V
TÄYDELLINEN GENTLEMANNI.
Asbjörn Krag aikoi vastata, mutta muija keskeytti hänet alkaen puolustella itseään, koska oli Thomas Buschin äkkiä ilmestyttyä näyttämölle joutunut Kragin silmissä valehtelijaksi.
Busch kääntyi silloin hänen puoleensa kumartaen teeskennellyn kohteliaasti ja sanoi, äänessään hitunen ivaa:
"Mylady, ehken olette kyllin rakastettava jättääksenne meidät kahden."
Happamin ilmein laahusti muija ulos rämäyttäen oven kiukkuisesti kiinni perässään.
Thomas Busch hymyili.
"Hän on minun taloudenhoitajattareni", sanoi hän, "toivon teidän suovan hänelle anteeksi. Hän on hiukan huonolla tuulella, kun olin kyllin rohkea ryhtyäkseni arvostelemaan hänen valmistamiaan pasteijoita, — joiden valmistuksessa hän muutoin on mestari."
Asbjörn Krag, joka tämän pienen perhekohtauksen kestäessä oli ehtinyt koota ajatuksensa, päätti jatkaa keskustelua Thomas Buschin aloittamaan sävyyn ja vastasi:
"Luonnollisesti. Minä ymmärrän täydelleen hänen huonon tuulensa."
"Pidänkin häntä palveluksessani vain hänen pasteijoittensa vuoksi", jatkoi Busch. "Hänen taitonsa saa minut pitämään häntä korkealla kaikkien muiden naisten yläpuolella. Mylady on saanut kasvatuksensa Ranskassa, ja sai pasteijareseptin itsensä Louis Philippin hovikokilta."
Asbjörn Krag jatkoi keskustelua entiseen hiukan pilkallisen kohteliaaseen tapaan haluamatta pahoittaa tuon hienon veitikan mieltä.
"Kuinka onnellinen olettekaan te, joka saatte sellaisia pasteijoita!"
"Niin, minä olenkin onnellinen", sanoi Busch ilman että vakavuus olisi hetkeksikään väistynyt hänen kasvoiltaan.
Nyt arveli Krag keskustelun kaipaavan jo muutosta, ja sanoikin senvuoksi:
"Emmeköhän ole jo laskeneet kylliksi leikkiä noista epäonnistuneista pasteijoista?"
Thomas Busch kohautti ikäänkuin ihmetellen kulmakarvojaan ja katsoi salapoliisiin. Tällä hetkellä muistutti hän ylpeää aatelismiestä, joka alentuu keskustelemaan nousukkaan kanssa.
"Rakas ystävä", sanoi hän, "minä en laske koskaan leikkiä."
Ja ikäänkuin osoittaakseen toivovansa keskustelun päättyvän tähän ja epämieluisen vieraansa lähtevän, veti hän taskustaan hienokaiverteisen, umpikuorisen kultakellon. Sitten veti hän tuolin pöydän viereen ja istuutui, liikkeissään hienous, jonka voi omata vain sellainen henkilö, joka koko ikänsä on liikkunut hienoimmissa seurapiireissä.
Krag huomasi, että hänellä oli jaloissaan kirjaillut silkkitohvelit ja silkkisukat. Hänen ylellisen hieno pukunsa pisti silmään omituisena vastakohtana hänen vakaville kasvoilleen, joista huokui miehekäs levollisuus ja voima.
"Palataksemme asiaan —" jatkoi Busch, "mistä rikoksesta minua oikein syytetään?"
Kysymys tuli jokseenkin yllättävänä, mutta Krag kykeni säilyttämään mielenmalttinsa täydellisesti. Hän arvasi Buschilla olevan jonkun määrätyn suunnitelman.
Nyt tarvitsi Krag kaiken mielenmalttinsa ja näyttelytaitonsa voidakseen luonnollisesti näytellä loistavaa komediaa noiden terävien silmien huomaamatta petosta.
Hän kohottautui sentähden, otti arvokkaan asennon ja sanoi rauhallisesti:
"Thomas Busch, arvaan, että haluatte jälleen näytellä viatonta karitsaa, mutta tällä kertaa ei se ole onnistuva teille. Teidän epäillään yrittäneen ryöstää rahaa köyhältä työläiseltä, jolla sitä sattui olemaan jonkunverran mukanaan."
"Ryöstää?" kysyi Busch välinpitämättömästi. "Kuinka suuren summan väitetään minun yrittäneen ryöstää?"
"Miehellä oli kaksituhatta kruunua mukanaan. Ne olivat hänen esimiehensä rahoja."
"Kaksituhatta kruunua", murahti Busch koetellen peittää haukotustaan.
"Rohkenenko vaivata teitä kysymällä miehen nimeä?"
"Hänen nimensä on Karl Johan Boman, metallityöläinen ammatiltaan."
"Ahaa, se oli siis se mies, joka tuijotti minuun niin hävyttömästi raitiovaunussa?"
"Niin, se oli hän, joka istui teitä vastapäätä. Hän tunsi teidät heti, ja voisi vaikka vannoa, että olette sama mies, joka hyökkäsitte hänen päälleen."
"Rohkenenko kysyä edelleen, kuinka tämä hyökkäys tapahtui?"
"Kerron sen teille mielelläni", vastasi Krag, "vaikkakin tiedän, että te tunnette asian yhtä hyvin kuin minäkin. Tarkkaan tutkittuani tapausta (Krag pöyhisti rintaansa mahtavasti) olen päässyt asian perille, ja voin liikaa kehumatta itseäni sanoa tuntevani sen aivan yksityiskohtia myöten."
Thomas Busch nyökkäsi hyväksyvästi, ja Krag kertoi tapauksen sellaisena kuin oli sen Bomanilta kuullut, lisäten siihen kuitenkin jutun kahdestatuhannesta kruunusta, jotka Boman muka oli kätkenyt sukkaansa.
"Siis en minä kaikista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan noita kahtatuhatta kruunua?" kysyi Busch Kragin lopetettua kertomuksensa.
"Ette kylläkään, onnellisen sattuman kautta sai miesparka pitää rahansa, mutta se ei lievennä rangaistusta, jonka rikoksestanne olette saapa".
Busch kumartui salapoliisin puoleen ja kysyi:
"Luuletteko todellakin minun aikoneen varastaa nuo kaksituhatta kruunua?"
"Poliisilla on syytä luulla asian olevan kuten kerroin."
"Typerä poliisi."
Busch oli hypähtänyt pystyyn, mutta hillitsi itsensä heti jälleen, ja jatkoi:
"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."
Erehtyikö Krag? Eikö kaikesta huolimatta mielihyvän ilme hetkeksi kuvastunut Buschin vakavilla kasvoilla?
Oliko Krag todellakin onnistunut johtamaan viekkaan vastustajansa harhaan?
Busch nousi tuoliltaan, otti teeskennellyn kohteliaasti salapoliisin käden kainaloonsa ja sanoi:
"Näytänpä teille jotakin."
Hän astui muutamia askeleita eteenpäin ja pysähtyi erään marmoriveistoksen eteen.
"Ihastuttava pikku kapistus", sanoi hän, "se maksoi 3000 liraa. Ostin sen kerran Italiasta."
Sitten osoitti hän seinällä riippuvaa, hienoissa kullatuissa kehyksissä olevaa taulua.
"Se on Zornin maalaama", sanoi hän. "Sen ostin seitsemän kuukautta sitten eräältä taidekauppiaalta Göteborgista. Se maksoi minulle 4800 kruunua."
Hän kulki taideteokselta toiselle mainiten aina hinnan, jonka hän oli saanut maksaa niistä kustakin. Kun he olivat lopettaneet tarkastuksensa, vei hän salapoliisin kirjoituspöytänsä luo. Sitten avasi hän erään omituisilla mosaikkikoristuksilla koristetun laatikon ja otti sieltä Keskuspankin shekkikirjan.
"Yhdellä ainoalla shekillä", sanoi hän, "voin milloin tahansa nostaa noin 7000-8000 kruunua, siis nelinkerroin sen summan, jonka väitätte minun yrittäneen varastaa työmieheltä. Haluatteko todistuksia?"
"En, mitäpä niillä tekisin", vastasi Krag teeskennellen olevansa kovin hämmästynyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan.
"No, ja mitä pidätte taidekokoelmastani?" kysyi Busch. "Uskotteko vieläkin, että minä, joka uhraan tuhannen toisensa jälkeen sellaiseen, voisin alentua hyökkäämään köyhän työläisen kimppuun ryöstääkseni hänen vaivaiset kaksituhatta kruunuansa?"
Krag ymmärsi nyt, että hänen suunnitelmansa oli onnistunut. Buschilla ei ollut aavistustakaan siitä, että salapoliisi epäili aivan toisten syiden vaikuttaneen tuon n.k. "ryöstöyrityksen", mutta hän tahtoi saada voittonsa vielä täydellisemmäksi ja sanoikin sentähden pilkallisesti:
"Tuollainen keräilykuume nielee suuria summia."
Thomas Busch hätkähti, mutta hillitsi itsensä ja sanoi jälleen:
"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni."
Nähtyään Kragin "hämmennyksen" yhä kasvavan, kysyi hän äkkiä:
"Mitä varten oikeastaan tulitte tänne?"
"Tulin tänne vangitakseni teidät."
Busch heilautti kättään huolettomasti.
"Sen olette luonnollisesti täysin oikeutettu tekemään. Mutta minä vaadin todistuksia. Ja te tiedätte kyllä, herra salapoliisi, kuinka vaarallista on vangita henkilö, jonka syyllisyyttä ei voida todistaa."
"Hyvä, Thomas Busch, olette saapa todisteita aivan kylliksi."
Busch vilkaisi jälleen kelloaan.
"Suonette anteeksi", sanoi hän, nyökäten oveen päin.
Krag ymmärsi vihjauksen.
"Toivon tämän kohtaamisemme olevan viimeisen", sanoi Busch.
Asbjörn Krag lähti. Busch käänsi hänelle selkänsä, eikä ollut huomaavinaan hänen hyvästelyään.
Itsekseen muristen avasi muija hänelle oven. Ulos päästyään mutisi
Krag:
"Ohoh, rakas ystävä, olenpa nyt johtanut sinut sittenkin harhaan. Luulet minun juoksevan ympäri kaupunkia nuuskimassa parin tuhannen kruunun ryöstöyrityksen tekijää, mutta minäpä vainuankin tässä olevan toisen, vähän suuremman rikoksen tekeillä. Nyt luulet johtaneesi minut harhaan, mutta siinäpä erehdyt!"
Krag meni ensin poliisiasemalle, ja keskusteltuaan hetkisen poliisipäällikön kanssa, kutsui koolle joukon parhaita apulaisiaan.
Pidettiin neuvottelu. Krag kertoi lyhyesti kokemuksensa ja Busch päätettiin asettaa tarkan silmälläpidon alaiseksi.
Kolme salapoliisia pukeutui valepukuihin ja sijoittui Thomas Buschin asunnon läheisyyteen.
Eräs heistä maalasi reklaamitaulua läheisen myymälän seinään. Toinen pukeutui puutarhuriksi, ja kolmas opetteli ajamaan polkupyörällä Buschin talon edustalla.
Salapoliisien oli pidettävä Buschin asuntoa silmällä, ja jos Busch tulisi ulos, oli heidän seurattava häntä.
Sitten hankki Krag hiukan lisätietoja Buschista. Tällä oli todellakin muutaman tuhannen kruunun suuruinen summa talletettuna Keskuspankissa.
Sitten lähetti Krag pikasähkösanoman Pariisiin, jossa tiesi Buschin viimeksi oleskelleen, ja tunnin kuluttua sai hän seuraavasisältöisen vastauksen:
Kristianian salapoliisiosasto.
Kysymänne Thomas Busch on ennen Pariisiin tuloaan oleskellut Madridissa esiintyen siellä nimellä parooni Bizerta. Hänen täytyi erään kaksintaistelun takia poistua Espanjan pääkaupungista ja senjälkeen asettui hän Pariisiin esiintyen norjalaisena taidehistorioitsija Thomas Buschina. Poliisin huomio kiintyi pian häneen, mutta on hän todistusten puutteessa saanut toistaiseksi olla vapaalla jalalla. Hän seurustelee hienoimmissa seurapiireissä. On hyvin vaarallinen henkilö, joka ei kavahda mitään. Häntä epäillään Parisissa murhasta, osakekeinottelusta, pelipetoksesta ja vakoilusta.
Lépine.
Krag hymyili. Thomas Busch oli halunnut todisteita. Krag päätti tehdä nyt parhaansa kootakseen rikollista vastaan mahdollisimman sitovia todisteita, ettei, kuten usein ennen, oltaisi pakoitettuja todisteiden puutteessa laskemaan rikollista vapaaksi, huolimatta siitä, että hänen syyllisyytensä oli ilmeinen.
Koska kello oli vasta 7, ja Asbjörn Kragin ei tarvinnut odottaa lähetettyjen salapoliisien raporttia ainakaan ennen puolta yhdeksää, päätti salapoliisi pistäytyä tapaamassa näytelmän tähänastista päähenkilöä, Karl Bomania. Olihan sitäpaitsi mahdollista, että tämän kotoa voisi löytää jotain, joka helpottaisi arvoituksen ratkaisua. Useinhan kaikkein vähäpätöisimmiltä näyttävät pikkuseikat saattavat johtaa suurimpiin tuloksiin, ja Krag oli päättänyt selvittää arvoituksen mihin hintaan hyvänsä, sillä hän aavisti, ettei tässä ollut kysymys ainoastaan poliisilaitoksen maineesta, vaan oli ajoissa ehdittävä torjua uhkaava vaara.
Krag joutui perille klo 8:n tienoissa.
Portinvartijan asuntoa ei ollut vaikea löytää, sillä ovella oli kauasnäkyvä messinkinen nimikilpi.
Salapoliisi koputti ovelle, ja ystävällinen naisenääni vastasi "sisään."
Astuttuaan sisään joutui salapoliisi valoisaan keittiöön, jossa kaikki oli siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Bomanin vaimo — salapoliisi arvasi, että se oli hän — istui tuolilla lieden ääressä ommellen. Kiiltävä, kuparinen kahvipannu porisi iloisesti tulella, ja arkihuoneessa leikki keskenkasvuinen poika hiukan itseään nuoremman sisarensa kanssa.
"Rouva Boman, vai kuinka?" kysyi salapoliisi.
Vaimo kohottautui tuoliltaan ja vastasi myöntävästi. Hän työnsi ompelutyönsä sivuun ja pyysi salapoliisia astumaan sisään. Sitten käski hän lapset keittiöön ja sulki oven.
Huone oli erittäin kodikas; kaikki oli yksinkertaisuudestaan huolimatta puhdasta ja somaa todistaen, että asukkaat olivat uutteraa ja siistiä väkeä.
"Miehenne ei liene kotona, huomaan minä", sanoi Krag.
"Ei", vastasi vaimo, "mutta odotan hänen tulevan millä hetkellä tahansa. Hän lähti ulos tärkeälle asialle, ja sanoi, että ellei hän ehtisi kotiin kello kahdeksaksi, lähettäisi hän sanan. Kello on kai jo pian 8, joten tullee hän pian."
"Kello on hiukan yli puoli kahdeksan", sanoi salapoliisi katsoen kelloaan. "Ellei rouvalla ole mitään sitä vastaan, niin odotan, kunnes miehenne tulee kotiin. Haluaisin mielelläni keskustella hiukan hänen kanssaan."
Vaimo osoitti hänelle tuolin ja hän istuutui.
"Luultavasti arvaatte syyn tänne tulooni", jatkoi Krag. "Miehenne on joutunut raa'an pahoinpitelyn uhriksi, mutta ei ole viipyvä kauan ennenkuin saamme syyllisen kiinni."
"Kuulutteko ehkä poliisiin?" kysyi vaimo.
"Kyllä", vastasi Krag hymyillen. Hän arveli, ettei Boman syystä tai toisesta ollut kertonut hänestä mitään vaimolleen, ja piti sentähden tarpeettomana ilmoittaa nimeään tälle.
"Silloin olette ehkä sen salapoliisin ystäviä?"
"Minkä salapoliisin?" kysyi Krag.
"Tarkoitan sitä herraa, jonka puoleen mieheni kääntyi, hänen nimensä oli kai Asbjörn Krag."
"Mutta sehän olen juuri minä. Minun nimeni on Asbjörn Krag."
Vaikka pommi olisi räjähtänyt rauhallisessa huoneessa, ei vaimo olisi voinut säikähtyä enemmän kuin kuullessaan salapoliisin sanat.
Hän tuijotti aivan hämmentyneenä salapoliisiin ja änkytti;
"Oletteko te Asbjörn Krag? Te — — — ei — mutta sehän on mahdotonta."
Krag hypähti pahaa aavistaen pystyyn.
"Jos te olette Asbjörn Krag", jatkoi vaimo, "niin miksi Herran nimessä sitten tulette kysymään, onko mieheni kotona?"
Krag tunsi ensin itsensä hiukan hämmentyneeksi, mutta yht'äkkiä selvisi hänelle koko tapaus.
"Mihin aikaan miehenne lähti ulos", kysyi hän vakavana.
"Hän lähti kello 6, heti saatuaan lähettämänne sanan."
"Lähettämäni sanan", mutisi Krag.
Tuska viilsi hänen sydäntään.
Hän ei ollut lähettänyt mitään sanaa.
VI
VALOA PIMEYTEEN.
Tuntui kuin vaimo olisi voinut lukea salapoliisin ajatukset. Hän alkoi itkeä, ja hänen päänsä vaipui pöydänreunaa vasten.
"Hän on joutunut nyt taas noiden ilkeiden ihmisten käsiin", nyyhkytti hän, "vaikkei hän koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt. En ymmärrä, miksi he vainoavat häntä."
Asbjörn Krag lohdutti häntä.
"Koettakaa nyt rauhoittua", sanoi hän, "miehenne ei voi olla kaukana, ja vaikka hän olisikin joutunut vainoojiensa käsiin, eivät he uskalla tehdä hänelle mitään pahaa. Kuka toi hänelle sanan?"
"Eräs virkapukuinen poliisi."
"Minkänäköinen hän oli?"
"En voi tarkoin kuvailla hänen ulkonäköään, sillä hän seisoi koko ajan hämärässä porttikäytävässä."
"Sanoiko hän tulevansa minun lähettämänäni?"
"Sanoi, otin itse hänet vastaan. Hän sanoi Asbjörn Kragin lähettäneen terveisiä ja käskeneen mieheni tulla luokseen."
"Ja miehenne lähti ilman muuta?"
"Niin, mitäpä hän olisi voinut muutakaan tehdä. Eihän hän voinut epäillä petosta, kun sanantuojana oli virkapukuinen poliisi. Sitäpaitsi sanoi hän juuri lähtiessään: 'Kello on kuusi; se sopii. Krag sanoi lähettävänsä minulle tiedon kuuden tienoilla'."
Krag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä raitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla tämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa hyväkseen.
"Mieheni lähti hevosella", sanoi vaimo.
"Näittekö vaunut?"
"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan konstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'."
Asbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana, jos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka — siitä hän oli varma — kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.
Rauhoittaakseen levotonta, itkevää vaimoa, sanoi hän tälle lähtiessään.
"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva vahingoittumattomana luonanne."
Mutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä toivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.
Huomaamattaan pysähtyi hän hetkeksi ja huudahti itsekseen:
"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään tämän sotkun perille!"
"Vakoojat!" välähti yht'äkkiä hänen mieleensä. Hänen täytyi heti saada tietää, jos Busch oli poistunut asunnostaan.
Muutaman minuutin kuluttua oli hän Hanstengadenilla. Hän pysähtyi pikkupuodin edustalle, jossa pitkätukkainen nimikilpimaalari oli juuri lopettanut työnsä ja parhaillaan kokoili työkaluajaan aikoen lähteä pois.
"Valmis?" kysyi Krag hermostuneena.
"Kyllä", vastasi valepukuinen salapoliisi. "Thomas Busch on lähtenyt ulos."
"Äskettäinkö?"
"Niin, noin viitisen minuuttia sitten. Hän ajoi pitkin Drammenintietä.
Polkupyöräilijä seuraa häntä."
Salapoliisi osoitti suuntaa, jonne Busch oli mennyt, ja Kragin terävä silmä eroitti heti hienon, keltaisen hiekkajuovan, joka kapeana viiruna luikerteli pitkin katua silmänkantamattomiin.
"Mainiota", sanoi Krag, "juokse heti hakemaan ajuria."
"Nimikilpimaalari" jätti heti työkalunsa ja lähti esimiehensä asialle.
Vakooja numero 2, puutarhuri, saapui nyt paikalle.
Krag käski hänen lähteä heti ilmoittamaan kaikille vapaina oleville salapoliiseille poliisiasemalle, että heidän oli koetettava ottaa selko ajurista, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.
"Ottakaa siitä selko, maksoi mitä maksoi", sanoi hän. "Käyttäkää revolvereja, jos on tarpeen. Sill'aikaa seuraan minä Buschia. Tapaamme poliisiasemalla klo 12."
Hän hyppäsi vaunuihin, jotka olivat juuri saapuneet, ja käski ajurin ajaa nopeaa vauhtia pitkin keltaista hiekkajuovaa.
Hiekan oli Buschin perästä seuraava salapoliisi laskenut mukanaan olevasta laatikosta valumaan kadulle opastaakseen toiset salapoliisit jäljilleen.
"Ajanko niin pitkälle kuin viivaa riittää?" kysyi ajuri, nuori, vilkas poikanen. Hänestä oli tämä ihanaa urheilua.
"Aja vaan, ja ajakin nopeasti", vastasi Krag.
Kuskipoika sylkäisi kouriinsa, läimäytti hevosta piiskalla, ja niin lähdettiin liikkeelle vauhtia, joka ei liene ollut aivan lakipykälien mukaista. Mutta kyytipoika tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, ja nauroi vaan nähdessään poliisien merkitsevän hänen numeronsa muistikirjoihinsa sakoittaakseen häntä liian hurjasta ajosta. Poliisit eivät nimittäin ehtineet tuntea vaunuissa istuvaa salapoliisia.
Tuntui siltä kuin ei keltainen hiekkajuova loppuisi koskaan. Ajettiin jo kaupungin ulkopuolella, ja yhä luikerteli keltainen hiekka kapeana juovana eroittuen kirkkaalla värillään selvästi tien valkoisesta tomusta.
Matkan kestäessä oli salapoliisilla hyvää aikaa kiinnittää päällensä tekotukka ja -parta, ja kaupungin ulkopuolelle jouduttua ei vaunuissa enää istunutkaan tunnettu kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag, vaan vanha, punanenäinen herrasmies, joka nähtävästi matkusti kaupungista takaisin maakartanolleen.
Lysaker-vuonon lähellä tulivat Thomas Buschin vaunut vastaan.
Busch ajoi kumipyöräisissä Victoriavaunuissa. Hän istui vaunuissaan yksin nojautuen mukavasti tyynyjä vasten ja tuprutellen mahtavia savupilviä havannastaan. Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulevasta, vanhasta, punanenäisestä maalaispohatasta, eikä tälläkään ollut mitään halua pysähtyä.
Hetken kuluttua tuli polkupyöräilijä vastaan. Ei hänkään, vaikka joka päivä tapasikin Kragin, olisi tuntenut tätä valepuvussa, ellei Krag olisi antanut hänelle merkkiä.
Polkupyöräilijä jarrutti, mutta Krag huusi vain:
"Seuraa häntä edelleen!"
Polkupyöräilijä lähti heti jälleen liikkeelle.
Vaunut seurasivat keltaista juovaa aina erään pienen sekatavarakaupan edustalle Lyseakerissa.
Kaupassa sai salapoliisi tietää, että "mies, joka ajoi Victoriavaunuissa", oli käynyt puhuttelemassa erään pikku höyryaluksen kapteenia. Kapteenin nimi oli Davidsen ja höyrypurren "Flink". Kapteeni asui eräässä aivan puodin lähellä olevassa talossa.
Salapoliisi koputti kapteenin asunnon ovella, ja tapasikin tämän kotona.
Asbjörn Kragin jäätyä kahden kesken kapteenin kanssa huoneeseen, alkoi hän kapteenin sanomattomaksi hämmästykseksi ilman muuta riisua naamioitaan. Nyt, kun Thomas Busch oli poissa, ei hän enää tarvinnut irtotukkaansa, punaista nenäänsä eikä tekopartaansa.
Kapteeni luuli ensin joutuneensa jonkun hullun kanssa tekemisiin, ja aikoi heittää salapoliisin kadulle, mutta kun tämä näytti poliisimerkkiään, tuli toinen ääni kelloon.
Krag kertoi ajavansa takaa erästä rikollista, ja että tämä rikollinen ei ollut kukaan muu kuin se tumma herrasmies, joka oli äsken tullut kylään ajaen hienoissa Victoriavaunuissa ja käynyt kapteenin luona.
"Tarkoitatteko herra Buschia", huudahti kapteeni kauhuissaan, "tuota hienoa herraa, joka asuu Kristianiassa?"
"Häntä juuri", vastasi salapoliisi. "Häntä epäillään osallisuudesta ryöstöön. Mitä asiaa oli hänellä teille?"
"Hän halusi vuokrata laivaani."
"Teidän pientä, 'Flink'-nimistä höyrypurttanneko?"
"Niin."
Kapteeni meni ikkunan luo ja osoitti merelle ankkuroitua, pientä, sievää höyrypurtta.
"Laiva on aika soma. Siinä on salonkikin, ja minä vuokraan sen usein pienille seurueille, jotka haluavat tehdä pienen, virkistävän merimatkan kesähelteessä. Herra Busch vuokrasi sen muutamien ystäviensä kanssa."
"Milloin aikovat he lähteä merimatkalle?" kysyi salapoliisi.
"Huomenaamulla kello yhdeksän. Hän tulee silloin tänne kolmen ystävänsä kanssa."
"Ja minne aikovat he mennä?"
"Johonkin aivan lähelle. Luultavasti maatilalleen."
"Onko Buschilla maatila vuonon varrella?"
"Kyllä, Buudevuonon rannalla. Se on pieni karjatalo, jonka hän on rakennuttanut metsään, vuonon rannalle."
"Sanoiko hän niiden ystäviensä nimet, jotka tulisivat hänen kanssaan?"
"Ei, mutta hän kutsui erästä heistä lähetystösihteeriksi. Hänellä lienee jotain aivan erikoista asiaa, ainakin mikäli minä ymmärsin."
Salapoliisi tuli tarkkaavaiseksi.
"Erikoista asiaa", sanoi hän. "Kertoiko hän siitä mitään lähemmin?"
"Kyllä. Hän sanoi ottavansa mukaansa maalle erään sairaan ystävänsä."
"Erään sairaan ystävänsä?"
"Aivan niin. Senvuoksi pyysi hän minua valmistamaan salonkiin vuoteen."
Kragin mieleen välähti heti Boman. Olisiko mahdollista, että he aikoisivat kätkeä hänet huvilaan? Mutta mitä hyötyä heillä siitä olisi?
"Onko teillä miehistö laivalla, kapteeni?" kysyi salapoliisi.
"Kyllä. Meitä on neljä miestä, minä ja lämmittäjät. Enempää emme tarvitse."
"Haluaisin kuitenkin pyytää teiltä paikkaa laivallanne."
Kapteeni katsoi häneen nauraen.
"Kysynkö Buschilta, jos hän suostuu siihen?"
"Sitä ette luonnollisesti saa tehdä."
"Hän suuttuu huomatessaan jonkun vieraan päässeen tunkeutumaan mukaan."
"Hänen ei tarvitse saada tietää siitä mitään. Onhan teillä laivallanne varmaankin joku loukko, johon voitte kätkeä minut."
"Hänellä on terävät silmät."
"Minulla on kiire", sanoi salapoliisi jyrkästi. "Kyllä tai ei! Jos kieltäydytte, tulette luultavasti osalliseksi suureen rikokseen, jos taas myönnytte, täytyy teidän olla kokonaan minun puolellani. Annan teille viisi minuuttia ajatusaikaa."
"En tarvitse mitään ajatusaikaa", sanoi kapteeni reippaasti, "olen käytettävissänne."
"Hyvä. Mutta te ette millään ehdolla saa mainita kenellekään sopimuksestamme."
"Se on itsestään selvää."
"Ei perheenne, eikä kukaan laivan miehistöstä saa tietää mitään. Ja mitä Buschiin taas tulee, niin älkää olko tietävinänne lainkaan koko asiasta, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä."
"Selvä."
"Voitteko toimittaa minut aikaisin huomenaamulla laivalle niin, ettei kukaan saa siitä vihiä?"
"Kyllä. Jos tulette tänne huomenaamulla kello kahdeksan, niin minä pidän kyllä huolta piiloittamisesta."
"Päätetty siis?"
"Päätetty."
Sopimus vahvistettiin kädenlyönnillä, ja Asbjörn Krag meni sitten takaisin vaunuihinsa, jotka odottivat ulkopuolella.
Sekatavarakauppias seisoi juuri myymälänsä ovella, kun Kragin vaunut vierivät pois. Hän ei ollut uskoa omia silmiään. Tullessaan kylään oli herra ollut vanha, punanenäinen ja parrakas, ja lähtiessään ajamaan takaisin kaupunkiin, hyppäsi hän yhdellä loikkauksella vaunuihin ja oli aivan nuoren näköinen. Tässä oli pirulla sormensa pelissä?
Paluumatkalla kävi salapoliisi ajatuksissaan vielä kerran koko jutun kohta kohdalta läpi, mutta hänen täytyi myöntää, ettei hän kaikista ponnistuksistaan huolimatta ollut vielä päässyt askeltakaan lähemmäksi arvoituksen ratkaisua. Hän ei ymmärtänyt Thomas Buschin menettelyn syitä. Hänen aivonsa työskentelivät kuumeisesti. Olisipa hänellä ollut edes aikaa kylliksi, mutta asian kehittyessä nopeasti, ei hän ollut ehtinyt edellisestä arvoituksesta selviytyä, ennenkuin toinen jo tuli hänen ratkaistavakseen, ja tämä teki asian vielä salaperäisemmäksi ja sotkuisemmaksi.
Hän oli hyvin kiihtynyt ja käski ajurin ajaa suoraan kaupungin keskustaan mahdollisimman pian. Saadakseen ajan kulumaan ja antaakseen aivojensa levätä hetkisen, viittasi hän luokseen erään sanomalehtipojan ja osti iltalehdet.
Hän silmäili nopeasti tuoreimmat uutiset ja luki jonkun ilmoituksen ja sähkösanoman sieltä täältä, ilman mitään järjestystä.
Ei mikään kyennyt herättämään hänen mielenkiintoaan. Äkkiä pysähtyi hänen katseensa erääseen paikallisilmoitukseen, joka sisälsi kaksi päivämäärää. Se oli aivan tavallinen uutinen, jossa ei ollut salaperäisyyden varjoakaan, eikä hänen huomionsa olisikaan kiintynyt siihen, ellei siinä olisi ollut noita kahta päivämäärää. Niihin kiintyi hänen huomionsa pitkäksi aikaa ja hänen aivonsa työskentelivät tulisella kiireellä.
Silloin selvisi hänelle yht'äkkiä koko juttu.
Arvoitus oli selvinnyt aivan yht'äkkiä, kuten pimeys, jonka kirkas valonsäde halkaisee.
Hän kääräisi sanomalehdet kokoon ja ilmoitti ajurille uuden osoitteen, jonne tämän oli ajettava.
Nyt selvisi salapoliisille Thomas Buschin aikomukset. Tällä hetkellä oli hänelle kaikki muu yhdentekevää.
Hän oli päässyt harvinaisen häikäilemättömän rikossuunnitelman perille.
VII
VARASTETTU HEVONEN.
Salapoliisi ajoi jälleen portinvartijan asunnolle saadakseen keskustella Bomanin vaimon kanssa.
Miehen katoaminen oli saattanut koko perheen elämän aivan pois tolaltaan. Boman ei ollut vieläkään antanut mitään tietoja itsestään, ja onneton vaimo piti häntä jo kuolleena. Sekä hän että lapset olivat aivan epätoivoisia, ja verestävät silmät todistivat heidän itkeneen sitten Kragin viimekäynnin.
Salapoliisi koetti lohduttaa vaimoa sanomalla tämän miehen huomenaamulla ainakin jo varmasti tulevan kotiin.
"Mutta tehän lupasitte, että hän tulisi jo ennen puoliyötä", nyyhkytti vaimo.
"Sen tein kylläkin", vastasi salapoliisi, "mutta silloin en vielä tiennyt sitä, mitä nyt tiedän."
"Mitä sitten?"
"Eräs rikos on tekeillä", vastasi Krag, "harvinaisen häikäilemätön ja rohkea rikos, jollaista tuskin enää meidän päivinämme voisi pitää mahdollisenakaan."
"Mutta mitä miehelläni on tuon rikoksen kanssa tekemistä?"
"Ei yhtään mitään. Hän ei edes aavista mitä on tekeillä. Mutta ne roistot, jotka toimeenpanevat rikoksen, pitivät parhaana piiloittaa miehenne kahdeksitoista tunniksi. Muussa tapauksessa olisi hän tietämättään voinut ehkäistä heidän tuumansa."
"Silloin ovat he varmasti jo tappaneet hänet. Bhuu—u-uu—."
"Ei", vastasi salapoliisi. "Sitä he eivät ole uskaltaneet tehdä. Häntä pidetään ainoastaan kätkettynä johonkin ja huomenaamulla kello yksitoista on hän jälleen luonanne… Eikö miestänne muuten pidetty taitavana moottorinhoitajana?"
"Kyllä. Hänellä oli hyvin tuottava toimi moottorinkuljettajana eräässä suuressa moottorissa, joka nyt, parooni D:n vieraillessa paikkakunnalla, on annettu hänen käytettäväkseen."
"Parooni D:n? Hänhän asuu Bygdössä?"
"Niin, ja moottori on Frognerkilenissä."
Salapoliisi katsoi Bomanin pikku poikaa, joka oli seissut äitinsä vieressä ja kuullut koko keskustelun. Poikanen näytti reippaalta ja älykkäältä.
"Sinä kai tiedät, missä moottorivene sijaitsee?" kysyi salapoliisi.
"Kyllä" vastasi poika.
"Haluatko tulla mukaani näyttämään sen minulle?"
Poika tempasi hatun päähänsä.
Vaunut odottivat kadulla, eikä kulunut monta minuuttia ennenkuin Krag ja poika olivat jo Frognerkilenissä.
Matkalla kertoi pikku veitikka parooni D:n lähettäneen edellisenä iltana kirjeen, jossa käski Bomanin laittamaan moottoriveneen kuntoon huomenaamuksi pientä huviretkeä varten.
"Ja mitä äitisi vastasi siihen?" kysyi Krag.
"Hän vastasi, ettei tiennyt varmaan, jos isä tulisi siksi kotiin, joten paroonin olisi paras hankkia huomiseksi itselleen toinen kuljettaja. Onhan aina muitakin kuljettajia saatavissa, mutta parooni on hyvin kiivas ja suuttuu aina kun jotain vastoinkäymisiä sattuu."
"Hyvä on", vastasi Asbjörn Krag, "äitisi on menetellyt viisaasti."
Salapoliisi tarkasteli innokkaasti kapeata, siroa moottoria. Siinä oli epäilemättä voimakkain kone koko vuonolla. Koneet täyttivät melkein puolet koko veneestä.
"Se on jo kunnossa", sanoi poika.
"Kunnossa?"
"Niin, huomenaamuista retkeä varten. Katsokaa, messinkiosat on kiilloitettu ja säiliöt ovat täynnä."
Hän osoitti takaistuinta.
"Tuossa", jatkoi hän, "on paroonin tapana istua, ja tuossa seisoo isäni ohjaamassa."
"Eikö moottorissa tavallisesti useampia olekaan?"
"Kyllä. Paroonilla on tavallisesti mukanaan pari palvelijaa. Joskus pääsen minäkin mukaan, ja silloin autan isääni koneen hoidossa."
"Sinä olet kelpo poika", sanoi salapoliisi. "Tule nyt, lähdemme jo takaisin, alkaa tulla jo pimeäkin."
Jätettyään pikku veitikan ohimennessään kotiin, jatkoi salapoliisi matkaansa poliisiasemalle.
Buschia seuranneet kolme vakoojaa jättivät ensin raporttinsa.
"Pyöräilijä" kertoi seuranneensa Buschia takaisin tämän asunnolle, Busch oli pysynyt kotonaan koko illan, ja häntä oli käynyt tapaamassa kaksi miestä, jotka eivät kuitenkaan viipyneet kauan hänen luonaan. Kello puoli kahteentoista mennessä ei Busch ollut poistunut asunnostaan.
"Noiden herrojen nimet ja osoitteet?" kysyi Krag.
Salapoliisi ojensi paperiliuskan esimiehelleen.
Siihen oli hän merkinnyt miesten nimet ja osoitteet.
Senjälkeen tuli niiden salapoliisien vuoro, joille oli annettu määräys etsiä se ajuri, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.
Ainoastaan yhdellä salapoliiseista oli erikoisemman mielenkiintoista kerrottavaa. Hän kertoi eräistä varastetuista vaunuista.
"Kello viisi iltapäivällä", kertoi salapoliisi, "tilattiin erään ajurin, Peder Karlsenin, omistama umpinainen vaunu Rosenborg-kartanoon. Vanha, valkopartainen herra nousi vaunuihin ja käski ajurin ajaa rautatieasemalle. Mutta vaunujen tullessa rautatievaunutallin luo, käskikin herra pysähtyä erään kahvilan edustalle. Herrasmies laskeutui vaunuista ja meni kahvilaan. Ajuri odotti ulkona noin viitisen minuuttia. Sitten tuli kahvilanomistaja ulos pyytäen ajuria avuksi kantamaan vanhan herran matkakirstua.
"Ajuri, joka, tuntien hevosensa siivoksi, ei pelännyt sen lähtevän hänen poissaollessaan minnekään, jätti ohjakset irralleen vaunuihin ja lähti isännän kanssa kahvilaan.
"Kahvilan etuhuoneessa, joka oli kadun puolella istui vanha herra rauhallisesti juoden maitoa.
"'Jaha, siinähän olettekin jo', sanoi hän ajurin tullessa sisään, 'oli hyvä, että tulitte kantamaan kirstuani. Tulkaa mukaani. Se on täällä sisällä.'
"Ajuri seurasi, epäilemättä petosta.
"Osoittaen suurta, raudoitettua kirstua, joka oli taaemman huoneen nurkassa, sanoi herra:
"'Tuossa se on, mutta odottakaapa hetkinen.'
"Hän meni toiseen huoneeseen ja sulki oven perästään.
"Ajuri odotti pienessä huoneessa melkein kymmenen minuuttia, mutta kun herraa ei kuulunut takaisin, lähti hän ulos katsoakseen hevostaan. Mutta hevonen oli kadonnut vaunuineen päivineen.
"Ajuri säikähti luonnollisesti hirveästi, sillä hevonen ei ollut hänen omansa. Hän huusi kahvilanomistajaa, joka tulikin juosten paikalle.
"Yhdessä he sitten tutkivat koko korttelin, peläten hevosen lähteneen yksin liikkeelle, mutta missään he eivät nähneet jälkeäkään vaunuista. Ne olivat ja pysyivät poissa. Vanha, valkopartainen herra ei myöskään tullut takaisin, ja miehet alkoivat epäillä hänen varastaneen vaunut. Kahvilanomistaja sanoi, ettei hän tuntenut vanhaa herraa. Tämä oli vain yhden ainoan kerran, eilen, ollut hänen kahvilassaan ja pyytänyt saada jättää sinne matkakirstunsa säilytettäväksi. Hän lupasi noutaa sen myöhemmin.
"Kahvilanomistaja avasi nyt matkakirstun ja molempien suureksi hämmästykseksi huomasivat he sen olevan täynnä tiiliä.
"Petos oli nyt ilmeinen, ja surullisin mielin lähti ajuri kotiinsa ilmoittamaan onnettomuudesta isännälleen. Tämä nosti luonnollisesti asiasta hirveän melun ja päätti ilmoittaa heti varkaudesta poliisille.
"Hänen juuri aikoessaan lähteä poliisiasemalle soi puhelin. Hän tarttui puhelintorveen ja miehenääni kysyi:
"'Onko isäntä itse puhelimessa?'
"'Kyllä', vastasi hän.
"Ääni jatkoi:
"'Tiedättekö jo, että teiltä on tänään varastettu hevonen vaunuineen?'
"'Kyllä.'
"'Sekä hevonen että vaunut ovat postikonttorin edustalla. Menkää pian hakemaan ne sieltä.'
"Samassa kilahti loppusoitto, ennenkuin ajuri ehti kysyä edes puhujan nimeä.
"Ajuri otti onnettoman renkiparkansa mukaansa ja he ajoivat yhdessä heti postikonttorille ja löysivät todellakin hevosen vaunuineen talon edustalta. Kysellessään ihmisiltä saivat he tietää hevosen seisseen jo runsaan puolituntia kadulla.
"Vaunujen sisästä löysi ajuri tyynyltä kirjekuoren, joka sisälsi 25:n kruunun setelin, sekä paperilapun, johon oli kirjoitettu: 'Kiitos lainasta'."
"Näittekö kirjeen?" kysyi Krag.
Salapoliisi ojensi esimiehelleen kirjeen, ja Krag näki heti, että se oli kirjoitettu samalla käsialalla kuin se, jonka Boman oli saanut.
Varkauden syy selvisi nyt hänelle. Yksinkertainen Boman parka oli viety kotoaan juuri noilla varastetuilla vaunuilla. Luultavasti oli hänet nukutettu sitten umpinaisissa vaunuissa ja viety varmaan piilopaikkaan.
Roistot olivat kyllin uhkarohkeita varastaakseen keskellä kirkasta päivää vaunut, ettei ajuri olisi voinut kertoa mitään poliisille.
Kello oli jo yksi yöllä ja Kragin ympärille oli kokoontunut lauma salapoliiseja, jotka odottivat hänen määräyksiään. Salapoliisipäällikkö oli nimittäin luovuttanut asian johdon Asbjörn Kragille. Kaikki luulivat saavansa jatkaa Bomanin etsimistä ja Thomas Buschin vahtimista vielä koko yön, ja hämmästyivätkin sentähden suuresti, kuullessaan Kragin sanovan:
"Tänä iltana emme voi tehdä enää mitään. Huomenna jatkamme työtämme. Kolme teistä saa lähteä huomenaamulla kello 1/2 9 patrullimoottorilla merelle. Teidän täytyy varustaa moottori valmiiksi lähtemään minä hetkenä hyvänsä täyttä vauhtia merelle. Teidän on parasta ankkuroida jonkun suojaavan kallioniemekkeen taakse, josta sitä ei näy merellepäin."
"Ketkä meistä saavat tämän tehdäkseen", kysyttiin.
"Onko joukossanne ketään, joka tuntee 'Flink'-nimisen höyrypurren?"
"Lysakerilaisen matkailijapurren. Minä ainakin tunnen sen", sanoi eräs salapoliiseista.
"Minä myös", kuului vielä kaksi ääntä yht'aikaa.
"No silloin voitte te kolme ottaa sen homman osallenne. Minä olen itse 'Flinkillä.' Heti kuultuanne siellä ammuttavan, tulee teidän täyttä vauhtia lähteä liikkeelle ja vallata laiva."
"Hyvä", vastasivat salapoliisit lähtien laittamaan patrullimoottoria lähtövalmiiksi ja sitten lepäämään muutamaksi tunniksi.
"Entä me muut?" kysyi Harald Brede, Kragin ystävä ja oppilas. "Mitä me saamme tehtäväksemme?"
"Kello on nyt yksi", vastasi Krag, "tarvitsette kai hiukan lepoakin."
"Äsh! Eikö Buschia ole vartioitava?"
"Ei tarvitse. Voitte kutsua kaikki salapoliisit sisään."
"Jatkamme siis Bomanin etsimistä?"
"Niin."
"Entä mitä te itse aiotte tehdä?" kysyi Brede edelleen.
"Aion nukkua", vastasi Asbjörn Krag.
Silloin hymyili Harald Brede, sillä hän tiesi nyt, että Krag oli päässyt salaisuuden perille.
VIII
NEROKAS KAAPPAUS.
Seuraavana aamuna sovittuun aikaan tapasi Asbjörn Krag kapteeni
Davidsenin höyrypursi "Flinkillä."
Kapteeni oli valmistanut kaikki jo etukäteen. "Olen antanut lomaa perämiehelleni", sanoi hän, "tuossa on hänen virkapukunsa. Koettakaapa sopiiko se teille." Krag veti nutun ylleen. Se sopi mainiosti. "Ja sitten saatte toimittaa myöskin perämiehen tehtävät", sanoi kapteeni hymyillen, "ja te, joka tunnutte olevan niin sukkela muuttamaan ulkomuotoanne, voisitte myöskin korjailla naamaanne hiukan enemmän merimiesmäiseksi."
Se olikin pian tehty. Pari minuuttia peilin edessä ja Asbjörn Krag oli muuttunut ahavoituneeksi, vereväksi merikarhuksi.
"Ha — ha — haa", nauroi kapteeni, "mainiota. Voisinpa vaikka lyödä vetoa, ettei itse Thomas Buschkaan tuntisi teitä nyt."
Mutta hän tuli pian vakavaksi jälleen, kun Krag otti mukana tuomastaan pikku laukusta esille kaksi browningpistoolia.
"Toinen on teille", sanoi salapoliisi, "toisen pidän itse."
"Onko pistooli panostettu?"
"Luonnollisesti. Sen saatte kyllä huomata sitten, kun tulee aika käyttää sitä."
Tyytyväisen näköisenä pisti kapteeni pistoolin taskuunsa. Krag ymmärsi nyt, että rehti kapteeni oli täydellisesti hänen puolellaan.
Kello puoli yhdeksän saapui Thomas Busch vaunuilla erään toisen herran seurassa laivalle. Busch tapasi kapteenin laivan kannella. Krag seisoi perämiehen puvussaan aivan heidän vieressään kiilloittaen kangastilkulla messinkiä. Hän kuuli jok'ainoan sanan Buschin ja kapteenin välisestä keskustelusta.
"Minun sairas ystäväni", alkoi Busch, ja hänen äänensä oli tyyni ja rauhallinen kuten aina, "minun sairas ystäväni tulee moottoriveneellä. Tuon hänet itse laivalle. Mutta kun en halua hänen joutuvan kärsimään pitkästä matkasta avonaisessa moottoriveneessä, haluaisin teidän lähtevän nyt jo liikkeelle ja ajavan meitä odottaen edestakaisin Pääsaaren edustalla."
"Lähdemme heti liikkeelle", vastasi kapteeni tehden kunniaa.
Busch vilkaisi ohimennen salonkiin, jonne oli valmistettu vuode hänen sairasta ystäväänsä varten.
"Hyvä on", sanoi hän. "Luultavasti haluaa ystäväparkani laskeutua levolle heti laivaan tultuaan. Hän ei ensi silmäykseltä näytä niin kovin sairaalta, sillä tavattoman tahdonvoimansa avulla pysyttelee hän pystyssä kovista tuskistaan huolimatta. Ystävä raukka! Yht'äkkiä voi hän kuitenkin lysähtää aivan kokoon."
"Karboolia", mutisi salapoliisi itsekseen puhdistaessaan messinkiä. Kapteeni vei aina Buschia puhutellessaan kätensä lakin reunaan ja oli kaikin tavoin tavattoman kohtelias.
Astuessaan maihin takaisin, kysyi Busch vielä kerran:
"Oletteko siis aivan selvillä tehtävistänne, kapteeni?"
"Täydellisesti", vastasi kapteeni, huutaen heti senjälkeen konehuoneeseen:
"Valmis!"
Alhaalta kuului räminää, ja pieni, siro pursi alkoi hiljalleen keinua ja nytkäytellä köysiään.
Thomas Busch nousi seuralaisineen jälleen vaunuihin ja lähti ajamaan kaupunkiin päin.
Salapoliisi oli tarkastellut salaa myöskin Buschin seuralaista. Hän huomasi, että tällä oli vaaleansiniset silmät.
"Ahaa", ajatteli hän, "siinähän meillä on polkupyöräilijä, joka ajoi pyörällään Bomanin kumoon."
Hän huomasi myöskin, että sinisilmäinen herrasmies oli hiukan kalpea ja hermostunut. Nähtävästi ei hän ollut yhtä varma seikkailun onnistumisesta kuin tuo aina yhtä rauhallinen Thomas Busch.
"Flink" kiisi nopeasti merelle kulkien kohti Pääsaarta.
Matkalla luki Asbjörn Krag vielä kerran sen sanomalehdestä irtileikkaamansa uutisen, joka oli johtanut hänet oikeille jäljille. Kaikessa suppeudessaan kuului se seuraavasti:
Parooni D, (nimi oli mainittu kokonaan) joka t.k. 15:tenä päivänä aikoi käydä tutkimassa Pääsaaren mielenkiintoisia vanhoja linnanraunioita, mutta sai silloin esteen, lähtee sinne huomenaamupäivällä.
"T.k. viidentenätoista päivänä istui paroonin moottorinkuljettaja nukutettuna korkeaselkäisessä nojatuolissa Thorvald Meyerinkadun varrella; tänään on hän samassa tilassa jossain muualla", ajatteli salapoliisi, "ja tästä kaikesta saamme kiittää Thomas Buschia. Bomanin viransijainen paroonin moottorissa on luonnollisesti Buschin miehiä."
Kello yhdeksän alkoi jännittävä seikkailu.
"Flink" oli käynyt aina Vippetangenissa saakka, ja tuli nyt hiljalleen takaisinpäin.
Krag seisoi laivan komentosillalla tähystellen ympäristöä.
Merellä näkyi olevan hyvin vähän laivoja liikkeellä. Siellä täällä muutamia purjeveneitä ja pari moottoria. Aamu oli vielä niin varhainen, ettei liikenne ollut ehtinyt päästä vauhtiinsa.
Krag tähysteli Pääsaarelle päin ja huomasikin vihdoin eräässä suojaisessa paukamassa poliisimoottorin, joka oli niin täydellisesti rantakallioiden peitossa, että ainoastaan henkilö, joka tarkoin tiesi, mistäpäin sitä oli etsittävä, voi huomata sen.
Sitten katsoi hän taas Frognerkileniin päin.
Ja kas, siellähän porhalsikin pieni moottori jo suoraan "Flinkiä" kohti.
Eräs toinen moottori, aivan yhtä suuri kuin edellinen, tuli päinvastaiselta suunnalta.
"Flinkin" kapteeni lähestyi salapoliisia ja kysyi tältä:
"Mitä tässä oikein on tekeillä?"
"Varkaus ja kiristys."
"Varkaus? Aikooko herra Busch varastaa moottorin?" kysyi kapteeni tähystellen moottoria, joka vinhaa vauhtia kiiti siintävällä selällä.
"Ei", vastasi Krag. "Hän aikoo varastaa jotain muuta."
"Mitä sitten?"
"Erään ihmisen."
"Ihmisen!" huudahti kapteeni aivan ymmällään. Hän aikoi kysellä asiasta lähemmin, mutta Krag keskeytti hänet sanoen:
"Sen arvasinkin. Nyt se alkaa."
Kapteeni tähysteli hänen osoittamaansa suuntaan. Paroonin moottori oli pysähtynyt yht'äkkiä.
"Kiikari!" huusi salapoliisi.
Kapteeni ojensi hänelle kiikarin.
Kiikarilla voi salapoliisi eroittaa helposti moottoriveneessä olevat henkilöt. Näytti kuin siellä olisi tapahtunut jotain odottamatonta. Moottorinkuljettaja puuhaili koneensa vieressä, mutta ei kyennyt saamaan sitä käyntiin.
"Kirottu lurjus", mutisi salapoliisi.
Sitten kävi kaikki aivan kuten hän oli aavistanutkin. Näytti kuin moottorinkuljettaja olisi selitellyt peräsimessä olevalle paroonille, että moottori oli mennyt rikki, ja että he olivat nyt aivan avuttomia. Parooni nousi istuimeltaan ja näytti olevan hyvin kiukuissaan.
Silloin sai moottorinkuljettaja jonkun onnellisen päähänpiston. Hän ehdotti jotain paroonille, ja tämä nyökkäsi myöntyvästi. Juuri samalla hetkellä kiiti toinen moottori heidän ohitseen. Siinä istui Thomas Busch ystävineen. Salapoliisi tunsi heidät hyvin. Huomattuaan paroonin moottorinkuljettajan viittaavan hänelle, pysäytti Busch oman moottorinsa. Ryhdyttiin keskusteluihin, ja kiikarillaan eroitti salapoliisi aivan hyvin henkilöt ja näki, kuinka Thomas Busch kumarsi syvään tervehtiessään ylhäistä ulkomaalaista.
"Olen aivan kuulevinani heidän keskusteluttakin, niin selviä ovat heidän eleensä. Thomas Busch tarjoaa apuaan, ja koska koneenkäyttäjä, tuo kirottu lurjus, väittää kivenkovaan, ettei moottoria voida korjata merellä, suostuu parooni kiitollisena ottamaan vastaan tarjotun avun."
Paroonin moottoriin heitettiin hinausköysi, ja Thomas Buschin moottori pantiin taas käyntiin.
Asbjörn Krag ihmetteli hiukan tätä, mutta kun Busch muutaman minuutin kuluttua seisautti jälleen moottorinsa, selvisi Kragille koko näytös. Buschin moottori kulki muutaman metrin taaksepäin ja keskustelut paroonin ja rikollisen välillä jatkuivat edelleen.
Busch nousi seisomaan, selitteli paroonille jotain, ja kumarsi jälleen.
Hän koetti nähtävästi saada ylhäisen ulkomaalaisen vakuutetuksi siitä, että moottorivene, olipa se sitten kuinka hieno ja kallisarvoinen tahansa, oli kuitenkin aina epävarma, ja voi milloin tahansa jättää omistajansa pulaan. Jos parooni haluaisi käyttää hyväkseen hänen pikku purttaan, niin voisivat palvelijat ja kuljettaja soutaa paroonin moottorin takaisin kaupunkiin. Hän pitäisi kunnianaan saada saattaa hänen ylhäisyyttään mihin hyvänsä, ja sitäpaitsi olisi hänellä käytettävissään pieni höyrypursikin tuolla Pääsaaren luona.
Hänen ylhäisyytensä hymyilee armollisesti ja ottaa kiitollisena kutsun vastaan. Hänen ylhäisyytensä on hiukan turhamainen, eikä halua joutua mihinkään ikävään ja naurettavaan tilanteeseen. Busch auttaa häntä kohteliaasti ja hän astuu tämän moottoriin.
Senjälkeen pannaan Buschin moottorin kone jälleen käyntiin ja paroonin palvelijat soutavat rikkoutuneen moottoriveneen takaisin kaupungin rantaan.
IX
KUUSITUHATTA PUNTAA.
Moottoriveneen ehdittyä niin lähelle höyrypurtta, että Krag tunsi kaikki moottorissa olevat, lähti hän komentosillalta mennen alas salonkiin.
Siellä oli kaikki valmiina ottamaan vastaan ylhäisiä vieraita. Whisky ja soodapullot seisoivat pöydällä ja pienellä tarjoilupöydällä oli lisää virkistysjuomia. Krag huomasi siellä myöskin erään korin, joka oli täynnä pitkäkaulaisia samppanja- ja likööripulloja.
"Nuo roistot", ajatteli salapoliisi, "kaikki heidän rikoksensa tapahtuvat suunnitellun hienosti ja harkitusti."
Hän viittasi kapteenin luokseen.
"Onko revolverinne käsillä?" kysyi hän.
Kapteeni Davidsen taputti hymyillen taskuaan vetäen revolverin kiiltävän kahvan taskusta esille.
"Ettekö ole hermostunut?"
"En vähääkään. Olin viisi vuotta sitten kukistamassa neekerikapinaa eräässä new-orleansilaisessa laivassa", vastasi hän, "se oli toista, se!"
"Hyvä on. Pysytelkää vieressäni. Kun Thomas Busch saapuu laivalle, pyytää hän luultavasti saada sulkea ovet ja jäädä paroonin ja toverinsa kanssa kolmen kesken salonkiin. Älkää olko epäilevinänne mitään, mutta pysytelkää täällä läheisyydessä. Heti kuultuanne salongissa ammuttavan, tulee teidänkin ampua joku laukaus täällä kannella."
"Ketä kohti?"
"Ei ketään. Ampukaa ilmaan vain. Se on sovittu merkki."
"Hyvä on. Sen minä kyllä muistan. Mutta mitä teen sitten?"
"Sitten koetatte haalia kokoon miehenne, ja kiiruhdatte salonkiin."
"Niin, mutta jos ovi on lukossa?"
"Silloin murratte oven. Jos se on välttämätöntä, niin särkekää vaikka koko salongin seinä."
Kapteeni näytti hiukan huolestuneelta.
"'Flink' on hieno ja kallis laiva", mutisi hän, "ja sitäpaitsi ei se ole omani."
"Hyvä kapteeni", vastasi Krag, "te saatte luonnollisesti täyden korvauksen kaikista vahingoista. Tällaisessa tapauksessa ovat aineelliset vahingot aivan toisarvoinen seikka. Muistakaa, että ihmishenkiä on kysymyksessä."
"Voitte luottaa minuun, herra salapoliisi."
"Hyvä on, mutta nyt kuulen moottorin lähestyvän. Menkää nyt kannelle ja toivottakaa vieraat tervetulleiksi laivaanne. Olkaa ystävällinen ja kohtelias, kuten tavallisesti."
"Entä te?" kysyi kapteeni, "mitä aiotte te tehdä?"
"Minä piiloudun tänne", sanoi salapoliisi ryömien pöydän alle.
Pöytäliina ulottui aina lattiaan saakka.
Asbjörn Kragin juuri ehdittyä piilottautua pöydän alle, kuului Thomas
Buschin ääni.
"Kapteeni Davidsen", huusi hän, "kapteeni Davidsen, missä olette?"
"Täällä", vastasi kapteeni kiiruhtaen kannelle.
Koska salongin ovi oli auki, kuuli salapoliisi piilopaikkaansa jok'ainoan sanan, joka kannella lausuttiin.
Moottorivene oli nyt saapunut aivan höyrypurren viereen, ja ensimmäisenä hyppäsi purteen Thomas Busch.
Hän astui laivan portaalle ja ojensi kätensä paroonille, joka ei tuntunut olevan oikein perehtynyt tällaisiin kiipeämisiin.
Parooni hymyili vain alentuvaisen armollisesti.
Vihdoin pääsi hän kannelle ja ojennellen jäykkiä jalkojaan sanoi:
"Tämähän on todellakin soma laiva, soma pieni laiva."
Kohta tämän jälkeen hyppäsi myöskin Thomas Buschin apuri, sinisilmäinen mies laivaan.
Thomas Busch viittasi salonkiin päin ja pyysi paroonia astumaan sisään.
"Kiitos, kiitos", vastasi tämä. "Tekisi todellakin hyvää saada hiukan levähtää kaiken tämän puuhan jälkeen. Ikävä, että moottoriveneeni meni rikki. Niin, sillätavoin käy, kun ottaa viransijaisen. Muuten minulla onkin moottorinkuljettajana oikein kelpo mies. Hänen nimensä on Boman. Hän on varmaan sairastunut, mies parka."
"Mies parka", mutisi Busch säälivästi. "Jos teidän ylhäisyytenne haluaa, lähetän hyvin mielelläni jonkun miehistäni korjaamaan moottoria."
"Ei, tuhannen kiitosta vaan!" vastasi hänen ylhäisyytensä istuutuen salongin pöydän ääreen. Asbjörn Krag näki piilopaikastaan hänen hienojen kiiltonahkakenkiensä kärjet.
"Haluaako teidän ylhäisyytenne mennä maihin Pääsaarella?"
"Ei, kiitos", vastasi parooni. "Luulen jättäväni sen toiseen kertaan. Pelkään pahasti, etten saa koskaan nähdä noita kuuluisia raunioita. Nyt sain jo toisen kerran tyhjin toimin lähteä takaisin."
"Sepä ikävää", vastasi Busch. "Teidän ylhäisyytenne haluaa ehkä mennä maihin Bygdössä. Mehän voisimme ohjata pikku purtemme merikylpylän laituriin. Sopiiko se herra paroonille?"
"Kyllä", vastasi hänen ylhäisyytensä kiitollisena, "se sopii mainiosti.
Olen hyvin kiitollinen teille tarjouksestanne, herraseni."
"Annan kapteenille määräyksen ohjata Bygdöseen", sanoi Busch mennen kannelle.
Hetken kuluttua lähti pursi täyttä vauhtia liikkeelle.
Thomas Busch tuli takaisin salonkiin ja sulki huolettomana oven jälkeensä. Krag kuuli lukon napsahtavan hiljaa.
"Ahaa", ajatteli hän, "nyt luulee hän saaneensa linnun satimeen."
Pari minuuttia keskustelivat herrat kaikenlaisista yleisistä asioista.
Äkkiä hätkähti parooni. Hän oli avonaisista peräikkunoista tullut silmäilleeksi maisemaa.
"Minne ihmeelle laivanne oikein kulkee? Minusta tuntuu kuin emme kulkisi lainkaan Bygdöhön päin. Bygdöhän on takanamme ja me etenemme hetki hetkeltä yhä kauemmas siitä."
"Minä en periaatteellisista syistä sotkeudu koskaan asioihin, jotka kuuluvat kapteenille, eivätkä minulle", sanoi Busch nousten. "Haluaako teidän ylhäisyytenne nauttia jotain virkistyksekseen?"
"Ei, kiitos", vastasi parooni, "mutta sensijaan haluaisin kernaasti, että laiva ohjattaisiin Bygdöhön."
"Kapteeni tuntee kuitenkin seudun paremmin kuin yksikään meistä."
"Mutta joka tapauksessa olemme jo kaukana Pääsaarelta", sanoi parooni yhä levottomampana, "ja etenemme yhä enemmän Bygdöstä."
Hän oli selvästi alkanut epäillä jo hiukan rakastettavia isäntiään.
Asbjörn Krag kyyrötti yhä edelleen pöydän alla odottaen jännittyneenä, mitä tuleman piti.
Äkkiä nousi parooni sanoen:
"Aion pistäytyä hiukan kannella."
Hän aikoi avata oven, mutta Thomas Busch esti hänet siitä.
"Siellä tuulee aika navakasti", sanoi hän.
"Se ei ole totta", vastasi parooni kiivaasti, "näenhän itse, että meri on melkein tyyni. Sitäpaitsi ei tee mitään, vaikka siellä hieman tuulisikin."
"Olen lukenut sanomalehdistä, että teidän ylhäisyytenne terveys kärsii
Norjan raa'asta ilmastosta."
Parooni hämmästyi ja kiivastui enemmän.
Hän sanoi:
"Pidän kyllä itse huolen terveydestäni. Käytöksenne, herraseni, tuntuu minusta lievimmin sanoen kummalliselta."
"Todellakin", sanoi Busch hymyillen.
"Pois tieltä", huusi parooni, "minä vaadin teitä päästämään minut kannelle. Pois tieltä, sanon minä!"
"Älkää kiivastuko, herra parooni."
"Mutta, herraseni, tehän kohtelette minua aivan kuin olisin vanki."
"Siinäpä se, herra parooni. Se olitte te, joka käytitte ensin tuota sanontatapaa — enkä minä."
"Mitä se tahtoo sanoa?"
"Herra parooni sanoi meidän kohtelevan häntä aivan kuin vankia."
"Niin, siltä tuntuu ainakin."
"Herra parooni on aivan oikeassa."
"Mitä tarkoitatte?"
"Tarkoitan sitä mitä sanonkin. Herra parooni on todellakin vankimme", vastasi Thomas Busch rauhallisesti ja kylmäverisesti kuten aina.
Salongissa vallitsi muutamia sekuntteja täydellinen hiljaisuus, joka
Asbjörn Kragista tuntui ikuisuudelta.
Vihdoin katkaisi hiljaisuuden parooni D:n soinnuton nauru.
"Hyvä", ajatteli Krag, "parooni koettaa pysyä kylmäverisenä. Siitä on hänelle hyötyä tässä tilanteessa."
"Minä huudan apua", sanoi parooni.
Tuli jälleen aivan hiljaista, ja Krag kuuli vain heikon napsahduksen, joka syntyy, kun revolverin hana vedetään ylös. Thomas Busch oli vetänyt revolverinsa esille.
"Sen jätätte kauniisti tekemättä", sanoi Busch, "minulla on kunnia ilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että kapteeni, samoinkuin koko miehistökin, on minun väkeäni, joka tottelee pienintäkin viittaustani. Sitäpaitsi — jos pidätte liian kovaa melua, ammun teidät."
"Haha. Tämäpä on kaunis juttu. Millaisten roistojen joukkoon olenkaan joutunut!"
"Herra parooni!"
"Roistot!" raivosi parooni.
"Kuuletko, Charlie", sanoi Busch pilkallisesti, kääntyen sinisilmäisen apurinsa puoleen. "Hauska poika, vai mitä?"
Charlie hymyili rasittuneesti. Koko tapaus ei tuntunut olevan hänelle mieleen, mutta täytyihän hänen olla mukana niin kauan kuin oli esimiehensä käskynalainen.
"Kirottuja kiristäjiä!"
"Hienoa seuraa todellakin", jatkoi Busch entiseen pilkalliseen tapaansa. Hän käänteli revolveria kädessään.
"Minua ilahduttaa", jatkoi hän sitten, "ettei teidän ylhäisyydellänne ole revolveria mukanaan. Olen kuullut kehuttavan herra paroonia mainioksi ampujaksi."
"Minne aiotte viedä minut?" kysyi parooni.
"Olen antanut määräykseni kapteenille."
"Minulla on tällä haavaa mukanani satasen puntaa", sanoi parooni. "Ja sitäpaitsi voin luvata teille kahdensadan punnan maksuosoituksen, jos viette minut heti takaisin Bygdöhön."
"Jossa herra parooni käskee ensimmäisen vastaantulevan poliisin pidättää meidät."
"Ei", vastasi parooni vihaisesti. "Sitä en tee. En halua nähdä nimeäni minkään skandaalin yhteydessä kaikissa Norjan sanomalehdissä. Varjelkoon! Jos saataisiin tietää, että olen antanut muutamien kiristäjien vetää itseäni nenästä, syntyisi siitä hirveä melu. Ei, siihen ei minulla ole minkäänlaista halua, herraseni! Aateliskunniani kautta vannon jättäväni teidät rauhaan, jos suostutte ehdotukseeni."
"Mahdotonta", vastasi Busch.
"No, lupaan neljäsataa puntaa."