II
Jumala.
Teidän velvollisuuksienne alkulähde on Jumalassa. Teidän velvollisuutenne määritelmät löydätte hänen laistaan. Hänen lakinsa asteettainen julkituominen ja käytäntöön sovittaminen on ihmiskunnan tehtävä.
Jumala on. Meidän ei tarvitse, emmekä tahdokaan todistaa sitä. Sen yrittäminen saattaisi tuntua herjaukselta, kieltäminen hulluudelta. Jumala on, koska mekin olemme olemassa. Jumala elää meidän omassatunnossamme, ihmiskunnan omassatunnossa, meitä ympäröivän maailman kaikkeudessa. Meidän tietoisuutemme huutaa hänen puoleensa surun tai ilon ylevimpinä hetkinä. Ihmiskunta on saattanut muunnella, häväistä, mutta ei koskaan poistaa hänen pyhää nimeään.
Maailman kaikkeus ilmaisee hänet sopusoinnullaan, lakiensa ja ilmiöittensä tarkoituksenmukaisuudella. Teidän joukossanne ei ole ateisteja, ja jos olisikin, olisivat he pikemmin säälin kuin kirouksen arvoisia. Se, joka saattaa kieltää Jumalan tähtikirkkaan yön kimmeltäessä, rakkaimpiensa haudan ääressä, tai marttyyrin uhrautuvaisuutta katsellessaan, on hyvin onneton tai hyvin rikollinen. Ensimäinen ateisti oli epäilemättä mies, joka oli salannut rikoksen muilta ihmisiltä ja pyrki, kieltäen Jumalan, vapautumaan ainoasta todistajasta, jolta hän ei voinut sitä salata ja tukahuttamaan häntä tuivertavat omantunnon tuskat. Tai ehkäpä oli hän hirmuhallitsija, joka oli vapauden ohella ryöstänyt puolet veljiensä sielusta ja koetti asettaa raa'an voiman kunnioituksen velvollisuuden ja ikuisen oikeuden uskon sijaan.
Hänen jälkeensä ilmeni silloin tällöin, jonkun kerran vuosisadassa, miehiä, jotka filosofiset harhat olivat vieneet ateismiin, mutta heitä oli vähän ja he olivat hyvin häpeissään. Sitten esiintyi meitä lähellä olevana aikana joukkokuntia, jotka vihasta väärää, tyhmää Jumala-käsitettä vastaan, minkä joku kasti, tai väkivaltainen voima oli omaksi hyödykseen sepittänyt, kielsivät Jumalan itsensä, mutta sitä kesti vain hetken, ja sen hetken kuluessa kunnioittivat he, niin tarpeellinen oli heille Jumala. Järjen jumalatarta, Luonnon haltijatarta. Nyt on taas olemassa ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea uskontoa, nähdessään nykyisten uskomusten turmeluksen, eivätkä aavista tulevien puhtautta. Muttei yksikään heistä uskalla sanoa olevansa ateisti. On pappeja, jotka häväisevät Jumalan nimen rahallisilla laskelmillaan tai mahtavien vihaa peljäten. On hirmuvaltijaita, jotka pilkkaavat sitä huutaen sitä hirmutöittensä tueksi. Mutta kieltäisimmekö auringon tai sen säteiden maailmankaikkeutta elähyttävän voiman sen tähden, että sen valo joskus saapuu meille hämärtyneenä ja likaisten usvien sumentamana? Moittisimmeko vapautta sen tähden, että pahanilkiset ihmiset saattavat joskus kohottaa sen keskelle anarkian kummituksen?
Usko Jumalaan loistaa kuolemattomalla valolla kaiken pilkan ja turmeluksen läpi, millä ihmiset ovat sumentaneet hänen nimeänsä. Pilkka ja turmelus katoavat niinkuin väkivaltakin katoaa. Jumala kestää niin kuin kansakin, tämä Jumalan kuva maan päällä. Niinkuin kansa läpi orjuuden, kärsimysten ja kurjuuden valtaa askel askeleelta tietoisuutta, voimaa, vapautta, niin kohoo Jumalan pyhä nimikin turmeltuneiden uskojen raunioista sädehtiäkseen puhtaamman, tulisemman ja järjellisemmän ihannoimisen keskellä.
Minun ei siis tule puhua teille Jumalasta todistaakseni hänen olemassaolonsa, tai kehoittaakseni teitä häntä palvelemaan. — Te palvelette häntä, hänen nimeään mainitsemattakin, joka kerran kun te tajuatte elämänne ja teitä ympäröivien olentojen elämän. — Mutta minä puhun sanoakseni kuinka teidän tulee palvella häntä, puhun huomauttaakseni teille erehdyksestä, mikä johtaa useiden teitä hallitsevien miesten mieliä ja heidän esimerkkinsä mukaan monia teistäkin — erehdyksestä, joka on yhtä suuri ja yhtä vaarallinen kuin ateismi.
Tämä enemmän tai vähemmän silmäänpistävä erehdys on siinä, että Jumala erotetaan töistään, maasta, jossa teidän on vietettävä yksi elämänne ajanjakso.
Toiselta puolen sanotaan teille: "Kyllä, Jumala on olemassa, mutta te voitte vain myöntää sen todeksi ja palvella häntä. Ei kukaan osaa selittää Jumalan ja ihmisten välillä vallitsevaa suhdetta. Se on kysymys, josta teidän tietoisuutenne saa sopia Jumalan itsensä kanssa. Ajatelkaa siitä mitä haluatte, mutta älkää tyrkyttäkö uskoanne kaltaisillenne, älkää koettako sovittaa sitä tämän maailman asioihin. Politiikka on seikka sinänsä, uskonto toinen. Älkää sekoittako niitä. Jättäkää taivaalliset asiat vahvistetulle hengelliselle vallalle, oli se mikä hyvänsä, säilyttäen itsellenne vapauden olla uskomatta sitä, jos se teistä näyttää pettävän kutsumuksensa. Antakaa jokaisen ajatella ja uskoa omalla tavallaan; yhdessä täytyy hoitaa vain maallisia asioita. Uskotteko te, materialisteina tai spriritualisteina, vapauteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen? Toivotteko enemmistölle hyvinvointia? Haluatteko yleistä äänioikeutta? Yhtykää saadaksenne toiveenne täytetyiksi; sen tähden ei teidän tarvitse käsittää taivaallisia asioita."
Toisella puolen on taas ihmisiä, jotka sanovat teille:
"Jumala on olemassa. Mutta hän on niin suuri, liian paljon ylempänä kaikkia luotuja, että te voisitte ihmistöillä saavuttaa hänet. Maa on tomua. Elämää kestää vain hetkinen. Erottautukaa edellisestä niin paljon kuin voitte, älkääkä antako jälkimäiselle enempää arvoa kuin se ansaitsee. Mitä ovat kaikki maalliset edut verrattuina sielunne iankaikkiseen elämään? Ajatelkaa tätä, kohottakaa katseenne taivaaseen. Mitäpä väliä sillä on, minkälaisessa asemassa te elätte täällä? Te olette määrätyt kuolemaan, ja Jumala tulee tuomitsemaan teidät niiden ajatusten mukaan, jotka olette omistaneet hänelle eikä maalle. Kärsittekö? Siunatkaa Herraa, joka lähettää teille koettelemuksia. Maallinen elämä on koetuksen aikaa. Maanpäällä te olette kodittomia. Halveksikaa sitä ja kohotkaa sen yli. Kärsimysten, kurjuuden ja orjuuden kautta voitte te palata Jumalan luo, ja pyhittää itsenne häntä palvelemalla, rukoilemalla, maallisia halveksimalla, uskomalla tulevaisuuteen, joka korvaa teille runsaasti kaiken."
Näistä, jotka näin puhuvat, eivät edelliset rakasta Jumalaa ja jälkimäiset eivät tunne häntä.
Sanokaa edellisille: ihminen on yksi. Te ette voi jakaa häntä kahtia ja siten saada häntä olemaan yhtä mieltä kanssamme periaatteista, joiden tulisi säännöstää yhteiskunnan järjestely, koska hän eroaa teistä alkuperänsä, vaiheittensa ja elämäntapansa puolesta täällä alhaalla. Uskonnot hallitsevat maailmaa. Koska ihmiset Intiassa uskovat olevansa syntyneet mikä Braman, heidän Jumalansa, päästä, mikä käsivarresta, mikä jalasta, järjestävät he yhteiskunnan ihmisajatusten mukaan kasteihin, määräävät yksille perinnöksi henkisen työn, toisille sodan toimet, kolmansille orjan työt, tuomiten siten itsensä liikkumattomuuteen, mitä yhä kestää ja on kestävä, siksi kunnes usko tuohon periaatteeseen loppuu. Kun kristityt julistivat maailmalle, että kaikki ihmiset olivat Jumalan lapsia ja veljiä hänessä, eivät kaikkien antiikin lainlaatijain ja filosofien opit, jotka määrittelivät ihmisen kaksinaisen luonteen, riittäneet ehkäisemään orjuuden poistamista, orjuuden joka muodosti täydellisesti erillisen ihmisryhmän yhteiskunnan keskuuteen. Jokaisen uskonnollisten tunteiden edistysaskeleen kulussa voimme osoittaa vastaavan yhteiskunnallisen edistyksen tapahtuneen myöskin ihmiskunnan historiassa. Mutta uskonnollisen välinpitämättömyyden opille ette voi löytää muuta vastinetta kuin anarkian. Te kykenette kyllä hävittämään, ette koskaan rakentamaan, kieltäkää se, jos voitte. Mihin olette saapuneet liioittelemalla erästä protestanttiseen oppiin sisältyvää periaatetta, jonka hylkäämisen protestanttinen oppikin nykyään tuntee tarpeelliseksi — johtamalla kaikki aatteensa ainoastaan yksilön vapaudesta? Anarkian yhdyselämään: se on, heikkojen sortamiseen; vapauteen poliittisessa järjestössä: se on, heikon halveksumiseen, koska hänellä ei ole aikaa, ei tilaisuutta käyttää omia oikeuksiaan; siveelliseen itsekkyyteen: se on, heikon eristämiseen ja tuhoamiseen, kun hän ei voi auttaa itseään. Mutta me pyrimme yhdistymään, ja kuinka saavutamme sen varmasti, jollemme veljien avulla, jotka uskovat samoihin, järjestäviin periaatteisiin, jotka yhtyvät samassa uskossa, jotka vannovat samassa nimessä? Tahdomme yhteistä kasvatusta, ja kuinka voimme antaa tai ottaa sitä vastaan ilman yhteistä uskoa? Me tahdomme luoda kansakunnan, ja kuinka onnistuisimme siinä uskomatta samaan päämäärään, yhteiseen velvollisuuteen? Ja mistä voisimme me johtaa opin yhteisestä velvollisuudesta, jollemme aatteesta, jonka kehitämme Jumalasta ja hänen suhteestaan meihin? Yleinen äänioikeus on varmasti mainio asia, on ainoa laillinen keino, millä maata voipi hallita yhä uudistuvitta, raivokkaitta pulitta. Mutta yleinen äänioikeus saman uskon hallitsemassa valtakunnassa ilmaisee kansallisen pyrkimyksen kansallisen tahdon. Mutta kuinka se maassa, jossa ei ole yhteistä uskoa, voisi ilmaista muuta kuin luvultaan suuremman osan edut sortaen kaikkia muita? Kaikki uudistukset uskonnottomassa ja uskonnosta väliä pitämättömässä maassa kestävät niin kauan kuin yksityisten oikut tai edut sitä vaativat, eikä enempää. Viimeisten viidenkymmenen vuoden kokemus on vakaannuttanut meidät kylliksi tässä kysymyksessä.
Sanokaa niille, jotka puhuvat teille taivaasta erottaen sen maasta, että taivas ja maa ovat yhtä niinkuin elämä ja sen loppu. Älkää sanoko, että maa on tomua. Maa on Jumalan. Hän loi sen, että te sen kautta voisitte kohota hänen luokseen. Maa ei ole katumuksen ja kiusausten laakso, se on meidän työtämme ja itseparannustamme varten varattu paikka, kehittyäksemme korkeampaa olotilan astetta kohti. Jumala ei luonut meitä mietiskelemään, vaan toimimaan, hän loi meidät omaksi kuvaksensa ja hänessä on ajatus ja toiminta, — siispä hänessä ei ole ajatusta joka ei muuttuisi toiminnaksi. Meidän tulee, sanotaan, halveksia maallisia asioita ja hyljätä maallinen elämä pitääksemme huolta taivaallisesta; mutta mitä on mainen olo, jollei taivaallisen alkusoitto, askel kohti sen saavuttamista? Ettekö huomaa, että siunatessamme viimeisiä astuimia niissä portaissa, joita pitkin meidän kaikkien tulee nousta, taitamme tiemme ensimäisiä kiroomalla? Sielun elämä on pyhää kaikilla asteillaan, maallisella niin kuin seuraavillakin. Jokaisen asteen tulee siis olla seuraavan valmistusta, kaiken ajallisen edistyksen täytyy avustaa lakkaamatonta ylöspäin pyrkivää kehitystä ikuista elämää kohti, jonka Jumala vuodattaa jokaiseen meistä ja yhteisihmisyyteen, joka kehittyy meidän jokaisen toiminnan ohella.
* * * * *
Nyt on Jumala asettanut teidät tänne maan päälle. Hän on asettanut teidät miljoonien kaltaistenne olentojen keskuuteen, joiden ajatus saa ravintonsa teidän ajatuksistanne, joiden parantuminen edistyy tasan teidän parantumisenne rinnalla, joiden elämä hedelmöittää teidän elämänne. Pelastuaksenne erilleen jäämisestä on hän antanut teille tarpeita, joita ette yksin voi tyydyttää, ja voimakkaan yhteiskunnallisen vaiston, joka eläinten sielussa nukkuu, ja joka erottaa teidät eläimistä.
Hän on hajoittanut teidät ympäri tämän maailman, jota te nimitätte aineeksi, suurenmoisessa kauneudessaan, elämää kuohuvan, elämää, — ette saa sitä unohtaa, — joka kaikkialla kantaa Jumalan näkyvää leimaa, mutta siitä huolimatta vaatii teiltä työtä, riippuu teistä ilmaisumuodoissaan ja kasvaa voimassa sen mukaan kuin teidän toimintakykynne kohoaa. Hän on kätkenyt teihin sammumattoman osanoton vaistoja: käskenyt sääliä murehtivia, iloita hymyilevien kanssa, vihata niitä, jotka sortavat toisia, — oikeuden loppumattoman kaipuun, neron ihailun, kun se keksii uusia tuntemattomia totuuksia, innostuksen, kun joku muuttaa ne kaikille hyödylliseksi toiminnaksi, hartaan kunnioituksen niitä kohtaan, jotka kuolevat marttyyreinä, kun eivät ole saattaneet viedä totuutta voittoon, todistaen omalla verellään sen oikeutuksen puolesta. Kun te nyt kiellätte, halvennatte nämä tehtävänne merkit, jotka Jumala on teidän läheisyyteenne asettanut, huudatte te anathemaa hänen ilmestymismuodoilleen vaatien meitä suuntaamaan koko voimamme sisäiseen puhdistustyöhön, joka pakostakin tulee jäämään puolinaiseksi, mahdottomaksikin yksin jatkettuna!
Eikö Jumala rankaise sitä, joka häntä noin kiusaa? Eikö hän alenna orjaa? Eikö puolet köyhän päivätyöläisen sielusta uppoa aistillisiin haluihin, sen, mitä te aineeksi nimitätte, sokeihin vaistoihin, niin kauan kuin hänen on pakko tuhlata omaa jumalaista elämäänsä ruumiillisiin toimiin ilman sivistyksen valoa? Tapaatteko elävämpää uskonnollista tunnetta venäläisessä orjassa kuin puolalaisessa, joka taistelee isänmaansa ja vapautensa puolesta? Tapaatteko tulisempaa jumalallista rakkautta Kaarlo Albertin tai Modenan herttuan sorrettujen alamaisten parissa kuin 1100-luvun Lombardian tai 1400-luvun Firenzen tasavaltalaisten keskuudessa?
Missä hyvänsä Jumalan henki vallitsee, siellä on vapaus, on sanonut eräs mahtavimpia apostoleja, mitä me tunnemme. Hänen julistamansa oppi vaati orjuuden poistamista, sillä kukapa osaisi ymmärtää ja palvella Jumalaa oikein ryömien hänen luomiensa olentojen jaloissa? Teidän oppinne ei ole uskontoa, se on ihmisten keksimä lahko, sellaisten, jotka ovat unohtaneet alkuperänsä, unohtaneet taistelun, jota heidän isänsä kävivät turmeltunutta yhteiskuntaa vastaan, ja voitot, jotka he saavuttivat, uudistaen töillään tämän maailman, jota te, haaveilijat, nyt halveksitte. Mikä hyvänsä vakava usko nouseekaan vanhojen, pilautuneiden tunnustusten raunioista, on se uudistava nyt vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen, koska voimakas oppi aina pyrkii soveltautumaan inhimillisen toiminnan kaikkiin aloihin, koska maa kaikkina aikoina on pyrkinyt mukautumaan taivaan mukaan, johon se uskoi, koska koko ihmiskunnan historia toistaa eri muodoissa, muunnellen asteettain aikojen mukaan Herran rukouksen sanoja: Tulkoon sinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaissa!
Tulkoon Jumalan valtakunta niin maan päälle kuin taivaisiin! Olkoon se, oi veljeni! paremmin käsitettynä ja käytäntöön sovellettuna kuin ennen, teidän uskontunnustuksenne, rukouksenne! Toistakaa sitä ja työskennelkää, että se toteutuisi! Älkää kuunnelko niitä, jotka koettavat saada teidät taipumaan toimettomaan alistuvaisuuteen, välinpitämättömyyteen maallisista asioista, kumartamaan jokaista ajallista, vaikkapa väärääkin mahtia, toistaen teille seuraavaa lausetta sitä ymmärtämättä: "Antakaa keisarille, mitä keisarin on, ja Jumalalle mitä Jumalan on!" Voitteko mainita jotakin mikä ei olisi Jumalan? Keisarin ei ole mikään muu kuin se, mikä on Jumalan lain mukaista. Keisari, toisin sanoen ajallinen valta, varsinainen hallitus on vain Jumalan tarkoitusten valtuutettu toimeenpanija, siinä määrin kuin hänen voimansa siihen riittävät. Jos hän rikkoo valtakirjansa, on teillä, en sano oikeus, vaan velvollisuus korjata se.
Mikä on teidän tehtävänne täällä maailmassa, jollei harjoitella kehittämään voimienne mukaan omalla alallanne Jumalan aivoituksia? Miksikä saarnaisimme ihmissuvun yhteyden oppia, joka on välttämätön seuraus Jumalan yhteydestä, jollemme työskentelisi sen toteuttamiseksi, vastustaen mielivaltaisia jaoituksia, vihamielisyyden syitä, jotka kaikkialla erottavat ihmiskunnan asuttamat alueet? Miksikä uskoisimme ihmisten yhdenvertaisuuteen, joka on välttämätön seuraus ihmissuvun yhteydestä Jumalan kasvojen edessä, jos välinpitämättömästi kärsisimme, että tuota yhdenvertaisuutta yhteiskunnan tietäen hävyttömästi loukataan? Miksikä uskoisimme ihmisten vapauteen, inhimillisen vastuunalaisuuden perustaan, jollemme työskentelisi hävittääksemme kaikki esteet, jotka häiritsevät ensinmainittua ja vahingoittavat jälkimäistä? Miksikä puhuisimme veljeydestä tietäen että meidän veljiämme joka päivä sorretaan, pilkataan ja häväistään? Maa on meidän työpaikkamme. Ei ole tarvis halventaa sitä, vaan pyhittää se. Aineelliset voimat, joita tapaamme ympärillämme, ovat meidän työvälineitämme. Ei pidä suinkaan hyljätä, vaan tulee parantaa niitä.
Mutta sitä te ette saa aikaan Jumalatta. Olen puhunut teille velvollisuuksista. Olen selittänyt, ettei ainoastaan tietoisuus oikeuksistanne riitä johtamaan teitä kestävästi hyvälle tielle, ei riitä hankkimaan teille asemanne asteettaisia, jatkuvia parannuksia, joihin pyritte. Mutta mistä johtuu velvollisuus Jumalatta? Jumalatta ette te voi millekään haluamallenne yhteiskuntajärjestelmälle keksiä muuta perustetta kuin sokean, raa'an, väkivaltaisen voiman.
Tästä ei ole poikkeusta. Joko riippuu ihmisellisten asioiden kehitys salliman laista, jota meidän kaikkien tulee tutkia ja sovittaa käytäntöön, tai nojaa se sattumaan, hetken olosuhteihin, tai henkilöön, joka paraiten osaa käyttää tuota sattumaa, noita olosuhteita hyväkseen. Joko täytyy meidän totella Jumalaa, tai palvella ihmisiä; samantekevää, yhtäkö tai useampia. Jollei korkein sielu hallitse kaikkia ihmissieluja, kuka voisi pelastua kaltaistemme mielivallasta, kun he sattumalta ovat voimakkaampia kuin me? Jollei ole olemassa pyhää, loukkaamatonta lakia, jota ihmiset eivät ole säätäneet, minkä ohjeen mukaan arvostelisimme, onko teko oikea tai ei? Kenen nimessä, minkä nimessä vastustaisimme sortoa ja vääryyttä?
Jumalatta ei ole muuta valtiasta kuin tosiasia, tosiasia, jonka eteen materialistit aina kumartuvat, olkoon sen nimi sitten Vallankumous tai Napoleon; tosiasia, jota materialistit vieläkin Italiassa ja muualla käyttävät kilpenään puolustaakseen velttouttaan silloinkin, kun he teoreettisesti kannattavat meidän periaatteitamme. Kuinka voisimme siis vaatia heiltä uhrautuvaisuutta, alttiutta kärsimään, omien yksilöllisten mielipiteittemme nimessä? Muuttaisimmeko, ainoastaan omien etujemme painolla, teorian käytännöksi, abstraktisen periaatteen toiminnaksi? Älkää pettykö siinä. Niin kauan kuin me yksilöinä puhumme jonkin teorian nimessä, minkä meidän yksilöllinen älymme meissä herättää, tulee meillä olemaan se, mitä meillä nytkin on: yhteyttä sanoissa, vaan ei teoissa. Huuto, joka kaikuu kaikkien suurten vallankumousten keskellä, ristiretkien huuto: "Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo!" saattaa yksin muuttaa veltot toimiviksi, antaa pelokkaille rohkeutta, laskeville luonteille uhrautumisen intoa, uskoa niille, jotka epäillen hylkäävät kaikki inhimilliset käsitteet. Todistakaa ihmisille, että vapautuksen ja asteettaisen edistyksen työ, johon te heitä kutsutte, kuuluu Jumalan tarkoituksiin, ja kukaan ei nouse vastaan. Todistakaa heille, että täällä suoritettava maallinen työ on oleellinen kuolemattoman elämän osa, ja kaikki hetken laskelmat haihtuvat tulevaisuuden tärkeyteen nähden. Jumalatta voitte te käskeä, ette vakaannuttaa, voitte olla vuorostanne hirmuvaltijaita, ette kasvattajia ja apostoleja.
Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo! Se on kansan huutoa, veljeni! Se on teidän kansanne, Italian kansan huuto! Älkää antako niiden pettää itseänne, te, jotka sydämellisellä rakkaudella työskentelette kansanne hyväksi, niiden, jotka ehkä selittävät teille, ettei Italian henki ole valtiollista henkeä, ja että uskonnollinen henki on erinnyt täältä.
Uskonnollinen henki ei ole koskaan eronnut Italiasta, niin kauan kuin Italia, vaikka hajallaankin, on pysynyt suurena ja valveutuneena. Mutta se erosi siitä silloin kun 1500-luvulla Firenze oli sortunut Kaarle V:n ulkomaalaisista aseista ja Italian elämän vapaus paavien petoksen vuoksi. Ja me aloimme menettää kansallisen luonteemme ja elää niin kuin me olisimme espanjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia. Silloin alkoivat meidän oppineemme näytellä ruhtinaiden narreja, poistaa isäntiensä haluttomuutta, nauramalla kaikelle ja kaikille. Silloin meidän pappimme, nähdessään kaiken uskonnollisen totuuden sovelluttamisen mahdottomaksi, alkoivat kaupata pyhiä asioita ja ajatella itseään eikä kansaa, jota heidän olisi tullut valistaa ja suojata. Ja silloin tuo kirjailijoiden pilkkaama, pappien pettämä ja nylkemä, kaikesta valtiollisesta vaikutuksesta eristetty kansa alkoi kostaa, nauraen oppineille, epäillen pappeja, nousten kapinaan kaikkea uskoa vastaan huomatessaan entisen turmeltuneen, kykenemättä näkemään tulevaisuuteen.
Siitä ajasta alkaen me hyljättyinä ja voimattomina vajosimme tottumuksen ja hallitusten vaikutuksen alaisina taikauskoon ja uskottomuuteen. Mutta me tahdomme nousta jälleen mahtavina ja kunnioitettuina. Ja muistakaamme kansallista perintöämme. Muistakaamme, että Jumalan nimi huulillansa, ja uskonsa merkkien alla taistelun keskustassa, voittivat meidän lombardialaiset veljemme 1100-luvulla saksalaiset anastajat ja valloittivat takaisin heiltä riistetyn vapauden. Muistakaamme, että Toscanan kaupunkien tasavaltalaiset kokoontuivat neuvottelemaan kirkkoihin. Muistakaamme Firenzen käsityöläisiä, jotka kieltäytyen alistamasta Medicin perheen käskynvaltaan kansanvaltaista vapauttaan, valitsivat juhlallisella äänestyksellä Kristuksen tasavallan johtajaksi. Muistelkaamme veli Savonarolaa, joka julisti samalla kertaa Jumalan ja kansan oikeutta, muistelkaamme genovalaisia, jotka kivet aseinaan ja suojelevaa neitsyt Mariaa avukseen huutaen vapauttivat v. 1746 kaupunkinsa sitä hallussaan pitävästä saksalaisesta sotajoukosta. Muistelkaa koko samanlaista tapaussarjaa, missä uskonnollinen ajatus suojeli ja hedelmöitti Italian kansallisia pyrkimyksiä.
Ja uskonnollinen tunne lepää kehitystä odottaen kansamme sydämessä. Ken sen saisi heräämään, tekisi kansakunnan hyväksi paljoa enemmän kuin parikymmentä valtiollista oppia. Ehkäpä on syynä siihen kylmyyteen, mitä Italian kansa tähän asti on osoittanut kapinanyrityksille, yhtä paljon tuon tunteen puute niissä miehissä, jotka ulkomaalaisia hallitusmuotoja ja monarkistisia menettelytapoja jäljitellen ennen johtivat näitä yrityksiä Italiassa, kuin selvästi kansallisen päämääränkin vaillinaisuus. Levittäkää siis oppejanne Jumalan nimessä, veljet! Se, jolla on italialainen sydän, on seuraava teitä.
Puhukaa Jumalan nimessä. Oppineet tulevat hymyilemään. Kysykää oppineilta, mitä he ovat tehneet isänmaansa puolesta. Papit tulevat julistamaan teidät kirkon kiroukseen. Sanokaa papeille, että te tunnette Jumalan paremmin kuin he kaikki, ja että Jumalan, hänen lakinsa ja teidän välillänne ei tarvita välittäjiä. Kansa on ymmärtävä teitä ja on toistava kanssanne: Me uskomme isään Jumalaan, ihmiskunnan Järkeen ja Rakkauteen, Luojaan ja Kasvattajaan.
Ja sen sanan merkeissä te ja kansa voitatte.
III
Laki.
Te elätte. Siis on teillä myös elämän laki. Ei ole elämää ilman lakia. Kaikki mitä on, on olemassa jollakin määrätyllä tavalla, määrätyillä ehdoilla, määrättyä lakia seuraten. Mineraaleja johtaa ryhmityslaki, kasvun laki johtaa kasveja, liikuntolaki tähtiä, ja laki hallitsee teitä ja teidän elämäänne — laki, joka on sitä jalompi ja korkeampi mitä ylempänä te olette kaikkia muita luotuja maan päällä. Kehittyä, toimia, elää lakinne mukaan on teidän ensimäinen ja ainoa velvollisuutenne.
Jumala on antanut teille elämän. Siis on Jumala antanut teille lainkin. Jumala on ihmisrodun ainoa lainsäätäjä. Hänen lakinsa on ainoa, jota teidän tulee totella. Ihmiselliset lait ovat elinvoimaisia ja hyviä vain siinä määrin kuin ne sopeutuvat siihen selittäen sitä ja sovelluttaen sen käytäntöön. Ne ovat taas huonoja aina, kun ne ovat ristiriidassa sen kanssa tai eroavat siitä; ja silloin ei ainoastaan oikeutenne, vaan velvollisuutennekin vaatii olemaan niitä tottelematta ja hävittämään ne. Se joka paraiten selittää ja inhimillisiin tapauksiin sovittaa Jumalan lakia on teidän laillinen johtajanne. Rakastakaa ja seuratkaa häntä. Mutta paitsi Jumalaa ei teillä voi, eikä saa olla, häntä pettämättä ja häntä vastaan kapinoimatta, toista käskijää.
Teidän elämänne lain, Jumalan lakien tuntemisessa piilee moraalin peruste, teidän töittenne ja velvollisuuksienne ohje ja vastuunalaisuutenne mitta. Se on myöskin puolustajanne vääriä lakeja ja mielivaltaa vastaan, jos joko yksi tai useat ihmiset koettavat sortaa teitä. Sitä tuntematta ette voi vaatiakaan ihmisen nimeä tai oikeuksia. Kaikkien oikeuksien alkuperä on laissa, ja niin kauan kuin te ette vetoa siihen olette te joko sortovaltiaita tai orjia; ei muuta! Olette sortajia, jos olette voimakkaita; muiden voiman orjuuttamia, jos olette heikkoja. Ollaksenne ihmisiä tulee teidän tuntea laki, joka erottaa ihmisluonteen eläinten, kasvien, mineraalien luonteesta, sekä toimia sen mukaan.
Kuinka opimme sen tuntemaan?
Tämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille, jotka ovat lausuneet sanan velvollisuus, ja tähän päivään saakka ovat vastaukset olleet erilaisia.
Eräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen: "Tähän sisältyy koko siveellinen laki." Toiset ovat sanoneet: "Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan määritelmät." Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon, hyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että "missä ihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma tosi".
He erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa, vastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.
Ne, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta lukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan lakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan olisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan nykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.
Niiden, jotka väittävät, että yksilön tajunta sellaisenaan olisi oikean ja väärän, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa, ettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut kerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita vakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa nimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin ja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat yksilön oikeudentajuntaan. Kaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat uskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä nykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.
Ja toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan todistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan nähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet ihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta hyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi, ahdisti, ristiinnaulitsi.
Näistä ohjeista ei siis yksikään riitä hankkimaan Jumalan lain totuuden tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan yleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa jommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta. Tähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää totuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva ja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen tajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi määrätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan tuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä hirmuvaltiuteen.
Mainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille perustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen rakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet valtiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan yksityisen oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan tehtävän, toiset taas yhteiskunnallisten oikeuksien nojalla uhraten yksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa jälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen järjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon. Kommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi, osoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään, riistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.
Niinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut yksilön edut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen taloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi rajattoman, vapaan kilpailun teorian, kun taas jälkimäiset, jotka ottivat huomioon vain yhteiskunnallisen yhteyden, tahtoisivat siirtää hallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa, joista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet; jälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin hirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.
Jumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja omantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle häntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen? Miksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi tahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala puhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä omantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on Jumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen varmentaa jälkimäisen.
Jos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne olisi ainoastaan olla tekemättä pahaa, olla vahingoittamatta veljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä vähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet hyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan lainvastaisesti, joka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat rikokseksi, on teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka voitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät velvollisuutenne ovatkin myönteisiä. Toimettomuus ei riitä, täytyy toimia. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen rikkomatta lakia; teidän tulee toimia lain mukaan. Ei riitä olla vahingoittamatta, tulee hyödyttää veljiään. Liiankin usein tähän saakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin myönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: "älä varasta, älä tapa!" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset, jotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää lähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin ensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman oikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.
Yksilön oikeudentunto puhuu hänen kasvatuksensa, hänen harrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin omatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen eurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia, joita orjan tajunta ei saata arvatakaan.
Kyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta päivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa pappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea, on ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa, että ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton lakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen toisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka puhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan ja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: "Te vahingoitatte tovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin työn arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan tottelemalla vääriä lakeja", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä kysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta työmieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään kehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa hän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen toverinsa ovat väärin tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä kurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli hänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.
Kuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla kahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme kymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta, jotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri mielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri käsitystä velvollisuudesta? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon ääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään lakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki on olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että teillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen vuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten itsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia ovat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen velvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!
Teidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi teitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi vaistojanne. Ja tuo ohje on ihmisyyden järki.
Jumala on antanut järjen teille kaikille, että kasvattaisitte sitä tuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen juurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen mahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava nuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut pois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia, jollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän yksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä. Niinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva, jonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen määrästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty; olennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa viisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on kirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.
Se olento on Ihmiskunta.
Ihmiskunta, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut, on ihminen, joka lakkaamatta oppii. Yksilöt kuolevat, mutta ei totuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he ovat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa sen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät sitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten piirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen meistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen tulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa, niinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja lisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme, kutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin edistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus, mikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti, asteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä sana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä puhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus yksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon saa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään, omasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.
Jumala tulee ihmiskunnassa lihaksi vähitellen. Jumalan laki on yksi niinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi riviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta kokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa yhteys rotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään kansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan. Vain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan elämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on koottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se ihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään osia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan tarkoitukset, sen tarpeista omat velvollisuutemme, velvollisuudet, jotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan, koska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua sille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika ovat sille valmistaneet.
Jos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi omaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja hyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava selkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on asteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon siveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän aikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten. Nykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne samoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista luokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön kaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos tahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille ilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja sen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata jälkimäiset.
Ihmiskunnan nykyiset tarpeet ilmenevät suuremmalla tai pienemmällä voimalla, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, niissä tapauksissa, joita joka päivä sattuu maissa, missä liikkumattomuus ja hiljaisuus ei ole aivan ehdoton laki. Mikäpä kieltäisi teitä niitä tietämästä? Mikä väkivaltaisen epäilyksen voima voisi pitemmän aikaa estää miljoonia ihmisiä, joista hyvin useat matkustavat Italian rajojen ulkopuolella taas palatakseen, tietämästä mitä Euroopassa tapahtuu? Jos julkiset yhdistykset ovat kielletyt teiltä Italiassa, kukapa voisi estää salaisia seuroja, jos ne välttävät ulkonaisia merkkejä ja monimutkaisia järjestöjä, muodostaen vain veljellisen ketjun, joka ulottuu maasta maahan, lopulta koskettamasta jotakin rajan monilukuisista pisteistä?
Tapaattehan kaikkialla maa- ja merirajalla omia ystäviänne ja kansalaisianne, miehiä, jotka teidän isäntänne ovat karkoittaneet, koska he halusivat auttaa teitä, miehiä, jotka tahtovat olla totuuden sanansaattajia keskuudessanne, jotka kertovat teille mielihalulla sen, mitä he opinnoilla ja maanpaon surullisella helppoudella ovat saaneet tietää ihmiskunnan vaiheista ja sen nykyisistä pyrkimyksistä. Kuka voi estää teitä saamasta jotakin niistä kirjoituksista, joita teidän veljenne painattavat teitä varten maanpaossa, jos te vain itse haluatte niitä? Lukekaa niitä ja polttakaa ne, niin että teidän isäntienne lähettämät urkkijat eivät keksisi niitä teidän käsissänne, tehdäkseen sen perusteella syytöksen teidän perhettänne vastaan. Avustakaa meitä tarjouksillanne laajentamaan toiminta-alueitamme, laatimaan ja painattamaan teitä varten yleisen ja teidän isänmaanne historian oppikirjoja. Auttakaa meitä avaamalla uusia pääsyteitä, että ne voisivat levitä mahdollisimman laajalle.
Olkaa varmoja siitä, ettette opetuksetta saata oppia tuntemaan velvollisuuksianne ja että yhteiskunnalle, eikä teille, jää kaikki vastuu jokaisesta oikeuden loukkauksesta, koska se kerran kieltää teiltä kaiken opetuksen. Teidän vastuunalaisuutenne alkaa siitä päivästä, kun teille tarjotaan tilaisuutta oppiin ja te lyötte sen laimin; siitä päivästä, kun teille ilmautuu keinoja kukistaa yhteiskunta, mikä tuomitsee teidät tietämättömyyteen, ettekä aio käyttää niitä. Te ette ole syyntakeisia, koska te olette tietämättömiä. Te olette syyntakeisia silloin, kun te alistutte jäämään oppimattomiksi, koska, kun teidän tajuntanne ilmaisee teille, ettei Jumala ole antanut teille lahjoja käskemättä kehittää niitä, kuitenkin annatte kaikkien järjenlahjojenne nukkua sielussanne, — koska tietäessänne, ettei Jumala ole voinut antaa teille totuuden rakkautta näyttämättä keinoja sen seuraamiseksi, te epätoivoisina ette haekaan sitä ja hyväksytte tutkimatta oikeaksi sen, mitä mahtimiehet ja heidän lahjomansa papit teille totuutena esittävät.
Jumala, ihmiskunnan isä ja opettaja, ilmaisee ihmisille lakinsa aikojen kuluessa. Kysykää neuvoa ihmiskunnan vaiheilta — teidän tovereittenne neuvonantajalta — ei yhden vuosisadan rajoitetulta alalta tai yhden ajattelijakoulun opeista, vaan kaikilta vuosisadoilta ja kuolleilta sekä eläviltä ihmisiltä. Aina kun teidän tajuntanne ääni on sopusoinnussa ihmiskunnan yleisen äänen kanssa, saatte olla varmat totuudesta, tietäen varmasti tuntevanne rivin Jumalan laista.
Me uskomme ihmiskuntaan, Jumalan lain ainoaan tulkkiin maan päällä. Ja ihmiskunnan äänestä, kun se on sopusoinnussa oikeustajuntamme kanssa, johdamme me sen, mitä nyt aiomme puhua teille velvollisuuksistanne.
IV
Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.
Ensimäiset velvollisuutenne ei järjestykseen, vaan tärkeyteen nähden ovat velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan, koska te niitä käsittämättä voitte vain epätäydellisesti täyttää muut. Teillä on velvollisuuksia kaupunkilaisina, poikina, puolisoina, isinä; pyhiä, loukkaamattomia velvollisuuksia, joista myöhemmin tulemme laajemmin puhumaan. Mutta pyhiksi ja loukkaamattomiksi tekee nuo velvollisuudet se kutsumus, velvollisuus, jota teidän ihmisyytenne teiltä vaatii.
Te olette isiä kasvattaaksenne ihmisiä ihailemaan ja kehittämään Jumalan lakia. Te olette kaupungin asukkaita, teillä on isänmaa, voidaksenne helposti, rajoitetulla alueella, ihmisten avulla, joita jo kieli, harrastukset, tottumukset kiinnittävät teihin, voidaksenne työskennellä kaikkien ihmisten hyväksi, olivat he ketä hyvänsä, tulevat he minkälaisiksi tahansa — tehtävä, jonka hyväksi voisitte huonosti työskennellä erillänne, te yksinäiset ja heikot keskellä kaltaistenne ääretöntä paljoutta. Ne, jotka opettavat teille moraalia rajoittaen velvollisuutenne tunnon vain isänmaahan tai perheeseen, neuvovat teille enemmän tai vähemmän ahdasta itsekkyyttä, ja johtavat teitä siihen, mikä on paha toisiin ja itseenne nähden. Perhe ja isänmaa ovat kuin kaksi niitä ympäröivään suurempaan piiriin piirrettyä ympyrää, kuin kaksi porrasta rapuissa, joita ilman ette voi kohota korkeammalle, mutta joille teidän ei ole lupa pysähtyä.
Olette ihmisiä, siis ajattelevia, yhteiskunnan muodostavia olentoja, joitten edistysmahdollisuudet ovat rajattomat. Nuo piirteet luovat ihmisluonnon, mikä erottaa teidät muista teitä ympäröivistä olennoista, ja joka on uskottu teille kaikille kuin hedelmöitettävä siemen. Koko teidän elämänne tulee pyrkiä näiden luonteenne peruskykyjen harjoitukseen ja säännölliseen kehitykseen. Joka kerta kun te tukahutatte tai sallitte tukahuttaa jonkun näistä kyvyistä, joko kokonaan tai osaksi, alenette te ihmisten joukosta alempien eläinten parveen ja rikotte elämänne lakia, Jumalan lakia.
Te vaivutte eläinten tasolle ja rikotte Jumalan lakia joka kerran, kun te tukahutatte tai sallitte tukahtua jonkun niistä lahjoista, jotka kuuluvat ihmisluonteeseen teissä itsessänne tai muissa. Jumala ei tahdo ainoastaan sitä, että hänen lakinsa täyttyisi teissä — jos Jumala ei olisi muuta tahtonut, olisi hän luonut teidät yksinäisiksi — vaan että se täyttyisi maan päällä, ihmisissä, kaikissa olennoissa, jotka hän loi omaksi kuvaksensa. Hän tahtoo, että täydellisyyden ja rakkauden aate, jonka hän on maailmaan asettanut, ilmenisi ja loistaisi yhä enemmän ihailtuna ja edustettuna. Teidän mainen olemassaolonne, jonka aika ja kyky tarkoin rajoittavat, ei saata edustaa sitä kuin epätäydellisesti ja väläyksittäin. Ainoastaan ihmiskunta saattaa jatkuvasti sukupolvien työllä ja älyllä, joka saa ravintonsa kaikkien jäsentensä älystä, edelleen kehittää jumalallista ajatusta, sovittaa sen käytäntöön ja kohottaa sen kunniaan.
Jumala antoi siis elämän teille, että käyttäisitte sitä ihmiskunnan hyväksi, että kehittäisitte henkilökohtaisia kykyjänne veljienne lahjojen hedelmöittämiseksi, että te työllänne liittyisitte avustamaan yhteistä, parannuksia ja totuuden etsimistä tarkoittavaa työtä, jota sukupolvet hitaasti, mutta jatkuvasti edistävät. Teidän tulee sivistyä ja sivistää, täydellistyä ja tehdä täydelliseksi. Jumala on teissä; sitä ei saata epäillä. Mutta Jumala on myöskin kaikissa ihmisissä, jotka teidän kanssanne maan päällä asuvat. Jumala on kaikkien edesmenneiden, nyt olevien ja tulevienkin sukupolvien elämässä, jotka ovat edistäneet ja yhä edistävät ihmiskunnan hänestä, hänen laeistaan ja meidän velvollisuuksistamme saamaa käsitystä. Teidän tulee kunnioittaa ja palvella häntä, missä ikinä hän lieneekin. Maailman kaikkeus on hänen temppelinsä. Ja jokainen tämän temppelin vastalauseeton, sovittamaton häväistys sattuu kaikkiin uskoviin.
Ei merkitse mitään, että te voitte sanoa itseänne puhtaiksi; ja vaikkapa, muista eristäytymällä, voisittekin pysyä puhtaudessa, ja jos parin askeleen päässä teistä vallitsee turmelus, ettekä yritä vastustaa sitä, petätte te velvollisuutenne. Ja vaikkapa te sydämissänne palvelisittekin totuutta, ei siitä ole mitään hyötyä, jos harhat johtavat veljiänne tämän maan toisessa kulmauksessa, maan joka on yhteinen äitimme, ettekä halua ettekä yritä kaikin voimin poistaa niitä, näin pettäen omat velvollisuutenne. Jumalan kuva on vääristynyt teidän lähimäistenne kuolemattomissa sieluissa. Jumala tahtoo, että häntä palveltaisiin hänen laissaan, ja teidän keskuudessanne selitetään väärin, loukataan ja kielletään hänen lakiansa. Ihmisellinen luonne on väärennetty miljoonissa ihmisissä, joille Jumala, samoin kuin teillekin, on uskonut tarkoitustensa sopusointuisan täyttämisen. Voitteko te, toimettomina ollen, sanoa itseänne uskoviksi?
Kansa, Kreikan, Puolan, Circassian, nousee liehuttaen isänmaan ja riippumattomuuden lippua, taistelee, voittaa tai kaatuu sen puolesta. Mikä saa sydämemme sykkimään kuullessamme kerrottavan heidän taisteluistaan, mikä kohottaa rintaanne ilosta heidän voitoistaan kuullessanne, mikä tekee mielenne murheelliseksi, kun he joutuvat tappiolle? Mies, joko meikäläinen tai ulkomaalainen, nousee yleisen hiljaisuuden keskellä jossakin maankolkassa, julistaa aatteita, jotka hän uskoo oikeiksi, puolustaa niitä vainottuna tai kahleissa, kuollen luopumatta niistä mestauslavalla. Miksi kunnioitatte te häntä pyhän marttyyrin nimellä? Miksi kunnioitatte ja opetatte lapsennekin kunnioittamaan hänen muistoaan?
Ja miksi luette te halukkaasti niistä isänmaanrakkauden ihmeistä, joista Kreikan aikakirjat kertovat, ja toistelette niitä lapsillenne ylpein tuntein kuin olisivat ne kertomuksia teidän isistänne? Nuo kreikkalaisten sankarityöt ovat kahdentuhannen vuoden vanhoja ja kuuluvat sivistyskauteen, joka ei ole teidän eikä milloinkaan tule olemaankaan. Tuo mies, jota sanotte marttyyriksi, kuoli ehkä aatteiden vuoksi, jotka eivät ole teidän, ja hän taittoi kuolemallaan kaikki oman, yksityisen kehityksensä tiet. Tuo kansa, jota te voitoissa ja tappioissa ihailette, on teille vieras, ehkäpä melkein tuntematonkin, puhuu toista kieltä, eivätkä sen elinehdotkaan vaikuta merkittävästi teidän oloonne. Mitäpä se teihin kuuluu, hallitseeko sitä sulttaani, Baijerin kuningas, Venäjän tsaari, tai kansan myöntymyksellä syntynyt hallitus?
Mutta sydämessämme huutaa ääni: "Nuo miehet, jotka elivät kaksituhatta vuotta sitten, nuo kansat, jotka nyt taistelevat kaukana teistä, nuo marttyyrit, jotka kaatuivat aatteen puolesta, jonka vuoksi te ette kuolleet, olivat, ovat teidän veljiänne; eikä ainoastaan alkuperän ja luonteen yhteyden takia, mutta työn ja tarkoitusten yhtäläisyyden tähden." Nuo muinaiset kreikkalaiset menivät manalle, mutta heidän työnsä ei kuollut, ettekä te ilman heitä nykyään olisi sillä älyllisen ja siveellisen kehityksen asteella, minkä olette saavuttaneet. Nuo kansat pyhittivät verellään kansallisen vapauden aatteen, jonka puolesta tekin taistelette. Tuo marttyyri opetti kuolemallaan, että ihmisen tulee uhrata kaikki, ja tarpeen tullessa elämänsäkin sille, mitä hän oikeaksi luulee.
Merkitsee sangen vähän, että hän ja monet muut, todistaen verellään uskonsa, katkaisivat maailmassa oman yksilöllisen kehityksensä: Jumala huolehtii heistä muualla. Tärkeä on ihmiskunnan kehitys. On tärkeää, että tuleva sukupolvi nousee, teidän taistelujenne ja uhraustenne esimerkkiä seuraten, korkeampana ja voimakkaampana kuin te lain tajunnassa ja totuuden ihailussa. On tärkeää, että ihmisluonne esimerkkien vahvistamana paranisi ja toteuttaisi Jumalan tarkoitukset maan päällä. Ja missä hyvänsä ihmisluonne parantuneekin, ja missä hyvänsä se vallanneekin omakseen totuuden, missä hyvänsä se päässeekin askeleen sivistyksen, edistyksen, siveyden tiellä, on se askel voitto, joka ennemmin tai myöhemmin luottaa hyötyä koko ihmiskunnalle. Te olette kaikki sotilaita armeijassa, joka liikkuu eri teitä pitkin, eri osastoihin jaettuna, valloittamaan samaa päämäärää. Tänään tarkkaatte te vain lähimpiä johtomiehiänne, eri univormut, eri käskysanat, toimivia ryhmiä erottavat välimatkat ja vuoret, jotka peittävät toiset toisten katseilta, saavat teidät usein unohtamaan tuon tosiasian ja kiinnittävät teidän katseenne yksinomaan lähimpään päämäärään. Mutta on olemassa yksi teitä kaikkia korkeampi, jolla on käsitys kokonaisuudesta, ja joka johtaa ja liikuttaa sitä. Jumala yksin tietää taistelun salaisuuden ja saattaa koota teidät kaikki samaan leiriin, saman lipun alle.
Kuinka suuri onkaan välimatka tästä uskosta, joka itää sielussanne, ja josta tulee nyt alkavan aikakauden moraalikäsityksen pohja, siihen uskoon, joka oli sukukuntien siveyskäsityksen perustana, niiden, joita me nyt nimitämme muinaisiksi! Ja kuinka likeisesti liittyykään meidän käsityksemme jumalallisesta vallinnasta siihen käsitykseen, mikä meillä on velvollisuuksistamme!
* * * * *
Ensimäiset ihmiset tunsivat Jumalan olevaksi, käsittämättä häntä, koettamattakaan ymmärtää häntä hänen lakinsa avulla. He tunsivat hänen voimansa, mutta eivät hänen rakkauttaan, heillä oli epäselvä käsitys jonkunlaisista suhteista hänen ja yksilön välillä, mutta ei muuta. Heillä ei ollut kykyä erottautua aisteilla havaittavien esineiden piiristä, ja he ruumiillistuttivat hänet johonkin niistä — puuhun, johon olivat nähneet salaman lyövän, kiveen, jonka viereen he olivat telttinsä pystyttäneet, eläimeen, joka ensimäiseksi oli sattunut heidän silmiinsä. Se oli uskoa, jota uskontojen historiassa tarkoitetaan fetishismillä. Ja siteekseen tunsivat ihmiset perheen, joka tavallaan oli heidän yksilöllisyytensä toinen muoto. Perheen piirin ulkopuolella oli vain vieraita, tai tavallisimmin vihollisia. Ainoa siveyden peruste oli heidän ja heidän perheensä säilyttäminen vihollisilta.
Myöhemmin laajeni käsitys Jumalasta. Aistihuomioista noustiin varovasti abstraktisiin käsitteihin, yleistäen. Jumala ei enää ollut vain perheen, vaan useampien perheiden yhtymien, kaupunkien, heimojen suojelija. Fetishismiä seurasi polyteismi, monien jumalien palvelus. Silloin laajensi moraalikin toimintapiiriään. Ihmiset tunnustivat laajempien kuin perhevelvollisuuksien olemassaolon ja rupesivat työskentelemään rodun, kansallisuuden hyväksi. Kuitenkin oli ihmiskunta-käsite vielä tuntematon. Kaikki kansakunnat nimittivät ulkomaalaisia barbaareiksi, kohtelivat heitä sen mukaan ja pyrkivät joko voimalla tai viekkaudella kukistamaan heidät ja anastamaan heidän maansa. Kaikkien kansojen keskuudessa oli ulkomaalaisia tai barbaareja, ihmisiä, miljoonia ihmisiä, joita ei päästetty kansalaisten uskonnollisiin toimituksiin, ja joita pidettiin luonteeltaan erilaisina, orjina vapaiden joukossa. Ihmissuvun ykseyden saattoi vain jumalan ykseys tuoda mukanaan. Jumalan ykseyttä, jonka muutamat harvat antiikin ajattelijat olivat aavistaneet, ja jonka Mooses voimakkaasti oli julistanut (kuitenkin tehden tuon tuhoisan rajoituksen, että vain yksi kansa oli Jumalan valitsema), ei tunnustettu ennen kuin Rooman valtakunnan hajoamisen aikana, kristinuskon alettua työnsä.
Kristus asetti uskonsa ensimäiseksi oppilauseeksi kaksi toisistaan erottamatonta totuutta: On ainoastaan yksi Jumala; kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia. Ja noiden kahden totuuden julkaiseminen muutti maailman ulkonäön ja laajensi moraalin piirin aina asutun maailman äärimmäisille rajoille saakka. Velvollisuuksiin perhettä ja isänmaata kohtaan liittyivät nyt velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan. Silloin huomasi ihminen, että missä hän tapasi kaltaisensa, siellä kohtasi hän myös veljen; veljen, joka oli saanut kuolemattoman sielun niin kuin hänkin, ollen kutsuttu liittymään Luojaansa, ja että hän oli velvollinen rakastamaan häntä, jakamaan hänelle uskostaan, auttamaan häntä toimilla ja neuvoilla, missä ikinä tarvittiin.
Silloin kuului Apostolien huulilta yleviä, ennen tajuamattomia, Apostolien seuraajiltakin sitten taas hämärtyneitä tai sikseen jääneitä sanoja, jotka ennustivat toisia, kristinuskossa piileviä totuuksia: Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta ei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ, niin mekin monet olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.[2] Ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.[3] — Ja nyt kahdeksantoista vuosisadan opintojen, kokemusten ja vainojen kuluttua on saatava nuo totuudensiemenet itämään.
Ei ole ainoastaan tehtävä tiettäväksi että ihmiskunta on yksi ruumis, ja että yhden ainoan lain tulee sitä hallita, vaan myöskin että tuon lain ensimäinen pykälä on edistys, täällä maan päällä, edistys, jonka toteuttamiseksi meidän tulee täyttää jumalan tarkoitus voimiemme mukaan ja kasvatuksen avulla pyrkiä parempaan asemaan. On opetettava ihmisille, että kun ihmiskunta kerran on yksi ruumis, tulee meidän kaikkien, tuon ruumiin jäseninä, työskennellä sen kehittämisen puolesta, saattaa sen elämä sopusointuisemmaksi, toimeliaammaksi ja voimakkaammaksi. On saatava meidät itsemme vakautuneiksi siitä, että me voimme kohota Jumalan luo vain veljiemme sielujen avulla, parantamalla ja puhdistamalla ne, silloinkin kun he eivät itse pyydä sitä meiltä. Tulee asettaa yksityisiin suuntautuvan armeliaisuustyön sijaan yhteistyö kokonaisuuden parantamiseksi ja järjestää perhe ja yhteiskunta sitä varten, koska kerran vain ihmiskunta kokonaisuudessaan voi toteuttaa Jumalan tarkoituksen, mikä täällä maan päällä on toteutettava.
Toisia, vielä laajempia velvollisuuksia on teille tulevaisuudessa ilmenevä, sikäli kuin me saamme vähemmän epätäydellisen, selvemmän käsityksen elämämme laista. Näin johtaa Jumala hitaan, mutta keskeytymättömän uskonnollisen kasvatuksen avulla ihmiskuntaa parempaan päin. Ja tämä kasvatus parantaa jokaisen yksilönkin.
Me paranemme ihmiskunnan parantuessa. Jollei kokonaisuus parane, ette voi toivoakaan, että teidän omat aineelliset ja henkiset elinehtonne parantuisivat. Yleisesti sanoen ette te voi, vaikka tahtoisittekin, erottaa elämäänne ihmiskunnasta; te elätte siinä, sen ohella, sitä varten. Teidän sielunne, lukuunottamatta harvoja, erikoisen voimakkaita, ei voi vapautua niiden ainesten vaikutuksesta, joiden keskuudessa te elätte, aivan kuten teidän ruumiinnekaan, oli se rakenteeltaan kuinka voimakas hyvänsä, ei voi vastustaa sitä ympäröivän, pilaantuneen ilman vaikutusta.
Kuinka monella teistä olisi kylliksi mielenlujuutta kasvattaa poikanne rajattomaan totuuden rakkauteen tietäen lähettävänne heidät vainoille alttiiksi maahan, missä hirmuvalta ja urkinta pakoittavat teidät kahdeksi kolmanneksi osaksi salaamaan omatkin mielipiteenne tai valehtelemaan? Kuinka moni saattaisi kasvattaa heidät halveksimaan rikkauksia yhteiskunnassa, missä kulta on ainoa mahti, jonka avulla saavutetaan kunniaa, vaikutusvaltaa, arvonantoa, missä ainoastaan se suojelee käskijöiden ja heidän kätyreittensä mielivallalta ja loukkauksilta? Kukapa teistä ei olisi parasta tarkoittaen kuiskannut rakkaimmilleen Italiassa: "Älkää luottako ihmisiin." "Rehellisen miehen tulee sulkeutua itseensä ja välttää julkista elämää." "Armeliaisuus alkaa kodista", sekä samantapaisia, selvästi epämoraalisia neuvoja, joihin kuitenkin yhteiskunnan yleinen tila antaa aiheen?
Mikäpä äiti ei olisi, vaikka hän kuuluukin uskoon, joka ihailee ihmiskunnan vapaaehtoisen marttyyrin Kristuksen kärsimystä, kietonut käsiään poikansa kaulaan koettaen estää häntä vaarallisista yrityksistä veljiensä onnen edestä? Ja vaikkapa teillä olisi voimia opettaa päinvastoinkin, eikö yhteiskunta tuhansin äänin hävittäisi sen tuloksia, murtaisi tuhansin, surullisin esimerkein teidän sanojenne vaikutusta? Voitteko puhdistaa, kohottaa sielunne turmeluksen ja tartunnan saastuttamassa ilmapiirissä?
Ja jos tarkastatte aineellisia elinehtojanne, luuletteko voivanne kestävästi parantaa niitä muuta tietä kuin yhteisten parannusten avulla? Kun täällä Englannissa, missä nyt kirjoitan, määrättiin uusi vero tuloista, jotka nousivat yli sadan viidenkymmenen punnan vuodessa, vastasivat rikkaat tehtailijat siihen ilmoittaen työmiehilleen alentavansa heidän päiväpalkkansa yhdellä shillingillä. Tuleeko huonosti järjestetyn hallinnon aikana, yhteiskunnassa, missä työläisten elinehdot ovat jätetyt palkanmaksajien mielivaltaan, tuleeko sieltä koskaan puuttumaan veroja, joista viimemainitut kostavat alentamalla teidän palkkojanne?
Yksityinen hyväntekeväisyys uhraa Englannissa vuosittain miljoonia puntia kurjuuteen joutuneiden tilan huojentamiseksi. Ja kurjuus kasvaa vuosittain, hyväntekeväisyys yksityisille on todistettu kykenemättömäksi korjaamaan epäkohtia, ja yhä selvemmin on opittu tuntemaan järjestettyjen, kollektiivisten toimenpiteiden tarpeellisuus. Missä ankara taistelu sortajien ja sorrettujen välillä jatkuvasti uhkaa maata sitä hallitsevien väärien lakien vuoksi, voitteko uskoa, että sinne virtaisi kylliksi pääomaa, laajoja, aikaa vieviä, kalliita yrityksiä varten? Missä verot ja rajoitukset riippuvat rajoittamattoman hallituksen mielivallasta, jota ei mikään estä, ja jonka menot sotajoukolle, urkkijoille, asiamiehille ja eläkkeennauttijoille alituisesti kasvavat sen turvallisuustoimenpiteiden ohella, luuletteko, että teollisuuden ja kaupan toimintatarmo saattaa siellä päästä asteettain, jatkuvasti kehittymään?
Vastannette, että teidän mielestänne on kylliksi, jos kotimaamme hallitus ja yhteiskunnalliset olot järjestetään paremmin? Se ei ole kylliksi. Ei mikään kansa elä nykyään ainoastaan omilla tuotteillaan. Te elätte tavaran vaihdolla, tuonnilla ja viennillä. Köyhtyvä ulkomainen kansa, missä kuluttajien luku vähenee, on teille menetetty markkinapaikka. Ulkomainen kauppa, joka kelvottoman johdon vuoksi joutuu pulaan ja häviöön, aiheuttaa pulia ja häviötä teidänkin kaupassanne. Vararikot Ameriikassa tai Englannissa johtavat vararikkoihin Italiassakin. Luotto ei nykyään ole kansallinen, vaan eurooppalainen laitos. Ja muuten on jokainen teidän tekemänne kansallisen parannuksen yritys vihollisuuden osoitus kaikkia hallituksia kohtaan, ruhtinaiden välisten sopimusten johdosta, sillä he ovat ensimäisiä tunnustamaan, että yhteiskunnallinen kysymys on nykyään kaikkialla samanlainen. Te ette voi toivoa mitään miltään muulta kuin yleismaailmallisilta parannuksilta, kaikkien Euroopan kansojen veljeydeltä ja Euroopan avulla koko ihmiskunnalta.
Älkää siis, veljeni, velvollisuutenne ja etunne vuoksi, unohtako koskaan ensimäisiä velvollisuuksianne, niitä, joita noudattamatta ette voi toivoa täyttävänne velvollisuuksia, joita perhe ja isänmaa vaativat: velvollisuuksianne ihmiskuntaa kohtaan. Tulkoot sananne ja työnne kaikkien hyväksi, niin kuin Jumala on kaikkien Jumala laissaan ja rakkaudessaan. Lienette itse missä hyvänsä, missä mies vain taistelee oikeuden, hyvän ja toden puolesta, siellä on teidän veljenne. Missä mies kärsii, erehdysten, vääryyden, hirmuvallan kiusaamana, siellä on teidän veljenne. Vapaina tai orjina, olette kaikki veljiä.
Teidän alkuperänne on yhteinen, yhteinen on laki, yhteinen teidän kaikkien päämääränne. Yhteinen olkoon uskokin, yhteinen työ. yhteinen se lippu, jonka alla te soditte. Älkää sanoko: "mehän puhumme eri kieliä". Kyyneleet, työt, kärsimys, ne ovat ihmisten yhteisenä kielenä lukumäärään katsomatta, kielenä, jota te kaikki tajuatte. Älkää sanoko: "Ihmiskunta on liian laaja ja me liian heikkoja". Jumala ei katso voimiin, vaan tarkoitukseen. Rakastakaa ihmiskuntaa! Kysykää aina itseltänne työskennellessänne isänmaan ja perheen piirissä: "Hyödyttäisikö vai vahingoittaisiko minun työni, jos se olisi kaikkien tekemää, ihmiskuntaa?" Ja jos omatunto vastaisi: vahingoittaisi, luopukaa siitä; luopukaa, vaikka teistä tuntuisikin, että teidän työnne tuottaisi välitöntä hyötyä perheelle ja isänmaalle. Te olette sen uskon julistajia, julistajia kansojen veljeyden ja sen yhteyden, minkä ihmisrotu nykyään periaatteessa hyväksyy, mutta työssä kieltää. Julistakaa sitä missä ja miten hyvänsä voitte. Ei Jumala eivätkä ihmiset voi vaatia enempää teiltä. Mutta minä sanon teille, että te sellaisiksi apostoleiksi ruvetessanne — vain itsellennekin, jos ette muuta voi — hyödytätte ihmiskuntaa. Jumala mittaa sen sivistysmäärän, mihin hän sallii ihmiskunnan kohota, uskovien luvun ja puhtauden mukaan. Kun olette puhtaita ja monilukuisia, avaa teille Jumala, joka teidän lukunne tietää, tien toimintaan.
V
Velvollisuudet isänmaata kohtaan.
Teidän ensimäiset velvollisuutenne — ensimäiset ja viimeiset tärkeydessä — kohdistuvat, niinkuin olen teille selittänyt, ihmiskuntaan. Te olette ihmisiä ennen kuin olette kansalaisia tai isiä. Jollei rakkautenne kohdistu koko ihmiskuntaan, jollette tunnusta uskovanne sen ykseyteen, joka johtuu Jumalan ykseydestä, ja kansojen veljeyteen, kansojen, joiden tehtäväksi on annettu muuttaa tuo ykseys tosiasiaksi — jollette kaikkialla, missä teidän toverinne valittavat, kun vääryys ja väkivalta loukkaa inhimillisen luonteen arvoa, ole valmiita, siihen kyetessänne, auttamaan sorretuita, tai ette, siihen kyetessänne, tunne olevanne kutsutuita taistelemaan petettyjen ja sorrettujen asian puolesta — silloin ette te tottele elämänne lakia, tai ette ymmärrä sitä uskontoa, joka tulee siunaamaan tulevaisuuden.
Mutta mitä saattaa jokainen teistä omin voimin tehdä ihmiskunnan siveellisen parantumisen, sen edistyksen puolesta? Te voitte joka hetki antaa hedelmättömiä todisteita uskostanne; te saatatte silloin tällöin osottaa armeliaisuutta veljellenne, joka ei kuulu teidän maanne asukkaihin, ettekä mitään enempää. Ei, armeliaisuus ei ole tulevaisuuden uskon tunnussana. Tulevaisuuden uskon tunnussana on yhdistyminen, veljellinen yhteispyrkimys yhteistä määrää kohti, ja se on yhtä paljon armeliaisuutta ylempänä kuin monien yhtyneiden työ yhteisestä sopimuksesta rakentaa talo kaikkien yhteiseksi asunnoksi on parempi kuin jos te tahtoisitte rakentaa majan jokaiselle erikseen ja auttaisitte toisianne vain vaihtamalla kiviä, tiiliä ja savea. Mutta kielten, pyrkimyksien, tapojen ja taipumusten eri ryhmiin jakamina ette te voi ryhtyä tuohon yhteiseen työhön.
Yksilö on liian heikko, ihmiskunta liian laaja. "Jumalani", rukoilee brittiläinen merimies ulapalle lähtiessään, "suojele minua; venheeni on niin pieni ja valtameri ääretön!" Ja tuo rukous kuvaa teidän jokaisen asemanne, jollei olisi keinoja teidän voimienne ja toimintatarmonne vahvistamiseksi loppumattomiin. Ja Jumala antoi teille nuo keinot antaessaan teille isänmaan, jakaessaan ihmiskunnan kuin ymmärtäväinen työnjohtaja, joka asettaa tehtävät eri työmiesten kyvyn mukaan, erillisiin ryhmiin maanpallomme pinnalle kylväen siten kansakuntien siemenet. Huonot hallitukset ovat turmelleet Jumalan tarkoituksen, jonka te näette selvästi osoitetun niin kauas kuin Eurooppaa ulottuu ainakin suurten virtojen juoksulla, korkeilla vuorijonoilla ja muilla maantieteellisillä merkeillä — turmelleet sen niin täydellisesti, että nykyään ei ole yhtään kansaa, Ranskaa ja Englantia lukuunottamatta, joiden rajat vastaisivat tuota tarkoitusta. Ne eivät tunnustaneet, eivätkä tunnusta mitään isänmaata omaa perhettään ja sukuaan, luokka-itsekkyyttään lukuunottamatta.
Mutta jumalallinen tarkoitus vaatii ehdottomasti täyttymystä. Luonnolliset jaoitukset, kansojen synnynnäiset, luontaiset taipumukset tulevat astumaan huonojen hallitusten pyhittämän mielivallan sijaan. Euroopan kartta on piirrettävä uudelleen. Kansojen isänmaat, vapaiden äänien määritteleminä, tulevat nousemaan kuninkaiden ja etuoikeutettujen luokkien isänmaiden raunioille. Niiden välillä tulee vallitsemaan sopusointu ja veljeys. Ja silloin tulee rauhallinen, asteettainen kehitys täyttämään ihmiskunnan yleisen parannustyön, oikean elämänlain tutkimiseen ja sovelluttamiseen nähden, yhdistymisen edistämänä ja paikallisten taipumusten mukaan jaettuna. Silloin jokainen teistä, voimakkaana tunteissaan ja miljoonien, samaa kieltä puhuvien ihmisten avun tukemana, samoja pyrkimyksiä kannattaen, saman historiallisen perintätiedon kasvattamana, voi toivoa hyödyttävänsä koko ihmiskuntaa omilla, henkilökohtaisilla ponnistuksillaan.
Teille, Italiassa syntyneille, on Jumala suonut, aivan kuin teitä erikoisesti suosien, paraiten määritellyn alueen Euroopassa. Toisissa maissa, joita epämääräisemmät tai hajanaisemmat rajat saartavat, saattaa syntyä riitakysymyksiä, jotka kaikkien rauhallinen äänestys kerran tulee ratkaisemaan, mutta jotka ovat maksaneet ja yhä vieläkin tulevat maksamaan kyyneleitä ja verta. Teidän maassanne ei koskaan. Jumala on asettanut ympärillenne ylväitä, kiistämättömiä rajamerkkejä.
Toiselle puolelle Alpit, Euroopan korkeimmat vuoret, ja toiselle meren, äärettömän meren. Ota Euroopan kartta ja aseta harpin toinen kärki Parmaan, Pohjois-Italiassa, aseta toinen Var-joen suulle ja piirrä puoliympyrä Alppeja kohti. Se kärki, joka puoliympyrän toisessa päässä sattuu Isonzo-joen suulle, on piirtänyt Jumalan meille antamat rajat. Näille rajoille saakka puhutaan ja ymmärretään teidän kieltänne; niiden toisella puolen ei teillä ole mitään oikeuksia. Sicilia, Sardinia, Corsica ja pienet saaret niiden välillä kuuluvat kieltämättä teille. Raaka voima saattaa hetkeksi kieltää teiltä nämä rajat, mutta kansojen yleinen, äänetön hyväksyminen on vanhoista ajoista saakka tunnustanut ne teille, ja sinä päivänä, kun te yksimielisinä käytte viimeiseen taisteluun ja pystytätte kolmivärisen lippunne rajoille, tulee koko Eurooppa hyväksyen tervehtimään ylösnoussutta Italiaa ja ottamaan sen kansojen yhteyteen. Varustakaa kaikki voimanne tähän viimeiseen ponnistukseen.
Isänmaatta ei teillä ole nimeä, ääntä, tunnusmerkkiä, ei oikeuksia, eikä pääsyä kansojen yhteiseen toveriliittoon. Te olette ihmiskunnan aviottomia lapsia. Liputtomina sotilaina, Israelin lapsina kansojen joukossa ei teitä uskota eikä suojella, kukaan ei halua vastata teistä. Älkää pettäkö itseänne toivoen pääsyä kieroista yhteiskunnallisista oloista, jollette ensin valloita itsellenne isänmaata. Missä ei isänmaata ole, siellä ei ole myöskään yhteistä mielipidettä, johon te voisitte vedota. Oman edun itsekkyys hallitsee ainoastaan, ja se, jolla on voima puolellaan, pysyy vallassa, koska kaikkien eduilla ei ole yhteistä suojelijaa.
Älkää antako aineellisten parannusten ajatuksen johtaa teitä väärille teille ennen kuin kansallinen kysymys on ratkaistu. Te ette saa sitä aikaan. Teidän teollisuusyhdistyksenne ja keskinäiset avustusliittonne ovat hyödyksi sivistys- ja kasvatuskeinoina teitä itseänne varten; taloudellisina ilmiöinä tulevat ne pysymään hedelmättöminä siksi kunnes Italia on teidän. Taloudellinen kysymys edellyttää ennen kaikkea pääoman ja tuotannon kasvua, ja kun teidän maanne on jakautunut erillisiin paloihin — koska teillä tullirajojen ja kaikenlaisten teennäisten hankaluuksien kiertäminä on vain rajoitetut markkinat avoinna, ette saata toivoa tuota kasvua. Nykyään — älkää pettäkö itseänne — ette te olekaan Italian työläisluokka, te olette vain sen murto-osa, joka on voimaton, kykenemätön itselleen asettamaansa suureen tehtävään. Teidän vapautuksenne ei tosiasiassa saata alkaa ennenkuin kansallinen hallitus, joka ymmärtää ajan merkit, Roomasta käsin laatii Italian kehitystä johtavien periaatteiden julistuksen, liittäen siihen nämä sanat: Työ on pyhä, ja se on Italian vaurauden lähde.
Älkää antako aineellisen edistyksen toivon, mikä teidän asemanne nykyisellään ollessa saattaa olla vain erhekuva, johtaa teitä harhaan. Vain teidän maanne, laaja ja rikas Italian maa, joka ulottuu Alpeista Sicilian viimeiseen kolkkaan, saattaa toteuttaa sen toiveen. Te voitte saavuttaa oikeutenne ainoastaan tottelemalla velvollisuutenne käskyjä. Olkaa niiden arvoiset ja te saatte ne. Oi, veljeni, rakastakaa maatanne! Meidän maamme on koti, jonka Jumala on antanut meille, asettaen sinne lukuisan perheen, jota me rakastamme, ja joka rakastaa meitä, ja johon me ajatuksilla ja tunteilla yhdymme lähemmin kuin mihinkään muuhun; perheen, joka keskittäen voimansa määrättyyn kohtaan ja ainestensa yhdenlaisen luonteen vuoksi on saanut osakseen erikoisen toimintamuodon.
Meidän maamme on meidän työalamme. Teidän toimeliaisuutenne tulosten tulee lähteä siitä koko maailman hyväksi, mutta työvälineet, mitä me paraiten ja vaikuttavimmin osaamme käyttää, sisältyvät siihen ja meidän ei tule heittää niitä pois ollen luottamatta Jumalan tarkoituksiin, vähentäen siten omaa voimaamme. Työskennellessämme oikeiden periaatteiden mukaan maamme hyväksi, työskentelemme me ihmiskunnan hyväksi, meidän maamme on sen vipusimen tuki, jota meidän tulee hoitaa yhteisen hyvän vuoksi. Jos te hylkäätte tuon tuen, olette vaarassa joutua tarpeettomiksi maallenne ja ihmiskunnalle. Ennen kuin liitytte kansoihin, joista yhdistyy ihmiskunta, täytyy teidän itsenne olla olemassa kansana. Yhteys saattaa syntyä vain yhdenvertaisten kesken, eikä teillä ole tunnustettua kokonaisolemusta.
Ihmiskunta on suuri armeija, joka on lähtenyt liikkeelle valloittamaan tuntematonta maata mahtavalta ja varovaiselta viholliselta. Kansat ovat tämän armeijan eri osastoja ja rykmenttejä. Jokaisella on sille uskottu asema, jokaisella oma tehtävänsä suoritettavanaan, ja yhteinen voitto riippuu siitä tarkkuudesta, millä eri tehtävät toimitetaan. Ei pidä häiritä taistelujärjestystä. Älkää hyljätkö lippua, jonka Jumala on teille antanut. Olkaa missä hyvänsä, minkä kansan keskuuteen olosuhteet lienevätkin teidät ajaneet, taistelkaa sen kansan vapauden puolesta, jos aika sitä vaatii.
Mutta taistelkaa italialaisina, niin että vuodattamastanne verestä kasvaa kunniaa ja rakkautta ei ainoastaan teille, vaan myöskin kansallenne. Ja olkoon teidän sielunne ainainen ajatus aina suunnattuna Italiaan, olkoot teidän elämänne kaikki työt Italian arvoisia, ja olkoon se lippu, jonka alle te asetutte työskentelemään ihmiskunnan hyväksi, Italian lippu. Älkää sanoko minä, sanokaa me. Olkoon jokainen maansa ruumiistus, ja olkoon sekä tehköön hän itsensä vastuunalaiseksi kansalaistovereittensa puolesta. Oppikoon jokainen teistä toimimaan siten, että hänessä ihmiset kunnioittaisivat ja rakastaisivat hänen maatansa.
Teidän isänmaanne on yksi ja jakamaton. Aivan kuin perhe ei voi iloita yhteisen pöydän ympärillä, jos joku sen jäsenistä on kaukana poissa, veljiensä rakkauden piiristä pois riistettynä, niin ei teilläkään saa olla iloa eikä rauhaa niin kauan kuin osakaan siitä alueesta, missä teidän kieltänne puhutaan, on erillään kansakunnasta.
Teidän isänmaanne on merkki tehtävästä, jonka Jumala on antanut teidän täytettäväksenne ihmiskunnan keskuudessa. Kaikkien sen poikien kyvyt ja voimat on liitettävä yhteen tämän kutsumuksen täyttämiseksi. Määrätty luku yhteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia kuuluu jokaiselle, ken toisten kansojen kysymyksen: "Kuka olet?" vastaa: Olen italialainen.
Noita oikeuksia ja velvollisuuksia saattaa edustaa vain yksi ainoa, teidän äänestyksenne tulokseen perustuva valta. Maalla täytyy siis olla vain yksi hallitus. Poliitikot, jotka sanovat itseään "federalisteiksi", ja jotka tahtovat perustaa Italiassa eri valtioiden veljesliiton, hajoittavat maan, ymmärtämättä ykseyden aatetta. Ne valtiot, joihin Italia nyt on jaettu, eivät ole oman kansan luomia, ne ovat ruhtinaiden tai vierasten valloittajien laskelmien ja vallanhimon tuloksia, eikä niillä ole muuta tarkoitusta kuin paikallisten ylimysten turhamaisuuden tyydyttäminen, koska he tarvitsevat pikemmin ahdasta piiriä kuin suurta maata.