Pernilla. Mutta jos nyt taivas putoaa alas! Antakaa vaan minun vallita! teillä ei ole muuta tekemistä kuin seurata minun käskyjäni. Minä olen päällikkö ja te muut olette alamaiset, joiden ei tule pitää puhetta. Mutta tuolla tulee herra takasin.
Bielgeschrey (tulee takasin). Se on valetta, Anni, älä sinä väitä sitä vastaan, minkä minä näen paremmin. Näitä talrikkia ei ole kirkastettu tuhalla. Niitä on kihnattu hiedalla, ja juuri siksi, että minä olen sen niin usein kieltänyt! Jos minulla olisi aikaa tutkia astioita ja lusikoita, olen varma, ett'eivät ne näytä ollenkaan paremmilta; mutta minä olen ihminen; enhän minäkään voi tehdä enempää kuin mihin ihmisen voimat riittävät. Eihän minulla ole silmiä takapäässä; minulla on ainoastaan kaksi kättä, enkä minä saata olla kymmenessä paikassa samalla kertaa. Jos kuitenkin kerrankaan eläessäni olisin niin onnellinen, että voisin sanoa itselleni: mene nyt hyvin huoletonna maata tahi ruualle, nyt tänäpäivänä ei ole enää mitään tekemistä. Mutta semmoista aikaa ei tule koskaan; sillä minun toimitukseni ovat ikäänkuin lumipallo; jota enemmän sitä vierittää eteenpäin, sitä isommaksi se kasvaa. Mutta mitä näillä vierailla ihmisillä on täällä tekemistä, Pernilla? Olisiko teillä, herrat, minun kanssani puhumista.
Leander ja Oldsur. Olisi.
Pernilla. Noh, herra, onhan se teidän vävynne.
Bielgeschrey. Oikein. Suokaa anteeksi; minä unhotan välistä itseni toimituksissani. No, rakas vävyni, oletteko te tyytyvä kauppaan, ja näettekö tyttärelläni olevan sellaiset omaisuudet, että hän saattaa taivuttaa teitä rakkauteen?
Leander. Voi, minä olen niin rakastunut, että tuskin jaloillani voin seisoa.
Bielgeschrey. Se on hyvä. Teidän häänne vietetään jo tänä iltana.
(Kihlatut kumartelevat). Pernilla! Minkä ajan luulet parhaaksi?
Pernilla. Herra ei suinkaan, minun ymmärtääkseni, saa aikaa ennenkuin kello kuusi illalla; sillä nämä viisi kirjettä pitää ensin kääriä kiini, panna sineettiin ja päällekirjoittaa. Ei se koskaan tapahdu, ettei siihen tule mitään väliin, jota ei ole ajateltukaan; herrallahan on aina se onni.
Bielgeschrey. Älähän muuta sano, Pernilla! Niin, rakas vävyni, te tulette siis, muutamien sukulaisten parissa, kello kuuden aikana illalla. Minä puolestani en tänne muuten muita tahdo, kuin veljeni Leonardin ja notarion. Mutta, rakas vävyni! tahtoisin mielelläni neuvotella teidän kanssanne muutamasta pienestä rätingistä, joka minusta näyttää vaikealta.
Pernilla. Voi herra! jättäkää semmoiset asiat toiseen kertaan. Nythän tällä miehellä on muutakin ajattelemista.
Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mutta tässä olisi vaan vähäinen kysymys, jonka sellainen mies, joka on niin taitava luvunlasku-keinossa, kuin hän, kohta saattaa selittää minulle mieleksi.
Pernilla. Minä en ole koskaan herraa vastaan, mutta tähän en minä saata suostua, että herra tahtoo vaivata rätingeillä sitä, joka on tullut kosioimaan hänen tytärtänsä.
Bielgeschrey. Ole joutavoimatta! Mitä se on hänenmoiselle? Rätinki on tämmöinen: mies myypi kymmenen tynnyriä rukiita tasapää-mitalla kahteenkymmeneen riksiin, kuinka paljoa suuremmaksi nousisi hinta, jos jyvät myytäisiin kukkurapäämitalla.
Pernilla. Voi herra! tuolla ovat taas muut kanat hypänneet mustan kanan päälle ja ovat nyt sitä tappamassa.
Bielgeschrey. Voi! eikö se ole hirmuista?
(Juoksee ulos).
Leander. Voi Pernilla! me olemme pulassa.
Oldsur. Hitto korjatkoon häntä tuosta tasapää- ja kukkurapää-mitasta.
Leander. Minä en taida laskea viiteenkään asti, Ja minun pitää nyt tehdä sellainen näyte luvunlaskussa.
Leonora. Siinä sen nyt näet, Pernilla, miten käypi, ja että ne keinot — — —
Pernilla. Suu kiinni ja antakaa minun miettiä rauhassa! — — pötkikää matkoillenne!
Leander. Mutta emmekö siitä tule luulon alaisiksi.
Pernilla. Pian ulos! muuta keinoa tässä kiireessä ei ole.
Leonora. Mutta, Pernilla — — —
Pernilla. Menkää ulos kaikki, ja te pärisijä myös.
(Kaikki menevät ulos).
Neljäs kohtaus.
Bielgeschrey. Pernilla.
Bielgeschrey. Hän tahtoi minua luuloitella, ettei yksikään muista ollut koskenut mustaan kanaan.
Pernilla. Voi herra! näinhän minä omilla silmilläni akkunasta kuinka muut kanat sitä hakkasivat. Mutta se piika on sama siinä niinkuin muussakin asiassa. Jos en minä nytkään olisi estänyt häntä, niin olisi tullut suuri vahinko.
Bielgeschrey. Mikä se oli.
Pernilla. Älkää luulko, että minä sitä sanon herralle, jos ei herra lupaa olla vaiti.
Bielgeschrey. No, min'en nosta siitä elämätä, sano se heti minulle.
Pernilla. Eilen löysin minä herran liinavaatteiden luettelokirjan kyökistä; sen oli tuo lemmon piikakutjale saanut käsiinsä ja yritti sen päällä leikkaamaan lohta.
Bielgeschrey. En, siitä en saata olla vaiti; sillä siitä olisi tullut minulle suuri vahinko.
Pernilla. Koska herra ei saata pitää lupaustansa, niin en usko häntä enää koskaan.
Bielgeschrey. Ei, Pernilla; minun täytyy saada hänet käsiini. Sepä vasta ryökäle.
Pernilla. Voi herra! Minä pyydän nöyrimmästi; hän laskeusi polvilleen ja rukoili minua itkein, etten minä häntä ilmoittaisi, mutta minä en hänelle luvannut sitä, ennenkuin hän vannoen vakuutti minulle ei enää koskaan koskevansa herran kirjoituskaluihin.
Bielgeschrey. Joka koskee minun papereihini, se koskee minun silmäterääni.
Pernilla. Herra älköön panko niin pahaksi! Hän on tästä tapauksesta oppiva toiste olemaan varovaisempana.
Bielgeschrey. Jos minulta varastetaan rahaa, niin sen voisin kärsiä, mutta jos minun paperini otetaan, niin on se juurikuin sieluni otettaisiin ruumiista.
Pernilla. Minä vakuutan herraa, ett'ei vähintäkään ole kadonnut eikä hämmentynyt paikaltaan; sillä minä katsoin kohta tarkasti kaikkein perään.
Bielgeschrey. Minä olen siis vaiti tällä kertaa sinun tähtesi. Mutta tästä lähin ei saa minun konttoriini tulla kukaan muu ihminen kuin sinä. Mutta mihin vävyni joutui?
Pernilla. Ottihan herra siitä jäähyväiset, ja käski hänen tulla takasin kello viiden aikana.
Bielgeschrey. Se on tosi, Pernilla. Minulta unehtuu toinen asia toisen tähden. Luuletko sinä minun muistavani, olenko syönyt päivällistä tänään?
Pernilla. Ette, herra! Ruoka on valmiina pöydällä,
Bielgeschrey. No jospa menen syömään pikimmältään.
(Menee sisälle).
Pernilla. Näin päästiin tästä kiusauksesta.
Viides kohtaus.
Oldsur. Pernilla.
Oldsur (palvelijana). Voi saakeli, Pernilla! mihinkä kiusaukseen se pani meidät rätingillään tasapää- ja kukkurapää-mitasta.
Pernilla. Mutta minä sain hänen unhottamaan sekä tasa- että kukkurapään ja kiedoin hänen talousasiain jupakkaan.
Oldsur. Mutta mitä se sanoi, kun näki meidän menneen pois.
Pernilla. Minä sain hänen uskomaan, että hän itse oli ottanut teiltä hyvästi. Minä saan hänen unhottamaan mitä hyvänsä, kun vaan sekoitan hänet toimituksiin.
Oldsur. Kyllä, saakeli vieköön, minä laitan hänelle kyllin askaroimista.
Pernilla. Se onkin hyvin tarpeellista, muuten olemme pahassa pulassa.
Puolen tiiman perästä on puukhollari täällä. Mutta tuolta tulee herra.
Mene syrjään ja tule heti tänne Leanderin kirjeen kanssa.
(Oldsur menee).
Kuudes kohtaus.
Bielgeschrey. Pernilla.
Pernilla. Joko siis herra nyt on syönyt?
Bielgeschrey. Eihän minulla ole koskaan aikaa syödä tarpeekseni, Pernilla! Juokse kirjoittajain tykö ja kysy, ovatko saaneet kirjeet käärityiksi.
Pernilla. Tässä tulee palvelija ja kohtaa minun juuri ovessa, tuoden kirjettä herralle.
(Oldsur antaa kirjeen ja menee takasin).
Bielgeschrey. Pernilla! kun joku tulee ja tahtoo minua puhutella, niin sano, että tahdot kysyä olenko kotona. Niinhän kaikki palvelijat tekevät mahtavain taloissa.
Pernilla. Muutamat ovat niin hävyttömät, että tukkeuvat suoraan sisälle. Mutta koska herra niin tahtonee, älköön myöskään kurkistelko sieltä akkunasta, niinkuin herralla on tapana. Sillä tuonoin näki joku mies herran akkunassa, ja tavaten minun kadulla, sanoi: "tervehdi herraasi ja sano, että kun hän vasta menee ulos, niin ottakoon päänsä mukaansa; sillä pään minä näin akkunassa". Muutamilla saattaa olla tärkeitä asioita, herra, eivätkä saata sanoa palvelijoille mitä tahtovat.
Bielgeschrey. Se on kyllä totta, mitä sanot, mutta minun täytyy lukea tämä kirje. (Lukee). Lempo vieköön! Mitä tuhannen täytistä tämä on? Tuo Leander, joka oli täällä aamulla, kirjoittaa minulle, että koska hän on kuullut, että minä olen antanut toiselle tyttäreni, joka enneltään on kihlauksissa hänen kanssansa, kuten hän sanoi saavansa toteen useista tyttäreni kirjeistä, joissa hän valalla vannoen velvoittaa itsensä rakastamaan häntä eikä ketään muuta, niin ei minun pidä ottaa pahakseni, jos hän panee viimeistä kihlausta vastaan, ja vetää asiansa maan oikeuden eteen, lain tuomittavaksi.
Pernilla. Noh, mitä se on? Nyt purkaa mamseli taas hänen kanssansa, sanoen sellaiseen kihlaukseen ei olevan isän suostumusta, ja kun hän sellaista suostumusta ei ole ennättänyt saada, niin menee asia itsestään mitättömäksi. Kuitenkin on herralle hyvin harmittava seikka tulla sekaunneeksi käräjä-asiaan; vaikka sillä voitatte, menee teiltä kumminkin hyvä joukko aikaa hukkaan.
Bielgeschrey. Minä tulen hulluksi tätä ajatellessani. Mitä sinä neuvot minua tässä tekemään?
Pernilla. Minä neuvoisin herraa ensin kirjoittamaan hänelle ja nuhtelemaan häntä tavattomasta aikeesta ja pelottamaan häntä aloittamasta käräjänkäyntiä, ja sitten neuvottelemaan hyvän asian-ajajan kanssa.
Bielgeschrey. Pane palvelija kohta noutamaan asian-ajajaa.
Pernilla. Heti kohta; sillä aikaa kirjoittakoon herra kirjeen valmiiksi.
Bielgeschrey. Voi minua ihmis parkaa! minä hukun aivan toimituksiin.
(Istuu kirjoittamaan).
Pernilla (hiljaan). Kyllä käypi hyvästi. Mutta tässä pitää tulla vielä usiampia puuhia lisäksi; sillä tuskaukset ja minun keinoni vaikuttavat niin paljo, että, kun se oikia kosija tulee, hänellä ei ole halua eikä tilaa puhumaan hänen kanssansa. Tulkoon nyt kosija milloin tahtoo; hänen täytyy herran läsnäollessa tulla kihlatuksi emännöitsijä Madlenan kanssa. Leander ja Oldsur eivät sitä käsitä, miksikä minä toimitan tätä kaksinkertaista naimista. Ne eivät tiedä Madlenan luvanneen minulle viisikymmentä riksiä, jos minä saan herran laittamaan hänelle miehen. Ja se ei voi tapahtua muussa kuin tämmöisessä tilassa; sillä herralla ei ole muuten siihen koskaan aikaa.
Bielgeschrey. Tänne ei saa muita tulla sisälle kuin asian-ajaja ja parran-ajaja, sillä viimeinkin on minun saaminen partani ajetuksi, koska tänne tulee vieraita illalla, jos en muuten tahdo lykätä häitä toistaseksi.
Pernilla. En minä kehoittaisi herraa häitä viivyttämään, koska se toinen huijari käyttää kaikkia keinojaan niitä estääksensä.
Bielgeschrey. Kyllä se on niinkuin sanot. Tänä iltana sen täytyy tapahtua, vaikka minulla on hyvin vähä aikaa, mutta älä päästä ketään sisälle, että minä saan rauhassa kirjeeni kirjoitetuksi.
Pernilla. En ketään muita kuin asian-ajajan, parran-ajajan ja kosiomiehen.
Bielgeschrey. Sehän tulee vasta illalla?
Pernilla. Minusta näytti, että herra käski sen tulla tänne takasin puolenpäivän jälkeen.
Bielgeschrey. Sitä minä en muista, siinä minä tein hullusti.
Pernilla. Eihän se estä herraa; saapihan se sill'aikaa puhua mamselin kanssa. Kyliähän minä sanon syitä herran edestä.
Bielgeschrey. Niin saanen siis kirjoittaa kirjeeni.
Pernilla (hiljaan). Tulkoon nyt herra puukhollari, milloin tahtoo, minulla on voitto käsissä. (Roikutetaan). Mutta nyt kolkutetaan, jopa luulen että se on hän.
Seitsemäs kohtaus.
Oikea puukhollari. Pernilla. Bielgeschrey.
Puukhollari. Minä tulen tänne puheen jälkeen, isäni Eerik Matinpojan ja herra Bielgeschreyn välillä, teitä tytärtä, kaunista mamselia kosioimaau.
Pernilla. Te erehdytte, herra puukhollari, minä olen piika, mamseli saapi kohta kunnian tulla tänne.
Puukhollari. Se on minulle kunniaksi ja hänelle häpeäksi. Mutta enkö minä saisi ensin puhutella herraa!
Pernilla. Voi, ette! Herra istuu tuskauttavissa toimituksissaan, jotka tänä päivänä ovat estäneet häntä syömästä ja juomasta; hän on käskenyt minun anoa anteeksi hänen edestänsä. Asia on herran puolelta aivan valmis. Se vaan puuttuu, että herra itse puhuttelee mamselia. Käykö herran pikkuisen odottaa, niin mamseli hetikohta on täällä. Voi! herra rukkani pelkään minä vieläkin kerran nääntyvän toimituksiinsa.
Kahdeksas kohtaus.
Madlena (koreaksi vaatetettuna). Henrikka.
Puukhollari. Bielgeschrey.
Puukhollari. Minä olen tullut tänne, kaunis mamseli, sen puheen jälkeen, jota on herra Bielgeschreyn ja minun rakkaan isäni välillä, pyytämään teitä kaikessa siveydessä ja säädyllisyydessä minun aviovaimokseni, ja kysymään teiltä, tahdotteko ottaa minun aviomieheksenne.
Madlena (kumartaen). Minä sanon tuhansia kiitoksia.
Puukhollari. Minä pyydän siis nöyrimmästi, ettette halveksisi ottaa tätä sormusta aamulahjaksi.
Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia. Ettekö tahdo istua, enkelini!
Puukhollari. Ei, kiitoksia, kaunis mamseli! minä seison mieluisammin.
Madlena. Ah, minä rukoilen, että käytte istumaan, enkelini!
(He istuvat).
Bielgeschrey. Pernilla! kuka se tuo on, joka siinä puhuu?
Pernilla. Se on kosiomies, joka puhuu mamselin kanssa, hyvä herra.
Bielgeschrey. Se on hyvä, lapseni! laske leikkiä rakkaasi kanssa siksi kun minä olen saanut kirjeeni kirjoitetuksi.
Puukhollari. Sanottakoon avioliitosta mitä tahansa, niin on siinä erinomaista taivaallista johdatusta. Minä olen usein nähnyt vaimopuolen unissani, samanlaisen ja samanmuotoisen kuin mamseli on, niin että siitä saatan käsittää, että näin kauan sitten on määrätty tuolla ylhäällä.
Pernilla (hiljaan). Hyi häpeä! Juurikuin se olisi muuta kuin rahaa, jota sinä tarkoitat saadaksesi.
Madlena. Voi, onko se mahdollista? Totisesti on minun käynyt samalla lailla. Sillä kerran kun seisoin ja rukoilin hyvää naimista, jota kerskaamatta, olen useinkin tehnyt — sillä liiaksi usein ei sitä tosiaan tule luetuksi, — tulipa eteeni miespuoli, joka oli ihan — aivan minun enkelini näköinen.
Puukhollari. Anteeksi, kulta mamselini! Saanko suudella?
Madlena. Minä sanon tuhansia kiitoksia.
Bielgeschrey. Pernilla, kuka se on, joka siellä puhuu?
Pernilla. Herra, se on ylkämies, joka puhuu mamselin kanssa.
Bielgeschrey. Hyvä, hyvä; tuumitelkaa rakkaasti keskenänne, lapsukaiset, siksi kuin saan kirjeeni valmiiksi.
Puukhollari. Saanko kysyä mamseli-kultaseltani, kuinka vanha te olette?
Madlena. Muutamat pahat ihmiset ovat levittäneet sen huhun, että minä olisin neljänkymmenen vuoden vanha; mutta en totisesti olekaan kolmeakymmentä vuotta vanhempi.
Puukhollari. Niin olemme siis saman ikäiset.
Madlena. Voi, sepä on suloista! Vertaisten ilot paraimmat.
Puukhollari. Ei sitä pitäisi naida, ennenkuin kolmenkymmenen vuoden vanhana.
Madlena. On mar' se aivan oikein; sillä kun lapset naivat toisensa, niin talouden pidosta ei tule mitään.
Bielgeschrey. Kuka se on, joka siellä puhuu?
Pernilla. Se on ylkämies, joka puhuu kultansa kanssa.
Bielgeschrey. Koht'ikään olen luonanne, lapsi-rakkaani! Minulla on ainoastaan muutamia riviä jälellä.
Pernilla (hiljaan). Hyvänen aisa! Täytyypä taas keksiä jotakin uutta keinoa? (Kovasti). Herra! Ettekö haluaisi mennä mamselin sänkykamariin, niin voisitte puhua vapaammasti, ettekä olisi herralle esteenä?
Puukhollari. Aivan oikein. Niin saatamme tehdä.
(He menevät).
Pernilla. Hyvänen aika! Näen herran kirjoittaneen loppuun: nyt minä rykäsen Oldsurille, se on merkkinä.
(Hän rykäsee).
Yhdeksäs kohtaus.
Oldsur (asian-ajajana). Bielgeschrey. Pernilla.
Oldsur. Minä kuulin herran haluavan saada asian-ajajaa.
Bielgeschrey. Niin! Sekö olette, jonka tykö lähetin palvelijani?
Oldsur. En, herra. Se mies ei ole koskaan puolenpäivän jälkeen ihmisten puhutettavana.
Bielgeschrey. Juopiko se sitten.
Oldsur. Niin, herra! Mutta älkää kertoko sanojani.
Bielgeschrey. Pernilla! miksi sinä sitte panit palvelijani menemään semmoisen tykö?
Pernilla. En minä tietänyt, herra, että hän juopi. Mutta se on hyvä että tämä mies on tullut sen sijaan.
Oldsur. Minulla on käymistä siinä talossa. Ja kuultuani herran tarvitseman puolustajaa, otin rohkeudeksi tulla tänne.
Bielgeschrey. No, kiitos siitä!
Oldsur. Saatanko olla minään apuna?
Bielgeschrey. Minulla on teidän kanssanne konsuleeraamista.
Oldsur. Se sana konsuleerata merkitsee kahtakin seikkaa. Se merkitsee sekä antaa hyviä neuvoja, latinaksi consulere alicui, kuin myös: pyytää hyviä neuvoja, latinaksi consulere aliquem.
Bielgeschrey. Hoh! minä luulen, että teillä oppineilla on päässä koiran luita longallaan. En minä käskettänyt teitä tänne neuvomaan minulle sana-oppia tai ortographiaa, vaan — — —
Oldsur. Hyvä herra! Puheemme ei koske sana-oppiin; herra sekoittaa sana-opin lause-opin tai syntaxin kanssa. Orthographia est ars vocabula recte scribendi, se on taito tai tiede kirjoittaa sanat oikein, joka on sellaista seikkaa, johon minä en ole sekaunut, vaan minä olen ainoastaan oikaisnut herran puheentapaa, non orthographiam, sed phrases corrigo.
Bielgeschrey. Anteeksi! ett'en ollenkaan ole käskettänyt teitä tänne. Te saatte mennä milloin tahdotte; sillä minulla on muuta tekemistä kuin kuluttaa päivääni lörpötyksillä.
Oldsur. Lääkärit ja asian-ajajat ovat mielellään apuna, mutta niitten luvalliset säännöt sanovat myös, että jokainen askel, jonka ottavat, vaatii maksun.
Bielgeschrey. Pitääkö minun maksaa teille siitä, että lörpötyksillä menetätte minulta hyvän ja kalliin ajan?
Oldsur. No, mitä te herra, sitte tahdotte?
Bielgeschrey. Minä olisin tahtonut teiltä neuvoa muutamista artikeleista.
Oldsur. Herra! se sana artikeli on meille lain-oppineille hyvin tuntematoin ja sitä käytetään ainoastaan in foro theologico. Romalainen oikeus-oppi ei siitä tiedä mitään. Se jaetaan ainoastaan in libros, capita et paragraphos. Jos herra lukisi läpi Codicem, Pandectos, Institutiones, Novellas, ja katsoisi tarkasti, niin saisitte nähdä ett'ei missään kohdin löydy sanaa: artikeli. Ennen menetän vaikka virkani, kuin käytän sanaa: artikeli. Mutta missä asiassa kysytte minulta neuvoa?
Bielgeschrey. On muuan ihminen, joka on salaa kihlannut tyttäreni ja on saanut häneltä useita kirjettä, joissa tyttäreni vakuuttaa häntä rakkaudestaan, kaikki tämä on tapahtunut aivan minun tietämättäni. Minä naittaisin tytärtäni toiselle, hyvän miehen pojalle. Tyttäreni sitä ensin hämmästyy, mutta viimein hän suostuu siihen, jonka olen valinnut vävykseni. Toinen kuulee tästä kuihkauksen ja uhkaa minua oikeuteen, pitäen tyttäreni kirjeitä todistuksina. Sellaiset uhkaukset eivät paljo merkinne, herra asian-ajaja? Mutta peloittaakseni häntä riidasta, olen minä ylöspannut kirjeen hänelle.
Oldsur. Ylöspannut! Mitä se on? Ylöspanna merkitsee nostaa ylös; se saattaa myös merkitä panna kokoon.
Bielgeschrey. Luulen itse ilmi-perkeleen tulleen tänne asian-ajajan haamussa.
Oldsur. Herra! Puhukaa siis selvemmästi. Tahtoiko herra sanoa: panna kokoon.
Bielgeschrey. Niin, niin! Minä olen kirjoittanut kirjeen valmiiksi.
Oldsur. Semmoinen kirje pitää kirjoitettaman ymmärryksellä, jos se on voiva peloittaa hänet riidasta. Näyttäkää minulle kirje!
(Hän lukee).
Bielgeschrey. Eikö se ole hyvä kyllä?
Oldsur. Hui, hai! herra kulta! Muita temppuja lisäksi. Minä sepitän herralle sanat kirjeesen, joka paremmin puristaa.
Bielgeschrey. Niin haluatteko siis sepittää minulle sanat.
Oldsur. Jos herra tulee toimeen sillä Espanjalais-tavalla, jonka me asian-ajajat olemme ottaneet sanoja sepittäessämme, joka on hyvin lyhyt ja hyvin ytimekäs.
Bielgeschrey. Jota lyhyempi, sitä parempi; sillä aika on kallis minulle, jolla on paljo toimittamista.
Oldsur. Kah, se on hyvä että herra ymmärtää asian. (Lyöpi
Bielgeschreytä olkapäähän ja sanoo) Oletteko kirjoittaneet?
Bielgeschrey. Ettehän te ole minulle mitään sanoneetkaan vielä.
Oldsur. Noh, hyvä herra! Kun minä lyön teitä olkapäähän, niin merkitsee se, että teidän pitää kirjoittaa hengen arvonimi. Mikään keino ei saata olla parempi ja lyhyempi kuin tämä.
Bielgeschrey. Hyvänen aika! semmoisia uusia tapoja! Hyvä kyllä, kun sen vaan tietää. Minä kirjoitan suoraan arvonimen.
Oldsur. Hyvä. Haluaako herra nyt kirjoittaa: "Koska seignör Leander" —
Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. On!
Oldsur (viheltää). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. Mitä vielä?
Oldsur. Noh, herra! kun minä vihellän, merkitsee se kommamerkin.
Bielgeschrey. Hiiden hullutusta; nyt minulla on kommamerkki.
Oldsur. Seignör Jeronimon poika, asuva — Tvi (sylkee). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. Hän ei asu Tyessä. Hän asuu tässä kaupungissa.
Oldsur. Noh, herra! Kun minä sylen ja sanon tvi, on se yhtä kuin nimittäisin sen kaupungin, jossa se riitaveli asuu. Minä näen herran ei ymmärtävän uutta tapaa sanain sepityksessä, vaan herra voipi sen aivan heti oppia ja sitte alinomaa sitä käyttää, kun hän sanostelee asiamiehensä kirjoitettavaksi, sillä keino on vallan sovelias niille ihmisille, joilla on paljo toimittamista. Mikä teillä nyt on?
Bielgeschrey. Jeronimon poika, asuva tässä kaupungissa.
Oldsur. Hyvä. (Viheltää). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. On, kommamerkki.
Oldsur. Viime vuonna minulta — (Nykäsee tukasta). Onko kirjoitettu?
Bielgeschrey. Häh! Miksikä te revitte minua tukasta?
Oldsur. Noh, se merkitsee sulkumerkit tai parenthesis.
Bielgeschrey. Noh, saitkos tuosta vetimesi! (Lyöpi korvalle). Kas tuo merkitsee: Claudatur Parenthesis.
Oldsur. Te olette todistajina mitenkä minua on kohdeltu. Minä haastautan teidät oikeuteen.
Bielgeschrey. Ja minä annan teille vasta-haaston.
Oldsur. Minä näytän toteen, sen olevan yleisen tavan asian-ajajilla ulkomaalla näin saneskella kirjoitettavaksi.
Bielgeschrey. Ja minä näytän toteen, teidän olevan peijakkaan ja vielä muittenkin, jotka pitävät sellaista tapaa.
Oldsur (nipistää Pernillaa korvasta). Antestaminor!
Pernilla. Ai, ai, ai!
Bielgeschrey. Hurtta! teetkö väkivaltaa huoneessani.
Oldsur. Oletteko te hyvä mies ja ette tiedä, mitä Antestaminor merkitsee, ja että Romalaisen oikeus-opin mukaan nipistetään ihmisiä korvasta sanoen: Antestaminor, kun niitä vaaditaan vieraiksi-miehiksi.
Bielgeschrey. Tiedätkö, että Romalaisen oikeus-opin mukaan tuommoisia heittiöitä ajetaan ovesta ulos, jos niitä tulee kunnon ihmisen huoneesen ilvehtimään. (Oldsur ajetaan ulos ovesta). Enkö minä ole onnettomin ihminen mailmassa! Onnettomuutta ja mielen-karvautta sataa virtana päälleni. Kuin paljo olenkin hikoillut ja häälännyt koko päivän, niin ei ole kuitenkaan minkäänlaista tullut valmiiksi. Lieneehän niitä monellaisia pahoja henkiä; toiset estävät ihmisiä jumalanpelosta, toiset estävät heitä toimituksista. Sellainen pahuus lienee tänä päivänä vallinnut minun huoneessani ja asettaunut eteeni juuri nyt kuin minulla on toimittamista, pannakseen enemmin estekiviä tielleni. Sama pahahenki on valinnut tuon kirotun asian-ajajan tänne tulemaan. Tämä päivä on häijysti varastettu minulta. Ken voisi sanoa: huomennakin tulee yhtä pitkä päivä; mutta uusi päivä, uusia toimituksia; yhtä pitkä kuin päivä, yhtä suuria toimituksia. Mitä teen minä? Hirtänkö minä itseni? Mutta minulla ei totisesti ole aikaa hirttämäänkään itseäni. Minä otan kelvollisen asian-ajajan, joka saattaa kirjoittaa kaikki mitä minä tahdon.
Pernilla. Totisesti, tämä päivä on ollut juuri kuin lumottu.
Bielgeschrey. Et sinä usko, Pernilla, kuin tukala minulle on elämä.
Pernilla. Eihän se ole kummakaan; sillä ensinnäkin on herralla kahden miehen työ, jonka herra kyllä voisi toimittaa, jos ei olisi noita tuhannen täytisiä esteitä, joita tulee joukottain. Tänä päivänä ei ole ollenkaan oikea suunta. Minä luulen tosiaan että joku, jonka herra on ajanut pois, on pannut nuo ihmiset matkaan, niin kostaakseen! sillä… mutta kah, silmäänikin, eikö meillä taas ole uusi piru niskassa.
Kymmenes kohtaus.
Oldsur, (tulee sisälle, musta luorihuivi kaulassa ja päässä vanha musta peruukki, jossa on pitkä palmikko). Entiset.
Oldsur. Anteeksi, armollinen herra! että rohkenen astua sisälle.
Bielgeschrey. Niinkö te murratte itsenne sisälle arvosain ihmisten huoneesen, edeltäpäin itseänne ilmoittamatta.
Oldsur. En uskaltanut naputtaa, hyvinkorkia-arvoisuutenne, sillä se olisi kovin rohkeaa.
Bielgeschrey. Kovin rohkeaa… Mitä teillä on täällä tekemistä?
Oldsur. Olen kuullut että herralla on paljo toimittamista.
Bielgeschrey. Ja juuri sen vuoksi tulette te minulta aikaa menettämään.
Oldsur. Varjelkoon Jumala! vapaasukuinen herra! per contrarium, per contrarium, teidän korkea-arvoisuutenne.
Bielgeschrey. Sellainen arvonimi ei kuulu minulle.
Oldsur. Älkää sitä sanoko, armollinen, älkää sitä sanoko!
Bielgeschrey. Luulen lemmon tuoneen minulle tuon veinarin niskaan.
Oldsur. Herran ei pidä suuttuman, muistakaa toki että olen oppinut mies.
Bielgeschrey. Ei suinkaan teillä ole ollut paljo hyötyä opistanne.
Oldsur. Huomatkaa toki teidän arvoisuutenne, että ymmärrän enemmän kuin neljä kolmatta kieltä.
Bielgeschrey. Täällä oli nykyjään samallainen pärisijä, joka sanoi taitavansa kaksikymmentä kieltä, ja tuskin hän sentähden taisi mitään.
Oldsur. Vaan niin ei ole minun laitani, minä en tahdo kiittää itseäni, mutta olen kelvollinen mies ja patricius synnyltäni.
Pernilla. Mikä se patricius on?
Oldsur (Oldsur suutelee Pernillan esiliinaa). Alimmainen palvelijanne, armollinen ryökynä!
Pernilla. Herranen aika, semmoisia arvonimiä.
Oldsur. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, ett'en ennen ole tehnyt kumarrustani.
Pernilla. Kaikki on annettu anteeksi.
Oldsur. Kaikkein ihmisten täytyy tunnustaa että minussa on tavattoman paljon oppia. Teidän armonne voi itse käsittää, että sillä, joka on ollut opissa Wittenbergissä, Helmstadtissa, Pragissa, Leipzigissä, Rostockissa, Königsbergissä, Nyrnbergissä, Heidelbergissa, Krakovassa, Landauissa, Tübingenissä, Urissa, Schweitzissä, Unterwaldenissa, Frankfurtissa Mainjoella, Frankfurtissa Oderjoella, Frankfurtissa Mosejoella, Mecklenburgissa, Grubenhagenissa, Kielissä, Zerbftissä, etcetera, etcetera, etcetera paitse useissa kymnasioissa. Minä sanon, teidän armonne voi helposti käsittää, että sillä, joka on ollut niin monessa yliopistossa, täytyy olla tavattoman paljo oppia ja tietoja. Eikö niin, armollinen ryökynä?
Bielgeschrey. Minä kuulen teidän oppineen jonnijoutavia ja että — — —
Oldsur. Anteeksi, hyvin korkea arvoisa, siveä patruuna! Ajatelkaa, että olen pitänyt enemmän kuin viisikymmentä luentoa, tam privata quam privatissima, niinkuin Collegia practica, didactica, tactica, homiletica, exegetica, ethica, rhetorica, oratoria, metaphysica, chiromantica, necromantica, logica, talismanica, juridica, parasitica, politica, astronomica, geometrica, arithmetica — — —
Bielgeschrey. Lopeta hiidessä!
Oldsur. Cronologica, horoscopica, metoscopica, physica tam theoretica quam practica — —
Bielgeschrey. Annappa tänne keppini, Pernilla!
Oldsur. Semmoisissa tieteissä kuin Institutiones, Codicem, Pandectas, jus naturae, jus civile, municipale, feodale, jus gentinm, jussusculum ja muissa senkaltaisissa.
Bielgeschrey. Keppiänihän minä tahdoin!
Oldsur. Älkää vihastuko, teidän armollisuutenne! olen tullut tänne hyvässä tarkoituksessa, tarjotakseni halpaa apuani, koska olen kuullut herralla olevan paljon toimittamista. Kun kerran tulen asiain perille, niin saadaan nähdä mikä mies minä olen.
Bielgeschrey. Kyllä tunnen hyvin vertaisenne, kun te saatte kerran sormenne asioihin, niin teitä ei enää saa niistä pois.
Oldsur. Minä en palveluksestani tahdo muuta kuin vaan ruuan, sillä minä palvelen par honneur, par honneur.
Bielgeschrey. Missä asiassa voitte te siis olla minulle avullisena?
Oldsur. Minä tahdon sitoutua kymmenessä minuutista kirjoittamaan koko arkin paperia.
Bielgeschrey. Se on liika paljo. Tuossa yksi arkki paperia koetteeksi.
Oldsur (Oldsur istuu ja on kirjoittavinaan).
Bielgeschrey. Haluaisin tietää, miten tämän käypi. Pitäähän minun katsoa, mitenkä tuo menettelee.
Oldsur (tulee Bielgeschreytä vastaan). Katsokaa, teidän arvoisuutenne! minä olen tehnyt tehtäväni pikemmin kuin luvattu oli.
Bielgeschrey. Voi päiviäni! Kaikkia täytyy nähdäkseni. Hän ei ole tehnyt mitään, vaan mustannut paperin. Missä minun keppini?
(Bielgeschreyn juostessa keppiä hakemaan, konttii Oldsur pöydän alle, ja Bielgeschreyn sekä Pernillan joutuessa kyökin ovelle, kulkee Oldsur pöytäneen toiselle puolelle; molemmat juoksevat Oldsuria kohti, mutta hän kaataa pöydän paperineen ja rientää ulos).
Bielgeschrey. Voi, Pernilla! Tämä vahinko on pahin kaikista. Katso nyt! kaikki paperini ovat maassa lattialla! Nyt ei ole henkeni markan arvoinen.
Pernilla. Voi, herra! Älkää olko millännekään. Kyllä me ne taas järjestämme. Mutta minä otan selvän mitenkä tämän asian laita on. Kuolemaksenikin on joku tämän laittanut näin.
Bielgeschrey. Voi! voi! en minä jaksa enää.
Pernilla. Ai, herraseni! Menkää ylös ja paneukaa vähän levähtämään sängylle. Minä näen, herra on vähä huonolla päällä. Voi herra rukka! Tehkää niinkuin nöyrimmästi pyydän. Minä panen puolessa tiimassa kaikki jälleen järjestykseen.
Bielgeschrey. Niin tehnen; sillä minä en voi seisoa jaloillani.
(Menee pois).
Pernilla. Hyvästi käypi. Nyt menen Madlenan kamariin puukhollarin tykö, ja käsken hänen ystävineen kello seitsemän ajaksi, joka on siitä jälkeenpäin kun Leander on päättänyt avioliittokirjansa, sillä minä pakotan herran joutumaan Leanderin kanssa juuri pelosta Leanderin tähden. Ja kun oikea mies sitte tulee, tulee tästäkin lemmonlainen asia. Mutta minä pakenen talosta neidon kanssa. On se kuitenkin lemmon mies tuo Oldsur. On se tehnyt monta juonta täällä ja ulkomaalla. Viime temppu oli aivan hänen oma keksimänsä. Sillä voitimme asian; sillä nyt ei kestä herran pää puhua puukhollarin kanssa. Ei ketään ole niin helppo narrata kuin malttamattomia ihmisiä, kun niille laittaa toimituksia ja vastuksia.
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Bielgeschrey, sitte Leonard.
Bielgeschrey. Minulla on ollut paljo tukaloita päiviä mailmassa, mutta ei yhtään sellaista kuin tämä. Puolikin sellaisista vastuksista voisi panna lujemmankin pään pyörälle. Toinen tuleepi ja palkkaupi minulle vävyksi, toinen repii minua tukasta ja sanoo: se merkitsee parenthesis. Kolmas kirjoituspöytäni kanssa ympäriinsä. Pahat ihmiset kaiketi ovat tämän nostaneet päälleni. Pernilla ottaa kyllä selvän tästä asiasta. Jos ei minulla olisi sitä piikaa, niin minä kokonaan menehtyisin. Hän on minulla apuna. Hän surkuttelee minua toimituksissani, ja varmaan tiedän, että nämä vastukseni käyvät hänen sydämelle yhtähyvin kuin minun omanikin. Emännöitsijä Madlenasta ei minulla taas ole mitään hyötyä. Sillä hän kulkee alinomaa naimisajatuksissa. Ja kun mies ei ole hänelle kohta oksalta otettavana, tuimistuu hän vihaiseksi kuin pippuri. Hiisi, jos olisin erilläni tästä kummituksesta. Voi, jos saattaisin pitää hänelle tänä iltana häät samassa kuin tyttärelleni. Mutta tuolla näen veljeni Leonardin tulevan. Hyvää iltaa, mon frère! minä otin rohjetakseni lähettää teitä käskemään.
Leonard. Niin, mitä tämä merkitsee? Teillä ei ole juuri tapana lähettää minua käskemään. Ettekö voi hyvin?
Bielgeschrey. En, minä kohta kuolen mielen karvaudesta. Huoneeni on ollut täynnänsä hulluja ja hurjia ihmisiä, jotka ovat kavalasti tulleet tänne, tekemään minulle mielenharmia ja estämään minua toimituksistani. Tähän luulen seignör Suukkosen olevan syynä.
Leonard. Mitä pahaa olette siis hänelle tehneet, joka olisi pakottanut hänen sellaisiin?
Bielgeschrey. Kun minä en tahtonut kuulla riitaa, niin pitkää kuin nälkävuosi on, jota hän kertoi toisna päivänä.
Leonard. Noh, miksi ette tahtoneet kuunnella hänen puhettansa?
Bielgeschrey. Onko minulla aikaa sellaisia kuunnella, mon frère?
Leonard. Se on totta, mon frère! Teillä ei ole koskaan aikaa, vaikka teillä ei ole koskaan mitään tekemistä.
Bielgeschrey. Älkää pilkatko, mon frère! miksikä minä pitäisin neljää kirjuria, jos ei minulla olisi toimittamista?
Leonard. Jos sanoisitte minulle mitä toimituksia ne ovat!
Bielgeschrey, Jos lukisitte tähdet taivaalla?
Leonard. Sanokaapa nyt yksikään näitä kalliita toimituksia! Mitä olette te toimittaneet tänä päivänä?
Bielgeschrey. Aivan paljasten toimitusten tähden en ole saattanut toimittaa mitään koko päivään.
Leonard. Niin luulen, että olisitte voineet sanoa eilen, ja samoin toissa päivänäkin.
Bielgeschrey. Ei muuta kuin viisi kutsukirjettä, jotka olen kirjoituttanut, mutta joita ei ole ollut minulla aikaa lähettää postissa menemään.
Leonard. Mitä kutsukirjeitä ne ovat?
Bielgeschrey. Tyttäreni Leonora naidaan tänä iltana. Siitä syystä olen lähettänyt käskemään teitä, mon frère.
Leonard. Kenelle Leonora naidaan?
Bielgeschrey. Puukhollari Eerikki Matinpojan vanhimmalle pojalle,
Pekalle.
Leonard. Hoh! Leikkiäkö laskette? Annatteko tyttärenne kirjakoille?
Bielgeschrey. Mon frère! Täytyyhän minun ottaa vävy, joka voipi olla minulle avullisena toimituksissani.
Leonard. Luetelkaapa minulle muutamia niistä toimituksista.
Bielgeschrey. Jos te tahdotte kiusata minua, niin olkaa hyvä ja lykätkää se toiseen päivään! Sillä tänä päivänä en voi kärsiä enempää.
Leonard. Jos minun pitää puhua tyttärenne parhaaksi, niin pitää sen tapahtua tänä päivänä, sillä huomenna on jo myöhäistä.
Bielgeschrey. No, mitä on teillä sanomista siitä naimisesta?
Leonard. Se on teidän suvullenne kokonaan sopimatonta.
Bielgeschrey. Eikö puukhollari ole hyvä mies?
Leonard. Ei nuorelle neidolle sellaisessa säädyssä, ja niin opetetulle. Varmaan tiedän hänen siitä surevan itsensä kuoliaaksi. Minä en tunne miestä, vaan olen kuullut hänestä puhuttavan.
Bielgeschrey. Te erehdytte, mon frère! Tyttäreni suostuu siihen yhtähyvin kuin minäkin. Heti nähtyään rakastui Leonora häneen niin, etten saanut ollenkaan rauhaa, ennenkuin lupasin tehdä tänä iltana avioliittokirjan.
Leonard. Sitä ette saa minua ijankaikkisuudessakaan uskomaan. Se ei sovi luontoonkaan.
Bielgeschrey. Niin minä autan teidät heti tästä unennäöstä. Leonora ja
Pernilla tulkaat sisälle!
Toinen kohtaus.
Leonora morsianvaatteissa. Leonard. Bielgeschrey. Pernilla.
Bielgeschrey. Tyttäreni! Setäsi ei voi uskoa, että tämä naiminen on sinulle sovelias. Hän luulee sen olevan säädyttömän perheellemme, ja on saanut minua luopumaan lupauksestani.
(Leonora ja Pernilla itkevät).
Leonard. Enkö minä sitä arvannut, mon frère! ettei hän ole suostunut muuten kuin pakolla. Kah, kuinka liikutetuksi hän tuli kuultuaan pelastuksensa.
Bielgeschrey. Miksikä sinä itket, lapseni?
Leonora. Eikö minulla ole syytä itkeä? Minä vannon siihen mikä kalliinta on, etten tahdo ottaa ketään muuta miehekseni kuin puukhollari Pekka Eerikinpojan.
Pernilla. Jos tämä naiminen hajoupi, niin minä jätän herran talon.
Bielgeschrey. Ha, ha, ha! Noh siitähän sen kuulette, mon frère! Älä ole milläsikään tyttäreni, sen sanoin vaan koetellakseni sinua.
Pernilla. Mutta miksikä on Leonard herra niin paljo tätä naimista vastaan?
Leonard. En ole nyt enää, Pernilla, kun kuulen hänen itsensä tähän suostuvan.
Leonora. Te olette hyvin järkevä mies, setä kultani!
Leonard. Te olette valinneet hyvästi, lapseni!
Pernilla. Hän on keksinyt lasku-opin säännön, nimeltä regula S:t
Petri.
Leonard. Hei, onhan siinäkin miettimistä!
Pernilla. Jos ei hänellä olisikaan varoja, niin voipi hän elättää mamselin kynällään ja krihvelillään?
Leonard. Mikä hätä sillä sitte on?
Pernilla. Hänen nepaimensa Jonas sanoo hänen parhaimmaksi luvun-laskijaksi koko kaupungissa.
Leonard. Hei, antakaa mennä, antakaa mennä, siinä on kylläksi.
Pernilla. Ja lupaa suudella hänen jalkapohjiansakin.
Leonard. Hei, aivan kylläksi, aivan kylläksi!
Pernilla. Hänen isänsä, isänisänsä, ja isänisänsä isäkin, ovat olleet opettajina puukhollari-keinossa, niin että hän voipi lukea kuusitoista sukupolvea puukhollareita.
Leonard. Antakaa mennä, antakaa mennä, antakaa mennä!
Pernilla. Niin että hänellä on ollut oppia jo syntyessäänkin.
Leonard. Se on totta. Leonora ei olisi voinut koskaan parempaa naimista saada. (Hiljaan). Oikein pyörryttää päätäni tämä elämä, että tuskin voin seisoalla pysyä. Kuitenkaan en voi saada sitä päähäni, että tässä on kaikki säntillään.
Bielgeschrey. Siitähän sen nyt näette, mon frère! Te luulitte minun pakottaneen tytärtäni.
Leonard. Minulla ei ole sanaakaan sitä vastaan, kun isä ja tytär ovat yksimielisinä. Mutta tuolla tulee vieraita; lienee ylkämies, koska notarius on muassa.
Kolmas kohtaus.
Leander ja Oldsur puetut kirjakoiksi. Korsits (Leanderin setä) vanhana miehenä. Notarius. Muut henget viime kohtauksesta.
Bielgeschrey. Terve tulemanne, rakas vävyni.
Leander. Olen tullut tänne välipuheen mukaan, ja olen tuonut nepaimeni Jonaan, Candidatum puukhollari keinossa, niin myös rakkaan setäni Korsitsin kanssani läsnä olemaan tässä minun ottamisessa teidän sukunne jäseneksi; sillä minun isäni Eerikki Matinpoika ei voinut niin hyvästi, että olisi saattanut tulla tänä päivänä.
Bielgeschrey. Eikö tämä mies ole isänne? Minusta näyttääkin kuin ei hän olisikaan herra Eerikki Matinpoika itse.
Korsits. Ei, minä olen hänen arvotoin setänsä, mutta tulen hänen isänsä sijassa. Mutta tämä nuori Jonas Korsitsinpoika on minun oma poikani.
Bielgeschrey. Niin, lapsukaiseni, tehkäämme se lyhyesti; sillä minun aikani on tiukassa. Noh, menkää ja antakaa kädet toisillenne.
(Leander ja Leonora antavat kätensä toisilleen. Sitte toivottaa
jokainen läsnä-oleva erittäin kumartaen onnea).
Korsits. Herra notarius! olkaa hyvä ja kirjoittakaa kirjaanne, että tänä päivänä on näitten välillä tehty avioliitto.
Notarius. Kun vaan saan tietää nimet.
Bielgeschrey. Minun tyttäreni on syntynyt tässä kaupungissa, on nyt kahdennellakymmennellä vuodella, ja ylkämies — — —
Leander. Kyllä minä sanon ne asiat itsestäni.
(Notarius kirjoittaa sen jälkeen kuin Leander hiljaan sanoo hänelle).
Korsits. Minä vakuutan herralle, veljeni pojan Pekan tulevan teille kuuliaiseksi vävyksi, joka hyvämielisesti tahtoo olla avullisena kalkissa toimituksissanne.
Bielgeschrey. Siksi olenkin ottanut hänen ennemmin kuin useita hyviä nuoria miehiä, varsinkin muuanta lieto herraa, jonka kanssa hän puolittain, minun luvattani, oli mennyt kihlauksiin, sama veinari on tänä päivänä uhannut minua oikeuden käymisellä, siksi olen kiirehtinyt avioltittokirjaa päättämään.
Korsits. Herra lanko on tehnyt siinä oikein; hän saapi nyt pitkän nenän.
Pernilla. Voi, suosiollinen herra! Olisi minulla nöyrimmästi pyydettävää teiltä.
Bielgeschrey. Mitä se on, Pernilla! Sinä tiedät, että minä teen vaikka mitä sinun tähtesi; sillä sinä olet palvellut minua uskollisesti ja rehellisesti. Entä kuin sinäkin tahtoisit miehen?
Pernilla. En, suosiollinen herra! Ei ole se minulle, vaan tuolle
Madlena raukalle.
Bielgeschrey. Jos se olisi pois koko talosta. Ei se ole minun syyni, ett'ei hän ole naituna. Enhän minä saata väkisen vetää miestä kenellekään lautaan. Joskus olen miettinyt kosioida hänelle miestä sieltä tahi täältä, mutta aina ovat toimitukset estäneet minun siitä.
Pernilla. Ei, tahtooko herra suosiollisesti kuunnella minua! Madlena on kihlauksessa.
Bielgeschrey. Kenenkä kanssa?
Pernilla. Yhden kanssa, joka on ylevämpiä kutsujamiehiä tässä kaupungissa. Me olemme käskeneet hänen tänne juuri nyt tähän aikaan pyytämään Madleenaa herralta, koska herra on päättänyt tiiman ajaksi luopua toimituksistaan.
Bielgeschrey. Sen olet hyvästi miettinyt, sillä muuten en tietäisi, milloin saisin siihen aikaa.
Pernilla. Minun luulleni voisi se tulla tänä iltana tehdyksi, kun notarius on täällä.
Bielgeschrey. Se olisi minusta sanomattoman hyvä. Herra Notarius, olkaa niin hyvä ja viipykää täällä vähä; tässä tulee kuka tiesi muutakin tekemistä.
Pernilla. Minusta näyttäisi se olevan kaikkein sopivinta herralle; sillä se on kuin löisi kaksi kärpästä samalla kerralla. Mutta tuolla totta tuleekin kutsujamies isänsä kanssa.
Neljäs kohtaus.
Pekka Eerikinpoika. Eerik Matinpoika. Entiset.
Eerikki Matinpoika. Tässä tulen minä poikaneni lupauksen mukaan kihlausta toteuttamaan.
Bielgeschrey (Pernillalle). Mitä se on: "Lupauksen mukaan?"
Pernilla. Niin se on kutsujan kielellä. Sellaisilla ihmisillä on hyvin paljo käyttösanoja, joilla tekemät puheensa pitkäksi. Niillä on omat puheenparret, niin esimerkiksi kutsuvat he talonpiikoja tyttäreksi. Kun hän on puhunut minun kanssani herrasta, niin on hän herranne ja isäntänne sijaan sanonut: teidän rakas isänne.
Bielgeschrey. Hei, sepä laadullista on!
Pernilla. Siksi tehdäänkin eroitus kutsujankielen ja muitten ihmisten kielen välillä.
Bielgeschrey (Eerikki Matinpojalle). Se on, herra, minusta hyvä! Minä vakuutan teitä morsiamen puolesta, että hän on hyvin ymmärtävä emännöitsijä.
Eerikki Matinpoika. Sitä en minä epäilekään; sillä sellaisesta hyvästä puusta kuin herra on, ei voi tulla muuta kuin hyviä hedelmiä.
Bielgeschrey (Pernillalle). Se on totta kuin sanoitkin. Näillä kylänkutsujilla on kummalliset puheenpartensa. Anna Madlenan tulla sisälle. (Eerikki Matinpojalle). Hyvä herra! minusta tuntuu kuin minulla olisi ollut kunnia nähdä teitä usein ennen.
Eerikki Matinpoika (Pernillalle). Mitä tämä on, hyvä lapsi! Hän puhuu kuin ei hän tuntisikaan minua; vaikka hän kuitenkin itse tänä päivänä on ollut minun tykönäni kosioimassa tyttärelleen.
Pernilla. Herra puukhollari, älkää pitäkö tätä pahana; niin puhuu herra satoja kertoja päivässä tuuleen, sillä hänellä on niin monta toimitusta päässä.
Eerikki Matinpoika. Ha, ha, ha!
Bielgeschrey. Tuleeko Madlena, Pernilla!
Pernilla. Hän tulee tuossa paikassa.
Eerikki Matinpoika (Bielgeschreylle). Rakas tyttärenne taitaa pukeuta.
Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. (Kovasti). Niin, niin luulen. Muutoin ei hän juuri pidä koristuksista vaaria, mutta luultavasti hän nyt tarttuu koreuteenkin.
Eerikki Matinpoika. Herra ei itsekään ole paljo koreuden puoleen, siksi eivät ole hänen lapsensakaan.
Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. (Kovasti). Ei minusta opi kukaan talossani ylellisyyttä.
Eerikki Matinpoika. Niin, herra on sen sanonut minulle itse.
Bielgeschrey. Onko minulla siis nykyjään ollut kunnia puhua teidänkin kanssanne?
Eerikki Matinpoika (hiljaan). Ha, ha, ha! taas meni tuuleen. (Kovasti).
Minä näen herralla olevan pään aina täynnänsä toimituksia.
Bielgeschrey. Se on totta, hyvä herra! Siksi olenki valinnut ahkeran nuoren miehen vävykseni, joka saattaa olla minulle apuna.
Eerikki Matinpoika. Minä kiitän velvollisesti.
Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä.
Pernilla. Eikö se ole totta, kuin minä sanon? Ne on ihan kutsujan kaavauksia.
Bielgeschrey. Mutta kuuluu siltä kuin herra olisi tuntenut minun ennen.
Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas menee tuuleen. (Kovasti). Mutta tuolta tulee morsian. Katsokaa, herra, tuolla on teidän rakas tyttärenne.
Bielgeschrey (hiljaan). Taas kutsujan kieltä. Hiiteen sellaiset puheenparret.
Viides kohtaus.
Entiset. Madlena.
Bielgeschrey. Tule tänne, lapseni. Minusta on sanomattoman rakasta tietää sen menneeksi niin kauvas, että saan naittaa teidät talostani. Te saatte hyvän miehen, joka voipi holhoa teidät.
Madlena. Sitä en minä epäilekään, varsinkin kuin —
Pernilla. Parasta on että me päätämme sen lyhyesti ja pian; sillä herralla on paljo toimittamisia tänä iltana.
Eerikki Matinpoika. Näkeekö herra sen hyväksi, että avioliittokirja päätetään tänä iltana.
Bielgeschrey. Aivan niin, hyvä herra! Siihen olen tytyvä.
Pernilla. Niin antakaa heti kädet toisillenne. Ne ovat molemmat kuin rakastuneet hiiret.
(He antavat toisilleen kädet, syleilevät toisiaan; jokainen toivottaa onnea. Notarius kirjoittaa ja Pernilla puhuu hänelle hiljaan).
Bielgeschrey. Hyvästi, herra Notarius! Minä lähetän huomenna teille rahaa.
(Notarius menee pois).
Bielgeschrey. Jos tämä päivä on ollut vastuksellinen, niin onpa sitä vastaan ilta sitä iloisempi, kuin olen samalla kertaa saanut sekä tyttäreni että emäntäpiikani naimisiin.
Eerikki Matinpoika (Pernillalle). Onko herra naittanut emäntäpiikansakin tänä iltana?
Pernilla (osottaa Leonoraa). Se on tuo nuori ihminen, jonka näette tuossa.
Eerikki Matinpoika. Onpa kaunis ihminen, kenenkä se saapi?
Pernilla. Tuon nuoren miehen, joka tuossa seisoo. Hän on kutsujamies tässä kaupungissa.
(Molemmat morsianparit seisovat sillä aikaa vierekkäin
ja hyväilevät toisiaan).
Bielgeschrey. Nyt minä olen unhottanut kaikki vastukseni.
Eerikki Matinpoika. Kaikki on käynyt hyvin hyvästi; sillä vaikka puukhollari ja kutsuja, joista toinen on saanut herran tyttären ja toinen emännöitsijän, ovat alhaisia ihmisiä, niin voivat ne kuitenkin hyvästi elättää vaimonsa; sillä olkoon sanottu, rakas lankoni — — —
Bielgeschrey. Miksikä te kutsutte minua langoksi?
Eerikki Matinpoika. Minä olen vanhanaikainen mies ja pidän vanhanaikaisia tapoja.
Bielgeschrey (hiljaan). Olkoon, niinkuin Pernilla sanoo, kutsujan kieltä. (Kovasti). En minä sano sitä ylpeydestä, vaan senvuoksi ettei se ole tavallista.
Eerikki Matinpoika. Sen tiedän kyllä, että yleväarvoisten ihmisten kesken on tavallista sanoa herra kaikille.
Bielgeschrey. Hei, älkää pitäkö sitä minun ylpeytenäni.
Eerikki Matinpoika. En ollenkaan, vaan minä olen muuten mies, jonka ei tarvitse hävetä elinkeinoani; sekä minä että poikani voimme elää komeasti ja paitsi tätä panna joka vuosi rahoja säästöön.
Bielgeschrey. Sen minäkin uskon. Mutta toinen vuosi ei ole aina toisen vuoden arvoinen. Ruttovuoden jälkeen luulen olleen hyvän vuoden teidän virkaisille.
Eerikki Matinpoika (hiljaan). Taas se pörisee tuuleen. (Kovasti). En ymmärrä ollenkaan mitä herra tällä tarkoittaa?
Bielgeschrey. Minä tarkoitan, että silloin tulee paljo häitä pidettäväksi.
Eerikki Matinpoika. Mitä häillä on tekemistä minun virkani kanssa?
Bielgeschrey. Olettehan te kutsujamies tässä kaupungissa?
Eerikki Matinpoika (hiljaan). En minä koskaan usko häntä selväpäiseksi. (Kovasti) Kuulkaa, hyvä lanko! Jos te puhutte niin ajatuksissanne, niin minä surkuttelen teitä, ja jos te puhutte näin minua pilkataksenne, niin ette tee ollenkaan oikein.
Bielgeschrey. Vaiti langon nimellä! Lempo vieköön! olenko minä teidän lankonne?
Eerikki Matinpoika. Onhan minun poikani tyttärenne kanssa naitu?
Pernilla (hiljaan). Nyt kohta puhkeaa. Mutta mitäpä siihen auttanee?
Bielgeschrey. Kyllähän minä tiedän sen olevan teidän kutsujan puheenpartta kutsua talon piikaa tyttäreksi ja herraa langoksi, mutta jos teidän poikanne on saanut minun emäntäpiikani, niin emme kuitenkaan ole langoksia; sillä totisesti minä en ole koskaan koskenut häneen.
Pernilla. Pidä korvasi auki, Pernilla!
Eerikki Matinpoika. Mitä tuhannen tulimaista te puhutte emäntäpiiastanne? Teettekö te tyttärenne palveluspiiaksenne?
Bielgeschrey. En, minä tunnen kyllin tyttäreni, ja minä tunnen kyllin emännöitsijäni, hyvä kutsujamies!
Eerikki Matinpoika. Minä en ole mikään kutsujamies, saakeli soikoon!
Bielgeschrey. Pernilla! Hän sanoo ei olevansakaan mikään kutsujamies, totta jumalaut' ollette kutsuja.
Pernilla. Aivan, herra! Se on vanhempia kutsujamiehiä tässä kaupungissa.
Eerikki Matinpoika. Mene hiiteen, sinä juorukello! kun kehtaat valehdella! Minun nimeni on Eerikki Matinpoika, ja minä olen puukhollari. Ja tuossa on minun poikani Pekka, joka on laillisesti ja julkisesti tullut naimiseen teidän tyttärenne kanssa.
Bielgeschrey. Mitä lemmon ilvettä tämä on? Minun pääni on jo puoli pyörällä. (Leanderille). Kuulkaa herra! Ettekö te ole puukhollari, Eerikki Matinpoika?
Leander. Suokaa anteeksi, rakas appeni! Minun nimeni on Leander ja olen herra Jeronimon poika.
Bielgeschrey. Kuulkaa, seignör Jonas Korsitsinpoika! Eikö tämä ole teidän nepaimenne?
Oldsur. Suokaa anteeksi. Minun nimeni on Oldsur, ja olen hyvin tuttu ilvehtijä kaupungissa, teidän nöyrä palvelijanne.
Bielgeschrey. Minä kysyn vielä kerran, herra! Ettekö te ole kutsuja tässä kaupungissa?
Eerikki Matinpoika. Ja minä vastaan vielä kerrassaan, että minä olen
Eerikki Matinpoika, puukhollari.
Bielgeschrey. Ja te, nuori mies, joka olette saanut minun emäntäpiikani, ettekö te ole kutsuja ja kutsujan poika?
Pekka. Minä olen Pietari, puukhollari, joka olen saanut teidän tyttärenne.
Bielgeschrey. Te olette hullu; tuossahan Pekka puukhollari seisoo.
Leander. Ei, herra! Minun nimeni on Leander.
Bielgeschrey. Voi pahainen päivä! Mitä tämä on? joko minä olen hullu, vai oletteko te hulluja, vai onko Ovidiuksen Metamorphosis muuttunut meidän aikoihimme. Kuule, tyttäreni, etkö sinä ole minun tyttäreni?
Leonora. Olen, pappa kulta!
Bielgeschrey. Ja te, Madlena, ettekö te ole Madlena?
Madlena. Olen, herra!
Bielgeschrey. Ja sinä, tyttäreni, etkö sinä ole naitu Pekka
Eerikinpojalle, puukhollarille.
Leonora. Suokaa anteeksi, pappa kulta, minä olen tullut naimiseen
Leander Jeronimon pojan kanssa.
Bielgeschrey. Aa!… ja te, Madlena! Eikö se ole kutsuja, jonka te olette saanut?
Madlena. Suokaa anteeksi, herra, se on puukhollari. (Bielgeschrey istuu ja miettii). Eerikki Matinpoika (Leonardille). Herra, teidän veli hyvänne on kokonaan tullut pyöräpäiseksi. Lähetetään sana lääkärille; sillä eihän tuo tunne yhtäkään meistä!
Leonard. Minä olen vallan hämmästyksissäni kaikesta tästä? En usko muuta, kuin että tässä on joku ilve-petos.
Bielgeschrey (hypäten tuolilta). Minä olen Alexander Magnus ja te kaikki muut veinaria, jotka tapan, paikalla.
(Ottaa tuolin käteen ja rupeaa niitä ajamaan. Leonard lyöpi
kätensä hänen ympärilleen ja panee hänet istumaan).
Leonard. Rakas veljeni! Ettekö tunne minua?
Bielgeschrey. Voi, voi, voi! minä olen kokonaan typerryksissä näistä seikoista. Te olette veljeni Leonard.
Leonard. Älkää olko millännekään, velikultani! Tutkitaan asiat ajatellen, sillä varmaan on tässä pidetty kavaloita juonia. Kuulkaa, rakas Leonora, minä näen että teidän isänne on tahtonut naittaa teitä mieltänne vastaan, ja te olette käyttänyt petosta päästäksenne sellaisesta naimisesta.
Leonora (polvillaan). Voi, minun rakkain isäni! Minä rukoilen itkevillä kyyneleillä anteeksi. Rakkaus Leanderia kohtaan toiselta puolelta ja mielenkarvaus toiselta puolelta on viettänyt minua käyttämään näitä luvattomia keinoja.
Leander (myös polvillaan). Suosiollinen herra appi! Minä olen se sama, jonka te aamulla niin pilkallisesti ajoitte pois. Minä olen ollut olevinani Pekka Eerikinpoika puukhollari, tämän nimisenä saadakseni sitä aarretta, jota en muuten olisi voinut käsittää.
Pernilla (myös polvillaan). Armias herra! Minä olen päällikkönä koko tässä juonikkaassa komppaniassa. Minä olen keksinyt kaikki nämä kavalat keinot, en pilkatakseni herraani, mutta pelastaakseni rakasta tytärtänne, joka epätoivossa olisi hukuttanut henkensä, jos häntä olisi pakotettu ottamaan tämä puukhollari.
Oldsur (samoin polvillaan). Armollinen herra! Minä olen Oldsur, hyvin oppinut ja keinokas, matkustava ritari. Minä se olin, joka olin asian-ajajana ja kirjoittajana puolen päivän jälkeen, estämässä herraa, ettei hän saanut aikaa puhua Pekka Eerikinpojan kanssa, kun tämä tuli kosioimaan Madlenaa, jota saimme hänet herran tyttäreksi luulemaan.
Bielgeschrey. Voi! Tämän minä kostan, vaikka henkeni menköön.
Leonard. Sen minä vakuutan, että jos olisivat ne ottaneet minunkin joukkoonsa, olisin minäkin, huolimatta siitä kunniasta, jota aina annan veljelleni, antaunut samaan keinoon. Antakaa anteeksi näille nuorille ja pitäkää kaikki nuot kavalat keinot rakkauden ja epätoivon vaikutuksina. Rakkaus on sellainen väkevä kiihko, että se hylkää kaikki, saadakseen sitä, jota hellästi haluaa. Mitä on teillä muuten tätä naimista vastaan? Eikö tämä ole kymmentä vertaa parempi ja arvollisempi kuin tuo toinen? Eikö hän ole taitava, ylevä ja rikas mies?
Bielgeschrey. Mutta mon frère! hän ei taida toimittaa puukhollarin työtä. Minä tahdon sellaisen vävyn, joka olisi taitava siihen, ja voisi olla minulle avullinen vaivaloisissa toimituksissani.
Leonard. Kuulkaa, mon frère! jos suostutte minun neuvooni, niin ajakaa ensin pois kaikki nuo kirjoitusmiehet, menkää ulos ja käykää hyväin ystäväin tykönä iltasilla, nukkukaa puolipäiväis-unenne, ja olkaa niinkuin teillä ei olisi mitään toimittamista, ja katsokaa sitte, eikö tule enempää toimitetuksi talossanne.
Bielgeschrey. Hei, mon frère! älkää puhuko joutavia, kukaan muu ei tiedä mistä kenkä puristaa kuin se, jolla se on jalassa.
Leander. Voi, rakas appeni! jos te annatte vihanne sammua, vakuutan ja lupaan minä käyttää kaiken aikani kirjoitukseen ja luvunlaskuun, auttaakseni teitä toimissanne.
Pernilla. Ja sen minä myös takaan, herra, että hän tekee.
Bielgeschrey. Niin sinä, pärisijä! Sinä saat maksaa minulle tämän leikin.
Pernilla. Jos en minä pitäisi herran taloa kunniassa, niin olisin antanut asiain mennä menoaan. Mutta kun en suvainnut nähdä herraa pilkkana ja mamselia epätoivoon langenneena sellaisessa naimisessa, olen tarttunut tähän keinoon.
Leonard, Hän puhuu oikein, sillä miksikä olisi hän antaunut sellaiseen vaaraan, jos ei hänen ahkera huolensa olisi pakottanut häntä siihen?
Bielgeschrey. Lupaatteko siis minulle, herra, oppia puukhollarin keinoa.
Leander. Sen vannon, rakas appeni.
Bielgeschrey. Mitä te siis neuvotte minun tekemään, mon frère?
Leonard. Minä neuvon ja pyydän veljellisen rakkautemme tähden, että te annatte kaikki anteeksi, sillä avioliittokirjat ovat päätetyt, ja niitä ei saata enää purkaa.
Bielgeschrey. Niin on se siis varma, herra, että te tahdotte oppia puulhollarin taitoa?
Leander. Varma, sen vannon, rakas appeni.
Bielgeschrey, Niin kutsun siis teitä vävykseni ja annan kaikille muille anteeksi mitä ne ovat minua vastaan tehneet. Nouskaa nyt ylös! (Kaikki nousevat ylös). Herra Eerikki Matinpoika, te näette kuinka on käynyt. Minä aivoin antaa tyttäreni pojallenne; mutta nämä rakastuneet ihmiset ovat keinotelleet hänen emäntäpiian käsiin. Hän on muutoin varsin hyvä ihminen, hyvistä ihmisistä syntynyt eikä yli neljänkymmenen vuoden vanha, niin että vielä on toivoakin että hän saattaa enentää puukhollarin sukua.