Hän sai samanlaisen kouristuskohtauksen kuin alussakin ja heikko ääni oli vaiennut. Ja nainen, joka näytti heräävän pitkästä unesta, sai jälleen nelikymmenvuotiaan ulkonäön. Lieneekö tarpeellista lisätä, ettemme olleet koskaan nähneet toisiamme ennen tätä kohtausta ja ettemme tietäneet toisistamme enempää kuin jos olisimme syntyneet kahdella eri taivaankappaleella?
VI
Samantapaisia olivat yleensä useimpien kokeiden tulokset, kokeiden, joissa näkijät olivat rehelliset nukuksissa — joskin niiden yksityiskohdat olivat vähemmän kuvaavia ja todistavia. Tehdäkseni jonkinlaisen vastakokeen lähetin tuon naisen luo, jonka "Julia" oli valinnut tulkikseen, kaksi henkilöä, joiden älykkäisyyden ja vilpittömän uskon minä tunsin. Heidän oli kuten minunkin tehtävä tulevaisuudelle tärkeä ja täsmällinen kysymys, jonka vain onni tai kohtalo yksin saattoi ratkaista. Toiselle, joka tiedusteli erään ystävänsä sairautta, Julia ennusti tuon ystävän pikaista kuolemaa. Ja ennustus kävi toteen, vaikkakin tuona hetkenä paraneminen näytti paljon luultavammalta kuin kuolema. Toiselle, joka kysyi, kuinka eräs oikeusjuttu tulisi päättymään, hän vastasi jokseenkin vältellen. Sitävastoin hän ilman muuta ilmoitti hänelle paikan, missä oli eräs tuolle henkilölle hyvin kallisarvoinen esine, jonka hän oli kadottanut niin kauan aikaa sitten ja jota hän oli etsinyt niin usein turhaan, että hän oli vakuutettu siitä, ettei näkijänainen ajatellut sitä enää.
Minuun nähden Julian ennustus toteutui osittain, s.o. vaikkakaan en saavuttanut päätarkoitustani, järjestyi asia kuitenkin muissa suhteissa tyydyttävällä tavalla. Mitä vastustajan kuolemaan tulee, niin se ei ole vielä tapahtunut, ja mielelläni vapautankin tulevaisuuden pitämästä lupaustaan, jonka se minulle teki tuntemattomaan maailmaan kuuluvan lapsen viattoman suun kautta.
VII
On hyvin ihmeellistä, että joku toinen näin voi tunkeutua olemuksemme salaisimpaan piilopaikkaan ja lukea sieltä paremmin kuin me itse joskus unohdettuja ja karkoitettuja, mutta aina eläviä tai vielä muodostelemattomia ajatuksia ja tunteita. On todellakin masentavaa, että vieras pääsee kauemmaksi sydämeemme kuin me itse. Tämä asettaa ihmeelliseen valoon sisäisen elämämme luonteen. Miten me asetummekaan varuillemme, miten sulkeudummekaan omaan itseemme, meidän tietoisuutemme ei ole kuitenkaan ehdottoman tiivis; se pakenee, se ei kuuluu meille. Ja joskin vain erikoisissa olosuhteissa joku toinen voi sinne asettua ja ottaa sen haltuunsa, niin on kuitenkin varmaa, että tavallisessa elämässä "sisäinen forumimme", omatuntomme, on jonkinlainen henkinen forum, jossa useimmat niistä, joilla sinne on asiaa, tulevat ja menevät mielensä mukaan, tunkevat sinne katseensa ja valitsevat sieltä totuuksia aivan toisella tavalla ja paljon vapaammin kuin mitä olimme luulleet tähän saakka.
Jätämme tämän seikan, joka ei ole tutkimuksemme esine. Se mitä minä tahtoisin selvittää Julian ennustuksista, se on minulle itselleni outo osa tuntematonta. Menikö hän minun tietopiirini ulkopuolelle? En luule. Kun hän puhui minulle asian onnellisesta päätöksestä, niin se yleensä oli minun aavistamani päätös, joka hätätilassa saattoi tyydyttää vaistoni itsekästä ja raakaa puolta, vaikkakin tahtoni, uskollisena alkeelliselle velvollisuudelle, oli määrä uhrata kaikki mieluummin kuin vapautua tuosta velvollisuudesta asettaakseen sen edelle kurjan persoonallisen menestyksen. On siis huomattava, että tämänlaatuisissa ilmoituksissa vaiston salainen ääni tulee kuuluviin paljoa selvemmin kuin määrätyimmänkin tahdon. Niinpä hän ilmoittaessaan minulle vastustajan kuoleman paljasti vain tuon saman vaiston salaisen toiveen, yhden noita halpamaisia ja häpeällisiä toiveita, jotka me kätkemme itseemme ja jotka eivät kohoa ajatuksemme kantamiin. Todellinen ennustus olisi kysymyksessä vain, jos tuo kuolema tulisi vähän ajan sisällä vastoin kaikkea odotusta, vastoin kaikkea todennäköisyyttä. Mutta silloinkaan ei luullakseni pythia, ennustajanainen, olisi tunkeutunut tulevaisuuteeni, vaan minä, minun vaistoni, minun itsetiedoton olentoni, joka olisi aavistanut tapahtuman, johon se oli sidottu. Tuo pythia olisi lukenut Aikaa, ei ehdottomasti eikä kuten maailmankaikkeuden kirjaa, johon on kirjoitettu kaikki, mitä tulee tapahtumaan, vaan minun kauttani, minun lävitseni, minun erikoista intuitsioniani, ja hän olisi vain tulkinnut sen, mitä minun alitajuntani ei voinut sanoa ajatukselleni.
Luullakseni asianlaita oli sama, mitä tulee noihin kahteen muuhun henkilöön, jotka menivät kysymään häneltä neuvoa. Sillä, jolle hän ennusti ystävän kuoleman, oli todennäköisesti, huolimatta siitä, mitä järki vakuutti ystävyydestä, sisäinen, luonnollinen tai ennustava, mutta tarmokkaasti tukahdutettu vakaumus, että sairas kuolisi, ja tuon vakaumuksen unissakävijä juuri keksi niiden lempeiden toiveiden joukosta, jotka koettivat pettää häntä. Mitä taas tulee toiseen, joka odottamatta löysi kadonneen esineen, niin on vaikea tuntea kyllin tarkasti hänen sieluntilaansa voidakseen päättää, oliko hänellä n.s. double vue, sisäinen näkemys, vai muistuiko se yksinkertaisesti jälleen hänen mieleensä. Oliko se, joka oli kadottanut esineen, täysin tietämätön siitä, mihin paikkaan ja missä oloissa hän oli sen kadottanut? Hän vakuuttaa, että asia oli niin ja ettei hänellä ollut koskaan siitä ollut pienintäkään aavistusta, vaan että hän päinvastoin oli vakuutettu siitä, ettei esine ollut kadonnut, vaan varastettu, ja että hän oli koko ajan epäillyt erästä palvelijaansa. Mutta mahdollista on, että — hänen älynsä ja valveutuneen minänsä sitä huomaamatta — hänen itsetiedoton ja ikäänkuin nukkunut sielunelämänsä oli vallan hyvin huomannut ja muisti paikan, mihin esine oli pantu. Siinä tapauksessa näkijä olisi — ei vähemmän yllättävän, mutta toisenlaatuisen ihmeen kautta — jälleen löytänyt ja herättänyt salassa piilevän ja melkein animaalisen muistin ja saattanut sen ihmismaailman valoon, johon se oli turhaan pyrkinyt.
VIII
Mahtaneeko olla näin kaikkien ennustelujen laita? Olisivatko suurten profeettojen ennustukset, sibyIlojen, pythioiden, pythonissojen oraakkelivastaukset tyytyneet heijastamaan, kääntämään ja täten kohottamaan käsitettävään maailmaan heitä kuuntelevien yksilöiden ja kansojen vaistomaisen clairvoyancen, selvänäköisyyden? Omaksukoon kukin sen vastauksen tai otaksuman, jonka hänen oma kokemuksensa hänelle osoittaa. Minä olen kertonut kokemukseni niin yksinkertaisesti ja suorasti kuin asian luonto vaatii.
[Muissa tapauksissa tutkimukseni johti vähemmän ihmeellisiin, mutta joskus samanluontoisiin tuloksiin. Kävin esimerkiksi erinäisten kädestäkatsojien luona. Nähdessäni useimpien noiden kädestäennustajien uhkeat asunnot, noiden, jotka ilmaisivat minulle vain typeryyksiä — yksi poikkeus on minun kuitenkin tehtävä — täytyi minun ihmetellä heidän "kundiensa" herkkäuskoisuutta. Silloin eräs ystävä neuvoi minulle ennustajan, joka asui erään katupahasen varrella Mont-de-Piétén lähettyvillä ja joka oli hänen mukaansa parhaiten viljellyt ja kehittänyt Desbarolles'in ja d'Arpentignyn suurta perintöä.]
[Tapasin erään kauhean, muurahaiskekoa muistuttavan talon kuudennessa kerroksessa, komerossa, joka oli samalla kertaa salonkina ja makuuhuoneena, vaatimattoman, lempeän ja hyvin tavallisen näköisen vanhan miehen, jonka puhetapa tuntui enemmän talonmiehen kuin profeetan puhetavalta. En häneltä suuria viisastunut. Mutta muutamille hermostuneemmille henkilöille, jotka vein hänen luokseen, erittäinkin kahdelle tai kolmelle naiselle, joiden menneisyyden ja luonteen tunsin jotenkin tarkasti, hän ilmaisi hämmästyttävän tarkasti heidän mielensä ja sydämensä askartelut, erotti hyvin taitavasti heidän elämänsä tärkeimmät käänteet, pysähtyi niissä tienristeyksissä, joissa heidän kohtalonsa oli todellakin hairahtunut ja epäröinyt, paljasti muutamia hämmästyttäviä, tarkkoja, melkein anekdoottimaisia erikoisseikkoja (matkoja, rakkaussuhteita, saatuja vaikutuksia, tapaturmia), sanalla sanoen, ottaen lukuun jonkinlaisen itsesuggestionin, joka saa mysteerion kosketuksesta enemmän tai vähemmän kiihtyneen mielikuvituksemme antamaan täsmällisen muodon mitä epäselvimmällekin vihjaukselle, hän piirsi heidän nykyisyydestään ja menneisyydestään hieman sovinnaisesti ja symboolisesti suunnitellun, mutta hyvin varman elämänkaavan, jossa heidän täytyi epäilyksestään huolimatta tuntea elämänsä erikoisuoma. Mitä hänen ennustuksiinsa tulee, niin minun täytyy sanoa, ettei yksikään niistä käynyt toteen.]
[Noissa intuitsioneissa oli varmastikin jotakin enemmän kuin pelkkiä onnellisia yhteensattumia. Se oli ilmeisesti jonkinlaista hermoyhteyttä eri alitajuntojen välillä, samantapaista kuin unissakävijällä. Saman ilmiön tapasin kahvinperistä ennustajalla, mutta hänen ilmoituksensa olivat uskalletumpia, epävarmempia, ja siksi minä en niihin kajoakaan.]
On, toistan sen vieläkin, melkein uskomatonta, ettemme tunne tulevaisuutta. Kuvittelen mielessäni, että olemme siihen nähden samassa asemassa kuin unohdettuun menneisyyteen nähden. Me voisimme koettaa muistella. Jotkut seikat viittaavat siihen, ettei tämä ole mahdotonta. Tarvitsisi vain keksiä tai jälleen löytää tuon muistin tie, joka kulkee ajassa meidän edellämme.
Käsitän, ettei meillä ole kykyä tuntea ennakolta elementtien mullistuksia, taivaankappaleiden, maan, valtakuntien, kansojen ja rotujen kohtaloa. Nämä eivät suoranaisesti koske meitä, ja me tiedämme niistä menneisyydessä vain historian keinotekoisten kertomusten avulla. Mutta mikä koskee meitä, mikä on meidän ulottuvillamme, minkä on ilmettävä vuosien ahtaassa piirissä, tuossa henkisen elimistömme erottumassa, joka elimistö verhoo meitä Ajassa, kuten nilviäistä ja hyönteistä verhoo niiden kuori ja kotelo ulottuvaisuudessa, tämä ja kaikki sen kanssa yhteydessä olevat ulkonaiset tapahtumat ovat luultavasti kirjoitetut tähän piiriin. Joka tapauksessa olisi paljon luonnollisempaa ja käsitettävämpää, että asia olisi näin kuin että se olisi toisin. Siinä on tosiasioita taistelussa harhaluulon kanssa. Eikä mikään estä meitä uskomasta, että tässä kuten kaikkialla tosiasiat lopulta voittavat harhaluulon. Tosiasiat, se on se, mitä meille tapahtuu, mikä jo on tapahtunut historiassa, joka on meidän historiamme yläpuolella, maailmankaikkeuden liikkumattomassa ja yli-inhimillisessä historiassa. Harhaluulo on läpinäkymätön verho, jonka kutema ovat nuo käsittämättömät langat nimeltään eilen, tänään ja huomenna, joilla me verhoamme nuo tosiasiat. Mutta koko olentomme ei tarvitse välttämättä olla ikuisesti tuon harhaluulon narrina. Voipa vielä asettaa itselleen kysymyksen, eikö meidän merkillinen kykenemättömyytemme päästä selville niin yksinkertaisesta, riidattomasta ja välttämättömästä seikasta kuin tulevaisuus, olisi eräänä jonkin toisen taivaankappaleen asukkaan ihmettelyn aiheena, jos hän kävisi meitä katsomassa.
Tänään tämä näyttää meistä niin tuiki mahdottomalta, että me saatamme vain vaivoin kuvitella, kuinka tulevaisuuden varma todellisuus kumoaisi ne huomautukset, jotka me sille teemme henkemme orgaanisen harhaluulon nimessä. Me sanomme sille esimerkiksi: jos ryhtyessämme johonkin yritykseen voisimme tietää, että se päättyy onnettomasti, niin emme ryhtyisi siihen ollenkaan; ja koska on varmaankin kirjoitettu jossakin ajan kirjassa ennen kyselyämme, että yritys ei tule tapahtumaan, koskapa tulemme siitä luopumaan, niin me emme osaa aavistaa sen lopputulosta, millä ei ole ollut alkua j.n.e.
Jottemme eksyisi tielle, joka vie meidät paikkoihin, missä meillä ei ole mitään tekemistä, olkoon kylliksi, kun sanomme itsellemme, että tulevaisuus, kuten kaikki, mikä on olemassa, on luultavasti yhtenäisempi ja loogillisempi kuin mielikuvituksemme logiikka, ja että kaikki epäröintimme ja epävarmuutemme sisältyy sen arveluihin ja aavistuksiin. Olkaamme muuten vakuutetut siitä, että tapahtumien kulku tuskin suuntautuisi toisaanne, vaikkakin sen tuntisimme ennakolta. Aluksi tuntisivat tulevaisuuden tai osan siitä vain ne, jotka tahtoisivat vaivautua oppimaan sen, kuten menneisyyden tai osan omasta nykyisyydestään tuntevat vain ne, joilla on rohkeutta ja älyä ottaa siitä selvä. Me mukautuisimme nopeasti tämän uuden tieteen opetuksiin samoinkuin olemme mukautuneet historian opetuksiin. Me pääsisimme pian selville, mitä onnettomuuksia voisimme välttää ja mitä olisi mahdoton karttaa. Viisaimmat vähentäisivät itselleen näiden jälkimmäisten lukua ja toiset kohtaisivat niitä kuten he nyt kohtaavat paljon varmoja onnettomuuksia, joita on helppo ennustaa. Pettymystemme luku olisi hieman vähentynyt, mutta ei niin paljon kuin me toivomme, sillä jo järkemmekin osaa nähdä ennakolta osan tulevaisuuttamme, jolleikaan niin aineellisen selvästi kuin me uneksimme, niin ainakin usein riittävällä siveellisellä varmuudella. Ja me huomaamme, että useilla ihmisillä on tuskin hyötyä näistä niin helpoista aavistuksista. He löisivät laimin tulevaisuuden neuvot, kuten he kuulevat menneisyyden kehoituksia seuraamatta niitä.