Se, minkä te kansana olette luoneet, kaunistaneet ja pyhittäneet lemmellänne, ilollanne, suruillanne ja verellänne, on kaupunki, kunta, ei maakunta tai valtio. Kaupungissa, kunnassa, jossa isänne lepäävät ja jossa teidän lapsenne tulevat elämään, missä te harjoitatte taipumuksianne ja persoonallisia oikeuksianne, siellä elätte te elämäänne, elätte yksilöinä. Te voitte jokainen sanoa kaupungistanne samaa, mitä venezialaiset omastaan: Venezia la xe nostra: l'avemo fatta nu.[4] Kaupungissanne tarvitsette te vapautta niin kuin te isänmaassanne tarvitsette yhteyttä. Kunnan vapaus ja isänmaan ykseys — olkoon se siis teidän uskontunnustuksenne. Älkää sanoko Roma ja Toscana, Roma ja Lombardia, Roma ja Sicilia; sanokaa Roma ja Firenze, Roma ja Siena, Roma ja Legnano ja niin läpi kaikkien Italian kuntien. Kaikki muut jaoitukset ovat teennäisiä, eikä niitä vahvista teidän kansallinen perintätietonnekaan.
Isänmaa on vapaiden ja yhdenvertaisten miesten toveruusliitto, joita lähentää toisiinsa veljellinen yhteistyö samaa päämäärää kohti. Teidän täytyy tehdä se sellaiseksi ja säilyttää se sellaisena. Maa ei ole ryhmä, se on yhdyskunta. Oikeata maata ei ole olemassa ilman yhtenäistä oikeutta. Se ei ole mikään oikea isänmaa, missä tuon lain yhtenäisyyttä loukkaavat luokat, etuoikeudet ja erivertaisuus — missä suuren yksilömäärän voimia ja kykyjä sorretaan tai pidetään toimettomina —, missä ei ole tunnustettua, hyväksyttyä ja kaikkien kehittämää yhteisperiaatetta. Asiain tilan sellaisena ollessa ei voi olla kansakuntaa eikä kansaa, vaan ainoastaan joukko, satunnainen ihmisryhmä, jonka olosuhteet ovat vieneet yhteen ja taas toiset olosuhteet erottavat.
Isänmaanne nimessä tulee teidän lakkaamatta taistella kaikkia etuoikeuksia, kaikkea eriarvoisuutta vastaan siinä maassa, joka on nähnyt teidän syntyvän. Vain yksi etuoikeus on laillinen — neron etuoikeus, kun nero ilmautuu kuntoon liittoutuneena, mutta se on etuoikeus, jonka Jumala, eivätkä ihmiset, myöntää. Ja kun te sen tunnustatte ja seuraatte sen ohjeita, tunnustakaa se vapaasti seuraten omaa järkeänne ja omaa valintaanne. Mikä hyvänsä etuoikeus, joka vaatii teitä alistumaan voiman tai perinnöllisyyden nimessä, tai oikeus, joka ei ole yhteisoikeutta, on anastusta ja väkivaltaa, ja teidän tulee taistella sitä vastaan ja koettaa tehdä se tyhjäksi. Olkoon isänmaanne teidän temppelinne. Jumala sen huipulla, yhdenvertainen kansa sen perustana. Älkää hyväksykö mitään muuta tunnuslausetta, mitään muuta siveellistä lakia, jollette tahdo häväistä maatanne ja itseänne. Asettakaa olemassaolonne asteettaisen järjestelyn toisarvoiset lait tuon ylimmän lain asteettaiseksi sovelluttamiseksi.
Ja että niistä tulisi sellaisia, on välttämätöntä, että kaikki ottaisivat osaa työhön niitä laadittaessa. Lait, jotka vain osa kansalaisia on laatinut, eivät koskaan saata ihmisten ja asioiden luonteen vuoksi kuvastaa muuta kuin juuri sen osan pyrkimyksiä ja toiveita. Ne eivät edusta koko maata, vaan sen kolmatta tai neljättä osaa, luokkaa tai piiriä. Lain pitää tuoda ilmi yleiset pyrkimykset, edistää yhteistä hyvää, vastata kansakunnan sydämen vaatimukseen. Koko kansan tulee siis, suorasti tai epäsuorasti? olla lainsäätäjänä. Antaessanne tämän tehtävän muutamille harvoille, asetatte te jonkun luokan itsekkyyden isänmaan sijalle, joka on kaikkien luokkien liitto.
Isänmaa ei ole ainoastaan määrätty alue; tuo rajoitettu maa-alue on vain sen pohja. Isänmaa on se aate, mikä tuolta pohjalta kohoaa, se on rakkauden tunne, toveruusvaisto, mikä sitoo yhteen kaikki tuon alueen lapset. Niin kauan kuin joku yksityinen teidän veljienne joukossa ei ole omalla äänioikeudella edustettu kansallisen elämän kehityksessä, niin kauan kuin joku yksityinen kasvaa oppia saamatta opin saaneiden joukossa, niin kauan kuin joku toimintahaluinen ja kykenevä yksilö kituu köyhyydessä, työnpuutteessa — ei teillä ole sellaista isänmaata kuin pitäisi, kaikkien isänmaata kaikille. Äänioikeus, kasvatus, työ, siinä kansakunnan päätuet! Älkää levätkö, ennenkuin teidän kätenne ovat vahvasti pystyttäneet ne!
Ja kun ne ovat pystytetyt, kun jokainen teistä saa olla varma sekä ruumiillisesta että sielullisesta ravinnosta; kun te, vapaasti yhtyneinä, kierrätte oikean kätenne kuin veljet rakkaan äidin kaulaan, edistytte kauniissa, pyhässä yksimielisyydessä omien kykyjenne kehitystä ja Italian tehtävän täyttymistä kohti, muistakaa silloin, että tuo tehtävä on Euroopan siveellisen ykseyden toteuttaminen; muistakaa niitä äärettömiä velvollisuuksia, jotka se teille asettaa.
Italia on ainoa maa, joka kahdesti on lausunut suuren sanan erillisten kansakuntien yhtymisestä. Ensiksi silloin, kun teidän valloittavat kotkanne kulkivat tunnetun maailman päästä päähän valmistaen sitä yhdistymiselle, tuoden muassaan sivistyslaitoksia. Toisen kerran, sen jälkeen kuin luonnon ja suurten muistojen voima ja hengellinen innostus oli kukistanut itse pohjoismaiset valloittajatkin, ja Italian olemus ruumiistui paaviudessa ja ryhtyi juhlalliseen kutsumukseen, jonka se jo vuosisatoja sitten on hyljännyt — saarnaamaan sielujen ykseyttä kristillisen maailman kansoille. Nyt on meidän Italiallemme aukenemassa kolmas kutsumus, yhtä paljon laajempi kuin entinen, kuin Italian kansa, vapaa ja yhtynyt isänmaa, jota te ryhdytte perustamaan, on oleva suurempi ja mahtavampi kuin Caesarien tai paavien maailmanvalta. Tuon tehtävän aavistus kuohuttaa Eurooppaa ja kääntää kahlittujen kansojen katseet ja ajatukset Italiaa kohti.
Velvollisuutenne isänmaatanne kohtaan ovat suhteelliset tämän tehtävän korkeuteen. Teidän on pidettävä se puhtaana itsekkyydestä, vapaana vääryyden ja tuon poliittisen jesuitismin tahroista, jota sanotaan diplomatiaksi.
Maan hallituksen tulee teidän työnne avulla olla perustettu periaatteiden kunnioitukselle, ei hyödyn ja tilaisuuden epäjumalan palvelukselle. Euroopassa on maita, joissa vapaus on pyhitetty laeilla, mutta joissa sitä järjestelmällisesti loukataan niitä; ihmisiä, jotka sanovat: "Totuus on seikka sinänsä, hyöty toinen; teoria on seikka sinänsä, käytäntö toinen." Nuo maat saavat ehdottomasti sovittaa erehdyksensä pitkänä eristyskautena, sorron ja anarkian vallitessa. Mutta te tunnette oman maanne tehtävän ja kuljette toista tietä. Teidän työstänne tulee Italialla olemaan yhden taivaisen Jumalan ohella yksi ainoa totuus, yksi ainoa usko, yksi ainoa poliittisen elämän laki maan päällä. Sen rakennuksen harjalle, joka on komeampi kuin Capitolio tai Vatikaani, ja jonka Italian kansa tulee kohottamaan, nostatte te vapauden ja yhteisyyden lipun, niin että se loistaa kaikkien kansojen katseissa, ja sitä ette te enää koskaan laske alas hirmuhaltijoiden pelosta tai päivän ansion halusta.
Teillä tulee olemaan rohkeutta niinkuin teillä on uskoa. Te tulette lausumaan korkealla äänellä maailmalle ja niille, jotka nimittävät itseään tämän maailman herroiksi, ne ajatukset, jotka värisevät Italian sydämessä. Te ette koskaan saa kieltää sisarkansojanne. Isänmaan elämän tulee teidän avullanne kasvaa kauneudessa ja voimassa, vapaana orjamaisesta pelosta ja epäilyksen epäröimisestä, pitäen perustanaan kansaa, ohjeenaan periaatteittensa loogillisesti johdetuita ja tarmokkaasti sovellettuja seurauksia, voimanaan kaikkien voimaa, toimeentulonaan kaikkien huojennusta, päämääränään sen tehtävän täyttämistä, jonka Jumala on sille antanut. Ja koska te olette valmiit kuolemaan ihmiskunnan puolesta, tulee teidän isänmaanne elämä kuolemattomaksi.
VI
Velvollisuuksia perhettä kohtaan.
Perhe on sydämen isänmaa. Perheessä on enkeli, joka sulouden, lempeyden ja rakkauden voimalla helpottaa velvollisuuden täyttämistä, huojentaa surua. Ilot, joihin ei ole sekoittunut surua, ainoat puhtaat ilot, joiden nauttimisen ihminen on saanut osakseen maan päällä, ovat tuon enkelin ansiosta, perhe-iloja. Se, jolla ei olosuhteiden pakosta ole ollut tilaisuutta elää rauhallista perhe-elämää tuon enkelin siipien suojassa, sen sieluun on surumielisyys jättänyt varjonsa, ja hänen sydämessään on tyhjyys, jota mikään ei voi täyttää. Minä, joka kirjoitan näitä sivuja, tunnen sen.
Siunatkaa Jumalaa, tuon enkelin luojaa, te, jotka jo nautitte perheen riemuja ja lohdutusta. Älkää pitäkö itseänne vähäosaisina, vaikka kuvittelisittekin löytävänne toisaalta kiihkeämpiä riemuja, tai suruillenne pikaisempaa lohdutusta. Perheessä piilee sellainen onnenaines, jota harvoin muualta löytää, ja se on uskollisuus. Sen tunteet kietoutuvat hiljaa ympärillenne, huomaamatta, mutta päättävästi ja kestävästi kuin köynnös puun ympäri. Ne seuraavat teitä joka hetki ja sulautuvat hiljaa elämäänne. Joskus te ette ole tietoisia niistä, koska ne muodostavat osan teistä itsestänne, mutta jos te kadotatte ne, tunnette te, että jotain määrittelemätöntä, jotain läheistä ja olemassaolollenne välttämätöntä on kadonnut. Te kuljette rauhattomina ja allapäin. Te saatatte kyllä löytää lyhyitä iloja ja huojennusta, mutta ette ylintä lohdutusta, ette rauhaa, aallon rauhaa järvellä, tyynen unen rauhaa, unen, joka uuvuttaa lapsen äitinsä rinnoille.
Nainen on perheen enkeli. Äitinä, vaimona tai sisarena on nainen elämän hyväily, lemmen hiljainen, sen vaivoja lievittävä sulotar, joka kertoo yksilölle ihmiskuntaa johtavasta rakastavasta sallimuksesta. Hänessä on lohduttavan hellyyden aarre, joka riittää huojentamaan kaiken tuskan. Sitäpaitsi on hän useimmille meistä tulevaisuuden tiennäyttäjä. Äidin ensimäinen suutelo opettaa lapselle rakkautta; rakastetun naisen ensimäinen hyväily opettaa miehelle toivoa ja uskoa elämään, ja rakkaus ja usko luovat halun täydellistyä, antavat voimaa nousta ylöspäin askel askeleelta, luovat — sanalla sanoen, tulevaisuuden, jonka elävänä tunnuskuvana on lapsi, tuo side meidän ja tulevan sukupolven välillä. Naisen kautta tähtää perhe, lisääntymisen jumalallisen arvoituksen suojassa, ikuisuutta kohti.
Pitäkää siis perhettä pyhänä, veljeni. Pitäkää sitä elämän erottamattomana ehtona ja tuhotkaa jokainen sitä vastaan suuntautuva hyökkäys, jonka tekevät väärän ja raa'an filosofian läpitunkemat henkilöt, tai pintapuoliset ajattelijat, jotka liian usein nähdessään siinä itsekkyyden ja luokkahengen hoitolan, katkeroituvat ja luulevat barbaarein tavoin, että siitä johtuvien epäkohtien ainoa parannuskeino on sen hävittäminen.
Perhe on Jumalan luoma, ei ihmisten. Ei mikään inhimillinen mahti saata hävittää sitä. Niin kuin isänmaa, ja vielä suuremmassa määrässä kuin isänmaakin, on perhe elämän perusaineksia.
Vielä suuremmassa määrässä kuin isänmaa, sanoin minä.
Tuo tällä hetkellä niin pyhä isänmaa saattaa ehkä jonakin päivänä kadota, kun joku ihminen omassa tietoisuudessaan syventyy ihmiskunnan siveellisiin lakeihin, mutta perhe on kestävä niin kauan kuin ihmisiä on olemassa. Se on ihmiskunnan kehto. Niinkuin kaikkien inhimillisen elämän ainesten tulee senkin olla alttiina kehitykselle, ja sen pyrkimysten, sen tarkoitusten tulee parantua aikakaudesta aikakauteen, mutta ei yksikään voi milloinkaan poistaa sitä.
Teidän tehtävänne on yhä enemmän pyhittää perhe, liittää se yhä läheisemmin isänmaahan. Mitä isänmaa on ihmiskunnalle, sitä tulee perheenkin olla isänmaalle. Minä olen sanonut teille, että isänmaan tehtävänä on kasvattaa ihmisiä; niinpä on perheen tarkoituksena kasvattaa kansalaisia. Perhe ja isänmaa ovat saman viivan päätepisteet. Mutta siellä, missä ei niin ole, johtaa perheen turmelus itsekkyyteen, — sitä vastenmielisempään ja raaempaan, mitä enemmän se asettaa turmiolle alttiiksi pyhimmän kaikesta, lemmen, johtaen sen harhaan oikeasta tarkoituksestaan.
Nykyään vallitsee itsekkyys olosuhteiden pakosta liian usein ja liiaksi perheessä. Huono yhteiskunnallinen järjestys pilaa sen. Yhteiskunnassa, jota poliisivalta, urkkijat, vankilat ja hirsipuut kannattavat, on äitiparan, joka saa väristä pelosta poikansa jalojen pyrkimysten tähden, pakko opettaa hänelle epäluottamusta, pakko sanoa: "Varo! Mies, joka puhuu sinulle isänmaasta, vapaudesta, tulevaisuudesta, joka tahtoo painaa sinut rintaansa vasten, onkin ehkä vain petturi." Yhteiskunnassa, jossa kunto on vaarallista, ja rikkaus ainoa vaikutusvallan ja turvallisuuden peruste, vainon ja ahdistuksen este, pakottaa rakkaus isää sanomaan nuorisolle, joka janoaa totuutta: "Varokaa! Rikkaudessa on pelastus. Oikeus yksin ei voi pelastaa teitä toisten vallanhimolta ja turmelukselta." Mutta minä puhun teille ajasta, jolloin te lemmellänne ja verellänne olette hankkineet pojillenne vapaiden miesten isänmaan, joka on perustettu kunnolle ja sille hyvälle, mitä jokainen teistä on veljelleen tehnyt. Siihen hetkeen asti on liiankin totta, että teillä on vain yksi ainoa edistyksen tie avoinna, yksi äärimmäinen velvollisuus täytettävänä: kokoontua ja valmistautua valitsemaan oikea hetki taistellaksenne, voittaaksenne Italianne kapinalla. Vasta silloin saatatte te täyttää muut velvollisuutenne suuremmitta, jäykemmittä esteittä. Ja sitten, kun minut jo luultavasti on laskettu maan poveen, tulette te taas lukemaan nämä minun sanani. Ne harvat, veljelliset neuvot, joita ne sisältävät, tulevat teitä rakastavasta sydämestä ja ne ovat kirjoitetut vakaumuksen suoruudella.
Rakastakaa ja kunnioittakaa naista! Älkää pyytäkö häneltä vain lohdutusta, vaan voimaa, intoa, siveellisten ja älyllisten kykyjenne karttumista. Pyyhkikää pois sielustanne ajatus, että te olisitte häntä korkeammalla; sitä te ette millään lailla ole. Aikojen ennakkoluulot ovat epäsuotuisalla kasvatuksella ja lakien vuosisataisella sorrolla luoneet tuon näennäisen älyllisen alemmuuden, johon te nyt vetoatte, pysyttääksenne sorron voimassa. Mutta eikö kaiken sorron historia opeta teille, että sortajat aina vetoavat puolustuksekseen itse luomaansa tosiseikkaan?
Etuoikeutetut luokat eristivät teidän kansanne lapset sivistyksestä aina meidän päiviimme saakka, ja johtivat ja johtavat vieläkin teidän puuttuvasta sivistyksestänne väitteensä, sulkeakseen teidät pois kaupungin pyhätöistä, sieltä, missä lait ovat laaditut, äänioikeudesta, jota teidän yhteiskunnallinen tehtävänne edellyttää. Neekerien omistajat Ameriikassa selittävät rodun olevan kaikin puolin alhaisemman ja kykenemättömän sivistykseen ja vainoavat vielä jokaista, joka koettaa sivistää heitä. Puoli vuosisataa sitten selittivät hallitsevien perheiden kannattajat, että meille, italialaisille, ei vapaus sopinut, ja kuitenkin pitivät he palkkajoukkojen raa'alla voimalla kaikki tiet vapauteen suljettuina, ikäänkuin me, jos tuo kykenemättömyys vapauteen tosiaan olisi ollut olemassa, olisimme niitä myöten voineet hankkia sen itsellemmekin. — Ja onko pakkovalta milloinkaan saattanut kasvattaa vapauteen!
Niin, me olemme kaikki olleet ja olemme yhäkin yhtä syyllisiä naisen loukkaamiseen. Ajakaa kauas luotanne tuon loukkauksen varjokin, sillä Jumalan edessä ei ole katkerampaa loukkausta kuin se, mikä jakaa ihmisperheen kahteen luokkaan ja tekee toisen sortamisen luvalliseksi tai pakolliseksi. Ainoan Jumalan ja Isän edessä ei ole miehiä eikä naisia, vaan ihmisolentoja, olentoja, joissa miehen ja naisen muodossa ovat olemassa ne ominaisuudet, jotka erottavat ihmiskunnan eläinten luokasta, nimittäin yhteispyrkimykset, oppimisen kyky ja edistymistaipumukset. Missä hyvänsä nuo ominaisuudet esiintyvätkin, siellä ilmaisee itsensä inhimillinen luonne, sekä sen seurauksina oikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvoisuus.
Kuin kaksi samasta rungosta puhkeavaa oksaa, nousevat mies ja nainen yhteiseltä perustalta, joka on ihmiskunta. He eivät ole millään lailla eriarvoisia keskenään, mutta heillä on, niin kuin usein sattuu miestenkin keskuudessa, erilaiset harrastukset, erilainen kutsumus. Onko kaksi saman kielen soipaa ääntä eriarvoisia tai eriluontoisia? Mies ja nainen ovat nuo kaksi ääntä, joitta inhimillinen kieli ei ole mahdollinen. Ottakaa kaksi kansaa, joista toinen on erikoisten taipumustensa, erikoisten elämänehtojensa puolesta kutsuttu levittämään ihmisten välisen yhtymisen aatetta siirtokuntien avulla, toinen julistamaan sitä tuottamalla koko maailman ihailemia kirjallisia ja taiteellisia mestariteoksia; ovatko niiden yleiset velvollisuudet ja oikeudet erilaisia? Nuo molemmat kansat ovat tietoisesti tai tiedottomasti saman jumalallisen aatteen apostoleja ja ovat veljiä ja yhdenvertaisia tehtävänsä vuoksi. Miehellä ja naisella, kuten noilla kahdella kansallakin, on ihmiskunnassa erikoiset tehtävänsä, mutta nuo tehtävät ovat molemmat yhtä pyhiä, yhtä välttämättömiä yleisen kehityksen kannalta, ja ne edustavat kumpikin sitä ajatusta, minkä Jumala on asettanut kuin maailman kaikkeuden sieluksi.
Pitäkää siis naista toverina, eikä ainoastaan ilojenne ja surujenne, vaan myöskin ajatustenne, opinnoittenne, ja yhteiskunnallista parannusta tarkoittavien ponnistustenne jakajana. Pitäkää häntä vertaisenanne valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Olkaa yhdessä, te ja hän, inhimillisen sielun siipinä, kohottaaksenne sen kohti sitä ihannetta, joka meidän tulee saavuttaa. Vanhassa Testamentissa sanotaan Jumala loi miehen, ja naisen miehestä, mutta teidän Raamattunne, tulevaisuuden Raamattu tulee sanomaan: Jumala loi ihmiskunnan, joka jakautuu miehiin ja naisiin.
Rakastakaa lapsia, joita sallima teille suo, mutta rakastakaa heitä oikealla, syvällä, vakavalla rakkaudella, eikä hervottomalla, järjettömällä, sokealla lemmellä, mikä on itsekkyyttä teissä ja heidän turmionsa. Kaiken sen nimessä, mikä pyhintä on, älkää koskaan unohtako, että teidän on huolehdittava tulevasta sukupolvesta, ja että teillä on mitä vakavin vastuu teille uskotuista sieluista ihmiskunnan ja Jumalan edessä, pelottavin vastuu, mitä inhimillinen olento saattaa tuntea. Teidän ei tule johtaa heitä elämän iloihin ja nautintoihin, vaan itse elämän, sen velvollisuuksien, sitä hallitsevan siveellisen lain tuntemukseen.
Harvat äidit, harvat isät tällä uskottomalla vuosisadalla, etenkin hyvinvoipien luokkien keskuudessa, ymmärtävät kasvattavan tehtävänsä vakavuuden ja pyhyyden. Harvat äidit, harvat isät ajattelevat, että meidän aikamme monet uhrit, ainainen taistelu, ja pitkä kärsimys, ovat suuressa määrässä sen itsekkyyden hedelmiä, jota kolmekymmentä vuotta sitten hentomieliset äidit ja huolimattomat isät vuodattivat lastensa sieluihin, sallien heidän tottua katselemaan elämää ei suinkaan velvollisuuden ja kutsumuksen kannalta, vaan huvin hakeminen ja itsekkään hyvinvoinnin tavoittelu päämääränä. Teille, työn lapsille, eivät vaarat ole niin suuria, useimmat teidän lapsistanne oppivat liiankin hyvin tuntemaan elämän kieltäymykset. Ja, toiselta puolen te, jotka teidän alempi yhteiskunnallinen asemanne pakottaa alituiseen raadantaan, teillä ei ole niinkään suurta mahdollisuutta kasvattaa heitä kunnollisesti. Te saatatte kuitenkin osaksi täyttää vaativan tehtävänne esimerkillänne ja sanoillanne.
Te saatatte tehdä sen esimerkillänne.
/#
"Teidän lapsenne tulevat teidän kaltaisiksenne, turmeltuneiksi
tai kunnialliseksi, riippuen siitä, oletteko te itse
turmeltuneita tai kunniallisia."
"Kuinka voisi heistä tulla kunnon ihmisiä, sääliviä ja inhimillisiä, jos te itse ette ole suoria ettekä sääli veljiänne? Kuinka saattaisitte te hillitä heidän suuria halujansa, jos he näkevät teidän vaipuvan kohtuuttomuuteen? Kuinka voisitte te säilyttää koskemattomana lastenne luonnollisen viattomuuden, jollette pelkää loukata siveyttä heidän läsnäollessaan sopimattomin teoin ja rivoin sanoin?"
"Te olette tuo elävä malli, jonka mukaan heidän vaikutteille
alttiit luonteensa muodostuvut. Riippuu teistä, tuleeko
pojistanne ihmisiä vai eläimiä".[4a]
#/
Ja te voitte kasvattaa heitä sanoillanne. Puhukaa heille heidän isänmaastaan, minkälainen se oli, ja minkälaiseksi sen pitäisi tulla. Kun illalla äidin hymy ja polvillanne istuvan lapsen viaton puhelu saattaa teidät unohtamaan päivän vaivat, kertokaa heille yhä uudelleen entisten tasavaltojenne rahvaan kuuluisista urotöistä, opettakaa heille niitten suurten miesten nimet, jotka rakastivat Italiaa ja sen kansaa ja pyrkivät läpi kärsimysten, herjauksen ja vainon parantamaan sen kohtaloa. Älkää vuodattako heidän nuoriin sydämiinsä vihaa sortajia vastaan, vaan tarmokasta päättäväisyyttä vastustamaan sortoa. Antakaa heidän omilta huuliltanne, äidin rauhallisesti hyväksyessä kuulla, kuinka kaunista on kulkea hyveen teillä, kuinka suurta nousta oikeuden apostoliksi, kuinka pyhää uhrata itsensä, jos vaaditaan, veljensä puolesta. Sytyttäkää heidän herkkiin mieliinsä, istuttaen sinne kapinan siemenet kaikkea väkisin anastettua tai sen kannattamaa valtaa vastaan, ainoan oikean vallan, neron kruunaaman kunnon vallan ihailu. Pitäkää huolta siitä, että he kasvavat vihaamaan pakkovaltaa ja anarkiaa yhtä paljon, omantunnon uskonnossa, joka ei perustu mihinkään perintätapoihin. Kansa haluaa auttaa teitä tässä tehtävässä. Teillä on lastenne nimessä oikeus vaatia sitä. Ilman kansallista kasvatusta ei oikeaa kansaa ole olemassa.
Rakastakaa vanhempianne. Älkää antako sen perheen, joka saa alkunsa teistä, koskaan saattaa unohduksiin sitä perhettä, josta te saitte alkunne. Liiankin usein höllyttää uusi side vanhan, ja sen vuoksi tulee teidän olla sen rakkauden siteen uutena nivelenä, mikä yhdistää toisiinsa perheen kaksi polvea. Ympäröikää isänne ja äitinne valkeat päät hellällä ja kunnioittavalla lemmellä heidän viimeiseen päiväänsä saakka. Siroittakaa kukkasia heidän tielleen, heidän hautaa kohti vaeltaessaan. Henkikää heidän väsyneihin sieluihinsa uskon intoa ja kuolemattomuutta rakkautenne uskollisuudella. Ja olkoon se kiintymys, jonka te ehjänä säilytätte vanhemmillenne, panttina siitä, mitä lapsenne tulevat tuntemaan teitä kohtaan.
Vanhemmat, siskot ja veljet, vaimo ja lapset, olkoot ne kaikki teille kuin eri järjestyksessä saman puun rungosta versovat oksat. Pyhittäkää perhe rakkauden yhtenäisyydellä. Tehkää siitä temppeli, jossa te samalla uhraatte isänmaalle. En tiedä, tuletteko onnellisiksi, mutta sen minä tiedän, että jos te näin teette, lankee teidän ylitsenne vastoinkäymistenkin keskellä juhlallisen rauhan tunne, tyynen omantunnon rauha, joka tulee antamaan teille voimaa kaikissa vaivoissa ja avaamaan silmienne eteen sinisen taivaan kannen kaikkien myrskyjenkin aikana.
VII
Velvollisuuksia itseänne kohtaan.
Aikeita.
Olen sanonut teille: "Te elätte, sen vuoksi on teillä myöskin elämän laki. — Itsenne kehittäminen, elämän lain mukaan toimiminen ja eläminen on teidän ensimäinen, ei, teidän ainoa velvollisuutenne." Olen selittänyt teille, että Jumala on antanut teille kaksi keinoa, joiden avulla te opitte tuntemaan elämän lain: oman oikeustajuntanne, ihmiskunnan omantunnon: tovereittenne yleisen vakaumuksen. Olen selittänyt teille, että silloin kun te vetoatte omaantuntoonne ja tunnette sen äänen sopeutuvan ihmisrodun suureen ääneen, jonka historia on tuonut teille julki, saatte olla varmoja, että olette kohdanneet ikuisen, muuttumattoman totuuden.
Nykyään on teidän hyvin vaikea sopivasti tiedustella sen suuren äänen mielipidettä, jolla ihmiskunta puhuu teille historian lehdiltä; teiltä puuttuu todella hyviä, helppotajuisia kirjoja, eikä teillä ole aikaakaan. Mutta ne miehet, jotka taitonsa ja omantunnontarkkuutensa puolesta paraiten edustavat historian tutkimusta ja tietoa ihmiskunnasta viimeksi kuluneella puolivuosisadalla, ovat tästä äänestä johtaneet muutamia meidän elämämme lain piirteitä.
He ovat huomanneet, että inhimillinen luonne on oleellisesti yhteiskunnallinen ja kasvatukseen taipuva, että niin kuin on ja saattaakin olla vain yksi Jumala, samoin saattaa yksityistä ihmistä ja koko ihmiskuntaa hallita vain yksi laki, ja että tuon lain pohjimmainen, yleinen ominaisuus on edistys. Tästä totuudesta, joka nykyään on kumoamaton, koska kaikki inhimillisen tiedon haarat vahvistavat sen, ovat johdetut kaikki velvollisuudet teitä itseänne kohtaan, ja siis myöskin kaikki oikeutenne, jotka taas sisältyvät yhteen ainoaan: Oikeuteen olla täydellisesti kahleeton ja saada määrätyissä rajoissa avustusta velvollisuuksienne täyttämisessä.
Te olette vapaita, ja te tunnette sen. Mitkään kelvottoman filosofian viisastelut, jotka tahtovat asettaa en tiedä minkä kohtalo-opin inhimillisen oikeustajunnan äänen sijalle, eivät voi pakottaa vaikenemaan kahta voittamatonta todistusta vapauden puolesta: katumusta ja marttyyriutta. Sokrateesta Jeesukseen, Jeesuksesta niihin miehiin, joita alituiseen kuolee maansa puolesta, kohottavat uskon marttyyrit äänensä tuota orjallista oppia vastaan huutaen teille: "Me rakastimme myös elämää, me rakastimme olentoja, jotka tekivät sen meille mieluisaksi, ja jotka rukoilivat meitä väistymään. Heidän sydämensä joka sykähdys vaati meitä elämään! Mutta tulevien sukupolvien pelastukseksi valitsimme me kuoleman." Kainista aina nykypäivien tavalliseen urkkijaan saakka tuntevat kaikki ne, jotka pettävät veljensä, kaikki ne, jotka kulkevat pahuuden polkua, sielunsa syvyydessä oman tuomionsa, rauhattoman, moittivan äänen, joka sanoo heille: Kuinka olette hyljänneet hyveen tien?
Te olette vapaita, ja sen vuoksi vastuunalaisia. Tästä siveellisestä vapaudesta johtuu teidän oikeutenne valtiolliseen vapauteen, velvollisuutenne vallata se itsellenne, pitää sitä loukkaamattomana, ja toisten velvollisuus olla rajoittamatta sitä.
Te olette taipuvia kasvatukseen. Jokaisessa teissä piilee joku määrä kykyjä, joille vain kasvatus saattaa antaa eloa ja tarmoa, ja jotka muuten pysyisivät hedelmättöminä ja tylsinä, tai ilmautuisivat vain välähdyksinä ilman säännöllistä kehitystä.
Kasvatus on sielun leipää. Niinkuin fyysillinen tai orgaaninen elämäkään ei voi kasvaa ja kehittyä ravinnotta, niin tarvitsee moraalinen ja henkinenkin elämä ulkonaisia vaikutteita kehittyäkseen ja ilmetäkseen täydellisenä, ja sen täytyy sulattaa itseensä ainakin osa toisten aatteita, harrastuksia ja pyrkimyksiä. Yksilön elämä puhkee ilmoille kuin kasvi, jonka joka muunnoksella on oma elintapansa, erikoinen luonteensa, puhkeaa yhteisestä maaperästä ja saa ravintonsa kaikkien elämän yhteisistä aineksista. Yksilö on ihmiskunnan vesa, ja se ruokkii ja uudistaa omaa elinvoimaansa ihmiskunnan elinvoimalla. Tämän ravinnon ja uudistuksen työn toimittaa kasvatus, joka suoraan tai epäsuorasti välittää yksilölle koko ihmisrodun edistyksen tulokset.
Teidän ei siis tule hankkia itsellenne niin paljoa kasvatusta kuin mahdollista ainoastaan sen takia, että se on välttämätöntä elämällenne, vaan myöskin siksi, että se on jonkunlaista pyhää seurustelua kaikkien lähimäistenne ja kaikkien jo eläneiden sukukuntien kanssa; niiden, jotka ovat ajatelleet ja toimineet ennen teitä. Teidän tulee hankkia moraalista ja älyllistä kasvatusta, jonka tulee käsittää ja hedelmöittää kaikki ne luonnonlahjat, mitä Jumala on teille hedelmääkantavaksi siemeneksi antanut, ja joiden tulee kehittää ja pitää yllä yhteyttä teidän yksilöllisen ja koko ihmiskunnan yhteiselämän välillä.
Ja siksi, että tuo kasvatustyö valmistuisi pikemmin, ja että teidän yksilöllinen elämänne varmemmin ja läheisemmin liittyisi kaiken yhteiselämään, ihmiskunnan elämään, on Jumala tehnyt teidät oleellisesti yhteiskunnallisiksi olennoiksi. Mikä alempi olento hyvänsä saattaa elää vain itselleen, ollen yhteydessä vain luontoon, vain fyysillisen maailman alkuaineksiin. Sitä ette te voi. Joka askeleella tarvitsette te veljiänne, ettekä te saattaisi tyydyttää elämän yksinkertaisimpiakaan tarpeita, ottamatta avuksi heidän työnsä tuloksia.
Vaikkapa te vertaisiinne yhdistyneinä, olette voimakkaampia kuin mikään muu olento, olette te eristettyinä voimien puolesta heikompia kuin monet eläimet, voimattomia, kyvyttömiä kehitykseen ja täydelliseen elämään. Kaikki sydämenne arvokkaimmat tunteet, niinkuin isänmaan rakkaus, ja siis myöskin vähemmän arvokkaat kuten kunnian ja muun kiitoksen halu, ilmaisevat synnynnäistä pyrkimystä yhdistämään elämänne niihin miljooniin, jotka teitä ympäröivät. Te olette siis luodut yhteiselämään. Se suurentaa teidän voimanne satakertaisiksi, tekee toisten aatteet, toisten edistysaskeleet omiksenne ja kohottaa, parantaa, pyhittää luontonne ihmisperheen yhteisyyden kasvavan tunteen ja myötätuntoisuuden voimalla. Mitä laajempi, mitä läheisempi ja ymmärtäväisempi suhde veljiinne on, sitä kauemmas tulette te edistymään yksilöllisen kehityksen tiellä.
Elämän lakia ei voi kokonaan täyttää muu kuin kaikkien yhteinen työ. Ja jokaisen suuren edistysaskeleen tapahtuessa, tuon lain pienenkin osan tunnetuksi tullessa osoittaa historia vastaavaa inhimillisen yhteistunteen laajennusta, läheisempää kosketusta kansojen välillä. Kun ensimäiset kristityt julistivat inhimillisen luonteen ykseyttä vastoin pakanallisia filosofeja, jotka tunnustivat kaksi ihmisluonnetta, herran ja orjan, oli Rooman kansa kantanut kotkansa kaikkien tunnettujen kansojen keskuuteen Euroopassa. Ennenkuin paavius — nykyään turmiollinen, mutta siunausta tuottava perustamisensa ensi aikoina — ilmoitti: henkinen voima on korkeampi kuin ajallinen, olivat maahan tunkeutuneet kansat, joita me sanomme barbaareiksi, saattaneet germaanisen ja romaanisen maailman kiinteään kosketukseen. Ennenkuin se aate, että vapaus kuului kansoille, oli herättänyt sen käsitteen kansallisuudesta, joka nyt myllertää Eurooppaa ja on määrätty voittamaan, olivat Ranskan vallankumous ja keisariajan sodat kohottaneet ja kutsuneet toimintaan muusta Euroopasta siihen saakka eristetyn aineksen, slaavilaiset kansat.
Lopuksi olette te edistyviä olentoja.
Tuo sana, edistys, jota vanha-aika ei tuntenut, tulee tästä lähin olemaan pyhä sana ihmiskunnalle. Siihen sisältyy täydellinen yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen uudistuminen.
Antiikki, muinaisten Itämaiden ihmiset ja pakanalliset uskonnot luottivat kohtaloon, sattumaan, salaperäisiin, käsittämättömiin voimiin, jotka mielivaltaisesti hallitsivat ihmisten kohtaloita vuorotellen luoden ja hävittäen kenenkään saattamatta ymmärtää, kehittää tai jouduttaa niiden toimintaa. He uskoivat, että ihmisen oli mahdotonta löytää mitään kestävää ja jatkuvaa maan päällä. He uskoivat, että kansat olivat tuomitut ainaisesti kiertämään eräitten yksilöiden täällä muodostamaa piiriä, että ne kohosivat, nousivat ylöspäin vallan kukkuloille, laskeutuivat sitten alaspäin vanhuuden tullen ja poistuivat palajamatta. Ahtaiden aatteiden ja tosiseikkojen piiri edessään, tuntematta ollenkaan historiaa oman maansa ja useinpa oman kaupunkinsa rajojen ulkopuolella, pitivät he ihmiskuntaa ainoastaan ihmislaumana, jolla ei ollut omaa elämää, eikä omia lakeja, ja johtivat käsityksensä siitä vain niistä tuloksista, joita he yksilöitä tarkastelemalla saivat.
Tällaisen opin seurauksena oli taipumus hyväksyä olemassa olevat seikat sellaisinaan niitä häiritsemättä, tai toivomatta muutoksia niihin. Missä olosuhteet olivat luoneet tasavaltaisen hallitusmuodon, siellä olivat ihmiset tasavallan kannattajia, missä yksinvalta hallitsi, siellä he olivat alistuvia, edistyksestä välinpitämättömiä orjia. Mutta sittenkun he huomasivat, että ihmiskunta kaikkialla sekä tasa- että itsevaltaisen hallitusmuodon alla oli jaettu joko neljään luokkaan niinkuin Itämailla, tai kahteen, vapaihin ja orjiin, kuten Kreikassa, hyväksyivät he luokkajaon, tai uskon kahdenlaatuisiin ihmisiin. Niinpä Plato ja Aristoteleskin, kreikkalaisen maailman mahtavimmat nerot, hyväksyivät sen. Teidän luokkanne vapauttaminen olisi tällaisten ihmisten keskuudessa ollut aivan mahdotonta.
Ne miehet, jotka Jeesuksen sanoille perustivat uskonnon, korkeamman kuin muinaisten Itämaiden tai pakanoiden uskomukset, aavistivat hämärästi, mutta eivät voineet käsittää edistys-sanassa piilevää pyhää aatetta. He ymmärsivät ihmisrodun ykseyden, lain yhtenäisyyden ja ihmisen täydellistymismahdollisuudet. Mutta he eivät ymmärtäneet millä voimilla täytettäisiin se, minkä Jumala on ihmiselle antanut, eikä tapaa millä se tapahtuisi.
He rajoittuivat siis johtamaan elämän hallinnon yksilö-tutkimuksistaan. Ihmiskunta kokonaisruumiina oli tuntematon heille. He tunsivat kaitselmuksen ja asettivat sen entisen, sokean sallimuksen sijaan, mutta he pitivät sitä yksilön suojelijana, eikä ihmiskunnan lakina. Heidän mielentilansa, äärettömän täydellistymisaatteen, jonka he olivat aavistaneet, ja yksityisen lyhyen, surkean elämän tietoisuuden välillä hoippuen, loi tarpeen keksiä välittävä määritelmä niille, siis Jumalan ja ihmisen välille. Ja kun he eivät olleet käsittäneet aatetta ihmiskunnasta kokonaisuutena, turvautuivat he jumalallisen lihaksitulemisen ajatukseen. He selittivät, että usko tuohon lihaksitulemiseen oli ihmisille ainoa pelastuksen, voiman ja armon lähde.
Aavistamatta sitä jatkuvaa ilmestystä, joka ihmiskunnan kautta siirtyy Jumalasta ihmiseen, uskoivat he ainoaan välittömään ilmestykseen, joka oli tapahtunut määrätyllä hetkellä Jumalan erikoisesta suosiosta. He käsittivät sen siteen, mikä Jumalassa yhdistää ihmiset toisiinsa, mutta he eivät käsittäneet sitä, mikä yhdistää heidät täällä maan päällä ihmiskunnan nimessä. Sukupolvien jatkuvaisuus oli sangen pienimerkityksinen niille, jotka eivät saattaneet käsittää, kuinka sukupolvi vaikuttaa toiseen. He totuttautuivat siis jättämään ne huomiotta ja pyrkivät erottamaan ihmisen maailmasta ja ihmiskuntaa kokonaisuutena koskevista asioista, nimittäen lopulta maata, jonka he jättivät vallassa oleville mahdeille, vain katumuksen laaksoksi, asettaen sen vastakohdaksi taivaan, jonne ihmisen tuli kohota armon ja uskon avulla, mutta josta hän niitä paitsi oli ijankaikkisesti karkoitettu.
Koska ilmestys heidän mielestään oli ollut välitön, kerta kaikkiaan, määrätyllä hetkellä tapahtunut, päättivät he, ettei siihen voi lisätä mitään, ja että tuon ilmestyksen säilyttäjät olivat erehtymättömiä. He unohtivat, että Jeesus juhlallisena hetkenä, ylevällä tulevaisuuden näkemyksellä oli sanonut: Minulla on vielä paljon sanomista, mutta ette voi nyt kantaa. Vaan koska se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteensa; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu.[5] Näihin sanoihin sisältyy ennustus edistyksen aatteesta ja totuuden jatkuvasta ilmestymisestä ihmiskunnan välityksellä, oikeutus sen tunnussanan, jonka uudelleen heräävä Rooma on tarjoava Italialle sanoissa "Jumala ja kansa", tasavaltaisten julistusten otsakkeihin kirjoitettuina. Mutta ne miehet, jotka kannattivat keskiaikaisia uskomuksia, eivät voineet sitä käsittää. Aika ei vielä ollut täyttynyt.
Pakanuutta seuraavien uskontojen koko järjestelmä lepää nyt esittämillämme perusteilla. On selvää, ettei teidän vapautustanne täällä maailmassa voi perustaa niihin.
Kolmetoista vuosisataa sen jälkeen, kun mainitsemamme Kristuksen sanat olivat lausutut, kirjoitti eräs italialainen, suurin kaikista italialaisista, seuraavat totuudet: "Jumala on. Maailmankaikkeus on Jumalan ajatus, sen vuoksi on maailmankaikkeuskin yksi. Kaikki tulee Jumalasta. Kaikilla on suurempi tai pienempi osa jumalallisesta luonteesta, vastaten tarkoitusta, joihin ne ovat luodut. Ihminen on jaloin luoduista. Jumala on valanut häneen enemmän omaa luontoaan kuin muihin. Kaikki, mikä Jumalasta tulee, pyrkii kohti sen saavutettavissa olevaa täydellisyyttä. Ihmisen täydellistymiskyky on rajaton. Ihmiskunta on yksi. Jumala ei ole tehnyt mitään tarpeetonta, ja koska on olemassa vain yksi ihmiskunta, täytyy kaikilla ihmisillä olla yksi ainoa tarkoitus, tehtävä, joka on loppuun saatettava kaikkien yhteistyöllä. Ihmisrodun tulee siis työskennellä liitossa, niin että kaikki siinä hajallaan olevat voimat saavuttaisivat mahdollisimman korkean kehitysasteen toiminnan ja ajatuksen maailmoissa. Siinä on siis ihmisrodun yhteinen uskonto."
Se mies, joka toi ilmi nämä ajatukset, oli nimeltään Dante. Jokaisen Italian kaupungin, kun Italia on vapaa ja yhtynyt, tulisi pystyttää patsas hänelle, koska noissa ajatuksissa piilee tulevaisuuden uskonnon siemen. Hän kirjoitti ne latinan- ja italiankielisissä teoksissa nimeltä De Monarchia ja Il Convito. Ne ovat vaikeita käsittää, eivätkä nekään, jotka sanovat itseään oppineiksi, nykyään ole pitäneet väliä niistä.[6] Mutta älyn maailmoihin kylvetyt aatteet eivät koskaan voi kuolla. Toiset korjaavat niiden sadon, vaikkapa olisivatkin unohtaneet niiden alkuperän. Ihmiset ihailevat tammea, mutta kukapa muistelisi terhoa, josta se versoi.
Siemenet, jotka Dante kylvi, ovat kantaneet hedelmän. Eräiden voimakkaiden älyjen aikojen kuluessa laajentamina ja hedelmöittäminä kehittyivät ne etenkin 1700-luvun lopulla. Edistyksen aatteesta elämän lakina, hyväksyttynä ja kehitettynä, historian toteamana ja tieteen vahvistamana, tuli tulevaisuuden lippu. Nykyään ei ole olemassa vakavaa ajattelijaa, joka ei pitäisi sitä elämäntehtävänsä tukipisteenä.
Me tiedämme nyt, että edistys on elämän laki. Yksilön edistys on ihmiskunnan edistystä. Ihmiskunta täyttää tuon lain maanpäällä, yksilö maanpäällä ja muuallakin. Yksi Jumala, yksi laki. Olemassaolonsa ensi hetkestä saakka on ihmiskunta asteettaisesti, mutta vääjäämättömästi täyttänyt tuota lakia. Totuus ei ole koskaan ilmennyt täydellisesti, eikä yhdellä kertaa. Jatkuva ilmestys tuo ilmi totuuden osia, sanan laista, aikakaudesta aikakauteen. Jokainen noista sanoista myllertää syvästi inhimillistä elämää sen kulussa täydellisyyttä kohti, luoden vakaumuksen uskon.
Uskonnollisen aatteen kehityksellä on siis loppumaton edistymisen mahdollisuus, ja toisiaan seuraavat vakaumukset, kehittäessään ja puhdistaessaan tuota aatetta yhä syvemmälti, tulevat jonakin päivänä kuin temppelin pylväät kannattamaan ihmiskunnan Pantheonia, yhtä ainoaa, suurta uskontoa maamme päällä. Ne miehet, joita Jumala on siunannut nerolla tai tavallista suuremmalla kunnolla, ovat sen apostoleita; kansa, tuo ihmiskunnan yhteistietoisuus on sen selittäjä, hyväksyy sen totuuden ilmaisun, siirtää sen sukupolvelta sukupolvelle ja saattaa sen käytäntöön, sovelluttaen sen inhimillisen elämän eri haaroihin ja ilmiöihin.
Ihminen on kuin mies, joka elää loppumatonta ajanjaksoa ja oppii aina. Ihmiset ja vallat eivät ole eivätkä saatakaan olla erehtymättömiä. Lain tulkitsijoiden tai säilyttäjien keskuudessa ei ole eikä saatakaan olla etuoikeutettua luokkaa. Jumalan ja ihmisen kesken ei tarvita eikä voikaan olla muuta välittäjää kuin ihmiskunta. Asettaessaan kaitselmuksellisen, edistyvän sivistyksen pyrkimyksen ihmiskunnalle, istuttaessaan edistysvaiston joka ihmisen sydämeen on Jumala siis kätkenyt ihmisluontoon edistyksen toteuttamiseen vaadittavat kyvyt ja voimat.
Yksilöllinen ihminen, tuo vapaa ja vastuunalainen olento, kykenee käyttämään niitä väärin tai oikein, riippuen siitä antautuuko hän velvollisuuden tielle, vai kuunteleeko itsekkyyden sokeita houkutuksia. Hän saattaa hidastuttaa tai jouduttaa omaa kehitystään, mutta kaitselmuksen tarkoitusta ei mikään inhimillinen voima saata tehdä tyhjäksi. Ihmiskunnan sivistyksen täytyy itsensä täydentää itseään. Niinpä barbaarien maahantunkeutumisista, jotka näyttivät tukahuttavan kaiken sivistyselämän, nousikin uusi, entistä korkeampi sivistys, joka levisi entistä laajemmille alueille. Yksityisten hirmuhallituksesta näemme me kohta erkanevan entistä nopeamman vapauden kehityksen.
Edistyksen lakia tulee jokaisen täyttää maanpäällä niinkuin muuallakin. Maa ja taivas eivät millään lailla ole toistensa vastakohtia. Ja on herjausta otaksua, että me voisimme rikosta tekemättä halveksia Jumalan työtä, majaa, jonka hän on meille antanut, ja jättää sen niille voimille, jotka kuuluvat, oli niiden luonne mikä hyvänsä. pahan, itsekkyyden ja hirmuvallan vaikutteihin. Maa ei ole katumuksen laakso, se on paikka, jossa toimitaan totuuden ja oikeuden ihanteen puolesta, jota jokainen meistä kantaa sieluunsa istutettuna, se on porras kohti täydellisyyttä, jonka me voimme saavuttaa vain kunnioittamalla Jumalaa ihmiskunnassa työllämme ja pyhittämällä itsemme muuttamalla tosiasiaksi niin monta hänen aivoitustaan kuin mahdollista. Tuomio, joka meistä jokaisesta tulee lausuttavaksi joko julistaen meidän ylenevän edistyksemme tällä täydellistymisen asteikolla tai langettaen meidät laahautumaan vielä kerran sen matkan, minkä jo olemme astuneet hedelmättömin tuloksin tai syntiä tehden, perustuu siihen hyvään, mitä me olemme veljillemme tehneet, siihen kehitysasteeseen, jonka saavuttamisessa me olemme auttaneet toisia.
Yhä läheisempi ja laajempi yhteys tovereittemme kanssa on se keino, mikä tekee voimamme moninkertaisiksi, se piiri, jossa teidän tulee täyttää velvollisuutenne, tie, jolla toimiva edistys toteutetaan. Teidän tulee pyrkiä tekemään koko ihmiskunta yhdeksi perheeksi, jonka jokaisen jäsenen tulee itsessään edustaa siveellistä lakia toisten hyödyksi. Ja niinkuin ihmiskunnan täydellistyminen edistyy aikakaudesta aikakauteen, sukupolvesta sukupolveen, niin kulkee yksilön täydellistyminen olennosta olentoon hitaammin tai nopeammin teidän omista ponnistuksistanne riippuen.
Tässä on lueteltu eräitä niistä totuuksista, jotka sisältyvät sanaan edistys, josta taas tulevaisuuden uskonto on nouseva. Ainoastaan siinä sanassa saattaa teidän vapautuksenne toteutua.
VIII
Vapaus.
Te elätte. Se elämä, joka teissä on, ei ole sattuman ansio. Sattuma sanalla ei ole minkäänlaista merkitystä ja se keksittiin vain peittämään ihmisten tietämättömyyttä muutamista asioista. Se elämä, joka teissä on, tulee Jumalalta ja ilmaisee asteettaisella kehityksellään järjellisen aivoituksen. Teidän elämällänne on siis välttämättömästi joku määrä, joku tarkoitus.
Se viimeinen päämäärä, jota varten meidät luotiin, on meille nykyään tuntematon, eikä toisin saata ollakaan, mutta siitä syystä emme saa kieltää sitä. Voisiko pienokainen tietää sen tarkoituksen, johon hänen täytyy pyrkiä perheen, isänmaan, ihmiskunnan kautta? Ei, mutta tuo tarkoitus on olemassa, ja me alamme tuntea sen hänen sijastaan häntä varten. Ihmiskunta on Jumalan lapsi. Se tuntee sen määrän, jota kohti sen tulee kehittyä. Ihmiskunta alkaa juuri nyt käsittää, että edistys on sen laki, se alkaa juuri nyt epäselvästi ymmärtää jotakin maailmankaikkeudesta ympärillään, ja suurin osa siihen kuuluvia yksilöitä on tosin melkein kelvoton raakuuden, orjuuden ja täydellisen sivistyksenpuutteen vuoksi tutkimaan tuota lakia ja maailman kaikkeutta, seikka, joka on välttämätön, ennen kuin me saatamme ymmärtää itseämmekään. Vain vähemmistö niistä miehistä, jotka asuvat meidän pienessä Euroopassamme, on kykenevä kehittämään älyllisiä ominaisuuksiaan, tietojen hankkiminen tarkoituksena.
Teissä itsessännekin — useimmat teistä kun ovat opetuksesta eristettyjä ja pakotettuja elämään huonosti järjestetyllä ruumiillisella työllä — nukkuvat nuo kyvyt, eivätkä kykene kantamaan osaansa tiedon pyramiidin rakennukseen. Kuinka me siis nyt luulisimme voivamme tietää sen, mikä vaatii kaikkien yhteistyötä? Kuinka siis nousta kapinaan, kun ei vielä ole saavutettu huippua, mikä on maallisen edistyksemme viimeisin askel, kun vain muutamat meistä, ja hekin hajallaan, alkavat vasta sopertaa tuota pyhää, hedelmöittävää sanaa? Tyytykäämme siis olemaan tietämättä niitä seikkoja, jotka pakostakin ovat saavutettavissamme vasta pitkän ajan kuluttua, älkäämmekä luopuko lapsellisen kiivauden vallassa tutkimasta sitä, minkä me kykenemme saavuttamaan.
Totuuden löytäminen edellyttää vaatimattomuutta ja itsensä hillitsemistä yhtä paljon kuin lujuutta. Paljon enemmän sieluja on kadotettu tai johdettu harhaan oikealta tieltä kärsimättömyydellä ja inhimillisellä ylpeydellä kuin tarkoituksellisella pahuudella. Tätä totuutta tahtovat muinaisajan viisaat opettaa meille kertomalla, kuinka ylpeä hirmuvaltias taivaita tavoitellessaan kykeni rakentamaan vain sekaannuksen tornin, ja kuinka jättiläiset, jotka yrittivät hyökkäyksellä vallata Olympon, jäivät salaman lyöminä makaamaan meidän tuliperäisten vuortemme uumeniin.
Meidän on tärkeä päästä vakautuneiksi siitä, että oli tarkoitus, mihin meidät on määrätty, mikä hyvänsä, saatamme me vain keksiä ja saavuttaa sen älyllisiä kykyjämme asteettaisesti kehittämällä ja harjoittamalla. Meidän kykymme ovat Jumalan meille antamia työkaluja. Sen vuoksi on välttämätöntä, että niiden kehitystä avustetaan ja edistetään, ja että niiden käyttö on vapaata ja suojattua. Vapaudetta ette te voi täyttää mitään velvollisuuksianne; teillä on siis vapauden oikeus ja velvollisuus vallata se kaikin keinoin mahdilta, joka kieltää sen teiltä.
Ilman vapautta ei moraalia ole olemassa, sillä jollei ole valinnan vapautta hyvän ja pahan, yhteisen edistysinnon ja itsekkyyden hengen välillä, ei ole vastuunalaisuuttakaan. Vapaudetta ei oikeaa yhteiskuntaa ole olemassa, koska vapaiden miesten ja orjien välillä ei voi olla yhteyttä, vaan toiset ovat toisten vallan alaisia. Vapaus on pyhä, niinkuin se yksilö, jonka elämää se edustaa, on vapaa. Missä vapautta ei ole, on elämä supistunut vain elimellisiksi toimiksi. Mies, joka sallii vapauttaan loukattavan, on kierossa suhteessa omaan luonteeseensa ja kapinoi Jumalan käskyjä vastaan.
Siellä ei ole vapautta, missä luokka, perhe tai mies anastaa vallan toisten yli luuloteltujen jumalallisten oikeuksien nimessä tai syntyperästä ja vallasta johtuneiden etuoikeuksien perusteella. Vapauden täytyy olla olemassa kaikkia varten ja kaikkien saavutettavissa. Jumala ei ole myöntänyt yliherruutta kellekään yksilölle, sen yliherruuden määrän, mikä meidän maailmassamme saattaa olla edustettuna, on Jumala uskonut ihmiskunnalle, kansalle, yhteiskunnalle. Ja tämäkin lakkaa ja hylkää ihmiskunnan yhteisryhmät, jolleivät ne käytä sitä hyvän eduksi, kaitselmuksellisen tarkoituksen täyttämiseksi. Siis ei oikeuksien yliherruutta saata olla kenelläkään, yliherruus riippuu päämäärästä ja toiminnasta, joka siihen vie.
Pyrinnöt ja päämäärä, jota kohti me etenemme, täytyy alistaa kaikkien arvostelulle. Ei ole, eikä saatakaan olla pysyväistä yliherruutta. Se laitos, jota me nimitämme hallitukseksi, on vain johtokunta, muutamille uskottu tehtävä, sillä käskyllä, että se nopeammin saavuttaisi kansakunnan päämäärät, ja jos sen jäsenet eivät ole oikeamielisiä, täytyy tuon harvoille uskotun vallan lakata. Jokainen hallitukseen kutsuttu on yhteisen tahdon täyttäjä. Hänen täytyy tulla valituksi ja olla velvollinen eroamaan milloin hyvänsä hän käsittää väärin tai asettuu tuota tahtoa vastustamaan. Siis ei voi olla olemassa, minä toistan sen, luokkaa tai perhettä, joka pitäisi valtaa omalla oikeudellaan loukkaamatta teidän vapauttanne. Kuinka voitte sanoa olevanne vapaita, kun on olemassa henkilöitä, joilla on valta käskeä teitä, teidän suostumuksettanne? Tasavalta on ainoa oikeutettu ja johdonmukainen hallitusmuoto.
Teillä ei ole muuta herraa kuin Jumala taivaissa ja kansa maanpäällä. Kun te olette keksineet rivinkin laista, Jumalan tahdosta, tulee teidän siunata ja totella sitä. Kun kansa, tuo teidän tovereittenne yhteisruumis, selittää, että se kannattaa jotakin vakaumusta, täytyy teidän taivuttaa päänne ja luopua kaikista kapinallisista hankkeista.
Mutta on olemassa seikkoja, joista teidän yksilöllinen olemuksenne muodostuu, ja jotka ovat oleellisia inhimilliselle elämälle. Ja niihin ei kansallakaan ole oikeutta kajota. Ei enemmistö, eikä yhteisvoima voi ryöstää teiltä sitä, mikä tekee teidät ihmisiksi. Ei mikään enemmistö voi julistaa tyranniutta voimaan, eikä sammuttaa tai poistaa omaa vapauttaan. Kansaa vastaan, joka haluaisi tehdä sellaisen itsemurhan, ette te voi käyttää voimaa, vaan vastalauseoikeutta, joka elää, mihin sitten olosuhteet johtanevatkin, ja on elävä jokaisessa teissä ikuisesti.
Te haluatte vapautta ja kaikkea, mikä on tarpeellista elämän siveellistä ja aineellista ylläpitoa varten.
Henkilökohtainen vapaus, liikuntavapaus, uskonnollisen vakaumuksen vapaus, mielipiteitten vapaus kaikissa suhteissa, vapaus ilmaista mielipiteensä painetun sanan avulla, yhdistymisvapaus, niin että voisitte viljellä sielunkykyjänne kosketuksessa toisiin sieluihin, ajatustenne ja käsienne tuotteiden kaupan vapaus — nämä kaikki ovat seikkoja, joita ei kukaan saa riistää teiltä, — paitsi muutamissa harvoissa tapauksissa, joita ei lie tarpeellista tässä mainita, — tekemättä suurta vääryyttä, herättämättä teissä vastaansanomisen velvollisuutta.
Kellään ei ole oikeutta yhteiskunnan nimessä vangita teitä, tai toimittaa teitä pakon ja urkinnan alaiseksi mainitsematta teille niin pian kuin mahdollista syytä siihen ja asettamatta teitä heti maan oikeusvallan eteen. Kellään ei ole oikeutta passeilla tai muilla rajoituksilla estää teitä liikkumasta syntymämaassanne. Kellään ei ole oikeutta vainota teitä, olla suvaitsematta, tai lainsäädännöllä eristää teitä uskonnollisten mielipiteittenne takia. Ei millään, paitsi ihmiskunnan suurella, rauhallisella äänellä ole oikeutta asettua Jumalan ja teidän omantuntonne välille. Jumala on antanut teille ajatuksen, siis ei kellään ole oikeutta rajoittaa sitä, tai kieltää ilmitulemasta sitä, mikä on teidän ja veljienne sielun yhdysside ja ainoa kehitystie, mitä meillä on.
Sanomalehdistön pitää olla aivan vapaa. Älyn oikeudet ovat loukkaamattomia, ja kaikenlainen ennakkosensuuri on hirmuvaltaa. Rangaiskoon yhteiskunta vain kynän rikokset, niin kuin rikollisuuteen kehoittamisen ja selvään epäsiveellisyyteen opettamisen, samoin kuin se rankaisee muutkin siveyden loukkaukset. Juhlallisen, julkisen tuomion langettama rangaistus on inhimillisen vastuunalaisuuden seuraus, mutta kaikenlainen väliintulo etukäteen on vapauden kieltämistä.
Rauhallinen yhdistyminen on pyhä, niinkuin ajatuskin. Jumala istutti teihin yhdistymispyrkimyksen ikuiseksi edistyskeinoksi, sen yhteyden pantiksi, jonka ihmiskunta lopulta on määrätty saavuttamaan, ja sitä ei millään mahdilla ole oikeutta estää tai rajoittaa. Teidän jokaisen velvollisuutena on käyttää elämää, jonka Jumala teille antoi, säilyttää ja kehittää sitä. Jokainen teistä on siis elämälle velkaa työtä, joka on ainoa aineellisen pystyssä pysymisen keino. Työ on pyhää. Kellään ei ole oikeutta estää sen tuotteiden vapaata vaihtoa. Teidän synnyinmaanne on teidän markkinapaikkanne, jonka yhdestäkään osasta teitä ei saa karkoittaa pois.
Mutta kun te olette saavuttaneet sen, että nämä vapaudet tunnustetaan teille ja pidetään pyhinä, kun te lopulta olette perustaneet valtion kaikkien äänioikeudelle niin että kaikki inhimillisten taipumusten kehitykseen johtavat tiet ovat avoinna yksilölle, muistakaa silloin, että jokaisen teidän edessänne on yhä tuo suuri päämäärä, jonka saavuttaminen on velvollisuutenne: itsenne ja toisten siveellinen parantaminen ja yhä läheisempi, yhä laajempi yhteys kaikkien inhimillisen perheen jäsenten välillä, niin että se kerran, jonakin päivänä tulevaisuudessa, tuntee ainoastaan yhden lain.
/#
"Teidän tehtävänne on muodostaa yhteisperhe, rakentaa Jumalan
kaupunki, ja yhtämittaisella työllä asteettain muuttaa hänen
työnsä ihmiskunnassa tosiasioiksi.
"Kun te rakastatte toisianne veljellisesti ja kohtelette
toisianne molemminpuolisesti veljinä, ja jokainen, etsien omaa
hyväänsä toisten onnessa, sulattaa oman elämänsä kaikkien
elämään, omat etunsa kaikkien etuihin, ollen aina valmis
uhraamaan itsensä yhteisen perheen kaikkien jäsenten puolesta,
ja he taas yhtä valmiita hänen puolestaan uhrautumaan, tulevat
useimmat epäkohdat, jotka nyt painavat ihmisrotua, katoamaan
niinkuin katoavat näköpiiriin kokoontuneet paksut usvapilvet
auringon noustessa. Ollen Jumalan tahtoa tulee tuo rakkaus
vähitellen ja yhä lähemmin yhdistämään ihmiskunnan hajalliset
ainekset, yhdistämään ne yhteen ruumiiseen, ja ihmiskunta tulee
olemaan yksi, niinkuin Jumala on yksi".[7]
#/
Älkää koskaan, veljeni, jättäkö mielestänne näitä sanoja! Ne lausui mies, joka eli ja kuoli kuin pyhimys ja rakasti kansaa ja sen tulevaisuutta äärettömällä rakkaudella. Vapaus on vain keino; on teidän ja tulevaisuutenne onnettomuus, jos te milloin totuttaudutte pitämään sitä päämääränä. Teidän yksilölliseen olemukseenne kuuluu oikeuksia ja velvollisuuksia, joita ei koskaan saa luovuttaa kenellekään. Mutta teille ja tulevaisuudellenne on onnettomuudeksi, jos tuo kunnioitus, jota te tunnette sitä kohtaan, mikä muodostaa teidän yksilöllisen elämänne, joskus turmeltuisi kohtalokkaaksi itsekkyydeksi! Teidän vapautenne ei ole kaiken laillisen vallan kieltämistä, se on hylkäämistä kaiken sellaisen mahdin, mikä ei edusta kansakunnan yhteistä tarkoitusta, ja joka pyrkii rakentautumaan, pysyttäytymään millä hyvänsä muulla perusteella kuin teidän omalla vapaalla ja välittömällä suostumuksellanne.
Kasuistien opit ovat viime aikoina turmelleet vapauden pyhää käsitettä. Muutamat ovat supistaneet sen halvaksi ja epämoraaliseksi individualismiksi sanoen, että Minä on kaikki kaikessa, ja että inhimillisen työn ja yhteiskunnallisen järjestelmän ainoana tarkoituksena tulee olla yksilön halujen tyydyttäminen. Toiset taas ovat julistaneet, että kaikki hallinto, kaikki valta on välttämätöntä pahaa ja että sitä täytyy supistaa ja kahlita niin paljon kuin mahdollista: että vapaudella ei ole rajoja, että jokaisen yhteiskunnan ainoana tehtävänä on laajentaa sitä loppumattomiin; että ihmisellä on oikeus käyttää vapautta oikein tai väärin, kunhan hänen toimensa vain eivät suorastaan tuota vahinkoa muille, ja ettei hallituksella ole muuta tehtävää kuin estää yksilöä tekemästä vääryyttä toiselle. Hylätkää nuo väärät opit, oi veljeni! Ne, ne saattoivat turmiolle Italian, kun se juuri oli kulkemassa tulevaa suuruuttaan kohti.
Ensinmainitut synnyttivät luokka-itsekkyyden, toiset tekivät yhteiskunnasta, joka hyvin järjestettynä olisi pyrkinyt edustamaan teidän yhteistarkoituksianne ja elämäänne, tekivät siitä vain sotilas- tai poliisivirkailijan, jonka tehtävänä on säilyttää näennäinen rauha. Molemmat alensivat vapauden anarkiaksi. Ne hävittivät yhteisen, moraalisen uudistuksen aatteen, hävittivät opetuksen ja edistyksen tehtävän, jonka yhteiskunta itse halusi ottaa suoritettavakseen. Jos te ymmärtäisitte vapauden tällä lailla, edistäisitte sen kadottamista ja kadottaisittekin sen ennemmin tai myöhemmin. Teidän vapautenne tulee olemaan pyhä niin kauan kuin se kehittyy velvollisuuden ja uskon hallitsevan aatteen vaikutuksen alla yhteisessä täydellistymisessä. Teidän vapautenne tulee kukoistamaan Jumalan ja ihmisten suojelemana niin kauan kuin te ette pidä sitä oikeutena käyttää oikein tai väärin kykyjänne sillä tavalla kuin te mieluimmin haluatte, vaan oikeutena valita vapaasti ja sopusoinnussa yksityisten taipumustenne kanssa keino, jolla voitte tehdä hyvää.
IX
Kasvatus.
Jumala on tehnyt teidät kasvatukseen taipuviksi. Sen vuoksi onkin teidän velvollisuutenne hankkia opetusta niin paljon kuin mahdollista on; ja teidän oikeutenne on taas siinä, ettei yhteiskunta, johon te kuulutte, saa estää teitä kasvatustyössä, vaan auttaa teitä siinä ja hankkia teille opetusvälineitä, kun teiltä puuttuu niitä.
Vapautenne, oikeutenne, vapautumisenne kieroista yhteiskunnallisista elinehdoista, elämäntyö, joka jokaisen teistä tulee suorittaa täällä maailmassa, riippuu siitä sivistysasteesta, mikä teidän on sallittu saavuttaa. Kasvatuksetta ette te voi selvästi valita oikean ja väärän välillä, ette voi hankkia omien oikeuksienne tuntemusta, ette saavuttaa valtiollisessa elämässä sitä osaa, jota ilman teidän oma vapautuksenne ei saata menestyä, te ette voi määritellä elämäntehtäväänne itsellenne. Kasvatus on teidän sielunne leipä. Ilman sitä pysyvät kykynne herpaantuneina ja hedelmättöminä aivan niin kuin se elollinen voima, mikä piilee siemenessä, pysyy hedelmättömänä, jos se heitetään muokkaamattomaan maahan, jos siltä puuttuu kastelun hyvä vaikutus tai ahkeran maamiehen huolenpito.
Nykypäivinä ei juuri kukaan teistä ole saanut kasvatusta, tai sitten vain huonoa ja riittämätöntä opetusta, mitä teille ovat antaneet ihmiset ja vallat, jotka eivät edusta mitään paitsi itseään, eivätkä noudata minkäänlaista johtavaa periaatetta. Parhaat heistä luulevat tehneensä kaiken, mitä heiltä vaaditaan, kun he ovat avanneet hallitsemallaan alueella jonkun määrän epätasaisesti jaettuja kouluja, joissa teidän lapsenne saavat jonkun verran alkeis-opetusta. Opetukseen kuuluu pääasiallisesti lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen.
Sitä sanotaan opetukseksi, ja se eroaa kasvatuksesta yhtä paljon kuin teidän elimenne eroavat teidän elämästänne. Teidän elimenne eivät ole elämää, ne ovat vain sen välineitä ja sen ilmenemiskeinoja. Ne eivät voi johtaa tai hallita sitä ja ne ovat yhtä hyvin täysin puhtaan ja täysin turmeltuneen elämän toimintakeinoja. Samaan tapaan hankkii opetus keinoja, joilla sovitetaan käytäntöön se, mitä kasvatuksella saavutetaan, mutta se ei voi astua kasvatuksen sijalle.
Kasvatus suuntautuu siveellisiin kykyihin, opetus älyllisiin. Ensinmainittu kehittää ihmisessä velvollisuuksien tuntemusta, jälkimäinen tekee hänet kykeneväksi täyttämään ne. Opetuksella saattaisi kasvatus liiankin usein olla vaikutukseton, kasvatuksetta olisi opetus vipuvarsi, tukipistettä vailla. Te osaatte lukea: mitäpä hyötyä siitä olisi, jos ette osaa arvostella mitkä kirjat sisältävät erheitä, mitkä totuutta? Te kykenette kirjoittamalla esittämään ajatuksenne veljillenne; mitä apua siitä on, jos teidän ajatuksenne ilmaisevat vain itsekkyyttä? Opetus, niinkuin rikkauskin, saattaa olla joko hyvän tai pahan lähteenä, riippuen tarkoituksesta, mihin sitä käytetään. Yleiselle edistykselle omistettuna on se sivistyksen ja vapauden välikappale, vain henkilökohtaisen edun hyväksi käytettynä tulee siitä hirmuvallan ja turmeluksen ase. Nykyisessä Euroopassa on opetus, jota ei seuraa vastaava siveellisen edistyksen aste, hyvin vaarallinen paha. Se pitää yllä eriarvoisuutta saman kansan eri luokkien välillä ja taivuttaa mielen laskelmiin, itsekkyyteen, sovitteluihin oikeuden ja vääryyden ja kaikenlaisten kierojen oppien välillä.
Erotus niiden henkilöiden välillä, jotka tarjoavat teille enemmän tai vähemmän opetusta ja niiden, jotka julistavat kasvatusta, on syvempi kuin te luulettekaan, ja minun täytyy uhrata muutama sana erikoisesti tälle aiheelle.
Kaksi ajatussuuntaa jakaa kahtia niiden leirin, jotka taistelevat vapauden puolesta väkivaltaa vastaan. Toiset selittävät, että yliherruus piilee yksilössä, toiset väittävät, että se kuuluu ainoastaan yhteiskunnalle ja hallitsee enemmistön ilmaistun tahdon avulla. Edelliset kuvittelevat, että he ovat täyttäneet erikoistehtävänsä, kun he ovat julistaneet oletettujen oikeuksien olevan oleellisia ihmisluonteelle, ja pelastaneet vapauden. Jälkimäiset ottavat melkein yksinomaan huomioon yhteyden ja johtavat jokaisen yksilön oikeudet sopimuksesta, mikä on yhtymyksen perusteena. Edelliset eivät näe kauemmaksi kuin siihen, mitä me sanoimme opetukseksi, koska opetus tosiasiassa pyrkii helpottamaan yksilöllisten kykyjen kehitystä, kuitenkin ilman yleistä, määrättyä suuntaa. Jälkimäiset käsittävät sellaisen kasvatuksen tärkeyden, joka heidän mielestään on yhteiskunnallinen ohjelmajulistus. Edellisten mielipide johtaa ehdottomasti siveelliseen anarkiaan, jälkimäinen pyrkii unohtamaan vapauden oikeudet ja on vaarassa johtaa enemmistön hirmuvaltaan.
Edelliseen näistä oppisuunnista kuuluivat ne, joita Ranskassa sanottiin doktrinääreiksi.[8] He pettivät kansanjoukot 1830:n vallankumouksen jälkeen, ja julistamalla opetuksen vapauden, eikä mitään enempää, jättivät he taas edelleen hallitsemisen yksinoikeuden keskiluokalle, jolla on jokseenkin paljon keinoja yksilöllisten kykyjensä kehittämiseksi. Jälkimäistä edustavat nykyaikana valitettavasti vain lahkot ja vanhoista vakaumuksista riippuvat vallat, jotka ovat vihamielisiä tulevaisuuden edistykselle.
Molemmat oppisuunnat erehtyvät liian ahtaan ja yksipuolisen tarkoituksensa vuoksi.
Totuus on tämä: Kaikki yliherruus on Jumalalla, siveellisellä lailla, maailmaa johtavalla kaitselmuksellisella tarkoituksella, — jonka asteettain ilmaisee sankariluonteisten ihmisten innoitus ja ihmiskunnan erilaiset pyrkimykset sen elämän eri kausina — ja vielä piilee yliherruus siinä päämäärässä, joka meidän on saavutettava, kutsumuksessa, jota meidän on seurattava. Yksilöllä ei ole minkäänlaista yliherruutta, samoin kuin ei yhteiskunnallakaan, paitsi silloin kun jompikumpi mukautuu tähän tarkoitukseen, tähän lakiin, ja ohjaa toimintansa tuon tarkoituksen saavuttamiseksi. Hallitseva yksilö on joko siveellisen lain paras tulkitsija ja hallitsee sen nimessä, taikka sitten kukistettava vallan anastaja. Enemmistön puhdas äänioikeus ei perusta yliherruutta, jos se on selvästi korkeimman siveellisen lain vastainen, tai harkiten sulkee tien tulevalta edistykseltä. Yhteiskunnallinen hyvinvointi, vapaus, edistys! Näiden kolmen sanan ulkopuolella ei saata olla yliherruutta.
Kasvatus opettaa mitä yhteiskunnallinen hyvinvointi on.
Opetus varaa yksilölle vapaan valinnan niihin keinoihin nähden, joilla saavutetaan yhtämittainen edistys yhteiskunnallisen hyvinvoinnin käsitteen rajoissa.
Teille on erikoisen tärkeää, että te saatte oppia tietämään mitkä ovat ne vallitsevat periaatteet ja vakaumukset, jotka johtavat teidän tovereittenne elämää heidän omassa maassaan, mikä on heidän kansansa siveellinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen ohjelma, mikä on sen lainsäädännön henki, jonka mukaan heidän tekojaan tullaan tuomitsemaan, mikä se edistysaste, jonka ihmiskunta jo on saavuttanut ja se, mikä sen vielä tulisi saavuttaa. Ja teille on hyvin tärkeää, että te jo aikaisimmista ajoista tuntisitte kuuluvanne yhteen yhdenvertaisuuden ja yhteisen päämäärän rakkauden hengessä miljoonien veljienne kanssa, jotka Jumala on teille antanut.
Kasvatus, joka antaa teidän lapsillenne sellaista opetusta, saattaa tulla vain isänmaalta.
Nykyinen siveysopetus on vain anarkiaa. Ainoastaan vanhemmille jätettynä on se mitätöntä, sillä missä köyhyys ja melkein lakkaamaton aineellisen raadannan pakko riistää heiltä ajan opettaa itse lapsiaan ja keinot hankkia heille muita opettajia; se on turmiollista, missä itsekkyys ja rappiotila ovat pilanneet ja saastuttaneet perheen. Kun mahdollisuuksia on ollut olemassa, ovat nuoret imeneet sieluunsa taikauskoisia tai materialistisia aatteita, pyrkimyksiä vapauteen tai pelkurimaiseen alistumiseen, ylimysmielisyyteen tai ylimystön vastustukseen, riippuen siitä, minkä maallikon tai papin isällinen mieltymys on opettajaksi valinnut. Kuinka voisivat siis he, näin opetettuina, kun ovat ylenneet miehen ikään, yhtyä veljelliseen liittoon yhteistä tehtävää varten ja itse henkilökohtaisesti edustaa isänmaanne ykseyttä?
Yhteiskunta kutsuu heitä edistämään yhteisajatuksen kehittämistä, johon heitä ei koskaan ole opetettu. Yhteiskunta rankaisee heitä lainrikoksista, lain, josta he kuitenkin ovat tietämättömiä, ja jonka henkeä ja tarkoitusta yhteiskunta ei koskaan ole opettanut jäsenilleen. Yhteiskunta vaatii heiltä yhteistyötä ja uhrautumista tarkoituksen hyväksi, jota mikään opettaja ei ole heille selittänyt, kun he astuvat elämään kansalaisina. Omituista kyllä, tuo doktrinäärinen oppisuunta, jonka ylempänä mainitsin, tunnustaa oikeuden johtaa ja opettaa nuorisoa yksilöinä, mutta ei kaikkien muodostamana liittona, ei kansakuntana. Heidän huutonsa, opetuksen vapaus, ottaa isänmaalta sen siveellisen johdon oikeuden. He selittivät, että rahajärjestelmän ja mittojen ja painojen yhtäläisyys on tärkeä ennen kaikkea, mutta niiden periaatteiden yhtäläisyys, joille kansallinen elämä tulisi rakentaa ja kehittää, ei heistä ole minkään arvoinen. Älkää antako pettää itseänne tuon huudon, jota useimmat perustuslaillisen hallitusmuodon kannattajat nykyään toinen toisensa jälkeen toistelevat.
Ilman kansallista kasvatusta, sitä ainoaa, mistä kansallinen itsetunto voi nousta, ei kansalla ole minkäänlaista siveellistä olemassaolon oikeutta.
Ilman kansallista kasvatusta, joka olisi yhteinen kaikille kansalaisille, on velvollisuuksien ja oikeuksien tasa-arvoisuus ajatukseton lauseparsi. Velvollisuuksien tunteminen ja oikeuksien harjoittamisen kyky ovat jätetyt onnen vaihtelujen, tai niiden mielivaltaisen tahdon varaan, jotka valitsevat opettajat.
Henkilöt, jotka julistavat vastustavansa kasvatuksen yhtäläisyyttä vetoavat vapauteen. Kenen vapauteen? Isienkö vai lastenko? Lasten vapautta loukataan, heidän järjestelmässään, vanhempien käskynvallalla; nuoremman polven vapaus uhrataan vanhoille; edistyksen vapaudesta tulee harhaluulo. Pelkästään yksilöllisiä vakaumuksia, ehkäpä vääriä ja edistykselle vihamielisiäkin, siirretään nuorisolle isällisen arvovallan painolla, iällä, jolloin niiden tarkastelu on mahdoton. Myöhemmin estää kohtalo, joka kahlitsee useimmat teistä aineelliseen työhön koko päiviksi, nuoria sieluja, joihin nuo uskomukset jo ovat tarttuneet, vertailemasta niitä muihin tai uudistamasta niitä. Tuon valheellisen vapauden nimessä tuo anarkinen järjestelmä, josta minä juuri puhuin, pyrkii perustamaan ja tukemaan kaikkein pahinta hirmuvaltaa, moraalista kastijakoa.
Sitä, mitä tuo järjestelmä puolustaa, pitäisi oikeastaan sanoa omavaltaiseksi tahdoksi eikä vapaudeksi. Oikeaa vapautta ei voi olla olemassa ilman tasa-arvoisuutta, eivätkä ne voi olla tasa-arvoisia, joiden toiminta ei nouse samalta perustalta, yhteisestä periaatteesta, yhteisestä velvollisuuden tunnosta johtuen. Tuon velvollisuuden tunnon ulkopuolella ei voi olla vapautta. Minä selitin teille muutamaa sivua aiemmin, ettei todellinen vapaus saa olla oikeutena valita pahaa, vaan oikeutena valita joku niistä poluista, jotka johtavat hyvään. Vapaus, johon väärät filosofit vetoavat, on isälle annettu mielivaltainen oikeus valita pojalle huonompi tie. Mitä? Jos isä uhkaisi jollakin tavoin vahingoittaa tai silpoa poikansa ruumista, astuisi yhteiskunta väliin yleisen mielipiteen kehoituksesta. Tulisiko siis tuon olennon sielun tai mielen olla vähemmän arvoinen kuin ruumis? Eikö yhteiskunnan tule suojella sitä sen kykyjen silvonnalta. tietämättömyydeltä, siveellisen tunteen turmelemiselta ja taikauskolta?
Tuo huuto opetuksen vapaudesta palveli hyödyllistä tarkoitusta silloin kun se ensiksi kohosi, ja on hyödyllinen vielä nykyäänkin siellä missä siveellinen kasvatus on yksinvaltaisen hallituksen, taantumuksellisen luokan, tai papiston yksityisoikeutena, sellaisen papiston, joka dogmiensa luonteen perusteella vastustaa edistystä. Se oli ase hirmuvaltaa vastaan, ja vapautuksen epätäydellinen, mutta välttämätön tunnussana. Ottakaa se käytäntöön siellä, missä te olette orjia. Mutta minä puhun teille ajasta, jolloin uskonnollinen vakaumus tulee kirjoittamaan sanan edistys temppelinsä ovelle, ja jokainen julkinen laitos tulee toistamaan samaa sanaa eri muodoissa. Puhun ajasta, jolloin kansallinen kasvatus tulee opetuksen loputtua hyvästelemään oppilaitaan seuraavin sanoin: Teille, jotka olette määrätyt elämään yhteisessä liitossa meidän kanssamme, olemme me opettaneet tuon liiton perustavat opit, ne periaatteet, joihin teidän kansanne nyt uskoo. Mutta muistakaa, että ensimäinen näistä periaatteista on edistys. Muistakaa, että teidän tehtävänne ihmisinä ja kansalaisina on parantaa veljienne mielet ja sydämet, missä hyvänsä voitte. Menkää, tutkikaa ja vertailkaa, ja jos löydätte totuuden, joka on korkeampi kuin omistamamme, julaiskaa se rohkeasti ja te saatte maanne siunauksen. Silloin, mutta ei ennemmin, luopukaa vaatimasta opetuksen vapautta, koska se ei vastaa tarpeitanne ja on vaarallinen maanne yhteydelle. Pyytäkää ja vaatikaa sellaisen vapaan kansallisen kasvatuksen säätämistä, joka olisi pakollinen kaikille.
Kansakunnan velvollisuus on tehdä ohjelmansa tunnetuksi jokaiselle kansalaiselle. Jokaisen kansalaisen tulee saada kouluissa moraali-opetusta, läpikäydä kurssi kansakuntien historiassa, johon liittyy nopea katsaus ihmiskunnan edistykseen. Hänen tulee tutustua oman maansa historiaan, kuulla kansantajuinen esitys niistä periaatteista, jotka hallitsevat maan lainsäädäntöä, ja saada alkuopetusta, josta ei ole erimielisyyttä. Jokaisen kansalaisen tulee näissä kouluissa oppia oikeamielisyyttä ja rakkautta.
Kun tämä ohjelma kerran tulee kansalaisten tietoon, valloittaa vapaus oikeutensa takaisin. Ei ainoastaan perheen opetus, vaan kaikki muukin on pyhää. Joka ihmisellä on rajaton oikeus tutustuttaa toisia omiin aatteisiinsa, jokaisella ihmisellä on oikeus kuunnella toista. Yhteiskunnan tulee suojella ja rohkaista ajatuksen vapaata ilmaisua sen kaikissa muodoissa ja avata kaikki tiet yhteiskunnallisen ohjelman kehittämiselle ja uudistamiselle Hyvää kohti.