215. Massageteillä on samanlainen vaateparsi ja elinlaatu kuin skyyteillä. He esiintyvät joko ratsumiehinä tai jalkamiehinä — kumpaakin tapaa he käyttävät —, tahi myös jousi- ja keihäsmiehinä, ja heillä on tapana käyttää kaksiteräistä kirvestä. Kultaa ja vaskea he käyttävät kaikkeen. Sillä kaikkeen, mikä kuuluu keihäisiin, nuolenkärkiin ja kirveisiin, he käyttävät vaskea. Mutta päähineitä, vöitä ja olkanauhoja he koristavat kullalla. Samalla tapaa he pukevat hevosten rinnat vaskihaarniskoihin, mutta ohjaksiin, suitsiin ja hevosen päänkoristeisiin he käyttävät kultaa; vaan rautaa ja hopeaa he eivät ollenkaan käytä. Semmoista näet ei heillä ole maassaan, jota vastoin heillä on kultaa ja vaskea suunnattomat määrät.
216. Heillä on seuraavat tavat. Jokainen tosin ottaa itselleen vaimon, mutta ne ovat yhteiset kaikille. Sillä mitä helleenit sanovat skyytien tekevän, sitä eivät tee skyytit, vaan massagetit. Niinpä aina kun massagetilaisen miehen tekee mieli naista, hän ripustaa viinensä tämän vaunujen eteen ja pitää kainostelematta yhteyttä hänen kanssaan. Mitään määrättyä elämänrajaa ei heillä ole säädettynä. Vaan kun joku on tullut hyvin vanhaksi, tulevat kaikki hänen läheisensä kokoon, teurastavat hänet ynnä hänen mukanaan elukoita, keittävät lihat ja pitävät kestiä. Tätä heillä pidetään autuaimpana loppuna. Mutta tautiin kuollutta he eivät syö, vaan kätkevät maahan, murehtien sitä, että hän ei joutunut uhratuksi. He eivät kylvä mitään, elävät nautaeläimistä ja kaloista, joita heille runsaasti tulee Araxes-joesta, ja juovat maitoa. Jumalista he kunnioittavat ainoastaan aurinkoa, jolle uhraavat hevosia. Sen uhrin merkitys on tämä: nopeimmalle kaikista jumalista he omistavat nopeimman olennon.
TOINEN KIRJA.
1. Kyroksen kuoltua sai kuninkuuden Kambyses, Kyroksen ja Kassandanen, Farnaspeen tyttären, poika saman kuningattaren, jonka aikaisemmin tapahtuneen kuoleman johdosta Kyros itse osoitti suurta surua ja käski myös kaikkien alamaistensa tehdä samoin. Mainitun naisen ja Kyroksen poika siis oli Kambyses, joka katsoi ioonilaisia ja aiolilaisia isältä perityiksi orjikseen, teki sotaretken Egyptiä vastaan ja otti muiden hallitsemiensa kansojen ohella mukaansa myös ne helleenit, joita vallitsi.
2. Ennenkuin Psammetikhos hallitsi egyptiläisiä, nämä pitivät itseään ensimäisinä kaikista ihmisistä. Mutta siitä perin kun Psammetikhos, tultuaan kuninkaaksi, tahtoi tietää, ketkä olivat ensimäiset ihmiset, he pitävät fryygialaisia itseään vanhempina, mutta itseään muita vanhempina. Kun nimittäin Psammetikhos ei tiedustelemalla voinut keksiä mitään keinoa sen kysymyksen selvittämiseksi, ketkä ovat olleet ensimäiset ihmiset, niin hän ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän otti kaksi halpaa syntyperää olevaa, vastasyntynyttä lasta ja antoi ne muutamalle paimenelle kasvatettavaksi laumojensa joukossa sillä tavalla, että kielsi ketään lasten kuullen ääntämästä mitään, vaan tuli niiden yksikseen maata autiossa majassa. Ajallansa tuli paimenen viedä heidän luokseen vuohia, ruokkia heitä maidolla ja toimittaa muut askareet. Tämän Psammetikhos teki ja määräsi senvuoksi, että tahtoi kuulla, minkä äänen lapset, epäselvästä sopertamisesta päästyään ensin lausuivat. Ja niin tapahtuikin. Kun nimittäin paimen kahden vuoden ajan siten tehtyään kerran avasi oven ja astui sisään, niin molemmat lapset ryntäsivät häntä vastaan ja ojentaen käsiään lausuivat: "bekos". Aluksi paimen sen kuultuaan pysyi hiljaa. Mutta kun tämä sana tavallisesti uudistui joka kerta kun hän kävi niitä katsomassa, niin hän ilmaisi sen herralleen ja vei lapset tämän käskystä hänen nähtäväkseen. Kuultuaan itsekin sen Psammetikhos tiedusteli, ketkä ihmiset käyttävät nimitystä "bekos" jostakin esineestä, ja tiedustellessaan sai hän tietää, että fryygialaiset siten nimittävät leipää. Siten egyptiläiset myönsivät ja siitä tapauksesta he päättivät, että fryygialaiset ovat heitä vanhemmat. Että niin tapahtui, sen kuulin Hefaistoksen papeilta Memfiissä. Helleenit sitävastoin kertovat paljon muun joutavan ohella, että Psammetikhos leikkasi muutamilta naisilta pois kielet ja antoi lasten sitten elää näiden naisten luona.
3. Lasten hoidon suhteen he siis kertoivat näin. Ja minä kuulin myös muuta Memfiissä, jouduttuani puheisiin Hefaistoksen pappien kanssa. Minä käännyin myös Teebaan ja Heliopoliiseen, siitä syystä että tahdoin tietää, pitivätkö sieltä saamani tiedot yhtä sen kanssa, mitä Memfiissä kerrottiin. Sillä Heliopoliin asukkaiden sanotaan egyptiläisten joukosta paraiten tuntevan historiaa. Siellä kuulemistani kertomuksista, mikäli ne koskevat jumalia, en ole halukas kertomaan muuta kuin vain niiden nimet, koska arvelen, että kaikilla ihmisillä on yhtä vähän tietoa niistä. Ja sen, minkä minä niistä olen mainitseva, tulen muun yhteyden pakoittamana mainitsemaan.
4. Mitä inhimillisiin asioihin tulee, niin mainitut papit keskenään yhtäpitäväisesti sanoivat, että egyptiläiset ensiksi kaikista ihmisistä keksivät vuoden, jakamalla sen vuodenaikojen mukaan kahteentoista osaan. Sen he sanovat keksineensä tähdistä. He laskevat minun nähdäkseni siinä kohden viisaammin kuin helleenit, että helleenit vuodenaikojen vuoksi joka toinen vuosi asettavat väliin kuukauden, jota vastoin egyptiläiset laskevat kaikki kaksitoista kuukautta kolmeksikymmeneksi päiväksi ja lisäävät sitten joka vuosi viisi päivää ulkopuolelle laskua, jotenka vuodenaikojen kehä kierrossaan aina sattuu samaan aikaan. He sanoivat, että egyptiläiset ensiksi ovat ottaneet käytäntöön kahdentoista jumalan nimitykset, jotka helleenit heiltä ovat saaneet, ja että he ensiksi omistivat alttareita, kuvia, patsaita ja temppeleitä jumalille sekä kaiversivat kuvia kiviin.
Ja että enin osa tästä on tapahtunut sillä lailla, sen he tosiasioilla näyttivät toteen. Ensimäinen ihminen, joka hallitsi Egyptiä heidän mukaansa, oli Min. Hänen aikanaan oli muka koko Egypti, paitsi Teeban piiriä, suona, eikä veden yläpuolelle kohonnut mitään siitä maasta, mikä nyt on tällä puolella Moiris-järveä, johon mereltä on seitsemän päivän laivamatka ylävirtaan.
5. Ja mielestäni he puhuivat oikein maan suhteen. Onhan ennalta kuulemattakin selvää sille, joka näkee ja jolla on ymmärrystä, että se osa Egyptiä, johon helleenit purjehtivat, on vesijättömaata ja joen lahja, jopa että vielä sekin, mikä on tämän järven tuolla puolen aina kolmen päivän laivamatkaan saakka, ja josta he eivät enää kertoneet mitään sellaista, on toinen samanlainen voittomaa. Egyptinmaan luonne on nimittäin tämmöinen. Ensiksikin, jos vielä lähestyessään sitä ja ollessaan päivämatkan päässä maasta, laskee luodin pohjaan, saadaan sieltä mutaa jopa yhdentoista sylen syvyydeltäkin. Tämä osoittaa, että tulvamaata ulottuu näin kauas.
6. Egyptin pituus pitkin merta on kuusikymmentä skhoinia, niinkuin me määrittelemme Egyptiä, Plinthinen mutkasta aina Serbonis-järveen saakka, jonka luona Kasion-vuori on. Siitä lukien siis on kuusikymmentä skhoinia. Sillä kaikki ihmiset, joilla on puute maasta, mittaavat sylillä maataan, joilla on vähemmän puutetta, stadioneilla, joilla on paljon maata, parasangeilla, ja joilla on hyvin runsaasti, skhoineilla. Parasangi tekee kolmekymmentä stadionia, kukin skhoini, joka on egyptiläinen mitta, kuusikymmentä stadionia. Siten olisi se osa Egyptiä, joka on meren luona, kolmetuhattakuusisataa stadionia.
7. Sieltä aina Heliopoliiseen saakka, joka sijaitsee keskiosassa maata, Egypti on leveä, kokonaan lakea, vesiperäinen ja liejuinen. Matka mereltä sisämaahan, Heliopoliiseen, on pituudelleen jotenkin sama kuin matka Atenasta, kahdentoista jumalan alttarilta, Pisaan, Zeus Olympolaisen temppelin tykö. Jos nimittäin laskisi, huomaisi näiden matkojen erotuksen olevan vallan vähäisen, ei enempää kuin viisitoista stadionia. Sillä matka Pisasta Atenaan on viisitoista stadionia vailla tuhattaviittäsataa, mutta matka mereltä Heliopoliiseen on täyteen tämä määrä.
8. Mutta Heliopoliista ylöspäin Egypti on kapea. Toisella puolen näet pitkittyy Arabian vuorijono, kulkien pohjoisesta etelään ja suvea kohti ja ulottuen aina niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Siinä ovat ne kivilouhokset, joita on louhittu Memfiin pyramideja varten. Siinä vuorijono kääntyy ja päättyy sitten mainittuihin paikkoihin. Mutta missä se on leveimmillään, siinä se, kuten kuulin, on kahden kuukauden matkan pituinen idästä länteen, ja sen äärimäiset seudut itäänpäin tuottavat suitsutusta. Semmoinen siis se vuori on. Libyaan päin olevassa Egyptin osassa kulkee toinen kallioinen vuorijono, jossa pyramidit ovat; se on hiekan peittämä, samoinkuin se osa Arabian vuorta, joka kulkee eteläänpäin. Heliopoliista alkaen siis maa, sikäli kuin se kuuluu Egyptiin, ei enää ole laaja, vaan Egypti on ainoastaan noin neljäntoista päivän laivamatkan levyinen. Maa on tasankoa, ja siitä kohtaa, mistä se on kapein, minun nähdäkseni ei enempää kuin noin kahdensadan stadionin levyinen Arabian vuoresta niinkutsuttuun Libyan vuoreen.
9. Siten tämä maa on muodostunut. — Heliopoliista Teebaan on yhdeksän päivän laivamatka ylävirtaan, neljätuhattakahdeksansataakuusikymmentä stadionia matkaa, mikä tekee kahdeksankymmentäyksi skhoinia. Jos laskee yhteen nämä stadionit, niin on se osa Egyptiä, joka on meren luona, niinkuin jo ennenkin olen osoittanut, kolmetuhattakuusisataa stadionia. Mutta minkä verran on mereltä keskimaahan, Teebaan saakka, tahdon ilmoittaa. Sitä on kuusituhattakaksikymmentä stadionia. Teebasta taas Elefantine nimiseen kaupunkiin on tuhatkahdeksansataa stadionia.
10. Enin osa tätä yllämainittua maata näytti minusta itsestänikin, aivan niinkuin papitkin sanoivat, olevan egyptiläisille myöhemmin tullutta vesijättömaata. Sillä mainittujen, Memfiin yläpuolella sijaitsevien vuorten välinen maa näytti minusta kerran olleen meren lahti, samoinkuin Monin, Teuthranian ja Efesoksen seudut sekä Maiandroksen tasanko, sikäli kuin on lupa verrata näitä vähäisiä seikkoja suuriin. Sillä niistä joista, jotka ovat maaduttaneet mainitut seudut, ei yhtä ainoatakaan kannata laajuudeltaan verrata yhteenkään Niilin viidestä suuhaarasta. On olemassa muitakin jokia, jotka suuruudelleen eivät tule Niilin rinnalle, mutta silti ovat saaneet suuria töitä aikaan. Niitä saatan mainita nimeltä useitakin, ja varsinkin Akhelooksen, joka virtaa Akarnanian kautta sekä laskee mereen ja on tehnyt puolet Ekhinadien saarista mannermaaksi.
11. Arabianmaassa on, lähellä Egyptiä, merenlahti, joka tunkee niinkutsutusta Punaisesta merestä maahan ja on niin pitkä ja kapea, kuin juuri käyn ilmoittamaan. Se on niin pitkä, että jos alkamalla sisimmästä sopukasta purjehtii väljälle merelle, siihen matkaan menee soudettaessa neljäkymmentä päivää. Leveydeltään lahti on siitä kohtaa, mistä se on leveimmillään, puolen päivän laivamatkan mittainen. Siinä on joka päivä vuoksi ja luode. Toinen samanlainen lahti näyttää minusta Egyptikin kerran olleen, joten toinen lahti pohjoisesta merestä tunki Etiopiaa kohti, Arabianlahti taas etelästä kulki Syyriaa kohti, niin että molemmat melkein tunkivat sopukoillaan toisiinsa kiinni ja poikkesivat toistensa suunnasta vain sen verran, että jäi väliin maakaistale. Jos siis Niili tulee kääntämään uomansa mainittuun Arabianlahteen, niin mikä estää tätä kahdessakymmenessä tuhannessa vuodessa maatumasta, kun joki yhä siihen virtaa. Luulenpa, että se kymmenessäkin tuhannessa vuodessa täyttyisi. Kuinka ei sillä ajalla, joka on kulunut ennen minun syntymääni, vielä paljoa tätä suurempikin lahti olisi täyttynyt niin suuren ja niin toimeliaan joen vaikutuksesta?
12. Mitä siis Egyptiin tulee, niin minä sekä uskon niitä, jotka tämän väittävät, että itse luulen asianlaidan olevan aivan sillä lailla, katsoen siihen, että Egypti pistäytyy ulommaksi kuin siihen rajoittuva maa, että vuorilla tavataan näkinkenkiä, että suolavettä tihkuu esiin, jotta se vahingoittaa pyramidejakin, ja että Egyptissä ainoastaan Memfiin yläpuolella olevalla vuorella on hiekkaa. Lisäksi Egypti ei ole samankaltainen kuin sen rajamaa Arabia tai Libya tai edes Syyria; Arabian rannikolla asuu näet syyrialaisia. Egypti on nimittäin mustaa ja möyheätä maaperää, se kun on virran Etiopiasta tuomaa liejua ja tulvamaata. Libya sitävastoin on, niinkuin tiedämme, punaisempaa ja jonkun verran hiekkaisempaa, ja Arabia sekä Syyria savisemmat ja kiviperäiset.
13. Myös seuraavan suuren ihmeen tämän maan suhteen papit kertoivat, että nimittäin aina kun joki Moiris-kuninkaan aikana nousi vähintäin kahdeksan kyynärää, se kasteli Memfiin alapuolella olevaa Egyptiä. Eikä Moiris vielä ollut yhdeksääsataa vuotta ollut kuolleena, silloin kun minä tämän kuulin papeilta. Mutta nykyään joki ei kohoa yli maan, jollei se nouse vähintäin kuusitoista tai viisitoista kyynärää. Ja jos tämä maa samassa suhteessa kasvaa korkeudelleen ja yhtäpaljon karttuu laajuudelleen, niin tulevat luullakseni Moiris-järven alapuolella ja niinkutsutussa Deltassa (s.o. suistamossa) asuvat egyptiläiset ikipäiviksi kärsimään samaa haittaa kuin mitä sanovat helleenien kärsivän, koska Niili ei enää tulvi yli maan. Sillä saatuaan tietää, että sataa yli koko helleenien maan, ja että sitä eivät kastele joet, niinkuin heidän omaa maataan, egyptiläiset sanoivat, että jos helleenit joskus pettyvät toiveessaan, he tulevat kurjasti näkemään nälkää. Se lausunto tiesi, että jos jumala ei tahdo helleeneille suoda sadetta, vaan antaa kuivuuden jatkua, niin helleenit tulevat kuolemaan nälkään. Sillä eihän heillä ole muuta keinoa saada vettä kuin Zeulta yksinään.
14. Ja siinä egyptiläiset puhuvat oikein mitä helleeneihin tulee. Mutta annappas, kun ilmoitan, miten on laita egyptiläisten itsensä. Jos, kuten ennenkin olen maininnut, Memfiin alapuolella oleva maa — sehän se on, joka kasvaa — kasvaisi korkeudelleen suhteessa kuluneeseen aikaan, mikä muu olisi siitä seurauksena, kuin että siellä asuvat egyptiläiset tulisivat näkemään nälkää, jos heidän maassaan ei sada, eikä joki kykene kohoomaan vainioille? Mutta, niinkuin nyt on asiain tila, niin he korjaavat viljan maasta vähemmällä vaivalla kuin ketkään muut ihmiset, vieläpä kuin toiset egyptiläiset. Heidän nimittäin ei tarvitse nähdä vaivaa vakojen kyntämisestä auralla tai kuokkimisesta, eikä heidän ole tarvis toimittaa mitään muutakaan, mitä ihmiset viljansa saamiseksi puuhaavat. Vaan sittenkuin joki itsestään on tullut ja kastellut heidän vainioitaan, ja kastettuaan jälleen poistunut, silloin jokainen kylvää vainionsa ja laskee siihen sikoja; ja annettuaan sikojen tallata siemenen maahan, hän odottaa leikkuuaikaa, jolloin sioilla puittaa viljan ja vihdoin korjaa sen talteen.
15. Jos nyt siis tahtoisimme noudattaa ioonilaisten mielipiteitä Egyptistä, jotka sanovat, että Egyptin muodostaa ainoastaan suistamo, jolloin he lukevat siihen kuuluvaksi rannikon niinkutsutusta Perseuksen vartiotornista Pelusionin kalankuivauspaikoille saakka, minne on neljäkymmentä skhoinia, ja sanovat sen ulottuvan mereltä sisämaahan Kerkasoros-kaupunkiin saakka, jonka kohdalla Niili haarautuu, virraten Pelusioniin ja Kanobokseen, mutta väittävät, että muut osat Egyptiä kuuluvat osaksi Libyaan, osaksi Arabiaan — jos siis tätä mielipidettä noudattaisimme, voisimme sen nojalla näyttää toteen, että egyptiläisillä aikaisemmin ei ollut mitään maata. Sillä, niinkuin egyptiläiset itse sanovat ja minusta näyttää, on suistamo tulvamaata ja vasta äskettäin niin sanoakseni tullut päivän valoon. Jos heillä nyt ei ole ollut mitään maata, miksi he sitten suotta häärivät otaksumalla olevansa ensimäiset ihmiset? Eikä heidän olisi ollut tarvis ruveta tutkimaan, mitä kieltä lapset ensiksi puhuisivat. Enpä luule egyptiläisten syntyneen samalla kertaa kuin se maa, jota ioonilaiset sanovat Deltaksi, vaan luulen heidän aina olleen olemassa siitä saakka, jolloin ihmiskunta syntyi; ja maan edetessä ovat monet heistä jääneet jälelle, mutta monet vähitellen vetäytyneet virtaa myöten alas. Muinaisajalla ainakin kutsuttiin Egyptiksi Teebaa, ja sen alueen ympärys oli kuusituhattasatakaksikymmentä stadionia.
16. Jos siis meidän mielipiteemme näistä seikoista pitää paikkansa, niin ioonilaisilla ei ole oikeata käsitystä Egyptistä. Jos taas ioonilaisten mielipide on oikea, niin minä näytän toteen, että helleenit ja ioonilaiset itse eivät osaa laskea lukua, väittäessään, että on kaikkiaan kolme maanosaa, Europpa, Aasia ja Libya. Neljänneksihän heidän täytyy lukea Egyptin suistamo, jos nimittäin se ei ole Aasiata eikä Libyaa. Sillä tämän käsityksen mukaan ei Niili ole se, joka erottaa Aasian Libyasta; ja koska Niili jakaantuu mainitun suistamon kärjen kohdalla, niin viimemainittu tulisi olemaan Aasian ja Libyan välillä.
17. Niinpä me heitämme sikseen ioonilaisten mielipiteen ja itse puolestamme sanomme tämän seikan suhteen näin. Egyptin muodostaa koko tämä egyptiläisten asuma maa, samoin kuin Kilikian kilikialaisten ja Assyrian assyrialaisten asuma maa, emmekä oikeudenmukaisesti tunne muuta rajaa Aasialle ja Libyalle kuin Egyptin rajat. Jos sitävastoin hyväksymme helleenien otaksuman rajan, täytyy meidän olettaa, että koko Egypti, alkaen Katadupa-putouksesta ja Elefantine-kaupungista on jaettu kahteen osaan, joista toinen kuuluu Libyaan, toinen Aasiaan. Sillä Niili alkaa Katadupa-putouksesta ja virtaa mereen, halkaisten Egyptin keskeltä. Aina Kerkasoros-kaupunkiin saakka Niili virtaa yhtenä jokena, mutta siitä kaupungista alkaen se jakaantuu kolmeen reittiin. Sitä, joka kääntyy itään päin, sanotaan Pelusionin suuhaaraksi. Toinen reiteistä antaa länteenpäin ja sen nimenä on Kanoboksen suuhaara. Niilin suora reitti taas on tämmöinen. Kulkiessaan ylämaista päin se saapuu suistamon kärjen luo, mutta siitä alkaen se, halkaisten suistamon keskeltä, laskee mereen, eikä se tuo vähintä vesimäärää tai ole vähimmin kuuluisa. Sitä kutsutaan Sebennytoksen suuhaaraksi. On olemassa myös kaksi muuta suuhaaraa, jotka erottautuvat Sebennytoksen haarasta ja kulkevat mereen. Niitten nimet ovat, toisen Saiin, toinen Mendeen suuhaara. Sitävastoin bolbitinen ja bukolinen suuhaara eivät ole luontaisia, vaan kaivetut.
18. Sen mielipiteeni puolesta, että Egypti on niin suuri kuin minä järkiperusteella olen näyttänyt, puhuu myös Ammonin oraakelin antama vastaus. Sen minä sain tietää vasta senjälkeen kuin jo olin muodostanut mielipiteeni. Sillä kun Mareia ja Apis nimisten kaupunkien asukkaat, jotka asuivat Libyaa vastaan rajoittuvassa osassa Egyptiä ja itse pitivät itseään libyalaisina eivätkä egyptiläisinä, olivat vaivatut jumalanpalvelukseen kuuluvista menoista eivätkä tahtoneet kieltäytyä syömästä lehmänlihaa, he lähettivät Ammonin luo sanomaan, ettei heillä ollut mitään yhteistä egyptiläisten kanssa. He asuivat muka suistamon ulkopuolella eivätkä tapojensa puolesta pitäneet yhtä egyptiläisten kanssa ja tahtoivat, että heidän olisi lupa syödä kaikkia ruokia. Mutta jumala ei sallinut heidän tehdä tätä, vaan sanoi, että Egypti on se maa, jota Niili saapuessaan kastelee ja egyptiläisiä ne, jotka asuvat Elefantine-kaupungin alapuolella ja juovat siitä joesta. Semmoinen oraakelinvastaus heille annettiin.
19. Senjälkeen kuin Niili on paisunut, se ei tulvi ainoastaan yli suistamon, vaan myös monin paikoin niin sanotun Libyan ja Arabian yli, kahden päivämatkan pituudelle kummallekin puolelle, välistä kuitenkin enemmän, välistä vähemmän.
Mitä joen luontoon tulee, en voinut saada siitä mitään tietoa en papeilta enkä keneltäkään muulta. Olin kuitenkin halukas saamaan heiltä tietää, minkä vuoksi Niili paisuu ja on tulvillaan sata päivää, alkaen kesäpäivän seisauksesta, mutta saavutettuaan tämän päiväluvun, jälleen vetäytyy takaisin ja vähenee uomassaan, niin että se pysyy matalana koko talven aina seuraavaan kesäpäivänseisaukseen saakka. Kaiken tämän suhteen en pystynyt saamaan keltään egyptiläiseltä mitään tietoa, tutkiskellessani heiltä, mikä kyky Niilillä on olla päinvastaista luontoa kuin muut joet. Näitä seikkoja tahdoin tietää ja tutkiskelin niitä, kuin myös minkä vuoksi Niili yksin kaikista joista ei aikaansaa tuulenpuuskia.
20. Muutamat helleeneistä, jotka ovat tahtoneet tulla kuuluisiksi viisaudestaan, ovat tämän veden suhteen esittäneet kolmea eri mahdollisuutta, joista kuitenkin kaksi ovat semmoiset, etten katso tarvittavan niistä sen enempää puhua, kuin vain sen verran, että olen tahtonut mainita ne. Niistä toinen väittää asuntatuulten olevan syynä siihen, että joki paisuu, koska estävät Niiliä virtaamasta mereen. Mutta useinpa asuntatuulet eivät puhalla, ja Niili tekee kuitenkin samalla tavalla. Lisäksi, jos asuntatuulet olisivat siihen syynä, pitäisi kaikkien muidenkin jokien, jotka virtaavat asuntatuulia vastaan, käydä samalla tavoin kuin Niilin, ja sitä enemmänkin, kuta pienempiä ovat, ja kuta heikompi virta niissä on. Mutta monta jokea on Syyriassa, monta Libyassa, joitten suhteen ei mitään semmoista tapahdu kuin Niilin.
21. Toinen selitys on ymmärtämättömämpi äskenmainittua ja samalla jo sanomattakin ihmeellisempi. Se väittää, että Niili virtaa Okeanoksesta ja sen kautta aikaansaa puheenaolevan ilmiön, ja että Okeanos taas virtaa koko maan ympäri.
22. Kolmas selityksistä on kyllä kaikkein todennäköisin, mutta itse asiassa enimmin väärässä. Sillä sekään ei sano mitään, väittäessään, että Niili saa vetensä sulavasta lumesta. Sehän virtaa Libyasta Etiopian keskitse ja laskee Egyptiin. Kuinka sitten se voisi saada vetensä lumesta, se kun enimmäkseen virtaa mitä lämpimimmistä maista kylmempiin maihin? Miehelle, joka pystyy harkitsemaan tämmöisiä seikkoja, tarjoovat näistä maista puhaltavat lämpimät tuulet ensimäisen ja tärkeimmän todistuksen siihen, että ei ole luultavaa, jotta Niili lumesta saisi vetensä. Toinen todistus on se seikka, että tuo maa alati on sateettomana ja jäättömänä; ja lumentulon jälkeen täytyy pakostakin seurata sadetta viisi päivää, niin että jos näissä tienoissa tulisi lunta, niissä myös sataisi. Kolmanneksi ovat ihmiset kuumuudesta mustia. Ja ilmahaukat sekä pääskyset pysyvät siellä vuoden umpeensa eivätkä sieltä poistu; kurjet taas, jotka pakenevat, kun talvi tulee Skyytian maahan, matkaavat niihin paikkoihin talvehtimaan. Jos siis sataisi lunta vaikka kuinkakin vähän siinä maassa, jonka kautta Niili virtaa ja mistä se alkaa virrata, niin ei mikään näistä tosiasioista tapahtuisi, kuten välttämättömyys todistaa.
23. Sen mielipidettä, joka puhui Okeanoksesta, ei edes tarvitse näyttää vääräksi, koska hän liittää puheensa johonkin, joka on tuntematonta. En näet minä ainakaan tiedä minkään Okeanos-joen olemassaolosta, vaan luulen Homeroksen tai jonkun aikaisemmista runoilijoista keksineen sen nimen ja tuoneen sen runouteen.
24. Jos nyt minun itseni täytyy, moitittuani esilläolevia mielipiteitä, esittää oma kantani näistä hämäristä seikoista, niin tahdon ilmaista, minkä vuoksi minusta Niili kesäisin paisuu. Talvisin ajavat talvimyrskyt auringon pois sen vanhalta radalta, ja se saapuu Libyan yläosiin. Ja osoittaakseni aivan lyhyesti asian, niin sillä on kaikki sanottu. Sillä on luonnollista, että se maa, jota lähimpänä ja jossa juuri tämä jumala [s.o. Aurinko] oleskelee, enimmin janoo vettä, ja että siinä jokien omaperäiset vuolteet ehtyvät.
25. Osoittaakseni sen laveammalti, on asianlaita tämmöinen. Silloin kun aurinko kulkee etelä-Libyan yli, se aikaansaa seuraavan ilmiön. Koska ilma näillä seuduin alati on selkeä ja maa lämmin, siellä kun ei ole kylmiä tuulia, niin aurinko kulkiessaan vaikuttaa saman kuin sillä on tapana tehdä kesällä kulkiessaan keskitaivaalla. Se vetää nimittäin puoleensa vettä ja sen tehtyään se työntää veden pois pohjoisiin seutuihin, jolloin tuulet ottavat vastaan, hajoittavat ja sulattavat sen. Ja luonnollisesti tästä maasta puhaltavat tuulet, etelä ja lounas, ovat kaikista tuulista ne, jotka ovat sateisimmat. Mutta minusta näyttää siltä, että aurinko ei joka kerta laske luotaan kaikkea sitä vettä, minkä se vuotuisesti Niilistä saa, vaan että se myös jättää ympärilleen osan. Vaan talven lauhtuessa aurinko jälleen poistuu keskelle taivasta ja siitä perin se taas vetää kaikista joista samalla tapaa vettä. Siihen saakka toiset joet virtaavat suurina, niihin kun yhtyy paljon rankkasadevettä, ja koko maa on sateiden ja tulvapurojen vallassa; mutta kesällä, jolloin rankkasateet lakkaavat vuotamasta jokiin, ja aurinko vetää vettä niistä, ne ovat voimattomat. Niili taas, joka ei saa rankkasadetta, mutta jota aurinko vetää puoleensa, on luonnollisesti ainoa joki, joka talvella virtaa paljoa matalampana kuin kesällä. Sillä kesällä sitä vedetään yhtä paljon kuin kaikkia muitakin vesiä, mutta talvella sitä yksin ahdistetaan. Sillä lailla luulen auringon olevan syypäänä mainittuun ilmiöön.
26. Aurinko on niinikään minun mielipiteeni mukaan syynä myös siihen, että ilma siellä päin on kuivaa, se kun radallaan polttaa kaiken. Siten Libyan etäisimmässä osassa alati vallitsee kesä. Jos nyt vuodenaikojen asema muuttuisi, ja siinä osassa taivasta, missä nyt pohjoinen ja talvi sijaitsevat, olisi etelätuulen ja suven asema, ja pohjoinen sijaitsisi siinä, missä nyt etelä on, — jos niin olisi laita niin aurinko, talvimyrskyn ja pohjatuulen karkoittamana keskitaivaalta, menisi Europan etäisimpiin osiin, samoinkuin se meni Libyaan, ja kulkiessaan koko Europan läpi, se luullakseni vaikuttaisi Istroksen suhteen sen, minkä se nyt tekee Niilin suhteen.
27. Mitä siihen tulee, että Niilin luona ei puhalla tuulia, on minulla tämä mielipide: ei ole ollenkaan todennäköistä, että tuuli puhaltaa kovin lämpimistä seuduista, koska se tavallisesti puhaltaa jostain kylmästä.
28. Olkoon nyt tämän asian laita miten on ja miten se alunpitäen on ollut. Mutta Niilin lähteitä ei kukaan minun puheilleni tulleista egyptiläisistä, libyalaisista tai helleeneistä voinut vakuuttaa tuntevansa, paitsi Atenen temppelirahaston kirjuria Egyptin Sais-kaupungissa. Vaan hän tuntui ainakin minusta laskevan leikkiä, väittäessään tietävänsä sen niin varmasti. Hän sanoi nimittäin näin: "on olemassa kaksi vuorta, jotka päättyvät suippoon huippuun ja sijaitsevat Tebaiksessa olevan Syenen kaupungin ja Elefantinen välillä; niitten nimet ovat, toisen Krofi ja toisen Mofi. Näitten vuorten keskeltä pulppuavat Niilin lähteet, jotka ovat pohjattomat; toinen puoli vettä virtaa Egyptiin ja pohjatuulta kohti, toinen puoli Etiopiaan ja etelätuulta kohti." Ja että lähteet ovat pohjattomat, sen hän sanoi Egyptin kuninkaan Psammetikhoksen kokeen avulla saaneen selville. Hän punoi nimittäin monen tuhannen sylen pituisen köyden ja laski sen alas veteen, mutta ei päässyt pohjaan. Näin siis rahastonkirjuri selitti, jos nimittäin todella niin on asianlaita; mutta minun ymmärtääkseni joessa on joitakin voimakkaita pyörteitä ja vastavuolle, jotka viskaavat veden vuoria vastaan, niin että laskettu luoti ei voi päästä pohjaan. Mutta keltään muulta en voinut saada mitään tietoa.
29. Mutta mitä minä sitäpaitsi sain tietää, kun läksin Elefantine-kaupunkiin saakka omin silmin näkemään, ja mitä siitä alkaen kuulustelemalla muilta olen saanut tietää, se on seuraava. Jos menee Elefantine-kaupungista virtaa ylöspäin, niin maa kohoaa. Siinä täytyy siis sitoa kiinni laiva kummaltakin puolen ja vetää sitä kuin härkää ja kulkea siten. Ja jos köysi katkee, niin laiva lähtee menemään virran vuolteen voimasta. Tämä väli on neljän päivän laivamatka, ja Niili on tältä kohtaa yhtä mutkikas kuin Maiandros. Sillä tavoin täytyy matkustaa kaksitoista skhoinia. Sitten saavutaan lakealle tasangolle, missä Niili virtaa erään saaren ympäri. Sen nimi on Takhompso. Elefantinen takaisessa maassa, samoinkuin toisessa puolessa saarta, asuu jo etiopilaisia, mutta toisessa puolessa egyptiläisiä. Saareen rajoittuu suuri järvi, jonka ympärillä asuu paimentolais-etiopeja. Sen yli purjehdittua tullaan jälleen Niilin uomaan, joka laskee tähän järveen. Sitten täytyy astua maihin ja jokea pitkin tehdä neljänkymmenen päivän matka. Sillä Niilistä kohoaa teräviä kiviä ja siinä on paljon kallioita, joitten välitse ei käy purjehtiminen. Nuo neljäkymmentä päivää mainitun maan läpi kuljettua, astutaan taas toiseen laivaan ja purjehditaan kaksitoista päivää, jonka jälkeen saavutaan suureen kaupunkiin, jonka nimi on Meroe. Tämän kaupungin sanotaan olevan muiden etiopilaisten emäkaupunki. Sen asukkaat kunnioittavat jumalista ainoastaan Zeusta ja Dionysosta, ja niitä he pitävät suuressa arvossa, ja heillä on olemassa Zeun ennuspaikka. He lähtevät sotaretkelle, silloin kun tämä jumala oraakelineuvojensa kautta heitä siihen käskee, ja sinne, mihin hän vain käskee.
30. Viimemainitusta kaupungista purjehdittaessa tullaan, jälleen yhtä pitkässä ajassa kuin Elefantinestä tultiin etiopilaisten emäkaupunkiin, automolien (s.o. karkulaisten) luo. Näitten karkulaisten nimi on Asmakh, mikä sana helleenien kielellä merkitsee: kuninkaan vasemmalla kädellä seisovat. Nämä kaksikymmentäneljätuhatta sotilassäätyyn kuuluvaa egyptiläistä olivat luopuneet etiopilaisten puolelle seuraavasta syystä. Psammetikhos-kuninkaan aikana oli vartiojoukkoja asetettuina sekä Elefantine-kaupunkiin, etiopilaisia vastaan, että Pelusionin Dafnaihin, arabialaisia ja syyrialaisia vastaan, ja vielä Mareiaan, Libyaa vastaan. Vielä minun aikanani on olemassa persialaisten vartiojoukkoja aivan niinkuin Psammetikhoksen aikana, sillä persialaiset pitävät vahtia Elefantinessä ja Dafnaissa. Kun nyt egyptiläiset olivat kolme vuotta pitäneet vahtia, eikä kukaan heitä vahdinpidosta vapauttanut, niin he neuvottelivat keskenään ja luopuivat kaikki yhteisestä päätöksestä Psammetikhoksesta sekä menivät Etiopiaan. Saatuaan sen tietää, Psammetikhos ajoi heitä takaa. Ja niin pian kuin hän heidät yllätti, hän pyysi hartaasti ja kehoitti, etteivät hylkäisi isiltä perittyjä jumaliaan, vaimojaan ja lapsiaan. Silloin oli, kuten kerrotaan, muuan heistä osoittanut kaluaan ja sanonut, että missä se on, siellä tulevat heidän sekä vaimonsa että lapsensa olemaan. — Sen jälkeen kuin he olivat saapuneet Etiopiaan, he antautuivat Etiopian kuninkaan valtaan. Ja tämä antoi heille seuraavan vastalahjan. Muutamat etiopilaisista olivat joutuneet hänen kanssaan riitaan. Nämä hän käski heidän karkoittaa ja sitten asettua heidän maahansa. Ja siitä perin kun he ovat asettuneet asumaan etiopien keskuuteen, etiopit, opittuaan egyptiläisiä tapoja, ovat tulleet sivistyneemmiksi.
31. Neljän kuukauden vesi- ja maamatkan pituudelta siis Niili on tunnettu, lukuunottamatta sitä matkaa, minkä se virtaa Egyptin läpi. Sillä jos laskee yhteen, niin huomataan, että tarvitaan niin monta kuukautta kulkeakseen Elefantinestä mainittujen automolien luo. Mutta siitä perin ei kukaan saata selvästi ilmoittaa mitään, sillä tämä maa on kuumuuden vuoksi autio.
32. Mutta seuraavan minä kuulin kyreneläisiltä miehiltä, jotka sanoivat tulleensa Ammonin oraakelin luo ja joutuneensa puheisiin ammonilaisten kuninkaan Etearkhoksen kanssa. He olivat muista puheaineista johtuneet juttelemaan Niilistä, ja siitä, kuinka ei kukaan tunne sen lähteitä. Silloin Etearkhos oli sanonut hänen luokseen kerran tulleen nasamonilaisia miehiä. Mainittu kansa on libyalainen ja asuu Syrtin luona sekä Syrtin itäpuolella olevassa maassa, ei kuitenkaan kauas itään. Kun nasamonit olivat saapuneet, ja heiltä kysyttiin, oliko heillä mitään enempää kerrottavana Libyan erämaista, he kertoivat näin. Heidän mahtavilla miehillään oli ollut ylimielisiä poikia, jotka miehiksi vartuttuaan olivat muiden toimeenpanemiensa vallattomuuksien muassa kerran arvalla määränneet viisi joukostaan lähtemään Libyan erämaihin, katsomaan voisivatko he mahdollisesti nähdä jotain enempää kuin mitä oli nähty, silloin kun oli pisimmälle päästy. Sillä pitkin sitä osaa Libyaa, joka koskettaa pohjoista merta, Egyptistä alkaen aina Soloeisniemeen saakka, missä Libyan rannikko päättyy, asuu libyalaisia ja näitä useita eri kansoja, paitsi missä helleenit ja foinikialaiset asuvat. Mutta ylempänä, loitompana merestä ja meren ääressä asuvista ihmisistä, Libya on täynnä petoeläimiä. Ja tuolla puolen petoeläinten alueen on hiekkaa ja kauhean vedetöntä ja vallan autiota maata. Sittenkuin siis nuorukaiset ikätoveriensa lähettäminä olivat lähteneet liikkeelle, he hyvin varustettuaan itseään vedellä ja ruokavaroilla ensin kulkivat asutun seudun kautta, sen tehtyään he saapuivat petoeläinten alueeseen, siitä he menivät erämaan halki, matkaten länsituulta kohti; tultuaan sitten laajan, hiekkaisen maan läpi, he vihdoin näkivät tasangolla kasvavia puita, joita he lähestyivät ja joiden hedelmiä he poimivat. Mutta heidän poimiessaan ilmestyi pieniä, keskikokoa vähäisempiä miehiä, jotka ottivat ja veivät heidät pois. Ja nasamonit ymmärsivät yhtä vähän viejien kieltä kuin nämä nasamonien. Mutta he veivät viimemainitut mitä suurimpien soiden halki, ja tultuaan niiden läpi nämä saapuivat kaupunkiin, jossa kaikki olivat samankokoiset kuin viejät ja iholtaan mustat. Ja kaupungin ohi virtasi suuri joki, ja se virtasi lännestä auringonnousua kohti, ja siinä näkyi krokotiilejä.
33. Ammonilaisen Etearkhoksen kertomuksesta olkoon sen verran mainittuna, ja sitäpaitsi, että hän, niinkuin kyreneläiset sanoivat, väitti nasamonien palanneen takaisin, ja kaikkien ihmisten, joiden luo vain saapuivat, olevan noitia. Siispä tuon paikan ohi virtaavan joen Etearkhos päätti olevan Niilin, ja niinpä terve järkikin neuvoo. Virtaahan Niili Libyasta ja halkoo Libyan keskeltä. Ja, niinkuin minä arvaan päättämällä ilmeisistä asioista tuntemattomiin, niin se lähtee yhtä pitkien välimatkojen takaa kuin Istros. Sillä Istros-joki alkaa keltien maasta ja Pyrenen kaupungin luota sekä virtaa niin, että se halkaisee Europan. Keltit taas asuvat ulkopuolella Herakleen patsaiden ja rajoittuvat kynesiläisiin, jotka Europan asujaimista asuvat viimeisinä länttä kohti. Virraten koko Europan kautta Istros päättyy Pontos Euxeinokseen, siihen paikkaan, missä miletolaisten lähettämät siirtolaiset, istrolaiset, asuvat.
34. Istros puolestaan on yleisesti tunnettu, se kun virtaa asutun seudun läpi, mutta Niilin lähteistä ei kukaan voi sanoa mitään. Sillä Libya, jonka läpi se virtaa, on asumaton ja autio. Ja kuinka pitkälle tiedustellessa sen juoksua saattoi päästä, olen maininnut. Se laskee Egyptiin; mutta Egypti on jotenkin suoraan vastapäätä vuorista Kilikiaa. Sieltä on suoraa tietä Sinopeen, Pontos Euxeinoksen rannalle, viiden päivän matka nopeakulkuiselle miehelle; Sinope taas sijaitsee vastapäätä sitä kohtaa, missä Istros laskee mereen. Siten luulen, että Niili, kulkiessaan koko Libyan läpi, on yhtä pitkä kuin Istros.
35. Olkoon tämä Niilin suhteen sanottu. Lähden nyt pitemmältä puhumaan Egyptistä, koska se omistaa enimmät ihmeet ja tarjoaa suurempia muistomerkkejä kuin koko muu maa. Siitä syystä tulee siitä enemmän puhuttavaksi.
Samoinkuin egyptiläisillä taivas on toisenlainen, ja heidän jokensa osoittaa toisenlaista luonnetta kuin muut joet, samoin heillä kaikkein useimmissa suhteissa on päinvastaiset tottumukset ja tavat kuin muilla ihmisillä. Heidän keskuudessaan naiset käyvät torilla tekemässä kauppoja, mutta miehet ovat kotona kutomassa. Toiset kutovat työntämällä kuteen ylöspäin, egyptiläiset alaspäin. Taakkoja miehet kantavat päänsä päällä, naiset hartioillaan. Naiset heittävät vetensä seisaaltaan, miehet istualtaan. Tarpeella he ovat sisällä, mutta syövät ulkona kaduilla, jolloin selittävät, että mikä on häpeällistä, mutta välttämätöntä, on tehtävä salassa, mutta sitä, mikä ei ole häpeällistä, julkisesti. Ei yksikään nainen ole mies- tai naisjumalan pappina, mutta miehet kaikkien jumalten ja jumalatarten pappeina. Poikien ei ole ollenkaan pakko elättää vanhempiaan, jolleivät tahdo, mutta tytärten on ehdoton pakko, vaikka eivät tahtoisikaan.
36. Muualla jumalten papit käyttävät pitkää tukkaa, Egyptissä taas he ajavat hiuksensa. Muilla ihmisillä on surun aikana tapana, että lähimmät sukulaiset leikkaavat tukkansa lyhyeksi, egyptiläiset taas antavat kuolemantapauksissa sekä hiustensa että leukapartansa kasvaa, vaikka sillävälin ajavat ne. Muitten ihmisten elämä on erotettu eläimistä, egyptiläiset viettävät elämänsä yhdessä eläinten kanssa. Toiset elävät vehnästä ja ohrista, egyptiläisistä saa se joka niistä valmistaa elatuksensa, osakseen suurinta häpeätä; egyptiläiset nimittäin laittavat ravintonsa speltistä, jota muutamat kutsuvat maissiksi. He sotkevat taikinan jaloillaan, mutta saven käsillään, ja nostavat käsin myös lannan. Kalunsa toiset antavat olla niinkuin ovat, paitsi kaikkia niitä, jotka egyptiläisiltä ovat oppineet ympärileikkaamisen; viimemainitut nimittäin käyttävät tätä tapaa. Jokainen mies pitää kahta vaatekappaletta, jokainen nainen yhtä. Purjeiden renkaita ja köysiä toiset kiinnittävät ulkopuolelta, egyptiläiset sisäpuolelta. Helleenit kirjoittavat kirjaimensa ja laskevat lukua laskukivillään viemällä kätensä vasemmalta oikealle, egyptiläiset oikealta vasemmalle. Mutta vaikka tekevät niin, he väittävät itse vievänsä kätensä oikealle, helleenien taas vasemmalle. He käyttävät kahtalaista kirjoitusta, joista toista kutsutaan pyhäksi, toista kansanomaiseksi.
37. He ovat erinomaisen jumaliset, vieläpä enimmin kaikista ihmisistä, ja heillä on tämmöiset tavat. He juovat vaskipikareista, joita huuhtovat joka päivä eikä vain silloin tällöin. Heillä on aina yllään vastapestyt liinavaatteet ja ovat siinä hyvin tarkkoja. He ympärileikkaavat itsensä puhtauden vuoksi, pitäen tärkeämpänä olla puhtaat kuin komeat. Papit ajavat koko ruumiinsa joka toinen päivä, jottei täitä tai jotain muuta likaista olisi heidän päällään heidän palvellessaan jumalia. Papeilla on ainoastaan liinainen puku ja bybloksesta tehdyt jalkineet, eikä heidän ole lupa ottaa muuta pukua tai muita jalkineita. Kahdesti joka päivä ja kahdesti joka yö he pesevät itseään kylmällä vedellä. He vaarinottavat sitäpaitsi sanalla sanoen lukemattomia muita menoja. Mutta toiselta puolen he nauttivat melkoisia etuja. Yksityisomaisuudestaan näet eivät he käytä tai kuluta mitään, vaan heillä on pyhät leipänsä leivottuina ja jokainen saa suuren määrän naudan- ja hanhenlihaa joka päivä, annetaanpa heille rypäleviiniäkin. Vaan kalaa ei heidän ole lupa maistaa. Papuja eivät egyptiläiset ollenkaan kylvä eivätkä syö raa'altaan tai keitettyinä niitä, joita siellä mahdollisesti kasvaa. Mutta papit eivät edes siedä nähdä niitä, koska pitävät palkohedelmiä epäpuhtaina. Jokaisella jumalalla on useita pappeja, eikä vain yksi, ja niistä on yksi ylimäinen pappi. Ja kun joku semmoinen on kuollut, asetetaan hänen poikansa hänen sijalleen.
38. Sonneja egyptiläiset pitävät Epafokselle pyhitettyinä ja siitä syystä he tutkivat niitä seuraavalla tavalla. Jos eläimessä nähdään vaikkapa vain yksi musta karva, niin sitä ei pidetä puhtaana. Tätä tarkastaa vartavasten siihen määrätty pappi, elukan sekä seistessä että selällään ollessa, ja vetää ulos kielen katsoakseen, onko se puhdas niistä säädetyistä merkeistä, jotka minä toisessa osassa historiaani olen mainitseva. Hän katselee myös, ovatko häntäkarvat sillä luonnollisesti kasvaneet. Jos se on vapaa kaikesta tästä, niin hän merkitsee sen käärimällä byblos-niintä sarvien ympäri, sivelee senjälkeen sinettisavea päälle ja painaa siihen sormuksensa. Ja sitten he vievät sen pois. Mutta sille, joka uhraa merkitsemättömän sonnin, on määrätty kuolemanrangaistus.
39. Semmoisellapa tavalla elukkaa tutkitaan. Mutta uhraaminen tapahtuu seuraavalla lailla. Vietyään merkityn elukan alttarin luo, missä aikovat uhrata sen, uhraajat sytyttävät tulen. Sitten he alttarilla olevan teuraan päälle valavat viiniä, kutsuvat avuksi jumalaa ja teurastavat eläimen. Ja teurastettuaan he leikkaavat poikki pään. Sitten he nylkevät elukan ruumiin ja vievät pois pään, monin kerroin sitä ensin kirottuaan. Ne, joilla on toripaikka, ja joiden keskuudessa asuu helleeniläisiä kauppiaita, vievät pään torille ja myyvät sen siellä pois, mutta ne, joilla ei ole saatavissa helleenejä, viskaavat sen jokeen. Ja he kiroovat päätä näillä sanoilla: "jos jonkun onnettomuuden pitää sattuman joko näille uhraajille tai koko Egyptille, niin se kääntyköön tähän päähän." Mitä nyt tulee uhrattujen eläinten päihin ja viiniuhriin, niin kaikki egyptiläiset noudattavat yhtäläisiä tapoja samalla lailla kaikissa uhritoimituksissa, ja tästä tavasta johtuu, ettei kukaan egyptiläinen maista minkään elollisen olennon päätä.
40. Mutta uhriteurasten sisälmysten poisottamiseen ja niiden polttamiseen katsoen on heillä säädettynä mikä tapa minkin uhrieläimen suhteen… [Tässä paikassa on tekstissä aukko.] Lähden niinmuodoin mainitsemaan, ketä jumalatarta he katsovat mahtavimmaksi ja kenenkä kunniaksi he viettävät suurinta juhlaa. Sittenkuin he rukoillen ovat nylkeneet härän, he ottavat pois koko vatsaontelon, jättävät muut sisälmykset ynnä rasvan paikoilleen, mutta leikkaavat poikki reisiluut, häntäluun, lapaluut ja kaulan. Sen tehtyään he täyttävät härän muun ruumiin puhtailla leivillä, medellä, rusinoilla, viikunoilla, suitsutuksilla, mirhamilla ja muilla hyvänhajuisilla aineilla. Ja täytettyään sen näillä sekä valettuaan päälle runsaasti öljyä he polttavat sen. Sitten he uhraavat, sitä ennen paastottuaan. Ja sillaikaa kuin uhriteuraat palavat, lyövät kaikki rintoihinsa. Senjälkeen kuin he ovat lyöneet itseään, he asettavat esille syötäväksi sen, mikä on jäänyt jälelle uhriteuraista.
41. Kaikki egyptiläiset siis uhraavat puhtaita sonneja ja vasikoita, mutta lehmiä heidän ei ole lupa uhrata, vaan ovat ne Isiille pyhitetyt. Sillä Isis kuvataan lehmänsarvisena naisena, niinkuin helleenit esittävät Ioa, ja kaikki egyptiläiset kunnioittavat lehmiä enimmin kaikista elukoista. Siitä syystä ei egyptiläinen mies eikä nainen suutelisi helleeniläistä miestä suulle, eikä käytä helleeniläisen miehen veistä, paistinvartaita tai kattilaa, eipä edes maista helleeniläisellä veitsellä leikattua puhtaan härän lihaa. Kuolleet naudat he hautaavat seuraavalla tavalla. Lehmät he viskaavat jokeen, mutta härät he kaivavat maahan, kukin etukaupunkiinsa, niin että toinen tai molemmat sarvet pistävät esiin merkiksi. Ja kun ne ovat mädänneet, ja määrätty aika lähestyy, saapuu joka kaupunkiin vene niinkutsutusta Prosopitis-saaresta. Se on suistamossa, ja ympärimitaltaan se on yhdeksän skhoinia. Mainitussa Prosopitis-saaressa on lukuisten muiden kaupunkien ohella myös se, josta veneet saapuvat korjaamaan härkien luut; sen kaupungin nimi on Atarbekhis, ja siinä on olemassa Afroditen pyhä temppeli. Tästä kaupungista hajaantuu paljon väkeä, mikä mihinkin kaupunkiin, ja kaivettuaan ylös luut he vievät ja hautaavat kaikki yhteen paikkaan. Samalla tapaa kuin nautoja he myös hautaavat muita elukoita, kun nämä kuolevat. Semmoinen tapa heillä on niiden suhteen käytännössä. He eivät näet tapa niitäkään.
42. Kaikki, joilla on perustettuina teebalaisen Zeun pyhättöjä tai jotka kuuluvat teebalaiseen piirikuntaan, pidättyvät lampaista, mutta uhraavat vuohia. Mutta kaikki egyptiläiset eivät yhtäläisesti kunnioita samoja jumalia, paitsi Isistä ja Osirista, jota jälkimäistä he väittävät Dionysokseksi. Näitä kaikki yhtäläisesti kunnioittavat. Kaikki ne taas, jotka omistavat Mendeen pyhätön tai kuuluvat mendeeläiseen piiriin, pidättyvät vuohista ja uhraavat lampaita. Teebalaiset puolestaan ja kaikki, jotka näiden vaikutuksesta pidättyvät lampaista, sanovat sen tavan tulleen heille säädetyksi seuraavasta aiheesta. Herakles tahtoi kaikin mokomin nähdä Zeun, mutta jumala ei tahtonut, että hän näkisi hänet. Lopulta kun Herakles hellittämättä pyysi, Zeus ryhtyi seuraavaan juoneen. Hän nylki oinaan, hakkasi poikki sen pään ja piti tätä edessään sekä pukeutui sen nahkaan ja näytti siten itseään. Siitä pitäen egyptiläiset tekevät Zeun kuvan oinaanpäiseksi, egyptiläisiltä taas ovat sen oppineet ammonilaiset, jotka ovat egyptiläisten ja etiopilaisten siirtolaisia ja käyttävät kieltä, joka on näiden molempien kielten välillä. Ja minun nähdäkseni ammonilaiset siitä myös ottivat nimensä. Egyptiläiset kutsuvat nimittäin Zeusta Amuniksi. Oinaita eivät teebalaiset uhraa, vaan ne ovat heillä pyhät mainitusta syystä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa, Zeun juhlassa, he tappavat oinaan, nylkevät, pukevat sen nahan samalla tapaa Zeun kuvan ylle ja vievät sitten sen luo toisen, nimittäin Herakleen kuvan. Sen tehtyään surevat oinasta kaikki pyhätön ympärillä olevat ja hautaavat sen sitten pyhään hautaan.
43. Mitä Herakleeseen tulee, niin kuulin, että hän muka kuului kahdentoista jumalan joukkoon. Mutta toisesta Herakleesta, hänestä, jonka helleenit tuntevat, en voinut missään osassa Egyptiä kuulla mitään. Ja että egyptiläiset todella eivät ole ottaneet Herakleen nimeä helleeneiltä, vaan helleenit pikemmin egyptiläisiltä, ja helleeneistä juuri ne, jotka antoivat Amfitryonin pojalle nimeksi Herakles, — että niin on asianlaita, siihen on minulla useiden muiden todistusten joukossa todistuksena myös se, että tämän Herakleen molemmat vanhemmat, Amfitryon ja Alkmene, alkujaan polveutuivat Egyptistä, ja että egyptiläiset eivät sano tuntevansa Poseidonin tai dioskurien nimiä eivätkä ole ottaneet näitä toisten jumalien joukkoon. Ja tosiaan, jos he helleeneiltä olisivat ottaneet jonkun jumaluuden nimen, niin heidän ei vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, olisi pitänyt muisteleman viimemainittuja, koskapa he jo siihen aikaan harjoittivat merenkulkua, ja jo silloin muutamat helleeneistä minun luullakseni ja käsittääkseni olivat merimiehiä. Niin ollen egyptiläiset ennemminkin olisivat oppineet tuntemaan näiden jumalien nimet kuin Herakleen. Vaan Herakles on egyptiläisillä ikivanha jumala. Ja niinkuin he itse sanovat, on seitsemäntoistatuhatta vuotta kulunut Amasiin hallitusaikaan siitä, jolloin kahdeksasta jumalasta muodostui kaksitoista jumalaa.
44. Koska tahdoin näitten seikkojen suhteen saada, mikäli mahdollista, jotain selvää, purjehdin myös Foinikian Tyrokseen, saatuani tietää, että siellä oli Herakleelle pyhitetty temppeli. Ja minä näinkin, kuinka äveriäästi se oli koristettu useilla vihkilahjoilla; ja muiden muassa oli siinä kaksi pylvästä, toinen pelkästä kullasta, toinen smaragdikivestä, joka öisin suuresti hohti. Minä jouduin puheisiin jumalan pappien kanssa ja kysyin, kuinka pitkä aika oli siitä, kun pyhättö perustettiin. Ja huomasin silloin, etteivät hekään pitäneet yhtä helleenien kanssa. He sanoivat näet, että jumalan pyhättö perustettiin samalla kertaa kuin Tyros rakennettiin, ja Tyroksen rakentamisesta oli kaksituhattakolmesataa vuotta. Tyroksessa näin toisenkin Herakleen pyhätön, ja tämä oli liikanimeltään thasolainen. Minä saavuin myös Thasokseen, jossa löysin foinikialaisten perustaman Herakleen pyhätön. He olivat nimittäin purjehtineet etsimään Europaa ja perustaneet Thasoksen. Ja tämä tapahtui jopa viisi miespolvea, ennenkuin Amfitryonin poika Herakles syntyi Hellaassa. Nämä tutkimukset siis osoittavat selvästi, että Herakles on vanha jumala. Ja minusta näyttävät ne helleeneistä menettelevän oikeimmin, jotka ovat perustaneet kahdenlaatuisia Herakleen temppeleitä ja uhraavat toiselle ikäänkuin kuolemattomalle, ja hänen liikanimensä on "olympolainen", mutta toisen kunniaksi he toimittavat kuolinuhreja, kuten puolijumalalle ainakin.
45. Helleenit kertovat myös paljon muuta ajattelemattomasti, ja yksinkertainen on myös se heidän Herakleesta kertomansa tarina, kuinka tämä muka saapui Egyptiin, ja kuinka egyptiläiset seppelöivät ja veivät hänet juhlasaatossa uhrattavaksi Zeulle. Aluksi Herakles tällöin pysyi alallaan, mutta kun he alttarin luona vihkivät hänet uhrattavaksi, niin hän kääntyi puolustautumaan ja surmasi heidät kaikki. Näin kertoessaan helleenit minusta näyttävät olevan kokonaan tietämättömät egyptiläisten luonteesta ja tavoista. Sillä kuinka ne, joista on jumalatonta teurastaa elukoita, paitsi sikoja ja semmoisia sonneja ja vasikoita, jotka ovat puhtaat, sekä hanhia, uhraisivat ihmisiä? Ja edelleen, koska Herakles on yksi, vieläpä ihminen, kuten sanovat, kuinka hänessä oli kykyä murhaamaan monia kymmeniä tuhansia? Mutta olkoot sekä jumalat että puolijumalat armolliset meille, kun näistä seikoista niin paljon puhumme!
46. Mutta vuohia ja pukkeja yllämainitut egyptiläiset seuraavasta syystä eivät uhraa. Mendeeläiset lukevat Panin kahdeksan jumalan joukkoon, ja sanovat näiden kahdeksan jumalan olleen ennen kahtatoista jumalaa. Maalarit maalaavat ja kuvanveistäjät veistävät Panin kuvan, niinkuin helleenit, vuohenkasvoiseksi ja pukinjalkaiseksi, vaikka itse asiassa eivät katso hänen olevan semmoisen, vaan samanmuotoisen kuin muutkin jumalat. Minkä vuoksi he kuvaavat häntä semmoiseksi, ei minun juuri tee mieli sanoa. Mendeeläiset kunnioittavat kaikkia vuohielukoita, ja enemmän pukkeja kuin vuohia, ja edellisien paimenet nauttivat suurempaa kunniaa. Ja niistä he varsinkin kunnioittavat yhtä, ja kun se kuolee, tuottaa se suurta surua mendeeläiselle piirille. Egyptin kielellä kuuluu sekä pukki että Pan: "Mendes". Ja minun ollessani tässä piirissä tapahtui seuraava ihme: pukki piti julkisesti yhteyttä naisen kanssa. Tämä tuli ihmisten tiettäväksi.
47. Mutta sikaa egyptiläiset pitävät saastaisena eläimenä. Niinpä, jos joku heistä ohikulkiessaan tulee koskettaneeksi sikaa, niin hän vaatteineen päivineen heti astuu ja sukeltaa jokeen.
Edelleen sikopaimenet, vaikka ovat syntyperäisiä egyptiläisiä, ovat ainoat, jotka eivät saa mennä sisälle mihinkään pyhättöön Egyptissä, eikä kukaan tahdo naittaa tytärtään heille eikä heidän joukostaan ottaa vaimoa, vaan sikopaimenet naittavat ja ottavat vaimonsa omasta keskuudestaan. Muille jumalille egyptiläiset pitävät vääränä uhrata sikoja; ainoastaan Selenelle ja Dionysokselle he samaan aikaan, nimittäin täysikuulla, sen tekevät ja syövät niiden lihaa. Minkä vuoksi he muissa juhlissa inhoovat sikojen uhraamista, tässä juhlassa sitävastoin uhraavat niitä, siitä asiasta on olemassa egyptiläisten kertoma tarina; mutta vaikka minä sen tunnen, ei sitä oikein sovi kertoa. Sikojen uhraaminen Selenelle toimitetaan täten. Kun pappi on teurastanut, hän asettaa hännänpään, pernan ja mahapaidan yhteen läjään, peittää ne koko sillä rasvalla, joka on vatsan ympärillä, ja polttaa ne sitten tulella. Mutta muun lihan egyptiläiset syövät täysikuulla, jolloin he uhraavat uhriteuraat. Vaan jonakin muuna päivänä eivät he enää maistaisi. Ja köyhät heidän joukossaan muodostavat varattomuutensa vuoksi taikinasta sikoja sekä paistavat ja uhraavat ne.
48. Juhlan aattona jokainen teurastaa Dionysoksen kunniaksi ovensa edessä porsaan ja antaa sen poisvietäväksi sille sikopaimenelle, joka sen on myynyt. Mutta muun osan Dionysos-juhlaa egyptiläiset viettävät melkein kokonaan samalla tavalla kuin helleenit, lukuunottamatta kuorotansseja. Fallosten sijasta he ovat keksineet muita, noin kyynäränpituisia nuoralla vedettäviä kuvia, joita naiset kantavat ympäri pitkin kyliä; niissä on nuokkuva miehenkalu, joka ei ole paljoa pienempi muuta ruumista. Etunenässä kulkee huilunsoittaja, ja naiset seuraavat laulellen Dionysosta. Mutta minkä vuoksi sillä kuvalla on niin suuri kalu ja liikuttaa vain sitä ruumiinosaa, siitä kerrotaan pyhä tarina.
49. Näyttääpä minusta siltä, kuin nämä uhrimenot eivät olisi olleet tuntemattomat Amytheonin pojalle Melampukselle, vaan että hän on ollut niihin hyvinkin perehtynyt. Melampus on nimittäin se, joka on tuonut helleeneille Dionysoksen sekä nimen että uhrimenot ynnä fallos-kulkueen. Mutta koska hän ei ymmärtänyt kaikkea, ei hän tarkoin ilmoittanut tarinaa, vaan hänen jälkeensä elävät viisaat ovat enemmän sitä ilmaisseet. Falloksen kuljettamisen Dionysoksen kunniaksi on siis Melampus ensiksi ottanut käytäntöön, ja häneltä ovat helleenit oppineet tekemään sen, minkä tekevät. Minäpä nyt väitän, että Melampus, joka oli viisas mies, hankki itselleen ennustustaidon, ja paljon muun ohella, minkä hän oppi tuntemaan Egyptissä ja sieltä toi helleeneille, hän myös toi maahan Dionysos-palveluksen menot, vähän niitä muuttamalla. En näet voi väittää, että tämän jumalan menot Egyptissä sattumalta pitävät yhtä helleenien kesken vallitsevien menojen kanssa. Silloin ne olisivat keskenään yhtäläiset helleeneillä, eikä niitä olisi vasta äsken maahan tuotu. En minä myöskään saata väittää, että egyptiläiset ovat ottaneet helleeneiltä joko tämän tai jonkun muun tavan. Vaan minusta näyttää enimmin siltä, että Melampus on oppinut Dionysos-palveluksen tyrolaiselta Kadmokselta ja niiltä, jotka hänen kanssaan saapuivat Foinikiasta nyt niinkutsuttuun Boiotiaan.
50. Myös melkein kaikkien jumalien nimet ovat Egyptistä tulleet Hellaaseen. Että ne nimittäin ovat tulleet barbarein luota, sen minä tiedustelemalla olen saanut selville. Ja minä luulen siis, että ne ovat saapuneet Egyptistä. Sillä lukuunottamatta Poseidonia ja dioskureja, niinkuin jo ennenkin olen maininnut, sekä Heraa, Hestiaa, Themistä, khariteja ja nereidejä, ovat muiden jumalien nimet ammoisista ajoista olleet egyptiläisillä tunnetut tässä maassa. Tässä minä kerron mitä egyptiläiset itse kertovat. Mutta ne jumalat, joiden nimiä he eivät sano tuntevansa, näyttävät minusta saaneen nimensä pelasgeilta, paitsi Poseidonia. Tämän jumalan viimemainitut oppivat tuntemaan libyalaisilta, sillä alkujaan olivat libyalaiset ainoat, joilla oli Poseidonin nimi. Mutta puolijumalain palvelusta egyptiläiset eivät käytä.
51. Tämän ja sen lisäksi muuta, mitä tulen mainitsemaan, helleenit ovat egyptiläisiltä omaksuneet. Mutta tapaa tehdä pystykaluisia Hermeen kuvapatsaita he eivät ole oppineet egyptiläisiltä, vaan sen ovat pelasgeilta kaikista helleeneistä ensiksi ottaneet atenalaiset, heiltä taas muut. Sillä pelasgit asettuivat asumaan yhteen atenalaisten kanssa, jotka siihen aikaan jo luettiin helleeneiksi, näiden maahan, jonka johdosta ensinmainittujakin ruvettiin katsomaan helleeneiksi. Joka mies, joka on vihitty kabirien salaismenoihin, tietää, mitä minä tarkoitan. Sillä Samothrakessa asuivat nämä pelasgit, jotka asettuivat asumaan yhteen atenalaisten kanssa. Atenalaiset ovat siis ensimäisinä helleeneistä pelasgeilta oppineet tekemään itselleen pystykaluisia Hermeen kuvapatsaita. Pelasgit kertoivat siitä pyhän tarinan.
52. Aikaisemmin pelasgit toimittivat kaikki uhrit rukoilemalla jumalia ylimalkaan, kuten tiedän sen nojalla, mitä minä kuulin Dodonassa, mutta nimitystä tai nimeä eivät he antaneet kellekään niistä. He eivät näet vielä olleet kuulleet mitään nimiä. Vaan he kutsuivat niitä jumaliksi siitä syystä, että nämä olivat asettaneet järjestykseen kaikki asiat, ja niillä oli vallassaan kaikkien antimien jakaminen. Sitten pelasgit pitkän ajan kuluttua saivat tietää muiden jumalien nimet, jotka Egyptistä tulivat tunnetuiksi, mutta paljoa myöhemmin Dionysoksen nimen. Ja jonkun ajan kuluttua he kysyivät Dodonan oraakelilta neuvoa nimien suhteen; sitä ennuspaikkaa on näet pidetty vanhimpana helleenien keskuudessa, ja se oli siihen aikaan ainoa. Kun siis pelasgit kysyivät Dodonassa neuvoa, tuliko heidän ottaa barbareilta saamansa nimet, niin oraakeli käski käyttämään niitä. Siitä ajasta alkaen he uhrasivat ja käyttivät jumalien nimiä. Ja pelasgeilta helleenit myöhemmin perivät ne.
53. Mutta mistä mikin jumala on syntyisin, ovatko kaikki aina olleet olemassa, ja millaiset ne ovat ulkomuodoltaan, sitä eivät he niin sanoakseni aina viime päiviin saakka ole tienneet. Sillä minä luulen, että Hesiodos ja Homeros eivät ole eläneet enempää kuin neljäsataa vuotta ennen minua. Ja nämä ne juuri ovat, jotka helleeneille ovat sepittäneet jumalten synnyn, antaneet jumalille nimitykset, jakaneet niille arvoasteet ja ammatit ja kuvailleet niiden ulkomuotoa. Mutta ne runoilijat, joiden sanotaan eläneen ennen näitä miehiä, elivät minun nähdäkseni myöhemmin. Edellisen puolen tästä sanovat Dodonan papittaret, mutta jälkimäisen, nimittäin sen, joka koskee Hesiodosta ja Homerosta, sanon minä.
54. Mutta kahdesta oraakelista, joista toinen on helleenien keskuudessa, toinen Libyassa, egyptiläiset kertovat seuraavan tarinan. Teebalaisen Zeun papit väittivät, että foinikialaiset olivat vieneet pois Teebasta kaksi papitarta, joista he saivat tietää, että toinen oli myyty Libyaan, toinen helleenien maahan; nämä naiset muka olivat ne, jotka ensiksi olivat perustaneet ennuspaikkoja mainittujen kansojen keskuuteen. Kysyessäni, mistä he niin varmasti tiesivät kertoa tämän, he väittivät varta vasten laajalti etsineensä näitä naisia: voimatta kuitenkaan löytää niitä; mutta myöhemmin he olivat niitten suhteen kuulleet sen, minkä juuri kerroin.
55. Tämän siis minä kuulin Teeban papeilta. Dodonan ennuspapittaret taas väittävät, että kaksi mustaa kyyhkystä lensi Egyptin Teebasta ja saapui, toinen Libyaan, toinen heidän luokseen; jälkimäinen oli istuutunut ruokatammeen ja ihmisäänellä julistanut, että piti laitettaman sinne Zeun ennuspaikka. He olivat otaksuneet tätä jumalalliseksi ilmoitukseksi ja tehneet sen mukaan. Mutta Libyaan lähtenyt kyyhkynen oli, kuten he kertovat, käskenyt libyalaisten perustaa Ammonin oraakelin. Tämäkin on Zeun oma. Niin kertoivat Dodonan papittaret, joista vanhimman nimi oli Promeneia, toisen Timarete, ja nuorimman Nikandra. Heidän kanssaan pitivät yhtä myös muut pyhätön ympärillä asuvat dodonalaiset.
56. Minulta on tämän seikan suhteen seuraava mielipide. Jos foinikialaiset todella ryöstivät pyhät naiset ja möivät toisen niistä Libyaan, toisen Hellaaseen, niin minusta jälkimäinen nainen näyttää joutuneen myydyksi thesprotilaisten luo, nyt niinkutsuttuun Hellaaseen, jota ennen sanottiin Pelasgiaksi. Ja sitten hän, ollessaan siellä orjana, on luontaisen ruokatammen alle laittanut Zeun pyhätön; olihan luonnollista, että hän, joka Teebassa hoiti Zeun pyhättöä, muisteli jumalaa sielläkin, minne oli saapunut. Senjälkeen hän perusti oraakelin, sittenkuin oli oppinut helleenien kielen. Ja hän väitti, että samat foinikialaiset, jotka olivat hänet itsensä myyneet, olivat myyneet hänen sisarensakin Libyaan.
57. Kyyhkysiksi näyttävät dodonalaiset kutsuneen naisia siitä syystä, että koska nämä olivat barbareja, ne tuntuivat heistä ääntelevän lintujen lailla. Mutta jonkun ajan kuluttua he sanoivat kyyhkysen puhuneen ihmiskielellä, sittenkuin nimittäin nainen puhui niin, että he ymmärsivät; vaan niinkauan kuin hän käytti barbarikieltä, hän tuntui heistä ääntelevän linnun tavoin. Sillä kuinka kyyhkynen olisi ihmisäänellä puhunut? Sanoessaan taas kyyhkystä mustaksi, he viittaavat siihen, että nainen oli egyptiläinen.
58. Mutta ennus-tavat Egyptin Teebassa ja Dodonassa ovat keskenään jotenkin samankaltaiset. Myös uhriteuraista ennustaminen on Egyptistä tullut.
Kaikissa tapauksissa egyptiläiset ovat ensimäiset ihmiset, jotka ovat panneet toimeen juhlakokouksia, -kulkueita ja -saattoja, ja heiltä ovat helleenit ne oppineet. Sen todistuksena on minusta seuraava seikka. Egyptiläiset ovat ilmeisesti jo ammoisista ajoista toimittaneet niitä, jota vastoin helleenein keskuudessa vasta äskettäin on ruvettu panemaan niitä toimeen.
59. Juhlakokouksia eivät egyptiläiset yhtä kertaa vuodessa pane toimeen, vaan heillä on niitä useita, mutta ennen kaikkea ja hartaimmin semmoisia vietetään Bubastis-kaupungissa Artemiin kunniaksi, ja toiseksi Busiris-kaupungissa Isiin kunniaksi. Tässä kaupungissa näet on Isiin suurin pyhättö, ja kaupunki sijaitsee keskellä Egyptin suistamoa. Isis on kreikankielellä Demeter. Kolmanneksi he panevat toimeen juhlakokouksen Sais-kaupungissa Atenen kunniaksi, neljänneksi Heliopoliissa Helioksen kunniaksi, viidenneksi Buton kaupungissa Letolle, kuudenneksi Papremis-kaupungissa Areelle.
60. Kun he nyt lähtevät Bubastis-kaupunkiin, he tekevät seuraavalla tavalla. He purjehtivat, miehet ja naiset yhdessä, suuri joukko kumpaakin sukupuolta kussakin veneessä. Muutamilla naisista on kalistimet, joilla kalistavat, jotkut miehet puhaltavat huilua koko purjehduksen kestäessä, ja muut miehet sekä naiset laulavat ja paukuttavat käsiään. Mutta kun he purjehtiessaan joutuvat johonkin toiseen kaupunkiin, he työntävät veneensä lähelle rantaa ja tekevät seuraavalla tavalla. Muutamat naisista tekevät sen, minkä juuri olen maininnut, toiset huutaen pilkkaavat kaupungissa olevia naisia, toiset tanssivat, toiset seisovat ja vetävät ylös vaatteitansa. Sen he tekevät jokaisen virran varrella olevan kaupungin kohdalla. Mutta sittenkuin he saapuvat Bubastiiseen, he juhlivat panemalla toimeen suuria uhreja, ja siinä juhlassa kuluu enemmän rypäleviiniä kuin muuten koko vuotena. Siinä tulee kokoon miestä ja naista, aina seitsemäänsataantuhanteen henkeen, paitsi lapsia, niinkuin maan asukkaat kertovat. Niin siellä tehdään.
61. Mutta kuinka Busiris-kaupungissa vietetään juhlaa Isiin kunniaksi, sen olen aikaisemmin maininnut. Uhrijuhlan jälkeen kaikki miehet ja naiset, hyvin monet tuhannet ihmiset, lyövät rintoihinsa. Kenenkä kunniaksi he lyövät rintoihinsa, sitä on minun synti sanoa. Mutta kaikki kaarilaiset, jotka asuvat Egyptissä, tekevät vielä enemmän kuin nämä, he kun puukoilla iskevät otsaansa; ja sen kautta he ilmaisevat olevansa ulkomaalaisia eivätkä egyptiläisiä.
62. Mutta sittenkuin ihmiset ovat kokoontuneet Sais-kaupunkiin uhrijuhlallisuuksia varten, niin kaikki jonakin yönä sytyttävät useita lamppuja taivasalla piiriin talojensa ympäri. Lamput ovat kulppeja, täynnä suolavettä ja öljyä. Pinnalla kelluu lampunsydän. Tämä palaa koko yön, ja juhlan nimenä on lampunsytyttäjäiset. Ja ne egyptiläiset, jotka mahdollisesti eivät tule tähän kansanjuhlaan, ottavat vaaria uhrijuhlan yöstä ja sytyttävät nekin kaikki lamppunsa, ja siten ei pala ainoastaan Saiissa, vaan kautta koko Egyptinkin. Mutta minkä vuoksi tämä yö on saanut osakseen valaistusta sekä kunniata, siitä kerrotaan pyhä tarina.
63. Heliopoliiseen ja Butoon egyptiläiset menevät ainoastaan uhraamaan. Papremiissa sitävastoin he toimittavat sekä uhrejaan että muita pyhiä menojaan aivan niinkuin muuallakin. Kun aurinko menee mailleen, puuhaavat vain muutamat harvat papeista jumalankuvan ympärillä, mutta useimmat heistä, käsissään puiset nuijat, seisovat pyhätön sisäänkäytävän luona. Ja toisia, enemmän kuin tuhatta miestä, seisoo toisella puolella taajassa joukossa, kullakin heistäkin kädessään karttu, täyttäen siten erään lupauksen. Mutta jumalankuvan, joka on pienessä, kullatussa puutemppelissä, he edellisenä päivänä toimittavat toiseen pyhään asumukseen. Ja harvat kuvan ympärille jääneet vetävät nelipyöräisiä vaunuja, jotka kuljettavat temppeliä sekä temppelissä olevaa kuvaa. Mutta etupihoissa seisojat eivät salli heidän tulla sisälle. Silloin lupauksen tehneet puolustavat jumalaa ja lyövät edellisiä, jotka taas puolestaan torjuvat heitä. Siinä syntyy ankara karttukahakka, missä he lyövät toistensa päät halki, ja missä moni minun luullakseni kuoleekin vammoistaan. Egyptiläiset itse kuitenkin väittivät, ettei kukaan kuole.
Maan asukkaat väittävät seuraavasta aiheesta ottaneensa tämän kansanjuhlan käytäntöön. Pyhätössä asui muka Areen äiti; Ares taas, joka oli kasvatettu poissa, tuli mieheksi vartuttuaan sinne ja tahtoi seurustella äitinsä kanssa. Mutta koska äidin palvelijat eivät olleet häntä ennen nähneet, niin he eivät sallineet hänen tulla luo, vaan torjuivat häntä. Silloin hän toi muassaan toisesta kaupungista väkeä, piteli palvelijoita pahoin ja meni sisälle äitinsä luo. Tämän johdosta he väittävät ottaneensa tavaksi tuon tappelun Areen juhlassa.
64. Egyptiläiset ovat ensimäiset, jotka ovat säätäneet sen lain, ettei pyhätöissä saa pitää yhteyttä naisten kanssa eikä pesemätönnä mennä naisen luota pyhättöön. Sillä melkein kaikki muut ihmiset, paitsi egyptiläisiä ja helleenejä, pitävät yhteyttä pyhätöissä ja menevät vaimojensa luota pesemättöminä pyhättöön, koska katsovat ihmisten olevan samanlaisia kuin muut elukat. Näkeväthän he, miten muut elukat ja lintujen heimot yhtyvät toisiinsa sekä jumalten temppeleissä että pyhitetyissä alueissa; jos siis tämä ei olisi jumalalle otollista, eivät elukatkaan niin tekisi.
65. Sillä tavoin selitellen he tekevät semmoista, joka minusta ainakin on vastenmielistä. Mutta egyptiläiset noudattavat liiallisestikin pyhiä asioita koskevia säännöksiä, muiden muassa varsinkin seuraavia. Vaikka Egypti rajoittuu Libyaan, ei siinä ole erittäin runsaasti eläimiä. Mutta kaikkia niitä, joita siellä on, pidetään pyhinä, ja toiset niistä elävät yhdessä ihmisten itsensä kanssa, toiset eivät. Jos minä sanoisin, minkä vuoksi eläimet ovat pyhitetyt jumalille, joutuisin puhumaan jumalallisista asioista, joista minä mieluimmin olen kertomatta. Senkin, minkä vain sivumennen olen niistä maininnut, olen pakosta puhunut. Eläimiin nähden on olemassa seuraava tapa. Kunkin eläimen ruokkoa varten on erikseen määrätty egyptiläisten keskuudesta hoitaja, mies- tai naispuolinen, jolloin poika isältään perii arvon. Kaikki, jotka kaupungissa ovat tehneet jumalalle jonkun lupauksen, täyttävät sen seuraavalla tavalla. Rukoillen sitä jumalaa, jonka oma eläin on, he ajavat lastensa joko koko pään tai puolen tai kolmannen osan päätä ja punnitsevat hiukset hopeassa. Ja sen, mitä ne painavat, he antavat eläinten hoitajattarelle, joka sen edestä ostaa kaloja, leikkaa ne kappaleiksi ja tarjoaa ne syötäväksi eläimille. Semmoinen ruokko siis on niille säädetty. Jos joku tappaa jonkun näistä eläimistä ja tekee sen tahallaan, on rangaistuksena siitä kuolema; jos hän tekee sen vasten tahtoaan, niin hän kärsii sen rangaistuksen, minkä papit määräävät. Mutta sen, joka tappaa ibiksen tai haukan — teki hän sen sitten tahallaan tai vasten tahtoaan —, on pakko kuolla.
66. Vaikka niitä eläimiä, jotka elävät yhdessä ihmisten kanssa, on niin paljon, tulisi niitä vielä paljoa enemmän, ellei kissojen kävisi seuraavalla tavalla. Senjälkeen kuin naaraat ovat poikineet, eivät ne enää juoksentele koirasten jälestä. Ja kun nämä pyytävät yhtyä, naaraat eivät laske niitä luokseen. Tällöin koirakset keksivät seuraavan tempun. Ne ryöstävät ja sieppaavat pois naarakselta poikaset sekä tappavat ne, mutta tapettuaan eivät kuitenkaan niitä syö. Kun nyt naarakset ovat kadottaneet poikansa, tekee niiden mieli toisia, ja tulevat silloin koirasten tykö; sillä se eläin rakastaa suuresti poikasiaan. Mutta tulipalon sattuessa tapahtuu kissojen suhteen kumma asia. Egyptiläiset näet asettuvat matkan päähän toisistaan vartioimaan kissoja eivätkä huoli sammuttaa paloa; mutta kissat pujahtavat ihmisten välitse tai hyppäävät niiden yli ja heittäytyvät tuleen. Jos tämä tapahtuu, valtaa suuri suru egyptiläiset. Niissä taloissa, joissa itsestään kuolee kissa, kaikki asujaimet ajavat ainoastaan kulmakarvansa, mutta missä kuolee koira, koko ruumiinsa ja päänsä.
67. Kuolleet kissat viedään pyhiin huoneisiin, mihin ne palsamoituina haudataan Bubastis-kaupungissa. Koirat sitävastoin jokainen hautaa omassa kaupungissaan pyhiin hautoihin. Samalla tapaa kuin koirat, haudataan farao-rotat. Mutta päästäiset ja haukat viedään Buto-kaupunkiin, ja ibikset Hermupoliiseen. Vaan karhut, jotka ovat harvinaiset, ja sudet, jotka eivät ole sanottavasti suuremmat kettuja, haudataan siihen paikkaan, mistä ne tavataan makaamassa.
68. Krokotiilien luonto taas on tämmöinen. Neljänä sydäntalvi-kuukautena krokotiili ei syö mitään. Se on nelijalkainen, mutta on kuitenkin samalla maa- ja järvieläin. Se munii ja hautoo munansa maalla, ja enimmän osan päivää se viettää kuivalla, mutta koko yön joessa. Sillä vesi on lämpimämpi kuin ilma ja kaste. Kaikista elävistä olennoista, joita me tunnemme, se tulee pienimmästä suurimmaksi. Sillä sen munat eivät ole paljoa suuremmat hanhien munia, ja poikanen on kooltaan munaa myöten, mutta kasvaessaan se tulee seitsemänkintoista kyynärän pituiseksi, vieläpä sitäkin suuremmaksi. Sillä on siansilmät ja suuret hampaat sekä torahampaat suuruudeltaan ruumista myöten. Se on ainoa eläin, joka ei ole saanut kieltä. Ei se myöskään liikuta alaleukaansa, vaan se on siinäkin kohden ainoa eläin, että se laskee yläleukansa vasten alaleukaansa. Sillä on myös vahvat kynnet ja suomuinen nahka, joka selästä on läpitunkematon. Vedessä se on sokea, mutta ilmassa mitä tarkkanäköisin. Koska se elelee vedessä, se tulee sieltä, suu täynnä iilimatoja. Muut linnut ja eläimet pakenevat sitä, mutta trokhilos-lintu [s.o. niinkutsuttu "krokotiilinvartija"] saa siltä olla rauhassa, tämä kun tekee sille hyötyä. Sillä aina kun krokotiili nousee vedestä maalle ja avaa kitansa — niin se ylimalkaan tapaa tehdä länsituulen vallitessa —, trokhilos hiipii sen suuhun ja ahmii iilimadot. Toinen on siitä palveluksesta hyvillään eikä tee mitään pahaa.
69. Toisille egyptiläisille krokotiilit ovat pyhiä, toisille eivät, vaan jälkimäiset kohtelevat niitä vihollisinaan. Mutta Teeban ja Moiris-jarven seuduilla asuvat pitävät niitä erittäinkin pyhinä. Ja molemmissa paikoissa he elättävät yhtä kaikkien joukosta valittua krokotiiliä, joka on kesytetty; sen korviin he pistävät lasisia ja kultaisia korvarenkaita sekä käätyjä sen etukäpälien ympäri ja antavat sille erityisiä ruokia ja uhrieläimiä. Ja he vaalivat krokotiilejä mitä paraiten niitten eläessä, ja niitten kuoltua he palsamoivat ja hautaavat ne pyhiin hautoihin. Mutta Elefantine-kaupungin seuduilla asuvat syövätkin niitä eivätkä niinmuodoin pidä niitä pyhinä. Eikä näitä eläimiä kutsutakaan nimellä "krokotiili", vaan "khampsa". Mutta ioonilaiset nimittävät niitä krokotiileiksi, koska ne heidän mielestään ulkomuodoltaan muistuttavat niitä sisiliskoja, joita heidän luonaan tavataan pensasaitauksissa [sisilisko on ioonianmurteella "krokodeilos"].
70. Niitä pyydetään monella eri tavalla. — Mutta sitä tapaa, joka minusta näyttää enimmin ansaitsevan kertomista, tahdon tässä kuvata. Pyydystäjä kiinnittää ensin koukkuun syötiksi sianselän ja viskaa sen sitten keskelle jokea, mutta itse hän joen äyräällä pitelee elävää porsasta ja lyö sitä. Kuullessaan äänen krokotiili pyrkii ääntä kohti ja tavattuaan sianselän se nielee sen suuhunsa. Mutta pyydystäjät vetävät krokotiiliä. Senjälkeen kuin se on vedetty maihin, pyydystäjä kaikkein ensiksi heti sivelee sen silmät kiinni savella. Sen tehtyään hän aivan huokeasti saa sen täydellisesti valtaansa, mutta ellei hän sitä tee, hänen täytyy nähdä siitä vaivaa.
71. Virtahevot ovat Papremiin piirin asukkaille pyhät, mutta muille egyptiläisille ne eivät ole pyhiä. Niitten ulkomuoto on tämänluontoinen. Virtahepo on nelijalkainen, kaksoiskavioinen, tylppäkuonoinen, sillä on hevosenharja, torahampaat, hevosenhäntä ja -ääni, ja kooltaan se on kuin suurin härkä. Ja sen nahka on niin paksua, että kun se on tullut kuivaksi, niin siitä tehdään keihäänvarsia.
72. Joessa on myös saukkoja, joita pidetään pyhinä. Myös kaloista egyptiläiset pitävät niinkutsuttua suomukalaa ja ankeriasta pyhinä; näiden he sanovat olevan pyhitetyt Niilille, samoinkuin linnuista ristisorsan.
73. On myös toinen pyhä lintu, jonka nimi on foinix. Minä tosin en ole sitä nähnyt muuta kuin kuvassa. Sillä se käy harvoin siellä — joka viidessadas vuosi, kuten Heliopoliin asukkaat sanovat. Ja väitetään sen käyvän siellä silloin, kun sen isä on kuollut. Jos se on kuvan kaltainen, niin se on tämän kokoinen ja tämmöinen. Toiset sen sulista ovat kullankarvaiset, toiset punaiset. Enimmin se on rakenteeltaan ja kooltaan kotkan kaltainen. He kertovat sen tekevän seuraavalla tavalla, mitä minä puolestani en kuitenkaan voi uskoa. Se lähtee liikkeelle Arabiasta, kätkee isänsä mirhamiin ja tuo sen Helioksen pyhättöön sekä hautaa sen siihen. Ja tuominen tapahtuu seuraavalla tavalla. Ensiksi lintu muodostaa mirhamista muuan, niin suuren kuin se jaksaa kantaa, ja sitten se koettaa kantaa sitä. Ja kylliksi koeteltuaan, se kovertaa munan, panee isänsä siihen ja sivelee uudestaan mirhamilla sitä kohtaa munasta, jonka se koversi ja johon pani isänsä; kun nyt isä on sisällä, tulee paino olemaan sama kuin se oli ensin. Ja siveltyään munaa lintu tuo isän Egyptiin Helioksen pyhättöön. Näin he väittävät tämän linnun tekevän.
74. Teeban seudulla on pyhiä käärmeitä, jotka eivät ensinkään ole vahingollisia ihmisille. Ne ovat kooltaan pienet, niillä on kaksi sarvea, jotka kasvavat päälaelta, ja kuoltuaan ne haudataan Zeun pyhättöön, sillä niiden väitetään olevan tälle jumalalle pyhitetyt.
75. Arabiassa on paikka, joka sijaitsee melkein aivan Buton kohdalla, ja siihen paikkaan minä tulin saadakseni tietoa siivekkäistä käärmeistä. Sinne saavuttuani näin käärmeiden luita ja selkärankoja niin suuret joukot, ettei niitä voi kuvailla. Siinä oli selkärangoista muodostuneita läjiä, sekä suuria että vähempiä ja vieläkin pienempiä, ja niitä oli paljon. Se paikka, missä selkärangat makaavat hajallaan, on tämäntapainen: se on ahdas, suurelle tasangolle johtava vuorensola, mikä tasanko taas on yhteydessä Egyptin tasangon kanssa. On olemassa semmoinen tarina, että siivekkäät käärmeet kevään tullen lentävät Arabiasta Egyptiä kohti, mutta että ibislinnut menevät niitä vastaan siinä maassa olevaan solaan, eivätkä salli käärmeiden siitä kulkea läpi, vaan tappavat ne. Sen työn vuoksi sanovat arabialaiset egyptiläisten pitävän ibistä suuressa kunniassa, ja egyptiläiset myöntävät itsekin siitä syystä kunnioittavansa näitä lintuja.
76. Ibiksen ulkomuoto on tämmöinen. Se on kokonaan sysimusta, sillä on kurjen jalat, erittäin käyrä nokka, ja kooltaan se on jotenkin krex-linnun [eräs kahlaaja, jota ei ole voitu tarkemmin määritellä] suuruinen. Semmoinen siis on käärmeitä vastaan taistelevien, mustien ibiksien ulkonäkö, mutta enemmän ihmisten jaloissa juoksentelevilla — ibiksiä on nimittäin kahta laatua — ovat pää ja kaula kokonaan paljaat, höyhenet valkeat, paitsi päässä, niskassa, siiven- ja pyrstönpäässä; kaikki tämä, minkä mainitsin, on nimittäin sysimustaa. Jalat sekä piirteet muuten ovat samanlaiset kuin toisellakin. Käärmeen ulkomuoto taas on aivan niinkuin vesikyiden. Sillä ei ole höyhensiipiä, vaan sen siivet ovat jokseenkin yökön siipien kaltaiset. Sen verran olkoon mainittu pyhistä eläimistä.
77. Itse egyptiläisistä ne, jotka asuvat viljellyssä osassa Egyptiä, harjoittavat kaikista ihmisistä enimmin muistiaan ja tuntevatkin historiaa paraiten kaikista ihmisistä, joita minä tiedän. Heidän elintapansa on tämmöinen. Kolme päivää peräkkäin joka kuukausi he puhdistavat vatsansa ja tavoittelevat terveyttä oksennuslääkkeillä ynnä vatsanhuuhtomisilla, he kun arvelevat kaikkien tautien ihmisille tulevan elantoaineista. Ja muutenkin egyptiläiset libyalaisten jälkeen ovat kaikista ihmisistä terveimmät, — minun nähdäkseni vuodenaikojen vuoksi, koska vuodenajat eivät vaihtele. Sillä vaihteista, niin hyvin kaikilla muilla aloilla kuin erittäin vuodenaikojen vaihteista, syntyvät enimmäkseen taudit ihmisille. Egyptiläiset syövät speltistä laittamiaan leipiä, joita he kutsuvat "kyllestis"-nimellä. He käyttävät ohrista valmistettua viiniä, sillä heidän maassaan ei ole viiniköynnöksiä. Kaloista he paahtavat päivänpaisteessa ja syövät raa'altaan toisia, toisia he liuvottavat suolavedessä ja kuivaavat sitten. Linnuista he syövät viiriäiset, ankat ja pikkulinnut raakoina, sitä ennen suolattuaan ne. Mutta kaikki muut lintu- tai kalalajit, paitsi niitä, jotka heillä ovat määrätyt pyhiksi, he syövät paistettuina tai keitettyinä.