Elämän urpuja
About This Book
Ja rakkaus hiljaa vaikenee, Sekä kyynel' helmiä siittää. Kun viha vaan yksin kamppailee Ja maan madoille viljaa niittää. Mä muistelen armasta äitiäin, Hän usein mun syliinsä sulki, Ja painoi suudelman otsallein, Mun kanssani aina kulki. Hän itki, itki niin katkeraan, Sitä en unhoita milloinkaan, Hän lausui; missä on totuus nyt, Oi lapseni hyljätyt!