Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

ELIAS LÖNNROTIN MATKAT II: 1841-1844

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 98. Osa. II.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö, 1902

SISÄLLYS

Esipuhe.

KYMMENES MATKA vv. 1841-42.

Yleiskatsaus. 1. Päiväkirjasta 12.III.41. 2. Päiväkirjasta 15.III.41. 3. Päiväkirjasta 19.III.41. 4. Arkiaterinrouva Törngrenille 20.III.41. 5. Tohtori Rabbelle 20.III.41. 6. Akademikko Sjögrenille 21.III.41. 7. Päiväkirjasta 22.III.41. 8. Päiväkirjasta 24.III.41. 9. Päiväkirjasta 26.III.41. 10. Päiväkirjasta 27.III.41. 11. Päiväkirjasta 30.III.41. 12. Tohtori Rabbelle 30? 31.III.41. 13. Päiväkirjasta 1.IV.41. 14. Päiväkirjasta 3.IV.41. 15. Tohtori Rabbelle 3.IV.41. 16. Päiväkirjasta 4-5.IV.41. 17. Kirje tohtori Lönnrotilta 8.IV.41. 18. Päiväkirjasta 9.IV.41. 19. Päiväkirjasta 11.IV.41. 20. Päiväkirjasta 17.IV.41. 21. Tohtori Rabbelle 30.VII.41. 22. Tohtori Rabbelle 19.VIII.41. 23. Tohtori Rabbelle 31.VIII.41. 24. Kyrön-matka. 25. Tohtori Rabbelle 31.X.41. 26. Päiväkirjasta 4.XI.41. 27. Arkiaterinrouva Törngrenille 11.XI.41. 28. Tohtori Rabbelle 12.XI.41. 29. Päiväkirjasta 17.XI.41. 30. Päiväkirjasta 24.XI.41. 31. Päiväkirjasta 7.XII.41. 32. Päiväkirjasta 17.XII.41. 33. Päiväkirjasta 23.XII.41. 34. Päiväkirjasta 26.XII.41. 35. Päiväkirjasta 31.XII.41. 36. Päiväkirjasta 13.I.42. 37. Päiväkirjasta 28.I.42. 38. Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä 3-5.II.42. 39. Tohtori Rabbelle 5.II.42. 40. Päiväkirjasta 28.III.42. 41. Päiväkirjasta 2-.IV.42. 42. Akademikko Sjögrenille 23.III.42 (v.l.) = 4.IV.42 (u.l.). 43. Päiväkirjasta 5.IV.42. 44. Tohtori Rabbelle 2.V.42 (v.l.) = 14.V.42 (u.l.). 45. Kuolasta Kemiin 4.V.42. 45. Päiväkirjasta 4.V.42. 46. Akademikko Sjögrenille 2.VI.42. 47. Tohtori Rabbelle 24.VI.42. 48. Ylioppilas Adolf Törngrenille 26.VI.42. 49. Arkiaterinrouva Törngrenille 26.VI.42. 50. Maisteri Ståhlbergille 28.VI.42. 51. Tohtoreille Aspille ja Borgille 26? 28.VI.42. 52. Tohtori Rabbelle 1.VII.42. 53. Valtioneuvos Rafnille (konsepti) 1.VII.42. 54. Pastori Stockflethille 4.VII.42. 55. Tohtori Rabbelle (konsepti) 4? 5.VII.42. 56. Tohtori Rabbelle 11.VII.42. 57. Tohtori Rabbelle 15.VII.42. 58. Tohtori Rabbelle 23.VII.42. 59. Tohtori Rabbelle 3.VIII.42. 60. Tohtori Rabbelle 4.VIII.42. 61. Arkiaterinrouva Törngrenille 18-19.VIII.42. 62. Matkakertomus. 63. Akademikko Sjögrenille syysk. lop. 42. 64. Tohtori Rabbelle 8.X.42. 65. Tohtori Rabbelle alussa lokak. 42.

YHDESTOISTA MATKA v. 1844.

  1. Tohtori Rabbelle 21.VII.44 (v.l.) = 2.VIII.44 (u.l.).
  2. Lehtori Zittingille 13.VIII.44.
  3. Tohtori Rabbelle 16.VIII.44.
  4. Lehtori Ståhlbergille 24.VIII.44.
  5. Tohtori Rabbelle 27.VIII.44.
  6. Tohtori Rabbelle 14 & 18.X.44.
  7. Rehtori Snellmanille (osittain konseptia) lop. lokak. 44.
  8. Lehtori Zittingille alussa marrask. 44.
  9. Tohtori Rabbelle 12.XI.44.
 10. Rehtori Snellmanille 29.XI.44.
 11. Tohtori Rabbelle 3.XII.44.
 12. Pastori Sirénille 6.XII.44.
 13. Pastori Sirénille 6.XII.44 (v.l.).
 14. Tohtori Rabbelle 18.XII.44.
 15. Nimineuvos von der Hagenille lop. helmik. 45.

Esipuhe.

Tämä nyt ilmestyvä "Lönnrotin matkojen" II:nen osa liittyy suoranaisena jatkona I:seen, mutta toiselta puolen eroavat vuosien 1841-1844 matkat niin paljon aikaisemmista, että näiden matkakertomusten julkaiseminen eri osana näytti sopivalta. Toimitustyö on ollut samoissa käsissä kuin edellisen osankin ja suoritettu samalla tavalla. Kuitenkin venäjänkielisten sanain kirjoittamisessa on tässä osassa osaksi poikettu edellisessä noudatetusta menettelytavasta. Kun niitä kymmenennen matkan kirjeissä esiintyy verraten tiheässä, etenkin yleis- ja erisnimiä, on ne yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi kirjoitettu nykyaikuisemmin, niin että Lönnrotin osaksi vaihtelevasta kirjoitustavasta huolimatta suhuäänteet on merkitty z:llä, zh:lla, sh:lla, tsh:lla, shtsh:llä ja venäjän y y:llä. Sen joka haluaa ottaa selkoa Lönnrotin transskriptionista, on siis turvautuminen käsikirjoituksiin.

Mitä teokseen liittyviin karttoihin ja henkilöluetteloon tulee, on vähäsen poikettu alkuperäisestä suunnitelmasta. Suomen kartan asemasta on käytännöllisistä syistä pidetty parempana Pohjoissuomea ja Lappia esittävä kartta, ja henkilöluetteloon on otettu kaikkien, eikä vaan tärkeimpien, matkakertomuksissa esiintyvien henkilöiden nimet. Lyhyitä elämäkerrallisia tietoja on annettu Lönnrotin läheisistä ystävistä ja muutamista huomattavista henkilöistä sekä suomalaiselle lukijalle oudommista ulkomaalaisista. Kartat on toimittanut ylioppilas J.O. Granö, luettelon allekirjoittanut. [Henkilöluettelo ja kartta jätetty pois tästä e-kirjasta.]

Helsingissä syyskuulla 1902.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri.

KYMMENES MATKA vv. 1841-1842.

[Saatuansa julkaistuksi tärkeimmän osan runosaaliistansa, eepilliset ja lyyrilliset runot, kääntyi Lönnrotin huomio yhä enemmän kielentutkimukseen. Tammikuussa 1841 hän yhdessä norjalaisen kielentutkijan, pastori Nils Stockflethin kanssa läksi pitkälle kielitieteelliselle tutkimusmatkalle aikoen Aunuksen kantta matkustaa Venäjän- ja Norjan-Lappiin, vieläpä mahdollisesti samojeedienkin luo. Yhdessä Stockflethin kanssa matkusti L. Ilomantsiin, josta yksin jatkoi matkaa Salmin ja Veskelyksen kautta Petroskoihin. Mutta kun L. ei ollut rajalla saanut asianomaista tarkastustodistusta passiinsa, keskeytyi matka täällä. L. palasi takaisin kotimaahan, oleskeli kesällä m.m. Laukossa ja läksi vasta syksyllä, tällä kertaa M.A. Castrénin seurassa, Suomen-Lappiin. Castréniin yhtyi L. Kemissä, josta tutkijat yhdessä matkustivat Inariin, käväisivät Stockflethia tapaamassa Karasjoella (Norjan-Lapissa) sekä tekivät sen jälkeen talvella 1842 pitkän ja vaivalloisen matkan Paatsjoen, Kuolan, Kannanlahden, Koudan, Kieretin, Kemin ja Solovetskoin kautta Arkangeliin, jonne saapuivat toukokuun lopussa. Huomattuansa samojeedinkielen tutkimuksen itsellensä hyödyttömäksi L. luopui Arkangelissa tämän kielen tutkimusyrityksestä, erosi Castrénista ja kääntyi heinäkuussa kotimatkalle kulkien osaksi vesitse osaksi maitse Onegan, Kargopolin ja Vyitegran kautta Lotinapeltoon. Lotinapellosta käsin teki L. vielä muutamia viikkoja kestävän tutkimusmatkan vepsäläisten luo Ojattivirran latvoille. Kotiin hän saapui lokakuussa.]

1.

[Päiväkirjasta.]

Säämäjärvi, 12 p:nä maaliskuuta 1841.

Tulin erääseen pappilaan. Minut vastaanotettiin kaikella sillä teeskentelemättömällä hyväntahtoisuudella ja vieraanvaraisuudella, mitä köyhät ihmiset voivat osottaa. Kahvia keitettiin ja pyytämällä pyydettiin juomaan kolmas kuppi. Valitettiin, ettei juuri silloin sattunut olemaan talossa teetä. Jos ei muuta puutu, niin siitä pulasta pian on päästy, minä ajattelin, ja hain laukustani esille tötterön, jonka onneksi olin säilyttänyt, vaikka viimeinen suomalainen kyytimies ei ollut tahtonut kyyditä minua rajatullin ohi ilman että olin tyhjentänyt vaelluskumppani-pahasestani, s.o. laukustani, kaikki takavarikonalaiset tavarat. Pullo kerrattua viinaa, jonka Ilomantsin pappilan vieraanvarainen väki oli minulle evääksi antanut, jätettiin täten melkein täysinäisenä rajan toiselle puolelle, mutta teetä ja sokeria minun oli sääli. Jos tulliherra tahtoo ne ottaa, niin ottakoon, ajattelin. Mutta kyytimies tuumi: "Viis teidän teestänne ja sokeristanne, mutta jos minut saadaan kiinni kyyditsemästä teitä kiellettyine tavaroinenne, niin otetaan minulta hevonenkin." Sitten hän kertoi tarinan miehestä, joka joutui kiinni yrittäessään salaa tuoda rajan yli vähän kahvia. Sekä kahvi että reki ja hevonen oli otettu takavarikkoon, ja samoin olisi käynyt omistajankin, ellei hänellä olisi ollut niin notkeat ja lujat jalat, että vahvasta lumesta huolimatta, joka esti häntä ajamasta takaa, pääsi pakoon metsään. Erään toisen hevonen oli otettu siitä, että miehen taskusta oli löydetty pullo viinaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan minua pelästyttänyt, tahdoin pitää teeni ja kahvini, ja sen sainkin viimein tehdä sillä ehdolla, että maksaisin miehen hevosen, jos se niiden takia otettaisiin takavarikkoon. Ja tultuamme tulliasemalle, tulliherra osotti laukulleni sellaista ylenkatsetta, ettei edes suonut sille katsettakaan. Täten minulla oli tallella tee-tötteröni, jonka nyt annoin papin rouvalle auttaakseni häntä pulastaan. Heti "samovari" oli toimessa ja tee valmis, jota sitten juotiin runsaat määrät. Samovari, teekeittiö on venäläinen sana ja merkitsee: itsekiehuttaja. Oli kaksi tällaista abderalaista kaivoa talossa. Ettei niiden itsekiehuttavaa ominaisuutta kuitenkaan tule ottaa niin aivan vakavalta kannalta, sen huomaa edellämainitusta. Ennenkuin minulta oli saatu teetä, ne itse eivät kyenneet sitä keittämään. — Seuraavana päivänä juotiin aamupäivällä sekä teetä että kahvia, mutta kun pappi illalla kysyi vaimoltaan, miksi hän ei jo tuonut pöytään teetä, vastattiin tähän: sahara net [ei ole sokeria], jolloin sananlasku: "viittä vaivanen vajalla, ei yhtä sianlihoa", juolahti mieleeni. Tällöin aikaisemmin kuolemaan tuomittu sokerivarastonikin tuli hyvään tarpeeseen.

Se, joka ei omin silmin ole nähnyt sitä sokkelomaista rakennustapaa, jota rahvas Venäjän-Karjalassa ja Aunuksen kuvernementissa käyttää, ei mistään selityksestä voi saada siitä selvää käsitystä. Varakkaanpuoleiset perheet asuvat kaksikerroksisissa taloissa, joiden kummassakin kerroksessa on 2-3 asuinhuonetta. Kummallakin on porstua (sintso), mistä portaat johtavat ylös ja alas. Sitäpaitsi on erityiset varastohuoneet, 2-3 luvultaan, ja niihin mennään mainituista sintsoista. Toiset alemmasta sintsosta alaspäin johtavat portaat vievät pihalle, toiset navettaan ja talliin. Ylemmästä sintsosta johtavat yhdet portaat alasintsoon, toiset talliin ja navettaan ja vielä kolmannet ullakolle. Paitsi aittoihin viepi jommastakummasta ovi vajaankin (sarajaan). Jos nyt siis asuu yläkerrassa ja pimeässä lähtee tuolle vaaralliselle retkelle alas, niin täytyy joko monivuotisen, paikalla asumisen kautta saavutetun kokemuksen nojalla olla hyvin tottunut paikkoihin tai myöskin auttamattomasti joutua eksyksiin. Minulle sattui kerran että ainakin neljännestunnin ajan harhailin eksyksissä suojasta suojaan. Viimein katsoin olevani hukassa ja aioin juuri paneutua pitkäkseni eräässä huoneessa olevalle kovanpuoleiselle esineelle, jos mahdollista nukkuakseni ja täten odottaakseni seuraavan päivän valkenemista; harmissani en tahtonut huutaa apua. Silloin tuli muuan naiseläjä palava päre kädessä ja pelasti minut kurjasta tilastani. Olin silloin navetassa, allani oven suussa oleva vanha heinähäkin puolisko.

2.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi, 15 p:nä maaliskuuta 1841.

Aunukselaiset, jotka puhuvat suomea, sanovat puhuvansa Lyvvin kieltä. Tämän sanan johto lienee etsittävissä venäläisestä sanasta ljudi [luetaan ljuudi, merkitsee ihmiset, väki], varsinkin kun itse kansan nimenä tämän ohella on lyydiköt. Tähän kieleen on paljo sekoittunut venäläisiä sanoja, sekä tarpeellisia että tarpeettomia. Sanojen muoto eroaa sitäpaitsi hieman suomalaisesta. Muodot kävyn, kävyä vastaavat [suomen] muotoja käyn, käyä, elatiivin pääte -s vastaa suomalaista päätettä -sta; paremban, suurembamks; andan ja annan; yhtelle; tuoda; nähdä; netsi -in tämä; äiänkö netsis(tä) heposes(ta,) (tästä hep.) andoit? — hätken (hätki) = viikon (kauan); oletko k. linnasch?; — hura = vasen; hura käsi: — parsi = hirsi, tukki; — nygö = nyt; — järelle, järille = jälelle; pohatembat = pohatammat; — siiritse = sivutse; — kaaritsee, kaarita = haiskahtaa; mutakat = vorot, rosvot: — pertsukka = sormikas; — arta, ardan — ulku; — meresi = rysä; liippi = huovi; — elgentää, ellentää = ymmärtää; — kudama = mikä, joka; kudamas tulet: — rääpyskä, rääpöi = muikku; — ääreh = pois; meni ääreh; — työlöitä, suoloita, maaloita = töitä j.n.e.; — päiväläinen = kasakka; — kivilöinen = kivonen, kivyt; — jupka = hame; — kaluin = kaivin; — nenka = muka (aivan, vastauksissa), syntynyt sanoista niin ikään; — nenkoinen, nenkoma = semmoinen: — myö, työ, hyö — hyö kävväh; — andasin; — topia[-, nominatiivi] topiu pitkä. — Paikan ranta = huivin reuna.

Samoin kuin Suomessa, täälläkin kieli jonkun verran vaihtelee eri pitäjissä. Vuokkiniemen ja Repolan murteet ovat karjalan ja aunuksen sekoitusta.

Oma erityinen murteensa on vepsänkieli, jota saamaini tiedonantojen mukaan puhutaan Solttijärvessä, 60 virstaa etelään Petroskoista. Sitä lyydikköläiset tuskin ollenkaan ymmärtävät. Jos joku puhuu ymmärtämättömästi, annetaan hänelle soimuunimi vepsäläinen. Lyytiköt eroavat pohjoisista bogosteista, Lindajärvestä, Repolasta, Rukavaavasta j.n.e.; näitä sanotaan lappalaisiksi.

3.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi, 19 p:nä maaliskuuta [1841].

Ihmeellisen huono mulla on onni passieni tautta. Tultuani 30 peninkulmaa Kajaanista huomasin vasta Ilomantsissa, että kielenkääntäjä oli, kääntäessään passin venäjäksi, supistanut kahden vuoden ajan kahteen kuukauteen. Passin ollessa tällainen, en voinut luottaa sen kelpaavaisuuteen Venäjällä ja lähetin sen Stockflethin mukana, joka silloin erosi minusta, takaisin, pyytäen uutta. Mutta kun kuvernööri [Lagerborg] oli poissa Oulusta juuri kirjeeni saapuessa sinne, oli vain veitsellä raapittu pois sana mesetsa (kuukautta) ja kirjoitettu goda (vuotta) sijaan. Tämä temppu oli tehty niin taitavasti, että melkoinen reikä, jotenkin numeronollan kokoinen, oli goda sanan rinnalle ilmestynyt poisraavitun sanan sijalle. Kun kuitenkin viimeinkin tahdoin päästä rajan toiselle puolelle, en malttanut toistamiseen anoa uutta passia, vaikka se täten korjattuna itse teossa saattoi olla entistään huonompi. Tosin kielenkääntäjä passin alareunaan oli kirjoittanut todistuksen, että passi oli voimassa kaksi vuotta, mutta kielenkääntäjän sanoilla on enimmäkseen merkityksensä käännöksessä, eikä siinä, mitä hän sen ohella todistaa. Näin ollen saavuin Tulomajärven pitäjän Kollatselän kylässä olevaan rajatulli-taloon. Rajatullivirkamies (tamozhnik) oli edellisenä yönä palannut matkalta Aunuksesta. Hän oli vielä vuoteessa, kun päivällisaikaan tulin perille ja tahdoin näyttää passiani, noudattaen asetusta, joka oli luettavana passin takasivulla ja joka määräsi, että se oli ensi rajatullissa näytettävä. "Se on tarpeetonta", näin kuului yhä vielä vuoteessaan venyvän herran vastaus. Ei laukkuakaan tarkastettu, niin että kirjani ja paperini saivat olla rauhassa ja minäkin esteettömästi sain jatkaa matkaani. Tämä kun tapahtui rajaa pitkin, oli minulla huvi 55 virstan päässä kulkea toisen tulliaseman kautta, joka oli Veskelyksen kirkonkylässä. Siellä ei tulliherra ollut kotona, vaan oli, kuten kerrottiin, matkustanut viemään takavarikkoon otettuja tavaroita Petroskoihin. Täälläkään ei tarvinnut avata laukkua, kun sotamies uskoi kyytimieheni vakuutusta, ettei se sisältänyt muuta kuin kirjoja. Näin tulin tänne Petroskoihin 15:ntenä päivänä maaliskuuta ja vein passini seuraavana päivänä poliisikamariin. Luulin että kaikki oli hyvällä kannalla, mutta eilen, 18:ntena päivänä, sain poliisikamarista sanan tulla sinne. Siellä poliisimestari (gorodnitshij) julisti minulle, ettei minulla ollut oikeutta sillä passilla oleskella täällä, vaan että minun oli lähdettävä takaisin rajan yli. "Minkä tähden?" — "Sen tähden, ettei sitä ole näytetty rajatulliasemalla." Selitettyäni syyn, miksi siinä ei ollut rajatullimestarin nimikirjoitusta, ei tulos ollut parempi kuin että minun täytyi lähteä kaupungista joko hyvällä tai pahalla. Sieltä menin kuvernöörin luo, toivoen hänen kauttansa saavani asiani paremmalle tolalle. Mutta tämäkin toivo petti. Sen verran etua saavutin kuitenkin, ettei minun tarvinnut matkustaa takaisin koko matkaa, vaan ainoastaan lähteä lähimmälle rajatulliasemalle, mistä saatuani tulliherran tarkastuskirjoituksen saatoin palata. Näin lakia noudatetaan. Minun olisi siis pitänyt riidellä siksi kun olisin saanut tarkastustodistuksen Kollatselässä, tai myöskin Veskelyksessä odottaa tulliherran paluuta, jotta olisin päässyt tekemästä tuote 86 virstan pituista matkaa edes takaisin. Mutta miten olisin voinut edes aavistaa sellaista? — Mennessäni kuvernöörin luo otin mukaani tohtorinkirjeen sekä muutamia muita asia-papereita, niillä tarvittaessa todistaakseni, etten matkustanut väärällä nimellä. Näitä minun ei kuitenkaan tarvinnut näyttää. Oltuaan vähän aikaa poissa huoneesta kuvernööri palasi ja pyysi minua käymään sisälle rouvansa luo, joka muka oli sairas. Tämä kaiketi oli, ajattelin heti itsekseni, jonkunmoinen koe (eli lääkintätieteellinen tutkinto), jonka piti näyttää, olinko todella lääkäri. Seurasin kuvernööriä sinne, ja rouva kertoi minulle — saksaksi — että hän vilustuksen jälkeen jo kolme viikkoa oli ollut pahoinvoipana: oli ollut kuumetta, verenvuotoa nenästä y.m. Kysyttyäni, miksi hän ei ollut kutsuttanut oman kaupungin lääkäreitä — näitä kuuluu olevan kokonaista kolme — vastattiin vaan, ettei sitä oltu tehty, kun oli odotettu taudin muuten paranevan. Tästä sain vielä varmemman vakaumuksen siitä, että tauti oli pelkkä veruke, jonka avulla joko tahdottiin saada tilaisuus nauraa kummallisella matkustaja-hölmöllä tai asettaa hänet koetukselle lääkintätieteessä. Jos tarkoitus oli edellinen, saatoin hyvin vastata heidän toivomuksiansa, sillä ollen hämilläni koko tutkistelun johdosta, puhuin saksaa erinomaisen huonosti enkä tahtonut muistaa edes tavallisimpia puheenparsia. Täyttääkseni jälkimäisen tarkoituksen istuuduin ja kirjoitin reseptin — erästä hiostavaa teetä — pyytäen lähettämään apteekkiin: sinne se luultavasti ei koskaan tullut, vaan joutui kaiketi kotilääkärin käsiin. Olisipa ollut hyvä, jos en olisi ollut niin hämilläni, niin että olisin voinut panna rouvan itsensä koetukselle ja todistaa hänelle, ettei hän ollut sairas. Mutta kun saksa minulta sujui niin huonosti, luovuin koko aikeesta. Palattuamme kuvernöörin huoneeseen, pyysin saada jäädä kaupunkiin ainakin 3-4 vuorokaudeksi, ennenkuin matkustin rajatulliasemalle. Tähän suostuttiin.

4.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.

Arvoisa Professorinrouva!

Koska Te itse velvotitte minua joskus kirjoittamaan, missä oleskelen ja miten voin, ja koska aina siitä perin kun viime kesänä läksin Laukosta, olen laiminlyönyt tämän velvollisuuden täyttämisen, tahdon nyt lyhykäisesti kuvata, miten olen viettänyt tämän ajan. Kohtaamatta mitään sanottavaa viivytystä matkalla tulin Kajaaniin, missä muutamaksi kuukaudeksi taas ryhdyin virkatehtäviini. Ticklénin, Aspin ja minun välillä ennen tapahtuneen sopimuksen mukaan tapasimme toisemme 11:ntenä päivänä syyskuuta tarkastusmatkoillamme paikkakunnalla, missä lääkäri-piirimme rajatuksin yhtyvät. Tohtori M. Lindfors, jonka lääkäri-piiri niinikään rajoittuu samoihin seutuihin, oli hänkin luvannut samaan aikaan saapua paikalle, mutta ei tullutkaan. Me muut olimme siellä yhdessä kaksi ja puoli vuorokautta. Meillä oli sangen hauskaa; oleskelimme sisällä, sillä ulkona satoi lunta lakkaamatta. Niistä tuoreenpuoleisista terveisistä, jotka Laukosta toin Ticklénille, hän oli suuresti mielissään. Ellei hän jo itse ole kirjoittanut, saan nyt lähettää häneltä vastaterveisiä. Sekä ulkonäön että muun puolesta hän on vallan kuin ennen. Hän voi muuten vallan hyvin ja on ostanut itselleen oman talon vallan läheltä Raahea. Tämän kohtaamisemme aikana päätettiin muun muassa ruveta julkaisemaan Suomi-nimistä aikakauskirjaa, jolle sitten kirjevaihdon kautta saatiin useita avustajia.

Joulukuun alussa tuli norjalainen kirkkoherra Stockfleth rouvineen Kajaaniin. Rouva asui Paltamon pappilassa, ja Stockfleth itse opiskeli suomea minun luonani. Kuukauden kuluttua hän ja minä yhdessä matkustimme Karjalaan, mistä hän 12:ntena päivänä helmikuuta palasi, noutaen vaimonsa Paltamon pappilasta ja matkustaen äärimäiseen Lappiin, minne hän kaiketi maaliskuun loppupuolella saapunee. Luultavasti hän nyt jo vähitellen on perillä. Minä taas jatkoin Karjalasta matkaani tänne, asun nyt täällä erään venäläisen papin luona ja noudatan paastoa hänen ja hänen rouvansa kanssa. Tästä paastoamisesta voin niin hyvin, että toivoisin sitä jatkuvan pitkin vuotta, eikä vaan pääsiäiseen.

Täältä lähden muutaman päivän kuluttua maalaispitäjiin. Huhtikuun lopulla luulen saapuvani Vienanmeren rannalla olevaan Kemin kaupunkiin, josta olen aikonut ensi avovedellä matkustaa Arkangeliin. Viimemainitusta paikasta lähden Venäjän-Lappiin, missä olen aikonut koko kesän tutkia heidän kieltänsä. Syksyllä tulen Kuolan kautta Norjan-Lappiin, missä sopimuksen mukaan taas tapaan Stockflethin. Vasta tämän jälkeisenä talvena palaan Suomeen ja toivon kohta sen jälkeen saavani tilaisuuden käydä Laukossa Teidän perhettänne tervehtimässä.

Jos kohta jo olen ollut täällä 5 vuorokautta, olen niin vähän liikkunut kaupungilla, ettei minulla ole paljoa muuta siitä sanottavaa kuin että se on kooltaan niin suuri kuin kaksi kolmannesta Helsinkiä, että kadut ovat hyvin leveät, toreja on useita, useita kivitaloja, muuten muhkeita puutaloja, joista monet ovat kaksikerroksiset; lisäksi kaupungissa asuu kuvernööri, piispa, kolme lääkäriä y.m. Kaupunki on vallan Äänisjärven rannalla. Ympäristön kylissä, lukuun ottamatta ihan lähimpiä, puhutaan suomea, mutta kaupungissa enimmin venättä. Paaston aikana täällä eletään siten, että ensiksi kello 8 a.p. juodaan joko 3 kuppia kahvia tai 5-6 kuppia teetä, sitten kello 1 syödään annos lihalientä ynnä leipää sekä annos keitettyä kalaa ynnä leipää. Illalla kello 6 juodaan 5-6 kuppia teetä, ja kello 8 tai 9 illalla syödään toistamiseen vallan samoja ruokia kuin päivälliseksi. Näin on ollut viiden vuorokauden aikana, ja samaa ruokajärjestystä luultavasti saisin noudattaa pääsiäiseen asti, jos niin kauaksi jäisin tänne. Rikkaissa taloissa sanotaan kuitenkin paastonkin aikana yltäkylläisesti nautittavan luvallisia ruoka-aineita.

Tänään kastettiin kirkossa muuan saksalainen luterinuskoinen kreikanuskoon; minun teki kovasti mieli mennä kirkkoon katselemaan tätä jotenkin harvinaista seremoniaa, mutta kun posti lähtee huomenna ja minulla on useita kirjeitä kirjoitettavana, päätin jäädä kotia. — — — — —.

                                              Olen yhä edelleen
                                                Kunnioittaen
                                        Teidän nöyrin palvelijanne:
                                               Elias Lönnrot.

5.

Tohtori Rabbelle.

Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.

Rakas veli!

Jotta jäljellä oleva osa Venäjän Historiaa kerrankin tulisi painoon, lähetän nyt Sinulle käsikirjoitusta pyytäen, että sen painatuksesta sopisit Vaseniuksen kanssa, miten itse parhaaksi näet. Osa käsikirjoituksesta on vielä korjaamatta, ollen siinä kunnossa missä se on lähtenyt G. Ticklénin kädestä. Puhu Akianderin, Ståhlbergin tai Cajanin tai jonkun muun kanssa, jonka vaan saat työhön taipumaan, että hän tekisi tarpeelliset korjaukset, josta vaivasta saisi kymmenen kappaletta tai enemmänkin koko historiaa. Akianderiin olisi sitäpaitsi turvauduttava, että hän antaisi käytettäväksi ne korjaukset, jotka hän Karamsinin suuren historian mukaan on tehnyt Herrman'in Venäjän historiaan. Tätä viimemainittua näet Ticklén juuri on noudattanut. Mikäli nämä korjaukset koskevat vielä painamatonta osaa, olisi ne ennen painatusta tehtävä käsikirjoitukseen, ja muut, jotka koskevat jo painettuja arkkeja, olisi pantava lyhyenä liitteenä teoksen loppuun. Saattaisipa tapahtua niin, että vaikka monet harmia herättävät paikat pyhitäänkin pois, kuitenkin useita sellaisia jää jäljelle, jotka ovat painoasiamiehelle vastenmielisiä. Mutta jos ei niin kirjavaa käsikirjoitusta kuin kysymyksessä olevasta tietysti tulee, kaikkine siihen tehtävine korjauksineen, sovi laskea herra painoasiamiehen kouraan, niin lienee välttämätöntä kirjoituttaa se kokonaan puhtaaksi. Tämän kaiketi tekisi Ostrobothniensis [pohjalainen] Bäckvall, jos saa vaivoistaan kirjaa joitakuita kappaleita tai myös rahamaksua, mikä hänelle saattaa olla vielä tervetulleempaa, hän kun on hyvin varaton.

Joka tapauksessa on parasta, että ennen painatuksen alkamista hankitaan painatuslupa, mitä varten jo painetut arkit sekä vielä painamatta oleva osa lienee tarkastettavaksi jätettävä, jotta koko teokselle saataisiin painatuslupa yhdeltä ainoalta painoasiamieheltä. Tässä seuraa mukana eri lehdelle kirjoitettu esipuheentapainen ynnä sisällysluettelo. Toivomukseni oli ollut saada tämän sisällysluettelon sijaan teoksen alkuun sellainen lyhyt sisällyksen supistus kuin Suomen Historiassa (Cajanin tekemä) on. En ole rohjennut vaivata häntä ehdottamalla, että hän sen tekisi, hän kun paraikaa taitaa suoritella tutkinnoitaan; mutta jos hänellä tai jollakulla toisella olisi aikaa ja halua sellaisen kirjoittamiseen, olisi se sangen hyvä asia. Oma aikani kuluu niin kokonaan suomen, venäjän ja lapin kielioppiin, etten ehdi toimia mitään muuta. Kun kysymyksessä olevan historian painatusta ei siis sic stantibus rebus [asioiden niin ollen] niinkään pian voida panna edes alkuun, ja kun sanomalehti- ja muita tilaajoita niin usein on petetty lupauksilla heidän maksamiensa rahojen korvauksesta, ei saattane olla haitaksi ilmoittaa jossakin helsinkiläisessä lehdessä heikkouskoisten vahvistukseksi, että luvatun korvauksen saannista on hyviä toiveita.

Siitä hyvästä tarjoumuksestasi, että raha-asioissa voin turvautua Sinuun, olen Sinulle suuresti kiitollinen. Matkaani varten olen tosin varannut itselleni jonkun verran rahoja, mutta en vielä voi tietää, onko niitä riittämään asti. Mutta niistä 150 pankko-ruplasta, jotka lupasin Vesilahden kappalaiselle Kustaa Ticklénille siitä vaivasta, mikä hänellä on ollut Mehiläistä varten kirjoittamastaan Venäjän Historiasta, en vielä ole maksanut enempää kuin puolet, joten 75 ruplaa vielä on maksamatta. Pyydän Sinua lähettämään ne hänelle minun puolestani, kun hän nyt on tehtävänsä loppuun suorittanut.

Stockflethista erosin Ilomantsissa. Sieltä matkustin Tohmajärven, Pälkjärven, Kuskealau, Impilahden, Salmin, Tulomajärven. Veskelyksen, Säämäjärven ja Viidanan seurakuntien kautta tänne. Täällä nyt olen ollut 5-6 vuorokautta ja aion parin vuorokauden kuluttua taas lähteä liikkeelle vähitellen matkustellakseni kokoilemassa, mitä filologisessa suhteessa voi olla saatavissa. Näin tulen Vienanmeren rannalla sijaitsevaan Kemiin, mistä ensi avovedellä lähden Arkangeliin. Siellä en viivy pitkään, vaan lähden matkaamaan Kuolaa kohti Venäjän-Lapin kautta, missä aion viettää koko kesän. Kuolaan luulen saapuvani vasta myöhään syksyllä, ja sieltä lähden meren rannikkoa pitkin Vesisaareen ja Alattioon; jommassakummassa näistä paikoista tulen tapaamaan Stockflethin. Alattiosta sitten palaan suoraa tietä Tornion ja Oulun kautta Kajaaniin. Jotenkin tällainen on matkasuunnitelmani. Tosin se tuntuu vievän paljon aikaa, mutta olen tottunut työskentelemään matkoilla, joten ajanhukka ei tulle aivan suuri. Lapin kielen tunteminen on minulle oleva hyvin tärkeä sanakirjayrityksessäni, jos siitä aiotaan enempää kuin pelkkää tunnettujen sanojen ja niiden käännösten luettelemista. Jopa toivoisin ainakin sen verran perehtyväni samojeedienkin kielen perusteihin, että tietäisin, olisiko siitä suurta voittoa saavutettavissa suomenkielelle. Mutta siihen ei vielä riittäne aikaa, kun sellainen tutkimus, jos siitä toivoisi joitakin määrättyjä tuloksia, yksinään veisi aikaa ainakin puolen vuotta. Täytyisi näet opiskella kieltä, josta ei edes vielä tietääkseni ole kirjoitettu yhtään kielioppia. — Koska yliopiston sanakirjalliset käsikirjoituskokoelmat tähän asti ovat olleet Renvallilla ja hän nyt on Herrassa nukkunut, niin ne olisivat ajoissa takaisin vaadittavat. Mitä fraseologiseen puoleen tulee, niissä kaiketi on paljo sellaista, mitä Renvall ei ole käyttänyt. — Siitä etumaksusta, jonka suoritat G. Ticklénille, saat tähän liitetyn kirjeen mukaisesti Wichmannilta noin 300 ruplaa. Lähetä varmuuden vuoksi niistä 200 ruplaa minulle Arkangeliin, niin että siellä toukokuun keskivaiheilla voin ne saada. Vasenius lupasi minulle Suomenmaan kartan siitä korjausluvusta, jonka sitä toimitettaessa suoritin. Jos se nyt on saatavissa (värillisenä), niin anna kirjansitojan sovittaa se matkalle sopivaan muotoon ja tehdä siihen kotelo, ja lähetä sitten sekin Arkangeliin, sillä minulla ei ole Lapinmaasta muuta kuin huono, käsin piirretty kartta; Vaseniuksen kartassa näet ovat Lapinkin seudut kuvattuina. Kemistä olen lähettävä annokseni Suomeen. Se on vain puhtaaksikirjoitusta vailla. Terveisiä.

                                                       Veljesi
                                                    Elias Lönnrot,

6.

Akademikko Sjögrenille.

Petroskoi, 21 p:nä maaliskuuta 1841.

Korkeasti kunnioitettu ja laajamaineinen Herra Kolleegineuvos!

Sen matkan Venäjän-Lappiin, josta minulla oli kunnia viime kesänä mainita Teille, olen nyt ottanut jo tehdäkseni. Mutta vaikka jo enemmän kuin kaksi kuukautta sitten läksin Kajaanista, en vielä ole ehtinyt etemmäksi kuin tänne Petroskoihin. Olin aikonut jo viime syksynä lähteä tälle matkalle, mutta minua tuli odottamattani Kajaaniin tervehtimään pastori Stockfleth, joka siellä viiden viikon ajan opiskeli suomea ja sieltä seurasi minua Ilomantsiin, mistä hän, minun saatuani kahdeksan viikkoa olla hänen seurassaan, palasi Kajaanin, Oulun ja Tornion kautta Lappiin. Minä taas läksin Aunuksen suomalaisten luo Salmiin, Tulomajärveen, Veskelykseen ja Säämäjärveen, joilla seuduin jonkun aikaa olen tutkinut heidän murrettaan ja monasti ollut harmissani sen venäjän-sekaisuudesta. Jos kohta suomenkieli onkin kovin rumentunutta Turun seuduilla, se on kuitenkin verrattomasti puhtaampaa kuin tämä Aunuksen kieli. Säämäjärven papilta sain v. 1804 slavonilaisilla kirjakkeilla painetun aunuksenkielisen katkismuksen. Sen kieli on seuraavanlaista; Ensimäine kysyndu. Midämyö sinä sanottos ristikansu? — Sanon: Sidämyö, mi minä uskon jumalah meiän spaasale syndyle, i pien hänen pyhitetyn sakonan. — Toinen kysyndu. Mih opastav ristitysen viero? — Sanon: Opastov joga toves, i joga hyvän laaindah i mill väljättu sanottu kniigois pagisioin i apostoloin; a lyhembi raadi minun mustondah kai se kirjutottu lujas vieros meiän ristikansoin, kudam luja mieles pien, i konsu pidän se sill manerille lugen: uskon yhteh jumalah isäh, i muidu. — — Näin jotenkin kuului tämä eriskummainen teksti papin tulkitsemana. Elatiivi-sijan pääte -ta näyttää kokonaan menneen hukkaan, ja kun inessiivin päätteessä oleva a niinikään on jäänyt pois, ovat molemmat sijat nyt samanlaiset ja päättyvät s:ään. Konsonantti-yhtymät mb, nd, ht (hd) y.m. pysyvät enimmäkseen muuttumattomina silloinkin kun tavu tulee suljetuksi. Minun ei vielä ole onnistunut tässä murteessa huomata jälkiäkään personaali-suffikseista. Mutta useiden alkuperäisten omituisuuksien olemassaolon olen aika-ajoin pannut merkille. Niinpä esim. karjalaista monikonpäätettä -loita käytetään yksitavuisissakin sanoissa: suoloita, työläitä (= soita, töitä), sitäpaitsi tapaa sellaisia diminutiiveja kuin kivilöinen, mäkilöinen, jokiloinen y.m., jotka luultavasti itse ovat johtuneet kielessä ennestään olevista diminutiiveistä kiviö, mäkilö, jokilo. Useampitavuisistakin a-päätteisistä adjektiiveista komparatiivi usein muodostuu e:llä: pohatembat, matalembat pro pohatammat, matalammat. Pois sanaa vastaa kaikkialla ääreh, josta virolainen sana ärra luultavasti on johtunut; sanotaan myös järelle, järille eikä jälelle, jälille, kuten virossa järrele. Rahvas sanoo kieltänsä erotukseksi suomen kielestä lyvvin kieleksi. Tämän sanan nominatiivi on luultavasti lyyti — ainakin olen joskus kuullut tätä kansaa sanottavan lyytiköiksi, lyytikköläisiksi. — Lyyti sana taas johtunee venäläisestä ljudi sanasta.

Parin päivän kuluttua lähden täältä taas maalle ja luulen toukokuun alussa olevani Kemissä, sieltä ensi avovedellä matkustaakseni Arkangeliin. Koko kesän aion viettää Venäjän-Lapissa ja sitä seuraavan talven Norjan-Lapissa. Jos olisi olemassa kieliopillisia tai muita apuneuvoja samojeedein kielen opiskelemiseen, olisin halukas ensin muutamaksi kuukaudeksi lähtemään lähimpien samojeedein luo, mutta niin neuvottomana kuin nykyä sinne tulisin, en saattaisi paljoa oppia heidän kielestään siinä lyhyessä ajassa, jonka siellä voisin viipyä. Mutta jos olisi olemassa jonkunlainen samojeedin kielioppi tai joku muu kirja tällä kielellä, ja jos ne olisivat saatavissa kirjakaupasta, pyydän Teitä hyväntahtoisesti lähettämään sen minulle Arkangeliin, missä vielä toukokuun keskivaiheilla tulen oleskelemaan. Tässä tapauksessa pyydän Teitä siitä vastaiseksi suorittamaan maksun. Lappalaisia kirjoja on minulla varattuna joltisestikkin, ja olen saanut pastori Stockflethilta lupauksen, että hän lähettää minulle toisia Arkangeliin.

Pyydän sanomaan terveisiä Kolleegineuvoksettavelle ja olen edelleen

                                                  kunnioittaen
                                              nöyrin palvelijanne
                                                  Elias Lönnrot.

J.K. Rahvaassa tavallinen Venäjän kirkon ristimänimien lyhentäminen näyttää tukevan sitä ajatusta, että kreikanusko ennen on ollut Suomessa sangen laajalti levinneenä. Paikannimet, sellaiset kuin Sakkola, Ahtola, Mikitta, Kostala, Harola, Hurola, Vakkala, Kuismavaara, Larila, Larinsaari, Kesterinsaari, Toppana, Nastola, Jormas, Jormaa y.m. tuntuvat johtuvan venäläisistä ristimänimistä; Sakko (Zacharias), Ahto (Autonomus), Mikittä (Nicetas), Kosta (Constantinus), Haro (Chariton), Huro (Gurij), Vakka (Vakaa), Kuisma (Kosmus), Lari (Hilarion), Nesteri (Nestor), Toppana (Stephanus), Nasto (Anastasius), Jorma ja Jormu (Hermolaus).

7.

[Päiväkirjasta.]

Petroskoi. 22 p:nä maaliskuuta 1841.

Eilen olin kekkereissä erään alilääkärin luona — ylhäisempien luo en ole rohjennut mennä edes tervehdyksille peläten, että he joko olisivat liian ylhäisiä, tai minä liian alhainen. Aluksi minulle tarjottiin ryyppy viinaa (puhdistettua), sitten kahvia, sitten teetä, sitten jonkunlaista "räämiä" eli kiiseliä, renikoita, pähkinöitä ja erästä toista sisushedelmälajia (orjhi kedrovyje, [setripähkinöitä]). Sen jälkeen pelattiin korttia ja napupeliä. Viinaa tarjottiin silloin tällöin, mutta kun kieltäydyin sitä nauttimasta sanoen sitä liian väkeväksi, laitettiin minulle lasi totia. — Koko vierailu kesti kello 6:sta 1/2 10:en.

— Palasin juuri hetki sitten kotia seminaarilaisten kasarmista. Siellä heitä asui noin kolmekymmentä 5-6 kamarissa. He ovat kaikki (luultavasti) lähiseutujen pappien ja diakonien poikia. Useat heistä puhuivat lyvvinkieltä. Seminaaria he käyvät aina kymmeneen vuoteen ja lukevat saksaa ja ranskaakin, paitsi latinaa, kreikkaa ja hepreaa. Opetuksen tulee tapahtua lyvvinkielelläkin, mutta etupäässä venäjäksi. Logiikka ja retoriikka ovat ainakin nimeltään tunnettuja tieteitä, historia ja maatiede hieman tutumpia. Päättäen seminaarikurssinsa päättäneistä diakoneista, joiden kanssa olen puhunut, en puolestani voi antaa mitään hyvänpuoleista arvosanaa tälle oppilaitokselle. Latinan puhumistaitoa pidetään erinomaisen taitavuuden merkkinä. — Seminaarilainen saattaa jättää pappissäädyn.

Tänään 22:ntena päivänä maaliskuuta toimitin matkalaukkuni katsastuksen ja havaiisin, että sen sisällyksenä olivat seuraavat esineet:

Aliosastossa:

1. Mustejauhoja ja muita musteen aineksia. 2. Kyniä, lyijykyniä, lakkaa. 3. Kummilakkaa ja piipunhelakittiä. 4. Hieman lääkkeitä. 5. Tötterö sisältävä teetä. 6. Samallainen sokeria sisältävä. 7. Muutama kartuusi tupakkaa. 8. Merenvahapiippu varsineen. 9. Irtonainen piipunvarsi. 10. Pari partaveistä. 11. Vähä sinistä verkaa housujen paikkaamista varten. 12. Monenlaisia nappeja. 13. Kompassi. 14. Kaksi mustepullon tulppaa. 15. Kanteleen kieliä. 16. Taulapala. 17. Kiiltonahkaiset saappaat.

Yläosastossa ja viidessä taskussa:

18. Laatikko sisältävä: kynäveitsen + neuloja + teräskyniä + lyijykyniä + lakkaa + sinetin + hammasluita (piipun) + limsiöitä. 19. Puhdasta paperia ja lappalaisia kantasanoja. 20. Saippuaa. 21. Käytännössä oleva partaveitsi. 22. Huilu. 23. Paitoja, kaikkiaan kahdeksan kappaletta. 24. Musta hännystakki. 25. Mustat housut ja mustat siikkiliivit. 26. Neljä paria sukkia. 27. Musta kaulahuivi. 28. Sama vaalea, huilun ympäri käärittynä. 29. Kirjesalkku. 30. Toinen mustepullo (sivutaskussa). 31. Beckerin Suomen kielioppi. 32. Renvallin sama. 33. Renvallin Suomal. Sanakirja. 34. Hupelin Virol. Sanakirja. 35. Rask, Lappsk sproglaere. 36. Stockfleth, sama ynnä kirjainoppi. 37. Stockfleth, Lappalainen aapinen. 38. Stockfleth, edellisen norjankielinen käännös. — 39. Stockfleth, lappalainen alttarikirja. — Kirjeitä. — 40. Stockfleth, Mateus ja Markus lapinkielellä. 41. Kalevala. 42. Kanteletar. 43. Suomalaisia arvoituksia. 44 Suomalaisia sananlaskuja, omia. 45. Sanoja, hovineuvos Aspin kokoamia. 46. Aunukselainen katkismus. 47. Mehiläinen, laulaja. 48. Venäläinen sanakirja, Schmidtin tekemä. 49. Venäjän kielioppi. 50. Geitlinin Ryska öfningar. 51. Virsikantele. 52. Nuotteja. 53. Venäjän kartta. 54. Vanhan-Suomen kartta. 55. Suomen kielioppi (käsi-kirj.) 56. Tohtorin arvokirja. — Zakrefskin kirjoitus. "Oldskrift"-seuran jäsenen arvokirja.

Paitsi laukkua:

57. Laatikko, sisältävä: tulukset tulitikkuja + muste-pullon + toisen kynäveitsen + kovaisimen neuloja ja lankaa + sakset; kaikki tämä tupakkakukkarossa. 58. Arkipiippu. 59. Hopearahoja sisältävä kukkaro. 60. Sama kuparirahaa sisältävä. 61. Erityinen laatikko joka päivä käytettävinä olevia kirjoja varten. 62. Arkivaatteet.

8.

(Päiväkirjasta.)

Petroskoi, 24 p:nä maaliskuuta 1841.

Eilen annoin diakoni Aleksei Maksimovitsh Kotkozerskille toimeksi lähettää minulle saapuneet kirjeet Kemiin. Sitä varten tarvittiin seuraava kirjoitus:

[Venäjänkielinen valtakirja.]

Kirjeet oli määrä lähettää Arkangeliin. [Nähtävästi myöhemmin lisätty lause, alleviivattu.]

Muuten olin gorodnitshiin luona eilen noutamassa passiani ja lähteäkseni aiotulle matkalle (katso maaliskuun 19:ttä päivää). Passin sain takaisin samankuntoisena kuin olin sen jättänyt, mutta erään kirjoituksen alle minun täytyi panna nimeni. En varmaan tiedä, mitä se sisälsi, mutta luulen että se oli sitoumus, jossa lapasin 'omasta ehdostani, ilman asianmukaisten pakkokeinojen apua' pian matkustaa Veskelykseen tai palata Suomeen.

Kävin sitten puodissa ja ostin itselleni 1 1/2 puutaa kartuusi-tupakkaa, joka oli pantuna kuuteen tukkuun. Se maksoi kaikki ruplan ja viisi kopeekkaa hopeata. 25 ruplasta, jotka annoin kauppamiehelle, pyysin saada pientä hopearahaa takaisin. Hän antoi kolmenruplan rahoja sekä joukon kolikoita, joita yhteensä olisi pitänyt olla 21 rupl. 35 kop. pankki-arvoa; mutta sainkin ainoastaan 17 rupl. 85 kop., s.o. noin hopearuplaa vähemmän. Kun kauan laskettuani niitä ja hänen oltuansa poissa näkemästä, huomautin tätä, hän antoi minulle hopearuplan lisää ollenkaan väittämättä vastaan ja punastumatta.

Eilen kävin sitäpaitsi katsomassa kaupungin merkillisyyksiä. Olin muun muassa "savotassa" [ruukissa], joka on eteläpuolella varsinaista kaupunkia, ja jonka siitä erottaa oja. Mutta siellä en nähnyt muuta merkillistä kuin sulatettua rautaa sekä sen valamista erityisiin upokkaisiin; sitten palasin sieltä. Tämä savotta on kuin toinen kaupunki, yhtä laaja.

Diakonin, isäntäni, perheen ruokajärjestys on seuraava: kello 8 aamulla 2-3 kuppia kahvia tai 4-5 kuppia teetä, tai joskus kumpaakin. Sitten kello 1 leipää, kalalientä ja kalaa — kiiskiä, joskus madetta ja ahventa. Sitten kello kuusi 5-6 kuppia teetä ja kello 8 tai 9 illallista, joka kauttaaltaan on päivällisen kaltainen. Itse he aamulla nukkuvat kello 8:an, paitsi silloin kun diakonin aikaisemmin täytyy mennä kirkkoon. Mutta näinä päivinä hän on ollut kirkkosairas ja kirjoittanut jonkunlaista saarnaa, joka hänen ensi sunnuntaina on pidettävä kirkossa. Sillä hän on vaivannut minua enemmän kuin millään muulla, sillä melkein joka uuden rivin kirjoitettuaan hän lukee koko saarnan alusta, saadakseen aina lähinnä seuraavan rivin oikeaan yhteyteen kokonaisuuden kanssa. Jos hän siis kirjoittaa 10-12 riviä vuorokaudessa, niin saa kuulla hänen toistelevan saarnaansa yhtä monta kertaa. Kaikeksi onneksi se ei vielä ole pitempi kuin että kaikki on lopussa neljä minuuttia kestäneen lukemisen jälkeen.

9.

[Päiväkirjasta.]

Veskelys, 26 p:nä maaliskuuta 1841.

Lyvvinkielessä en ole kuullut adessiivia käytettävän paikallisessa merkityksessä, vaan ainoastaan possessiivisessa ja mediatiivisessa. Minull on hyvä hebonen, ajoi hebosell; mutta: venet ajelehti järves (ei järvellä). Hiero (= kylä) on järven rannas (ei rannalla). Illatiivi; kyläh, rantah; inessiivi, elatiivi: kyläs, randas (muotoja: kyläst, randast ei kuule); datiivi: kyläl, randal (tuskin koskaan: kylält, randalt); — jalgan musikka matkaa. Praeterlatiivi: kylätse, randatse. Genitiivi; kylän, randan. — Andan, andat, andab, infinit. andada, maksada, vetädä, seisoda. — Sikä — siellä; täkä = täällä; kier, gen. kieran = kerta, kerran; dielo l. djelo = asia (ascha); saara = haara (tiensaara); hiero = kylä; tjsuura = puoli; parttu, sylty = partta, syltä; kerdu = kerta; j.n.e.; oiked, korked, gen. oikedan, korkedan = oikea, korkea; — lakedat suot. — Possessiivi-sufTikseista tuskin on jälkiäkään, vaan sanotaan: minun poika, minun poigal [g:n yläpuolelle kirjoitettu j, g:tä pois pyyhkimättä] — poikani, pojallani; — reki, regen; joki, jogen. — Yleensä tämä lyvvinkieli on suuressa määrin venäläisillä sanoilla sekoitettua, jos kohta ani harva suomalaisien kylien rahvaasta ymmärtää venättä. Se on väliasteena viron kieleen.

10.

(Päiväkirjaata.)

Veskelys, 27 p:nä maaliskuuta [1841].

Nyt siis olen kulkenut yhdeksän peninkulmaa tänne takaisin. Tamozhnoi ei nytkään ole kotona, vaan minun täytyy odottaa häntä, tiesi kuinka kauan. Talonpoika Gustrief Viitanassa puhui Petroskoin oppilaitoksista. Sekä kimnaasista että seminaarista, hän sanoi, voi päästä Pietarin yliopistoon. Mutta se, mitä viimemainitussa opetetaan on niin ylevää, että monen pää ei sitä kestä. Useimmat tulevat mielenvikaan. Ainoastaan harvoilla on se onni, että tämän välttävät, mutta niitä on ani harvoja.

Ennakkoluuloa ja taikauskoa. Muuan isä oli riihessä kironnut poikaansa "perkeleen vietäväksi". Heti paikalla paholainen oli korjannut pojan huostaansa, niin ettei häntä enää näkynyt. Turhaan etsittyään oli isä puolen vuotta sen jälkeen eräältä tietäjältä saanut sen neuvon, että menisi erääseen paikkaan monen peninkulman päähän siitä ja siinä kutsuisi poikaansa nimeltä. Tuumasta toimeen. Hän saapui paikalle. Koko ajan olivat pahat henget häntä kaikkialla johdattaneet. Jos missä oltiin ruvettu aterialle siunaamatta ruokaa, pahat henget olivat syöneet kaiken ruuan pöydästä ja jättäneet sijaan jonkunlaista pirunpihkaa, jonka rahvas hyvällä maulla oli syönyt luullen sitä todelliseksi ruuaksi. Sic discitur! [Näin opitaan.]

Muuan Kiteen mies oli matkustanut Petroskoihin. Häneltä oli kolme vuotta sitten kotoa varastettu pois hänen kuusivuotias poikansa. Nyt hän oli kuullut tämän poikansa olevan jonakin pikenttinä Petroskoissa ja matkustanut sinne. Mutta tämäkin matka oli turha.

11.

[Päiväkirjasta.]

Veskelys. 30 p:nä maaliskuuta 1841.

Odotettuani täällä lähes viisi vuorokautta tamozhnoi saapui kotia viime yönä. Vastikään tulin passineni hänen luotaan. Ei sanonut voivansa siihen merkitä, että se oli hänelle näytetty. Sanoi puhuneensa kuvernöörin kanssa nimen kirjoittamisesta passeihin, jotka hänelle tuodaan nähtäviksi, mutta kuvernöörinkin olleen sitä mieltä, että ne oli tarkastettava Rajajoella tai Pietarissa eikä täkäläisellä raja-asemalla. Tshto delatj? [= Mitä tehdä?] Täytyy kait matkustaa takaisin Suomeen, sillä muuten saattaa käydä niin, että minut Kemistä, jos minun onnistuisi päästä sinne, ajetaan pois tai lähetetään pakkokyydillä takaisin. Sitäpaitsi mikä nurkkakirjuri tahansa voisi minut petkuttaa, kun passin toisella puolella nimenomaan on sanottuna, että se, jonka passia rajalla ei ole tarkastettu, on omalla kustannuksellaan takaisin lähetettävä.

Aunuksen kieltä: [lyhyt sanaluettelo].

On merkillistä ja on monasti niin ollut, että odottamattomat pikku seikat ovat pakottaneet minut suuresti poikkeamaan määrätyistä suunnitelmista. Kuvernöörin tai tamozhnoin typeryys — muuksi en sitä voi sanoa — estää minua nyt lähtemästä Lappiin ja samojeedien luo. Mutta luultavasti on minulle tai myöskin muuten hyödyllistä, etten pääse sinne. Hyvästi siis taaskin joksikin aikaa, Venäjä! Lähden takaisin Suomeen. Sortavalassa päätetään lähemmin, missä kevät on vietettävä.

Veskelyksen tamozhnoi oli eräältä mieheltä ottanut takavarikkoon 2 puutaa kahvia ja sokeritopan. Lisäksi hän oli pakottanut talonpojan hevosineen rekineen tulemaan Säämäjärvelle ja kulkemaan useiden talojen ja kylien ohi. Sieltä mies oli yöllä karannut ja väittää nyt, ettei hän ole se, joka oli salaisesti tuonut maahan kahvia. Kahdetkymmenet vieraatmiehet kutsuu tamozhnoi saapuville todistamaan, että mies oli rikoksesta kiinni saatu, mutta jokikinen heistä antaa väärän todistuksen, ja mies pääsee vapaaksi. O mores! [= Oi näitä tapoja!]— Väärää valaa ei pidetä niin suurena syntinä, ettei sitä, hieman vaivaamalla niskalihaksiansa kumartaessaan pyhimyksenkuvan edessä, voitaisi hyvittää. Ja kun väärän valan tekijälle tavallisesti annetaan hyvä maksu, ei ole kummallista, että hän ottaa päällensä tuon pienen vaivan.

Aunuksen rahvas ei nautitse mitään ennen 12:ta päivällä. Toinen ateria syödään illalla, joskus välilläkin. Kalalientä — kalaa — muikee rieppo — keitinrieppo — lohko — paistikkaita (batsoita). Kvassiinkin pannaan suolaa ja sitä syödään lusikalla. — Tavallisesti syödään samana päivänä kypsennettyä leipää, jopa monenlaista. Sitä on kolmea tai neljää eri lajia sunnuntaisin, ja siinä touhussa naiset häärivät varhaisesta aamusta päivällisiin saakka, niin että kylläkin pistää vihaksi etenkin talvisaikaan, kun pellit heidän tähtensä alituisesti ovat auki.

Murteet ovat hieman erilaiset eri pogosteissa. Salmissa, Suojärvellä ja Suistamolla kieli alkaa lähennellä suomea. Impilahdella kieli on vielä puhtaampaa, tai oikeammin sanottuna: tuntuu kuin siellä olisi kaksi kieltä: toinen, jota rahvas, etenkin kreikanuskoinen, keskenään puhuu, ja toinen, jota se puhuu vallasihmisten ja suomalaisten kanssa. Sellaista kaksinaiskieltä saattaa osaksi muuallakin huomata. Näin on esimerkiksi Pohjanmaan pitäjissä ja Taalain maakunnissa ruotsin laita. Sama omituisuus havaitaan virossakin: tämän vuoksi Rosenplänter jossakin paikoin "Beiträge" kirjaansa valittaa, ettei hän monivuotisten tutkimusten jälkeen ymmärtänyt, mitä virolaiset keskenään puhuivat. Kanteleessa olevia suomalaisia lauluja ymmärrettiin vain puolittain Hyrsylään asti, mutta viimemainitussa paikassa niitä kuunneltiin yhtä tarkkaavaisesti kuin Suomessa.

Missä Turun murre jättää pois lyhyen a:n ja ä:n, siinä aunukselainen muuttaa ne u:ksi, y;ksi, esim. muita, äiä, muit, muitu, näit, näity. — Inessiivi on osaksi niin sulautunut yhteen elatiivin kanssa, että myöskin sanotaan siit pro siellä, toisissa paikoin sie, sikä; tuos pro tuolla, tää pro täällä.

Suomelle outoja konsonantteja: venäjän tjs, tj, zh sekä muut kaksoiskonsonantit hyvin tavalliset sanojen alussakin: tjsura, briha, spravia, skaatteri y.m. Tavattomia sanoja; mindloinen = entinen; roscha = kasvot; tjirppaa = [kärsiä, sietää], mollotit molemmat; pahmas s. o. "viis nellikkö kakraa"; salkku = pussi, väitsi; hevotso = tamma; toimistoa = toimittaa; nenkoma, nenkoinen = semmoinen; plotniekka = nikkari. — Niekka sana liitetään yleisesti muiden sanojen jälkeen; sanotaanpa esim. pohmelniekaksi pohmelossa olevata. — Tsamotsa = laukku.

12.

Tohtori Rabbelle.

[Veskelykseu seuduilla, 30? 31 p:nä maaliskuuta 1841.]

Rakas Veli!

Taannoin kirjoitin Sinulle Petroskoista pyytäen 200 ruplaa Arkangeliin. Luullakseni et vielä ole kerinnyt niitä lähettämään ja riennän sen vuoksi peruuttamaan koko tilaukseni. Merkilliset passi-hankaluudet saivat aikaan, että en saanut lupaa jatkaa matkaani. Passillani on oma historiansa, jonka nyt tahdon lyhyesti kertoa. [Kertomus on usein kohdin sanamuodoltaankiu sama kuin ylempänä päiviikirjan otteissa.] — — — — —

Saavuin sitten Veskelykseen. Sikäläinen tulli-inspehtori oli oppinut puolalainen, joka puhui kotitarpeiksi sekä saksaa että latinaa, sanoipa ennen puhuneensa frankogallienkin kieltä, jota hän ei kuitenkaan enää liene osannut paljoa paremmin kuin allekirjoittanutkaan. Hän kutsui minut sekä päivällisille että kahville, joita en pyytänyt, mutta ei sanonut voivansa merkitä tarkastetuksi Suomessa annettua passia, jota ei ensin ollut Pietarin Suomalaisessa Passivirastossa näytetty tai ainakin merkitty Rajajoella tarkastetuksi. Kun sanoin Petroskoin kuvernöörin nimenomaisen tahdon olevan että hän todistaisi kirjoituksellaan passin rajalla näytetyksi, niin hän nauroi ja sanoi, että juuri sama kuvernööri oli sanonut, että hänellä ei ole oikeutta kirjoittaa muihin suomalaisiin passeihin kuin äsken mainittuihin. Minun olisi siis ollut lähdettävä joko Rajajoelle tai Pietariin, mutta päätin mieluummin tällä kerralla jättää koko samojeedi- ja Lapin-retken kuin kuluttaa aikaani kiertelemällä rajapaikasta toiseen. Näin ollen saavun täältä vähitellen, ainakin toukokuussa, Helsinkiin. Sitä ennen aion käydä katsomassa maata ja kuulemassa kieltä Käkisalmen seuduilla ja Viipurin ympäristöllä, joissa paikoin en ennen ole ollut. Aunuksen murretta olen nyt jonkun verran tutkinut, mutta ainakin kuukausi olisi minun vielä pitänyt oleskella täällä; tuon onnettomuutta tuottavan passini vuoksi en kuitenkaan tahtonut pidentää siellä oloani. Sitäpaitsi on riennettävä Sortavalaan lähettämään kieltoja sekä Sinulle että muille, joita olen pyytänyt kirjoittamaan minulle Arkangeliin.

[Jatko 15:ntenä.]

13.

[Päiväkirjasta.]

Syskyjärvi, 1 p:nä huhtikuuta 1841.

Hyrsylässä tapasin matkustaessani Petroskoihin väkeä, joka riiteli tai melkein tappelikin pihalla. Pahasti juopunut konovola [kuohari] loikoi penkillä pirtissä. Siitä hän putosi vähitellen permannolle: ensin retkahti vasen jalka, sitten pää ja yläruumis, viimein koko mies, heräämättä. — Palatessani näin taaskin pihalla tappelun prikashtshikan ja smotrjakan [= pehtoorin ja voudin] välillä. Jälkimäinen tuli viimein pirttiin kasvot verissä. Pyysi sitten emännältä viinaa, mutta kun hän näytti saaneen tarpeeksi ennestään, emäntä ei antanut. Oltuaan muutaman hetken poissa hän palasi, mukanansa puoli tuoppia rommia, jota hän kerskaten näytti emännälle ja sanoen: olenko minä sitten halpa mies, eikö minulla ole valkoista porsliini-teekannua ja kahvipannua? Teekannun hän heti pani käytäntöön ja tarjosi sitten minullekin useita kupillisia. Sitten hän terjosi minulle kaksi kuppia totia. Tällävälin olivat muuan puuseppä (plotniekka) ja seppä tulleet seuraamme lisäksi. Kumpikin heistä oli jo ennestään päissään, ja he juopuivat vielä enemmän smotrjakan rommiputelista. Plotniekka tahtoi väkisin ottaa minulta piipun polttaakseen sillä. Hän oli, kuten he kaikki muutkin, venäjän-uskoa eikä luultavasti ollut koskaan ennen polttanut. Kun hän lakkaamatta kiusasi minua pyynnöllänsä, annoin viimein, otettuani sitä ennen pois imukkeen. Lopuksi hänen päänsä meni vallan sekaisin, niin ettei hänestä ollut kenellekään vaivaa. Seppäkin oli sikahumalassa ja meni tiehensä vihaisena, kuten tuntui, siitä, että minä osasin loitsurunoja yhtä hyvin, ehkäpä paremminkin kuin hän itse, vaikka hän kovin ylvästeiikin tiedoillaan.

Seuraavana päivänä talon isäntä läksi kolmella hevosella Sortavalaan. Sovin hänen kanssaan kyydistä sinne: 6 ruplaa 12:lta peninkulmalta. Pian seuraamme liittyi neljäs Sortavalaan matkustava henkilö. Yömajassa Käsnäsessä tuli vielä lisää kaksi hevosta, niin että koko seurueeseen nyt kaikkiaan kuuluu kuusi hevosta. Muuan tyttö ja vielä kasvava poika tapasivat meidät yömajassa ja pyysivät päästä meidän seurassa Sortavalaan. He kulkivat näet jalkaisin. Heidän vanhempansa olivat Rantasalmelta noin kuusitoista vuotta sitten lähteneet Aunuksen seuduille. Tyttö oli silloin viety mukaan kapaloissa; poika taas, joka oli syntynyt Venäjällä, ei koskaan ollut nähnyt Suomea. Vanhempiensa tahdosta he nyt olivat matkalla Rantasalmelle; kuten näytti, he sen tekivät varsin vastenmielisesti. Kieleltään, puvultaan ja koko ulkonaiselta käytöstavaltaan he olivat aunukselaisia. Vanhemmat olivat jääneet heidän jälkeensä Aunukseen. Isä, joka oli elättänyt itseään räätälinammatilla, oli viime talvena tullut sokeaksi.

Ravintolassa: Muuan herrasmies: "Kuuleppa, ihminen!" — Ei mitään vastausta. — "Kuuletko, ihminen, mitä sanon!" Ravintolanneiti: "Ketä herra tarkoittaa ihmisellä?" — "Juuri sinua, kirottu ihminen". — "Sanon herralle, etten minä ole mikään ihminen." — Siis paitsi Diogeneen kukkoa yksi kaksijalkainen, höyhenetön olento lisää, joka ei ole ihminen, minä ajattelin.

14.

[Päiväkirjasta].

Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.

Impilahdelta minua kyyditsi muuan mies, joka oli kotoisin kymmenen virstan päässä Suistamon kirkolta olevasta Kokonvaaran kylästä. Hän puhui suuresta taitavuudestaan kanteleen soitossa. Nyt juuri hän oli opettamassa Impilahdella asuvaa sisarensa poikaa soittamaan, minkä vuoksi sanoi pääsiäiseen asti viipyvänsä sisarensa, kestikievarin emännän, talossa.

Gromoffin Jänisjärvellä kulkevat tukkilautat sisältävät jokainen kymmenen tuhatta tukkia; näiden ei edes ole asetettu päitä toistensa ylitse, vaan joka tukki on itsekseen ja niitä ympäröi kolminkertainen tarha, tehty tukeista, jotka vitsoilla ovat toisiinsa kiinnitetyt. Koko lautta täyttää melkoisen suuren, pyöreän alan järvellä. Edellä soudetaan lujatekoista, pienempää lauttaa, jolta lasketaan sitten ankkuri pohjaan pitämään lauttaa paikallaan. Köydellä ja vipukelalla hinataan sitten isompi lautta pienemmän luo ja sitten samoin eteenpäin. Köyden sanottiin olevan puolta virstaa pitemmän. Vipukela sanottiin vorotaksi. Viime kesänä uitettiin noin seitsemänkymmentä tuhatta tukkia jaettuina seitsemään lauttaan. Lautalla liikkumiseen kuuluu tarvittavan suurta tottumusta ja notkeutta.

Lauluja Väinämämöisestä kuuluu vielä olevan Suistamon tienoilla, ei kuitenkaan varsin paljoa. Mitä mainittu kyytimies niistä tiesi, oli seuraava:

    Ele ammu Väinämöistä;
    Jospas ammut Väinämöisen
    Ilo ilmalta katovi,
    Laulu maalta laukiavi;
    Ilo ilmassa parempi,
    Laulu maalla laatusampi.

15.

Tohtori Rabbelle.

(Jatkoa 12:nteen.)

Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.

Edellisen osan tätä kirjettä kirjoitin eräässä Veskelyksen lähikylässä, neljä vuorokautta takaperin. Nyt olen saapunut Sortavalaan ja lähden taas huomenna täältä. Passirettelöt johtuvat luultavasti siitä, että sanat Gränsetull eller hevakning (rajatulli tai vartio) on käännetty venäjäksi sanoilla tamozhnja ili zastova. jotka sanat kyllä lukumääränsä puolesta vastaavat ruotsin sanoja, vaan eivät merkitykseltään, kun näet sekä tamoznja että zastova merkitsevät tullitoimistoja; rajanvartiopaikka taas ei ole mikään tullipaikka. Huvittaisi kuulla asianomaisten selitystä, mutta varmaa vaan on, että uuden säännöksen tultua kaikkien muiden passeista on rettelöity samoin kuin minunkin. En koetellut, mitä apua lahjoista olisi ollut vaaditun tarkastustodistuksen puutteessa, vaan melkein jo kadun, etten sitä tehnyt. Mutta kun minua jyrkästi käskettiin joko Rajajoen tai Suomalaisen Passitoimiston kautta matkustamaan Kajaanista Arkangeliin, ei tullut mieleeni koetella kolmannen, suoremman tien mahdollisuutta. — Ole hyvä ja sano terveisiä Ståhlbergille ja pyydä häntä terveisten ohessa antamaan Cajanille tieto, että pian saavun Helsinkiin. Muutoin jompikumpi tai ehkä kumpikin voisi tulla kirjoittaneeksi minulle osotteena Arkangeli. — Mitä Venäjän Historiaan tulee, jonka johdosta Sinulle Petroskoista annoin toimia, niin olisipa oivallista, jos olisit saanut jonkun ryhtymään työhön; ellet ole, lienee minun tehtävä se itse tultuani sinne, vaikka en hyvin joutuisi. — Terveisiä tutuille!

                                               Harras ystäväsi
                                               Elias Lönnrot.

16.

[Päiväkirjasta.]

Karmala, 4 ja 5 p:nä huhtikuuta 1841.

Aunuksen kieltä.

[Neljättä sataa sanaa sisältävä sanaluettelo.]

17.

Kirje tohtori Lönnrotilta.

["Borgå Tidning" v. 1841. 31 n:o.]

Sortavala, 8 p:nä huhtikuuta 1841.

Sen matkan suhteen, jonka aioin tehdä lappalaisten ja samojedien pariin, on toteutunut suomalainen sananparsi: kauas käetään, porstuasta palataan. Tultuani Petroskoihin ja jätettyäni passini poliisikamariin, minut kutsuttiin sinne muutaman päivän kuluttua ja minulle selitettiin, että minut oli lähetettävä takaisin Suomeen. Kysyttyäni: miksi? poliisimestari (gorodnitshii) näytti minulle määräyksen, joka on painettu uusien passien toiselle sivulle ja on näin kuuluva: "Saavuttaessa venäläiseen kuvernementtiin on tämä passi näytettävä lähimmässä rajatullikamarissa tai vartiopaikassa, jotta se asianomaisesti tarkastetuksi merkittäisiin, ja tulee se, jonka passin huomataan olevan sellaista kirjoitusta vailla, omalla kustannuksellaan takaisin lähetettäväksi." Määräys oli jotenkin selvä ja minun passini oli todellakin niitä kovaosaisia, joissa tuota kirjoitusta ei ollut. Olin kyllä Salmin ja Tulomajärven pitäjien välillä poikennut Kollatselän kylässä olevaan rajavartioon, mutta en ollut saanut mitään tarkastustodistusta passiini. Rajavartion päällikkö oli edellisenä yönä palannut matkalta Aunuksesta ja oli vielä makuulla, kun päivällisaikaan saavuin passineni ja tahdoin sitä hänelle näyttää. "Nje nada" [ei ole tarpeellista] hän vastasi minulle vuoteestaan, ja tämän kuultuani poistuin hänen luotansa. Kun tieni seurasi rajaa, oli minulla 55:n virstan pituisen matkan perästä Veskelyksen pogostassa toinen rajavartio edessäni. Sikäläinen tullivirkamies oli vähää ennen lähtenyt Petroskoihin viemään jotain takavarikkoon otettua kahvia. Hänen kasakkansa kyllä kysyivät laukkuani, mutta eivät ollenkaan passiani, joka siis täälläkin jäi tarkastamatta. Näin ollen saavuin sitten Petroskoihin, missä sitten gorodnitshii julisti äsken mainitun tuomionsa. Vedin tosin esiin puolustuksekseni minkä voin ja toivoin, ollen viaton siihen, että passi oli vailla tarkastuskirjoitusta, saavani jonkunlaista lievennystä, mutta hän sanoi, ettei voinut päätöstänsä muuttaa. Sieltä läksin kuvernöörin luo ja kerroin taas siellä, miten en rajalla ollut voinut saada passiani tarkastetuksi. Mutta hänkin oli samaa mieltä kuin gorodnitshii. Muutamien mutkien perästä saavutettiin sentään se myönnytys, että pääsin matkustamaan ilman asianmukaista kruununkyytiä, ja vielä lisäksi, että saavuttuani rajalle saatoin siellä tarkastuttaa passini ja sitten palata. Mutta pyyntööni, että matkustajien tai postin välityksellä olisin saanut tämän asian toimittaa, hän ei suostunut, vaan sanoi välttämättömäksi, että omassa persoonassani saavuin asianomaiseen paikkaan. Taisipa hän vähän alussa epäilläkkin, olinko se, joksi passi osotti. Sillä hetken valmistelun jälkeen, jolloin hän oli poissa huoneesta, hän kutsui minut sisälle rouvansa luo tutkittavaksi lääkintätieteessä. Rouva näet oli olevinaan sairas ja tahtoi muka sairautensa johdosta kysyä minulta neuvoa, vaikka kaupungissa on kolme omaa lääkäriä. Tästä kokeesta suoriuduin siten, että kirjoitin hänelle reseptin, joka sitten luultavasti jätettiin kaupungin lääkärikolleegin tarkastettavaksi. — Viivyttyäni kaikkiaan yhdeksän vuorokautta tässä kaupungissa tein säädetyn matkan 9:n peninkulman päässä Petroskoista olevaan Veskelyksen rajavartiopaikkaan saadakseni passini asianmukaisesti tarkastetuksi. Mutta tultuani sinne, huomasin, että minua oli peijattu, sillä rajanvartija ei sanonut voivansa kirjoittaa tarkastustodistustaan muihin passeihin kuin niihin, jotka oli tarkastettu Pietarin Suomalaisessa Passivirastossa: sen puoleen hän neuvoi minua kääntymään tai ainakin matkustamaan Rajajoelle. missä hänen luulonsa mukaan tämän tarkastustodistuksen mahdollisesti voi saada. Kun näytin hänelle tämän kirjeen alussa mainitun määräyksen venäläistä käännöstä. joka säätää, että passit ovat rajalla näytettävät ja merkittävät, hän sanoi asetuksen määräävän, että passit ovat tarkastutettavat tamozhnja'ssa tai zastovassa, mutta ettei rajavartioasema ole kumpaakaan, vaan että se on yksistään vartiopaikka eikä tullilaitos, mitä mainitut sanat ainakin hänen selityksensä mukaan merkitsevät. Sittemmin kaulin kerrottavan, että kaikki muutkin passit, jotka olivat kirjoitetut uuden mallin mukaan, oli jätetty rajavartiostoissa tarkastuskirjoituksitta. En voi muuta ajatella, kuin että rajatullikamari ja vartiosto todella ovat väärin käännetyt sanoilla tamozhnja ja zastova [edellinen sana on sanakirjassa käännettynä sanalla tullikamari, jälkimmäinen sanalla tullipuomi, tullihuone. Kirjoittajan huomautus], tai että joku muu väärinkäsitys on syynä tähän rettelöimiseen. Sillä tuskinpa tarkoitus lienee, että esim. sen, joka Kajaanista aikoo matkustaa Kemiin, ensin täytyy lähteä Rajajoelle tai Pietariin. Joku neuvoi minua rajalla, että jättäen passin tarkastuttamatta olisin Veskelyksestä maaseutupitäjien kantta matkustanut Kemiin ja Arkangeliin olettaen, ettei siellä oltaisi niin tarkkoja, mutta kun arvelin saaneeni tarpeeksi tästä karkoitusretkestä, en tahtonut heti joutua toisen samanlaisen alaiseksi, vaan jätin ainakin ensi talveksi sikseen koko Lapin-matkan ja palasin omaan maahan, missä kuitenkin on parasta olla. Näin kuljeskellessani edes takaisin passineni minulla kuitenkin oli hyvä tilaisuus tutkia aunuksen murretta, enkä siinä suhteessa kadu näin keskeytettyä matkaa. Mainittuun murteeseen on sekoittunut ainakin kolmannekseksi venäläisiä sanoja, siinä on muutamia omia taivutusmuotoja ja joukko alkuperäisiä omia sanoja, joita suomen kielessä Suomen rajojen sisällä ei ole, jota vastoin suomen kielen sanoista puolet ovat sille outoja. Venäjän kaikki suhuäänteet ovat jotenkin tavallisia, niin että selvästi kuulee eron z, zh, c. sh äänteiden välillä. Missä suomen kielen k, p, t katoavat tai muuttuvat edellisen konsonantti-äänteen vahvikkeeksi, ne aunuksessa tavallisesti muuttuvat g:ksi. b:ksi, d:ksi, joiksi ne sitäpaitsi monessa muussakin tapauksessa muuttuvat. Sanan alussa ei kaksi tai kolme konsonanttia tuota ääntämiselle mitään vaikeutta. Nominien lopussa olevat lyhyet a ja ä äänteet muuttuvat yleisesti u:ksi ja y:ksi: kerdu, äijy, pitky, parttu j.n.e. = kerta, äijä, pitkä, partta. Sellaiset sanat kuin lakea, korkea, hopea j.n.e. äännetään muutamilla seuduin lakeda, korkeda, hopeda, mikä seikka näyttää tukevan aikaisempaa luuloani, että sellaiset sanat oikeastaan ovat johdannaisia kielestä kadonneista sanoista laki, korki, hopi ja näiden infinitiivi-sijasta. Useat sijat ovat aunuksen kielessä lakanneet olemasta erityisinä muotoina; niinpä esim. sekä inessiivi (talossa) että elatiivi (talosta) molemmat kuuluvat talos, samoin sekä adessiivi että ablatiivi kuuluvat talol, vaikka adessiivin asemessa joka tapauksessa kernaimmiten, käytetään inessiiviä. — Mutta riittäköön jo tämä, ja jos haluat saada enemmän tietoja aunuksen kielestä, niin voit saada ne, kun toukokuussa tulen Porvooseen, sillä nyt olen päättänyt täältä lähteä Käkisalmen ja Viipurin seuduille, sieltä kesäkelillä jatkaakseni matkaani Helsinkiin, missä sitten aion viipyä lukukauden loppuun. — Kun olen kuullut, että "Borgå Tidningissä" on ollut julkaistuna tietoja näin kiireisesti päättyneestä matkastani, olen kirjoittanut tämän oikaisuksi.

E. L.

[Tarkoitettu uutinen oli luettavana saman vuoden 22:nnessä eli maaliskuun 20:nnen päivän numerossa ja kuului näin; "Sortavalasta kirjoitetaan toht. Lönnrotin, joka on saanut vuoden virkalomaa jatkaaksensa vaelluksiaan Pohjois-Venäjän suomalaisten heimojen keskuudessa, tämän kuun 4:ntenä p:nä kulkeneen kaupungin kautta matkalla Petroskoihin. Sieltä hän jatkaa mutkaansa koillista kohti, niin että hän tulee viettämään tulevan kesän samojeedien luona heidän maassaan, josta hän syksyllä siirtyy Lapinmaahan talveksi, ja aikoo sitten keväällä 1842 palata Kajaaniin. Käyköön matkansa onnellisesti, ja uudet tulokset tieteen ja suomalaisen kirjallisuuden hyväksi palkitkoot jalon matkustajan väsymättömän toiminnan!"]

18.

[Päiväkirjasta.]

Karmala (tuomari Grotenfeltin), 9 p:nä huhtikuuta [1841].

Konnunsuon oikeutta kuulutaan istuttavan Savossa (Iisalmella) muutamissa paikoin. Kansa kokoontuu (erityisenä aikana vuodesta?). Kannetaan esille vesisanko ja lapio. Nämä kuuluvat edustavan mustepulloa ja kynää. Yhdestä tehdään tuomari, jostakusta toisesta pöytäkirjuri j.n.e. Nyt aljetaan tutkia kunkin henkilön käytöstä viimeisten Konnunsuon käräjien jälkeen. Kaikki pannaan pöytäkirjaan, jona on maa. Se, jonka silloin huomataan suhteessa tai toisessa viettäneen moitittavaa elämää, saa sen mukaan tuomionsa. Toiset häpeäkseen kielletään ottamasta osaa Konnunsuon oikeuteen, toiset saavat jonkun muun rangaistuksen. Mutkailemisia ei kuulu puuttuvan. — Luultavasti tämä oikeus on jäännös suomalaisten muinaisesta yhteiskuntaelämästä, vai miten? Mistä tämä nimi? — Tuota oikeutta kannattaisi panna käytäntöön monessa paikoin! Se vivahtaa hieman Ritvalan Helkaan.

19.

[Päiväkirjasta.]

Karmala, 11 p:nä huhtikuuta 1841.

Sotaväen-otto kuuluu Vanhassa Suomessa alkaneen vasta Paavalin aikana. — Sitten Aleksanterin aikana muuan maatilan omistaja, nimeltä Kopjeff, nosti kysymyksen siitä että rahvas maaorjien ehdoilla oli saatava maatiloihin kiinnitetyksi. Monet olivat kannattaneet ehdotusta, mutta muuan alempi virkamies, nimeltä Emmin, joka palveli Viipurin kuvernementinhallituksessa, oli muita pontevammin sitä vastustanut. Siunattu olkoon hänen muistonsa! Hänestä oli sittemmin tullut kuvernööri. Maatilain omistajat eivät vielä olleet voineet mielensä mukaan korottaa veroja; heidän alustalaisiaan pidettiin joka suhteessa kruunun talonpoikain veroisina, eroa oli vaan se, että kruunu oli siirtänyt omistusoikeutensa heille. Sittemmin olot valitettavasti ovat muuttuneet.

Lisä-olettama Sammosta. Eikö Pohjolan väki juuri olisi voinut olla slaaveja, joilla tietysti oli sam bog? [luetaan: sam-bog, merkitsee: itse jumala]. Saariola, Sariola (saari, muuan maa) johtuisi sanoista tsarj, tsarstvo [luetaan: tsar; tsarstvo, edell. merkitsee: tsaari, keisari; jälk.: valtakunta]. Sekin sopii hyvin, että suomalaiset siinä tapauksessa olivat Pohjolalle veroa maksavia.