Produced by Tapio Riikonen

ELÄMÄSTÄ

Pienempiä kertomuksia

Kirj.

KASIMIR LEINO

Werner Söderström, Porvoo, 1889.

SISÄLLYS:

Härmänmäkeläisten markkinareissu
Neron tähteet
Pehkos Jussi
Se oli kuitenkin minun ihanin unelmani
Laskiaislupa
"Vesi-ukko"

HÄRMÄNMÄKELÄISTEN MARKKINAREISSU.

Kuvaus kansan elämästä Itä-Pohjanmaalla.

I.

"Täytinenkö se on kirveen ottanut tuosta eteisen nurkasta?"

"Kukapa tuohon lie koskenut … en suinkaan minä ole häntä tarvinnut!…"

"No vaan eipä sen luulisi käsittäkään liikkuneen… Siihenhän tuon minä puirovalta palatessani nakkasin…"

"Jos hyvinkin sentään lie Matti tarvinnut vannenäreiden ha'ussa… Juokseppas, Lippa, kysymässä Matilta onko se tarvinnut isännän kirvestä… Matti on saunassa näreitä hautomassa!…"

Sepähän se oli ottanut! Niiltä ei ruottioilta mikään säily … ja jos otetaan, niin elähän että paikoilleen tuotaisiin! Sinne heitetään, mihin puuttuu, ett'eikö saattuisi ja uuden osto tulisi…

Härmänmäen isäntä reutasi äkeissään kirveen Lipan käsistä ja lähti kirves olalla ulkoisalle… Pirtin seinän kupeelta otti suksensa ja toisen sompasauvakon varassa hiihti riihentauspellon poikki koivumetsään päin sepipajua ja vitaksia noutamaan. Ei sitä toki Härmänmäessä tarvinnutkaan evään kanssa tarvispuita hakemaan lähteä … eikä polttopuitakaan, jaksoi niitä oikealla saada tuosta Isonpalon takaa … ja likinotkostakin niitä jo semmoisia kaluja sai kuin pajupuita ja vitaksia.

Pian palasi isäntä entistä latua myöten … ja olallaan sepipuun ja vitakset kantoi. Hämäräkin oli jo tullut ja pirtissä loimotti jo pärevalkea pihdin nenässä, kun isäntä taakkoineen sisään työntyi. Jo oli Mattikin vannenäreensä haudotuksi saanut … niitä nyt tuolla karsinaloukossa vuoleskeli ja kiuluihin asetteli ja mittaili. Eikä muka nähnyt muiden kanssa samalla valkealla tuommoista tärkkiä työtä tehdä … eri päre oli pitänyt nokkansa eteen saada seinänrakoon savuamaan…

Isäntä viiletti kirveen penkin alle ja olaltaan tarvispuut pirtin lattialle romautti. Kopisteli sitten oven suussa lunta jaloistaan ja varsiluudan tyngällä vielä loppuja hankasi.

"Eikö se iltanen ala joutua?… Eihän tuota luulisi yhtä puuroa tarvittavan koko iltaa keittää…"

"Vasta panin tulelle … eikähän tuo myöhäinen vielä olekkaan", vastasi emäntä, Annamari, pirtin perältä, jossa villoja karttasi ja toisella jalallaan pikku Junnun kätkyttä soudatti.

"Nälkäpä tuolla tuli…"

Isäntä riisui kinttaansa, solmi yhteen ja heitti leipäorren nenään.

"Käyppäs, Matti, se reslan pohja tuolta navetan kupeelta … siitä näkyy sepipaju katkenneen, mikä tuon lie käynyt katkomassa, eikä näy olevan paljo kainalovitsoistakaan taikaa…"

Matti oli ruodilla Härmänmäessä ja täytyihän sen lähteä kesken vanteenpanonkin; vaan pisteli hänelle vihaksi vähäisen, että kun ei itse saata rekeään noutaa tuonvertaisen matkan päästä. Vastustelematta hän kuitenkin lähti … laski alas reslan, joka oli pystyssä navetan seinää vasten, ja veti sitä perässään pirttiin päin.

Tiesi hän kyllä, mitä varten se isäntä reslaa korjaili … ja tuonottain Teeriojalla niittylatoa katsomassa kävi… Ymmärsihän sen heti siitä, kun isäntä palattuaan sanoi, että "piisaapa noita siksi, että maa sulaa, eivätkä tunnu kaikki menevänkään." Tätä se Ruoti-Matti ajatteli, kun reslaa perässään haalasi ja pirtin portaissa kolusi… Ei ovea heti löytänyt…

"Aukaskaa!"

"Ei se ole henkirahalla, jok'ei sisään pääse", sanoi Lippa ovea aukastessaan.

Matti riipasi reslan pohjan pirttiin ja entiseen työhönsä kävi. Siinä sitten telkkusivat kukin työssään. Matti näreitä vuoleskeli kiulunvanteiksi, isäntä vitsoja väänsi ja sepipajua lauvisti, emäntä villoja karttaili ja Lippa takan edessä puuroa hämmenteli.

Kauvan isäntä äänetönnä vitsoja nujersi … oikein hiki lakin alta tihkusi ja suu väärään venähti … mutta ei sitten kumminkaan jaksanut suutaan enemmän hallita.

"Tietääkö se Lippa, miksikä tätä reslaa laitellaan?" kysäsi ja emännälle silmää iski.

"Ettekö laittane markkinareissulle … sillähän tuota käviä mennäkin talvena…"

"Ei se ole tyhmän tekemä tuokaan Lippa, nään mä, … kyllä se asiat arvaavan näkyy… Jopa vain … markkinathan ne ovat tulossa tässä … nousevan viikon alussa … ja sitten me tästä lähdemme Matin kanssa ajella höllöttelemään … ja lähdemmekin oikein aisakellon läilättäissä … vai mitä, Matti, eikös lähdetäkin?…"

"Hääh?" sanoi Matti ja työstään ylös katsahti.

"Ett'eikös me lähdetä kohta tästä markkinoille, Matti, ja oikein herroiksi aisakellon kanssa?…"

"No saatetaanhan tuonne lähteä", tuumasi Matti verkalleen ja taas kaputtelemaan rupesi.

"Lippa kait se jääpi kotimieheksi lasta katsomaan… Me tuomme markkinaisia siitä hyvästä… Etkös jääkin, Lippa?…"

"Enkä jää, minun pitää kengäksetkin ostaa, kovin alkaa nämäkin jo hajota ja irvottaa…"

"Saatanhan minä Tervosta kengäkset noutaa … ei sun sentähden tarvitse…"

"Olenpa tässä tuumannut käydä lankojakin katsomassa, että jos sattuisi hiukan helpommalla saamaan, kuin tästä meidän pollarista [= porvari]…"

"Kyllä emäntä ne valitsee, kunhan vähä osviittaa annat, niin että ei sun siitä tarvitse huolehtia…"

"No, elkää koettakokaan, isäntä, en minä kuitenkaan jää, en …" kivahti Lippa, kourasi jauhoja vasemman kätensä täyteen ja niitä verkalleen solutellessaan oikealla kädellään hierintä pyöritti. "Hakekoon, Matti, rätterskan kotimieheksi siksi aikaa ja jaksan minä juuri hänen vaivansa maksaakin, jos niikseen tulee … vaikka oli siitä pestatessa puhettakin markkinoille pääsystä…"

Isäntä nauraa virnotteli partaansa ja oli toimessaan väännösvitsoja kiinnittämään. Kyllähän hän sen hyvin tiesi, ett'ei Lippa kotiin jäisi, vaikka se olkoon, mutta teki vain tyttö paralle kiusaa palasen.

"No kun lie ollut pestatessa puhe, niin päästä kait sun sitten pitää, eihän siinä mikä auta…, mutta kannaksilla sinä pysytellä saat, jos et Mattia hyvin puhutelle … ihan kannaksilla!… Vai otatko sinä, Matti, Lipan syliisi, kun tästä markkinoille lähdetään … ei kuulu jäävän kotimieheksi, vaikka peto olkoon!

"Hääh!" kysäsi Matti verkalleen ja ylös katsomatta.

"Niin, että otatko se sinä, Matti, tätä Lippaa sylissäsi pitääksesi, kun markkinoille lähdetään?…"

"No, olisikko tuo ottaa hypitelläkseen", meinasi Matti siristellen harmaita tihkusilmiään Lippaan päin.

"Kuulehhan Mattia vain!… Et sitä niinkään lankakeränä hypittele … ei se olekkaan niitä kaurapuurolla ruokittuja tuo meidän Lippa … kyllä taidat tehdä viisaammin, jos itse Lipan syliin istut, Matti! Vai mitä se siihen Lippa arvelee?"

"Arvelipa tuo mitä tahansa, vaan en minä vain teidän kannaksillanne ole seisomassa … enkä ole teidän hypiteltävänännekään, siihen minä voin teille vaikka kirjat antaa… Päästään tuonne juuri omin nokkinsakin, kun sukset otetaan, kosk'ei oikeata kyytiä ruveta antamaan", kivahteli Lippa kurkottaen orrelta päreen, jonka sytytti ja pankon nurkassa olevaan pihtiin työnsi.

"Katsohan herjaa vain, kun ylpeäksi röyhähti! Vai ei muka Matin syli vältäkkään mokomalle röökinälle!… Mutta kyllähän se tietään, kenen polvelle se mieli tekisi… Rantalan Kallen, Rantalan Kallen!… eikös se, Lippa, käynyt kuin naulan päähän?…" naureskeli mielissään isäntä.

"Lihjaanpa livahti, sanoi Sauna-Taavetti, kun kaivoon putosi! Pysyn minä vielä alempanakin kuin ihmisten polvilla", ärähti Lippa takan äärestä.

"Vai lihjaan, mitäs se Kalle täällä Maarian lauantain iltana hiihtoi sormusten ja kellon kanssa? Hääh? Tuollahan tuo käydä moksuttelee karsinaloukossa lasin poskessa, että tännekkin kuuluu", puuttui emäntäkin puheesen.

"Niin, niin elähän tee tyhjäksi totta asiaa, Lippa, kyllä ne niin on asiat tällä kertaa, että sieltä ne Rantalasta päin markkinaiset meidän Lipalle tuodaan!… Mut' elä sin' ole, Lippa, vielä oikein vissi Kallestakkaan … hyvinpä kuului sitä kotikylänsä Reetastiinaa riiailevan ja tokkopa tuo Reetakaan rekensä poikki tiestä kääntänee…"

"Pitäköönpä poikki tahi pitkin, se ei minua pilkitä", vakuutteli Lippa.

"Elähän ramaile, elähän ramaile… Se on se Kallekin semmoinen hulivilipoika ja näkyypä makeankin maistavan, sen minä näin tässä tuonottain tukkijoella ylimaassa käydessäni… Tiheäänpä sanoi Reetan Aleksi hänenkin pitävän rokulipäiviä savotan työssä…"

Yhä se vain olisi isäntä Lippaa kiusannut, hän näet olikin semmoinen irvihammas koko mies. Vaan Lippakaan ei enää ollut eilispäivän lapsia, kolmenkymmenen korvilla kun jo oli, niin ett'ei se ollut niinkään helppo kontita hänelle Rantalan Kallea. Siltä sijaltapa se paremminkin pani, että puhukootpa mitä puhuvat, kyllä se Kalle hänelle vältti … ja kun kerran oli puheet pidetty, niin ei se niin hevillä hänestä päässytkään… Olihan siinä vielä vähän muutakin … ja oli sitä ennenkin tämmöisissä asioissa käräjiä käyty…

Eikä hän isännän juoruista enemmän kuin muittenkaan puheista välittänyt, arvelipahan vain, että juomarinkin kanssa sitä aina pärjäypi, mutta tyhmän ja toimettoman kanssa ei täytinenkään…

"No pitäneekö tuo sitten ainakin ottaa rekeensä! Tulehan minun kanssani heinäkuorman päälle, niin Matti kyyditsee emäntää", ilveili tuo väsymätön Härmänmäen isäntä yhä Lipalle.

Ja sen sanottuaan hän re'en laidalle tupakkia panemaan istahti ja pitkään huokasi, että "heheei sentään". Liivinlakkaristaan hän lyhytvartisen piippunysänsä kaivoi ja sitä sepipajun nokkaan koputellessaan rakkokukkaronsa housuntaskusta veti; toimessaan hän sitten kopan kukkaron sisään upotti ja etusormellaan sen kessuja eli nurkantakaisia täyteen paineli.

"No jo tuon nyt kuitenkin pitäisi sen puuronkin olla syötävätä, vai eineeksikö tuo lie ollut ai'ekin", tuumasi hän tavottaessaan palavaa päreenpäätä seinänra'osta piippuansa sytyttääkseen.

"Eipä taida enää paljo parata hautumallakaan … nosta pois se jo, Lippa, ja ala ammentaa kuppiin. Käyn mä häntä aitasta muikkuja noutamassa, niin pääsette syömään…"

Niine puheineen sysäsi emäntä kehruunsa loukkoon ja kaapista kalapurtiloa ottamaan meni. Orrelta hän sitten pari pärettä kurkotti, rapsautti ne polveaan vasten poikki ja liedestä valkean niihin saatuaan aittaan lähti, purtilo toisessa ja päresoihtu toisessa kädessä.

Ulos tullessa otti tuuli tulen kanssa leikitelläkseen, pelmuutteli liekkiä sinne tänne ja syytelipä karstapalasiakin hyvän matkaa pitkin kinosten selkiä. Ei emäntä kuitenkaan tulen vaaraa näyttänyt pelkäävän, ja mitäpä hänestä pelkäsikään, palaahan se, kun lie palaakseen ja sallimuksen tahdon jälkeen, ei siinä auttanut varonta eikä muu!

Vähän ajan perästä palasi emäntä takaisin aitasta pirttiin ja piimänsintua porstuantauskamarista särpimeksi nouti.

"Täällä tätä nyt alkaisi olla! Matti, anna jo sinäkin olla sen kiulun vanteen ja tule puurolle!" kehotteli emäntä.

Matti ei puhunut mitään, koputteli vanteensa valmiiksi ja vei kiulun nurkemmaksi jaloista pois. Lakkinsa hän sitten syönnin ajaksi leipäorren nenään lupsautti ja hiallaan suun pieluksia pyyhkäsi ennenkuin pöydän ääreen istui. Ja siinäkin hän vielä etusormellaan muisti tupakkipurun vasemmasta poskestaan koukasta ja pöydän nurkalle asettaa ja sitten vasta lusikkaan tarttui.

Siinä istuivat nyt kaikki kuppinsa ääressä. Vihaisesti puuroa pistelivät, joka suupalan perästä selkäpuolen lusikkaa puhtaaksi nuolivat ja toopista sinukkata "laskumieheksi" särpäsivät ja särpäsivätkin oikein ryystämällä niinkuin velliäkin kupin laidasta syödessä, jonkun sanan vain syödessään vaihtoivat, huomispäivän askareista ja muista vakavista asioista, sillä "ruokarauha se on herroissakin". Sikäli kuin kukin kuppinsa tyhjensi, nousi hän pöydästä. Viimeisenä vain istua jumotti ruoti Matti, ei hätäillyt suuruksen äärestä, söi verkalleen ja tarkkaan, kaavihti laidatkin puhtaiksi ja joka puolelta lusikan nuoli ennen kuin kädestään laski.

Rännin Ville se oli tässä hirsi-kinkereillä oltaessa Matin syönnistä ottanut ilvehtiäkseenkin, että yhdet määrät kuuluvat antavan Härmänmäessä mustalle ja Matille, mutta ei se muka ota sittenkään lihoakseen tuo Matti! Mihinkä hänessä ruoka niin näkymättömäksi huvennee? oli Ville tuumannut. Ei ollut Matti silloin ollut kuulevinaankaan sillä korvalla, mutta kun sitten miehissä käytiin sydänmaan luhtaniityiltä heinässä ja Villeltä oli sattunut muutamassa vierteessä häkki kaatumaan, niin että apua täytyi huutaa, niin silloinpa se oli hampaankolosta vanha känä esiin puhennut.

"Syö vasta, että jaksat, eläkä tule muiden syönnistä mahtailemaan…" oli Matti jälkeensä vain heinäkuormansa päältä huutanut eikä auttelemaan yritellytkään. Ja sinne olisi Villen kuormineen heittänyt telkkuamaan, vaan sattui toki Porolan renki siitä kautta rangolta palaamaan ja sehän sen sitten kaarteikosta auttoi.

Ja siitä pitäen olivat Matti ja Ville vihamiehiä. Jos vastatustenkin satuttiin, ei toisiaan oltu näkevinäänkään. Mutta tapansa Matti kuitenkin piti, söi mahansa täyteen niinkuin ennenkin ja niinkuin juuri äskenkin teki. Ja sen tehtyään hän päreestä puikon terotti, jolla hampaitansa kaiveli, ett'ei ruuan maku tupakin makua pilannut, ja sitten hän tuon mallinsa pöydän nurkalta taas vanhalle paikalleen korjasi.

Sillä välin oli isäntä jo penkille pitkäkseen heittäynyt ja emäntä lastansa illastamaan ruvennut. Lippa korjaili ruuan tähteet pois, nouti eteisestä olkikuvon ja sen peräloukkoon Matille vuoteisiksi hajotti. Muille näet oli toki sängyn rumilasta olevinaan.

Matilla isäntä vielä re'en aluksen ulos vietti ja jonkun liistakon päreitä kiskotti orsilla olevain lisäksi, itse hän vaan lyhyitä savuja peräpenkin päässä tuhutteli. Sitten kömpivät muut sänkyihinsä ja Matti riisui kenkänsä pankon laidalle ja sukat orrelle ripusti ja äänetönnä kahiseville olille köllähti. Vähitellen oli hiilloskin liedessä riittynyt, päre riippui pitkänä karstakiukerona pihdin nenästä ja hengen lähtöä teki, eikä koko pirtissä kohta kuulunut muuta kuin muutamain täysivatsaisten ihmisten raskas ja säännöllinen korsaus.

"No nyt ei muuta kuin monttumia täyteen", sanoi Härmänmäen isäntä markkinapäivän aaton aattona ja laski punaisenkirjavaksi maalatun eväsarkun emännän eteen. "Ja panekkin, muori, sillä mitalla kuin aikatalosta ruukataan, ett'ei kesken lopu ja Härmänmäkeä ketustaloksi haukuta…"

"Onpa nuo minun panemani ennenkin piisanneet…"

Emäntä lähti aittaan eväitä katselemaan ja saipa niitä pannakin hyvän määrän, kun piti kolmeksi päiväksi neljälle hengelle olla.

Pihalla seisoi jo navetan edessä täyteen ahdettu heinähäkki lähtöön valmiina. Sillä oli homma markkinarahat ottaa ja ostokset tehdä, eipähän näet lie kotoa pitäen kolikat muassa olleet. Isoja summia ei tuolla häkkäröiselläkään mahtanut saada, kun eivät edes olleet nurmikkaitakaan, ilman vain luhtaheiniä niittyrossien rantuvilta. Mutta jospahan hyvässä lykyssä toisellekaan kymmenelle meni, niin sillähän ne jo Härmänmäen ostokset tehtiinkin.

Kunhan sai Lipalle muutamia markkoja kengäksiksi ja langoiksi, Matille jonkun naulan "pitkiä lehtiä", emännälle kahvenaulan ja itselleen viinanassakan ja minkä mitäkin muuta rihkamaa, niin siinä sitä jo olikin.

"No jokos sitä sitten lähdettiin…" tuumasi isäntä, kun Annamari aitasta palasi. "Menen mä häntä jo ruunaa valjastelemaan, niin eiköpähän paraiksi käyne. Vaan missäs se on Matti?… Ei tuota kuulunut tallissakaan rymyäväksi…"

"Tuollapa tuo näkyy avannolla mustaa juottavan … eikö hommanne jo aisoihin hänkin…"

"Entäs Lippa?"

"Luhtiin pistäysi ryökkyjään muuttamaan…"

"No mitä sille sitten lie muuta kuin 'lähde matkaan'", sanoi Issin
Joopi.

Ja isäntä otti länget naulasta, kinttaat orren nenästä ja lähti ruunaa reslan eteen toimittamaan. Matin oli määrä huolestaa musta heinäkuorman aisoihin. Emännän ja Lipan kanssa arveli isäntä reslallaan etukynnessä pölyytellä ja Matti sai pysyä perässä, jos saattoi. Hyvä se oli sattunutkin keli tällä kertaa, niin ett'ei nyt häkkikään paljo ruunan perässä vastustellut. Eilisen päivän kun näet oli suvennut ja sitten yön aikana vähän kylmänyt ja siihen ylösnousun aikana vielä siitettäkin ropauttanut.

Paraiksi oli isäntä valjastaa kerennyt ja Matti mustan häkin eteen saanut, kun Lippa jo saali korvissa luhdista juosta hytkytteli ja emäntä pirtistä ilmausi läkkipeltisen viinalekkerin kanssa.

Rinnatusten isäntä akkaväen reen perään istutti, nosti eväsarkun seville, hyppäsi itse reslan laidalle ja näpsäytti ruunaa lautaselle, niin että tämä vihaisesti häntäänsä heilauttaen hölkkään kiskasi.

"Jouduppas jälkeen, Matti", huusi isäntä ennen kuin pirtin solan kautta saunan nurkan taakse katosi.

"Mihkäpä tuo lie semmoinen yty, ettei tässä oikikiireellä kerinne", arveli Matti vain itsekseen sotkeutuneita suitsiperiä selvitellessään. "Keh, vietäviä, sekö lie nuokin käynyt soinnuttelemassa, eipähän ollut silläkään sen tärkimpää tehtävää."

Eihän niihin kukaan ollut koskenutkaan koko suitsiin, aivan olivat Matin omilla jälillä, mutta sitäkös se Matti jouti muistelemaan! Repi ja nyhti, kunnes senverran sai selville, että ylettyivät ajettaviksi, nakkasi turkkireuhkansa kuorman päälle ja kömpi itse jälestä.

"Joutaapa noita matkalla selvittelemään! Soo, musta, eläpä jää ruunasta! No mitä se siinä jutamoipi, ke, ke!" Ja niin lähti mustakin juosta reputtelemaan saunantauspellon poikki toisten jälkeen, joita ei enää näkynytkään vesakkojen takaa.

Autioksi jäi Härmänmäki pariksi päiväksi. Pikku Junnukin oli kelkalla naapuriin siksi aikaa taljattu ruotiämmän hoidettavaksi, niin ett'ei koko taloon jäänyt muita kuin kotielukat, joita ämmä oli luvannut ruokkia markkinaisten luvasta.

II.

Yhtenä muurahaispesänä kuhisi levoton ihmislauma torilla ja sieltä katuja pitkin tungeskeli. Kolmasti vuodessa ne vain olivatkin näin ahtaat nämä Kajaanin kaupungin kivettömät kadut: kevät- ja syysmarkkinoiden aikana ja Perttulina. Mahtui niillä sillä välin useampikin rentona rinnatusten käymään … vaikka olisi vaunuparillakin ajanut, niin ei ihmiset tiellä olleet!…

Mutta markkinathan ne nyt olivatkin, kevätmarkkinat. Syysmarkkinat ne eivät milloinkaan keväisten veroiset olleet … eivät hetikään, ihmisillä kun näet on kelirikko ja muu syksyllä esteenä. Vaan tuli niitä kumminkin … ei ne rospuutastakaan huolineet, kun oikein mieli teki … Ja keliäpä se ei markkinoille lie mieli tehnyt … varsinkin nuoremmilla. Niiden sinne päästä piti, vaikka nelinkontin … ei auttanut, mutta harvoin sinne oikein asiata oli. Meni häntä, kun muutkin menivät, ja olihan tuo aina sitten lysti muistella, mitä oli nähnyt ja kuullut … ainahan siellä näkemistä ja kuulemista!

Siellä sitä paraasta päästä torin poikki menevällä kompotti-kujalla kuleskeltiin ja molemmin puolin tavaroita katsasteltiin, että jokohan mieluista sattuisi… Teerevänä siinä maalaispojat, punaletkaiset piiput suussa ja narisevissa anturasaappaissaan keputtelivat ja kaulahuivin kauppaa Oululaisten narikka-akkain kanssa hieroivat. Se oli semmoinen tapa valtaan päässyt, että kaulahuivi se nyt ainakin piti markkinoilta saada, tuommoinen punaisenkirjava kaulahuivi, jos ei muuta mitään … ja pulskaltahan se toki näyttikin, kun narusaappaissa ja punaletkapiippu suussa astella keikutteli ja uuden kaulahuivin päät vilkkuivat miehen kupeilta eli takin edustan alta…

Nähtiin siellä kaupunkilaisneitsykin saali hartioilla teputtelevan … ja näppäröiltä ne näyttävät kaupungin tytöt maalaisten silmissä. Ei se niin itse ihminen … samanahan se ihminen pysyy … mutta se käynnin tyyli ja vaatetus, se se erotuksen teki. Katsohan vain tuota kaularusettiakin, kuinka se täytinen on sen istumaan saanut … ja entäs rintaneulat ja muut … että oikein silmälautoja kutkutti…

Ei luulisi tuollakaan möhömahaisella patruunilla ostoksia olevan, koskahan niin kylmäverisenä torin poikki kulkee … mutta asiansa ne mahtaa olla hänelläkin … hevoskaupat eli muut … eipähän ilman tänne hänkään!… Ja hänen jälessään jo tulee tuo laiha herra lihavine rouvantylleröineen. Kultasepän kimaltelevain tavarain eteen pysähtyvät ja ruotsiksi tuumittelevat, että kyllähän siellä kotona olisi hopealusikkain tarvis … ja tuo vanha totikannukin se on jo niin tummaksi käynyt, etteihän tuota enää juhlatiloissa ilkeä näyttääkään… Ja siinä kun sitten ovat aikansa keskenään tuumitelleet, niin jopahan herra alkaa rahakukkaroaan kaivella … ja kaupat tehdäänkin!

Tuolta ajaa kuhauttivat tulliportista jo Härmänmäkeläisetkin, mutta pian täytyy vauhti pysähdyttää, poliisi näet kepillään eteen asettuu ja isännän pakottaa hevosta taluttamaan. Nyreänä isäntä suitset Annamarille jättää, eikä muu auta kuin hevosta turvasta taluttamaan ruveta tungeskelevan väkijoukon läpi. Taluttaessaan isäntä kuitenkin aina vähän väliä aisaa vatvauttaa, sitä, jossa kello on, jotta se äänessä pysyisi. Jo päästään torin keskelle, siitä pitäisi kääntyä vasemmalle Aatin Aatiin kortteeria kysymään.

Mutta vaikea oli pääsy. Ihan pakaten ovat kadut hevosta, tavaraa ja ihmisiä täynnä … ja tori, niin että pukkimalla täytyy kulkea. Tuossa patojen kauppias jalkojaan nostellen patojansa sauvallaan kumahuttelee: "ostakaapa muuripata, isäntä, ehy on ja kirkasääninen, kuin Paltamon kirkon kello."

"Täällä se sentään kirkasäänisempi on", sanoi kulkusten kauppias, joka kaulan ympäri olevan nuoran oli kulkusia täyteen ahtanut ja kävellessään myötäänsä helisteli. "No, isäntä, eikös tehdä kulkusen kauppa, sietäisippä se tuommoinen hevonen jo helyjäkin."

Mieli teki Härmänmäen isännän pysäyttämään ja katselemaan, mutta eihän siinä pysähtelemään ollut rupeamista.

"Pois tieltä, ukko, kun elää tahtonet!" kiljasi muudan humalainen, joka mielellään olisi toki torin poikki hölkällä laskenut.

"So, so vähemmällä siinä, ei tässä laukkuuttaa saakkaan, tiedäppäs se, poika!"

"Miks'ei kuin kyllä saapi!" (laulaa) "Ja hullusti kävi, sanoi Hallin
Janne, tuo viimeinen markkinareissu" — —

"Vaihda hevosia, Härmänmäkeläinen, saat tuosta ruunan, jok'on nöyrä ja noukela kuin evankeeliumi, ja hyvä juoksulleen kuin lintu lennolleen." — —

"Saattaapa hyvä olla, vaan ei se ole kehnoimpia mullakaan … kyllä sen perässä aura kulkee ja pian sillä taival katkiaa…"

"No vaihda sitten, Heikki, lempoako tässä … lyö puolisataa väliin, niin tuoss' on hevonen!…"

"No elähän nyt läkäytä, ensin pitää akkaväki kortteeriin viedä ja hintteilleen sija saada, vaan lähdeppäs tuonne Aatin Aatiin, niin tuumitellaan … jos hyvinkin sovittaisiin … mutta satua kai se se on, että sinä multa päällisiä tahdot … tuommoisella vasikalla!"

"Vai vasikalla! Jeekulikos täll' on vikana … jos rekeen istut ja minä vähän takaisille räppään, niin saat nähdä, että siltä kyllä jalat löytyy … et siinä istukkaan kuin eillistä päivää odottamassa.

"Eläkä joutavia siinä, Matti, vaan kun tahtonet, niin tule Aatiin tuumittelemaan…"

"Tulen kyllä… Ke, ke ruuna! Näethän sen, että sill' onkin vähän niin kuin irtanainen lähtö ja repäsevä meininki tuolla mun hevosellani…"

Ja perään käänsi mies hevosensa, antoi käydä Härmänmäkeläisten jälkeen. Mutta humalapäissään ei tullut ajatelleeksi kuuliko kukaan hänen puhettaan, vaan reen laidalla istuallaan huojahteli ja ääneensä yhä ruunaansa kiitteli.

"— — Niinhän se sanoi Tuovilankin Taavetti, ettei se käynnissä eelle päästä … ei ketään, vaikka juutas olkoon. Eihän se mitenkään tuommoisessa maalimattomassa ajossa … enempätänsä jaksa, mutta lähdetäänpäs kipperä-ajoon, niin siinä se hevonen nähdään — — — Olipahan täytynyt kuvernöörinkin tässä tuonoin kysyä siltavoudilta, että kenen syöttiläs se on tuo, joka kävellä helkyttelee, niin että sapso laulaa… Niin oli kysynyt kuvernööri … ja siltavouti oli sanonut, että sen se on Aholan Matin … ja mun se on, vaikka paikalla kankaalla lyön…"

* * * * *

Täynnä oli Aatin Aatin kartano. Hevonen hevosen vieressä seisoi siinä riisuttuna ja reestään heiniä narskutteli … ja miehiä ja akkoja ympäri pihaa, mikä rinkilän palanen suussa, mikä viinalekkeri kainalossa tai potelli kädessä. Portin korvassa kolme miestä kellon kauppaa hieroi ja sisuksia katseli … kovaa ääntä pitivät ja vuorotellen puteliin suusta ryyppäsivät. Härmänmäen Lippa siinä vieressä seisoi ja aina yhtä mukaansa kärttää koetti, vaan ei tahtonut onnistua.

"No, Kalle, tule nyt, niin lähdetään niitä lankoja ostamaan…", yritti
Lippa taas.

"Hääh? Mitä se siinä? Mene melkeesi lankojasi katselemaan … vietävääkös minä sun langoistasi…", äyväsi Kalle, Rantalan Kalle, vastaan. Hän se oli, jonka Lippa nyt oli yhyttänyt ja toisista erotella koetti, että saisi puhua vähän niistä yhteisistä asioista.

Mutta niistähän se Kalle juuri ei milläänkään ollut… Ei tahtonut Lipasta tietääkään, kunhan olisi sormuksensa pois saanut ja pintelikellonsa…

"Me lähdemme isosta Parkista jauhoja kysymään … mene sinä nyt, Kalle, morsiamesi kanssa."

Ja niin lähtivät miehet ja jättivät Kallen siihen, ihan Lipan kynsiin.

"Morsiamesi? Sinäkö mun morsiameni?…" kysäsi Kalle tuimasti Lippaan kääntyen.

"Ka, mikäpähän minä sitten lienen … pitäisipä tuo vain sinunkin tietää… Täss' on vielä sormessani sormuksesikin, jonka Maarian-lauantaina annoit … ja hyvinpähän silloin koreasti puhuit…

"Humalassa lien ollut…"

"Vai humalassa!… Selvempi toki olit kuin nyt, ihan selvä … sen voipi emäntäkin todistaa… Vai humalassa, katsohan ruojaa vain!…

"No humalassa minä silloin olen ollut, kun sinun lienen naida aikonut… Kyllä saat antaa sen sormuksen pois … ja kellon myös … ei siitä kuitenkaan mitään tule, ei…"

"Vai pois ottaisit nyt, sen mokoma!… Kun min' olen kellosepällekin korjuupalkkaa viisi markkaa maksanut, niin nyt pitäisi pois antaa… Et näppää kelloa, vaikka kössi olkoon, et … etkä saa sormustakaan niin hevillä… Vai nyt inttää humalassa olleensa, sen…"

Ja itkemään ratkesi Lippa rukka, niin kävi hänelle sydämmelle tuommoinen uskottomuus. Ei kyllä oikein ääneensä itkeä ilennyt, että muut olisivat kuulleet, mutta nyyhkytti hartaasti ja nuttansa hialla vesiä poskilta pyyhki.

"Eläkä tillitä siinä, kun ihmisiä joka paikassa ympärillä kuhisee… Ei se itkemällä parane kuitenkaan, ei… Kun minä kerran sanon, ett'ei siitä mitään tule, niin ei siitä tule, usko se yhdellä sanonnalla, Lippa!… Anna vain tänne se sormus … kun tahtonet kellon pitää niin pidä … no!" tiuvasi Kalle.

Vaan nytpä kerkesi jo Lippakin kauhtua. Hetkessä silmänsä kuivasi ja vihaisimman muotonsa päällensä otti. Ja nyt se olikin Kallen vuoro kuunnella ja pelon alla pysytellä.

"Vai sillä keinoin sinä tässä rupeat komentelemaan… Olisit ehkä hyvällä koettanut, niin ei tuota tiedä, mihin olisi taivuttu… Vaan luuletkohan minua niin iiriksesi narraavasi ja komentelevasi? Oeheei!… Saatetaan sitä juuri kävästä käräjätuvassakin, jos niikseen tulee … ja siellä se nähdään eikö enää lupauksella olekkaan mahtia mitään vai kaikenlainenko narruu passannee…"

ja Lippa puisteli äkisti heinän korret nuttansa päältä ja lähtemään valmistausi.

"Paikalla lähden lautamiehen luokse … täälläpä tuo näkyi olevan markkinoilla… Saat tämmingin jo ihan tänä päivänä ja kohtapa nuo ovat kevätkäräjätkin!… Sittenpähän lie ilmoinen kumma, jos ei oikeutta saatane…"

"Eipä sull' ole vieraitamiehiä, niin että kissallasikoon potkitat?…"

"Vai ei… Kaisa ja Ruoti-Matti!… Mutta kyllähän se sitten nähdään, kun nyletään, onko vettä nahkan alla… Ihan tältä sijaltani lähden Röntyyn lautamiehen puheille…"

Ja puheestaan Lippa yhä enemmän höynäysi ja kiivastui, niin että tuota pikaa Kallen jätti ja katua pitkin puittamaan lähti.

Ällistyneenä tirtotti Rantalan Kalle menevän perään muutaman piipunpanoajan enkuin hänelle asian laita selvesikään. Tovin mietti hän ja jo vähän ajan päästä korvallistaankin kynsäsi ja ajattelevaisena tupakkisylen sylkäsi…

"Ptui kehveli kuitenkin!… Kyllä se nyt piessa lautamiehen luokse puikasi, ei sillä herjalla ole aikaa … kun vielä noin tulin jyrkkään tiuvanneeksi. Oli se ikävä asia se, kun silloin tulin hupsunneeksi … eipä näkyisi pitävän, eipä näkyisi!… Mutta sitä kun oli jo ryypättykin … tuossa sen nyt edestään löytää…"

Ajatuksissaan astui Kalle portille päin.

"… ja kun lie hänellä vieraatmiehetkin vielä…"

Ylöspäin katua Lipan jälkeen asteli mietteissään yhä ja niin oli ärtyisäksi piltoutunut, että pitkäkseen oli töytätä Tuovilan Taavetin, kun tämä vastaan tullessaan olisi potellistaan ryypyille tarjonnut ja kellon vaihetukselle… "Ka, jopahan viimein Kallenkin tapaa, en ole nähnytkään koko päivänä! Terve, terve! No mitenkäs se on markkinaisten kanssa?"

Rantalan Kalle, joka syvissä mietteissä pakkausi ja pujottelihe ihmisjoukon läpi Röntyyn päin, heräsi äkkiä mietteistään.

Heidän kylän Reetastiina se oli, joka häntä niin ystävällisen tutusti puhutteli. Juuri sama tyttö, jonka vuoksi hän oli arvellut erkautua morsiamestaan. Olisi hän muuten hyvinkin ilahtunut yhtymisestä, mutta kovin oli nyt Härmänmäen Lipan uhkaus happameksi miehen mielen saattanut … ei välittänyt edes Reetastiinastakaan!

"Vai olisit sinä markkinaisia vailla? Mistähän hyvästä sulle niitä pitäisi mukamasti?…"

"Ka, enpähän nyt tiedä hyväänsäkään … kun et omasta hyvästä tahdostasi laittane", sanoi Reetastiina melkoisesti hämmästyneenä Kallen kummallisesti ärtyisästä vastauksesta.

"Mull' ei ole hyvää tahtoa nyt … niin pistelee vihakseni, että…"

"No, mikä sulla nyt on?… Olet tainnut tapata kellon kaupoissa?…"

"Enkä ole tapannut …"

"No mikä sull' on sitten hätänä?…"

"Onpahan… Lippahan se on markkinoilla…"

"Vai on … no miks' et sin' ole morsiamesi luona!" sanoi Reetastiina ivallisesti ja katsoi Kalleen niin tuimasti, että tällä jo alkoi tuntua tukalalta olo.

"Miksikäkö en ole?… Tiedät kait sen hyvin kyllä, ett'en minä välitä enää koko Lipasta … vanha ihminenhän se jo on…"

"Ka niin käy, nouda kihlas pois ja sano niin, että Lippa sinusta nähden saapi mennä mihin tahansa … ei suinkaan siin' ole sen enempää, kun teitä ei ole vielä kuulutettukaan …" toimitti Reetastiina tolkussaan.

"Kyllähän se, jos se niin passaisi … niin eihän siinä muuta olisi… Vaan, vaan siin' on pikkunen välipila tullut tehdyksi…" Kalle ei tahtonut suoraan sanoakaan eikä ilennyt Reetastiinaa silmiin katsoa … hypitteli vain piippuansa kämmenellään. "Se tuota … se tuntui meinaavan juutas … tämmyyttää käräihin…"

"Mitääh? Ei suinkaan se vain mahtane?… Ettäkö sin' olisit?… leikkiä tuo toki lienee…"

"Ei ole leikkiäkään…"

"Vaan onko sillä vieraatmiehetkin?"

"Sanoohan tuo olevan … peto hänen niin sentään tiennee, valeenko olis pannut ja ilmanko säikytellee…"

"Vieraatmiehet ja kaikki!… Ja sin' olet minulle sillä keinoin valehdellut, ett' olit vähällä jo saada uskomaan… Ett'et sinä häpeä, Kalle! Ruokkoa jo toinen riitelee ja vielä ilkeät sitten, sen retkale, tulla toisia narraamaan … ett'et jo häpeä…"

Reetastiina tunsi itsensä syvimmässä sydämmessään loukatuksi. Vieraatmiehet ja kaikki! Ei suinkaan siinä sitten auttanut muu, kuin maksa pois … ja kyllä kai sitä Kallenkin palkasta paljo maksetaan!… Ilkeää sitten vielä tulla muita tyttöjä … kun tietää, ett' on vieraatmiehet ja muut, sen hävitön!

"Ett'et todellakin häpeä, Kalle!…"

"Taitaisihan tuo sietää hävetäkkin … vaan kun se nyt on kerran tullut tehdyksi, niin…"

"Niin mene Lippas luokse ja pysy siellä, eläkä tule poikamiessä riiailemaan!…"

Niine puheineen lähti Reetastiina tiehensä ja siihen heitti Kallen Rönnyn portille seisomaan. Ei tuntuneet Rantalan Kallesta ollenkaan lystiltä nämä markkinat … nyt oli Reetastiinakin silmittömäksi suuttunut … ja Lippa äskettäin … ja siihen tämmäykset … ja ruokkoriidat tiedossa… Ei, kyllä tässä nyt pitäisi jotkut tuumat pitää … eipä sitä ruokkoakaan mielellään rupeisi maksamaan semmoisesta palkasta … ja siihenhän se kuitenkin päättyisi, kun se tuomarikin jo vanhastaan hänet tuntee. Mitähän jos ainakin olisi Lippa ottaa ja akottua ja oma mökki laittaa sinne pappilan takalomaille, josta se rouvasti jo lupaili maatilkkua. Ikäihminenkin se on Lippa, vaan ei tuo muudan vuosi taida haitata … ja kuuluuhan sillä olevan rahojakin jonkun verran … parisen sataa, kait se sanoi Härmänmäen isäntä, niin että jos olisi ainakin lyöttäytä yhdeksi!…

"Pitääpä käydä katsomassa onkohan se vielä täällä ja kysästä pirtistä, jos se on yhyttänyt lautamiehen!… Ka kehnoa, tuossahan se nyt on!…"

Lippa tuli juuri pirtistä eikä ensin huomannutkaan Kallea, vaan yritti sivu mennä.

"No tuota … taisit jo käydä lautamiehen puheilla…", sanoi Kalle, kun Lippa yritti sivuuttamaan.

"Ka sinäkö siin' olet, Kalle! Kävin kyllä ja saat jo huomenna manuun, niin että hurahtaa … vieraatmiehetkin ovat markkinoilla ja ne tämmyytän kanss'…"

"Kuulehan, Lippa … min' olen tässä vähän tuota tuumannut, että jos … niinkuin passaisi, niin sovittaisiin…"

"Enkä sovi, en … käräissä mun käydä pitää…"

"Niin vaan minä meinasin, että jospa minä kuitenkin … mitäpä se parannee riitelylläkään … ja ruokon maksuilla…"

"Mitä sinä sitten oikein tarkoitat, Kalle?"

Sydän jo Lipalla sykähti, kun luuli vähän ymmärtävänsä, minne päin tässä asiat kallistumaan rupesivat.

"Niin minä vähän arvelen, että jos siitä kerran ruokon maksu tullee, niin yhdenpä se silloin tekee, jos taloksikin ruvetaan…"

"Tottako se on sulla vai?…"

"Ka miksi tuon ottanet … totta se on olevinaan!…"

"No voi hyvä Jumala sentään … pussata mun pitää saada, kun tästä näin hyvällä selvittiin…"

Ja Lippa lähättäysi Kallelle kaulaan niin rakkaasti, kuin morsian ikään. Vaan siitä ei Kalle kovinkaan hyvästynyt.

"Ke, mitä tuossa joutavoipi, vanha ihminen … keskellä kartanoa … ihmisten ilmoissa … kah, eläkä siinä … pysyt kaiketi sinä omin varoisikin pystyssä…"

Kallea hävetti, kun keskellä kartanoa … markkinain aikana rupeaa kuvattelemaan, ikä-ihminen!

"Pitihän minun toki halata … niin tuntui lystiltä, kun hyvällä sovittiin…", sanoi Lippa, hänkin hiukan häpeissään tunteittensa kuohauksesta.

"Vaan se tämminkihän se pitäisi sun käydä peruuttamassa…"

"Ha, ha, haa!… ei siit' ole pelkoa … ilman minä vain valehtelin, enhän minä lautamiestä tavannutkaan pirtissä…", nauroi Lippa vastaan. "Elä sitä pelkää, vaan lähdetään ja käydään markkinoita katsomassa … kometiiassa, siellä oli Tuovilan Maijakin käynyt tanssata hölkäyttämässä semmoisen veivihanurin mukaan…"

Lippa tarttui Kallea kädestä ja niin lähtivät käymään.

"Vaan mull' ei ole kuin neljä markkaa rahaa … ja kengäkset täytyy ostaa", vastusteli Kalle.

"On mulla, vaikka käytäisiin panuraamaakin katsomassa … ja sitä miekan syöjää…"

Eikä auttanut vastustelu, mukaan piti lähteä Kallen ja pian katosivat molemmat ihmispyörteeseen. — —

* * * * *

"Mitäs se Lippa markkinoista tykkäsi?" huusi emäntä kotimatkalla
Lipalle, joka jälkireessä Matin kanssa ajoi.

"Olihan nuo … vaan tyyriinä pitivät pumpulilankoja…"

"Liusiako olisit ottanut?…"

"Niin arvelin vähäisen, vaan kun ei helpottanut, niin enpä huolinutkaan…"

"Elä sinä moiti, Lippa, markkinoitasi, hyvät sinä markkinat pidit, kun oikein ajattelet", nauroi Härmänmäen isäntä, joka oli saanut kuulla Lipan ja Kallen välisestä asiasta vähän.

"Enpä heitä pahoin moitikkaan!…" tuumasi Lippakin.

"Sitähän minäkin, ett'et sinä parempia ole pitänyt ennen koskaan!… Nyt saat laulaa sitä Ville Tolosen viisua, että 'Ensi kerran halasin paimentyttöä ja kontti oli hartioilla, Tilu rantantaa, Tilu rantantaa ja kontti oli hartioilla! Vaan nytpä minä tapasin oman kullan Kajaanin markkinoilla, Tilu rantantaa, Tilu rantantaa, Hei Kajaanin markkinoilla!…' Eikös niin Lippa?"

"No, jospahan niinkin…"

"Viisaspahan se oli Lippa, kun ei kotimieheksi jäänyt … ei sitä häjyä olisi uskonut… Noo, ruuna, koetetaanpas nyt tämän vaihdokkaan tapoja … tokko sulta jalat löytyy, poika … pysytteleppäs jälessä, Matti … ke, ke, mitä siinä mieluilet? No nyt tuo jo alkaa olla sinne päin … vielä vähän paremmasti … ka sillä lailla!… Eläpä varasta takasillas … rehti juoksu se olla pitää! Heeei, talon kohdalla!…"

Yhtenä sateena lenteli tierapaakut uuden ruunan kavioista ja sinne tänne rytkähteli reslareki vierulla ja kaltoksi ajetulla markkinatiellä, kun isäntä yhä vain hevostaan kiirehti ja aina vähän väliä pistokkaalla kylkeä pitkin ropsautti.

Koki Mattikin mustaa suitsista nyhtää … vuorotellen oikeaa ja vasenta, niin että Musta päätänsä kahtaalle nakkeli, mutta lujasuinenko lie ollut vai eikö lie jaksanut, pitemmäksi ja pitemmäksi kävi vain yhä välimatka, vaikka musta laukata pylkkäsi, että reki hytkyvän tuntui.