää neuvoteltava on? Johan sanoin.

EETU. Kun, tuota, isäni kuoltua luonani asuu kivulloinen äitini…

CEDERVALL. Niin on sinun katsottava eteesi, ettet äitisi kanssa joudu sieltä pois.

EETU. Vaan kun minulla vielä on morsiankin. Olen aikeessa naida.

CEDERVALL. Niin on se syy lisää, että sinun on meneteltävä niin, kuin minä jo sanoin ja oikeus vaatii.

EETU. Mutta ell’en mene kutsuntaan, niin en saa vihkimätodistusta, meitä ei panna kuulutuksiinkaan. Semmoinenhan on nyt laki.

CEDERVALL. Mikä laki? Se ei ole mikään laki. Siitä sinun ei tarvitse välittää.

EETU. Mitenkäs siitä pälkäästä sitte pääsee?

CEDERVALL. Ell’ei teitä joku pappipahanen vihi, niin voitte te siltä elää vihkimättäkin. Ainakin olet pelastanut kunniasi, ettet ole laittomaan kutsuntaan mennyt.

EETU. Vaan kuitenkin elän laitonta yhteiselämää ja lapset jäävät aviottomiksi.

CEDERVALL. Siitä viis! Yhtä hyviä ihmisiä ne ovat kuin aviossakin syntyneet.

BJÖRKLUND (syrjään). Mikä turmiollinen opetus!

EETU. Lainkokin edessä?

CEDERVALL. Laissa on aina aukkoja. Tämmöisiä oloja ei laki ole edellyttänyt. Ja mikä nyt on laitonta, sen voi perästäpäin laillistuttaa. Niin lapsetkin.

EETU. Siinähän sitä ollaan. Sydäntä ahdistaa. Omatunto vaivaa. Mitä on tehtävä?

CEDERVALL. Se, mikä on oikein.

EETU. Mikäs on oikein?

CEDERVALL. Mikä on lainmukaista.

EETU. Minkä lain?

CEDERVALL. Laillisen lain.

EETU. Joka on voimassa? Se käskee menemään.

CEDERVALL. Se ei ole totta. Se on väärä laki, mitätön, sillä se ei laillisesti syntynyt.

EETU. Vaan sitä toista taas ei noudateta, vaikka pitäisi.

CEDERVALL. Niinpä ei sinunkaan tarvitse siitä välittää.

EETU. Vaikkako se on laillinen laki?

CEDERVALL. Semmoinen on nyt asiain tila. Noudatat omantuntosi ääntä, joka kieltää tekemästä väärin. Ja väärin teet, jos seuraat väärää lakia.

EETU. Mutta minähän teen väärin, kun olen noudattamatta sitä oikeatakin lakia, jota sama hallitus, joka väärän lain on antanut, ei salli noudattaa.

CEDERVALL. Tyhjää viisastelua! Olematontahan ei voi noudattaa.

EETU. Vaan eihän se ole laillisesti olemattomaksi tehty. Sitähän siis pitää seurata, ettei tapahtuisi laittomuutta, ett’ei tekisi väärin. Sillä jokaisen kansalapsenhan pitää ei ainoastaan olla tekemättä mitä laki kieltää, vaan myöskin tehdä, mitä laki käskee. Vaan kun en voi tehdä, mitä laki käskee, niin silloinhan menettelen lain vastaisesti kuitenkin, ja mikä on lainvastaista, sehän on rikos.

CEDERVALL. Olet sinä koko poika, aika filosoofi! Olen antanut sinun puhua suusi puhtaaksi. Tähän sanon sinulle nyt vain, että koska on mahdotonta tehdä oikean lain mukaan ihan oikein, niin pitää välttää tekemästä väärän lain mukaan hituistakaan väärin. Ei väistyä eikä taipua, vaan kaatua kunnialla, kauniisti kuolla. Ja sen teet, kun valitset vähemmän rikoksen, se on, olet noudattamatta laitonta asevelvollisuuslakia.

EETU. Jota Hallitsija ja esivalta noudattaa? Silloinhan teen vielä lisäksi siveellisenkin rikoksen.

CEDERVALL. Kunko et tule vihityksi?

EETU. Ja kun horjuutan esivallan ja hallituksen arvoa.

CEDERVALL. Kuka nuo sanat on sinun suuhusi pannut? Semmoisen esivallan arvosta, joka siitä itse ei tuon enemmän piittaa, ei sinunkaan tarvitse vähääkään välittää. Sama on laita naimisesikin kanssa.

EETU. Vaan jos kaikki niin tekisivät, kuinka silloin kävisikään?

CEDERVALL. Kaikki eivät ole asevelvollisia.

EETU. Onnellisia ovat! Vaan sitä en ole minä. Ei kukaan, ei kukaan ymmärrä, kuinka syvälle ja kipeästi tämä minuun koskee.

CEDERVALL. Siksipä juuri on taisteltava päästäksemme pois näistä laittomista oloista. Ja etupäässä on teidän se tehtävä. Teidän on pantava vastaan.

EETU. Taaskin siinä ollaan. Taaskin siihen tultiin. Miten? Miten?

CEDERVALL. Kaikilla tavoin. Itse jäämällä pois kutsunnasta ja kieltämällä muita menemästä — kaikilla tavoin, kaikilla tavoin.

EETU. Onkos sekin oikein?

CEDERVALL. Ehdottomasti. Se on jokaisen pyhä velvollisuus. Minäkin olen vakuutettu että on suurin vääryys mennä kutsuntaan. Ja siksi minä kiellän sinua sinne menemästä. Tarjoanpa sinulle rahaa, ettet menisi. Tarjoanpa rahaa, että muitakin estäisit menemästä. Oletko valmis rupeamaan agitaattoriksi? Suostutko, vai?

EETU (harvakseen, epäröiden). Kyllä minä en tiedä, mitä olisi tehtävä.

CEDERVALL. Siinä tapauksessa ei auta muu, kuin uudelleen sanoa, että jos menet kutsuntaan, joudut tehtaalta pois. Ja sanani pitävät paikkansa.

EETU. Siis on noustava hallitusta vastaan?

CEDERVALL. Isänmaata pelastamaan!

EETU. Vaikkako noinkin? (Ojentaa kätensä, ikäänkuin ampuisi revolverilla). Niinkuin yksi jo teki?

CEDERVALL. Semmoisen sankarin palkitsee isänmaa. — Oletko selvillä nyt?

EETU (päätään pyöritellen). Hämärää, hämärää sittenkin. Suo siellä, vetelä täällä.

AINI (tulee perältä).

CEDERVALL. Kyllä se vielä selviää. — Annahan lasi, Aini! (Kaataa viiniä
Ainin tuomaan lasiin). Kas tässä! Juo!

EETU. Kiitoksia! Minä en ryyppää.

CEDERVALL. Sitäkös! Kerta edes — lohdutukseksesi! Sitte ajatuksesikin paremmin selviävät! No!

EETU. En. — En.

CEDERVALL. No, sitte näyttää Aini, kuka teistä mies on, kuka akka. Juo, tyttö, juo ja näytä, ettet todellakaan ole miestä huonompi! No, tule tänne! (Koppaa Ainin syliinsä).

AINI (koettaen irtautua). Minä en juo, — en. Laskekaa! Pois!

EETU. Herra! — — Mitä te teette?!

BJÖRKLUND. Laske! — sanon minäkin.

CEDERVALL (päästäen Ainin). Mitä kummia? Kokonaista kaksi puolustajaa!

AINI. Mikä ilkiö! (Alkaa korjata astioita pöydältä).

BJÖRKLUND. Kuinka inhoittavaa tämä kaikki! (Poistuu nopeasti perälle).

EETU. Tämä tässä juuri olisi minun tuleva vaimoni.

CEDERVALL. Aaa! Vai niin?! Sitte minä pyydän anteeksi. En tietänyt. Ja nythän minä ymmärrän. Eipä kumma, että tuskia tunnet. Sinulla on kaunis sydänkäpy. Ja noin nuori! Montako vuotta ikää? En saanut tietää sitä taannoin, vaikka kysyin.

AINI (poistuu vasemmalle ja palaa kotvan kuluttua jälleen).

EETU. Kahdeksantoista hän vasta on.

CEDERVALL. No, ja te olette kovin mieltyneet toisiinne? Ja jo kauankin?

EETU. Me olemme samasta pitäjästä kotoisin ja etäisiä sukulaisiakin.
Hyviä tuttuja kauan.

CEDERVALL. Siis vanhaa suolaa. Se janottaa, niinkuin sanotaan. —
Ainisihan ei ole täällä vielä kauan ollut?

EETU. Ei monta viikkoa.

CEDERVALL. Sen näen, koska hänen sydämmensä näin on pysynyt muille herroille kylmänä.

EETU. Ja minä toivon, että se pysyykin.

CEDERVALL. Toivotaan, ha-ha-ha-hah! Varsinkin kun niin innokkaita puolustajia hänellä on, kuin äsken näimme. Ei siis muuta, kuin toivotan onnea teille, lapsukaiseni! Ha-ha-ha-ha! Hyvästi! (Menee perälle).

EETU. No, Aini? Mitäs sanot nyt?

AINI. Mitäpä sanon? Itsehän näit kaikki.

EETU. Ja sinä itse kuulit, mitä minulle sanottiin?

AINI. Kuulin.

EETU. Nyt kai sitte pitäisi tietää, mitä on tehtävä.

AINI (miettivästi). Pitäisi, — jos voisi tehdä. — — Eikä nyt tiedä sittenkään, mitä… (Väli-aika).

EETU. Sinä et voi täällä kauan ehjänä pysyä, Aini.

AINI. Taaskin samaa! Semmoiseksiko minut sitte todellakin…?

EETU. Jos juottavat juovuksiin, silloin ei tiedä mitä tekee. Ei, Sinun pitää täältä kohta päästä pois.

AINI. Miksi sitte minut tänne toimititkaan. Itsehän sen tahdoit.

EETU. Tahdoin sinut lähemmäksi itseäni, kunnes voitaisiin mennä yhteen.

AINI. Ja nyt siis tahdot minut taas etemmäksi? Emmehän kuitenkaan voi… niinkuin jo taannoin oli puhe…

EETU. Kauanpa taidan saada odottaa. Kun et tyydy vähiin.

AINI. Voi, Eetut Yhä sinä vain tuota. —

EETU. Sanopas, Aini, suoraan, lähtisitkös täältä pois, jos vain saisit toisen yhtä hyvän paikan?

AINI. Mielelläni. Vaikka heti.

EETU. Ja jos sitte minäkin koettelisin muualta hakea… itselleni.

AINI. Koettele, Eetu! Sehän olisi hyvä, jos toisen ja paremman voisit saada.

EETU. Ja silloin, Aini, silloin minun ei enää tarvitsisi odottaa niitä päiviä, niitä hetkiä, jolloin saan sinut nähdä, sinua puhutella. Silloin minun ei enää tarvitsisi ajatella, että sinulla on joku muu mielessäsi, eikä tarvitsisi pelätä, että joku toinen sinut minulta tahtoisi riistää.

AINI. Eetu kulta! Mitä sinä nyt turhia…!

EETU. Niin, Aini, semmoisia kummallisia aatoksia usein aivoissani kulkee. Ja kuka sen tietää? Ehkä ne voivat toteutuakin. Täällä se kyllä on mahdollista. Sen minä näen.

AINI. Mitä, Eetu, mitä sinä näet?!

EETU. Jo senkin, ettet sinä ole ulkomuodoltasikaan sama, kuin ennen.
Täällä sitä tahtoo koreilla, — mielistellä.

AINI. No, ymmärräthän nyt sen hyvin itse, etten täällä voi enää samallaisena maalaistallukkana esiintyä, kuin ennen.

EETU. Tietysti. Asemasihan sen vaatii. Ymmärtäähän sen.

AINI. No?! Ja tokkopahan sinäkään minua enää samallaisena tahtoisit nähdä?

EETU. Kyllä, Aini, ihan samallaisena. — Ja sitte — ehkäpä tämä asema vaatii vielä muutakin?

AINI. Mitä tarkoitat?

EETU. Kohteliaisuutta — kaikellaista.

AINI. Tietysti pitää kaikille olla kohtelias.

EETU. Sittepä taisit äsken olla hyvinkin epäkohtelias tuolle
Cedervallille?!

AINI. Olin liika vähän — semmoiselle herralle.

EETU. Ja hän ei ole ainoa. Sen tautta sinä pakostakin joudut olemaan epäkohtelias, ell’et voi etkä tahdo olla kohtelias. Mitenkä sitä sitte kahannepäin voi palvella täällä rikkomatta toisessa taikka toisessa suhteessa?

AINI. Se on totta, Eetu, mitä puhut.

EETU. Surkea sanoa! Molemmat olemme säälittävässä tilassa. Sinä täällä, minä siellä, pakko päällä ja syvä kuilu välillä.

AINI. Vaan elä nyt noin kuitenkaan anna synkän mielen päästä valtaan.
Ehkä poistuvat esteet piankin.

EETU. Vaan ell’eivät poistu ja ell’ei pelastuksen päivä meille paista, niin silloin… silloin on Eetu Kokko mennyttä miestä.

AINI. Aamu on iltaa viisaampi. Puhutaan siitä toiste. Tavataanhan kohta jälleen toisemme.

EETU. Tavataan, — toivottavasti.

AINI. Hyvästi sitte siksi, Eetu. Ja kiitos käymästäsi taaskin.

EETU (hellästi kätellen Ainia). Hyvästi, Aini! — Lähetähän minulle joskus edes joku kuvakortti ja muutama rivi, — lähetä!

AINI. Kyllä, — kirjoitan.

BJÖRKLUND (tulee perältä, hattu päässä, palttoo yllään). No! Olet yhä vielä täällä?

EETU. Olen juuri lähdössä kotiin, herra insinööri.

BJÖRKLUND. Jopa tuo on aikakin.

EETU. Hyvästi. (Menee).

BJÖRKLUND. Mitä hänellä täällä niin kauan oli tekemistä?

AINI. Ei mitään erityistä. — Omista asioista puhuttiin vain.

BJÖRKLUND. Minullakin olisi kanssanne vähän puhuttavaa, neiti.

AINI. Mistä niin, herra?

BJÖRKLUND (istuutuu pöydän päähän). Sanokaapa minulle vain, miellyttääkö teitä palvelus täällä kaupungin "Seurahuoneella?"

AINI. Miksi sitä kysytte, herra?

BJÖRKLUND. Minä olen ollut täällä tänä iltana näkemässä minkä mitäkin. Sehän ei ole mitään tavatonta tämmöisissä paikoissa, eikö niin, mitä nytkin tapahtui?

AINI. Ei näy olevan.

BJÖRKLUND. Te olette vasta alottelija, neiti, siihen päätökseen tulin myöskin.

AINI (katsoo Björklundiin pitkään). Mitäs te, herra, sitte sillä tahdotte sanoa?

BJÖRKLUND. Tahdon vain kysyä, olisitteko mahdollisesti halukas jättämään tämän paikan?

AINI. Kyllä, jos…

BJÖRKLUND. Jos vain saatte toisen yhtä hyvän, vai?

AINI. Niin.

BJÖRKLUND. Minä ymmärrän. Te ehkä ansaitsette täällä hyvin? Saatte paljon juomarahaa?

AINI. En voi sanoa vielä… Aina vähän.

BJÖRKLUND. Epävarmaa kuitenkin on, tuleeko lopulta mitään säästetyksi.
Pukuihin, luulenma, tulee menemään aikaa myöten paljonkin. Eiköhän?

AINI. Saattaahan sitä… Varmaankin.

BJÖRKLUND. Ja sitte: säästyykö lopulta valvomisen ja muun kautta terveyskään ja… ja… ja niin edespäin, sekin voi olla epävarmaa.

AINI (aikoo vastata jotakin, mutta vaikenee).

BJÖRKLUND. Se on yksi puoli, niin sanoakseni, aatteellinen puoli, joka herättää myötätuntoa jokaisessa ajattelevassa ihmisessä, syvemmin tuntevassa ihmisessä.

AINI (luo miettivän, pitkän katseen Björklundiin, vaan ei sano mitään).

BJÖRKLUND. No, niin. Mutta toinen puoli on pelkkää jokapäiväisyyttä. Minä olen äskettäin muuttanut Jyrykosken tehtaalle. Ja minä tarvitsen siellä sisäkön. Jos niin on, että te todellakin haluatte päästä täältä pois, niin voin tarjota sen paikan teille. En tiedä, kuinka paljon täällä ansaitsette, ja mahdollista on, että jos aluksi lupaan teille kaksikymmentä markkaa kuussa, se on paljonkin vähemmän, kuin mitä täällä voitte saada kokoon, mutta minä tarjoan teille paikan kuitenkin. Mitä arvelette?

AINI. Jos minä…? (Itsekseen). Sittehän minä teen, niinkuin Eetu halusi.

BJÖRKLUND (nousee ylös). Jos tahdotte asiaa ajatella, niin tehkää se vain. Ei se niin kiireellinen ole. Muutoin, ett’ette toiseltapuolen katuisi, niin en kovin kehoita enkä liioin pakoita minkäänlaisilla tunnesyillä. Olkoon jokaisella vapautensa! Mutta olkaa vakuutettu: tarkoitan vain parastanne.

AINI. Kyllä minä luulen… Kyllä, kyllä minä tulen.

BJÖRKLUND. Olisittehan vasta jonkun päivän kuluttua voinut ilmoittaa varmaan vastauksenne. Vaan minun puolestani voitte tulla, milloin vain haluttaa. Teidänhän muuten on ensin täällä lähtönne järjestettävä, ett’ette noin vain suinpäin jätä paikkaanne.

AINI. Kyllä minä täältä pääsen milloin tahansa.

BJÖRKLUND. No, itsehän tiedätte… Ilmoittakaa vain tulonne.

AINI. Kiitoksia hyvin paljon, herra insinööri.

BJÖRKLUND. Hyvästi nyt! (Antaa Ainille kättä).

CEDERVALL (aukaisee samassa peräoven ja hänen takanaan näkyvät seisovan kaikki muut, hatut päässä ja palttoot yllä). Ahaaa! Vai tänne se meidän insinöörimme tulikin nakkia pelaamaan! Syvässä vedessäpä se kala kuteekin, niinkuin sanotaan. (Kaikki tulevat sisään).

BJÖRKLUND. Anteeksi, että minun täytyy kaikki salaviittaukset torjua.

CEDERVALL. No, kuunnellaan, kuunnellaan.

BJÖRKLUND. Ja mahdollisten juorujen välttämiseksi ilmoitan, että olen ottanut Ainin sisäköksi talooni Jyrykoskelle.

AINI. Niin, minä olen ottanut siellä paikan.

MUUT. Ahaa! Vai niin! Toivotamme onnea.

BJÖRKLUND. Näkemiin asti. (Menee).

Esirippu.

Toinen näytös.

Eetu Kokon huone työväestön asunnoissa Jyrykosken tehtaalla. Perällä ovi; siitä vasemmalla, nurkassa, vesisaavi ja seinällä kaikellaisia keittiön kaluja, oikealla, kahden tuolin välissä, ruokakaappi. Oikeassa seinässä, keskellä, ikkuna, sen edessä ruokapöytä tuolineen ja etualalla piironki, jossa peili ja sen kummallakin puolella muutamia kirjoja. Vasemman seinän keskikohdalla iso hellauuni ja etualalla kokoonlykättävä puusänky.

JULJAANA (lopettaa vuoteen kokoonpanoa, peittäen sen virkatulla verholla. Hän on kivuloisen näköinen, kumaraselkäinen ja laiha akankäkkyrä, jonka rintaa ahdistaa ja ajoittain pitkään ryittää).

EETU (tulee paitahihasillaan ulkoa, kantaen sylissään halkoja, jotka viskaa uunin peränurkkaan). Eikökän nämä halot jo teille, äiti, riitä täksi päiväksi, vai?

JULJAANA (katsomatta haikoihin ja jatkaen puuhaansa vuoteen luona). Riittävät, kultaseni, riittävät. Ja ell’eivät riitä, niin käynpähän itse lisää noutamassa.

EETU. Mitäs te?… Tuonhan minä, mitä tarvitaan… Muutenkin noin heikko ja kitulias olette.

JULJAANA. Tämmöinenhän minä olen, kuin olen ollutkin. Eihän tästä paremmaksi tule, ell’ei pahemmaksikaan. Kituu, kituu siksi kuin Jumala ottaa luokseen. Ja kuollahan sitä kerran jokaisen pitää. (Menee hellannurkkaan puuhaamaan). Jokos sinä peseydyit, Eetu?

EETU. Johan minä. (Alkaa sukia päätään ja pukeutuu).

JULJAANA. Kun noita silmiäkin vetistää… ja hämärtää, ettei tahdo oikein enää nähdä. (Kaataa tuolilla olleen pesuvadin veden likaämpäriin. Väliaika). Oletpas sinä tänään harvapuheinen, poikaseni! (Huoahtaa).

EETU. Mistäpä tuota aina puheenkaan ainetta riittää.

‘ JULJAANA. Mietiskelemistäsi vain aina samaa mietit.

EETU. Tiedättehän: se on ratkaistava nyt.

JULJAANA. Tiedänhän minä. Tänäähän se on se kutsuntapäivä. (Väliaika).
Enkä minäkään osaa sinua neuvoilla auttaa.

EETU. Enemmän kuin muutkaan.

JULJAANA. Niin. Kun ei sittenkään tiedä, mikä on paras, — kenen neuvoja seurata.

EETU. Siinähän se on. Tee niin taikka näin, ei ole hyvä mitenkään.
(Väliaika).