"Älä siis sano: vähät siitä missä asustan. Sinulle näet on tärkeätä asustaa siellä, missä voit täyttää kaikki velvollisuutesi, ja eräs näistä velvollisuuksista on kiintymys synnyinseutuusi. Maanmiehesi suojelivat sinua ollessasi lapsi; mieheksi vartuttuasi sinun tulee siis heitä rakastaa. Sinun tulee elää heidän parissaan tai ainakin sellaisessa paikassa, missä voit heitä hyödyttää mikäli voimasi yleensä sallivat ja josta voivat sinut noutaa, jos sinua joskus tarvitsevat. Onpa olemassa sellaisiakin tapauksia, jolloin mies voi hyödyttää kansalaisiaan enemmän ulkomailla ollen kuin kotimaassa. Silloin hänen tulee kuunnella ainoastaan intonsa ääntä ja nurkumatta kestää maanpakolaisuuttaan; sillä tämä maanpakolaisuuskin on hänen velvollisuuksiaan. Mutta sinä, hyvä Émile, jonka niskoille ei mikään laske näitä tuskallisia uhrauksen taakkoja, sinä, joka et ole valinnut tuota epäkiitollista tehtävää sanoa ihmisille totuutta, mennös elämään heidän pariinsa, ylläpidä ystävyyttä heidän kanssaan miellyttävän kanssakäymisen muodossa, ole heidän hyväntekijänsä, heidän esikuvansa. Sinun antamasi esimerkki on heitä hyödyttävä enemmän kuin kaikki meidän kirjamme, ja se hyvä, minkä näkevät sinun tekevän, on liikuttava heitä enemmän kuin kaikki meidän turhat puheemme."
"En siltä kehota sinua asettumaan suuriin kaupunkeihin. Päinvastoin eräs niitä esimerkkejä, jotka hyvien tulee antaa muille, on patriarkaalinen ja maalaiselämä, tuo alkuperäinen, rauhallisin ja luonnollisin elinmuoto, joka on kaikkien miellyttävin sille, jonka sydän on turmeltumaton. Onnellinen on se maa, nuori ystäväni, missä ei tarvitse mennä etsimään rauhaa erämaahan! Mutta missä on tämä maa? Hyvän tekevä mies saattaa varsin puutteellisesti tyydyttää pyrintöjään kaupungeissa, joissa hän voi osottaa intoaan melkein vaan juonittelijoiden ja veijarien suhteen. Se, että kaupunkeihin otetaan vastaan tyhjäntoimittajia, jotka tulevat sinne etsimään onneansa, lopullisesti saattaa maan tyhjäksi asujaimista, ja kuitenkin olisi maaseutu jälleen saatettava asutuksi kaupunkien kustannuksella. Kaikki ne ihmiset, jotka vetäytyvät pois suuresta yhteiskunnasta, tuottavat hyötyä juuri senkautta, että vetäytyvät pois, koska kaikki yhteiskunnan paheet johtuvat siitä, että sen asukkaat ovat liian tiheään sullottuina. He tuottavat hyötyä vielä sitenkin, että voivat erämaihin palauttaa elämää, viljelystä ja rakkauden ihmisen alkuperäiseen tilaan. Hellyn ajatellessani kuinka paljon hyviätekoja Émile ja Sophie yksinkertaisesta tyyssijastaan voivat levittää ympärilleen, kuinka paljon he voivat vilkastuttaa maaseutua ja jälleen elvyttää onnettoman maalaisväestön sammunutta intoa. Luulen jo näkeväni miten kansa lisääntyy, maa muuttuu hedelmälliseksi, maa saapi uuden korupuvun, miten lisääntyvä kansanpaljous ja yltäkylläisyys muuttavat työnteon juhlaksi, ja luulen kuulevani ilohuutojen ja siunausten kohoavan keskeltä maalaisleikkejä tuon rakastettavan pariskunnan ympärillä, joka niitä elähyttää. Pidetään kultakautta mielikuvituksen harhaluomana, ja sellainen se on aina oleva sen mielestä, jonka sydän ja aisti ovat turmeltuneet. Eipä sitä edes kaihota, koska tämä kaiho aina on turha. Mitä tulisi siis tehdä, jotta se jälleen heräisi? Yksi ainoa seikka, joka kuitenkin on mahdoton: sitä pitäisi rakastaa."
"Se näyttääkin jo jälleen virkoavan Sophien asunnon ympärillä. Teidän molempien tarvitsee ainoastaan päättää se, minkä hänen arvoisat vanhempansa ovat alkaneet. Mutta, rakas Émile, älköön niin suloinen elämä saattako sinua kammoksumaan vaivalloisia velvollisuuksia, jos sellaisia sinulle esiintyy. Muista, että roomalaiset siirtyivät auran luota konsulinvirastoon. Jos ruhtinas tai valtio kutsuu sinut isänmaan palvelukseen, niin jätä kaikki ja mene täyttämään kunniakasta kansalaistehtävääsi sillä paikalla, joka sinulle osotetaan. Jos tämä tehtävä cm sinulle rasittava, niin on olemassa kunniallinen ja varma keino siitä vapautua, nimittäin että täytät sen niin ankaran tunnollisesti, ettei sitä kauan uskota sinun huostaasi. Muuten ei sinun tarvitse pahasti pelätä sellaista vaikeata tehtävää; niin kauan kuin on elossa tämän vuosisadan miehiä, ei sinua tulla etsimään valtion palvelemista varten."
Minun ei ole sallittu kuvata Émilen paluuta Sophien luo ja heidän lempensä päätöstä tai oikeammin, sen aviollisen rakkauden alkua, joka heidät yhdistää toisiinsa, rakkauden, joka perustuu kunnioitukseen ja kestää yhtä kauan kuin elämä ja joka vielä lisäksi perustuu hyveisiin, jotka eivät haihdu kauneuden mukana, ja luonteiden sopusuhtaisuuteen, mikä saattaa yhdessäolon miellyttäväksi ja vanhuuteen asti jatkaa ensimäisen avioajan viehätystä. Kaikki nämä yksityisseikat voisivat kyllä huvittaa, mutta ne eivät hyödyttäisi ja tähän asti olen esittänyt vaan sellaisia huvittavia yksityisseikkoja, joiden olen luullut samalla tarjoavan hyötyä. Pitäisikö minun luopua tästä menettelytavasta tehtäväni lopulla? Ei suinkaan; lisäksi tunnen, että kynäni on väsähtänyt. Ollen liian heikko toimeenpanemaan näin laajoja tehtäviä, luopuisin tästäkin, ellei se olisi jo näin pitkälle edistynyt. Jotta se ei jäisi päättämättä, on parasta että lopetan.
Vihdoin näen valkenevan Émilen ihanimman päivän, joka samalla on minun onnellisin päiväni; näen huolenpitoni saavan paikkansa ja alan nauttia sen tuottamista hedelmistä. Tuo kelpo pari liittyy toinen toiseensa katkaisemattomin sitein, heidän huulensa lausuvat ja heidän sydämensä vahvistavat valat, jotka eivät ole turhia: nyt he ovat aviopuolisoja. Astuessaan ulos kirkosta he antavat muiden johtaa heitä; he eivät tiedä missä ovat, minne menevät, mitä heidän ympärillään tehdään. He eivät kuule, he vastaavat sekavia sanoja, heidän himmentyneet silmänsä eivät enää näe mitään. Oi, mikä hurmaus! Oi inhimillistä heikkoutta! Onnen tunne musertaa ihmisen; hän ei ole kyllin vahva sitä kestääkseen.
Ani harvat osaavat hääpäivänä sopivalla tavalla puhutella nuorta pariskuntaa. Toisten ylen vakava säädyllisyys on minusta yhtä epäluonteva kuin toisten kevyt loruileminen. Minä puolestani pitäisin soveliaana, että annettaisiin nuorten aviopuolisojen sulkeutua itseensä ja antautua mielenliikutuksen valtoihin, joka ei ole vailla viehätystä, sen sijaan, että niin sydämettömästi käännetään heidän huomionsa toisaalle joko ikävystyttämällä heitä väärällä säädyllisyydellä tai häiritsemällä heitä epäonnistuneilla sukkeluuksilla, jotka, jos toiste voisivatkin heitä huvittaa, aivan varmaan tuona päivänä ovat heille varsin vastenmieliset.
Näen, ettei kumpikaan nuorista ystävistäni, ollen suloisen hurmauksen valloissa, kuuntele ainoatakaan niistä puheista, joita heille pidetään. Minä, joka tahdon, että oikein nauttisimme jokaisesta elämämme päivästä, en suinkaan soisi, että he menettäisivät näin ihanaa päivää. Päinvastoin tahdon, että he täysin tuntisivat sen ihanuutta, että se heidät täysin hurmaisi. Vien heidät pois tuon tungettelevan joukon keskeltä, joka heitä kiusaa; vien heidät kävelemään syrjäteille ja palautan heidät heihin itseensä puhumalla heistä. En tahdo puhua yksistään heidän korvilleen, vaan myös heidän sydämilleen. Ja tiedän varsin hyvin, mikä on se ainoa seikka, jota he tuona päivänä voivat ajatella.
"Lapseni", sanon heille, tarttuen kummankin käteen, "siitä on kolme vuotta kun näin syntyvän sen voimakkaan ja puhtaan liekin, joka tänään aiheuttaa onnenne. Se on lakkaamatta kasvanut; huomaan teidän silmistänne, että se nyt on rajuimmillaan, nyt se ei enää voi muuta kuin ruveta heikkenemään." Lukijat, saatatte varsin hyvin kuvitella Émilen kiivastumista, hänen vakuutuksiaan ja Sophien ylenkatseellista ilmettä, kun hän irrottaa kätensä minun kädestäni, sekä niitä helliä lupauksia, jotka heidän katseistaan välkkyvät ja jotka vakuuttavat, että he tulevat ihailemaan toisiaan viimeiseen henkäykseensä asti. En heitä vastusta, vaan jatkan:
"Olen usein ajatellut, että jos voisi saada lemmenonnen jatkumaan koko avion ajan, niin muuttaisi maailman paratiisiksi. Mutta tähän asti ei tällaista vielä ole nähty. Mutta ellei tuollainen onnen jatkuminen ole vallan mahdoton, olette te molemmat sen arvoiset, että tarjoatte esimerkin, jota ette ole keltään muulta oppineet ja jota aniharvat aviopuolisot osaavat noudattaa. Tahdotteko, lapseni, että mainitsen teille keinon, jonka avulla luulen tätä seikkaa voitavan toteuttaa, ja jota luulen ainoaksi?"
He katselevat toinen toistaan hymyillen ja ilkkuvat minun yksinkertaisuuttani. Émile ei näytä ollenkaan välittävän minun keinostani, hän kun luulee Sophiella olevan paremman keinon, joka hänelle puolestaan täysin riittää. Sophie on samaa mieltä ja näyttää aivan yhtä luottavaiselta. Mutta huolimatta hänen ivallisesta ilmeestään luulen huomaavani hieman uteliaisuutta. Tutkistelen Émileä: hänen hehkuvat katseensa ahmivat hänen puolisonsa suloa; tämä on ainoa seikka, joka hänen mieltänsä kiinnittää; eikä hän ollenkaan välitä minun puheestani. Minä hymyilen vuorostani ajatellen: herätänpä pian tarkkaavaisuutesi.
Näiden salaisten sieluntilojen melkein huomaamaton ero viittaa hyvin luonteenomaiseen eroon, joka vallitsee molempien eri sukupuolien välillä ja joka kokonaan on vastainen yleisille ennakkoluuloille. Se ilmenee siinä, että miehet yleensä ovat vähemmän uskollisia kuin naiset ja että he pikemmin kyllästyvät onnelliseen rakkauteen kuin naiset. Nainen aavistaa jo kaukaa miehen epävakavuutta ja on siitä levoton; tämä seikka myös saattaa naisen mustasukkaisemmaksi. Kun miehen tunteet alkavat laimentua ja kun vaimon on pakko, pidättääkseen häntä, omistaa hänelle kaikki ne huolenpidot ja huomaavaisuudet, jotka hän ennen hänelle omisti häntä miellyttääksensä, niin vaimo itkee ja nöyrtyy vuorostaan, mutta tämä harvoin saavuttaa saman menestyksen kuin ennen. Kiintymys ja huomaavaisuus voittavat sydämiä, mutta ne eivät niitä jälleen valloita. Palaan aviorakkauden kylmenemistä vastaan ehdottamaani varokeinoon.
"Se on yksinkertainen ja helppo", jatkan. "Se on siinä, että
aviopuolisot yhä edelleen ovat rakastavia." "Totta tosiaan", sanoo
Émile nauraen salaisuuttani, "eipä tuo keino ole oleva meille tukala."
"Tukalampi sinulle, joka tuota väität, kuin mitä kenties ajatteletkaan.
Sallikaa minun, pyydän, lähemmin selvitellä tätä asiaa."
"Ne siteet, jotka nivotaan liian kireälle, murtuvat. Näin on aviositeidenkin laita, jos ne tahdotaan solmia vahvemmiksi kuin mitä niiden tulee olla. Se uskollisuus, johon avioliitto velvottaa molemmat puolisot on pyhin kaikista oikeuksista, mutta se valta jonka se myöntää kummallekin toiseen nähden, on liikaa. Pakko ja rakkaus sopivat huonosti yhteen, eikä lemmeniloa voida väkisin saavuttaa. Älä punastu, Sophie, äläkä ajattele pakoon lähtemistä. Herra minua estäköön tahtomasta loukata kainouttasi; mutta tässä on kysymys koko elämäsi kohtalosta. Näin suuren tarkoituksen vuoksi voit kärsiä puolison ja isän välillä liikkuvaa keskustelua, jota et muuten voisi sietää."
"Kyllästymistä ei aiheuta niin suuressa määrin omistus kuin riippuvaisuus, ja siitä johtuu että kiintymys rakastajattareen kestää paljon kauemmin kuin kiintymys puolisoon. Miten onkaan voitu saattaa velvollisuudeksi mitä hellimmät hyväilyt ja oikeudeksi viehkeimmät lemmen osotukset? Ainoastaan molemminpuolinen halu perustaa oikeuden, luonto ei muuta oikeutta tunne. Laki saattaa rajoittaa tätä oikeutta, mutta se ei voi sitä kukistaa. Lemmenhurmaus on niin suloinen itsessään; tuleeko sen ikävästä pakollisuudesta ammentaa sitä voimaa, jota se muka ei voisi saada omasta viehätyksestään! Näin ei suinkaan pidä olla, lapseni; aviossa sydämet ovat sidotut, mutta ruumiillisuus ei ole orjuutettu. Te olette velkapäät olemaan toisillenne uskolliset, mutta ette ole velvolliset toisillenne osottamaan kohteliasta huomaavaisuutta ja alttiutta. Kumpikin teistä on toisen oma; mutta kummankaan ei pidä olla toisen oma muuta kuin siinä määrin kuin itse tahtoo."
"Jos siis on totta, rakas Émile, että tahdot pysyä vaimosi rakastajana ja että hän aina tahtoo olla sinun valtijattaresi ja samalla oma valtijattarensa, niin ollos onnellinen, mutta samalla kunnioitettava rakastaja. Vastaanota kaikki rakkaudelta, vaatimatta mitään velvollisuutena, älköötkä pienimmätkään suosiot koskaan olko oikeuksiasi, vaan armonosotteita. Tiedän, että kainous karttaa ilmeisiä tunnustuksia ja vaatii, että se on voitettava. Mutta saattaakohan rakastaja, jos hänellä on hienotunteisuutta ja jos hän todella rakastaa, erehtyä salaisen tahdon suhteen? Tokko hän jää epätietoiseksi siitä, minkä sydän ja silmät myöntävät, vaikka suu teeskentelee sitä kieltävänsä? Olkoon kummallakin, joka aina on oman persoonansa ja hyväilyjensä valtias, oikeus jaella niitä toiselle ainoastaan mielensä mukaan. Muistakaa aina, ettei edes avioliitossa nautinto ole oikeutettu muulloin kuin silloin kuin halu on molemmille yhteinen. Älkää pelätkö, lapseni, että tämä laki teidät erottaisi toisistanne; se on päinvastoin saattava teidät molemmat halukkaammiksi toisianne miellyttämään ja on ehkäisevä kyllästymistä. Kun pysytte toisillenne uskollisina, on luonto ja rakkaus lähentävä teidät tarpeeksi toisiinne."
Kuullessaan näitä ja tämän kaltaisia puheita Émile suuttuu ja vastustelee minua jyrkästi. Sophie on häpeissään, pitää viuhkaansa silmiensä edessä, eikä sano mitään. Tyytymättömämpi näistä molemmista ei kenties kuitenkaan ole se, joka enemmän valittaa. Minä vaan en hellitä, vaan jatkan armottomasti. Saatan Émilen punastumaan hienotunteisuuden puutteensa johdosta ja takaan, että Sophie puolestaan on suostuva sopimukseen. Kehotan häntä lausumaan tästä mielipiteensä, ja on luonnollista, ettei hän syytä minua valheellisuudesta. Émile kyselee levottomin katsein mitä hänen nuoren puolisonsa silmät ilmaisevat. Huolimatta niiden ilmaisemasta hämmennystilasta hän näkee niissä kuvastuvan levotonta intohimoisuutta, joka rauhoittaa hänet hänen avomielisyytensä suhteen. Émile heittäytyy hänen jalkojensa juureen, suutelee kiihkeästi hänen ojentamaansa kättä ja vannoo, että hän, lukuunottamatta annettua uskollisuudenlupausta, luopuu jokaisesta muusta oikeudesta häneen nähden. "Ollos", sanoo hän hänelle, "rakas puoliso, nautintojeni valtiatar, samoin kuin olet elämäni ja kohtaloni valtiatar. Vaikkapa ankaruutesi riistäisi minulta hengen, niin luovutan sinulle rakkaimmat oikeuteni. En tahdo vastaanottaa mitään suosiollisuudeltasi; tahdon saada kaiken suorastaan sydämeltäsi."
Hyvä Émile, rauhoitu! Sophie on itse liian jalomielinen, antaakseen sinun kuolla jalomielisyytesi uhrina.
Illalla, erotessani heistä, sanon heille niin vakavalla äänellä kuin suinkin: "Muistakaa molemmat, että olette vapaat ja ettei teihin nähden voi olla kysymystä aviovelvollisuuksien täyttämisestä. Uskokaa minua älkääkä antako väärien luulojen viedä itseänne harhaan. Émile, tahdotko tulla kanssani?" Sophie suostuu tähän. Émile on raivoissaan ja tahtoisi minua lyödä. "Entä te Sophie, mitä te sanotte? Tuleeko minun viedä hänet luotanne?" Tuo naisparka valhettelee ja myöntyy punastuen. Mikä viehättävä ja suloinen valhe, joka on arvokkaampi kuin itse totuus!
Seuraavana päivänä … saavutetun onnellisuuden kuva ei enää tuota ihmisille iloa; paheen tuottama turmelus on yhtä suuressa määrin pilannut heidän makunsa kuin sydämensä. He eivät enää kykene tuntemaan mikä on liikuttavaa eivätkä näkemään mikä on rakastettavaa. Te, jotka kuvataksenne lemmenhurmausta ette voi kuvitella muuta kuin onnellisia rakastavia, jotka venyvät hekuman helmassa, oi kuinka kuvauksenne ovat epätäydelliset! Te käsitätte ainoastaan raaemman puolen; lemmenhurmauksen viehkein tenho on teille tuntematon. Kukapa teistä ei olisi nähnyt kahden vastanaineen, jotka mitä suotuisimmissa oloissa ovat solmineet liittonsa, astuvan ulos morsiushuoneesta ja kantavan raukeissa ja siveissä katseissaan niiden suloisten nautintojen hurmausta, joita ovat kokeneet, sekä lisäksi viattomuuden aiheuttamaa varmuutta sekä sitä järkähtämätöntä tietoisuutta, että ovat viettävät yhdessä lopun elämäänsä! Siinä viehättävin näky, joka saattaa tarjoutua ihmiselle; siinä todellinen lemmenhurmauksen kuva! Olette nähneet sen moneen monituiseen kertaan, sitä tuntematta; kovettuneet sydämenne eivät enää kykene rakastamaan. Sophie onnellisena ja levollisena viettää päivänsä hellän äitinsä sylissä; se on hyvin miellyttävä lepo, sittenkuin on yönsä levännyt puolison sylissä.
Sitä seuraavana päivänä huomaan jo jonkunmoisen olojen muutoksen. Émile näyttää hieman tyytymättömältä; mutta tämän teennäisen mielialan alla huomaan hänessä niin hellää alttiutta jopa niin nöyrää alistumista, etten hänen tilastaan pelkää mitään ikäviä seurauksia. Sophie taas on iloisempi kuin edellisenä iltana; näen tyytyväisyyden säteilevän hänen silmissään. Émilen seurassa hän on hurmaava. Tuntuu siltä kuin Sophie vallan hänen pyyteitään kiihottaisi, mikä vaan lisää hänen kärsimättömyyttään.
Joskohta tämä muutos on jotenkin huomaamaton, ei se minulta jää havaitsematta. Tulen levottomaksi ja kysyn Émileltä kahden kesken syytä siihen; hän kertoo minulle, että hänen suureksi mielipahakseen ja huolimatta kehotuksistaan, on täytynyt nukkua edellinen yö eri vuoteessa. Tuo jäntevä valtiatar on kiirehtinyt käyttämään hyväkseen oikeuttaan. Heidän välillään syntyy selityksiä. Émile purkautuu katkeriin valituksiin, Sophie taas on leikkisä. Mutta kun hän lopulta huomaa, että Émile todenteolla on suuttuva, luo hän häneen katseen, joka on täynnä lempeyttä ja rakkautta, ja puristaen kättäni hän lausuu tämän ainoan sanan, mutta tekee sen sydämeen tunkevalla äänellä: tuo kiittämätön! Émile on niin ymmällään, ettei hän saata käsittää tämän sanan merkitystä. Mutta minä sen käsitän, käsken Émilen poistua ja puhun nyt kahden kesken Sophien kanssa. "Ymmärrän kyllä", sanon hänelle, "mikä on aiheuttanut tämän päähänpistosi. Eipä saata olla suurempaa hienotunteisuutta, mutta eipä myöskään saata sitä sopimattomammin osottaa kuin mitä sinä nyt olet tehnyt. Rauhoitu, rakas Sophie. Sillä olen antanut sinulle miehen; älä siis epäröi häntä miehenä kohdella. Hän on lahjoittanut sinulle turmelemattoman nuoruutensa, hän ei sitä ole kellekään muulle jaellut ja on kauan säilyttävä sitä sinulle."
"Tahdonpa sinulle, rakas lapsi, selvitellä ne mielipiteeni, jotka sinulle esitin toissapäivänä keskustellessamme. Ehkä luulit minun neuvovan hillitsemään nautintoanne ainoastaan sen vuoksi, että niitä kestäisi kauemmin. Oi Sophie! tarkoitukseni oli toinen ja se oli enemmän huolenpitoni arvoinen. Tullessaan puolisoksesi Émile on samalla tullut valtiaaksesi; sinun velvollisuutesi on totella, niin on luonto säätänyt. Mutta kun vaimo on sinun kaltaisesi, Sophie, on kuitenkin hyvä, että hän ohjaa miestään; tämäkin on luonnonlaki. Ja antaakseni sinulle yhtä suuren vaikutusvallan hänen sydämeensä, kuin minkä hänen sukupuolensa hänelle antaa sinun persoonaasi nähden, olen saattanut sinut hänen aistillisen nautintonsa määrääjäksi. Tämä on tuottava sinulle tuskallista itsekieltämystä, mutta olet hillitsevä häntä, jos voit hillitä itsesi. Ja se, mikä on tapahtunut, todistaa minulle, ettei tämä vaikea taito käy yli voimiesi. Olet kauan hallitseva rakkauden avulla, jos suosiosi on harvoin tapahtuva ja arvokas, jos osaat saada hänet tunnustamaan sen arvon. Jos tahdot nähdä miehesi alati jalkojesi juuressa, niin pidä häntä alati jonkun matkan päässä persoonastasi. Mutta olkoon ankaruutesi sävyisä, älköönkä se olko oikullinen. Osottaudu pidättyväksi, mutta älä siltä itsepäiseksi. Varo, ettei hän rupea epäilemään rakkauttasi, kun harvoin antaudut hänen rakkautensa alaiseksi. Herätä hänessä rakkaudentunteita suosiollasi ja saata hänet kunnioittamaan kieltäymystäsi, menettele siten, että hän kunnioittaa vaimonsa siveyttä, ilman että hänellä on syytä valittaa hänen kylmäkiskoisuuttaan."
"Siten, lapseni, on hän sinuun luottava ja on kuunteleva neuvojasi, on kysyvä mielipidettäsi omissa asioissaan, mitään ratkaisematta ilman että on neuvotellut kanssasi. Siten voit palauttaa hänet järkiinsä, jos hän hairahtuu, lempeällä kehottelulla jälleen johtaa hänet oikealle tielle, siten voit osottautua rakastettavaksi, häntä hyödyttääksesi, käyttää keikailua hyveen palveluksessa ja rakkautta järjen eduksi."
"Älä kuitenkaan luule, että edes tämäkään taito aina voisi sinua hyödyttää. Mihin varokeinoihin ryhtynemmekin, niin nautinto kuluttaa mielihyvän tunteen, ennen kaikkea se kuluttaa rakkauden. Mutta kun rakkautta on kestänyt kauan, niin miellyttävä tottumus täyttää sen jättämän tyhjyyden, ja luottamuksen viehkeys astuu intohimon hurmauksen sijaan. Lapset solmivat vanhempiensa välille yhtä suloiset ja usein vahvemmatkin siteet kuin itse rakkaus. Kun lakkaat olemasta Émilen lemmitty, olet oleva hänen vaimonsa ja ystävättärensä; olet oleva hänen lastensa äiti. Silloin tulee sinun entisen pidättäymisesi asemesta antaa välillänne vallita mitä läheisimmän tuttavallisuuden; silloin on luopuminen eri vuoteista, kieltäytymisestä, oikuista. Sinun tulee siihen määrin muuttua hänen toiseksi puolekseen, ettei hän enää voi tulla toimeen ilman sinua, ja että hän, heti kun sinut hylkää, tuntee olevansa kaukana poissa itsestään. Sinä, joka niin hyvin saatoit kotoisen elämän sulouden vallitsemaan synnyinkodissasi, tee se samoin vallitsevaksi teidänkin elämässänne. Jokainen mies, joka viihtyy kodissaan, rakastaa vaimoaan. Muista, että olet onnellinen aviovaimo, jos miehesi tuntee itsensä onnelliseksi kotonaan."
"Mitä nykyhetkeen tulee, niin älä ole niin ankara lemmityllesi. Hän on ansainnut suurempaa ystävällisyyttä ja loukkautuisi varovaisuudestasi. Älä säästä hänen terveyttään ylenmäärin hänen onnensa kustannuksella, ja nauti myös sinä onnestasi. Ei pidä odottaa kyllästymistä, mutta ei myöskään tukahuttaa halua. Ei pidä kieltäytyä kieltäymyksen vuoksi, vaan sentähden että se, minkä myöntää, saisi suuremman arvon."
Kun täten olen palauttanut sovun heidän välilleen, sanon Sophien läsnäollessa hänen nuorelle puolisolleen: "Sitä iestä, jonka on ottanut hartioilleen, tulee kantaa. Saata itsesi ansaitsemaan sitä, että se sinulle tehdään kevyeksi. Ennen kaikkea tulee sinun uhrata sulottarille, äläkä luule, että juropäisyydellä teet itsesi rakastettavammaksi. Eihän ole vaikeata palauttaa rauhaa, ja kukin voi helposti huomata, millä tavoin se on palautettavissa." Rauhansopimus vahvistetaan suudelmalla; senjälkeen sanon oppilaalleni: "Rakas Émile, ihminen tarvitsee koko ikänsä neuvoja ja ohjausta. Olen koettanut parastani tähän asti täyttääkseni tämän velvollisuuden teitä kohtaan. Tähän päättyy minun pitkä tehtäväni; nyt alkaa toisen tehtävä. Luovun tänään siitä ohjausvallasta, jonka olet minulle uskonut; tuossa on tuleva ohjaajasi."
Vähitellen ensimäinen hurmaus tyyntyy ja he saavat rauhassa nauttia uuden tilansa tarjoamaa viehätystä. Oi te onnelliset rakastavat, te kelpo puolisot! Jotta voisi osottaa heidän hyveilleen niille tulevaa kunniaa ja kuvata heidän onneansa, pitäisi kirjoittaa heidän elämänsä historia. Monasti, kun tarkastan sitä työtä, jonka heihin nähden olen toteuttanut, tunnen itseni ihastuksen valtaamaksi, joka panee sydämeni sykkimään! Monasti puristan heidän yhdistyneitä käsiään, siunaten kaitselmusta ja päästäen hehkuvia huokauksia. Kuinka monta suudelmaa painan noille yhteen liittyneille käsille! Kuinka usein he tuntevatkaan, että ilokyyneleeni niitä kostuttavat! He puolestaan heltyvät tuntien samaa iloa kuin minä. Heidän kunnianarvoiset vanhempansa nauttivat vielä kerran nuoruudesta, nähdessään lastensa nuoruuden; he alkavat, niin sanoakseni, uudelleen elää lapsissaan tai oikeammin sanoen, he tuntevat ensi kerran elämän arvon. He kiroavat entisiä rikkauksiaan, jotka estivät heitä, heidän ollessa samassa iässä, nauttimasta yhtä suloista onnea. Jos yleensä maan päällä on onnea, niin se on löydettävissä siitä tyyssijasta, jossa me elämme.
Muutaman kuukauden kuluttua Émile eräänä aamuna astuu huoneeseeni ja sanoo minulle minua syleillen: "Opettajani, onnitelkaa lastanne; hän toivoo pian saavansa nauttia isäniloja. Oi kuinka suurta huolta ja intoa meiltä siiloin vaaditaan ja kuinka suuresti silloin kaipaamme neuvojanne. Jumala minua estäköön antamasta teille kasvatettavaksi poikaa, kun jo olette kasvattanut hänen isänsä! Jumala estäköön toista kuin minua täyttämästä niin pyhää ja mieluista velvollisuutta, vaikkapa minun onnistuisikin valita yhtä onnellisesti, kuin mitä minun suhteeni on valittu. Mutta pysykää edelleen nuorten opettajien opettajana. Neuvokaa meitä, ohjatkaa meitä; me olemme olevat ohjauksellenne alttiit. Koko elinaikani olen tarvitseva teidän apuanne. Tarvitsen sitä enemmän kuin koskaan nyt, kun miehen-tehtäväni alkavat. Te olette täyttänyt tehtävänne. Ohjatkaa minua, että voisin noudattaa teidän esimerkkiänne, ja levätkää, sillä onhan teidän jo aika levätä."
VIITESELITYKSET:
[1] Rouva de Chenoncaux'ta. Suoment. huom.
[2] Ensi vuosina tapahtuva kasvatus on tärkein; ja tämä ensimäinen kasvatus kieltämättä on naisten suoritettava. Jos Luoja olisi tahtonut sitä miesten tehtäväksi, hän olisi antanut heille maitoa lasten ravitsemista varten. Puhukaa siis kasvatusopillisissa tutkimuksissanne etupäässä naisille, sillä ensinnäkin heillä on parempi tilaisuus valvoa lasten kasvatusta lähempää kuin miehillä ja heillä on suurempi vaikutusvalta lapsiin nähden, ja lisäksi kasvatuksen hyvät tulokset heille ovat monta vertaa tärkeämmät, kun näet useimmat lesket ovat melkein lastensa mielivallan alaisina, jolloin nämä antavat heidän tuntuvalla tavalla — joko miellyttävällä tai vastenmielisellä — kokea saamansa kasvatuksen vaikutuksia, Lait, jotka aina niin paljon pitävät huolta ihmisten omaisuudesta ja niin vähän itse ihmisistä, niiden tarkoituksena kun on turvallisuuden ylläpitäminen, eikä hyveen edistäminen, eivät anna äideille tarpeeksi valtaa. Ja kuitenkin äitiys on jotakin paljon vahvempaa kuin isyys; äitien velvollisuudet ovat vaivalloisemmat: heidän huolenpitonsa on tärkeämpi perheen hyvän järjestyksen ylläpitämiselle; yleensä he ovat enemmän kiintyneet lapsiin. On olemassa asianhaaroja, joiden nojalla voi jossakin määrin puolustaa poikaa, joka ei isälleen osota hänelle tulevaa kunnioitusta; mutta jos minkä olosuhteiden vallitessa tahansa lapsi olisi kyllin luonnoton sitä kieltämään äidiltänsä, häneltä, joka on kantanut häntä kohdussaan, ravinnut häntä maidollaan, ja joka monina vuosina on unhottanut itsensä yksinomaan pitäessään huolta lapsestaan, niin kiireisesti pitäisi hankkia pois maailmasta tällainen kurja olento, hirviönä, joka ei ansaitse nähdä päivän valoa. Äidit, näin sanotaan, hemmottelevat lapsiaan. Siinä he epäilemättä menettelevät väärin; mutta vähemmin väärin ehkä kuin te, jotka heidät turmelette. Äiti tahtoo että hänen lapsensa olisi onnellinen, ja onnellinen nykyhetkestä alkaen. Siinä hän on oikeassa; kun hän erehtyy keinojensa suhteen, tulee häntä opastaa. Isän kunnianhimo, saituus, liika ankaruus, väärä huolenpito, hänen huolimattomuutensa ja kovasydäminen välinpitämättömyytensä ovat sata kertaa turmiollisemmat lapsille kuin äidin sokea hellyys. Muuten minun on tekeminen selkoa siitä, mitä tarkoitan käsitteellä äiti, ja sen olen myöhemmin tekevä.
[3] Minulle vakuutetaan, että herra Formey on luullut minun tässä tahtoneen puhua omasta äidistäni, ja että hän sen on sanonut jossakin teoksessa. Tämä on julmaa pilantekoa joko herra Formeyn tai minun suhteeni.
(Heti Émilen ilmestyttyä Pariisissa v. 1762 julkaisi J. Neaulme siitä Haagissa tarkan kopion. Se herätti hollantilaisten vallanpitäjien paheksumisen, ja julkaisija oli vähällä saada ankaran rangaistuksen, mutta sai kuitenkin armahduksen sillä ehdolla, että heti julkaisisi uuden painoksen, joka "olisi puhdistettu kaikesta, mikä saattaisi herättää pahennusta". Hän kääntyi silloin Formeyn puoleen, joka jo 1763 oli julkaissut "Anti-Émilen", ja joka nyt suostui puhdistamaan itse Émile kirjaa. "Puhdistettu" painos ilmestyi pian ja sen nimenä oli: "Kristitty Émile, yleishyödyksi julkaissut M. Formey." Siinä tietysti oli tehty koko joukko muutoksia. Suoment. huom.)
[4] Ollen ulkomuodoltaan heidän kaltaisensa, mutta puhumisen taitoa sekä sen ilmaisemia käsitteitä vailla, hän olisi kykenemätön ilmaisemaan tarvitsevansa heidän apuansa, eikä hän millään muullakaan tavalla voisi heille sitä selvittää.
[5] Herra Formey vakuuttaa meille, ettei tahdota sanoa juuri tätä. Mutta tämä ajatus näyttää olevan tarkoin lausuttuna seuraavassa säkeessä, johon olen päättänyt vastata.
Ei luonto muuta oo, se uskokaa, kuin tapa vaan.
Herra Formey, joka ei tahdo tehdä kanssaihmisiään ylpeiksi, mittaa, vaatimattomasti kyllä, inhimillistä järkeä omien aivojensa mukaan.
[6] Tasavaltojen käymät sodat ovat tämän vuoksi julmemmat kuin yksinvaltojen. Mutta vaikka kuningasten sodat ovatkin maltillisia, niin heidän rauhansa on hirvittävä; on parempi olla heidän vihollisensa kuin heidän alamaisensa.
[7] On olemassa useissa kouluissa ja etenkin Pariisin yliopistossa opettajia, joista pidän, joita suuresti kunnioitan, ja joiden luulen olevan hyvin kykeneviä etevästi opettamaan nuorisoa, ellei heidän olisi pakko noudattaa voimassa olevaa opetustapaa. Kehotan yhtä heistä julkaisemaan suunnittelemansa parannusehdotuksen. Ehkäpä vihdoin viimeinkin ihmisissä herää halu parantaa vallitsevaa pahaa, kun huomaavat ettei se ole auttamaton.
[8] Tuscul. V. Merkitsee: olen päässyt valtiaaksesi, kohtalo ja olen sinulta sulkenut kaikki ovet, niin ettet voi päästä taokseni. Suoment. huom.
[9] Non. Marcell.
[10] Buffon, Hist. Nat. IV, s. 190 in — 12.
[11] Naisten ja lääkärien välistä omituista liittoa olen aina pitänyt Pariisin hullunkurisimpiin seikkoihin kuuluvana. Naisia lääkärit saavat kiittää maineestaan ja lääkärien avulla naiset toteuttavat haluamansa seikat. Tästä saattaa päättää mitä taitoa vaaditaan pariisilaiselta lääkäriltä, jotta hän tulisi kuuluisaksi.
[12] Manalan kuuluisimpia jokia. Suoment. huom.
[13] Kun lukee Plutarkoksen teoksista, miten sensori Cato, joka hallitsi Roomaa niin kunniakkaasti, itse kasvatti poikaansa kehdosta alkaen, jopa lisäksi niin huolellisesti, että hylkäsi kaikki toimensa ollakseen läsnä, kun imettäjä, s.o. äiti sitä kapaloitsi ja pesi; kun Suetonius kertoo, että Augustus tuo maailman valtias, maailman, jonka hän itse oli valloittanut ja jota itse hallitsi, itse opetti pojanpoikiaan kirjoittamaan ja uimaan ja perehdytti heidät tieteiden alkeisiin, ja että hän alati piti heitä luonaan, niin ei voi olla nauramatta noille menneiden aikojen pikkusieluille, jotka huvittelivat itseänsä moisilla lapsellisuuksilla; he olivat epäilemättä liian typerät voidakseen harrastaa meidän aikamme suurten miesten suuria asioita!
[14] "Arcadie" teoksensa esipuheessa kertoo kirjailija Bernardin de Saint-Pierre Rousseaun eräänä päivänä sanoneen hänelle: "Jos toimittaisin uuden painoksen teoksiani, keventäisin arvosteluni lääkäreistä. Ei ole yhtään säätyä, joka vaatisi niin perinpohjaisia opintoja kuin heidän säätynsä. Joka maassa tulevat he kuulumaan oppineimpiin ja sivistyneimpiin miehiin." Suoment. huom.
[15] Tässä seuraa muuan englantilaisista lähteistä noudettu esimerkki, jota en malta olla mainitsematta, se kun tarjoaa niin paljon aiheita ainettani koskeviin mietteisiin.
"Yksityishenkilö nimeltä Patrice Oneil, yntynyt v. 1647, on juuri äsken, v. 1760, mennyt seitsemännen kerran uusiin naimisiin. Hän palveli rakuunana Kaarle II:n hallituksen 17:ntenä vuotena, ja sitten eri sotaväenosastoissa aina vuoteen 1740, jolloin pyysi eron. Hän oli mukana kaikilla Wilhelm kuninkaan ja Marlboroughin herttuan sotaretkillä. Tämä mies ei koskaan ole juonut muuta kuin kaljaa; hän käytti aina ravintonaan kasviksia ja söi lihaa ainoastaan muutamissa perheensä keskuudessa toimeenpanemissaan aterioissa. Hänellä on aina ollut tapana nousta ja panna maata auringon mukana, elleivät hänen velvollisuutensa ole häntä siinä estäneet. Hän käy nyt 113:tta vuottaan, kuulee hyvin, voi hyvin ja astuu ilman sauvaa. Huolimatta korkeasta iästään hän ei pysy ainoatakaan hetkeä joutilaana, ja joka sunnuntai hän menee synnyinpitäjänsä kirkkoon lastensa, lastenlastensa ja lastenlastenlastensa seurassa."
[16] Vaimot syövät leipää, vihanneksia, maitoruokia; nartut ja naaraskissat niinikään; naarassudetkin syövät ruohoa. Niistä ne saavat kasvinesteitä maitoansa varten. Lopuksi olisi vielä tutkittava sellaisten eläinlajien maitoa, jotka yksinomaan voivat ravita itseään lihalla, jos sellaisia on olemassa, jota epäilen.
[17] Joskohta meitä ravitsevat ruokamehut ovat juoksevassa muodossa, niin täytyy niiden olla muodostuneita tiviistä ruoka-aineista. Työmies, joka ravinnokseen käyttäisi pelkkää lihalientä, riutuisi pian. Hän pysyisi paljon paremmin voimissaan juomalla maitoa, se kun näet happanee.
[18] Ne, jotka pitemmältä tahtovat punnita pytagoralaisen elintavan etuja ja haittoja voivat tutustua niihin tutkimuksiin, jotka tohtori Cocchi ja hänen vastustajansa tohtori Bianchi ovat tästä tärkeästä seikasta julaisseet.
[19] Kaupungeissa tukehdutetaan lapset pitämällä niitä huoneeseen suljettuina ja vaatteisiin käärittyinä. Niiden kasvattajien pitäisi tietää, ettei kylmä ilma suinkaan vahingoita, vaan että se päinvastoin vahvistaa niitä, ja että lämmin ilma niitä heikontaa, tuottaa niille kuumetta ja suorastaan tappaa ne.
[20] Sanon kehtoon, käyttääkseni tunnettua sanaa paremman puutteessa; muuten minulla näet on se varma vakaumus, ettei koskaan ole tarpeellista keinutellen tuudittaa lasta, vaan että tämä tapa sille usein on hyvin haitallinen.
[21] "Muinaiset perulaiset jättivät hyvin avaraan kapaloon käärittyjen lastensa käsivarret vapaiksi; päästettyään ne kapaloista panivat he ne vallan vapaina maahan kaivettuun ja liinavaatteella sisustettuun kuoppaan, johon lapsi upposi vyötäisiin asti; täten niillä oli käsivarret vapaina ja ne saattoivat liikuttaa päätään ja taivuttaa ruumistaan kaatumatta kumoon ja satuttamatta itseään. Niin pian kuin ne oppivat ottamaan ensi askeleensa, näytettiin niille nisää matkan päästä, ikäänkuin kiihokkeena astumaan. Neekerilapset ovat joskus paljoa väsyttävämmässä asennossa nisää imiessään. Ne takertuvat polvillaan ja säärillään äidin toiseen kylkeen ja puristavat sitä niin lujasti, että pysyvät siinä ilman äidin käsivarren apua. Ne pitävät käsillään kiinni nisästä ja imevät sitä lakkaamatta kaikessa mukavuudessa ja putoamatta, huolimatta äidin eri liikkeistä, joka sillävälin tekee työtä kuten muulloinkin. Nämä lapset alkavat kävellä toisella kuukaudellaan tai oikeammin ryömiä polvilla ja käsillä. Tämä harjotus tuottaa niille myöhemmin taidon juosta tässä asennossa pysyen melkein yhtä nopeasti kuin jos olisivat pystyssä jaloillaan." (Hist. Nat. IV, 120, s. 192.)
Näihin esimerkkeihin Buffon olisi voinut lisätä sen tosiseikan, että Englannissa tuo järjetön ja raaka tapa kapaloida lapsia päivä päivältä yhä enemmän katoaa. Vertaa myös La Loubère'n teosta: Matka Siamissa ja Le Beau'n teosta: Matka Kanadassa, y.m. Voisin täyttää kaksikymmentä sivua sitaateilla, jos olisi tarpeellista vahvistaa tätä kysymystä tosiseikoilla.
[22] Haju on kaikista aisteista se, joka lapsissa kehittyy viimeksi. Kahden tai kolmen vuoden ikään asti ne eivät näy kykenevän tuntemaan hyviä eivätkä pahoja hajuja. Ne ovat tässä suhteessa välinpitämättömät tai pikemmin tunnottomat, kuten useimmat eläimet.
[23] = kynnet, käpälät. Suoment. huom.
[24] Tämä ei ole poikkeuksetta totta; usein lapset, jotka alussa ovat olleet kaikkein hiljaisimmat, muuttuvat sitten kaikkein meluavimmiksi, kun ovat alkaneet kohottaa ääntänsä. Mutta jos minun tulisi syventyä kaikkiin näihin pikkuseikkoihin, en koskaan pääsisi loppuun. Jokainen arvostelukykyinen lukija kyllä huomaa että saman väärinkäytöksen aiheuttama liiottelu ja vika poistetaan samalla tavoin minun metodini mukaan. Pidän näitä kahta ohjesääntöä erottamattomina: aina tarpeeksi ja ei koskaan liiaksi. Jos edellistä hyvin noudatetaan, niin toisenkin noudattaminen siitä välttämättömästi johtuu.
[25] Ovid. Trist. I. 3. (Elää, eikä ole tietoinen omasta elämästään).
[26] Ei ole mitään naurettavampaa ja epävarmempaa kuin niiden henkilöiden astunta, joita lapsina on liiaksi pantu astumaan talutusnauhojen varassa. Tämäkin on noita huomautuksia, jotka ovat jokapäiväisiä sen tähden, että ovat oikeat, ja oikeat useassa merkityksessä.
[27] Noct. Attic. Lib. IX, cap. 8.
[28] On luonnollista, että puhun tässä järkevistä ihmisistä enkä yleensä kaikista.
[29] Tuo pieni poika, jonka näette tuossa — sanoi Themistokles ystävilleen — on Kreikan valtias; sillä hän hallitsee äitiänsä, hänen äitinsä hallitsee minua, minä hallitsen atenalaisia ja atenalaiset hallitsevat kreikkalaisia. Mitkä pienet johtajat tapaisikaan usein mitä suurimmissa valtioissa, jos ruhtinaasta asteittain astuttaisiin alas sitä ensimäistä kättä, joka panee valtiokoneiston liikkeelle!
[30] "Valtio-oikeuden periaatteissani" olen todistanut, ettei mikään yksityistahto pääse oikeuksiinsa yhteiskuntajärjestelmässä.
[31] Tulee huomata, että kuten mielipaha samoin joskus mielihyväkin usein on välttämätön. On siis oikeastaan yksi ainoa lasten haluama seikka, jota ei koskaan pidä tyydyttää, nimittäin se, että ne saavat toiset tottelemaan itseään. Siitä seuraa, että joka kerta kun ne jotakin pyytävät tulee etupäässä kiinnittää huomiotaan niiden pyynnön vaikuttimeen. Myöntäkää niille, mikäli mahdollista, kaikki, mikä voi tuottaa niille todellista mielihyvää, kieltäkää niiltä aina se, mitä ne pyytävät pelkästä oikullisuudesta tai halusta harjottaa itsevaltaisuutta.
[32] Voi olla varma siitä, että lapsi pitää oikkuna jokaista tahdonilmausta, joka on vastainen sen tahdolle, ja jonka järkevää syytä se ei käsitä. Eikä se huomaa mitään järkevää vaikutinta yhdelläkään seikalla, joka vastustaa sen omia oikkuja.
[33] Ei pidä koskaan kärsiä sitä, että lapsi loukkaa aikaihmisiä, palkollisia tai vertaisiaankaan. Jos se rohkenisi todenteolla lyödä palvelijaansa tai edes telottajaa, niin antakaa sen saada nämä iskut korkoineen takaisin ja tavalla, joka riistää siltä halun toiste tehdä samoin. Olen nähnyt varomattomien lastenhoitajattarien kiihottavan lapsen itsepäisyyttä, yllyttävän sitä lyömään, antavan sen lyödä heitä itseään ja sitten nauravan sen heikoille iskuille, ajattelematta että raivostunut pienokainen luuli antavansa murhaiskuja ja että se, joka lapsena tahtoo lyödä, suureksi vartuttuaan tahtoo tappaa.
[34] Senpä tähden useimmat lapset tahtovat ottaa takaisin antamansa esineen ja itkevät, jos ei sitä niille tahdota antaa. Näin ne eivät enää menettele, kun hyvin käsittävät mitä lahja merkitsee; mutta silloin ne eivät enää ole yhtä valmiita lahjaa antamaan.
[35] Jos ei tämä lupauksiensa pitämisen velvollisuus olisi juurtunut lapsen sydämeen hyödyllisyyden pakosta, sisäinen tunne, joka alkaa herätä, tekisi sen sille välttämättömäksi omantunnon lakina, kuten synnynnäinen taipumus ainakin, joka kehittyäkseen ainoastaan odottaa tarpeellisia tietoja. Tämä ensi piirre ei ole ihmiskäden painama, vaan sen on sydämiimme piirtänyt kaiken oikeuden Luoja. Lakkauttakaa alkuperäinen sopimusten laki ja sen synnyttämä velvollisuus, ja kaikki inhimillisessä yhteiskunnassa muuttuu horjuvaksi ja turhaksi. Ken pitää lupauksensa ainoastaan hyötynsä vuoksi, ei ole sen enempi sidottu, kuin jos ei olisi luvannut ollenkaan; tai enintään sen rikkomismahdollisuuden laita olisi sama kuin pelaajilla, jotka antavat vastapelaajalleen hiukan etumatkaa, salaten alussa taitonsa ainoastaan saavuttaakseen sopivana hetkenä sen käyttämisestä suuremman edun. Tämä näkökohta on erittäin tärkeä ja ansaitsee perinpohjaista tutkistelua. Sillä juuri tässä suhteessa ihminen alkaa muuttua itselleen ristiriitaiseksi.
[36] Tämä sattuu, kun syyllinen, jota syytetään pahasta teosta, kieltää sen tehneensä, sanoen itseänsä kunnialliseksi mieheksi. Silloin hän valhettelee sekä tosiseikkoihin että tarkotukseen nähden.
[37] Ei mikään ole sopimattomampaa kuin tuollainen kysymys, etenkin jos lapsi on syyllinen. Jos se näet silloin luulee teidän tietävänne mitä on tehnyt, se arvelee teidän virittävän sille ansan, ja tämä luulo ehdottomasti saattaa sen katkeraksi teitä kohtaan. Jos ei se niin luule, se ajattelee: miksi ilmaisisinkaan vikani! Siten syntyy ensimäinen kiusaus valheeseen varomattoman kysymyksenne johdosta.
[38] On luonnollista etten ratkaise näitä kysymyksiä silloin kun sitä miellyttää, vaan silloin kuin itse haluan. Muuten tekisin itseni riippuvaiseksi sen tahdosta ja saattaisin siis itseni vaarallisimpaan riippuvaisuuteen, johon kasvattaja voisi joutua oppilaaseensa nähden.
[39] Käsky: älä koskaan vahingota lähimäistäsi, sisältää toisenkin, nimittäin: kiinny yhteiskuntaan niin vähä kuin suinkin; yhteiskuntaoloissa näet se, mikä toiselle tuottaa etua, välttämättömästi toiselle tuottaa vahinkoa. Tämä johtuu olojen luonnosta, eikä sitä missään suhteessa voi muuttaa. Koetettakoon tämän periaatteen mukaan ratkaista kumpi on parempi ihminen, yhteiskunnallisessa elämässä liikkuva vai yksinäisyyteen antautuva. Muuan kuuluisa kirjailija sanoo, että ainoastaan häijy ihminen elää yksin; minä puolestani sanon, että ainoastaan hyvä ihminen on yksinänsä. Jos tämä väite kuuluukin vähemmin syvämietteiseltä, on se kuitenkin todempi ja järkevämpi kuin edellinen. Jos häijy olisi yksin, mitä pahaa hän silloin voisi tehdä? Yhteiskunnassa hän virittää ansansa, jolla vahingoittaa toisia ihmisiä. Jos tahdotaan kohdistaa tämä todistusperuste hyvään ihmiseen, vastaan selityksellä, johon tämä muistutus liittyy.
[40] Abotti de Condillac. Suoment. huom.
[41] "Nihil liberos suos docebant, quod discendum esset iacentibus." Seneca, Epist. 88. Suoment. huom.
[42] Olen monta monituista kertaa kirjoittaessani tullut huomanneeksi, että laajassa teoksessa on mahdotonta aina antaa samaa merkitystä samoille sanoille. Ei ole niin rikasta kieltä, että se voisi tarjota tarpeeksi sanoja, käänteitä ja lausetapoja ilmaisemaan kaikkia käsitteidemme eri vivahduksia. Tapa määritellä kaikkien sanojen merkitys ja aina panna määritys määritellyn sijaan olisi kyllä hyvä, mutta on mahdoton käytännössä toteuttaa. Sillä miten välttää kehäpäätelmää! Määritelmät voisivat olla hyvät, ellei niitä varten käytettäisi sanoja. Kuitenkin olen varma siitä, että voi selvästi ilmaista ajatuksensa, huolimatta kielemme köyhyydestä; tosin ei voi aina antaa samaa merkitystä samalle sanalle, mutta tulee menetellä niin, että sitä merkitystä, joka sille kulloinkin annetaan, riittävästi määräävät ne ajatukset, jotka ovat sen yhteydessä, ja että jokainen lause, jossa tuo sana esiintyy, ikäänkuin muodostaa sen määrityksen. Milloin sanon, että lapset ovat kykenemättömät arvostelemaan, milloin taas sanon niiden olevan varsin tarkkoja arvostelultaan. En luule täten ajatuksieni olevan ristiriitaisia, mutta en voi kieltää, että sanontatapani usein on ristiriitaista.
[43] Tässä tarkotetaan kertomusta siitä, miten Aleksanteri Suuri oli saanut kirjeen, jossa häntä varotettiin lääkärinsä Filippoksen suhteen. Tämän muka piti antaa Aleksanterille myrkynsekaista lääkettä. Varotuksesta huolimatta Aleksanteri tyhjensi lääkärinsä ojentaman lääkepikarin ja antoi samalla hänelle luettavaksi tuon kirjeen. — Tapauksen on kertonut Quintus Curtius, lib. III. cap. 6. Suoment. huom.
[44] Senna-pensaan (Cassia senna) lehtiä käytetään lääkkeenä ja niillä on vahvasti ulostava vaikutus. Suoment. huom.
[45] Suurin osa oppineita on tässä suhteessa lasten kaltaisia. Heidän laaja oppineisuutensa johtuu vähemmän aatteiden kuin mielikuvien paljoudesta. Päivämäärät, ominaisnimet, paikat ja kaikki erinäisesineet, joihin ei liity mitään aatteita, pysyvät muistissa ainoastaan niiden sanamerkkien avulla, ja harvoin he muistavat jonkun näistä seikoista, elleivät samalla muistele sen lehden etu- tai takasivua, mistä sen ensin ovat lukeneet tai sitä muotoa, jossa sen ensi kerran näkivät. Sen kaltaista jotenkin oli tiede viime kuluneilla vuosisadoilla; meidän vuosisatamme tiede on toisenlaista. Ei enää tutkita, ei enää tehdä havaintoja: uneksitaan ja tarjotaan meille täydellä todella filosofian asemesta joitakin pahoja unia. Minulle kenties huomautetaan, että minäkin uneksin; sen myönnän; mutta mitä muut varovat tekemästä, sen teen minä tarjoten unelmani pelkkinä unelmina, jättäen lukijan ratkaistavaksi, onko niissä jotakin hyödyllistä hereillä oleville.
[46] Rousseau erehtyy tässä kysymyksessä olevan sadun järjestysluvun suhteen, se näet on kokoelman toinen satu. Suomeni huom.
[47] Suomentaja on tekijän yksityisiin sanoihin kajoovan kritiikin vuoksi luopunut runomittaisesti suomentamasta tätä satua sekä vertailun varalle liittänyt suomennokseen alkukieliset säkeet. Suoment. huom.
[48] Katso La Fontainen satuja, I kirja, 5:s satu. Suoment. huom.
[49] Quintil. lib. I, cap. 1. [Ennen kaikkea tulee varoa sitä, ettei hän rupea vihaamaan opintoja, joita vielä ei kykene rakastamaan ja ettei niitä kohtaan kerta saatu katkeruus jatku vielä alaikäisyyden lakattua.]
[50] Molièren kirjoittama komedia. Suoment. huom.
[51] Tällaisessa tapauksessa saattaa vaaratta vaatia lapselta totuutta, sillä se silloin hyvin tietää, ettei se voisi sitä peittää ja että, jos se uskaltaisi sanoa valheen, tämä heti näytettäisiin toteen.
[52] Suomeksi: Tässä eivät ole sen juuret.
[53] Rousseau tarkottaa tässä John Locken teosta: Some thoughts concerning education (Lontoo, 1693), jolla on ollut suuri vaikutus koko uudempaan pedagogiikkaan. Suoment. huom.
[54] D'Alembertille kirjotetussa näytelmiä käsittelevässä kirjeessä. (Lettre à M. d'Alembert sur les Spectacles.)
[55] Eiväthän maalaislapset ulkona valitse kuivaa kohtaa istuutuakseen tai loikoakseen, eikä koskaan ole kuultu, että maaperän kosteus yhtäkään niistä olisi vahingottanut. Jos kuuntelee lääkärien mielipiteitä tässä suhteessa, luulisi villi-ihmisten olevan vallan vaivasia luuvalon potijoita.
[56] Rousseau ei tässä tarkota nykyaikana käytännössä olevan vasikka-rokon, vaan hänen aikuisensa ihmisrokon istuttamista. Suoment. huom.
[57] Tämä pelko näyttäytyy erittäin seivästi suurien auringonpimennysten aikana.
[58] Tässä esitän vielä toisen syyn; sen on hyvin selittänyt eräs filosofi, jonka teosta usein siteeraan ja jonka suuret näkökannat vielä useammin minun omaa näköpiiriäni laajentavat.
"Kun erityisten asianhaarojen vallitessa emme voi saada tarkkaa käsitystä etäisyydestä ja kun emme voi arvata esineiden suuruutta, tai oikeammin niiden meidän silmiimme luomaa kuvaa, muun nojalla kuin näkökulman, niin on välttämätöntä, että erehdymme esineiden suuruuden suhteen. Jokainen on kokenut, että matkustaessamme yöllä luulemme lähellä olevaa pensasta kaukana olevaksi puuksi tai päinvastoin kaukaista puuta läheiseksi pensaaksi. Samoin, ellemme tunne esineiden muotoa, ja koska siis tämän nojalla emme voi saada mitään käsitystä niiden etäisyydestä, on välttämätöntä, että erehdymme. Kärpänen, joka lentää nopeasti muutaman tuuman päässä silmiemme ohi, näyttäisi tässä tapauksessa hyvin pitkän matkan päässä olevalta linnulta. Hevonen, joka liikkumatta seisoisi keskellä kenttää ja joka olisi esimerkiksi samanlaisessa asennossa kuin lammas, näyttäisi meistä lampaalta, niin kauan kuin emme tietäisi, että se on hevonen. Mutta heti kun saisimme sen tietää, se näyttäisi samassa tuokiossa hevoselta ja heti paikalla torjuisimme ensimäisen käsityksemme."
"Joka kerta kun yöllä on tuntemattomissa seuduissa, missä ei voi tietää etäisyyksiä ja missä ei pimeän vuoksi voi tuntea esineiden muotoa, on lakkaamatta vaarassa erehtyä esiintyvien seikkojen suhteen. Siitä johtuu pelko ja jonkunlainen sisäinen kauhu, jonka yön pimeys herättää melkein kaikissa ihmisissä. Siitä johtuu myös usko aaveihin ja jättiläismäisiin ja hirvittäviin hahmoihin, joita niin moni sanoo nähneensä. Heille vastataan tavallisesti, että nuo hahmot olivat ainoastaan heidän mielikuvituksensa synnyttämiä. Mutta saattoivatpa heidän silmänsä todella sellaisia nähdä, ja onpa tämä hyvin mahdollista. Sillä joka kerta, kun voidaan arvostella jonkun esineen suuruutta ainoastaan sen kulman nojalla, jonka se luo silmään, on välttämätöntä, että tämä tuntematon esine suurenee siinä määrin kuin sitä lähestytään. Ja jos havaitsija, joka ei tunne näkemäänsä eikä voi päättää kuinka kaukana se on hänestä, on ensin ollessaan kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen askeleen päässä siitä luullut sen olevan ainoastaan muutaman jalan korkuisen, huomaa hän sen, tultuaan sitä niin lähelle, että vaan on muutaman jalan päässä siitä, monen sylen korkuiseksi, mikä epäilemättä häntä hämmästyttää ja pelästyttää, kunnes hän viimein koskettelee esinettä tai tuntee sen. Sinä hetkenä, kun hän huomaa, mikä tämä esine todella on, joka hänestä näytti suunnattoman suurelta, se äkkiä pienenee ja näyttää luonnollisen suurelta. Mutta jos hän pakenee eikä rohkene lähestyä, on varmaa, ettei hänellä ole muuta käsitystä tästä esineestä kuin se, minkä hänen silmässään syntynyt kuva tarjosi, ja että hän todella on nähnyt sekä suuruudeltaan että kooltaan jättiläismäisen ja hirvittävän esineen. Usko kummituksiin perustuu siis luontoon, eikä se riipu, kuten filosofit luulevat, yksinomaan mielikuvituksesta." (Buffon, Hist. Nat. IV, s. 22.)
Olen koettanut tekstissä näyttää toteen, miten usko kummituksiin kuitenkin osaksi riippuu mielikuvituksesta; ja mitä tulee tässä kohdin esitettyyn syyhyn, on selvää, että tottumus liikkumaan yöllä on opettava meitä oikein erottamaan niitä harhanäkyjä, jotka ulkomuotojen samankaltaisuus ja etäisyyksien erilaisuus pimeässä synnyttävät silmissämme. Sillä vaikka vielä onkin tarpeeksi valoisa, jotta voimme erottaa esineiden ääripiirteet, ja koska ollessamme kauempana esineestä, sen ja meidän välillä on suurempi ilmakerros, näemme aina tämän esineen sitä himmeämpänä kuta kauempana se on meistä. Kun sen tiedämme, on tämä tieto ja saavutettu tottumus riittävä suojelemaan meitä siitä erehdyksestä, jonka Buffon tässä on selvittänyt. Annettakoon mille selitykselle tahansa etusija, on minun metodini kuitenkin aina tehoisa, minkä seikan kokemus täydesti todistaa.
[59] Tottumus ei synnytä intohimoa.
[60] Lasten harjoittamiseksi tarkkaavaisiksi ei pidä niille koskaan sanoa muuta kuin sellaista, minkä ymmärtäminen niille tuottaa tuntuvaa ja nykyhetkellistä hyötyä. Ennen kaikkea tulee välttää pitkäveteisyyttä; älköön koskaan tuhlailtako turhia sanoja, mutta puheessa ei myöskään saa olla himmeyttä eikä väärinkäsitystä aiheuttavaa.
[61] Mytologinen viittaus taruun, joka kertoo, miten Diomedes ja Odysseus yöllä karkasivat trojalaisten liittolaisen Rhesoksen telttaan ja ryöstivät hänen kauniit orhinsa. Suoment. huom.
[62] Tasapaino-oppi. Suoment. huom.
[63] Kuuluisa Pariisissa asuva tanssinopettaja, joka hyvin tunsi yleisönsä ja viekas kun oli, teki taitonsa luonnottoman teeskennellyksi sekä antoi sen käydä hyvinkin arvokkaasta, seikka, jota kyllä näennäisesti pidettiin naurettavana, mutta josta häntä itse pohjalta mitä syvimmin kunnioitettiin. Toisen yhtä pintapuolisen taiteen alalla näkee vielä tänään vaeltavan näyttämötaiteilijan esittävän vaikutusvaltaista, mutta samaa houkkiomaista henkilöä, ja siinä onnistuvan aivan yhtä hyvin. Tämä menettelytapa onnistuu aina Ranskassa. Oikea kyky, joka on vaatimattomampi ja kerskailematon, ei siellä menesty. Vaatimattomuutta pidetään siellä tyhmyrien hyveenä.
[64] Kävelimme maalla, kuten heti nähdään. Kävelyt kaupungin julkisissa puistoissa ovat turmiolliset kummankin sukupuolisille lapsille. Siellä ne näet alkavat tulla turhamielisiksi ja haluta päästä huomatuiksi. Luxembourgin, Tuileriain ja etenkin Palais Royalin puistoissa Pariisin kaunis nuoriso saa tuon hävyttömän ja houkkiomaisen ulkonäön, joka saattaa sen niin naurettavaksi sekä ivatuksi ja kammotuksi koko Europassa.
[65] Yhdenlaajuisia. Suoment. huom.
[66] Elenäytelmästä. Suoment. huom.
[67] Seitsenvuotias poika on tämän jälkeen tehnyt vielä suurempia ihmeitä tässä suhteessa.
[68] Ranskalaisia nuottien nimiä. Suoment. huom.
[69] Vertaa: Pausanias, Arkadia; katso myöskin alempana mainittua kohtaa Plutarkoksesta.
[70] Horatius, Ep. I: 2, 27 (syntyneet ainoastaan syömään maan hedelmiä). Suoment. huom.
[71] Tosin on siitä jo monta vuosisataa kulunut, kun Mallorcan asujamilla oli tämä tapa; se oli yleinen niinä aikoina, jolloin he olivat kuuluisia linkoojina.
[72] Tiedän että englantilaiset suuresti kehuvat kansansa inhimillisyyttä ja hyvää luonnetta; he sanovatkin kansaansa Good natured people'ksi (hyvänluonteiseksi kansaksi). Mutta turhaan he tätä huutavat, minkä jaksavat, ei kukaan sitä toista heidän jälkeensä.
[73] Banianit, jotka pidättäytyvät kaikesta lihansyönnistä vielä ankarammin kuin tulenpalvelijat, ovat melkein yhtä lempeät kuin nämä. Mutta kun heidän siveellisyytensä ei ole yhtä puhdas ja kun heidän jumalanpalveluksensa ei ole yhtä järkevä, eivät he ole heidän kuntoisiaan.
[74] Toinen niistä henkilöistä, jotka ovat kääntäneet tämän kirjan englannin kielelle, huomauttaa minun tässä kohden erehtyneeni, ja molemmat ovat korjanneet erehdykseni. Sekä teurastajat että kirurgit kelpaavat todistajiksi, mutta edellisiä ei hyväksytä valamiehistöön eikä rikostuomareiksi; kirurgit taas näihin toimiin hyväksytään.
[75] Vanhojen historioitsijain teokset ovat täynnä näkökohtia, joita voisi käyttää hyväkseen, joskin ne tapahtumat, joihin niiden sanotaan perustuvan, olisivat epätodet. Valitettavasti emme osaa hankkia itsellemme mitään oikeata hyötyä historian luvusta. Oppinut kritiikki nielee kaiken; ja kuitenkaan ei ole ollenkaan tärkeätä, että joku seikka todella on tapahtunut, kunhan siitä vaan saa hyödyllisen opetuksen. Järkevien ihmisten tulee pitää historiaa tarusarjana, jonka moraali on hyvin ihmissydämen mukainen.
[76] Tottumuksen valta johtuu ihmiselle olennaisesta velttoudesta, joka lisääntyy, kuta enempi antaudutaan siihen. Osataan helpommin se, mikä jo kerran on tehty; kun tie kerran on raivattu, on sitä helppo kulkea. Niinpä huomaamme tottumuksen vallan olevan hyvin suuren vanhuksiin ja velttoihin nähden, hyvin pienen nuorisoon ja vilkkaisiin ihmisiin nähden. Sen vaikutus soveltuu ainoastaan heikoille sieluille, jotka se päivä päivältä saattaa yhä heikommiksi. Ainoa tottumus, joka on lapsille hyödyllinen, on se että ne vaikeudetta mukautuvat olojen välttämättömyyteen, ja ainoa aikaihmisille hyödyllinen tottumus on se, että he vaikeudetta mukautuvat järjen vaatimuksiin. Jokainen muu piintynyt tottumus on ilmeinen epäkohta.
[77] Tämä isä oli Belle-Islen marsalkka, ja hänen poikansa Gisors'in kreivi. Suoment. huom.
[78] En ole voinut pidättäytyä nauramasta lukiessani herra de Formeyn kritiikkiä tästä pienestä jutusta. "Tuo silmänkääntäjä", näin hän sanoo, "joka suuttuu lapsen kilpailusta ja joka vakavasti soimaa sen opettajaa, on Émilen piiriin kuuluva henkilö." Tuo sukkela herra de Formey ei ole voinut arvata, että tämä pieni kohtaus oli varta vasten valmistettu ja että silmänkääntäjää oli edeltäpäin neuvottu, mitä osaa hänen piti näytellä; todellakaan en ole tätä tullut maininneeksi. Mutta kuinka monta kertaa olen sen sijaan selittänyt etten kirjoita henkilöitä varten, joille pitää sanoa kaikki.
[79] Olisiko minun pitänyt olettaa että joku lukijoistani olisi ollut kyllin typerä, jotta ei olisi huomannut tätä nuhdesaarnaa sanasta sanaan kasvattajan sanelemaksi erityisiä tarkoituksiaan varten? Olisiko voitu pitää minua niin typeränä, että itse olisin kuvitellut silmänkääntäjän luonnostaan näin puhuvan! Olenpa luullut ainakin omistavani tuon vaatimattoman taidon antaa ihmisten puhua säätynsä hengen mukaisesti. Katsokaa vielä seuraavan kappaleen loppua. Olisihan tässä jo pitänyt olla vallan tarpeeksi sanottu kelle muulle tahansa kuin herra de Formeylle.
[80] Tämä nöyryytys ja nämä ikävyydet ovat siis minun aiheuttamiani eikä silmänkääntäjän. Koska herra Formey tahtoi vielä eläessäni anastaa tämän kirjani ja painattaa sen yksinkertaisesti siten, että siitä olisi pyyhkinyt pois minun nimeni ja pannut oman nimensä sijaan, olisi hänen ainakin pitänyt vaivata itseään, en sano sitä kirjoittamalla, vaan lukemalla se.
[81] Olen usein huomannut että se, joka lapsille laskettelee oppineita selityksiä, vähemmin ajattelee että ne häntä kuuntelisivat, vaan puhuu etupäässä aikaihmisille, jotka ovat läsnä. Olen aivan varma tästä asiasta, sillä olen sen kokenut itseni suhteen.
[82] Kun tahdomme antaa lapselle jonkun selityksen, on vähäinen asiaan johtava valmistus omansa kiinnittämään sen tarkkaavaisuutta.
[83] Vaikka eivät kaikki ne viinit, joita Pariisin viinikauppiaat vähittäin myyvät, ole lyijyhappeutuman sekaisia, ovat ne kuitenkin harvoin vapaat lyijystä. Näiden kauppiaiden astioiden reunat näet ovat lyijyllä päällystetyt, ja niissä säilytetty viini, ollessaan kosketuksessa tämän lyijyn kanssa, liuottaa siitä aina osan. On omituista että poliisi kärsii näin ilmeistä ja vaarallista väärinkäytöstä. Mutta on totta että varakkaat henkilöt eivät ollenkaan juo noita viinejä ja että he siis varsin vähän joutuvat vaaraan tulla myrkytetyiksi.
[84] Kasvishappo on hyvin heikkoa. Metallihappo taas, varsinkin väkevä, ei sulaudu yhteen porisematta.
[85] Petronius. (Haluan ainoastaan sellaista omaisuutta, jota kansa minulta kadehtii.)
[86] Aika menettää oikean mittansa, kun intohimomme mielivaltaisesti pyrkivät määräämään sen kulkua. Viisaan kellona on hänen mielialansa tasaisuus ja sielunrauhansa. Joka hetki on hänelle sopiva, eikä hän koskaan laiminlyö määräaikaansa.
[87] Mieltymys maaseutuun, jota oletan oppilaassani olevan, on luonnollinen seuraus hänen kasvatuksestaan. Muuten, kun ei hänessä ole vähääkään tuota itserakkautta ja komeilunhalua, joka niin suuresti miellyttää naisia, nämä eivät häntä hemmottele yhtä paljon kuin muita lapsia. Siis hän ei viihdykään erittäin hyvin heidän seurassaan eikä siitä tule hemmotelluksi, hän kun ei vielä kykene tuntemaan sen tarjoamaa viehätystä. Olen hyvin varonut opettamasta häntä suutelemaan naisten kättä ja sanomaan heille mauttomia kohteliaisuuksia, jopa osottamaan heille suurempaa kunnioitusta kuin miehille. Olen näet asettanut rikkomattomaksi laikseni sen, etten vaadi häneltä mitään, jota hän ei täysin perusteellisesti käsitä, eikä lapsella ole mitään syytä kohdella toista sukupuolta paremmin kuin toista.
[88] Kirjoituksessa: "Discours sur l'inégalité".
[89] Pidän mahdottomana että Europan suuret monarkiat vielä kauan voisivat pysyä pystyssä. Kaikilla niillä on ollut loistoaikansa, ja jokainen valtio, jolla on loistoaikansa, lähenee häviötään. Tätä mielipidettäni tukevat vielä erityisemmät syyt. Mutta tässä ei ole oikea paikka niitä esittää, varsinkin kuin jokainen erittäin hyvin ne tuntee.
[90] Rousseau tarkoittaa tässä prinssi Kaarle Edvardia, Jaakko toisen pojanpoikaa. Suoment. huom.
[91] Mutta olettehan itse kirjailija, joku huomauttanee minulle. Paha kyllä, niin on laita, sen tiedän. Ja erhetykseni, jotka luulen tarpeeksi sovittaneeni, eivät anna aihetta muille samanlaisiin joutua. Minä en kirjoita puolustaakseni erehdyksiäni, vaan estääkseni lukijoitani niitä seuraamasta.
[92] Apotti de Saint-Pierre. Suoment. huom.
[93] Muinaiskansoilla ei ollut räätälejä; naiset valmistivat kodissa miesten vaatteet.
[94] Juven. Sat. II, 53. [Harvat (meistä naisista) painivat ja elävät painijan ravinnosta. Te (miehet) taas kehräätte villaa ja kokoatte koreihin kehruut].
[95] Muinaiskreikkalainen taru kertoo että fryygialainen kuningas Midas Bacchuksen opettajaa, Seilenosta kohtaan osottamastaan kestiystävyydestä mainitulta jumalalta sai palkinnoksi luvan toivoa itselleen mitä vaan halusi. Midas toivoi silloin että kaikki, mitä hän kosketti, muuttuisi kullaksi. Tämä toivomus toteutuikin, mutta hänen täytyi pian anoa, että tämä toivomus raukeaisi; hän näet muuten olisi kuollut nälkään, kun ruokakin hänen käsissään muuttui kullaksi. Taru kertoo vielä että Midas kerran arvostellessaan Apollo jumalan ja Panin soittoa, antoi etusijan jälkimäiselle; siitä Apollo niin pahastui, että antoi Midakselle kasvaa parin aasinkorvia, joita peittääkseen poloisella kuninkaalla oli paljo vaivaa ja harmia. Suoment. huom.
[96] Sittemmin olen saavuttanut päinvastaisen kokemuksen, tehtyäni tarkemman kokeen. Säteiden taittuminen vaikuttaa kehänmuotoisesti, ja sauva näyttää paksummalta vedessä olevasta kuin sen yläpuolella olevasta päästä. Mutta tämä ei ollenkaan muuta perusteluni pätevyyttä, ja johtopäätökseni on siltä yhtä oikea.
[97] "Kaupungissa asuvat", sanoo Buffon, "ja rikkaiden lapset, jotka ovat tottuneet runsaaseen ja vahvaan ruokaan, saavuttavat tämän kypsyneisyyden tilan aikaisemmin. Maalla asuvat sekä köyhän rahvaan lapset ovat tässä suhteessa myöhästyneitä, niiden ravinto kun on huonoa tai liian niukkaa; niiden kehitys kestää kaksi tai kolme vuotta kauemmin". Hist. Nat. XV, s. 238. Myönnän että tämä huomio on oikea, mutta luulen itse ilmiöstä annettua selitystä vääräksi, sillä seuduissa, missä maalaisasukkaat syövät hyvää ruokaa ja paljon, kuten esim. Vallisin kanttonissa, jopa muutamissa Italian vuoriseuduissa, kuten Friaulissa, on sukupuolen kypsyys paljon myöhäisempi kuin kaupungeissa, missä ihmiset komeilunhaluaan tyydyttääkseen usein noudattavat ruokansa suhteen mitä suurinta säästäväisyyttä ja missä useimmilla on, kuten sananlasku sanoo, samettitakki, mutta tyhjä vatsa. Ihmetellen näkee vuoriseuduissa suuria nuorukaisia, jotka ovat vahvoja kuin aikamiehet, mutta joiden ääni vielä on naisellisen kimakka ja leuka parraton, sekä täysikasvuisia tyttöjä, jotka muuten ovat hyvin kehittyneitä, mutta joissa ei ilmene mitään sukupuolen varttumisen merkkiä. Tämä ero näyttää minusta johtuvan yksistään siitä, että heidän tapojensa yksinkertaisuudessa mielikuvitus pysyy kauemmin levollisena, pannen vasta myöhemmin heidän verensä kuohuksiin ja tehden heidän varttumisensa hitaammaksi.
[98] Käsikirjoituksessa tämä kohta kuuluu: jos niitä (s.o. enkeleitä) on olemassa. Tekijä on luultavasti ulkoa tulleen vaikutuksen johdosta muuttanut tuon alkuperäisen lauseen. Petitain'in huom.
[99] Vergilius, Aeneis, I. Itse hyvin tuntien kärsimyksen, olen oppinut auttamaan kärsiviä. Suoment. huom.
[100] Nämä olosuhteet näyttävät tätä nykyä hieman vaihtuvan: valtioiden tila tuntuu käyvän varmemmaksi, ja ihmiset tulevat samalla kovasydämisemmiksi.
[101] Epiktetos oli huomattava stoalainen filosofi, joka eli ensimäisellä vuosisadalla j.Kr. Hän oli mahtavan Epafroditoksen orja. Suoment. huom.
[102] Kiintymys voi olla vailla vastakiintymystä, mutta ystävyys ei koskaan voi olla vailla vastaystävyyttä. Ystävyys näet on vaihto, on sopimus, kuten muut, mutta se on kaikkein pyhin sopimus. Sanalla ystävä ei ole muuta vastinetta kuin se itse. Jokainen ihminen, joka ei ole ystävänsä ystävä, on kieltämättä konna; ystävyys näet on saavutettavissa ainoastaan todellisen tai taitavasti teeskennellyn ystävyyden avulla.
[103] Käskyllä kohdella toisia niin kuin tahdomme että he meitä kohtelisivat on oikea perustuksensa ainoastaan omassatunnossa ja tunteessa. Sillä mikä järkisyy saattaisikaan minua toimimaan vallan kuin olisin toinen ihminen, varsinkin kun olen varma siitä, etten koskaan ole oleva vallan hänen tilassaan. Ja kuka minulle takaa, että, seuratessani aivan uskollisesti tätä ohjetta toiset noudattavat sitä minun suhteeni? Häijy ihminen käyttää hyväkseen oikeamielisen rehellisyyttä ja omaa epärehellisyyttään. Hän olisi hyvin mielissään siitä, että kaikki muut olisivat oikeamielisiä, paitsi hän itse. Sanottakoon mitä tahansa, niin ei tämä sopimus ole edullinen hyville. Mutta toisin on laita, jos sielun uhkuva ulospäin pyrkivä voima saattaa minut asettumaan lähimäiseni sijaan, ja jos tunnen omia tunteitani ikäänkuin ne olisivat hänen tunteitaan, niin koetan poistaa hänestä kärsimykset, jotta en itse kärsisi. Harrastan hänen parastaan rakkaudesta itseeni, ja tämän käskyn järkisyy piilee siis itse luonnossa, joka panee minut tavottelemaan omaa mielihyvän- ja tasapainontilaa, olkoon sitten olopaikkani missä tahansa. Tästä teen sen johtopäätöksen, ettei ole totta, että luonnonoikeuden säädökset perustuisivat yksistään järkeen; niillä näet on vankempi ja varmempi pohja. Ihmisrakkaus, joka johtuu rakkaudesta itseemme, on inhimillisen oikeuden perus. Kaiken siveellisyyden summa on annettu evankeliumissa, joka on lain täyttämys.
[104] Kaikkien maiden lakien perusluonne on sellainen, että ne aina suosivat vahvempaa heikomman kustannuksella ja varakasta varattoman kustannuksella. Tämä epäkohta on välttämätön ja vailla poikkeusta.
[105] Tällaisia ovat esim. Davila, Guicciardini, Strada, Solis, Macchiavelli, jopa joskus de Thou. Vertot on melkein ainoa, joka on osannut maalata tekemättä muotokuvia.
[106] Yksi ainoa meidän historioitsijoistamme, joka suurin piirtein on jäljitellyt Tacitusta, on rohjennut jäljitellä Suetoniusta ja joskus Comines'in pikkupiirteitä. Juuri tämä seikka, joka lisää hänen teoksensa arvoa, on hänelle tuottanut meidän maassa ankaroita arvosteluja.
[Se ranskalainen historioitsija, jota Rousseau tässä tarkoittaa, on
Duclos, Ludvig XI:nen elämäkerran kirjoittaja. Suoment. huom.]
[107] Lahjomattoman rehellinen. Suoment. huom.
[108] Pyrrhus, Epeiroksen kuningas, kuoli siten, että muuan vanha nainen Arguksessa viskasi katolta hänen päähänsä tiilikiven. Suoment. huom.
[109] Luulen rohkeasti voivani lukea terveyden ja hyvän ruumiinrakennuksen niihin etuihin, jotka hänen kasvatuksensa on tuottanut, tai pikemmin niihin luonnonlahjoihin, jonka hänen kasvatuksensa on hänelle säilyttänyt.
[110] Pradon (s. 1698), ranskalainen traagillinen runoilija, keskinkertainen lahjoiltaan, mutta niin ylpeä, että väitti olevansa Racinen veroinen. Cotin (s. 1682), ranskal. saarnaaja ja kirjailija. Molemmat olivat Boileaun purevan kritiikin ja ivan esineenä. Suoment. huom.
[111] Muuten minun oppilaallani on varsin vähän vaaraa joutua tähän ansaan, häntä kun ympäröi niin paljon huvituksia, hänellä kun ei koskaan ole ollut ikävä, ja hän kun tuskin tietää mitä rahalla tehdään. Mutta jos lapsia ohjataan noilla kahdella vaikuttimella, itsekkäisyydellä ja turhamielisyydellä, ovat myöhemmin portot ja petturit käyttävät niitä hyväkseen saattaakseen heidät käsiinsä. Kun näkee lasten ahneutta kiihotettavan kilpapalkinnoilla, kun niille kymmenvuotisina julkisissa koulututkinnoissa jaellaan ylistelyä, saattaa päättää, miten heiltä kahdenkymmenvuotiaina ryöstetään kukkaro pelituvissa ja terveys huonoissa paikoissa. Saattaapa aina lyödä vetoa, että luokan etevin oppilas kerran on oleva suurin peluri ja irstailija. Niitä keinoja, joita ei lapsuudeniässä ole ollenkaan käytetty, ei voida nuoruudeniässä yhtä suuressa määrin väärinkäyttää. Mutta muistettakoon, että pysyvä periaatteeni on aina olettaa tapausta mitä pahimmaksi. Ensin koetan ehkäistä paheen syntymisen ja sitten oletan sen olemassaoloa, voidakseni sitä parantaa.
[112] Erehdyin; olenpa kohdannut yhden sellaisen, nimittäin herra Formeyn.
[113] Kuten jo kerran on ylempänä huomautettu, erehtyy Rousseau näiden satujen järjestyksen suhteen; satu heinäsirkasta on kokoelman ensimäinen, satu korpista toinen. Suoment. huom.
[114] Mutta jos joku hakee riitaa hänen itsensä kanssa, miten hän silloin on menettelevä? Vastaan, ettei hän koskaan ole ottava osaa riitaan, ettei hän koskaan ole saava tilaisuutta riitaan sekaantua. Mutta — huomauttanee joku — kukapa voi olla turvattu korvapuustilta tai solvaukselta jonkun raa'an ihmisen, juopon tai vahvan konnan puolelta, joka ensin solvaisee meitä, lopuksi saadakseen huvin lyödä meidät kuoliaaksi? Se on toista. Kansalaisten kunnia ja elämä ei suinkaan saa olla alttiina raakalaisen, juopon tai väkevän konnan mielivallalle, ja kuitenkaan emme voi turvata itseämme tuollaiselta onnettomuudelta enempää kuin katolta päähämme putoavalta tiileltä. Kärsitty ruumiillinen tai suusanallinen solvaus aikaansaa yhteiskuntaelämässä seurauksia, joita ei mikään viisaus voi ehkäistä ja joista ei mikään tuomioistuin voi hyvittää loukattua. Lakien puutteellisuus siis tässä suhteessa saattaa hänet riippumattomaksi; hän on siis ainoa riidanratkaisuja tai tuomari solvaajan ja itsensä välillä; hän on yksin luonnollisen lain tulkitsija ja toimeenpanija. Hän on velvollinen hankkimaan itselleen oikeutta ja on itse se ainoa henkilö, joka voi tuon oikeuden hankkia; eikä mikään hallitus maailmassa voi olla niin mieletön, että rankaisisi häntä siitä, että hän tällaisessa tapauksessa hankkii itselleen oikeutta. En kehota häntä hakemaan tappelua, se olisi vallan nurinkurista; sanon vaan, että hän on velvollinen hankkimaan itselleen oikeutta ja että hän itse tässä tapauksessa on ainoa oikeuden jakaja. Jos minä olisin hallitsija, takaan, että ilman kaikkia noita lakimääräyksiä kaksintaisteluja vastaan, ei koskaan minun valtiossani annettaisi korvapuusteja eikä ihmisiä solvattaisi, ja että tämä tapahtuisi hyvin yksinkertaisen keinon avulla, johon tuomioistuimet eivät saisi sekaantua. Oli miten oli, Émile tietää tuollaisessa tapauksessa millaista oikeutta hän on velvollinen itselleen itse hankkimaan ja mikä esimerkki hänen on antaminen kunniallisten ihmisten turvallisuuden hyväksi. Eipä lujamielisinkään mies voi estää toista häntä solvaamasta, mutta hän voi ainakin estää solvaajaa kauan kerskailemasta solvauksestaan.
[115] S.o. omistamme Jumalalle ihmisominaisuuksia. Suoment. huom.
[116] Plutarkos: Rakkauden tutkistelu. Noin alkoi murhenäytelmä "Menalippos". Mutta Ateenan kansan huudot pakottivat Euripideksen muuttamaan tämän alkusäkeen.
[117] Ihmisälyn luonnontilan ja sen kehityshitauden suhteen sopii verrata siihen mitä olen sanonut tutkistelussani: "Discours sur l'inégalité."
[118] Taikauskon tutkistelussaan, 527. Suoment. huom.
[119] Astun yli hehkuvan hiiloksen, jota peittää pettävä tuhka. Horatius, Od. II, 1. Suoment. huom.