WeRead Powered by ReaderPub
Fiesko: Historiallinen murhenäytelmä cover

Fiesko: Historiallinen murhenäytelmä

Chapter 38: VIIDES KOHTAUS.
Open in WeRead

Explore more books like this:

About This Book

The play dramatizes a plotted uprising in a Renaissance city-state, following a charismatic young noble who organizes a coalition to overthrow entrenched rulers. Political maneuvering, competing ambitions, and secret alliances intersect with personal entanglements and romantic jealousy, testing loyalties among conspirators and civilians. Scenes alternate between council deliberations, public ceremonies, and intimate confrontations to reveal contrasts between civic virtue and private desire. The conspirators briefly seize power but internal tensions and unforeseen events pervert their aims, producing a sudden, tragic collapse that interrogates the ethics of revolutionary action and the limits of human design.

Fiesko (on lukenut lapun ja heittää sen pois). Varsin hyvin sanottu; ja hän vastasi?

Mauri. Vastasi, että hän kuitenkin surkuttelee leskiparan kohtaloa, tarjoutuu antamaan hänelle hyvitystä, ja että hän vastedes kieltää teidän armoltanne kaikki hyväilykset.

Fiesko (ilkeästi). Jotka tosiaankin loppuvat ennen viimeistä päivää. —
Siinäkö oli kaikki, Hassan?

Mauri (häijysti). Armollinen herra, vaimoväen asioita seuraa valtiollisten perästä.

Fiesko. Tietysti ja nämä kumminkin. Mutta mitä sillä paperilla tahdot?

Mauri. Särkeä pirun juonia sen omalla opilla. — Hänen armonsa antoi minulle tämän pulverin ja käski siitä joka päivä sekoittamaan rouvanne shuklaadikuppiin.

Fiesko (vaalenee ja peräytyy). Antoi sinulle? kuka?

Mauri. Rouva Julia, Imperialin kreivitär.

Fiesko (tempaa sen häneltä, tuimasti). Jos valehtelet, konna, annan minä sinun elävältä takoa Lorentsotornin viirikukoksi, jossa tuuli sinua yhdessä henkäyksessä kymmenesti pyörittää. — Pulverinko?

Mauri (äkäisesti). Pitää minun antaman teidän rouvanne juoda shuklaassa, määräsi rouva Julia Imperiali.

Fiesko (tainnotonna). Kauheata! — tämän lempeän naisenko? — Onko helvetillä niin paljon alaa vaimoihmisen sielussa? — Vaan minä unhotin kiittää taivaallista sallimaa, joka sen turhaksi teit — turhaksi vielä häijymmän paholaisen kautta. Sinun tiesi ovat ihmeelliset. (Maurille). Lupasitko totella ja olla ääneti?

Mauri. Ihan. Jälkimmäinen on helppoa, sainpa häneltä selvällä rahalla palkan.

Fiesko. Tämä lippu kutsuu minun hänen luoksensa. — Minä tulen, rouva. Minä hänet lepertelen tänne seuraan. Hyvä. Sinä riennät ja kutsut koko salaliiton kokoon.

Mauri. Tämän käskyn minä aavistin ja sentähden omin päin toimitin tänne jokaisen juuri kello kymmeneksi.

Fiesko. Askeleita kuulen. Ne ovat niitä. Mies, sinä ansaitsisit oman hirsipuusi, jossa ei vielä kukaan Aatamin lapsi ole kiikkunut. Mene etuhuoneeseen siksi kuin soitan!

Mauri (mennessään). Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä.
(Menee).

VIIDES KOHTAUS.

Kaikki salaliittolaiset.

Fiesko (käyden heitä vastaan). Myrsky on tulossa. Pilvet kiitävät yhteen. Käykää hiljaa! Vääntäkää molemmat salvat kiinni!

Verrina. Kahdeksan huonetta olen takamme lukinnut; epäluulo ei pääse sataa askelta likemmäksi.

Bourgognino. Täällä ei ole kavaltajaa ellei pelkomme siksi muutu.

Fiesko. Pelko ei tule minun kynnykseni yli. Tervetullut kuka vielä on eilinen! Käykää istumaan! (Istuvat).

Bourgognino (kävelee lattialla). En minä istu mielelläni, kun ajattelen hävitystä.

Fiesko. Genualaiset, tämä on merkillinen hetki.

Verrina. Sinä olet vaatinut meidän miettimään tyrannimurhan suunnitelmaa. Kysy meiltä. Olemme tässä sinulle vastaamassa.

Fiesko. Siis ensin — kysymys, joka tulee niin myöhään, että se kenties kuuluu oudolta: — Kuka kaatukoon? (Kaikki vaikenevat).

Bourgognino (nojaten Fieskon istuimeen, painavasti). Tyrannit!

Fiesko. Hyvin sanottu, tyrannit. Pyydän että tarkoin huomaatte sanan koko painon. Joka näyttää aikovan tai jolla on valta vapautta sortaa, kumpi on tyrannimpi?

Verrina. Minä vihaan ensimmäistä, pelkään jälkimmäistä. Andreas Doria kaatukoon!

Kalkagno (liikutettuna). Andreasko? elähtänyt ukko, joka kenties jo huomisen takaa on tehnyt luonnolle tilinsä.

Sakko. Andreas, hiljainen vanhusko?

Fiesko. Pelottava on sen vanhuksen hiljaisuus, Sakko hyvä! Gianettinon pöyhkeys ainoasti naurettava. Andreas Doria kaatukoon! sen sanoi sinun viisautesi, Verrina.

Bourgognino. Kahleet rautaiset tai silkkiset — ovat kahleita, ja
Andreas Doria kaatukoon!

Fiesko (käyden pöydän luo). Siis on tuomio langennut sedästä ja nepaasta. Kirjoittakaa alle! (Kirjoittavat). Kuka kaatuu on siis ratkaistu (istuvat). Nyt seuraa yhtä tärkeä kysymys: Millä tavalla? Puhukaa te, ystävämme Kalkagno, ensin.

Kalkagno. Sen teemme joko sotamiehinä tai murhamiehinä. Edellinen on vaarallista, koska me silloin pakosta tarvitsemme paljon samantietoisia, se on uskalijasta, koska kansan sydämmiä ei ole vielä kokonaan voitettu — jälkimmäiseen riittää viisi hyvää puukkoa. Kolmen päivän päästä on juhlamessu Lorentsokirkossa. Kumpikin Doria on siellä hartaudessa. Kaikkein korkeimman lähellä sammuu tyrannien pelko. Minä sanoin sanottavani.

Fiesko (poispäin kääntyneenä). Kalkagno — Inhottava on teidän järjellinen tuumanne. — Rafaeli Sakko?

Sakko. Kalkagnon mieliala miellyttää, vaan paikka kauhistaa minua. Parempi on, että Fiesko kutsuu sedän ja nepaan pitoihin, jossa he sitten koko tasavallan vihalla ahdistettuina saavat valita joko kuoleman-atrian puukoistamme tai ikiterveiset oivassa Kypron viinissä. Ainakin on tämä keino mukava.

Fiesko (kauhistuen). Mutta, Sakko, jos se viinipisara, jonka teidän kuoleva kielenne maistaa, tuntuu palavalta pihalta, helvetin esimaulta. Kuinka silloin, Sakko? — Pois se tuuma! Puhu sinä Verrina.

Verrina. Avoin otsa on avoimen sydämen merkki. Salamurhaajina olemme joka ryövärin veljiä, miekka kourassa sankaria. Minun ajatukseni on, että annamme julkisen kapinan merkin, kutsumme Genuan isänmaalliset miehet rajusti kostoon. (Hyökkää istuimeltansa. Toiset samoin. Bourgognino hänen kaulaansa).

Bourgognino. Ja ase kädessä vaadimme onnelta suosiota. Se on kunnian ääni ja minun.

Fiesko. Ja minun. Hyi Genualaiset! (Kalkagnolle ja Sakolle). Onni on jo ilmankin tehnyt edestämme paljon, meidän täytyy itsekin ryhtyä työhön — siis kapina, ja vielä tänä yönä, Genualaiset! (Verrina ja Bourgognino hämmästyvät, toiset peljästyvät).

Kalkagno. Mitä? Vielä tänä yönäkö? Tyrannit ovat vielä liian vahvat, meidän puolueemme vielä liian heikko.

Sakko. Vieläkö tänä yönä? eihän tähän asti ole mitään tehtynä ja aurinko jo menee maillensa.

Fiesko. Teidän arvelunne ovat sangen perustettuja, mutta lukekaa nämä lehdet! (Antaa heille Gianettinon käsikirjoitukset ja käy ilkeästi edestakaisin, sillä aikaa kun he uteliaasti lukevat). Nyt hyvästi Doria, kaunis tähti. Ylpeänä ja korkeana sinä mahtailit ikäänkuin olisit vuokrannut Genuan taivaan ja kuitenkin näit sieltä auringonkin väistyvän ja jakavan valtansa kuun kanssa. Hyvästi Doria, kaunis tähti!

Ompa kuollut Patrokloskin, Sinua hän suurempi.

Bourgognino (heidän luettuansa). Kamalaa!

Kalkagno. Kaksitoista yht'aikaa!

Verrina. Huomenna neuvoshuoneessa!

Bourgognino. Antakaa lista minulle. Minä ajan täyttä vauhtia halki Genuan, pidän sen näin, niin kivet perässäni juoksevat ja koirat murhahuutoja ulvovat.

Kaikki. Kostoa! kostoa! kostoa! tänä yönä vielä!

Fiesko. Nyt olette niinkuin teidän tahdoin. Ehtoon tullen käsken minä etevimmät tyytymättömät luokseni iltaa viettämään, nimittäin kaikki, joiden nimet ovat Gianettinon murhalistalla, ja lisäksi vielä Saulit, Gentilit, Vivaldit ja Vesodimarit, kaikki Dorian verivihollisia, joita salamurhaaja unohti peljätä. Avoimin sylin tarttuvat he tuumaani, sitä en epäile.

Bourgognino. Sitä en epäile.

Fiesko. Ennen kaikkia täytyy meidän turvata itsellemme meri. Kaleerilaivoja ja laivaväkeä on minulla. Dorian kaksikymmentä laivaa on ilman köysittä, ilman miehittä ja helposti äkkiä vallattu. Darsenan suu suljetaan ja niin kaikki pakoonpääsö estetään. Kun sataman saamme, on Genua kahleissa.

Verrina. Kieltämättä.

Fiesko. Sitten valloitetaan kaupungin varustetut paikat ja miehitetään. Tärkein on Tuomasportti, joka vie satamaan ja yhdistää maa- ja merivoimamme. Palatsissansa molemmat Doriat otetaan kiinni ja surmataan. Joka kadulla lyödään rymäkkää, hätäkelloja soitetaan. Porvarit kutsutaan ulos meidän puolellemme ja Genuan vapauden edestä taistelemaan. Jos onni on meillä, kuulette neuvoshuoneessa enemmän.

Verrina. Hanke on hyvä. Anna kuulla, kuinka jaamme tehtävät.

Fiesko (painavasti). Genualaiset! te asetatte minun vapaaehtoisesti liiton etupäähän. Totteletteko vastedeskin minun käskyjäni?

Verrina. Niin totta kuin ne ovat hyviä.

Fiesko. Verrina, muistatko sitä pientä sanaa lipun alla? — Genualaiset, sanokaa se hänelle, se on: Kuulijaisuus! Ellen minä voi näitä päitä tahtoni mukaan kääntää — ymmärtäkää täydellisesti mitä minä sanon — ellen minä ole salaliiton itsevaltijas, on se myös kadottanut yhden jäsenen.

Verrina. Vapaa elämä sietää pari orjallista hetkeä. Me tottelemme.

Fiesko. Siis saatte nyt mennä. Yksi tarkastaa kaupungin ja ilmoittaa minulle kuinka tukevia tai heikkoja varustukset ovat. Toinen tiedustaa tunnussanan. Kolmas miehittää laivat. Neljäs tuo kaksituhatta miestä linnanpihaani. Minä itse laitan illaksi kaikki kuntoon ja sitä paitsi, jos on hyvä onni, särjen Faraopelissä pankin. Yhdeksän lyömältä on kaikki linnassa kuulemassa viimeisiä käskyjäni. (Soittaa).

Verrina. Minä otan osalleni sataman. (Pois).

Bourgognino. Minä sotamiehet. (Pois).

Kalkagno. Minä tiedustan tunnussanan. (Pois).

Sakko. Minä kierrän Genuata. (Samoin pois).

KUUDES KOHTAUS.

Fiesko, sitten Mauri.

Fiesko (on asettunut kirjoituspöydän ääreen, kirjoittaa). Eivätkö he pyörähtäneet sanasta kuulijaisuus, niinkuin toukka neulasta? — Mutta — myöhään, tasavaltalaiset! —

Mauri (tulee). Armollinen herra —

Fiasko (nousee ylös, antaa hänelle paperin). Kaikki tässä listalla nimitetyt kutsut sinä yöksi huvinäytelmään.

Mauri. Kaiketi kanssanäyttelijöiksi. Pääsy maksaa päitä.

Fiesko (oudosti ja halveksivasti). Kun tämä on tehty, en tahdo viivyttää sinua kauvemmin Genuassa. (Menee ja pudottaa kukkaron jälkeensä). Olkoon se viimeinen työsi! (Pois).

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Mauri ottaa vitkaan kukkaron lattialta ja katsoo hämmästyneenä hänen peräänsä.

Mauri. Niinkö meidän laitamme onkin? "En tahdo viivyttää sinua enää Genuassa". Se on käännettynä kristillisestä minun pakanuuteeni: Kun minä olen herttua, hirtän minä vanhan ystävän genualaiseen hirsipuuhun. Hyvä. Hän pelkää, että koska minä tiedän hänen vehkeensä, päästäisin hänen kunniansa hampaitteni takaa, kun hän on herttuana. Malttakaas, herra kreivi, viimeinen pykälä sietää vielä aprikoimista.

Nyt, vanha Doria, on sinun nahkasi minun käsissäni. — Hukassa olet ellen minä sinua varoita. Jos nyt menen ilmoittamaan salaliiton, en pelasta Genuan herttualta vähempää kuin hengen ja herttuakunnan. Hänen kiitoksensa ei ole vähempi kuin tämä hatullinen kultaa! (Aikoo mennä, vaan pysähtyy äkkiä). Mutta maltas, veli Hassan! Ethän vaan tee tyhmyyksiä? Jos nyt koko murhakekkeriä ei pidettäisikään ja siitä tulisi vielä jotain hyvääkin? Hyi! hyi! Minkä pirun tempun on itaruuteni minulle tekemäisillään! — Mikä tuo suuremman tuhon? Jos petkutan Fieskoa? — tai jos jätän Dorian puukonsyötiksi? — Selittäkää se minulle, pahat henkeni! — Jos Fiesko siitä läpäsee, voi Genua paisua. — Ei! Ei se kelpaa. Jos taas Doria pinteestä puikahtaa, on kaikki vanhallansa ja Genuassa on rauha — Se olisi vielä häijympi! — Entäs se näytelmä, jos kapinallisten päät lentävät pyövelin keittiöön? (Toiselle puolen). Mutta entäs sitä hupaista melskettä tänä yönä, jos heidän ylhäisyytensä Maurin koukuilla kuristetaan? Ei! Tästä sekasotkusta kristitty selviää, pakanalle on tämä arvoitus liian terävä — — Kysympä sitä oppineilta. (Pois).

KAHDEKSAS KOHTAUS.

lmperialin kreivittären sali.

Julia yöpuvussa. Gianettino astuu huolettomasti huoneeseen.

Gianettino. Hyvää iltaa, sisareni.

Julia (nousten ylös). Jotakin erinomaista lienee, kun Genuan prinssi tulee sisarensa luo.

Gianettino. Sisareni, ainahan sinun ympärilläsi on perhosia ja minun paarmoja. Tuleeko tänne kukaan, jos istumme?

Julia. Teethän minun kärsimättömäksi.

Gianettino. Sisareni, milloinka Fiesko oli viimeksi luonasi?

Julia. Kummallista! Talletanko minä sellaisia mitättömiä päässäni.

Gianettino. Minun täytyy se tietää välttämättä.

Julia. No, — hän oli eilen täällä.

Gianettino. Ja oliko hän avomielinen?

Julia. Niinkuin tavallisesti.

Gianettino. Ja vieläkin vanha haaveksija?

Julia (ottaen itseensä). Veljeni!

Gianettino (lujemmin). Kuule! Oliko hän vieläkin vanha haaveksija?

Julia (nousee vihastuneena). Miksikä minua luulette, veljeni?

Gianettino (istuu yhä, ilkeästi). Vaimolliseksi lihakappaleeksi käärittynä suuren suureen aateliskirjaan. Meidän kesken, sillä eihän kukaan kuulle.

Julia (tulistuen). Meidän kesken — te olette pöyhkö apina, joka ratsastatte setänne keppihevosella — sillä eihän kukaan kuulle.

Gianettino. Sisarkultani, ethän suuttune — minä vaan olen hyvilläni, että Fiesko vielä on vanha haaveksija. Sen tietää tahdoin. Hyvästi! (On menossa).

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Lomellino tulee.

Lomellino (suutelee Julian kättä). Suokaa anteeksi rohkeuteni, armollinen rouva. (Kääntyen Gianettinoon). Muutamia asioita, joita en saa toistaiseksi jättää —

Gianettino (vie hänen sivulle päin. Julia käy suuttuneena pianon ääreen ja soittaa). Kaikkiko valmisna huomiseksi?

Lomellino. Kaikki, prinssi. Mutta ei ole palannut sanansaattaja, joka aamulla lähti Levantoon. Spinolakin viipyy. Olisikohan kirje hukkunut. Minä olen aivan neuvoton.

Gianettino. Ole huoleton. Onhan sinulla luettelo tallella?

Lomellino. Armollinen herra — luettelo — niin. En tiedä — minä taisin jättää sen eilisen takkini taskuun. —

Gianettino. Saman tekevä. Olisi vaan Spinola täällä. Huomenna aikaisin löydetään Fiesko kuolleena vuoteeltansa. Niin olen hankkinut.

Lomellino. Mutta peloittavan huomion se nostaa.

Gianettino. Juuri siinä on turvamme, mies. Tavallinen rikos saa loukatun veren kuohuun, ja ihminen voi kaikkia. Erinomaiset rikostyöt sen kauhusta jähmettävät, eikä ihminen voi mitään. Tiedätkö tarinan Medusan päästä. Sen näkö teki kiveksi. Paljo ehtii tehdä ennenkuin kivet taas elävät.

Lomellino. Oletteko antanut yhtään merkkiä armolliselle rouvalle?

Gianettino. Johan toki! Häntä täytyy Fieskon tähden sulavammin kohdella. Mutta maistettuaan hedelmiä ei hän muistakaan niiden saamisen vaivaa. Tule! Tänä iltana vielä odotan joukkoja Milanosta ja täytyy antaani ohjeita porteille. (Julialle) No, sisar! oletko kiukkusi jo pois kilkuttanut?

Julia. Menkää vaan! te olette hurja vieras. (Gianettino on menossa, mutta kohtaa ovessa Fieskon).

KYMMENES KOHTAUS.

Fiesko tulee.

Gianettino (peräytyen). Haa!

Fiesko (ennättäen ystävällisesti). Te päästätte, prinssi, minun käymästä tykönne, niinkuin minä juuri aivoin tehdä.

Gianettino. Ei minullekaan voi olla mikään tervetulleempaa kuin kohdata teitä, kreivi.

Fiesko (käy Julian luo, suutelee kunnioituksella hänen kättänsä). Teidän luonanne, korkea rouva, on tottunut näkemään toivonsa aina enemmän kuin täytetyksi.

Julia. Älkää toki! jonkun toisen kuullen se tuntuisi kahdapäiseltä. Vaan minä peloitan tässä puvussani. Suokaa anteeksi, kreivi. (On menemässä kamariinsa).

Fiesko. Oi jääkää, kaunis, armollinen rouva! Ei naisihminen ole milloinkaan niin kaunis kuin yöpuvussaan! (hymyillen) se on hänen virkapukunsa — Nuo ylöspäin käännetyt hiukset — Sallikaa minun ne sekoittaa.

Julia. Kuinka mielellänne te miehet kaikkia häiritsette!

Fiesko (kääntyen Gianettinoon päin, viattomasti). Hiuksia ja tasavaltoja! Se on meistä yhdentekevä, eikö niin? — Ja tämäkin nauha on väärin sidottu. — Istukaa kaunis kreivitär! Silmiä teidän Lauranne osaa pettää, mutta ei sydämmiä. — Sallikaa minun olla kamarineitsyenänne. (Julia istuu, Fiesko oikoo hänen vaatteitansa).

Gianettino (nykäsee Lomellinoa). Tuota huoletonta raukkaa!

Fiesko (peitellen Julian rintaa). Katsokaa — tämän minä viisaasti peitän. Aistien täytyy aina olla vaan sokeita kirjeenkuljettajia eikä tietää mitä sovinnollista yhteyttä on mielenvoimalla ja luonnolla.

Julia. Kevytmielistä puhetta.

Fiesko. Ei ollenkaan, sillä, näettenkö, paraskaan uutinen ei maistu miltään, kun joka mies sen tietää. — Aistimme ovat vaan sisällisen tasavaltamme rahvas. Aateli elää siitä, mutta nousee sen huonoa makua ylemmäksi. (On saanut Julian valmiiksi ja vie kuvastimen eteen). Nyt, totta vieköön! huomenna on tämä vaatepartena Genuassa. (Hienosti). Saanko, kreivitär, viedä näin teidän läpi kaupungin?

Julia. Tuota viekasta! kuinka kätevästi hän osasi uskotella minua tahtonsa mukaan. Mutta päätäni särkee ja minä pysyn kotona.

Fiesko. Antakaa anteeksi, kreivitär, — sen voitte tehdä jos tahdotte, vaan te ette tahdo. — Tänään on tänne tullut florensilainen näyttelijäseura ja on tarjoutunut näyttelemään minun palatsissani. — Nyt en ole voinut estää useimpia kaupungin aatelisnaisia tulemasta katselijoiksi ja olen sentähden sangen levoton, kenenkä minä, loukkaamatta ketään arkatuntoista vierastani, saisin ensi sijalle. Vielä on ainoasti yksi keino mahdollinen. (Kumartaen syvään). Oletteko te, kreivitär niin armollinen?

Julia (punastuu ja menee nopeasti kamariinsa). Laura!

Gianettino (astuu Fieskon luo). Te muistanette, kreivi, äskeisen harmittavan tapauksen meidän välillämme —

Fiesko. Minä toivoisin, prinssi, että molemmin sen unhottaisimme. — Me ihmiset kohtelemme toisiamme niinkuin heitä tunnemme ja kenen muun kuin minun on syy, että ystäväni Doria ei ole tuntenut minua täydellisesti?

Gianettino. Minä puolestani en sitä milloinkaan muistele jos en samalla sydämmestäni pyydä anteeksi teiltä. —

Fiesko. Enkä minä milloinkaan, jos en sydämmestäni sitä teille suo.
(Julia tulee vähän enemmän vaatetettuna).

Gianettino. Tulee juuri mieleeni, kreivi. Tehän retkeilette
Turkkilaisia vastaan? —

Fiesko. Tänä iltana nostetaan ankkurit. Juuri siitä olen vähän huolissani, josta kuitenkin ystäväni Dorian avuliaisuus voisi minun auttaa.

Gianettino (sangen kohteliaasti). Hyvin mielelläni — vaatikaa minulta mitä vaan voin!

Fiesko. Tämä tapaus taitaa iltapuolella nostaa satamassa ja palatsini lähellä jotakin hälinää, jonka herttua setänne, ehkä käsittää väärin. — —

Gianettino. Antakaa se minun huolekseni. Tehkää te vaan niin ja minä toivotan teille paljon onnea yritykseenne.

Fiesko (totisena). Minä olen teille suuressa kiitollisuuden velassa.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset ja henkivartija sotamies.

Gianettino. Mitä nyt?

Sotamies. Käydessäni Tuomasportin sivutse näin minä suuren joukon aseellisia sotamiehiä rientävän Darsenaan ja laittavan Lavagnan kreivin kaleerilaivoja purjekuntoon.

Gianettino. Ei tärkeämpää. Onko muuta ilmoittamista?

Sotamies. On kyllä. Kaputsinien luostarista vilisee epäluulonalaista väkeä ja puikkii torin poikki; käynnistä ja näöstä päättäin ovat nekin sotamiehiä.

Gianettino. Sen pölkyn palvelus-intoa! (Lomellinolle levollisesti). Ne ovat minun Milanolaisiani.

Sotamies. Teidän armonne, käskettekö ottamaan vaaria niistä?

Gianettino (ääneensä Lomellinolle). Katsokaa perään, Lomellino!
(Rajusti sotamiehelle). Saat mennä. Kaikki hyvin! (Lomellinolle).
Viitatkaa sille ulkomaalaiselle sonnille, että hän pitää suunsa.
(Lomellino ja sotamies menee pois).

Fiesko (joka tähän asti on karkeloinnut Julian kanssa ja vaan salaisesti kurkistellut). Ystävämme on tuskastunut. Uskallanko kysyä syytä?

Gianettino. Ei ihme. Alinomaa kysymistä ja ilmoittamista. (Syöksee ulos).

Fiesko. Meitäkin odottaa näytelmä! Saanko tarjota käteni, armollinen rouva?

Julia. Malttakaa! Minä ensin otan hupun. Kreivi, eihän vaan ole murhenäytelmä, se tulee uniini?

Fiesko (kavalasti). Oi, se naurattaa kuolijaaksi, kreivitär! (Vie
Julian pois. Esirippu).

NELJÄS NÄYTÖS.

    Yö. Fieskon linnan esipiha. Lyhtyjä sytytetään.
    Aseita tuodaan. Linnan sivurakennus on valaistu.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Bourgognino tuo sotamiehiä.

Bourgognino. Seis! — Isolle pihaportille tulee neljä vartijaa. Kaksi kullekin linnan ovelle. (Vartijat käyvät paikoillensa). Sisälle lasketaan kuka tahtoo. Ulos ei ketään. Ken väkivaltaa käyttää, pistetään! (Menee toisten kanssa linnaan. Vartijat käyvät edestakaisin. Äänettömyys).

TOINEN KOHTAUS.

Vartijat ja Senturione.

Vartio isolla portilla (huutaa). Ken siellä? (Senturione tulee).

Senturione. Lavagnan ystävä. (Menee pihan poikki oikeanpuoliselle linnan-portille.)

Vartijat (siellä). Takaisin!

Senturione (oudoksuu ja menee vasemmalle portille).

Vartijat (vasemmalla). Takaisin!

Senturione (seisoo hämmästyneenä paikoillaan. Äänettömyys. Sitten vasemmanpuoliselle vartijalle). Ystävä, mistä päin näytelmään pääsee?

Vartija. En tiedä.

Senturione (Käy edestakaisin yhä enemmän kummeksien sitten oikeanpuoliselle vahdille). Milloinka, ystäväni, näytelmä alkaa?

Vartija. En tiedä.

Senturione (käy kummastellen edestakaisin. Huomaa aseita. Peljästyy).
Ystäväni, mitä tämä on?

Vartija. En tiedä.

Senturione (peittää hämmästyneenä itsensä takillansa). Kummallista!

Vartio isolla portilla (huutaa). Ken siellä?

KOLMAS KOHTAUS.

Edelliset. Sibo tulee.

Sibo (sisään astuessaan). Lavagnan ystävä.

Senturione. Sibo, missä olemme?

Sibo. Mitä?

Senturione. Katso ympärillesi, Sibo.

Sibo. Missä? Mitä?

Senturione. Joka ovella vartio.

Sibo. Täällä on aseita.

Senturione. Eikä keltään saa mitään tietää.

Sibo. Kummallista!

Senturione. Paljoko kello on?

Sibo. Käy yhdeksättä.

Senturione. Huh! kun on kylmä.

Sibo. Kello kahdeksanhan oli määrätty hetki.

Senturione (pudistaen päätään). Tässä ei ole kaikki oikein!

Sibo. Fieskolla on kuria mielessä.

Senturione. Huomenna on doogin vaali — Sibo, tässä ei ole kaikki oikein.

Sibo. Hiljaa! hiljaa! hiljaa!

Senturione. Linnan oikean puolinen sivurakennus on ihan valaistu.

Sibo. Etkö kuule mitään? Etkö kuule mitään?

Senturione. Kolkkoa murinaa sisällä ynnä —

Sibo. Koleata ratinaa kuin haarniskat yhteen koskisivat.

Senturione. Hirmuista! hirmuista!

Sibo. Vaunut! pysähtyvät portille.

Vartio isolla portilla (huutaa). Ken siellä?

NELJÄS KOHTAUS.

Edelliset. Neljä Asseratoa.

Asserato (sisään astuessaan). Fiesko ystävä.

Sibo. Asseraton neljä veljestä.

Senturione. Hyvää iltaa maanmiehet!

Asserato. Me menemme näytelmään.

Sibo. Onnea matkalle!

Asserato. Ettekö te tule kanssa?

Senturione. Menkää vaan edellä. Me nautimme ensin kaunista ilmaa.

Asserato. Se alkaa kohta. Tulkaa! (Menevät eteenpäin).

Vartija. Takaisin!

Asserato. Mihinkäs tästä mennään?

Senturione (nauraa). Ulos linnaan.

Asserato. Tässä on erehdys.

Sibo. Kourintuntuva. (Soitantoa kuuluu oikealta).

Asserato. Kuuletteko soitantoa? Näytäntö alkaa.

Senturione. Minä luulen sen jo alkaneen ja meidän näyttelevän narria siinä.

Sibo. Liikaa lämmintä ei ole minulla. Minä menen.

Asserato. Aseita täällä!

Sibo. Oh, näytelmätavaroita.

Senturione. Pitääkö meidän tässä seisoman kuin narrit tuonelan joella?
Tulkaa kahvilaan! (Kaikki kuusi menee portille).

Vartijat (huutavat kiivaasti). Takaisin!

Senturione. Murha ja kuolema! Me olemme vankina.

Sibo. Miekkani sanoo: emme kauan!

Asserato. Pistä miekkasi tuppeen. Kreivi on kunnian mies.

Sibo. Myydyt! petetyt olemme! Näytelmä oli loukas, johon hiiriä houkuteltiin.

Asserato. Varjelkoon siitä taivas! Minua kauhistaa, kuinka tästä selvitään.

VIIDES KOHTAUS.

Vartio, Verrina, Sibo, Sakko, Senturione, Bourgognino.

Vartio. Ken siellä? (Verrina ja Sakko tulee).

Verrina. Talon tuttuja. (Seitsemän ylimystä seuraa muassa).

Sibo. Hänen likeisiä tuttujansa. Nyt selkiää kaikki.

Sakko (puhuen Verrinan kanssa). Niinkuin teille sanoin, Tuomasportin vartijana on Leskaro, Dorian paras upseeri ja hänelle sokeasti kuulijainen.

Verrina. Hyvä vaan.

Sibo (Verrinalle). Te, Verrina, tulette kuin kutsuttu, herättämään meitä kaikkia unesta.

Verrina. Kuinka niin? Kuinka niin?

Senturione. Me olemme kutsutut näytelmään.

Verrina. Sitten on meillä sama tie.

Senturione. Kaiken lihan tie; sen minä tiedän. Näettehän, että ovet on miehitetty, miksi ovilla on miehiä?

Sibo. Miksi aseita?

Senturione. Seisomme täällä kuin hirsipuun juurella.

Verrina. Kreivi tulee itse.

Senturione. Rientäköön! Kohta kärsivällisyyteni loppuu. (Kaikki ylimykset kävelevät perällä edestakaisin).

Bourgognino (linnasta päin). Kuinka sataman laita on, Verrina?

Verrina. Kaikki hyvin laivoilla.

Bourgognino. Linnakin on täpötäynnä sotamiehiä.

Verrina. Kello käy paljon yhdeksättä.

Bourgognino. Varsin kauan viipyy kreivi.

Verrina. Aina liian hätäinen toiveissansa, Bourgognino, vertani hyytää, kun ajattelen sitä.

Bourgognino. Isä, ei hätäillä!

Verrina. Hätäillä ei sovi missä ei viivytystä ole. Jos toisen murhan jätän tekemättä, en ensimmäisestä voi milloinkaan vastata.

Bourgognino. Mutta milloinka pitää Fieskon kuoleman?

Verrina. Kun Genua on vapaa, kuolee Fiesko!

Vartio. Ken siellä?

KUUDES KOHTAUS.

Edelliset ja Fiesko.

Fiesko (sisäänastuessaan). Ystävä! (Kaikki kumartavat. Vartijat tekevät kunniaa). Tervetulleita, arvoisat vieraani! Kenties jo suututtelette, että isäntä niin kauan odotuttaa itseänsä. Suokaa anteeksi! (hiljaa Verrinalle). Valmis?

Verrina (kuiskaa korvaan). Toivon jälkeen.

Fiesko (hiljaa Bourgogninolle). Entä?

Bourgognino. Kaikki paikoillaan.

Fiesko (Sakolle). Entä?

Sakko. Kaikki hyvin.

Fiesko. Entä Kalkagno?

Bourgognino. On poissa vielä.

Fiesko (lujaa vartijoille portilla). Sulkekaa! (Ottaa hatun päästänsä ja astuu vapaasti ja ylevästi kokoontuneiden keskelle).

Hyvät herrat!

Minä olen rohjennut kutsua teidät näytelmään — En kuitenkaan huvituksen tähden, vaan jakamaan teille siinä tehtävänne. Kyllin kauan, ystäväni, olemme kärsineet Gianettino Dorian pöyhkeyttä ja Andreaan vaativaisuutta, jos tahdomme, ystävät, pelastaa Genuan, ei ole aikaa hukattavana. Mitä varten luulette olevan nuo kaksikymmentä kaleerilaivaa, jotka saartavat isänmaan sataman? Mitä Doriain tekemät valtakuntien liitot? Mitä muukalaiset aseet, joita he ovat vetäneet Genuan sydämmeen? — Murina ja sadatteleminen ei enää ole kylläksi. Kaiken pelastaminen vaatii kaiken uskaltamista. Kova kipu vaatii rajua lääkettä. Olisiko tässä joukossa ketään niin kylmäkiskoista, joka tunnustaisi paljaan vertaisensa ainoaksi herraksensa. (Murinaa). Täällä ei ole ketään, jonka esi-isät eivät olisi seisoneet Genuan kätkyen ympärillä. Mitä kaikkien pyhäin nimessä, mitä etuoikeutta on noilla kahdella kansalaisella, että julkeasti lentävät meidän päittemme päällitse? (Kovempaa murinaa). — Jokainen teistä on juhlallisesti vaadittu ajamaan Genuan asiaa sen sortajia vastaan — Ei kukaan teistä voi rahtuakaan antaa oikeuksistansa, pettämättä samalla koko valtion sielua. (Kuulijoiden rajut liikunnat keskeyttävät hänen! sitten jatkaa:)

Te tunnette tämän — nyt on kaikki voitettu. Minä olen teille jo raivannut tien kunniaan. Tahdotteko seurata? Minä olen valmis teitä viemään. Noiden laitosten, joita äsken vielä hirmulla katselitte, täytyy nyt virittää teissä raitista sankariutta — Tämän pelvon kauhun täytyy lämmitä uljaaksi innoksi pitämään yhtä näiden isänmaan ystävien ja minun kanssani ja juurinensa kaatamaan tyrannit. Hyvä loppu seuraa uskallustamme, sillä minun hankkeeni ovat hyvät. Yritys on oikea, sillä Genua kärsii. Aaatos tekee meidän kuolemattomiksi, sillä se on vaarallinen ja suuri.

Senturione (rajussa mielenkiihkossa). Kyllin! Genua vapaaksi! Tällä sotahuudolla manalan valtoja vastaan!

Sibo. Ja ketä se ei herätä unestansa, se ähkyköön iäti orjana airoissa, kunnes tuomiopasuuna hänen päästää.

Fiesko. Ne olivat miehen sanat. Nyt vasta ansaitsette tietää omanne ja Genuan vaaran. (Antaa heille Maurin paperin). Valoa, sotamiehet! (Ylimykset tunkevat tulisoiton ympärille ja lukevat). Niin kävi kuin toivoin, ystäväni!

Verrina. Älä kuitenkaan puhu vielä noin lujaa. Minä näin tuolla vasemmalla puolen kasvojen vaalenevan ja polvien horjuvan.

Senturione. Kaksitoista senaattoria! Pirullista! Kaikki miekat kouraan!
(Kaikki hyökkäävät aseläjään, johon kaksi jää).

Sibo. Sinunkin on, Bourgognino, nimesi siinä.

Bourgognino. Ja vielä tänäpänä, jos sallittu on, Dorian kurkussa.

Senturione. Kaksi miekkaa vielä jäi.

Sibo. Mitä? Mitä?

Senturione. Kaksi ei ottanut miekkaa.

Asserato. Minun veljeni eivät voi katsoa verta, säälikää heitä!

Senturione (tulisena). Mitä? mitä? katsoa tyrannien verta? Repikää pelkurit! Heittäkää äpärät tasavallasta ulos! (Muutamat seuran jäsenistä karkaavat julmistuneina niihin molempiin).

Fiesko (tempaa he erillensä). Malttakaa! Malttakaa! Pitääkö Genuan vapaudestansa orjia kiittämän? Pitääkö meidän kultamme tämän mitättömän metallin kautta kadottaman ehjän äänensä? (Päästää heidät). Te, hyvät herrat, tyytykää niinkauan yhteen huoneeseen linnassani kuin meidän asiamme on päättynyt. (Vartijoille). Kaksi kiinnipantavaa! Te vastaatte heistä. Kaksi lujaa vartijaa heidän ovellensa! (He viedään).

Vartio isolla portilla. Ken siellä? (Kolkutetaan).

Kalkagno (huutaa tuskallisesti). Avatkaa! ystävälle! Avatkaa Jumalan tähden!

Bourgognino. Se on Kalkagno. Mitä se "Jumalan tähden" merkitsee?

Fiesko. Avatkaa hänelle, sotamiehet!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset ja Kalkagno hengästyksissä ja peljästyneenä.

Kalkagno. Pois! pois! Paetkoon kuka paeta voi! Kaikki pois!

Bourgognino. Mitä pois? Onko heidän lihansa rautaa ja meidän miekkamme ruokoa?

Fiesko. Miettikää, Kalkagno! erehdys tässä olisi anteeksi antamaton.

Kalkagno. Me olemme petetyt. Helvetillinen totuus. Maurinne, Lavagna, konna! Minä tulen neuvoskunnan palatsista. Hän oli herttuan puheilla. (Aateliset kalpenevat. Fieskon kasvot muuttuvat).

Verrina (päättävästi vartijoita kohden). Sotilaat! lyökää sotakirveenne minuun, minä en tahdo kuolla pyövelin käsiin. (Aateliset juoksevat hämmästyneinä eri haaroille).

Fiesko (jotenkin tointuneena). Minne? Mitä teette? — Mene manalle, Kalkagno! — Paljasta peloitusta, hyvät herrat — akka! kertoa sellaista näille pojille — Sinäkin, Verrina? — Bourgognino, sinäkin, minne sinä menet?

Bourgognino (tulisena). Kotio, Berttani murhaamaan ja taas tänne.

Fiesko (räjähtää nauramaan). Jääkää! viipykää! Tämäkö on tyrannin murhaajien rohkeutta? — Mestarillisesti teit sinä tehtäväsi, Kalkagno! Ettekö huomanneet tätä ilmoitusta minun toimekseni? — Kalkagno, puhukaa eikö teidän minun käskystäni pitänyt koetteleman näitä Roomalaisia!

Verrina. Voitko vielä nauraa? Minä uskon sen taikka en enää pidä sinua ihmisenä.

Fiesko. Hävetkää, miehet, langeta tähän lasten paulaan! Ottakaa vasta aseenne! Taistelkaa kuin karhut tämän pahan poistamiseksi. (Hiljaa Kalkagnolle). Olitteko itse siellä?

Kalkagno. Minä tungin henkivartijani välitse tehtäväni mukaan tuomaan tunnussanan herttualta — palatessani tuotiin Mauri.

Fiesko (kovaa). Ukko on siis makuulla! Me rymyämme hänen ylös höyheniltänsä. (Hiljaa). Puhuiko hän kauan herttuan kanssa?

Kalkagno. Ensi hätäni ja teidän läheisen vaaranne tähden sain viivytyksi siellä tuskin pari minuuttia.

Fiesko (kovaa ja iloisesti). Kas vaan, kuinka maanmiehemme vieläkin vapisevat.

Kalkagno. Ei heidän olisikaan pitänyt niin yhtäkkiä uhooman. (Hiljaa).
Mutta, kreivi, mitä hyötyä tästä hätävaleesta on?

Fiesko. Ajan voittoa, ystäväni, ja sitten on ensi kauhu jo ohitse. (Kovaa). Hoi! tuotakoon viiniä! (Hiljaa). Ja näittekö herttuan vaalenevan? (Kovaa). Hei, veljet, vähän virkistystä tämän yön karkeloon. (Hiljaa). Näittekö herttuan vaalenevan?

Kalkagno. Maurin ensi sana mahtoi olla "salaliitto"; ukko astui lumivalkeana taappäin.

Fiesko (hämillään). Hm! hm! perkele on kavala, Kalkagno — Hän ei ilmoittanut mitään ennenkuin puukko oli heidän kurkussansa. Nyt on hän kai heidän enkelinsä. Mauri on kavala. (Viinipikari tuodaan hänelle; kohottaa sen ja juo). Onneksemme! kumppanit! (Kolkutetaan).

Vartio. Ken siellä?

Ääni. Herttuan käsky. (Aateliset juoksevat hämmästyneinä pitkin pihaa).

Fiesko (hyppää heidän joukkoonsa). Älkää lapset! älkää peljästykö! älkää peljästykö! Minä olen täällä. Viekää aseet pois joutuun! Minä pyydän, olkaa miehiä! Näistä terveisistä päättäen Andreas vielä epäilee. Menkää huoneeseen ja tointukaa! Avatkaa, sotamiehet! (Kaikki menevät. Portti avataan).

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Fiesko tulevinansa linnasta. Kolme saksalaista sotamiestä tuo Maurin sidottuna.

Fiesko. Kuka minua huusi ulkona?

Sotamies. Viekää meitä kreivin luo!

Fiesko. Kreivi on tässä. Kuka tarvitsee minua?

Sotamies (tekee hänelle kunniaa). Herttua toivottaa hyvää iltaa. Tämän Maurin jättää hän sidottuna teidän armollenne. Se on jutellut häpeällisiä. Lopun sanoo kirje.

Fiesko (ottaa sen huolettomasti). Vasta tänäänhän minä lupasinkin sinulle paikan kaalerilaivoilla. (Sotamiehelle). Kaikki hyvin, ystäväni. Minun kunniotukseni herttualle!

Mauri (huutaa perään). Ja minunkin puolestani ja sano hänelle — herttualle — että jos hän ei olisi tänne lähettänyt aasia, tietäisi hän linnaan kätketyn kaksituhatta sotamiestä. (Sotamiehet menevät. Aateliset palaavat).

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Fiesko, Salaliittolaiset ja Mauri tylynä heidän keskellänsä.

Salaliittolaiset (vavisten, perääntyvät nähdessänsä Maurin). Haa mitä tämä on?

Fiesko (luettuansa kirjeen ja salaten vihaansa). Genualaiset! vaara on ohitse — mutta myös salaliitto.

Verrina (ärjäsee hämmästyen). Mitä? Ovatko Doriat kuolleet?

Fiesko (kovasti liikutettuna). Herrani! Koko tasavallan sotavoimaa — en tätä vastaan ollut valmis — Vanha ränstynyt mies lyö neljällä rivillä puolen kolmatta tuhatta miestä. (Kätensä vaipuvat, tainnotonna). Doria lyö Fieskon.

Bourgognino. No puhukaa edes! Me tyhmistymme.

Fiesko (lukee). "Lavagna, teillä näyttää olevan sama onni kuin minullakin. Hyvät työnne palkitaan kiittämättömyydellä. Tämä Mauri varoittaa minua salaliitosta — Minä lähetän hänen sidottuna takaisin ja makaan tänä yönä ilman henkivartijoitta." (Paperi putoo hänen kädestänsä. Kaikki katselevat toisiansa).

Verrina. No, Fiesko?

Fiesko (jaloudella). Doriako voittaisi jalomielisyydessä minun? Yksi hyväavuko puuttuisi Fieskojen suvusta? — Ei! Niin totta kuin minä olen Fiesko! Erotkaa te! Minä käyn pois — ja tunnustan kaikki (on syöksemässä pois).

Verrina (pidättää hänen). Oletko sinä ihminen houru? Aivoimmeko me konnan vehkeitä? Seis! eikö tämä ollut isänmaan asia? Seis! Vai tahdoitko sinä vaan Andreaan henkeä etkä tyrannin? Seis! sanon minä — minä panen sinun kiinni valtionpetturina.

Salaliittolaiset. Sitokaa hän kiinni! Musertakaa hän!

Fiesko (tempaa miekan ja irroittaa itsensä). Hiljaa sentään! Kuka ensin heittää paulan tiikerin kaulaan? — Nähkää, hyvät herrat — Minä olen vapaa — pääsisin minne haluaisin — Nyt jään, sillä olen miettinyt toisin.

Bourgognino. Miettinyt velvollisuuttanne!

Fiesko (suuttuneena, ylpeästi). Haa, poika! oppikaa ulkoa ensin omanne minua kohtaan älkääkä koskaan sitä sanoko minulle. —

Levollisesti, herrat — Kaikki on entisellänsä. — (Maurille jonka köydet hän katkasee). Sinun ansiosi on suuren työn aikaan saattaminen — Pakene!

Kalkagno (vihastuen). Mitä? mitä? saako se pakana elää? elää ja olla pettänyt meidät kaikki?

Fiesko. Elää ja olla peloittanut teidät kaikki. Pois konna! Varo, että käännät selkäsi Genuaan; sinussa saattaisi koettaa rohkeuttansa.

Mauri. Sanotaan piru ei anna konnien olla alallansa! — Nöyrin palvelijanne, hyvät herrat. Jo minä huomaan, että tässä maassa ei kasva minun kurkkunuorani. Täytyy hakeani sitä muualta. (Menee ja naura hohottaa).

KYMMENES KOHTAUS.

Palvelija tulee. Edelliset paitsi Mauri.

Palvelija. Imperialin kreivitär on jo kolmasti kysynyt teidän armoanne.

Fiesko. Lempo vieköön! Näytelmän täytyy kyllä alkaa! Sano hänelle, että minä olen kohta siellä! — Odota — Minun rouvani pyydät sinä menemään laulusaliin ja odottamaan minua seinäverhon takana. (Palvelija pois). Minä olen pannut paperille teidän kaikkien tehtävänne, jos kukin täyttää osansa, ei ole enää muuta sanottavaa. Verrina käy edeltäpäin satamaan ja, kun laivat on vallattu, antaa hän kanuunalla alottamisen merkin. Minä menen; minua kutsuu vielä tärkeä työ. Te kuulette pienen kellon äänen ja tulette kaikin minun laulusaliini — Sillä välin käykää sisälle — ja maistelkaa minun kyprolaistani! (Eroavat).

YHDESTOISTA KOHTAUS

Laulusali.

Leonoora, Arabella ja Roosa. Kaikki levottomina.

Leonoora. Laulusaliin lupasi Fiesko tulla eikä tulekaan. Kello käy jo kahtatoista. Peloittavasti humisee palatsissa aseita ja ihmisiä, ja eikö Fiesko tule?

Roosa. Teidän piti piilouman seinäverhon taka. — Mitähän kreivi sillä tahtoo?

Leonoora. Hän tahtoo niin, Roosa, minä siis kyllä tiedän totella. Bella, kyllin olla aivan ilman pelvotta. — Ja kuitenkin! Bella, kuitenkin minä vapisen niin, sydämmeni tykyttää niin kovin levottomasti. Tytöt, älkää kumpikaan menkö minun sivultani.

Bella. Älkää peljätkö! Tuskamme vartijoitsee utelijaisuuttamme.

Leonoora. Minne silmäni luo, näen outoja kasvoja, kuin hontoja viirunaamaisia aaveita. Kun jotakuta huudan, vapisee kuin kiinni saatu pahantekijä ja hiipii yön pimeyteen tämä pahan omantunnon hirvittävä asunto. Vastaus on puolisalaista ääntä, joka vapisee kielellä vielä tuskallisesti epäilee, rohkeneeko hän tulla ulos. Fiesko! — En tiedä, mitä kauhuja täällä solmiellaan. — Minun Fieskoni ympärillä vaan (suloisesti väännellen käsiänsä) liehukaa te taivaan voimat!

Roosa (kovin säikähtäen). Siunatkoon! Mikä ryskää käytävässä?

Bella. Se on vartijasotamies tuolla. (Vartio huutaa ulkona: "Ken siellä"? johon vastataan).

Leonoora. Ihmisiä tulee! Seinäverhon taka! Pian! (Piiloutuvat).

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Julia ja Fiesko puhuvat keskenänsä.

Julia (kovin hajamielisenä). Tauvotkaa, kreivi, teidän lemmellisyytenne ei enää mene läpi korvien, vaan kuohuvaan vereen. — Missä olen? Täällä ei ole muuta kuin viekoitteleva yö! Minne olette houkutellut minun varomattoman sydämmeni.

Fiesko. Sinne, missä arka lemmeninto rohkenee, missä hehku vapaammin hehkua puhuttelee.

Julia. Lakkaa jo Fiesko! kaiken pyhyyden nimessä, älä enää! Jos ei yö olisi näin synkkä, näkisit sinä minun tulipunaiset poskeni ja armahtaisit minua.

Fiesko. Erehdys Julia! Juuri silloin minun tunteeni huomaisi sinun tunteesi tulilipun ja sitä rohkeammin karkaisi sen tykö. (Suutelee tulisesti Julian kättä).

Julia. Ihminen, sinun kasvosi palavat kuumasti niinkuin sanasikin! Ah, minunkin lyö, minä tunnen sen, rajua vallatonta tulta. Menkäämme valoon, minä pyydän. Kiihtyneet aistit taitaisivat huomata tämän pimeyden vaarallisen viittauksen. Mene! nämä paisuvat kapinoitsijat voisivat kainon päivän seljän takana tehdä jumalattomia kujeitansa. Mene ihmisten joukkoon, minä pyydän sinua.

Fiesko (kiihkeämmin). Kuinka turha on huolesi, minun helläni! Milloinka pelkää haltija orjaansa?

Julia. Voi teitä miehiä ja sitä alituista vastaan sanomista! Ikäänkuin te ette olisi vaarallisimpia voittajia juuri silloin kun antautte vangiksi meidän itserakkaudellemme. Pitääkö minun tunnustaman sinulle kaikki? että ainoasti vikani varjeli minun siveyteni, että ainoasti ylpeyteni nauroi sinun kujeitasi? että ainoasti tähän saakka kesti minun lujuuteni? Sinä epäilit viekkauttasi ja otat pakosi Julian vereen. Tässä se minun jättää.

Fiesko (kevytmielisen rohkeasti). Ja mitä häviäisit sinä sen jättämisestä?

Julia (kiihkeänä ja tulisesti). Jos minä naisellisen pyhyyteni avaimen sinulle hellittäisin, joten sinä mielesi mukaan saisit minun häpeästä punastumaan! Mitä minä muuta häviäsin kuin kaikki? Tahdotko enemmän tietää, sinä pilkkaaja? Sen tunnustuksen tahdot kai vielä, että meidän sukupuolemme koko salainen viisaus on vaan viheliäinen taito eroittaa kuoleva puolemme, jota ainoaa kuitenkin teidän valanne vihdoin saartavat, joka (sen minä punastuen tunnustan) niin mielellänsä haluaa valloitettaa, joka niin usein, siveyden hiukankin sivullensa kurkistaessa, petollisesti ottaa vihollisen vastaan? että kaikki meidän naisellinen taitomme ainoasti tämän turvattoman puolen edestä taistelee, niinkuin shakkilaudalla kaikki miehet puoltavat turvatonta kuningasta? Jos äkisti karkaat sen päälle — lop! huudat sinä ja levollisesti sekoitat koko laudan. (Vähän vaiti oltuansa vakaasti). Siinä on kerskaavan vajavaisuutemme kuvaus. Ole jalomielinen!

Fiesko. Ja kuitenkin Julia — missä paremmin talletat tämän aarteen kuin minun äärettömässä lemmessäni?

Julia. Varmaan en missään paremmin enkä missään huonommin — Kuule, Fiesko, kuinka kauvan tämä äärettömyys kestää? — Voi, liian onnettomasti olen jo menetellyt uskaltaakseni vielä viimeisenikin. — Rohkeasti luotin, Fiesko, hempeyteni sinun kietovan, mutta epäilen sen kaikkivallan voivan sinua pidellä. — Hyi, mitä sanon? (Astuu takaperin ja pitää käsiänsä kasvojensa edessä).

Fiesko. Kaksi syntiä yhdessä henkäyksessä. Epäluulo minun mielihaluani tai majesteetinrikos sinun armauttasi vastaan. — Kumpi on vaikeampi antaa anteeksi?

Julia (raukeana, perääantavalla liikuttavalla äänellä). Valheet ovat manalaisten aseita — niillä ei Fieskon enää tarvitse Juliaansa langettaa. (Vaipuu uupuneena sohvalle, vähäisen vaitioltuansa juhlallisesti). Kuule, suo minun sanoa vielä sana sinulle Fiesko. — Me olemme sankaria — kun tiedämme vielä siveytemme varjelluksi — lapsia kun sitä puolustamme (jäykästi ja hurjasti hänen eteensä) raivottaria kun sitä kostamme. — Kuule! Mitä jos sinä minun kylmästi kuristaisit?

Fiesko (ottaen vihaisen äänen). Kylmästi! Kylmästikö? Totisesti! mitä vaatiikaan naisen rajaton turhamaisuus kun hän näkee miehen ryömivän edessänsä ja vielä epäilee? Haa! minä tunnen, jo herään taas! (Muuttaen äänensä kylmäksi). Vielä hyvään aikaan aukenevat silmäni. — Mitä tahdoinkaan kerjätä? — Kelvotonta on miehen pienin alentuminen naisen suurinta suosiota vastaan! (Kumartaen hänelle syvään ja kylmästi). Tointukaa, rouva! Nyt olette turvassa.

Julia (hämmästyen). Kreivi, mikä muutos?

Fiesko (aivan huolettomasti). Ei, rouva! Teillä on ihan oikein, meidän kummankin kunniamme on ainoasti yhdenkerran vaarassa. (Kohteliaasti suudellen hänen kättänsä). Minun on hupaista teille osoittaa kunnioitustani seurassa. (Aikoo mennä nopeasti).

Julia (juoksee hänen perässänsä ja tempaa takaisin). Älä mene! Oletko raivossa? Viivy! Täytyykö minun siis sanoa — tunnustaa mitä kaikki miesväki polvillansa — kyyneleissä — piinapenkillä ei saisi pakoitetuksi minua ylpeydeltäni sanomaan. Voi! Tämäkin synkkä pimeys on liian valoisa peittämään tulenhohdetta, jonka tämä tunnustus poskilleni tuo — Fiesko — ah, minä puhkaisen kaikki sukupuoleni sydämmet — koko naissuku vihaa minua iäti — minä rukoilen sinun rakkauttasi, Fiesko! (Lankee hänen eteensä).

Fiesko (astuu kolme askelta takaperin jättäen Julian paikoillensa, nauraa riemuiten). Sitä minä surkuttelen, rouva. (Soittaa, kohottaa seinäverhoja ja tuo Leonooran näkyville). Tässä on minun puolisoni — jumalainen vaimo! (Lankee Leonooran kaulaan).

Julia (hyppää kirkaisten maasta). Ah! uskomattomasti petetty!

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Salaliittolaiset astuvat sisälle yhtaikaa. Naisia tulee toiselta puolen. Fiesko, Leonoora ja Julia.

Leonoora. Puolisoni, se oli liian kovasti.

Fiesko. Huono sydän ei ansainnut vähempää. Sinun kyyneleillesi olin tämän hyvityksen velkaa. (Kokoontuneille). En, hyvät herrat ja naiset! en minä ole tottunut joka syystä lapsellisesti ilmiliekkiin syttymään. Ihmisten hullutukset minua huvittavat kauvan ennenkuin ne minua kiihoittavat. Tuo ansaitsee kaiken vihani, sillä hän on tälle enkelille sekoittanut tämän myrkyn. (Näyttää sitä läsnä oleville, jotka inhoten astuvat takaperin).

Julia (salaten vimmaansa). Hyvin! hyvin! sangen hyvin! hyvä herra! (aikoo mennä).

Fiesko (taluttaa hänen takaisin). Malttakaa, rouva! — Emme ole vielä sujut — Tämä seura saattaisi mielellänsä tietää, miksi minä olin niin järjetön, että pidin hullua romanijuttua Genuan suurimman hupsun kanssa. —

Julia (hypäten ylös). Tätä ei voi kestää! Mutta vapise sinä! (Uhaten)
Doria on Genuan ukkonen, ja minä olen hänen sisarensa.

Fiesko. Paha kyllä, jos se on kiukkunne viimeinen määrä. — Valitettavasti täytyy minun ilmoittaa, että Lavagnan kreivi Fiesko on teidän korkea-arvoisen veljenne varkain saadusta otsasiteestä vääntänyt köyden, jolla hän tänä yönä aikoo hirttää tasavallan rosvon! (Kun Julia vaalenee, purskahtaa hän ilkeään nauruun). Hah, se tuli odottamatta — huomatkaa siis! (jatkaen katkerammin) sentähden pidin tarpeellisena antaa teidän perheenne pyytäville silmille jotain askaroimista, sentähden näyttelin (osoittaen Juliaa) tuon kanssa lemmennarria, sentähden annoin (osoittaen Leonooraa) tämän kalliinkiven pudota ja otukseni kävi onnellisesti ansaan. Minä kiitän teidän otollisuuttanne, rouva, ja annan pois teatterikoristukseni. (Antaa syvästi kumartaen Julialle hänen varjokuvansa).

Leonoora (vetääntyy Fieskon luo rukoilevasti). Minun Ludovigoni! hän itkee. Uskaltaako Leonooranne vavisten rukoilla teitä.

Julia (ynseästi Leonooralle) Vaiti! sinä kirottu —

Fiesko (palvelijalle). Olkaa te niin kohtelijas ja tarjotkaa kätenne tälle naiselle; häntä haluttaa nähdä minun vankilaitostani. Te vastaatte ett'ei kukaan häntä loukkaa. — Ulkona käy kova ilma — myrsky, joka tänä yönä pirstaa Dorian rungon, voisi pian turmella hänen hiuskoristuksiansa.

Julia (nyyhkyttäen). Surma sinun vieköön, musta, kavala teeskentelijä! (Leonooralle vihan vimmassa). Älä riemuitse voitostasi, sinunkin hän turmioon vie, ja itsensä — ja epätoivoon hukkuu (syöksee ulos).

Fiesko (viittaa vieraille). Te olitte todistajina — Pelastakaa minun kunniani Genuassa! (Salaliittolaisille). Te tulette noutamaan minua, kun kanuuna jyskää. (Kaikki poistuvat).

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Leonoora ja Fiesko.

Leonoora (lähestyen Fieskoa tuskallisesti). Fiesko! — Fiesko! — Minä ymmärrän sinua vaan puolittain, mutta minua vavistuttaa.

Fiesko (tarkkuudella). Leonoora — Minä näin sinun kerran käyvän erään Genuan naisen vasemmalla puolen — näin sinun aatelisseuroissa pitävän hyvänäsi ritarien toisen kädensuutelon. Leonoora — Se teki pahaa minun silmiini. Minä päätin, että se ei saa olla enää niin — se muuttuu. Kuuletko sotaista pauhua minun linnassani? Pelkosi on totta. — Mene levolle, kreivitär — huomenna minä herätän — herttuattaren.

Leonoora (lyö molemmat kätensä yhteen ja heittäytyy istuimelle).
Jumalani! minun aavistukseni! Minä olen hukassa!

Fiesko (arvokkaasti). Salli, armaani, minun sanoa loppuun. Kaksi esi-isistäni kantoi kolminaista kruunua; Fieskojen veri juoksee raittiina ainoasti purpurassa. Pitääkö sinun puolisosi vain perityllä kiillolla loistaman. (Vilkkaammin). Tuleeko hänen kaikesta korkeudestansa kiittää vaan sallimaa, joka kerran hyvällä päällä ollen edesmenneitten ansioista sommitteli semmoisen kuin Juhana Ludvig Fiesko? Ei Leonoorani! Minä olen liian ylpeä ottamaan lahjaksi, mitä vielä itse taidan ansaita. Tänä yönä heitän minä sen lainatun koristuksen esi-isäini hautaan takaisin — Lavagnan kreivit loppuivat — ruhtinaat alkavat.

Leonoora (huojuttaen päätänsä, hiljaa haaveksien). Minä näen puolisoni kuolettavasti haavoitettuna kaatuvan maahan — (koleammalla äänellä). Minä näen äänettömien kantajain tuovan minulle puolisoni raadellun ruumiin. (Peljästyneenä hypäten ylös). Ensimmäinen ainoa kuula lentää Fieskon sydämmeen.

Fiesko (tarttuu rakkaasti hänen käteensä). Ole rauhassa, armaani, ainoa kuula ei sitä tee.

Leonoora (katsoo totisesti häneen). Niin luottavastiko Fiesko vaatii taivasta taisteluun? Jos edes tuhat kertaa tuhannes tapaus olisi mahdollinen, niin tuhat kertaa tuhannes voisi onnistua, ja minun puolisoni olisi hukassa. — Ajattele, Fiesko, että sinä pelilaudalla taistelisit taivasta voittaaksesi. Jos miljoona voittoja vastaisi yhtä ainoata huonoa heittoa, rohkenisitko sinä heittää novot ja niin julkeasti lyödä vetoa Jumalan kanssa? Et, puolisoni! kun kaikki riippuu pelilaudasta, on joka heitto Jumalan pilkkausta.

Fiesko (hymyilee). Ole huoletta, onni ja minä olemme paremmassa sovussa.

Leonoora. Sanotko niin — ja olisit tuon sielua surmaavan pelipöydän ääressä — te nimitätte sitä ajanvietoksi — ja näkisit, kuinka petturi pienillä onnenpistoilla houkutteli suosilastansa, kunnes se kiihtyi peliin, nousi ylös, vaati vetoa kaikista — ja nyt hän onnettoman heiton perästä jätti sen epätoivoon? Oi puolisoni! ethän sinä mene Genualaisten jumaloittavaksi. Herättää tasavaltalaiset heidän unestansa, muistuttaa hevoselle hänen kavioitansa, ei ole leikin asia, Fiesko. Älä usko näihin kapinoitsijoihin. Viisaat, jotka sinua yllyttävät, pelkäävät sinua. Tyhmät, jotka sinua jumaloitsevat, hyödyttävät sinua vähän, ja minne katsonkin on Fiesko hukassa.

Fiesko (tukevasti astuskellen). Arkuus on suurin vaara. Suuruus vaatii myös uhria.

Leonoora. Suuruusko, Fiesko? — Että sinun älysi tahtoo niin pahoittaa minun sydäntäni! — No niin! Minä luotan sinun onneesi, Fiesko, että sinä voitat. — Voi silloin minua, sukuni kurjinta! onneton, jos ei onnistu! onnettomampi, jos onnistuu. Rakkaani, tässä ei ole mitään valittavaa. Jos ei herttuata tule, on Fiesko hukassa. Minun puolisoni on hukassa kun herttuata halaan.

Fiesko. Sitä en ymmärrä.

Leonoora. Voi, Fieskoni! Hallituksen myrskyilmassa kuivaa rakkauden hellä lanttu. Ihmisen sydän, ja vaikka Fieskokin olisi se ihminen, on liian ahdas kahdelle kaikkivaltiaalle Jumalalle — jotka toisillensa ovat niin vihaiset. Rakkaudella on kyyneleitä ja se ymmärtää kyyneleitä, vallanhimolla on vaskiset silmät, joissa ei ikänä helmeile tunteiden kyynel. — Rakkaudella on vaan yksi tavara, se luopuu koko muusta maailmasta — vallanhimo näkee nälkää koko luonnon ryöstössä. — Vallanhimo pirstaa maailman heliseväksi vankihuoneeksi — rakkaudella on onnela joka erämaassa. — Jos nyt uinahtaisit minun rinnalleni, niin uppiniskainen vasalli uhkaisi sinun valtakuntaasi. — Jos nyt lankeisin syliisi, niin sinun hirmuvaltijaan pelkosi kuulisi murhaajan syöksyvän salaovesta ja ajaisi sinua huoneesta huoneeseen. Niin, vielä suurisilmäinen epäluulo tarttuisi vihdoin perheelliseen sopuun. — Kun Leonoorasi nyt toisi sinulle virvoitusjuomaa, sinä vapisten lykkäisit pikarin pois ja helleyttä soimaisit myrkynsekoittajaksi.

Fiesko (seisahtuu kauhistuneena). Leonoora, lakkaa! se on kammottava kuvaus.

Leonoora. Eikä kuvaus ole kuitenkaan valmis. Minä sanoisin, uhraa rakkaus suuruudelle, uhraa rauha — kun et vaan Fieskoa. — Ah, se on hengenotto! — Harvoin nousivat enkelit valtaistuimelle, harvemmin valtaistuimelta. Jonka ei tarvitse peljätä ketään, armahtaako se ketään. Joka kaikkiin toivoihinsa voi liittää ukkosenvaajan, pitääkö hän tarpeellisena panna lempeätä sanaa sen oheen.

Fiesko (töytää levotonna pitkin huonetta). Leonoora, taukoa! Silta on revitty takanani. —

Leonoora (katsoo häneen nääntymäisillänsä). Ja miksi et, puolisoni? Ei vielä tekemätön ole tehtyä! (Vienommasti, hellästi ja hiukan viekkaasti). Kuulin minä sinun kerran vannovan, että minun kauneuteni on kaikki sinun aikeesi kaatanut — väärin sinä vannoit, viekastelija, taikka on se ennen aikaansa lakastunut. Kysy sydämmeltäsi kuka on vikapää? (Tulisemmin syleillen häntä molemmin käsin). Tule takaisin. Toinnu. Luovu. Rakkaus palkitsee sinun. Eikö minun sydämmeni voi sinun tavatonta haluasi viihdyttää? — Oi, Fiesko! otsaside on vielä köyhempi. — (Hyväillen häntä). Tule! Minä opettelen ulkoa kaikki sinun toivosi, minä sulatan kaiken luonnon hurmauksen rakkauden suudelmaan, iäti pitääkseni jalon karkurin näissä taivaallisissa kahleissa — sinun sydämmesi on ääretön — niin on rakkauskin, Fiesko. (Vienommasti). Yhden raukan onnelliseksi tekeminen — jolla on taivaansa sinun rinnassasi — jättäisikö se tyhjyyttä sinun sydämmeesi?

Fiesko (kovin liikutettuna). Leonoora, mitä olet tehnyt? (vaipuu hervotonna hänen kaulallensa). Minä en enää mene kenenkään Genualaisen näkyviin.

Leonoora (riemulla). Paetkaamme, Fiesko, heittäkäämme ilmaan koko tämä kiiltävä turhuus, eläkäämme ihanissa alhoissa kokonansa rakkaudelle! (Painaa häntä sydäntänsä vasten suloisella ihastuksella). Meidän kirkastettuja sielujamme ei silloin enää vaivaa tuskan synkeä viima — elämämme juoksee silloin heleästi kuin kimmeltävä lähde luojan puoleen. — (Kanunan jyskäys kuuluu. Fiesko hypähtää irti Leonoorasta. Kaikki salaliittolaiset astuvat saliin).

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Salaliittolaiset. Aika on tullut!

Fiesko (Leonooralle lujasti). Hyvästi! Iäksi — taikka huomenna on
Genua sinun jaloissasi! (Aikoo syöstä pois).

Bourgognino (huutaa). Kreivitär pyörtyy. (Leonoora vaipuu. Kaikki juoksevat kannattamaan häntä. Fiesko lankee hänen eteensä).

Fiesko (sydäntä särkevällä äänellä). Leonoora! Pelastakaa! Jumalan tähden pelastakaa! (Roosa ja Bella tulee hänen avuksensa). Hän aukasee silmänsä. (Hypäten päättävästi ylös). Nyt tulkaat ne Dorialta sulkemaan! (Salaliittolaiset syöksevät ulos salista).

(Esirippu).