X
Yhdistyminen — Edistys.
Jumala on tehnyt teidät yhteyttä harrastaviksi ja edistyviksi olennoiksi. Teidän velvollisuutenne on siis liittyä yhteen ja edistyä niin paljon kuin mahdollista siinä toimintapiirissä, johon olosuhteet ovat asettaneet teidät, ja teillä on oikeus vaatia, että yhteiskunta, johon te kuulutte, ei saa estää teidän yhdistys- ja edistystyötänne, vaan sen tulee auttaa teitä yhdistys- ja edistysvälineillä, jos te niitä kaipaatte.
Vapaus antaa teille vallan valita hyvän ja pahan välillä, se on, velvollisuuden ja itsekkyyden välillä. Kasvatus saa opettaa teille, kuinka on valittava. Yhdistymisen tulee antaa teille ne keinot, joilla te voitte sovelluttaa valintanne käytäntöön. Edistys on se päämäärä, joka teillä tulee olla silmienne edessä valintaa tehdessänne, ja se on samalla kertaa, kun se selvästi on perille viety, todiste siitä, että te ette ole erehtyneet valinnassanne. Kun jokukaan näistä ehdoista jätetään täyttämättä tai syrjäytetään, ei ole olemassa ihmistä eikä kansalaistakaan, tai ne ovat olemassa vain kehkeytymättömässä tilassa, kehityksessään pysähtyneinä.
Teidän tulee siis taistella näiden kaikkien ja etenkin yhdistymisoikeuden puolesta, jota paitsi vapaus ja kasvatus olisivat hyödyttömiä.
Yhdistymisvapaus on yhtä pyhä kuin uskonto, joka on sielujen liityntää. Te olette kaikki Jumalan lapsia, ja siksi te olette veljiä. Eikö siis ole rikos rajoittaa yhdistymisvapautta, veljien uskonyhteyttä?
Sanan uskonyhteys, jota tässä on tahallaan käytetty,[9] lausui teille tuo kristinusko, jota ihmiset muinoin julistivat muuttumattomana totuutena, mutta joka todellisuudessa on ainoastaan yksi aste ihmiskunnan uskonnollisten mielenilmaisujen nousevassa sarjassa. Ja se on pyhä sana. Se opetti ihmisille, että he ovat yhtä perhettä, yhdenvertaisia Jumalan edessä; se yhdisti herrat ja orjat samalla pelastusajatuksella, samalla toivolla, ja samalla taivaan rakkaudella.
Entisinä aikoina oli tämä ääretön edistysaskel, kansan ja filosofien uskoessa, että kansalaisten ja orjien sielut olivat eri luonnetta. Tämän käsityksen kumoaminen oli kylliksi kristinuskolle. Uskonyhteys oli sielujen veljeyden ja tasa-arvoisuuden symbooli; ihmiskunnan tehtäväksi jäi laajentaa ja kehittää tuossa symboolissa piilevää totuutta.
Kirkko ei voinut eikä osannut tehdä sitä. Arkana ja epävarmana alussa, liitossa ruhtinaiden ja ajallisten voimien kanssa myöhemmin, ja oman edun haun täyttämänä, ylimyksellisten pyrkimysten rinnalla, jotka olivat vieraita sen perustajan hengelle, erkani se oikealta tieltä ja peräytyi niin paljon, että se vähensi ehtoollisen arvoa, supistaen maallikoiden aterian vain leipään ja pidättäen vain papeille kaksiaineksisen ehtoollisen.
Siitä saakka kuului niiden vaatimus, jotka tunnustivat koko ihmisperheen oikeuden rajoittamattomaan ehtoolliseen, tekemättä erotusta maallikoiden ja pappien välillä: Kaksiaineksista ehtoollista kansalle! Kalkki kansallekin! Neljätoistasata-luvulla oli tuo vaatimus kapinaan nousseen joukon huutoa, uskonnollisen uudistuksen marttyyriuden pyhittämää alkusoittoa. Eräs pyhä mies, böömiläinen Johan Huss, sortui inkvisitionin sytyttämiin liekkeihin. Monet teistä eivät tunne historiaa, eikä noita entisiä taisteluita, tai he luulevat, että ne olivat vain uskonkiihkon riitoja puhtaasti jumaluusopillisista kysymyksistä. Mutta kun kansallisen kasvatuksen tajuttavaksi tekemä historia on opettanut teille, että jokainen uskonnollisen ajatuksen edistysaskel tuo mukanaan vastaavan edistysmäärän kansallisessa elämässä, opitte te ymmärtämään näiden murtokohtien todellisen arvon, ja kunnioittamaan noiden marttyyrien muistoa hyväntekijöinänne.
Heille ja heidän edellään käyneille marttyyreille olemme me velkaa nykyisen tietomme, ettei Jumalan ja ihmisten välillä ole etuoikeutettua luokkaa, ja että meidän joukostamme kunnoltaan ja inhimillisten ja jumalallisten asiain tuntemukseltaan paraan tulee ja täytyykin neuvoa ja johtaa meitä oikealle tielle, mutta ilman vallan erikoisoikeutta tai minkäänlaista luokkaylemmyyttä, ja että kaikilla on samanlainen uskonyhteyden oikeus. Mikä on pyhää taivaassa, on pyhää maankin päällä. Ja ihmisten uskonyhteydestä Jumalassa johtuu ihmisten yhteys maisessa elämässä. Sielujen uskonnollisesta yhteydestä kehittyy yhteysoikeus kykyihin ja töihin nähden, joka taas muuttaa ajatuksen todellisuudeksi.
Pitäkää siis yhdistymistä velvollisuutenanne ja oikeutenanne.
Ne, jotka tahtovat rajoittaa kansalaisten yhdistymisvapautta, sanovat teille, että oikea yhtymä on valtio, kansa, että te olette ja teidän tuleekin olla sen jäseniä, ja että sen vuoksi kaikenlaiset erikois-yhtymät teidän keskuudessanne ovat joko valtionvastaisia tai tarpeettomia.
Mutta valtio ja kansa edustavat ainoastaan kansalaisyhtymiä sellaisten seikkojen ja sellaisten päämäärien vuoksi, jotka ovat yhteisiä kaikille niihin kuuluville jäsenille. On olemassa tarkoituksia ja päämääriä, jotka eivät koske kaikkia kansalaisia, vaan ainoastaan määrättyä lukua. Ja niinkuin kaikille yhteiset tarkoitukset ja päämäärät pitävät kansakuntaa koossa, niin vaativat vain muutamille kansalaisille yhteiset tarkoitukset ja pyrinnöt muodostamaan erikoisia yhtymiä.
Sen lisäksi — ja se on yhdistymisoikeuden peruskivi — on yhdistyminen edistyksen vakuutena. Valtio edustaa erikoista periaateryhmää ja -määrää, jotka kansalaisten yleinen mielipide on hyväksynyt valtiota perustettaessa. Otaksukaapa, että muutamat kansalaiset keksivät uuden ja oikean periaatteen, uuden ja järjellisen, valtiolle elämää antavien totuuksien kehitysmuodon: kuinka voitaisiin levittää sen tuntemista ilman yhdistymistä? Otaksukaapa, että tieteellisten keksintöjen johdosta on avattu uusia yhdysteitä kahden kansan välillä, tai että jostakin muusta syystä jotkut valtioon kuuluvat henkilöt saavat selville uuden etua tuottavan seikan; kuinka saattaisivat ne, jotka ovat ensimäiseksi huomanneet sen, saada sille paikan jo kauan vaikuttaneiden etujen rinnalla, paitsi yhdistämällä yksilölliset keinonsa ja voimansa? Kykenemättömyys ja tyytyväisyys jo vallitsevaan asioiden tilaan, jonka ihmisten yleinen hyväksyminen on pyhittänyt, ovat liiankin luonnollisia ihmisluonteelle yksityisten henkilöiden ilman muuta horjuteltaviksi tai voitettaviksi. Mutta joka päivä kasvavan vähemmistön yhteenliittyminen saattaa tehdä sen. Yhdistyminen on tulevaisuuden toimintakeinoja. Ilman sitä pysyisi valtio paikoillaan, kahlittuna silloin saavuttamaansa sivistysasteeseen.
Yhtymisen tarkoituksen tulee olla niitä totuuksia edistävä, jotka ihmiskunnan ja kansan yleinen hyväksyminen on ainaisesti tunnustanut, eikä niiden vastainen. Yhtymä, joka on perustettu helpottamaan toisten kansojen omaisuuden ryöstöä, yhtymä, joka määrää moniavioisuuden pakolliseksi jäsenilleen, yhtymä, joka kannattaa kansakunnan hajoittamista tai itsevaltiuden voimaan saattamista, olisi laiton. Kansakunnalla on oikeus sanoa sen jäsenille: "Me emme voi suvaita, että meidän keskuudessamme levitetään oppeja, jotka loukkaavat ihmisluonteen perushyveitä, siveellisyyttä tai isänmaata. Menkää pois ja perustakaa keskuuteenne, omien rajojenne sisälle, sellainen yhtymä, mihin teidän pyrkimyksenne viittaavat."
Yhtymän pitää olla luonteeltaan rauhallinen. Siinä ei saisi käyttää muita aseita kuin puhuttua tai kirjoitettua sanaa. Sen tarkoituksen tulee olla kehoittava, ei pakoiltava.
Yhtymän pitää olla julkinen. Salaiset yhdistykset ovat laillisen taistelun aseita silloin kun vapautta ja isänmaata ei ole olemassa, mutta ne ovat laittomia ja kansakunnan tulee hajoittaa ne, kun vapaus on tunnustettu oikeus ja isänmaa suojelee ajatuksen kehitystä ja loukkaamattomuutta. Silloinkin, kun yhtymä pyrkii avaamaan tietä edistykselle, tulee sen olla kaikkien tarkastuksen ja tuomion alainen.
Ja lopulta tulee yhtymän toisissakin kunnioittaa niitä oikeuksia, jotka johtuvat ihmisluonteen oleellisesta laadusta. Yhtymän, joka keskiaikaisten yhdistysten tavoin loukkaisi työn vapautta, tai pyrkisi suorastaan supistamaan omantunnon vapautta, on kansakunta hallituksensa avulla oikeutettu kukistamaan.
Näitten rajojen ulkopuolella on yhdistymisvapaus kansalaisten keskuudessa yhtä pyhä ja loukkaamaton kuin edistys, jolle se antaa elämän. Hallitus, joka yrittäisi rajoittaa sitä, pettäisi yhteiskunnallisen tehtävänsä. Kansan velvollisuus olisi ensiksi varoittaa sitä, ja sitten kun kaikki rauhalliset keinot ovat koetellut, musertaa se.
Ja nämä, oi veljeni, ovat ne pääasialliset perusteet, joille teidän velvollisuutenne rakentuvat, ne lähteet, joista teidän oikeutenne johtuvat. Te saatatte yksityisessä elämässänne kohdata lukemattoman määrän erikoiskysymyksiä, mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole etukäteen selvittää tai auttaa teitä ratkaisemaan niitä. Minun teokseni ainoana tehtävänä on osoittaa teille ne periaatteet, jotka soihtuina polullanne johtavat teitä näitä kysymyksiä harkitessa, ja jotka tunnollisesti käytäntöön sovellettuina antavat teille aina keinoja niiden ratkaisemiseksi. Ja sen luulen minä tehneeni.
Minä olen viitannut Jumalaan teidän yhdenvertaisuutenne lähteenä ja huoltajana, siveelliseen lakiin kaiken kansalaislain lähteenä, sinä ohjeena, jonka mukaan teidän tulee arvostella niiden toimintaa, jotka säätävät lakeja; kansaan, teihin itseenne, kansalaisten yhteistuntoon, josta kansakunta syntyy, ainoana oikeutettuna lain tulkitsijana, valtiollisen vaikutusvallan lähteenä.
Olen sanonut teille, että lain pohjimmainen luonne on edistys, ajasta aikaan rajaton ja jatkuva edistys, edistys kaikilla inhimillisen toiminnan aloilla, ajatuksen kaikissa ilmausmuodoissa, uskonnosta teollisuuteen ja varallisuuden jakautumiseen.
Minä olen huomauttanut teille, mitkä teidän velvollisuutenne ihmiskuntaa, isänmaata, perhettä ja teitä itseänne kohtaan ovat. Ja minä olen johtanut nuo velvollisuudet niistä luonnepiirteistä, jotka ovat ominaisia ihmisolennolle, ja joita teitä vaaditaan kehittämään. Nämä joka ihmisessä loukkaamattomat luonnepiirteet ovat: vapaus, taipuvaisuus kasvatukseen, yhteiskunnalliset pyrkimykset, edistymisen välttämättömyys ja kykeneväisyys. Ja näistä oleellisista ominaisuuksista, joita ilman ihmisolento ei ole mies eikä kansalainen, olen minä johtanut teidän velvollisuutenne, teidän oikeutenne, ja sen hallituksen yleisen luonteen, jota teidän on omaa isänmaatanne varten haettava. Älkää koskaan unohtako näitä periaatteita. Pitäkää huolta, ettei niitä koskaan saa loukata. Juokaa ne veriinne ja te tulette olemaan vapaita ja edistytte.
Työ, johon teidän vuoksenne olen ryhtynyt, olisi siis valmis, jollei teitä estäisi näitä velvollisuuksia täyttämästä ja oikeuksia harjoittamasta peloittava este suoraan yhteiskunnan sydämestä sellaisena kuin se nykyään on. Ja tuo este on keinojen epäsuhtaisuus.
Velvollisuuksienne täyttämistä, oikeuksienne harjoittamista varten, on kolme seikkaa tarpeen: aikaa, älyllistä kehitystä, ja taattu aineellinen toimeentulo.
Nyt, nykypäivinä, ei kovinkaan monella teistä ole noita edistyksen alkeita. Teidän elämänne on kestävää, epävarmaa taistelua hankkiaksenne keinoja aineellisen olemassaolon kannattamiseksi. Teihin nähden ei ole kysymyksessä edistyminen, vaan eläminen.
Yhteiskunnassa, sellaisena kuin se nykyään on, piilee siis syvä ja juurtunut epäkohta. Ja minun työni olisi hyödytön, jollen minä voisi määritellä tuota epäkohtaa ja osoittaa teille tietä sen korjaamiseksi.
Taloudellinen kysymys tulee siis olemaan teokseni loppuosan aiheena.
XI
Taloudellinen kysymys.
I
Monet, liian monet teistä ovat köyhiä. Ainakin kolme neljättä osaa työläisluokkiin kuuluvista ihmisistä, olivat he sitten maatyöläisiä tai teollisuuslaitosten palveluksessa, elävät elämäänsä jokapäiväisessä taistelussa, ansaitakseen olemassaololleen välttämättömimmät tarpeet. He tekevät käsillään työtä kymmenen, kaksitoista, joskus neljäkintoista tuntia päivässä, ja kuitenkin ansaitsevat he tuolla sitkeällä, yksitoikkoisella, ankaralla työllä vain ruumiillisen toimeentulon tarpeet. Huomauttaa heille edistymisen velvollisuutta, puhua heille älyllisestä ja siveellisestä elämästä, valtiollisista oikeuksista, kasvatuksesta, on valtion ja yhteiskunnan — nykyisellä kannalla ollen pelkkää ironiaa.
Heillä ei ole aikaa eikä keinoja edistymiseen. Loppuun väsyneinä, nääntyneinä, puolitylsinä viettäessään elämää, joka kuluu ala-arvoisessa koneellisessa raadannassa, oppivat he kantamaan synkkää, voimatonta, usein kieroa kaunaa sitä ihmisluokkaa kohtaan, joka käyttää heitä töissään. He hakevat unhotusta nykyisistä kärsimyksistään ja huomisen epävarmuudesta väkevien juomien huumauksesta ja heittäytyvät levolle asunnoissa, joita pikemmin voisi nimittää luoliksi kuin huoneiksi, odottamaan seuraavaa päivää samoine ruumiillisten voimien tylsine kulutuksineen.
Asema on kauhea, ja se täytyy saada muuttumaan.
Te olette ihmisiä ja sellaisina teillä on kykyjä, ei ainoastaan ruumiillisia, vaan myöskin älyllisiä ja siveellisiä, joita te olette velvolliset kehittämään. Te pyritte olemaan kansalaisia, ja sellaisina tulee teidän harjoittautua yleisiä hyödyllisiä oikeuksia varten, jotka vaativat määrättyä kasvatusastetta ja määrättyä aikaa.
On selvää, että te haluatte tehdä vähemmän työtä ja ansaita enemmän kuin nykyään.
Meidät, jotka kaikki olemme Jumalan lapsia ja toistemme veljiä hänessä, meidät kaikki on kutsuttu luomaan yhtä ainoaa, suurta perhettä. Tässä perheessä saattaa olla olemassa erilaisuuksia, jotka johtuvat erilaisista kyvyistä, eri harrastuksista, taipumuksista erilaisiin töihin. Mutta vain yhden periaatteen tulee hallita sitä. Kuka vain on suostuvainen antamaan toisten hyväksi sen työmäärän, mihin hän kykenee, hänen tulee myöskin saada siitä kylliksi korvausta voidakseen kehittää omaa elämäänsä enemmän tai vähemmän, kaikilla niillä tavoilla, joista se tunnetaan inhimilliseksi.
Tämä on se ihanne, jota tutkien teidän tulee ajatella, kuinka pääsisitte yhä lähemmäksi sitä, vuosisadasta vuosisataan. Jokainen uudistus, jokainen vallankumous, joka ei vie meitä askelta lähemmäksi sitä, joka ei saata yhteiskunnallista edistystä päätökseen valtiollista edistystä varten, joka ei yhdelläkään asteella paranna köyhien kansanluokkien asemaa, loukkaa Jumalan tarkoitusta, ja alentuu puolueriidaksi, jokaisen etsiessä laitonta ylivaltaa; se on valhetta ja se on pahaa.
Mutta missä määrin voimme me nyt toteuttaa tuon ihanteen? Ja kuinka ja millä keinoin voimme me toteuttaa sen?
Muutamat teidän pelokkaat ystävänne ovat hakeneet parannusta työmiehen omasta siveellisyystajusta. Perustamalla säästöpankkeja ja muita sellaisia laitoksia ovat he sanoneet työmiehille: Tuokaa palkkanne tänne! Säästäkää! Luopukaa juomien ja muiden nautintoaineiden liiallisesta käyttämisestä! Pelastakaa itse itsenne puutteesta itsekieltäymyksellä! Ja nämä ovat erinomaisia neuvoja, koska ne tarkoittavat työläisluokan siveellistä uudistusta, jota ilman kaikki parannukset olisivat hyödyttömiä. Mutta ne eivät saata ratkaista varallisuuskysymystä, eivätkä ne millään lailla kosketa yhteiskunnallista velvollisuutta. Hyvin harvat teistä voivat säästää mitään palkoistaan. Ja nuokin harvat saattavat vain hitaasti ja kärsivällisesti koota rovon vanhojen päiviensä varaksi. Mutta taloudellisen uudistuksen silmämääränä täytyy olla varastot miehuuden päiviä, elämän kehitystä ja täyttä laajennusta varten, silloin kun se on toimintatarmoinen ja voimakas ja saattaa vaikuttavasti kannattaa isänmaan ja ihmiskunnan edistystä.
Aineelliseen hyvinvointiin nähden on kysymys siitä, kuinka varallisuutta ja tuotantoa saatettaisiin lisätä, ja nuo neuvot, joista minä olen puhunut, eivät saata osoittaa, kuinka jompikumpi olisi saavutettavissa. Sitäpaitsi yhteiskunta, joka elää kansansa lasten työllä ja vaatii heiltä veriveron joka kerta kun vaara sitä uhkaa, on pyhässä velassa heille. On olemassa toisia ajattelijoita, — ei kansan vihollisia, vaan ainoastaan välinpitämättömiä heitä ja tuota tuskanhuutoa kohtaan, joka kohoaa työmiesten rinnoista, — jotka pelkäävät kaikkia tärkeitä uudistuksia.
Nämä, jotka kuuluvat n.s. ekonomistiseen oppikuntaan, joka kunnolla ja menestyksellisesti taisteli kaikissa vapauden ja teollisuuden taisteluissa, ottamatta kuitenkaan huomioon edistyksen ja yhdistymisen tärkeyttä ihmisluonteesta erottamattomina seikkoina, väittivät ja väittävät yhä, niinkuin nuokin ihmisystävät, joista juuri olen puhunut, että jokainen, nykyisissä oloissakin, saattaa perustaa omalla toiminnallaan oman riippumattomuutensa. He selittävät, että jokainen työjärjestelmän muutos johtaisi liiallisuuksiin ja epäkohtiin, ja että lauselma: Jokainen itsensä ja kaikki vapauden vuoksi on riittävä vähitellen luomaan likimääräisen varallisuuden ja toimeentulon tasapainon yhteiskuntaan kuuluvien luokkien välille. Sisäisen liikkumisen vapaus, kaupan vapaus kansakuntien kesken, tullimaksujen, etenkin raaka-aineita koskevien, asteettainen vähentäminen, suurien liikeyritysten yleinen rohkaiseminen, yhdysteiden luvun ja kaikenlaisen tuotantoa kasvattavan koneiston kartuttaminen — siinä kaikki, mitä yhteiskunta ekonomistien mukaan saattaa tehdä. Kaikki pitemmälle käyvä välitys sen puolelta olisi heidän mukaansa pahuuden lähde.
Jos he olisivat oikeassa, olisi köyhyyden tauti parantumaton. Ja Jumala varjelkoon, veljeni, että minut koskaan saataisiin vakaumuksella yhtymään heihin ja heittämään vastaukseksi teidän kärsimyksillenne ja pyrkimyksillenne mainittu epätoivoinen, ateistinen, siveetön loppupäätelmä. Jumala on varannut teille paremman tulevaisuuden kuin sen, mikä sisältyy ekonomistien parannuskeinoihin.
Näitten keinojen ainoana päämääränä todellisuudessa on varallisuuden tuotannon lisääminen eikä sen entistä tasaisempi jakautuminen. Kun nyt filantropistit ottavat huomioon ihmisen sellaisenaan ja pyrkivät kohottamaan hänen siveellisyyttään ryhtymättä omasta puolestaan kasvattamaan yleistä varallisuutta, antamalla hänelle jonkunlaisen tilaisuuden parantaa aineellista asemaansa, pyrkivät ekonomistit vain rikastuttamaan tuotannon lähteitä, välittämättä mitään itse ihmisestä. Silkan vapauden hallinnan aikana, jota he julistavat, ja joka suuremmassa tai pienemmässä määrässä on järjestänyt taloudellisen maailman olot meitä lähimpinä vuosina, näyttää meistä tuottava toiminta ja pääoma, mutta ei yleisesti levinnyt varallisuus, täysin todistettavalla selvyydellä kasvaneen. Työmiesluokan köyhyys pysyy muuttumattomana.
Vapaa kilpailu niihin nähden, jotka eivät omista mitään, joille on mahdotonta säästää mitään päiväpalkoistaan, ja joilla siis ei ole mitään, millä alottaa kauppayrityksiä, on valhe, aivan samoin kuin valtiollinen vapaus on valhe niiden kannalta, jotka kasvatuksen, opetuksen, tilaisuuden ja ajan puutteessa eivät voi käyttää hyväkseen oikeuksiaan. Tavaran vaihdon suurempi helppous, jakelun ja rahanvaihdon keinojen parannus saattaa kyllä vähitellen vapauttaa työn kauppiasluokan hirmuvallasta, luokan, joka on tuottajan ja kuluttajan välillä, mutta se ei saata pelastaa sitä pääoman hirmuvallasta, tai antaa työvälineitä sellaisille, jotka niitä kaipaavat. Ja varallisuuden tasaisen leviämisen puutteeseen nähden, tuotteiden kohtuullisempaan jakautumiseen ja kuluttajien luvun asteettaiseen kasvamiseen katsoen on kapitaali itsekin poikennut oikeasta, taloudellisesta tehtävästään, ja pysyy osaksi paikoillaan vain harvojen käsissä, hajaantumatta täydellisesti kiertämään. Sitä käytetään tarpeettomien tavaroiden ja ylellisyysesineiden tuottamiseen ja keksittyjen tarpeiden tyydyttämiseen, sen sijaan kuin sen tulisi kohdistua olemassaololle kaikkein tarpeellisimpiin asioihin; pannaanpa se alttiiksi vaarallisiin ja usein epäkunniallisiin keinotteluihinkin.
Nykyään on pääoma — ja siinä onkin meidän nykyisen taloudellisen yhteiskuntamme kirous — työn sortovaltias. Nuo kolme luokkaa, jotka nykyään muodostavat yhteiskunnan taloudellisessa merkityksessä ovat — kapitalistit — työn välikappaleiden ja apuneuvojen, etenkin maiden, tehtaiden, puhtaan rahan ja raaka-aineiden omistajat; hankkijat — työn johtajat ja alkuunpanijat, kauppamiehet, jotka edustavat tai pyrkivät edustamaan älyä; ja lopuksi työmiehet, jotka edustavat ruumiillista työtä.
Näistä on ainoastaan ensiksi mainittu luokka kaiken herrana: sille kuuluu työn alote, sen tahdosta riippuu työn hidastuttaminen tai jouduttaminen tai sen johtaminen erikoisia päämääriä kohti. Ja heidän osuutensa työn hyötyyn ja tuotannon arvoon on jokseenkin tarkasti määrätty. Työn välineiden sijoittaminen saa vaihdella vain tunnettujen, ahtaiden rajojen sisällä; ja aika kuuluu heille määrättyyn pisteeseen saakka, kun he kerran eivät ole täydellisen puutteen vallan alaisia. Toisen osuus on epämääräinen. Se riippuu heidän omasta työtarmostaan ja älystään, mutta erittäinkin olosuhteista, kilpailun suuremmasta tai pienemmästä kehityksestä ja pääoman luoteesta ja vuoksesta, jotka johtuvat laskelmien ulkopuolella olevien seikkojen vaikutuksesta. Viimeisen luokan, työläisten osuutena on palkka, joka on määrätty ennen työn päättymistä, riippumatta yrityksen tuottamasta suuremmasta tai pienemmästä hyödystä. Ne rajat taas, joiden välillä palkat vaihtelevat, määrää tarjotun ja kysytyn työn välillä vallitseva suhde — toisin sanoen työtätekevän väestön suhtautuminen pääomaan.
Jos siis ensinmainittu pyrkii kasvamaan ja laajenemaan niin paljon, että se yleensä voittaa, vaikka vähälläkin, jälkimäisen kasvun, alkavat palkat, jollei muita seikkoja väliin satu, aleta. Ja aika ei ole työmiehen käsissä. Rahalliset tai valtiolliset pulmat, uusien koneiden äkillinen käytäntöön tuleminen teollisuustoiminnassa, tuotannon häiriöt, tai sen liian runsas, usein tapahtuva kasaantuminen yhdelle suunnalle — epäkohta, joka aina liittyy lyhytnäköiseen kilpailuun — työtätekevän väestön epätasainen jakautuminen toiminnan eri aloille ja haaroille ja monet muut työtä häiritsevät seikat riistävät työmieheltä hänen elinehtojensa vapaan valinnan. Hänellä on vaihtoehtoisesti edessään vain täydellinen puute tai minkä hyvänsä hänelle esitettyjen ehtojen hyväksyminen.
Tällaisessa asiaintilassa, minä toistan sen, piilee siemen sairauteen, joka on parannettava. Mutta ekonomistien ehdottamat keinot ovat vailla vaikutusta tässä suhteessa.
Ja kuitenkin on sen luokan asemassa, johon te kuulutte, huomattavissa kehitystä, historiallista jatkuvaa kehitystä, mikä on voittanut hyvin monenlaisia esteitä. Kerran olitte te henkiorjia, sitten olitte te maaorjia, nyt olette te palkan alaisia. Te olette itse vapauttaneet itsenne orjuudesta, maahan kuuluvaisuudesta; kuinka ette voisi vapauttaa itseänne palkan ikeestä ja muuttua vapaiksi tuottajiksi, koko tuotantonne arvon täydellisiksi herroiksi? Kuinka ette te omalla toiminnallanne ja yhteiskunnan avustuksella — sillähän on pyhiä velvollisuuksia jäseniään kohtaan — voisi rauhallisesti toimittaa suurinta ja kauneinta vallankumousta, mitä ajatella voi, vallankumousta, joka tekisi työstä ihmisten keskeisen toveruuden aineellisen perustan, työn hedelmistä varakkuuden perustan, ja joka kokoaisi kaikki meidän yhteisen äitimme, isänmaamme, lapset saman ainoan tuotannon ja kulutuksen tasapainon lain alle, tekemättä eroa luokkien välillä, toisen työnedellytyksen kohoamatta toisen hirmuhallitsijaksi?
II
Yhteiskunnallisen velvollisuuden tunne työtätekeviä luokkia kohtaan, sellainen kuin minä olen huomauttanut, oli hitaasti versomassa ihmisten mielissä — kiitos etenkin tasavaltaisen opin levittämisen — siten varmistaen tulevaisuuden kansan vallankumousta, kun viimeisinä kolmenakymmenenä vuonna kohosi, varsinkin Ranskassa, ajattelijakoulu, johon kuului enimmäkseen hyviä ihmisiä ja kansanystäviä, mutta joita johti liikanainen järjestelmän rakkaus ja yksilöllinen turhamaisuus. Sosialismin nimellä nuo miehet ajoivat jyrkkiä, liioiteltuja oppeja, jotka usein asettuivat sotakannalle muitten luokkien jo saavuttamaa varallisuutta vastaan, ollen taloudellisesti mahdottomia toteuttaa. Pelotellen alemman keskiluokan joukkoja, ja synnyttäen epäluottamusta eri kansalaisluokkien välillä, työnsivät he yhteiskunnallisen kysymyksen syrjään ja jakoivat tasavaltaisen leirin kahtia. Ranskassa oli tämän epäluottamuksen ja hirmun ensimäisenä tuloksena valtiokaappauksen helppo voitto.[10]
En saata teidän kanssanne yksitellen tarkastella noita eri järjestelmiä, joita sanotaan saintsimonismiksi, fourierismiksi, kommunismiksi j.n.e. Yleensä perustettuina itsessään hyville aatteille, jotka kaikki edistyksen uskon kannattajat hyväksyvät, turmelivat ja väärensivät niiden ajajat ne kelvottomilla tai tyrannillisilla toimintatavoilla, joilla he yrittivät sovittaa niitä käytäntöön. Ja on tarpeellista, että minä lyhyesti osoitan teille, missä kohdin he ovat erehtyneet, koska nuo, näiden systeemien kansalle antamat lupaukset ovat niin sokaisevia, että ne helposti saattavat vietellä teidät harhaan, ja te joutuisitte vaaraan niihin liittyessänne hidastuttaa tulevaa vapautustanne, jonka te varmasti tulette piankin saavuttamaan. On totta — ja sen jo pitäisi riittää herättämään mielessänne vahvoja epäilyksiä — että kun olosuhteet kutsuivat jonkun noista miehistä valtaan, eivät he ryhtyneetkään käytännössä toimeenpanemaan omia oppejaan. Rohkeuden jättiläisiä kirjoituksissaan, peräytyivät he tosiasioiden kanssa tekemisiin jouduttuaan.
Jos te joskus tarkkaavasti tutkitte näitä systeemejä ja muistelette niitä perusviivoja, jotka minä olen teille esittänyt, ja ihmisluonteeseen eroamattomasti kuuluvia ominaisuuksia, huomaatte te, että ne kaikki loukkaavat edistyksen lakia, sitä tapaa, millä se ihmiskunnassa täyttyy, ja yhtä tai toista niistä taipumuksista, jotka kuuluvat ihmiselle.
Edistys täyttyy askel askeleelta, lain voimalla, jota ei mikään inhimillinen mahti voi murtaa, niiden ainesten kehityksen ja lakkaamattoman uudistumisen avulla, jotka ilmaisevat elämän toiminnan. Eräinä aikakausina, eräissä maissa, eräiden ennakkoluulojen ja erehdysten vaikutuksesta ovat ihmiset usein antaneet yhteiskunnallisen elämän edellytysten nimen seikoille, joiden juuret eivät ulotu luontoon, vaan ainoastaan erehtyneen yhteiskunnan sovinnaisuuksiin ja tapoihin, ja jotka katoavat tuon erikoisen aikakauden kuluttua, tai pysyvät noiden erikoisten maiden rajojen sisällä. Mutta te opitte huomaamaan, mitkä ihmisluonteesta eroamattomat oikeat ainekset ovat, kysymällä neuvoa — niinkuin minä jossakin sanoin — sielunne vaistoilta, ja todeten kaikkien kansojen keskuudessa esiintyvät vaistot omiksenne, siinä määrin kuin ne ovat sellaisia kuin ihmiskunnan vaistot aina ovat olleet. Ja nuo seikat, mitkä synnynnäinen ääni — ja ihmiskunnan suuri ääni — ilmaisee elämän perustavaksi ainekseksi, ovat uudistuneet ja jatkuvasti kehittyneet aikakaudesta aikakauteen, mutta niitä ei voi koskaan hävittää.
Näitten ihmiselimen elämän alkuaineiden joukkoon kuuluu myöskin yksityisomaisuus, uskonnon, vapauden, yhdistymisen ja muiden tämän teoksen kulussa mainittujen rinnalla.
Omaisuuden periaatteella, sen alkuperällä, on juurensa itse inhimillisessä luonteessa, ja se edustaa tuon aineellisen elämän tarpeita, jonka ylläpitäminen on yksilön velvollisuus. Niin kuin yksilö on kutsuttu uskonnon, tieteen, vapauden avulla uudistamaan, parantamaan ja johtamaan siveellistä ja älyllistä maailmaa, niin on hän myöskin kutsuttu uudistamaan, parantamaan ja hallitsemaan fyysillistä maailmaa aineellisella työllä. Ja omaisuus on tuon kutsumuksen täyttymisen merkki ja edustaa sitä työmäärää, jolla yksilö on uudistanut, kehittänyt ja kasvattanut luonnon tuottavia voimia.
Omaisuus on siis ikuinen periaatteensa puolesta, ja te huomaatte ihmiskunnan koko olemassaolon suojelevan ja säilyttävän sitä. Mutta ne menettelytavat, joilla omaisuutta hallitaan, ovat muutoksen alaisia ja määrätyt, niinkuin kaikki muutkin inhimillisen elämän ilmiöt, tottelemaan edistyksen lakia. Ne, jotka selittävät, huomatessaan omaisuuden jo vakiintuneen määrättyyn muotoon, tuon muodon olevan loukkaamattoman ja vastustavan kaikkia muutosyrityksiä, kieltävät itse edistyksen. Tarvitsee vain avata pari historiallista, kahta eri aikakautta käsittelevää teosta, löytääkseen molemmissa muutoksia omaisuuden olemuksessa. Ja ne, jotka selittävät, huomatessaan sen huonosti järjestetyksi määrättynä ajanjaksona, että se tulisi hävittää ja pyyhkiä pois yhteiskunnallisesta järjestelmästä, kieltävät erään inhimillisen luonteen peruspiirteistä. Ja jos he milloin pääsisivät kulkemaan omaa polkuaan, onnistuisi heidän vain hidastuttaa edistystä elämää silpomalla. Omaisuus tulisi ehdottomasti jälleen ilmenemään lyhyen hetken kuluttua samassa muodossa kuin häviönsä hetkelläkin.
Yksityisomaisuus on huonosti järjestetty nykyaikana, koska sen nykyinen jakaantuminen on saanut alkuperänsä, yleisesti puhuen, anastuksesta, väkivallasta, jolla kaukaisina aikoina muutamat maahantunkeutuvat kansat riistivät itselleen muille kuuluvaa maata ja työn hedelmiä. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska jakoperuste omistajan ja työntekijän välillä molempien yhteisiä työntuloksia jaettaessa ei pysy oikealla ja tasaisella kannalla itse työhön verrattuna. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska annettaessa niille, jotka omistavat sitä, valtiollisia ja lainsäädännöllisiä oikeuksia, jotka työmieheltä kielletään, se pyrkii olemaan harvojen yksityisoikeutena ja suuremman puolen saavuttamattomissa. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska verotusjärjestelmä on huonosti laadittu ja pyrkii pysyttämään omistajan hallussa vallan yksityisoikeuden, sortaen köyhempiä luokkia ja ottaen heiltä kaikki säästämisen mahdollisuudet. Mutta jos, sen sijaan että epäkohtia korjattaisiin ja hitaasti uudistettaisiin omaisuuden järjestelyä, pyrkisitte hävittämään sen, sulkisitte te varallisuuden, kilpailun ja toiminnan lähteen, ja te olisitte kuin villejä, jotka hedelmiä kootakseen kaatavat puun.
Ei ole välttämätöntä hävittää omaisuutta, vaikka sitä nykyään on ainoastaan muutamilla, vaan täytyy avata teitä, joilla useammatkin saattaisivat sitä hankkia.
Meidän tulee palata periaatteihin, jotka tekevät sen luvalliseksi, ja järjestää asiat niin, että ainoastaan työllä voi hankkia omaisuutta.
Yhteiskuntaa tulee johtaa kohti tasapuolisempaa korvausperustaa omistajan tai kapitalistin ja työmiehen välillä.
Verotusjärjestelmää tulee korjata niin, ettei se koskisi tuloja, jotka riittävät vain toimeentuloon, ja että se jättäisi köyhällekin mahdollisuuden säästöjen kokoamiseen, ja siten vähittäiseen omaisuuden hankkimiseen. Ja tämän aikaansaamiseksi tulisi omaisuudelle myönnetyt etuoikeudet hävittää, ja kaikkien tulisi saada ottaa osaa lainsäädäntötyöhön.
Nämä kaikki ovat mahdollisia ja oikeudenmukaisia. Kasvattaessanne itseänne ja järjestyessänne vaatimaan niitä tarmokkaasti ja päättäessänne ne hankkia, saavutatte te ne. Mutta pyrkiessänne tuhoamaan omaisuuden, teette te vääryyttä niille, jotka ovat ansainneet sen omalla työllään, ja te vähennätte tuotantoa, sen sijaan että saisitte sen kohoamaan.
III
Yksityisomaisuuden hävittäminen on kuitenkin monien sosialististen järjestelmien, joista minä olen puhunut, ja etenkin kommunismin ehdottama parannuskeino. Toiset menevät kauemmaksi, ja huomatessaan uskonnollisten erehdysten, luokkaetujen ja hallitsijahuoneiden itsekkyyden turmelleen uskonnollisen käsityksen hallituksesta ja isänmaasta, vaativat he kaiken uskonnon, kaiken hallituksen, kaiken kansallisuuden hävittämistä. Tämä on lasten ja raakalaisten menettelyä. Eiköhän olisi yhtä järkevää koettaa hävittää kaikki hengitettävät kaasut, siksi että turmeltunut ilma usein synnyttää tauteja?
Mutta te ette kaipaa minun puoleltani mitään niiden erehdyksen vääräksi todistamista, jotka vapauden nimessä pyrkivät perustamaan anarkian ja hävittämään yhteiskunnan, jättämällä ainoastaan yksilön oikeuksiinsa. Minun koko toimintani kohdistuu tuota mielipuolista unta vastaan, joka kieltää edistyksen, velvollisuudet, inhimillisen veljeyden, kansojen yhteistunnon, kaiken sen, mitä te ja minä kunnioitamme. Mutta niitten pyrkimys, jotka taloudelliseen kysymykseen rajoittuen vaativat yksityisomaisuuden hävittämistä ja kommunismin julistamista, koskettaa kaukaisimpia äärimmäisyyksiä, kieltää yksilöllisyyden, kieltää vapauden, sulkee tien edistykseltä ja niin sanoakseni jähmetyttää yhteiskunnan.
Kommunismin yleinen tunnuslause on seuraava: kaikkien tuotantovälineiden omistus, kuten maan, pääoman, koneiden, ja kaikkien työkalujen j.n.e., tulee keskittää valtiolle; valtion tulee määrätä jokaiselle työalansa, ja sen tulee järjestää palkkiot, — muutamain mielestä täydellisen tasavertaisiksi, toisten mielestä suhteellisiksi tarpeihin. Sellainen elämä, jos se olisi mahdollinen, olisi majavien, eikä ihmisten elämää. Vapaus, arvokkuus, yksilön itsetunto katoaisi kokonaan tuottavien koneiden järjestöön. Se tyydyttäisi kyllä fyysillistä elämää, mutta siveellinen ja älyllinen elämä katoaisi, ja sen mukana kilpailu, toiminnan vapaa valinta, menestyksen ilot, vapaa yhdistyminen, tuotannon kiihotin, ja kaikki edistyksen yllykkeet. Sellaisen järjestelmän vallitessa tulisi ihmisperheestä lauma, joka ei kaipaisi mitään muuta kuin riittäviä laitumia. Kuka teistä ottaisi taipuakseen sellaiseen järjestelmään?
Tasaisuus tulisi siten taatuksi, sanovat he. Kuinka?
Yhdenvertaisuudella työn jaossako? Se on mahdotonta. Työ on erilaista, eikä sitä voi määritellä työajan pituuden tai tunnissa saavutetun tuloksen mukaan, se riippuu työn vaikeudesta, suuremmasta tai pienemmästä epämiellyttävyydestä, sen vaatimasta elämän kulutuksesta, hyödystä, minkä se yhteiskunnalle tuottaa. Kuinka voitte te mitata eron kivihiilikaivoksessa vietetyn tunnin tai suossa pilaantuneen veden puhdistamiseksi tai kehruulaitoksessa menetetyn tunnin välillä? Sellaisen laskun mahdottomuus on saattanut muutamat näiden järjestelmien perustajat ajattelemaan yritystä panna jokainen vuorostaan suorittamaan määrätty työpaljous hyödyllisen teollisuuden eri aloilla. Kelvoton parannuskeino, joka tekisi kunnollisen tuotannon mahdottomaksi, koska siten ei onnistuttaisi poistamaan eroa heikon ja vahvan, älykkään kyvyn ja tylsä-älyisen, hidasluontoisen ja kiivasluontoisen välillä. Työ, joka toisesta on mukavaa ja miellyttävää, on toisesta raskasta ja vaikeaa.
Tasaisuudella tuotteiden jaossako? Se on mahdotonta. Kaiken tasavertaisuuden tulisi olla täydellistä, ja siinä olisi ääretön vääryys, kun se ei tekisi eroa eri tarpeiden välillä, jotka johtuvat elimistöjen erilaisuudesta, ei velvollisuuden tunnosta johtuvan vallan ja kykyjen, eikä suoraan luonnosta, ilman omaa ansiota saatujen välillä. Taikka sitten tulisi eron olla suhteellinen ja sovellutettu erilaisten tarpeiden mukaan. Ottamatta huomioon inhimillistä tuotantoa loukkaisi se niitä omaisuuden oikeuksia, joitten tulisi kuulua työntekijälle hänen työnsä hedelminä.
Ja kukapa sitten rupeisi antamaan lausuntonsa joka yksilön tarpeista?
Valtioko?
Työmiehet, veljeni, oletteko te halukkaat hyväksymään hengenvallan, jota pitäisivät yhteisen omaisuuden? herrat ja mestarit — sielujen haltijat ahtaan kasvatuksen kautta, ruumiin herrat, omistaen vallan määrätä työnne, taipumuksenne ja tarpeenne? Eikö täten mennä takaisin entiseen orjuuteen? Eikö noita valtiaita, niin suuria tarpeita edustaen, tempaisi mukaansa hyödyn teoria, ja heidän omiin käsiinsä keskitetty voima houkuttelisi taas perustamaan entisten kastien perinnöllistä diktaattorivaltaa?
Ei, kommunismi ei tuottaisi työmiehille tasa-arvoisuutta, se ei lisäisi tuotantoa, mikä on nykypäivien suuri välttämättömyys — sillä niin pian kuin elinehdot ovat taatut, on ihmisluonto — ainakin keskimäärin — tyydytetty, ja pyrkimys siihen, että tuotannon kasvu jakaantuisi kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken, tulee niin vähäiseksi, ettei se edes riitä virkistämään ihmisen taipumuksia.[11] Tuotannon laatu ei paranisi. Ei olisi mitään, joka innostaisi edistykseen keksinnöissä, eikä yleisen järjestön yhteinen, epävarma ja epä-älykäs johto voisi avustaa edistyksen kulkua. Kommunismin ainoa keino kansan lapsia rasittavia epäkohtia vastaan on heidän suojaamisensa nälältä. Saattaako sen tehdä, saattaako työmiehen työn ja elämän oikeuden turvata kaatamatta koko yhteiskunnallista järjestystä, tekemättä tuotantoa hedelmättömäksi, hävittämättä yksilön vapautta ja sitomatta häntä yksinvaltaiseen järjestelmään?
IV
Teidän nykyisen tilanne parannuskeinoa ei saata löytää mistään mielivaltaisesta yleisestä järjestelmästä, joka olisi rakennettu jonkun erikoisesti laaditun suunnitelman mukaan, mikä taas olisi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen kansalaissuhteiden perusteiden kanssa ja säädelty kerta kaikkiaan pakkolakien nojalla. Meidän tehtävämme täällä ei ole luoda ihmiskuntaa, vaan jatkaa sitä. Me saatamme ja meidän tuleekin uudistaa sen oleelliset ainekset ja järjestää ne paremmin, mutta me emme voi tuhota niitä. Ihmiskunta kapinoi ja on aina kapinoiva kaikkia sen laatuisia yrityksiä vastaan. Harhakuvitelmiin menetetty aika on sen vuoksi tuhlattua aikaa. Eikä parannuskeinoksi myöskään kelpaa hallitsevan vallan määräämä palkkojen korotus käyttämättä hyväkseen pääomaa kasvattavia keinoja. Palkkoihin käytetyn rahamäärän kasvu — s.o. tuotannon kustannusten lisäys — toisi muassaan tuotteiden hinnan nousun, kulutuksen vähenemisen, ja johdonmukaisesti vähemmän työnsaantia työmiehelle.
Siihen ei kelpaa mikään keino, joka tekisi tyhjäksi vapauden — työn pyhittäjän ja ponnistuksiin innostajan, eikä mikään pääomaa, työn ja tuotannon välinettä, vähentävä keino.
Teidän nykyisen asemanne parannuskeino on pääoman ja työn yhtyminen samoihin käsiin.
Jos yhteiskunta ei tunnustaisi mitään erotusta tuottajien ja kuluttajien välillä, tai mieluummin, jos jokainen olisi tuottaja ja kuluttaja — jos työn koko tulos, sen sijaan että jakautuisi tuon välittäjäjoukon kesken, mikä alkaa kapitalisteista ulottuen vähittäiskauppiaihin saakka ja nostaen tuotteiden hintaa 50% sadalta, pysyisi työn hallussa — katoaisi teidän keskuudestanne köyhyyden pysyvä syy. Teidän tulevaisuutenne piilee vapautuksessanne pääoman kiristyksestä, tuon nykyisen tuotannon määrääjän, tuotannon, jossa sillä ei ole mitään todellista osaa.
Puhuin teidän aineellisesta ja siveellisestä tulevaisuudestanne. Katselkaa ympärillenne. Missä hyvänsä te tapaatte pääoman ja työn yhtyneinä samoihin käsiin, missä hyvänsä työn tulokset jaetaan kaikkien työtätekevien kesken suhteellisesti niiden tulosten kasvun ja sen työmäärän mukaan, millä jokainen työntekijä on avustanut yhteistä yritystä — siellä huomaatte te köyhyyden vähenevän, ja samalla kertaa kunnon kasvavan. Zürichin kantonissa, Engadinissa ja monessa muussa paikassa Sveitsissä, missä talonpoika on omistaja, ja maa, pääoma ja työ ovat yhdistyneet samassa yksilössä — Norjassa, Flandriassa, Itä-Frisiassa, Holsteinissa, Reinin maakunnassa, Belgiassa, Guernseyn saarella Englannin rannikolla — siellä saattaa huomata varallisuuden olevan suhteellisesti suuremman kuin kaikissa muissa Euroopan osissa, missä maa ei kuulu sen viljelijälle. Näillä seuduilla asuu maanviljelijärotu, joka on tunnettu kunniallisuudestaan, arvokkuudestaan ja riippumattomuudestaan, sekä suorista, rehellisistä tavoistaan. Cornwallilaisten vuorimiesten elämäntavat Englannissa samoin kuin amerikkalaisten hylkeenpyytäjien, jotka ovat asioissa Kiinan kanssa, ja jotka ovat osallisia yrityksen tuottamasta voitosta, tunnustavat viralliset todistuskappaleet paremmiksi kuin sellaisten työläisten, jotka ovat alistetut edeltäpäin määrätyn palkkajärjestelmän alaisiksi.
Työn yhdistyminen, työn tulosten, s.o. tuotteiden myynnistä karttuvan voiton jakaminen työntekijöiden kesken suhteellisesti tehdyn työn määrään ja arvoon, siinä on sosialinen tulevaisuus. Siihen sisältyy myöskin teidän vapautuksenne salaisuus. Te olitte kerran työorjia, sitten maaorjia, sitten palkkalaisia. Kohta on teistä tuleva, jos te vain tahdotte, vapaita tuottajia ja liittoveljiä.
Yhtiö, vapaa ja vapaaehtoinen, ja teidän itsenne määrätyille perusteille järjestämä, miesten kesken, jotka tuntevat toisensa, rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, ei pakollinen, hallitsevan vallan käskemä ja yksilöllisistä taipumuksista ja tunteista väliäpitämättä järjestetty yhtymä, joka kohtelee ihmisiä niinkuin tuotantokoneita eikä niin kuin vapaan ja välittömän tahdon omaavia olennoita!
Yhtiö, jota hallitsevat tasavaltaisen veljeyden hengessä teidän omat valtuuttamanne, ja jotka te saatatte toivomustenne mukaan kutsua pois; yhtiö, joka ei riipu valtion itsevaltiudesta tai mielivaltaisesti laaditusta, tarpeitanne ja taipumuksianne tuntemattomasta ylivallasta!
Ryhmien yhdistyminen, ryhmien, jotka ovat muodostetut teidän omien pyrkimystenne mukaan; ei sellaisten kuin niiden järjestelmien, joihin olen kiinnittänyt huomiotanne, alkuunpanijat tahtoisivat, vaan ryhmien, joihin kuuluvat kaikki määrätyllä teollisuus- tai viljelysalalla toimivat henkilöt!
Kaikkien yksilöjen keskittäminen samaan valtioon, tai vaikkapa samaan kaupunkiin, yhteen ainoaan tuottavaan yhtymään, johtaisi taas vanhaan väkivaltaiseen ammattikuntain erikoisoikeuteen. Se tekisi tuottajasta hintojen määrääjän, kuluttajan vahingoksi, antaisi laillisen muodon vähemmistöjen sorrolle, ottaisi ja riistäisi työmiehellä kaiken mahdollisuuden työn saantiin, ja poistaisi edistymisen välttämättömyyden, sammuttaen kaiken kilpailuhalun työssä, kaiken keksimisinnon.
Yhdistymisyrityksiä on viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena tehty ensin arasti ja epäsuotuisissa olosuhteissa Ranskassa, sitten Englannissa ja Belgiassa, ja ne ovat saavuttaneet menestystä kaikkialla, missä niitä ajettiin tarmolla, päättäväisyydellä ja uhrautuvaisuudella. Niissä piilee täydellisen yhteiskunnallisen uudistuksen salaisuus, joka teidän tottumustenne avulla ja alotteillanne yhteiskunnallisen edistyksen alalla, alotteilla, jotka aina ovat kuuluneet teille, tulee ensiksi selvenemään Italiassa. Ja tuo uudistus, vapauttaen teidät palkan orjuudesta, tulee samalla antamaan uutta virikettä tuotannolle kaikkien luokkien hyväksi, ja tulee parantamaan maamme taloudellista tilaa.
Nykyisen järjestelmän aikana on kapitalistin päämääränä tavallisesti koota niin paljon rikkautta kuin hän saattaa voidakseen sitte vetäytyä pois toiminnan tantereelta. Yhdistymisjärjestelmän avulla pyrkisitte te sen sijaan turvaamaan työn jatkuvaisuuden, — tuotannon kestävyyden. Nykyään se työn johtaja tai päämies, joka ei saata kiittää omaisuudestaan mitään erikoista kykyä, vaan ainoastaan pääomaansa, on usein ajattelematon, hätäinen tai kykenemätön; yhtymä, jota johtaa kaikkien sen jäsenten tarkastuksen alaiset valtuutetut, ei olisi millään lailla sellaisten vajavaisuuksien vaaran alainen. Nykyään johdetaan työtä usein tuottamaan ylellisyystavaroita, ei välttämättömiä tarpeita. Oikullisen ja väärän epätasaisuuden vuoksi palkoissa on työntekijöitä liiaksikin jollain toiminta-alalla ja puuttuu taas toisella. Työmiehellä, jota määrätty palkkio kahlehtii, ei ole mitään syytä uhrata työlleen kaikkea sitä intoa, mihin hän kykenee, kaikkea tarmoa, millä hän saattaisi kohottaa tai parantaa toimeentuloaan. Yhdistyminen, sehän on selvää, voisi korjata tämän ja monet muut tuotannon säännöttömyyden ja ala-arvoisuuden syyt.
Vapaus erota, tuottamatta haittaa yhdistykselle, kaikkien jäsenten tasa-arvoisuus valittaessa toimeenpanevaa, rajoitetuksi ajaksi määrättyä, tai vielä mieluummin erottamisen alaista valtuuskuntaa; vapaus päästä osalliseksi yhtymän perustamisen jälkeen, olematta velvollinen sijoittamaan pääomaa, mutta saaden antaa sitä yhteisen rahaston hyväksi vähennyksenä ensimäisen vuoden voitosta; yhteisen pääoman jakamattomuus ja pysyväisyys; kaikille yhteinen elämän välttämättömiä tarpeita vastaava hyvitys; työkalujen ja -välineiden käytettävänä pito, joka vastaa jokaisen työn paljoutta ja laatua — siinä ne yleiset periaatteet, joille teidän tulee perustaa yhtiönne, jos te olette halukkaita tekemään tällä kertaa uhrauksia vaativaa työtä, joka kuitenkin tulevaisuudessa tuottaa voittoa niille luokille, joihin te kuulutte. Jokainen näistä periaatteista, ja etenkin se, joka koskee yhteisen pääoman pysyväisyyttä — teidän vapautuksenne ehtoa, sitä sidettä, mikä yhdistää teidät tuleviin sukupolviin — tarvitsisi eri kappaleen selvityksekseen. Mutta erikoistutkielma työmiesten yhdistyksistä ei kuulu tämän teokseni suunnitelmaan. Ehkäpä, jos Jumala vielä suo minulle muutaman elinvuoden, laadin minä sen erikseen, rakkaudestani teihin. Olkaa kuitenkin varmat siitä, että nämä säännöt, jotka tässä olen asettanut teille, ovat syvän ja vakavan tutkimuksen hedelmiä ja ansaitsevat teidän puoleltanne tarkkaa huomiota.
Mutta pääoma? Mistä tulee pääoma, jolla tuollainen yhtiö saadaan alkuun?
Se on vakava kysymys, ja minä en tässä saata käsitellä sitä niin kuin tahtoisin. Mutta minä tahdon lyhyesti huomauttaa teille omastanne ja toisten velvollisuudesta.
Pääoman alkulähteen tulee olla teissä itsessänne, teidän säästöissänne, teidän uhrautumishalussanne. Minä tunnen teidän useimpien aseman; mutta muutamille suo säännöllisen tai hyväpalkkaisen toimen saavuttaminen tilaisuuden kokoamaan huolellisesti lisäämällä pennin penniin pienen riittävän summan työn alkamiseksi omaan laskuun. Ja tietoisuuden siitä, että te täytätte juhlallisen velvollisuuden ansaitessanne oman vapautuksenne, tulee tukea teitä tässä säästämisessä. Minä saattaisin kertoa teille teollisuusyhtiöistä, nyt rahallisesti mahtavista yrityksistä, jotka alotettiin täällä Englannissa niin, että joukko työmiehiä maksoi 10 penniä päivässä. Voisin toistaa teille monta tarinaa, Ranskasta ja muualta, uhrauksista, joissa sankarillisesti kestivät työmiesjoukot, joilla ei nytkään ole hallussaan suuria pääomia.[12] On tuskin mitään vaikeutta, jota ei voimakas tahto saattaisi voittaa, kun sitä tukee tietoisuus siitä, että pyrkimys on hyvä.
Jokainen teistä voi säästöjensä avulla lisätä hiukan pientä kantarahastoa rahoilla, aineksilla tai muilla avustuksilla. Te kykenette kyllä, jos käytöksellänne saatatte voittaa luottamusta ja arvoa, kokoomaan pieniä lainoja tuttaviltanne tai työtovereiltanne, jotka tahtoisivat tulla vain osakkaiksi yhtiöön, ja jotka vaatisivat korkoa lainoistaan vain siinä tapauksessa, että yritys menestyy. Useissa yrityksissänne, missä raaka-aineen hinta on hyvin pieni, on pääomakin, joka työn alottamiseen vaaditaan, hyvin vähäpätöinen. Jos te olette päättäneet saada sen, keksitte te kyllä keinon. Ja on parempi teille, jos saatte tuon pienen pääoman kokoon aivan omin voimin, oman otsanne hiellä, tai luotolla, jonka olette hankkineet kelvollisella työllänne. Samoin kuin kansakunnat, jotka ovat hankkineet vapauden omalla verellään, säilyttävät sen paraiten, niin saapi teidän yhtiönnekin suuremman ja varmemman voiton pääomistaan, jotka ovat kootut pitkinä työpäivinä ja säästävyydellä, kuin sellaisesta, joka on juossut jostain muusta lähteestä. Sellainen on asiain luonto. Ne työmiesyhtiöt, jotka perustettiin Parisissa 1848 hallituksen avustuksella, edistyivät paljoa vaikeammin kuin ne, jotka kokosivat pääomansa omilla uhrauksillaan.
Mutta vaikka minä kehoitankin teitä uhrautuvaisuuteen, siksi että minä rakastan teitä vilpittömästi, enkä orjallisella matelulla koeta imarrella tai kevyesti kohdella teidän mahdollisia heikkouksianne, ei se saa vähentää toisten velvollisuuksia. Niiden, joille olosuhteet ovat suoneet rikkautta, tulee ymmärtää tämä; heidän tulee ymmärtää, että vapaus on osa sallimuksen tarkoituksista ja että se ehdottomasti saavutetaan joko heidän avullaan tai heitä vastaan. Monet näistä miehistä, etenkin ne, jotka kannattavat tasavaltaa, ymmärtävät tämän, ja näitten joukosta, jos te osoitatte heille päättävää tahtoa ja kunniallista älyä, saatte te auttajia yrityksillenne.
He voivat, — ja heti kun he tajuavat että yhdistymishalu ei ole ainoastaan hetken oikku, vaan useimpien meidän uskomme, he tahtovat — hankkia teille helpotuksia luoton saannissa, joko lainoilla tai perustamalla pankkeja, jotka antavat luottoa, vakuutena työmiesten yhteisen joukon tulevan työn tulos, tai ottamalla teidät osallisiksi hankkeittensa tuloista, — välittävä aste nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä, jonka avulla te saatatte hankkia sen pienen pääomamäärän, joka tarvitaan riippumattomaan yhtiöön. Belgiassa on enemmän kuin muualla sellaisia yhtiöitä kuin minä olen kuvaillut, Kansan-Pankin tai Ennakkomaksu-Pankin nimellä. Skotlannissa antavat pankit luottoa jokaiselle kunnialliseksi tunnetulle henkilölle, joka vastaa puolestaan ja tarjoo vakuudeksi toisen miehen nimen, jonka kunniallisuus on yhtä varma. Ja työläisten pääsy osalliseksi voitoista on suunnitelma, jota muutamat työnantajat ovat erikoisella menestyksellä käyttäneet.
XII Loppusanat.
Mutta valtio, hallitus, — laitos, joka on laillinen ainoastaan silloin kun se on ottanut ajaakseen kasvatuksen ja edistyksen asiaa, jota ei vielä ymmärretä — on juhlallisessa velassa teille, velassa, joka on helppo suorittaa, jos hallitus milloin on kansallinen, vapaan yhtyneen kansan hallitus. Silloin saattaa hallitus monella lailla avustaa kansaa, joka on ratkaiseva yhteiskunnallisen kysymyksen ryöstämättä, väkivallatta, koskematta käsin kansalaisten aikaisemmin hankkimaan rikkauteen, synnyttämättä luokkien välille tuota vastenmielisyyttä, joka on väärää, epäsiveellistä ja kansalle onnettomuutta tuottavaa, ja joka nyt hidastuttaa Ranskan edistymistä.
Voimakasta avustusta voi antaa seuraavilla tavoilla:
Käyttämällä siveellistä vaikutusta yhdistymisen hyväksi. Hallituksen asiamiesten toiminnan julkisesti ilmenevällä hyväksymisellä, lukuisilla keskusteluilla heidän perusaatteistaan eduskunnassa, ja lainsäädännöllä, johon osaaottaminen on sallittu kaikille vapaaehtoisille, ylempänä mainituiden periaatteiden pohjalle laadituille yhdistyksille.
Parantamalla liikenneuria, ja hävittämällä kaikenlaiset vapaan kuljetuksen ja tuotannon esteet.
Perustamalla julkisia varastohuoneita ja laitoksia, jotka, kun säilytetyn tavaran lakimääräinen arvo on varmistettu, myöntävät yhdistyksille asia- tai velkakirjoja, jotka ovat samanlaisia kuin pankkivekselit ja kelvollisia siirrettäviksi ja myytäviksi, tehdäkseen siten mahdolliseksi yhtiölle jatkaa työtänsä olematta pakotettu myymään heti paikalla mihin hintaan hyvänsä.
Yleisten töitten myöntämisellä yhdistyksille samoilla ehdoilla kuin yksityisillekin yrityksille myönnetään.
Laillisten muotojen yksinkertaistuttamisella, koska ne nyt ovat kovin kalliita ja köyhien saavuttamattomissa.
Maaomaisuuden myynnin ja siirron laillisella helpottamisella.
Perusteellisella verotusjärjestelmän muutoksella, asettamalla yksinkertainen tulovero nykyisen monimutkaisen ja kalliin suoranaisen ja välillisen verotusjärjestelmän sijaan. Vahvistamalla periaatteen, että elämä on pyhä, ja että koska ilman elämän oikeutta ei työ, ei edistys, eikä velvollisuuden täyttäminen ole mahdollista, ei verotus saa ulottua tuloihin, jotka ovat välttämättömiä elämän ylläpidolle.
Mutta on muitakin keinoja. Kirkollisen omaisuuden maallistuttaminen tai käytäntöön ottaminen — toimenpide, jonka tarkastamisesta ei nyt ole mitään hyötyä, mutta joka on välttämätön, kun kansakunta kerran ryhtyy kasvatuksen ja yhteis-edistyksen tehtävään — tulee tuomaan valtiolle suuria rikkauksia. Otaksukaapa nyt, että tähän liitetään hedelmällisen ja viljelyskelpoisen maan arvo, joka tähän asti on jäänyt käyttämättä, rautateiden ja muiden julkisten yritysten voiton arvo, joiden hallinto keskitettäisiin valtion käsiin, arvo, jota edustaa kaikki kunnille kuuluva maaomaisuus, se arvo,[13] jota edustavat sivulliset perinnöt, joitten neljännessä asteessa tulisi palata valtiolle, ja kaikkien muiden varallisuuslähteiden arvot, joita on tarpeetonta luetella. Otaksukaapa, että tästä äärettömästä varallisuusmäärästä perustettaisiin Kansallinen rahasto, jota käytettäisiin koko maan älyllisen ja taloudellisen edistyksen hyväksi. Miksikä ei merkittävää osaa tuosta rahastosta voisi muuttaa, ottaen tietenkin huomioon sen hajoamisen estämisen, lainarahastoksi, josta jaettaisiin lainoja puolentoista tai kahden prosentin korolla vapaaehtoisille työläisyhdistyksille, jotka olisivat perustetut ylempänä mainittujen periaatteiden mukaan, ja jotka tarjoisivat vakuudeksi kunnon ja kyvyn? Se pääoma tulisi siis omistaa tulevaisuudenkin, eikä vain yhden ainoan sukupolven työlle. Yritysten laaja asteikko takaisi korvauksen silloin tällöin sattuvista välttämättömistä vahingoista.
Tuon luoton jakamista ei tulisi toimittamaan hallitus, eikä Kansallinen Keskuspankki, vaan paikalliset pankit, joita hoitaisivat valinnaiset kunnallisneuvostot, keskushallinnon tarkastuksen alaisina. Loukkaamatta eri luokkien nykyistä varallisuutta, sallimatta yhden ainoan luokan ottaa monopoolikseen kaikilta kansalaisilta kannettavaa veroa, jonka pitäisi palvella kaikkien hyötyä, jakamalla luottoa, lisäten tuottoa, korkomäärän asteettain vähentyessä, ja luottaen kaikkien tuottajien intoon ja etuun varmistaa työn edistymistä ja jatkuvaisuutta, — näin tulisi muutamiin käsiin kokoutuneen huonosti hoidetun varallisuusmäärän sijaan rikas kansa, oman tuotantonsa ja kulutuksensa hoitaja. Ja tässä, Italian työmiehet, on teidän tulevaisuutenne. Te voitte jouduttaa sen tuloa. Valloittakaa isänmaanne! Perustakaa kansallinen hallitus, joka edustaa sen kokonaiselämää, sen tehtävää, sen ajatusta. Järjestäytykää laajaksi, yleismaailmalliseksi Kansan Liitoksi, niin että teidän äänenne on oleva miljoonain ääni, eikä vain muutaman yksilön. Teillä on totuus ja oikeus puolellanne: kansakunta on kuunteleva teitä.
Mutta varokaa! Uskokaa sanoja miehen, joka on kolmekymmentä vuotta tutkinut asioiden kulkua Europassa, ja on nähnyt pyhimpien ja hyödyllisimpien yritysten menevän hukkaan menestyksen hetkellä, ihmisten kunnottomuuden takia. Te tulette menestymään vain paremmiksi kasvamalla, te ette saavuta oikeuksienne käyttöä muutoin kuin ansaitsemalla ne uhrautuvaisuudella. Jos te haette niitä täytetyn tai täytettävän velvollisuuden nimessä, saavutatte te ne, mutta jos te haette niitä itsekkyyden tai jonkunlaisen hyvinvointioikeuden nimessä, jota materialistit ovat teille opettaneet, saavutatte te vain hetkellisiä voittoja, joita pelottavat pettymykset seuraavat. Ne, jotka puhuvat teille hyvinvoinnin tai aineellisen onnen nimessä, pettävät teitä. He hakevat vain omaa hyvinvointiaan, ja saavuttaakseen sen yhtyvät he teihin kuin voima-ainekseen, koska heillä on vastuksia voitettavana. Mutta niin pian kuin he teidän avullanne ovat saavuttaneet hyvinvoinnin, tulevat he hylkäämään teidät, nauttiakseen rauhassa saavutuksistaan. Tämä on viimeisen puolivuosisadan historiaa, ja tuon ajanjakson nimi on materialismi.
Ja se on surun ja veren historiaa. Minä olen nähnyt heidän — noitten miesten, jotka kielsivät Jumalan, uskonnon, velvollisuuden ja uhrautuvaisuuden voiman ja puhuivat vain onnen ja nautinnon oikeuden nimessä — olen nähnyt heidän rohkeasti taistelevan sanat kansa ja vapaus huulillaan ja sekottautuvan meihin, uuden uskon miehiin, jotka nopeasti otimme heidät riveihimme. Niin pian kuin sopiva tilaisuus tarjoutui heille voiton tai pelkurimaisen sovittelun avulla turvata itselleen mukavuutta ja nautintoa, karkasivat he riveistämme ja heistä tuli seuraavana päivänä teidän katkeroita vihollisianne. Vain muutama vuosi vaaroja ja kärsimyksiä riitti uuvuttamaan heidät. Kuinka olisivat he — välinpitämättöminä laista ja velvollisuudesta ja uskomatta ylimmän vallan ihmisille asettamaan tehtävään - voineet pysyä vakaina uhrautuvaisuudessa elämänsä loppuun saakka? Ja syvällä surulla olen minä nähnyt kansan lasten, joille moiset filosofit ovat opettaneet materialismia, pettävän tehtävänsä, pettävän tulevaisuutensa, pettävän isänmaansa ja itsensä, tyhmän, kelvottoman toiveen vietteleminä, että he muka löytäisivät aineellisen hyvinvointinsa hirmuvallan oikkuja ja etuja palvellessaan.
Minä näin Ranskan työmiesten välinpitämättöminä syrjästäkatsojina avustavan jouluk. 2 p:n vallankaappausta, koska koko yhteiskunnallinen kysymys oli heihin nähden supistunut kysymykseksi aineellisesta menestyksestä, ja he pettivät itseään uskoen, että lupaukset, joita heidän isänmaansa vapauden tukahuttaja oli taitavasti levittänyt heidän joukkoonsa, muuttuisivat tosiseikoiksi. Nyt valittavat he menetettyä vapauttaan, eivätkä vieläkään ole saavuttaneet luvattua hyvinvointia. Ei! Minä sanon teille syvällä vakaumuksella, että ilman Jumalaa, ilman uskoa lakiin, ilman siveellistä kantaa, ilman itseuhrautumisen voimaa, harhailemalla pois oikealta polulta niiden vanavedessä, joilla ei ole uskoa, ei totuuden, ei apostolien elämän ihailua, ei mitään paitsi heidän oman järjestelmänsä turhamaisuutta, ette te koskaan tule menestymään. Te voitte nostattaa kapinoita, mutta ette koskaan sitä oikeaa, suurta vallankumousta, jota te ja minä toivomme, vallankumousta, joka, jos se ei ole itsekkäiden kostonhalun herättämä harhaluulo, on uskonnon työtä.
Itsenne ja toisten parantaminen — olkoon se kaikkien puhdistusliikkeiden, kaikkien yhteiskunnallisten uudistusten ensimäinen päämäärä ja korkein toive. Ihmisen osa ei ole muuttunut uudistettaessa ja kaunistettaessa sitä taloa, missä hän asuu. Missä hengittää vain orjan ruumis, eikä ihmisen sielu, siellä ovat uudistukset hyödyttömiä. Sievä, ylellisesti kalustettu asunto on valkaistu hauta, eikä mitään muuta. Te ette koskaan saa yhteiskuntaa, johon te kuulutte, asettamaan yhdistys-järjestelmää palkkajärjestelmän sijaan, paitsi osoittamalla, että teidän yhdistyksenne tulee olemaan parannetun tuotannon ja yhteismenestyksen ase. Ja te voitte todistaa sen ainoastaan osoittamalla kykenevänne perustamaan ja ylläpitämään yhdistystänne rehellisyydellä, keskinäisellä hyväntahtoisuudella, uhrautuvaisuuteen taipumisella ja työn rakkaudella. Edistyäksenne täytyy teidän näyttäytyä kykeneviksi edistymään.
Kolme on pyhää: Perintätieto, edistys, yhdistyminen.
"Minä uskon", niin kirjoitin teille kaksikymmentä vuotta sitten, "Jumalan mahtavaan ääneen, jonka vuosisadat kantavat kuuluviini kaikkien ihmiskunnan yleisten vaiheitten läpi. Ja se kertoo minulle, että perhe, kansa ja ihmiskunta ovat ne kolme piiriä, joitten keskuudessa ihmisyksilön tulee toimia yhteisen tarkoituksen hyväksi, itsensä ja toisten siveellisen parannuksen, tai mieluummin oman parannuksensa hyväksi toisten avulla ja toisten edestä. Se kertoo minulle, että omaisuus on luotu ilmaisemaan yksilön aineellista toimeliaisuutta, sitä osaa, mikä hänellä on fyysillisen maailman uudistuksessa, niinkuin äänioikeuden tulee ilmaista sitä osaa, mikä hänellä on valtiollisen maailman uudistuksessa. Se kertoo minulle, että yksityisen ansio tai syyllisyys Jumalan edessä riippuu siitä, kuinka hän on käyttänyt oikeuksiaan näillä toiminta-aloilla. Se kertoo minulle, että kaikki nämä, ihmisluonteen aineksina, muuttuvat ja uudistuvat alituisesti, mitä lähemmäksi ne pääsevät sitä ihannetta, jonka teidän sielunne hämärästi käsittävät, mutta että niitä ei koskaan saata hävittää.
"Ne kertovat vielä, että kommunismin unet yksilön katoamisesta ja sulautumisesta yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen eivät koskaan ole olleet enempää kuin ihmisrodun elämän satunnaisia ja ohimeneviä ilmiöitä, näyttäytyen aina suurten siveellisten tai älyllisten murroskausien aikana, ja ovat mahdottomia toimeenpantaviksi paitsi aivan pienessä asteikossa niinkuin kristillisissä luostareissa. Minä uskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja mietinnän ja toiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin tulevan ajan ihmisten keskuudessa. Minä luulen, ettei ole niin tärkeää määritellä tulevan edistyksen muotoa, — tärkeämpää on avata oikean, uskonnollisen kasvatuksen avulla kaikki edistyksen tiet ihmisille ja saattaa heidät kykeneviksi täyttämään sen. Ja minä luulen, ettei ihmistä voi tehdä paremmaksi, suuremman rakkauden arvoiseksi, ylevämmäksi, jumalallisemmaksi — ja se on teidän päämääränne ja pyrkimyksenne maailmassa — kokoamalla hänelle fyysillisiä iloja ja asettamalla hänen silmäinsä eteen elämän tarkoitukseksi tuon ironian, jota sanotaan onneksi.
"Minä uskon yhdistymiseen ainoana keinona, mitä meillä on edistyksen täyttämiseksi, ei ainoastaan siksi, että se monistuttaa tuottavien voimien toiminnan, vaan myöskin sen vuoksi, että se tuo lähempään yhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset ilmiöt ja asettaa yksityisen elämän yhteiselämän yhteyteen. Ja minä tiedän, että yhdistyminen varmaan voi tuottaa hedelmiä ainoastaan vapaiden yksilöiden keskuudessa, kansojen keskuudessa, joilla on vapaus toteuttaa oma juhlallinen tehtävänsä. Minä uskon, että voidaan päästä nauttimaan ja elämään ilman että joka elinhetki kuluu aineellisessa raadannassa; että ihmisen tulee saada aikaa kehittääkseen korkeampia vaistojaan. Mutta minä kuuntelen pelolla niitä ääniä, jotka sanovat teille: Ihmisen tarkoitus elämässä on itsesäilytys; nautinto on hänen oikeutensa, koska minä tiedän, että sellaiset oppilauseet saattavat kasvattaa vain itsekkyyttä, ja että ne Ranskassa ja muualla ovat hävittäneet kaikki jalot aatteet uhrautumishalusta, ja kaikki takeet tulevasta suuruudesta, uhaten tuhota ne Italiassakin.
"Ihmiskunnan elinvoimaa jäytää nykypäivinä yhteisen uskon, kaikkien hyväksymän aatesuunnan puute, aatesuunnan, joka yhdistäisi taivaan ja maan, Jumalan ja maailmankaikkeuden. Vailla tuota yhteistä uskoa on kumarruttu palvelemaan elotonta ainetta, ja pyhittäydytty jumaloimaan itsekkyyden kunnioitusta. Ja tämän kohtalokkaan uskon ensimäisiä pappeja olivat kuninkaat ja ruhtinaat ja huonot hallitukset. He keksivät tuon hirmuisen sanontatavan: jokainen omaa itseään varten; he huomasivat, että he niin voisivat luoda itsekkyyttä, ja itsekkään ja orjan välillä on vain askel."
Italian työmiehet, veljeni, varokaa tuota askelta. Sen kavahtamisesta riippuu teidän tulevaisuutenne.
Teillä on juhlallinen tehtävä. Teidän on todistettava, että me kaikki olemme Jumalan poikia ja veljeksiä hänessä. Sen voitte tehdä ainoastaan parantaen itseänne ja täyttäen velvollisuutenne.
Minä olen osoittanut teille parhaani mukaan, mikä teidän velvollisuutenne on. Ja kaikkein suurin ja olennaisin velvollisuus kohdistuu isänmaahanne. Isänmaanne vapauden ja yhtenäisyyden suojaaminen on teidän velvollisuutenne ja on myös välttämätön. Innostus ja toimintatavat, joista olen teille puhunut, saattavat olla vain vapaan, yhtenäisen kansan työtä. Teidän yhteiskunnallisen asemanne paraneminen voi johtua ainoastaan osanotosta kansakunnan elämään. Äänioikeudettomina ette voi löytää tarpeittenne ja pyrkimyksienne todellisia edustajia. Ilman kansallista hallitusta, joka Roomassa sijaa pitäen tulisi antamaan muodon Italian Sopimukselle, joka perustuisi kansakunnan yhteiseen hyväksymiseen ja johtaisi kaikkien valtion kansalaisten edistykseen, ette voi toivoa itsellenne parempaa asemaa. Sinä päivänä kun te, seuraten Ranskan sosialistien esimerkkiä, erottaisitte yhteiskunnallisen kysymyksen valtiollisesta ja sanoisitte: Me saatamme vapautua, oli isänmaata hallitseva valtiomuoto mikä hyvänsä, sinä päivänä sinetöisitte te itse oman yhteiskunnallisen orjuutenne asiakirjan.
Ja minä tahdon osoittaa teille, hyvästi sanoessani, toisen velvollisuuden, joka ei ole vähemmän juhlallinen kuin se, mikä vaatii teitä perustamaan vapaan ja yhtenäisen kansakunnan.
Teidän vapautuksenne voi perustua vain yhteen periaatteeseen, ihmisperheen ykseyteen. Nykyään on puolet ihmisperheestä, se puoli, jolta me haemme innoitusta ja lohdutusta, se puoli, jolle lastenne ensi opetus on uskottu, omituisena ristiriitaisuutena, julistettu kansalaisina, valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti alempiarvoiseksi, ja on suljettu pois tästä ykseydestä. Teidän, jotka pyritte itse vapautumaan, on uskonnollisen totuuden nimessä suunnattava vastalause kaikilla tavoin, kaikissa tilaisuuksissa tuohon ykseyden kieltämiseen.
Naisen vapautuksen tulee kaikkialla teidän keskuudessanne yhtyä työmiehen vapautukseen. Se on antava teidän työllenne yleispätevän totuuden pyhityksen.
Viiteselitykset:
[1] Puhumme luonnollisesti maista, missä monarkisen, perustuslaillisen järjestelmän avulla on jollakin lailla koetettu järjestellä yhteiskuntaa. Yksinvaltaisissa valtioissa ei ole yhteiskuntaa. Sekä yhteiskunnalliset että yksilölliset oikeudet on siellä uhrattu.
[2] Paavalin Roomalais-kirje 12: 4-5.
[3] Johanneksen Evankeliumi 10: 16.
[4] Venezia on meidän: me olemme tehneet sen.
[4a] Lamennais, Kansan kirja, XII.
[5] Joh. Evank. 16: 12-13.
[6] Mazzini on itse julkaissut tutkimuksen Danten pienemmistä teoksista. Suom.
[7] Lamennais, Kansan kirja, III.
[8] Restauration aikuinen vasemmistopuolue-nimitys. He väittivät, että hallituksen oikeutus riippuu ainoastaan siitä tavasta, millä se käyttää valtaansa. Suom.
[9] Italiassa merkitsee comunione myöskin Herran ehtoollista.
[10] Tarkoittaa Napoleon III:n valtiokaappausta v. 1851.
[11] On laskettu, että jos sadastatuhannesta työmiehestä yksi tuottaisi vuodessa sata frangia enemmän kuin tuotannon keskimäärä on, saisi hän itselleen tuhannennen-osan frangia vuosittain, kolme centimiä kolmessakymmenessä vuodessa. Kuka voi sanoa tätä tuotannon kiihokkeeksi?
[12] Vuonna 1848 saattoi suuremman, välttämättömän pääoman puute muutaman sadan työmiehen valtuutetut, jotka yhtyivät perustaakseen yhtiön pianojen valmistusta varten, pyytämään hallitukselta 300,000 frangin avustusta. Hallituksen valiokunta kieltäytyi myöntämästä sitä. Yhtiö hajosi, mutta neljätoista työmiestä päätti olla välittämättä vastuksista ja perustaa sen uudelleen, yksin voimin. Heillä ei ollut rahaa eikä luottoa; heillä oli usko.
Muutamat heistä toivat uudelle yhtiölle aineksia ja työkaluja noin 2,000 fr. arvosta. Mutta liikkuva pääoma on välttämätön. Jokainen yhtiömiehistä maksoi, ei suinkaan vaivatta, 10 fr. Muutamat työmiehet, joilla ei ollut suoranaisia etuja ajettavana yhtiössä, liittivät pienet roponsa tähän pienoiseen pääomaan. Ja maalisk. 10 p. 1849, kun 229 fr. 50 c. oli koossa, julistettiin yhtiö perustetuksi.
Yhteinen rahasto riitti tuskin perustamiseen ja pieniin jokapäiväisiin tehdasliikkeen menoihin. Palkkoja varten ei jäänyt mitään, ja enemmän kuin kaksi kuukautta kului työläisten saamatta viittäkään penniä maksuksi. Kuinka elivät he tänä pulmallisena aikana? Niin kuin työmiehet elävät työttöminä ollessaan: työmiesten avulla, joiden on onnistunut saada työtä — myyden ja pantaten huonekalunsa toisen toisensa jälkeen.
Kun jonkunverran työtä oli valmiina, maksettiin hinta toukokuun 4 p. 1849. Tämä päivä oli yhtiölle samaa kuin voitto sodan alussa. Kun velat oli maksettu ja heidän saatavansa kootut, jäi joka jäsenelle 6 fr. ja 61 c. Sovittiin, että jokainen saisi 5 fr. palkkana ja loput käytettäisiin veljelliseen ateriaan. Nuo neljätoista jäsentä, joista useimmat eivät olleet maistaneet viiniä yhteen vuoteen, panivat perheineen yhdessä toimeen juhlan, joka maksoi 16 pennyä hengeltä.
Koko kuukautena tästä alkaen olivat palkat vain 5 fr. viikossa. Kesäkuussa eräs leipuri, soitannonystävä tai keinottelija, halusi ostaa pianon ja maksaa sen leivässä. Ehdotus hyväksyttiin ja hinnaksi määrättiin 480 fr. Tämä oli mainio onni yhtiölle, joka nyt oli varma saavansa ainakin välttämättömimmät elämäntarpeet. Leivän määrää ei laskettu palkkoihin. Jokainen sai niin paljon kuin tahtoi, ja naimisissa olevat niin paljon kuin heidän perheensä tarvitsivat.
Vähitellen voitti yhtiö, johon kuului hyvin kykeneviä työmiehiä, kaikki esteet ja puutteet, joita se ensi aikoina kohtasi. Sen kirjoista näkyvät edistysaskeleet paraiten. Elokuussa v. 1849 nousi joka miehen viikottainen ansio 10, 15, 20 frangiin, eikä tämä summa vielä osoita koko voittoa; joka jäsen maksoi yhteiseen rahastoon suuremman summan kuin otti.
Yhtiön kirjat jouluk. 1850 osoittivat seuraavaa tulosta. Silloin oli jäseniä 32. Laitos maksoi 2,000 fr. vuokraa, ja huoneustot olivat jo liian pienet tehtaalle.
/#
Työaseiden ja kaluston arvo 5,922 fr. 60 c. Valmista tavaraa
ja raaka-aineita 22,972 fr. 28 c. Käteistä rahaa 3,540 fr.
Perimättömiä saatavia, melkein kaikki varmoja 5,861 fr. 90 c.
#/
Säästö täten oli 39,317 fr. 88 c. Tästä oli yhtiö velkaa ainoastaan 4,737 fr. 80 c. muutamille saamamiehille, ja 1,650 fr. kahdeksallekymmenelle avuliaalle työläiselle, jotka tekivät samaa työtä ja olivat lainanneet yhtiölle sen alkuaikoina. Lopullinen säästö oli 32,950 fr. 2 c.
Yhtiö on kukoistanut senkin jälkeen.
[13] Tällainen omaisuus kuuluu laillisesti kunnalle, siveellisesti kunnan puutteenalaisille jäsenille. Tarkoitus ei ole, että se otettaisiin kunnilta, vaan että se käytettäisiin kunnan kaikille köyhille, jättämällä se kunnan valittavan neuvoston hoidettavaksi, maanviljelysyhtymäin luovuttamattomaksi pääomaksi.
End of Project Gutenberg's Ihmisen velvollisuudet, by Giuseppe Mazzini