language: Finnish

HALIKON HAKONISKAT II

Kirj.

Niilo Kallio

Kertonut Ida Heinonen

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.

SISÄLLYS:

 Alkulause.
Laskjane.
Pääsjäne.
Helatuarsta.
Helunta.

ALKULAUSE.

"Halikon Hakoniskat II" jatkaa I osan tapainkuvaussarjaa. Kun ensimmäisessä niteessä kuvataan joulunviettoa vuoden 1880 tienoilla, kerrotaan nyt ilmestyvässä alkuvuoden juhlia: laskiaista, pääsiäistä, helatorstaita ja helluntaita. Tapaukset keskittyvät taaskin Halikon pitäjän Talolan kylän Keskitaloon, josta kertoja puusepän emäntä Ida Heinonen (synt. 1869, asuu nykyään Uskelan Isossakylässä) on kotoisin.

Ne maininnat, joita oli joulutapakuvauksen johdannossa teoksen syntymisestä ja muistiinkirjoittamisesta, kuuluvat sellaisenaan tännekin.

Teoksen kuvituksesta on edelleen huolehtinut taiteilija Matti E. Warén. Murresanaston on tarkastanut neiti Tyyne Helve Molemmille avustajilleni lausun parhaat kiitokseni.

Fredriksbergin Ilmalassa heinäkuun 25 pnä 1921.

Niilo Kallio

[Niille, jota eivät ole lukeneet "Halikon Hakoniskain" I osaa, huomautetaan, että Lempi, Hilma, Alma ja Minne ovat Keskitalon tyttäriä, Matti, Jussi ja Hessu renkejä, niistä Matti jo ikämies, Hessu taas vielä renkipoika sekä Kustaava ja Mari naispalvelijoita.]

1. LASKJANE.

"Jaa huame onki sitt taas laskjane ja mun täyttykin tänäpehton tällä' suola' sulama, ett mää näe, jos meijän talo väkkest joku kuale tää vuare sisäll", sanos Lempi. Sitt hää meinas Almat:

"Kiippe' sää tonn kissalinnas ja ota siält pualikost kaikest suurema' sualrakke."

"Hae mull sitt oikken piru suur", huus Mari, "ette mää kuminka viäl viitis kuall."

Nii Lempi leikkas nii munt piänt paperlappu kui munt ihmist talos ol ja kirjott jokatte nime eri lappu. Hän tälläs ne' kaikk rinnasi akkonall ja yhre sualrakke jokase lapun pääll. Sitt ne annetti olla' siin huamelta' saakk, mutt huamelta ol kiiru, ett saatti nährä' kene lapun päält oi sualrae' sulanu. Välist sattuski nii, ett luultti se oikken torest tiätävä, esimerkiks sillonkin ku Matt kual, nii hene sualrakkes ol sulanu ja hene nimilappus pääll ol vaan piän vesitilkk. Alma sillon tälläsikin, ku hä sitä Matin kualema ain pelkäs.

Mutt täll kertta tehti simmone falskeus, ku Mari nii suurt sualrakket tahro, ett Hessu ol tullu yäll sänkystäs alas ja kaatanu vett sihe Mari sualrakken pääll nii ett se ol sulanu, vaikk se ol kuminki viis kertta suuremp kun toiste sualrakke. Huameltan ku Mari nous ylös, nii hän peljästys vähän kovi ja sanos:

"Siunakko, pittäks muu ny jo kualema."

"No kyll su aikaski jo on kuall, kyll sä jo maelma makku ole' päässy", sanos Jus, se isotrenk.

"Em mää suu juttujes pääll mittä räkn", sanos Mari, "mutt toi o vähän kamala, ku muu sualrakken o sulanu, vaikk se ol vähä suurempikin kun toiste."

"Jaa, jaa", huus Hessu sihe sänkystäs, "kyll sull kualeminen tule, ett rup katuma ny vaa jo synnejäs."

Isäntäkin tule tuppa ja kyssy ett:

"Mitä Mari ny jo huamelta varhan tääll siuna."

"Niin kyll, mutt ku mu sualan o sulanu. Mutt mahtavak tommose noitakonsti' senttä mittän tiättä."

"Ei simmone mittän tiär, mutt men sä Mari kysymä sialt, niin kyll se sano tore, mitä sull tapattu", sanos Alma.

"Äläs pirut puhukka", sanos Mari, "ja mä menenki juur koht."

Sitt hä vät saappa jalkkasas ja läks menemä sikaläti oven taa, potkas ove ja kysys oikken kovall äänell:

"Saank mä tänä vua miähe."

Sika nost pääs pahnoist ylös ja sanos:

"Röh", ja se ymmärretti sitt simmotti, ett sika sanos ett 'saa'. Sitt hän potkas viäl toisen kerra ja sanos ett:

"Ei sunkka mää vaan tänä vua viäl kual." Sika sanos taas kaks kertta:

"Röh, röh", ja se tarkott sama ku 'ei, ei'. Nii Mari kysys kolmannen kerra viäl ett:

"Mahrak mä'ää sitt vaa naimissin päästä' tänä vua."

Sika nous sillo seisoma ja sanos:

"Kuuit kuuit", ku se rupes jo pärät vinkuman, ku sitä niin pal kiusatti. Mari ymmärs se simmott sitt, ett kuitt o hene miähe saamises. Nii Mari vihastus, juaks tuppa ja lavet sitt kummott henen kansas ol keiny, ja sillo jokane meinas, ett kyll sika tiättä paremin tänä vuan ku suala.

"Kyll sualaki ols muuton tiätäny, jolle Hessu ols kastanu Mari sualraet", sanos Alma.

"Nii", sanos Hessu, "mää meinasin tänäp Mari simmoseks peljättä, ette se ols ollenka liukkuman tunkeunu, ku hää sanos, ett poja liukuti hent menne vua nii, ett hää luul saavas aika tatlaslaaki."

"Nii oikke", sanos Kustava, "sää oleski ny jo koettanu laskiaiskonstis, jos mää ruppe ny' pruuvama. Konttas sää Alma tonn sänky all, ku sää simmonen piän ole ja ann mun piaksun siält. Mahraks sää tuntte mun piaksujan siält toiste joukost."

"Voi voi", sanos Alma, "kyll ne ny ain tuntte, ku ne ova niin pitkä' kun Peetlehemi luisti."

"No tua' tänn sitt vaa."

Kustava mene piaksujens kans ove suuhu, käänttä selkäs päin päräseinä ja paiska piaksu jalkkattes välist menemän tuvan takapualell. Varppanpual kääntys sitt päräll päi. Se meinas ett hän tul olema viäl toiselaki laskjasell samas talos. Mutt jos varppanpual ols kääntyny oven päi, nii hää ols joutunu muuttaman talost pois pyhämiästen peevä.

Nyy Mari tul nii hohkesas, ett henen täytty kans koetta' tota konsti, ett toi vast tiättäki. Hää ott ne' kroppanne' piaksus, paiskas oikken kovall faartill ja huus ett:

"Nähkäs, ei sunka jour muuttaman tääkä flikk tänä vuann täst talost".

Mutt toinen piaks sattus menemänki akkona ja rikkos see. Toinen putos penkill ja toinen permanoll, ja molema oli' kyljeläs, ei saattu ollenkan tiättä, mihen päi varppa oli. Isäntäkin kuul sen kolaukse ja tul kattoma ja ihmettel sitt kovin, ku Mari o noi matal, ett kui hä ols piaksus voinu nii ylös saar. Mutt sitt hä meinas:

"Kyll mar se tiättä sitä, ett kun pyhämiästen peev tule, niin kyll mar
Mari jouttu itekki menemä akkonast ulos."

Ei Mari puhunu mittä, mutt kokos niit klasinkappali vaa helmasas ja kiros simmotti hiljaksi et'saa…', niinku henen tapas ol.

Sitt ämänt sanos Jussi:

"Koetas sää kans heittä ett saaran tiato, jos sääki mene' pois meilt ens syksy."

"Em mää simmott kakaroitta viit", sanos Juss, "mää mene sitt jos tahrota, ja ole sitt jos pyyretä."

"Nii ei tommose' kuminka mittän tiär", sanos Mari.

"Ei tiäräkkä", meinas isänt, "mutt kun tule ehto nii syä' sä Mari yhreksä silakka takaperi. Kyll sull sitt tule kova jano, mutt sitt su sulhases tule sull yäll kahrentoist aika juamist antama ja kato' sitt oikke nuuka, ett sää tunne' kene muatone se o."

"Jaa pahukse viäkkö", sanos Mari, "see mää teenki ja see onkin tosi."

Ämänt tule ny tuppa ja sano Marit:

"Menes sää Mari ja tua aitast ne makkara' tuppa."

"Oikke niit siankrott'makkari vai."

"No tua ny vaan kaikki sekasi, mitä sä siält löörä".

Siin samas Mari tule makkarfatis kans.

Ämänt otta ne makkara', tällä ne' pannu ja pia ne' kirisevä' siäll.
Lapse nouseva ny' kans jo ylös ja kysyvä ett:

"Onkos tänäpän simmonen pyhä ette saa' tyätäkän tehrä."

"Kyll jotta lai saa tehrä mutte kaikke mitä muill peevill", sanos ämänt.

"Mitä ei sitt saa' tehrä", kysyvä lapse.

"Kysykä Almalt", tiuskase ämänt, "em mä täsä ny' kärkk simmossi funterama."

"No Alma mitäs mää saan tänäpä ensmäseks tehrä", kyssy Mari koht sitt.

"No es sää niin kovin pal ossakkan tehrä, kyll sää saa sitä tehrä, ku sää ole' tähänki saakk tehny. Mutte miähe' kuminka saa ollenka veistä'tänäpä. Niist lastuist ku laskjase veistetä, niist tule sorkk'tautti luantkappalis. Ei kehrätä' kans saa ja ei käyttä mittä simmost konett ett on pyöriväinen pyär. Siit tuleva lamppa' pyärpääks. Mutt tuva saa kävästä yhreksän kertta ja joka nurka viäl yhreksän kertta erittäisi. Sitt pysyvä' koko vuare viäl kaikk nurka niin puhtan, ette ol pal puhristuksest vaeva."

Ny ämänt sano:

"Niin kyll tee ny jo tiaro sai mitä tänäpän tehrä' saa, ett liukku' saa kuminki. Lehtekä menemä ny viäl ennenku ruak valmiks tule, kosk tuall Jokikaustallaki ova jo kaikk pello' kirjavi liukkujist ja kelkoist."

"Nii jos mee menen tonn yhte sakki tai jos mee' tule vaa Myllyhaast alas muutama reisu."

"No liukukka mist hyväs, ei sill väli ol ku liukutuks vaan tule, ku se o simmonen tapa, ette' pruukat syär ennenku o liukuttu enssi." Lapse läksi' sitt menemä.

Nii ämänt sano:

"Tälläkäs ny isoma' flika vaa ruakka pööräll."

"Mitäs mee ny' sitt oikken tällän ku o laskjane nii eks pruukat jotta erilaissi tällä", sanos Hilma.

"No ei mittä erilaissi, ku nää makkara ova, täll ny vaa mitä muulastenki", meinas ämänt, "ja men sää Alma huutama miähe' sisäll ja lapse' kans."

Sitt ne' tuleva' kaikk ja ruppeva' suuruksell. Ku siin sitt syärä, nii ruveta funterama ett mihe oikke liukkuma mennä.

"Nii em mää tiär mihe liukkuma mennä", sanos Alma, "mutt Marku ämänt kesk sanoma, ett sinn kuminki mennän tänäpehton tuppo nostama."

"Meinaks sää kans mennä", sanos ämänt.

"Em mää vaan tiär, mutt kyll mu kesketti."

"Mitäs iso' siä' sillon teksis, jos porssakkin tuhnisis", sano ämänt.

"Iso' sia' syärän päräte laskjase", meinas Alma.

"Ei mar heitti ny' kaikki sentä syär, laskjase syärän pää ja konti ja joulu sitt vast hännän kronki."

"Jaa", sanos Mari, "tänäpä onki se ku saara sitä hyvä soppa taas."

"Em mää sentä simmosest laskjassopast mittän tykk, kun täytty noit peruni nii jumalattomast kuari."

"Jaa mutt ei mistän tul nii hyvä soppa ku sian perssest ja peru- nist", sanos Mari.

"Mutt ei sinn tälletäkkä sitä paikka, kun tälletän konti ja korva vaa", sanos sihe Alma.

"Sitt se nokk ja hänt tälletä Marit vaste", sanos Hessu.

"Pir sää suus kii, em mää simmosest karvasest hännäst hual ett pois se paiskatti."

"Älkkä siin ny ijäs lavettakka, laittaka ittes ny' toimesas vaa, ett te' sitt liukkuman pääse' kun tuleva askare' tehryks ja astja' pestyks", meinas sillo ämänt.

"Mutt mihes te oikke liukkuma meina mennä, Hilma ja Lempi."

"Ei mee men mihenkä", sanos Lempi.

"Ei ain kuul ihmisvoima tarvittava siin kelkas ku heitti veretä", sanos
Alma.

Lempi katto nii sivuttaisi Alman päi ja sanos ett:

"Misä sää ny' taas ole ollu kurkkistelemas".

"Ja kuuntelemas vaeh, sanos Alma.

"Niin kyll", sano Lempi, "kun sun pittäkin kaikk asja' tiätämä."

"Nii se onki simmone ett merell o silmä ja mätäll on korva".

"Mutt se o hyvä sentä, ette' sää tiär nii nuuka mihe mennä, vaikk sää luule."

"Mitä mää sitt tiärä, mutt ku sää ja Hilma ja meijä flikk, ja Ruskja ette ja Karjanumme ahtes liukkuma. Ny o hyvä keli, ett simmotti mää kuulin ku mää talli seinä ravost kuunteli."

"Nii ain, kyll sää ny' taas kaikk tiärä, mutt muist see ette' sää san yhrellekä ihmisell."

"Mitä mää sitt simmossi sano, mutt kyll mää kans jonkkus mene liukkuma. Matt lupas antta Marill ja mull se meijän pikkase nekkaree, ja mee mene sen kans meijä Myllhaa-ahtest alas nii ett humise. Mutte mää ja Marika sentä enne men ennenkö hämäris sillonkon teekki."

* * * * *

"Nii ny' tulekin pualpeeväse aik, ett laittaka ittes sopall vaa", sanos ämänt, "joka henk, piik ja trenk."

"Kyll täält tulla ja tullanki oikken troikas", sanova' kakara ja tuava' tullesas naapuri mukula' soppa syämä. Kaikk meni' sitt pöörä ympärs. Mutt naapuri flikk sanos:

"Kuin teijän klimpu noin kellassi ova."

"Kyll ne' kellasiks tuleva', ku lyä muni vaa joukko oikke huikjast", sanos ämänt.

"Em mä tommosist klimpuist mittä välitäsis", sanos Mari, "mutt ku sais liha vaa ja rasva, nii see ols poikka."

"Ei sunkan teijä sopp ol näi rasvastaka", sanos Mari sill naapuri flikall.

"Kummottis teill oikke laskjassoppa pruukatan keittä", kysys ämänt.

"No simmotti vaa", sanos naapuriflikk, "ett ens sinn panna vett patta ja sitt koko sian pää ja muutamppi käpäli kans, niinkun teilläki o näkyny' tällettäväs ja sitt anneta niitten kiahu oikke aika tavall, kaks tuntti kuminki ja sitt juuriskankappali ja perunankappali ja pippuriki viäl ja sipuli ja sitt pruukatan tällät jotta simmost ruahon tapast em mä muist mitä simmone o jottan persiluu tai sen tapast." Toissi ruppe vähä naorattama, meinava ett mahtaks se simmost juur sentä olla.

"Mutt jos se olikin persilja, simmost kun trekosmestarilt pruukata osta", sanos Alma.

"Nii nii simmostapa se juur ol. Klimpui laiteta sitt simmottin kun teilläki, kyll tee' sen tiärä."

"Nii kyll me' sen tiärä, mutt selit ny vaa ett me'saa oikke nuukan tiaron kummottin teill pruukata."

"No simmotti ett oteta siält parast ens muutamppi periini fatti ja tölkätä nee' piäniks. Sitt tälletä riaska ja jaohoi ja sekotetta sekasi."

"No eks yhtikäs munakan tällät", kyssy ämänt sitt.

"Ei yht ainoat ol ikän tälletty, muna viärän kaikk Turkku".

"Nii simmost se on kun sitä raha pankkin kootta, nii ei sillo saa' se ruak olla nii rasvast. Sitä vaste juur sitt ei teijän klimpu ol näin kellassi ku meijä. Nii joks sä ymmärsi, ett kellase' klimpu on tyyrempi kans, mutt se ku soppa syä nii maksakon kans, pruukata sano."

Ny he lakkava' syämäst sitt, mutt yks jättä luskas nualematt. Sitt katota, ja se onki Jussi lusk. Se tarkotta simmost ett päässe saman talon takas jelle vaikk välill poiski jouttu.

"Niin kyll te ny ole laskjassoppa rähkiny, peskä astja ny vaa nii sitt te' saa mennä liukkuma. Mutt muistaka see, ette te simmotti liuk ku menne vua, ku Marikin klinkut muutama viikon päräs, kun poja oliva hene ylittesäs kelka ajanu", sano ämänt. Matt tule siin samas kans tuppa ja sano:

"Kyll siäll jo liukkumishankke ova ulkon, kosk jumpurikki nii soiva."
Hilma kattele simmotti vähä salapitte Lempin puale ja sano hiljaksi:

"Tulekos se ny jo näi aikasi ett jos joku näkke." Mutt siin samas molema flika' telauva' siit ja meni' sitt sinn Karjanummell ku heitin pitiki. Mutt ny' kattele Mari ulos akkonast ja huama, ett Muntolan pelloll o jo nii tavattomaste liukkuji. Sillo henell tulevakki simmose' kiiru ja hä sano ett:

"Lähretäs jo Alma sitt kans vähä jouttu."

"No ei mee'sinn men, ku siäll on taas simmossi pojanklossei nii taitamattomast. Ja ei Matt meill muuto nekkarekkekä ann, jolle me' kahre liuk".

"No ei sunka mää ny' sun purtilon kans kahre viit tulla, simmossen paikka mää mene, ett poikki kans o."

Sitt he lähtevä menemä sen piäne nekkareen kans. Mutt he meinavakki keskenäs, ett he liukkuvakki vaan kahrestas siin ja huutava vastuksi Muntola väkketten kans. Ja nii he lähtevä' pellolt alas ja Mari huutta:

"Liu'u liu'u liinoi, pitki ja hianoi, Talolas o syittä pitki ja Jokikaustall tuuman pitki."

Mutt ku ne' kuuleva' siäll Jokikaustall simmosen piäne ääne, nii ne ruppeva huutama vasta niin kamalast ett:

"Liu'u liu'u liinoi, jos Talolas o syittä pitki, nii Jokikaustall virsta pitki."

Sitt ne huutava viäl:

"Napanaurei, käräkaalei, simmossi juuriskoi, ku ämmän perspuoliskoi."

Mutt sitt Mari miäl ruppe niin kovin tekemä sinn Muntolan pelloll.

"Men sää, jos sää tahro, mutte mää kuminka men", meina Alma.

Nii Mari läks menemä se nekkareen kans, ja Alma men koti ja ol vähä simmose surkja näköne. Nii Matt sano:

"No pia sää saikki halus kuitti siit liukkumisest."

"Niin ku Mari men tonn Muntolan pelloll sihe suure lauma."

"No voisikkos sä reen takasin tuara."

"Ei Mari sitä antanu, hä vei sen kans sinn."

"No se henelt ny viäl puuttus, se o se ainane hoelo, se' flikk", sanos Matt, "nyy ne 'paneva' se reen kans siäll mäsäks." Sitt Alma ja Matt rupesi' kuutelema ja siält kuulus hirmunen kita, ku siäll ol niin taitamattoman pal ihmissi, niinkö nalkkarin katei. Ne liukuti' siäll Marit enssi, mutt sitt ne' päästi henen tulema yksinäs ahtest alas. Mutt siin jokirannas ol simmone niitlato, ja kunne Mari osannu' tyyrätä, nii se reki men päittäs sihe laron kylkke, ja reen kuan ol menny' kaikk mäsäks, niinku Matt pelkäsiki. Mari tul piäne ajan takka ähkye ja puhkue se reen kans koti. Nii Matt sanos ett:

"Tarttis antta ympärs korvi, nii ett viäl huamenkin tunnusis."

"Voi Matt kult, kyll mu muutonkin tunttu", sanos Mari, "mu värettin kelkall ja lykätti reell ja sitt viimeselttä viätelti muu yksinäs rekke istuma ja lykättin tuleman päi laroseinä."

"Nii ja siin ol sitt se loiro lopp", sanos Matt ja rupes vätämä sitä reen krekkala tallivaja.

Mutt siin samas kuulus taas jumpuri soivas ja samas seisatta yks hevonen portin piäle. Sillo Alma unhottaki oma murhes ja juakse kattoman, kuka se ol ku sisari ol liukuttanu. Mutt ei hä sitä niin tarko nähny, jos se ol Riikolan Perttu tai Pohjan Kalle, mutt toine se niist ol. Sitt kaikk meni' tuppa ja huusi:

"Tervessi liukkumast ja jutteli siin keskenäs, kenell ol ollu lysti", ja se arvatti sitt jo entiselttä kummotti Marin kans keve.

Ku he' siin parhalas jutteleva, nii siin samas ruppe porstos kolisema, ovi aukentus ja siält tul sitt simmone äijäntöpö, Juhani-faar, kun kans tööthutkariks pruukattin kuttu ja kysys:

"Oleks tee' simmost ryssä husaari nähny', kun pittä ain simmost punast tröijy, ikä niill pruukka olla." No ei simmost ollu' kukka nähny.

"Mutt mä näi vaa", sanos Juhani-faar.

"No misäs simmonenki ny taas o ollu", sanos Lempi.

"Se men laahust vaan tonn Muntolan pelloll poikki hakema, mutt poja' panikki henen pirun kelkka ja läheti' takas jelle." Sitt jokane jo ruppe kääntämä silmiäs Marin päi ja Mari räiskäse niin kovi ett:

"Mist se saa—-n tööthutkar o senkin taas tiattosas saanu."

Nii Juhani-faar sanos ett:

"Mää tuli Markult juur ja siäll orotetti jo teitti niin kovi. He valitikki, ett taitta tulla vähä ikävä laskjane, jolle sinn kettän tulsis."

"Taera' teekkin taas mennä' komeljanttariks", sanos ämänt faari.

"Em mää sinn nyy men, mun piräsis tääll olema lapsenpiikan, ett Alma saa mennä."

"Ei hent siäll mittän tarvit, menkkän tee vaa", sano ämänt.

"Nii ja sitt lähretänkin koht", sanos Lempi. "Eks Kustava ja Hessu kans tul ja sää kans Mari."

"No se ny ilmankin tiättä, sano Ulla-papp, ett jokanen taevas kohetta", sanos Mari ja läks menemä erell. Toise läksi' päräs. Ku faar huamas sitt, ette hän kelvanukka lapsenpiikaks, nii hä ott keppis ja läks kans töpöttämä.

* * * * *

Markull o jo iso kaffepann keskell pöyttä valmist kaffe' täynö, ja ämänt ja isänt istusi' pöörän taka rinnatuksi. Ämänt sanos:

"Voi houru senttä, ku me olen teitti jo orottanu."

"Kummost laskjast teill ny o ollu", kyssy hä sitt Kestalo flikoilt.

"No ei ny mittä erityist, ei mistä lystist kuminka ol puhett ollu, mutt jos nyy ruppe tulema."

"Nii eikös laskjasen pruukat tuppo nosta", sano Marku isänt.

"Kyll se simmonen tapa pruukka olla, jos vaa viititä. Jaa'a ny onki vähä mukava ku o faariki felis, nii hää ossa ne selittä' sitt taas."

Ämänt kesk sitt viämän kaffeverstan pois pöörält ja tuama vallan kupei, nii munt kuppi, kui munt o ihmist. Emma toi kaffekupei, ja ämänt men ite' tuama muit ainei ett saatti värki' klonkkuma. Kaikk soviti ittes pöörä ympärs istuma, o heitti siin jottan parikymment ihmist. Tälletti ne' kaffekupi' kumolas, yhren kupi ali tälletti avane, toisse sakse', kolmantte sormus, neljäntte valkost lankka, viirentten punast, kuurentte musta, seittämäntte vehrjäst, kahreksantte sinist lankka ja sitt yhten talletti must roikaltuppo, liarutetti ikä simmosen piänen tokkosen tapane. Sitt ruvettin tuppo nostama.

Isänt nost ensmäseks ja siin sattus olema vehrjäne lank. Mutt ei siit tiätäny' kukka, mitä vehrjäne lank tarkotta, ei faarikan tiätäny. No sitt nost ämänt. Tul sinine lank. Mutt se ol taas simmone, ette heitist kukkan tiätäny, mitä se sinine lank merinteera. Ny nost Lempi ja sen kupi all ol must lank. Sitt faar kröhät jo ja sanos:

"Se tiättä sitä ett jos teitill flikoill jolla on kaks sulhast, niin toinen täytty jättä, ett must tiättä ain murhett ja kahrest sulhasest ruppe murhett kans tulema".

Sitt nost Marku Maija-Stiina ja ny' sattus olema se roikaltupp. Nii faar sano:

"Ny Maija-Stiinan täyttyki ruveta vähä jouruttama, ett ova juur viimese vuare jo, nii ja kosk näkky ett Maija-Stiinan täytty viäl yks tommone saara".

Ny' kuulu porstos simmossi piäni askeli ja siält tule Alma ja sano:

"Sinn Alestuppan tul' yks simmone hevonen ku on kipjä ja se tarvittis kriakunkilju, ett faarin tarttis mennä' koti." Faar läksiki vähä äkki. Mari ol miälisäs ja sanos:

"Men sinn takasi, misä sä ennenki nelkymment viikko makasi." Sitt isänt huutta Almat:

"Tules tänn ny, ei sunka su viäl tartt takas mennä."

"Ei mun tarttekkan, ku Matt rupes kiikuttama ja hää sanos, ett mä saa olla niin kauvan, ku mää tahro, ett kyll hää asja vasta." Sitt Markun Kalle sanos:

"Kyll sun täytty vähän kovin pelvo all olla, kutte sull ol äitti."

"Kyll mull äit o niinku muillaki", sanos Alma, "ette kukka ol viäl ilma äitti syntyny."

"Ei ilma issäkä vaeh", sanos Marku isänt.

"Yks on syntyny ilma issä, mutt siit o jo pal aikka", sanos Alma. Kaikk rupesi vähä naorama ja meinasi ette kukka ol ilma issä syntyny.

Sitt Ilolan Joppikin tule sinn viäl ja sano:

"Misäs toi pikku profeett o ollu' kutte mää ol sitä nähny' kolmen peevä". Hää meinas Almat.

"Tais olla valaskala vatas", vastas Alma sihe. Sitt isänt muist, ett hää ol nostanu' tuppo, mutt ette kukka ollu muistanu sano, mitä vehrjänen tiättä.

"No ek faar siit sitt tiätäny, ku hä sen tuponostamisen kans joka laskjasen tuhto."

"Ei hän kaikist tiätäny", sanos isänt.

"Mutt selitäs sää nää oikke järjestäs ennenkun taas uurestas ruveta nostama."

"No kattokas ny", sanos Alma.

"Olkka ny' kaikk hyvi hissuksi ja kuutelkka", sanos isänt.

"No se o simmotti, ett ku saa sakse, nii siit tule kraatal, ja jos saa avame, nii siit tule ämänt, ja jos saa sormukse, niin tule morsjameks. Noi lanka' taas, jos saa punase, nii sill tule joku suur ilo ja jos saa musta, nii sill tule murhett. Valkonen tiättä kualema, jos kuale ite' sitt, taikk joku tuttava taikk sukulaine. Jos tule kellane, nii siit tule simmonen, kun kututa huaraks ja vehrjäne on toivo färi, ett mitä toivo, nii se kei totte sitt sinä vua.

"Jaa mutt mull tuliki vehrjäne", muist isänt sitt, "mutt arvaks sää
Alma mitä mää kaike enemmän toevo."

"Mitäs siin mittä arvamist on, Kun tee ole' see niin munt kertta sanonu.

"No mitä erinomast se sitt o", sanos ämänt.

"No piänt poikka, sitä hä o ain mankunu", meinas Alma.

Isänttä rupes vähä naoruttama ja hää sanos:

"Jaa mutt ny' se arvas juur jämt oikke."

Sitt ämänt rupes niin kiirust selittämä, ett henell tul sininen, ku joku tiäräsis mitä se tarkotta".

"No sinine on usko färi, ja kun tee usko' see mitä isänt toivo, nii sitt se tapattu tänä vua." Kaikk oli' tytyväissi niihi selityksi mutt Ilola Joppi kysys viäl ett:

"Mitäs se roikaltupp tiättä."

"No se tupp o simmone ett jos se tule kenell hyväs, nii se tiättä ain paha."

"Mutt faar selitt se simmotti, ett sitt piräsis kans piänen poja saama."

"Nii, niin kyll se simmost kans voi tiättä, mutt se on kans usse hyvin paha."

"Kyll ne' sitt jo selitetyks tuli, mutt mahraks me ny viäl ruveta uurestas niit nostama."

"Ei sunka me änä viit", sanos Lempi, "meitin täytty taas ruveta' koht kotinki menemä."

"No voi houru sentä, ei teitill ny viäl niin kiiru ol, ett meijä' flikakkin pääsevä viäl nostama."

"No nosteta sitt", sanos isänt, "mutt kyll mä tota vehrjäist kuminki viäl nosta."

"Nii jos sattu", sanos Alma, "ja sen täyttykin tulla pärät koi kertta pärästyksi, ennenku se oikken tiättä."

"Jaa mutt mä tunne see mink all vehrjäne lank o."

"Jaa ei tommot annetakka oll, ne sekotettanki ain jokatte nostamise välis ja teitin täytty panna' peite silmill jokatte."

"Ai helkutti vaiväkke", sanos sillo Markun Kalle, "ja me nosti vaan kuka kärkis, mutt konsti ovakkin kolmelaissi."

"Nii eks tee' sitä sitt ymmär, ett järkke kärjäteskin tarvita, ette kaht kertta saman talo men", sanos Alma.

"Jaa mutt ei sunka mee' tätä sentä ny änä viit, ruveta ny, ruveta vaikk sarvittama", sanos Hilma.

"Nii mutt siit tule taas simmost kohina, ku siit tule pantei niin taitamattomast", meina Lempi sillo.

"Ruveta vaa sentä, kyll määki sitt tuamariks ruppe", meinas isänt.

"No ruveta sitt", sanos Mari ja hene sormes oli' pööräll jo.

"Tuakkas kooras tänn vaan kyll mää ruppe sarvittama", sano Mari viäl.
Sitt on kaikkije sorme' pööräs kiine. Ja Mari huutta: "sarvi sarvi
sarvi sarvi — kuppari sarvi." Mutt ei kukka muist nosta sormetas ylös.
Mari kiljase:

"Pant tule joka ainoalt. Ek teekkä isänt siit tiär, ett kupparill o sarve', kos parhalaski näkyvä' poskis sarve jelje."

"Ja mutt ei sunka äitiläs ollu' koska sarve' pääs, ku hän kuppamas keve", sanos Alma, "hän kanno niit pussisas."

"Nii ei siit sitt mittän pantti tulekkan, ku ne on kupparin tyäkapinei, ei ne olekka hene omi sarvias", meinas isänt.

"No olkko ilma sitt, kyll mä uurestas särvitä", sanos Mari.

"Sarvi sarvi sarvi — kissa sarvi". No ny nostikkin taas joksikkin kaikk ja kissall ei ollukka sarvi. — — —

"Ei mar Fiia", sanos isänt, "ny onki laskjane ett tuas Fiia meill laskjasryyppy."

"Voi houru sentä, ku mää ole se valla unhottanu, täsä mene aik nii lystiste, ette muist pal mittä", sano ämänt. Sitt ämänt mene ja tua kaks pottu, toises o viina ja toises viini. Hän tällä pikari vaan kaikill ja ruppe kaatama, miähill kaareta viina ja vaiväkkell viini. Sitt Hessu otta kans viiniklasi, ei hä otakka viinaklasi vaikk hä miäs o.

"Oleks sä nii ämmämäine", sanos isänt, "ett sää simmost kluttuna ota."

"Ei hene ol hyvä viina juara, ruppe näkemän taas pian piäni enkelei, niinkö viimes joulunki", sanos Mari.

"Haist sää se, kutte mää san", sano Hessu.

"No ryypäkkä ryyppis pois ny vaa, älkkä siin riirelkkö, ett päästä sitt taas sarvittaman taikk mitä täs ruvetan tekemä", sano Ilola Jopp. Sitt Hessu otta kans viinapikari ja laola:

"Kaffetta juan minä kupista ja rommia pikarista, sauhua verän syrämelle Saksan sikarista."

"Jaa mutt kyll meiti ny senttä jo täytty lehte", meina Lempi, "ett kell o jo niin kovin pal." Kyll ämänt siin kohetta sitä kovi vastusta, mutt sentänki he vaa jo lähtevä.

"Nii ei sitt muut kun kiitoksi pal ja hyväst."

"Nii oikke, hyväst hyväst, hyvä voimist ja onnellist naimist", sano isänt Lempill.

"Nii ja mää sano hyväst hyväst, syrämest syväst ja vatan pohjast", sano
Mari viimitteks ja mene ovest ulos.

Ny hee' sitt läksi juaste Marku ahtest alas Kestalon päi. Joku siin juastesas viäl huutta:

"Liu liu liinoi, pitki ja hianoi." Mari sano:

"Siunakko, ku o niin kova nälkäkin, kun pääsis koti vaa." Ja sitt hä juakse suara päät pattan kattoma, jos sopp on kuuma ja tuleki nii iloseks, ku hä huama ett se o ja sano:

"Tää o juur soveljast posken pistä."

Hä nappa kaoha, otta siält muutampi klimpui ja meina aja suuhusas, mutt
Matt katto ylissänkysyrjält ja huutta:

"Nii sä ole' ku sijakki, ku sä jotta näe nii nokk sisäll koht vaa."

"No jok sun taas niin kova nälk o", sano Hessu, "ku sä pualpeeväst juur mänttäsi makos täynö."

"Nii ja hää näkys Marku sopp'paraskin kronkkivas", sanos Juss taas sihe.

"Jaa em mää sinn omast päästän, mutt ku ämänt kesk ja siäll oliki sitt simmost laskjassoppa, ett mää tiärä, ette ol koko pitäjäs."

"Niin kyll se muutenkin tiättä", sanos Lempi, "se Marku ämänt onki simmone ihmine, ette se huano kärsikkä. Siäll ova' simmose elotalkko' kans, ette niit kans ol koko pitäjäs. Se elosahtiki o sentä nii makjat ja sakjat, otta oikke huulin kiine, niinkö jotta honninki jois."

"Nii ja vähä viina joukos kans", sanos Juss. "Mutt ei siäll se viinan kans ain tuhrat, meill se viin on pääasja."

"Ääh", sano Mari, "kyll siäll hyvä o, mutt kyll tääki vaan kelppa."

"No älä ny' syä Mari sitä liha niin pal, ku su yhreksä silakkakin pittä viäl syämän tänäpehto", sanos Alma.

"Ai jestas, em mä olsisis yhtä muistanukka. Se ol oikke hyvä ett sä sanosi", ja paiskas siasorka fattin takas nii ett plumpsatt. Sitt hä hak silakk'kaukalon kaapist framill, mutt sillo hä huama, ette siin olekkan ku viis silakka. Hä meina kiro ja sano:

"Saa", mutt Alma sano:

"Tyst."

Nii hä jätt kiromise ja lähte puari hakema silakoi lissä. Hän tule sisäll taas ja ruppe syämä. Mutt hä funtera ett:

"Mahtak noi' suure' pääklopi' kans täytty syärä."

"No kuinas sitt", sano Hessu sihe, "jolle' sä silmi kuminka söis, niin tulsisis pia joku sokja suu juattama."

Ku Mari on kuus saanu' syäryks, nii ruppe jo nii vastan tööttämä, ette tahr änä saara seittämätt alkatuks. Hän taittaki sitt pää ja hännä ikä vähä salapitte ja pistä suuhusas mutt purotta sen kespaika holkki. Mutt Alma huamas se ja sanos ett:

"Ny' sä tee falskeutt, ett ny mene hukkan koko meinink."

"Mahtaks se simmone olla", sano Mari.

Hä vihastu vähä ja otta se silakan kespaika siält holkist ja pistä suuhusas. Niin tul seittemäs syäryks, mutt ny on kaks syämätt viäl. Hä funtera, ett mikä ny autta, ette mä ny lopis näit millä hinnall. Hä roikotta niit kaht silakka pivosas ja ne näyttävä hene miälest nii suuriltaki jo. Mutt sitt hä meina ett:

"Mahtaks saara juara välill." Nii Lempi sano:

"Kyll välill juara' saa, mutt sitt ei saa änä olleskan, ku o ne yhreksä silakka kaikk syäny." Nii Mari men ja triipas kalja haarukast oikke aika tavall.

"Jaa jaa", sano Matt, "ei hullui kynnet ei kylvet, niit kasva itteltäs.
Ny hän tappa ittes viäl viimitteks, ennenku laskjane loppu.

"Ei täst mittän kual, ku sais mahtuma vaa", sanos Mari.

"Niin kyll, muitte nahk veny", sano Juss ja Hessu taas meina:

"Jolle veny, nii revekkö."

"Pitäkän tee' plottis kii joka ainoa, kyll mää nää' kaks viäl täst perukoitte", ja siin samas oli' silaka menny' tiätämättömill teill. Almaki viäl kurkka kamari ove ravost, jos ne' tuli' syäryks. Mari krähmi jo alissänkky ja juttele itteksesäs ett:

"Saa ny nähr, saa ny nähr, mink näköne se o."

"No mikä sitt", huutta Alma.

"No se miäs, ku muu juattaman tule", sano Mari. Alma huutta samas ja naora vähä simmost falski naoru:

"Kyll se muuto on tavalline miäs, mutt ett o nänä niskas."

"Jolle' sää kakar pääs pois siit pilkka tekemäst, nii mää paiskan piaksu sun päähäsäs. Ilmanki o sitt niin kova jano, ett kiäl kuiva kitalakken kii."

"No nuku ny' pia", sano Jus, "älä siäll ny ähk ja puhk."

"No kutte saa nukutuks, ku o niin kamala jano." Matt sammutta valkja ja sano:

"No ei sunka se ny niin kauvan kuminkan tul ku valkja' palava."

Sitt alkka olla jo vähä hiljasemppa. Miähekki ruppeva' kroossama ylissänkys. Siin samas kell lyä kans kakstoist. Mutt Mari ei ol viäl saanu unen pääst kiine, ja hene o vaa niin kova jano. Hä ruppe tuiniman Kustaavat ku henell o min kova pelko, ette uskall mennä juamist ottama. Kustava härä ja kyssy oikken kiukkusest ett:

"Mikä suu ny oikke vaeva."

"Nii", sano Mari, "ku mää kuale jano, ja ei mää uskall mennä juama."
Kustava tule niin kiukkuseks ku hää o simmone uninen kans ja sano:

"Kuka keske kaikki noitakonstei kohettama." Sitt Kustava mene ja tua koko ämpärin kalja sänkyn parttall ja sano ett:

"Jua' siit ny ette' sä janon kual. Kyll se ny' tiättä, ette poja' se vert sun pääläs räknä, ett ne viitisi' suu juattaman tulla".

Sitt tule raoha maaha, kaikk nukkuva uurestas.

Mutte Mari sentä saa nukutuks ennenku juur huamelta vast, kun toise ova jo kaikk ylös nousse. Isäntäki jo tule tuppa ja sano ett:

"Mari nouses ylös, Kustavaki on pihatos jo, ja sää pistä' kroosuks vaa."

Mari krähmi sitt sänkystäs ylös ja o niin väsyne näköne. Lempi sano:

"Ei sunka sää Mari jaks ny' kaffet juarakka, kyll mar sull o hyvi vetine olo, ku sull o niin pal sulhassi ja jos jokane o sitt kerranki ollu juattamas yäll."

"Ei niit muit ollu' ku yks, se ku ol nänä niskas", sanos Mari ja men ulos juaste jalkka ett pääs pois kaikkitte silmist.

"Jaa'a", sanos isänt, "kyll se lystäleminenki hyvä on, ku sitä osata oikken käyttä, mutte tommossi pehmjäpäit autasis mihenkän pryllyttämä, ett ne' tuleva' sitt nii hohkesas, ett ne hyppävä vaikk vette. Niinkun toi Mariki ny' tälläki laskjasell taas on tehny munelaissi rommelei, rikkos akkona ja ree ja viimitteks meinas viäl ittes janon tappa."

"Se ol teiti vikas pappa", sanos Alma, "tee henell simmosen konsti neuvosi ett laskjasen silakoi pruukata."

"Jaa mutt laps kult, se o simmone, ette ihmine saa' kaikke tehrä mitä neuvota, ihmisen täytty ite hunterata, mist neuvost kannatta vaari otta ja mist ei."

"Niinpä", sanos Alma, "mutte Mari os mittä ajatella, hän tekke kaikk hulluste ja ajattele vast päräst."

"Simmotti se vissin taitta olla", sanos isänt, ja sihe sitt taas unhottus koko se vuatine laskjaslysti.

2. PÄÄSJÄNE.

"Ny o sitt taas kirstuarsta-aatto", sanos ämänt.

"Nii ain, ny' tuleva ne makjaleevä juhla, mämmyjuhla, pääsjäse ja mik ne' kaikk ova", meinas sihen Kustava.

"Niinpä", sanos ämänt, "meijä mämmyntekoki o ny vähä niinku myähästyny, muutamis paikois pruukatan tehrä jo viikko ennen, ku mämm on simmost ainett, ett se tule paremaks, mitä kauvema se seisso. Mutte meill aut koska nii aikasin tekemine, ku meijä väki tykkävä' kaikk niin kovi mämmyst, ett ne' tahtova' koht kaikk syärä. Välist on keiny' simmottinki, ett ku on pääsjänen tullu, nii ei ol yht ainoat rovikko änä jälill, ku o nii aikasin tehty. Ei nyy sentä änä paran orottamine, ny' täytty koht sitt panna värki' klonkkuma. Te' flika Lempi ja Hilma, saakki ny ruveta' sihen toime, em mää viit noit piikflikoi sihen toimen tälläkkä, ku ne ova niin paskassi ja porossi ku ne' siäll pihatos ain tuhtava."

"No mitäs muut", sanos isänt, "kyll he ny jo mämmy ossava' tehrä, ova juur ylimäissi mämmyntekki."

"Niin kyll jos viititä vaa", sanos ämänt.

"Ohoo, eikös sää niit viittimä saa."

Lempi katto vähä viinosi ämännän puale ja sanos:

"Em me ol viäl koska sanonu ette mee viit."

"Mitä hullu, lait ny vaa valkja totto ja iso pata vett täynö, ja Hilma saa mennä hakema sitä mallasjauhsäkki aitalaest."

"Jaa mutt em mää voi sitä tuar", sanos Hilma. "Siin o enemän kun pual tynnäri, siin on pann kuminki."

"Nii siin te ny' se näe", sano ämänt, "sillon kutte viititäsis, nii ei olla' taas voevanas."

"Mutt sä määrä' kans nii sopimattomast", sanos isänt, "mimmottin tommone onhe flikk sitt panni säkki aitalaest tua, ku miäheläki on täys keres."

"No men it sitt", sano ämänt, "jolle' sä tytärtäs raski' tällä."

Isänt lehteki menemä. Mutt sitt hän keske Hilma felisäs ett hä nosta säki hene selkkäsäs. Vähä ajan päräst isänt tule, mallassäkk seljäs. Hilma kannatta siält säkin pohjast.

"No hyvinpä se saatti, vaikk meinatti ett siin on täys keres miäheläki", meina ämänt.

"No ek sä nähny, ett meitti olikin kaks ja kyll kaks ain katin kantta ku hänt vaan pittä", sanos isänt.

* * * * *

Ny ämänt kuutele ja kuule porstost simmost sukkela krapina. Hä lykkä ove auk, meina ett jos sija olsi' porston tullu, mutt sitt hä huama, ett Alma oliki omast päästäs kantanu' kaikk roviko' toisen tuvan puarilaest ja hä räknäs niit parhalas ja niit oliki nelkymment viis. Sitt ämänt räiskäs niin kovi ja sanos:

"Sää ole' se erinomanen kakar ain, kuka' su o niit rovikoi'keskeny' tänn kantama."

"Nii ei ny' tänä vua ol viäl kukkan keskeny, mutt mä muista menne vuatiseltta, ku sanotti ett mun täytty laitta roviko' pestyks ja katto' kans jos ne ova ehi."

"Jaa se ol taas menne vua, mutte sun tartt ain niin toimesas olla ett sä ain joka paikkan tunke, ja ei rovikoi ny viäl tarvit kunne mämmy ol viäl varitettukka", sanos ämänt.

"Nii vast aik sitt rovikoi pestä' ku jo uunin tarttis aja."

"No pir ny' suus kiine tai sä saa ympärs korvias pia", sanos ämänt.

"Mitä' sä siit ny niin kovin pahakses ota", sanos isänt, "katos autta hän kohetta ja hä o ny juur ylimäine rovikkojen pesjä."

"Ei mar täsä ny mittän tarvit, men ton tarha Matin kans hakko hakkama, siäll sä joskus ennenki ole' pääsjäse erell ollu."

Alma läks kans tarhan päi juaksema niin pal kun käpälist heltis ja huutta Matti:

"Misäs mu hakokirven o."

"Se o siäll tallivajas seinäravos, ota' siält vaa."

Alma löyskin kirves ja men tarha hakokuarma viäre ja Matt nost henell tukin kans.

"No nakut siin ny vaa, olikin kovin tarppes, kun pääsjäne o jo nii liki ja o viäl näin pal hakko hakkamatt."

"Nii", sanos Alma, "ja ei pääsjäsen pruukat änä kuarmi tarhas, sillon täytty hako' kaikk olla' fiiniks hakattu ett hypilaora' sopiva hyvi."

"Jaa'a", sanos Hessu, "jos meijä väki menevä' Paimjos viaras, niinkö heitin piräsis, nii sillo meill onki aika viti, kyll tule taas flikojaki niinku Vilkkilän katei."

Ny Alma seisatta havo hakkamise ja kattele sinn kartnon puale.

"Tulek siält kettä", kysys Matt.

"No mää luule, ett siält tule Trato-Juljana, kosk se on tommonen piän ämm ja sill o rovikk'knippu kaelos."

"Kyll mar se see sitt onkin, kosk ämänt juttel ett porsas-Traton piräs tuama vähä rovikoi lissä."

"Jos mä uskalasi mennä' kattoma, jos se o mull kans tehny, ku se o ain ennenki simmottin tehny."

"Kyll sä ny uskala mennä", sanos Matt, "ku Juljana siäll o, ei sull ny' kukka uskall paha tehrä."

Alma lehteki menemän tuppa. Ja nii onki, Trato-Juljanall on yks niin kaunis rovikko ja se o valla eri paikas.

Niin Trato-Juljana sanos:

"Hyvä peevä Alma."

"Peevä, peevä". "Joks te meitill pian piäni porssai tua, kun te ole niit ain pruukanu' pääsjäse erell tuara."

"Kyll mä niit kans pian tua, mutt mä toi nyy vaa vähä rovikoi ja täsä onki yks suu vastesas, kaiken kaunempp."

Alma meina otta' se roviko siit, mutt sillo ämänt nappa se henen kerestäs ja lyä vaste silmi. Mutt Alma mene tarhan takas nii ette taanas kato.

Sillon porsas-Trattu vihastu ja ruppe kiljuma ja vinkuma niin tavattomaste ja sano:

"Tommonen tähä sitt tuli."

Ämänt kohetta ittetäs vähän pualusta, mutte hää saanu ollenka suu vuaroka. Isäntäkin tul kamarist tuppan, ku hän kuul ett siäll ol niin taitamatonen kita. Isännäll o sitt nii suu naoros ja hän kyssy:

"Mikäs Juljana ny o vihottanu, eks sä ol henell mämmyjaohoi antanu."

"No kyll mä henell mämmyjaohoi pussin pani, mutt se paiskas pussin päi mu silmiän ja sanos ett pir it su mämmyjaohos."

"No sitt Juljana on tullukki fiirapääks", sano isänt.

"It sä fiirapää ole", sano Trato-Juljana isäntä, "ku sä tommose ämännän talosas toi', kunne kelppa muhall ku surenkuapan pääll." Isänt läks siit sitt vaa menemä hiljasuures ulos, mene sinn miästen tykö tarha ja nauro ja sano:

"Porsas-Tratto o niin pahall pääll." Mutt siin samas Tratto tule kans tarha rovikkojes kans ja antta se yhre roviko Almall ja sano:

"Pirä' sä toi, mutt pirun kiusallaki mä viän toise roviko' pois." Isänt kyssy sitt ja sano ett:

"Noist rovikoistaks se riit ny mahro tulla."

"Niin kutte hä sois ett kukkan teksisis mittä hyvä noill Enkla-vaina lapsill", sano sihe Matt.

Nii isänt läks pois, hoikkase syrämestäs ja sano:

"Jaa'a ku saisis sentä ensmäse ämmäs pittä."

Matt hakka hakko vaa nii uskoste ja juttele siin yksinäs siin tuki viäres ja sano:

"Jaa'a sentä, kyll on, kyll on, kyll vaan tosi on, ku sanota, ett jos laps menettä isäs nii se mista puale, mutt jos laps menettä äitis nii se mista kaikk."

* * * * *

Mutt sillo Jus huutta siält toise hakokuarman tykkö:

"Katos Alma vähä uljakast nopot."

"Jaa'a", meina Alma, "ja niit tarvitankin pääsjäsen, ku niist nopoist pakka niin puute ain olema. Mutt kuules sä Hessu, tees sää muutamppi tavei kans. Kyll mää sen tiärä ett meijän tarhan kokou pääsjäspeevän ihmissi oikke aika tavall, ku meijä väki menevä' pois."

"Jaa'a ne menevä", sano Matt.

"No hei poja rassa", sano Hessu, "sitt pannanki lysti' kaikk yhten kassa."

Mutt ny' Kustava huutta Alma tuama rovikkotas ett ny ruveta rovikoi jo uunin tällämä.

"Em mää uskall vaikk", sano Alma.

"Mutt mää uskala", sano Matt, otta roviko ja lehte viämä sitä tuppa. Siäll tuvas ovakkin kaikk jo nii hiki hatus ku ne ajava mämmrovikoi uuni.

"Viäläks o ainett", sano Matt, "täsä on yks tyhj rovikk viäl."

"Kyll tääll rovikoi o yllin kylli", sanos ämänt, "ei tääll
Trato-Juljana rovikoi tänä vuann tarvit."

"Ei ain ikänäs näkyny' tarvittavas, kosk hä ne' pois jelle vei", sano
Matt ja mene mämmsaavin tyä ja sano Lempill ett:

"Pistäs tähän kans mämmruakka."

"Em mää uskall", sano Lempi.

"Kyll mää uskala", sano Matt, nappa kupi Lempin kerest ja pistä mämmy rovikko. Sitt hä viä sen Kustava lapjoll ja keske uuni lykkämä. Kustavall pakka tulema simmost ikä vähä salast naoru, ku se o nii lysti ett hä saa tällätä' sitä, ja Lempi sano sitt hiljaksi siin Kustavall:

"Jaa'a se oliki Matt, kun pirunkin petti."

Sitt mämmy ruppeva' protisema uunis vaa. Matt lehte menemän tarhan takas jelle.

"No kuinas keve", sano Jus Matill siin, "tulikos rovikko ainett."

"Kyll se niin keve kun pitiki", sanos Matt.

Nii ämänt sanos flikoill sitt:

"Ku mämmy ny ova uunis, niin tee' saa otta' se halttusas ja katto niitten pärä, ette ne' pala."

"No vahrata vaikk kaikk täsä ny, niin kulu lystemin tää ehtoyä. Tehrä sitt vaikk käsitöit", sano Lempi.

"Nii ja määki voi sitt olla ikä jouko jatkoks", meina Hessu.

"Ja mää sitt maistanki ensmäseks, kosk se on kyps", sano sihe Mari.

"Ei mutt älä sitt vaan kiältäs polt, niinku sä menne vuan tei", sanos
Lempi.

"No ei määkä ain yht hullun pysy", meina Mari, "järkke mull kans kasva sitä myären ku jalvojaki."

Sitt Almataki ruppe jo naorottama, vaikke hää ol isost ajast änä naoranu.

"Mikä sunki ny jo naoraman pane."

"Niin kyll, ku muitte järk on pääs, mutt Mari o jalvois."

"Nii mutt muistaks te' pittä virastas vaari", huutta Matt ylissänkyst. "Tee' pirä' siäll vaa simmost ilo ja helu ja mämmy' taitava' sentän pala."

"Ei ne viäl ol", sano Lempi.

"Ei mar sentä", sano Hilma', "jos katotasis sentä varoks, kyll tääll o jo niin kovi imeläine haju."

Sitt Mari mene, ava uuni ove ja katto sinn sisäll. Nii Lempi kyssy:

"No miltäs näyttä".

"No ei sitä niin päält näe", sano Mari, "mutt mä siun kohetta, simmott leippiki siutan kun kohetetta, jos ne' kypsi ova."

Nii Mari siu ja siu, mutte hä siit mittän tiatto saa. Mutt sitt hä otta roviko syrjäst ulos ja meina vättä' se ulos. Siin samas hä huutta:

"Siunaus ja kläppäys, nyy mä poltin keten."

Ku valkjatikk sammus ja ei hää osannukka änä roviko syrjäst kii otta, mutt pist sormes keskell rovikko. Mari rupes juakseman pitkin permantto ja nualema niit sormias, ku ne' kuumas mämmys oli. Nii Mattiki sano:

"Kyll sä ny muista ja maista, muttes san vaa jos on kyps."

Lempi men ny uurestas kattoma, ja sitt hä sano, ett kyll ne' kypsi ova mutt yks rovikk on kylkiten kyljeläs. Hä vilkka Kustavat kans sinn uuni suuhu ja sitt he hutiseva' siäll uuni suus ja sanova' keskenäs.

"Voi voi kui se sattuski ny juur toi rovikk olema. Mutt olla hyvi hiljaksi ny vaa ette toi flikk huam ja kohetettan tällä joku toine samasorttine se sija."

Mutt he loikattava' silmiäs ain Alman puale siin ku he niit rovikoi ulos uunist ajava. Nii Alma jo vähä meina ett kyll se vissi oliki hene rovikkos, ku ol simmottin kumolas menny. Nii sitt Alma sano:

"Kuulek te' flika, ei ol mittä niin paha ette siin ain jotta hyvä joukos ols. Ett jos se rovikk ols sattunu olema ny muu rovikkon, kun kumolas men, nii sitt se ols ollu hyvä."

"No voi voi, laps kult", sano Kustava, "su rovikkospa se ol juur. Ja me' taas pelkäsi niin kovi Lempin kans, ett kuin kovi sä taas parukkan ku se suu rovikkos sattus olema."

"No ei mää niin kovin pal pruukk parkku", sano Alma.

"Mitäs hullu", sano Hilma, "ek sä muist menne joulust preivi avamist."

"Jaa se on taas eri asja, ei muu koska harmitt simmonen, ku jollan tapaturm tule, mutt se muu harmitta ku ehrolas tehrän toisill simmost kiussa ja väärytt. Tääki ol Marill juur vaan tapaturm, ei hää meinanu olleska rovikko kaatta. Ja sitä vähemä viäl mu rovikkotan."

"No ei sitt sentä ol mittä hättä", sanos Kustava, "ruveta ny vaan kantama rovikoi tonn kontturi. Reknata ja kui munt niit o."

"Tällettik niihin kaikis sisäll", kysys Alma.

"Juur joka ainoas", sanos Kustava.

"No sitt niit o nelkymment viis, mä reknasi ne' sillo jo ku mä selkkänkin meinasi saara."

"No ei niit sitt reknata' tarttekkan, mutt kantaka ne' pois vaa ett päästä maat. Mutt ei sunka siäll kontturis vaa rotti mahr olla", sanos Alma.

"Ei piräsis olema, ei siäll ol ikä rota jelkke nähty ei hiirenkä eres", sanos Lempi.

"No kyll meill ny o mämmy, vaikk sikkatte syär", sanos Mari.

"Ja hyvät kans", sanos Alma, "meill on nii imeli, ku ei juur kukka os nii hyvi malttai tehrä' ku meijä mamm."

"Nii suu miälestäs", sanos Mari.

"Nii mutt sitä ova' sanonu' paremakki ihmise ja kyll mä kans malttaje maun tunne."

"No olkko sitt, mutte ny muut ku sänkky ja konti' kränkky", sanos Mari.'

Ja nii he' sitt kans meni jokane yäsijales.

* * * * *

Ny alkka kirstuarsta. Kaikk nouseva ylös niinku ennenkin tavallisse aikkan tosa viire ajos. Kustava tällä kaffepannun kraakku ensmäseks, mutt Marill o sitt jo niin kova mämmy miälteko, ett hää lehte hakema sitä maistjasrovikko, nappa orrelt yhren tiku ja taitta sen keskelt poikk ja kehu:

"Täst tuleki vähä hyvä mämmlapjo."

Hä lykkä sen tiku rovikko ja nosta aika tavall mämmy suuhusas. Sitt huutta ett:

"Siunakko, tulkkas maistama, tää onki sitt vähä hyvät."

Matt sano ett:

"O ain sull pakeljas luant, ku sä näi aikasi saa' simmost makja ruakka alas menemä."

"Teitill pakeljas luant o", räiskäs Mari, "kun te' simmost pihaton takast ruppe' koht saohuttama."

Ny isäntäkin tule kamarist tuppa ja suu mene vähä simmosse naoru ja hä sano:

"Kas Mari kun pistele mämmy vaa niinku Esko puuro."

Hessuki sitt jo huama Mari mämmy syämise ja sano ett:

"Mahros otta' sen pyörtänlapjo ett ols vähän krotti kans ollu."

"Ja kyll mun sentän täytty syämäst laatta, kosk sihen kaikk hevoses ajava", sanos Mari, ja sitt hä lykkä sen tikunpualiska sihe rovikko ja lehte pihatto.

Mutt sitt Hessu silmä ruppeva' kans palama sihe mämmrovikon puale.

"No Hessu", sanos isänt sillo, "älä päräks ann, väteles sää vaa niinku
Mariki."

"Ei Hessu tahr oikke uskalta, henell keve menne vua vähä ohrasest", sanos Jus, "ku hä sitä mämmy niin tavattomaste hotkis."

"Jaa", sanos Alma sitt, "hää söiki menne vua raakka mämmy ja siit henell sitt simmotti vaevama rupes."

Mari avo juur tuva ove ja kuul se mist puhe ol.

"Nii", hä huus, "lakk ny jo syämäst, taikk mää sano oikke suameks kummot suu menne vuann keve."

Hessu paiskas se mämmysen tiku Marit päi suut ja sanos:

"Pirä' sää plottis kii, avosuu."

"Voi voi teitti, kun te ain simmottin krina", sanos ämänt, "te ole juur niinkun katt ja koer keskenäs."

Sitt Lempi otta se mämmroviko ja paiska se holkki ja sano:

"Siit o syätty' kans niinku katt ja koer olsis ollu' syämäs." Mutt isänt sano ett:

"Mitä' sä sitä sinn paiskasi, kyll heitill viäl tule kova mämmy miälteko ennenku he oma rovikkos saava."

"Sitt saava lyärä miältekkotas korvall vaa", sanos Lempi, "ei heitill mämmy änä näytetäkkä ennenku huame huamelta."

* * * * *

Ny o sitt jo suurukse aik tullu, kaikk kokouva' pöörä ympärs. Mutt Mari o vaa siäll uuni suus, hän tuhni siäll askarittes kans.

"No Mari mikäs su vaiva", sanos isänt, "kutte' sä syämän tul, ku sää ain pruukka olla ensmäne miäs, niinku Esa taevas."

"Em mää saa' täll haava syäryks", sanos Mari, "ja mämmy em mää syä änä ikä."

Ei siit sitt kukka sen paremppa asja tehny, tdise' söi niinku ain ennenki ja jokane ruppe taas tuhtama, muutama ruppeva leipoma ja muutama saunantekko. Sitt on pia niin pitkäll päästy ett koht kesketän pualpeeväsell. Toise menevä' kaikk, mutt Marit ei näy' taasenkka ja ei Marit ol tuvasaka.

"Juakses sä Alma hakema Marit", sanos ämänt.

Alma lehte sitt kans ja mene lammaspihato vaja. Hä arvas ett Mari o siäll lamppajen kans huushollamas ja siäll Mari istuki hakotuki nokas.

"Mikäs su oikke vaeva, kutte' sää tul syämä ja ru'akki jo valla jähtyvä."

"Mitäs siäll sitt oikke o laitettu", sanos Mari nii vaikjall äänell.

"No oikke hyvä riaskvellinki ja jotta muut sitt kans viäl ja jolle' sä siit tykk niin kyll sull mämmy kans viäl anneta."

"Voi laps kult", sanos Mari, "em mää sois mämmy täll haava vaikk mämm sois muu, ku mää söi sitä huamelta varha nii taitamattomast ett mää tuli vallan kipjäks. Mä ole sitt koko peevä oksentanu ja kyäkäny ja tiäs mitä mä olen tehny."

Nii Alma juaks tuppa ja sanos:

"Ei Mari tul ett hä o niin kipjä, o juur samalainen ku Hessu menne vua. Sanota ett pilkk lankke oma nilkka ja ny o lankenu' kans." Hessull tul lysti, ett henen täytys keske syämist lehte' sinn lammaspihato vaja. Hä huus mennesäs jo ett:

"Piti piti, se ny oikke ol, ny' sun keve niin kun pitiki, ett Alma sanos, ett pilkk lankke ain oma nilkka. Kukas kesk niin pal mämmy hottisas ajama."

Mutt ku hä siin pitit sitt, nii Mari suuttus ja nappas hakokapulan kettesäs ja sano ett:

"Jolle' sää senki itikk lait ittetäs pois, nii mä lyä nii ett."

"No no", huus Hessu ja läks juaksema. Mutt kun tarhas ol simmost pehmust hakko ku ol juur pääsjäseks reerattu nii hää men päistikka sinn. Sitt Marin pit hent vätelemä se hakokapulan kans, mutt Hessu konttas, ott Marin konteist kii ja vet henen kans nuri. Siäll he' sitt nahjava oikke iso aja ett isäntäki jo mene kattoma. Mutt ku isänt huama ette Mari nii henke saeras ol, nii hä sano:

"Simmottinkos sitä mämm' tautti pois hiarota."

"Niin kyll", sanos Mari, "ku mu vattan ol sitt niin kipjä ja hän tule tohon pitittämä."

"Jaa'a", sanos isänt, "Hessu antta samast sarvest takasi, mitäs sä henest huamelta enssin pilkka tei, vaikk henell menne vua simmonen tapaturm tul, mutt se ol kans mämmy ansjo."

* * * * *

Nii Mari krähmis siält hakokasast ylös ja pit kii sualvyästäs ku hame ol ratkeunu. Ja sitt ku hän kärkis tuppa, niin kaikk naoro hent ja sanosi:

"No jok suu mämm'mahas o hamenki halassu."

Ei Mari ol kettä näkevännäs mutt huutta vaa:

"Alma tuas lankka ja neola ja vähä jouttu."

Nii Alma juasta tänittä' mutt siin samas hä huamaki ett henell o valkost lankka neolas. Nii hä sano:

"Voi kun täsä o valkost lankka ja su hames o must, mää menenki vaahettama".

"Se o se sama", sano Mari, "vaikk ols punast, värä' kii vaa."

Ku Alma siin umpele Mari sualvyät kiine, niin tule Hessu tuppa ja ruikutta ett henen pöksys puttova' ku Mari räpis pännin poikk.

"Umpeles sä Alma se kans kiine."

"Älä umpel, älä umpel", sano Mari nii nopjastas.

Isänt tule kans tuppan ku niit siin sitt parhalas toklata.

"Paikkaks mä Hessu housun pänni", kyssy Alma isänält.

"Umpel vaa mutt Marill se oikeutt myärön kuulusis, ku hä se o räpinykki."

Alma ruppe sitt umpelema Hessu housunpänni kiine, mutt Mari sano:

"Ohoh ku muu o vetine olo" ja hä ruppe silakkaukalo hakema. Hä ruppeki sitt syämä raakka silakka ja oikken kova rukist leippä. Mattikin tule tuppa, ei hä ol iso aikka ollukka. Nii Matt sano:

"Onk sull Mari tullu mistaak, ett luuleks sä laskjasen tulos oleva."

"Ei, kyll mä sen tiärä, ett pääsjänen tule, mutt ku mä meinasi jo se mämmyn kans itten tappa."

"Jaa'a", sanos Alma, "kuuleks sä, ek se ol sentä vähä sukkel, kun toi
Mari o ain joka juhla erell niin kovi henke vaaras."

"Niinpä", sano Hessu, "mutte hullun kette saiska miakka antta, ei häntäkä sais päästä ruan pari."

"No no Hessu, ei pata saa' kattela soimata' ku molema ova yht musti", sanos Alma.

"Kyll Mari tost taas friskau", sanos Matt, "kyll mar hee Hessun kans taas menevä noitämmi kattelema ja kuuteleman kuin pal he ova' karvoi kokko saanu."

"Mist noitämmä niit sitt ova' kassan kraappinu", sanos Mari.

"No sillon ku paasto aikaki alkas", meinas Matt, "sillo noitämmäkki alo' karvojen kokkomise. Ku mä olin tommonen poikk'klopp ikä toi Hessu, nii mää muistan ku muu isän juttel, ett he oli joskus menny jonku vanha myllynkopi al pitkperjanta vasta yäll ja ku he' kuuteli ja katteli' siäll, nii he näi' kui noitämmi rupes tulema joka haaralt, mikä ajo vaska seljäs, mikä ajo luura seljäs ja kaikill oli' piäne' pussi' kainlos ja sitt piäne ajan takka tul piru ite. Sill ol yks silm keskell otta ja suure' sarve' pääs."