117. Mutta Daurises, joka oli kääntynyt Hellespontoksen rannalla sijaitsevia kaupunkeja vastaan, valloitti Dardanoksen ja valloitti myös Abydoksen, Perkoten, Lampsakoksen ja Paisoksen. Nämä hän valloitti, yhden kunakin päivänä. Mutta hänen marssiessaan Paisoksesta Parion-kaupunkia vastaan tuli viesti, että kaarilaiset olivat yhtyneet ioonilaisiin ja luopuneet persialaisista. Hän kääntyi siis Hellespontoksesta poispäin ja marssitti sotajoukkonsa Kaariata vastaan.
118. Mutta ennenkuin Daurises saapui, ilmoitettiin tämä jollakin tavoin kaarilaisille. Saatuaan siitä tiedon kerääntyivät kaarilaiset niinsanottujen "Valkoisten pylväitten" luo Marsyas-joen varrelle, joka virraten Idrias-maasta laskee Maiandros-jokeen. Kaarilaisten kokoonnuttua esitettiin siinä useita mielipiteitä, ja sen, joka minusta näyttää parhaalta, lausui muuan kindyeläinen Pixodaros, Mausoloksen poika, joka oli nainut kilikialaisten kuninkaan Syennesiin tyttären. Tämän miehen mielipide oli, että kaarilaisten tuli kulkea Maiandros-joen yli ja, saatuaan näin joen selkänsä taakse, sitten iskeä yhteen, jotta kaarilaiset esiintyisivät vieläkin urhoollisempina kuin mitä luonnostaan olivat, kun heillä ei olisi tilaisuutta paeta takaisin, vaan olisivat pakoitetut jäämään paikoilleen. Tämä mielipide tosin ei päässyt voitolle, vaan päinvastoin se, että Maiandros-joen pikemmin tuli joutua persialaisten kuin heidän itsensä taakse, tietenkin siksi, että jos persialaiset lähtisivät pakoon ja kahakassa joutuisivat alakynteen, he eivät voisi palata, vaan sortuisivat jokeen.
119. Kun sittemmin persialaiset saapuivat ja olivat kulkeneet Maiandroksen yli, iskivät kaarilaiset persialaisten kanssa yhteen Marsyas-joen varsilla, taistelivat siellä ankaran taistelun ja kauan aikaa, mutta lopulta he sortuivat ylivoiman alle. Persialaisia miehiä kaatui noin kaksituhatta, kaarilaisia noin kymmenentuhatta. Sieltä paenneet tungettiin Labraundaan Zeus Stratioksen temppelitarhaan, joka on suuri ja pyhä plataanilehto. Kaarilaiset ovat, mikäli me tiedämme, ainoat, jotka toimittavat uhreja Zeus Stratiokselle. Kun heidät siis oli tänne tungettu, neuvottelivat he, miten pelastuisivat, ja olisiko heidän parempi antautua persialaisille vai kokonaan lähteä Aasiasta.
120. Heidän tästä neuvotellessaan saapuivat miletolaiset ynnä näiden liittolaiset avuksi. Tällöin kaarilaiset heittivät aikaisemmat tuumansa ja valmistautuivat jälleen taistelemaan alusta alkaen. Ja he iskivät hyökkäävien persialaisten kanssa yhteen, mutta taistelussa he kärsivät vieläkin suuremman tappion kuin ennen. Ja kaikista kaatui useita, vaan suurimman tappion kärsivät miletolaiset.
121. Mutta sittemmin kaarilaiset korjasivat tämän vamman ja rupesivat jälleen taistelemaan. Saatuaan näet tietää, että persialaiset lähtivät liikkeelle heidän kaupunkejansa vastaan, he asettuivat väijyksiin Pedasokseen vievän tien varrelle. Ja kun persialaiset yön aikaan joutuivat sille paikalle, tuhoutuivat he itse sekä heidän päällikkönsä, Daurises, Amorges ja Sisamakes. Yhdessä heidän kanssaan kaatui myös Myrsos, Gygeen poika. Mutta tämän väijytysjoukon päällikkönä oli muuan mylasalainen, Herakleides, Ibanolliin poika.
122. Sillä tavoin nyt tuhoutuivat nämä persialaiset. Hymaies, joka hänkin oli Sardesta vastaan lähteneitten ioonilaisten takaa-ajajia, kääntyi Propontis-merelle päin ja valtasi Kios-kaupungin Mysiassa. Niin pian kuin hän tämän vallattuaan sai tietää Dauriseen Hellespontoksesta lähteneen Kaariata vastaan, niin hän Propontiin luota poistuen vei sotajoukkonsa Hellespontosta vastaan ja kukisti kaikki Ilionin alueella asuvat aiolit, samoinkuin myös gergithit, jotka ovat muinaisten teukrolaisten jäännöstä. Mutta näitä kansoja kukistaessaan sairastui Hymaies itse ja kuoli Troas-maakunnassa.
123. Siten hän kuoli. Mutta Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja kolmas sotapäällikkö, Otanes, määrättiin lähtemään Iooniaa ja sen viereistä Aiolista vastaan. Ja Iooniassa he valtasivat Klazomenain, Aioliissa Kymen.
124. Sillä aikaa kuin nyt kaupunkeja vallattiin, osoittautui, ettei miletolainen Aristagoras ollut mikään rohkea mies, vaikka hän oli nostattanut Ioonian kapinaan ja matkaansaanut suurta hämminkiä. Nähdessään näet tämän hän mietti pakoa. Sen lisäksi hänestä myös näytti mahdottomalta päästä voitolle Dareios kuninkaasta. Tämän johdosta hän siis kutsui kokoon puoluelaisensa ja neuvotteli heidän kanssaan. Ja siinä hän lausui, että olisi edullista, jos heillä olisi tarjona joku pakopaikka siinä tapauksessa, että heidät häädettäisiin Miletoksesta; ja hän kysyi, tuliko hänen viedä siirtokunta tästä paikasta Sardoon vai edonien maassa sijaitsevaan Myrkinokseen, jonka ympäri Histiaios oli alkanut rakentaa muuria, saatuaan sen lahjaksi Dareiokselta.
125. Näin kysyi Aristagoras. Silloin esitti historiansepittäjä Hekataios, Hegesandroksen poika, sen mielipiteen, ettei hänen tulisi lähteä kumpaankaan näistä paikoista, vaan rakentaa itselleen linnoitus Leros-saareen ja siellä pysyä alallaan, jos hän joutuisi Miletoksesta karkoitetuksi; sitten hän voisi sieltä käsin palata Miletokseen.
126. Tämän neuvon siis antoi Hekataios. Mutta Aristagoraan itsensä teki enimmin mieli lähteä Myrkinokseen. Niinpä hän uskoi Miletoksen Pythagoraan, erään arvossapidetyn kaupunkilaisen huostaan, otti itse mukaansa jokaisen, joka halusi tulla, purjehti Traakiaan ja otti haltuunsa sen maan, johon oli matkalle suoriutunut. Sieltä käsin liikkeelle lähtiessään Aristagoras itse ynnä hänen sotajoukkonsa saivat surmansa traakialaisten kautta, kun hänen piirittäessään erästä kaupunkia traakialaiset välirauhan tehtyään tahtoivat vapaasti lähteä kaupungista.
KUUDES KIRJA.
1. Saatuaan Ioonian nousemaan kapinaan Aristagoras siis kuoli tällä tavoin. Mutta Miletoksen itsevaltias Histiaios sai Dareiokselta luvan matkustaa ja saapui Sardeeseen. Hänen saavuttuaan Susasta kysyi Sardeen käskynhaltija Artafrenes häneltä, mistä syystä hänen mielestään ioonilaiset olivat tehneet kapinan. Histiaios ei sanonut tietävänsä sitä ja ihmetteli tapahtumaa, ikäänkuin muka olisi ollut tietämätön siitä, mitä oli tekeillä. Mutta Artafrenes, joka huomasi hänen teeskentelevän ja täsmälleen tunsi kapinan syyn, lausui: "Tämän asian laita on näin, Histiaios. Sinä se kengän ompelit, mutta Aristagoras pisti sen jalkaansa."
2. Artafrenes viittasi näillä sanoilla kapinaan. Mutta Histiaios, joka pelkäsi Artafreneen oivaltavan asianlaidan, lähti heti seuraavana yönä karkuun merelle päin ja petti siten Dareios kuninkaan. Sillä vaikka hän oli luvannut laskea valtansa alle suuren Sardo-saaren, otti hän vastaan johdon ioonilaisten sodassa Dareiosta vastaan. Mutta kun hän oli kulkenut Khiokseen, vangitsivat khiolaiset hänet, koska epäilivät hänen Dareioksen toimesta valmistavan heitä vastaan joitakin kapinahankkeita. Saatuaan tietää koko asianlaidan, että hän nimittäin oli vihollisissa väleissä kuninkaan kanssa, he kuitenkin laskivat hänet vapaaksi.
3. Tällöin ioonilaiset kysyivät Histiaiokselta, minkä vuoksi hän niin hartaasti oli kehoittanut Aristagorasta luopumaan kuninkaasta ja tuottanut niin suuren onnettomuuden ioonilaisille. Mutta hän ei paljastanutkaan heille todellista syytä, vaan sanoi heille, että Dareios kuningas oli päättänyt siirtää foinikialaiset heidän maastaan ja asettaa ne asumaan Iooniaan, ja ioonilaiset taas Foinikiaan; siitä syystä hän muka oli lähettänyt viestejä. Kuninkaalla kyllä ei ollut mitään sellaista mielessään, mutta sillä Histiaios kuitenkin säikähytti ioonilaisia.
4. Senjälkeen Histiaios, käyttäen sanansaattajanaan Hermippos nimistä miestä, joka oli kotoisin Atarneuksesta, lähetti kirjeitä Sardeessa oleville persialaisille, jotka ennestään olivat hänen kanssaan jutelleet kapinasta. Mutta Hermippos ei antanutkaan kirjeitä niille, joiden luo oli lähetetty, vaan vei ja jätti kirjeet Artafreneen käsiin. Saatuaan tietää kaiken, mitä oli tekeillä, tämä käski Hermippoksen viedä ja antaa Histiaiokselta saamansa kirjeet niille, joille hän oli saanutkin toimeksi viedä ne, mutta antaa hänelle itselleen ne vastakirjeet, jotka persialaiset lähettivät Histiaiokselle. Kun nämä siten tulivat paljastetuiksi, surmautti Artafrenes useita persialaisia.
5. Sardeessa tämä synnytti levottomuutta. Mutta Histiaioksen, joka tässä toiveessaan oli pettynyt, veivät hänen omasta pyynnöstään khiolaiset Miletokseen. Vaan iloissaan jo siitä, että olivat päässeet Aristagoraasta, eivät miletolaiset suinkaan olleet halukkaita vastaanottamaan toista itsevaltiasta maahansa, kun kerran olivat saaneet maistaa vapautta. Ja kun nyt Histiaios yöllä koetti väkivoimalla palata Miletokseen, haavoitti muuan miletolainen häntä reiteen. Kun hän nyt joutui karkoitetuksi omasta maastaan, niin hän saapui takaisin Khiokseen. Mutta koska hän ei voinut taivuttaa khiolaisia antamaan hänelle laivoja, niin hän kulki Mytileneen ja kehoitti lesbolaisia antamaan hänelle laivoja. Nämä miehittivätkin kahdeksan kolmisoutua ja purjehtivat yhdessä Histiaioksen kanssa Byzantioniin; sinne he asettuivat ja ottivat kiinni kaikki Pontoksesta ulos purjehtivat laivat, paitsi niitä, jotka sanoivat tottelevansa Histiaiosta.
6. Näin tekivät siis Histiaios ja mytileneläiset. Mutta itse Miletosta odotettiin suuren meri- ja maasotajoukon lähestyvän. Persialaisten sotapäälliköt olivat näet vetäytyneet yhteen ja muodostaneet yhden leirin sekä marssivat Miletosta vastaan, pitäen muita kaupunkeja vähäpätöisinä. Meriväestä olivat foinikialaiset innokkaimmat, ja sotaretkeen ottivat osaa myös kyprolaiset, jotka vast'ikään olivat kukistetut, sekä kilikialaiset ja egyptiläiset.
7. Nämä siis lähtivät sotaretkelle Miletosta ja muuta Iooniaa vastaan. Mutta sen kuultuaan ioonilaiset lähettivät edusmiehensä Panionioniin. Saavuttuaan mainittuun paikkaan ja neuvoteltuaan nämä katsoivat parhaaksi olla kokoamatta mitään maasotajoukkoa persialaisia vastaan, vaan olivat sitä mieltä, että miletolaisten itsensä oli suojeltava muurejaan. Sitävastoin tuli heidän miehittää laivasto, jättämättä kotiinsa yhtäkään laivaa, ja sen tehtyään mitä pikimmiten kokoontua Ladeen, meren puolelta puolustaakseen Miletosta. Lade on nimittäin vastapäätä Miletoksen kaupunkia sijaitseva pieni saari.
8. Tämän jälkeen saapuivat ioonilaiset miehitettyine laivoineen, ja heidän kanssaan myös Lesboksessa asuvat aiolilaiset. Ja he järjestyivät seuraavasti. Itäpuolisen siiven saivat miletolaiset itse, asettaen kahdeksankymmentä laivaa. Heidän jälestään tulivat prieneläiset, tuoden kaksitoista laivaa, ja myusilaiset, tuoden kolme laivaa. Myusilaisten jälestä tulivat teolaiset seitsemällätoista laivalla, ja teolaisten jälestä khiolaiset sadalla laivalla. Näiden viereen järjestettiin erythraialaiset ja fokaialaiset, erythraialaiset asettaen kahdeksan laivaa, fokaialaiset kolme. Fokaialaisten jälestä tulivat lesbolaiset, tuoden seitsemänkymmentä laivaa. Viimeiseksi asetettiin samolaiset, mukanaan kuusikymmentä laivaa läntiselle sivustalle. Kaikkien näiden laivojen yhteinen luku teki kolmesataa viisikymmentäkolme kolmisoutua.
9. Nämä olivat ioonilaisten laivat, mutta barbarien laivojen luku oli kuusisataa. Niin pian kuin viimemainitutkin saapuivat Miletoksen alueelle, ja myös koko heidän maasotajoukkonsa oli läsnä, niin persialaisten sotapäälliköt, saatuaan tietää ioonilaisten laivojen määrän, alkoivat pelätä, etteivät voisi päästä voitolle ja että siten eivät kykenisi valloittamaan Miletosta, koska eivät olleet merellä mahtavia, ja lisäksi joutuisivat vaaraan Dareioksen puolelta kärsiä jotakin pahaa. Tätä silmällä pitäen he kokosivat yhteen ioonilaisten itsevaltiaat, jotka olivat paenneet Meediaan, senjälkeen kuin miletolainen Aristagoras oli riistänyt heiltä vallan, ja jotka sillä haavaa ottivat osaa sotaretkeen Miletosta vastaan. Ne, jotka näistä olivat saapuvilla, he kutsuivat kokoon ja lausuivat heille näin: "Ioonian miehet, nyt on jokaisella teistä tilaisuus osoittaa palvelustaan kuninkaalle. Koettakaa nimittäin kukin eroittaa omat maanmiehenne muusta liittolais-sotajoukosta. Esittäkää heille tämä ja ilmoittakaa, että he eivät luopumisensa vuoksi tule kärsimään mitään ikävyyttä, ei heidän pyhättönsä eikä omaisuutensa tule poltettavaksi, eivätkä he tule saamaan osakseen sen ankarampaa kohtelua kuin tähänkään asti. Mutta jos he eivät tätä tee, vaan kaikin mokomin tahtovat taistella, niin sanokaa silloin heille ja uhatkaa, niinkuin todella heidän tuleekin käymään, että heidät, jouduttuaan taistelussa tappiolle, myydään orjiksi, että me teemme heidän poikalapsensa kuohilaiksi, kuljetamme heidän neitosensa Baktraan ja annamme heidän maansa muille."
10. Näin he lausuivat. Vaan ioonilaisten itsevaltiaat lähettivät kukin yöllä sanan omaistensa luo. Mutta ne ioonilaiset, joiden tykö nämä sanomat saapuivat, pysyivät lujina eivätkä taipuneet kavallukseen, luullen kutkin, että persialaiset ilmoittivat tämän yksistään heille.
11. Tämä tapahtui heti senjälkeen kuin persialaiset olivat saapuneet Miletoksen läheisyyteen. Kun sitten ioonilaiset olivat kerääntyneet Ladeen, pidettiin siellä neuvotteluja, ja niissä kaiketi puhuivat useatkin, mutta ennen muita fokaialainen päällikkö Dionysios, lausuen näin: "Nyt, oi loonian miehet, on ratkaistava, pysymmekö vapaina, vai joudummeko orjien, vieläpä karkulaisorjien kohtaloon. Siis, jos ette tahdo karttaa vaivoja, on teillä ensi aluksi kyllä oleva kovia kestettävänä, mutta sitten on teidän onnistuva voittaa vastustajanne ja päästä vapaiksi. Mutta jos heittäydytte veltoiksi ja huolimattomiksi, ei mielestäni ole mitään toivoa siitä, että pääsette kärsimästä kuninkaan puolelta rangaistusta kapinastanne. Vaan totelkaa minua ja uskokaa itsenne minun haltuuni. Ja jos jumalat noudattavat kohtuutta, niin lupaan teille, että joko viholliset eivät ollenkaan yhdy käsikähmään tai, jos sen tekevät, joutuvat he aivan alakynteen."
12. Tämän kuultuaan ioonilaiset antautuivat Dionysioksen johdon alaisiksi. Mutta tämä käski laivojen kulkea jonossa toinen toisensa jälestä, ja aina kun hän antoi niiden purjehtia toistensa välitse ja siihen käytti soutajia, hän antoi myös merisotilasten olla aseissa. Muun osan päivää hän piti laivat ankkurissa, ja ioonilaiset saivat olla työssä koko päivän. Seitsemän päivän ajan he tottelivat ja tekivät, mitä käskettiin. Mutta kahdeksantena päivänä ioonilaiset, tottumattomina sietämään semmoisia vaivoja ja uupuneina rasituksista ja päivän paahteesta, sanoivat toisilleen näin: "Ketä jumaluutta vastaan olemme rikkoneet, kun meidän täytyy kestää tämmöistä? Olimmehan mielettömiä ja järkeä vailla, kun uskoimme itsemme fokaialaisen kerskurin huostaan, joka tuo muassaan vain kolme laivaa. Mutta saatuaan meidät valtaansa hän tuottaa meille korvaamatonta vahinkoa, ja jo ovat monet meistä sairastuneet, ja monen tulee nähtävästi käymään samoin. Parempi on meidän kärsiä vaikka mitä hyvänsä kuin tätä kurjuutta, ja mieluummin tulee meidän odottaa orjuutta, oli se minkälainen tahansa, kuin kärsiä tätä tilaa. Niinpä siis, täst'edes älkäämme enää totelko häntä!" Niin he sanoivat, ja kohta tämän jälkeen ei kukaan tahtonut totella Dionysiosta, vaan maasotajoukon tavoin he iskivät saaressa telttansa maahan ja pysyttelivät varjossa eivätkä tahtoneet nousta laivoihin ja suorittaa meriharjoituksia.
13. Huomattuaan ioonilaisten tekevän näin punnitsivat samolaisten päälliköt niitä ehtoja, joita Aiakes, Sylosonin poika, oli persialaisten käskystä tarjonnut, pyytäessään heitä luopumaan ioonilaisten liittolaisuudesta. Niinpä, koska samolaiset huomasivat, kuinka suuri epäjärjestys vallitsi ioonilaisten keskuudessa, ja koska heistä niinikään oli ilmeistä, että heidän oli mahdoton voittaa kuninkaan mahtia, niin he hyväksyivät ehdoitukset. He näet ymmärsivät hyvin, että joskin he voittaisivat sillä haavaa uhkaavan laivaston, heillä kohta tulisi olemaan edessään viittä vertaa suurempi. Heti kun he siis näkivät, että ioonilaiset eivät tahtoneet esiintyä kunnon miesten tavoin, ottivat he siitä tekosyyn ja katsoivat edulliseksi pelastaa niin hyvin pyhättönsä kuin yksityisomaisuutensa. Ja se Aiakes, jolta samolaiset olivat vastaanottaneet yllämainitut ehdot, oli Aiakeen pojan, Sylosonin, poika ja oli, Samoksen itsevaltiaana ollessaan, miletolaisen Aristagoraan toimesta menettänyt hallituksensa, samoinkuin muutkin Ioonian itsevaltiaat.
14. Kun siis foinikialaiset silloin purjehtivat kohti, toivat myös ioonilaiset laivansa esille. Mutta siitä perin, kuin he tulivat lähelle toisiaan ja iskivät yhteen, en saata täsmälleen kuvailla, ketkä ioonilaisista tässä meritaistelussa esiintyivät pelkureina, ja ketkä kelpomiehinä. He syyttävät näet toisiaan. Kerrotaanpa, että tällöin samolaiset, niinkuin sovittu oli Aiakeen kanssa, nostivat purjeensa ja purjehtivat taistelurintamasta pois Samokseen, lukuunottamatta yhtätoista laivaa. Näiden kolmisoutujen päällysmiehet pysyivät paikoillaan ja tottelematta ylipäälliköitä suorittivat meritaistelun. Ja tämän teon tähden salli samolaisten neuvosto heidän nimensä ynnä kunkin isännimen piirrettäväksi patsaaseen, koska olivat olleet kunnon miehiä; ja tämä patsas on torilla. Mutta nähdessään vierustoveriensa pakenevan tekivät lesbolaisetkin samoin kuin samolaiset. Ja samalla tavoin tekivät myös useimmat ioonilaiset.
15. Mutta niitten joukosta, jotka jäivät meritaisteluun, saivat khiolaiset kestää kovimmat vauriot, he kun tekivät loistavia urotöitä eivätkä tahallaan käyttäytyneet pelkurimaisesti. Heillä oli näet, niinkuin ennemmin jo on mainittu, sata laivaa, ja jokaisessa niistä oli miehistönä neljäkymmentä valiomiestä heidän joukostaan. Vaikka he nyt näkivät useimpien liittolaisten pettävän, eivät he katsoneet asiakseen esiintyä yhtä raukkamaisesti, vaan jääden vain muutamien harvojen liittolaisten kanssa taisteluun he murtautuivat vihollislaivaston läpi ja taistelivat, kunnes olivat vallanneet useita vihollisten laivoja ja kadottaneet enimmät omistaan.
16. Jälellejääneillä laivoillaan khiolaiset pakenivat omaan maahansa. Mutta ne khiolaiset, joiden laivat saamistaan vammoista olivat tulleet kelpaamattomiksi, pakenivat, kun heitä ajettiin takaa, Mykaleen. Maihin laskettuaan he jättivät laivansa sinne ja kulkivat itse jalan mannermaata myöten. Mutta samotessaan tunkeutuivat khiolaiset Efesoksen alueelle. Ja koska he saapuivat yöllä, ja sikäläiset naiset parhaillaan viettivät Thesmoforia juhlaa, luulivat efesolaiset, jotka eivät ennen olleet kuulleet khiolaisten kohtalosta ja nyt näkivät sotajoukon hyökänneen heidän maahansa, varmasti, että ne olivat rosvoja, jotka tahtoivat ahdistaa heidän naisiaan. Niinpä he miehissä riensivät avuksi ja tappoivat khiolaiset.
17. Semmoisen kohtalon siis nämä saivat. Mutta kun fokaialainen Dionysios sai tietää, että ioonilaisilta oli kaikki mennyt hukkaan, niin hän vallattuaan kolme vihollislaivaa purjehti tiehensä, mutta ei enää Fokaiaan, hyvin tietäen, että se, yhdessä muun Ioonian kanssa, oli joutuva orjuuteen. Hän purjehti nimittäin oikopäätä Foinikiaan, ja upotettuaan siellä joukon rahtilaivoja mereen ja anastettuaan paljon rahaa hän läksi Sikeliaan, josta käsin hän harjoitti merirosvoutta karkhedonilaisia ja tyrsenejä, mutta ei ketään helleeniä vastaan.
18. Sittenkuin persialaiset meritaistelussa olivat voittaneet ioonilaiset, saartoivat he Miletoksen maan ja meren puolelta, kaivoivat puhki muurien perustat ja kuljettivat niiden luo kaikenmoisia piirityskoneita. Ja kuudentena vuotena Aristagoraan kapinasta he kokonaan valloittivat kaupungin ja tekivät sen asukkaat orjiksi, niin että näiden kohtalo tuli aivan sellaiseksi kuin Miletosta koskevassa oraakelilauseessa oli sanottu.
19. Sillä kun argolaiset Delfoissa olivat kysyneet neuvoa, miten pelastaisivat oman kaupunkinsa, annettiin yhteinen oraakelivastaus, joka varsinaisesti koski argolaisia itseänsä, mutta jossa samalla oli miletolaisiakin tarkoittava lisäys. Argolaisia koskevan osan aion mainita, kun ehdin siihen kohtaan kertomustani. Mutta se vastaus, mikä annettiin miletolaisille, huolimatta siitä, että nämä eivät olleet saapuvilla, kuului näin:
"Silloin, sa häijyjen juonten nostaja, korska Miletos, runsautes monen ruokana lie, jaloriistana joukkoin, vaimojes pestävä jalkoja miesten tuuheatukkain, muiden hoidettavaksi mun templini jää Didymassa."
Tämä kohtalo tuli miletolaisten osaksi silloin, kun heidän useimmat miehensä saivat surmansa pitkätukkaisten persialaisten kädestä, heidän vaimonsa ja lapsensa joutuivat orjiksi, ja Didymassa oleva pyhä alue temppeleineen ja ennuspaikkoineen ryöstettiin ja poltettiin poroksi. Ja tässä pyhätössä säilytetyistä aarteista olen usein muissa paikoin kertomustani maininnut.
20. Miletolaiset vangit vietiin sitten Susaan. Ja kuningas Dareios pani heidät asumaan niinsanotun Punaisen meren rannalla sijaitsevaan Ampe-kaupunkiin, jonka ohi Tigris-joki virtaa laskiessaan mereen. Mutta muuten hän ei tehnyt heille mitään pahaa. Miletoksen kaupungin ja sen osan sikäläistä aluetta, joka on tasankoa, persialaiset itse pitivät hallussaan, mutta ylämaan he antoivat Pedasoksen kaarilaisille asuttavaksi.
21. Kun tämä onnettomuus persialaisten puolelta kohtasi miletolaisia, eivät sybarilaiset, jotka, kadotettuaan oman kaupunkinsa, asuivat Laoksessa ja Skidroksessa, maksaneet heille samalla mitalla. Sillä silloin kun krotonilaiset olivat valloittaneet Sybariin, leikkasivat kaikki miletolaiset järjestänsä hiuksensa ja murehtivat suuresti. Nämä kaupungit olivat nimittäin kaikista kaupungeista, joita me tunnemme, läheisimmissä kestiystävyyssuhteissa keskenään. Vallan toisin käyttäytyivät atenalaiset. Nämä osoittivat näet Miletoksen valloituksen johdosta monella muotoa haikeata suruaan. Niinpä kun Frynikhos esitti "Miletoksen valloitus" nimistä näytelmäänsä, purskahtivat katsojat kyyneliin; ja atenalaiset tuomitsivat hänet maksamaan tuhat drakhmaa, koska hän heidän mielestään oli muistuttanut heitä heidän omista onnettomuuksistaan, ja he sääsivät, ettei kukaan enää saisi ottaa tätä näytelmää esitettäväksi.
22. Miletos jäi nyt tyhjäksi miletolaisista. Mutta ne samolaiset, joilla oli jotakin omaisuutta, eivät ensinkään olleet tyytyväisiä siihen, mitä heidän omat päällikkönsä olivat tehneet meedialaisten hyväksi. Siksi he heti meritaistelun jälkeen, ennenkuin vielä hallitsija Aiakes oli saapunut heidän maahansa, päättivät perustaa siirtolan eikä jäädä odottamaan persialaisia ja joutua Aiakeen orjiksi. Sikelian zanklelaiset lähettivät nimittäin juuri samaan aikaan sanansaattajia Iooniaan ja kutsuivat ioonilaisia saapumaan Kaleakteen, koska tahtoivat sinne perustaa ioonilais-kaupungin. Tämä niinsanottu Kaleakte (s.o. "Kaunoranta") on sikelialaisten oma, sijaiten siinä osassa Sikeliaa, joka on vastapäätä Tyrseniaa. Kun nyt siis zanklelaiset kutsuivat ioonilaisia, laittautuivat näistä ainoastaan samolaiset matkaan, ja heidän kerallaan miletolaiset pakolaiset. Sillävälin sattui seuraava tapaus.
23. Samolaiset saapuivat matkallaan Sikeliaan epizefyriläisten lokrilaisten luo. Siihen aikaan piirittivät parhaillaan zanklelaiset ynnä heidän Skythes niminen kuninkaansa erästä sikelialaisten kaupunkia, jonka he tahtoivat valloittaa. Saatuaan tietää tämän ryhtyi Regionin itsevaltias Anaxilaos, joka silloin oli riidassa zanklelaisten kanssa, keskusteluihin samolaisten kera ja vakuutti heille, että tuli jättää sikseen Kaleakte, jonne he olivat matkalla, mutta sensijaan ottaa haltuunsa miehistä tyhjäksi jäänyt Zankle. Samolaiset noudattivat neuvoa ja ottivat haltuunsa Zanklen. Mutta niin pian kuin zanklelaiset kuulivat, että heidän kaupunkinsa oli vallattu, riensivät he sitä puolustamaan ja kutsuivat avukseen Gelan itsevaltiaan Hippokrateen. Tämä näet oli heidän liittolaisensa. Vaan kun Hippokrates sotajoukkoineen todella oli tullut heidän avukseen, vangitsi hän zanklelaisten yksinvaltiaan Skytheen, koska tämä juuri oli ollut syypäänä kaupungin menetykseen, sekä hänen veljensä Pythogeneen, ja lähetti heidät Inyx-kaupunkiin. Mutta muut zanklelaiset hän jätti samolaisten haltuun, joitten kanssa hän teki sopimuksen ja molemminpuolisen valaliiton. Ja samolaiset määräsivät Hippokrateelle palkaksi kaikesta kaupungissa olevasta irtaimistosta ja kaikista orjista puolet, ja lisäksi kaiken, mikä oli maaseudulla. Itse hän vangitsi useimmat zanklelaisista ja kohteli heitä orjina, mutta kolmesataa heidän johtomiestään hän jätti samolaisten tapettaviksi. Tätä eivät samolaiset kuitenkaan tehneet.
24. Mutta zanklelaisten yksinvaltias Skythes karkasi Inyxistä Himeraan, josta hän saapui Aasiaan ja matkasi Dareios kuninkaan tykö. Ja Dareios piti häntä oikeamielisimpänä kaikista ihmisistä, jotka Hellaasta olivat hänen luokseen tulleet. Sillä saatuaan kuninkaalta luvan lähteä Sikeliaan hän saapui sinne, mutta tuli jälleen takaisin Dareioksen luo ja eleli siellä suuressa onnessa, kunnes hän vanhuuttaan kuoli Persiassa. — Siten samolaiset pääsivät vapaiksi meedialaisten vallasta ja saivat vaivatta haltuunsa kauniin Zanklen kaupungin.
25. Miletoksen omistamisesta suoritetun meritaistelun jälkeen toimittivat foinikialaiset persialaisten käskystä takaisin Samokseen Aiakeen, Sylosonin pojan, jota he pitivät arvossa hänen suurten palvelustensa vuoksi. Niistä, jotka kapinallisesti olivat luopuneet Dareioksesta, olivat samolaiset ainoat, joitten kaupunkia ja pyhättöjä ei poltettu, ja se tapahtui siksi, että heidän laivansa lähtivät pois meritaistelusta. — Ja heti Miletoksen valloitettuaan persialaiset ottivat haltuunsa Kaarian, jolloin muutamat kaupungit vapaaehtoisesti alistuivat; mutta toiset taas persialaiset saattoivat valtaansa väkivoimalla.
26. Niin oli siis tämän asian laita. Mutta miletolaisen Histiaioksen oleskellessa Byzantionin seuduilla ryöstellen ioonilaisten kuormalaivoja, niiden purjehtiessa ulos Pontoksesta, ilmoitettiin hänelle Miletoksen kohtalo. Silloin hän uskoi Hellespontoksen asiat abydolaiselle Bisalteelle, Apollofaneen pojalle, mutta purjehti itse, mukanaan lesbolaisia, Khiokseen. Ja kun khiolaisten vartiojoukko ei laskenut häntä lähelle, iski hän niinsanotussa Koilaissa (s.o. "Luolissa") Khioksen alueella yhteen heidän kanssaan. Khiolaisista Histiaios surmasi useita, ja muut, jotka meritaistelussa olivat kärsineet suurta vauriota, hän lesbolaisten keralla kukisti, lähtien liikkeelle Khioksen Polikhnesta.
27. Tavallisestihan sattuu enteitä, silloin kun on tulossa suuria onnettomuuksia joko jollekin kaupungille tai kansalle. Niinpä khiolaisillekin oli sitä ennen sattunut suuria ennemerkkejä. Ensiksi näet, kun he olivat lähettäneet Delfoihin sata nuorukaista käsittävän kuoron, oli ainoastaan kaksi niistä palannut, koska rutto oli temmannut ja vienyt pois muut yhdeksänkymmentäkahdeksan. Toiseksi sattui samoihin aikoihin, vähää ennen meritaistelua, että kouluhuoneen katto sortui ja putosi lukevien poikien päälle sillä seurauksella, että sadastakahdestakymmenestä lapsesta yksi ainoa pääsi pakoon. Nämä merkit jumala antoi heille. Kohta senjälkeen suoritettiin meritaistelu, joka mursi kaupungin, ja meritaistelun jälkeen tuli Histiaios lesbolais-joukkoineen. Ja kun nyt khiolaiset olivat kärsineet näin suuria vaurioita, niin hän vaivatta kukisti heidät.
28. Sieltä Histiaios teki sotaretken Thasosta vastaan, muassaan suuri luku ioonilaisia ja aiolilaisia. Hänen parhaillaan piirittäessään Thasosta tuli viesti, että foinikialaiset purjehtivat Miletoksesta muuta Iooniaa vastaan. Saatuaan tietää sen hän jätti hävittämättä Thasoksen, mutta kiiruhti itse Lesbokseen muassaan koko sotajoukkonsa. Mutta koska hänen sotajoukkonsa kärsi nälkää, niin hän kulki Lesboksesta meren poikki mannermaahan, korjatakseen viljan sekä Atarneuksesta että Kaikoksen kedolta Mysiassa. Näillä paikoin sattui olemaan persialainen Harpagos, melkoisen suuren sotajoukon päällikkönä. Kun nyt Histiaios astui maihin, iski Harpagos hänen kanssaan yhteen, otti hänet vangiksi ja tuhosi enimmän osan hänen sotajoukkoaan.
29. Ja Histiaios vangittiin seuraavalla tavalla. Taistellessaan persialaisia vastaan Malenessa Atarneuksen alueella kamppailivat helleenit kauan aikaa, mutta sitten lähti ratsuväki liikkeelle ja hyökkäsi heidän kimppuunsa. Ja ratsuväki ratkaisi asian. Silloin, helleenien kääntyessä pakosalle, Histiaios, joka ei luullut kuninkaan tämän uuden rikoksen vuoksi häntä surmaavan, turvautui tämmöiseen pelkuruuteen. Kuu näet hänen paetessaan muuan persialainen mies otti hänet kiinni ja juuri tarttui häneen pistääkseen hänet kuoliaaksi, niin hän persiankielellä ilmaisi olevansa miletolainen Histiaios.
30. Ja jos hän nyt jouduttuaan vangiksi olisi viety ja saatettu Dareios kuninkaan tykö, ei hän minun luullakseni olisi kärsinyt mitään pahaa, vaan kuningas olisi antanut anteeksi hänen rikoksensa. Mutta juuri tätä estääkseen ja jottei hän pujahtaisi tiehensä ja jälleen saavuttaisi kuninkaan luona suurta vaikutusta, seivästyttivät Sardeen käskynhaltija Artafrenes ja Histiaioksen vangitsija Harpagos, heti kun hänet oli tuotu Sardeeseen, siellä hänen ruumiinsa, mutta pään he palsamoivat ja lähettivät Dareios kuninkaalle Susaan. Saatuaan tästä tiedon Dareios nuhteli niitä, jotka olivat sen tehneet, etteivät olleet elävänä tuoneet Histiaiosta hänen eteensä. Ja hän käski pestä ja koristella pään sekä haudata sen, ikäänkuin se olisi ollut miehen, joka oli tehnyt suuria palveluksia sekä hänelle itselleen että persialaisille.
31. Näin kävi Histiaioksen. Mutta kun persialaisten merivoima, joka oli talvehtinut Miletoksen seuduilla, seuraavana vuonna lähti vesille, niin se vaivatta valtasi mannermaan ääressä olevat saaret, Khioksen, Lesboksen ja Tenedoksen. Ja joka kerta kun barbarit valloittivat jonkun saaren, panivat he aina toimeen ihmisajon. Ja he panevat sen toimeen tällä tavalla. He tarttuvat toinen toisensa käteen ja muodostavat ketjun, joka ulottuu pohjoisesta etelään, merestä mereen, ja sitten he kulkevat kautta koko saaren pyydystämässä ihmisiä. He valtasivat niinikään mannermaallakin olevat ioonilaiset kaupungit, vaikka eivät siellä panneet toimeen ihmisajoa; se näet ei käynyt päinsä.
32. Tällöin persialaisten päälliköt eivät jättäneet täyttämättä niitä uhkauksia, joita olivat lausuneet ioonilaisille, silloin kun nämä asettuivat leiriin heitä vastaan. Sillä niin pian kuin he olivat saaneet valtaansa kaupungit, valitsivat he hyvännäköisimmät pojat, salvoivat nämä ja tekivät heidät miehistä kuohilaiksi. Ja he kuljettivat kauniimmat neidot kuninkaalle. Näin he tekivät ja polttivat kaupungit pyhättöineen. Siten ioonilaiset kolmannen kerran joutuivat orjuuteen, ensimäisen kerran lyydialaisten ja nyt kaksi kertaa peräkkäin persialaisten.
33. Mutta laivasto lähti Iooniasta ja valloitti kaikki ne Hellespontoksen ääreiset paikat, jotka salmen suuhun purjehdittaessa jäävät vasemmalle kädelle. Sillä oikealla puolella sijaitsevat paikat olivat persialaiset itse saattaneet maan puolelta valtaansa. Europan puolella ovat Hellespontoksen alueella seuraavat paikat: Khersonesos, jossa on lukuisasti kaupunkeja, Perinthos, Traakiassa olevat linnoitukset, Selymbria ja Byzantion. Byzantionilaiset ja heitä vastapäätä asuvat kalkhedonilaiset puolestaan eivät jääneet odottamaan foinikialaisten tuloa, vaan jättivät kotinsa, läksivät menemään Pontos Euxeinokseen ja asettuivat asumaan Mesambrian kaupunkiin. Mutta poltettuaan nämä luetellut paikat foinikialaiset kääntyivät Prokonnesoksen ja Artaken puoleen, ja jätettyään nekin liekkien valtaan he purjehtivat jälleen Khersonesokseen hävittääkseen muutkin kaupungit, joitten luo edellisellä kerralla olivat laskeneet maihin, mutta jättäneet ne ryöstämättä. Vaan Kyzikoksen luo eivät he ollenkaan purjehtineet. Kyzikolaiset olivat nimittäin itse jo ennen foinikialaisten tuloa Pontos Euxeinokseen joutuneet kuninkaan vallanalaisuuteen ja tehneet sopimuksen Daskyleionin käskynhaltijan Oibareen, Megabazoksen pojan, kanssa.
34. Ja foinikialaiset ottivat haltuunsa kaikki muut Khersonesoksen kaupungit, paitsi Kardian kaupunkia. Niitten valtiaana oli siihen saakka ollut Miltiades, Kimonin poika, Stesagoraan pojanpoika, ja niiden hallituksen oli aikaisemmin saanut Miltiades, Kypseloksen poika, seuraavalla tavalla. Mainittu Khersonesos oli traakialaisten dolonkien hallussa. Kun nyt apsintholaiset sodalla ahdistivat näitä dolonkeja, niin jälkimäiset lähettivät kuninkaansa Delfoihin kysymään neuvoa oraakelilta. Ja Pytia julisti heille, että heidän tuli tuoda uutisasukkaana maahansa se, joka, heidän mennessään pois pyhätöstä, ensiksi kutsuisi heitä vieraiksi. Ja mennessään dolonkit kulkivat pyhää tietä myöten Fokiin ja Boiotian kautta.
36. Ja kun ei kukaan kutsunut heitä, niin he kääntyivät Atenaan päin. Atenassa oli tosin siihen aikaan kaikki valta Peisistratoksen käsissä, mutta mahtava oli myös Miltiades, Kypseloksen poika. Hän kuului näet huoneeseen, joka piti nelivaljakkoa, ja polveutui alkujaan Aiakoksesta ja Aiginasta, mutta myöhempien polvien kautta hän oli atenalainen, koska Aiaan poika Filaios oli ensimäinen mainitun huoneen jäsen, joka tuli atenalaiseksi. Tämä Miltiades istui kerran pylväspihassaan, kun hän näki dolonkien kulkevan ohi yllään ulkomainen puku ja kädessä keihäät. Silloin hän huusi heille, ja kun he olivat tulleet saapuville, tarjosi hän heille majapaikkaa ja kestitystä. He suostuivat siihen, saivat häneltä kestitystä ja ilmoittivat hänelle koko ennuslauseen. Ja sen tehtyään he pyysivät häntä noudattamaan jumalan kehoitusta. Miltiades suostui kohta ehdoitukseen, kyllästynyt kun oli Peisistratoksen hallitukseen ja koska ei tahtonut olla hänen tiellään. Kohta hän laittautui Delfoihin kysyäkseen oraakelilta, tuliko hänen tehdä se, mitä dolonkit häneltä pyysivät.
36. Kun Pytiakin kehoitti siihen, otti Miltiades, Kypseloksen poika, joka sitä ennen Olympiassa oli saanut voiton, silloin mukaansa jokaisen atenalaisen, joka tahtoi ottaa osaa retkeen, purjehti yhdessä dolonkien kanssa ja otti haltuunsa maan. Ja ne, jotka olivat vieneet hänet mukanaan, asettivat hänet itsevaltiaaksensa. Ja ensiksi hän eroitti Khersonesoksen kannaksen Kardian kaupungista Paktyeen menevällä muurilla, jotteivät apsintholaiset voisi heitä vahingoittaa hyökätessään heidän maahansa. Mainitun kannaksen leveys on kuusineljättä stadionia. Mutta tämän kannaksen sisäpuolella on koko Khersonesos neljänsadankahdenkymmenen stadionin pituinen.
37. Rakennettuaan siis muurin Khersonesoksen kannakselle ja torjuttuaan sillä tavoin apsintholaiset hän ensiksi sitten aloitti sodan lampsakolaisia vastaan. Ja siinä lampsakolaiset olivat väijyksissä ja ottivat hänet vangiksi. Mutta Miltiades oli rakas lyydialaiselle Kroisokselle. Niinpä tämä, saatuaan tietää asian, lähetti sanan lampsakolaisille ja käski heidän laskea Miltiadeen vapaaksi. Jolleivät he sitä tekisi, niin hän uhkasi juuria myöten hävittää heidät kuin petäjän. Lampsakolaiset arvailivat sinne tänne, mitä Kroisoksen uhkaus tarkoitti, kun hän sanoi juuria myöten hävittävänsä heidät kuin petäjän. Vihdoin sen sitten älysi muuan vanhemmista ja sanoi, niinkuin totuus oli, että petäjä on kaikista puista ainoa, joka kerran hakattuna ei enää työnnä mitään vesaa, vaan kuolee lopen. Peläten Kroisosta lampsakolaiset vapauttivat ja laskivat pois Miltiadeen.
38. Tämä siis pääsi Kroisoksen avulla pois, mutta kuoli senjälkeen lapsetonna, jätettyään hallituksen ja varansa Stesagoraalle, Kimonin pojalle, joka Kimon oli hänen veljensä äidin puolelta. Ja khersonesolaiset uhraavat hänelle, kuten tapa on uhrata uutisasutuksen perustajalle, ja panevat toimeen hänen muistokseen ratsu- ja voimistelukilpailuja, joihin ei yksikään lampsakolainen saa ottaa osaa. Mutta sodassa lampsakolaisia vastaan sattui, että Stesagoraskin kuoli lapsetonna; häntä iski nimittäin prytaneionissa kirveellä päähän mies, joka väitti karanneensa hänen puolelleen, mutta tositeossa oli hänen kiivain vihollisensa.
39. Kun Stesagoraskin tällä tavoin oli kuollut, lähettivät peisistratidit Miltiadeen, Kimonin pojan ja kuolleen Stesagoraan veljen, kolmisoudussa matkaan ottamaan haltuunsa hallituksen Khersonesos-niemellä. Nämä olivat jo Atenassakin tehneet hänelle hyvää, ikäänkuin eivät muka olisi mitään tienneet hänen isänsä kuolemasta, josta minä toisessa yhteydessä aion kertoa. Saavuttuaan Khersonesokseen Miltiades pysytteli kotosalla, silminnähtävästi kunnioittaakseen veljensä Stesagoraan muistoa. Saatuaan tietää sen kokoontuivat khersonesolaiset joka taholta ja saapuivat yhteisesti lausumaan osanottoaan; mutta Miltiades vangitsi heidät. Sitten hän otti haltuunsa Khersonesoksen ja elätti viittäsataa palkkasoturia sekä nai traakialaisten kuninkaan Oloroksen tyttären Hegesipylen.
40. Mainittu Miltiades, Kimonin poika, oli juuri äsken tullut Khersonesokseen, mutta hänen sinne tultuaan kohtasivat häntä vielä ankarammat vastukset kuin ne, jotka aikaisemmin olivat häntä kohdanneet. Kolmantena vuotena sitä ennen hänen oli täytynyt paeta skyytejä. Paimentolaisskyytit olivat näet Dareios kuninkaan kiihoittamina kerääntyneet yhteen ja samonneet tähän Khersonesokseen saakka. Heidän hyökkäystään Miltiades ei jäänyt odottamaan, vaan pysyi poissa Khersonesoksesta, siihen asti kunnes skyytit läksivät matkaansa ja dolonkit toivat hänet maahansa takaisin. Tämä siis oli tapahtunut kolmantena vuotena ennen niitä tapauksia, jotka silloin häntä kohtasivat.
41. Kun hän nyt sai tietää, että foinikialaiset olivat Tenedoksessa, niin hän täytti viisi kolmisoutua niillä tavaroilla, joita hänellä oli käsillä, ja purjehti pois Atenaan. Hän läksi liikkeelle Kardian kaupungista, purjehti Melaslahden poikki ja kulki Khersonesoksen sivu, mutta silloin foinikialaiset laivoineen kävivät hänen kimppuunsa. Miltiades itse pääsi pakoon Imbrokseen, mukanaan neljä laivoistaan, mutta viidennen laivan saivat foinikialaiset takaa ajaessaan valtaansa. Sen laivan päällikkönä sattui olemaan vanhin Miltiadeen pojista, Metiokhos, joka ei ollut traakialaisen Oloroksen tyttären, vaan erään toisen naisen poika. Hänet ottivat foinikialaiset samalla kuin laivan, ja saatuaan tietää, että hän oli Miltiadeen poika, he veivät hänet kuninkaan tykö, luullen saavansa palkakseen suurta kiitollisuutta, syystä että Miltiades, ioonilaisten neuvottelussa lausuessaan mielipiteensä, oli käskenyt tottelemaan skyytejä, kun viimemainitut vaativat heitä purkamaan laivasillan ja purjehtimaan kotiinsa. Mutta kun foinikialaiset olivat Dareioksen luo tuoneet Miltiadeen pojan Metiokhoksen, ei hän tehnyt tälle mitään pahaa, vaan sensijaan paljon hyvää. Niinpä kuningas antoi hänelle asunnon ja omaisuutta sekä persialaisen vaimon, josta hänelle syntyi lapsia, mitkä luetaan persialaisiin kuuluviksi. Mutta Miltiades saapui Imbroksesta Atenaan.
42. Sinä vuonna ei persialaisten puolelta koitunut mitään tämän enempää vihamielisyyttä ioonilaisille, mutta sen sijaan ryhdyttiin sinä vuonna seuraaviin ioonilaisille perin hyödyllisiin toimenpiteisiin. Sardeen käskynhaltija Artafrenes noudatti luokseen sanansaattajia eri kaupungeista ja pakoitti ioonilaiset tekemään keskenään semmoisen sopimuksen, että alistuisivat tuomioihin eivätkä ryöstelisi toisiltaan. Näin hän pakoitti heidät tekemään sekä mittasi heidän maansa parasangittain, niinkuin persialaiset kutsuvat kolmenkymmenen stadionin matkaa, ja määräsi sen mukaan kullekin ne verot, joita he muuttamatta ovat siitä alkain aina minun aikoihini asti kantaneet semmoisina, miksi Artafrenes ne sääsi. Ja ne säädettiin melkein semmoisiksi, kuin ne ennenkin heillä olivat.
43. Ja siten he saivat elää rauhassa. Mutta kevään tullen, kun kuningas oli eroittanut muut päälliköt, marssi Mardonios, Gobryaan poika, alas merenrannalle, muassaan erinomaisen suuri maasotajoukko ja suuri laivasto; hän oli iältään nuori ja oli äsken nainut Dareios kuninkaan tyttären Artozostren. Ja sittenkuin Mardonios, tuoden tämän sotajoukon, oli joutunut Kilikiaan, niin hän itse astui laivaan ja matkasi muiden laivojen keralla, mutta maasotajoukon johtivat muut päälliköt Hellespontoksen rannalle. Ja kun Mardonios purjehtiessaan Aasian rantaa myöten oli saapunut Iooniaan, niin tapahtui siellä jotakin sellaista, joka on mitä suurin ihme niistä helleeneistä, jotka eivät usko Otaneen noille seitsemälle persialaiselle esittäneen sen mielipiteen, että persialaisten tuli saada kansanvaltainen hallitus. Mardonios eroitti nimittäin ioonilaisten kaikki itsevaltiaat ja sääsi kaupunkeihin kansanvaltaisen hallituksen. Sen tehtyään hän kiiruhti Hellespontokseen. Ja niin pian kuin suuri määrä laivoja ja suuri maasotajoukko oli kokoontunut, kulkivat he laivoilla Hellespontoksen yli ja matkasivat Europan kautta Eretriaa ja Atenaa kohti.
44. Viimemainitut kaupungit olivat niinmuodoin ne, jotka näennäisesti olivat heidän retkensä päämääränä, mutta itse asiassa oli heillä mielessään laskea valtansa alle niin monta Hellaan kaupunkia kuin suinkin. Niinpä he ensiksi laivoillaan saattoivat valtaansa thasolaiset, jotka eivät kättänsä kohottaneet heitä vastaan, ja toiseksi he maasotajoukollaan entisten alamaistensa lisäksi tekivät makedonilaiset orjikseen. Sillä kaikki makedonilaisten ja persialaisten väliset kansat olivat jo joutuneet näitten vallanalaisuuteen. Thasoksesta he sitten kulkivat meren poikki mannermaalle, matkasivat Akanthokseen saakka, ja Akanthoksesta käsin he kiersivät Athoksen. Mutta heidän purjehtiessaan tämän ympäri yllätti heidät ankara ja raju pohjatuuli, joka runteli laivoja pahanpäiväisesti ja viskasi useita niistä Athosta vasten. Kerrotaan, että tuhoutuneitten laivojen luku teki kolmesataa ja että hukkui kolmattakymmentätuhatta ihmistä. Sillä koska Athosta ympäröivässä meressä on viljalti meripetoja, joutuivat toiset näiden saaliiksi ja saivat siten surmansa, toiset taas murskautuivat kallioita vastaan. Muutamat heistä eivät osanneet uida ja hukkuivat siitä syystä, toiset taas paleltuivat kuoliaaksi.
45. Näin kävi laivaston. Mutta Mardonioksen ja Makedoniaan leiriytyneen maasotajoukon kimppuun hyökkäsivät eräänä yönä traakialaiset brygit. Ja brygit surmasivat useita persialaisia ja haavoittivat Mardonioksen itsensä. Kuitenkaan eivät hekään pelastuneet persialaisten orjuudesta. Sillä Mardonios ei lähtenyt niiltä paikoilta liikkeelle, ennenkuin oli saattanut heidät käskynalaisikseen. Laskettuaan heidät valtansa alle hän kuitenkin vei sotajoukon takaisin, syystä että hänen maasotajoukkonsa oli kärsinyt suurta vauriota brygien puolelta ja laivastonsa taas Athoksen luona. Näin sotajoukko häpeällisesti kamppailtuaan läksi tiehensä Aasiaan.
46. Mainittujen tapausten jälkeisenä vuotena lähetti Dareios ensiksi sanansaattajan thasolaisten luo, joita heidän naapurinsa valheellisesti olivat syyttäneet kapinahankkeista, ja käski heidän repiä kaupunkinsa ympäriltä pois muurin ja toimittaa laivat Abderaan. Sillä kun miletolainen Histiaios piiritti thasolaisia, niin nämä käyttivät suuria tulojaan sotalaivojen rakentamiseen ja ympäröidäkseen kaupunkinsa vahvemmalla muurilla. Ja nämä tulot kertyivät heille sekä mannermaalta että kaivoksista. Skaptesylessä olevista kultakaivoksista heille näet tuli kaikkiaan kahdeksankymmentä talenttia, itse Thasoksessa olevista taas vähemmän, mutta kuitenkin siksi runsaasti, että thasolaisille, jotka sitäpaitsi olivat vapaat viljaveroista, joka vuosi kertyi kaksisataa talenttia, ja silloin kun tuli enimmin, kolmesataa.
47. Minä olen itsekin nähnyt nämä kaivokset, ja kaikkein ihmeellisimmät niistä olivat niiden foinikialaisten keksimät, jotka yhdessä Thasoksen kanssa olivat asuttaneet tämän saaren, minkä nykyinen nimi johtuu tästä foinikialaisesta Thasoksesta. Nämä foinikialaiset kaivokset sijaitsevat Thasoksessa, Ainyra ja Koinyra nimisten paikkojen välillä, vastapäätä Samothrakea; vuori on laaja ja metalleja etsittäessä on sitä paljon mylleröity. Semmoinen se on. Mutta kuninkaan käskystä thasolaiset sekä hajoittivat muurinsa että toimittivat kaikki laivansa Abderaan.
48. Senjälkeen Dareios koetti saada selville, mitä helleeneillä oli mielessään, sotiako häntä vastaan vai antautua hänen valtaansa. Hän lähetti siis kuuluttajia kautta Hellaan, määräten minkä minnekin ja käskien vaatimaan itselleen maata ja vettä. Nämä hän siis lähetti Hellaaseen, muita kuuluttajia hän taas lähetti veronalaisiinsa rannikkokaupunkeihin, käskien näiden asettaa sotalaivoja ja aluksia hevosten kuljettamista varten.
49. Ne siis varustivat nämä laivat. Hellaaseen saapuneille kuuluttajille taas antoivat monet mannermaalaisista sen, mitä persialainen esitti vaatimuksenaan, ja samoin kaikki saarelaiset, joiden luo lähettiläät tulivat samaa pyytämään. Niinpä muiden muassa myös aiginalaiset antoivat Dareiokselle maata ja vettä. Mutta heidän tehtyään tämän alkoivat atenalaiset heti ahdistaa heitä, arvellen aiginalaisten sillä tarkoittaneen atenalaisia, jotta nimittäin yhdessä persialaisten kanssa tekisivät sotaretken heitä vastaan. Ilolla he siis ottivat tästä itselleen tekosyyn, läksivät Spartaan ja syyttivät aiginalaisia siitä, että nämä olivat kavaltaneet Hellaan.
50. Tämän kanteen johdosta meni Spartan kuningas Kleomenes Aiginaan ottaakseen vangiksi syyllisimmät aiginalaisten joukosta. Mutta kun hän yritti vangita heitä, tekivät muut aiginalaiset hänelle vastarintaa; varsinkin häntä vastusteli Krios, Polykritoksen poika, joka sanoi, ettei Kleomenes rankaisematta olisi vievä yhtään ainoata aiginalaista muassaan pois. Sillä tämän hän teki Spartan kansan käskemättä, mutta atenalaisten lahjomana; olisihan hän muuten toisen kuninkaan keralla tullut heitä vangitsemaan. Tämän Krios lausui Demaratoksen kehoituksesta. Lähtiessään sitten Aiginasta pois Kleomenes kysyi Kriokselta, mikä hänen nimensä oli. Kun tämä ilmoitti, mikä se oli, virkkoi Kleomenes hänelle: "Vaskita nyt jo sarvesi, oinas, sillä kohta joudut voittosille kovan kohtalon kanssa." ["Krios" merkitsee oinasta.]
51. Sill'aikaa Demaratos, Aristonin poika, joka oli jäänyt Spartaan, panetteli Kleomenesta. Hänkin oli Spartan kuningas, mutta kuului halvempaan huoneeseen, joka tosin ei muussa kohden ollut halvempi, koska molemmat suvut polveutuivat samasta esi-isästä; mutta esikoisuutensa nojalla Eurystheneen huone tavallaan nautti suurempaa kunnioitusta.
52. Minkään runoilijan kanssa yhtä pitämättä lakedaimonilaiset kertovat, että heitä eivät tuoneet heidän nykyiseen maahansa Aristodemoksen pojat, vaan Aristodemos itse, joka oli Aristomakhoksen poika, Kleodaioksen pojanpoika ja Hylloksen pojanpojanpoika. Mutta vähän ajan kuluttua Aristodemoksen Argeia niminen vaimo, jonka kerrotaan olleen Autesionin, Tisameneen pojan, Thersandroksen pojanpojan ja Polyneikeen pojanpojanpojan tytär, muka synnytti. Ja hän synnytti kaksoiset, joiden syntymän Aristodemos vielä sai nähdä; mutta pian senjälkeen hän kuoli tautiin. Silloiset lakedaimonilaiset päättivät lakia noudattaen tehdä vanhemman lapsista kuninkaaksensa, mutta eivät tienneet, kummanko valitsisivat, ne kun olivat siihen määrään yhdenkaltaiset ja samankokoiset. Ja kun he eivät voineet ratkaista, kumpiko oli vanhempi, niin he — joko nyt tai mahdollisesti jo sitä ennenkin — kysyivät asiaa äidiltä. Mutta tämä väitti, ettei hän itsekään osannut heitä eroittaa. Näin hän, vaikka hyvinkin sen tiesi, lausui siinä aikeessa, että mahdollisesti molemmat voisivat tulla kuninkaiksi. Lakedaimonilaiset olivat niinmuodoin neuvottomina, ja tässä pulassaan he tiedustelivat Delfoin oraakelilta, kuinka heidän oli meneteltävä. Pytia silloin käski heidän pitää molempia lapsia kuninkainaan, mutta enemmän kunnioittaa vanhempaa. Näin vastasi Pytia heille, mutta kun lakedaimonilaiset yhtäkaikki olivat neuvottomina miten saada selville, kumpiko oli vanhempi, antoi heille neuvon muuan Panites niminen messenialainen. Tämä Panites antoi näet lakedaimonilaisille sen neuvon, että pitäisivät silmällä, kumpaako lapsista äiti ensin pesi ja ruokki; ja jos ilmeni, että tämä aina teki samalla tavalla, olivat lakedaimonilaiset saaneet tietää kaiken sen, mitä tahtoivatkin; mutta jos äitikin epäröi ja teki milloin mitenkin, oli selvää, ettei hänkään tiennyt mitään sen enempää, ja siinä tapauksessa oli lakedaimonilaisten käännyttävä muuanne. Kun sitten spartalaiset messenialaisen neuvoa noudattaen vakoilivat Aristodemoksen lasten äitiä, niin he huomasivat, että tämä, joka ei tiennyt, minkä vuoksi häntä pidettiin silmällä, aina samalla tapaa antoi etusijan vanhemmalle lapselle, joko sitten sitä ruokki tai kylvetti. He ottivat silloin sen lapsen, jolle äiti vanhempana oli antanut etusijan ja kasvattivat sitä valtion kustannuksella. Tälle pantiin nimeksi Eurysthenes, toiselle taas Prokles. Ja näistä kerrotaan, että he miehiksi vartuttuaan koko ikänsä olivat riidassa keskenään ja että heidän jälkeläisensä jatkavat samalla tapaa.
53. Näin kertovat lakedaimonilaiset yksin helleenien joukosta, mutta seuraavassa kirjoitan sen mukaan, mitä helleenit kertovat. Helleenit luettelevat nämä doorilaisten kuninkaat aina Perseukseen, Danaen poikaan saakka ja ovat siinä oikeassa, jos nimittäin jättää pois jumalan [s.o. Zeus jumalan, jota väitettiin Perseuksen isäksi]. Ja he osoittavat, että nämä olivat helleenejä, sillä jo siihen aikaan luettiin heidät helleenien joukkoon. Sanoin "aina Perseukseen saakka", enkä hakenut sukujohtoa vielä kauempaa, siitä syystä ettei mainita ketään kuolevaista Perseuksen isäksi, niinkuin Amfitryonia sanotaan Herakleen isäksi. Olen siis hyvällä syyllä sanonut: "aina Perseukseen saakka oikein". Jos taas Akrisioksen tyttärestä Danaesta alkaen luettelisi heidän esi-isänsä, niin kävisi ilmi, että doorilaisten johtajat ovat suoraan etenevässä polvessa egyptiläisiä.
54. Tämä on, sen mukaan kuin helleenit kertovat, heidän sukujohtonsa. Vaan niinkuin persialaisten kertoma tarina tietää, oli Perseus itse assyrialainen, mutta tuli helleeniksi; Perseuksen esi-isät sitävastoin eivät olleet helleenejä. Akrisioksen esi-isät taas, jotka eivät olleet missään sukulaissuhteissa Perseukseen, olivat persialaisten mukaan, samoinkuin helleenienkin, egyptiläisiä.
55. Tämä olkoon nyt mainittuna näistä asioista. Mutta minkä vuoksi he, vaikka olivat egyptiläisiä, ja minkä ansioiden nojalla he pääsivät doorilaisten kuninkaiksi, sen tahdomme jättää sikseen, koska muut jo ovat siitä puhuneet. Mutta sen, mitä muut eivät vielä ole kertoneet, tahdon minä mainita.
56. Spartalaiset ovat kuninkailleen antaneet seuraavat arvot ja valtuudet: kaksi pappisvirkaa, nimittäin Zeus Lakedaimonin ja Zeus Uranioksen, sekä oikeuden ryhtyä sotaan mitä maata vastaan ikänä tahtovat, josta ei yksikään spartalainen saa heitä estää; ja jos joku sen tekee, niin hän joutuu syypääksi veripattoisuuteen. Sotaan lähtiessä menevät kuninkaat ensimäisinä, mutta palaavat viimeisinä. Sotaretkellä vartioi sata valiomiestä heitä. Partioretkillä he saavat ottaa niin monta lammasta kuin haluavat, ja kaikista, jotka uhrataan, he saavat ottaa nahat ja selkäkappaleet.
57. Nämä etuudet ovat heillä sodassa, mutta muutoin, rauhan aikana, on heille annettu seuraavat. Jos valtion varoilla toimitetaan joku uhri, saavat kuninkaat istua ensimäisinä pöydässä, heille tarjotaan ensiksi ja kummallekin heistä annetaan kaikista ruo'ista kaksi vertaa niin paljon kuin muille pöytäkumppaneille. He saavat ensimäisen maljan ja myös uhrattujen eläinten nahat. Aina uutena kuuna ja kunkin kuukauden seitsemäntenä päivänä annetaan valtion kustannuksella kumpaisellekin Apollonin temppelissä täysikasvuinen uhriteuras, lakonilainen medimni jauhoja ynnä kortteli viiniä, ja sitäpaitsi kaikissa kilpaleikeissä erikoiset kunniasijat. Heidän oikeutenaan on nimittää vierasten valtioiden kestiystäviksi kansalaisten joukosta ne, joita vain tahtovat, ja he saavat kumpikin valita kaksi pytholaista. Pytholaiset ovat nimittäin sanan saattajia, jotka lähetetään Delfoihin kysymään neuvoa ja jotka yhdessä kuningasten kanssa valtion kustannuksella saavat elatuksensa. Jos kuninkaat eivät tule aterialle, lähetetään heille kotiin kaksi khoiniksia jauhoja ja kotyle viiniä kummallekin, mutta jos he ovat saapuvilla, annetaan heille kaikkea kaksin kerroin; sama kunnia heille osoitetaan myös silloin, kun joku yksityinen on kutsunut heidät aterialle. He säilyttävät saadut oraakelilauseet, joista sitäpaitsi vain pytholaiset saavat tietoa. Kuninkaat tuomitsevat yksin seuraavissa asioissa: siitä, kenenkä kanssa perijäneidon tulee mennä naimisiin, siinä tapauksessa että isä ei aikoinaan ole häntä kihlannut, sekä valtion maanteistä. Ja jos joku tahtoo ottaa jonkun ottolapsekseen, tulee hänen tehdä se kuningasten edessä. He saavat istua vanhusten neuvostossa, jossa on kahdeksankolmatta jäsentä. Mutta jos he eivät tule saapuville, saavat ne neuvosmiehistä, jotka ovat enimmin sukua kuninkaille, heidän etuoikeutensa, jolloin he antavat kaksi ääntä ja sitten kolmannen, omansa.
58. Mainitut etuudet annetaan Spartan yhteiskunnan puolelta kuninkaille heidän eläessään, mutta seuraavat heidän kuoltuaan. Ratsumiehet ilmoittavat kautta koko Lakonian tapauksesta, ja kaupungissa taas kulkevat naiset ympäri, kalistaen kattilaa. Sittenkuin tämä on tapahtunut, täytyy joka huoneesta kahden vapaan, miehen ja naisen, pukeutua surupukuun; ja jolleivät he sitä tee, tuomitaan heidät suuriin sakkoihin. Ne menot, joita lakedaimonilaiset noudattavat kuningastensa kuoltua, ovat samanlaisia kuin Aasiassa asuvilla barbareilla; noudattavatpa useimmat barbarit samoja menoja kuningastensa kuoltua. Sillä milloin lakedaimonilaisten kuningas kuolee, täytyy vielä, paitsi spartalaisia, koko Lakoniasta perioikien määrätyssä luvussa pakosta ottaa osaa suruun. Sittenkuin näitä sekä heloteja ja itse spartalaisia on kerääntynyt yhteen monta tuhatta miestä yhdessä vaimojensa kanssa, niin he lyövät rajusti otsaansa, vaikeroivat kauheasti ja sanovat aina, että viimeksi kuollut kuningas on ollut paras. He tekevät sen kuninkaan kuvan, joka sodassa on kuollut, ja kantavat sitä kauniilla peitteillä koristetulla leposijalla. Ja siitä lukien, kun ovat hänet haudanneet, ei kymmeneen päivään pidetä mitään kokousta torilla eikä toimiteta virkamiesten vaalia, vaan he pitävät surua niiden päivien kestäessä.
59. Myös eräässä toisessa kohdassa he pitävät yhtä persialaisten kanssa. Kun kuninkaan kuoltua toinen tulee kuninkaaksi, niin jälkimäinen, astuessaan hallitukseen, vapauttaa velastaan jokaisen, joka on jotakin velkaa spartalaisten joko kuninkaalle tai valtiolle. Persiassa taas hallitukseen astuva kuningas antaa kaikille kaupungeille anteeksi maksamatta jääneet verot.
60. Seuraavassa kohden taas lakedaimonilaiset pitävät yhtä egyptiläisten kanssa. Heidän kuuluttajansa, huilunsoittajansa ja ruoankeittäjänsä perivät isiensä ammatit, niin että huilunsoittajan pojasta tulee huilunsoittaja, ruoan keittäjän pojasta ruoankeittäjä ja kuuluttajan pojasta kuuluttaja; eivätkä muut, jotka heleän äänensä vuoksi ovat viimemainittuun toimeen antautuneet, heitä sulje pois, vaan pojat täyttävät viran isän tapaan.
61. Niin tämä tapahtuu. Mutta nyt Demaratos panetteli Kleomenesta, joka oleskeli Aiginassa ja työskenteli Hellaan yhteiseksi hyväksi — ei niin paljon suosiosta aiginalaisia kohtaan kuin kateudesta ja pahansuonnista. Kleomenes taas päätti, Aiginasta palattuaan, syöstä Demaratoksen kuninkuudesta, jolloin hän, käydessään tämän kimppuun, nojasi seuraavaan asianhaaraan. Spartan kuninkaana oli Ariston, joka oli nainut kaksi vaimoa, mutta ei saanut lapsia. Ja koska hän tiesi, että hän itse ei ollut siihen syypää, niin hän nai kolmannen vaimon. Ja naiminen tapahtui näin. Aristonilla oli spartalaisten joukossa ystävä, johon hän kaikista kansalaisista oli enimmin kiintynyt. Tällä miehellä sattui olemaan vaimo, joka Spartan naisista oli kaikkein kaunein, ja niin kauniiksi hän oli tullut oltuaan sitä ennen mitä rumin. Koska nimittäin hänellä oli mitätön ulkomuoto, niin hänen imettäjänsä, joka säälitteli sitä, että lapsi oli varakasten ihmisten tytär ja kuitenkin niin rumannäköinen, sekä lisäksi vielä huomasi, kuinka vanhemmat pitivät hänen ulkonäköään onnettomuutena, punnitsi tätä kaikkea ja keksi seuraavan keinon. Hän kantoi tytön joka päivä Helenan pyhättöön, joka on niinsanotussa Therapnessa, Foiben pyhätön yläpuolella. Ja joka kerta kun imettäjä toi lapsen, niin hän seisahtui jumalankuvan eteen ja rukoili, että jumalatar ottaisi lapselta pois rumuuden. Mutta kerran kun imettäjä meni pyhätöstä ulos, kerrotaan hänelle ilmestyneen erään naisen. Ja ilmestyttyään nainen oli kysynyt, mitä hän kantoi sylissään, jolloin toinen oli sanonut kantavansa lasta; nainen oli silloin käskenyt häntä näyttämään lasta, mutta imettäjä ei siihen suostunut, sillä vanhemmat olivat kieltäneet häntä näyttämästä sitä kellekään. Mutta nainen käski kaikin mokomin näyttämään sitä. Kun imettäjä huomasi, kuinka välttämättömästi nainen tahtoi nähdä lasta, niin hän vihdoin näytti sen. Silloin nainen silitteli lapsen päätä ja sanoi, että hänestä oli tuleva Spartan kaunein nainen. Ja siitä päivästä muuttui lapsen ulkonäkö. Ja kun tyttö sitten tuli naimakuntoiseksi, nai hänet Agetos, Alkeideen poika, juuri yllämainittu Aristonin ystävä.
62. Tähän naiseen rakastui Aiiston tulisesti. Niinpä hän keksi tällaisen juonen. Hän lupasi itse antaa ystävälleen, mainitun vaimon miehelle, koko omaisuudestaan lahjaksi sen, minkä toinen vain tahtoi, ja käski ystävän niinikään antaa hänelle vastalahjan. Ollenkaan pelkäämättä vaimonsa puolesta, koska tiesi, että Aristonillakin oli vaimo, ystävä suostui siihen, ja sitten he vielä valalla vahvistivat sopimuksensa. Senjälkeen Ariston antoi sen, minkä Agetos oli Aristonin kalleuksien joukosta itselleen valinnut mitä sitten lienee ollut. Mutta kun hän itse parhaillaan oli etsivinään vastalahjaa poisvietäväksi ystävältä, niin hän koettikin viedä pois ystävän vaimon. Agetos sanoi suostuneensa kaikkeen muuhun, paitsi siihen ainoaan; mutta valan ja petollisen juonen pakoittamana hän kuitenkin salli viedä hänet pois.
63. Sillä tavoin siis Ariston otti kolmannen vaimon, sitä ennen hyljättyään toisen vaimonsa. Mutta ennen aikojaan ja ennenkuin kymmenen kuukautta oli umpeen kulunut, tämä kolmas vaimo synnyttää juuri yllämainitun Demaratoksen. Ja muuan kotoväestä tuli ilmoittamaan Aristonille, joka yhdessä eforien kanssa istui neuvostossa, että hänelle oli syntynyt poika. Mutta hän, joka hyvin muisti ajan, milloin oli ottanut vaimonsa, laski sormillaan kuukaudet ja lausui vannoen: "Ei se liene minun poikani." Sen kuulivat kyllä eforit, mutta eivät kuitenkaan sillä haavaa ollenkaan siitä piitanneet. Ja poika kasvoi, ja Ariston katui niin lausuneensa, sillä hän oli vallan varmasti vakuutettu siitä, että Demaratos oli hänen poikansa. Ja hän antoi hänelle nimeksi "Demaratos" [s.o. "Kansan rukoilema"] siitä syystä, että spartalaiset sitä ennen olivat julkisissa rukouksissaan anoneet, että Aristonille, jota he kunnioittivat yhtä paljon kuin mitä edellistä kuningasta hyvänsä, syntyisi poika.
64. Siitä syystä pantiin hänelle nimeksi Demaratos. Jonkun ajan kuluttua kuoli Ariston, ja Demaratos sai hallituksen. Mutta kohtalo oli nähtävästi niin määrännyt, että kun tämä seikka tulisi tunnetuksi, se oli syöksevä Demaratoksen pois kuninkuudesta. Ja se tapahtui seuraavasta syystä. Demaratos oli jo ennen, silloin kun hän oli vienyt sotajoukon pois Eleusiistä, ankarasti riitaantunut Kleomeneen kanssa, ja niinpä nyt taaskin, kun Kleomenes oli mennyt niitä aiginalaisia vastaan, jotka olivat meedialaismielisiä.
65. Kleomenes hankkiutui nyt kostamaan ja teki Leutykhideen kanssa, joka oli Agiin pojan, Menareen, poika ja kuului samaan huoneeseen kuin Demaratos, semmoisen sopimuksen, että jos Kleomenes tekisi Leutykhideen kuninkaaksi Demaratoksen sijalle, niin Leutykhides seuraisi häntä retkelle aiginalaisia vastaan. Leutykhides taas oli tullut Demaratoksen vihamieheksi varsinkin seuraavan tapauksen johdosta. Leutykhides oli kihlannut Perkaloksen, Demarmenoksen pojan, Khilonin, tyttären, mutta Demaratos teki juonillaan tuon avioliiton tyhjäksi ryöstämällä itse sitä ennen Perkaloksen, jonka hän otti vaimokseen. Tästä aiheesta oli Leutykhideen vihollisuus Demaratosta kohtaan saanut alkunsa. Ja nyt Leutykhides Kleomeneen vaikutuksesta vannomalla syyttää Demaratosta, väittäen, että hän ei kohtuudenmukaisesti ole spartalaisten kuninkaana, koska hän ei ole Aristonin poika. Ja valan tehtyään hän syyttää Demaratosta oikeuden edessä, vetämällä jälleen esille sen sanan, minkä Ariston lausui, silloin kun orja ilmoitti hänelle, että oli syntynyt poika, ja kuinka hän laskettuaan kuukaudet vannomalla väitti, että lapsi ei ollut hänen omansa. Nojautuen siis tähän lauseeseen Leutykhides osoitti, että Demaratos ei ollut Aristonin poika ja ettei hän kohtuudenmukaisesti ollut Spartan kuninkaana; ja tällöin hän otti todistajiksi ne eforit, jotka silloin sattuivat olemaan neuvostossa ja olivat kuulleet tämän Aristonin lauseen.
66. Kun tämän johdosta kesti riitaa, katsoivat vihdoin spartalaiset parhaaksi kysyä Delfoin oraakelilta, oliko Demaratos Aristonin poika. Mutta kun asia sitten Kleomeneen vaikutuksesta ilmoitettiin Pytialle, niin Kleomenes sai puolelleen Aristofantoksen pojan Kobonin, erään Delfoissa erittäin mahtavan miehen, ja Kobon taas taivutti tietäjäpapittaren Periallan sanomaan, niinkuin Kleomenes tahtoi sanottavan. Siten Pytia sanansaattajain kysyessä julisti, että Demaratos ei ollut Aristonin poika. Myöhemmin tuli kuitenkin asia tunnetuksi, jolloin Kobonin täytyi paeta Delfoista, ja Perialla tietäjätär eroitettiin kunniatoimestaan.
67. Niin tapahtui Demaratoksen eroittaminen kuninkuudesta. Mutta seuraavan häväistyksen johdosta Demaratos pakeni Spartasta Meediaan. Tultuaan eroitetuksi kuninkuudesta Demaratos valittiin hoitamaan erästä virkaa. Olipa sitten Gymnopaidiai-juhla, jota Demaratos oli katsomassa. Silloin Leutykhides, joka itse jo oli tullut kuninkaaksi Demaratoksen sijalle, lähetti palvelijan ilkkumaan ja häväisemään Demaratosta ja käski kysyä häneltä, miltä viranhoito tuntui kuninkaana-olon jälkeen. Harmistuneena kysymyksestä Demaratos sanoi itse kyllä jo kokeneensa kumpaakin, mutta toisen ei sitä tehneen; tuo kysymys oli kuitenkin oleva alkuna joko tuhatkertaiseen onnettomuuteen tai tuhatkertaiseen onneen. Sen lausuttuaan ja peitettyään kasvonsa hän läksi katsomosta kotiinsa ja valmisti sekä uhrasi heti Zeulle härän, jonka tehtyään hän kutsui saapuville äitinsä.
68. Äidin saavuttua Demaratos asetti hänen käsiinsä osan sisälmyksistä ja rukoili häntä näin sanoen: "Oi äiti, ottaen todistajikseni niin hyvin muut jumalat kuin erittäin tämän taloa-suojaavan Zeun minä rukoilen sinua ilmaisemaan minulle totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan on minun isäni. Sillä riidan kestäessä Leutykhides väitti ja sanoi, että sinä olit edellisestä miehestäsi raskaana, kun jouduit Aristonille. Toiset pitävät vielä riettaampaa puhetta, kun väittävät, että sinä olet käynyt aasirengin luona ja että minä muka olen hänen poikansa. Minä rukoilen senvuoksi kautta jumalain, että sanoisit totuuden. Ethän sinä, joskin olet tehnyt jotakin sellaista, mitä on puhuttu, ole ainoa, joka niin olet tehnyt, vaan monet sinun kanssasi ovat sen tehneet. Ja Spartassa on yleinen puhe se, että Aristonilla ei ollut siitoskykyä; muutenhan olisivat hänen edellisetkin vaimonsa synnyttäneet."
69. Siten Demaratos puhui, mutta äiti vastasi näin: "Oi poikani, koska rukoilemalla pyydät minua lausumaan totuuden, olet myös saapa tietää koko totuuden. Kolmantena yönä siitä, kun Ariston toi minut kotiinsa, tuli minun luokseni Aristonin näköinen haamu, joka lepäsi kanssani ja sen tehtyään pani päähäni ne seppeleet, jotka hänellä oli muassaan. Sitten hän meni menojaan, ja senjälkeen tuli Ariston. Nähdessään, että minulla oli seppeleet, hän kysyi, kuka ne oli minulle antanut. Minä väitin, että hän itse oli sen tehnyt, vaan hän ei sitä myöntänyt. Mutta minä vannoin ja sanoin, ettei hän tehnyt kauniisti, kun kielsi; olihan hän itse vähää ennen tullut ja levännyt kanssani ja sitten antanut minulle seppeleet. Mutta kun Ariston kuuli minun vannovan, niin hän älysi, että tapaus oli yli-inhimillinen. Tulipa sitten vielä ilmi, että seppeleet olivat peräisin pihaportin viereisestä puolijumalan-pyhätöstä, jota sanotaan Astrobakoksen pyhätöksi, ja toiseksi tietäjät selittivät, että haamu juuri oli ollut tuo puolijumala. Niinpä sinä, oi poika, tunnet kaiken, mitä tahdotkin saada tietää. Sillä joko sinä olet tästä puolijumalasta syntyisin ja isäsi siis Astrobakos-puolijumala, taikka sitten Ariston; sillä sinä yönä sinun elämäsi sikisi. Sinun vihamiehesi ahdistavat sinua, varsinkin sanomalla, että Ariston itse, kun hänelle ilmoitettiin sinut syntyneeksi, useiden kuullen oli kieltänyt sinun olevan hänen poikansa, muka siksi, että aika, kymmenen kuukautta, ei ollut kulunut umpeen. Mutta sen sanan hän päästi, siksi ettei tuntenut niitä asioita. Sillä naisethan synnyttävät niin hyvin yhdeksännellä kuin seitsemännellä kuukaudella, eivätkä kaikki kymmenen kuukautta täyttäneinä. Nytpä minä, oi poika, synnytin sinut seitsemännellä kuukaudella. Huomasipa itse Aristonkin vähän aikaa myöhemmin ajattelemattomuudesta päästäneensä tuon sanan. Älä usko muita juttuja syntymästäsi, sillä olet kuullut kaikki aivan totuuden mukaan. Mutta aasirenkien kanssa synnytelkööt vaimot lapsia Leutykhideelle itselleen ja niille, jotka moista puhuvat."
70. Niin sanoi äiti. Mutta saatuaan tietää, mitä tahtoi, Demaratos otti mukaansa evästä ja matkusti Eliiseen, ollen matkustavinansa Delfoihin kysymään neuvoa oraakelilta. Vaan lakedaimonilaiset, jotka epäilivät, että hän yritti karata, ajoivat häntä takaa. Ja nähtävästi Demaratos ennätti päästä Eliistä meren poikki Zakynthokseen. Mutta lakedaimonilaiset tulivat sinne jälestä ja koettivat ottaa hänet kiinni sekä veivät pois hänen palvelijansa, Zakyntholaiset eivät kuitenkaan luovuttaneet häntä. Sieltä hän sittemmin matkusti Aasiaan Dareios kuninkaan luo. Viimemainittu otti hänet suurenmoisesti vastaan ja antoi hänelle maata sekä kaupunkeja. Sillä tavoin ja sellaisten vaiheiden jälkeen saapui Aasiaan Demaratos, joka useasti oli lakedaimonilaisten kesken kunnostanut itseään sekä toimissa että neuvoissa ja varsinkin oli tuottanut heille kunniaa voittaessaan nelivaljakolla Olympian kilpaleikeissä, ollen kaikista Spartan kuninkaista ainoa, joka sen oli tehnyt.
71. Demaratoksen menetettyä kuninkuutensa otti Leutykhides, Menareen poika, vastaan hallituksen, ja tälle syntyi poika Zeuxidemos, jota muutamat spartalaiset nimittivät Kyniskokseksi. Tämä Zeuxidemos ei tullut Spartan kuninkaaksi. Hän kuoli näet ennen Leutykhidestä ja jätti jälkeensä Arkhidemos nimisen pojan. Kadotettuaan Zeuxidemoksen Leutykhides nai toisen vaimon, Eurydamen, joka oli Menioksen sisar ja Diaktorideen tytär. Tästä hänelle ei syntynyt mitään miespuolista perillistä, mutta sensijaan tytär Lampito, jonka Zeuxidemoksen poika Arkhidemos Leutykhideen suostumuksella nai.
72. Mutta eipä Leutykhideskään saanut vanheta Spartassa, vaan sai tavallaan maksaa Demaratokselle tekemänsä teon. Hän johti näet lakedaimonilaisten sotajoukon Tessaliaan, jolloin hänen olisi ollut mahdollista saattaa koko maa käskynalaisekseen, vaan hän antoi lahjoa itsensä suurella rahasummalla. Mutta hänet tavattiin leirissä itse teosta, kun hän istui rahapussilla, joka oli täynnään hopeaa, ja vedettiin oikeuteen. Hän kuitenkin pakeni Spartasta, ja hänen talonsa revittiin. Silloin hän pakeni Tegeaan ja kuoli siellä.
73. Tämä tapahtui myöhemmin. Mutta sillä kertaa, kun nyt Kleomeneen hanke Demaratosta vastaan oli onnistunut, meni hän heti Leutykhideen keralla aiginalaisia vastaan, joille hän oli kovin vihoissaan itseänsä kohdanneen häväistyksen vuoksi. Kun nyt molemmat kuninkaat tulivat aiginalaisia vastaan, katsoivat nämä parhaaksi olla enää vastarintaa tekemättä, ja kuninkaat valitsivat aiginalaisten joukosta kymmenen sekä rikkautensa että syntyperänsä puolesta huomatuinta miestä ja veivät heidät pois, muiden muassa myös Krioksen, Polykritoksen pojan, ja Kasamboksen, Aristokrateen pojan, jotka olivat mahtavimmat. Nämä he veivät Attikaan ja jättivät heidät pantiksi aiginalaisten pahimmille vihollisille, atenalaisille.
74. Mutta kun sittemmin Kleomeneen häijyt vehkeet Demaratosta vastaan tulivat ilmi, alkoi hän pelätä spartalaisia ja poistui salaa Tessaliaan. Sieltä hän saapui Arkadiaan, ryhtyen vehkeilyihin ja yllyttäen arkadeja Spartaa vastaan. Ja hän käytti kaikenmoisia valoja saadakseen heidät seuraamaan itseään, mihin hän vain heidät johtaisi. Niinpä hän muun muassa myös hartaasti halusi viedä Arkadien johtomiehet Nonakris kaupunkiin, vannottaakseen heitä Styxin veden kautta. Mainitun kaupungin ääressä kertovat nimittäin arkadit Styxin veden olevan, ja se on tämäntapainen. Vähäinen, kalliosta valuva vesimäärä vuotaa notkoon, ja ylt'ympäri notkon kiertää aitaus. Nonakris taas, jonka luona tämä lähde on, on kaupunki Arkadiassa, lähellä Feneosta.
75. Huomattuaan Kleomeneen tämmöistä puuhaavan toivat lakedaimonilaiset, jotka häntä pelkäsivät, hänet kotia Spartaan ja asettivat hänet hoitamaan niitä samoja toimia, joita hän ennenkin oli hoitanut. Mutta heti kotiin tultuaan hän joutui mielisairaaksi, oltuaan jo sitä ennenkin hieman sekapäinen. Niinpä hän, joka kerta kun kohtasi jonkun spartalaisen, sauvallaan töykkäsi tätä kasvoihin. Koska hän nyt teki näin ja oli aivan mielensä menettänyt, sitoivat sukulaiset hänet jalkapuuhun. Mutta kun hän sidottuna ollessaan huomasi vartijan jääneen yksikseen, pyysi hän veistä. Kun ei vartija aluksi tahtonut sitä antaa, uhkasi Kleomenes vastaisuudessa muuten kostavansa, niin että vartija, joka oli heloti, uhkausten pelosta vihdoin antoi hänelle veitsen. Saatuaan käteensä aseen Kleomenes silpoi itseään, alkaen pohkeista. Ja viiltäen ruumistaan pitkin pituuttaan eteni hän pohkeista reisiin saakka, reisistä lonkkaan ja nivuslihoihin, kunnes pääsi vatsaan, ja tätä vihloessaan hän heitti henkensä. Ja niinkuin useimmat helleenit kertovat, hän sai tämän lopun siitä syystä, että hän oli taivuttanut Pytian puhumaan, sillä tavoin kuin tämä Demaratoksen suhteen oli puhunut, mutta, niinkuin atenalaiset yksin sanovat, siitä syystä, että hän oli hyökännyt Eleusiiseen ja hakkauttanut paljaaksi jumalatarten temppelitarhan, tahi, niinkuin vihdoin argolaiset väittävät, siitä syystä, että hän oli houkutellut sikäläisestä Argoksen pyhätöstä ne argolaiset, jotka taistelusta olivat sinne paenneet, ja lyönyt heidät kuoliaaksi sekä pyhää lehtoa kunnioittamatta sytyttänyt sen tuleen.
76. Sillä kun Kleomenes kerran kysyi neuvoa Delfoin oraakelilta, vastattiin, että hän oli valloittava Argoksen. Spartalaisten keralla hän siis saapui Erasinos-joelle, jonka kerrotaan virtaavan Stymfalis-järvestä. Tämä järvi laskee nimittäin näkymättömään kuiluun, mutta sen vesi tulee jälleen näkyviin Argoksessa; tästä alkaen argolaiset kuitenkin jo sanovat sitä Erasinokseksi. Saavuttuaan siis tälle joelle Kleomenes sille teurasti uhrieläimen. Mutta uhrienteet eivät ollenkaan olleet hänen ylimenolleen suotuisat. Silloin hän lausui kyllä ihailevansa Erasinosta, koska se ei pettänyt omia maanmiehiään, mutta lisäsi, että argolaiset eivät silti tulisi jäämään rankaisematta. Senjälkeen hän väistyi pois ja vei sotajoukkonsa Thyreaan, missä uhrasi merelle sonnin, ja vei sitten miehistönsä laivoissa Tirynsin alueelle ja Naupliaan.
77. Tämän kuultuaan argolaiset riensivät merenrannalle. Ja saavuttuaan Hesipeia nimiseen paikkaan, lähelle Tirynsiä, asettuivat he leiriin vastapäätä lakedaimonilaisia, jääden näistä vain lyhyen välimatkan päähän. Tällöin eivät argolaiset niin paljon pelänneet avonaista taistelua, kuin että heidät vilpillä yllätettäisiin. Sillä juuri tämmöisen tapauksen varalle oli annettu se oraakelivastaus, jonka Pytia julisti yhteisesti heille ja miletolaisille ja joka kuului näin:
"Mutta kun miehestä voiton vienyt on nainen ja maasta pois hänet häätänyt, Argoksess' ikikunnian saanut, silloin tuskissaan moni argotar poskensa raastaa. Näin sukupolvet vastaisetkin virkkavat kerran: Keihäs kauhean kaatanut on monikiemura-käärmeen."
Kaikki tämä siis herätti pelkoa argolaisissa. He päättivät senvuoksi seurata vihollisten kuuluttajan esimerkkiä ja tämän päätöksen tehtyään he menettelivät näin. Joka kerta kun spartalainen kuuluttaja antoi merkin lakedaimonilaisille, noudattivat argolaisetkin sitä.
78. Huomattuaan, että argolaiset aina tekivät hänen oman kuuluttajansa antaman merkin mukaan, käski Kleomenes, että silloin kun kuuluttaja antaisi merkin käydä suurustamaan, he tarttuisivat aseisiin ja kävisivät argolaisia vastaan. Ja lakedaimonilaiset tekivätkin näin. Sillä kun argolaiset kuuluttajan merkin mukaisesti parhaillaan suurustivat, hyökkäsivät lakedaimonilaiset heidän kimppuunsa ja surmasivat useita heistä, mutta vielä useampia, jotka olivat paenneet Argoksen lehtoon, he saartoivat ja vartioivat.
79. Sitten Kleomenes teki näin. Hänellä oli luonaan karkulaisia, joilta hän sai tietää pyhättöön suljettujen argolaisten nimet, ja nyt hän lähetti kuuluttajan kutsumaan heitä sieltä pois, mainiten nimeltä kunkin; ja samalla hän käski sanoa saaneensa heistä lunnaat. Ja lunnaina on peloponnesolaisilla jokaisesta vangista säädettynä kaksi minaa. Tällä tavoin siis Kleomenes kutsutti yksitellen pois viisikymmentä argolaista ja surmasi heidät Ja tämä toimitettiin siten, että muut temppelitarhassa olevat argolaiset eivät siitä tienneet mitään. Sillä koska metsikkö oli sankka, eivät siellä olijat nähneet, kuinka ulkopuolella olevien kävi, ennenkuin muuan heistä kiipesi puuhun ja sen latvasta näki, mitä tapahtui. Ja nyt he eivät enää sen koommin kutsuttaessa lähteneet ulos.
SO. Silloin Kleomenes käski kaikkien helotien pinoa halkoja lehdon ympäri, ja heidän tehtyään tämän hän sytytti sen tuleen. Ja kun se jo paloi, kysyi hän eräältä karkulaiselta, minkä jumalan oma lehto oli. Karkulainen sanoi sen olevan Argoksen oman. Tämän kuultuaan Kleomenes raskaasti huoahtaen lausui: "Oi ennuslauseiden antaja Apollon, suuresti olet minua pettänyt, kun lausuit, että muka olin valloittava Argoksen. Nyt käsitän, että ennuslause jo onkin mennyt täytäntöön."