160. Tämän Battoksen poika oli Arkesilaos. Kuninkaaksi tultuaan hän riitaantui ensiksi omien veljiensä kanssa, niin että he jättivät hänet ja läksivät muuanne Libyaan sekä perustivat itselleen sen kaupungin, jota silloin ja vielä nytkin kutsutaan Barkaksi. Ja samalla kun he sen perustivat, saattoivat he libyalaiset luopumaan kyreneläisistä. Sittemmin läksi Arkesilaos sotaretkelle niitä libyalaisia vastaan, jotka olivat ottaneet turviinsa hänen veljensä ja itsekin luopuneet. Peläten häntä libyalaiset läksivät pakoon itäisten libyalaisten tykö. Mutta Arkesilaos seurasi pakenevia, kunnes takaa ajaessaan joutui Leukoniin Libyassa, missä libyalaiset päättivät käydä hänen kimppuunsa. Ja taistelussa he saivat kyreneläisistä sellaisen voiton, että seitsemäntuhatta raskasaseista kyreneläistä siinä kaatui. Tämän tappion jälkeen Arkesilaos sairastui, ja kun hän tällöin oli nauttinut lääkettä, kuristi hänet hänen veljensä Haliarkhos. Haliarkhoksen taas tappoi vilpillä Arkesilaoksen vaimo, jonka nimi oli Eryxo.
161. Kuninkuuden peri nyt Arkesilaoksen poika Battos, joka ontui ja oli huonojalkainen. Mutta kohdanneeseen tapaturmaan nähden kyreneläiset lähettivät Delfoihin sanansaattajan kysymään, millä tavoin heidän tuli parhaiten järjestää olonsa ja elonsa. Silloin Pytia käski heidän Arkadian Mantineiasta tuottamaan itselleen sovintotuomarin. Kyreneläiset niinmuodoin pyysivät semmoista, ja mantineialaiset antoivat suurinta arvoa nauttivien kansalaistensa joukosta erään miehen, jonka nimi oli Demonax. Tämä mies saapui Kyreneen ja saatuaan tietää kaikki asianhaarat hän ensiksi jakoi heidät kolmeen heimopiiriin, järjestäen jaon seuraavalla tavoin. Theralaisista ja ympärillä asuvista hän muodosti ensimäisen piirin, toisen peloponnesolaisista ja kreetalaisista ja kolmannen kaikista saarelaisista. Sitten hän eroitti Battos kuninkaalle tiluksia ja pappisvirkoja, mutta kaikki muut etuudet, mitä kuninkailla aikaisemmin oli ollut, hän laski kansan käsiin.
162. Mainitun Battoksen ajan kesti tätä tilaa. Mutta hänen poikansa Arkesilaoksen aikana syntyi paljon levottomuutta kunnia-etuuksista. Battos "ontuvan" ja Feretimen poika Arkesilaos selitti nimittäin, ettei hän tulisi suostumaan siihen järjestykseen, jonka mantineialainen Demonax oli laatinut, vaan vaati esi-isiensä etuoikeuksia. Sitten hän nosti sisällisen sodan, mutta joutui tappiolle ja pakeni Samokseen; hänen äitinsä taas pakeni Kyproksen Salamiiseen. Salamiissa vallitsi siihen aikaan Euelthon, joka vihki sen katsomista ansaitsevan suitsutusastian, joka on Delfoissa korintolaisten aarrekammiossa. Hänen luoksensa saavuttuaan Feretime häneltä pyysi sotajoukkoa, joka toisi heidät takaisin Kyreneen. Mutta Euelthon antoi kaikkea muuta hänelle mieluummin kuin sotajoukon. Nainen otti vastaan mitä annettiin ja sanoi, että kyllä sekin oli kaunis, mutta kauniimpaa olisi, jos kuningas antaisi hänelle hänen pyytäessään sotajoukon. Niin hän sanoi joka lahjaa annettaessa. Lopuksi Euelthon lähetti hänelle lahjaksi kultaisen rukin ynnä värttinän, ja oli siinä myös villoja. Kun Feretime taas lausui samat sanat, niin Euelthon virkkoi, että semmoisia lahjoja naisille annetaan, vaan ei sotajoukkoa.
163. Siihen aikaan Arkesilaos oleskeli Samoksessa ja keräsi joka miehen kokoon maanjaolle. Kun suuri sotajoukko oli koossa, läksi Arkesilaos Delfoihin kysymään oraakelilta, kuinka hänen jälleenpalaamisensa oli onnistuva. Ja Pytia vastasi hänelle näin: "Neljän Battoksen ja neljän Arkesilaoksen ajan eli kahdeksan miespolvea antaa Loxias teidän hallita Kyreneä; mutta sen kauemmin hän ei neuvo edes koettamaankaan hallita. Palaja sinä kuitenkin omaan maahasi ja ole levollinen. Mutta jos löydät uunin täynnä ruukkuja, niin älä polta ruukkuja, vaan lähetä ne vahingoittamatta matkaansa. Vaan jos sinä poltat ne, niin älä mene merenhuuhtomaan paikkaan; jos sen teet, olet kuoleva sekä itse että kaunihin härkä." Sen vastauksen julisti Pytia Arkesilaokselle.
164. Viimemainittu otti myötään väkensä Samoksesta ja palasi Kyreneen. Mutta saatuaan hallinnon käsiinsä hän ei muistanut ennustusta, vaan kosti vastustajilleen kärsimänsä maanpaon. Niistä muutamat läksivät kokonaan maasta pois, muutamat, jotka Arkesilaos sai käsiinsä, hän lähetti Kyprokseen tuhottaviksi. Mutta heidät pelastivat knidolaiset, joiden maahan he olivat ajautuneet, ja lähettivät heidät Theraan. Muutamat muut kyreneläiset, jotka olivat paenneet Aglomakhoksen omistamaan suureen torniin, Arkesilaos sitävastoin poltatti pinottuaan tornin ympäri puita. Mutta työn suoritettuaan hän huomasi, että tämä olikin se ennustus, jossa Pytia oli varoittanut häntä polttamasta uunista löytämiään ruukkuja. Senvuoksi hän pidättäytyi kyreneläisten kaupungista, peläten ennustettua kuolemaa ja arvellen "merenhuuhtomalla" paikalla tarkoitettavan Kyreneä. Hänellä oli vaimona muuan sukulaisensa, joka oli barkalaisten Alazeir nimisen kuninkaan tytär. Tämän luokse hän saapui. Mutta kun muutamat barkalaiset ja eräät Kyrenestä tulleet pakolaiset huomasivat hänen liikkuvan torilla, niin he tappoivat hänet ja lisäksi vielä hänen appensa Alazeirin. Ja joko sitten tahallaan tai vasten tahtoaan Arkesilaos erehtyi oraakelilauseen suhteen. Joka tapauksessa hänen kohtalonsa täyttyi.
165. Mutta niin kauan kuin Arkesilaos eleli Barkassa ja valmisti omaa turmiotaan, piti hänen äitinsä Feretime poikansa kunnia-arvoja Kyrenessä hoitaen sekä muita toimia että istuen neuvostossa. Vaan saatuaan tietää poikansa kuolleen Barkassa hän läksi pakoon Egyptiin. Hän käytti näet hyväkseen niitä hyviä töitä, joita Arkesilaos oli tehnyt Kambysestä, Kyroksen poikaa, kohtaan. Tämä oli nimittäin se Arkesilaos, joka oli antanut Kyrenen Kambyseelle ja säätänyt sille veron. Egyptiin saavuttuaan Feretime anoi turvaa Aryandeelta ja pyysi häntä kostamaan puolestaan esittäen syyksi, että hänen poikansa oli meedialaismielisyytensä tähden saanut surmansa.
166. Tämä Aryandes oli Kambyseen alainen Egyptin käskynhaltija, joka jonkun aikaa näitä tapauksia myöhemmin joutui turmioon, syystä että tahtoi tekeytyä Dareioksen vertaiseksi. Saatuaan näet tietää ja nähdessään, kuinka Dareios halusi jättää jälkeensä muistomerkin, jommoista ei kukaan muu kuningas ollut saanut aikaan, hän jäljitteli tätä, kunnes sai palkkansa. Dareios oli nimittäin sulatuttanut kultaa niin puhtaaksi kuin mahdollista ja lyöttänyt siitä rahaa, ja nyt Aryandes, Egyptin hallitusmies, teki samoin rahaa hopeasta. Ja vielä nytkin on "aryandikon" puhtain hopea. Saatuaan tietää hänen tekevän niin Dareios syyttäen häntä eräästä toisesta seikasta, nimittäin että hän muka kapinoitsi häntä vastaan, surmautti hänet.
167. Mutta silloin yllämainittu Aryandes antoi, säälistä Feretimeä kohtaan, hänelle koko Egyptissä olevan sotajoukon, sekä maa- että meriväen, ja nimitti maasotaväen päälliköksi Amasis nimisen marafilaisen miehen, laivaston päälliköksi taas Badreen, joka syntyperältään oli pasargadi. Mutta ennenkuin Aryandes laittoi sotajoukon matkaan, niin hän lähetti Barkaan kuuluttajan kysymään, kuka oli Arkesilaoksen surmaaja. Silloin kaikki barkalaiset itse ottivat syyn niskoilleen: he olivat näet kärsineet hänen puoleltaan paljon pahaa. Vasta tästä tiedon saatuaan Aryandes lähetti sotajoukon Feretimen keralla matkaan. Tämä syy oli niinmuodoin retken näennäinen aihe, mutta itse asiassa lähetettiin sotajoukko minun luullakseni Libyan kukistamista varten. Libyalaisia on näet useita erilaisia kansoja, ja vähäinen osa niitä oli kuninkaan vallan alaisina, mutta useimmat eivät välittäneet Dareioksesta ollenkaan.
168. Mutta libyalaiset asuvat seuraavassa järjestyksessä. Egyptistä alkaen asuvat ensimäisinä libyalaisista adyrmakhidit, jotka enimmäkseen noudattavat egyptiläisiä tapoja, mutta käyttävät samanlaista pukua kuin muutkin libyalaiset. Heidän naisensa kantavat molemmissa pohkeissaan vaskista rannerengasta ja pitävät pitkää tukkaa; ja aina kun kuka ottaa täin päästään, puree hän ensin sitä ja viskaa sen sitten vasta pois. Nämä ovat ainoat libyalaisista, jotka niin tekevät. He ovat myös ainoat, jotka näyttävät kuninkaalle niitä neitoja, jotka aikovat mennä miehelään; ja siltä, joka silloin kuningasta miellyttää, hän ottaa neitsyyden. Mainitut adyrmakhidit asuvat Egyptistä alkaen Plynos nimiseen satamaan asti.
169. Näiden naapureina ovat giligamit, jotka asuvat länteen päin Afrodisias-saareen saakka. Tällä välillä on Platean saari, jonka asuttivat kyreneläiset, ja mannermaalla ovat Menelaos-satama sekä Aziris, jossa kyreneläiset asuivat ja josta lähtien silfion alkaa kasvaa. Silfion kasvaa nimittäin Platean saaresta aina Syrtin suuhun saakka. Ja he noudattavat samanlaisia tapoja kuin muutkin.
170. Giligamien naapureina länteen päin ovat asbystit. Nämä asuvat yläpuolella Kyreneä, mutta rannikolle saakka eivät asbystit ulotu. Sillä rannikolla asustavat kyreneläiset. Nelivaljakon käyttö ei ole vähimmin, vaan päinvastoin enimmin levinnyt heihin libyalaisten joukossa, ja he koettavat jäljitellä useimpia kyreneläisten tavoista.
171. Asbystien naapureina länteen päin ovat auskhisit. Nämä asuvat Barkan tuollapuolella ja ulottuvat mereen Euesperides-kaupungin kohdalla. Keskellä auskhisien maata asuvat bakalit, vähäinen kansa, joka ulottuu mereen Taukheira-kaupungin kohdalla Barkan alueella. Ne noudattavat samoja tapoja kuin Kyrenenkin tuollapuolella asuvat.
172. Näiden auskhisien naapureina länteen päin ovat nasamonit, lukuisa kansa, joka kesäisin jättää elukkansa merenrannikolle ja nousee Augila nimiseen paikkaan poimiakseen taateleita. Taatelipuita kasvaa siellä runsaasti ja ne tulevat kookkaiksi sekä kantavat kaikki hedelmiä. Ja he pyydystävät heinäsirkkoja, paahtavat ne päivänpaisteessa ja survovat jauhoksi, sitten he valavat maitoa päälle ja käyttävät seosta juomanaan. Kullakin heistä on tapana pitää useita vaimoja, mutta he pitävät niitä yhteisinä samaan tapaan kuin massagetitkin. Ja he pystyttävät sauvan oven eteen, kun pitävät yhteyttä. Kun nasamonilainen mies ensi kerran viettää häitä, on tapana, että morsian ensimäisenä yönä vuoron perään pitää yhteyttä kaikkien juhlavierasten kanssa. Ja senjälkeen jokainen antaa hänelle lahjan, jonka on tuonut mukanansa. Ja he käyttävät seuraavia valoja sekä ennustustapoja. He vannovat nimittäin niiden miesten kautta, joiden sanotaan olleen oikeamielisimmät ja parhaimmat heidän joukossaan ja tekevät sen koskettamalla heidän hautakumpujansa. He hankkivat ennustuksia käymällä esi-isiensä haudoilla, joitten viereen he rukoiltuaan panevat maata. Ja sitä unta, minkä kukin näkee, hän noudattaa. Ja he käyttävät tämmöisiä uskollisuudenvakuutuksia. Toinen antaa juoda kädestään ja juo itse toisen kädestä. Mutta jos heillä ei ole mitään nestettä, niin he ottavat maasta tomua ja nuolevat sitä.
173. Nasamoneihin rajoittuvat psyllit. Nämä tuhoutuivat seuraavalla tavalla. Heillä puhalsi kerran etelätuuli, joka kuivasi vesialtaat; koko heidän Syrtin sisäpuolella oleva maansa oli näet vedetöntä. Silloin he neuvottelivat ja läksivät sitten yhteisestä päätöksestä sotaan etelätuulta vastaan — kerron tässä mitä libyalaiset kertovat; mutta heidän jouduttuaan hiekka-aavikolle nousi etelätuuli, joka hautasi heidät. Ja siitä perin kun nämä hukkuivat, ovat nasamonit pitäneet tätä maata hallussaan.
174. Näiden takana asuvat etelään päin villieläinten alueella garamantit, jotka karttavat kaikkia ihmisiä ja kaikkea seurustelua; heillä ei ole mitään sota-asetta eivätkä he osaa itseänsä puolustaa.
175. Nämä siis asuvat nasamonien takana. Mutta meren luona ja viimemainituista länteen päin asuvat makilaiset, jotka ajavat hiuksensa töyhdöksi antamalla tukkansa keskeltä kasvaa, mutta ajaen sen kahden puolen ihoon saakka; ja sodassa he kantavat suojanaan kamelikurkien nahkoja. Heidän alueensa läpi virtaa niinsanotusta "Sulotarten kummusta" Kinyps-joki, joka laskee mereen. Tämä Sulotarten kumpu kasvaa taajaa metsikköä, kun sitävastoin yllämainittu Libya muuten on paljasta. Mereltä on sen luo kaksisataa stadionia.
176. Näiden makilaisten naapureina ovat gindanit, joiden naiset kantavat kukin nilkkansa ympärillä nahkanauhoja seuraavasta syystä, kuten kerrotaan. Joka miehestä, joka heidän kanssaan on yhteyttä pitänyt, he sitovat nilkkaansa nauhan. Ja se, jolla on useimmat, käy parhaimmasta, häntä kun useimmat miehet ovat rakastaneet.
177. Mainittujen gindanien alueesta mereen pistäytyvällä kallioniemekkeellä asustavat lotofagit, jotka elävät ainoastaan syömällä lotos-kasvin hedelmiä. Lotoksen hedelmä on kooltaan mastiks-puun hedelmän suuruinen ja jotenkin yhtä makea kuin taateli. Tästä hedelmästä lotofagit myös valmistavat itselleen viiniä.
178. Lotofagien naapureina meren luona ovat makhlyilaiset, jotka nekin käyttävät lotosta, mutta vähemmässä määrin kuin edelliset. Niiden alue ulottuu eräälle suurelle joelle, jonka nimi on Triton. Tämä laskee suureen Tritonis-järveen. Siinä on saari, jonka nimi on Fla. Ja väitetään, että tämä saari annettiin oraakelilauseen nojalla lakedaimonilaisten asuttavaksi.
179. Kerrotaanpa myös tällainen tarina. Senjälkeen kuin Iason Pelionin juurella oli rakentanut valmiiksi Argo-laivan, niin hän asetti siihen muun hekatombin muassa myös vaskisen kolmijalan ja purjehti sitten Peloponnesoksen ympäri saapuakseen Delfoihin. Mutta hänen ollessaan matkalla Malean kohdalla yllätti ja ajoi hänet pohjatuuli Libyaa kohti. Ennenkuin hän näki maata, joutui hän näet Tritonis-järven matalikkoihin. Hänen ollessaan siinä neuvotonna, miten päästä ulos, ilmestyi, kuten tarina tietää, Triton käskien, että Iason antaisi hänelle kolmijalan; silloin hän lupasi sekä näyttää heille väylän että saattaa heidät vauriotta pois. Kun Iason siihen suostui, oli muka Triton vihdoin näyttänyt heille pääsypaikan matalikkojen läpi sekä asettanut kolmijalan omaan pyhättöönsä. Ja sitten Triton kolmijalalla istuen ennusti ja ilmoitti Iasonin tovereille koko asianlaidan, nimittäin että silloin kun joku niiden jälkeläisistä, jotka Argo-laivassa purjehtivat, veisi pois kolmijalan, silloin ei mikään voisi estää, että sata helleeniläistä kaupunkia perustettaisiin Tritonis-järven ympärille. Sen kuultuaan olivat libyalaiset maanasukkaat piiloittaneet kolmijalan.
180. Mainittujen makhlyilaisten naapureina ovat auseilaiset. Nämä, samoinkuin makhlyilaiset, asuvat Tritonis-järven ympärillä, ja rajana heidän välillään on Triton. Makhlyilaiset jättävät tukkansa pitkäksi takaa, auseilaiset taas edestä. Athenen vuotuisessa juhlassa jakaantuvat heidän neitonsa kahteen puolueeseen ja taistelevat toisiansa vastaan kivillä ja kartuilla, samalla kuin sanovat panevansa toimeen isiltä perittyjä menoja kotoperäiselle jumalalle, jota me kutsumme Atheneksi. Ja niitä neitoja, jotka kuolevat haavoistaan, he kutsuvat valeneidoiksi. Mutta ennen kuin kansa laskee heidät taistelemaan, tekevät he yhteisesti näin. He koristavat kulloinkin kauniimman neidon korintolaisella kypärillä ja helleeniläisillä sotatamineilla, antavat hänen astua vaunuihin ja kuljettavat häntä järven ympäri. Minkälaisilla aseilla he muinoin koristelivat neitojaan, ennenkuin helleenit asettuivat asumaan heidän keskuuteensa, sitä en saata sanoa, mutta luulenpa, että niitä koristettiin egyptiläisillä aseilla. Minä väitän nimittäin sekä kilven että kypärin saapuneen helleeneille Egyptistä. Athenen he väittävät olevan Poseidonin ja Tritonis-järven tyttären; hän oli muka, jostakin syystä isälleen vihastuneena, antautunut Zeun haltuun, ja Zeus oli tehnyt hänet omaksi tyttärekseen. Niin he kertovat. — Heillä ovat vaimot yhteiset, eivätkä he vietä avioelämää, vaan pitävät yhteyttä elukkain tavoin. Mutta kun jonkun vaimon lapsi on kasvanut suureksi, kokoontuvat miehet kolmantena kuukautena siitä lukien, ja sen miehen lapsena, jonka näköinen lapsi on, sitä pidetään.
181. Täten on mainittu meren luona asuvat paimentolais-libyalaiset. Mutta niiden tuollapuolen on sisämaahan päin petoeläinten asuma osa Libyaa, ja petoeläinten alueen tuollapuolen rajoittaa niitä hiekkaharju, joka ulottuu Egyptin Teebasta Herakleen patsaille saakka. Tässä harjussa on noin kymmenen päivämatkan päässä toisistaan kumpuja, jotka ovat muodostuneet isorakeisista suolakokkareista, ja kunkin kummun laelta pursuaa suolan keskeltä kylmää, makeata vettä. Niiden ympärillä asuu ihmisiä, äärimmäisinä erämaan luona ja petoeläinten alueen tuollapuolen. Ensimäisinä asuvat kymmenen päivämatkan päässä Teebasta ammonilaiset, joilla on pyhättönsä teebalaisesta Zeusta alkuisin. Sillä Teebassakin, kuten jo ennen olen maininnut, on oinaankasvoinen Zeun kuvapatsas. Onpa heillä myös muutakin lähdevettä, joka varhain aamulla on haaleata, mutta kylmenee siihen aikaan, jolloin tori on täynnä. Ja kun on puolipäivä, tulee se varsin kylmäksi, ja tällöin he kastavat puutarhojaan. Mutta päivän aletessa veden kylmyys lauhtuu, kunnes aurinko laskee, jolloin vesi tulee haaleaksi. Sitten se lämpenemistään lämpenee keskiyöhön saakka, jolloin se kumpuilee kiehuvana. Mutta kun keskiyö on mennyt ohi, kylmenee vesi aamun koittoon saakka. Tällä lähteellä on nimenä "Auringon lähde".
182. Ammonilaisten jälkeen on hiekkaharjulla, kymmenen päivämatkan päässä edellisistä, ammonilaisen suolakummun kaltainen kumpu, jonka ympärillä asuu ihmisiä. Tämän paikan nimi on Augila. Siinä paikassa käyvät nasamonit korjaamassa taateleita.
183. Augilasta taas on kymmenen päivämatkan päässä toinen suolakumpu ynnä vettä ja paljon hedelmiä-kantavia taatelipuita, kuten on laita Augilankin asukkailla. Siellä asuu ihmisiä, joilla on nimenä garamantit, kovin suuri kansa, jotka luovat suolan päälle maata ja kylvävät sitten siihen. Siitä on lyhyin tie lotofagien tykö, joista heille on kolmenkymmenen päivän matka. Garamantien maassa elävät myös nuo härät, jotka laitumella syödessään kulkevat takaperin. Ja syödessään ne kulkevat takaperin seuraavasta syystä. Niillä on eteenpäin kaareutuvat sarvet, ja siitä syystä ne syövät menemällä takaperin. Sillä eteenpäin ne eivät voi mennä, syystä että sarvet pistävät maahan. Mutta missään muussa kohden ne eivät eroa muista häristä kuin tässä, samoinkuin myös siinä, että niiden nahka on paksua ja notkeata. Mainitut garamantit pyydystävät nelivaljakoilla luolissa asustavia etiopilaisia. Sillä luolissa asustavat etiopilaiset ovat nopeajalkaisimmat kaikista ihmisistä, joista me olemme kuulleet kerrottavan. Luola-ihmiset syövät käärmeitä, sisiliskoja ynnä muita sentapaisia matelijoita. Se kieli, jota he käyttävät, ei ole minkään muun kaltaista, vaan ne vikisevät aivan kuin yölepakot.
184. Garamanteista on jälleen kymmenen päivämatkan päässä suolakumpu ynnä vettä, ja sen ympärillä asuu ihmisiä, joilla on nimenä atarantit. Ne ovat ainoat meille tunnetuista ihmisistä, jotka ovat nimettömät; yhteisesti on näet heillä kyllä nimenä atarantit, mutta kellään yksityisellä heistä ei ole mitään nimeä. Nämä kiroovat aurinkoa, silloin kun se ylenmäärin paahtaa, ja syytävät sen lisäksi kaikenlaisia häijyjä herjauksia, syystä että se polttamalla näännyttää heitä, sekä ihmisiä että heidän maataan. Sitten, kymmenen päivämatkan päässä on taas suolakumpu ynnä vesi, ja sen ympärillä asuu ihmisiä. Tästä suolakummusta eteenpäin on vuori, jonka nimi on Atlas; se on kapea ja joka puolelta ympyriäinen, ja sen kerrotaan olevan niin korkean, että ei ole mahdollista nähdä sen huippuja. Sillä kesät talvet niitä peittävät pilvet. Tämän vuoren väittävät maanasukkaat olevan taivaan kannatuspylvään. Ja sen vuoren mukaan ovat nämä ihmiset saaneet nimensä; heitä kutsutaan näet atlanteiksi. Ja heistä kerrotaan, etteivät he syö mitään, missä henki on, ja etteivät näe unia.
185. Näihin atlanteihin saakka siis saatan luetella harjulla asuvien kansojen nimet, mutta heistä eteenpäin en enää. Joka tapauksessa harju ulottuu Herakleen patsaisiin saakka ja vielä niiden ulkopuolellekin. Ja siellä on kymmenen päivämatkan päässä atlanteista suolakaivos, jonka ääressä asuu ihmisiä. Heillä kaikilla on rakennukset tehdyt suolaharkoista. Siinä osassa Libyaa nimittäin ei sada, sillä jos tulisi vettä, eivät seinät, suolasta kun ovat, kestäisi. Mutta tämän harjun tuollapuolen, etelään ja Libyan sisämaahan päin, on maa autiota, vedetöntä, eläimetöntä, sateetonta ja puutonta, eikä siellä ole mitään kosteutta.
186. Siten ovat libyalaiset Egyptistä aina Tritonis-järveen saakka paimentolaisia ja syövät lihaa sekä juovat maitoa; ja samasta syystä kuin egyptiläisetkin, eivät hekään nauti lehmänlihaa eivätkä kasvata sikoja. Lehmänlihaa eivät kyreneläistenkään naiset Egyptin Isiin tähden katso luvalliseksi maistaa ja he panevat myös toimeen paastoja ynnä juhlia hänen kunniakseen. Samoinkuin lehmän-, eivät barkalaisten naiset nauti sianlihaakaan.
187. Niin on sen asian laita. Mutta Tritonis-järvestä länteen päin eivät libyalaiset enää ole paimentolaisia, eivät käytä samoja tapoja eivätkä lasten suhteen tee samoin kuin paimentolais-libyalaisilla on tapana. Sillä Libyan paimentolaisheimot tekevät näin — tekevätkö kaikki, sitä en voi täsmälleen sanoa, mutta ainakin monet heistä. Kun heidän lapsensa ovat täyttäneet neljä vuotta, polttavat he likaisilla lampaanvilloilla päälaella olevia suonia, jotkut myös ohimoilla olevia, siitä syystä, ettei päästä vuotava nilja vastaisuudessa tuottaisi vahinkoa. Ja siitä syystä sanotaan niiden olevan mitä terveimpiä. Sillä itse asiassa ovat libyalaiset terveimmät kaikista ihmisistä, joita me tunnemme, — tästäkö syystä sitten, sitä en saata täsmälleen sanoa, mutta terveimmät ne joka tapauksessa ovat. Mutta jos poltettaessa lapsia kohtaa kouristus, niin he ovat sen varalta keksineet parannuskeinon; he valelevat niitä pukin vedellä ja pelastavat ne siten. Minä tässä kerron mitä libyalaiset itse kertovat.
188. Paimentolaisilla on tällaiset uhritavat. He vihkivät esikoislahjaksi elukan korvan ja viskaavat sen talon yli; ja sen tehtyään he vääntävät siltä niskan. He uhraavat ainoastaan auringolle ja kuulle. Näille kaikki libyalaiset uhraavat, mutta Tritonis-järven ympärillä asustavat enimmin Athenelle, senjälkeen Tritonille ja Poseidonille.
189. Ja helleeneillä on itsellään Athenenkuvien puku ynnä aigis tehty libyalaisnaisten puvun mukaan. Sillä lukuunottamatta sitä, että libyalaisnaisten puku on nahkainen ja että aigiksista riippuvat hetulat heillä eivät ole käärmeitä, vaan nahkahihnoista tehtyjä, on Athene kaikissa muissa kohdin puettu samalla tavoin. Vieläpä nimityskin todistaa, että Pallaankuvien puku on tullut Libyasta. Libyalaisnaiset käyttävät näet vaatteittensa päällä sileitä, ripsuisia ja punalla värjättyjä vuohennahkoja ja näiden vuohennahkojen mukaan on saanut nimensä helleenien aigis. Näyttääpä minusta siltä kuin naisten parku pyhissä toimituksissa siellä ensin olisi saanut alkunsa. Sillä Libyan naiset käyttävät sitä tapaa suuressa määrin ja hyvin kauniisti. Ja libyalaisilta helleenit ovat oppineet valjastamaan yhteen neljä hevosta.
190. Vainajiaan hautaavat paimentolaiset samalla tavoin kuin helleenit, lukuunottamatta nasamoneja. Nämä hautaavat heidät istuvaan asentoon ja pitävät huolta siitä, että asettavat vainajan istumaan, silloin kun hän heittää henkensä, ja ettei hän kuole selällään maatessaan. Heidän asumuksensa ovat tehdyt nuorien ympäri palmikoidusta ruokokudoksesta ja niitä kuljetetaan paikasta toiseen. Semmoisia tapoja nämä noudattavat.
191. Länteen päin Triton-joesta ovat auseilaisten naapureina jo maataviljelevät libyalaiset, joilla on vakinaiset asumukset ja joilla on nimenä maxyilaiset. He antavat hiuksensa oikealla puolella päätä kasvaa, mutta ajavat ne vasemmalta puolen pois sekä maalaavat ruumistaan punaliidulla. He väittävät olevansa Troiasta tulleita miehiä. Tässä maassa, samoinkuin muussa länsiosassa Libyaa, on paljon enemmän eläimiä ja metsiä kuin paimentolaisten asumassa maassa. Sillä Libyan itäosa, jossa paimentolaiset asustavat, on matalaa ja hiekkaista aina Triton-joelle saakka, mutta siitä alkava, länteen päin ulottuva maataviljeleväin alue on erittäin vuorista, metsäistä ja rikasta eläimistä. Heidän alueellaan on näet ylen suuria käärmeitä, leijonia, elefantteja, karhuja, kyykäärmeitä, aaseja, joilla on sarvet, koirankuonolaisia ja päättömiä, joilla on silmät rinnassaan, ainakin niinkuin niistä kertovat libyalaiset, sekä villimiehiä ja -naisia ynnä paljon muita eläimiä, jotka eivät ole sepitettyjä.
192. Paimentolaisten luona ei tavata mitään näistä eläimistä, vaan seuraavia toisia: valkoperäisiä, gaselleja, antilooppeja, aaseja — ei kuitenkaan niitä, joilla on sarvet, vaan muita, jotka eivät juo, niitä kun ei janota —, orys-gaselleja, joiden sarvista foinikialais-lyyryn haarat tehdään, — kooltaan tämä eläin on härän suuruinen —, libyalaisia kettuja, hyeenoja, piikkisikoja, villioinaita, verkkoeläimiä, sakaaleja, panttereita, borys-gaselleja, noin kolmen kyynärän pituisia mannermaakrokotiilejä, jotka muistuttavat sisiliskoja, kamelikurkia ja pieniä käärmeitä, joilla kullakin on yksi sarvi. Näitä eläimiä siis tavataan siellä, ja lisäksi niitä, joita muuallakin tavataan, paitsi hirveä ja villisikaa. Hirveä ja villisikaa ei ensinkään ole Libyassa. Hiiriä taas siellä on kolmea lajia. Toisia kutsutaan kaksijalkaisiksi, toisia zegereiksi — tämä nimi on libyalainen ja merkitsee meidän kielellä "kumpua", toisia neulahiiriksi. Onpa siellä myöskin kärppiä, jotka elävät silfion-kaislikoissa ja ovat hyvin tartessolaisten kärppien kaltaisia. Niin paljon erilaisia eläimiä on paimentolais-libyalaisten maassa, mikäli me pisimmälle tunkeutuen saatoimme tutkia.
193. Maxyilais-libyalaisten naapureina ovat zauekit, joitten naiset ohjaavat sotavaunuja.
194. Näiden naapureina ovat gyzantit, joitten maassa mehiläiset valmistavat paljon hunajaa, mutta vielä enemmän kerrotaan työmiesten sitä valmistavan. Joka tapauksessa kaikki nämä maalaavat itseään punaliidulla ja syövät apinoita, joita suunnattomassa määrässä tavataan heidän vuorillaan.
195. Heidän läheisyydessään sijaitsee, niinkuin karkhedonilaiset kertovat, Kyrauis niminen saari, kahdensadan stadionin pituinen, mutta kapea; sinne pääsee kahlaamalla mannermaalta, ja se on täynnä öljypuita ja viiniköynnöksiä. Saaressa on järvi, jonka liejusta maanasukasten neidot piellä sivellyillä linnunsulilla nostavat kultahiekkaa. En tiedä, onko tämä totta, kirjoitan vain mitä kerrotaan. Mutta saattaa hyvinkin olla niin, koskapa itsekin Zakynthoksessa näin, mitenkä järvestä ja vedestä nostettiin pikeä. Siellä on useampiakin järviä, mutta suurin niistä on joka suunnalle seitsemänkymmentä jalkaa ja syvyydeltään kaksi syltä. Siihen he laskevat kangen, jonka nenään ovat kiinnittäneet myrtinoksan, ja sitten he myrtinoksalla nostavat pien, jolla on maapihkan haju ja joka muuten on parempaa kuin pieriläinen piki. He valavat sen järven lähelle kaivettuun kuoppaan. Mutta kun he ovat koonneet sitä runsaan määrän, niin he valavat sen kuopasta ruukkuihin. Vaan se, mikä putoaa järveen, menee maan alitse ja tulee näkyviin meressä, joka on noin neljän stadionin päässä järvestä. Täten on myös se, mitä kerrotaan Libyan luona sijaitsevasta saaresta, todennäköistä.
196. Karkhedonilaiset kertovat myös seuraavaa. Libyassa on Herakleen patsasten ulkopuolella paikka, jossa asuu ihmisiä. Heidän luokseen karkhedonilaiset saapuvat ja ottavat esille tavaransa. Ja asetettuaan ne riviin rannikolle he astuvat aluksiinsa ja tekevät savua. Kun maanasukkaat näkevät savun, niin he tulevat meren rantaan; sitten he asettavat siihen kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he vetäytyvät pois tavaroiden luota. Silloin karkhedonilaiset astuvat maihin ja tulevat katselemaan, ja jos kulta heistä näyttää vastaavan tavaroiden arvoa, ottavat he sen myötänsä ja lähtevät matkoihinsa. Mutta jos se ei niitä vastaa, astuvat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät niihin istumaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi kultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi. Mutta eivät kummatkaan tee pahaa toisilleen. Sillä toiset eivät kajoa kultaan, ennenkuin kulta heistä on tullut samanarvoiseksi kuin tavarat, eivätkä toiset kajoa tavaroihin, ennenkuin edelliset ovat ottaneet kullan.
197. Nämä ovat ne libyalaiset kansat, joita me saatamme mainita, ja useimmat niistä eivät silloin välittäneet eivätkä nytkään ollenkaan välitä meedialaisten kuninkaasta. Sen verran saatan vielä tästä maasta mainita, että siinä asuu neljä kansaa eikä enemmän, mikäli me tiedämme, joista kansoista kaksi on syntyperäistä, kaksi ei. Libyalaiset ja etiopilaiset ovat nimittäin syntyperäisiä, ja niistä toiset asuvat Libyan pohjois-, toiset sen eteläosassa: foinikialaiset ja helleenit taas ovat tulokkaita.
198. Minusta Libya etuihinsa nähden ei ole niin oivallinen, että sitä voisi verrata Aasiaan ja Europpaan, lukuunottamatta ainoastaan Kinypsiä; maalla on näet sama nimi kuin joella. Se on parhaimpia maita kantamaan viljaa eikä ole ollenkaan muun Libyan näköinen. Maa on näet mustaa multaa, ja sitä kostuttavat lähteet, eikä sitä haittaa se, että sen tarvitsisi olla huolissaan kuivuudesta tai että se joisi liian paljon vettä; tässä osassa Libyaa näet sataa. Mitä tulee viljasatojen määriin, ovat ne yhtä suuret kuin Babylonian maassa. Hyväpä on sekin maa, jossa euesperitit asuvat. Se tuottaa näet, parasta antiaan, sadannen jyvän, mutta Kinypsin seuduilla oleva maa kolmannen sadannen.
199. Myös Kyrenen maassa, joka on korkein siinä osassa Libyaa, missä paimentolaiset asustavat, on kolme ihmeteltävää vuodenaikaa. Ensiksi näet vilja merenrantaseuduilla kypsyy leikattavaksi ja korjattavaksi. Kun se on korjattu kokoon, korjataan rannikkoseutujen yläpuolella olevat keskipaikat, joita kutsutaan "kummuiksi". Ja kohta kun tämä keskimaan vilja on korjattu, tuleentuu ja kypsyy vilja myös ylimmässä maassa, niin että juuri siksi kun ensimäinen vilja on syöty ja juotu, joutuu viimeinenkin. Siten kestää kyreneläisillä korjuuaikaa kahdeksan kuukautta. Sen verran olkoon tästä mainittu.
200. Mutta sittenkuin ne persialaiset, jotka Aryandes oli Egyptistä lähettänyt Feretimen puolesta kostamaan, olivat saapuneet Barkaan, saartoivat he kaupungin ja vaativat asujamia luovuttamaan Arkesilaoksen murhaan syylliset. Mutta koska koko heidän väestönsä oli rikokseen osallinen, eivät he suostuneet vaatimukseen. Silloin persialaiset piirittivät Barkaa yhdeksän kuukauden ajan kaivamalla muurin luo johtavia maanalaisia käytäviä ja tekemällä voimakkaita hyökkäyksiä. Mutta nämä käytävät sai vaskisen kilven avulla selville muuan vaskiseppä, käyttämällä tällaista keksintöä. Kuljettaen kilpeä sisäpuolelta, muuria pitkin, hän lähenteli sitä kaupungin perustaan. Silloin muissa kohdissa, joihin hän lähenteli kilpeä, ei kuulunut mitään, mutta kaivettujen paikkojen kohdalla kumisi aina kilven vaski. Nytpä barkalaiset siltä kohtaa kaivoivat vastakäytävän ja tappoivat ne persialaiset, jotka kaivoivat maata. Sillä tavoin siis se keksittiin, ja hyökkäykset barkalaiset niinikään torjuivat.
201. Kun he nyt siinä kuluttivat paljon aikaa ja kummaltakin puolen useita kaatui, eikä vähemmän persialaisten puolelta, teki maasotajoukon ylipäällikkö Amasis, joka oli huomannut, etteivät barkalaiset väkivoimalla olleet vallattavissa, mutta kyllä vilpillä, tällä tavoin. Hän kaivautti yöllä leveän haudan ja laski sen yli heikkoja hirsiä; hirsikerroksen päälle hän loi maata, jonka teki yhtä korkeaksi kuin muun maanpinnan. Heti päivän tullen hän kutsui barkalaisia keskusteluihin. He tottelivat mielellään, ja lopuksi he katsoivat hyväksi tehdä sopimuksen. Ja uhraten valateuraita tällä salahaudalla molemmat tekivät keskenään sellaisen sopimuksen, että niin kauan kuin tämä maapohja pysyisi semmoisenaan, pysyisi myös vala muuttumatonna; barkalaisten piti suorittaa kuninkaalle asianomainen vero, ja persialaiset lupasivat olla tekemättä muutoksia barkalaisten oloihin. Valan jälkeen barkalaiset, luottaen persialaisiin, astuivat itse ulos kaupungista ja avasivat kaikki portit sekä sallivat kenenkä hyvänsä vihollisista, joka vain tahtoi, tulla sisälle linnoitukseen. Mutta persialaiset repivät rikki kätketyn sillan ja juoksivat sitten muurin sisäpuolelle. Ja he hajoittivat tekemänsä sillan siinä tarkoituksessa, että he pitäisivät sen valan, jonka olivat barkalaisille vannoneet, että nimittäin sopimus tulisi pysymään niin kauan kuin maa pysyisi semmoisenaan kuin se silloin oli; mutta senjälkeen kuin he olivat repineet rikki sillan, ei sopimus enää pysynyt vahvana.
202. Sittenkuin nyt persialaiset olivat Feretimelle luovuttaneet syyllisimmät barkalaisten joukosta, niin tämä seivästytti heidät piiriin muurin ympäri ja leikkasi pois heidän vaimojensa rinnat sekä kiinnitti nekin muurin ympäri. Muita barkalaisia hän käski persialaisten kohdella saaliinaan, lukuunottamatta niitä heidän joukostaan, jotka olivat battiadeja ja syyttömiä murhaan; näille Feretime uskoi kaupungin.
203. Tehtyään niinmuodoin muut barkalaiset orjiksi persialaiset läksivät takaisin. Ja kun he olivat pysähtyneet kyreneläisten kaupungin kohdalle, laskivat kyreneläiset, täyttääkseen erään oraakelinkäskyn, heidät kaupunkinsa läpi. Sotajoukon kulkiessa siitä läpi käski laivaston ylipäällikkö Badres valtaamaan kaupungin, mutta maasotajoukon päällikkö Amasis ei sitä sallinut. Barka oli muka ainoa helleeniläinen kaupunki, jota vastaan heidät oli lähetetty. Mutta kun he jo olivat kulkeneet kaupungin läpi ja olivat asettuneet Zeus Lykaioksen kukkulalle, niin he alkoivat katua, etteivät olleet vallanneet Kyreneä. Ja he koettivat toistamiseen mennä sisälle, mutta kyreneläiset eivät sitä sallineet. Ja vaikkei kukaan taistellut, valtasi persialaiset pelko, niin että juoksivat noin kuusikymmentä stadionia, ennenkuin asettuivat leiriin. Mutta kun leiri oli tehty, tuli sinne Aryandeen luota sanansaattaja, joka kutsui heitä pois. Silloin persialaiset pyysivät kyreneläisiä antamaan heille eväitä, ja ne saatuaan he läksivät matkalle Egyptiin. Mutta siitä lähtien he joutuivat tekemisiin libyalaisten kanssa, jotka saadakseen käsiinsä heidän vaatteensa ja aseensa murhasivat heistä ne, jotka jäivät tielle tai laahasivat jälestä; ja tätä jatkui aina siksi kunnes he saapuivat Egyptiin.
204. Etäisin kohta, johon tämä persialaisten sotajoukko Libyassa pääsi, oli Euesperides-kaupunki. Mutta ne barkalaiset, jotka he olivat tehneet orjiksi, he kuljettivat Egyptistä kuninkaan luo, ja Dareios kuningas antoi heille erään kylän Baktrianmaassa asuttavaksi. He panivat sille kylälle nimeksi "Barka", ja se on aina minun aikoihini saakka ollut Baktrianmaassa asuttuna.
205. Mutta eipä Feretimenkään päivät onnellisesti päättyneet. Sillä heti kun hän, barkalaisille kostettuaan, oli Libyasta palannut Egyptiin, sai hän kurjan kuoleman. Vielä eläessään hän pöhöttyi ja tuli täyteen matoja, tietenkin siitä syystä, että liian ankarat kostot nostattavat jumalten vihan ihmisiä kohtaan. — Sellainen ja niin suuri oli se kosto, joka kohtasi barkalaisia Battoksen puolison Feretimen puolelta.
VIIDES KIRJA
1. Dareioksen Europpaan jättämät persialaiset, joiden päällikkönä oli Megabazos, laskivat hellespontolaisten joukosta valtansa alle ensiksi perintholaiset, jotka eivät tahtoneet alistua Dareiokselle alamaisiksi ja joita aikaisemmin paionitkin olivat tylysti kohdelleet. Strymonin seudun paionit saivat nimittäin jumalalta semmoisen oraakelineuvon, että heidän tuli lähteä sotaan perintholaisia vastaan, ja jos perintholaiset, leiriytyessään vastarintaa varten, huutaisivat heitä nimeltä, tulisi heidän käydä näiden kimppuun, mutta jolleivät heitä huutaisi, ei heidän pitänyt tehdä hyökkäystä. Ja paionit tekivätkin näin. Kun sitten perintholaiset asettuivat heitä vastaan leiriin kaupungin edustalle, haastoivat he toinen toisensa taisteluun, jonka jälkeen heidän kesken pantiin toimeen kolminkertainen kaksintaistelu; siinä iski yhteen mies ja mies, hevonen ja hevonen, sekä koira ja koira. Mutta kun perintholaiset kahdessa ottelussa voittivat ja siitä iloissaan virittivät "paian"-laulua, päättivät paionit, että tätä juuri oraakeli olikin tarkoittanut, ja lausuivat toisilleen tähän suuntaan: "Nyt kaiketi on meille annettu oraakelin lause täyttynyt, nyt on meidän vuoromme". Ja niin paionit kävivät "paian"-virttä laulavien perintholaisten kimppuun, pääsivät heistä täydellisesti voitolle ja jättivät heistä vain muutamia jälelle.
2. Näin olivat paionit aikaisemmin menetelleet. Vaan nyt perintholaiset vapauttansa puolustaessaan esiintyivät kelpo miesten tavoin, mutta kuitenkin persialaiset ja Megabazos ylivoimallaan saivat heistä voiton. Mutta niin pian kuin Perinthos oli saatu kukistetuksi, marssitti Megabazos sotajoukkonsa Traakian kautta laskien kuninkaan vallan alle jokaisen sikäläisen kaupungin ja kansan. Sillä sen oli Dareios hänelle antanut tehtäväksi, että nimittäin laskisi Traakian valtansa alle.
3. Traakian kansa on indialaisten jälkeen suurin kansa maailmassa. Ja jos sitä hallitsisi yksi mies, tai se olisi yksimielinen, olisi se minun käsitykseni mukaan voittamaton ja kaikista kansoista vahvin. Mutta koska on kerrassaan mahdotonta, että milloinkaan voisi näin käydä, ovat traakialaiset heikkoja. Heillä on useita nimiä, kunkin maan asujamilla kun on omansa, ja he noudattavat kaikissa kohdin keskenään samankaltaisia tapoja, lukuunottamatta getejä ja trauseja sekä niitä, jotka asuvat tuollapuolen krestonilaisia.
4. Näistä olen jo maininnut, miten sielun kuolemattomuuteen uskovat getit tekevät. Trausit menettelevät kaikissa muissa kohdin samalla tavoin kuin muut traakialaiset, mutta aina kun heillä syntyy tai kuolee joku, he tekevät tällä tavoin. Sukulaiset istuutuvat vastasyntyneen ympäri ja valittavat niitä suuria onnettomuuksia, jotka sen on kestettävänä, sittenkuin se kerran on maailmaan syntynyt; ja samalla he luettelevat kaikkia inhimillisiä kärsimyksiä. Mutta manalle menneen he leikkiä laskien ja iloiten kätkevät maahan, ja samalla he mainitsevat, kuinka suurista onnettomuuksista hän on vapautunut ja kuinka hän nyt nauttii kaikkea autuutta.
5. Krestonilaisten tuollapuolella asuvaiset tekevät näin. Jokaisella on monta vaimoa. Kun siis joku heistä kuolee, syntyy heidän vaimojensa kesken suuri riita siitä, ketä heistä mies on enimmin rakastanut. Ja ystävät puuhaavat kovasti saadaksensa sen selville. Sitä vaimoa, jolle myönnetään etusija ja palkinto, ylistävät miehet ja naiset, ja hänet teurastaa haudalle hänen lähin sukulaisensa; ja sittenkuin vaimo on teurastettu, haudataan hän yhdessä miehensä kanssa. Mutta muut pitävät tätä suurena onnettomuutena, sillä siitä koituu heille mitä suurin häpeä.
6. Muilla traakialaisilla on tämä tapa. He myyvät lapsiaan vietäväksi maasta ulos eivätkä he vartioi neitojaan, vaan sallivat niiden pitää yhteyttä keiden kanssa vain tahtovat. Mutta vaimojaan he ankarasti vartioivat ja ostavat nämä heidän vanhemmiltaan suurista summista. Ja jalona pidetään, jos kellä on ihoon piirrettyjä merkkejä, mutta epäjalona, jos ei ole merkkejä. On erinomaisen kunniakasta olla harjoittamatta maatöitä, mutta mitä kunniattominta tehdä niitä. Sitävastoin on erittäin kunniakasta elää sodasta ja ryöstöstä.
7. Nämä ovat heidän huomattavimmat tapansa. Jumalina taas he kunnioittavat ainoastaan näitä: Aresta, Dionysosta ja Artemista. Mutta heidän kuninkaansa kunnioittavat, toisin kuin muut kansalaiset, jumalien joukosta enimmin Hermestä, vannovat ainoastaan hänen nimeensä ja sanovat polveutuvansa Herneestä.
8. Heidän varakkaittensa kunniaksi tapahtuvat hautajaismenot ovat tämmöiset. Kolmen päivän ajaksi he asettavat ruumiin näytteille ja teurastavat kaikenlaatuisia uhrieläimiä sekä pitävät kemuja, sitä ennen itkettyään vainajaa. Sitten he tekevät haudan, ensin joko poltettuaan tai jollakin muulla tavoin kätkettyään ruumiin maahan, jonka jälkeen he luovat päälle maakummun ja panevat toimeen kaikenmoisia kilpaleikkejä, jolloin palkintojen suuruus määrätään sen mukaan, miten tärkeä mikin kilpa on. Semmoiset siis ovat traakialaisten hautausmenot.
9. Mitä tulee siihen seutuun, joka on tästä maasta vielä edempänä, ei kukaan saata täsmälleen ilmoittaa, mitä ihmisiä siellä asuu, mutta se näyttää olevan ääretöntä erämaata. Ainoat niistä ihmisistä, jotka asuvat tuollapuolen Istroksen, ja joista olen saanut tietoa, ovat nimeltään sigynnit ja he käyttävät meedialaista pukua. Heidän hevosensa taas kuuluvat olevan yli koko ruumiin pitkäkarvaiset, ollen karvat jopa viiden sormen pituiset; ne ovat pienet ja tylppäkuonoiset eivätkä jaksa selässään kantaa miestä, mutta jos ne valjastetaan vaunujen eteen, ovat ne mitä ripeimmät. Siitä syystä maan asukkaat ajavatkin vaunuissa. Heidän alueensa ulottuu lähelle Adrian enetejä, jotka sanovat olevansa meedialaisten siirtolaisia. Millä lailla he muka ovat meedialaisten siirtolaisia, sitä minä puolestani en saata ilmoittaa, mutta saattaahan pitkän ajan kuluessa tapahtua vaikka mitä. Joka tapauksessa ylämaissa Massilian tuollapuolen asuvat ligyit kutsuvat sigynneiksi kaupustelijoita, kyprolaiset taas samalla nimellä keihäitä.
10. Ja kuten traakialaiset kertovat, on Istroksen tuonpuolinen maa mehiläisten vallassa ja näiden vuoksi on muka mahdotonta tunkeutua edemmäs. Minusta tämä heidän kertomuksensa ei kuitenkaan tunnu todenmukaiselta, sillä onhan tunnettua, että mainitut eläimet eivät siedä pakkasta. Vaan minusta näyttävät pohjanpuoleiset seudut pakkasten vuoksi olevan asumattomia. Näin nyt kerrotaan tästä maasta. — Sen rannikkoseudut siis Megabazos saattoi persialaisten valtaan.
11. Heti kun Dareios oli kulkenut Hellespontoksen yli ja saapunut Sardeeseen, hän muistellen miletolaisen Histiaioksen hyvää työtä ja mytileneläisen Koeen neuvoa noudatti heidät luokseen Sardeeseen ja antoi heidän valita, mitä halusivat. Histiaios, joka jo oli Miletoksen itsevaltiaana, ei pyytänyt entisen lisäksi mitään muuta itsevaltiaskuntaa, mutta anoi edonien omistamaa Myrkinosta, perustaakseen sinne kaupungin. Hän puolestaan siis valitsi itselleen tämän, mutta Koes, joka ei ollut itsevaltias, vaan yksityinen kansalainen, pyysi päästä Mytilenen itsevaltiaaksi.
12. Kummankin saatua toivomuksensa täytetyksi he läksivät valitsemiinsa paikkoihin. Mutta sattumalta Dareios tuli nähneeksi erään kohtauksen, jonka johdosta hänessä heräsi halu käskeä Megabazosta ottamaan ja siirtämään paionit Europasta Aasiaan. Oli nimittäin kaksi paionilaista miestä, Pigres ja Mantyes, jotka itse tahtoivat päästä paionien itsevaltiaiksi. Siksi he senjälkeen kuin Dareios oli mennyt Aasian puolelle, saapuivat Sardeeseen, tuoden mukanaan kookkaan ja hyvännäköisen sisarensa. Ja nyt he siitä ottivat vaarin, milloin Dareios meni lyydialaisten etukaupunkiin istuntoa pitämään, ja tekivät sitten tällä tavoin. Koristeltuaan sisartaan parhaimpansa mukaan he laittoivat hänet hakemaan vettä, astiaa päänsä päällä kantaen ja kuljettaen hevosta talutusnuora käsivarrellaan sekä kutoen pellavaa. Ja kun nyt nainen kulki siitä ohitse, herätti tämä Dareioksen huomiota. Sillä se, mitä nainen teki, ei ollut persialaisen eikä lyydialaisen tavan mukaista eikä yleensä minkään Aasian kansan. Ja niin pian kuin kuninkaan huomio oli tähän kiintynyt, lähetti hän muutamia henkivartijoistaan ottamaan vaaria siitä, mitä nainen hevosella aikoi tehdä. Niinpä he seurasivat naisen jälestä. Joelle saavuttuaan tämä juotti hevosta ja juotettuaan sekä ammennettuaan astian täyteen vettä hän meni takaisin samaa tietä siitä sivu, kantaen päänsä päällä vettä, taluttaen käsivarrellaan hevosta ja kiertäen värttinää.
13. Ihmeissään sekä siitä, mitä vakoojilta kuuli, että mitä itse näki, Dareios käski tuoda naisen nähtäväkseen. Ja kun tämä tuotiin, saapuivat paikalle myöskin hänen veljensä, jotka jotenkin läheltä pitivät silmällä, mitä tapahtui. Dareios silloin kysyi, mitä kansaa nainen oli, jolloin nuorukaiset sanoivat itse olevansa paionilaisia ja naisen olevan heidän sisarensa. Edelleen kuningas kysyi, mitä miehiä paionit olivat, missä päin maailmaa he asuivat ja missä aikomuksessa nuorukaiset itse olivat tulleet Sardeeseen. He ilmoittivat kuninkaalle tulleensa sinne antautuakseen tämän valtaan. Paionia oli Strymon-joen varsilla sijaitseva maa, Strymon taas oli lähellä Hellespontosta, ja itse he olivat Troiasta tulleitten teukrolaisten siirtolaisia. — Kaiken tämän he kertoivat, mutta kuningas kysyi, olivatko kaikki naiset sielläpäin yhtä uutteria. Siihen he mielellään vastasivat myöntävästi; tämänhän kysymyksen varalle kaikki olikin valmistettu.
14. Silloin Dareios kirjoitti kirjeen Megabazokselle, jonka hän oli jättänyt ylipäälliköksi Traakiaan, ja antoi hänelle siinä toimeksi ajaa paionit liikkeelle heidän olinpaikoiltaan ja tuoda luokseen sekä heidät itsensä että heidän lapsensa ja vaimonsa. Heti riensi muuan ratsumies viemään sanaa Hellespontokseen ja kuljettuaan salmen poikki antoi tämä kirjeen Megabazokselle. Sen luettuaan viimemainittu otti mukaansa oppaita Traakiasta ja läksi sotaretkelle Paioniaa vastaan.
15. Saatuaan tietää persialaisten tulevan vastaansa paionit miehissä läksivät sotaan ja kulkivat merelle päin, koska luulivat persialaisten sieltä käsin tekevän hyökkäyksen. Niinpä paionit olivat valmistautuneet torjumaan Megabazoksen lähenevää sotajoukkoa. Mutta kun persialaiset saivat tietää paionien keräytyneen kokoon ja vartioivan meren puoleista pääsöpaikkaa, niin he oppaitten johdolla kääntyivät ylemmälle tielle ja tunkivat paionien huomaamatta näiden miehistä autioiksi jääneisiin kaupunkeihin. Ja tyhjiä kun olivat persialaisten niitten kimppuun hyökätessä, saivat nämä helposti ne haltuunsa. Mutta heti kun paionit saivat tietää, että kaupungit olivat vallatut, hajaantuivat he eri tahoille, kääntyivät kukin kotipuoleensa ja antautuivat persialaisten valtaan. Sillä tavoin siis paionien joukosta siriopaionit, paioplit ja Prasias-järveen saakka asuvaiset karkoitettiin asuinsijoiltaan ja vietiin Aasiaan.
16. Mutta Pangaion-vuoren seuduilla ja itse Prasias-järvellä asuvaiset eivät ensinkään joutuneetkaan Megabazoksen vallan alle. Tämä koetti nimittäin myös karkoittaa järvi-asukkaita, jotka siinä asuivat tällä tavoin. Keskellä järveä on korkeiden paalujen nenään kiinnitettyjä palkkeja, joihin mannermaalta pääsee yhtä ainoata kaitaa siltaa myöten. Palkkeja kannattavia paaluja pystyttivät kaiketi alkujaan yhteisesti kaikki kansalaiset, mutta sittemmin on heillä ollut tapana pystyttää niitä tällaista lakia noudattamalla. Ne tuodaan Orbelos nimiseltä vuorelta, ja jokainen naimisiin menevä pystyttää kultakin vaimoltaan kolme paalua; jokainen ottaa nimittäin itselleen lukuisan joukon vaimoja. Ja he asuvat sillä tavoin, että kukin omistaa palkeille rakennetun majan, missä elelee, sekä iaskuoven, joka palkkien läpi vie alas järveen. Pikkulapsensa he sitovat nuoralla jalasta, koska pelkäävät niiden muuten vierähtävän veteen. Mutta hevosilleen ja juhdilleen he antavat appeeksi kaloja. Ja näitä on niin runsaasti, että kun avaa laskuoven ja nauhasta laskee tyhjän kopan järveen, ei tarvitse kauan odottaa, ennenkuin sen saa vetää ylös täynnään kaloja. Ja kaloja on kahta laatua, joista toisia kutsutaan nimellä "paprax", toisia nimellä "tilon".
17. Ne paionit, jotka kukistettiin, vietiin siis Aasiaan. Mutta niin pian kuin Megabazos oli kukistanut paionit, lähetti hän sanansaattajina Makedoniaan seitsemän persialaista, jotka hänen itsensä jälkeen nauttivat suurinta arvoa leirissä. Nämä lähetettiin Amyntaan luo vaatimaan maata ja vettä Dareios kuninkaalle. Prasias-järvestä on nimittäin varsin lyhyt matka Makedoniaan. Ensiksi näet on järven laidassa se metallikaivos, josta näitä tapauksia myöhemmin joka päivä kertyi Alexandrokselle hopeatalentti, kaivoksen jälestä taas on Dysoron-vuori, ja sen yli kuljettua ollaan jo Makedoniassa.
18. Niin pian kuin siis nämä Amyntaan luo lähetetyt persialaiset olivat perille saapuneet, astuivat he tämän eteen ja vaativat Dareios kuninkaalle maata ja vettä. Amyntas sekä antoi heille kumpaakin että kutsui heidät vieraikseen. Ja valmistettuaan komeat pidot hän otti persialaiset ystävällisesti vastaan. Mutta aterialta päästyään ja kilvan juodessaan lausuivat persialaiset näin: "Makedonilainen kestiystävä, meillä persialaisilla on semmoinen tapa, että aina milloin panemme toimeen suuret pidot, tuotamme sisälle sekä jalkavaimomme että lailliset vaimomme ja annamme heidän istua viereemme. Niinpä seuraa nyt sinäkin tätä tapaa, koska auliisti olet meitä ottanut vastaan ja suurenmoisesti meitä kestitset sekä annat kuninkaalle maata ja vettä." Siihen virkkoi Amyntas: "Oi persialaiset, meillä ei ole semmoista tapaa, vaan meillä ovat miehet eroitettuina naisista. Mutta koska kerran te, jotka olette valtiaina, sitä haluatte, niin on sekin tapahtuva." Sen verran lausuttuaan Amyntas lähetti noutamaan naiset. He tulivat kutsusta ja istuutuivat riviin vastapäätä persialaisia. Nähtyään siinä nuo kaunismuotoiset naiset persialaiset puhuivat Amyntaalle ja sanoivat, että se, mikä oli tehty, ei suinkaan ollut viisasta. Olisi näet ollut parempi, jos naiset eivät ensinkään olisi tulleet, kuin että tulivat ja istuivat siinä persialaisten silmäkipuna. Amyntaan oli niinmuodoin pakko käskeä heidän istua miesten viereen. Naiset tottelivat, ja heti persialaiset tarttuivat heidän rintoihinsa, liiaksi kun olivat juoneet, yrittipä kaiketi joku suudellakin.
19. Nähdessään tämän Amyntas, vaikka panikin sen pahakseen, pysyi alallaan, syystä että kovasti pelkäsi persialaisia. Mutta Amyntaan poika, Alexandros, joka oli saapuvilla ja näki tämän, ei, nuori ja loukkauksia kokematon kun oli, enää kyennyt itseään hillitsemään, vaan virkkoi närkästyneenä Amyntaalle näin: "Oi isä, anna myöten iällesi ja lähde levolle äläkä itsepintaisesti jää juominkeihin. Minä taas tahdon pysyä täällä tarjotakseni vieraille kaikkea, mikä asiaan kuuluu." Siihen virkkoi Amyntas, vaikka kyllä ymmärsi, että Alexandros aikoi panna toimeen selkkauksia: "Oi poikani, melkeinpä minä, kun olet noin kuohuksissa, ymmärrän sanasi, että nimittäin aiot panna toimeen selkkauksia, jahka ensin olet lähettänyt minut pois. Minä sen vuoksi pyydän sinua olemaan panematta toimeen mitään selkkauksia näiden miesten kanssa, jottet syöksisi meitä turmioon, vaan katsele kärsivällisesti sitä, mikä tapahtuu. Mitä poislähtööni tulee, tahdon kuitenkin totella sinua."
20. Niin pian kuin Amyntas tämän pyydettyään oli mennyt tiehensä, lausui Alexandros persialaisille: "Näihin naisiin nähden on teillä, oi vieraat, täysi valta, joko sitten tahdotte pitää yhteyttä kaikkien tai muutamien kanssa heistä. Ilmoittakaa vain itse, mitä tässä kohden haluatte. Mutta koska teidän nyt kohdakkoin tulee aika käydä levolle, ja näen teidän olevan kelpolailla juovuksissa, niin antakaa, jos niin suvaitsette, näiden naisten mennä kylpemään ja ottakaa heidät jälleen vastaan, sen jälkeen kuin ovat kylpeneet." Näin hän virkkoi, ja koska persialaiset tähän suostuivat, käski hän naisten mennä ulos ja lähetti heidät naisten huoneeseen. Mutta itse Alexandros puki naisten vaatteisiin muutamia sileäposkisia nuorukaisia, luvultaan yhtä monta kuin oli naisia, antoi heille tikarit ja vei heidät sisälle. Ja tuodessaan nämä hän virkkoi persialaisille näin: "Oi persialaiset, kylläpä te näytätte tulleen kestityiksi niin perinpohjaisesti kuin suinkin. Sillä kaikkea, mitä meillä on ollut, ja mitä sen lisäksi olemme voineet keksiä ja tarjota, on teillä ollut saatavana, ja, mikä on kaikista suurinta, tämän lisäksi me annamme teille vielä omat äitimme ja sisaremme, jotta täysin huomaisitte meidän kunnioittavan teitä arvonne mukaisesti. Ja ilmoittakaa lisäksi vielä kuninkaalle, joka teidät on lähettänyt, että helleeniläinen mies, hänen käskynhaltijansa Makedoniassa, on hyvästi teitä vastaanottanut sekä pöydällä että vuoteella." Sen lausuttuaan Alexandros asetti kunkin persialaisen viereen makedonilaisen miehen, muka naisena. Ja kun sitten persialaiset koettivat kosketella näitä, tekivät jälkimäiset heistä lopun.
21. Sellaisen lopun saivat osakseen sekä persialaiset itse että heidän paivelijajoukkonsa. Heidän mukanaan oli näet seurannut sekä ajoneuvoja että palvelijoita ynnä kaikki heidän runsaat laitoksensa. Kaikki tämä joutui kadoksiin samalla kertaa kuin kaikki persialaiset. Sitten, jonkun aikaa myöhemmin, alkoivat kyllä persialaiset innokkaasti etsiä näitä miehiä, mutta Alexandros rauhoitti heidät viekkaudellaan ja antamalla paljon rahaa sekä oman sisarensa, jonka nimi oli Gygaia. Ja Alexandros rauhoitti heidät antamalla mainitut lahjat Bubares nimiselle persialaiselle, joka oli hukkuneita etsivien ylipäällikkö.
22. Täten nyt saatiin näiden persialaisten kuolema unohduksiin painetuksi. Mutta nämä Perdikkaasta polveutuvat ovat, sen mukaan kuin he itse sanovat, helleenejä; itsekin olen minä sitä käsitystä ja aion myöhemmin historiassani osoittaa, että he ovat helleenejä. Ja lisäksi vielä Olympian kilpaleikkejä järjestävät hellenodikit ovat sen julistaneet. Sillä kun Alexandroksen piti ottaa osaa kilpailuihin ja hän siinä tarkoituksessa oli astunut alas radalle, tahtoivat ne helleenit, jotka tulivat hänen kilpakumppaneikseen, sulkea hänet niistä pois, väittäen, että kilpaleikki ei ollut barbarisia, vaan helleeniläisiä kilpailijoita varten. Mutta sittenkuin Alexandros oli todistanut olevansa argolainen, julistettiin, että hän oli helleeni, ja ottaessaan osaa kilpajuoksuun hän yhdessä erään toisen kanssa sai ensimäisen sijan.
23. Jotenkin näin oli tämä tapahtunut. Mutta tuoden muassaan paionit Megabazos saapui Hellespontoksen rannalle. Ja sieltä hän, salmen poikki kuljettuaan, saapui Sardeeseen. Mutta silloin miletolainen Histiaios linnoitti sitä paikkaa, jonka hän pyynnöstään oli Dareiokselta saanut palkaksi laivasillan vartioimisesta, ja joka sijaitsee Strymon-joen varrella sekä on nimeltään Myrkinos. Huomattuaan siis, mitä Histiaios teki, Megabazos, heti kun saapui Sardeeseen, muassaan paionit, lausui Dareiokselle näin: "Oi kuningas, mitä oletkaan tehnyt antaessasi taitavan ja viisaan helleenin perustaa kaupungin Traakiaan, missä on viljalti metsää laivanrakennustarpeiksi, airopuita ja kaivoksia, ja jonka ympärillä asuu suuri helleeniläinen ja barbarinen väestö, joka saatuaan hänestä johtajan tulee öin päivin noudattamaan jokaista hänen vihjaustaan. Saata nyt tämä mies lakkaamaan tätä tekemästä, jottet joutuisi sisälliseen sotaan; mutta tee se suopeasti, noudattamalla hänet luoksesi. Ja jahka kerran olet saanut hänet valtaasi, niin laita niin, ettei hän enää Hellaaseen pääse."
24. Näin puhumalla Megabazos helposti taivutti Dareioksen, koska hän niin hyvin ennakolta näki, mitä oli tulossa. Sitten kuningas lähetti sanansaattajan Myrkinokseen ja käski sanoa näin: "Histiaios, tämä on Dareios kuninkaan sana. Harkitessani olen havainnut, ettei ole ketään miestä, joka olisi minua ja minun asioitani kohtaan altismielisempi kuin sinä. Ja tämän tiedän en ainoastaan sanojesi, vaan myös tekojesi kautta. Nyt siis, koska aion suorittaa suuria tekoja, tule kaikin mokomin luokseni, jotta uskoisin sinulle aikeeni." Luottaen näihin sanoihin ja samalla pitäen suurena kunniana päästä kuninkaan neuvonantajaksi, Histiaios saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Dareios lausui hänelle näin; "Histiaios, olen noudattanut sinut luokseni seuraavasta syystä. Kun olin palannut Skyytiasta, ja sinä jouduit pois näkyvistäni, en minä, lyhyesti sanoen, ole vielä ikävöinyt mitään niin paljon, kuin että saisin nähdä sinua, ja että sinä tulisit puheilleni Sillä käsitän, että arvokkainta kaikesta, mitä saattaa omistaa, on järkevä ja hyväntahtoinen ystävä; ja näitä molempia ominaisuuksia saatan kokemuksesta todistaa sinun osoittaneen minun hankkeitani kohtaan. Sinä olet nyt siis tehnyt hyvin saapuessasi luokseni, ja tahdon sinulle ehdoittaa tämän. Heitä mielestäsi Miletos ja äsken rakentamasi kaupunki Traakiassa ja seuraa minua Susaan. Siellä olet saava samaa, mitä minullakin on, ja pääsevä minun pöytätoverikseni ja neuvonantajakseni."
25. Näin lausuttuaan ja asetettuaan Artafreneen, velipuolensa isän puolelta, Sardeen käskynhaltijaksi, Dareios matkusti Susaan vieden mukaansa Histiaioksen, nimitettyään sitä ennen Otaneen rannikkolaisten päämieheksi. Viimemainitun isä, Sisamnes, oli ollut kuninkaallisia tuomareita, mutta oli rahasta langettanut väärän tuomion, josta syystä Kambyses kuningas oli teurastuttanut hänet ja nylkenyt pois koko hänen nahkansa; ja vedätettyään pois hänen nahkansa hän siitä leikkautti hihnoja ja antoi punoa ne siihen tuoliin, jolla Sisamnes tuomitessaan oli istunut. Ja levitettyään ne istuimen yli Kambyses nimitti Sisamneen sijaan, jonka oli tappanut ja nylkenyt, tuomariksi Sisamneen pojan ja teroitti hänen mieleensä, että muistelisi millä istuimella istui tuomitsemassa.
26. Siispä mainittu Otanes, joka tällä istuimella istui, tuli silloin Megabazoksen seuraajaksi ylipäällikkyydessä. Ja hän kukisti byzantionilaiset ja kalkhedonilaiset, valloitti Troian maassa sijaitsevan Antandroksen, valloitti Lamponeionin ja otettuaan lesbolaisilta laivoja hän valloitti Lemnoksen ja Imbroksen, joissa molemmissa silloin vielä asui pelasgeja.
27. Lemnolaiset taistelivat urhoollisesti ja pitivät puoliaan, mutta joutuivat kuitenkin aikaa myöten tappiolle. Vaan eloonjääneille heistä asettivat persialaiset käskynhaltijaksi Lykaretoksen, Samoksen entisen hallitsijan, Maiandrioksen, veljen. Tämä Lykaretos hallitsi Lemnoksessa kuolemaansa saakka. Ja Otanes syytti yllämainittuja kansoja siitä, että toiset olivat karanneet sotaretkeltä skyytejä vastaan, toiset taas ryöstäneet Dareioksen sotajoukkoa sen palatessa takaisin skyytien maasta.
28. Niin paljon hän sotajoukkoa johtaessaan sai aikaan. Senjälkeen oli vähäksi aikaa rauhaa onnettomuuksilta, mutta sitten alkoivat onnettomuudet toistamiseen Naxoksen ja Miletoksen puolelta tulla ioonilaisille. Sillä toiselta puolen Naxos hyvinvoinnissa voitti muut saaret, toiselta puolen oli Miletos samaan aikaan kukoistavimmillaan ja koko Ioonian koriste, oltuaan sitä ennen kahden miespolven ajan kovin heikkona sisällisistä riidoista, kunnes parolaiset sovittivat ne; viimemainitut näet miletolaiset kaikkien helleenien joukosta olivat valinneet itselleen riidanratkaisijoiksi.
29. Ja parolaiset sovittivat heidät seuraavalla tavalla. Heidän parhaimmat miehensä saapuivat Miletokseen ja kun he näkivät asukasten olevan kovassa taloudellisessa rappiotilassa, niin he sanoivat tahtovansa kulkea näiden maan läpi. Niin he tekivätkin. Ja aina milloin he kautta koko Miletoksen alueen kulkiessaan näkivät muuten autiossa maassa hyvin hoidetun maatilan, he kirjoittivat muistiin tilan isännän nimen. Ja heti kun he koko maan läpi matkattuaan ja vain muutamia harvoja semmoisia tavattuaan olivat tulleet kaupunkiin, panivat he toimeen kansankokouksen ja määräsivät ne hoitamaan kaupunkia, joiden tilat he olivat havainneet hyvin hoidetuiksi. He sanoivat nimittäin luulevansa, että nämä tulisivat samalla lailla huolehtimaan yleisistä asioista kuin omistaan. Mutta muita miletolaisia he käskivät tottelemaan näitä.
30. Silläpä tavoin parolaiset sovittivat miletolaiset. Mutta silloin alkoi mainittujen kaupunkien puolelta koitua onnettomuuksia Joonialle. Naxoksesta läksi rahvasta pakoon muutamia miehiä hyvinvoipien joukosta, ja pakoon lähdettyään he saapuivat Miletokseen. Miletoksen hallitusmiehenä sattui silloin olemaan Molpagoraan poika Aristagoras, joka oli Lysagoraan pojan, Histiaioksen, vävy ja serkku, hänen, jota Dareios pidätteli luonansa Susassa. Histiaios oli näet Miletoksen itsevaltias, mutta sattui juuri siihen aikaan olemaan Susassa, jolloin Histiaioksen entiset kestiystävät naxolaiset saapuivat. Miletokseen saavuttuaan naxolaiset pyysivät Aristagoraalta, että hän, jos mahdollista, hankkisi heille jonkun sotavoiman, niin että voisivat palata omaan maahansa. Mutta tämä laski niin, että jos he hänen avullaan palaisivat kaupunkiinsa, hän itse pääsisi Naxoksen hallitsijaksi, ja piti heille Histiaioksen kestiystävyyden varjolla seuraavan puheen: "Itse puolestani en voi taata voivani hankkia teille niin suurta sotavoimaa, että vastoin niiden naxolaisten tahtoa, joilla on kaupunki vallassaan, saattaisin toimittaa teidät jälleen kotiinne. Sillä olen saanut tietää naxolaisilla olevan kahdeksantuhatta raskasaseista ja useita sotalaivoja. Mutta minä tahdon ponnistaa kaikki voimani auttaakseni teitä. Minä tuumin nimittäin tällä tavoin. Minulla sattuu olemaan ystävänä Artafrenes. Ja Artafrenes, tietäkää se, on Hystaspeen poika ja Dareios kuninkaan veli. Hän hallitsee kaikkia Aasian rannikolla asuvia, ja hänellä on suuri sotajoukko ja suuri laivasto. Luulenpa, että tämä mies siis tulee tekemään, mitä vain häneltä pyydämme." Sen kuultuaan naxolaiset antoivat Aristagoraalle tehtäväksi toimia parhaimman kykynsä mukaan ja käskivät hänen luvata lahjoja ja kuluja sotajoukkoa varten, mitkä he itse tulisivat suorittamaan; heillä oli nimittäin vahvat toiveet siitä, että kun he vain ilmestyisivät Naxokseen, naxolaiset tulisivat tekemään kaikkea, mitä he vain käskisivät, ja niin myös muut saarelaiset. Sillä näistä Kykladisaarista ei vielä yksikään ollut Dareioksen vallan alainen.
31. Sardeeseen saavuttuaan Aristagoras lausui Artafreneelle, että Naxos oli saari, joka ei ollut kooltaan suuri, mutta muuten kaunis ja viljava sekä lähellä Iooniaa; ja siellä oli muka paljon rahaa ja orjia. "Lähde siis sotaretkelle tätä maata vastaan ja vie sinne takaisin ne, jotka sieltä ovat karkoitetut. Ja jos sen teet, on minulla ensin sinulle tarjottavana suuria rahasummia, lukuunottamatta sotakulunkeja. On näet kohtuullista, että me johtajat hankimme ne. Toiseksi olet kuninkaalle hankkiva lisäksi sekä itse Naxos-saaren että sen alaiset Paros- ja Andros-saaret ynnä muut niinkutsutut Kykladit. Sieltä käsin voit helposti käydä Euboian kimppuun, joka on suuri ja varakas saari, ei pienempi Kyprosta ja erittäin helppo valloittaa. Ja näitä kaikkia valtaamaan riittää sata laivaa." Artafrenes vastasi hänelle näin: "Sinä osoitat, miten kuninkaan huoneelle on koituva etuja, ja neuvot tätä kaikkea hyvin, paitsi mitä tulee laivojen lukumäärään. Vaan sadan laivan sijasta on sinulla kevään tullen oleva valmiina kaksisataa laivaa. Mutta kuninkaan itsensä täytyy myös tähän antaa suostumuksensa."
32. Niin pian kuin Aristagoras tämän kuuli, niin hän ylen iloissaan läksi Miletokseen. Mutta kun Artafrenes oli lähettänyt sananviejän Susaan ilmoittamaan, mitä Aristagoras oli sanonut, ja Dareios itse oli siihen suostunut, niin edellinen varusti kaksisataa kolmisoutua sekä erittäin suuren joukon persialaisia ynnä muita, nimittäin liittolaisia, ja nimitti näiden päälliköksi erään Megabates nimisen persialaisen, joka oli akhaimenideja ja itse Dareioksen serkku ja jonka tyttären — jos nimittäin se puhe on tosi — lakedaimonilainen Pausanias, Kleorabrotoksen poika, myöhemmin kihlasi, silloin kun hänen teki mieli ruveta Hellaan itsevaltiaaksi. Niinpä Artafrenes nimitti Megabateen päälliköksi ja lähetti sotajoukon Aristagoraan luo.
33. Otettuaan Miletoksesta mukaansa sekä Aristagoraan että ioonilaisen sotajoukon ja naxolaiset Megabates oli purjehtivinaan Hellespontosta kohti. Mutta Khioksen kohdalle päästyään hän laski laivat satamaan Kaukasassa, sieltä kulkeakseen pohjatuulella Naxokseen. Vaan koska ei ollut niin sallittu, että naxolaisten sen retken kautta piti tuhoutuman, sattui seuraava tapaus. Megabateen kulkiessa ympäri tarkastamassa laivoilla olevia vartijastoja, ei myndolaisella laivalla sattunut olemaan ketään vartioimassa. Kovin suuttuneena siitä hän käski henkivartijoitaan hakemaan esille laivan päällikön, jonka nimi oli Skylax, sitomaan hänet ja vetämään hänet laivan aironreijän läpi sillä tavoin, että pää tuli olemaan ulkopuolella ja ruumis sisäpuolella. Kun Skylax oli sidottu, ilmoitti joku Aristagoraalle, että Megabates oli sitonut ja häväissyt hänen myndolaista kestiystäväänsä. Aristagoras tuli ja rukoili persialaista, mutta koska hänen pyyntöjään ei otettu mihinkään kuuloon, meni hän itse ja vapautti miehen. Tämän kuultuaan Megabates pani sen kovin pahakseen ja vimmastui Aristagoraaseen. Vaan tämä virkkoi: "Mitä sinulla on tämänkin asian kanssa tekemistä? Eikö Artafrenes lähettänyt sinua tottelemaan minua ja purjehtimaan sinne, mihin minä käsken? Mitä sinä sekaannut toisten asioihin?" Näin virkkoi Aristagoras. Mutta tästä sydäntyneenä toinen heti yön tultua lähetti Naxokseen aluksessa miehiä ilmaisemaan naxolaisille kaiken, mikä heitä uhkasi.
34. Naxolaiset näet eivät ollenkaan odottaneet mainitun sotajoukon lähtevän liikkeelle heitä vastaan. Mutta saatuaan siitä kuitenkin tietää he heti toivat muurin sisäpuolelle, mitä heillä oli maaseudulla, varustivat piirityksen varalle itselleen ruokaa ja juomaa sekä parantelivat muuria. Niinpä nämä varustautuivat heitä lähestyvän sodan varalle. Ja kun sitten persialaiset olivat laivoineen kulkeneet Khioksesta Naxokseen, niin he sinne laskiessaan tapasivat heidät hyvin suojattuina ja piirittivät heitä neljä kuukautta. Mutta niin pian kuin ne rahat, jotka persialaisilla tullessaan oli ollut, heiltä olivat kuluneet loppuun, lisäksi Aristagoraalta itseltään oli mennyt paljon rahaa, ja piiritys vaati vielä enemmän, niin he rakensivat varustuksen karkoitettujen naxolaisten suojaksi ja läksivät huonossa tilassa matkoihinsa mannermaalle.
35. Mutta Aristagoras ei voinut täyttää lupaustaan Artafreneelle. Samalla häntä ahdistivat sotaväen kustannukset, joita vaadittiin pois, ja hän oli myös tuskissaan huonoon tilaan joutuneen sotajoukon sekä Megabateen vuoksi, jonka kanssa oli riitaantunut; luulipa hän myös, että häneltä riistettäisiin Miletoksen hallitus. Kaikesta tästä tuskissaan hän mietti luopua kuninkaasta. Samaan aikaan sattui myös, että Histiaioksen luota Susasta saapui tuo orja, jonka päähän oli piirrelty pilkkuja, ja joka ilmoitti, että Aristagoraan piti luopuman kuninkaasta. Sillä kun Histiaios tahtoi kehoittaa Aristagorasta luopumaan, mutta ei millään muulla keinoin saattanut turvallisesti sitä tehdä, tiet kun olivat vartioituina, niin hän ajoi uskollisimman orjansa pään, piirsi siihen pilkkuja ja odotti, kunnes hiukset jälleen olivat kasvaneet. Ja heti kun ne olivat jälleen kasvaneet, niin hän lähetti orjan Miletokseen, antamatta hänelle mitään muuta toimeksi kuin että, sittenkuin hän saapuisi Miletokseen, käskisi Aristagorasta ajamaan hänen hiuksensa ja senjälkeen tarkastamaan hänen päätään. Mutta pilkut merkitsivät, niinkuin ennenkin olen maininnut, että Aristagoraan piti luopuman kuninkaasta. Sen Histiaios teki, suuresti harmissaan kun oli siitä, että häntä pidätettiin Susassa. Siinä tapauksessa nimittäin, että syntyisi kapina, oli hänellä vahvat toiveet päästä meren rannalle, mutta jos Miletos ei panisi toimeen mitään levottomuuksia, ei hän otaksunut milloinkaan enää pääsevänsä sinne takaisin.
36. Siinä aikeessa nyt Histiaios lähetti luotaan sanansaattajan. Ja sattui niin, että kaikki tämä kohtasi yht'aikaa Aristagorasta. Hän neuvotteli niinmuodoin puoluelaistensa kanssa, ilmaisten niinhyvin oman mielipiteensä kuin sen viestin, mikä Histiaiokselta oli saapunut. Kaikki muut lausuivat samaan suuntaan ja käskivät luopumaan. Mutta historiankirjoittaja Hekataios koetti ensiksi estää heitä alottamasta sotaa persialaisia vastaan, mainitsemalla kaikkia niitä kansoja, joita Dareios hallitsi, ja hänen valtaansa. Vaan koska hän ei saanut heitä taivutetuiksi, niin hän sitten neuvoi heitä tekemään niin, että tulisivat valtiaiksi merellä. Sillä muuten hän ei sanonut käsittävänsä, kuinka se voisi tapahtua. Hän sanoi ymmärtävänsä, että miletolaisten mahti itsessään oli heikko, mutta jos otettaisiin Brankhidain pyhätöstä pois ne aarteet, jotka lyydialainen Kroisos sinne oli pyhittänyt, niin hänellä oli vahvat toiveet, että he pääsisivät meren valtijaiksi; ja sillä tavoin sekä he itse saisivat rahoja käytettäväkseen, että viholliset eivät voisi niitä ryöstää. Nämä olivat nuo suuret aarteet, joista ensimäisissä kertomuksissani olen maininnut. Tämä mielipide kyllä ei päässyt voitolle, mutta kuitenkin he päättivät luopua, antaa yhden joukostaan purjehtia Myus-kaupunkiin Naxoksesta tulleen laivaston luo, joka nyt oli ensinmainitussa paikassa, ja koettaa ottaa vangiksi laivoilla palvelevat päälliköt.
37. Ja Ietragoras, joka siinä tarkoituksessa oli lähetetty, otti petoksella vangiksi mylassalaisen Oliatoksen, Ibanolliin pojan, termeralaisen Histiaioksen, Tymneen pojan, Koeen, Erxandroksen pojan, jolle Dareios oli lahjoittanut Mytilenen, kymeläisen Aristagoraan, Herakleideen pojan, ynnä lukuisia muita. Silloin Aristagoras julkisesti luopui Dareioksesta ja vehkeili kaikella mahdollisella tavalla häntä vastaan. Ensiksi hän näennäisesti luopui itsevaltiudestaan ja sääsi tasa-arvoisuuden Miletokseen, jotta miletolaiset vapaaehtoisesti yhdessä hänen kanssaan luopuisivat; ja senjälkeen hän muussakin Iooniassa teki samoin, karkoittaen muutamia itsevaltiaista; ne itsevaltiaat taas, jotka hän oli ottanut vangiksi Naxosta vastaan purjehtineista laivoista, hän, saavuttaakseen kaupunkien ystävyyden, antoi pois, luovuttaen minkä mihinkin kaupunkiin, aina mistä kukin oli.
38. Heti kun nyt mytileneläiset olivat ottaneet vastaan Koeen, niin he veivät hänet ulos ja kivittivät, mutta kymeläiset antoivat oman hallitsijansa mennä menojaan. Niin useimmat muutkin antoivat heidän mennä. Siten lakkautettiin itsevaltius kaupungeissa. Ja niin pian kun miletolainen Aristagoras oli tehnyt lopun itsevaltiaiden hallituksesta, niin hän käski kaikkia asettamaan kuhunkin kaupunkiin hallitusmiehiä, ja sitten hän itse läksi kolmisoudulla lähettinä Lakedaimoniin. Hänelle oli näet tarpeen ruveta liittoon jonkun mahtavan hallitsijan kanssa.
39. Spartassa ei enää ollut kuninkaana Leonin poika Anaxandrides, hän kun ei enää ollut elossa, vaan oli jo kuollut. Mutta Kleomenes, Anaxandrideen poika, piti hallitusta, jota hän ei ollut saanut kunnollisuutensa, vaan syntyperänsä vuoksi. Anaxandrideella oli nimittäin puolisona oma sisarentyttärensä, joka oli hänen mielensä mukainen. Mutta heille ei syntynyt lapsia. Näin ollen eforit kutsuivat hänet luokseen ja lausuivat: "Jos todella et itse välitä itsestäsi, niin me ainakaan emme voi sallia Eurystheneen suvun sammuvan. Koska nyt se vaimo, joka sinulla on, ei synnytä, niin eroa hänestä ja nai toinen. Ja jos niin teet, olet oleva spartalaisille mieleen." Mutta hän vastasi ja sanoi, ettei hän aikonut tehdä kumpaakaan, ja että he eivät antaneet hyvää neuvoa kehoittaessaan häntä eroamaan siitä vaimosta, joka hänellä oli ja joka ei ollut häntä vastaan rikkonut, sekä ottamaan toisen. Ei hän missään tapauksessa mielinyt heitä totella.
40. Neuvoteltuaan tämän johdosta eforit ja gerontit tekivät Anaxandrideelle seuraavan ehdoituksen: "Koska nyt siis näemme, kuinka kiintynyt olet vaimoosi, niin tee ainakin näin äläkä vastustele tätä, jotteivät spartalaiset sinuun nähden tekisi jotain ikävää päätöstä. Emme nyt vaadi sinua eroamaan nykyisestä vaimostasi, vaan suo hänelle kaikkea, mitä tähänkin asti olet suonut. Mutta ota hänen lisäkseen toinen vaimo, joka lapsia synnyttää." Heidän puhuessaan tähän suuntaan Anaxandrides suostui ehdoitukseen, ja hänellä oli sittemmin kaksi vaimoa ja kaksinkertainen talous, mikä ei suinkaan ollut spartalaisten tavan mukaista.
41. Jonkun ajan kuluttua myöhemmin tullut vaimo synnyttää juuri tämän Kleomeneen. Mutta juuri silloin kun hän spartalaisille antoi vallanperillisen, sattui sellainen tapaus, että entinenkin vaimo, joka aikaisemmin oli ollut hedelmätön, joutui raskaaksi. Vaan kun vastatulleen vaimon sukulaiset saivat tietää, että hän todella oli siunatussa tilassa, niin he rupesivat meluamaan ja väittivät hänen ilman aikojaan kerskailevan ja aikovan ottaa vaihdokkaan. Koska he olivat kovin suutuksissaan, ja aika läheni, istuutuivat eforit lapsensaajan ympärille häntä vartioiden, syystä että epäilivät häntä. Mutta hän synnytti Dorieuksen, ja pian senjälkeen hän sai Leonidaan ja tämän jälestä Kleombrotoksen. Toiset sanovat myös Kleombrotoksen ja Leonidaan olleen kaksoiset. Mutta se vaimo, joka Kleomeneen oli synnyttänyt, ja oli Demarmenoksen pojan, Prinetadeen, tytär, ei enää toista kertaa synnyttänyt.
42. Kleomenes, niinkuin kerrotaan, ei ollut täysjärkinen, vaan raivohullu, jotavastoin Dorieus oli ensimäinen kaikkien yhdenikäistensä joukossa, ja oli siinä varmassa toivossa, että kunnollisuuden puolesta hänen piti saada hallitus. Niin hän siis ajatteli ja siksi, kun Anaxandrides oli kuollut, ja lakedaimonilaiset lakia noudattamalla olivat asettaneet kuninkaaksi vanhimman, Kleomeneen, hän pani sen pahakseen ja katsoi arvolleen alentavaksi olla Kleomeneen hallittavana. Senvuoksi hän pyysi spartalaisilta väkeä ja vei heidät siirtolaan, kysymättä Delfoin oraakelilta neuvoa, mihin maahan lähtisi perustamaan sen, ja suorittamatta mitään muitakaan tavanmukaisia menoja. Vaan närkästynyt kun oli, hän antoi alusten mennä Libyaa kohti, ja oppaina oli theralaisia. Libyaan saavuttuaan hän sitten asettui libyalaisten kauniimpaan paikkaan Kinyps-joen varrelle. Mutta kun libyalaiset, makilaiset ja karkhedonilaiset kolmantena vuotena hänet karkoittivat sieltä, niin hän saapui Peloponnesokseen.
43. Mutta tällöin muuan eleonilainen, Antikhares, Laiosta koskevien oraakelilauseitten nojalla käski hänen asuttamaan Herakleian aluetta Sikeliassa, väittäen koko Eryxin maan olevan herakleidien, koska Herakles itse oli ottanut sen haltuunsa. Sen kuultuaan Dorieus läksi Delfoihin kysymään oraakelilta, tulisiko hän valloittamaan sen maan, johon hankki lähtöä. Ja Pytia julisti, että hän tulisi sen valloittamaan. Otettuaan mukaansa saman sotajoukon, jonka oli vienyt Libyaankin, Dorieus laittautui Italiaan.
44. Siihen aikaan aikoivat, niinkuin sybarilaiset kertovat, he itse ja heidän kuninkaansa Telys lähteä sotaretkelle Krotonia vastaan, mutta krotonilaiset pelästyivät ja pyysivät Dorieusta heitä puolustamaan; ja hän suostuikin heidän pyyntöönsä. Niinpä Dorieus lähtikin heidän mukanaan sotaretkelle Sybarista vastaan ja valloitti Sybariin. Näin kertovat puolestaan sybarilaiset Dorieuksen seuralaisineen tehneen. Krotonilaiset taas väittävät, ettei yksikään vieras ollut heidän kerallaan ryhtynyt sotaan sybarilaisia vastaan, lukuunottamatta ainoastaan elis-maalaista Kallias tietäjää, joka oli iamideja; ja hän oli sen tehnyt seuraavasta syystä. Hän oli nimittäin karannut Sybaris-kaupungin itsevaltiaan Telyksen luota ja saapunut heidän luokseen, sentähden että hänen uhratessaan Krotonin retken puolesta uhrit eivät olleet onnistuneet.