"Nii mutte täst ol nii hyvä lehte' kans, kun toi äij tosa viäl kränkkistele."
"Men pääll vaa, ei hää suust mittä hual, mutt omi' flikojas hää vaan kiäls."
Samas isänt ravot vähän kamari ove ja sanos:
"Tuas Tilta viäl vähän kaffett, mee' teen täsä yhren pikkase naapuri isänän kans."
"No kyll se ny jo sais piisata, see o merkilist, ku joka juhla-aatto täytty vaa ain sen punsin kans tuhrata."
"No viäkkä ny helkutis", sanos Mari, "kyll määki viä."
Mari nappas kaffepannu hellan päält, vei kamari ja kaas sitt pual kuppi vaan kummalleki. Sitt hän tul takas ja sanos:
"Isänt oliki jo aika pätkäs, kyll täst helavalkjall uskalta mennä." Siin samas hää loikat silmiläs uuniakkonast vähä sinn helavalkjan puale ja huus:
"Siunakkon ku siäll o iso valkja, mahtavaks nee' siäll Hessu ja mun krisunikin poltta."
Sitt lapse menivä' kaikk polvilas uunin penkill ja vahtasi' sinn ylös mäkke.
"Voi voi sentä", sano Alma, "kyll tuall ols vähä lysti olla' ku uskalas mennä."
"No", sanos Matt, "men ny' pyytämän pappalt, ei ol tiatto vaikk pääsisis."
"Kyll mää se vanhastas tiärä, ette see pyytämisest paran, mutt jos mää koheta muuto mennä."
Mutt siin samas tul joku out tuppa, see ol Lintelööv. Nii ämänt avo kamari ove ja pääst Lintelöövi sinn. Ämänt sanos:
"Panes kaffepann ny jouttun pääll Lempi, tul viarai."
Sitt Alma sano:
"Ny mä menen pyytämän ku Lintelööv o siäll, ett hän pruukka ain mun pualestan vasta."
Alma men sitt kamari, ja Lintelööv sanos koht:
"Kas kutte Enkla-vainan kuapo ol muistanu helavalkjalleka mennä."
"Ol vai, ei simmost saa' puhukka", sanos isänt, "ku heill o muutenki sinn simmonen kirnu."
"No onk se sitt mittä, jos hee' toho omall meell mensisi, ett totta vissi isoma' flika ny' kuminki menevä."
"Em mää piikoist tiär, mutte oma' flika vaan kuminka saa mennä", sanos isänt ja nous seisoma.
Mutt Lintelööv likist hene jelle istuma ja sanos ett:
"Ist sää vaa ja ann flikkoje mennä, es sää sinn ite' kuminkan pääsisiskä."
Sitt Lintelööv sanos tommotti salapitte Almall ett:
"Men sää ny vaan, kyll mää su erestäs vasta, ette sää mittän tori saa."
Sitt Alma men tuppa ja ol siin kahrell pääll, ett menek hän taikk ei, mutt toise oli' sitt jo kaikk menny. Hä men kuistin kuutelema ja siäll kuulus sitt simmotti, niinku ols kymmene harmonikka soinu. Mattiki istus toisen tuvan kuistill ja kuutel sitä meno, ku siält mäelt kuulus. Sitt Alma kysys Matiltaki viäl ja sanos:
"Mitäs te meina, mahraks mää uskalta mennä' tonn."
"No men vaa", sanos Matt, "ku sanota, ett see kutte pirä maan tappa, nii menkkö maast matka."
Sillo Alma rohkas ittes ja läks kiippemä mäkke myäre ylös.
Siäll mäell ol sitt jo simmost älämä. Sinn oli jo kokounu' kans muilt mailt, Ammakolt, Kankarelt, Piintläst, Kyröst, Muntolast, Karvalast ja Riikolast ihmissi, ja Talolast sitt kans melkjäst kaikk nuar väki. Muill meill oli ny änä simmose vinsuvaise valkja', ku ol jätetty pahuure halttu ja lähretty' Talola meell, ku ol sihen totuttu. Siäll ol nii hyvä puitte saalis, kun Kestalon pinohuane ol juur mee all ja siäll pruukas ain olla munt kymment sylttä kuivi halvoi. Simmost nyyki ruvetti hunteraman, ku oli' kaikk krisu jo loppun poltettu, mitä ol viikoll kokko haalittu, ett ku sais vähä halvoi, mutte oikke arvettu niinku enne, ku ne' Kestalo flika oli' siäll.
Mutt sitt siäll sattus olema muutamppi simmossi vähä tuttavamppi poikki kutte juur flikoi peljäny. Nii nee meni' simmosse vähä hessumaisse joukko, kun pelasi' kortti vähän kaukemppa. Ne rupesi yllyttämä sitt ett:
"Menkkä ny ja tuakka jokane yks syly, ett kyll mee asja vasta."
No see ol niill niinku rasva, mutt tahrotti vaa oma Hessu menemä erell ett saattin tiättä misä ol simmone aljettu' pino. Mutt Jus vaarott sentä ett:
"Älä men, ei siit äijäst ol tiatto, ku se Lintelööv lehte pois, vaikk se äij tulsis tänn."
Mutte sitä kukka uskonu, kutte se ollu viäl koskan tapattunu ja sitt päätetti mennä ja tuara.
Nii Alestuvan Kalle komens:
"Kaikk mettä hakeman krisui."
Tul simmonen töminä, katavi väretti juurinas ja tuattin kuivi krisui ja tuatti mitä sitt vaa vallall saatti. Ku ne' sitt kannetti valkjan pääll, nii siit tul niin taitamatone röykjö, ja sitt ku se ol juur parhamas tules, nii sitt se kaatus. Niin penssast huus yks:
"Roiskis, sano merimiäs ku laeva kaatus."
Se oliki sitt se Sarkniitu säpp kutte ikä viäl ollu helavalkjall ollu. Niin kaikill tul syrän pivo ja pelko pöksys, kun tiäretti, ett se ol simmonen kantelpus ain ollu. Mutt sitt meinatti, ett se o auttamatont ny' ku siält mee alt kuulus jo ähkäpuhku, ku siält tul kymmenkunt simmost hessumaist poikka halvo' sylys.
"Kattokas noi vast miähi ova", sanos Alestuvan Kalle, "ku ova' Kyröst saakk tulle' tänn ja tuava viäl halvoikin tullesas."
"Taitava olla ain Joensuun Kumjost, siäll ku hyvä mättä o", sanos
Paturi nuar isänt.
"Olkko mist hyväs", sanos naapurin Kalle, "ruveta latoma vaa."
Ne larotti simmotti risti sitt samall tavall, ikä joulaatton pruukattin puit totto latto.
Nii Riikola isänt tul viäl mäkke ylös ja ol ottanu' simmose hakotukin ku ol kol jalkka all ja meinas nosta' se sinn valkjan pääll. Mutt sitt ku Alma näk, ett see ol Mati hakotukk, nii hän pyys niin kovi ette sitä vaa saa' poltta. Nii he jätikki se sitt ja paiskasi yhten katavapenssas ja se sattusiki menemä juur pysty.
Mutt sitt ol nii suur valkja ett se oikke valas sinn ales pelloll saakk. Niin Paturi isänt sanos ett:
"Mää pirä ny ikä fouri virkka, ett kaikk flika ja poja yhten kassa vaa ja sitt ruveta jottan tekemä vaikk rinktanssi."
Mutte siit rinktansist tahtonu mittän tulla', ku simmose hessumaise' poja rupesi' paiskelema simmossi' piänemppi flikoi katavapenssais ja mihe vaa. Mutt sillo Alestuvan Kalle sano nii äkist:
"Olkka ny hilja, nii saara jenes."
Nii siält könse taas flikoi ja poikki ylös ja laolo' tullesas jotta simmost ruakotont laolu. Vaikke se senttä mittä nii ruakotont ollu, sitä pruukatti joskus purppuri härsysäki laola' sillon kutte harmunikka ollu.
Siin samas tul taas joku valkjan tyä ja paisko sihe ison kasa ja huus:
"Ens tiista o helatuarsta ja sitt o maelma lopp, sano entinen papp".
Niin kaikk entine väki vähä sahtaus, ja he rupesi' kutiteleman, ku ne vaskjolaise' siin nii mylvisi.
Mutt taas siält katavitte joukost juaks joku, se ol joku niist pikku' trenkeist ja huus:
"Ny' tule piru paatti ja kaks ruuhe, ku noi halvo' tuli' toho ny juur larotuks ja ny' Kestalo isänt ja Juhani-faar könsivä mekke pitki ylös."
"Flika, flika, menkkä pian pakko", huus naapurin Kalle Kestalo flikoill. Sitt ne isännä' tuli' siält ja huusi hyvä ehtot koko väell.
"Kyll mää sitä meinasi ett tänn paremppi ihmissi kans tule ku mee oikken kauni valkja laito", sano Alestuvan Kalle.
"Komja o ain", sano Kestalo isänt, "halvoivaa ikä Aaprahami alttaris. Ja pässikin penssas, vaikk o sarvetoine ja koljalkane" ja siin samas isänt nappas se Mati hakotuki siält penssast ja pan seisoma valkjan pääll. Ku flika' se huamasi, ette pappa ollukkan pahall tuulell, nii heekki uskalsi jo tulla liki. Niin kaikk rupesi' tulema nii rohkiks ja rupesi' sitt vaa ikä tuttavuut tekemä niitte isäntien kans ja jolla ol viinpottukin poves ja hää rupes niill ryyppykin tarjoma. Mutte hee' sentä ottanu mutt ku istusi' sitt vaa sinn väe joukko. Kestalo isänt sano:
"Kyll tää oikjastas simmonen kaunis tapa o ja se o jotta simmost vanha muisto kans." Nii sitt kaikk tuli nii hohkesas ja rupesi' sanoma:
"Jaa'a ruvekkas tee meill selittämä mikä meinink tämmösill oikke o."
"Niin kyll mää ole vähä huan profeetaks", sanos Kestalo isänt, "mutt muu isoisän kuminkin praakas hene luulotas, ett se piräsis olema sitä muisto kun Piatar kiäls Jeesukse ja siin ol valkja, ku hää lämmittel. Mutt sitt mun tätivainan ol siin uskos, ett se merinteeras sitä, ku Vapattaja astus Öljymäe vuarelt ylös taevas."
"Nii oikke", sanos sitt Juhani-isänt, "ett kyll siin voi ollakki joku simmone alku, ja ihmise ova' kans simmossi, ett mihe hee vaa ens tottuva, nii siit ei he' sitt taas helposte luav."
Nii Kestalo isänt sanos:
"Jaa kyll mar mee' taas jo lährenki, kyll mee jo aikan ole ollukki helavalkjall." Sitt ne läksi ja kaikk tuli niinkun kimalaise ja sanosi':
"Kun pahon pelkkä, nii hyvi selkki."
Sitt ruvetti uurestas ajama valkjas niit halvoi, ku ol viäl siäll penssatten taka ja krisui, nii ett tul ilo oikke ylimilles.
Mutt sitt Kustava sano ett:
"Kyll tää ny vaan tiättä jotta erinomast, ku meijä isänt on tullu' tänn helavalkjall ja ei hän koska enne ol ollu."
"Nii se läks ny' kaikk siit, ku se Lintelööv ol meill", sanos Lempi, "ja ei hän kehrannu' punssi juara ja ei nukkunu' sitt ja kaikk fiiraus."
"Mutt se ol vähä hyvä asja, ette se huamanu noit halvoi tosa", sanos
Patur.
"Älä siin uskos ol, ette see huamanu", sanos Jus, "huamas oikke, huamas oikke, ett sanosiki hää jotta ett siin halvoi o."
"Mutt mitäs näist maallisist", sano Hessu ja pist oikke aika katava sinn valkja ja taas tul kova pritin.
"Jaa'a, kyll se o simmonen paikk, ett kyll meijän täytty lehte pois, ennenku aurink nousse", sanos Lempi.
"Nii oikke", sanos Mari, "ett se piissa jo mitä piikoilt saara."
He läksi menemä, ja sitt ain vaa vähä erältäs jokane omall haaralas.
* * * * *
Piika ja trenki meni' sitt luhtisas ensmäst yät makkama. Ku he oli muutaman tunni maannu, nii ämänt kopist flikoi lypsämä. Trenki' sai maatta' suurukse ast, nee' kutte hevosten kans ollu mittän tekemist. Sitt ku syätti suurust tosa yhreksä aika nii isäntäkin tul tuppa väkketäs kattoma. Isänt sanos ett:
"Voikos kukka ny' kirkko mennä, kun koko yä o niin kollattu." Matt sanos sihe sitt:
"Nii ittestäs hyvä ihmine asja arva." Isänä suu men vähä naorun, ku hä huamas ett Matt hent vähä pistel ja sanos:
"Niin kun toi Juhani-isänt o niinku naskal, ku se o vähä ryypis, ja se sai munkin tonn meell viätellyks kiippemä, vaikk ol se sentä mukavaki, ett mää se huamasi, ette nee' kantelemise mittä valhei ollu, ett kyll siäll nyyki vaa meijä halvoi palo."
"Jaa mutt kyll tee ite' sentä oli' kaike hullump, kun tee luuli Mäti hakotukinkin pässiks ja nosti' se sinn valkjan pääll palama", sanos Alma.
"Noo", sanos isänt, "ku se kerra sinn ol traijattu, niin kyll mar se kuminki ols poltettu."
"Jaa kyll ne ova nii merkillissi, ku niitten kaikk pittä huamamanki", sanos Matt.
Se jutt loppus sitt vaa simmotti, ette siit tullu mittän piremppä poru täll kerrall. See ol simmost ku jos pata ols kattela soimanu, ku yht must kylk ol kummalaki.
Kirkko siit sitt läksi simmose vanhema ja lapse, mutte nuart väkke ollu helatuarstan pal Halikon kirkos ja niis luhtesas nee' sitt tavalisest oli' koko helatuarstan peevä, oli vähä väsyne, joku ol nukkunu, jollan trenkill ol vähä viinaki ja pistoovas sitä naapurin trenkeill ja siält luhtist kuulus välist simmost piänt laulu hyrinä.
Nii ja simmotti se sitt tavalisest loppus se helatuarsta. Ehto sentä välist mentti sinn meell, vaikke niittä valkja tehty, mutt mentti vaa sitä mäkket kattoma, siin miäles kuminki, ett siäll nähtin tuttavi ja joskus siäll pistetti vähän tansiksikin, ku sattus tulema hyvä harmunikanpelaja. Se tanssamine siäll Pepalo meell loppus kuminkin ku Juhani-faar anno sill nimen kiimatori ja sitä sitt vähä niinkun kavatetti.
4. HELUNTA.
"Niin oikke", sanos Kestalo isänt, "ny' tule taas se heluntaki."
"No mitäs siit sitt", meinas ämänt, "kyll niit mont heluntat jo on tullu."
"Kyll nii, mutt enne maelmas pruukatti vaa sano ett:
"Tule taas se herttane helunta, ku nuarell vihrall vihrellä, tyttäre' kotin tuleva ja munaprotti keitetä."
"Mitäs se mittä enne maelma tarvitte, meina mää tänä vuankin taas yhren tiu muni mäskätä", sanos ämänt sihe.
"Nii mutt se pettikin tänä vua", sanos Matt, "ku sanota, ett tänä vuann tule nahkahelunta, ku ol pirttipääsjäne."
"Ei simmose vanha' paavi mittän tiär", räiskäs Mari, "ett ku nyyki o niin kuum jo, ett hiki tippu joka karva nokas."
"Niinpä, sitäpä määki meina, ett se pettä ny, kun pääsjäne ol kans melkjäst yht kuum ku nyyki."
"Nii ol se hyvä ett ilma lämpys", sanos Jus, "jos tämmöst ols piisanu, nii mää olsinkin tänäpehton tahtonu sijan tuppa jelle. Ole mar mä tään pualtoistviikko niin paleltunu, ett hamppa ova helisny' siäll luhtisänkys."
"Voi paha kurk, tommostaki juttu", sanos Mari, "kehta jutellakki nuar miäs parhamallas, mutt ku o nii laisk miäs ette viit flikastamanka mennä, makka siäll luhtisänkys vaa, niinku sika pahnois.
"Ei prunkat puuron kans leippä", sanos Jus.
"Nii oikke, see ku syä puuron kans leippä, see on pualhull, ja see ku pautten kans, see on kokohull", sanos Kustava.
"Nii mutt ei sunka tee ol paleltunukka", sanos Hessu sihe, "kun tään pualtoist viikko on teijä luhtis keiny' poikki niinku säkki myllys."
"Kuulkkas tommost Hessu hassu Halikost, ku valhettele juur päi silmi", sanos Kustava.
"Mahtaks se nii valheka sentä olla", sanos ämänt, "ei Hessu valhe jälill ol juur pal päästy."
"Ei mutt kyll hää nyy sentä juttele vallan pilkka."
"Ei niin piänt pilkka ette tott toinen pual", sanos Alma.
"No ol sää ny hilja, es sää simmosten pääll mittä ymmär", sanos Lempi.
"Kyll mää yskä ymmärrä, vaikke mä' kröhi' taer", sanos Alma ja men pois tuvast.
Sitt Hilma juaks pirtist tuppa ja sanos ett:
"Kyll saun o jo valmis, ett jos kuppari tarvita, niin kyll mää mene hakema."
"No oleks sä ny laerolas", sanos ämänt, "kuka hull ny juhlaatton kupparsauna mensis."
"No sitt onki mukava, ei mittä muut ku saa mennä sauna vaa, ja täsä o ne uure vihra' ku mää olin pärät niit lauvoniitus tekemäs."
"Kyll näkky kans ett ova' sun tekemiäs", sanos Lempi, "kosk vita' koht helttivä."
"No em mää niit simmotti os tehrä' ku sää", sanos Hilma.
"Nii mutt, ku sä ole nii laisk kans, ette sää viit ja ek sä muist sitäkin ku Matt sano, ett nuare ihmisen täytty ol niinku väänetty vitt, ett sen täytty taippu mutte taittu, ja su vihrasittes ova simmossi ett taittuva mutte taivu."
"Juu ja nuara noihin täytty panna", sanos ämänt, "ett hajova ne muuton koht." Hilma men ottama Matin kaapist simmost hampuspintarin punet, ja sitt he rupesi niit Lempin kans yksis neuvois piuvama.
Ku he siin sitt juur tuhtasi niitte vihtatten kans, nii Juhani-faar tul pyytämä ett jos heijä väki pääsis kans meijä sauna.
"Kyll sinn tulla' saa, kyll siäll löyly piissa, vaikk huamelta' saakk", sanos ämänt. Sitt faar otta siit yhre vihra ja ruppe syynämä sitä sitoust.
"Kylläpä o luja."
"Jaa jaa", sanos Lempi, "lujapa se kruunukin tahto, kosk o raurasta porti ja visasta vahri."
"Misä sää simmost kuullu ole", sanos faar.
"Kerra yks simmonen kulkkevaine äij juttel, ett Turu linnas ol kerra yks nii rahkoarpine vaht ja yks simmone fank, ku ols pois juur pian päässy linnast, nii hän kattos viäl sitä rautportti ja sitä rahkoarpist vahti ja sitt henen täytys sano ikä kiusall — vaikk kyll hää meinas, ett hää siit viäl jää linna: 'luja se kruunu tahto, ku o raurasta porti ja visasta vahri'."
"Vai nii, vai nii", sanos Juhani-faar, "ett kelppaks rahkoarpine linnavahriks, vaikke se pirull kelpp".
"Kyll mar pirull sentän kaikk kelppava, vaikke se kiirut pirä", sanos
Matt.
"Ei kelpp", sanos faar, "ett siit o simmonen tavaline sanantapa: 'es sää mull kelp, sano piru rahkoarpist'. Niin kyll niit o sanantavoi kaikelaisist asjoist. Joku sano tommosist vanhoist ämmistäkin ku ova' kovin pahoi ja vanhaks älävä, ett kutte tommone jo kualekka, ja sihe usse sanota, ett' Jumal ei pirä' kiirutt, mutt piru tiättä ain saavas'."
Ämänt taas sahtautta heiti juttus, ku hän tul saunast koti ja sanos:
"Ei tee yhtikä välit, vaikk o suur juhla-aatto, ku rämä' kaikist fankeist ja piruist."
"Jaa ei mee ol ollu' saunas viäl", sanos faar, "kyll siäll sitt puhtaks tule kaikist pahoist juanist. Kirkk ja pirtt ova yhtläise' puhristushuane, kirkk puhrista sialu synnist ja saun ruumi."
"No menkkä ny vaa sanoma muarill, ett tee' pääse' sauna, meijä muu väki saa mennä' sitt päräs." Mutt Mari räiskäs ett:
"Ei sunka mee vaan tommosse sauna men mihen tommone äij mene ensmätteks, kyll tommosell äijäll o aikka olla vaikk koko yä."
"Nii mutt se o simmott kans, ette Mari ol hyvä mennä jelkke yhreksä sauna, ett siäll parkuva' piäne' poja' pirtin permano all heluntlaovanta."
"Siunakko sentän tommost äijä", sanos Mari.
"Nii", sanos Kustava, "ain hää juttele niin kamali, ett oikken karvoill kei."
Sitt faar otta köppis ja lehte töpöttämä, mutt hää sanoki, ett hän tulekin kaikke viimitteks, ett see henell meininkiki ol.
Nii Alma tule sisäll, ja henell on kaks perunkoppa keres, toises on kuusenkasvatuksi ja toises lehti riivitty.
"Mitä sull ny o", sanos Jus.
"No eks tee siit ny viäl tiär, eks Vaskjoll tämmöttin pruukattu."
"Ku sä simmossi kysykkä, mitä Vaskjon tollo' sitt tiäräsi", sanos Mari.
"Kyll Vaskjoll kans pruukatti juhanneksen peevän tommotti lehti räppi ja tuattin koivui kokonaskin tuppa."
"Niin tääläkin pruukata mutt heluntan pruukata vaan paiska' permanoll lehti ja kuusenkasvatuksi."
"Jaa huame onkin taas äijä olla' trenkinä", sanos Hessu, "ku on lehti permanoll ja munaprotti pööräll."
Isäntäkin taas tule, hää o ollu saunas, o simmottin paitahiholas ja sanos siin sitt:
"Menkkä ny' kaunist luhtisas, ette tee men mihenkän pitkin kyli juaksema ett huamen täytty kirkko mennä."
"Mitä se kirkomeno ny huame nii välttämätöne o", sanos Mari.
"Niin kyll see sull ols välttämätöne joka pyhäki istu' kirkon penkis ja ei yksinäs heluntpeevän, ett sää jottan tulsi' tiätämä."
"Jaa, sanos Mari, mitä vaste heluntjuhla piretä", meinas Alma.
"Kyll mää ny vaa see verran tiärä", sanos Mari.
"No sanos sitt."
Mari vähä äpäle, mutt sitt hää räiskäs:
"No sitä vaste, ett tiäretän kenell on kaiken paremppi kanoi."
Sitt tule aika naor, koko talo väki naora, Mattiki viäl naora hyssyttä vaikke hää juur tavalisest pruukk naora. Isäntäki naoratta, mutt hän kysys sentä viäl Marilt:
"Kuinas se siit tule tiätämä."
Mari o jo niin pahall pääll, ku simmotti naoreta, mutt hä sano sitt sentä:
"No kyll tee' see itekkin tiärä. Sanoko Alma, em mää viit sano änä mittä."
"No siit vissi sitt", sanos Alma, "ett kenell on kaike sakjamppa munaprotti."
"No siit juur", sanos Mari ja kiärs kraaku vähän kiukkusest totto.
"Jaa'a kyll o vähän tiatto", sanos Matt, "kyll Minne taitta tiättä parema, vaikk kei vast neljät."
"Jaa mutt täytty kohetta", sanos Alma ja huus Minnen tuleman kamarist.
Minne tule sitt ja isänt kysys ett:
"Mitä vaste heluntjuhla viätetä."
Minnell mene sorm suuhu ja hää ruppe hunterama, mutt sitt hää sanos:
"Em mää tiäl, em mää tiäl, mutt Alma on tanonu, ett…"
"No mitä se o sanonu sitt", sanos Matt.
"Ett ett pyhä paha paha henk tul tualitten pääll."
Sitt meinas taas tulla naor, mutt Alma räiskäs:
"Eipä se simmott ollu, mutt kun pyhä henk apostolitten pääll."
"Siin oltti ", sanos isänt, "kyll Minnell vaa sitteki ol pare tiato, ett henell ol jelje vaikke ollu jenest."
"Jassoo", sanos ämänt, "kello onki ny jo yhreksä, pankkas flika' puuro pööräll vaa ett päästä maat."
"Nii oikke", sanos Jus, "maat taikk matkan taikk Harjula naurismaaha varkkas."
Lempi kanno oikke aika farin kriiskryynpuuro pöyttä.
"Oho", sano Hessu, "ku me' toinkin taas mänttä, niin kyll me maatta voi".
"Niin oikke", sanos Jus, "puurvatan kans sanotanki oleva helpomp maatta' kun perunvatan kans."
Sitt miähe meni' pöörä ympärs vaa, oti' puuluskan korist ja rupesi vätelemä ikä ennenki vaa. Ku he' sai' syäryks, nii Hessu sanos:
"Ja ei sitt muut ku luhtisänkky vaa, nii ett hänt oikjana o."
"Nii ja kyll mee' kans täält pian tule, mutt noi astja ova viäl pesemätt ja täytty lypsyastjakki viäl virutta."
"Menkkä tee muuto murhett maat vaa", sanos ämänt, "kyll oma flikakki saava nee' pestä."
Mutt Kustava sanos ett:
"Kyll mä toin para sentän pese, see o niin karttunukki, ette sitä vähill vaevoill puhtaks saakka."
"No Lempi vika, mitä hä liikut nii huanost, kyll henell aikka o sitä kraappi vaikk huameltta' saakk."
Mutt ei Kustava sitt see enemä ämänä juttu kuutellu, mutt ku sai huiskun kettesäs ja rupes patta pesemä. Ja yksis neuvois kaikk tällätti reera. Sitt vast meni jokane yäsijalles, iso' flika vintt'kamari, Matt toissen tuppa, piika' toisse ja trenki' toisse luhti ja isänt ja ämänt lastes kans tupakamari, jokanen pani oves lukku ja vissi hee' sitt pysysikki se yä omall sijalas.
* * * * *
Mutt kun kell tul nel, nii tul uus hopp. Sitt komppuleeratti flika' taas lypsämä ja Alma lehmi ajama laitumell ja sitt laitetti simmonen tavaline suurus, kun pyhäpeevin pruukatti muutonki laitta. Hunteratti ett kuka kirkko mene ja päätettä ett Kustava ja Mari saava mennä ja Hessu kyytti, ja nii hee menikki sitt, ja oma' flika' sai vaskoi mennä juattama ahtes. Hee viipisi' siäll ahtes sitt melkjäst niin kauva, ett kirkostakin tultti, ja sitt ku he' tuli, nii heitill oli' kaikill iso' kukkaspuketi' keres, ku siäll ahtes kasvo munelaissi kukkassi. See ol oikjastas vaskhaka, mutt sitä kututti ahteks kans, ku se ol simmotti aviopellotte all. Siäll ol tervakukkassi, lehmäniisäi, härjäsilmi ja ol siin vähä rentukojaki ympärs ja vähä kastheinä joukos. Nee härjäsilmä olikki simmossi kukkassi, ett niist pruukatti tavalisest onnet koetell ku väretti noit hetuli yks ärältäs pois ja sanottin: 'papp, lukkar, kirst, talonpoik, tolppar'. Niit veretti järjestäs ja se ku jäi viimitteks nii sitt sai se arvose miähe. See kun tori pelkäs, nii silt sai sitt kans tiaron ku vät niit hetuli ja sanos: 'ei tori, juu tori, kyll tori, saa tori' ja sitt ol hyvä jos jäi viimitteks 'ei tori'.
Ämänt o ny' keittäny munaproti valmiks ja rupes paohama vähä flikoi ett:
"Kui tee' siäll ny' taas niin kauva oinasteli' pitki Vaskhaan keroi."
"No hee vissin kätteli vaskoi ku ne oli friiste", sanos Matt.
"Niinpä", sanos Alma "ja mää jo meinasinki, ett kyll mää sentä olsisin pal miälemi vask ku ihmine."
Nii isänt vättä sitt suus vähä naoru ja sano:
"No mitä vaste sä sitt vask pal miälemi olsis."
"No sitä vaste, ett nee' saava' siäll vaan kipata' kukkaste joukos ja ei ol koska mittän torin pelkko."
"Voi voi kyll heitill on taas heitin pelkos, ja ku hee' hyppävä aera yli toise maan pääll nii ei sillon piis änä torika, pannan pian pää poikk.
"Niinpä, mutte mää teksis simmost."
"Nii oikke", meinas isänt, "mutt ihmisell o juur kans samalaine, kunne tee vaa mitä kiäletä, nii ei ol koska mittän torin pelkko, enemmän ku vaskalaka."
Mutt siin samas ovi aukentu ja Mari tule sisäll ja huutta:
"Tervessi kirkost."
"Kiitos vaa", sanos isänt, "no kyll sä ny jo tiärä."
"Kyll mä tiärä, kyll mä kuuli, mutt mä tiärä seen kans vähä hyvi, ett se papp valhettel."
"No mitä se nyy ols valhetellu", sanos isänt. Hessu tul samas sisäll kans ja sanos:
"Ei Mari mistän tiär, hää nukkus koko aja, ett pää nuakkus niinku niska ols katkenu."
"Pir sää ny suus kii", sanos Mari, "kyll mä ny vähän torkkusin, ku mä nukkusi menne yän nii huanost, ku ne Jokikaustan poja' koliasi yäll niin taitamattomasi seinän taka."
Kustava kärkis kans jo sisäll tuppa ja sanos:
"Tervessi kirkost". Sitt Mari kysys Kustavalt:
"Kuulikkos Kustava teekkä mittä simmost humaust, vaikk papp nii sano ja tuulispääst ja mist se puhus, mutte mää vaa simmost kuullu, ei nähny."
"Jaa ett se ols nyy kuulunu vai", sanos Alma.
"Nii ny ny", sanos Mari, "ny' papp simmot sano."
"Jaha", sanos isänt, "kyll mää ymmärä, ett Mari on taasenki ollu haa-aeran taka, ku muu ova haas ollu." — — —
Ny' tälletä sitä pualpeeväst ja o sitä heluntamuistoruakka ku Mari miälest heluntat viätetä. Pööräll tuatti sitt kans nisust kakku, voit ja juusto ja palvattu liha.
Kaikk meni' paikolas istuman pöörä ympärs, miähe' pöörän taa penkill, flika' sitt pitkäll tualill pöörä ette.
"No no", sanos isänt, "jourutas ny vaa Mari juhlatas pitämän, toise' pistelevä muuten pohja."
"Niin kyll mutt kun tost kirkomenost o simmonen kiusaus ku nyyki o, ett piaks kalus mun kantpään auk."
"Se o oikke", sanos Matt, "ei pässi opetett, voitelisi' kans joskus piaksus, ette nee olisis niin kova ja kroppaune."
Mutt Mari o vaa niin paholas ja sanos:
"Jaa em mää koko suves tommossi piaksui tarvittis ilman kirkko."
Sitt hä solmis piaksus yhte ja paiskas porston kontturi niät kolat ja sanos ett:
"Olkka siäll, ei mää teitti ennen tartt ennenku lunt maahan tule." Sitt hä lopultakin pääs syämä. Ku hää ei ollu' koska enne munaprotti syäny, nii ei hää hualinukkan toissi ruakki maista, mutt lykäs vaa luskas munaprotti. Mutt sitt ku hää ol pistäny' suuhu nii leuk lakasikin koht keikkumast.
"No no", sanos isänt, "mikäs nyy' tul. Miltäs maista."
"Jaa" sanos Mari ja heit luskas pööräll, "see kun kananpaskast tykkä, see syäkkön tota, mutte mää vaa hual." Sitt hää nappas kettesäs oikke suure sialihankappala ja sanos:
"Tää o äijä."
Kaikki pakkas sitt taas vähä naorattama ja isänt sanos:
"Jaa kyll sää ole yht pimjä heluntan tavost ku munaprotti maust."
Jokane lakas syämäst ja ämänt sitt ihmettel ett:
"Eipä ol keneläkkä oikken tehny' kauppatas se munaruakk."
"Ei kyll se simmone o", sanos Jus, "ett kyll perunpuur on poikka."
Ku hee oli' peevälist syäny, nii ol tavalisest simmonen tapa ett mentti luhti. Sinn tul naapuritten piikoi ja trenkei kans. Joku sitt tälläs ittes maat ja nukkus ja sattus joskus nukkuma ain ehtos saakk. Jolla ol kortikki felis ja hee' pelasi vähän korttiki salapitte. Oma' flika meni' taas vintkamari ja sinn tul naapuri flikoi kans. Siäll he rupesi hunterama ett mihen kiikull tänäpehto mennä. Sitt meinatti ett kyll mar se on paras ett mennä Markun kiikull vaan, ku se on tosa kaike likempä.
"Nii", meinas joku joukost taas, "ja kyll sihe sitt taas väkke kokou."
Ja ku ehto tul niin tosa kahreksan paikoll rupesiki laulu kuuluma Markun kiikun pakalt. Sitt lykätti vintkamari akkon auk vanhan tava jelkken kun tiätti ette mihinkän kiikull sentä uskalet mennä. Ja ensmäne laol oliki sitt:
Laolusta, laolusta lakkini viätiin, vaikke mä laolanukka; sanotti flikkoja halavas, vaikke mä halanukka.
Mutt sitt siäll ol joku simmone joukos, ku rupes tahtoma ett mennän kiikun kans ylitte orre ett:
"Mitä te maksa, jos mä menen kymmenen kertta yli orre."
Nii Marku isänt meinas, ett mitäs tost ny' sitt nii suuri palkinoi tahrota, ett kyll hääki sitt piänen punsi antta. Se oliki sitt nii miälpäräne lupaus, ett sitt ol munt ku ols tahtonu' kohetta. Mutt siit sitt ruvetti risaman, kun kiikk ol niin täynö niit kun tahro kohetta, eik niit ols saanu' pois tulema. Nii Jus sano ett:
"Kyll mä teitin pois saan tulema" ja ott nalkin pois kiikust. Sitt tul simmone äläm: flika' huusi' 'siunakko, varjelkko', toise' taas ett 'seisot ny jo', ja siin samas kiikk ol juur tyhj. Ja sitt ne rupesi' kohettama. Ensmäseks Jus ja sitt niit ol ussemppaki simmost nuaremppa poikka, ku rupesi' kohettama, mutte nee' päässe'ku yhren taikk kaks tai ei sitäkä. Marku isänäll ol nii lysti, kutte kukkan päässy. Ja ne muu, niit ol vissj viis taikk kuuskymment henkke, istusi nii hissuksi siin sitt vaan kiiku ympärs. Kun keli rupes tulema jo ykstois, niin tul kauvemppa Kyröläissi ja Jokikaustalaissi, ja sitt Marku isänt rupes pilkka tekemä ja sanos ett:
"Meijän kyläs o sitt vähä huanoi miähi, ku mää lupasin punsi antta, jos joku mene kymmenen kertta yli orre ja ei kukkan päässy."
"No ei ne sitt hulluspitte olekka huanoi miähi", sanos Paturi isänt, hyppäs kiikulaorall ja kiärs viistoist kertta ympärs ja sitt hä rupes Marku isänält punsi pyytämä. Mutt Marku isänt ol niin pal kotossilmäne ja sanos:
"Em mää muill luvannukkan ku omankyläläisill."
Mutt sitt Paturi isänt men sinn katavitte joukko ja komphoijas siält viinpotu, he oli' se felisäs tuanu. Marku isänt huamas se, — mahroks hene ruveta miäl tekemä — ja sanos:
"Kas kun teitill o viäl ryypi ainettaki felis."
"Ja se o ain hyvä, kun tule omilas toime", sanos Paturi isänt ja ol vähä vihanen, kutte hää sitä luvattu palkintto saanu.
Simmotti siin kiikun pakall se yä sitt taas men ain aurinko noussu' saakk, riireltti ja oltti välill sovinos taas, kiikutti ja laoletti, ja em mää tiär kummott see sitt lopult ol keiny, mutt ku mää aamull häräsi, nii ol simmonen tohin, ette Markun kiikun pakall ol änä kun tolpa jeleli, ett mihen kiikk o mahrettu viär. Kestalo isänt ol sitt nii ilone ja sano ett:
"See vast miäs on, ku sen kiiku o rikkonu, ett sill hääki sitt punsi annas."
Ku sitä sitt juteltti' heluntmaanantan tosa suurukse ajos, niin Peltola tul meill ja juttel ett:
"Ova ne' poja' sentä viiteljäi, ku määki näin tänäphuamelta varhan, ku Ammakon poja' traksisi' tota Markun kiikku Ammakoll." Ja se oliki se viiminen papuruakk sitt Markun kiikull, kunne isäntäkä sitt änä antanu uutt tehrä. Siit o ny vissin nelkymment vuat aikka, mutt se nimi o vaa viäl jälill ett se on kiikunpaka.
Vanhema ihmise oli' siit sitt nii ilossi, mutt nuarema oli' simmotti vähän tuiskelas ja sanosi':
"Kyll niit toissi o, mennän tänäpehto Villikkala ett siäll on pal pareki, siäll on kuushaarane ja o niit Kyrösäki usjamppi, mutt ei sinn viit oikke mennä', ku siäll o niit tappelpässei.
"Ja mutt mikä siin mahta olla", meinas Jus, "ku ne' kyröläise ain vihava' talolalaissi."
"No eks sä siit tiär", meinas Mari, "kun Talolas on pal kaunemppi flikoi, niin pojill tule ain keskenäs riit."
"Nii", sanos Lempi, "ett ymmärrä' sä see ny, ett meijä Marist nee' tappeleva."
"Haistaka huisku", sano Mari, "se on simmost pilkka, mutt jos mää sano, mist ne' tappeleva."
"No sä sanosi jo", sanos Alma, "ette kuuroll kaht saarna saarnat."
Sitt isänt tul taas tuppa, ja kaikkitte suu men ikä lukku. Hee rupesi' sitt taas hunterama siit kirkkomenost. Oma' flika kesketti sitt kirkko menemä, ja Matt men kyytti. Miäleläs hee sinn sitt menikki, hee' sai' siäll taas kaikk tuttavas nähr ja kuulla', kummottin toisis paikois ol helunta menny. Siäll sitt tul usevamppa käsky, tansejaki ols ollu munes paikas jos vaa ols tahtonu mennä, ja see menikin ku uskals.
Simmott nee helluntpeevä' sitt kulusikki, ei tullu yhtikä niin pal luetuks ei veisatuks, kun talvisin juhlill. Mutt raamatuselityksi sitt sentä ol melkjä joka ehto jossan talos. Ku Halikos ol sillo ain tavalisest kaks pappi, jolle toinen käriny, niin toinen kärkis. Sinn ol sitt lupa mennä, ei kukka vanhema' kiältäny lapsias raamatuselityksill menemäst. Mutt siinäki he' peti ittes, munt flikka ja poikka, ku he esti' kiikun pakall menemäst, träffasi' toises raamatuselitykses, vaikke he' siälläkä uskaltanu' puhuman keskenäs mennä, mutt kattomist ei voinu estä.
Simmose sorttissi ne helunta oli, vähä muuttelevaissi kyll eri vuasill mutt hyvin pal vaa samantapassi.