NELJÄS LUKU
Tekijä lähtee Laputasta; hänet kuljetetaan Balbinarbiin, ja hän saapuu pääkaupunkiin. Pääkaupungin ja lähiseudun kuvaus. Ylhäinen herra ottaa tekijän vieraanvaraisesti vastaan. Hänen keskustelunsa tämän herran kanssa.
Vaikka en voi sanoa, että minua kohdeltiin pahoin tässä saaressa, täytyy kuitenkin tunnustaa, että katsoin joutuvani laiminlyödyksi ja jossakin määrin ylenkatsotuksikin. Hallitsija enempää kuin hänen väkensäkään ei näyttänyt ollenkaan välittävän mistään muusta tiedosta kuin matematiikkaa tai musiikkia koskevasta, ja koska olin niillä aloilla heitä tietämättömämpi, sain vain vähän huomiota osakseni.
Kun sitäpaitsi olin nähnyt kaikki saaren nähtävyydet, teki kovin mieleni sieltä poistua sydämestäni tuskastuttuani sen asukkaisiin. He tosin olivat erittäin eteviä kahdessa tieteessä, joita erinomaisesti kunnioitan ja joihin olen hiukan perehtynytkin, mutta samalla niin hajamielisiä ja omiin mietteisiinsä uppoutuneita, etten muista milloinkaan tavanneeni niin ikäviä kumppaneita. Minä seurustelin ainoastaan naisten, käsityöläisten, läpsähdyttäjien ja hovipoikien kanssa saaden senvuoksi kokea syvää ylenkatsetta; mutta ainoastaan heiltä onnistuin saamaan järjellisiä vastauksia.
Uutterain opintojen avulla olin melkoisesti perehtynyt heidän kieleensä, ja kun ei enää tehnyt mieli jäädä saareen, missä sain niin vähän arvonantoa, päätin poistua sieltä ensimmäisen tilaisuuden tarjoutuessa.
Hovissa oli eräs ylhäinen mies, kuninkaan läheinen sukulainen, jota siitä syystä kohdeltiin kunnioittavasti. Häntä pidettiin yleisesti kaikkein tietämättömimpänä ja typerimpänä. Hän oli tehnyt kruunulle useita merkittäviä palveluksia, oli luonnostaan lahjakas ja hyvin sivistynyt sekä vilpitön ja kunniallinen mies, mutta niin epäsoitannollinen, että hänen moittijansa kertoivat hänen usein joutuneen pois tahdista. Hänen opettajansa olivat myös pahassa pulassa kokiessaan opettaa hänelle kaikkein yksinkertaisimman matemaattisen väittämän todistusta. Hän suvaitsi osoittaa minulle suosiotaan monella muotoa, kunnioitti minua usein tulemalla luokseni, halusi kuulla Euroopan oloista ja käymieni maiden laeista, tavoista, pitämyksistä ja opillisesta sivistyksestä. Hän kuunteli kertomustani erittäin tarkkaavasti ja lausui varsin älykkäitä huomautuksia kaikesta, mitä sanoin. Hänellä oli hyvän tavan vuoksi kaksi läpsähdyttäjää palveluksessaan, mutta hän ei niitä käyttänyt muulloin kuin hovissa ja virallisten vierailujen aikana; kahden kesken ollessamme hän aina käski heidän poistua.
Minä pyysin tätä ylhäistä miestä anomaan Hänen Majesteetiltaan minulle lupaa lähteä saaresta, ja hän teki sen, tosin pahoitellen, kuten suvaitsi sanoa; hän näet oli tosiaankin esittänyt minulle useita sangen edullisia tarjouksia, jotka kuitenkin olin torjunut samalla ilmaisten kaikkein syvintä kiitollisuuttani.
Helmikuun 16:na sanoin jäähyväiset Hänen Majesteetilleen ja hoville. Kuningas antoi minulle suunnilleen kahdensadan englanninpunnan arvoisen lahjan, suosijani, hänen sukulaisensa, saman verran ja suosituskirjeen, joka oli osoitettu eräälle hänen pääkaupungissa asuvalle ystävälleen. Saari leijaili silloin erään vuoren yläpuolella suunnilleen kahden peninkulman korkeudessa, ja minut laskettiin alas alimmalta parvekkeelta samoinkuin minut oli saareen otettu.
Koko mannermaata, mikäli se on Lentävän saaren hallitsijan valta-aluetta, mainitaan Balbinarbin nimellä, ja pääkaupungin nimi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, on Lagado. Minä tunsin eräänlaista tyydytystä päästyäni takaisin maan kamaralle. Lähdin heti kaupunkiin kohtaamatta minkäänlaista hankaluutta; olin näet puettu niinkuin maan asukkaat ja osasin kieltä riittävästi voidakseni keskustella heidän kanssaan. Löysin aivan kohta sen henkilön asunnon, jolle suosituskirjeeni oli osoitettu, esitin sen lausuen terveiset saaressa asuvalta grandilta, ja minut otettiin erittäin ystävällisesti vastaan. Tämä korkea lordi, jonka nimi oli Munodi, antoi järjestää minua varten asunnon taloonsa, ja minä viivyin siinä koko oleskeluni ajan nauttien mitä suurinta vieraanvaraisuutta.
Jo seuraavana aamuna hän vei minut vaunuissaan näkemään kaupunkia, joka on suunnilleen puolen Lontoon kokoinen. Talot olivat varsin merkillisesti rakennettuja ja useimmat niistä näyttivät rappeutuneilta. Kaduilla liikkuva väki kulki nopeasti, tuijotteli jäykin silmin ja oli yleensä riepuihin puettua. Me ajoimme ulos eräästä kaupungin portista suunnilleen kolmen peninkulman päähän maaseudulle. Siellä näin lukuisain työläisten muokkaavan maata erilaisilla kojeilla, mutta en voinut arvata, mitä he oikeastaan tekivät; en myöskään havainnut viljan tai heinän jälkeäkään, vaikka maaperä näytti olevan mainiota. En voinut olla ihmettelemättä kaupungissa ja maaseudulla näkemiäni merkillisiä seikkoja ja rohkenin tiedustella oppaaltani, mitä nuo monet kaduilla ja pelloilla havaitsemani uutterat päät, kädet ja kasvot oikeastaan merkitsivät, sillä en voinut havaita niiden saavan aikaan mitään hyödyllistä. Päinvastoin: en ole milloinkaan nähnyt niin huonosti viljeltyä maata, niin kehnosti rakennettuja ja niin rappeutuneita taloja enkä väkeä, jonka ulkomuoto ja vaatetus ilmaisi sellaista köyhyyttä ja puutetta.
Tämä lordi Munodi oli kaikkein ylhäisimpiä henkilöitä ja oli ollut joitakin vuosia Lagadon kuvernöörinä, mutta juonittelevat ministerit olivat toimittaneet hänet kyvyttömyyden vuoksi virasta erotetuksi. Kuningas kohteli häntä kuitenkin suopeasti, niinkuin ainakin hyväätarkoittavaa, mutta erittäin kehnolla älyllä varustettua henkilöä.
Kun olin lausunut tuon maata ja sen asukkaita koskevan suorasukaisen arvosteluni, vastasi hän minulle vain, että olin viettänyt heidän keskuudessaan liian lyhyen ajan voidakseni mitään mielipidettä itselleni muodostaa, että eri kansoilla on omat erilaiset tapansa ja muita samanlaisia yleisiä lauseparsia. Mutta kun sitten olimme palanneet hänen palatsiinsa, kysyi hän minulta, mitä arvelin rakennuksesta, mitä vikoja siinä huomasin ja mitä muistuttamista oli mielestäni hänen palvelijoittensa puvuissa ja ulkomuodossa.
Hän voikin huoletta kysyä, sillä kaikki oli upeata, moitteetonta ja hienoa. Minä vastasin, että Hänen Ylhäisyytensä viisaus, korkea asema ja varallisuus oli varjellut hänet niistä epäkohdista, joita typeryys ja köyhyys oli tuottanut toisten keskuuteen. Hän sanoi, että jos lähtisin hänen maatilalleen, joka sijaitsi suunnilleen kahdenkymmenen peninkulman päässä kaupungista, saisimme parempaa tilaisuutta tällaisiin keskusteluihin. Minä sanoin Hänen Ylhäisyydelleen olevani täysin hänen käytettävänään, ja niin lähdimme matkaan seuraavana aamuna.
Matkan varrella hän kiinnitti huomiotani maanviljelijöiden käyttämiin erilaisiin menetelmiin, jotka olivat mielestäni kerrassaan käsittämättömät, sillä vain parissa paikassa näin jonkin tähkän tai heinänkorren. Kolme tuntia matkattuamme maisema kuitenkin täydellisesti muuttui. Me saavuimme mitä kauneimpaan seutuun, jossa oli vähän väliä sievästi rakennettuja talonpoikaistaloja ja aidatuilla alueilla viinitarhoja, viljapeltoja ja niittyjä. En tosiaankaan muista missään nähneeni mieluisampaa maisemaa. Hänen Ylhäisyytensä havaitsi kasvojeni kirkastuvan ja selitti huoaten, että tästä alkoivat hänen tiluksensa, jotka ulottuivat hänen kartanoonsa saakka, ja että hänen maanmiehensä ivailivat ja ylenkatsoivat häntä, koska hän ei osannut paremmin hoitaa asioitaan, vaan antoi koko maalle huonon esimerkin, jota tosin noudattivat vain harvat, muutamat hänenlaisensa iälliset, itsepintaiset ja heikkojärkiset.
Vihdoin saavuimme kartanoon, joka oli tosiaankin jalo rakennus, klassillisen rakennustaiteen sääntöjen mukainen. Suihkulähteet, puutarhat, puistokäytävät ja lehtokujat oli kaikki järjestetty erittäin älykkäästi ja aistikkaasti. Minä kiittelin kaikkea näkemääni niinkuin pitikin, mutta Hänen Ylhäisyytensä ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota ennenkuin illallisen jälkeen, jäätyämme kahden kesken. Silloin hän sangen murheellisena selitti minulle, että hänen luultavasti täytyi hajoittaa kaupungissa sijaitseva talonsa ja tämä kartanonsa ja rakentaa ne uudestaan nykyisen muodin mukaan, hävittää kaikki istutuksensa, korvata ne nykyisen käytännön vaatimilla ja antaa sama määräys kaikille alustalaisilleen, ellei mielinyt kuulla itseään soimattavan kopeaksi, eriskummalliseksi, teeskenteleväksi, tietämättömäksi ja oikukkaaksi ja saada osakseen vielä suurempaa epäsuosiota Hänen Majesteettinsa taholta.
Hän sanoi, että ilmaisemani ihmettely haihtuisi tai vähenisi, kunhan saisin tietää eräitä seikkoja, joista luultavasti en ollut hovissa mitään kuullut, koska sikäläinen väki oli syventynyt omiin mietiskelyihinsä siinä määrin, ettei tullut tarkanneeksi, mitä alhaalla tapahtui.
Hänen kertomuksensa pääsisällys oli seuraava. Suunnilleen neljäkymmentä vuotta sitten lähti muutamia henkilöitä ylös Laputaan, joko liikeasioiden vuoksi tai huvittelemaan, ja kun he sitten viiden kuukauden kuluttua palasivat, oli heillä jonkinlaista vaillinaista vihiä matematiikasta, mutta pää täynnä tuulesta temmattuja aatteita, joita he olivat omaksuneet tuossa ilmavassa olopiirissä. Matkaltaan palattuaan alkoivat mainitut henkilöt moittia kaikkien asioiden järjestystä täällä alhaalla ja sommitella suunnitelmia kaikkien taiteiden, tieteiden, kielten ja keksintöjen uudistamiseksi. Siinä tarkoituksessa he hankkivat Kuninkaalta luvan perustaa Lagadoon Suunnittelijain Akademian, ja tämä mieliala saavutti kansassa niin suurta kannatusta, ettei nykyisin ole valtakunnassa yhtäkään merkittävää kaupunkia, jossa ei ole sellaista akademiaa. Näissä korkeakouluissa professorit keksivät uusia sääntöjä ja menetelmiä maanviljelystä ja rakennustoimintaa varten sekä uusia kojeita ja työkaluja kaikkien käsityö- ja tehdasammattien käytettäviksi, vieläpä niin, että heidän väitteensä mukaan yksi mies kykenee suorittamaan kymmenen miehen työn; kokonainen palatsi voidaan rakentaa viikossa ja niin kestävistä aineksista, ettei sitä tarvitse milloinkaan korjata. Kaikkien maan hedelmien tulee voida kypsyä minä vuodenaikana haluamme ja antaa sata kertaa suurempi sato kuin nykyisin, lukemattomia muita loistavia ehdotuksia mainitsematta. Ainoa haitta on siinä, ettei yhtäkään noista ehdotuksista ole vielä toteutettu ja että koko maa sillävälin joutuu surkeaan rappiotilaan, rakennukset raunioituvat ja kansa jää vaille ruokaa ja vaatteita. Kaikki tämä ei kumminkaan lannista heidän uskallustaan, vaan toivo ja epätoivo kiihtävät heitä sitäkin kiihkeämmin noudattamaan suunnitelmaansa. Hän puolestaan ei ollut mikään uudistuksiaharrastava henkilö, vaan tyytyi pysymään vanhoissa raiteissa, asumaan esi-isiensä rakentamassa talossa ja toimimaan elämän kaikissa oloissa niinkuin he olivat toimineet, mitään uudistusta kaipaamatta. Muutamat ylhäiset ja aateliset olivat menetelleet samoin, mutta heitä kohdeltiin nyt ylenkatseellisesti ja pahansuovasta koska he muka olivat tietämättömiä valistuksen vastustajia, kehnoja yhteiskunnan jäseniä ja pitivät omaa mukavuuttaan ja lepoaan maan yleistä menestystä tärkeämpänä.
Hänen Ylhäisyytensä lisäsi, ettei halunnut enempiä yksityiskohtia mainitsemalla riistää minulta sitä nautintoa, jota epäilemättä saisin kokea, jos kävisin tutustumassa Suureen Akademiaan, kuten hän puolestaan kehoitti minua tekemään. Hän osoitti minulle suunnilleen kolmen peninkulman päässä olevan vuoren rinteellä sijaitsevaa raunioitunutta rakennusta kertoen siitä seuraavaa. Hänellä oli ollut puolen peninkulman päässä kartanostaan kelvollinen mylly, jota käytti eräs ison virran haarautuma ja joka riitti hänen oman taloutensa ja useiden hänen alustalaistensa tarpeisiin. Noin seitsemän vuotta sitten tuli joukko noita suunnittelijoita hänen luokseen ehdottamaan, että hän hävittäisi vanhan myllynsä ja rakentaisi uuden vuorenrinteeseen. Vuorenharjanteelle oli rakennettava pitkä kanava, johon putkien ja koneiden avulla nostettaisiin vettä myllyn käyttämistä varten. Korkeamman paikan ilma ja tuulet saisivat veden liikkeeseen ja tekisivät sen siten tehokkaammaksi käyttövoimaksi, ja rinnettä alaspäin virtaava vesi pyörittäisi myllyä puolella siitä määrästä, jonka vaatii tasaisemmalla maalla virtaavan joen äyräälle sijoitettu mylly. Hän kertoi suostuneensa ehdotukseen, koska ei ollut siihen aikaan hovin erinomaisessa suosiossa ja koska monet ystävät häntä siihen kehoittivat. Kun hän sitten oli pitänyt työssä sata miestä kahden vuoden ajan, epäonnistui koko yritys ja suunnittelijat lähtivät tiehensä syyttäen yksin häntä, ivaillen häntä siitä lähtien ja houkutellen toisia samanlaiseen kokeeseen, samoin menestystä lupaillen ja johtaen asiat samaan lohduttomaan tulokseen.
Muutaman päivän kuluttua palasimme kaupunkiin, ja Hänen Ylhäisyytensä, joka ei halunnut lähteä mukaan, koska ei ollut hyvässä maineessa Akademian jäsenten keskuudessa, suositteli matkaseurakseni erästä tuttavaansa. Tämä herra suvaitsi minut esitellessään sanoa, että olin suuri suunnitelmien harrastaja ja erittäin utelias ja herkkäuskoinen henkilö, mikä ei ollutkaan aivan väärin, koska olin itse ollut eräänlainen suunnittelija nuoremmalla iälläni.
VIIDES LUKU
Tekijän sallitaan tutustua Lagadon Suureen Akademiaan. Yksityiskohtainen Akademian kuvaus. Tieteet, joiden palveluksessa professorit toimivat.
Tämä Akademia ei ole mikään yksityinen rakennus, vaan siihen kuuluu kadun kummaltakin puolen kokonainen sarja rappeutuneita taloja, jotka on ostettu ja järjestetty tarkoitusta varten.
Rehtori otti minut erittäin ystävällisesti vastaan, ja minä kävin Akademiassa useina päivinä. Jokaisessa huoneessa on joku tai joitakin suunnittelijoita, ja minä luulen käyneeni vähintään viidessäsadassa eri huoneessa.
Ensimmäinen kohtaamani mies oli laihankälpea, hänen kätensä ja kasvonsa olivat nokiset, tukka ja parta hoidottomat, vanukkeiset ja useasta kohden kärventyneet. Hänen vaatteensa, paitansa ja ihonsa olivat samanväriset. Hän oli kahdeksan vuotta suunnitellut, kuinka kurpitsoista voitaisiin vetää takaisin auringonsäteitä, jotka oli talletettava ilmatiiviisiin pulloihin ja päästettävä ulos lämmittämään ilmaa koleina ja kosteina kesinä. Hän sanoi minulle varmaan uskovansa, että voi toisten kahdeksan vuoden kuluttua toimittaa kuvernöörin puutarhaan päivänpaistetta kohtuullisesta hinnasta, mutta valitti varojensa vähyyttä ja pyysi minulta pientä rahallista avustusta kekseliäisyyden rohkaisemiseksi, varsinkin kun kurpitsat olivat tänä vuonna olleet erinomaisen kalliita. Minä lahjoitin hänelle jonkin kolikon; suojelijani, joka tiesi heidän kerjäävän kaikilta vierailijoilta, oli näet varustanut minut lähtiessäni rahoilla sitä tarkoitusta varten.
Sitten astuin toiseen huoneeseen, mutta aioin samassa kääntyä takaisin, hirmuisen hajun melkein tainnuttamana. Saattelijani työnsi kumminkin minut eteenpäin kuiskaten korvaani, että minun tuli olla mistään välittämättä, koska asia muuten herättäisi suurta pahennusta. En siis uskaltanut edes sormillani tukkia sieraimiani. Tämän komeron suunnittelija oli Akademian iäkkäin oppinut. Hänen kasvonsa ja partansa olivat kellahtavat, kädet ja vaatteet liasta jäykät. Kun minut esiteltiin hänelle, sulki hän minut kiinteästi syliinsä (olisin puolestani mielelläni jäänyt vaille tätä kohteliaisuutta). Hän oli Akademiaan liityttyään tehnyt koko ajan suunnitelmia, kuinka saisi ihmisen ulostukset muutetuiksi alkuperäiseen muotoonsa, ravintoaineiksi, erittelemällä ne eri aineosiinsa, poistamalla niistä sapen aikaansaaman värin, haihduttamalla hajun ja kuorimalla pois sylkinesteet. Hän sai seuralta joka viikko tynnyrin ihmislantaa.
Sitten näin erään toisen, joka yritti kapinoimalla muuttaa jäätä ruudiksi. Hän näytti minulle sitäpaitsi tulen taottavuutta käsittelevän tutkimuksen, jonka aikoi julkaista.
Oli eräs varsin nerokas arkkitehti, joka oli keksinyt uuden rakennustavan; rakentaminen aloitettiin katosta ja sitä jatkettiin alaspäin, kunnes lopulta laskettiin perustus. Hän puolusti menetelmäänsä mainitsemalla esimerkkeinä kaksi viisasta hyönteistä, mehiläisen ja hämähäkin.
Oli sokeanasyntynyt mies, jolla oli useita samoin sokeanasyntyneitä oppilaita. Heidän tehtävänään oli sekoittaa maalareille värejä, jotka mestari opetti erottamaan tunto- ja hajuaistin avulla. Minun vieraillessani he valitettavasti eivät olleet kovinkaan varmoja asiastaan, ja itse professorikin sattui enimmälti erehtymään. Koko veljeskunta rohkaisee ja kunnioittaa tätä taiteilijaa erinomaisesti.
Eräässä toisessa suojassa kohtasin mielihyväkseni suunnittelijan, joka oli keksinyt uuden keinon kyntää peltoa, nimittäin käyttämällä siihen työhön sikoja, joten auroista, vetojuhdista ja työläisistä aiheutuvat kulungit säästyivät. Menetelmä on seuraavanlainen. Tynnyrinmaanalalle kaivetaan maahan, aina kuuden tuuman päähän ja kahdeksan tuuman syvyyteen, suuri määrä tammenterhoja, taateleita, kastanjoita ja muuta kasviruokaa, josta nämä elukat eniten pitävät. Sitten päästetään peltoon vähintään kuusisataa päätä käsittävä sikalauma, joka parina päivänä ruokaa etsiessään mullistaa maan, tekee sen kylvökelpoiseksi ja samalla lannoittaa sen. Kokeita suoritettaessa tosin havaittiin menetelmä paljon kulunkeja aiheuttavaksi ja hankalaksi, ja satoa saatiin joko erittäin vähän tai ei ollenkaan. Kaikki olivat kuitenkin siinä varmassa uskossa, että keksintöä voitiin melkoisesti parantaa.
Sitten astuin suojaan, jonka seinät ja katto olivat täynnä lukin verkkoja, lukuunottamatta pientä aukkoa, josta professori liikkui sisään ja ulos. Minun sisään tullessani hän varoitti minua korkealla äänellä olemaan koskematta verkkoihin. Hän valitti maailman tekemää ikävää erehdystä, kun näet on käytetty silkkimatoja, vaikka on olemassa yllinkyllin kotoisia hyönteisiä, jotka ovat verrattomasti niitä etevämpiä, koska osaavat sekä kehrätä että kutoa. Hän huomautti vielä, että hämähäkkejä käytettäessä olisi silkin värjääminen aivan tarpeetonta, ja minä uskoin hänen sanansa nähdessäni suuren määrän koreavärisiä kärpäsiä, joilla hän ruokki hämähäkkejään vakuuttaen kudelmain saavan niistä värinsä. Koska kärpäsiä oli kaikkia eri värejä, toivoi hän voivansa tyydyttää jokaista makusuuntaa, kunhan löytäisi kärpäsille soveliaan ravinnon: eräitä kumilajeja, öljyjä ja muita tahmeita aineita, jotka tekisivät langat kestäviksi ja kimmoisiksi.
Oli eräs astronomi, joka oli ottanut asettaakseen raatihuoneen suuren tuuliviirin huippuun aurinkokellon sovittaen maan ja auringon vuotuiset ja päivittäiset liikkeet siten, että ne vastasivat kaikkia tuulen tilapäisiä käännähdyksiä ja lankesivat yhteen niiden kanssa.
Minä valitin tuntevani vähäistä vatsanväännettä, ja saattajani vei minut huoneeseen, jossa asusti eräs etevä lääkäri. Hän oli kuuluisa siitä, että osasi parantaa mainitun kivun kahdella vastakkaisella tavalla käyttäen samaa välinettä. Hänellä oli isot käsipalkeet ja niissä pitkä, hoikka norsunluinen nokkaputki. Sen hän pisti potilaan peräaukkoon kahdeksan tuuman syvyyteen ja vakuutti ilmaa palkeisiin vetämällä saavansa suolet hervakoiksi kuin kuivattu rakko. Taudinkohtauksen ollessa itsepintaisempi ja ankarampi hän pisti nokkapuikon sisään palkeitten ollessa täynnä ilmaa, jonka hän sitten painoi potilaan ruumiiseen. Sen jälkeen hän veti kojeen pois täyttääkseen sen uudestaan ilmalla ja painoi samalla peukalonsa tiiviisti peräaukon suulle. Kun tämä toimenpide oli uudistettu kolme neljä kertaa, piti lisäilman syöksyä ulos, temmata mukaansa pilaantunut (niinkuin pumppuun kaadetun veden), ja potilaan parantua. Minä näin hänen tekevän molemmat kokeet, koe-eläimenään koira, mutta en voinut havaita ensinmainitun menetelmän saavan aikaan minkäänlaista vaikutusta. Jälkimmäisen toimenpiteen tapahduttua koira oli halkeamaisillaan ja purki itsensä niin voimallisesti että minä seuralaisineni jouduin pahaan pulaan. Koira kuoli paikalla, ja me jätimme tohtorin yrittämään herätellä sitä henkiin saman menetelmän avulla.
Kävin vielä useissa muissakin suojissa, mutta koska harrastan suppeutta, en tahdo vaivata lukijaani kertomalla kaikista näkemistäni merkillisyyksistä.
Toistaiseksi olin tutustunut vain toiseen puoleen Akademiaa. Toinen puoli oli varattu spekulatiivisen tieteen harjoittajille, ja minä kerron tässä hiukan heistäkin mainittuani sitä ennen vielä erään mainehikkaan henkilön, joka tunnetaan heidän keskuudessaan yleisneron nimellä. Hän kertoi meille askarruttaneensa ajatuksiaan jo kolmekymmentä vuotta ihmiselämän parantamiseksi. Hänellä oli kaksi huonetta täynnä mitä merkillisimpiä nähtävyyksiä ja viisikymmentä miestä apulaisinaan. Toiset tihensivät ilmaa jähmeäksi aineeksi erottamalla siitä salpietarin ja siivilöimällä pois vesipitoiset ja muut nestemäiset ainekset, toiset pehmittivät marmoria pieluksiksi ja neulatyynyiksi, toiset kivetyttivät elävien hevosten kavioita estääkseen niitä kulumasta. Mestaria itseään askarrutti parhaillaan kaksi suurta suunnitelmaa: maan kylväminen akanoilla, joihin hän väitti varsinaisen itämisvoiman sisältyvän, kuten hän osoitti suorittamalla useita kokeita, joiden tajuamiseen järkeni ei riittänyt, ja kahden lampaan villankasvun ehkäiseminen käyttämällä erästä kumista, kivennäisistä ja kasvisaineista valmistettua sekoitusta; hän toivoi voivansa aikanaan saada koko valtakuntaan leviämään paljasnahkaisen lammasrodun.
Sitten lähdimme Akademian toiseen osastoon, jossa, kuten sanoin, oleskelivat spekulatiivisten tieteitten suunnittelijat.
Ensimmäinen kohtaamani professori oli erittäin avarassa salissa, ympärillään suunnilleen neljäkymmentä oppilasta. Tervehdittyämme hän huomasi minun tarkkaavasti katselevan puutelinettä, joka täytti suurimman osan huoneen pituutta ja leveyttä, ja sanoi, että minä kenties ihmettelin nähdessäni hänen käyttävän käytännöllisiä ja mekaanisia välineitä spekulatiivisen tieteen kehittämiseksi. Maailma saa pian havaita, kuinka hyödyllistä se on, ja hän mairitteli itseään väittämällä, ettei ylevämpää ajatusta ollut milloinkaan syntynyt kenenkään ihmisen aivoissa. Jokainenhan tietää, kuinka vaivalloista on tavanomaista menetelmää noudattaen perehtyä taiteisiin ja tieteisiin; hänen keksintönsä avulla sitävastoin voi tietämätönkin henkilö kohtuullisin kulungein ja hiukan ruumistaan vaivaten kirjoittaa filosofisia, runollisia, poliittisia, lainopillisia, matemaattisia ja jumaluusopillisia teoksia tarvitsematta vähintäkään nerollisuutta tai opillista sivistystä. Sitten hän vei minut telineen luo, jonka vieressä hänen oppilaansa seisoivat riveissä. Teline oli kaksikymmentä jalkaa kulmaltaan ja sijaitsi keskellä huonetta. Sen pinnan muodostivat erilaiset, suunnilleen nopan kokoiset puupalaset, joista muutamat olivat toisia suuremmat. Niitä kaikkia liittivät yhteen ohuet metallilangat. Näiden puupalasten joka puolelle oli liimattu paperia ja papereihin oli kirjoitettu kaikki heidän kielensä sanat eri tapa-, aika ja taivutusmuodoissaan, mutta ei minkäänlaisessa järjestyksessä. Professori kehoitti minua nyt tarkkaamaan, koska aikoi panna koneensa käyntiin. Hänen käskystään kävivät oppilaat kiinni rautaisiin vääntimiin, joita oli neljäkymmentä kehyksen reunoissa, ja jokaisen äkkiä liikahduttaessa omaa väännintänsä sanojen keskinäinen suhde kerrassaan muuttui. Sitten mestari käski kuudenneljättä pojan hiljaa lukea eri rivejä, ja keksiessään kolme tai neljä sanaa, jotka voivat kuulua samaan lauseeseen, lukijat sanelivat ne neljälle kirjuripojalle. Temppu uudistettiin kolme neljä kertaa, ja koneen rakenteesta johtui, että sanat joka kerta vaihtoivat paikkaa kuutiomaisten kappaleiden kääntyessä.
Nuoret ylioppilaat askarsivat päivittäin kuusi tuntia tässä työssä, ja professori näytti minulle useita suuria folionidoksia, joihin hän oli jo kerännyt lauseiden katkelmia. Ne hän aikoi liittää yhteen antaakseen tämän runsaan ainehiston nojalla maailmalle kaikkien taiteiden ja tieteiden täydellisen kokoelman. Hän arveli kuitenkin voitavan teosta vielä parantaa ja sen ilmestymistä melkoisesti edistää, jos suuri yleisö keräisi rahaston, jonka varoilla voitaisiin Lagadoon järjestää viisisataa sellaista tutkimusvälinettä, joiden käyttäjät velvoitettaisiin luovuttamaan kokoelmansa hänen käytettäväkseen.
Hän vakuutti minulle, että tämä keksintö oli askarruttanut hänen ajatuksiaan nuoruudesta asti ja että hän oli tyhjentänyt tauluun koko sanakirjan samalla mitä täsmällisimmin laskien, missä suhteessa yleensä ovat toisiinsa kirjoissa käytettyjen apu-, nimi- ja teonsanojen ja muiden sanaluokkain lukumäärät.
Minä lausuin tälle mainehikkaalle miehelle nöyrimmät kiitokset hänen auliisti antamistaan tiedoista ja lupasin, että jos onni minut vielä saattelisi omille mailleni, mainitsisin oikeudenmukaisesti yksin hänen keksineen tämän ihmeellisen koneen, jonka muodon ja rakenteen pyysin saada piirtää paperiin, kuten oheenliitetty kuva osoittaa. Minä vakuutin hänelle, että vaikka eurooppalaisten oppineiden tapana oli varastaa toistensa keksintöjä, mistä oli ainakin se hyöty, että aljettiin kiistellä, kenen oma se oikeastaan on, tässä tapauksessa ryhtyisin sellaisiin varokeinoihin, että hän saisi keksinnöstä kiistämättömän kunnian.
Sitten saavuimme kielikouluun, missä kolme professoria istui neuvotellen oman maansa kielen parantamisesta.
Ensimmäinen ehdotus tähtäsi siihen, että puhetta oli lyhennettävä supistamalla monitavuiset sanat yksitavuisiksi ja jättämällä pois teonsanat ja apusanat, koska kaikkia ajateltavissa olevia olioita merkitään yksinomaan nimisanoilla.
Toisen ehdotuksen mukaan piti poistaa kaikki sanat, ja tämän muutoksen väitettiin koituvan suureksi eduksi sekä terveyden että lyhyyden kannalta. Onhan näet selvää, että jokainen lausuttu sana hiukan kuluttaa keuhkoja, siten osaltaan lyhentäen elämäämme. Koska sanat olivat vain esineiden nimiä, tarjoutui se huojennuskeino, että kaikki ihmiset kuljettivat mukanaan ne esineet, joita kulloinkin keskusteluissaan tarvitsivat. Tämä ihmisten elämän huojennusta ja heidän terveytensä säilymistä edistävä keksintö olisi varmaan otettu käytäntöön, elleivät naiset olisi rahvaan ja sivistymättömien keralla uhanneet nousta kapinaan, jos heitä kiellettäisiin vapaasti käyttämästä kieltänsä esivanhempien tavalla. Sellainen leppymätön tieteen vihamies on yhteinen kansa. Useat oppineimmista ja viisaimmista henkilöistä noudattivat kuitenkin uutta menetelmää ilmaisten ajatuksiaan esineillä. Siitä on haittana vain se, että henkilö, jonka toiminta-ala on laaja ja monenlainen, joutuu kantamaan selässään verrattain paljon tavaraa, ellei hänellä ole varoja palkata niiden kuljettajiksi paria väkevää palvelijaa. Näin usein sellaisten viisaiden kulkevan kumarassa kantamustensa alla, niinkuin kulkevat meikäläiset reppukauppiaat. Kadulla toisensa kohdatessaan he laskivat taakkansa maahan, avasivat säkkinsä ja keskustelivat tunnin ajan, kokosivat sitten jälleen kapineensa, auttoivat taakkoja toistensa hartioille ja sanoivat toisilleen hyvästi.
Lyhyempiä keskusteluja varten tarvitsemansa esineet henkilö sitävastoin voi kuljettaa taskussaan ja kainaloissaan, ja kotonaan hän ei missään tapauksessa joudu pahaan pulaan. Siinä huoneessa, jossa tämän uuden menetelmän käyttäjiä otetaan vastaan, on käsillä runsaat määrät esineitä, joita sellaisessa keinotekoisessa keskustelussa voidaan kaivata.
Eräs toinen tästä keksinnöstä toivottu suuri etu on siinä, että se kelpaisi yleiskieleksi, jota kaikki sivistyskansat ymmärtäisivät. Ovathan niiden käyttämät talousesineet ja työkalut siinä määrin samanlaiset tai ainakin toisiansa muistuttavat, että niiden käytännön voi helposti arvata. Niinmuodoin kykenisivät lähettiläät neuvottelemaan vieraiden hallitsijoiden ja ministerien kanssa ollenkaan heidän kieltänsä osaamatta.
Kävin vielä matematiikkakoulussa, missä opettaja käytti oppilaitansa valistaessaan menetelmää, jota me eurooppalaiset tuskin kykenemme kuvittelemaankaan. Väittämä ja todistus kirjoitettiin aivoja vahvistavasta nesteestä valmistetulla musteella ohueen öylättiin. Opiskelijan piti niellä se aamusella ennen aterioimista ja nauttia kolmena seuraavana päivänä ainoastaan vettä, ja leipää, öylätin sulaessa nousi neste aivoihin vieden sinne väittämän kerallaan. Tulokset eivät kumminkaan olleet toistaiseksi vastanneet odotuksia. Syynä oli osalta jokin annoksen määrässä tai kokoonpanossa tapahtunut virhe, osaksi poikain vastahakoisuus. Heistä tämä lääke tuntuu niin etovalta, että he tavallisesti pujahtavat pois ja ylenantavat sen, ennenkuin se ehtii vaikuttaa. Sitäpaitsi heitä ei ole toistaiseksi saatu paastoamaan niin pitkää aikaa kuin resepti määrää.
KUUDES LUKU
Lisää Akademiasta. Tekijä ehdottaa eräitä parannuksia, jotka kunnioittaen hyväksytään.
Poliittisten suunnittelijoiden koulu ei herättänyt minussa suurtakaan mielenkiintoa, sillä professorit tuntuivat minusta olevan ihan järjiltään, ja sellainen näky saa minut aina alakuloiseksi. Nämä ihmisparat valmistelivat suunnitelmia, joiden mukaan piti koettaa saada hallitsijoita suosikkejaan valitessaan pitämään silmällä heidän viisauttaan, kykyään ja kuntoaan, opettaa ministereitä tarkkaamaan yleistä menestystä, palkitsemaan ansioita, kyvykkyyttä ja erinomaisia palveluksia, neuvoa ruhtinaita ymmärtämään, että heidän oma menestyksensä lepää samalla perustuksella kuin kansan ja että heidän virkoja täyttäessään tulee valita henkilöitä, jotka kykenevät niitä hoitamaan. Esityksiin sisältyi vielä useita muita hurjia haaveita, jotka eivät liene milloinkaan ennen johtuneet kenenkään ihmisen mieleen ja jotka vahvistivat vanhaa havaintoani, ettei ole olemassa mitään niin mahdotonta ja järjetöntä, ettei joku filosofi olisi esittänyt sitä totuutena.
Minun on kuitenkin annettava tälle Akademian osastolle se tunnustus, etteivät kaikki sen jäsenet olleet niin haaveellisia. Heidän joukossaan oli erinomaisen nerokas tohtori, joka tuntui täysin perehtyneen hallituksen olemukseen ja järjestelmään. Tämä mainehikas henkilö oli käyttänyt tietojaan hyväkseen erittäin taitavasti keksimällä tehokkaita parannuskeinoja kaikkiin niihin tauteihin ja turmeluksiin, joita julkisen hallinnon eri aloilla voi ilmetä hallitsevien henkilöiden paheiden ja heikkouksien sekä alamaisten ilkivaltaisuuden vuoksi. Jos esimerkiksi kaikki kirjailijat ja ajattelijat ovat yksimieliset otaksuessaan luonnollisen ruumiin ja poliittisen kokonaisuuden välillä vallitsevan kiinteän yhdenmukaisuuden, niin voiko mikään olla ilmeisempää kuin se, että molempien terveyttä tulee säilyttää ja sairauksia parantaa samojen periaatteiden mukaisesti? On tunnettu asia, että eduskuntia ja valtioneuvostoja useasti vaivaavat ylen runsaat, kuohuvat ja muuten epäterveet nesteet, monenlainen päänsärky ja vielä useammanlaatuinen sydämenpakotus, ankarat kouristukset, molempien käsien, mutta erittäinkin oikean käden hermojen ja jänteiden tuskalliset kokoonvetäytymiset, pernanpaisuminen, puhistustauti, pyörrytys ja hulluus, löyhkävän märän täyttämät paiseet, äikeät vaahtoiset röyhtäykset, sudennälkä ja huono ruoansulatus ja monet muut vaivat, joita ei kannata tässä luetella. Tämä tohtori ehdotti senvuoksi, että eduskunnan kokoontuessa muutamat lääkärit olisivat läsnä kolmen ensimmäisen päivän istunnoissa, koettelisivat asiainkäsittelyn päätyttyä jokaisen edustajan valtimoa ja tarkoin harkittuaan eri sairauksien laatua ja keskusteltuaan siitä sekä parannuskeinoista palaisivat neljäntenä päivänä eduskunnan taloon, seurassaan lääkäreitä, joilla olisi tarvittavat lääkeaineet mukanaan. Ennen istunnon alkamista piti heidän sitten antaa eduskunnan jäsenille lievittäviä, ulostavia, huolluttavia, syövyttäviä, kutistavia, tauottavia, purkavia aineita, päänsäryn, keltataudin, limanerittymisen ja huonokuuloisuuden vaatimia rohtoja, kullekin tarpeen mukaan. Seuraavassa istunnossa heidän oli sitten uudistettava potilaitten käsittely, sitä muutettava tai se lopetettava, riippuen siitä, kuinka lääkkeet vaikuttivat.
Tämän ehdotuksen toteuttamisesta ei voisi koitua valtiolle suuria kulunkeja, mutta siitä olisi minun vähäisen mielipiteeni mukaan suurta hyötyä niissä maissa, joissa eduskunnat ottavat jollakin tavoin osaa lainsäädäntään. Se saisi aikaan yksimielisyyttä, lyhentäisi keskusteluja, avaisi nekin harvat suut, jotka nyt ovat suljetut, ja sulkisi ne monet, jotka nyt ovat auki, laimentaisi nuorten kiivautta ja lievittäisi vanhain itsepintaisuutta, elvyttäisi tylsiä ja hillitsisi nenäkkäitä.
Koska sitäpaitsi yleisesti valitetaan, että ruhtinaiden suosikkeja vaivaa lyhyt ja heikko muisti, ehdotti sama tohtori, että jokaisen pääministerin puheilla käyvän henkilön piti asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi esitettyhän unohtamisen ehkäisemiseksi nykäistä mainittua ministeriä nenästä, puukata häntä mahaan, astua hänen liikavarpailleen, ravistella kolmesti häntä molemmista korvista, pistää neula hänen takalistoonsa tai nipistää hänen käsivartensa mustan- ja sinisenkirjavaksi ja uudistaa toimenpide jokaisen uuden audienssin aikana, kunnes asia oli suoritettu tai lopullisesti hylätty.
Hän vaati vielä, että kansan suuren eduskunnan jäsenen piti mielipiteensä esitettyään ja sitä puolustettuaan äänestää sitä vastaan, koska sellainen menettely epäilemättä koituisi yleisen menestyksen hyödyksi.
Kiivaiden puolueriitojen tyynnyttämiseksi hän ehdotti merkillistä keinoa. Menetelmä on seuraavanlainen. Otetaan jokaisesta puolueesta sata johtavaa henkilöä ja asetetaan parittain rinnatusten ne, joiden päät ovat suunnilleen samaa kokoa. Sitten annetaan kahden taitavan kirurgin yhtaikaa sahata irti jokaisen parin takaraivot, niin että aivot jakautuvat kahteen yhtä suureen osaan. Irroitetut takaraivot vaihdetaan, joten kumpikin saa poliittisen vastustajansa päänpuolikkaan. Työn voi tosin ajatella vaativan melkoista täsmällisyyttä, mutta professori vakuutti, että jos se suoritettiin taitavasti, niin tulos oli varma. Hänen mielestään oli seikka seuraava: Kun molemmat aivojenpuolikkaat joutuvat riitelemään asioista saman kallon sisäpuolella, niin ne epäilemättä pääsevät pian yksimielisyyteen ja ilmaisevat tasapuolisuutta ja ajatuksen säännönmukaisuutta, kuten sopii toivoakin tekevän niiden, jotka luulottelevat tulleensa maailmaan vain valvomaan ja johtamaan sen kulkua. Puolueiden johtomiesten aivojen määrä- ja laatupuolisen eroavaisuuden vakuutti tohtori voivansa merkitä oman kokemuksen nojalla aivan mitättömäksi.
Minä kuulin kahden professorin erittäin kiihkeästi väittelevän siitä, millä keinoin voitaisiin mukavimmin ja tehokkaimmin kantaa valtiolle rahoja herättämättä alamaisissa tyytymättömyyttä. Toinen arveli, että olisi oikeudenmukaisinta verottaa paheita ja hullutuksia ja että kunkin henkilön suoritettava summa oli jätettävä hänen naapuriensa muodostaman lautakunnan määrättäväksi. Toinen oli aivan vastakkaisella kannalla. Hänen mielestään oli asetettava veronalaisiksi ne ruumiin- ja sielunkyvyt, joita ihmiset itse pitävät arvokkaimpina; veromäärän piti vaihdella riippuen puheenalaisten kykyjen erinomaisuuden asteesta, ja tämän seikan ratkaiseminen oli jätettävä yksinomaan henkilöiden itsensä asiaksi. Suurimman veromäärän tulisivat suorittamaan ne henkilöt, jotka olivat toisen sukupuolen parhaassa suosiossa, ja summan ratkaisisi heidän nauttimiensa suosionosoitusten lukumäärä ja laatu, heidän oman ilmoituksensa mukaan. Sukkeluus, urhoollisuus ja kohteliaisuus joutuisivat nekin runsaan verotuksen esineiksi, ja kannettava summa määriteltäisiin samalla tavalla, kunkin itse ilmaistessa, millainen määrä mainittuja ominaisuuksia hänessä piili. Kuntoa, oikeamielisyyttä, viisautta ja oppia sitävastoin ei pitänyt ollenkaan laskea veronalaisiksi, koska nämä ominaisuudet ovat siitä merkilliset, ettei kukaan tahdo tunnustaa niitä lähimmäisessään olevan eikä pitää niitä arvokkaina itsessään.
Naisten verottamisen perustuksena tuli olla heidän kauneutensa ja vaatetuksen aistikkuus, ja heidän piti nauttia samaa erioikeutta kuin miesten: saada itse itseänsä arvostella. Uskollisuutta, siveyttä, tervettä järkeä ja hyvää luonnonlaatua sitävastoin ei sopinut ottaa huomioon, koska siten ei saataisi kokoon edes veronkantokulunkeja.
Jotta eduskunnan jäsenten kiintymys hallitsevaan huoneeseen pysyisi vireillä, ehdotettiin, että he heittäisivät noppaa avoimista viroista sitä ennen valallisesti sitouduttuaan äänestämään hovin puolesta, olipa onni suopea tai ei. Hävinneillä oli vuorostaan oikeus heittää noppaa viran joutuessa jälleen avoimeksi. Siten pysyisi toivo ja odotus lakkaamatta eleillä, kukaan ei voisi valittaa lupausten rikkomista, vaan saisi syyttää epäonnistumisestaan yksinomaan kohtaloa, jonka hartiat ovat leveämmät ja lujemmat kuin minkään ministeristön.
Eräs toinen professori näytti minulle suurta paperia, jossa neuvottiin, kuinka hallitusta vastaan punottuja salajuonia ja -liittoja voitiin saada selville. Hän neuvoi suuria valtiomiehiä tarkoin tutkimaan kaikkien epäiltävien henkilöiden ravintojärjestystä, milloin he nauttivat ateriansa, millä kyljellä makasivat nukkuessaan, kummalla kädellä pyyhkivät takapuolensa, ottamaan tarkkaa selkoa heidän ulostuksistaan ja muodostamaan niiden värin, hajun, maun, kiinteyden, hyvin tai vaillinaisesti sulatetun sisällön nojalla henkilöiden ajatuksia ja tarkoituksia koskevat mielipiteensä. Hän näet oli runsaan kokemuksen perustuksella havainnut, etteivät ihmiset ole milloinkaan niin vakavia, mietteliäitä ja hartaita kuin tarvetuolissaan. Hän itse oli niissä oloissa usein kokeen vuoksi harkinnut, mikä olisi paras tapa kuninkaan surmaamiseksi, ja oli huomannut ulostuksensa heti ilmaantuvan viheriän vivahduksen, mutta aivan toisenlaisen, jos ajatteli vain kapinannostattamista tai pääkaupungin polttamista.
Koko tutkimus oli sepitetty erittäin teräväjärkisesti, ja siihen sisältyi lukuisia poliitikoille sangen mielenkiintoisia ja hyödyllisiä huomautuksia, jotka eivät ymmärtääkseni kumminkaan olleet läheskään täydelliset. Minä rohkenin siitä huomauttaa tekijälle ja tarjouduin hänen suvaitessaan antamaan eräitä lisiä. Hän suostui ehdotukseeni auliimmin kuin kirjailijat yleensä, varsinkaan suunnittelijat, ja vakuutti erittäin mielellään ottavansa vastaan lisätietoja.
Minä kerroin hänelle, että Tribnian kuningaskunnassa, jota maanasukkaat mainitsevat nimellä Langden ja jossa olin matkoillani viettänyt joitakin aikoja, väestön suurimman osan muodostivat tavallaan vakoilijat, todistajat, kantajat, syyttäjät, toteennäyttäjät, valantekijät ja heitä tottelevat alemmat toimihenkilöt, jotka kaikki ovat valtion ministerien ja heidän edustajiensa palveluksessa ja heidän palkkaamansa. Salajuonia punovat mainitussa kuningaskunnassa yleensä henkilöt, jotka tahtovat siten päästä etevien poliitikkojen maineeseen, luoda uutta voimaa kehnoon hallintoon, tukahduttaa tai hälventää tyytymättömyyttä, täyttää taskujaan takavarikoidulla tavaralla ja vahvistaa tai heikontaa yleistä luottoa, aina yksityisen etunsa mukaisesti. He sopivat ennakolta keskenään siitä, keitä henkilöitä on syytettävä salajuonesta; sitten he toimittavat haltuunsa kaikki heidän kirjeensä ja paperinsa ja vangituttavat rikoksentekijät. Nämä paperit jätetään erikoiselle toimikunnalle, jonka jäsenet ovat erittäin ovelat keksimään sanojen, tavujen ja kirjainten salaisia merkityksiä. Niinpä he esimerkiksi havaitsevat, että tarvetuoli merkitsee salaista istuntoa, hanhiparvi eduskuntaa, rampa koira vallananastajaa, kapaturska —, rutto pysyvää armeijaa, hiirihaukka pääministeriä, luuvalo korkeata prelaattia, hirsipuu valtiosihteeriä, yöastia ylhäisten miesten kokousta, siivilä hovinaista, luuta vallankumousta, hiirenloukku virkaa, pohjaton hauta valtion rahastoa, likaviemäri hovia, tiukumyssy suosikkia, katkennut ruoko tuomioistuinta, tyhjä tynnyri kenraalia, märkivä haava hallintoa.
Jos tämä menetelmä pettää, niin heillä on kaksi vieläkin tehokkaampaa, joita heidän oppineensa mainitsevat nimillä akrostikon ja anagramma. Ensinmainitun avulla he osaavat tulkita kaikki alkukirjaimet niin, että niihin sisältyy poliittista tarkoitusta. N merkitsee salaliittoa, B ratsuväkirykmenttiä, L laivastoa. Toista käyttäen he voivat epäilyksenalaisen asiakirjan kirjaimia siirtämällä keksiä vastustuspuolueen salaisimmat aikeet. Jos esimerkiksi kirjoitat kirjeessä tuttavallesi Veli Tuomasta kiusaavat taas ne peräpukamat, niin taitava salakirjoituksen selittäjä havaitsee, että tuon lauseen kirjaimet voidaan järjestää myöskin seuraaviksi sanoiksi: Et saa murtua, tekevä. Aikomus tappaa valtias N. Tämä on anagrammaattinen menetelmä.
Professori kiitti minua mitä lämpimimmin näiden huomioitteni ilmoittamisesta ja lupasi kunnioittavasti mainita minut tutkimuksessaan.
Kun en nähnyt tässä maassa mitään, mikä olisi houkutellut pitkäaikaisempaan oleskeluun, aloin suunnitella Englantiin palaamista.
SEITSEMÄS LUKU
Tekijä lähtee Lagadosta, saapuu Maldonadaan. Ei ole yhtäkään lähtövalmista laivaa. Hän poikkeaa pikimmältään Glubbdubdribissä. Kuvernööri ottaa hänet vastaan.
Mannermaa, jonka osan tämä kuningaskunta muodostaa, ulottuu arvioni mukaan itäänpäin Kalifornian länsipuolella sijaitsevaan tuntemattomaan seutuun ja pohjoisessa Tyyneen valtamereen, joka on korkeintaan sadan viidenkymmenen peninkulman päässä Lagadosta. Tässä kaupungissa on hyvä satama, ja se harjoittaa vilkasta kauppaa suuren Luggnaggin saaren kanssa, joka sijaitsee siitä luoteiseen suunnilleen 29. pohjoisen leveysasteen ja 140. pituusasteen kohdalla. Luggnaggin saari on Japanista kaakkoon, suunnilleen sadan meripeninkulman päässä. Japanin keisari ja Luggnaggin kuningas ovat kiinteässä liitossa, ja sen vuoksi tarjoutuu usein tilaisuutta purjehtia saaresta toiseen. Päätin siis suunnata matkani sinne, jotta pääsisin palaamaan Eurooppaan. Vuokrasin kaksi muulia ja oppaan tietä näyttämään ja kuljettamaan vähiä tavaroitani. Sanoin jäähyväiset jalolle suojelijalleni, joka oli osoittanut minulle erinomaista suopeutta ja vielä lähtiessäni antoi minulle runsaat lahjat.
Matkan varrella ei sattunut mitään kertomisen arvoista tapausta tai seikkailua. Kun saavuin Maldonadan satamaan (niin sitä nimitetään), ei siellä ollut yhtäkään Luggnaggiin lähtevää alusta eikä ollut tietoakaan, milloin sellainen tilaisuus tarjoutuisi. Kaupunki on suunnilleen Portsmouthin kokoinen. Minä sain pian tuttavia, ja minut otettiin erittäin vieraanvaraisesti vastaan. Eräs hieno herra sanoi minulle, että koska Luggnaggiin lähtevät laivat eivät voineet päästä matkaan ennenkuin kuukauden kuluttua, minua kenties huvittaisi käväistä Glubbdubdribin pienessä saaressa, joka sijaitsee noin viiden meripeninkulman päässä lounaassa. Hän tarjoutui erään tuttavansa keralla minua saattelemaan ja lupasi hankkia retkeä varten pienen sopivan purren.
Yrittäessäni kääntää Glubbdubdribin saaren nimeä niin täsmällisesti kuin suinkin voin sanon, että se on Noitien eli Maagien saari. Se on kooltaan suunnilleen kolmannes Wight-saarta ja erinomaisen hedelmällinen. Sen kuvernöörinä on eräs heimonpäämies, jonka kaikki alamaiset ovat noitia. Heimon jäsenet menevät naimisiin ainoastaan keskenään, ja vanhin on aina ruhtinas eli kuvernööri. Hänellä on komea palatsi ja suunnilleen kolmentuhannen tynnyrinmaan suuruinen puisto, jota ympäröi hakatusta kivestä rakennettu kahdenkymmenen jalan korkuinen muuri. Tässä puistossa on useita pieniä aidattuja laitumia, viljapeltoja ja puutarhoja.
Kuvernööriä ja hänen perhettänsä palvelee sangen omituinen väki. Kuvernööri, on taitava aaveiden nostattaja, kykenee kutsumaan kenen vainajan tahansa ja velvoittamaan hänet palvelukseensa neljäksikolmatta tunniksi, mutta ei pitemmäksi ajaksi. Hän ei myöskään kykene kutsumaan samaa henkilöä uudestaan ennenkuin kolmen kuukauden kuluttua, aivan erinomaisia poikkeustapauksia lukuunottamatta.
Kun olimme yhdentoista tienoissa aamupäivällä saareen saapuneet, lähti toinen saattelijoistani kuvernöörin luo ja pyysi pääsylupaa muukalaiselle, joka oli tullut saareen toivoen saavansa kunnian käydä tervehtimässä Hänen Korkeuttansa. Lupa annettiin heti, ja niin me kaikki kolme astuimme sisään palatsin portista. Molemmin puolin seisoi rivi kaartin sotilaita, joiden vaatetus oli kovin vanhanaikainen ja joiden ulkomuodossa oli jotakin sellaista, mikä sai ihossani kareilemaan sanomattoman kauhun. Sitten kuljimme useiden suojien läpi, joissa seisoi samoin riveissä samanlaista palvelusväkeä, kunnes saavuimme audienssisaliin. Kun olimme kolmasti syvään kumartaneet ja kun vielä oli esitetty muutamia yleisluontoisia kysymyksiä, saimme istuutua kolmelle tuolille, lähelle Hänen Korkeutensa valtaistuimen alinta askelmaa. Hän ymmärsi Balbinarbin kieltä, vaikka se erosi hänen saarensa kielestä. Hän kehoitti minua kertomaan retkistäni, tahtoi osoittaa seurustelevansa kanssani kursailematta ja lähetti pois kaikki palvelijansa. Hänen sormensa vain hiukan liikahti, ja samassa he hävisivät niinkuin unihaamut äkkiä herätessämme. Minä en päässyt kohta toipumaan hämmästyksestäni, mutta Kuvernööri vakuutti, ettei minulle voinut tapahtua mitään pahaa, ja kun sitten huomasin, että molemmat saattelijani, jotka olivat olleet jo useita kertoja tätä näkemässä, olivat aivan levolliset, rohkaisin minäkin itseni ja kerroin Hänen Korkeudelleen lyhyesti seikkailuistani, kuitenkin hiukan epäröiden ja katsahdellen taakseni, missä olin nähnyt nuo aavepalvelijat. Minulla oli kunnia syödä päivällistä Kuvernöörin pöydässä uuden aavejoukon tarjoillessa ruokaa. Nyt havaitsin, etten ollut enää niin peloissani kuin aamulla. Minä viivyin auringonlaskuun asti ja pyysin nöyrästi Hänen Korkeudeltaan anteeksi, etten hänen kutsuansa noudattaen jäänyt palatsiin. Molemmat tuttavani ja minä nukuimme yön yksityistalossa läheisessä kaupungissa, joka on tämän pienen saaren pääkaupunki. Seuraavana päivänä palasimme tervehdyskäynnille Kuvernöörin luo, kuten hän oli suvainnut käskeä.
Sillä tavalla vietimme saaressa kymmenen päivää, enimmän osan päivää aina Kuvernöörin luona ja yöt asunnossamme. Minä totuin aaveiden näkemiseen aivan pian, niin etteivät ne kolmannen tai neljännen kerran jälkeen enää herättäneet minussa minkäänlaista tunnevaikutelmaa, ja jos pelkoa ehkä vielä oli hiukan olemassa, niin uteliaisuuteni voitti sen. Hänen Korkeutensa näet kehoitti minua kutsumaan keitä henkilöitä ikänä halusin ja kuinka paljon tahansa maailman alusta nykyaikaan asti ja vaatimaan heiltä vastausta kaikkiin kysymyksiin, joita tahdoin heille esittää, ainoastaan sillä ehdolla, että kysymysteni tuli rajoittua siihen aikakauteen, jossa he elivät. Ja erään seikan sai varmasti uskoa: että he puhuivat totta, sillä valehteleminen on haudantakaisen maailmassa täysin hyödytön taito.
Minä kiitin nöyrästi Hänen Korkeuttaan tästä suuresta suosiosta. Me olimme huoneessa, josta avautui vapaa näköala puistoon. Ja koska aluksi teki mieleni nauttia upeista ja suurenmoisista näytelmistä, halusin nähdä Aleksanteri Suuren armeijansa etunenässä kohta Arbelan taistelun jälkeen. Kuvernöörin liikahdutettua sormeansa näky ilmestyi heti ikkunamme eteen. Aleksanteri kutsuttiin sisään. Minä ymmärsin vain vaivoin hänen kreikkaansa, ja omat kreikkalaiset kielivarani tuntuivat olevan vähissä. Hän vakuutti minulle kunniasanallaan, ettei ollut kuollut myrkytettynä, vaan liiallisesta juomisesta johtuneeseen kuumeeseen.
Sitten näin Alppien yli kulkevan Hannibalin, joka vakuutti, ettei hänellä ollut etikan tippaa leirissään.
Minä näin Caesarin ja Pompeiuksen joukkojensa etunenässä, valmiina hyökkäykseen. Näin ensinmainitun viimeisessä suuressa riemusaattueessaan. Pyysin saada nähdä Rooman senaatin avaraan huoneeseen kokoontuneena ja jonkin myöhemmän ajan eduskunnan kerääntyneenä toiseen. Edellinen näytti minusta sankarien ja puolijumalien kokoukselta, jälkimmäinen oli kuin joukko pussikauppiaita, taskuvarkaita, maantierosvoja ja räyhääjiä.
Kuvernööri viittasi pyynnöstäni Caesaria ja Brutusta astumaan lähemmäksi. Minut valtasi syvä kunnioitus, kun näin Brutuksen, ja hänen kasvojensa jokainen piirre osoitti ilmeisesti mitä täydellisintä hyvettä, ehdottominta pelottomuutta ja mielenlujuutta, vilpittömintä isänmaanrakkautta ja yleistä ihmisystävyyttä. Suureksi ilokseni havaitsin, että nämä molemmat henkilöt olivat hyvässä sovussa, ja Caesar tunnusti minulle peittelemättä, etteivät hänen oman elämänsä suurimmat teot olleet läheskään hänen elämänsä päätökseksi koituneen mainetyön veroiset. Minä sain kunnian keskustella kauan Brutuksen kanssa, ja hän kertoi minulle, että hänen esi-isänsä Junius, Sokrates, Epameinondas, nuorempi Cato, sir Thomas More ja hän itse olivat alinomaa toistensa seurassa. Siinä onkin kuuden miehen liitto, johon ei milloinkaan maailmassa voida lisätä seitsemättä.
Ikävää olisi vaivata lukijaa kertomalla kaikista niistä lukuisista mainehikkaista henkilöistä, jotka kutsuttiin esiin tyydyttämään kyltymätöntä haluani saada nähdä maailma edessäni kaikkina menneinä aikakausina. Minä ravitsin silmiäni erittäinkin katselemalla tyrannien ja vallananastajien surmaajia ja sorrettujen ja loukattujen kansakuntien vapauttajia. En kumminkaan osaa ilmaista oman mieleni kokemaa tyydytystä niin, että se voisi pitää vireillä lukijan mielenkiintoa.
KAHDEKSAS LUKU
Enemmän Glubbdubdribistä. Korjauksia vanhan ja uudemman ajan historiaan.
Mieleni teki tavata niitä vanhan ajan henkilöitä, jotka olivat kuuluisimmat älystään ja opistaan, ja niin varasin päivän siihen tarkoitukseen. Ehdotin ensinnäkin, että Homeros ja Aristoteles ilmaantuisivat näkyviin kaikkien selittäjiensä etunenässä, mutta viimeksimainittuja oli niin paljon, että muutamien satojen täytyi jäädä pihalle ja palatsin ulompiin suojiin. Heti ensi silmäyksellä tunsin molemmat sankarit ja erotin heidät sekä muusta joukosta että myöskin toisistaan. Homeros oli pitempi ja pulskempi, käveli ikäisekseen sangen suorana, ja enpä ole milloinkaan nähnyt niin vilkasta ja läpitunkevaa katsetta kuin hänen. Aristoteles oli kovin kumarainen ja nojasi sauvaan. Hänen kasvonsa olivat laihat, hiukset sileät ja ohuet ja ääni kolea. Kohta havaitsin, että molemmat olivat aivan vieraat koko muulle joukolle eivätkä olleet koskaan kuulleet seuralaisistaan puhuttavankaan. Eräs haamu, jonka nimi jääköön tässä mainitsematta, kuiskasi minulle, että nuo selittäjät pysyttelivät Manalassa niin kaukana päämiehistään kuin suinkin mahdollista, koska häpesivät ja tunsivat syyllisyytensä kamalasti väärinselitettyään näiden kirjailijain ajatuksia jälkimaailmalle. Minä esittelin Didymon ja Eustathion Homerolle ja koetin kehoittaa häntä kohtelemaan heitä paremmin kuin ansaitsivat; hän näet havaitsi aivan pian, ettei heissä ollut sitä nerollisuutta, jota runoilijan henkeen syventyminen edellyttää. Aristoteles tuskastui kovin, kun Scotusta ja Ramusta hänelle esitellessäni kerroin, mitä he olivat miehiään, ja kysyi minulta, olivatko kaikki muut joukon jäsenet samanlaisia tolvanoita.
Sitten pyysin Kuvernööriä kutsumaan Descartesin ja Gassendin, jotka sain selittämään järjestelmiään Aristoteleelle. Tämä suuri filosofi tunnusti vilpittömästi luonnonfilosofian alalla tekemänsä virheet; hänen näet oli täytynyt useissa seikoissa perustaa oppinsa otaksumiin, kuten muuten on kaikkienkin ihmisten laita. Hänen mielestään oli Gassendi, joka oli yrittänyt parhaansa mukaan valmistaa Epikuron opista maittavaa keitosta, yhtä hylättävä kuin Descartes kaikkine pyörteineen. Hän ennusti samaa kohtaloa vetovoiman teorialle, jota nykyiset oppineet ylen innokkaasti puolustavat. Hän sanoi, että uudet luonnonfilosofiset järjestelmät olivat vain uusia muoteja, jotka vaihtelevat kaikkina aikoina. Nekin, joiden väitettiin pohjautuvan matemaattisiin periaatteisiin, kukoistavat vain lyhyen kauden ja joutuvat ajan tullen pois muodista.
Minä vietin viisi päivää keskustellen useiden muiden muinaisajan oppineiden kanssa. Näin useimmat Rooman ensimmäisistä keisareista. Kuvernööri kutsui pyynnöstäni Heliogabaluksen kokit valmistamaan meille päivällistä, mutta heiltä puuttui aineksia, joten he voivat vain puutteellisesti osoittaa meille taitoaan. Eräs Agesilaon helootti keitti meille spartalaisen mustan liemen, mutta minä en saanut kurkustani kulkemaan enempää kuin lusikallisen.
Molempien minua saatelleiden herrojen täytyi yksityisasiain vuoksi palata kotiin kolmeksi päiväksi, ja minä käytin tämän ajan tutustuakseni henkilökohtaisesti muutamiin uudemman ajan vainajiin, jotka olivat viimeksikuluneiden kahden tai kolmen vuosisadan kuluessa olleet huomattavimmassa asemassa joko omassa maassamme tai muualla Euroopassa. Olen aina erinomaisesti ihaillut vanhoja mainehikkaita sukuja ja pyysin senvuoksi Kuvernööriä kutsumaan tusinan tai parikin tusinaa kuninkaita sekä kahdeksan tai yhdeksän sukupolvea heidän esi-isiänsä. Pettymykseni oli kuitenkin ankara ja odottamaton. Pitkän kruunupäitten sarjan asemasta näin eräässä hallitsijasuvussa kaksi viulunvinguttajaa, kolme hovileikaria ja italialaisen prelaatin. Eräässä toisessa parturin, apotin ja kaksi kardinaalia. Minä kunnioitan kruunattuja päitä niin syvästi, etten tahdo enempää puhua niin arkaluontoisesta asiasta. Kreivit, markiisit, herttuat, paroonit ja muut sellaiset eivät kuitenkaan herättäneet minussa yhtä suurta arkuutta. Ja tunnustanpa saaneeni kokea eräänlaista mielihyvää, kun havaitsin voivani johdella eräiden sukujen erikoiset piirteet niiden alkulähteistä. Erotin aivan selvästi, mistä jokin suku oli saanut ulkonevan leukansa, minkätähden toisessa oli ohut kahden miespolven aikana runsas määrä konnia ja kahden seuraavan polven aikana yhtä runsaasti hölmöjä, minkätähden kolmas oli täynnä hourupäitä ja neljäs täynnä hirtehisiä. Minulle selvisi, minkätähden Polydoros Vergilius sanoo eräästä suuresta suvusta Nec vir fortis, nec femina casta, minkätähden julmuus, kavaluus ja pelkuruus muuttuivat ominaisuuksiksi, joista muutamat suvut tunnettiin yhtä hyvin kuin vaakunastaan, kuka oli ensimmäisenä tuonut kuppataudin aateliseen huoneeseen, missä se oli suoraan alenevassa polvessa siirtynyt jälkeläisille risataudin paiseina. En kumminkaan voinut tätä kaikkea ihmetellä, kun havaitsin, kuinka moneen kertaan sukusarja keskeytyi siihen työntyvien hovipoikien, lakeijojen, kamaripalvelijain, ajomiesten, seikkailijain, hurjastelijain ja taskuvarkaitten vuoksi.
Uudemman ajan historia herätti minussa melkein yksinomaan inhoa. Tarkoin tiedusteltuani asioita viime vuosisadan aikana hallitsijoiden hoveissa olleilta kuuluisimmilta miehiltä tulin näet huomaamaan, kuinka lahjotut kirjoittajat olivat uskotelleet maailmalle, että pelkurit olivat suorittaneet suurimpia sankaritöitä, houkkiot jakaneet viisaimpia neuvoja, imartelijat osoittaneet vilpittömyyttä, jumalankieltäjät hurskautta, maanpettäjät roomalaista kuntoa, sodomiitit siveyttä, ilmiantajat rehellisyyttä. Kuinka paljon viattomia ja mainioita henkilöitä olivatkaan tuominneet kuolemaan tai maanpakoon lahjotut tuomarit korkeiden ministerien tai puoluevihan vaikutuksen alaisina. Kuinka paljon konnia olikaan koroitettu ylimpiin asemiin nauttimaan luottamusta, valtaa, arvoa ja hyötyä, kuinka suurena tekijänä ovatkaan hovien, valtaneuvostojen ja eduskuntien toimissa ja tapahtumissa parittajat, portot, loiseläjät ja leikarit. Kuinka alhaiseksi minun täytyikään arvioida inhimillinen viisaus, kunto ja nuhteettomuus, kun sain tietää maailman suurten yritysten ja kumousten varsinaiset pontimet ja vaikuttimet ja ne halveksittavat sattumat, joista niiden menestys johtui.
Minä havaitsin, kuinka konnamaisia ja tietämättömiä ovat ne, jotka sanovat kirjoittavansa anekdootteja eli salaista historiaa, toimittavat useita hallitsijoita hautaan antamalla heidän tyhjentää myrkkymaljan, kertovat ruhtinaan ja pääministerin välisestä keskustelusta, jota kuulemassa ei ole ollut ketään, tahtovat tunkeutua lähettiläiden ja valtiosihteerien ajatuksiin ja työhuoneisiin ja erehtyvät valitettavasti aina ja joka kohdassa. Minä havaitsin useiden maailmaa hämmästyttäneiden tapausten salaiset syyt: kuinka portto voi vallita takaportaita, takaportaat valtioneuvostoa ja valtioneuvosto eduskuntaa. Eräs kenraali tunnusti kuulteni saavuttaneensa voiton yksinomaan pelkuruutensa ja tottelemattomuutensa perustuksella, ja eräs amiraali kertoi lyöneensä ihan vahingossa vihollisen, jolle oli aikonut laivastonsa kavalasti luovuttaa. Kolme kuningasta vakuutti minulle, etteivät he olleet koko hallituskautenaan milloinkaan asettaneet etusijalle ansioitunutta henkilöä, ellei ollut niin tapahtunut sulasta erehdyksestä tai jonkun heidän luottamustaan nauttineen ministerin juonten vuoksi. He lisäsivät, etteivät menettelisi toisin, vaikka heräisivät jälleen elämään, ja todistivat erittäin teräväjärkisesti, ettei kuninkaan valtaistuin voinut pysyä pystyssä, ellei ollut tapainturmelusta, koska hyveestä ihmisiin koituva luja, luottavainen ja itsepäinen mielenlaatu oli julkisten asiain menestymisen alinomaisena esteenä.
Uteliaisuuteni sai minut erikoisesti tiedustelemaan, millaisin keinoin suuri joukko ihmisiä oli hankkinut itselleen korkeita arvonimiä ja valtavia rikkauksia. Rajoitin tiedusteluni aivan läheiseen aikakauteen, kumminkaan hipomatta nykyaikaa, koska tahdoin olla varma siitä, etten loukannut ulkomaalaisiakaan (toivon näet olevan joutavaa vakuuttaa lukijalle, etteivät tätä seikkaa koskevat lausumani ollenkaan koske kotimaatani). Kutsuttiin joukko sellaisia henkilöitä, ja aivan vähäinen tutkimus osoitti jo sellaisen kataluuden määrän, etten voi sitä ajatella painumatta lievään alakuloisuuteen. Valapattoisuus, sorto, lahjominen, petos, parittaminen ja muut sellaiset heikkoudet olivat heidän mainitsemistaan tempuista kaikkein lievimpiä, ja minä tietenkin suhtauduin niihin hellävaroen. Mutta kun sitten muutamat tunnustivat saavuttaneensa suuruutensa ja varallisuutensa luonnottomien paheiden ja sukurutsauksen avulla, toiset prostituoimalla oman vaimonsa ja tyttärensä, toiset kavaltamalla maansa tai kuninkaansa, muutamat myrkyttämällä ja useammat vääristelemällä lakia viattoman turmioksi, niin toivon suotavan minulle anteeksi, että nämä havainnot olivat omansa hiukan vähentämään luontaista syvää kunnioitustani korkea-arvoisia henkilöitä kohtaan, joille meidän, heidän alamaistensa, tulee osoittaa heidän ylhäisyytensä edellyttämää erinomaista arvonantoa.
Olin usein lukenut ruhtinaille ja valtakunnille tehdyistä suurista palveluksista ja halusin nyt nähdä niitä henkilöitä, jotka olivat sellaisia palveluksia suorittaneet. Kysymykseeni vastattiin, ettei heidän nimiänsä ollut merkitty mihinkään aikakirjoihin, lukuunottamatta muutamia, jotka historia esitti kaikkein pahimpina konnina ja pettureina. Muista en ollut kuullut puhuttavankaan. He esiintyivät kaikki alakuloisen näköisinä ja mitä kehnommissa pukimissa. Useimmat kertoivat kuolleensa köyhyydessä ja epäsuosiossa, muut mestauslavalla tai hirsipuussa.
Heidän joukossaan oli eräs mies, jonka kohtalo näytti minusta hiukan merkilliseltä. Hänen vieressään seisoi suunnilleen kahdeksantoista vuoden ikäinen nuorukainen. Hän kertoi olleensa vuosikausia laivanpäällikkönä, päässeensä Aktionin meritaistelussa tunkeutumaan vihollisen suuren taistelulinjan läpi, upottaneensa kolme suurinta laivaa ja vallanneensa neljännen, mikä oli Antoniuksen pakenemisen ja sitä seuranneen voiton ainoa syy. Hänen vieressään seisova nuorukainen oli hänen ainoa poikansa, joka oli kaatunut taistelussa. Hän kertoi vielä lähteneensä sodan päätyttyä, hyvin tietäen saavuttaneensa jotakin ansiota, Roomaan ja anoneensa Augustuksen hovissa pääsyä erääseen suurempaan alukseen, jonka päällikkö oli kaatunut. Hänen vaatielmistaan ei kumminkaan välitetty mitään, vaan annettiin virka eräälle nuorukaiselle, joka ei ollut milloinkaan ollut merellä, keisarin erään rakastajattaren palveluksessa olevan Libertinan pojalle. Hänen palattuaan omaan alukseensa häntä syytettiin virkatoimensa laiminlyömisestä ja alus luovutettiin vara-amiraali Publicolan suosikkipaashille. Sitten hän vetäytyi vaivaiselle maatilalle kauas Roomasta ja päätti siellä päivänsä. Minun teki kovin mieli tietää, oliko kertomus todenperäinen, ja niin pyysin kutsuttavaksi Agrippan, joka oli tuota taistelua johtanut. Hän ilmaantui ja vahvisti kertomuksen oikeaksi, mutta esitti sen kapteenille vieläkin edullisemmassa valossa. Viimeksimainittu näet oli vaatimattomana vähentänyt tai salannut suuren osan ansioitaan.
Minä hämmästyin havaitessani, kuinka nopeasti ja kuinka laajalle tapainturmelus oli myöhempinä aikoina vallitsevan ylellisyyden vaikutuksesta päässyt leviämään tässä valtakunnassa, mutta sitä vähemmän ihmettelin lukuisia samanlaisia seikkoja muissa maissa, joissa kaikenlaiset paheet ovat rehoittaneet paljoa kauemmin ja joissa ylipäällikkö korjaa haltuunsa kaiken kunnian samoinkuin kaiken ryöstösaaliinkin, vaikka hän kenties on vähimmin oikeutettu saamaan kumpaakaan.
Kaikki kutsutut henkilöt esiintyivät aivan samanlaisina kuin eläessään, ja siitä minä johduin alakuloisiin mietteisiin, kuinka ihmissuku on keskuudessamme rappeutunut viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana, kuinka kuppatauti kaikissa eri muodoissaan ja kaikkine seurauksineen on vääristänyt englantilaisten kasvojen jokaisen piirteen, lyhentänyt ruumiinkokoa, heikontanut hermot, höllentänyt jänteet ja lihakset ja tehnyt lihan löyhiksi ja eltaantuneeksi.
Menin niinkin pitkälle, että pyysin kutsumaan muutamia vanhan kannan vapaita englantilaisia talonpoikia, joiden tapojen, ravinnon ja vaatetuksen yksinkertaisuutta, vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, aito vapaudenhenkeä, urhoollisuutta ja isänmaanrakkautta on aikoinaan kovin ylistetty. Eläviä kuolleisiin verratessani jouduin jossakin määrin liikutettuna ajattelemaan, kuinka jälkeläiset ääniään myyden ja vaaleihin vaikuttaen ovat omaksuneet kaikki hovissa opittavat paheet ja kaiken siveettömyyden ja siten antaneet rahakolikosta raiskattaviksi kaikki nuo puhtaat synnynnäiset hyveensä.
YHDEKSÄS LUKU
Tekijä palaa Maldonadaan. Purjehtii Lugnaggin kuningaskuntaan. Hänet vangitaan. Lähetetään hoviin. Kuinka hänet siellä otetaan vastaan. Kuningas kohtelee alamaisiaan erittäin lempeästi.
Lähtöpäivämme valkeni, minä sanoin jäähyväiset Hänen Korkeudelleen Glubbdubdribin Kuvernöörille ja palasin molempien seuralaisteni keralla Maldonadaan. Kaksi viikkoa siellä odotettuani oli eräs laiva valmiina purjehtimaan Luggnaggiin. Molemmat mainitut herrat ja muutamat muut olivat kyllin jalomieliset ja ystävälliset varustaakseen mukaani muonaa ja saatellakseen minut laivaan. Minä olin matkalla kuukauden. Me jouduimme ankaraan myrskyyn, ja meidän oli pakko ohjata länteenpäin, jotta pääsimme pasaadituuleen, joka puhaltaa seitsemättäkymmentä meripeninkulmaa käsittävällä alueella. Huhtikuun 21:nä 1708 saavuimme joen suuhun, Luggnaggin kaakkoiskärjessä sijaitsevan Clumegnigin satamakaupungin läheisyyteen. Laskimme ankkurin peninkulman päässä kaupungista ja kutsuimme luotsia. Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun kannelle tuli niitä kaksi, jotka ohjasivat aluksemme vaarallista väylää hiekkasärkkien ja karien välitse satama-altaaseen, missä kokonainen laivasto olisi voinut turvallisesti kellua kaapelinvälin päässä kaupunginmuureista.
Muutamat merimiehet olivat joko kavaluudesta tai huolimattomuudesta ilmoittaneet luotseille, että minä olin muukalainen ja pitkämatkalainen, ja luotsit vuorostaan kertoivat asian tullivirkailijalle, joka tutki minua erittäin ankarasti maahan noustaessa. Tämä virkamies puhutteli minua Balbinarbin kielellä, jota vilkkaan liikeyhteyden vuoksi yleisesti ymmärretään kaupungissa, varsinkin merimiesten ja tullilaitoksen palveluksessa olevien henkilöiden keskuudessa. Minä kerroin hänelle lyhyesti eräistä seikoistani muovaten esitykseni niin uskottavaksi ja johdonmukaiseksi kuin suinkin mahdollista, mutta pidin välttämättömänä salata syntymämaani ja sanoa olevani hollantilainen, koska aikomukseni oli lähteä Japaniin ja koska tiesin, että sinne pääsivät Euroopasta ainoastaan hollantilaiset. Kerroin siis virkamiehelle, että olin joutunut haaksirikkoon Balbinarbin rannikolla ja viskautunut luodolle, että minut oli otettu Laputaan eli Lentävään saareen (josta hän oli monet kerrat kuullut puhuttavan) ja että nyt pyrin Japaniin, mistä toivoin pääseväni takaisin kotimaahani. Virkamies sanoi, että minun täytyi jäädä vangituksi, kunnes hän saisi menettelyohjeet hovista, mutta lupasi kirjoittaa heti ja toivoi saavansa vastauksen kahden viikon kuluessa. Minut kuljetettiin asianmukaiseen asumukseen, jonka ovelle sijoitettiin vahtisotilas, mutta sain sentään vapaasti liikkua suuressa puutarhassa; minua kohdeltiin inhimillisesti ja elätettiin kaiken aikaa Kuninkaan kustannuksella. Minua kävivät katsomassa useat henkilöt, etupäässä uteliaisuudesta, koska oli kerrottu minun saapuneen erittäin kaukaisista maista, joista he eivät olleet milloinkaan kuulleet.
Minä palkkasin tulkikseni erään nuoren miehen, joka oli tullut kanssani samassa laivassa. Hän oli Luggnaggista syntyisin, mutta oli elänyt joitakin vuosia Maldonadassa ja vallitsi täydellisesti kumpaakin kieltä. Hänen avustamanaan kykenin keskustelemaan vieraitteni kanssa; mutta keskustelu rajoittui heidän esittämiinsä kysymyksiin ja minun vastauksiini.
Hovin kirjelmä saapui suunnilleen odotusten mukaisesti. Siinä käskettiin lähettämään minut seurueineni Traldragdubhiin eli Trildrogdribiin (nimi näet lausutaan, mikäli voin muistaa, molemmilla tavoilla) kymmenen ratsumiehen saattamana. Koko seurueeni muodosti tuo poikaparka, tulkkini, jonka olin suostutellut palvelukseeni, ja nöyrästä pyynnöstäni annettiin meille muuli ratsuksi. Puoli päivänmatkaa meidän edellämme kulki sanansaattaja, jonka piti viedä Kuninkaalle tieto saapumisestani ja pyytää Hänen Majesteettiansa hyväntahtoisesti määräämään päivän ja hetken, jolloin hän armossa suvaitsisi suoda minulle kunnian nuolla tomun hänen jalkajakkarastansa. Tämä on hovityyliä, mutta minä sain havaita, ettei kysymyksessä ollut pelkkä muodollisuus. Kun näet kaksi päivää perilletuloni jälkeen pääsin hallitsijan puheille, käskettiin minun liikkua eteenpäin vatsallani ryömien ja nuolla samalla permantoa; mutta koska olin vierasmaalainen, oli lattia lakaistu niin puhtaaksi, ettei pöly tehnyt pahaa haittaa. Se oli kuitenkin erikoinen armonosoitus, joka tuli ainoastaan korkea-arvoisinten henkilöiden osaksi heidän pyytäessään audienssia. Jos asianomaisella henkilöllä sattuu olemaan hovissa vaikutusvaltaisia vihamiehiä, voi sattua niinkin, että lattialle sirotellaan pölyä tahallaan. Niinpä näin erään ylhäisen herran, jonka suu oli niin täynnä tomua, ettei hän valtaistuinta lähestyttyään saanut sanaa suustaan. Asia ei ole muuten mitenkään autettavissa, sillä puheillepääseviä on kuolemanuhalla kielletty sylkemästä tai pyyhkimästä suutaan Hänen Majesteettinsa läsnäollessa. On eräs toinenkin tapa, jota en voi ehdottomasti hyväksyä. Tahtoessaan sievällä ja lievällä tavalla toimittaa jonkin ylimyksen päiviltä Kuningas käskee sirotella permannolle eräänlaista ruskeata jauhetta, joka sisältää niin väkevää myrkkyä, että sen nuolija auttamattomasti saa surmansa neljänkolmatta tunnin kuluessa. On kuitenkin myönnettävä, että tämä ruhtinas kohtelee alamaisiaan lempeästi ja huolehtii heidän hengissäpysymisestään (siinä suhteessa voisi vain toivoa Euroopan hallitsijoiden häntä jäljittelevän), sillä hänen kunniakseen sopii mainita, että on ankarasti käsketty sellaisen mestauksen jälkeen tarkoin pestä ne osat permantoa, joihin myrkkyä on kylvetty. Jos palvelusväki laiminlyö tämän seikan, niin se on vaarassa joutua hallitsijan epäsuosioon. Kuulin itse hänen käskevän antaa raippoja hovipojalle, jonka vuoro oli ollut ilmoittaa permannon pesemisestä, mutta joka oli ilkeyksissään jättänyt sen tekemättä. Tämän laiminlyönnin vuoksi joutui eräs nuori ja erittäin lupaava aatelismies valitettavasti myrkytetyksi, vaikka Kuningas ei silloin ollenkaan suunnitellut hänen surmaamista. Hyvä ruhtinas kuitenkin armollisesti peruutti hovipoika paran piiskaamista koskevan määräyksen viimeksimainitun luvattua olla milloinkaan enää niin tekemättä, ellei hänelle annettu nimenomaista käskyä.
Palaan asiaan. Ryömittyäni neljän kyynärän päähän valtaistuimesta nousin hitaasti polvilleni, kosketin seitsemän kertaa otsallani permantoa ja lausuin seuraavat sanat, niinkuin minua oli edellisenä iltana opetettu: Ickpling gloffthrobb squutserumm blhiop mlashnalt zwin tnodbalkuffh slhiophad gurdlubh asht. Tätä tervehdyskaavaa on maan lakien mukaan käytettävä jokaisen, joka pääsee Kuninkaan puheille. Se voidaan kääntää seuraavasti: Eläköön Teidän Taivaallinen Majesteettinne kauemmin kuin aurinko yksitoista ja puoli kuukautta. Kuningas lausui vastaukseksi jotakin minulle käsittämätöntä, mutta minä jatkoin saamiani ohjeita noudattaen: Fluft drin yalerick dwuldom prastrad mirpush, mikä merkitsee sananmukaisesti Minun kieleni on ystäväni suussa, mutta tarkoitti, että pyysin lupaa saada ottaa tulkkini avukseni. Jo mainitsemani nuori mies tuotiin nyt sisään, ja minä vastasin hänen avustamanaan niihin kysymyksiin, joita Hänen Majesteettinsa ehti suunnilleen tunnin kuluessa esittää Minä puhuin Balbinarbin kieltä, ja tulkkini lausui samat asiat Luggnaggin kielellä.
Seurusteleminen minun kanssani näytti Kuningasta kovin huvittavan, ja hän käski Bliffmarklubin eli ylimmäisen kamariherransa järjestämään hoviin asumuksen minulle ja tulkilleni, myöntämään päivittäisen summan elatustani varten ja suuren kukkaron täynnä kultaa juokseviin menoihini.
Minä viivyin maassa kolme kuukautta totellen Kuningasta, joka suvaitsi osoittaa minulle suurta suosiota ja esitti erittäin houkuttelevia tarjouksia. Katsoin kumminkin paremmin noudattavani viisauden ja kohtuuden vaatimuksia päättämällä viettää elämäni loppuajan vaimoni ja lasteni luona.