Olette vapaa!.. Menkää, nuori mies!
LÖVENBORG (puristaen liikutettuna hänen kättään)
Te olette rohkea mies! Menkää herran nimessä ja tehkää mitä voitte. En tunne teitä, mutta olen varma, että olette kunnian mies.
EEVA (tarttuen hänen käteensä)
Voi, pelastakaa ystävätär-raukkani!
TUNTEMATON (varmasti)
Ennen en tule, kun olen löytänyt hänet! Koettakaa olla rauhallinen, neiti!
(Menee kiireesti ulos, tuuli paiskaa lujasti oven kiinni.)
HIRVIKANGAS
Hän näytti tarmokkaalta mieheltä!
TYNJÄLÄ
Kuka hän on?
HIRVIKANGAS
Häntä ei kukaan tunne.
TOINEN NÄYTÖS.
(Vierashuone ylimetsäherra Lövenborgilla, hyvin sisustettu ja hauska huone. Perällä ja oikealla ovi, vasemmalla akkuna, jonka edessä on pöytä ja pari tuolia. Vasemmassa peränurkassa on pianino ja oikeassa uuni, jossa on tulta. Oikealla etualalla on sohva pöytineen ja tuoleineen. On ilta.)
1:nen kohtaus.
HÄRMÄ (tullen Kunnaksen kanssa perältä.)
Kas niin, täällä ei ole ketään… Täällä voimme rauhassa puhella.
KUNNAS
No niin, ilman pitkiä puheita: me menimme sinun puolestasi takaukseen, kun sinulla oli tuo vajaus kassassa…
HÄRMÄ (levottomasti)
Niin, niin, minä muistan sen kyllä, mutta…
KUNNAS
Sillä kertaa oli sinun vähällä käydä ohrasesti, mutta onneksi saatiin asia painetuksi sikseen.
HÄRMÄ (käyden rauhattomasi oven luona kuuntelemassa)
Niin, niin, mutta ei puhuta nyt siitä.
KUNNAS
Olkoon minun puolestani! Tahdoin vain hiukan muistuttaa sinulle, että sinulla on jonkinlaisia velvollisuuksia meitä takausmiehiä kohtaan nyt kun meitä aletaan ahdistella.
HÄRMÄ
Mutta enhän ole sitä milloinkaan unohtanutkaan!
KUNNAS
Maksu on liiaksi viivähtänyt.
HÄRMÄ
En ole voinut ennemmin. Menetinhän silloin virkani ja kului aikaa ennenkuin sain uuden toimen. Mutta nyt minulla sitä vastoin on hyviä toiveita.
KUNNAS
Se on kaikissa tapauksissa kunniavelka. Älä unohda sitä.
HÄRMÄ
Ei missään nimessä, kuinka sen unohtaisin!… Muuten minulla on yksi keino.
KUNNAS
Ja mikä se on?
HÄRMÄ (alentaen ääntään)
Tuo "Lapin kuningas" on rikas ja hänellä on vain yksi tytär…
Ymmärrätkö?
KUNNAS
Mitä?… Aijotko tavotella "Lapin prinsessaa?"
HÄRMÄ
Varmasti! Ja kun minulla kerran on ukko Lövenborgin kassakaapin avain, niin silloin ei ole heikkoa.
KUNNAS
No, ei, ei, se on selvää!… Mutta minusta tuntuu kuin et olisi vielä kovinkaan pitkällä asiassa.
HÄRMÄ
Eikö mitä! Tyttö on vain hiton oikkuileva. Mutta kyllä minä hänet vielä kesytän, saat nähdä! (Tarmokkaasti.) Hänen täytyy taipua.
KUNNAS
No niin, ehkä! Kovin varma ei tuo keinosi ole. Naisen mieli on vaihteleva kuin huhtikuun ilma.
HÄRMÄ
Odotahan vain rauhassa! Kyllä niinä sen asian hoidan ja muut asiani myöskin.
KUNNAS
Täytynee kai sitten, mutta älä aikaile kauan.
HÄRMÄ
En, sen vuoksi voit olla rauhallinen.
(Kuuluu lähestyviä ääniä.)
Mutta… Hst!… Ei sanaakaan enää!
2:nen kohtaus.
Elvira, Hilda, Lövenborg, Hirvikangas, Hella, Eeva.
HILDA
Sinä voit hiukan soittaa meille, Eeva!
LÖVENBORG
Hyvä! hyvä! Istuhan pianon ääreen, tyttöseni, ja annahan kuulua, kyllä me kuuntelemme!
(Eeva asettuu hiukan ujostellen pianon ääreen ja Härmä menee hänen vierelleen kääntelemään nuottilehtiä, Hilda ja Elvira asettuvat sohvalle sekä Lövenborg nojatuoliin pöydän luo. Hirvikangas ja Kunnas jäävät tupakoimaan ja keskustelemaan uunin luokse, ja Hella menee vasemmalle akkunan viereen istumaan, missä pöytään nojaten katselee ajatuksissaan ulos. Eeva soittaa jotain sävellystä.)
LÖVENBORG (soiton tauottua, taputtaen käsiään)
Hyvä! hyvä! Sinustahan on tullut taiteilija… todellinen taiteilija, lapsi!
EEVA (kääntyen tuolillaan)
Setä imartelee vain!
LÖVENBORG
Ähs, mitä vielä! Minä puhun suoraan ja katson silmiin.
ELVIRA
Eeva on musikaalinen. Meidän Hella sitävastoin on kokonaan toista maata.
LÖVENBORG
Hirvenkaataja hän on! On vain vahingossa syntynyt hameisiin.
(Hellalle.) Kunpa sinäkin päästäisit noin hyvin, Hella… Mitä?…
(Hella ei vastaa.)
ELVIRA
Hän on taas omissa ajatuksissaan.
LÖVENBORG
Parasta onkin puhua vain itsensä kanssa! Saa ainakin mieleisiään vastauksia.
EEVA
Mitä sinä ajattelet oikein, Hella?
HELLA (koneellisesti)
Odotan.
EEVA
Ja ketä?
HELLA (nousten)
Ooh, ei mitään… Sinä soitat kauniisti. Eeva.
(Poistuu hitaasti oikealle.)
3:mas kohtaus.
Elvira, Hilda, Lövenborg, Hirvikangas, Härmä. Kunnas, Eeva.
ELVIRA
Hella on ollut hiukan kummallinen sen jälkeen, kun hän eksyi erämaahan.
HILDA
Onko se ihme. Niin järkyttävä tapaus!
LÖVENBORG
En ymmärrä mikä tyttöä oikein nivaa. Mutta hän ei ole enää ollut kaltaisensa sen jälkeen.
KUNNAS
Se on vaikuttanut kai hiukan hermostoon.
HIRVIKANGAS
Niin luulen minäkin. Nuo tukkityömaat eivät ole juuri sopivia paikkoja nuorille naisille. Ja minuakin alkaa tämä elämä jo painostaa.
LÖVENBORG
Sinun alallasi ainakin pitäisi olla jännitystä ja vaihtelua. Siitä nuo vekkulit kyllä pitävät huolen.
HIRVIKANGAS
Liiaksikin, hyvä ystävä, liiaksikin!
KUNNAS
Kyllä ne ovat kai sitä viimeisintä joukkoa.
LÖVENBORG
Ja perhanoita!
ELVIRA
No, Elis!
LÖVENBORG
Niin, niin, minä pidän noista jätkistä. Heissä on kumminkin jonkinlaista sydänmaan rehellisyyttä ja kunniantuntoa…
(Hella tulee oikealta.)
4:jäs kohtaus.
Edelliset, Hella.
HELLA
Liisa sanoo, että siellä on eräs mies, joka kysyy luutnanttia.
HÄRMÄ
Varmaankin joku tukkileiriltä… Pyydän anteeksi!
(Kumartaa ja poistuu.)
5:des kohtaus.
Elvira, Hilda, Hella, Eeva, Lövenborg, Hirvikangas, Kunnas.
KUNNAS
Mitäs te, neiti, sanotte noista erämaan pojista?
HELLA
Minä ihailen heidän villiä vapauttaan! Silloin voi ihminen tuntea itsensä joksikin ja tehdä jotain. Minusta ei ole mitään suurta elää kunnollisesti kahleisiin sidottuna.
ELVIRA
No, mutta Hella! Sinähän ihannoit noita kulkureita aivankuin isäsikin.
LÖVENBORG
Ja miksei? He ovat reippaita miehiä, jotka eivät saivartele elämää. Ja sen vuoksi ei pidä myöskään saivarrella heidän tekojaan.
HIRVIKANGAS
Entäs salakapakoitsijat? Ne saavat aikaan riitoja ja tappeluja.
HILDA
Niin, eikö se ole kauheata! Minä aina pelkään, kun hän lähtee noille tukkityömaille.
LÖVENBORG
No, vähän nyrkkioikeutta toisinaan, mutta sellaisille pitää ummistaa hieman vasenta silmäänsä. Antaa koirain nuolla haavansa.
HIRVIKANGAS
Mutta kiusallista se on sille, jonka on vastattava järjestyksestä.
LÖVENBORG
Heistä ei voi vastata taivaan herrakaan! Jos sinä otat sen tehdäksesi, niin silloin saat liian suuren kuorman niskoillesi…
(Härmä tulee perältä.)
6:des kohtaus.
Edelliset. Härmä.
HÄRMÄ
Se on tuo seikkaileva sydänmaan ritari.
HELLÄ (säpsähtäen)
Ah!… (Kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)
LÖVENBORG
Tuo herra tuntematonko?
(Nousee.)
HÄRMÄ
Niin.
LÖVENBORG
Sitten hänet täytyy kutsua tänne.
HÄRMÄ (kuivasti)
Älkää vaivautuko turhaan! Neuvoin jo hänet palvelijain puolelle.
LÖVENBORG
Ei sinne, vaan tänne! Sen arvoinen hän ainakin on. Minä menen hakemaan hänet.
(Poistuu perälle.)
7:mäs kohtaus.
Elvira, Hilda, Hella, Eeva, Härmä, Hirvikangas, Kunnas.
HÄRMÄ
Se nyt on liikaa kohteliaisuutta kulkureille!
HELLA
Mutta hyvä Jumala, tarvitseehan miesparka vähän lämmitystäkin tällaisen matkan jälkeen!
HILDA
Mitä hän oikein on miehiään tuo tuntematon?
HIRVIKANGAS
Täydellinen arvoitus. Kaikesta päättäen nähnyt joskus parempiakin päiviä.
HÄRMÄ
Nähtävästi yksi niitä, joilla on syytä peittää jälkensä. Sellaisia on paljon täällä Peräpohjolassa.
HELLA (terävästi)
Oletteko ihan varma siitä?
HÄRMÄ
Oo, minä unohdin, että te olette hänen puolellaan, neiti.
EEVA
Mutta minusta nähden on hänellä siihen syytäkin.
ELVIRA
Niin, pelastihan tuo tuntematon kaikissa tapauksissa hänen henkensä.
HELLA
Ja minä olen varma, että hän ei ole mikään huono mies.
HÄRMÄ (terävästi)
Mitä te hänestä tiedätte?
HELLA (jäykästi)
Minä tiedän vain, että hän uhrautui vaaraan, johon antautuakseen eräät toiset olivat liian kunnollisia. Ja ne jäljet, jotka hän silloin jätti, eivät ainakaan kaipaa peittämistä.
HÄRMÄ (painavasti)
No, kunhan ei.
HIRVIKANGAS
Kunnon mieheltä hän ainakin minusta näyttää. Ja minulla on myöskin hiukan kokemusta näissä asioissa.
HILDA
Miksi hän sitten salaa nimensä?
EEVA
Ehkä hänellä on siihen omat syynsä.
HÄRMÄ
Aivan niin… muuta en ole väittänytkään.
KUNNAS
Voihan sitä nimensä salata kunniallisistakin syistä.
ELVIRA
Kaikissa tapauksissa olen utelias näkemään tuota merkillistä miestä.
HIRVIKANGAS
Hän kyllä osaa esiintyä edukseen…
(Lövenborg ja tuntematon tulevat sisään.)
8:sas kohtaus.
Elvira, Hilda, Hirvikangas, Lövenborg. Hella, Eeva,
Härmä; Kunnas, Tuntematon.
LÖVENBORG
Kas niin, astukaa sisään, nuorimies. Ja olkaa kuin kotonanne.
Teidänlaisille miehille ovat minun oveni aina avoinna.
TUNTEMATON
Oo, te olette liian ystävällinen, ylimetsäherra. Minä kiitän!
(Kumartaa oikein maailmanmiehen tapaan kaikille läsnäolijoille.)
LÖVENBORG
Kas niin, ei mitään kursailua, nuori herra! Tässä on talon rouva.
ELVIRA (puristaen liikutettuna hänen kättään)
Sallikaa minun kiittää teitä, herra, että säästitte äidiltä katkeran surun.
TUNTEMATON
Te aivan liioittelette, rouva. Sehän oli minulle vain mieluinen velvollisuus.
LÖVENBORG
No niin, ja nyt te saatte luvan viihtyä tässä seurassa! (Menee paikalleen istumaan.) Ajatelkaapa vain, että tämä reima mies on hiihtänyt lähes seitsemänkymmentä kilometriä yhteen menoon. Mitä sanotte siitä?
HILDA
Herra Jumala, sellaisen matkan!
ELVIRA
Sehän on kauheata! Sitten te varmaankin olette kovin väsynyt?
TUNTEMATON
Enpä juuri paljoa, rouva.
LÖVENBORG
Näyttääkö hän sellaiselta, joka vetää jalkoja perässään?
TUNTEMATON
Voisin pienen levähdyksen jälkeen palata takaisin saman tien.
HIRVIKANGAS
Se on uskomatonta.
HÄRMÄ (pilkallisesti)
No, eihän se niin ihmeellistä ole, että mies kunnostautuu omalla alallaan.
KUNNAS
Mitä sillä tarkoitat?
HÄRMÄ
Kukapa sellaiseen paremmin pystyisi kuin kilometritehtailija.
ELVIRA (nuhdellen)
Herra luutnantti!
LÖVENBORG (pahoillaan)
En voi juuri sanoa, että sukkeluutenne oli hyvin valittu!
TUNTEMATON (hymyillen)
Älkää olko pahoillanne, rouva! Antakaamme herra luutnantin myöskin kunnostautua omalla alallaan.
LÖVENBORG
Oikein nuorimies! Hyvin maksettu.
(Nauraa hyväntahtoisesti. Elvira poistuu.)
TUNTEMATON (lähestyen Hellaa, kysyy matalasti)
Onko tunkeilevaa kysyä, kuinka voitte, neiti?
HELLA
Kiitos, minä voin hyvin, erittäin hyvin!
TUNTEMATON
Minua ilahduttaa, ettei teidän terveytenne kärsinyt siitä. Se oli todellakin hiukan kolkko yö.
HELLA
Ooh, te pidätte minua kai arkana lapsena! Minä olen syntynyt ja kasvanut täällä Pohjolassa!…
TUNTEMATON
Niin karaistuneeksi en teitä kuitenkaan uskonut.
HILDA (matalasti)
Hän näyttää olevan sangen merkillinen mies.
HIRVIKANGAS
Hän suoriutuu erinomaisesti kaikkialla!
LÖVENBORG
Kerrassaan suurenmoisesti!
HILDA
Eikö mitenkään voisi saada selville, kuka hän on?
LÖVENBORG
Minä epäilen sitä suuresti… Mutta voinhan koettaa.
HELLA
Mutta teillähän olisi ollut suurempi syy vilustua, kun luovutitte minulle palttoonne.
TUNTEMATON (hymyillen)
Minähän olen syntynyt ja kasvanut Etelässä.
HELLA
Ja mitä se todistaa?
TUNTEMATON
Että me molemmat tuotamme syntymäseudullemme kunniaa.
HELLA
Tosiaankin!… Ja minun täytyy tunnustaa, että te olette voittanut kilpailun.
TUNTEMATON
Minä luovutan voittoni teille, neiti.
HÄRMÄ (matalasti Eevalle)
Tuo maankiertäjä yrittää näytellä sivistynyttä miestä!
EEVA
Mutta mitä teillä oikeastaan on häntä vastaan?
HÄRMÄ
Ei mitään, neiti! Ei kerrassaan mitään! Minä vain en pidä arvoituksellisista ihmisistä.
HELLA
Mutta sanokaa minulle suoraan, mitä syytä teillä on salata nimenne?
TUNTEMATON
Jos voisin sanoa syyn, niin voisin sanoa nimenikin…
HELLA
Tämä on käsittämätöntä! Miksi te ette voi sanoa, kuka te olette?
TUNTEMATON
Onko se niin käsittämätöntä tässä maassa?… Muuten, sitä en todellakaan voi sanoa, eikä se ole välttämätöntäkään!
HELLA
Minä ymmärrän! Te tahdotte olla mieltäkiinnittävä ja tekeydytte salaperäiseksi.
TUNTEMATON
Miksei? Se on tarkoitettukin ihmisille, jotka mukavuudenrakkaudessaan tahtovat oppia kaiken tuntemaan vain paketin syrjästä lukemalla.
HELLA
No niin, syyttäkää sitten itseänne, jos teitä kohdellaankin vain kulkijana!
TUNTEMATON
Niinkuin neiti suvaitsee. Minä en syytä ketään.
(Etääntyy hänestä pois.)
LÖVENBORG
Te ette varmaankaan ole kotoisin näillä mailta?
TUNTEMATON
En, ylimetsäherra… Minä olen Etelästä.
LÖVENBORG
Te olette herättänyt täällä naisväen uteliaisuuden.
TUNTEMATON (hymyillen)
Naistenko vain?
LÖVENBORG
Hitto soikoon, meidän miesten myöskin!.. Saanko olla törkeä ja kysyä, miksi olette tullut tänne Peräpohjolaan? Paljas petäjänkuoren kiskominen ei teitä suinkaan tänne houkutellut.
TUNTEMATON
Olen syvästi pahoillani ja pyydän anteeksi, mutta siihen on minun mahdotonta vastata.
LÖVENBORG
Ja minkätähden?
TUNTEMATON
Yhtähyvin voisin selittää olemassaolon tarkoituksen. Ja sitä pitävät filosofit pulmallisimpana kysymyksenä.
LÖVENBORG (menee hänen eteensä ja katselee häntä tutkivasti)
Kuka hitossa te oikein olette?
TUNTEMATON
Kulkija, niinkuin näette.
LÖVENBORG
Sen minä kyllä näen, saakeli soikoon! Mutta on kai teillä joku kotopaikka, suku tai nimi. Miksi salaatte ne muilta?
TUNTEMATON
Että oppisitte kerrankin ennakkoluulottomasti ottamaan ihmisen, sellaisena kuin hän on. Ilman tuota tavanmukaista tavaramerkkiä, jolla leimattuna ihminen saa kehdosta hautaan saakka ajelehtia maailman markkinoilla.
LÖVENBORG
Niinkö!
TUNTEMATON
Minä säilytän teidän mielikuvituksellenne rajattoman vapauden! Te voitte kuvitella mitä tahansa, mutta minua te ette voi ottaa muuna kuin mikä minä olen tai tahdon olla.
LÖVENBORG
Teillä on hieman omituiset periaatteet, nuorimies!
TUNTEMATON
Toverini siellä erämaassa mukautuivat helposti niihin… Maistettuaan kerran nyrkkiäni tulivat he täysin vakuutetuiksi, että olin se, miksi luulottelinkin, nimittäin mies. Mutta ylemmillä asteilla nähtävästi uskotaan enemmän muilta saatuun päällekirjoitukseen kuin omaan turmeltuneeseen makuun.
LÖVENBORG
No, olittepa kuka tahansa! Minä ainakin luotan omaan makuuni! Tuossa on käteni!
TUNTEMATON (puristaen ojennettua kättä)
Kiitos, ylimetsäherra!
LÖVENBORG
Mutta asiasta toiseen… Osaatteko laulaa oikein tukkilaisen tapaan?
TUNTEMATON
No; jonkun verran.
LÖVENBORG
Laulakaa meille joku laulu! Minä pidän noista luonnontuoreista lauluista.
HILDA
Ja sinä Eeva voit säestää. Osaathan sinäkin niitä.
TUNTEMATON
No, olkoon menneeksi! Kulkian laulu.
(Menee pianon luo ja laulaa Eevan säestäissä.)
En rauhaa löydä mä päällä maan, ei kotia missään mulle; mun kohtalo määräsi kulkemaan vain suruksi itselle — sulle. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — tie kunne kulkijan päättyy?
En lieden lämpöhön syntynyt, kotisirkka ei soitellut mulle; siks' mieron polkuja kuljen nyt, sen kylmyyttä kerron sulle. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — niin lienee tähdissä säätty.
Ei tyynnä virrannut eloni vuo, mua mainingit heitteli huimat; siks' laulun synkkänä kaikua suo ja viihtää tuskani tuimat. Ma kuljen ja kuljen yhäti vain ja kannan kaihoa rinnassain — tie kunnes kulkijan päättyy.
(Laulun vaiettua seuraa hiljaisuus. Hella nousee paikaltaan kyyneleitä silmissään ja kääntyy liikutustaan salaten akkunaan.)
LÖVENBORG
Kiitos, nuori mies! Te olette laulaja. Tuolla laululla ilmaisitte enemmän kuin tahdoittekaan.
TUNTEMATON
Kuinka niin?
LÖVENBORG
Noin ei laula tukkilainen.
TUNTEMATON (hymyillen)
Minkälainen tukkilainenkin on.
(Elvira tulee oikealta.)
9:säs kohtaus.
Edelliset, Elvira.
ELVIRA
Täällä toisessa huoneessa on teetä, jos herrasväki haluaa.
LÖVENBORG
No, Aarne, lähde liikkeelle. Iltatoti odottaa.
HIRVIKANGAS (tarjoten käsivartensa Elviralle)
Saanko luvan?
(Menevät oikealle.)
LÖVENBORG
Teidän luvallanne, rouva, minä maksan samalla mitalla…
(Tarjoo käsivartensa Hildalle ja menevät.)
HÄRMÄ (tehden samoin Hellalle)
Teemmekö nyt välirauhan, neiti?
(Hella tarttuu aikaillen hänen käsivarteensa ja luo mennessään viipyvän katseen tuntemattomaan.)
10:nes kohtaus.
Eeva, Tuntematon.
EEVA (leikillisesti)
Nyt aikailitte liiaksi ja jäitte kuivalle istumaan! Semmoista se on.
TUNTEMATON
Se vastoinkäyminen on hyvin helppo jakaa teidän kanssanne, neiti.
EEVA
Oo, kylläpä te olette kohtelias.
TUNTEMATON
Saanko sanoa terveisiä?
EEVA
Terveisiä!… Keneltä?
TUNTEMATON
Eräältä, joka siellä erämaassa muistelee teitä.
EEVA
En tunne ketään sellaista.
TUNTEMATON
Sitten tunnen minä enemmän kuin te.
EEVA
Lähettikö tuo tuntematon todellakin terveisiä?
TUNTEMATON
Lähetti, ja tässä on todistus siitä.
(Antaa kirjeen Eevalle.)
EEVA (ottaen kirjeen)
Kiitos!… Miksei hän tullut itse tänne?
TUNTEMATON
Hänellä lienee ollut esteitä?
EEVA
Milloinka te palaatte takaisia?
TUNTEMATON
Luultavasti huomenna.
EEVA.
No, koska te olette hänen uskottunsa, niin…
TUNTEMATON
Niin… Mitä sitten?
EEVA
Voitte kai viedä kirjeen tuolle eräälle toiselle tuntemattomalle?
TUNTEMATON
Suurimmalla mielihyvällä, neiti.
(Hella tulee oikealta)
11:des kohtaus.
Hella, Tuntematon, Eeva.
HELLA
Oo, häiritsenkö ehkä?
TUNTEMATON
Ette enää, neiti.
HELLA
Te ette ehkä huoli ensinkään teestä?
TUNTEMATON
Kyllä varmasti! Kiitoksia kaikissa tapauksissa.
HELLA
Viivyttelynne siis aiheutuu ujoudesta kai…
(Menee akkunan luo istumaan.)
TUNTEMATON
Ei, vaan omanarvontunnosta.
(Tarjoo Eevalle käsivartensa.)
Teemmekö mekin välirauhan, neiti?
EEVA (nauraen)
Kiitoksia!… mutta minä en juo milloinkaan illalla teetä.
TUNTEMATON
Siis, periaatteita. Silloin on ihmisellä aina jotain, jota vastaan voi rikkoa.
(Kumartaa ja menee.)
12:des kohtaus.
Eeva, Hella.
EEVA (lyhyen äänettömyyden jälkeen)
Mitä sinä katselet, Hella?
HELLA (havahtuen)
Siellä on revontulet.
EEVA (lähestyen)
Ne ovat loimunneet usein viime aikoina. Vanhat sanovat niiden tietävän kovia pakkasia. (Laskeutuu pöydän nojalle.) Ei, mutta kauniisti ne palavatkin tänä iltana! Katsos tuota, joka nousee noin korkealle! Nyt se sammui. Kylläpä ne ovat kauniit!
HELLA (innostuen)
Olisitpa nähnyt ne revontulet silloin yöllä erämaassa! Ne leimusivat yli taivaan monivärisinä kuin raketit. Se oli kauheata ja kaunista samalla kertaa.
EEVA
Minuun ne aina tekevät ahdistavan vaikutuksen.
HELLA (intohimoisesti)
Ja minua ne hurmaavat mahtavalla ja salaperäisellä kauneudellaan. Ne ovat yhtä ylhäisen tutkimattomat ja valtavan houkuttelevat kuin erämaa.
EEVA (istuen pöydän päähän)
Mutta sanoppas minulle, mitä sinulle tapahtui silloin erämaassa?
HELLA (muuttuneella äänellä)
Miksi sitä kysyt?
EEVA
Sinä olet muuttunut, Hella. Olet käynyt niin omituiseksi ja umpimieliseksi.
HELLA
Ei minulle mitään tapahtunut.
EEVA (leikillisesti)
Ethän vain ole rakastunut tuohon salomaiden ritariin?
HELLA (nousten kärsimättömästi)
Mutta Eeva!… Jollet lakkaa niin minä suutun.
EEVA
Varo vain. Hän on komea mies.
HELLA (kävellen hermostuneesti)
Kauhea hän on!
EEVA
Sitä myöskin… Ja niin vaarallinen!
HELLA
Oo, minua hän ärsyttää ja kiihoittaa, tuo tuntematon! Hänessä on jotain salaperäistä ja suurenmoista, joka kiduttaa minua. Kun hän esittää ajatuksiaan, tapahtuu se tavalla, joka saa itse tunturitkin vavahtelemaan. Ja mikä on ihmeellisintä, hän saa väkisinkin uskomaan, mitä hän sanoo… Mikä oikeus hänellä on olla noin ylpeä ja suuri?
EEVA
Mitä hän sanoi sinulle, kun löysi sinut silloin yöllä?
HELLA (vieden hänet sohvalle istumaan)
Istuhan tänne, niin kerron sinulle.
EEVA
No niin, annahan kuulua.
HELLA
Oikeastaan minun pitäisi olla hyvin suuttunut hänelle. Hän sanoi minulle jotain niin epäkohteliasta.
EEVA
Mitä hän sitten sanoi sinulle?
HELLA
Kun istuin lumihangessa niin uupuneena ja kangistuneena, että vaivoin sain vastatuksi hänen huutoonsa, niin hän iski nuo ylpeät silmänsä minuun ja sanoi kuin pahantapaiselle lapselle: "Neiti, te olette käyttäytynyt kuin kuriton ja ajattelematon lapsi!"… Oo, se kauhea mies! (Eeva naurahtaa.) Mitä sinä oikein naurat?
EEVA
Minusta tuo nyt ei ollut niinkään väärin sanottu.
HELLA
Oo, vai niin sinusta. Mikä oikeus hänellä oli nuhdella minua kuin lasta?
EEVA
Ehkä hän katsoi itsellään olevan sen oikeuden. — No niin, entäs sitten?
HELLA
Sitten nosti hän minut käsivarrelleen ja etsi erään suojaisen kallion onkalon. Poljettuaan lumeen kuopan, karsi hän sen pohjalle havuja ja asetti minut niille istumaan. Sitten peitti hän minut palttoollaan.
EEVA
Sehän oli kauniisti häneltä.
HELLA
Sen jälkeen etsi hän kuivia oksia ja sytytti tulen, että saimme lämmitellä.
EEVA
Ja sitten…?
HELLA
Sitten puhui hän minulle niin kauniisti kaikenlaisia kummallisia asioita… Luulen, että hän puhui vain rauhoittaakseen minua.
EEVA
Sehän oli jännittävää!
HELLA
Se oli kamalaa, Eeva! Myrsky ärjyi, ryskyi ja valitti puissa… Lumipilvet tanssivat ympärillä hurjaa vauhtia, niin ettei eteensä nähnyt. Myöhemmin tyyntyi kumminkin tuuli ja revontulet syttyivät leimuamaan. Se oli kauniimpaa!
EEVA
Ja sitten te lähditte kotimatkalle?
HELLA
Niin, sitten kuin olimme tarpeeksi levänneet. Hän hiihti edellä ja minä jälkiä myöten perässä. Ja kun väsyin, niin kantoi hän minua ja jatkoi matkaansa voimakkaana ja uupumattomana. Hänellä täytyy olla jättiläisvoimat!
EEVA
Miltä sinusta oikein tuntui tuo seikkailu?
HELLA
Se oli kummallinen yö, Eeva!… Me kaksi, toisillemme vierasta ihmistä keskellä ääretöntä, jylhää erämaata. Saman tulen ääressä, ympärillä yö ja yksinäisyys. Hurjasti loimuavat revontulet, jotka loivat sinertävän heijastuksen häikäisevän valkealle lumelle. Hiljaa huokailevien puiden salaperäiset varjot ja kylmästä napsahtelevien oksien luomat kuviot lumella. Oo, se oli niin kummallista, etten koskaan,voi sitä unohtaa!… En koskaan, en koskaan, en koskaan!
EEVA
Eikö sinua pelottanut tuo tuntematon mies?
HELLA
Ei ensinkään! Hän käyttäytyi niin hienosti ja varmasti aivankuin olisi ollut kysymyksessä vain huviretki. Hän on ihailtava mies!
(Nousee äkkiä.)
Ja tiedätkö, mitä hän sanoi minulle?
EEVA
En luonnollisestikaan!
HELLA
Hän sanoi, että se on sivistys ja sen tuhannet turhuudet, jotka luovat rajoja ja esteitä ihmisten välille, ja että siellä, missä kaikki keinotekoinen lakkaa, voivat erilaisetkin ihmiset lähestyä toisiaan ihmisinä. Ja siinä hän oli oikeassa!
EEVA
Kaikesta päättäen on hän sivistynyt mies.
HELLA (kävellen jännittyneenä edestakaisin)
Hän on niin erilainen kuin muut miehet! Hän on sittenkin hieno mies!
EEVA
Tuohan on jo täyttä rakkautta!
HELLA (intohimoisesti)
Minusta tuntuu kuin vihaisin häntä! Hänen ylimielistä vanhuuttaan ja puuttumatonta voimaansa. Hän hurmaa, viettelee ja peloittaa kuin synti ja katumus!
EEVA
Mutta, Hella! Sinähän olet hermostunut!
HELLA
Hän on ärsyttänyt minun uteliaisuuteni äärimmilleen! Ja minä tahtoisin loukata häntä!
(Menee kuohuissaan akkunan luo ja heittäytyy tuolille
sekä katselee ulos.)
EEVA (myöskin nousten)
Minkä nimessä?
HELLA
Miksei hän sitten sano, kuka hän on? Minä puristan häneltä vielä sen ulos!
EEVA
Oo, sinä suuri lapsi! Sinä etsit juhannuksen aikuista lunta! — — On kuitenkin parasta, että rauhoitut. Tuolla tulisuudellasi et hänen kanssaan pitkälle pääse…
(Tuntematon tulee.)
13:s kohtaus.
Hella, Eeva, Tuntematon.
TUNTEMATON
Sallitteko… vai häiritsenkö?
EEVA
Oo, ette ensinkään! Olinkin juuri menossa kirjoittamaan. — Saanen kai mennä sinun huoneeseesi, Hella?
HELLA
Tietysti. Siellä voit olla rauhassa.
(Eeva poistuu.)
14:jäs kohtaus.
Hella, Tuntematon.
TUNTEMATON (lyhyen äänettömyyden jälkeen; hauskasti)
Oletteko kuutamosairas, neiti?
HELLA
En… Ettekö tunne revontulia?
TUNTEMATON
Tunnenpa kai! Sehän on minun kotilieteni hehkua!
HELLA (kiihkeästi)
Mutta sanokaa minulle, missä on teidän kotinne?
TUNTEMATON
Kaikkialla, eikä missään.
HELLA
Suuria sanoja eivätkä sisällä mitään!
TUNTEMATON
Ne sisältävät niin sanomattoman paljon, neiti!
HELLA
Niin, ehkä… Kotinne ei ainakaan ole liian ahdas.
TUNTEMATON
Ei, eikä hemmoittele myöskään.
HELLA (nousten kärsimättömästi)
Te näyttelette salaperäistä, mutta luuletteko, etten tiedä mikä te olette.
TUNTEMATON
No, miksi sitten puhumme siitä?
HELLA
Te-te olette….
(Epäröi sanoa.)
TUNTEMATON
No niin, mikä minä olen?
HELLA
— joko erinomainen ihminen tai suuruudenhullu, narri! Siinä sen kuulitte!
TUNTEMATON
Sitten tiedätte enemmän kuin minä! Valitettavasti en ole kumpaakaan. Olen vain tukkilainen, joka on sattumalta joutunut sivistyneeseen seuraan.
HELLA
Sattumaltako te jouduitte myöskin tuonne erämaahan?
TUNTEMATON
En, minut vei sinne erään rakastettavan lapsen oikku.
(Matalasti)
Tiedättekö, mitä olisin silloin tehnyt, jos olisin ollut isänne?
HELLA
Ja mitä, herra tuntematon?
TUNTEMATON
Olisin antanut teille hiukan koivunoksasta.
HELLA (tavattomasti ällistyen)
Tämä on kuulumatonta! Te uskallatte…!
TUNTEMATON
Se on juuri minun vahvin puoleni!
HELLA
Ja tuota kaikkea sanoaksenneko te tulitte tänne?
TUNTEMATON
En, vaan tukkiyhtiön asiain vuoksi ja myöskin näkemään teitä.
HELLA
Ehkä minä saan sanoa: minkätähden?
TUNTEMATON
Olen halukas kuulemaan sen. Te nyt näytte tuntevan minun vaikuttimeni paremmin kuin minä itse.
HELLA
Te tulitte loistamaan jonain merkillisyytenä ja ottamaan vastaan kiitoksia.
TUNTEMATON (nuhdellen)
Neiti!… Ehkä unohdamme tuon pikku jutun. Siten säästytte tekin olemasta ilkeä.
HELLA (katuen)
Suokaa anteeksi!… Olin todellakin ilkeä ja minua hävettää se! Mutta ette suinkaan te uskone, että minä tarkoitin sillä täyttä totta?
TUNTEMATON
En, niin pilaantuneeksi en teitä uskonut. Sitäpaitsi, tehän olette vanhempainne ainoa lapsi.
HELLA
Niin, mutta mitä se tähän kuuluu?
TUNTEMATON
Hyvin paljon. Nehän aina ennen muita oppivat tuntemaan, kuinka tärkeitä he ovat ihmiskunnan menestykselle.
HELLA
Nyt te saatte minut sanattomaksi.
TUNTEMATON
Ei, ei, neiti, älkää missään nimessä tulko sanattomaksi! Silloin luovutte kaikesta, mikä kuuluu nuorelle, kauniille ja nerokkaalle tytölle!
HELLA
Ja pilaantuneelle tytölle!
TUNTEMATON (kumartaen)
Ennen kaikkea juuri hänelle!
HELLA (nauraen)
Te olette kummallinen mies! Täytyyhän teidän myöntää, että olette viskellyt minulle muutakin kuin paljaita kohteliaisuuksia!
TUNTEMATON
Olen ainakin koettanut valita niitä.
HELLA
Sen minä kyllä uskon!
(Istuutuu sohvalle.)
TUNTEMATON (Istuutuen hänen viereensä.)
Vakavasti puhuen… meidän kiistamme on vain ilmaan huitomista, niinkuin yleensä ne asiat, joita pidämme tärkeimpinä.
HELLA
Oo, vai niin!
TUNTEMATON
Te tahdotte tietää, kuka minä olen. Mutta uskokaa minua, te ette voittaisi sillä mitään. Te saisitte uuden nimen kokoelmaanne, mutta kadottaisitte mielenkiintonne henkilöön.
HELLA
Se riippuu henkilöstä.
TUNTEMATON
Taikka sanokaa nimestä! Sillä sitähän te juuri haluatte tietää.
(Lämpimästi.)
Neiti, onko teidän niin vaikea uskoa, että ihmisellä voi olla — sillä kannalla kuin asiat nykyään vielä ovat täällä maailmassa — vakavatkin syyt unohtaa nimensä?
HELLA
Ainoastaan huonot ihmiset salaavat nimensä!
TUNTEMATON
No niin, ehkä minä olen sitten huono ihminen, koska te sen niin varmasti sanotte.
HELLA (hämillään)
Oi, ei, sitä en tarkoittanut! Mutta ymmärrättehän, etten voi ajatella teidän tavallanne. Olen niin paljosta teille kiitollisuudenvelassa, enkä edes tiedä kenelle olen ja kuka te olette. Te olette kun ilmaa, jota hengitän, mutta jonka tavoittaminen on turhaa!
TUNTEMATON
Tuo oli tunnustus!
HELLA
Mitä? Älkää vain ymmärtäkö kovin mielivaltaisesti sanojani!
(Nousee kiihoittuneena kävelemään.)
TUNTEMATON
En… Olkaa rauhassa!… No niin, Te tahtoisitte kaikin mokomin, että teillä olisi varastossanne nimi, jonka sitten sopivassa tilaisuudessa unohtaisitte. Mutta minä en sitä tahdo. Nyt kun teillä ei ole mitään sellaista, ette voi mitään unohtaakaan.
HELLA
Ei maksa vaivaa! Meidän on mahdoton ymmärtää toisiamme.
TUNTEMATON
Niin täällä… Mutta siellä erämaassa me ymmärsimme hyvin toisiamme.
HELLA
Siellä te olittekin kiltimpi.
TUNTEMATON
Siellä me olimme oikealla maaperällä. Te ette kysynyt nimeäni, teille riitti, että teillä oli luonanne ihminen. Mutta täällä höylätyllä lattialla tulee kysymykseen syntyperä, nimi, esi-isät sekä suoritetut että suorittamattomat oppiarvot. Se on sivuseikka mikä ihminen on ja mihin hän kykenee, kunhan hän vain kantaa hyvää tavaramerkkiä! Mutta sanokaa minulle, kummassa te olitte rehellisemmin oma itsenne, täällä vai siellä?
HELLA (hiljaa)
Siellä.
TUNTEMATON
Kas niin, me ymmärrämme siis kumminkin toisiamme!
HELLA
No niin, te tahdotte siis olla vain eräs herra maantieltä!
TUNTEMATON (surumielisesti)
Eräälle herralle maantieltä riittää hyvin, jos eräs neiti erämaasta muistelee häntä joskus myötätunnolla!
(Hella menee kuohuissaan oikealle. Tuntematon katsoo
pitkään hänen jälkeensä.)
Hm!
15:des kohtaus.
Tuntematon, Härmä.
HÄRMÄ (tulee, kiivaasti tiuskaisten)
Neiti oli kiihoittunut! Mitä täällä on tapahtunut?
TUNTEMATON
Ei mitään vaarallista.
HÄRMÄ
Vastatkaa suoraan, mitä te sanoitte hänelle!
TUNTEMATON
Vain sanoja, ei mitään muuta.
HÄRMÄ (painavasti)
Te olette rohkea, herra seikkailija!
TUNTEMATON
Se on synnynnäinen ominaisuus oikeassa miehessä. Mutta onko se vika?
HÄRMÄ
On teissä. Te unohdatte asemanne.
TUNTEMATON (ylpeästi)
Minä en unohda mitään. Minä vain hallitsen asemani!
HÄRMÄ
Te olette saanut vaikutusvaltaa tuohon kummalliseen tyttöön! Hän tietää olevansa teille kiitollisuudenvelassa pelastuksestaan ja kuvittelee ties mitä luonnottomuuksia! Ja tätä kaikkea te tahdotte käyttää hyväksenne!
TUNTEMATON
Teillä oli sama vapaus hankkia tuo kiitollisuudenvelka. Mutta jostain syystä ette tehnyt sitä. Teillä on myöskin enemmän tilaisuutta vaikuttaa häneen kuin minulla. Mutta käytöksenne ilmaisee, että te ette ole sitä käyttänyt ainakaan eduksenne.
HÄRMÄ
Se ei kuulu teihin!
TUNTEMATON
Olen jo alusta alkaen ollut siitä selvillä. Teidän esimerkkinne sotkeutua toisten asioihin, houkutteli vain minuakin.
HÄRMÄ
Mitä? Vertaatteko te itseänne minuun? Minä sanon teille kerta kaikkiaan, etten kärsi ketään tielläni!
TUNTEMATON
Jos teillä on entinen suuntanne, niin sillä tiellä ette minua tapaa, ettekä ketään muutakaan kunnon miestä.
HÄRMÄ (raivostuen)
Kurja! Sinä unohdat, että minä voisin raivata sinut tieltäni yhdellä ainoalla sanalla!
TUNTEMATON (kylmästi)
Se sana ei teitä paljoakaan auttaisi. Täällä Pohjolassa vetää ilmiantaja lyhimmän korren… Sellainen menettely tuskin olisi teille mikään suositus ylimetsäherra Lövenborgin perheessä.
HÄRMÄ
Sinä et tunne minua, onneton!
TUNTEMATON
Päinvastoin me tunnemme toisemme tarpeeksi jo pitemmältä ajalta. On viisainta, että muistatte sen tässä kilpailussa.
HÄRMÄ
En ryhdy kilpailemaan kulkurien kanssa!
TUNTEMATON
Tällä kertaa saatte sen tehdä, herra, tahdoittapa sitä eli ei, jollette tahdo väistyä.
(Hella tulee ovelle.)
HÄRMÄ
Minä en koskaan väisty taistelutta!
TUNTEMATON
Enkä minä taistelua!
HÄRMÄ
Varokaa! Jos joku tunkeutuu minun tielleni, hänet minä muserran keinoista välittämättä!
TUNTEMATON
No, syyttäkää sitten itseänne, jos muserrutte omiin keinoihinne!
HÄRMÄ (kohottaa kätensä kuin hyökätäkseen hänen kimppuunsa)
Mitä sinä uskallat kurja maankiertäjä!
TUNTEMATON (astuen askeleen lähemmäksi ja katsoo häntä tiukasti silmiin, Härmä peräytyy)
Parasta se onkin… Se juttu voisi päättyä teille epätyydyttävästi.
16:des kohtaus.
Tuntematon, Hella, Härmä.
HELLA (tullen esiin)
Mitä tämä on? Mitä te oikein ajattelette, herrat?
TUNTEMATON
Kysykää häneltä, neiti… Minusta tässä ei tunnu olevan paljoakaan ajatusta.
HÄRMÄ
Suokaa anteeksi, neiti! Tuo seikkailija ärsytti minua.
HELLA (katkerasti)
Sehän kuuluu hänen seurustelutapoihinsa.
TUNTEMATON
Minä en tiennyt teidän kaivanneen täällä salonkimiestä. Muuten pyydän anteeksi teiltä, neiti, että olen sellainen kuin olen.
(Kumartaa.)
HELLA
Te olette oikeassa. Täällä on salonkimiehiä tarpeeksi.
(Tarjoo Härmälle käsivartensa.)
Tulkaa, herra luutnantti.
HÄRMÄ
Mielelläni, neiti. — Ja te herra seikkailija, jääkää hyvästi. Toisella kertaa puhumme enemmän tästä.
HELLA
Keksikää itsellenne nimi. Te näette, että tavaramerkilläkin on etunsa.
TUNTEMATON (hymyillen)
Anteeksi, mutta sitä en ole vielä huomannut.
HELLA (kiusoittavasti)
Silloin teidän huomiokykynne on huonompi kuin älynne… Hyvästi, herra
Tuntematon!
(Eeva tulee sisään.)
TUNTEMATON (kumartaa vaieten, mutta hiukan ylimielisesti hymyillen.
Hella ja Härmä poistuvat.)
17:äs kohtaus.
Tuntematon, Eeva.
EEVA
No, taas te jäitte kuivalle! Ai, ai, teitä! Se oli jo toinen kerta tänään..
TUNTEMATON
Mutta minä säilytin aseman ja sekin on jo paljon.
EEVA
Te olette aika mestari.
TUNTEMATON
Vain kokemusta ja ihmistuntemusta, neiti.
EEVA
Ainakin te osaatte niittää tappioistannekin etua. — Tässä on nyt se kirje. Tahdotteko olla niin ystävällinen?
(Antaa hänelle kirjeen.)
TUNTEMATON
Mielelläni, neiti. Vienkö terveisiä myöskin?
EEVA
Jos tiedätte oikean henkilön, niin viekää.
TUNTEMATON
Siitä minä kyllä vastaan. Mutta sallitteko, että poistun?
EEVA
Nytkö jo…? Ja mihin?
TUNTEMATON
Lepäämään… Minun täytyy huomenna palata takaisin.
EEVA
Oo, minä ymmärrän… Kuuluuko sekin taktiikkaan?
TUNTEMATON
Taktiikkaan kuuluu aina sellainen vastasiirto, jota vastustaja kaikkein vähimmin toivoisi. — Hyvästi neiti! Nukkukaa hyvin!
(Poistuu perälle.)
EEVA
Samoin teille!
(Itsekseen, hänen jälkeensä katsellen.)
Kummallinen mies.