20.
[Päiväkirjasta.]
Jaakkima, 17 p:nä huhtikuuta 1841.
Mitteleminen, mittaaminen on temppu, jonka suomalainen rahvas tekee useissa taudeissa, kohtauksissa ja muissa (tilaisuuksissa), milloin ei tiedetä muita ehdottoman varmoja parannuskeinoja. Peukalon ja etusormen välisellä vaaksan- eli korttelinmitalla mittaillaan järjestänsä potilaan ruumis, vasemman jalan isostavarpaasta oikean käden peukaloon, sekä oikean jalan isostavarpaasta vasemman käden peukaloon, niin että mittaukset käyvät ristiin navan kohdalla; samanlainen mittaus toimitetaan selän puolella alhaalta alottaen. Vielä tehokkaammin vaikuttaa mittaus, kun se toimitetaan leipälapiolla, ja kaikkein tehokkaimmin, kun se tapahtuu ruumiskirstun palasilla (tai kuolleen luilla). Mittaus toimitetaan mieluimmin reppänän alla tuvassa tai paikassa, missä ruumista on pidetty. — Animaalista magnetismia.
Hiereleminen, hierominen on toinen parannustemppu, joka toimitetaan saunassa siten, että peukalolla ja muilla sormilla nipistellään kaikkia ruumiin kohtia, etenkin sellaisia, missä on jänteitä (viipuloita, vimpeleitä). Hierojattaret näyttävät luulevan, että nämä jänteet ovat joitakin asiaankuulumattomia kovettumia, ja he nypistelevät niitä tarmon takaa. "Kylläpä on teissäki (teiänki ruumiissa) viipuloita". Hierontaa kestää puoli tuntia.
Satu.
(Alkup. suomeksi.)
Repo ja Pakkanen löivät veikan, ettei saisi pakkanen, jos kuinka yrittäisi, revolle mitään. Pakkanen rupesi kovaksi, että jo kaikki varpuset ja harakatki kuoli. Jo viimein repoki tunsi, eikä saattanut juosta jäykistyksestä. Niin viskautu tien viereen pitkäksi ja sano: huh hellettä, vaan pakkanen kun kuuli helteestä valittavan, heitti samassa palelemisensa ajatellen, ei mitään revolle voivansa, vaan suotta vaivaavan itsensä.
Poika pakkanen kerskasi itsensäkin voivan miehen tappaa, jota aika pakkanen ei sanonut uskovansa. Niin löivät veikan. Poika pakkanen rupesi palelemaan, ja kun mies siitä ei ollut millänsäkään, niin viimen tunkeusi poveen. Vaan sielläpä kuoli pian itse. Kuka lie veikan maksanut? — Poika p[akkanen] kerskasi jo tappaneensa miehen. Aika pakkanen kysyi: minlaisen? Kerjäläisukon. — Sen kyllä taisit tappaa, vaan mene'pä tapa oikea talonpoika nahkaturkissaan. — Niin meni ja sai jo mainitun lopun.
"Spanska Flugan'issa", sectio antepenultimassa, on muun muassa lausuttuna se arvelu, että rahvaan runoniekat olisivat kykenevät virsien sepittämiseen. Mutta siihen he eivät kelpaa, sillä eivätpä he edes osaa käyttää kieltä, kun ryhtyvät virsiä sepittämään. Tai ainakin on sitten suomalaiseen virsi-metriikkaan vallan toiset lait kuin tähänastiset saatettava voimaan.
Jaakkimassa ja Kurkijoella: talvisäitse, jäitse, alastomaa, mahottomaa. Olenee, tulenee. Siintä, luonta. Siin' se seisoo j.n.e.
21.
Tohtori Rabbelle.
[Laukko.] 30 p:nä heinäkuuta 1841.
Oli ikävää, että käsikirjoitus joutui hukkaan, minkä sain tietää kirjeestäsi ja "Finlands Allmänna Tidningissä" olevasta kuulutuksesta. Koska jo olin ehtinyt hukata konseptikirjoitukseu enkä tämän lisäksi voinut luulla muuta, kuin että käsikirjoitus oli löydetty ja asianomaiselle toimitettu, kun siitä löytäjille ei ole mitään muuta hyötyä, niin aloin tehdä uutta kirjoitusta, jonka toivoin saavani valmiiksi täksi postipäiväksi; tämä toive ei kuitenkaan ole toteutunut. Mutta ensi postipäivänä voit varmasti sitä odottaa. Tämä tutkimus, joka käsittelee Suomen kielen kieliopillisia omituisuuksia, on paisunut niin laajaksi, että yksi vihko siitä yksistään luultavasti täyttyy. Varmuuden vuoksi aion edellistä tutkimusta, sen alku kun on jo painettu, kirjoittaa uudestaan sen verran kuin on tarpeen, jotta se sopivalla tavalla voitaisiin keskeyttää; tämän uusinnoksen niinikään olen lähettävä ensi postissa. Ennenkuin sitten jatkan uudestaan kirjoittamista, tahtoisin saada tiedon siitä, eikö käsikirjoitusta jo ole löydetty. Samalla kertaa kun hyväntahtoisesti annat minulle tuon tiedon, pyydän saada kuulla Sinun ajatuksesi siitä, voinkohan Oulun kuvernöörin antamalla passilla ensitalvena lähteä matkalle Norjan- ja Venäjän-Lappiin ynnä niiden lähikaupunkeihin. Jos luulet tätä epävarmaksi yritykseksi, niin ole hyvä ja hanki minulle passi kenraalikuvernööriltä ja asetuta se kelpaavaksi vaikka lokakuuhun v. 1842, sillä vaikka luultavasti aikaisemmin palaan, ei voi haitata, että passi on otettu pitemmäksi ajaksi. Jos sitä tarvitaan ja voidaan saada niin aikaisin, että se saattaisi olla minulla elokuun loppupuoliskolla täällä, niin varsin tunnetun hyvyytesi nojalla toivon saavani sen tänne tai myöhemmin Kajaaniin.
Palovakuutusyhtiöltä saamani velan korkojen maksua varten kirjoitan Wichmannille, että hän Sinulle lähettää 120 ruplaa. Kun tilani Kajaanissa nyt on myyty, luulen jo tänä vuonna voivani maksaa pois koko velan, mutta kuu se ei kuitenkaan voi tapahtua ennen syyskuuta, olen pitänyt parempana vielä tällä kertaa maksaa ainoastaan korot. — Viime perjantaina Hvasser rouvansa kanssa matkusti täältä. He olivat täällä ainoastaan neljä vuorokautta. Heidän seurassaan olivat professorinrouva Fattenborg ja hänen vävynsä taiteilija Legler.
Terveisiä vanhuksilta; molemmat voivat hyvin. Agapetuksen päivällä ukko täyttää 69 vuotta, ja sitä päivää hieman vietetään. Etkö silloin voisi käväistä täällä; sen tiedän, että olisit erittäin tervetullut. Mutta jollet tänä vuonna voi sitä tehdä, niin ainakin tulevana vuonna on täällä sinä päivänä toimeenpantava suuri lääkintätieteellinen kokous.
Terveisiä lähettää hyvälle rouvallesi, äidillesi, veljellesi ja tuttaville
veljesi
Elias Lönnrot.
J.K. Venäjän Historiaa en vielä ole saanut valmiiksi lähetettäväksi.
22.
Tohtori Rabbelle.
[Laukko.] 19 p:nä elokuuta 1841.
Saatuani viime kirjeesi kautta tiedon, ettei kadonnutta käsikirjoitusta ole löytynyt, olen kiireisesti koettanut toistamiseen kirjoittaa sen, mikä puuttuu, ja lähetän sen tässä samalla. Kun minulla täällä ei ole Gananderin arvoituksia, en ole voinut kirjoitukseeni panna niiden lukumäärää, enkä myöskään niiden painoaikaa, minkä Sinä arvattavasti voit tehdä, ja ellet voi, niin jääkööt ilman. Koko kirjoitukseni Sinun pitäisi läpikäydä ja korjata, sillä olen siinä viheliäisesti hutiloinut. Muutamat arvoituksista lienevät niin typerät, ettei niitä tarvitse painattaa; ne voit pyyhkiä pois, sillä juuri sen varalle käänsin niitä 10 yli 200:n.
Lisiä suomenkielen kielioppiin minulla olisi hieman valmiina jatkoa varten, mutta lähetän ne vasta sitten kun niitä karttuu vähän runsaammalta. Törnegren kiirehtii lähtöänsä, sen vuoksi kirjoitan tällaisia harakanvarpaita tähän kirjeeseen. Pari tai kolme viikkoa viivyn vielä täällä. — Terveisiä vaimollesi ja muille omaisillesi.
Tuus
Elias Lönnrot.
23.
Rabbelle.
[Laukko,] 31 elokuuta 1841.
Rakas Veli!
Vielä olen täällä Laukossa ja viivyn täällä vielä niin kauan, että jos Sinulla on jotakin tärkeää kirjoittamista, kirje vielä saattaa tavata minut täällä.
Venäjän Historian, Sananlaskut ja "Suomeen" tulevat lappalaislauseet lähetän, jos en aikaisemmin, niin ainakin ylioppilas Törngrenin muassa. Viime viikolla kävin Kyröskoskella soutaen ja jalan. Laukosta sinne ei ole matkaa enempää kuin viisi peninkulmaa, ja jos tahtoo kulkea jalan, ei ole edes niinkään pitkältä. Terveisiä vaimollesi ja omaisillesi.
Tuus
Elias Lönnrot.
Lisensiaatti Törnegrenin muassa lähetin pari viikkoa sitten korvausta hukkuneen käsikirjoituksen sijaan. Luultavasti hän sen jo on perille jättänyt.
24.
Kyrön-matka.
[Ei oikeastaan ollut keräys- eikä tutkimusretkiä, vaan pieni virkistysmatka kesken kirjallisia töitä tutkimusmatkain välillä. Siihen nähden kuvaus siitä voitaneen ottaa mukaan, täydentämään aukkoa, joka muuten syntyisi Aunuksen ja seuraavan matkan välille.]
Päätöksemme tehdä Laukosta toivioretki Kyröskoskelle saatoimme viimeinkin panna täytäntöön. Kello 10 aamupäivällä elokuun 24;ntenä läksimme liikkeelle Jaakkaanlahdesta pienellä veneellä, joka vähää ennen matkaamme oli sinne tuotu puutarhan rannasta. Laukossa on oikeastaan kolme maallenousupaikkaa: puutarhan ranta, Kallioranta ja Jaakkaa. Ensinmainittua, joka on kaakkoon pihasta parin sadan askeleen päässä, käyttävät Vesilahdesta tulevat veneet, ja siinä pidetään, paitsi useita pieniä veneitä, suurta seitsensoutuista kirkkovenettä, joka vallan vastoin lakia ja yleistä tapaa lepää arkipäivinä ja tekee työtä lepopäivinä. Mutta kun tämä sapatinrikkominen tapahtuu pyhää tarkoitusta varten, niin olisi ohimennen sanoen väärin siitä tuomita venettä; sitä pikemmin voi verrata mieheen, joka itse ei voinut uskoa, mutta joka hartioillaan kantoi uskovaisia kahlauspaikan yli siten ansaitaksensa autuuden. Tehköön se yhä edelleen työtänsä sunnuntaisin, ja havaittakoon ne, joita se kantaa, kerran yhtä vanhurskaiksi ja yhtä viattomiksi kuin se! — Kaksi viimemainittua maallenousupaikkaa on niiden käytettävinä, jotka Tampereelta, Pirkkalasta ja muutamista Vesilahden kylistä vesitse kulkevat Laukkoon. Kallioranta on lännen ja länsipohjan välillä 3-4 sadan jalan päässä pihasta [Toiseen paperiin, johon L. on nähtävästi alkanut kirjoittaa tätä matkamuistelmaa uudelleen lopulliseen muotoonsa, hän on lisännyt tähän kohtaan: "Tältä Kallioltahan tai, kuten jotkut kertojat ovat tietävinään, hiukan tuonnempaa, Laukon muinainen isäntä, Klaus Kurki, kun oli perättömästä epäluulosta polttanut rouvansa, nuoren Eliinan, ja Vapahtaja itse persoonallisesti oli ilmoittanut hänelle tämän viattomuuden, oli ajaa karauttanut järveen ja sinne hukuttaunut."] ja Jaakkaa kahta vertaa etempänä niityn takana pohjoisessa. Nämä molemmat paikat erottaa toisistaan näpeän virstan pituinen, tiheämetsäinen Päidenniemi, mutta puutarhan rannasta ne molemmat erottaa se kannas, jolle Laukon kartano on rakennettu ja joka laajenee runsaasti puolen peninkulman pituiseksi niemimaaksi itään Laukosta. Mitä nyt kaikella tällä on tekemistä Kyrön-matkan kanssa, kysynee lukija hieman tyytymättömänä. Mutta kärsivällisyyttä! Eihän mitään taloa rakenneta ilman tarpeellista perustusta, ja matkakertomuksessa täytyy olla mainittuna matkan lähtökohta. Kolmen miehen — ylioppilaat Adolf Törngren, — Frans von Becker ja allekirjoittanut — lykkäsimme veneen vesille Jaakkaasta, ja kun oli myötätuuli, käytettiin veneen etukeulaan kiinnitettyä koivunlimoa purjeena. Hyvää vauhtia kiidimme ulos lahdesta, jätimme pian vasemmalle puolelle metsäisen Päidenniemen ja korkean, muinoin vaaramista rikkaan Summassaaren oikealle. Soudimme sitten Palhon saarten ohi oikealta puolelta, Anian niemen taas jääden [soutajan] vasemmalle kädelle, ja saavuimme päivällisaikaan Kaivantaan, kaitaan virtaiseen salmeen, joka on toinen reitti, mitä myöten Vesilahden järvet ja niistä viimeksi Sorvanselkä laskevat vetensä Pirkkalan järveen. Toinen, Vuolteen l. Sotkansalmi on runsaan virstan päässä Kaivannasta, niin että Luoto niminen saari on kummankin vesistöjen yhtymiskohdan välillä. Päivä oli mitä lämpimin, minkä vuoksi päätimme uida. Luodon rantaan saavuttuamme tämän päätöksen heti panimmekin täytäntöön. Olimme nyt kulkeneet peninkulman matkan Laukosta, ja jäljellä oli 3/4 peninkulmaa Sankilan rustholliin, jonka omistaja on rovastinrouva Bohm ja jossa hän sekä tuomarinrouva von Knorring ynnä heidän omaisensa asuvat. Koko Sankilan väki oli edellisellä viikolla käynyt Laukossa onnittelemassa sen isäntää hänen nimi- ja syntymäpäivänään, jolloin hän täytti 69:nnen ikävuotensa. Silloin meitä oli pyydetty tulemaan katsojiksi näytäntöön, jonka Pirkkalan vallassäätyläiset 24 päivänä aikoivat toimeenpanna. Toverini nousivat sen tähden maihin Sankilassa, sieltä Sankilan herrasväen kanssa mennäkseen Raholaan, jossa tilaisuutta varten sovitettu teatterihuone oli. Minä allekirjoittanut, arvellen nähneeni kylliksi kaikenlaisia näytelmiä maailmassa, päätin sen sijaan viettää iltapäivän ja yön kauniilla Nokian rälssitilalla, jolla tätä nykyä on sama omistaja kuin Laukolla. Talo on eteläpuolella Nokian virtaa, muutaman kivenheiton päässä samannimisen kosken yläpuolella. Viheriöivän lehtimetsän ylitse näkee matkan päästä virran toiselta puolelta yläosan Pirkkalan pitäjän uutta kivikirkkoa, ja lähempänä kuin tämä, on eräällä niemellä Viikin herraskartano, korkeintain puolen virstan päässä Nokiasta. Jos jättää Viikin kartanon vasemmalle ja luo katseensa suoraan alempana olevan niemen poikki, avautuu itäänpäin mitä kaunein näköala Pirkkalan järvelle, jossa on siroitettuina useita lehtimetsää kasvavia saaria. Ensin näkee Nokian virran yläosan, jossa keskellä virtaa on pieni saari, sitten Viikin alapuolella olevan niemen ja sitten peninkulman pituisen järven saarineen; sen toisessa päässä on vapaakaupunki Tampere, jota ei kuitenkaan näe täältä. Pian kuitenkin olen nyt kyllikseni katsellut tätä näköalaa, kun jo pari tuntia olen odottanut matkakumppaneitani kotia näytäntöhuveista ja sen tähden joka rivin kirjoitettuani olen luonut silmäni samalle järvelle. Tuottaakseni silmilleni lepoa tästä alituisesta katselemisesta, läksin kävelemään avaraan, runsasvaraiseen puutarhaan. Kulkiessani erästä käytävää pitkin, kuulin jonkun huutavan nimeäni. Katsahdin taakseni, ottaakseni selville, mistä ääni tuli, mutta en voinut huomata muita eläviä olentoja kuin muutamia vasikoita, ja minun täytyi siis uskoa, että ne olivat minut tunteneet, kuu sitävastoin vähää ennen olin luullut, että näytännössä olijat olivat palanneet minun sitä aikaisemmin huomaamatta. Edellinen yöni oli ollut niin uneton, etten moneen aikaan sellaista ollut viettänyt. Eipä paljoa puuttunut, etten nähnyt kummituksia, ainakin luulin monta kertaa kuulevani niitä. — Teatterissa käyneet palasivat noin 3:n aikaan iltapäivällä, seurassaan ylioppilas Reinholm, joka hänkin aikoi käydä Kyrössä. Becker oli vallan surkean näköinen, nenä punaisena ja silmät vettä vuotavina, — seurauksia nuhasta ja yönvalvonnasta, vaikka me selittelimme niitä muiden seikkojen seurauksiksi. Sinä päivänä ei hänen ollut ajattelemistakaan matkan jatkamista, minkä vuoksi päätimme odottaa seuraavaan. Beckerin silmät olivat seuraavana päivänä samanlaiset tai huonommat kuin edellisenä, jonka vuoksi hänen täytyi jäädä meistä jäljelle. Me muut ajoimme ensin Haapaniemeen peninkulmaa mukiinmenevää ratastietä. Metsää, vainioita, kyliä — Haaviston kylä virran toisella puolella — ja paljo veräjiä. — Haapaniemestä 1 1/2 virstaa Kuloveden poikki Siuron sahalle ja myllylle. Sieltä jalan Miharin lahtea kiertäen peninkulman matkan päässä olevaan Mahnalaan. Ensin on neljännespeninkulman päässä Siurosta oikealla kädellä Hasa. Vesitie olisi ollut paria virstaa lyhyempi. Polut olivat mukiinmeneviä ja niiden varsilla oli torppia ja taloja. Lopuksi 1 1/2 virstaa maantietä. — Miharin oja ja silta. — Mahnalassa joimme kahvia. — Kyrön kirkolle peninkulma maantietä — mäkistä. — Kyrön vesijakso — ensin Alhoselkä, sitten Laitilan ja Kyrön joet — on vasemmalla puolella tietä, joskus metsikön peittämänä. Kirkolta 4 virstaa koskelle, puoleksi maantietä, puoleksi huonoa myllytietä. Pappilansilta joen poikki virstan matkan päässä kirkolta. Koski kiertelee idästä länteen tai oikeammin koillisesta lounaaseen. Ensimäinen kolmasosa koskea syöksyy 45 asteen kulmana ja näytti ensin, matkan päästä nähdessämme sen, lämpiämässä olevalta saunalta, joka on savun peitossa. Sen molemmin puolin on korkeita kallioita ja hiekkamäkiä, joiden harjoilla kasvan metsää. Toiset kaksi kolmannesta koskea ovat, lukuunottamatta vähäistä jyrkempää askelmaa, loivemmat putoukseltaan. Jyrkempi putous kulkee oikeastaan kahta uraa, joista pohjois- tai luodepuolella oleva leveämpi nyt oli vaan parin sylen levyinen, mutta on kevättulvien aikana enempää kuin kahta vertaa leveämpi. Toinen ura kulki vuoren yli ja siinä vaahdoten hyppeli juuri niin paljo vettä, että kolme myllyä siitä sai riittämään asti. Molempien koskenhaarojen välillä korkea kalliosaari. Pohjoispuolella kaikkiaan 6 myllyä, 4 jyrkimmän putouksen partaalla ja vastaisella rannalla 3. — Mylly- eli mylläritorppia useita.
Oupphörligt ses du ila: o när får du engång hvila! Andras fart tar engång slut, du blott hvilar aldrig ut.
[Suomeksi melkein kuin:
Taukoomatta rientävän näyt; milloin vihdoin lepohon käyt! Toisten kerran raukee riento, sulla ain' on sama into.]
Koko kosken sanottiin olevan 15 sylen mittaisen, mutta näytti minusta olevan ainakin sata askelta, joka siis olisi kahta vertaa enempi. Metsää joka puolella. — Sieltä pimeässä Kyrön pappilaan, nimittäin pojan kutsumusta, hän kun — —. Illallinen. — Kirkkoherra 6 vuorokautta sitten muuttanut manalle halvauskohtauksen seurauksista. — Kello 10 illalla Mahnalaan. Sieltä taas samaa tietä takaisin. — Pirkkalan, Karkun ja Kyrön rajoilla olevasta Penttilästä virstan matka Siuronjokea pitkin Hasalle. Rahvas kaikkialla syysaskareissaan: puitiin, pellavia liotettiin, hernettä korjattiin, humaloita poimittiin. Siuron mies, joka ei ollut tahtonut työtä tekemällä opettaa isännällensä pahoja tapoja ja sen vuoksi oli ryypännyt itsensä humalaan. — Ei ollut venettä. Tulimme Knuutilaan: ei sielläkään. Ippilään: ei sielläkään. Viimein meidät huomattiin vastaiselta rannalta ja tultiin veneellä noutamaan. Kova tuuli. Veneet täällä huonot verrattuina Kajaanin läänin veneisiin. Tavallisesti täällä saa huonon veneen, missä ei ole viskainta. Niissä istuu epävarmana. — Haapaniemessä söimme ja joimme kahvia. T. oli koko edellisen päivän ollut syömättä palaakaan, hän ei edes ollut maistanut illallista ja kun hän ei tänäänkään näyttänyt mitään nälän merkkiä, pelkäsin todella, että hän voisi saada tuon pahan tavan aina olla syömättä. Sen tähden suuresti iloitsimme, kun hän nyt söi päivällistä hyvällä ruokahalulla.
Haapaniemestä tulimme jalan, Nokian virta vasemmalla puolella, runsaasti 3/4 peninkulmaa.
25.
Tohtori Rabbelle.
Oulu, 31 p:nä lokakuuta 1841.
Rakas veli!
Muutaman päivän oleskeltuani täällä Oulussa olen valmis lähtemään suoraa päätä lappalaisten pariin, kun vaan saan sitä ennen Mathiaksen Kemistä mukaani. Venäjän Historian käsikirjoituksen lähetän nyt samalla. Ole hyvä ja jätä se sensuurin tarkastettavaksi (edelliset kuusi arkkia lienevät niiden ohella jätettävät), ja puhu sitten Waseniuksen (tai jonkun toisen) kanssa painatuksesta. Jos painatuspalkka voidaan suorittaa siten, että painattaja koko historiasta tulisi saamaan määrätyn luvun kappaleita (siis myöskin ennemmin painetuista arkeista), tämä olisi parasta; mutta ellei hän näihin ehtoihin suostu, täytynee hänelle maksaa rahassa. Tahtonet kai myöskin pyytää Wulffertia postissa lähettämään tämän loppuosan Venäjän Historiaa "Mehiläisen" 1840 vuoden tilaajille. Postilaitos on saanut puolelta vuodelta maksan Mehiläisen levittämisestä ja sillä on ollut tilaisuus ainoastaan puolen vuoden aika toimittaa Mehiläisen lähettämistä tilaajille, minkä vuoksi ei liene kohtuuton toivomus, että se nyt vaatimatta lisää postimaksuja lähettäisi nämä korvauskappaleet. Esipuheen-tapaisen Sananlaskuihin, jotka Törngreniltä luultavasti olet saanut, lähetän tässä. Olisi hyvin toivottava asia, että v. Becker saataisiin sananlaskujen tarkastajaksi, hän olisi saapa rajattoman valtuutuksen korjata oikeinkirjoitusta, missä se on epätasaista tai muuten kaipaa korjausta. En edes ehtinyt lukea käsikirjoitusta lävitse kirjoitettuani sen puhtaaksi. — Becker lupasi minulle kerran tarpeen sattuessa sellaisessa suhteessa olevansa palvelukseen altis. — Ehkäpä Rein puolestaan suostuisi pitämään huolta Venäjän Historian korjausluvusta, joka sekin olisi hyvä asia. — Malmgrenille Kajaanissa sanoin lähtiessäni, että hän saaduista rahoista tilaisuuden tarjouduttua lähettäisi Sinulle noin 100 riksiä riikinvelkaa, jotka tarpeen esiinnyttyä voisit käyttää. Ehkäpä Wichmankin ensi vuonna voi lähettää Sinulle jonkun neljänneksen; siitä aion hänen kanssaan puhuu. — En tiedä, onko Öhman Porvoossa saanut Kantelettaren kolmannen osan ja pyytäisin Sinua tilaisuuden tarjoutuessa sitä tiedustelemaan. — Luulin tässä tilaisuudessa voivani maksaa palovakuutusyhtiön saatavan, mutta sekä kaupungintalon että maatilan ostajat eivät vielä ole suvainneet antaa minulle hinnan suoritukseksi muuta kuin velkakirjoja, minkä vuoksi minun vastaiseksi täytyy luopua niistä tuumista. Luulen kuitenkin ensi syksynä saavani tämän velan puolella lyhennetyksi. Asp, jonka luona asun, lähettää terveisiä. Hän kuten kaikki muutkin voivat hyvin!
Elias Lönnrot.
26.
[Päiväkirjasta.]
Haukipudas, 4 p:nä marraskuuta 1841.
Suomen kielessä on vähintäin kolmenlaisia diminutiivejä. Sulho sanasta muodostuu I. kiittävä sulhonen, II. halventava sulholoinen, III. muuten vähentävä sulhut, sulhukka. Samoin: jokonen, jokiloinen (jout, joukka?) sanasta joki; venonen, venoloinen, venehyt sanasta venet; heponen, hepoloinen, hevukka l. hevuska sanasta hepo; puunen, puuloinen, puuhut, sanasta puu: emäntäinen, emäntälöinen, (emännyt) sanasta emäntä. — Halventava diminutiivi on muuten johdettu nykyään harvoin esiintyvästä -lo, -lö -loppuisesta diminutiivista (sulholo, jokilo), mistä Karjalan murre hyvin yleisesti muodostaa perussanan monikkomuodot. Sanat sulholoinen, jokiloinen vastaavat siis jotenkin samoja käsitteitä kuin ne, joita ruotsinkielessä voitaisiin ilmaista sanoilla brudgumsaktighet [sulhomaisuus], flodaktighet [jokimaisuus].
27.
Arkiaterinrouva Törngrenille.
Kemin pappila, 11 p:nä marraskuuta 1841.
Jalosukuinen Professorinrouva!
Monen ikävän hetken jälkeen, joina kaipaus minua vaivasi, varsinkin ensi aikoina Laukosta erottuani, saavuin vihdoin Kajaaniin, ja olen nyt jättänyt senkin tavatakseni täällä Kemin pitäjässä vastaisen matkatoverini, maisteri Castrénin. Huomenna lähdemme täältä ja matkustamme seisahtumatta Venäjän-Lappiin, jonne meillä on Rovaniemen ja Kemijärven pitäjien kautta matkaa alku viidettäkymmentä peninkulmaa. Siellä olemme aikoneet viipyä kevääseen asti, jolloin toukokuussa saavumme Kuolaan, ja matkustamme sieltä ensimäisellä laivalla Mesenin seuduille, jotka ovat Arkangelin itäpuolella Vienanmeren rannalla ja jossa toivomme tapaavamme ensimmäiset samojeedit. Mutta vieläkö sitäkin idemmä suuntaamme retkemme, siitä emme vielä ole mitään päättäneet, vaan olemme sen jättäneet riippumaan asianhaaroista, joita sitä ennen voi sattua. Ennen muita on odotettavissa, että koti-ikävä ajaa meidät sieltä omaan maahan; siinä tapauksessa ei kävisi mahdottomaksi minun olla ensi vuonna elokuun 18:ntena p:nä Laukossa. — Aina siitä pitkin kun Laukosta lahdin, olen ollut terve ja muuten päässyt tähän asti ilman mitään mainittavaa sattumaa. Tänään on työnäni ollut kirjeiden kirjoittaminen eräille tutuille; m.m. kirjoitin äsken Atelle kehotuksen, että hän ja Frans (von Becker) muistaisivat kirjoittaa minulle jonkun rivin Kuolaan, jossa kirje tapaa minut, vaikkapa vasta loppupuolellakin huhtikuuta lähtee Helsingistä. Mutta kun hän mahdollisesti kertoo minulle vaan Helsingin asioita, niin olen rohjennut tähän liittää itselleni Kuolaan osotetun kirjekortin sen mahdollisuuden varalle, että Te suoraan Laukosta tahtoisitte kunnioittaa minua muutamalla rivillä. — Toivossa että Jumala varjelee herrasväen terveinä sekä tämän että monta seuraavaa vuotta merkitsen syvällä kunnioituksella olevani
Teidän ja perheenne kiitollinen ja nöyrä
palvelija
Elias Lönnrot.
28.
Tohtori Rabbelle.
Kemin pappila, 12 p:nä marraskuuta 1841.
Rakas veli!
Huomisaamuna varhain lähdemme täältä (Kemin pappilasta) Rovaniemen, Kemijärven ja Kuolajärven kautta Venäjän lappalaisiin kyliin, mistä tulevan helmikuun lopulla käväisemme Inarissa siellä mahdollisesti tavataksemme Stockflethin. Inarista palaamme Venäjän-Lappiin ja vielä toukokuun alussa saavumme Kuolaan sieltä vesitse kulkeaksemme ensin Meseniin ja ehkä vielä idempäänkin. Saimme Ehrströmiltä "Suomi"-aikakauskirjan viidennen vihkon, ja Castrén sanoo kirjoittaneensa Willebrandille pyytäen häntä pitämään huolta siitä, että Ehrström Helsingistä saa korvaukseksi toisen kappaleen. Kun kuudes vihko ilmestyy, niin tahtoisitko olla hyvä ja lähettää sen Tornioon Ehrströinille, joka lupasi pitää huolta siitä, että saamme sen Inariin. "Suomi"-kirjan tulevan-vuotinen ensi vihko saattaisi sekin, jos se ilmestyy niin aikaisin, tavata meidät Inarissa, ja sitäpaitsi olisi hyvä saada Lemströmin väitöskirja Suomen kansallisrunoudesta, jos se jo on saatavissa Helsingin kirjakaupoissa. —
Morgonbladista luin, että pian aljetaan painattaa Sananlaskuja. Oulusta lähetin niihin kirjoittamani esipuheen-tapaisen ja lausuin sen toivomuksen, että olisin saanut von Beckerin kielen tarkastajaksi, jotta siten oikeinkirjoituksen epätasaisuudet tulisivat korjatuiksi. — Nyt ei minulla niiden suhteen ole muuta lisättävää kuin sananen nimestä, joka voisi, ellei keksittäisi muuta sopivampaa, olla näin kuuluva: Suomen kansan Sanalaskuja.
Terveisiä vaimollesi ja sukulaisillesi lähettää
veljesi Elias Lönnrot.
J.K. Eilen satoi sen verran lunta että rekikeli nyt on auttavaa, mutta sitä ennen oli maa aivan paljaana, nim. Oulusta Kuivaniemeen aivan lumetonta; Kuivaniemestä Tornioon oli niin paljo jääkaljaman jätettä maantiellä, että mieluummin ajoi reellä kuin rattailla. Eilen tuli muuan matkustavainen Rovaniemestä Kemiin veneellä, mutta täällä pappilan kohdalla on kuljettu jo toista viikkoa käyden ja vähää ylempänä hevosellakin ajaen joen yli. — — Eilen palasin Torniosta, jossa olin puolentoista vuorokautta. Ehrström pyysi lähettämään terveisiä.
Sama.
Kuolasta kait Mathias ja allekirj. lähetämme jotakin "Suomeen". Mitä Laukosta lähetin "Suomea" varten Värnhjelmin mukana, sen olet kait epäilemättä jo aikoja sitten saanut.
Lnr.
29.
[Päiväkirjasta.]
Rovaniemi, 17 p:nä marraskuuta [1841].
Saavuin 6 p:nä Kemiin, kävin sieltä Torniossa ja Haaparannassa. Läksin Kemistä 13 p:nä, lauantaina. Kemijoki oli paikoin jäätynyt, paikoin sulana, ja sulista kohdista nousi vahva sumu, joka vaatteille laskeutuneena muuttui lumeksi tai kuuraksi. Kemin rahvas kauppaa harrastava, Tervolan kappelin asukkaat vähemmin, Rovaniemen taas enemmän. Komeileminen yleistä kaikkialla. Kieli on hieman sukua Venäjän karjalalle, sekä mitä yksityisiin sanoihin että muotoihin tulee, kuten mie, sie, valvattelet (odottelet), hyvästä (Tornio) hyvästi. Otethan, tullhan, käännythän muodot näyttävät olleen alkuperäisiä ja selittävät konsonantin pehmenemiset passiivin preesenissä; kalhan, tullee (ei tulhee). Pöyälä, pöyälet pro pöyällä, pöyälle. Ottaat pro ottaa. Örsä, lyhyt, kelpaamaton reki — mettäilee, metsästää — tiurtaa, vajoaa (lumeen, reestä puhuen) — rouikoinen, rosoinen (jäästä, tiestä) — — [käsikir:ssa reikä] = örsä — säntätä, vannoa — valvottelee, odottelee — tuuttilo, tytön tuuttilo tytön letukka — tuppelo samoin — kiipeli, pula: tuli kiipeli siitä. — Pirteissä on suuret ikkunat; savupiiput samaa tyyliä kuin Vesilahdessa, muutamia on uudenaikuisia, ja niissä on erityinen liesi (piisi = totto), missä koko illan palaa valkea.
30.
[Päiväkirjasta.]
Kemijärvi, 24 p:nä marraskuuta [1841].
Matka tänne: Kemistä Vanhaan 15 v[irstaa] — Tervolaan 15 v. —
Lampelaan 18 1/2 — Takkuseen 15; yhteensä 63 1/2 v. Raappanaan 10 v.
— Rautioon 15 — Rovaniemeen 15 — Vitikkaan 5; yhteensä 45.
Vikajärveen 22 1/2 — Pirttijärveen 17 1/2 — Misijärveen 15; yhteensä
55. — Ruopsaan 25 — Lahenperään 10 — Kemijärvelle 5; yhteensä 40.
(Kyytimaksuja) 4 [rupl.] 7 [kop.]
Juomarahaa Kemin pojalle 5 — sauna Vanhassa 15 — ruoka y.m. samassa paikassa 65; yhteensä 85 [kop.]. Tervolassa juomarahoja 20 — lautta 5 — Raappanassa ravintoon 55 — Korkalossa samoin 30, [yht.] 1:10. — Pirttijärvessä 25 — Misijärvessä 25 — Ruopsassa 15: [yht.] 65. — Helmiä, neuloja y.m. Lahenperässä 3 rupl.; ravintoon 50, [yht,] 3:50.
31.
[Päiväkirjasta.]
Nousu, 7 p:nä joulukuuta [1841].
Kemijärvestä Sailaan 8-9 peninkulmaa tietä pitkin, jolla ei ollut jälkeä, poikki soiden ja lampien, jotka upottivat, minkä vuoksi kaikkialla — ja vielä suuremmalla syyllä, kun meitä oli kaksi kyyditettävää — meidät pakotettiin ottamaan kaksi hevosta. Alituisesti valitettiin, etteivät kirkonrakentamisrahat olleet tulleet seurakunnan hyväksi, vaikka kirkko aikoja sitten oli valmis. Herroja epäiltiin kuten tavallisesti. Sallan rahvas on muuten laiskaa, epäluuloista, veijarimaista, ryypiskelevää, runsaan maksun nylkijöitä milloin vaan sopii, kykenemätöntä. Marraskuun 28 p:nä saavuimme Sallaan, lähdettyämme 26:ntena Kemijärveltä. — Aikomuksemme oli lähteä Akkalan-Lappiin, mistä muutaman päivän kuluttua Sallaan tuli 50 poroa ja viisi lappalaista tuoden poronsarvia ja kalloja. Mutta kun useat Sallan miehet sitä ennen olivat saaneet päähänsä, että heillä muka oli toiveita päästä meitä 40:stä ruplasta Akkalaan kyyditsemään, niin he pelottivat lappalaiset meidän suhteemme, niin etteivät nämä huolineet meitä mukaansa, vaikka tarjosimme 15 ruplaa 12;sta peninkulmasta, jonka pituisen tämän välin sanottiin olevan. Lappalaisten lähdettyä päätimme kiusallakin olla hankkimatta sallalaisille kyytiansiota, hylkäsimme kokonaan Akkalan matkan ja läksimme Nousuun, minne on 2 1/2 peninkulmaa, sieltä kääntääksemme kulkumme Hirvaslappalaisten luo (Nuortiin) tai Inariin. Papin tila ja asunto, häät, talontarkastus y.m.
Sanoja: vierahaja, vierahajen, kintahaja j.n.e. Rovaniemessä aina otet[hin] [käsikirjassa reikä], Kemissä samoin, Kemijärvessä, Sallassa ja Sodankylässä — — [käsikirjassa reikä]. Mikä kumma se siinä on, kun lapset talossa rupeevat äitinsä kieltä haastamaan, vaikka koko talon peret haastoa toista [lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa], sanoi muuan Jyväskylän mies, jonka vaimo oli kotoisin Korpilahdelta. — Korja kertoi lappalaisesta Udjuksesta, että tämä metsässä oli nähnyt unta; ei kotona ole hyvä — lähti liikkeelle — järvi eteen — ei venettä — kulki kuivin jaloin järven yli ja käski toverinsa seurata — siinä upposi polviin asti — kaksi tytärtä kuollut ja haudattu — vaimo itkemässä — laitatti tulen — asettui hajareisin sen yli ja rupesi laulamaan — tulee toinen tyttäristä, joka oli herännyt haudassa, ryömien ja hapuillen oven takana — koirako lienee? Vaimo päästää sisälle, näkee oman tyttären. Kohta sen jälkeen toinen tytär, mutta myyrät (hiiret) olivat kalunneet toista poskea. Tämä tytär kuoli paria päivää myöhemmin, mutta toinen eli ja joutui naimisiin. — Nousu 2 1/2, Kuorska 2, Saukoski 3, Värjön jokea Saukoskelle +. Tavallisesti 3 koiraa, mustaa, yhdellä tilalla. Pirtit suureksi osaksi uloslämpiäviä. Rova = vanha palanut metsä, jossa jo uutta jäkälääki kasvaa. [Lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] Murharova, kaksi peninkulmaa Martista (3 vanhaa peninkulmaa ylempänä Saukoskea) Kemijokea ylöspäin. — Sota — Venäläisiä — Kaikki tapettu — Kaksi miestä oppaiksi — Vartija nukahtaa — Nuo kaksi kokoavat kaikki nuolet — Nyt sota — Vihollinen tappanut kaikki — He sivakoillaan ampuvat. [Lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] Johtajaan ei voida ampua — Kädellä vastaanotti kaikki — Koetettiin [ampua] hopealla j.n.e. — Kuikan nokka nuolennenään [lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] — Läpi käestä otsaan [lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.] — j.n.e.
Rupesi ostastumaan sitä pyssyä — met, tet, het — itteä — het tultiin — Sodank[ylässä:?] — Ei tulete pro tule' — Hän tihistyi sitä kaietta: piti liian tiheänä — tyyiistyi hevoista — hän tuletee — eiäh = ei: oneh = on. [Kappale on tällaisenaan käsikirjoituksessa.]
32.
[Päiväkirjasta.]
Korvanen, 17 p:nä joulukuuta [1841].
[Alku näyttäisi olevan kirjeen luonnosta, joka syystä tai toisesta on jäänyt kesken.]
Rakas Veli!
Täällä olemme nyt vetelehtineet viime sunnuntaista, pääsemättä suojalta ja pyryltä paikasta pois. Olemme saaneet asunnoksemme matalan kamarin, joka suuresti muistuttaa Kajaanin vankilan makuuhuoneita; tämä on kuitenkin paljoa matalampi, ja siinä on sitäpaitsi kosolta kaikenlaisia omia laitoksia. Ikkuna mitättömän pieni. — Päivän valo vielä niukempi kello yhdestätoista yhteen tai puoli-yhteen. — Kaikeksi onneksi meillä vielä on kynttilöitä sekä vähä teetä ja kahvia; — ruokavaroja runsaammalta; homehtunut liha-reisi, taalepiimää, 2 vadillista keitettyä poronlihaa, haarikka piimää, kahdeksan [? kaksi] äsken ostettua poronjuustoa (24 killinkiä kappale), pytty voita, oma voirasia, kalaa, perunoita — —. Tämän ruuanpaljouden saannista ei meillä itsellä ole mitään ansiota, sillä väki tuo aina uusia ruokavaroja ja koreja, harvoin vieden entisiä pois. — Aamuisin on ensimäisenä tehtävänä kiivetä katolle peltiä avaamaan. Peltinä on puukansi, joka on pantu reikä-pohjaisen savutorven yläpäähän asetetun padan suulle. Toinen tehtävä on kahvin keittäminen, nim. niin kauan kuin kahvivarastoa riittää.
33.
[Päiväkirjasta.]
Korvanen, 23 p:nä joulukuuta [1841].
Jo olemme viipyneet täällä kymmenettä vuorokautta; jouluun ei ole muuta kuin kaksi päivää, ja silloin meidän pitäisi olla Inarissa. Ilma on kuitenkin jo asettunut, ja eilen sukset luistivat jotenkin hyvin. Eilen saapui Inarista muutamia miehiä, jotka olivat viipyneet kokonaista 13 vuorokautta matkalla, mikä hyvällä kelillä voidaan tehdä yhdessä ainoassa; tavallisesti siihen sentään lasketaan menevän pari kolme päivää. Niin pitkäksi hekin olivat laskeneet matka-aikansa ja sen mukaan varustaneet evästä — varomattomuus, joka vähällä oli maksaa heille hengen. Nälistyneinä olivat tulleet Mutenian kylään, johon täältä on noin pari peninkulmaa sivullepäin.
Kun kaksi akkaa riitaantuu, he riitelevät siksi kunnes jompikumpi saa viimeisen sanan. Toverini ja minun välillä on syntynyt päinvastainen suhde, jota jo on jatkunut parin päivän aika, nimittäin koe, ken voi olla vaiti kauemmin. Syy tähän vaiteliaisuuteen on seuraava: Viime sunnuntaina olin ruumiinliikettä saadakseni hiihtämässä ja ennenkuin palasin kotia, hänkin oli lähtenyt ulos ajelemaan porolla sekä oli paiskannut jälkeensä oven lukkoon, jota ulkoa ei voi avata, vaikka avain on suulla. Nyt ei ollut muuta neuvoa kuin kuumalla vedellä sulattaa jää ikkunasta ja ottaa irti tämä, jotta olisi päässyt sisälle, — toimenpide, jota vielä kesti, kun toveri palasi kotia. Silloin huomautin, ettei hän ollut oikein menetellyt siinä, että oli paiskannut oven lukkoon, kun lukemattomista koko viikon ajalla toistuneista tapauksista tiedettiin, ettei sitä ulkoa voinut avata, kun vaan avain oli jäänyt reikäänsä. Tästä huomautuksesta hän suvaitsi suuttua, miksi, sitä en saata käsittää. Pari kertaa aikaisemmin hän on samanlaisista huomautuksista ottanut suuttuakseen. Tervolassa hän nimittäin pudotti kelloni pöydältä lattiaan, jolloin sanoin, että hän olisi voinut olla varovaisempi — ja täällä hän teki saman tempun juomalasilleni, jolloin tulin tehneeksi jotenkin samanlaisen huomautuksen; kummallakin kertaa hän nämä huomautukseni pani kovasti pahakseen. — Jos ei totuta itseään sietämään niin vähäisiä muistutuksia, ei siitä ikinä koidu ajan pitkään hyvää.
34.
[Päiväkirjasta.]
[Akujärvi?], 26 p:nä joulukuuta 1841.
Morn [hapera, löyhä], kun lumi upottaa. Louet, -teen suoja [tuulta vastaan]. Siiponut oli mäessä = oli auttanut käsin. Kiiraan, kiirata kiirehtiä, ajaa. Mukka = mutka.
Jouluaatto Suomun kodassa; Suomujoki juoksee Kuolaan. — Teetä j.n.e. — Huono keli. — Ennemmin nuotion ääressä — parin sylen pituisia tukkoja, lumi luodaan pois molemmilta puolin — taivaan laki kattona — kuusen havuja alla — keitetään, ei koskaan [lähdetä taipaleelle] ilman pataa — loudet — lumivaippa — lihaa, velliä, poronjuustoa — pari ryyppyä. — Toisia oli tullut myöhemmin ja asettunut nuotion ääreen — vaatteet läpimärät, vaikeata niitä kuivata — katosta vuoti. — Korvanen kehui härkäänsä, jonka vertaista ei muka maailmassa, — itse hän oli heikkonäköinen, minkä vuoksi, kuten itsekkin joskus myönsi, härkä oli matkalla viekkaampi. — Ystävällisiä tervehdyksiä Korvasen kamarin kattohirteen liidulla kirjoitettuna 1835 helmikuussa, Suomun kodassa lakilautoihin hiilellä vuodelta 1839. — Lumi suli katolta ja alkoi vuotaa sisälle. — Pari lappalaista, Martti ja Matti, puhui hyvää suomea; keskenään puhuivat lappia. Markkinaväki vei voita Inariin. — Vene tehty Suomussa ja sillä kuljettu Kuolaan. — Voi päivilöisiäni! [Nämä sanat suomeksi käsikirj:ssa.] Tapanin päivänä oli niin suojaa, että kirjoitin tätä istuen mäellä, sillä aikaa kun velliä keitettiin. — Satoi vähän vettä. Lunta oli muutamissa paikoin puolen kyynärän verta pulkan laidan yläpuolella. — Käsiahkio. — Korvasen porot ja ahkiot kerran varastettu Suomussa. Nyt ei enää pelännyt varkautta, minkä vuoksi liika kirves jätettiin petäjän juurelle tien varteen.
35.
[Päiväkirjasta.]
Inari, 31 p:nä Joulukuuta [1841].
Kolmantena joulupäivänä saavuimme tänne. Inarin pappila on kivenheiton päässä Pielpejärvestä; samanlainen järvi on — — — [aukko käsikirj:ssa] päin. Iso Inari on 3 virstan päässä — päin. [Aukko käsikirj:ssa.] Yltympäri metsiä. Neljättäkymmentä kirkkotupaa. Olemme asuneet pienessä huoneessa pappilassa, — sivumennen sanoen huono rakennus. Kirkkoherralle oli rakennettu vasemmalle puolelle suuri sali ja kaksi kamaria. Vastapäätä oli oikealla tarpeelliset ulkorakennukset sekä navetta uloimpana. Ei pappia eikä nimismiestä kotona.
36.
[Päiväkirjasta.]
[Karasjoki, 13 p:nä tammikuuta 1842.]
4 p:nä lähdimme Inarista Stockflethin luo Karasjoelle. [Matkaa on] 16 peninkulmaa — ensimäinen taival Tervatievaan 2 peninkulmaa — Tenonpäähän (?) 6 peninkulmaa, Jorgastakin kesäleiriin 3. — Jorgastakissa kamala yö savun ja vilun hikiä — postilappalainen ja kaksi lastansa — viinaa. — 6 peninkulmaa Karasjoelle — suunnattomia alamäkiä neljännestä ennen Karasjokea — kasvot, käsivarret ja jalat vaarassa. — 8 ja 9 p;nä tammikuuta satoi vettä Karasjoella. — Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina kuuntelin lappalaista saarnaa. Karasjoella kolme kauppiasta, jotka myivät enimmäkseen viinaa, neuloja, helmiä, jauhoja, suolaa, huiveja, veitsiä, höyliä, sokeria. — Pappilassa kaksi huonetta rautakakluunineen, joiden pellit alati ovat auki. Näistä se etu, että huone pian lämpiää, mutta sitten lämpö myös pian loppuu, niin että saa takkaan lisätä puita melkein koko päivän, kun on kylmä.
Täkäläiset lappalaiset lukevat hyvin uutta Stockflethin toimittamaa tekstiä, — muutamat ovat yhdessä päivässä oppineet sen. Eilen täällä oli pieni 7—8-vuotias tai tuskin niinkään vanha tyttö, joka luki sangen sujuvasti sekä Uutta Testamenttia että mitä muuta tekstiä tahansa. Kuitenkin tuo uusi teksti täällä oli kohdannut hieman vastustusta, kun oltiin saatu se väärä luulo, että vallan uusi oppi oli siihen yhdistyneenä. Tahdottiin mieluummin saada norjalaisia kirjoja, joita ei ymmärretty. — Jos Suomessa tahdottaisiin antaa lappalaisten lukea omaa äidinkieltään, niin se nyi kävisi hyvin helposti päinsä kun Inarin lappalaiset kaikki(?) ymmärtävät Orjas-lappia ja Utsjoen-Lapin murre on samaa. Mutta pieni Suomenmaa tahtoo kaiketi menettelyllään muutamien lappalaistensa suhteen näyttää, mitä tekisi, jos sillä olisi valta käsissä; että riistäisi valtansa alaisilta kansoilta heidän äidinkielensä. Sen sijaan, että pappi tai pari velvotettaisiin oppimaan lapin kieltä, pakotetaan koko seurakuntia osaamaan suomea, jotta voisivat vastaanottaa opetusta. — Kuinka mukavasti lappalaiset kirjat saataisiin vaihetetuiksi suomalaisiin, joita Norjan 4-5 tuhatta suomalaista tarvitsisivat. Miksi suomalainen asutus Norjan-Lapissa niin suuresti lisääntyy? Sen tähden, ettei Suomen lappalaisilla ole yhteyttä meren kanssa, sillä meri on kuitenkin aina meri, jossa uiskentelee Sammon pirstaleita.
Eilen 12 p:nä olimme aikoneet lähteä lappalaiseen tunturikylään ja olimme jo tilanneet kyydin sekä panettaneet heiniä kallokkaisiin j.n.e., kun vieraita tuli pihaan, Hansen, Durchman ja Tvede. Matka jätettiin sikseen. He olivat tuntureilla olleet vähällä menehtyä tavattomaan myrskyyn; lisäksi oli satanut vettä, joka oli kastellut heidät läpimäriksi. Yhteen kotvaan oli pyryttänyt niin että oli täytynyt seisoa pulkassa, sillä lumi lenteli vaan maata pitkin. Lopulta he olivat eksyneet toisistaan, niin että osa heistä jäi ilman opasta, niin ettei ollut muuta neuvona kun asettaa suunta tuulen ja pohjantähden mukaan, joka joskus pilkotti esiin. — Syy revontuliin: hohtavat aamullakin. — Ukkosta oli kuultu ja salamaa nähty 10 p:nä joulukuuta Utsjoen ja Inarin välillä.
Talo ja tuli. [Tämä kappale suomeksi käsikirj:ssa. Tästä loppuun toisellaisella musteella, on mahdollisesti siis jonakin toisena päivänä kirjoitettu kuin edellinen.] Eivät tulleet kotaan yöksi, vaan tekivät tuonne talon vähän matkan päähän.
Onpa matkatoverini saanut erinomaisen halun, tai mahdollisesti se on hänellä aina ollut, sekä sopivassa että sopimattomassa tilaisuudessa sekaantua puheeseeni. Viimein tulin Stockflethilla maininneeksi, että uskonpuhdistus perustui yksinomaan Raamatun oppiin. Ainakin tunnustuskirjat kokonaan perustuvat kirkkoisien dogmeihin, näin hän oitis oli valmis huomauttamaan. Onneksi olin lukenut Confessio Augustanan ja "Puolustuksen", jotka aina vetoovat Raamatun kohtiin. Hän vaikenikin, kun sanoin varmaan tietäväni, että ne perustuvat Raamattuun — entä katkismukset? Samoin oli eräänä päivänä kysymys sanasta nainen, jonka sanoin merkitsevän vaimoa (naitua). Silloinkin hän Kalevalaan nojaten rupesi väittämään, että se myös merkitsee neitosta! Seuraavana päivänä hän sattui huomaamaan sanat sata naista miehellistä ja huudahti voitonriemuisena: eikö siis tässä paikassa nainen merkitse vaimoakin, vaikka Lönnrot sanoo, ettei se koskaan merkitse muuta kuin tyttöä (naimatonta). Stockfleth purskahti nauruun, samoin minäkin, jolloin hän vasta lienee muistanut edellisenä päivänä juuri väittäneeni, että nainen merkitsi samaa, mitä hän nyt tahtoi todistaa.
37.
[Päiväkirjasta.]
Inari, 28 p:nä tammikuuta 1842.
Perustuksena Venäjällä asuvain suomalaisten kansanheimojen kielten tutkimiselle on suomen ja lapin kieli välttämätön. Suomen kielessä ei ole sibilantteja [suhuäänteitä], jotka lapin kielellä on; lapista taas puuttuu vokaalit y, ö, mutta sillä on lisää suomeen nähden venäjän y (Inarin murteessa) ja sitäpaitsi ä:hän ja o:hon vivahtavia a:n toisintoja: kalkam äännetään melkein kolkam, rakis melkein kuin räkis. Lapissa on myös dualis, sitävastoin vie suomi voiton sijojen runsaudessa. Mutta mitä Suomi on tehnyt tämän kielitutkimuksen hyväksi?
On melkein merkillistä, miten lappalaiset ovat omistaneet norjalaisten, suomalaisten ja venäläisten perusluonteen. — Venäjän-Karjalan puku. — Kaikki säilyttäneet vilkkauden, mutta Veuäjän-puoliset enimmin.
38.
Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä.
Inari. 3 ja 5 p:nä helmikuuta 1842.
["Helsingfors Morgonblad" v. 1842, n:rot 36, 37.]
I.
Kuluneen lokakuun viime puoliskolla matkustin Kajaanista Ouluun, missä viivyin vähän yli viikon, tulin sieltä Kemin pappilaan, missä tapasin matkatoverini, Castrénin. Kun silloin ei rattailla eikä reellä päässyt kulkemaan, meidän täytyi viipyä siellä marraskuun 13:nteen päivään. Mainittuna päivänä läksimme sieltä ja olimme saman kuun 28:nteen päivään saakka ponnistelleet eteenpäin 240 virstaa Sallaan eli Kuolajärven-Lappiin, joksi seutua sanotaan, vaikka koko tässä seurakunnassa ei enää ole yhtään lappalaisia. Arkangelin kuvernementissa, Kuolan piirissä olevaan Akkalan kylään lasketaan Sallasta olevan 140 virstaa. Sinne olimme aikoneet matkustaa, mutta kun ainoastaan harvat tämän seudun rahvaasta olivat käyneet Akkalassa, olivat he keskenään päättäneet kiskoa meiltä kokonaista 50 ruplaa pankkiseteleitä. Meidän vielä ollessamme seudulla tapahtui, että useita Akkalan lappalaisia tuli Sallaan myymään poronsarvia, ja kun heidän 40-50 poroansa tuli palaamaan ilman kuormia, aioimme käyttää hyväksemme tilaisuutta ja matkustaa heidän seurassaan. Alussa he sanoivat olevansa hyvin halukkaat ottamaan meidät mukaansa, mutta kun ne sallalaiset, jotka olivat toivoneet saavansa kyyditä meitä, kuulivat tämän, alkoivat he uskotella heitä, että meidät muka oli lähetetty opettamaan heitä lukemaan lappalaisia kirjoja y.m. sellaista. Siitä lappalaiset niin pelästyivät, että palasivat ottamatta meitä mukaansa, ja me valitsimme kiusalla toisen tien tänne Inariin. Sillä olimme kuitenkin joka tapauksessa aikoneet Kuolan-Lapista matkustaa tänne helmikuun keskivaiheilla tapaamaan pastori Stockflethia, jolle Kemistä siitä olin kirjoittanut. — Sallassa viivyimme monta päivää, olimme siellä olomme aikana eräissä häissäkin, jotka pappi vietti naiden piikansa. Seudun väki on sekä tietämätöntä että tavoiltaan pilautunutta. Se lienee suureksi osaksi lappalaista syntyperää, vaikka nyt on omistanut äidinkielekseen suomen. Tähän asti heillä ei ole ollut kirkkoa eikä pappia lähempänä kuin 80:n virstan päässä, Kemijärvellä, minne he lisäksi vaivaloisen matkan vuoksi ani harvoin saattoivat tulla. Mutta nyt he ovat äsken saaneet sekä oman kirkon että papin; vaikuttakoon tämä vaan parannusta heissä. Rahvaan taikauskoa valaiskoon muun muassa seuraava kertomus lappalaisesta Udjuksesta. Udjus oli elänyt Sallassa 50-60 vuotta sitten, ja hänestä kerrottiin tositapahtumana, jota ei kukaan näyttänyt epäilevän, että hän kerran, ollessaan toisen miehen kanssa kaukana kodistaan, oli yöllä nähnyt unta, että jotain erinomaista oli tapahtunut hänen kotonaan. Heti herättyään hän oli sanonut toverilleen, että hänen kiireimmiten oli lähteminen kotia, ja toveri päätti lähteä mukaan. He alkoivat heti kulkea halki metsän ja tulivat erään järven rannalle, missä ei ollut venettä, jolla olisivat voineet soutaa yli. Mutta tämä ei Udjukselle tehnyt mitään estettä, vaan hän kulki kuivin jaloin järven yli ja pyysi toveriaan tulemaan jäljessä, mutta tämä oli kuitenkin uponnut polviin asti veteen. Tultuaan kotia Udjus tapasi vaimonsa itkemässä; molemmat hänen tyttärensä olivat kuolleet ja haudassa. Silloin hän oli pyytänyt vaimoansa sytyttämään tulta, liekin yli hän itse oli asettunut hajareisin ja oli alkanut laulaa muutamia loitsurunoja; niin oli jatkanut jonkun aikaa, kunnes jonkunlaista ryömimistä ja rapinaa kuului oven takaa. Vaimo oli luullut sitä heidän koirakseen ja oli mennyt sitä sisään päästämään, mutta huomasi suureksi hämmästyksekseen, että se olikin heidän vanhempi tyttärensä, joka joku päivä sitten oli kuollut Kotvan sen jälkeen oli nuorempi tytär samoin tullut, eroa vaan se, että myyrät olivat kalunneet palan pois hänen poskestaan. Tämä tytär oli sitten paria päivää myöhemmin kuollut toisen kerran, mutta vanhempi sisar oli voinut hyvin ylösnousemisensa jälkeen ja päällepäätteeksi joutunut naimisiinkin. — Tästäkin kertomuksesta saattaa päättää, kuinka pitkälle täkäläinen rahvas on ehtinyt valistuksessa. Tosin sellaisia kertomuksia kuulee toisillakin seuduilla maata, mutta enemmän pilan, kuin uskon esineenä.
Jos nyt katsot Vaseniukseu Suomenmaan karttaan, on sinun helppo Sallasta eli Kuolajärveltä, jonka niminen tämä seutu on kartalla, seurata meitä tänne. Matkustimme ensin Kuolajoen ja Teniöjoen poikki ja tulimme Nousuun ja sieltä muutamien talojen kautta Lokkaan ja Korvaan. Tätä matkaa laskettiin olevan 20 peninkulmaa. Mutta on otettava huomioon, että lappalaiset laskevat peninkulmansa vähän lyhyemmiksi kuin mitä muualla maassa tehdään. Useimmat niistä eivät varmaankaan ole 7-8 virstaa pitemmät. He sanovat peninkulmaa hädnagullam'iksi (suom. peni[n]kulma), joka sana ilmoittaa etäisyyttä, jolta (tyyneellä säällä tai myötätuulella) voi kuulla koiran haukunnan. Korvan tilalla olimme puolitoista viikkoa, millä ajalla kelirikon vuoksi emme voineet matkustaa. Saimme siellä käytettäväksemme huoneen-tapaisen, missä muutamaa vuotta aikaisemmin oli elätetty kuutta revonpoikaa, jotka isännän oli onnistunut saada pyydetyiksi. Siinä oli kuitenkin avoin tulisija, missä valkea paloi puolen päivää. Sisässä huoneessa ei ollut mitään peltiä, vaan täytyi joka kerta kiivetä katolle tukkimaan savureikää. Tuskin kahta tuntia saattoi nähdä päivänvalolla — tämänkin vaan kun oli selkeämpi päivä, muuten ei puoltatoista tuntia kauempaa. Ruokaa oli talossa runsaasti, teetä ja kahvia meillä oli itsellä, niin että yleensä voimme sangen hyvin. Viimein läksimme matkaan 23:ntena p:nä joulukuuta. Kyrön kylään Inarin seurakuntaa lasketaan Korvasta 130 virstaa, eikä tällä taipaleella ole ainoatakaan asuttua paikkaa. Ensi yön nukuimme metsässä kahdesta tukista tehdyn nuotion ääressä. Sellaista nuotiota varten haetaan kuivia petäjiä, jotka pitkin pituuttaan asetetaan päälletysten jättämällä vähän rakoa niiden väliin. Sittenkuin halkaistuilla säleillä on saatu tuli niihin syttymään yhteen kohtaan, se pian leviää pitkin koko pituutta ja palaa näin aamuun asti, levittäen tasaista lämpöä ympärilleen 2-3 kyynärän etäisyyteen. Lumi luodaan sivulle tai poljetaan ennakolta niin hyvin siitä paikasta, missä hirret tulevat olemaan, kuin sivuilta, niin että nukkuvilla on mukava tila. Jos lunta on vahvalta, niin siitä tulee ikäänkuin katoton, lumiseinäinen huone, missä valkea palaa keskellä pitkin huoneen pituutta. Kylmälläkin ilmalla voi sellaisen nuotion ääressä nukkua vilua tuntematta: kahta paremmin se käy suojalla, kuten nyt oli. Tosin satoi vähän lunta, niin että minun pari kolme kertaa täytyi herätä ja ravistaa lumi pois, mutta joka tapauksessa seuraavana aamuna olin yhtä tarpeeksi levännyt kuin tavallisesti.
II.
Seuraavaksi yöksi, itse jouluaatoksi, tulimme pohjoispuolella Sompio-tunturia olevaan metsäkotaan, juuri siihen paikkaan, mistä Suomujoki saa alkunsa. Huoneessa oli puolen kyynärän levyinen aukko pitkin kattoa. Joulukynttilöiden asemesta sytytettiin kelpo valkea keskelle huonetta, aukon alle. Sen jälkeen keitettiin lihaa (useissa padoissa) ja syötiin, sitten keitettiin kahvia ja viimeksi teetä, ainakin neljään eri kertaan. Sillä paitsi kyytimiestämme, Korvan isäntää, oli 3-4 muuta miestä seurassamme matkalla; heitä kaikkia täytyi kestitä, eikä teekannumme vetänyt enempää kuin kuusi lasia kerrallaan. Eipä edes kermaa puuttunut, sillä muuan miehistä, Sodankylän kirkkoväärtti, joka myös oli mukana, oli kotona jäähdyttänyt maitoa jääksi, joka nyt sulatettiin ja käytettiin. Vaihteena tämä jouluaatto oli mielestäni sangen hupainen. Vasta myöhään puoliyön jälkeen nukuimme penkeille ja lattialle, jos sitä siksi voi sanoa, kun oli permantona heinätukkojen ja petäjänoksien peittämä paljas maa. Toinen seurue matkatovereitamme, noin 4-5 miestä, oli metsään lähelle kotaa tehnyt tulen, ja vietti sen ääressä yönsä, kota kun oli liian pieni meille kaikille. Sitä seuraavaksi yöksi tulimme Kyrön kylän Akujärven uutistaloon, ja sitä seuraava yö vietettiin lappalaistuvassa, mistä ei ollut enää kuin kaksi lyhyttä peninkulmaa Inarin kirkolle. Perille saavuimme kolmantena joulupäivänä hyvään aikaan. — Kyrön kylästä Inariin (50 virstaa) oli hyvää porotietä, kun Kyröläiset edellisinä päivinä olivat kulkeneet kirkolle; mutta Korvan tilalta aina Kyröön saakka ei ollut ainoatakaan jälkeä, ja kun jokainen pulkka tässä painoi lunta hieman syvemmälle, niin pulkka lopulta solui 3-4 korttelin syvyisessä ojassa. Sen lisäksi vesi oli noussut jäillä ja soilla. paikoin niin korkealle, että pulkka melkein kellui siinä. Niin pian kuin oltiin tultu kuivemmille paikoille, pulkkaan syntyi jääkuori, joka vaikutti sen. ettei poro oikein jaksanut vetää pulkkaa, minkä vuoksi alituisesti täytyi raapia jäätä pois.
Kun 1837 keväällä kävin Inarissa. oli siellä vaan kirkko ja joukko kurjia lappalaistupia. Nyt paikka on kokonaan muuttunut, sittenkuin se on saanut oman papin. Kirkko on maalattu punaiseksi: papilla on omia tarpeitaan varten viisihuoneinen asunto. Sitäpaitsi on toinen rakennus, missä on sali ja kaksi huonetta: tämä asunto on muistaakseni rakennettu pääasiallisesti kirkkoherraa varten, joka tosin asuu Utsjoella, mutta jonka välistä täytyy käydä tässäkin kappeliseurakunnassa. Ensi kesänä aiotaan rakentaa käräjä- ja tuomarintnpa, jota varten parhaillaan joka päivä hirsiä vedätetään. Älä ihmettele, että olen maininnut ja selittänyt tällaisia seikkoja kuin nämä rakennukset: muilla seuduin niitä ei ansaitsisi mainita, mutta täällä Lapissa! Kun jonkun aikaa on kieriskellyt savun keskellä lappalaiskodassa, niin silloin vasta tuntee, minkä arvoinen kunnollinen talo on, samoin kuin voitetun taudin jälkeen parhaiten nauttii terveydestä tai kuten aurinko, kun 18:ntena p:nä tammikuuta taas ensi kerran sen näimme, meistä tuntui niin ihmeellisen komealta, ettemme pitkään aikaan voineet kääntää silmiämme siitä. Olimme silloin tuntureilla Inarin ja Karasjoen välillä, paluumatkalla jälkimäisestä paikasta.
Mutta olen unhottanut kertoa, että heti uuden vuoden ensi päivinä läksimme täältä 16 peninkulman päässä olevaan Karasjokeen, joka on luoteessa päin täältä Norjan-Lapissa. Siellä oleskeli Stockfleth rouvansa kanssa tarjoamassa seudulle papinhoitoa ja opettamassa rahvasta lukemaan tähän asti ilmestyneitä lappalaisia kirjojaan. Nämä ovat: koko Uusi testamentti {painettu 1840. 1152 sivua}; Mooseksen kirjat (otteittain) {1840, 360 s.}; rukouskirja {1840, 209 s.}; aapinen: lyhykäinen käsikirja ja Lutherin vähä katkismus. [Lisäykset L:n kirjeestä Rabbelle (5.II.42).] Vaikka hän oli käyttänyt latinaista kirjaimistoa ja muodostanut kokonaista kymmenen uutta lapissa tarvittavaa kirjainmerkkiä, lappalaiset kuitenkin sangen helposti oppivat sisäluvun, muutamat yhdessä ainoassa päivässä. Opettamisessa hänellä oli apunaan kaksi lappalaista katekeettaa, ja itse hän oli tässä työssään uskomattoman innokas ja uuttera. Jumala armahtakoon sitä, joka ei velvollisuuttaan täytä, kuulin hänen usein kehotuksissaan sanovan lappalaisille, kun hän muutamain kanssa puhui norjaa, ja tämän sanantavan hän näyttää itse ennen muita muistavan. [Rabben saamasta kirjeestä, ks. seur.] Karasjoelta hän aikoi helmikuun 9:ntena p:nä pariksi kuukaudeksi matkustaa Kautokeinoon, ja näin jatkaen samaa tointansa kahden vuoden ajan matkustella läpi koko Norjan-Lapin. Teimme sen sopimuksen, että sitten meidän kummankin sanakirjatöiden vuoksi jonakin kesänä yhtyisimme Kajaanissa. Viimein Stockfleth aikoo väsyneenä matkoistaan asettua Kristianiaan, jonka yliopistoon hän jäänee lapin ja suomen kielten professoriksi. — On merkillistä, miten suomalaiset vuosittain lisääntyvät Norjassa. Nykyään heitä siellä on 4 tuhatta henkeä, mutta kuka tietää, kuinka lyhyessä ajassa tämä luku saattaa lisääntyä kaksinkertaiseksi. S:n luona viivyimme pari viikkoa, palasimme sitten tänne ja täältä matkustamme Venäjän-Lappiin ja sitten huhtikuussa Kuolaan. — Kaksi viikkoa olemme nyt erään utsjokelaisen katekeetan avulla lukeneet lapin kieltä. Tässä kielessä on kolme päämurretta; ensimäistä puhuvat Norjan lappalaiset ja Utsjoen seurakunnan lappalaiset Suomessa, toista puhutaan Ruotsin-Lapissa sekä kolmatta Venäjän-Lapissa ja Inarin seurakunnassa Suomessa. Norjalaiset ja ruotsalaiset murteet ovat jotenkin tutkittuja ja vielä enemmän on niitä viljelemällä kehitetty, mutta Venäjän lappalaisten murretta sangen vähä. En tiedä, että tällä murteella olisi muuta kirjoitettu kuin "Isä meidän", joka on luettavana Sjögrenin muistiinpanoissa Kemin-Lapista. Sen tähden Rask sanoo kootuissa tutkimuksissaan (2:nen osa, Kööpenhamina 1836, sivu 340): "Det är i alt Fald höjligen att beklage, att Russerne have gjort saa litet för Sprogets (Venäjän lapin) Bearbejdelse". [= On joka suhteessa suuresti valitettavaa, että venäläiset ovat tehneet niin vähän kielen (Venäjän lapin) kehittämiseksi.] Milloinka päästänee niin pitkälle, että on kielioppeja, sanakirjoja ja lukukirjoja ainakin kaikista niistä kielistä, joita puhutaan Venäjän valtakunnan alueilla? Se olisi kuitenkin kaikelle muinaishistorialle ja vertaavalle kielitutkimukselle perin tärkeätä. — Utsjoen murre on melkein aivan samaa kuin se, jota Stockfleth on käyttänyt, mutta Inarin murre eroaa siitä niin paljon, ettei rahvas täällä edes hyvin ymmärrä, mitä sille luetaan, vaikka se paitsi omaa kieltään kuitenkin on oppinut puhelemaan Utsjoen lappalaisten kanssa, niin että jokapäiväisessä puheessa toisiaan ymmärtävät. Huomenna (6 p:nä) olen aikonut muutamaksi viikoksi lähteä jonkun Inarin lappalaisen luo, paremmin kuin täällä pappilassa oppiakseni kieltä. Castrén matkusti toispäivänä tunturikylään 4-5 peninkulman päähän täältä, ja häntä odotetaan tänään tai huomenna palaavaksi.
39.
Tohtori Rabbelle.
Inari, 5 p:nä helmikuuta 1842.
Rakas veli!
— — — — — [Jouluaatosta, tulosta Inariin, käynnistä Karasjoella y.m. kerrottu monin paikoin samoilla lauseillakin, vaan yleensä lyhyemmin kuin edellisessä.]
Tämän kuun loppupuolella matkustamme Venäjän lappalaisten luo ja tulemme huhtikuun loppupuolella Kuolaan, missä odotan kirjettä Sinulta. Miten sananlaskujen painattaminen edistyy? "Suomi"-aikakauskirjaa varten en nyt lähetä mitään, mutta kylläkin Kuolasta, missä toivon saavani paremmin aikaa. Sitäpaitsi olen kirjoittanut tutkimuksen lapin verbeistä, niiden alkuperästä, murteis-erilaisuuksista ja vertaamisesta suomeen; tämän tutkimuksen olen aikonut antaa Tiedeseuralle ja olen Kuolasta lähettävä senkin, jos sellainen tutkimus sille voi kelvata, mistä tilaisuuden tarjoutuessa voisit kysyä Schultenin mielipidettä. — Ole hyvä ja anna myötäseuraava kirje Grotille. Voit lukea sen hänen luonaan, jos siinä muutamista seikoista olisin kirjoittanut hieman laveammin kuin näissä Sinulle lähettämissäni riveissä. Sano paljo terveisiä omaisillesi ja vie myöskin kunnioittava tervehdykseni kenraalitirehtörille. Fahlanderillekin Sinun tulee sanoa oikein paljo terveisiä. Miten hän nyt voi mielettömine elintapoineen?
40.
[Päiväkirjasta.]
Kuola, 28 p:nä [1842].
Erään kauppiaan luo, joka hiljan on ottanut itselleen vaimon Kieretistä, ja jonka nuorikko heti saavuttuaan uuteen kotiin oli saanut tuiman nivelkolotuksen, minua pyydettiin tautia parantamaan. Kävin siellä viikon päivät, useimpina päivinä kaksi kertaa, kun näet aina oltiin niin kohteliaita, että pyydettiin minut "tsajulle" tai kahville. Mutta kun tämä kuitenkin vei minulta liian paljon aikaa, ja he sitä paitsi olivat käyttäneet toistakin lääkäriä, nimittäin neitsyt Mariaa, jonka papit juhlakulkueessa olivat saapuville kantaneet, niin lakkasin käymästä niin usein. Eräänä päivänä en ollenkaan käynyt, ja muina päivinä kerran. Tuumittiin, että luultavasti olin suuttunut heihin — ja sen tähden minun taas täytyi ruveta käymään useammin. — Neitsyt Mariaa pidettiin talossa 4-5 päivää, ja alituisesti hänen edessään paloi kynttilä. Eilen 27 p:nä hänet saatettiin takaisin kirkkoon, ja hänelle oli, kuten oletan, annettu useita lahjoja. Mutta kun neitsyt Maria ei tehnyt hänelle mitään lääkkeitä, pidettiin tärkeänä että minä sen ohella kävin siellä koko ajan. Toiseen taloon, viskaalille, minua pyydettiin tulemaan hänen tytärtään katsomaan. Kieltäydyin menemästä, minkä vuoksi pian keksittiin se temppu, että minut eräänä iltana pyydettiin teelle taloon. Sitten kävin siellä jonkun kerran, mutta lakkasin, kun käyntini olivat tehottomat; tämä selitettiin siten, että olin suuttunut jostakin. Edellä mainitun vaimon (kierettiläisen) tauti tahdottiin kaikin mokomin johtaa noitumisesta, kun hänellä Kieretisaä oli ollut monta kosijaa, mutta oli mennyt vaimoksi Kuolan miehelle; ainoastaan yksi — kaznatshein [= "räntmästarin", rahastonhoitajan] rouva — oli samaa mieltä kuin minä, että tauti johtui kovasta vilustumisesta. Mutta olihan minulla niin lämmin koko matkalla tänne, sanoi nuori vaimo, mitenkä siis saatoin vilustua?
Asuinolot ikävät: kaksi huonetta, joissa lapset alituisesti juoksentelevat; sitä paitsi koko talon väki siellä juo teetänsä kaksi kertaa päivässä. Kello 9 tai 10 saa ensi kerran teetä, kello 1-3 päivällistä, kello 6-8 toisen kerran teetä, 8-10 illallista; — kahvia varojen ja tilaisuuden mukaan. — Meidän ensimäistä varastoamme emäntä nautitsi ja tarjoili, kunnes se loppui, eikä täältä tätä nykyä saa kahvia. Kuten muissakin pikkukaupungeissa ihmiset täälläkin elävät epäsovussa: gorodnitshij, munkki, vanhempi sosjedateli ja postinhoitaja muodostavat yhden seurapiirin; ispravnikka, tamozhnik, utshiteli, sudja [= maalais-poliisipäällikkö, tullinhoitaja, opettaja, tuomari] j.n.e. toisen. — Paras mies tuntuu ispravnikka olevan. Tohtori ylpeä? Gorodnitshij kopea. — Muuan sudjan sihteeri joutui arestiin ja alennettiin pisateliksi [kirjuriksi].
41.
[Päiväkirjasta.]
Kildin, 2 p:nä huhtikuuta [1842].
[Kuola, huhtikuussa 1842].
Kildin kahden peninkulman päässä Kuolasta. — Sama kieli kuin Maaselässä, Lävoserossa, Semiostrovissa. Notoserossa, Synjelissä [toisinaan: Syngel. Genetz'illä: Songel (lapiksi: Sunjel)], Muotkassa, Petsingassa, Paatsjoella on eri murre. — Sijaitsee ylänteiden välillä. Noin 10, 12, 15 perhekuntaa, joista viisi asuu puutuvissa; näissä on kussakin erityinen koppi oli karsina kattiloita sekä juomavettä varten. [Tästä eteenpäin nähtävästi Kuolassa kirjoitettu, ehkä eri kerroilla.] Tämän erottaa hirsi lattiasta, jona on hirsipalkkeja, mutta karsinassa ei ole lattiaa, 2, 3, 4 ikkunaa, matalat penkit, niin että selkä kärsii pahanpäiväisesti, kun niillä istuu. — Yöllä tuli sana, että kuvernööri aikoi tulla Kuolaan, minkä vuoksi Kildinin porot oli lähetettävä vastaan Kiitsaan. Toisilla vietiin kuolalaisten väkeä ja kalanpyydyksiä merelle, kun Kuolanlahti, mikä harvoin tapahtuu, maaliskuun keskivaiheilla sai päähänsä jäätyä. — Ainoastaan lapsia jätettiin kotia, minkä vuoksi palasimme. Parista kolmesta kalasta meiltä vaadittiin maksua rupla, ja kuitenkin meidän leivästä jäi heille vähän tähteitä. Ensin meidän oli vaikea saada yömajaa, mikä osaksi johtui siitä, että paljo kuolalaisia kalastajia oli majoittaunut mökkeihin. — Matka Kuolasta tapahtui siten, että joki jäi vasemmalle. — Oli silloin jo pimeä tuntureilla, kun poroni, joka kulki takimaisena, läksi toiseen suuntaan kulkemaan. Vasta hyvän ajan päästä huomasin sen. Suurta hätää minulla ei ollut, sillä yö ei ollut kylmä, ja joka tapauksessa minun olisi pitänyt osata joelle. Kuitenkin huusin, ja toiset, jotka olivat kuulleet huutoni, olivat pysähtyneet. He sanoivat vastanneensakkin, mutta vastatuulelta en ollut kuullut mitään, vaan luulin olevani yksikseni hylättynä, ehkäpä koko yöksi, sillä vaikka he olisivatkin alkaneet minua etsiä, ei jälkiä olisi näkynyt tuntureilla, missä mättäät ja muut paikat olivat paljaat ja missä muissa paikoin oli kova hanki. Päälle päätteeksi satoi lunta. — Jos tämä olisi sattunut esim. Synjelin ja Kuolan välillä, niin hätäni kenties olisi ollut suurempi, mutta nyt nousin ylös pulkasta, käänsin poron ja koetin, pitäen sen turpaa maata vasten, johtaa sitä takaisin siihen paikkaan, mistä se oli poikennut pois — niin hyvin kuin tämä pimeässä ja kovalla tunturilla saattoi tapahtua. Viimein se onnistuikin, ja saatuani poron oikealle tielle, pääsin helposti toisten luo. Nämä olivat odottaneet ja huudoilla ilmaisseet, missä olivat, vaikka siitä en mitään tietänyt, kun en ollut kuullut huutoa.
Kaikki kildinalaiset, paitsi lapset, puhuvat venättäkin ja kuolalaisten vakuutuksien mukaan muutamat niin hyvin, ettei heitä voi erottaa synnynnäisistä venäläisistä, — mikä ei ole kummallista, kun näitä pitkin talvea melkein joka päivä tapaa Kuolassa. — Muuan henkilö, joka oli oleskellut syrjäänien parissa, sanoi näiden ulkoapäin olevan suuresti lappalaisten näköisiä, mutta että samojeedit ulkomuodoltaan muistuttavat inkeriläisiä talonpoikia, — muita suomalaisia hän ei ollut nähnyt. — Inarin murre tuntuu kaikista muista olevan omintakeisinta, kun näet ne Venäjän lappalaismurteet, joita tähän asti olemme kuulleet, lähentelevät norjalaista murretta ja Utsjoen lappia. — Sen verta on varmaa, että jos olisi — — — [Jäänyt kesken.]
Tinaamattomat kupari- jopa rautakattilatkin.
Lakkiaan lappalainen usein pitää riippumassa niskassa, pakkasellakin.
Syngelistä oli muuan vaimokin liittynyt matkaseurueeseen vieden lasta Kuolaan ristittäväksi. Ilman mitään "pidätysporoa" hän lapsi sylissä ajoi jyrkimmistäkin mäistä sangen hyvin alas.
Kamala kortteeri Kuolassa. Meillä on kaksi kamaria, joista toista lämmitetään. Kaksi poikanulikkaa juoksentelee alinomaa sisällä hypistellen kaikkea, mitä käsiinsä saavat; heidän äitinsä puhuu ja huutaa niin, että korvia todella pakottaa. Viidestä naulasta kahvia lienemme juoneet viisitoista kertaa, eikä toista ole Kuolassa ostettavissa, niin että nyt olemme vallan ilman. — Talonväen tavaroita on sangen paljo meidän huoneessa, jota sen tähden alati käytetään varastohuoneena. — Joka päivä täytyy heidän kanssaan riidellä pellin sulkemisesta, ja kuitenkin he sen sulkevat niin että saa häkää. Kylminä aikoina saa aamuisin kauan aikaa kärsiä vilua, sillä joskus ei tehdä valkeata ennen kello 10:tä tai 11:ta. Samoin harvoin saa teetä kello 8, vaan se välistä lykkäytyy kello 11:en.
Kuola on pieni kaupunki vähän ylempänä Kuolan- ja Tuulomajokien yhtymäpaikkaa. Europan-Venäjän pohjoisin kaupunki? Nauriita kasvaa suuria, ja perunoita on muutamilla kananmunaa suurempia (ispravnikalla) — muuta vihantaa ei ole, heiniä vaan joen rannoilla. Lehmiä, lampaita, koiria, joilla kuljetetaan vettä ja halkoja — usein suuret kuormat, mutta mies auttaa mäissä. — Ylt'ympäri vuoria, korkeita. — Vallassäädyn seurapiiri: tohtori, gorodnitshij, sudja, ispravnikka, sosjedateli (2), utshiteli, podporytshik [aliluutnantti], tamozhnik, strjäptshij [viskaali], ljesnik [metsäherra], kaznatshej, postinjohtaja. — Ensin, ankara tarkastus, mutta ei ollut muuta vaarallista tavaraa kuin aljettu sikarilaatikko. Sen vähäisen määrän väkevää, joka meillä vielä oli jäljellä viimeisellä kyytivalillä, annoimme nim. lappalaisten juoda — tai oikeammin, he piilottivat sen lumeen, sillä näyttivät pelänneen, että oli kielletty vatsassaankin viemästä viinaa Kuolaan. — Joka päivä kekkerit, aina seuraavana aamuna päänsärkyä. — Pelataan. — Päivälliset kello 3. Kalapiiraita 3-4 eri lajia. Lihaa, liemiruokia. Leivoksia. Pari tuntia pöydän ääressä. — Sitten sauna 3;sta kopeekasta. — Kahvia. Teetä. Liköörejä ja nalifkoja sekä viinaa ynnä lihaa tai kalapiirakkaa pöydällä illaksi. — Pelinimitykset helpot oppia. Kuitenkin välistä erehdyin pahasti, kuten esim. kerran saneessani, että minulla oli ruutupeli, vaikka olikin patapeli, minulla kun näet oli vaan 7 pataa ja yksi huono ruutu pakassa. Vaikka erehdys oli niin ilmeinen, ei minun sallittu sitä korjata, vaan täytyi antaa kolmet sakot, jotka sitten kuitenkin supistettiin yhteen ainoaan. Tämän johdosta strjäptshij luuli, etten enää ollut lääkärikäynneillä hänen tyttärensä luona, kun muka olin siitä suuttunut. — Totia ei tarjottu useimmissa paikoin, luultavasti rommin puutteen vuoksi. Tupakankin puute on ilmeinen. — Tohtori osasi latinaa ja vähän saksaakin, gorodnitshij saksaa, utshitel hyvin vähän kumpaakin; sitäpaitsi muuan merikapteeni puhui norjaa ja lisäksi Ilja Romanovitsh. — Minkä vuoksi olemme täällä. — Monet ovat vaivanneet minua parannuskäynneillä. Toisten luona olen käynyt, toisten luona en.