143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka nimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi hallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei enää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen jokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni sekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta sittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä Lykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen helpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi eivät tahtoneet olla vapaina.
144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden Sylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan. Maiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään sopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes siihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista antoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat sinne.
145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä Kharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa maanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja vankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa rauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä Maiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja tuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti hän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään persialaisten kimppuun, sanoen näin: "Minut, joka olen sinun oma veljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi kahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt maanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja tekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät olisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna palkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne tulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois."
146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä hän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi luullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen pikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin joutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis ärsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja sitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset kärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi samolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä pois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta teettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios itse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki palkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka eivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli sovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten kimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä suurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu persialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit tungettiin takaisin linnaan.
147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta vauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet luotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä tehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari loukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti noudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat kiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta piiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli, yhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.
148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin. Saavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän lähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin hopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina huuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan Kleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen kotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli hämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain tahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi Kleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse voivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että Maiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin hän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos samolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko häntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He tottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.
149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä miehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi kansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin johdosta.
150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat babylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa. Sillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi hallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he varustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät kaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät seuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin talonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta muut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka jokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he kuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.
151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja läksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia vastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin rintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen sotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: "Mitä te täällä kökötätte, persialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte meidät valloittaa, kun muulit synnyttävät." Näin virkkoi eräs babylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi synnyttää.
152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko sotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet valloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia ja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään voinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän käytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta babylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan valtaansa.
153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena Zopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista seitsemästä maagin surmaajasta — tälle Megabyzoksen pojalle Zopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja kantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä uskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä ilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja katsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että kaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros arveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta vaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.
154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä hetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja tiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin tärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän edelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin valloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten kesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta nytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada Babylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi heidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman turmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi nimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti pois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.
155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä arvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn, huudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja mitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: "Ei ole olemassa muuta miestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella minua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä minulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että assyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan." Kuningas vastasi: "Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman nimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin kauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat menemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan suunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?" Mutta Zopyros lausui: "Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi sallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani. Siis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion nimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja sanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja luulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on asianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi kymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien sisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään väliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten taas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset kaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen seitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita sitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille. Mutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään muita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää. Kahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä joka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset niinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin minä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut semmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet. Ja siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä tehdä tulee."
156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen ympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät torneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he juoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät, kuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille olevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin vartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä seisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta kärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen saaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan sotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin valloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: "Ja nyt, oi babylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta Dareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion. Eipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin kaikki hänen tuumansa."
157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta arvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien rumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa uskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan, olivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän pyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin Dareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä babylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat miestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa. Kun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka vastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja valmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien kulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja surmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin teon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas sovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi viholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli suoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he nimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten komentajaksi.
158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki hyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko vilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua Dareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi niinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset muurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli tapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät olleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat tulleensa kavalletuiksi.
159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin Dareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän muurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä kerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan. Edelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta antoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta babylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios menetteli näin — sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat babylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa. Dareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen kullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan viisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset babylonilaiset.
160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei myöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan Kyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen ei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja monasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että Zopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi kaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti Zopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle semmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia, jättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen ja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se Megabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia vastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena tuli Persiasta Atenaan.
NELJÄS KIRJA
1. Babylonin valloituksen jälkeen tapahtui Dareioksen retki skyytejä vastaan. Sillä kun Aasia väkilukunsa puolesta oli kukoistavimmillaan ja suuria rahasummia kertyi kokoon, teki Dareioksen mieli kostaa skyyteille se, että he aikaisemmin olivat hyökänneet Meedianmaahan ja taistelussa voitettuaan vastustajansa aloittaneet vihollisuudet. Sillä skyytit hallitsivat, niinkuin ennenkin olen maininnut, Ylä-Aasiata kahdeksankolmatta vuotta. Ajaessaan näet takaa kimmeriläisiä he hyökkäsivät Aasiaan ja tekivät lopun meedialaisten hallituksesta. Nämä hallitsivat nimittäin Aasiata, ennenkuin skyytit saapuivat. Mutta kun skyytit, oltuaan poissa kotoa kahdeksankolmatta vuotta, tämän ajan kuluttua palasivat omaan maahansa, odotti heitä siellä ottelu, joka ei ollut meedialaisia vastaan kestettyä vähäisempi. He tapasivat nimittäin vastassansa melkoisen sotajoukon. Sillä skyytien vaimot olivat, kun heidän miehensä olivat niin kauan poissa, menneet orjien tykö.
2. Skyytit sokaisevat kaikki orjansa maidon vuoksi, jota he juovat, tehden näin. He ottavat huilujen kaltaisia luupillejä, asettavat ne tammojen siittimeen ja puhaltavat niihin, jolloin toiset lypsävät toisten puhaltaessa. Ja näin sanotaan heidän tekevän seuraavasta syystä. Kun näet tamman suonet puhallettaessa täyttyvät ilmasta, laskeutuvat utaret. Ja lypsettyään he kaatavat aina maidon puupönttöihin, asettavat sokeat orjat riviin pönttöjen ympäri ja antavat niiden hämmentää maitoa. Ja sen, mikä nousee pinnalle, he kuorivat pois ja sitä he pitävät arvokkaimpana, mutta se, mikä jää pohjaan, on huonompaa. Tästä syystä skyytit sokaisevat jokaisen, jonka ottavat kiinni. He näet eivät kynnä, vaan ovat paimentolaisia.
3. Näistä heidän orjistaan ja vaimoistaan oli siis kasvanut nuori polvi. Ja kun nämä olivat saaneet tietää syntyperänsä, niin he kävivät Meediasta kotiinpalaavia skyytejä vastaan. Ja ensiksi he eroittivat maan luomalla leveän kaivannon, joka ulottui Taurian vuorista Maiotis-järveen, sen leveimmälle kohdalle. Kun sitten skyytit koettivat hyökätä maahan, niin he asettuivat leiriin ja taistelivat näitä vastaan. Koska nyt monasti jo oli törmätty yhteen, eivätkä skyytit taistelussa voineet päästä voitolle, lausui muuan heistä näin: "Mitä me teemmekään, skyytiläiset miehet! Sillä aikaa kuin me taistelemme omia orjiamme vastaan, me sekä itse tulemme tapetuiksi ja vähenemme että tappamalla heidät saamme hallita harvempia. Siksipä minusta näyttää parhaalta, että heitämme keihäät ja jouset ja otamme kukin hevosruoskamme ja käymme sitten heidän kimppuunsa. Sillä niin kauan kuin he näkivät meidän kantavan aseita, niin he arvelivat olevansa vertaisiamme ja vertaisistamme syntyisin, mutta jahka näkevät, että meillä aseiden sijasta on ruoskat, niin he tulevat huomaamaan olevansa meidän orjiamme, ja kun he sen älyävät, eivät he tule pitämään puoliaan."
4. Kuultuaan tämän skyytit noudattivat neuvoa. Hämmästyneinä moisesta hyökkäyksestä vastustajat unohtivat taistella ja pakenivat. Siten skyytit hallitsivat Aasiata ja palasivat, meedialaisten karkoitettua heidät, tällä tavoin jälleen omaan maahansa. Siksi Dareios tahtoi kostaa heille ja keräsi sotajoukon heitä vastaan.
5. Kuten skyytit itse kertovat, on heidän kansansa kaikista nuorin ja sen synty on tällainen. Ensimäinen mies, joka oli tässä siihen aikaan autiossa maassa, oli nimeltään Targitaos. He kertovat, että tämän Targitaoksen vanhemmat olivat Zeus ja Borysthenes-joen tytär — jota minä puolestani tosin en usko, mutta niin he kuitenkin kertovat. Semmoista syntyperää siis oli muka Targitaos; mutta hänellä oli kolme poikaa, Lipoxais, Arpoxais ja nuorin Kolaxais. Näiden hallitessa putosi liitäen taivaasta alas Skyytianmaahan kultaisia esineitä, nimittäin aura, ies, sotakirves ja malja. Vanhin oli ensiksi nähnyt ne, mutta kun hän tahtoi mennä lähemmäksi ja tarttua niihin, oli kulta hänen lähestyessään leimahtanut palamaan. Hänen mentyään pois oli toinen mennyt likelle, mutta kulta oli uudestaan tehnyt samalla tavalla. Niinpä heidät karkoitti pois kullan palo, mutta kun kolmas veli meni sinne, niin kulta oli sammunut, ja hän vei sen kotiinsa. Silloin olivat vanhemmat veljet harkinneet asiaa ja luovuttaneet koko kuninkuuden nuorimmalle.
6. Lipoxais oli niiden skyytien kantaisä, joita kutsutaan aukhatien heimoksi, keskimäinen, Arpoxais, niiden, joita kutsutaan katiareiksi ja traspeiksi, nuorin heistä, kuningas, niiden, joita kutsutaan paralateiksi. Kaikilla heillä on yhteisesti, kuninkaan nimen mukaan, nimenä skolotit. Helleenit taas ovat nimittäneet heidät skyyteiksi.
7. Näin siis skyytit kertovat alkuperästään. Kaikkiaan he sanovat kuluneen ensimäisestä kuninkaastaan Targitaoksesta Dareioksen retkeen vain tuhat vuotta. Tätä pyhää kultaa kuninkaat etupäässä vartioivat ja joka vuosi he rukoilevat ja palvovat sitä suurilla uhreilla. Se, joka juhlassa taivasalla vartioidessaan pyhää kultaa nukkuu, ei skyytien puheen mukaan elä vuotta täyteen. Siitä toimesta annetaan hänelle senvuoksi niin paljon maata kuin minkä ympäri hän yhdessä päivässä itse voi ratsastaa. Mutta koska maa oli suuri, jakoi Kolaxais sen kolmeen kuningaskuntaan ja antoi ne pojilleen; niistä hän teki yhden muita suuremmaksi ja siinä säilytettiin kulta. Mutta kauemmas ylös, pohjoiseen päin heidän tuollapuolellaan asuvien maasta, ei saata nähdä mitään eikä mennä edemmäksi ilmassa liitelevien höyhenien vuoksi; sillä sekä maa että ilma ovat muka täynnä höyheniä, ja ne siis estävät näön.
8. Näin kertovat skyytit itsestään ja heidän tuollapuolellaan olevasta maasta, mutta Pontoksessa asuvat helleenit seuraavalla tavalla. Ajaessaan Geryoneen karjaa Herakles saapui tähän maahan, joka silloin oli autiona, mutta jossa nyt skyytit asuvat. Geryones asui kuitenkin Pontoksen ulkopuolella, siinä saaressa, jota helleenit sanovat Erytheiaksi ja joka sijaitsee Gadeiran luona ulkopuolella Herakleen patsaiden, Okeanoksen äärellä. Okeanoksesta taas he kertovat semmoisen tarinan, että se alkaa auringonnousun kohdalta ja virtaa koko maan ympäri, mutta tosiasiassa eivät he voi sitä todistaa. Sieltä Herakles oli saapunut nyt niinkutsuttuun Skyytianmaahan ja oli, kun hänet täällä yllätti talvi ja pakkanen, vetänyt päälleen leijonantaljansa ja nukkunut; mutta sillävälin olivat laitumella käyvät hevoset yliluonnollisella tavalla hävinneet vaunujen edestä.
9. Niin pian kuin Herakles heräsi, alkoi hän etsiä niitä ja kulkiessaan läpi maan hän saapui niinkutsuttuun Hylaian maahan. Siellä hän tapasi eräästä luolasta jonkunmoisen puoli-immen, kaksimuotoisen kyyn, joka yläosaltaan vyötäisistä alkaen oli nainen, mutta alaosaltaan käärme. Nähtyään hänet Herakles ihmetteli ja kysyi, oliko hän missään nähnyt hevosia kuljeskelemassa. Käärme-impi vastasi, että ne oli hänellä itsellään, mutta että hän ei anna niitä pois, ennenkuin Herakles pitää yhteyttä hänen kanssaan. Ja siitä hinnasta Herakles teki sen. Mutta nainen lykkäsi lykkäämistään hevosten antamisen, koska niin kauan kuin suinkin tahtoi pitää Heraklesta luonaan, kun sitävastoin tämä tahtoi lähteä pois saatuaan hevosensa. Vihdoin hän antoi ne pois sanoen: "Nämä hevoset, jotka tänne tulivat, minä kyllä olen ottanut talteen, ja sinä olet niistä minulle antanut löytöpalkan: minä kannan nimittäin sinusta kolme poikaa. Mutta selitä nyt, mitä tulee tehdä, kun ne tulevat täysikasvuisiksi? Pitääkö minun jättää heidät tänne asumaan — sillä minä yksin vallitsen tässä maassa —, vai lähettää ne sinun luoksesi?" Näin hän kysyi, mutta Herakleen kerrotaan siihen virkkaneen: "Jahka näet poikien miehistyneen, teet viisaasti, jos menettelet näin. Anna sen heistä, jonka näet osaavan jännittää tätä jousia tällä lailla ja tällä tavoin vyöttää ympärilleen tämä vyö, asua tässä maassa. Mutta lähetä maasta pois se, joka ei pysty suorittamaan näitä määräämiäni tehtäviä! Jos niin teet, olet sekä itse siitä saava iloa että täyttävä minun käskyni."
10. Silloin Herakles jännitti toisen jousistaan — siihen asti nimittäin Herakles kantoi kahta —, näytteli vyötään ja antoi jousen ja vyön, jossa oli ylhäällä vyönkiinnekohdalla kultainen malja; ja sen tehtyään hän läksi pois. Mutta kun pojat syntyivät ja miehistyivät, niin äiti ensiksi antoi heille nimet, yhdelle heistä nimen Agathyrsos, häntä seuraavalle Gelonos, ja nuorimmalle Skythes, ja toiseksi hän muistaen määräystä teki niinkuin käsketty oli. Nytpä kaksi pojista, Agathyrsos ja Gelonos, eivät kyenneet suorittamaan kilpakoetta, jonka vuoksi he äidin maasta karkoittamina läksivät matkaansa; mutta nuorin heistä, Skythes, täytti sen ja jäi maahan. Ja Herakleen pojasta Skytheestä polveutuvat aina skyytien kuninkaat, ja maljan muistoksi kantavat skyytit aina tähän aikaan saakka maljoja vöissään. Tämän oli äiti yksin saanut toimeen Skytheelle. Näin kertovat Pontoksessa asuvat helleenit.
11. On olemassa vielä eräs näin kuuluva kertomus, ja sen käsitykseen minä itse enimmin kallistun. Paimentolaisskyytit, jotka asuivat Aasiassa, olivat massagetien sodalla ahdistamina kulkeneet yli Araxes-joen Kimmerian maahan. Sillä sen maan, jossa skyytit nyt asuvat, kerrotaan muinoin olleen kimmeriläisten oman. Skyytien lähestyessä kimmeriläiset neuvottelivat sen johdosta, että suuri sotajoukko oli tulossa, ja tällöin kävivät heidän mielipiteensä kahtaalle; molempia puolustettiin kiivaasti, mutta kuningasten mielipide oli parempi. Kansan mielipide oli näet se, että oli edullisinta lähteä pois eikä jäädä taistelemaan tomun ja tuhkan puolesta, mutta kuningasten, että piti oteltaman maan puolesta hyökkääjiä vastaan. Eipä nyt kansa tahtonut totella kuninkaita, eivätkä kuninkaat kansaa. Toiset siis neuvoivat, että taistelutta lähdettäisiin pois ja jätettäisiin maa hyökkääjien käsiin, mutta kuninkaista näytti parhaalta kuolla ja kaatua omassa maassaan eikä paeta yhdessä kansan kanssa, sillä he punnitsivat kuinka suuria etuja he siinä olivat nauttineet ja kuinka suuret onnettomuudet todennäköisesti heitä kohtaisivat, kun olisivat maanpakolaisina. Tämän päätöksen tehtyään he jakaantuivat kahtia ja tultuaan luvultaan tasaväkisiksi he taistelivat toisiansa vastaan. Ja siinä kaikki kuninkaat saivat surman omiensa kädestä, ja kimmeriläisten kansa hautasi heidät Tyras-joen luo, missä yhä vieläkin heidän hautansa on nähtävänä. Ja haudattuaan heidät he hankkivat lähtöä maasta ulos. Mutta sinne hyökänneet skyytit ottivat haltuunsa aution maan.
12. Ja vielä nytkin on Skyytianmaassa "kimmeriläisten linna", ja "kimmeriläisten kahluupaikka", on olemassa myös maa nimeltä Kimmeria ja niinkutsuttu "kimmeriläinen salmi". On ilmeistä, että kimmeriläiset lähtivät skyytejä pakoon Aasiaan ja asuttivat sen niemimaan, jossa nyt on olemassa helleeniläinen kaupunki Sinope. On myös ilmeistä, että skyytit ajoivat heitä takaa ja hyökkäsivät Meedianmaahan, koska eksyivät tiestä. Kimmeriläiset pakenivat näet koko ajan pitkin merenrantaa, mutta skyytit ajoivat heitä takaa, jättäen Kaukasoksen oikealle kädelleen kunnes he, käännyttyään tieltään sisämaahan, hyökkäsivät Meediaan. Tämä on se toinen kertomus, jossa helleenit ja barbarit pitävät yhtä.
13. Mutta prokonnesolainen. Aristeas, Kaystrobioksen poika, väitti runoelmissaan saapuneensa Foiboksen haltioimana issedonien maahan ja kertoi edelleen, että issedonien tuollapuolen asui yksisilmäinen kansa, nimeltä arimaspit, näiden takana kultaa vartioivat aarnikotkat, ja näiden takana hyperborealaiset, jotka ulottuvat mereen saakka. Kaikki nämä siis, paitsi hyperborealaisia, olivat, alkaen arimaspeista, muka ahdistaneet naapureitaan, niin että arimaspit olivat tunkeneet issedonit pois maastaan, issedonit taas skyytit, ja eteläisen meren luona asuvat kimmeriläiset, skyytien hätyyttäminä, jättäneet maansa. Siten ei hänkään, mitä tähän maahan tulee, pidä yhtä skyytien kanssa.
14. Olen jo maininnut, mistä se Aristeas oli kotoisin, joka tämän lausui. Mutta tahdon kertoa sen jutun, jonka hänestä kuulin Prokonnesoksessa ja Kyzikoksessa. Kerrotaan nimittäin että Aristeas, joka sukuperältään ei ollut ketään toista kaupunkilaista huonompi, oli Prokonnesoksessa tullut vanuttajan työhuoneeseen ja siihen kuollut. Vanuttaja oli silloin sulkenut työpajansa ja mennyt ilmoittamaan kuolemaa vainajan sukulaisille. Mutta kun jo oli pitkin kaupunkia levinnyt huhu, että Aristeas oli kuollut, saapui Artake-kaupungista muuan kyzikolainen mies, joka intti toisten kertomusta vastaan, väittäen että Aristeas oli kohdannut häntä, kun hän oli menossa Kyzikokseen, ja oli puhellut hänen kanssaan. Tämä mies kiisteli kiivaasti vastaan, mutta vainajan sukulaiset tulivat vanuttajan työpajalle, uhrilahjoja mukanaan, haudatakseen hänet. Mutta kun huone avattiin, ei Aristeasta näkynyt, ei elävänä eikä kuolleena. Mutta sittemmin, seitsemäntenä vuotena, hän ilmestyi Prokonnesokseen ja sepitti nämä runoelmat, joita helleenit nyt kutsuvat arimaspilaisiksi runoelmiksi. Ja sen tehtyään hän toistamiseen hävisi.
15. Näin kertovat nuo molemmat kaupungit. Mutta tämän tiedän tapahtuneen Italiassa asuville metapontiolaisille kaksisataaneljäkymmentä vuotta Aristeaan toisen häviämisen jälkeen, niinkuin minä vertaamalla Prokonnesoksessa ja Metapontionissa kuulemiani kertomuksia olen havainnut. Metapontiolaiset väittävät, että Aristeas itse ilmestyi heidän maahansa ja käski pystyttämään Apollon alttarin ja asettamaan sen viereen kuvapatsaan, missä on prokonnesolaisen Aristeaan nimi. Hän sanoi näet, että Apollo oli saapunut ainoastaan heidän maahansa italiotien joukosta, ja että hän itse, joka nyt oli Aristeas, oli seurannut häntä; ja jumalaa seuratessaan hän muka oli ollut korppina. Sen sanottuaan hän oli hävinnyt, mutta metapontiolaiset kertovat lähettäneensä tiedustajan Delfoihin kysymään jumalalta, mitä tuon ihmisen ilmestys tiesi. Pytia käski heidän totella ilmestystä, ja jos he tekisivät sen, tulisi heidän käymään paremmin. He olivat ottaneet varteen tämän neuvon ja panneet sen täytäntöön. Ja nyt seisoo Apollon kuvan vieressä kuvapatsas, jossa on Aristeaan nimi, ja sen ympärillä kasvaa laakereita. Ja se kuvapatsas on pystytetty torille. Sen verran olkoon nyt sanottu Aristeaasta.
16. Mutta mitä on sen maan tuollapuolella, josta tätä on ruvettu kertomaan, siitä ei kukaan tiedä mitään varmaa. En näet ole voinut mitään kuulla keltään silminnäkijältä, joka väittäisi jotain siitä tietävänsä. Eipä näet Aristeaskaan, josta juuri-ikään oli puhe, väittänyt yllämainituissa runoelmissaan saapuneensa issedoneja edemmäksi, vaan siitä, mitä heidän tuollapuolellaan on, hän kertoo vain kuulemansa mukaan, väittäen että issedonit ovat ne, jotka näin kertovat. Vaan niin kauas kuin olemme varmuudella voineet kuuleman nojalla päästä, tulee kaikki mainittavaksi.
17. Borystheneläisten kauppapaikasta — se näet on merenrannikolla olevista paikoista keskimäisin koko Skyytiassa — asuvat ensiksi kallippidit, jotka ovat helleeniläisiä skyytejä, heidän tuollapuolellaan toinen kansa, jota kutsutaan alazoneiksi. Nämä, samoinkuin kallippiditkin, harjoittavat samoja elinkeinoja kuin skyytit, mutta kylvävät ja syövät myös viljaa ynnä sipulia, laukkaa, virnaa ja hirssiä. Alazonien takana asuvat kyntäjä-skyytit, jotka eivät kylvä syödäkseen vaan myydäkseen. Näiden takana asuvat neurit. Neurien pohjoispuolella oleva maa on ihmisistä autio erämaa, mikäli me tiedämme.
18. Nämä ovat ne kansat, jotka asuvat Hypanis-joen varsilla länteenpäin Borystheneestä. Mutta kun menee Borystheneen yli, on merestä lukien ensimäisenä Hylaia, siitä sisämaahan mennessä asuvat maanviljelijä-skyytit, joita Hypanis-joen luona asuvat helleenit kutsuvat borystheneläisiksi, kun he itse taas käyttävät nimeä olbiopolitit. Näiden maataviljelevien skyytien aluetta on siis kolme päivämatkaa itään päin, ulottuen sille joelle, jonka nimenä on Pantikapes, pohjoiseen taas yhdentoista päivän laivamatka ylös Borysthenestä myöten. Heidän tuollapuolellaan on jo laaja erämaa. Erämaan takana asuvat androfagit, joka on erikoinen kansa eikä ollenkaan skyytiläinen. Näiden tuollapuolella on sitten todellinen erämaa, jossa, mikäli tiedämme, ei asu mitään kansakuntaa.
19. Itään päin näistä maanviljelijä-skyyteistä ja kun on mennyt yli Pantikapes-joen, asuvat jo paimentolais-skyytit, jotka eivät kylvä eivätkä kynnä. Koko tämä maa on aivan puutonta, paitsi Hylaia. Näiden paimentolais-skyytien aluetta on neljätoista päivämatkaa maassa, joka ulottuu Gerros-jokeen saakka.
20. Gerros-joen toisellapuolen ovat nämä niinkutsutut kuninkaansijat ja ne skyytit, jotka ovat etevimmät, sekä lukuisimmat ja jotka pitävät muita skyytejä orjinaan. Nämä ulottuvat etelään Taurianmaahan saakka, itään taas sille kaivannolle asti, jonka sokeista polveutuneet kaivoivat, sekä siihen Maiotis-järven rannalla olevaan kauppapaikkaan, joka on Kremnoi nimeltään. Toiset osat heidän aluettaan ulottuvat Tanais-virtaan. Pohjoiseen päin, yläpuolella kuninkaallisia skyytejä, asuvat melankhlainit, eräs toinen kansa, joka ei ole skyytiläinen. Melankhlainien tuollapuolella on järviä ja ihmisistä tyhjä erämaa, mikäli me tiedämme.
21. Kun menee yli Tanais-virran, ei ole enää Skyytian maata, vaan ensimäinen alueista on sauromatien, jotka Maiotis-järven sopukasta alkaen asuvat pohjoiseen päin viidentoista päivämatkan verran, ja on heidän maansa tyhjä sekä metsäpuista että istutetuista. Näiden takana asuvat toisen alueen saaneet budinit; heidän asumansa maa kasvaa tiheästi kaikenlaista metsää.
22. Budinien tuollapuolen on pohjoiseen päin ensiksi seitsemän päivämatkan verran erämaata, idempänä erämaan takana asuvat thyssagetit, lukuisa ja omaperäinen kansa. Ne elävät metsästyksestä. Lähellä näitä ja samoissa paikoissa asuvat ne, joilla en nimenä iyrkit; nekin elävät metsästyksestä ja tekevät seuraavalla tavalla. Metsämies nousee väijyksiin puuhun, joita on taajassa pitkin koko maata. Jokaisella on varalla hevonen, jota on opetettu makaamaan vatsallaan, ollakseen niin matala kuin suinkin, ynnä koira. Kun hän nyt puusta näkee otuksen kaukaa, ampuu hän siihen nuolensa, astuu hevosen selkään ja ajaa sitä takaa, ja koira ottaa sen kiinni. — Näiden tuollapuolella itään päin asuvat muut skyytit, jotka luopuivat kuninkaallisista skyyteistä ja siten saapuivat tähän maahan.
23. Aina näiden skyytien maahan saakka on mainittu maa kokonaan tasankoa ja hyötyisää, mutta siitä pitäen se on kivistä ja rosoista. Ja kun on mennyt tämän laajan rosoisen maan läpi, asuu korkeiden vuorien juurella ihmisiä, joiden sanotaan kaikkien olevan syntymästään saakka kaljupäisiä, miehet ja naiset yhtälailla; ne ovat myös tylppänenäisiä ja niillä on suuret poskipäät, ne puhuvat omaa kieltään, mutta käyttävät skyytiläis-pukua ja elävät puiden tuotteista. Pontilainen puu on sen puun nimi, josta ne elävät, ja suuruudeltaan se on lähinnä viikunapuuta. Sen hedelmä on pavunkaltainen, mutta siinä on sydän. Kun tämä hedelmä on tullut kypsäksi, niin he siivilöivät sitä kankailla; ja siitä vuotaa neste, joka on paksua ja mustaa, ja sen nimi on "askhy". Sitä ne sekä nuolevat että sekoittavat maitoon ja juovat tahi myös laittavat sen tahmeasta sakasta kakkuja, joita syövät. Karjaa näet ei heillä ole paljon, sillä laitumet eivät ole sielläpäin juuri erinomaisia. Jokainen asustaa puun alla, ja talvisin he peittävät puun valkealla huopapeitteellä, mutta kesäisin ovat ilman peitettä. Heitä ei yksikään ihminen loukkaa, sillä heidän kerrotaan olevan pyhiä. Eikä heillä ole mitään sota-aseita. He ratkaisevat ympärillä asuvien riitoja, vieläpä jos joku maanpakolaisena pakenee heidän turviinsa, niin ei yksikään häntä loukkaa. He ovat nimeltään argippilaiset.
24. Aina näihin kaljupäisiin saakka on maa vallan tunnettu, samoinkuin niiden tällä puolen asuvat kansatkin. Sillä muutamat skyyteistä saapuvat heidän luokseen, ja näiltä, samoinkuin Borystheneen kauppapaikasta ynnä muista pontolaisista kauppapaikoista tulevilta helleeneiltä, on helppo saada tietoja heistä. Mutta ne skyytit, jotka heidän luokseen tulevat, toimittavat asiansa seitsemän tulkin avulla ja seitsemällä kielellä.
25. Aina näihin saakka on siis maa tunnettu, mutta siitä, mikä on tuollapuolella kaljupäisiä, ei kukaan varmuudella tiedä ilmoittaa mitään. Sillä korkeat, pääsyttömät vuoret eroittavat maan, eikä kukaan voi kulkea niiden yli. Nämä kaljupäiset kertovat, mitä minä tosin en usko, että vuorilla asuu vuohijalkaisia miehiä, ja heidän tuollapuolellaan muita ihmisiä, jotka nukkuvat kuusi kuukautta. Tätä minä en laisinkaan saata olettaa todeksi. Itään päin kaljupäisistä oleva maa tunnetaan varmuudella, ja siinä asuu issedoneja, mutta siitä, mikä on tuollapuolella kaljupäisiä ja issedoneja, heistä pohjoiseen päin, ei tunneta muuta kuin mitä nämä itse kertovat.
26. Issedonien kerrotaan noudattavan tämmöisiä tapoja. Kun joltain mieheltä on kuollut isä, tuovat kaikki sukulaiset elukoita, ja teurastettuaan nämä sekä hakattuaan lihat kappaleiksi, he hakkaavat myös isännän kuolleen isän palasiksi, sekoittavat kaikki lihat ja valmistavat niistä aterian. Mutta vainajan pään ne tekevät sileäksi, puhdistavat ja kultaavat sen, ja sitten ne käyttävät sitä pyhänä esineenä sekä suorittavat hänelle vuotuiset suuret uhrit. Näin tekee poika isälleen, samoinkuin helleenit viettävät vainajainjuhlaa. Muuten kerrotaan näidenkin olevan oikeamielisiä, ja miehillä sekä naisilla on yhtäläinen valta.
27. Nämätkin siis ovat tunnetut, mutta siitä eteenpäin kertovat issedonit asuvan yksisilmäisiä ihmisiä ja kultaa vartioivia aarnikotkia. Heiltä ovat skyytit saaneet tämän tiedon, skyyteiltä taas me muut olemme ottaneet sen ja nimitämme heitä skyytinkielellä arimaspeiksi; yksi on näet skyytinkielellä "arima", silmä taas "spu".
28. Koko tässä kuvatussa maassa on niin ankara talvi, että siellä kahdeksan kuukautta vallitsee vallan sietämätön pakkanen, jolloin ei maa sula loaksi, jos siihen kaataa vettä, mutta kyllä, jos sytyttää tulen. Mutta meri ja koko kimmeriläinen Bosporos jäätyvät ja kaivannon tällä puolella asuvat skyytit kulkevat joukoissa yli jään ja ajavat vaununsa toiselle puolelle sindien luo. Sillä tavoin talvea jatkuu kahdeksan kuukautta, mutta neljänä jälelläolevanakin siellä on kylmä. Tämä talvi eroaa luonteeltaan kaikista muiden seutujen talvista siinä kohden, että siellä sadeaikana tuskin sataa nimeksikään, mutta kesäisin ei tule sateesta loppua; ja siihen aikaan kun muualla käy ukkonen, silloin siellä ei jyrise, vaan kesäisin tavan takaa. Jos ukkonen talvella jyrisee, on tapana kummastella sitä kuten ihmettä ainakin. Samoin myös jos tapahtuu maanjäristys, oli se sitten kesällä tai talvella, pidetään sitä Skyytianmaassa ihmeenä. Hevoset jaksavat kestää tämän talven, mutta muulit ja aasit eivät ensinkään sitä siedä. Mutta muualla, jos hevoset seisovat pakkasessa, paleltuvat niiden jäsenet, jota vastoin aasit ja muulit kestävät.
29. Minusta näyttää siltä kuin myös sikäläinen sarveton lehmärotu siitä syystä ei saisi sarvia. Tämän mielipiteeni puolesta todistaa myös se Homeroksen säe Odysseiassa, joka kuuluu näin:
"Libyan myös, miss' oinahat oitis sarvia saavat;"
siinä aivan oikein mainitaan, että kuumissa maissa sarvet nopeasti ilmestyvät. Mutta kovassa kylmyydessä elukoille joko ei kasva ollenkaan sarvia tai sitten kasvaa aivan pienet.
30. Siellä nyt tapahtuu siis kylmän vuoksi näin. Mutta minä ihmettelen — kertomuksenihan on alusta saakka pitänyt välikertomuksista —, minkä vuoksi koko Elis-maakunnassa ei saata syntyä muuleja, vaikka maa ei ole kylmä eikä ole mitään muutakaan näkyväistä syytä. Eliläiset itse väittävät, että jokin kirous on syynä siihen, että heillä ei synny muuleja. Mutta kun lähestyy se aika, jolloin tammojen tulee varsoa, niin he ajavat ne pois naapuriensa luo ja päästävät sitten niiden tykö aaseja, kunnes tammat tulevat kantaviksi. Senjälkeen ne ajetaan takaisin kotia.
31. Mitä taas tulee höyheniin, jota skyytit kertovat ilman olevan täynnä ja joiden vuoksi muka ei voi nähdä eikä kulkea edemmäksi mannermaahan, niin on minulla niistä seuraava mielipide. Tämän maan tuollapuolella sataa aina lunta, vähemmän tosin kesällä kuin talvella, kuten luonnollista onkin. Niinpä jokainen, joka läheltä on nähnyt sakean lumen putoavan, kyllä tietää mitä minä tarkoitan. Lumi näet muistuttaa höyheniä. Ja koska siellä talvi on tämmöinen, ovat tämän mannermaan pohjoisosat asumattomat. Niinmuodoin luulen, että skyytit ja heidän naapurinsa kuvannollisesti sanovat lunta höyheniksi. Täten on siis mainittu, mitä kerrotaan kauimpana asuvista kansoista.
32. Mitä taas tulee hyperborealaisiin ihmisiin, niin eivät skyytit niistä kerro mitään, eivätkä ketkään muutkaan sielläpäin asuvista, jolleivät mahdollisesti issedonit. Mutta minun luullakseni eivät nämätkään kerro mitään. Sillä siinä tapauksessa skyytitkin kertoisivat niistä, kuten kertovat yksisilmäisistä. Sitävastoin on Hesiodos maininnut hyperborealaisista, samoin myös Homeros "Epigoneissa", jos nimittäin Homeros todella on sepittänyt tämän runoelman.
33. Mutta kaikkein enimmin kertovat heistä delolaiset, jotka väittävät, että vehnänolkiin käärittyjä uhrilahjoja tuodaan hyperborealaisten maasta skyytien maahan; skyyteiltä taas ottavat naapurit ne vastaan ja toimittavat ne toiselta toiselle länteen päin aina Adrian merelle saakka. Sieltä ne lähetetään edelleen etelää kohti, jolloin dodonalaiset ensimäisinä helleenien joukosta ottavat ne vastaan, näitten tyköä ne saapuvat Malis-lahdelle, kulkevat salmen poikki Euboiaan, missä ne lähetetään kaupungista toiseen aina Karystokseen saakka. Mutta sitten jää Andros sivulle, sillä karystolaiset toimittavat ne Tenokseen. Siten he kertovat näiden uhrilahjojen saapuvan Delokseen. Mutta ensimäisellä kerralla hyperborealaiset lähettivät viemään uhrilahjoja kaksi tyttöä, delolaisten mukaan nimeltään Hyperokhe ja Laodike. Heidän myötään hyperborealaiset lähettivät viisi miestä kansalaistensa joukosta turvasaatoksi — nuo, joita kutsutaan perfereiksi ja jotka nauttivat suurta kunniaa Deloksessa. Mutta koska hyperborealaisten lähettämät henkilöt eivät palanneet takaisin, niin heistä oli liian ankaraa, jos heidän alati kävisi niin, että eivät saisi jälleen niitä, joita lähettivät, ja kantoivat senvuoksi rajoille uhrilahjat, käärittyinä vehnänolkiin, sekä antoivat toimeksi ja käskivät naapureita lähettämään niitä edelleen omasta maastaan toiseen maahan. Ja täten lähetettyinä edelleen lahjat, kuten he kertovat, saapuvat Delokseen. Minä tunnen itsekin eräitä menoja, jotka muistuttavat näiden uhrilahjojen antamista. Kun nimittäin traakialaiset ja paionilaiset naiset uhraavat kuningatar Artemiille, pitävät he aina uhrilahjoja vehnänoljissa.
34. Niin minä tiedän näiden tekevän. Mutta näiden hyperborealaisten maasta tulleiden ja Deloksessa kuolleiden neitojen kunniaksi keritsevät delolaisten tytöt ja pojat hiuksensa. Tytöt leikkaavat ennen häitään palmikkonsa, kietovat sen värttinän ympäri ja asettavat sen hautakummulle; ja hautakumpu on vasemmalla kädellä, kun astuu Artemiin temppelitarhaan, ja sen päällä kasvaa öljypuu. Kaikki delolaisten pojat taas kietovat hiussuortuvan ruohonkorren ympäri ja asettavat sen hautakummulle.
35. Semmoista kunniata siis he nauttivat Deloksen asujainten puolelta. Nämät samat väittävät myöskin, että Arge ja Opis, kaksi hyperborealaisten maasta tullutta neitoa, ovat matkustaneet näiden samojen kansojen kautta ja saapuneet Delokseen jo aikaisemmin kuin Hyperokhe ja Laodike. Viimemainitut olivat nimittäin saapuneet tuodakseen Ileithyialle sen veron helposta synnyttämisestä, jonka olivat ottaneet suorittaakseen, kun sitävastoin Arge ja Opis, kuten he kertovat, olivat tulleet yhdessä itse jumalien kanssa ja he ovat asukasten puolelta saaneet muita kunnianosoituksia. Heidän naisensa keräävät näet näitä varten antimia, nimeltä mainiten heitä eräässä virressä, jonka muuan lykialainen mies, Olen, on sepittänyt. Delolaisilta taas ovat saarelaiset ja ioonilaiset sen tavan oppineet sekä laulavat Opiin ja Argen kunniata, nimeltä mainiten näitä ja keräten lahjoja. (Tämä Olen, joka tuli Lykiasta, oli muuten sepittänyt muitakin vanhoja virsiä, joita lauletaan Deloksessa.) Ja kun uhriteurasten reisikappaleet ovat poltetut alttarilla, viskataan niistä jäänyt tuhka Opiin ja Argen haudalle ja kulutetaan siihen. Ja niiden hauta on Artemiin temppelin takana, itäänpäin, sekä on aivan lähellä keolaisten majataloa.
36. Ja tämä olkoon mainittu hyperborealaisista. Sillä juttua Abariksesta, jonka kerrotaan olevan hyperborealainen, en huoli esittää; sen mukaan hän, mitään syömättä, kuljetteli nuolta ympäri koko maata. Mutta jos on joitakin hyperborealaisia (pohjantakaisia) ihmisiä, on myös toisia, eteläntakaisia. Ja minun täytyy nauraa nähdessäni, kuinka monet kyllä piirustavat maan karttoja, mutta ei kukaan ole järkevällä tavalla sitä kuvannut. Ne piirustavat nimittäin Okeanoksen virtaavaksi maan ympäri, joka taas laitetaan niin pyöreäksi, kuin jos se olisi harpilla vedetty, ja tekevät Aasian yhtä suureksi kuin Europan. Minä tahdon senvuoksi muutamin sanoin osoittaa näiden kumpaisenkin suuruuden sekä millaiseksi kumpikin on piirrettävä.
37. Aasiassa asuvat persialaiset, jotka ulottuvat eteläiseen, niinkutsuttuun Punaiseen mereen saakka. Näiden tuollapuolella asuvat pohjoiseen päin meedialaiset, meedialaisten takana saspeirit, saspeirien takana kolkhilaiset, jotka ulottuvat pohjoiseen mereen saakka, mihin Fasis-joki laskee. Nämä neljä kansaa asuvat merestä mereen.
38. Siitä jatkuu Aasia kahtena niemekkeenä länteen päin, ja näitä minä nyt aion kuvata. Toinen niemeke, alkaen yhdeltä puolen pohjoisessa Fasis-joesta, ulottuu Aigeian mereen pitkin Pontosta ja Hellespontosta troialaisen Sigeionin kohdalle. Etelässä taas tämä sama niemeke ulottuu Foinikian äärellä sijaitsevasta Myriandos-lahdesta mereen Triopionin kärkeen saakka. Tällä niemekkeellä asuu kolmekymmentä kansakuntaa.
39. Tämä on nyt toinen näistä niemekkeistä. Toinen alkaa Persiasta ja jatkuu Punaiseen mereen; sen muodostavat Persia, siitä alkava Assyria ja sen jälkeen Arabia. Se päättyy, jos kohta ainoastaan tavallisen kielenkäytön mukaan, Arabianlahteen, johon Dareios johti Niilistä kanavan. Persiasta aina Foinikiaan saakka on maa leveä ja laaja; mutta Foinikiasta tämä niemeke jatkuu pitkin palestinalaista Syyriaa ja Egyptiä, mihin se päättyy. Siinä on ainoastaan kolme kansaa.
40. Tämä on se osa Aasiaa, joka ulottuu Persiasta länteen päin. Mutta persialaisten, meedialaisten, saspeirien ja kolkhien tuollapuolen, itään päin olevaa maata rajoittaa yhtäältä Punainen meri, pohjoisessa taas Kaspianmeri ja Araxes-joki, joka virtaa itään päin. Aina Indiaan saakka on Aasia asuttu, mutta siitä pitäen on maa autio itään päin, eikä yksikään saata ilmoittaa, minkälainen se on.
41. Semmoinen ja niin suuri on Aasia. Mutta Libya liittyy toiseen niemekkeeseen. Sillä Egyptin jälestä alkaa jo Libya. Egyptin kohdalta on tämä niemeke kapea. Tästä meidän merestämme Punaiseen mereen on satatuhatta syltä, mikä tekisi tuhat stadionia. Mutta tästä kapeasta kannaksesta alkaen on se niemeke, jota kutsutaan Libyaksi, erinomaisen leveä.
42. Minä siis ihmettelen niitä, jotka ovat rajoittaneet ja eroittaneet toisistaan Libyan, Aasian ja Europan. Sillä eroitus niiden suuruudessa on melkoinen. Europpa ulottuu nimittäin pituudelleen pitkin molempia, mutta leveydeltään niitä ei voi verratakaan keskenään. Sillä Libya on selvästi meren ympäröimä, paitsi sitä osaa siitä, mikä rajoittuu Aasiaan, kuten egyptiläisten kuningas Neko ensimäisenä, mikäli me tiedämme, on näyttänyt. Senjälkeen nimittäin kuin hän lakkasi kaivamasta Niilistä Arabianlahteen ulottuvaa kanavaa, hän lähetti foinikialaisia miehiä laivoissa matkalle, käskien niitä paluumatkallaan purjehtimaan Herakleen patsasten kautta, kunnes tulisivat pohjoiseen mereen ja siten saapuisivat Egyptiin. Foinikialaiset läksivät matkalle Punaisesta merestä ja purjehtivat pitkin eteläistä merta. Ja aina kun tuli syysmyöhä, laskivat he maihin ja kylvivät viljaa maahan, missä osassa Libyaa purjehtiessaan kulloinkin olivat, sekä odottivat leikkuuaikaa. Korjattuaan viljan he purjehtivat pois, niin että he kahden vuoden kuluttua kolmantena vuotena kiersivät Herakleen patsasten ohi ja saapuivat Egyptiin. Ja he kertoivat, mitä minä tosin en saata uskoa, mutta mahdollisesti joku toinen, että heillä purjehtiessaan Libyan ympäri oli aurinko oikealla kädellä.
43. Siten tämä seikka ensiksi huomattiin. Sittemmin kertovat karkhedonilaiset tehneensä saman matkan. Sillä akhaimenidi Sataspes, Teaspiin poika, ei purjehtinut Lihyan ympäri, vaikka hänet vartavasten lähetettiin, vaan säikähtäen sekä matkan pituutta että kolkkoutta hän kääntyi takaisin, suorittamatta äitinsä hänelle määräämää ansiotyötä. Hän oli näet häväissyt immen, joka oli Zopyroksen, Megabyzoksen pojan, tytär. Kun Sataspes sitten tämän rikoksen vuoksi piti kuningas Xerxeen käskystä seivästettämän, niin hänen äitinsä, joka oli Dareioksen sisar, rukoili hänen puolestaan, sanoen aikovansa säätää pojalleen vielä suuremman rangaistuksen kuin kuningas. Hänen täytyisi nimittäin purjehtia Libyan ympäri, kunnes hän, purjehtiessaan sen ympäri, saapuisi Arabianlahteen. Xerxes suostui tähän ehdoitukseen, ja Sataspes saapui Egyptiin, otti sieltä laivan ja merimiehiä sekä purjehti Herakleen patsaille. Purjehdittuaan niiden kautta ja kierrettyään sen Libyan niemen, jonka nimi on Soloeis, hän purjehti etelään päin. Hän kulki useiden kuukausien ajan laajaa merta, mutta koska samaa kulkua kesti yhä edelleen, kääntyi hän takaisin ja purjehti pois Egyptiin. Sieltä hän saapui kuningas Xerxeen luo ja väitti kauimpana ollessaan purjehtineensa vähäkasvuisten ihmisten ohi, jotka käyttivät palmunlehvistä tehtyjä vaatteita. Ja kun he itse laivallaan laskivat maihin, niin nämä aina pakenivat vuorille jättäen kaupunkinsa. Itse he, mennessään kaupunkeihin, eivät tehneet mitään vahinkoa, ottivat niistä ainoastaan ruokavaroja. Mutta syy siihen, ettei hän kokonaan purjehtinut Libyan ympäri, oli, niinkuin hän väitti, se, että laiva ei enää voinut kulkea eteenpäin, vaan pysähtyi. Mutta Xerxes ei uskonut hänen puhuvan totta, vaan, koska hän ei ollut suorittanut määrättyä ansiotyötä, niin hän seivästytti hänet, vahvistaen siten entisen rangaistuksen. Tämän Sataspeen kuohilas läksi, heti kun kuuli herransa kuolleen, karkuun Samokseen, mukanaan suuri rahasumma, minkä muuan samolainen mies anasti; minä tiedän kyllä hänen nimensä, mutta jätän sen tahallani mainitsematta.
44. Mutta suurin osa Aasiaa tuli tutkituksi Dareioksen toimesta. Tämä tahtoi nimittäin tietää, missä Indos-joki, joka kaikkien jokien joukosta on toinen, jossa tavataan krokodiilejä — missä siis tämä joki laskee mereen. Hän lähetti laivoilla muutamia luotettavia miehiä, muiden muassa Skylaxin, joka oli kotoisin Karyandasta. Nämä läksivät matkalle Kaspatyros-kaupungista ja Paktyike-maakunnasta ja purjehtivat pitkin virtaa mereen saakka, ja, merta myöten taas länteen päin purjehtien, he kolmantenakymmenentenä kuukautena saapuivat siihen paikkaan, mistä egyptiläisten kuningas oli, niinkuin aikaisemmin olen maininnut, lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri. Senjälkeen kuin he olivat tehneet tämän kiertomatkan, laski Dareios indialaiset valtansa alle ja vallitsi tätä merta. Siten havaittiin, että muu osa Aasiaa, paitsi sitä, mikä on itään päin, on laadultaan samanlaista kuin Libya.
45. Mitä Europpaan tulee, ei kukaan ole selvästi huomannut, onko se idässä ja pohjoisessa meren ympäröimä, mutta pituudeltaan tiedetään sen ulottuvan pitkin molempia toisia maanosia. Enkä minä myöskään saata arvata, miksikä maalla, joka kuitenkin on yksi, on kolme eri nimeä, joilla on naisten nimitykset, enkä, miksi egyptiläinen joki Niili ja kolkhilainen Fasis ovat määrätyt rajoiksi (toiset taas mainitsevat maiotilaisen Tanais-joen ja kimmeriläisen kahluupaikan). En myöskään ole voinut saada selville niiden nimiä, jotka ovat laatineet nämä rajat, enkä, minkä mukaan he ovat antaneet nimet. Niinpä väittävät useimmat helleenit, että Libya on saanut nimensä eräästä kotimaisesta naisesta, Libyasta, ja Aasia taas Prometheuksen vaimon nimen mukaan. Tämän nimen omaksuvat myös lyydialaiset väittäessään, että Aasia on saanut nimensä Asieen, Kotyksen pojan ja Maneen pojanpojan, eikä Prometheuksen Asian mukaan. Edellisen mukaan on myös asilainen sukukunta Sardeessa saanut nimensä. Mutta mitä Europpaan tulee, ei yksikään ihminen tiedä, onko se meren ympäröimä, eikä, mistä se on tämän nimen saanut; ei myöskään ole tunnettu, kuka sen on antanut, jollemme tahdo väittää, että maa on saanut nimensä tyrolaisesta Europasta, jolloin se siis olisi aikaisemmin ollut nimetön, niinkuin toisetkin maanosat. Mutta nytpä onkin ilmeistä, että tämä oli kotoisin Aasiasta eikä saapunut tähän maahan, jota helleenit nykyään kutsuvat Europaksi, vaan ainoastaan Foinikiasta Kreetaan ja Kreetasta Lykiaan. Sen verran olkoon nyt tästä mainittu; me puolestamme tulemme käyttämään maanosien käytäntöön otettuja nimiä.
46. Lukuunottamatta skyytejä asuvat Pontos Euxeinoksen seuduilla, joita vastaan Dareios läksi sotaretkelle, kaikkein sivistymättömimmät kansat. Sillä me emme voi tälläpuolen Pontosta asuvista kansoista mainita ainoatakaan, joka kekseliäisyydessä olisi merkillinen, emmekä tiedä ketään huomattavaa miestä, paitsi skyytiläistä kansaa ja Anakharsista. Skyytiläinen heimo on nimittäin tehnyt erään kaikista inhimillisistä keksinnöistä, mitä me tunnemme, sukkelimman keksinnön, mutta muissa kohdin en minä sitä kiitä. Tämä heidän suurin keksintönsä on siinä, että ei kukaan, joka heitä vastaan hyökkää, voi päästä pakoon, ja ettei kukaan voi saavuttaa heitä, jos eivät tahdo tulla tavatuiksi. Heillähän ei ole rakennettuina kaupunkeja eikä linnoituksia, vaan he siirtävät asumuksiaan, ovat kaikki hevos-jousimiehiä, eivät elä kynnöstä, vaan karjasta, ja kuljettavat asumuksiaan vankkureilla. Kuinka semmoisia vastaan voisi taistella ja heidän kimppuunsa päästä?
47. Tämän he ovat keksineet, syystä että maa on siihen sovelias, ja heillä on joet liittolaisinaan. Sillä tämä maa, joka on tasankoa, on ruohoinen ja vesiperäinen, ja jokia siinä virtaa melkein yhtä monta luvultaan kuin on kanavia Egyptissä. Tahdon mainita nimeltään ainoastaan ne niistä, jotka ovat kuuluisat, ja joita myöden voi purjehtia mereltä ylös. Ne ovat: viisisuinen Istros, sitten Tyras, Hypanis, Borysthenes, Pantikapes, Hypakyris, Gerros ja Tanais. Ne virtaavat seuraavalla tavalla.
48. Istros, joka on suurin kaikista joista, joita me tunnemme, virtaa aina samanlaisena, sekä kesät että talvet, ja on ensimäinen virta lännestä lukien niistä, jotka ovat Skyytianmaassa. Sen suuruuteen on syy tämä. Ne monet muut joet, jotka siihen laskevat, tekevät sen suureksi. Skyytianmaan kautta virtaa siihen viisi suurta jokea: se, jolle skyytit antavat nimen Porata ja helleenit Pyretos, edelleen Tiarantos, Araros, Naparis ja Ordessos. Ensinmainittu joki on suuri ja yhdistää, virraten idän puolelta, vetensä Istrokseen. Toinen, niinsanottu Tiarantos, on lännempänä ja pienempi. Araros, Naparis ja Ordessos kulkevat näiden keskitse ja purkautuvat Istrokseen.
49. Nämät ovat ne omassa maassa alkavat skyytiläiset joet, jotka täyttävät Istros-virran. Agathyrsien maasta virraten yhtyy siihen Maris-joki, Haimoksen huipuilta taas virraten pohjoiseen päin laskee siihen kolme muuta suurta jokea: Atlas, Auras ja Tibisis. Traakian ja traakialaisten krobyzien kautta virraten purkautuvat Athrys, Noes ja Artanes Istrokseen. Paionien maasta ja Rodope-vuoresta laskee siihen Kios-joki, joka kulkee halki Haimos-vuorten. Illyriasta virraten pohjoiseen laskee Angros joki triballien tasankoon ja Brongos-jokeen, Brongos taas Istrokseen. Siten Istros vastaanottaa nämä molemmat suuret joet. Ombrilaisten yläpuolella olevasta maasta laskee siihen Karpis-joki ja eräs toinen, Alpis niminen joki, virraten nekin pohjoiseen päin. Istros virtaa näet koko Europan läpi, alkaen kelttien maasta, jotka kynetien jälestä asuvat äärimmäisinä lännessä Europan kansoista. Virraten koko Europan halki se laskee Skyytian sivulta mereen.
50. Sen kautta että yllä luetellut joet ynnä monet muut laskevat vetensä yhteen, tulee Istros suurimmaksi kaikista joista, koskapa, jos vertaa niitä semmoisinaan, Niili voittaa vedenpaljouden puolesta. Sillä viimemainittuun ei mikään joki eikä mikään lähde laske, siten lisäten sen vesimäärää. Istros virtaa kesät talvet aina yhtäläisenä minun luullakseni seuraavasta syystä. Talvella sillä on luonnollinen korkeutensa, tai vähän suurempi. Sillä tässä maassa sataa ylimalkaan talvella vähän, vaan tulee ainoastaan lunta. Kesällä taas se suunnaton lumimäärä, joka talvella sataa, sulaa ja laskee kaikkialta Istrokseen. Tämä lumi, joka laskee siihen, ynnä sen ohella runsaat ja ankarat rankkasateet täyttävät sen. Sillä koko kesän siellä sataa. Mutta kuta enemmän vettä aurinko vetää puoleensa kesällä talveen verraten, sitä runsaammat ovat toiselta puolen Istroksen lisävedet kesällä kuin talvella. Kun näitä verrataan keskenään, syntyy tasapaino, niin että vesi aina pysyy samalla korkeudella.
51. Istros on siis yksi Skyytian joista. Senjälkeen seuraa pohjoisesta tuleva Tyras, saaden alkunsa suuresta järvestä, joka eroittaa Skyytian ja neurien maan. Sen suistamossa asuu helleenejä, joita kutsutaan tyriteiksi.
52. Kolmas joki, Hypanis, lähtee Skyytianmaasta ja virtaa suuresta järvestä, jota ympäröivillä laitumilla elää valkoisia villihevosia. Tätä järveä kutsutaan vallan oikein "Hypaniin äidiksi". Siitä siis Hypanis saa alkunsa ja virtaa viiden päivämatkan pituuden matalana ja suolattomana, mutta siitä perin neljän päivän laivamatkan se on kovin katkeraa. Siihen laskee nimittäin katkera lähde, joka on siihen määrään katkera, että se, niin vähäinen kuin onkin kooltaan, antaa makunsa Hypanis-joelle, jolla suuruudessa ei ole monta vertaistaan. Tämä lähde sijaitsee kyntäjä-skyytien ja alazonien maan rajoilla. Nimenä on lähteellä ja sillä paikalla, mistä se virtaa, skyytinkielellä Exampaios, tahi helleenien kielellä "Pyhät tiet". Alazonien kohdalla Tyras ja Hypanis lähestyvät toisiaan, mutta siitä pitäen kumpikin kääntyy omalle taholleen ja virtaa, välillään leveä maa.
53. Neljäs joki on Borysthenes, joka Istroksen jälkeen on suurin näistä ja meidän mielipiteemme mukaan tuotteliain ei ainoastaan skyytiläisistä joista, vaan myös kaikista muista, lukuunottamatta egyptiläistä Niiliä. Sillä ei ole toista jokea, jota saattaisi verrata tähän. Mutta muista on Borysthenes tuotteliain, se kun tarjoo mitä kauniimpia ja rehevimpiä karjalaitumia ynnä erinomaisen oivallisia ja runsaita kaloja, on mitä hyvänmakuisin ja virtaa puhtaana liejuisten rantojen läpi. Sen varsilla tulee vilja mitä parasta, ja missä maahan ei kylvetä, kasvaa erittäin pitkää heinää; sen suistamossa laskeutuu itsestään suunnattomat määrät suolaa ja siinä tavataan suuria selkärangattomia merieläviä, joita kutsutaan antakaieiksi ja joita kaupitellaan suolattuina, ynnä paljon muuta ihmeteltävää. Aina gerrien maahan saakka, johon on neljänkymmenen päivän laivamatka, on sen juoksu pohjoisesta tunnettu. Mutta minkä kansojen kautta se tämän maan tuollapuolen virtaa, sitä ei kukaan saata ilmoittaa. On ilmeistä, että se erämaan kautta virtaa maanviljelijä-skyytien maahan. Nämä skyytit näet asuvat sen varsilla kymmenen päivän laivamatkan pituudelta. Ainoastaan tämän joen, samoinkuin Niilin, lähteitä en saata ilmoittaa, eikä luullakseni kukaan muukaan helleeneistä. Lähellä sitä paikkaa, missä Borysthenes virtaa mereen, yhtyy siihen myös Hypanis, joka purkautuu samaan suomaahan. Näiden jokien välistä maata, joka on kiilanmuotoinen kaistale, kutsutaan Hippolaoksen niemeksi, johon on pystytetty Demeterin pyhättö. Mutta pyhätön toisella puolen, Hypaniin luona, asuvat borystheneläiset.
54. Tämä olkoon sanottu näistä joista. Näiden jälkeen on viidentenä vielä joki, jonka nimi on Pantikapes ja joka sekin virtaa pohjoisesta päin ja järvestä; sen ja Borystheneen välillä asuvat maataviljelevät skyytit, ja se laskee Hylaiaan, jonka läpi kuljettuaan se yhtyy Borystheneeseen.
55. Kuudes joki on Hypakyris, joka saa alkunsa järvestä ja virraten paimentolais-skyytien kautta laskee Karkinitis-kaupungin kohdalle, jättäen oikealle Hylaian ja niinkutsutun Akhilleuksen juoksuradan.
56. Seitsemäs joki, Gerros, on Borystheneestä erillään niin kauas kuin Borysthenes on tunnettu, ja sillä on sama nimi kuin itse maallakin, nimittäin Gerros. Se virtaa mereen päin, eroittaa toisistaan paimentolais- ja kuninkaallisten skyytien maan, sekä laskee Hypakyris-jokeen.
57. Kahdeksas joki on Tanais, joka virtaa halki pohjoisesta, saaden alkunsa suuresta järvestä, ja laskee vielä suurempaan, niinkutsuttuun Maiotis-järveen, joka eroittaa toisistaan kuninkaalliset skyytit ja sauromatit. Tähän Tanais-virtaan laskee toinen, jonka nimi on Hyrgis.
58. Nämät siis ovat kuuluisimmat niistä joista, joita skyytit omistavat. Mutta Skyytiassa kasvava ruoho lisää kaikista ruoholajeista, joita tunnemme, enimmin sappea karjassa. Että niin on asianlaita, sen saattaa päättää, jos avaa elukat.
59. Nämät ovat siis heidän suurimmat tulolähteensä. Mutta muuten on heillä tämänkaltaiset tavat. He palvelevat ainoastaan seuraavia jumalia: enimmin Hestiaa, edelleen Zeusta ja Maata, joista pitävät Maata Zeun puolisona, näiden jälkeen Apolloa, taivaallista Afroditea, Heraklesta ja Aresta. Näitä kunnioittavat kaikki skyytit, mutta niinkutsutut kuninkaalliset skyytit uhraavat myös Poseidonille. Ja skyytinkielellä on Hestia Tabiti, Zeusta kutsutaan minun mielestäni vallan oikein nimellä Papaios, Maa on Api, Apollon Goitosyros, taivaallinen Afrodite Argimpasa, Poseidon Thagimasadas. Kuvia, alttareita ja temppeleitä ei heillä ole tapana pystyttää muuta kuin Areelle. Mutta hänelle se on tapana.
60. Sama uhraustapa vallitsee yhtäläisesti kaikissa juhlissa, ja siinä menetellään näin. Uhriteuras seisoo etujalat sidottuina, uhraaja, joka taas seisoo elukan takana, kaataa sen maahan vetämällä köydenpäätä; uhriteuraan sortuessa hän kutsuu nimeltä sitä jumalaa, jolle uhraa, sitten hän kiireesti viskaa ansan kaulaan, pistää silmukkaan puikon, kierittää tätä ja kuristaa siten elukan. Eikä hän siinä sytytä tulta, vihi teurasta tai vala viiniuhria. Vaan kuristettuaan ja nyljettyään sen hän heti käy sitä keittämään.
61. Koska Skyytianmaa on kovin puutonta, on siellä keksitty tällainen keino lihan keittämiseksi. Senjälkeen kuin uhriteuraat on nyljetty, puhdistavat he lihat luista, sitten he viskaavat ne kotitekoisiin kattiloihin, jotka enimmin muistuttavat lesbolaisia sekoitusastioita, paitsi että ovat paljoa suuremmat. Niihin he viskaavat lihan ja keittävät sen polttamalla uhriteurasten luita. Mutta jos heillä ei ole käsillä kattilaa, viskaavat he kaikki lihat uhriteurasten mahalaukkuun, sekoittavat siihen vettä ja sytyttävät luut. Nämä palavat erinomaisesti, ja luista puhdistetut lihat mahtuvat helposti mahalaukkuun. Siten härkä keittää itsensä ja samoin muutkin uhriteuraat kukin itsensä. Senjälkeen kuin liha on keitetty, antaa uhraaja lihoista ja sisälmyksistä osan esikoislahjaksi ja viskaa sen eteensä. Ja he uhraavat sekä muuta karjaa että erittäin hevosia.
62. Muille jumalille he siis uhraavat tällä tavoin sekä tämmöisiä elukoita, mutta Areelle taas näin. Valtakuntiensa jokaiseen piiriin he ovat pystyttäneet tämmöisen Areen pyhätön. He pinovat risukimppuja noin kolmen stadionin pituisiksi ja levyisiksi, mutta ei perin korkeiksi läjiksi. Tämmöisen päälle tehdään tasainen neliönmuotoinen paikka, jonka kolme kylkeä on äkkijyrkät, mutta neljännen kohdalta voi astua ylös. Joka vuosi he ajavat sinne sataviisikymmentä vaunullista risuja, läjä kun aina rankkasateitten vuoksi laskeutuu. Tämän pyhitetyn paikan päällä on jokaisella pystytettynä vanha tikari, ja tämä on Areen kuva. Tälle tikarille he vuotuisesti uhraavat karjaa sekä hevosia, vieläpä seuraavassa kohden enemmänkin, mitä eivät muille jumalille. Kaikista vangiksi saaduista vihollisista he näet uhraavat aina yhden sadasta, mutta ei samalla tavalla kuin elukoita, vaan toisella tavalla. He vuodattavat näet viiniä vankien päähän, jonka jälkeen he teurastavat heidät niin, että veri valuu astiaan, sitten he vievät veren ylös risuläjälle sekä vuodattavat sen tikarin päälle. Sen he siis kantavat ylös, mutta alhaalla, pyhätön luona he tekevät näin. He leikkaavat teurastetuilta miehiltä pois aina oikean käsivarren olkapään kohdalta ja viskaavat sen ilmaan ja sitten he päätettyään muutkin uhrit lähtevät pois. Käsivarsi jää makaamaan siihen, mihin se putoo, ja ruumis taas makaa erillään siitä.
63. Nämä uhrimenot siis vallitsevat heillä. Sikoja sitävastoin he eivät ensinkään käytä, eikä heidän lainkaan ole tapana kasvattaakaan niitä maassaan.
64. Sotatavat ovat heillä seuraavat. Senjälkeen kuin skyytiläinen mies on kaatanut ensimäisen miehen, niin hän juo tämän verta, ja vie kaikkien niiden päät, jotka hän taistelussa surmaa, kuninkaalle. Sillä vain se, joka tuo pään, saa osan saadusta saaliista, mutta se, joka ei tuo, ei sitä saa. Ja seuraavalla tavalla hän nylkee nämä päät. Hän tekee ensin leikkauksen pään ympäri korvien kohdalta, sitten hän tarttuu päänahkaan ja ravistaa sen irti, jonka jälkeen hän härän kylkiluulla kaapii lihan pois, hieroo nahkaa hyppysissään ja saatuaan sen kyllin pehmeäksi hän käyttää sitä pyyheliinaksi sekä ripustaa sen ratsuhevosensa suitsiin ja ylpeilee siitä. Ja sitä, jolla on useimmat semmoiset, pidetään paraimpana miehenä. Monet heistä tekevät nyljetyistä nahoista myöskin viittoja pukeakseen ne ylleen, ommellen niitä samalla tapaa kuin paimenpaitoja. Monet nylkevät kuolleilta vihollisilta pois kädet kynsineen päivineen ja tekevät niistä kansia nuoliviiniinsä. Ihmisen nahka onkin sekä paksua että loistavaa ja on valkeudessa melkein loistavin kaikista nahoista. Monet nylkevät myös kokonaisia miehiä, pingoittavat nahan puun ympäri ja kuljettavat niitä hevostensa selässä.
65. Tämmöinen tapa siis heillä on. Mutta itse päiden suhteen, ei kuitenkaan kaikkien, vaan pahimpien vihamiestensä, he menettelevät seuraavalla tavalla. Kaikki, mikä on kulmakarvojen alapuolella, sahataan pois jonka jälkeen kallo puhdistetaan. Ja jos omistaja on köyhä, niin hän verhoo sen ulkoa ainoastaan karvaamattomalla härännahalla ja käyttää sitä niin. Mutta jos hän on rikas, niin hän verhoo sen nahalla, mutta kultaa sen sitäpaitsi sisältä ja käyttää sitä siten juoma-astiana. Tämän he tekevät myös sukulaistensa suhteen, jos nämä joutuvat riitaan heidän kanssaan, ja kantaja kuninkaan edessä pääsee voitolle. Ja kun hänen luokseen tulee semmoisia vieraita, joita hän pitää arvossa, niin hän asettaa esille päät ja kertoo, mitenkä nämä, vaikka olivatkin sukulaisia, olivat häntä vainonneet, vaan että hän oli saanut heidät valtaansa. Ja sitä he sanovat kelpo työksi.
66. Kerran vuodessa jokainen piirinpäällikkö omassa piirissään täyttää viinillä sekoitusastian, josta juovat ne skyytit, jotka ovat tuhonneet vihollisia. Mutta ne, jotka eivät ole sitä tehneet, eivät saa maistaa tätä viiniä, vaan istuvat syrjässä halveksittuina. Tämä tuottaa heille mitä suurimman häpeän. Ne sitävastoin heistä, jotka ovat tuhonneet erittäin monta miestä, saavat yht'aikaa juoda kahdesta maljasta.
67. Tietäjiä on skyyteillä paljon, ja nämä ennustavat pajuvitsoista seuraavalla tavalla. He tuovat mukanaan suuria risukimppuja, panevat ne maahan, purkavat ne, asettavat kunkin vitsan yksitellen paikoilleen ja lukevat sitten loitsuja; ja niitä lukiessaan he jälleen käärivät vitsat kokoon ja sitten he uudestaan asettavat kunkin paikoilleen riviin. Tämä heidän ennustustapansa on esi-isiltä peritty. Mutta, enareit, jotka ovat miesvaimoja, sanovat, että Afrodite on heille opettanut ennustustaidon. Joka tapauksessa he ennustavat niinipuun kuoresta. He pilkkovat niinen kolmeen kaistaleeseen, kietovat nämä sormiensa ympäri ja purkaessaan ne auki he ennustavat.
68. Kun skyytien kuningas sairastuu, noudattaa hän luokseen kolme enimmin arvossa pidettyä miestä tietäjien joukosta, ja nämä ennustavat yllämainitulla tavalla. He puhuvat tavallisesti jotenkin siihen suuntaan, että se tai se on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien kautta, mainiten jonkun maanmiehistään. Mutta kuninkaan kotiliesien kautta on skyyteillä tapana vannoa varsinkin silloin, kun tahtovat vannoa suurimman valansa. Paikalla otetaan kiinni ja tuodaan se, jonka he väittävät tehneen väärän valan; ja kun hän saapuu, niin tietäjät todistavat häntä vastaan, että hän on vannonut väärän valan kuninkaan kotiliesien kautta, ja että kuningas siitä syystä on pahoinvoipa. Hän kieltelee, väittää, ettei ole vannonut väärin ja valittelee kovasti. Koska tämä kieltelee, noudattaa kuningas luokseen kaksi vertaa niin monta tietäjää. Ja jos nämätkin katsoessaan arpoja selittävät hänet syypääksi väärään valaan, niin ensimäiset tietäjät suoraa päätä leikkaavat pään häneltä poikki ja saavat hänen rahansa. Mutta jos lisäksi tulleet tietäjät vapauttavat hänet, saapuu muita tietäjiä ja taas muita. Jos nyt useammat vapauttavat henkilön, on säädetty, että ensimäisten tietäjien itsensä täytyy menettää henkensä.
69. Seuraavalla tavalla he siis surmaavat nämä. He täyttävät vaunut risuilla, valjastavat niiden eteen härkiä, sitovat tietäjät, kytkevät heiltä kädet takaa kiinni, pistävät kapulan heidän suuhunsa, painavat heidät keskelle risuja, sytyttävät ne tuleen, säikäyttävät härkiä ja laskevat ne menemään. Monet härät palavat poroksi yhdessä tietäjien kanssa, monet taas pääsevät liekkien keskeltä pakoon, sittenkuin niiden aisa on palanut poroksi. He polttavat yllämainitulla tavalla muistakin syistä tietäjiä ja kutsuvat niitä valetietäjiksi. Eikä kuningas jätä jälelle niiden lapsiakaan, jotka hän tappaa, vaan hän surmaa kaikki miehenpuolet; mutta naispuolia hän ei vahingoita.
70. Valaliittonsa skyytit tekevät niiden kanssa, joiden kanssa tekevät, tällä tavalla. He valavat suureen savimaljaan viiniä ja sekoittavat siihen liitontekijäin verta, jonka saavat joko pistämällä ruumista naskalilla tai viiltäen puukolla hiukan ihoa. Sitten he pistävät maljaan tikarin, nuolia, tapparan ja heittokeihään. Tämän tehtyään he lukevat pitkiä rukouksia ja sitten juovat siitä sekä ne itse, jotka liiton keskenään tekevät, että arvokkaimmat heidän seuralaisistaan.
71. Kuningasten haudat ovat gerrien maassa. Sinne he, kun heiltä on kuollut kuningas, kaivavat suuren neliskulmaisen maakuopan. Saatuaan sen valmiiksi he ottavat ruumiin ylös vaunuihin ja kuljettavat sen lähimmän kansan luo. Sitä ennen he ovat vahalla sivelleet ruumista sekä viiltäneet auki, puhdistaneet ja täyttäneet vatsan survotulla kypeiroksella suitsutuksella ynnä sellerin ja dillin siemenillä sekä sitten jälleen ommelleet sen kiinni. Ne, jotka ottavat vastaan täten tuodun ruumiin, tekevät aivan samoin kuin kuninkaalliset skyytit. He leikkaavat kappaleen korvastaan, keritsevät hiuksensa ylt'ympäri pään, viiltävät viiruja käsivarsiensa ympäri, raastavat otsaansa ja nenäänsä ja pistävät nuolia vasemman kätensä läpi. Maastaan he sitten vaunuissa kuljettavat kuninkaan ruumiin seuraavan luo niistä kansoista, joita he hallitsevat. Ja ne, joiden luo he aikaisemmin ovat tulleet, seuraavat heitä. Ja sittenkuin he viedessään vainajaa ovat matkanneet kaikkien kautta, niin he ovat gerrien maassa, jotka asuvat kauimpana niistä kansoista, joita he hallitsevat, sekä hautojen luona. Sitten he laskevat ruumiin hautaan oljille, iskevät keihäitä maahan ruumiin kummallekin puolelle, panevat riukuja niiden päälle ja kattavat ne sitten risuilla. Haudan jälelläolevaan avaraan tilaan he hautaavat yhden hänen jalkavaimoistaan, jonka ovat kuristaneet kuoliaaksi, hänen juomanlaskijansa, ruuanlaittajansa, tallirenkinsä, palvelijansa, sanantuojansa, hevosensa ynnä esikoiset kaikesta muusta sekä kultaisia maljoja; he näet eivät ollenkaan käytä hopeata eikä vaskea. Tämän tehtyään he kaikki luovat suuren maakummun, jolloin he kilpailevat keskenään ja pyrkivät tekemään niin suuren kuin mahdollista.
72. Vuoden kuluttua he taas tekevät näin. He ottavat kelvollisimmat muiden palvelijain joukosta — ne ovat syntyperäisiä skyytejä, sillä kaikkien niiden täytyy palvella, joita kuningas itse siihen käskee, heillä kun ei ole rahalla ostettuja palvelijoita — ja kuristavat näistä palvelijoista viisikymmentä ynnä viisikymmentä hänen kauniinta hevostaan. Viimemainittujen vatsaontelon he tyhjentävät ja puhdistettuaan sen he täyttävät sen akanoilla ja ompelevat sen sitten kiinni. Senjälkeen he pystyttävät pyöränkehän puoliskon kahden tangon nenään, niin että se riippuu alaspäin, toisen puoliskon kahden toisen tangon nenään, ja iskevät sillä tapaa useita semmoisia maahan; edelleen he ajavat paksuja seipäitä hevosten läpi pitkittäin kaulaan saakka ja nostavat ne pyöränpuoliskoille, joista etumaiset kannattavat hevosten lapoja, takana olevat taas vatsoja reisien kohdalta. Jalat riippuvat kummallakin puolen ilmassa. Senjälkeen he pistävät niitten suuhun suitset ja kuolaimet, vetävät niitä eteenpäin ja kiinnittävät ne sitten vaarnoihin. Nyt he asettavat kunkin viidestäkymmenestä kuristetusta nuorukaisesta hevosensa selkään ja asettavat ne sillä tavoin, että ensin ajavat suoran tangon kunkin kuolleen selkärankaa myöten kaulaan saakka. Alaspäin ulottuu osa tästä tangosta ruumiin ulkopuolelle ja sen he iskevät toisessa, hevosen läpi kulkevassa tangossa olevaan reikään kiinni. Ja pystytettyään nämä ratsumiehet piiriin hautakummun ympäri he lähtevät pois.
73. Sillä tavoin he hautaavat kuninkaansa. Mutta aina milloin muut skyytit kuolevat, vievät lähimmät sukulaiset vainajat vaunuihin sijoitettuina ympäri ystävien luo. Näistä jokainen ottaa vastaan ja kestitsee saattomiehiä sekä asettaa vainajan eteen aivan samaa kuin muillekin. Neljäkymmentä päivää yksityisiä henkilöitä sillä tapaa viedään ympäri, ja sitten ne haudataan. Ja hautajaisten jälkeen skyytit puhdistavat itsensä seuraavalla tavalla. He saippuoivat ensin päänsä ja pestyään saippuan pois he ruumiilleen tekevät näin. He pystyttävät kolme salkoa, niin että ne nojaavat toisiansa vasten, levittävät niiden ympäri villahuopia ja kiinnitettyään ne toisiinsa niin tiukkaan kuin suinkin he viskaavat tulesta hehkuvia kiviä salkojen ja huopien keskellä olevaan hinkaloon.