"Ui' jeekal, kun tee juttele'simmossi, mää pelkkä jo", sanos Alma.
"No em mää juttelekka sitt", sanos Matt, "mutt kyll se tosi o, vaikk siit on kuminki sata vuatt ku simmost konsti pruukatti."
"Jutelkas vähä sentä viäl, mitäs niitte noitämmätten pussis ol", sanos
Mari.
"Niis ol niit karvoi, ku ruvettin punnittema. Sill isoll pirull ol oikke suur kuparinen puntar. Sill ku ol kaike enemän karvoi, se ylenetti rankisas ja siit tul kaikke ylimäine noit, mutt sill ku ol kaike vähemä, nii se joutus pois virastas päräte ja sitä lyätti sill puntarill päähä ja piru huus:
"Hos me hottan, lupiimas tetta."
"Voi voi sentä", sanos Alma, "kyll tää o ollu enne maelmas vähän kamal yä ku vastan tule, ku simmonen ku ol kaike vähemä vikapäräne, tapetti ja sitä taas ku ol vähemä noitunu, lyättin puntarin kans päähä ja juur joka asjas vaan kaike suuremppi pahantekki o armatettu."
"Nii oikke", sanos Matt, "simmost se o ollu ja simmost se o viäläki."
* * * * *
Isänt tule ny' kamarist tuppa ja sano:
"Tänäpä o suur juhl'aatto, ett laittaka ny vaa askares simmotti reera, ett te' saa ruveta lukema."
Sitt hä mene kamarin takas jelle, ja kun piän aik kulu nii siält ruppe kuuluma simmost veisu äänt. Lempi ja Hilma ruppeva' tuvas veissaman kans ja kaikk muu' kuuteleva. Mutt ku on piän aik veisattu nii siält ove suust sano joku:
"Hos me hottan".
Hessu ja Mari tuiniva' siäll toissias, kunne he viittis millän tappa olla hiljaksi. Se on heiti miälestäs kaike ikävämppä ku lueta ja veisata, ja vaikk heitti kuin tystytettä olema hilja nii ei he' saa olluks hilja; kyll heitill ain o jotta simmost hanhenknopa.
Ku flika lakkava veissamast nii Matt otta kaapistas simmose iso virskirja, se o vissin pual kyynärä pitk. Hä o nii vanh jo, liki seittemänkymmene, nii ette hä näe simmosest piänest. Hää lukke pualen tunti verra oikken kovall äänell. Matt oliki sitt oikke hyvä lukema ett harva see ikkäne miäs osas nii hyvi lukke. Melkjäst joka pyhä hän keve kirkos ja se isone virskirj ol ain felis.
Simmoseks se nyykin taas päätetti ett huame mennän kirkon tyä kahre hevosen kans.
Nii ämänt sano:
"Ja ei ny mittä muut sitt ku ruvetan tällämä ruakka pööräll ja ruveta ehtolisell ett päästä maat."
"Nii ja ny onki sitä ihanaist kriiskryynpuuro, niinku Matt pruukka sano", meinas Alma.
"Jaa'a", sano Mari nii äkiste, "sitä määkin taas syä nii ett napa nitise."
"Syä vaa", sanos isänt, "mutt muist ny olla vähän kohtuure miäs."
"Nii", meinas Alma, "kosk täll pääsjäsell ova meill kaikk kohtuure miähi, koske kukka ol juaksis." Isänt kattele tommotti ikä pualmitten pahaste Alman puale, mutte siit sitt kukka see enemppä asja tee' ku ruveta vaa ehtolisell ja see jelkke taas maat niinku muilaki ehtoill.
* * * * *
Ny on pitkperjanta. Kaikk tuhtava vähä simmosell erityisemäll kiirull, ett saaran kaikk askare' tehryks ennenkun kirkko mennä.
"Olkkas hilja", sano Kustava nii äkiste.
"No mikäs ny o", meina Jus, "vieläk sää luule noitämmitten kolisteleva."
Siin samas ava Juhani-faar ove. Lempi sano sillo hiljaksi Kustavall:
"Ei se ollu noitämmäjen kolin, mutt noitäijä."
Sitt isäntäkin tule jo kamarist tuppan, ku hän kuule faari ääne.
"No hyvä huament", sano isänt, "kuinas faariki o jo näi aikasi liikkell."
"Ei sunka hää ny ol menne yän makkaman kärinny", sanos Mari, "ku hää ain juttele ett hää noittu ossa, niin kyll mar hää ny' kans o lensis ollu."
"Vares huutta nimetäs", sano faar.
"No kun tee jutteli, ett yks kert, kun teijä ämm noituma men, nii hää meinas teijän pettä, ett see kanno kirnun teiti vieresäs sänkky ja läks ite uuniluura seljäs ajama."
"Pir sää siin ny vaa suus kii ja men pihatto", sanos ämänt, "ett sää vihota' taas vaa Juhani-faari."
"Kummottis teijä mämm o luanistanu", kyssy faar ämänält.
"No kyll se simmost tavalist kans o ja saara sitä ny maistakkin, ku ruveta juur rovikoi jakelema."
Sitt ämänt sanoki ett:
"Menkkäs flika' sitt vaan tuama mämmrovikoi sisäll."
Flika meniväkki, ja ämänt tällä roviko ympärs pöörä siin oortninkis kummotti väki pruukka istu. Sitt tälletä jokasell koi kakku niinku joulunaki ja pannan pööräll kans kaikki muit simmossi tavallissi vähä paremppi ruakki ku juhl'peevill pruukata. Ruveta sitt syämä, mutte juur kukka viit alkka mämm'rovikkotas, trenki' pistävä' kaappi ja piika viävä ulos ja ketkevä yks sinn, toinen tänn, simmotti ette' trenki niit lööräs.
"Älä ny Mari vaa simmottin ketk, ette' sää itekkä löör", sano Alma.
"Ja piti piti", sanos Mari, "eipä vanh Vilkkikä vaa löytäny, vaikk hää siäll vintill ain keve nuuskuttelemas."
"Joko' sää ole' ketkeny Alma", sano faar, "kutte suu rovikkotas missä näy. Sitä mää juur tulin kattomanki kummost mämmy siit tul, kun Trato-Juljana roviko ol tehny ja Matt uunin tälläny."
"Ei mull olekka yhtikä mämm' rovikko", sano Alma, "muu rovikkon men kuukilei."
Nii ämänt sano ett:
"Piti piti, kukas keske simmosen Trato-Juljanan kans nii hyvä olema, ny' sä saa olla ilma mämmy koko pääsjäse."
"Ei hene mittä ilman tartt olla", huutta Mari, "mull o nii helkuti suur rovikko, kyll hää siit saa toisen puale."
"Älkkä siin ny niitte mämmyjes kans risakka, ruvekka ny vaa laittama ittetäs oorninki, täytty täst lehte' kirkko", sano isänt.
Koht sitt kaikk ovakki valmei. Mariki lehte, mutte hää olekka muistanu, ett ny o murhejuhl ja hää on pistäny' pääläs oikken punase hame.
"No Mari, ei ny' pas simmotti lehte' kirkko, jolle sull muut hamet ol, nii sitt sun täytty jättä' pääsjäspeeväks koko kirkko meno", sano isänt.
"No kyll mu hamen pääsjäspeevä yht punane on ku nyyki", sano Mari.
"Nii", sano Alma, "pääsjäspeevä saaki olla niin korja vaatte' kun tahto, ku sillo o ilojuhl, mutt ny o murhejuhl ja ny' täytty olla must."
"No onpa sull se harma", sano Lempi, "onpa seeki vähä mukavemp, kun tää punane."
Mari suuttu jo vähä ja sano:
"Siit kirkkoreisust o senki seittämä riksräätti."
Ku he ova' sitt kaikk valmei lehtemä, nii Alma sano viäl Marill:
"Älä vaa lähr kirkost ulos kun papp alas saarnast tule ett tänäpä on kaks saarna."
"Siunakko", sano Mari, "sitt em mää menekkä."
"Kyll su mennä' täytty", sano faar, "ett siäll saarnatankin tänäpä valla mämmyst."
"Haistaka te huilu", sano Mari simmotti ikä vähä hiljaksi. Mutt sentänki Mari päättä ette hää men, ku henell o ollu' simmossi mämmyrommelei, ett jos niist jouttu reera tekemä.
"No päre onki", sano Jus, "ku o nii huan keliki ett."
"Nii ja", huutta Hessu viäl viimitteks, "mitäs kis kirkas tekke, ei siäll ol kiuvastaka."
Sitt he lehtevä menemä. Faar läks kans töpöttämän kottin päi ja omaväki tul sisäll. Matt ei sitt mennykkän kirkko, hää ott se iso virskirjas ja rupes lukema. Ämänt rupes pualpeeväsen tällinki ja toise auto hent.
"No ruppes sää ny Mari kans vähä lukema", sanos ämänt, "es sää sitt pääsjäsen pyhill kuminka malt lukke."
"No jokos lukuse' sitt tuleva", meinas Mari, "vast ne juur hiljakkoisi oli".
"Kyll muulostenkin kans lukke' täytty", sanos ämänt, "ei paljast lukuste erell." Sitt Mari hakke katkismukse ja ruppe' plarama sitä. Ämäntä pakka vähä naorattama ja hää sano:
"No älä katkismust ota, mutt lue' täänpeeväne evankeljum."
Mari muutta sitt, mutt hää vihastu taas ja sano:
"Em mää täst simmost evankeljumi löör."
Matt hakke henell sen pitkperjantaise evankeljumi ja sitt sitä lueta.
* * * * *
Kell ruppe jo sitt taas tulema sihen kahren paikoll ett ruveta jo kirkost takas kärkkimä. Ny ne jo tuleva ja sanova':
"Tervessi kirkost."
Nii faarikin tule taas takas ja ruppe sitt Hessult koht ensmäseks tutkima ett:
"Eks ämmä jutellu' kirkon kaunistukse all, kui heiti mämmys ol luanistanu."
"Sitäpä nee' sitt vallan kohisi", sanos Hessu, "ett kaikkie suu ol nii mämmys ja kysysi ain toinen toisiltas, ett onks mu suun mämmys. Yks simmonen kuur ämmäki, kun kuul vääri, sanos 'kui, onks susi männys'."
"Nii", sanos faar, "kyll mää sen tiärä, ett simmost ennen kuminki o ain ollu' pitkperjanta."
"No olik siäll ny' kaikill musta vaatte", sanos Mari.
"No joksikkin kaikill, paljast Sukamäe Miinall ol valkonen karttuninen klännink yl', niinku ain ennenki."
Nyy ruppe väki pualpeeväsell. Tää pitkperjanta täytty simmotti raohalisest kulutta, ei sillo saa mennä' kylä. Ei sillon pruuk juur kettä oorojakan tull, jolle jotta välttämätönt asja ollu. Pitkperjanta tuntus vähä simmoselt pitkält, ett nuar väki sanosiki:
"Kyll tää peev o sitt nimetäs vastava."
* * * * *
Tule pääsjäslaovanta. Isänt meina ett:
"Tää peev onki ny' tämmötti molemis syrjis pyhäs kiine, ette tänäpä ny mittä oikja tyät ruvet tekemä ett tee' saa ny' poja' puhrista vaa niit hevoste värkei ja jos mee' tonn Paimjos tänäpä lehte, nii me otanki vissi Musta sitt."
"Em mää Musta ann", sano Matt, "kyll Ruskjaki saa kelvat."
"Nii ain", sano isänt, "mutt mää meinasi, ett ku Must on kaike enemä seisonu' tallis ja muu ova olle enemä ajos."
"Nii ja on kaike enemä sentä leippä ja kaoroi syäny", sanos ämänt sihe.
Ei Matt puhu mittä mutt ku men talli vaa ja rupes krapama Ruskjat ja puhristama ikä siit varalt, ett hää sen tällä Paimjos menemä.
Sitt Matt komenta simmotti, ett Jus ja Hessu saava mennä' tasottama hakko tarhas, ku se o simmotti vähä kasois siäll. Hä sanos, ette sill muuto väli olsiska, mutt kosk väki pois mene, niin kyll meijän tarhas sitt ruveta sitä pääsjäsviti pitämä.
"Nii o", meinas Jus, "kun kati ova' pois, nii hiire ova nii vallan pääll."
* * * * *
Ny o sitt jo niin pal pääsjäslaovantat kulunu, ett pia huuretan pualpeeväsell. Ku he' siin parhalas syävä, nii sattus faar taas tulema.
"Jaa mitä erinomast toi tööthutkar tosa tööttä koko peevä", sanos Mari.
"No se ol ny oikke hyvä ett te' tuli", sano ämänt, "kyll mar te ny' tulekki meill vähä jööt pitämä, ku meitin piräsis lähtemän Paimjos."
"Jaa'a kyll mää tule", sano faar, "ja ei muuton taeras änä olla nurkk'kivekkän paikolas, kun te' takas tule."
"Kyll se simmost pakka olema, vaikke meijä oma väki ny, mutt kun pakka tulema niit vieraskulmalaissi. Vaikke siit ny' piräsis kenenkän tiätämän, kutte mee ol sitä enne sanonu", meina isänt.
"Nii jolle faar ol vaa ite' kuuluttanu' sitä", meina Matt.
"Mitäs mää sitt."
Nii Lempi ja Hilma katteleva vähän toistes puale ja hunterava itteksesäs, ett kyll se tiäretä sentä. Mutt isänt katto kellon puale ja sano:
"Ai, ai meitill tulevakkin kiiru', täst täytty ruvetakki lähtemä." Miähe lähteväkki sitt tällämä hevost ette, ja isänt ja ämänt vaatettava itettäs.
Ämänt huamaki, ette hä ol viäl kylänkakkuka muistanu. Hä sano Almall:
"Mene' sä valikoittema kaikken parema' kaku' siält." Alma tuaki sitt koi oikken kaunist nisukakku ja sano:
"Täsä on kol kakku ja salvet mutt mitäs tähän kans panna."
"Voi juakses vähä jouttu hakema juusto ja pankakku kans."
Nii Alma tule taas juusto ja pankakun kans.
"No täll ne' knyytti ny vaa ja kulma' solmu."
"Em mää niit solmu sentä viit tällä mutt pistä noi' kulma risti ja tällän knupp'neolan kans kiine. Siin o", sano Alma, "oikken komja kylänkakk'knyytt."
"No ja rekke sitt vaa", sanos ämänt, "kyll mää täsä jo valmis ole."
Ny o hevone trapu eres ja isänt tule jo kattorna ja sano:
"Ek sä ny jo valmiks tul?"
"No hyväst ny", sano ämänt, "olkka tääll nätist."
Sitt he lähtevä ja Matt sano ett:
"Lykky ny reissu."
Mari huutta viäl viimitteks:
"Lykky reissi ja lopp kuppes" ja juakse sitt riamunkekkalis tuppa ja huutta:
"Ny' tulevakki joul ja pääsjäne yhtaikka ku saatti ne lopultaki lähtemä."
Faar kyssy sitt ett:
"Kukas huame huamelta mene kattoman ku aurink tanssa."
"Ei ihmise änä viit mennä' sitä kattoma, kutte ne usk sitä", sano Matt. "Mutt sillonku mä oli nuar kakar, niin kyll aurinko nousemise aika ol joka mäe nokas ihmissi."
"Nii mutt tanssaks se kans", kyssy Alma.
"Ja kyll se vaan tanssa", sano Matt, "em määkä uskos, jolle mää ols ite nähny."
"No mimmot see sitt oikken kei", kyssy Alma taas.
"No simmot vaan ku aurink nousse ja ku se on kaikk jo näkyvis, nii sitt se hyppä tommott kyynärä verra ylöskesi ja tule alas taas ja simmost see tekke viis kuus kertta."
"Se o vähä sukkel, mutt uskoks tee faar ett se tanssa."
"No em mää ol sitä koska nii nuukan kattonu, mutt mennä huame huameltan kattorna."
"Jaa mutt mennäs, tulkkas tee' kans flika' kaikk", sanos Alma.
"Kuka ny viitisis, kun täytty tonn Jokikausta Ukomäell ain mennä, ei sitä aurinko nousemist muhalt näe", sano Lempi.
"Jaa'a mä meinasi", sano Jus, "ette Lempi aurinko nousemistaka näe mistä muhalt ku Jokikaustalt."
"Mitäs tee' tommossi ny' taas rupesi juttelema, nytte hän kuminkan tul", sano Alma. "Mutt olkko ilma, jolle kukka muu tul, nii mää mene faarin kans kahre. Sitt mää se vissin tiärä, jos se tanssa taikk jolle se tans."
Pääsjäslaovanta ruppeki sitt taas jo loppuma. Faar lehte pois ja luppa tulla pääsjäspeevä jelle.
* * * * *
Sitt kun tule se pääsjäspeev, nii Matt härättä Alma aikasi enne aurinko noussu. Alma laitt ittes äkki reera ja men uuninpenkill istuma ja kattoma, jos faar jo tule. Ei kauvan kestäkkän ku faarin köpp ruppe vilkkuma ja hän tule kans. Ja sitt hee lähtevä menemän toispuall jokke Ukomäell. Faar mene töpöttä erell nii taitamattoman kovi ja Alma tipsutta päräs. Ku he' kärkkivä' sinn mäe nokka, nii siäll o iso laum flikoi ja poikki jo. Ne vähä ens peljästysi, ku he' simmosen karvase äijä näi, mutt sitt ku he' tunsi Alma, nii he hoksasi asja. Faar tervettä heitti ja kyssy ett:
"Mitä vaste hee' sinn ova' tullu yäll."
"No ku aurinkon piräs tanssama."
Faar sano sillo:
"Em mää ol tullu' kattoman ku aurink tanssa, mutt mä tulin kattoman kun tuall Kestalo nurkis tansatan ku siält ova väki pois."
Ne rupesi' toinen toissias tuinima ja tuli ikä vähä levottomaks, ett heiti ols tarvinu' kyssy ett onks se tosi. Mutt nyy rupes aurinko syrj näkymä. Taevas onki niin kirkas ett. Jokane o nii hilja, ette hee henkketäs värä ja vahtava' sihe aurinkko. Sihe' soppiki juur suaran katto. Se nousse siält Talola mäen takka ja sitt ku se on tullu' kaikk näkyvi, nii jokane o sitt vaa näkevännäs, ett se viakkaste nousse ylös ja alas. Kaikk ova' siin sitt siin päätökses, ett se tansas.
Siin samas joku huama, ett Kestalon korstenist tule saohu vaikk o nii varhane. Nii sitt meinata, ett mitä vaste siäll o näi aikasi ylös noustu.
"Jaa'a ei se mikkä ihme ol", sano faar, "siäll ovakkin tänäpä oikke juupeli juhla."
Nii sitt he' tuliva' kaikk sihe vahva usko ett Talolan Kestalost ol väki menny' pois.
Alma ja faar läksi' taas kotin päin kahnama. Ku he' kärkesi' koti, nii
Mari ja Hessu oli jo pöörä viäres ja rähkisi' kaffet. Jokane huus sitt:
"Tansasik aurink."
"Kyll se tansas kans mutt — —". Almall tul niin kiiru, ett hän pääs
Lempi jutuill. Hä meniki Lempin kans hussuttelema ja sanos:
"Voi, voi tiäräk sä ku siäll ol niin pal Jokikausta flikoi ja poikki ja faar lavet sitt kaikill ett meilt väki' pois ova."
Lempi sanos sitt oikken kovall äänell:
"Voi yhren kerra ja kahren kesken tota faari, ku se sinn sattus menemä ja ny ne' kaikk sai' taas tiaro."
"No mitäs mää sitt muuto jööt pirä, mutt ku isänt sano, ette noist omist väkkeist ol, mutt kun pakka viarai tulema", meinas faar.
Faarill anneta sitt kaffet vaa, ja hä lehte kotjas menemä.
Ny' tule taas se hunteramine ett kukas kirkko mene, mutte kukka viitis ny oikke mennä. Alma meina ett:
"Kyll kirkkon kans täytty mennä, ett tule tunnovaevojaki, jolle kukkan kirkko men, vaikk o näi suur pyhä."
Sitt he' pääti' keskenäs, Hessu, Alma ja Mari, ett hee menevä. Mutt
Mari muista ett:
"Ei sunkkan tänäpä vaan kaht saarna ol." Nii Alma vasta sihe vähä leikkispitte:
"Ei saarnas kaht kertta olla, mutt alttarill ollan kaks kertta."
Marit harmit vähä, mutt hän tul sentä ja nii he meni.
Kustava sano sitt:
"No nyy menikin kirkko oikke rutu sakki."
"Nii oikke säläroot", sano Lempi.
"Mutt mitäs mee ny oikke ruppenkan tääll tekemä", sanos Hilma.
"Kas vaa", sano Jus, "ku meijän kahnukallaki on joku eri tunto, ku hääki se jo huama, ett komennusvärki ova vähä laimentunu."
"Ei mee täsä ny mittä muut mutt ku laitanki oikke hyvi ruakki ja oikken
Porvo mitall", sano Lempi.
"Mitä vaste sitt niin Porvo mitall, ei sunka ne' tänäpehto viäl kotin tul", sano Kustava sihe, "ett kyll mar me viäl ehtolisenki saa oman pää jelkke laitta."
"Nii saanki ja suuruksenki, mutt huamen pualpeeväst ne melkjäst ova' koto jo. Mutt kattokas Kustava, se o simmone ett jos tule oikke lystilist seora nii ei muist ruvet ehtolist laittama, kosk mää kuuli Marku ämänält ett Kustavakin tänäpehton kalaasi' pittä."
"Nii", meina Kustava nii vitka, "keski mää heijän piika' kans."
Hilma tuinase Lempit vähän kylkke ja sano:
"Tuleks Alestuvan Kalle ilman keskemät." Se ol Kustava sulhane. Nii Lempi huntera, ett mahtaks hää uskalta' kyssy' kun Kustava o simmone vanha aja ihmine, ette hän kärs leikki, mutt sitt Lempi muistaki mutka ja o ikä simmotti naoravanas ja sano ett:
"O sitä vähä sukkel nährä' kummotti faar sitt oikke jööt pittä, ku hää lupas Kallenki feli otta. Kalle ol faarin poik. Kustava ruppe nestukin kulmias piukottama, sitt hän kröhäse vähä ja jo hänt vähä ikä naorattaki. Hän katto ikä simmotti vähä salapitte flikkatten puale. Mutt sitt hä sano:
"Jaa kyll mä pelkkä ett jyllätä hullumi vaan ku simmone isä poikines joukkon tule."
"Jaa'a", sano pikku Minne, "tit tuleki lytti kun Kalle holitta taat."
"Niin kyll mar se sull lysti on, ku se ossa simmottin korjaste filistä", sano Kustava.
"Ei mää usk ett se Kustavankan korvill paha tekke", sano sihe Jus.
Ny' Kustava ruppe taas nestukin kulmias piukottama ja ruppe kattelema heitin pualesas. Sitt hää huama ett he ova' kaikk vähä simmose falski näkössi ja hää sano:
"Mää luule ett teitill onkin koer hias joka ainoall." Mutt sitt Kustava nostaki vähä äkki ketes pysty ja sano:
"Olkkas hilja, ny' saara jenes", ja sitt siält tuleki se sama Alestuvan
Kalle tuppa. Minne juakse koht vasta ja sano:
"Holittakkat taat."
Niin Kalle meina:
"Ei ny viäl holistamise aik ol, ett ehtoll vast pruukata."
"Oo ja, ett Jut tano ette tee Kuttavan korvill paha tee."
No ne' tuliva', Kalle ja Kustava, sitt nii' flaatiks ku he luuliva, ettei heiti välistäs pitäny yhrenkä ihmisen tiätämä. Kustava men pihatto ja piukot viäl vaa nestukin kulmias ja poske oli niin punase' kun kaku. Mutt Kalle rupes siin sitt vaa Jussin kans juttelema ett kummosell tavall saaras oikke hyvä hypilaut ehtopualeks.
"Jaa", meinas Jus, "kyll sihen täyttykin tehrä oikken kanke' pääll. Ei simmose laora muuto mittän kest. Menne vua meill rikotti niin pal laoroi, ett isänt jo meinas suuttu."
"Ja simmone se onki, lähretäs koht, oteta vaa saha ja kirves feli", sanos Kalle Jussi.
"Mutt kuuleks sä Lempi", sanos Kalle sitt, "ett vastaks sä asja, jos me uskala laoroi otta."
"Kyll mä vasta, mutt simmosell tavall, ett vaikk mää kuin kiälsi, niin te oti vaa."
"Mitäs mee simmossi sentä sure", sano Jus, "kyll mää vasta, kosk mä ole jo neljät vuat talos ollu ja ei ol viäl isännän kans hark sana ollu."
"Nii juur ja ei sunka sä sitä ämäntä pelk, ku sä kerranki hyppäsi ylös maast, nii ämänt lait ittes vähä jouttun kamari."
"Nii ja sitt Jut paitkat viäl taappat kamari ove ja mää ja mamm pelkäti vähän kovi", sanos Minne.
"Nii", sano Jus, "ku mull o simmonen paha äkiline luant, em mää vähäll suut, mutt ku mä suutu nii mä suutunki vähän kovi. Ja ku hä rankas tota flikka, tota Almat taas, juur syyttömäst, vaikk se o muutonki sitt niinku lammas ja mää sattusi juur tuppan tulema ja jestas sentän ku mä suuttusi, ett mä meinasi lyärä' se ämmä seinän triiviks."
Sitt he meinava lehte' sitä hypilautta tekemä, mutt Lempi sano:
"Orottakka ny vähä, täst tule kaffe juur." — — —
* * * * *
Ny' tuleva nee' siält kirkost kotin kans. Alma tänittä tulla erell ja huutta sitt jo porston puall ett:
"Tervessi kirkost."
Mari kans tule laahusta siält päräs, mutte hää mittän tervessi san, mutt ku ruikutta vaa ett:
"Jos joka paikas ols niin pitk aik kun kirkos, nii sitt kärkkis peeväs tekemä viikkosen tyä."
"Voi voi tota Marit", sano Alma, "mää oisin kuurellu vaikk kuin kauva ja simmost pappi ku Nyyper on, ei simmost ol yhtikä missä, see o niin komjaki ett, ja ku se mene alttarill ja sill on se kultane saal seljäs, nii se o niinkon kuninkas."
"Ei se mikkä saal ollu, se ol meshaka", sano Lempi.
Ny' tule faariki jo. Hän pruukka ain tulla jahtama, mitä kirkos o saarnattu. Ja sitt hä sano:
"No Alma, mitäs se papp siäll ny oikke saarnas paukuttel."
"Jaa kyll Mariki sais ny jutell, mutt ku hän torkkus koko aja. Vaikk mä kuin tuinisi nii hän torkkus vaa."
"No mitäs Hessu sitt", sanos faar.
"Em mää ollukkan kirkos sisäll", sanos Hessu ja kattos Alman puale vähä simmotti falskist.
"Jaa mutt ei se piru ollukka ollenkan kirkos, em mää vaa sitä nähny", meinas Mari.
"Ooja", sanos Alma, "siäll se seisos kirko oven piäles, niinkun pitkä
Piana enne maelmas."
"Ei mar sentä", sano Alestuvan Kalle, "kyll tätä hyvä juttu täsä piissa, pääsjänen kulu vaa ja ei tul mittän toimeks."
"No mennä mee vaa ja jätetä hee faarin kans tähä lauteeraman kirko asjoist", sanos Jus sihe.
Sitt he lähtevä' tarha sitä hypilautta tekemä. Plantterata lautkasast yks ja tällätä yks lyhkösemp laut sihen pääll. Nii ja sitt otetan kaks varaseeväst ja tällätä sihen toise laoran pääll. Mutt sitt he' tarttisi' kaks vitlenkki, mutte hee' tiär misä ne ova', ku Matt pruukka niit väänttä ja tällätä ne nii ett hä se vaan tiättä.
"Jaa'a, siin onki asja", sano Lempi, "kui niit saara, ku Matt ol jo menne vuanki niin kiukkune ja sano, ette hän toist kertta ann ku simmossi hypilaoroi tehrä."
"Jaa ja misäs Matt mahta ollakka", sanos Hilma sitt. He hunterava ja
Lempi sano:
"Tarttis viätellä Alma pyytämä, kyll se saa." Sitt huureta Alma ja Alma tuleki.
Lempi sano:
"Menes sä Alma pyytämä Matilt kaks vitt'lenkki, ett saara nää hypilaora oikke vahvaks."
Mutt Alma meina ett:
"Mitä simmossi jumalattomi hypilaoroi sitt tehrä. Sitt kaikk koijari' tuleva' taas meijän tarha."
"Niin katos, ku ny kerran pääsjäne o ja simmott muhalakin pruukata", sano Lempi.
"Ja kyll mää niit itteki saa, siäll toisen tuvan puari laes niit o. Mä ne sinn kannonkin, ku Matt niit vääns."
Ja sitt hä meniki ja toi siält kaks sinn tarha.
"No katos prittakniffeli", sanos Jus, "kyll se sai pia asjan toime." Ei Alma sitt mittä muut ku nappas Jussi laki ja paiskas sen pihaton katon pääll ja juaks ite' tuppa.
Faar istu siäll päräpenkill köppis kans ja ruppe sitt taas kyselemä niit asjoi ku äskön keske jäi, niit kirko asjoi.
"No", sano faar, "kuulutettink tänäpän kettä ensmäsen kerra."
"Kuulutetti oikke", huus Mari, "Villikkalan piik ja trenk."
"Kylläpä Mari o oikjall ajall häräny, ette ol kirkko jääny", sanos faar. "Enne maelmas oliki unilukkareill niin kiiru, ku ne häräti ihmissi, ette ne' kirkko jääny."
"No sitä vaste niitt sitt unilukkareiks kututanki", sanos Alma.
"Sitä vaste oikke", sanos faar.
"Nii mutt mitäs siäll sitt oikke saarnatti", kysys faar.
"No sitä vaa mitä pääsjässen kuulu, enssi sanotti esipuhe."
"Nii mutt mitäs sitt", sano faar taas.
"No sitä vaa, ett enkel kiiritt kive haoran ovelt ja istus sen pääll ja pittäks mu sitä koko saarna teitill lukema. Mahrotte mennä ite' kirkkon kuutelema."
Alma jättä faari sihen paikka ja lehte tarhan kattoma.
Siäll onki sitt niin komja hypilaut, kun toinen pää o maas, niin toinen pää on kaks kyynärä ylhäll.
"Menes Alma nokka, kyll mää lännätänki suu vähä ylös", sano Kalle.
"Em mää uskall", sano Alma, "tee' paiska mun pia niin korkjall, ette änä takasinkan tul, niinku entinen kraatal kive."
"No kummonen kivi sill kraatalill sitt ol, kutte se maahanka änä puronnu", kysys Kalle.
"Jaa se on pitkä juttu, mutt jos tee viiti' kuutella, nii mää juttele sen teitill".
"Mitäs kyll mar meill täs aikka on, kun tul toi hyppilautaki jo valmiks", meinas Kalle.
"No se keve simmottin ku Eerik-kuninkas enne maelmas men linnustama mättä ja siäll ol yks simmosen kööhän kraatalin tupa. Nii hää meinas, ett mikä tommosesaki mahta sisäll olla. No siäll oli yks piän kittistyny' kraatal, ku umpel pöksyi. Kuninkas näk, ett se tek tavalist tyät, mutt ett henell oli niin kovi huano värki. Kuninkas meinas ett:
"Sä taerasi olla' tavalinen kraatal, mutt sull o nii huano värki, mutt ei sull taer olla voima ett saara."
"Kyll mull voima taitta olla niin pal ku simmosellaki miähell, ett voima siinäkin tarvitan kun kärjettömäll neolall umpele."
"Vastaks sä sanas", meinas kuninkas.
"Em mää sitt näin kööhyres olsiska, jolle mää sanatan vastasis."
"No mennäs vaikk tonn ulos kohettaman kummall o enemä voima." Mutt hä näk, ett kuninkall ol repp seljäs, nii hä sano:
"Ota repun kans, ette mä siitäkä sitt huanomalt näyt."
Ku he oli' piäne matkan kevelle sinn mettän päi, niin kuninkas huamas simmose soveljan kive. Hää meinas:
"Soppi sitä toinkin kans voima koetell, ett likistäks sä tommose noi ett vesi ulos tule."
"No em mä sitt kööh olsiska, jolle mä sanasan pysysis", meinas kraatal ja likist kans kämmenes yhte. No siit tul sitt vet niin kovi ett priiskat vett kuninka silmileki. Kuninkas pyhkis silmiäs ku niit karvastel ja sanos:
"Ei ain ol katti karvoihin kattomist."
Mutt kraatalill oliki ollu juustonkappal, ku ol ollu jo aika tavall homettunukki.
"Kyll ai sull o voima mutt kummone sä mahra olla' paiskama."
"No kyll mä kauvas paiska, nii ett viäll kolmannen peeväll mene varekse lentto."
"Jaa mutt mää paiska nii ylös, ett mene pual tuntti ennenkun taas ales kärkki."
"Jaa mutt ku mää ylös paiska, nii mää paiska niin korkjall, ette se sitt änä takas tulekka ei ainakkan tähä maapallo", meinas kraatal.
Niin kuninkas kattos taas ympärilles ja näk simmose soveljan kive ja paiskas se ylös. Kuninkas ott kellon prakkalistas ja sitt he' kattosi' kraatalin kans, jos se kest pual tuntti. Kun pual tuntti ol kulunu, niin kivi motkat kans juur kraatalin konteis. Sitt kraatal väärist ittes vähä äkki, paiskas ja sanos:
"Men sinn, mist sä tullukki ole." Sitt kuninkas rupes niin tarkast kello kattoma, mutte kraatal viittiny mittän katto, kutte hä sitä orottanukkan takas, potkis vaa jalalas sitä kuninkan kive samalie all, ite hää ol päästäny harma linnu menemä. Kun pual tuntti ol kulunu, ja ei mittä näkyny niin kuninkas uskos. Niin kraatal sano:
"Em mää sitt kööh olsiska jolle mää sanasan pysysis."
Kuninkas meinas sitt viäl:
"Kumpis meist mahta olla' pare puuhu silppama, ett mää kei suuren puu lalva nii ette mää yhtikä ota' kesill kiine."
"Nii ja mää juakse", sanos kraatal, "ja nii jouttu ette sitä tavalisill silmill yhtikä näekkä."
"Mutt kumpis meitist enne mene", sanos kuninkas.
"Rikka ova ain erell menny, ain synttilankkemisest saakk, ja simmotti o ain maelma loppu ast."
No kuninkas huamas, ett hä ol rikkamp ja rupes astumaan koivu lalva ja astus kans nii suaran, niinkö ols trappui pitki ylös menny ei yhtikän kessi mihenkä satuttanu. Sitt ku hän kärkis koivu laiva, nii se lalva kallistus ales kesi, nii ett kraatal ulettus saama siit kesilläs kiine — kuninkas ol simmone iso miäs. Kun kuninkas hyppäs ales, nii hä rupes kattoman kraatali meno. Mutt kraatal ol jo lalvas ja nii lalvas ette kuninkas ols päässykkä. Sitt kraatal huus:
"Näek sä ny ette sä äpäl."
"Kyll mä usko ja näen kans", meinas kuninkas, "tul alas vaa".
Mutt sitt kuninkall ol simmotti ett hene vaatis menemä vähä simmottin kalppes. Kraatalill oliki vähä kimppa koukus, ennenku hä siält puust alas pääs, pöksyst men kaikk takapual pois ja jakust men hartjost iso kappal pois. Mutt sitt hä seisos maas jo kun kuninkas tul siält katavikost. Niin kuninkas näk kraatali ja kuul hene sanovas ittekses:
"Ei autas mennä' syhymät sauna. Ku mene herrojen kans marjall, nii ei saa änä truuttitaska takas." Sitt kuninkas vähän paoha ett:
"Mitäs sä tommot räpisi, ei henelläkä menny yhtikä."
"Voi voi", sanos kraatal, "menes nyttenkin tuntos tyä, jos sä tei' se niin puhtast ku mää."
Niin kuninkas sano:
"Niin kyll se täytty torista, ett sä mu voiti joka asjas, mutt mikäs su nimes o."
"Jaa niin kauvan ku mä ole ihmiste räkninkis ollu, nii muu on kututtu kittistyneks kraataliks."
"Nii mikä su ristnimes o", kysys kuninkas.
"Em mää sitä ite' tiär, mutt ole mää kuullu vanhoje ihmisten puhuvas ett mää ole Henrikiks ristitty."
Kuninkas anno sitt hene reppusas raha oikken kroomakaupall ja sano, ett hää o Eerik-kuninkas. Ja nii he erkantusi. Kraatal men tuppasas ja rupes niit rahojas laskema. Mutte se kärjetöine neol sitt änä ollenkan pystyny. Hä huamas ett niit rahoi ol niin pal ett hä älä valla niill ja hä jätt koko tönttös ja ne' keskentekose' pöksy ja men simmosell paikkakunnall, ette hänt tunnettu ja rupes pruukkama lapsuure aikast nimetäs, "herra Henrikki" vissinki, ja se o se loero lopp".
"Vai simmotti seekin taas ol", meinas Jus, "em mää ny' suu sentä niin korkjall paisk."
"Mutt jos sä tee' piänemä hypilaora niin kyll mä sitt tule", sano Alma.
Lempi on tullu' sihen kans keskemän pualpeeväsell.
"Ei me ennen tul, ennenku me' koheta vähä hypilautta", sano Alma.
"Ol vai taramatt, kaikk piäne' flika' täsä ny isotte miästen kans hypilautta hyppämä."
"No olkko ilma sitt", sano Alma ja lyä Hessut selkkä ja sano:
"Ehto lykk, pask pytt, haise' koko yässö", läks juakseman tuppan päi ja kaikk toise' päräs. Simmot sitä sitt menttin pualpeeväsell oikken troikas.
* * * * *
Ku saatti syäryks nii mentti sama puhti tarhan takas jelle. Sinn rupes sitt tuleman kans kyläläissi joka portist, trenki ja piika meni' suaran tarha, mutt taloliste oma lapse meni' suaran tuppa. Toise rupesi' koht hypilautta hyppämä ja toise nopot paiskama.
Nopot ol sitt kaht lai, paiskatti kyynärä taikk koera. Hypilaut väretti simmotti, ett toinen pää jäi tukin pääll. Sitt suastutti siit, kuin kaukka sillo nopost täytys olla' ku förstätti. Tavalisest ol kymmenen kyynärä tommosell sekarotusell, mutt sitt ku ol simmossi erityissi ikä paremppi paiskaji, ol usse viistoist kyynäräki. Ny' tehti simmone määr, ett paiskata viiskymment kyynärä ja se päässe ensmäseks paiskaman ku sai förstätes tavis kaike likemppä noppo.
Paiskaji ol täll kertta kakskymment kuminki. Ja nee' ku sai ne' kyynäräs ensmäseks täynö, ni nee' pääsi ain pois sakist. Ku siin paiskatti, nii reknatti ain tavin kans, kui munen kyynärän päähän nopo ol läntäny. Ku siin sitt vähä erältäs saatti se määr, nii se ol voittanu', kuse ensmäseks sai. Mutt se ku jäi viimitteks, sitä kututtin klunkkuriks ja se olikin tavallisest simmonen, kun toisill ol kaikill viiskymment kyynärä, nii sill ol vast pualtoist kyynärä. Se tuamittin klunkkama. Simmonen ku ol kaikist päre nopon paiskaja, nii se sai ain paiska' sen klunkkuri määrä ja sillon tavalisest hurratti, ett se sitt vaan kauvas ols menny. Kyll se ain tavallisen kauvas meniki ja klunkkurin täytys sitt yhrell jalall lehte nopolaoran pääst klunkkama sinn nopon tyä ja otta hamppajes kans nopo lalvast kii ja tuara' se takas jelle nopolaoran pääll. Jos se hyvin keve, nii sitt hurrattin taas vähä. Sitt se pääs sama arvon ku ennenki. Mutt jos se kompastus tiäll, nii hakko pääll ja sitt sitä kututtin klunkkurkelmiks. Sitä nopon paiskamist jatketti sitt sitä myären ku aikka piisas ja sitt ruvettin paiskaman koera.
Koeraks joutus se ku ol jääny förstäes viimitteks. Se koer joutus seisoma hypilaoran kespaekall. Se ku sitt enne joutus paikalas, koer tuama nopo sihe laoran pääll taikk paiskaja tavis plassilas, nii see ol voittanu.
"Ny' sitä aljeta", sano se ja plättä tavis menemä ja se huutta ain jonku simmose sanantava ikä:
"Heilutta vaa, sano Kulla Jusu, vaikk tupa palo, mutt korsten jäi", ja sillon tavi men kans niin kovi ett. Nopo jäi nyykin keskell tarha, mutt tavi lens juur takasyrjä. Mutt sentänki vaan, ku ol simmone ripsas miäs, nii se kärkis koerall puuro keittämä. Se kuka kärkis tavis kans sihen koeran plassill, nii se häälyt sitä laoran pääll ympärs ja sano:
"Keitän koerall puuro" ja jos koi kertta sama koera tul puuroll, nii sillo see sai apskeeri. Sitt valikoitti uus koer, ei tällettykkä sitä kuka sihen tunkemas ol, mutt otetti see mist tykätti. Ja sitt siit vanhast koerast sanotti:
"Joka paikka hän tunkke, ikä sontjanen paskassa."
Mutt sitt taas kun tul uus koer ja kun tykätti, ett molema oli ikä yhrearvossi, niin sanotti:
"Saa nähr ny, kun kaks kova kokke, meijän poik ja Jumal."
No ny on paiskajaki ikä viäl raijump ku ensmäsell kerrall ku hä näkke, ett koerki o vähän pare. Se paiska oikke olkas takka ja huutta:
"Hunttantuu sano piru" ja "Hujaluu" sano koer, ja molema lähtevä juaksema niin pal kun kintuist lehte. Sitt koer tule ja lyä nopo laora nokka ja lyäjä tule siält kans niin kovin kiäl pitkänäs, mutt ny hä o häviny jajouttu koeraks.
Nee väki siin sitt, kunne ol viäl sihe felin päässy, niill o siin keskenäs simmost kukkelikuu, paiskava' taas toinen toissias menemä hakokassa.
Sitt päätetä, ette ny änä tätä viitit, ett ruveta jyrryttämä. Se hypilaut, se isone annetti olla' siin vaan paikalas, se ol siin ikä juhlan kunjaks. Sitt värettin pitkä tikku, kuka joutus jyrryttämä. Vähä äkki sorme väli' täytte simmossi tikui ja havo-oksi ja mitä vaan pikemä saatti ja sitt katottin kuka piremä vät. Jyrryttäjäll solmitti nestuk simmottin kupparin tavall päähä. Se men polvilas sihe hypilaoran tykö ja tälläs pääs sihe laora nokka. Ja sitt täytys oikken kovall äänell huutta:
"Jyrry jyrry jyvämylly, karrun karrun kaoramylly, taikk se iso katti kolla."
Jokane mene pakko sitt, joku kiippe niitten tarhahuanie lakke, joku mene latto ja joku ketkey sinn hakkotte all. Yks o vahtis, see tulekin tavalisest siit klunkkurkelmist ja see saa ilmotta' kosk kaikk ova' pakko menny. Jyrryttäjä otta sitt nestukin pois silmiltäs, o niin pöppäyny' kun peljästyny jenes, ei tiär, mihen päi lehte. Hän kuutele ja kattele vaa joka kesi, mutte hiire hiiskaust kuul. Siin samas ku hä siin huntera, nii joku o jo siin taka ja lyä lautta. Välist sattu nii, ett vaikk on kakskymmentäki henkke, niin kaikk pääsevä lyämä sihe lautta ja jyrryttäjä ei saa' kettä. Mutt kaikk ova nii miälisäs ja tykkävä, ett see on kovi lysti ja se o sentähren ku siin munt kertta o simmossi ku ova yht ikä Liaro miähen kärry' taikk ikä Preilä veljekse, ja nee mene sitt yhten paikka. Välist ne ei piräs väli vaikke lööretäs koko sinä peevän. Mutt kyll siin saa joksenki äkki senttä häpjänki vasta otta, jolle vaan tul paost ulos sillonku simmottin passasis.
Nii ja sitä mennän taas niin kauvan kun tykätä, ett taas muutetas. Ny joku meina, ett jos ruveta hiippa juaksema. Joku huutta joukost.
"Jaa ei ol yhtikä väli, jos o fiiol tai peli, ku soi vaa."
No sitt o siäll vaja nurkas seippi, ku niit o juur kokounu' pääsjäse erell, ku o hakko hakattu. Joku komenta:
"Menkkäs sitt vaa seippi hakema, hiskelihuut." Siin samas ova' seippä' pystys. Niit panna ympärs tarha tommottin kymmenen kyynärän pääst toisistas. Ja sitt seisso joka seippä juurell yks ihmine ja see ku jää ilma, se on kiiottaja. Jasiin he' sitt juakseva' seippäst seippäs niinkö välialaka ja se kiiottaja häärä nii uskost ku se jollan tappa kärkki. Mutt jos kaattu enne, ennenkun päässe toisse seippäs, nii sitt täytty pantt antta. Se kiiottaja kaattuki vähän pääst, mutt sitt huuretan taas:
"Hyppäs taas, sano Töörälän konna."
Ku o sitä vähä aikka mentty, tule taas hunteramine, mitä tehrä.
"Taitta se olla' paras konst, ett mennä jo tuppa, kos ruppe hämärtämä", sano Jus.
"No sama se", sano Alestuvan Kalle. Sitt he lähtevä menemä sinn tuppa. Kustava keske muutampi viarai. Ne ova hene viarajas, ja Jus taas keske trenkei. Nee' ku sinn jäävä, nee ova' simmotti vähä nänä nyrppeläs, kunne hee' tiär mihe hee joutuva', ku muu menevä' sinn talon tuppa. Mutt ku Hessu huama, ett heitill on kans valta keske, nii hää juakse sinn tarhan takas ja tua iso jouko simmossi pikkutrenkei. Kustava pane oikke sumppannun totto. Kaikk väki menevä istuman takapuall tuppa ja sivuill penkeis.
Mutt sitt siält salist tule niit kutte ol ollukka ollenka siäll tarhas, ne ova niit talollisten tyttäri siit ympäristölt. Oma' flika' kans ja o siin see vuaks joku talonpoikaki joukos. Ny olsis sitt kaikill simmone halu ett ruvetasis tanssama. Mutt Matt lyä see meininki maaha ja sano:
"Ei meill juur ol pruukattu' tansat." Simmott sitt Lempiki meina ette tansat, ette see kuminka salas pysy, kyll joku kantelpus ain joukos o. Sihe se jäi, ei ruvet tanssama. Mutt ei siit sitt oikken päästy' see asjan päähä, ett mitä ruvetas. Joku meina, ett faarin täytty ruveta' praakkama sarui.
"Ei faari sarui viit kukkan kuutell", sano Lempi, "hää juttele ain nii ruakottomi."
"No jolle' tee sarui tahr kuutell", sano faar, "niin kyll mää kerron teitill yhre oikken tore jutu."
Mutt ennenku faar alkas, nii Vahaus, simmonen kovi lihava ja paks miäs, kun kututti Muntola Vahaukseks, sano ett:
"Tualt tule vähä aika laum kaunei flikoi" ja viisas samall tiäll käsi.
"Niin tuleki", sano suutar-Kiappar sihe, "ja oikke Seepaoti enkelei."
Ne' tulikki sitt ja ne olikki siin paikkakunnan kaiken kaunemas räkninkis. Ku faar huamas ne, nii henelt menikin koko puht pois, ei hä ruvenukkan praakkama sarui.
Mutt ny' Kustava o saanu' kaffes valmiks ja hä ruppe trahterama kaffet ja korppu niill viarales ja sitt ku Vahaus ott kaffet — se on kans ikä simmottin Kustava räkninkis ollu — nii hä laske kuppis pööräll ja ruppe laolama.
"Ei minun henkeni viinalle haise eikä tupakille, vaan flikkojen kaffelle, korpulle ja saksanomenille."
Ku sitt on kaffet juattu, niin tule taas simmonen puutos, ett tarttis saara jotta ajankulutust. Mutt Alestuvan Kalle ruppe Almat kaippama, kutte hent ol koko ehtopuales näkyny.
"Tuall hää o ollu' toises tuvas ja siäll o iso laum simmossi keskentekossi ihmissi ja hytty kanneta vähä uskost", sano Lempi.
[Hytty: Kaikk lapse menevä' polvilas permanto, nii ett sihen tule rink. Yks otta prakkalnestukin taikk jonku simmosen piänen kankkankappala ja juakse simmot vääränäs ympärs rinki ja laola: "Hytty mä kanna häntäni alla, enkä mä tiärä' kelt mä se anna." Sitt hän purotta se salapitte jonkun takapuall mutt mene sentä yhrell tavall ja sano: "putos ja katos ja aikka jäi." Jos hän kerkki ympärs rinki lyämä sitä kenen taka hytt o, nii sitt silt tule pantt ja sitt se jouttu hytty kantaman kans, niinku se sillonki jourusis, vaikke sill panttikan tul. Kaikk ova' kii' toisisas ja kere ova' taka, mutte kukka saa' taanas katto, sillon tule kans pantt.]
Ku he' siin Almat kaippava, nii Alma tule jo ku se piän väki on kaikk jo lähteny' pois. Alestuvan Kalle huutta ett:
"Voi, voi, tules Alma tänn mu viäresän istuma."
Mutte Alma ol kuulevannas. Nii sitt huutta Vahaus ett:
"Tules ny juttelema, ett jos sä ole joka pyhän kirkos ollu."
Alma ei tiär ny oikke, mitä hä sanosis, ku siäll o niin pal simmossi ooroi, ette hän tunnekkan kaikki. Mutt sitt suutar-Kiappar huutta ett:
"Tul ny vaa ett ruveta ny vaikk raamattu profinteerama."
Almat harmitta jo vähän ku hä huama, ett he' tekevä' simmotti ikä vähän kiussa henell ja sitt hä vasta:
"Kyll suutar-Kiapparin tarvittiski vähä raamattu tutki, ett hän tiäräsis, ett papi ova' Seepaoti enkelei, muttei näti' flika." Vahaus tuinase sitä suutar-Kiappari kylkke ja sano ett:
"Kuules pahust."
Simmone Riikola nuar isänt istus sitt kans siäll pöörän taka ja se kysys vähä äkki ett:
"Onk simmonenki raamatus."
"Kyll se o", sano Matt, "kyll see flikk raamatun paremin tuntte, kun tee aapiskirja." Riikola isänt kyssy sitt:
"Voi voi ku saisis tiättä misä paikoill se o raamatus nii mää hakisisi sen koto."
"Se o Malakian toises luvus ja seittämännes värsys", sanos Alma.
Ny' Kustava tua suure mämmroviko, sen ku hä o saanu' pööräll ja keske hene viarajes ottama. Vahaus otta sitt ensmäseks, se Muntolan trenk ja ihmettele samas ett:
"Kui Kustava raskittekin pittä oikke ruakapiroi." Kustava sano:
"No ei se mittä haitt', kerra vuares vaan pääsjäne o." No ne' pistävä' sitt Kustava mämmyn poskisas, ette muut jää' kun tyhj rovikk.
Mutt sitt ne ruppeva' taas Almat kiussaman, kutte hän tullu' tarhan pakkossi ja hypilautta hyppämä.
"Ei mä viittiny' tulla, ei tee olsis muu löytäny' kuminka."
"Ooja, kyll me' su löytäny olsisi, es sä niin piän sentä ol, ette suu löör."
"Ja jos mä vaan tahro, nii mää ketke itten tänn tuppanki nii ette tee muu löör."
"Lyäräs vetto", sano Riikola isänt ja kattos pitkin tuppa niät.
"Jos sä vaan tääll tuvas ole, ette' sä muhall men."
"Jaa simmone see o, ett jolle mää ol tuvas, nii see on tuvas misä mää ole", sano Alma. Sitt kaikk oli nii vissi' siit, ett Alma meina mennä ylissänkky.
"No lyäräs vetto", sano Riikola isänt, "mutt mitäs lyärä ja kukas kere erotta." Sitt huus yks ja toinen tuvast:
"Lyä vaa Alma, kyll mää maksa su erestäs, jos sää hävi."
"No", sanos Riikola isänt ja kurkott ketes pöörä ylitte Almall, "ja flika' saava määrätä' summa."
"No isopann kaffet vaa ja kahre markan korpu, se se määr pruukka olla' ku vetto lyärä." Ja sitt lyätti ja kaikk ulos. Ne rupesi' sitt jyrryttämä siäll ulko:
"Jyrry jyrry jyvämylly, karrun karrun kaoramylly, iso katti kolla",
ja siit tuliki vähä iso ään. Alma rupes hunterama, ett mihe merkilisse hä menisis. Mutt hätä konsti neuvo. Hää meniki uunin pääll ja rupes traijama siält simmost vanha kaltynnäri ales ja vei se sinn tuva nurkkan toisen tynnäri viäre, siäll sitä ol ain ennenkin pruukattu. Alma riisus sukkas ja piaksus pois ja rupes tunkema itteäs tynnärin pruntist sisäll. Mutt hä ei mahtunukka ja hän peljästys ja meinas, ett ny hä hävi kuminki. Mutt sitt hä huamas, ett henell ol niin paks klännink yll ja nii hä muist samas kans se sanantava ett kööhäks saa tulla mutte neuvottomaks. Hä riisus vähä äkki klänninkis pois ja paiskas tualin karmill, rupes uurestas huavaman tynnärin pruntist sisäll ja mahtuski oikke auttavaise hyvi. Sitt hän tälläs pruntin kii ja huus samall ett:
"Saa jo", mutt pelkäs kovi ette nyy vaan tulsis yskän puht. Nii jyrryttäjä' tuli niinkun pussi suust sisäll tuppa. Riikola isänt hyppäs koht ensmäseks ylissänkky ja sano ett:
"Tualt mä se ota." Ussempa men uunin pääll ja uuni, puuloora, kaapi ja kaikk mitä tuvas ol, niin kaikk syynätti sitt vähä nuukama jelkke. Pian kaikk paika oli' syynäty, ett kaikk seisosi' sitt vaa ja yht neuvottoma oli' siin ny rikka ja kööhä. Nii Riikola isänt sano:
"Ja missä muhall ei se voi olla mutt jos se o menny' korstenist ylös."
"Ja simmotti se on tehnykki", sano joku taas. Kustava peljästy ja paeska vett mähkes oikke aika tavall, pelkkä ette see vaa sinn tukau. Jokane o sitt vaa siin miäles ett se siäll o ja huureta sitt vaa ett:
"Tul maksama vettotas, sää oles siäll muuris ku nokipoikakin pruukka olla."
Nii Riikola isänt muist ett Alma sano ett:
"Jolle hää ol tuvas nii see on tuvas, misä hää o." Sitt Alma huus ett:
"Hakke neola oikke ja kirppu korppe" ja sitt jokane sano ett:
"Jaa'a ett äänestäki se jo kuule, ett se uunis o."
"Jaa'a", sano Lempi, "kosk henen klänninkiski on tosa ei Alma ol uskaltanu' sitä nokken tällä."
Sitt huureta ett:
"Jos sä muuris ole, nii sä oles hävinny, mutt jos sä misä muhall ole nii sä ole voittanu."
Sillo Alma hyppäs tynnäris seisoma, ett prunttiki läns tiäs kuin kauvas. Kaikk oli niinkun puust puronu, ei osanu mittä ens sano. Sitt Alma sanos:
"Kyll mä ole vissin pualen tunti verran tynnäris asunu, mutt tee näytä niinku tee olisi' tynnäris kasvanu ja pruntist ruakittu ja henktapist taivast näytetty."
Nii jokane oikke hyväll omattunnon omist, ett Alma ol vero voittanu. Ny' pantti Hessu reissu Leinolan puarist tuaman kahre märkä erest korpui ja Kustava pan taas se iso sumppannun totto.
Ku ne' sitt taas saatti syäryks ja juaruks, päätetti ett lopetettan taas täänpeeväse' pääsjäskonsti ja lähretä jokanen koti. Ja Riikola isänt meinas viäl:
"Ja harvo se tapattu, ett kahrell markall saa näi mukavi tempui nähr."
* * * * *
Toisell peeväll, pääsjäsmaanantan, ku väki sitt tuleva' koti' siält
Paimjost, nii he' sanova':
"Kyll mar teitill on tääll ollu aika helu, ku me' pois ole ollu."
"Mitäs meill sitt koska niin kova helu o", sano Kustava nii vitka, "kutte tansatakkan koska uskall, mutt tänäpehto, ku mennä Markull, nii näytetä oikke, ett mitä pääsjässen kuulu."
Faar tule kans ikä tilinteon, kui hä o jööt pitäny. Hä sano:
"Kyll noi' teijä väki ova vähä laiskoi, vaikk on pääsjäne nii ne ova maanu, niinkun porssa' pesäsäs. Muistaka ny' tänäpehto aja ne, jolle muhall nii Markull, muuto ei nee' tiär ett pääsjäst o olemasaka."
"No ek ne kirkkonka ol viittiny mennä", sano isänt.
"Kyll ne' kirkos sentä ova olle vissi joka ainoa", meina faar.
"No ei sitt sentä hättä ol, kyll ne' siält tiaro ova' saanu' ett ny' pääsjäne o."
"Mutt kyll siäll Paimjos ol älämä", meina isänt, "ett hypilaora ja nopo' paukkusi' sitt koko yässönki ette tahtonu' saara nukutuks."
"Jaa'a," meinas ämänt, "ja ne juapo laola roinasi nii ett ol oikken paha kuutell. Em mää simmosist viarasmenoist ol koskan tykäny', kyll se tosi on ku sanota ette koto olo mikkä voit."
"Kyll se simmone o", sano Matt sitt viäl viimitteks.
"Niin kyll me ny' pualestan ole vierais ollu, mutt jos tee' tahro, nii menkkä vaa Markull", sano isänt.
"Niin toise, mutt jos sää Alma ole mun kansan koto, nii mä anna sull oikke hyvä mämmroviko se erest, ku sen Trato-Juljanan rovikk simmott kumolas men", meinas ämänt. "Jaa kyll ne' tiaro' kulkeva', ku se jo tiättin Paimjos, ette mää sull mämmrovikko antanu, ett mä sull niin paha ole."
"Niin kyll", sano Hilma, "mutt kyll se Trato-Juljanaki o simmone ikä noitämmäkki, ett joka paikas se laaha ja juttele sitt kaikk puuro ja vellinki' sekasi."
No kaikk muu meni nuarist väkkest Markull, paljast Matt jäi koti ja
Alma, ja hee rupesi' sitt syämä sitä kylänkakku kun Paimjost ol tuattu.
"Mennä mee ny' sitt vaa raohas maat", sano isänt.
"Toisekki jo tuleva Markult, kosk ään kuulu", sanos kans Matt, ku hä ehtotallist tul. Nii ne' sitt tulevakki ja menevä miäleläs jokane sänkkysäs. Ei kukka änä viit ehtolistaka syärä' ku siäll Markull ain niin tavattomasten pistovata.
Ku sitt tule kesmäspyhä huamelta, nii isänt sano:
"Tee' saa' pittä ny' pyhä viäl tänäpä ja huame, ku o simmotti ennenkin pruukattu."
Toise' sitt miäleläs pitäväkkin, ku hee ova vähä simmose rahjaune', ku hee ova niin tavattomaste hypäny ja juassu. Matt sentän tua tupakk'kaukalon tuppa ja ruppe hakkama itteläs tupakki. Mutt ku ehto ny' taas tule, niin kaikk ova niin virkkoi, ja hypilaut ja nopo ova' taas simmoses lensis. Ja sitt kun tule viimespyhä ehto, nii sitt ova' kaikk taas yhteses touhus, joka talon tarhas tavi' paukkuva ja nopo läntävä ja tyhji mämm'rovikoi o sitt vaan kontturi nurkis aika tavall, ja jostan talost o mämm keskenki loppunu.
Nii simmost see pääsjäne ol sitt sillon, ku mää olin tosa kahrentoist korvis, ja nee vanha ihmise jutteli' sillo, ette see ollu juur muuttunu heitinkä ijäläs miksikkä. Ja niitte vanhojen ku sitt sanota ain oikken tiätävä.
3. HELATUARSTA.
"Nii se o simmosell tavall ja sill viisill", sano Sarkniitu säpp, "ett tänäpä o sitt taas se helatuarsta-aatto, kun kaikk piika ja trenki' kantava olksäkkis luhtisänkky."
"Nii se o", sano Kestalo isänt, "ett se tapa o ollu koko maelma siu, mutt kyll see nyyki vaa olsis päre meijän talo flikoill, ku he' pysysisi alissänkys ku o näin kylm."
"Viis he' kylmäst välittävä", sano säpp, "kyll niit lämmyttäji saaran tänäpehto."
"Mistäs niit sitt tänäpehton paremi saaran ku muulastenka", räiskäs
Mari, "ei sunkan kukka simmosest vanhast leskest vaa hual kun tee ole."
"No no, älä ny' paha tykk, em mää itettän meinanu. Mutt mahta se ihme olla, jolle' sääki vaan tänäpehton tualt mäelourost jotta löör."
"Niin oikke", sanos isänt, "tänäpehton o sitt taas se helavalkjan polttaminenki. Ku simmosen tava sais jollan tappa enratuks, ku ne riivatu oli mennä vuankin kantane meijän pinohuanest oikke hyvi halvoi ainaki yhre syllä, jolle enemä."
"Nii ja kui munt kahlo olkki mahretti viärä."
"Em mää noitte olkkien pääll nyy niin pal ols räknäny, ei sunka hee niit se enemppä tarvinu' ku ett virkkimä saatti."
"Älä luul, vast sitt viimitteks niit oikken kannetankin, kun kohetetta ett saara väki muilt mäilt Talola mäell tulema. Ku menne vua määki istusi Ropako laron pääll ja muu oikken kaohot, kun koko Talola mäki ol niinkun tulimeri."
"Vai simmotti, em mää ol kaikist tietänykkä", sanos isänt, "ja em mää ol sinn koska viittiny' kattomanka mennä, mutt tänäpehto tarttis."
"Äläst pahust puhukka, määkin tule", sano säpp.
"Nii saara sitä sitt huntera", meinas isänt taas.
"Jaa'a," meinas Mari, ku hää ol nii vihanen, ku see säpp ol siin kannellu, "kaikk hankkulpussi' sinn ny' tänäpehto meinava mennä. Se o see paikk, ett mää ei men kuminka ollenka."
"Mihe es sää sitt mein mennä", sanos Juhani-faar, ku sattus juur tuleman tuppa.
"Nii", sanos Lempi, "siält tule toine rättäkitt, kyll ny' tuleva' taas kaikk asja' framill."
"Tiäräks tee isäntä mitä", sanos Juhani-faar, "ku noi' teijä Mari ja
Hessu ova' saanu vissi mättvahti vira."
"Mitä vaste sitt", sano isänt.
"No ku he ova jo ussema ehto juasse' tuall pitki mätti ja koonu' kaikk kuivanu' krisu yhte."
"Siin oltti", sano säpp, "kylläpä ova onke ulko jo Hessull ja Marill."
"No see onki oikken tehty, siit määkin tykkäsisin, ku he' polttasisi ne' kuiva' krisu."
"Siit sais", sano Mari ja tälläs peukalsormes nänä päite ja pikku sormes faari päite.
"Hää näyttä ny' pitkä nänä", meinas faar, "mutt kyll hää jouttu viäl se lyhentämänki."
Ny' Kustava tule pirtist tuppa ja o aika hiki hatus ja räiskäs Marill ett:
"Täälläkös sä vaa järmä noitte äijäjen kans, vaikk sun pit fällyi kantaman pirti lauvoll."
Sillo Mari peljästys, hyppäs tualill seisoma ja vät ylissänkyst fälly ja sitt alissänkyst samas ja menn juaste jalkka niitten kans pirtti. Ja sitt Kustava sanos:
"San sitt Juss, jos sä anna jo tehrä' sijas luhti."
"No kyll se ny' kysymättäkin tiättä, sanos Ulla-pappi, ett jokanen taivassen kohetta", vastas sihe Jus.
"Nii", sanos faar sitt, "ett flikastama Jussi miäl kans tekke."
"Ei ikän kissanpoik kaoroi syä", sanos Jus taas faarill.
"Ei riaskaka maist ku istu kupi viäres vaa", sanos faar.
"Faar onkin taas niin praakkamisen pääll", meinas Jus ja läks menemä ulos.
Sitt Mari tul taas Jussi vasta ja henell oli nee' kuuma' fälly' seljäs.
"Mihes kirpu meni", kysys Jus.
"Sinn mist ova' tullukki", sanos Mari ja kiipes vaa ylös luhtintrapui.
"Jaa kyll se on parast, ett mää tua vaan toise vaatte' kans, ett laiteta sija oorninki", sanos Mari, "tänäpehto onkin taas niinku ols kahlest päässy' kun päässe siält tuva sänkyst pois."
Alma ol tullu' tuppa ja laitt paketti tuameoksist. Nii Mari sanos:
"Ek sä ann meiti luhtisan kans."
"Kyll mää teill, Kustava sitä jo pyys, sillonku mä Muntola hakka läksi."
"Toisse luhtin kans tälletä, meill on kaks simmost vanha tuappi, simmost kun passa hyvi juur."
"Niin kyll heitin täytty saara'", sanos faar, "ku tuam vahto, nii o flikkojen tahto."
"Kyll tätä vaan pojakkin tahtova", sanos Alma, "kun tää on nii nätt ja haisseki niin kovi hyvält."
"Kui' sä tommosill piikoill ja trenkeill viiti' tällätä, mikse' sä pan vintkamari", sanos faar.
"Siäll ova' pöörä niin täys munelaissi murkrööni ja Anna-silmi", sanos
Matt. "O mulkin tällätty ja o oikken punast joukos."
"Niinku meijä lehmhaas o simmossi orjantappuri kun kukostava, mutte ollu' paljo", sanos Alma sihe.
"No kuinas neeki o sitt Matill tällätty", meinas isänt.
"Ei Matill ol mittä muutaka lysti, hää o vaa yksinäs tuall toises tuvas, ei hää menn helavalkjall ja ei yhtikäs mihenkä."
"Ei meilt saa' kukka mennä helavalkjall", sanos isänt.
"Ei ne ol ennenkä saanu, mutt ain ne ova ollu", sanos faar.
Ny' tule ämäntäki jo saunast tuppa lastes kans ja sanos:
"Tervessi saunast." Hä istus pöörä viäre ja sanos:
"Ohhoh ku siäll ol hyvä sauna, nii ett mää oikke väsysi. Onk sull Hilma kaffe valmist, ku mä keski su laittama, kaaras sitt."
Hilma kaas ja vei pannun taas takas totto. Sitt ämänt sanos:
"Kaar ny' faarill ja sepäll kans." Hilma kaas ja sanos:
"Tost saa' Sapara-Matti Keikka-Heikin tuapist." Nii faar sanos:
"Tiäräks sää mikä simmone on, ku on kyynärä karvast, pivoala paljast, syrämell se hyvä tekke ja perssell pal paremppa."
"Fyi tommost faari", sanos Hilma.
"Onk se ny mittä fyi", sanos Alma, "ku me äske juur simmossi tekemäs oli."
"Mikäs simmone sitt o", sanos Hilma.
"No viht se o, ek sä ol kuulnu' ku faar se o munt kertta sanonu", sanos
Alma.
Jus ja Hessukin tuleva ny' sitt tyäst koti. Koht ku he faari hoksava, nii he ruppeva' kysymä, jos hää helavalkjall lehte.
"No kummottis muute sitt kuumas maatta, jolle paeralas."
"Sitä määki meinasi", sanos Jus, "ett mee' teenkin taas nii jyry valkja, ett se vättä kaikk pualas".
"Mutt ei ol hyvä halvoi otta", sanos Kustava, "ku äij lupas ite mäell kans tulla."
"Se o juttu, sano Jama, ku hän tule koti saunast ja jua piänen punsi, nii hä nukku niin kaunist mamma viäre, ette hän tiär maelma menost."
* * * * *
Ehtopual tule Matt sisäll ja sano ett:
"Kattokas Ukomeell, kuin komja valkja siäll o."
Niin kaikk meni vähä viakkast kattoma akkonan tykö.
"Jaa'a", sano ämänt, "mutt onpa Piintlä meelläki jo."
"Nii mutt kattokas Falkkila meell, siäll o oikke tervneliko' seippä nokas", sanos Lempi.
"Nii onki, mutt kuinas Talolalaise' tänä vua niin takatuupparei ova, ette viäl ollenka suittekka", meina Kustava.
"Kyll noi muu ens komjast alkkava, mutt lopus kiitos seisso", sanos Jus.
Ny Mari juakse sisäll niin tavatont puhti ja huutta:
"Ny on kahreksa valkjat jo ja mee vaan kränkkistelen tääll sisäll."
"No palmikoit ny hiukseski, hyvä laps", sano ämänt, "ei sunka sää sinn ny vaa hiukse hasselas men."