XVI.
Keskenkasvuinen tyttö.
Kuten tavallisestikin oli Christian Youngilla uutisia yllin kyllin kerrottavina — uutisia Guvutun juomingeista, missä miehet kerskuivat ryyppäävänsä ryyppyjen välilläkin, uutisia uusista kivääreistä, jotka olivat matkalla Ysabeliin, Malaitan viimeisistä murhista, että Tom Butler oli sairaana Santa Annalla, ja lopuksi sekä kaikkein tärkeimpänä tieto, että "Matambo" oli ajanut matalikolle Shortlandsin tienoilla ja sai luopua seuraavasta vuorostaan korjausten takia.
"Se merkitsee, että teidän täytyy odottaa viisi viikkoa kauemmin päästäksenne Sydneyhin", sanoi Sheldon Joanille.
"Ja että meiltä kuluu kallista aikaa hukkaan", lisäsi tämä pahoillaan.
"Jos aiotte Sydneyhin, niin 'Upolu' lähtee sinne Tulagista huomenna iltapäivällä", sanoi Young.
"Minä luulin, että sen oli määrä hankkia saksalaisille työväkeä Samoa-saarilta", väitti Joan. "Mutta oli miten oli, niin voisinhan ensin purjehtia 'Upolussa' Samoa-saarille ja sitten Apiassa siirtyä johonkin Weir-linjan rahtialukseen. Olisihan se pitkä kierros, mutta sittenkin voittaisimme siten aikaa."
"'Upolu' menee tällä kertaa suoraa päätä Sydneyhim", selitti Young. "Se on matkalla kuivatelakalle, nähkääs — ja voisitte astua laivaan vaikkapa vasta kello viideltä huomenna iltapäivällä — niin ainakin kapteeni minulle vakuutti."
"Mutta minun täytyy ensin käydä Guvutussa." Joan katsahti miehiin lystikäs ilme kasvoillaan. "Minulla on eräitä ostoksia tehtävänä. Enhän minä voi tulla Sydneyhin puettuna näihin Beranden ikkunaverhoihin. Minun täytyy ostaa kangasta ja neuloa itselleni puku menomatkalla. Lähden nyt heti — tunnin kuluttua. Lalaperu, käske Adamu-Adam minun luokseni, Sano myös, että Ornfiri laittaa kai-kaita. minulle veneeseen." Hän nousi seisoalleen ja katsahti Sheldoniin, "Ja olkaa te hyvä ja käskekää palvelijoita kantamaan vene rantaan — minun veneeni, kuten ymmärrätte. Tunnin kuluttua lähden matkaan."
Sekä Sheldon että Tudor katsoivat kellojaan.
"Soutu sinne kestäisi koko yön", sanoi Sheldon. "Voisitte toki odottaa aamuun."
"Ja jättää ostokseni tekemättä? Ei kiitos! Ja sitäpaitsi 'Upolu' ei ole mikään säännöllinen matkustajahöyry, ja se voi aivan yhtä hyvin lähteä ennen aikojaan kuin määrähetkellä. Ja sen mukaan, mitä olen saanut kuulla Guvutun mässäreistä, arvelen, että siellä on edullisinta tehdä ostoksensa aamulla. Ja nyt saatte suoda minulle anteeksi, sillä minun täytyy mennä pakkaamaan."
"Minä lähden teidän kanssanne", ilmoitti Sheldon.
"Antakaa minun viedä teidät sinne 'Minervalla'", sanoi Young.
Joan pudisti nauraen päätään.
"Minä lähden omalla veneelläni. Teidän levottomuudestanne voisi saada sen käsityksen, että olen ensi kertaa kotoa poissa. En voi suostua siihen, että te, mr Sheldon, joka olette yhtiökumppanini, jättäisitte Beranden ja työnne vain turhan kohteliaisuuden takia. Jos ette anna minun ruveta laivuriksi, niin minä puolestani en anna teidän maleksia pitkin meren ulapoita suojelemassa nuoria naisia, jotka eivät ole suojeluksen tarpeessa. Ja mitä teihin tulee, kapteeni Young, niin tiedätte varsin hyvin, että vasta tänä aamuna lähditte Guvutusta, että olette matkalla Marauun, ja että itse olette sanonut, että teidän on jatkettava matkaanne kahden tunnin kuluttua."
"Mutta enkö minä saa viedä teitä sinne?" kysyi Tudor, ja hänen äänessään oli suostutteleva sävy, joka ärsytti Sheldonin hermoja.
"Ette, ette, kerta kaikkiaan ette", huusi Joan. "Teillä on kaikilla tehtävänne ja minulla samoin. Minä tulin Salomonin-saarille työtä tehdäkseni enkä liikkuakseni suojelijan seuraamana kuin mikäkin nukke. Ja tässähän sitäpaitsi tulee yksi henkivartijoistani ja onhan minulla heitä yhteensä kokonaista kahdeksan."
Adamu-Adam seisoi hänen vieressään päätään pitempänä häntä ja kaikkia kolmea valkoista miestä. Hänen kireä puuvillakankainen paitansa ei voinut salata peloittavaa voimaa uhkuvia lihaksia.
"Katsokaa hänen nyrkkejään", sanoi Tudor. "Minä en tahtoisi saada häneltä korvapuustia."
"Siitä en teitä moiti." Joan nauroi muistellen jotakin. "Näin hänen kerran kolhaisevan erään ruotsalaisen laivan kapteenia Levukan rannikolla Fidshi-saarilla. Syy oli kapteenin. Näin itse koko kohtauksen, ja se oli loistava. Adamu sivalsi häntä vain kerran, mutta isku katkaisi miehen käsivarren. Muistatteko, Adamu?"
Kookas tahitilainen hymyili ja nyökäytti päätään, mutta hänen mustat, lempeät hirvensilmänsä näyttivät vakuuttavan, ettei hän suinkaan ollut niin taisteluhaluinen luonteeltaan kuin ehkä olisi voinut luulla.
"Me lähdemme tunnin kuluttua veneellä Guvutuun, veikkoseni", sanoi Joan hänelle. "Kertokaa veljillenne kaikille, niin että he tietävät laittautua kuntoon. Lähdemme sitten 'Upolussa' Sydneyhin. Te saatte kaikki tulla mukaan, purjehdimme sieltä uudella kuunarillamme takaisin Salomonin-saarille. Ottakaa kahdet paidat ja dungarit mukaan. Siellä on hyvin kylmä ilma. Juoskaa nyt ja sanokaa, että he pitävät kiirettä. Jättäkää pyssyt kotiin. Antakaa ne mr Sheldonin huostaan. Niitä emme tarvitse."
"Jos te todella aiotte lähteä…" aloitti Sheldon.
"Siitähän me sovimme jo aikoja sitten", vastasi Joan lyhyesti. "Nyt menen pakkaamaan. Mutta sanonpa teille, kuinka voisitte minua auttaa — ottakaahan esiin hiukan tupakkaa ja muuta, mitä laivamieheni voivat tarvita matkalla."
Tuntia myöhemmin nuo kolme miestä olivat puristaneet Joanin kättä alhaalla rannassa. Hän antoi merkin, ja vene lähti liikkeelle. Kuusi miestä istui airoissa seitsemäs kokassa ja Adamu-Adam hoiti peräsintä. Joan seisoi perätuhdon luona toistellen jäähyväishuutojaan — solakka nuori nainen puettuna samaan ruumiinmukaiseen päällysnuttuun, joka hänellä oli olin yllään tullessaan maihin haaksirikkonsa jälkeen, pitkäpiippuinen Colt-revolveri riippuen väljästi vyöstä, puhdaspiirteiset, poikamaiset kasvot loistaen Stetson-hatun alta, joka turhaan koetti peittää hiusten runsautta.
"Teidän on paras mennä katon alle", huusi hän miehille. "Aika sadekuuro on tulossa. Ja toivottavasti meillä on kyllin pitkä ankkuriketju, kapteeni Young. Hyvästi — hyvästi kaikki tyynni!"
Hänen viimeiset sanansa tulivat pimeydestä, joka oli kietonut veneen läpinäkymättömään verhoon. Mutta nuo kolme miestä tuijottivat yhä siihen suuntaan, mihin vene oli kadonnut, ja kuuntelivat airojen tasaista natinaa, kunnes sekin heikkeni kuulumattomiin.
"Hän on vain lapsi", sanoi Christian Young hitaasti ja juhlallisesti.
Hän näytti juuri tehneen tämän keksinnön.
"Vain lapsi", toisti hän vielä juhlallisemmin.
"Riivatun kaunis tyttölapsi ja rohkea lisäksi", sanoi Tudor nauraen.
"Hänessä on puhtia, eikö totta, Sheldon?"
"Rohkea hän on", kuului hidas vastaus, sillä Sheldonia ei haluttanut puhella Joanista.
"Hän on amerikkalainen, siitä se johtuu", jatkoi Tudor. "Pois tieltä ja eteenpäin, tarmoa ja riippumattomuutta… Mitä te ajattelette, kapteeni?"
"Minä ajattelen, että hän on nuori, hyvin nuori, vain lapsi", sanoi "Minervan" kapteeni tuijottaen lakkaamatta pimeyteen, joka peitti meren näkyvistä.
Pimeys näytti äkkiä käyneen entistä mustemmaksi, ja he hapuilivat rantatörmää ylös veräjälle päin.
"Varokaa putoavia pähkinöitä", huusi Sheldon, kun sadetuulen ensimmäiset puuskat vinkuivat palmujen latvoissa. He tarttuivat toistensa käsiin ja hoipertelivat tällä tavoin polkua ylös kypsien kookospähkinöiden putoillessa hirvittävänä sateena heidän ympärilleen. He pääsivät kuistille ja istuivat hiljaa whiskylasiensa ääressä kukin tuijottaen suoraan merelle, missä "Minervan" hurjasti hyppelehtivä lyhty silloin tällöin sateen väliajoilla ilmestyi näkyviin.
Jossakin tuolla merellä, ajatteli Sheldon, oli Joan Lackland, tuo keskenkasvuinen tyttölapsi, joka näytti naiselta, mutta jolla oli pojan mieli ja pojan intohimot. Hän lähti nyt Berandelta myrskyssä ja sateessa — niinkuin oli tänne tullutkin, istuen veneensä perätuhdolla Adamu-Adamin pitäessä perää ja muun alkuasukasjoukkonsa ponnistellessa airoissa. Ja hän oli vienyt Stetson-hattunsa mennessään ja patruunavyönsä ja pitkäpiippuisen revolverinsa. Sheldon huomasi äkkiä tuntevansa rajatonta hellyyttä noita hänen omistamiaan esineitä kohtaan, joille oli salaa nauranut nähdessään ne ensi kerran. Hän huomasi, että mielikuvituksensa oli eksyttämäisillään hänet hempeämielisyyteen, ja hänen teki mieli nauraa. Mutta hän ei nauranut. Seuraavassa hetkessä hän taas oli näkevinään tuon hatun, vyön ja revolverin. Epäilemättä tämä oli rakkautta, tuumi hän ja tunsi miltei ylpeyttä siitä, että Salomonin-saarten ei ollut onnistunut kokonaan tukahduttaa hänen tunne-elämäänsä.
Tuntia myöhemmin Christian Young nousi paikaltaan, koputti tuhan piipustaan ja valmistautui lähtemään laivaansa jatkaakseen jälleen matkaansa.
"Hänellä ei ole mitään hätää", sanoi hän. Kukaan ei ollut sanonut mitään, mihin hänen sanansa olisivat liittyneet, mutta ne jatkoivat sopivasti jokaisen ajatuksia. "Hänellä on hyvä miehistö, ja hän on itsekin merimies. Hyvää yötä, mr Sheldon. Voinko jotenkuten hyödyttää teitä Maraun-matkallani?" Hän kääntyi toisaalle ja osoitti kädellään laajenevaa tähtikirkasta taivaan kaistaletta. "Tulee sittenkin kaunis yö. Kun on näin suotuisa tuuli, on hänellä varmaan jo purjeet ylhäällä ja hän ehtii Guvutuun päivän valjetessa. Hyvää yötä."
"Luulenpa, että menen nukkumaan minäkin", sanoi Tudor nousten tuoliltaan ja laskien lasinsa pöydälle. "Lähden matkaan niin aikaisin aamulla kuin suinkin. Olenhan viipynytkin täällä aivan sopimattoman kauan. Hyvää yötä."
Jäädessään yksin istuskelemaan Sheldon mietti mielessään, olisikohan tuo toinen mies päättänyt lähteä matkaan huomisaamuna, ellei Joan olisi purjehtinut tiehensä. No niin, joka tapauksessa oli lohdullista tietää, että Joan ei ollut tahtonut jäädä Berandelle yhdenkään miehen, ei Tudorinkaan tähden. "Lähden tunnin kuluttua" — nuo sanat kaikuivat Sheldonin mielessä, ja sulkiessaan silmänsä hän näki Joanin sellaisena kuin tämä oli seisonut kuistilla lausuessaan ne. Hän hymyili. Samassa silmänräpäyksessä kuin tyttö oli kuullut laivan lähdöstä, oli hän päättänyt lähteä. Se ei ollut erikoisen imartelevaa kenellekään heistä miehistä, mutta mitä arvoa olisikaan kellään miehellä saattanut olla hänen silmissään, kun Sydneyssä kaupan oleva kuunari ilmestyi hänen näköpiiriinsä? Mikä olento? Mikä hämmästyttävä olento!
Seuraavina päivinä Berande tuntui Sheldonista äärettömän yksinäiseltä. Joanin lähdön jälkeisenä aamuna hän oli nähnyt Tudorin retkikunnan suuntaavan kulkunsa Balesunaa ylöspäin, myöhään iltapäivällä hän oli kaukoputkellaan erottanut "Upolun" savun, "Upolun", joka vei Joania Sydneyhin, ja illalla hän istuutui yksin päivällispöytään omistaen enemmän aikaa Joanin tyhjän tuolin katselemiseen kuin syömiseen. Hän ei kertaakaan astunut kuistille kiinnittämättä ensimmäiseksi katsettaan hänen pihamaan nurkassa sijaitsevaan ruohomajaansa, ja eräänä iltana, työnnellessään välinpitämättömästi palloja sinne tänne biljardipöydällä, hän äkkiä havahtuen mietteistään huomasi tuijottavansa naulaan, johon Joanilla oli alusta alkaen ollut tapana ripustaa Stetson-hattunsa ja revolverivyönsä.
Miksi hän oikeastaan välitti tuosta tytöstä? kysyi hän suutuksissaan itseltään. Joan oli varmastikin vihoviimeinen nainen, joka hänen olisi pistänyt päähänkään valita vaimokseen. Hän ei ollut koskaan tavannut naista, joka olisi häntä siinä määrin hermostuttanut, repinyt verille hänen tunteitaan, loukannut hänen sopivaisuuskäsitteitään ja halveksinut miltei kaikkia ominaisuuksia, jotka olivat muodostaneet hänen naisihanteensa. Oliko hän liian kauan ollut poissa maailmasta? Oliko hän unohtanut naisen luonteen erikoisuuden? Oliko hänen tunteeseensa syynä vain läheinen naapuruus? Joanhan ei ollut mikään oikea nainen. Hän esiintyi vain naisen valepuvussa. Näennäisestä naisellisuudestaan huolimatta hän oli poika, jota poikamaiset kujeet huvittivat, joka sukelteli haikalaparvien keskelle temmatakseen kalan pedon suusta, ammuskeli revolverilla, himosi seikkailuja ja — mikä merkitsi enemmän — lähti itse valaanpyyntiveneellään niitä etsimään, hurjat saarelaisensa seuranaan ja rahapussi mukanaan. Mutta hän rakasti häntä — se oli sittenkin tärkeintä — eikä yrittänytkään kieltää sitä itseltään. Hän ei ollut pahoillaan siitä, että näin oli käynyt. Hän rakasti häntä — se oli vastustamaton, ihmeellinen tosiasia.
Hän tunsi jälleen haltioitunutta työintoa. Salomonin-saarten ankara todellisuus oli hävittänyt kaikki hänen haaveensa troopillisessa maassa toimivan plantaasin viljelijän elämästä. Hughien kuoltua hän oli päättänyt jotenkuten ponnistella eteenpäin, mutta tämä päätös ei ollut perustunut haluun. Sen pohjana oli kernaamminkin ollut hänen luonteensa itsepäisyys, joka teki aloitetun työn keskenheittämisen hänelle vastenmieliseksi. Mutta nyt kaikki oli toisin. Berande oli käynyt äärettömän tärkeäksi. Työn täytyi onnistua — ei ainoastaan sen vuoksi, että Joan oli siinä osallinen, vaan siksi, että hän tahtoi saada heidän yhtiökumppanuutensa ikuiseksi. Vielä kolme vuotta, ja plantaasi olisi loistavasti kannattava sijoitus. Silloin he joka vuosi ja useamminkin voisivat tehdä matkoja Austraaliaan, ja pistäytyisivät tietenkin silloin tällöin kotona Englannissa — tai Hawaiilla.
Illat hän istui kumartuneena tilikirjojensa yli ja teki loputtomia laskelmia, jotka perustuivat halvempiin koprankuljetusmaksuihin ja tämän kauppatavaran arvioituihin maksimi- ja minimihintoihin markkinoilla. Päivät hän vietti viljelyksillä. Hän pani alulle uusia raivaustöitä, ja sekä ne että istutus edistyivät hänen valvontansa alaisina nopeammin kuin koskaan ennen. Hän antoi koetteeksi mustille työmiehille palkkioita ylityöstä ja toivoi hartaasti, että voisi saada enemmän työväkeä. Tämä ei käynyt mahdolliseksi, ennenkuin Joan palasi kuunarillaan, sillä kaikki laivat, joiden varsinaisena tehtävänä oli mustan työväen hankkiminen, olivat pitkiksi ajoiksi sitoutuneet Fulcrum-veljesten, Morgon & Raffin, Fires'in ja Philp-yhtiön palvelukseen, ja "Flibberty Gibbetillä" oli työtä yllin kyllin sen kulkiessa edestakaisin hänen hajallaan olevien kauppa-asemiensa välillä, joita oli Uuden-Georgian rannikolta aina Ulavaan ja Sikianaan asti. Hänen täytyi saada työväkeä, mutta jos Joanin onnistuisikin hankkia kuunari, niin kuluisi vähintään kolme kuukautta, ennenkuin ensimmäiset työläiset astuisivat Beranden rantaan. Viikkoa "Upolun" lähdön jälkeen "Malakula" laski ankkurinsa Beranden edustalla, ja laivuri tuli maihin pelaamaan biljardia ja juttelemaan, kunnes maatuuli alkaisi puhaltaa. Sitäpaitsi hänen aivan välttämättä täytyi käydä maissa, sanoi hän lastauspäällysmiehelleen, ei ainoastaan siksi, että hänellä oli muassaan iso mytty erilaisia Joanin lähettämiä siemeniä ja tarkat ohjeet niiden istuttamisesta, vaan samalla tuottaakseen Sheldonille aika yllätyksen kertomalla uutisen, joka hänellä oli tiedossaan.
Kapteeni Auckland pelasi ensin biljardinsa ja vasta vaivuttuaan mukavaan nojatuoliin ja saatuaan toiset whiskylasin käteensä hän antoi pommin räjähtää.
"Suurenmoinen otus tuo teidän miss Lacklandinne", sanoi hän nauraa hihittäen. "Väittää ostaneensa osuuden Berandesta. Teidän yhtiökumppaninne toisin sanoen. Onko se totta?"
Sheldon nyökäytti rauhallisesti päätään.
"Oikeinko totta? Sepä vasta oli yllätys! Mutta eipä hän vain ole saanut Guvutua eikä Tulagia sitä uskomaan. Ovathan ne siellä melko tottuneita kaikenlaisiin epäsäännöllisyyksiin, mutta — hahahaa!" Hän vaikeni voidakseen nauraa tarpeekseen ja pyyhki kaljua päätään nenäliinalla. "Mutta tuo hänen yhtiökumppanuusjuttunsa oli heille liian paksu, vaikkakin se antoi heille aiheen juoda muutamia ylimääräisiä maljoja."
"Se ei ole missään suhteessa epäsäännöllistä. Se on aivan tavallinen kauppasopimus." Sheldon koetti käyttäytyä ikäänkuin tällaisia sopimuksia tehtäisiin Salomonin-saarten viljelyksillä joka päivä. "Hän sijoitti noin viisitoistasataa puntaa Berandeen…"
"Niin hän kertoi."
"Ja nyt hän on lähtenyt plantaasin asioissa Sydneyhin."
"Ohoh, eipä olekaan."
"Anteeksi — mitä sanoitte?" kysyi Sheldon.
"Että hän ei ole lähtenyt Sydneyhin, siinä kaikki."
"Mutta eikö 'Upolu' siis lähtenytkään? Olisin voinut vannoa nähneeni sen savun myöhään viime tiistai-iltapäivänä sen juuri kulkiessa Savon ohi."
"'Upolu' kyllä lähti, niinkuin sen pitikin." Kapteeni Auckland maisteli whiskyään hermostuttavan hitaasti. "Mutta miss Lackland ei ollut matkustajien joukossa."
"Missä hän sitten on?"
"Viimeksi näin hänet Guvutussa. Hänhän oli matkalla Sydneyhin ostamaan kuunaria, eikö totta?"
"Oli, oli."
"Niin hän sanoi. No niin, hän on ostanut kuunarin, mutta minä en antaisi siitä kymmentä shillinkiäkään, kun luoteinen alkaa puhaltaa, ja sitä kai meidän ei tarvitse kauan odottaa. Meillä on ollut niin kauan kaunista ilmaa, ettei sitä voi enää kauan kestää."
"Jos te olette tullut tänne saadaksenne minut uteliaaksi, ukkoseni", sanoi Sheldon, "niin olette totta vie onnistunut. Jatkakaahan nyt ja kertokaa suoraan kaikki mitä on tapahtunut. Mitä kuunaria tarkoitatte? Missä se on? Kuinka hän tuli sen ostaneeksi?"
"Ensiksikin se on nimeltään 'Martha'", ilmoitti laivuri laskien vastaukset sormillaan. "Toiseksi se nykyään on ulommaisilla kareilla Punga-Pungan edustalla putipuhtaana kaikesta, mikä irti lähtee, ja valmiina menemään pirstaleiksi heti kun meri käy hiukankaan levottomaksi. Ja kolmanneksi miss Lackland osti sen huutokaupalla. Hän sai sen viidelläkymmenellä viidellä punnalla. Paikalla asuva valtion asiamies, kolmas apulainen, piteli nuijaa. Kyllähän minun luulisi tietävän, kun itse tarjosin viittäkymmentä Morgan & Raffin puolesta. Niiden teki sitä kovasti mieli, totta vie. Mutta minä sanoin heille etukäteen, että menkööt helvettiin ja syyttäkööt itseänsä, kun kieltävät minua menemästä ylemmäksi kuin viiteenkymmeneen, vaikka ovat sitä mieltä, että 'Marthan' hylystä kannattaisi maksaa enemmänkin. Nähkääs, he eivät odottaneet kilpailijoita. Fulcrum-veljeksillä ei ollut edustajaa paikalla, ei liioin Fires'illä eikä Philp-yhtiöllä, ja ainoa, jota olisi voinut pelätä, oli Nielsenin asiamies, Squires, ja hänet he juottivat humalaan ja uneen Guvutussa. 'Kaksikymmentä' oli minun ensimmäinen huutoni 'Kaksikymmentäviisi', huusi tyttölapsi. 'Kolmekymmentä', sanon minä. 'Neljäkymmentä', sanoo hän. 'Viisi kymmentä', sanon minä. 'Viisikymmentä viisi', sanoo hän. Ja siinä minä sitten seisoin. 'Odottakaahan', sanon minä, 'kunnes saan tavata isäntäni'. 'Sitä ette saa' sanoo hän. 'Se on tapani', sanon minä. 'Ei missään maailmassa', sanoo hän. 'Silloin me Salomonin-saarilla olemme kohteliaampia', sanon minä. — Ja kautta kunniani, olen varma siitä, että Burnett olisi myöntynyt pyyntööni, ellei tyttö olisi alkanut piipittää niin suloisesti ja viekkaasti, kuin ajatella saattaa. 'Herra huutokaupanpitäjä', sanoi hän, 'olkaa hyvä ja jatkakaa huutokauppaa tavalliseen tapaan. Minulla on muitakin asioita toimitettavina, enkä mitenkään voi koko päivää odottaa ihmisten takia, jotka eivät tiedä mitä tahtovat.' Ja sitten hän hymyilee Burnettille, tuolla tavoin, niin, tiedättehän, sellaista oikein hemasevaa hymyä, ja eikö se riivatun Burnett heti paikalla ala veisata vanhaa virttään. 'Eikö kukaan tarjoa enempää? No sitten minä annan sen sille, jolla on viimeinen huuto. Viisikymmentäviisi puntaa, ensimmäinen, toinen, ja —- kolmas kerta. Se tuli teille, miss — hm — mikä nimi?' — 'Joan Lackland', sanoo tyttö hymyillen minulle, ja juuri sillä tavoin hän osti 'Marthan'."
Sheldon kävi äkkiä levottomaksi. "Martha" oli hienompi kuunari kuin "Malakula", sanalla sanoen hienoin kaikista Salomonin-saarten kuunareista, erikoisen sopiva pestauslaivaksi. Ja olihan se aivan kotinurkissa. Mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että kun sellainen alus myytiin huutokaupalla viidestäkymmenestäviidestä punnasta, niin täytyi olla hyvin pienet mahdollisuudet saada se pelastetuksi.
"Mutta miten kaikki oikeastaan kävi?" kysyi hän. "Eivätkö myyjät hätiköineet vähän liikaa?"
"Ei ollut muuta neuvoa. Tunnettehan Punga-Pungan matalikon. Sillä paikalla 'Martha' ei ole kahden penninkään arvoinen, jos alkaa tuulla mistä hyvänsä, ja nyt on luoteismyrsky odotettavissa millä hetkellä tahansa. Laivaväki hylkäsi sen kokonaan. Eivät edes ajatelleetkaan huutokauppaa. Morgan & Raff ainoastaan pakottivat heidät naulaamaan huutokauppajulistukset seinille. Tiedättehän, että 'Marthan' laivaväki on osuustoiminnallisesti järjestetty liikeyhtymä. He pitivät kokouksen ja päättivät myydä."
"Mutta miksi he jättivät laivan eivätkä koettaneet saada sitä irti?"
"Miksikö? Tunnettehan te Malaitan. Ja Punga-Pungan myös. Juuri siellä 'Scottish Chiefs' kaapattiin ja koko laivaväki sai surmansa. Ei, ei siinä muu auttanut kuin turvautua veneisiin. 'Martha' ei totellut peräsintä käännöksessä, ja viittä minuuttia myöhemmin se oli karilla ja neekerien vallassa. Niitä tuli laumoittain. Ja ne ne ajoivat laivaväen veneisiin. Puhuttelin eräitä miehiä. He vannoivat, että kuunarin ympärille puolessa tunnissa kerääntyi kaksisataa sotakanoottia ja rannalle viisituhatta viidakkopirua. Sanoivat, ettei Malaitaa voinut nähdä merkkitulien savulta. Oli miten oli, he korjasivat luunsa Tulagiin."
"Mutta miksi he eivät tapelleet?" kysyi Sheldon,
"Oli naurettavaa, etteivät he sitä tehneet, mutta he joutuivat hajalleen. Katsokaahan, kaksi kolmannesta heistä oli ilman aseita veneissä, eivätkä he voinee uneksiakaan, että alkuasukkaat hyökkäisivät. He huomasivat liian myöhään erehtyneensä. Alkuasukkaat yllättivät heidät. Noilla uusilla luudilla on vaikeuksia täällä. Teille tai minulle tai kenelle tahansa, joka on täällä kauan ollut, ei koskaan olisi voinut tapahtua mitään sellaista."
"Mutta mitä miss Lackland aikoo tehdä?"
Kapteeni Auckland naurahti.
"Hän kai aikoo saada 'Marthan' karilta, luulisin minä. Miksi hän muuten olisi maksanut siitä viisikymmentäviisi puntaa. Ja ellei se onnistu, niin hän koettaa ansaita rahansa takaisin korjaamalla raa'annosturit, runhultit, patentinsaaneet peränpitolaitteet ja vintturit ja sen semmoiset. Niin minä ainakin tekisin hänen asemassaan. Kun lähdin Tulagista, oli tyttölapsi juuri vuokrannut 'Emilyn'. 'Minä olen lähdössä työväkeä pestaamaan', sanoi Munster — hän on nyt sen laivuri ja omistaja. 'Entä paljonko ansaitsette nettoa matkallanne?' kysyi tyttö. — 'Noin viisikymmentä', sanoi toinen. — 'Hyvä, lähtekää 'Emilyllä' minun kanssani, niin saatte seitsemänkymmentäviisi?' Muistatteko nähneenne ison ankkurin ja ketjun, hiilikatoksien takana. Hän osteli paraillaan niitä minun lähtiessäni. Hän on aika vekkuli, tuo teidän tyttösenne."
"Yhtiökumppanini", oikaisi Sheldon.
"Olkoonpa niin, hyvä kumppani hän on, totta vie, hyvä ja rohkea. Taivaan nimessä, valkoinen nainen Malaitalla ja vielä päällepäätteeksi Punga-Pungassa. Niin, unohdin kertoa teille, että hän livertelyillään sai Burnettin houkutelluksi antamaan hänen miehilleen kahdeksan pyssyä ja kolme laatikkoa ruutia. Te nauraisitte, jos näkisitte, miten hän saa koko sen Guvutun joukon tanssimaan pillinsä mukaan. Ja miten he yrittävät olla kohteliaita ja antaa hänelle neuvojaan. Taivas tietäköön, Sheldon, se tyttölapsi on ihmeellinen ilmiö — luonnonihme oikea — oikea katastrofi. Juuri niin, katastrofi hän on. Hän on kulkenut Guvutun ja Tulagin läpi kuin hirmumyrsky, ja jok'ainoa niistä sioista siellä on rakastunut häneen — kaikki paitsi Raff. Hän on pahalla tuulella huutokaupan takia ja viskasi hänelle Munsterin kanssa tekemänsä sopimuskirjan. Mutta mitä luulette tytön tehneen? Hän kiitti kauniisti, luki sen alusta loppuun ja huomautti, että Munster tosin oli sitoutunut luovuttamaan kaikki pestaamansa työläiset Morgan & Raffille, mutta että asiakirjassa ei ollut ainoatakaan pykälää, joka olisi estänyt häntä vuokraamasta 'Emilyä' muille. 'Tuossa saatte sopimuskirjanne', sanoi hän ojentaen sen takaisin. 'Se oli sangen taitavasti tehty. Mutta kun ensi kerran teette sopimuksen, niin liittäkää siihen pykälä, joka soveltuu tämänkaltaisiin odottamattomiin tapauksiin.' Ja taivas tietäköön, silloin se tyttölapsi oli valloittanut Raffinkin. — Mutta nyt alkaa puhaltaa, ja minun pitää lähteä. Hyvästi, hyvä ystävä. Toivon, että tyttölapsi menestyy. 'Martha' on hiton hieno alus ja korvaisi teille mainiosti 'Jessien'."
XVII.
"Teidän" miss Lacklandinne.
Seuraavana aamuna, palatessaan viljelyksiltä aamiaiselle, Sheldon näki lähetyslaiva "Apostlen", joka oli asettunut ankkuriin Beranden edustalle. Miehistö uitti paraillaan varsaa ja kahta tammaa rantaan. Sheldon tunsi eläimet, hän tiesi, että ne olivat olleet Tulagissa asuvan asiamiehen, ja hänen mieleensä iski heti ajatus, että Joan tietysti oli ostanut ne. Tyttö oli varmaan päättänyt toteuttaa uhkauksensa ja ravistella henkeä Salomonin-saarten kuiviin luurankoihin. Sheldon oli valmistautunut kaikkeen.
"Miss Lackland lähetti ne", sanoi lähetyssaarnaaja tohtori Welshmere, astuessaan rantaan ja tervehtiessään Sheldonia. "Ja laivassa meillä on vielä laatikollinen satuloita. Ja tässä on kirje häneltä teille. Ja tässä 'Flibberty-Gibbetin' laivuri."
Seuraavassa silmänräpäyksessä Olesen astui veneestä, ja ennenkuin
Sheldon ehti häntä tervehtiäkään, hän alkoi puhua:
"Hän on varastanut 'Flibbertyn', mr Sheldon. Purjehti muitta mutkitta sillä tiehensä. Hän on vallan hurjapäinen. Sain kuumekohtauksen pelkästä kauhistuksesta. Ja join itseni humalaan — sikahumalaan…"
Tohtori Welshmere nauroi sydämellisesti.
"Mutta ei hän sentään aikaansaa pelkkää pahaa tuo teidän miss Lacklandinne. Hän on pakottanut kolme miestä lopettamaan juopottelun tai oikeammin erottanut heidät whiskystä. Te tunnette heidät kaikki — Brahms, Curtis ja Fowler. Hän otti heidät mukaansa 'Flibberty-Gibbetiin'."
"Hän se nyt on 'Flibbertyn' laivuri", puuttui Olesen puheeseen. "Ja hän purjehtii sen pilalle, niin totta kuin Salomonin-saaret eivät ole hyvän Jumalan luomat."
Tohtori Welshmere koetti näyttää loukkaantuneelta, mutta purskahtikin taas nauruun.
"Hänellä on merkillinen kyky aina saada tahtonsa perille", sanoi hän. "Minä koetin päästä ottamasta hevosia laivaani. Sanoin, etten voinut ottaa rahtia, ja että 'Apostlella' oli jahdin lupakirja, että aioin kiertää Savon ja Guadalcanarin yläpään. Mutta mikään ei ottanut. 'Viis rahdeista', sanoi hän. 'Te otatte hevoset niinkuin hyvän ihmisen tulee ja sopii, ja kun minä saan 'Marthan' kuntoon, niin teen teille joskus vastapalveluksen.'"
"Ja 'viis siitä, mitä mr Sheldon on käskenyt', sanoi hän minulle", huusi Olesen. "'Minä olen nyt teidän herranne ja isäntänne', sanoi hän, 'ja te teette niinkuin minä käsken.' 'Katsokaa tuota kivipähkinälastia', sanoin minä. 'Viis niistä', sanoi hän, 'Minulla on tuumia, jotka merkitsevät enemmän kuin teidän pähkinänne. Ne me heitämme yli laidan heti päästyämme lähtemään.'"
Sheldon pani kädet korviensa eteen. "Minähän en tiedä, mitä on tapahtunut, ja te kerrotte kaiken takaperin. Menkäämme verannalle, istuudumme sinne varjoon ja alamme alusta."
"Kaikkein ensimmäiseksi minä tahdon tietää", alkoi Olesen heidän istuuduttuaan, "onko hän teidät yhtiökumppaninne vai eikö. Se minun täytyy saada tietää."
"On, on", vakuutti Sheldon.
"Kukapa olisi sitä uskonut!" Olesen katsahti vetoavasti tohtori Welshmereen ja sitten jälleen Sheldoniin. "Minä olen nähnyt yhtä ja toista uskomatonta näillä Salomonin-saarilla — kyynärän pituisia rottia, perhosia, joita jahdataan pyssyllä, korvakoristeita, jotka saisivat pirunkin noloksi, ja pääkallonpyytäjäpaholaisia, joihin verrattuna piru on enkeli. Minä olen nähnyt niitä ja tottunut niihin, mutta tämä teidän nuori naisenne…"
"Miss Lackland on yhtiökumppanini ja Beranden osakas", keskeytti
Sheldon.
"Niin hän sanoi", jatkoi ärtynyt laivuri. "Mutta hänellä ei ollut papereita, joilla olisi sen todistanut. Mistä minä sitten olisin tietänyt, että se oli totta. Ja sittenhän minulla oli se pähkinälasti — kahdeksan tonnia."
"Alkakaa taivaan nimessä alusta", koetti Sheldon keskeyttää.
"Ja sitten hän ottaa palvelukseensa nuo juopporentut, kolme pahinta lurjusta, mitkä koskaan ovat tuottaneet häpeää Salomonin-saarille, — antaa niille viisitoista puntaa kuussa kullekin — mitä te siitä arvelette? Ja purjehtii kuin purjehtiikin tiehensä heidän kanssaan! Hyh! — Teidän täytyy antaa minulle ryyppy. Pastori ei huoli panna pahakseen. Olen ollut neljä päivää hänen ehdottomasti raittiissa laivassaan ja olen menehtymäisilläni."
Tohtori Welshmere nyökäytti päätään vastaukseksi Sheldonin kysyvään katseeseen, ja Viaburi lähetettiin noutamaan whiskyä ja soodavettä.
"Teidän puheestanne käy selvästi ilmi, kapteeni Olesen", sanoi Sheldon vanhan merikarhun saatua virvokkeensa, "että miss Lackland on karannut teidän laivallanne. Olkaahan nyt hyvä ja antakaa minulle asiallinen selonteko siitä, mitä on tapahtunut."
"Aivan oikein, nyt se alkaa. Minä olin juuri tulossa satamaan 'Flibbertyllä'. Ennenkuin olin ehtinyt laskea ankkuria, oli tuo tyttö laivassa — oli tullut valasveneellään, mukanaan koko tahitilainen pakanalaumansa, iso Adamu-Adam ja kaikki muut. 'Älkää laskeko ankkuria, kapteeni Olesen', viserteli hän. 'Minä tahdon, että te heti lähdette Punga-Pungaan'. Katsoin tarkasti nähdäkseni, oliko hän humalassa. Mitä minun piti ajatella? Olimme juuri käännöksessä, vastikään kierrettyämme matalikon — kiperä paikka — etupurje oli puoleksi alhaalla ja vauhti vähenemässä, niin että minä sanoin: 'Anteeksi, miss Lackland', ja huusin keulaan päin: 'Antaa mennä!'"
"'Olisitte kuunnellut minua, niin olisitte säästynyt turhasta vaivasta', sanoi hän, kiipesi partaan yli ja vilkaisi keulaan päin, jossa ensimmäistä ankkuriketjua laskettiin mereen. 'Tässä on viisitoista syltä vettä', sanoi hän, 'antakaa vain miestenne nostaa se takaisin'.
"Ankkuri laskettiin. Minä en uskonut häntä. En voinut uskoa, että te olitte ottanut hänet yhtiökumppaniksenne, ja sanoin sen hänelle ja vaadin todistuksia. Silloin hän kävi koppavaksi ja alkoi määräillä, ja minä sanoin, että olin kyllin vanha ollakseni hänen isoisänsä ja etten aikonut ruveta hänenlaisensa letukan leikkialuksi. Ja sitten minä käskin häntä jättämään 'Flibbertyn'. 'Kapteeni Olesen', sanoi hän niin hempeästi kuin mikäkin, 'minulla on muutama minuutti aikaa olla teidän kanssanne ja hyvää whiskyä tuolla vähän matkan päässä 'Emilyssä'. Tulkaa sinne. Sitäpaitsi tahdon saada teiltä neuvoja siihen karilleajoon nähden. Kaikki sanovat, että te olette aika jehu merimieheksi', niin juuri hän sanoi, 'aika jehu'. Ja minä astuin hänen veneeseensä, jossa Adamu-Adam piti perää juhlallisena kuin olisi ollut hautajaisissa.
"Matkalla hän kertoi minulle 'Marthasta', kuinka oli ostanut sen ja aikoi saada sen karilta. Hän kertoi vuokranneensa 'Emilyn' ja aikovansa purjehtia heti kun minä saisin 'Flibbertyn' lähtökuntoon. Huomasin että hänen pelissään oli aikalailla järkeä, ja suostuin lähtemään suoraa päätä Berandelle saamaan teidän määräyksenne, ennenkuin lähtisin Punga-Pungaan. Mutta hän sanoi, ettei sekuntiakaan kannattanut hukata sellaiseen lapsellisuuteen ja että minun piti purjehtia suoraan Punga-Pungaan ja että jos en uskonut hänen sanojaan, kun hän sanoi olevansa teidän yhtiökumppaninne, niin hän lähtisi sinne ilman minua ja 'Flibbertyä'. Ja siinä hän sai minut petetyksi.
"'Emilyn' kajuutassa istuivat nuo kolme juopporattia — tunnettehan heidät — Fowler, Curtis ja nuori Brahms. 'Juokaahan nyt', sanoi tyttö. Minusta he näyttivät ällistyvän, kun hän avasi whiskykaapin oven ja lähetti neekerin noutamaan laseja ja vettä. Mutta hän oli kai minun huomaamattani antanut heille vihjaukset pysyä vaiti, niin että he tiesivät, mitä heidän piti tehdä. 'Suokaa anteeksi', sanoi hän, 'minä menen hetkiseksi kannelle'. Se hetki kesti puolen tuntia. Minä en ollut saanut ryyppyä kymmeneen päivään. Olen vanha mies, ja kuume on heikontanut minut. Ja sitten minä join sitä whiskyä tyhjään mahaani, ja ne kolme juopporattia näyttivät huonoa esimerkkiä. He koettivat taivuttaa minut lähtemään Punga-Pungaan, ja minä selitin heille, että velvollisuuteni oli olla lähtemättä. Onnettomuudeksi sekä väitteet että vastaväitteet vahvistettiin ryypyillä, ja kun minä niin sanoakseni en ole mikään juomari ja kun olin kuumeesta heikkona…
"No niin, puolen tunnin kuluttua hän palasi ja katsahti minuun tutkivasti. 'Riittää jo', muistan hänen sanoneen, ja sitten hän otti whiskypullot ja viskasi ne portailta mereen. 'Tämä oli viimeinen kerta', sanoi hän juopporateille, 'kunnes 'Martha' on selvillä vesillä ja te olette palanneet Guvutuun. Ensi juominkejanne saatte kauan odottaa.' Ja sitten hän nauroi.
"Hän katsoi minuun ja sanoi — ei minulle, huomatkaa, vaan niille juopporateille: 'Tämän kunnianarvoisen miehen lienee jo aika päästä maihin', tarkoitti minua ja sanoi: 'tämän kunnianarvoisen miehen'. 'Fowler', sanoi hän aivan kuin olisi antanut alaiselleen käskyn, eikä sanonut edes mr Fowler, vaan muitta mutkitta vain Fowler — 'Fowler', sanoi hän, 'käskekää Adamu-Adamin miehittää valasvene, ja sillä välin kuin hän soudattaa kapteeni Olesenin maihin, saa teidän veneenne viedä minut 'Flibbertyyn'. Te purjehditte kaikki kolme minun kanssani, niin että olkaa hyvät Ja pankaa kokoon kimpsunne ja kampsunne. Ja se teistä, joka kunnostautuu parhaiten, saa perämiehen paikan. Kapteeni Olesenilla ei nähkääs ole perämiestä.'
"Sitten en muista paljoakaan siitä, mitä tapahtui. Miehistö auttoi minut veneeseen, ja taisinpa nukahtaa istuessani siinä perätuhdolla ja katsellessani Adamua, joka piti perää. Sitten näin äkkiä 'Flibbertyssä' purjeita nostettavan ja kuulin sen ankkuriketjun rämisevän, kun sitä vedettiin ylös, ja heräsin. 'Mies, viekää minut 'Flibbertyyn', sanoin Adamulle. 'Minä panen teidät rantaan', sanoi hän. 'Missie Lackalanna sanoo ranta hyvin hyvä teille.' Minä kirkaisin ja ojensin käteni tarttuakseni peräsimeen. Tein kaiken voitavani ajatellen isäntäni etua. Mutta se Adamu-Adam työnsi minut veneen pohjalle, pani jalkansa päälleni, etten pääsisi nousemaan, ja ohjasi samaan suuntaan yhä edelleen. Nyt olette kuullut kaiken. Juttu järkytti mieltäni niin, että sain kuumekohtauksen. Ja nyt olen tullut kuulemaan minäkö olen 'Flibbertyn' kapteeni vai tuo teidän tyttölapsenne pakanoineen ja merirosvoineen."
"Älkää olko millännekään, kapteeni. Teidän sopi hyvin saada virkavapautta menettämättä palkkaanne tietysti." Sheldon puhui tyynesti, mutta oli oikeastaan hiukan levoton. "Jos miss Lackland, joka on yhtiökumppanini, on nähnyt hyväksi ottaa 'Flibberty Gibbetin' käytettäväkseen, niin sehän on all right. Myönnättehän itse, ettei ollut varaa hukata aikaa, jos mieli saada 'Martha' irti. Se on pahalla karilla, ja ensimmäinen myrsky ruhjoisi sen pohjan puhki. Nyt te jäätte tänne lepäämään, kapteeni, ja karkoitatte kuumeen ruumisraukastanne. Kun 'Flibberty-Gibbet' palaa, niin te tietysti taas tulette sen päälliköksi."
Tohtori Welshmeren ja "Apostlen" lähdettyä ja kapteeni Olesenin mentyä nukkumaan verannan riippumattoon Sheldon avasi Joanin kirjeen.
Hyvä mr Sheldon!
Olkaa kiltti ja antakaa minulle anteeksi, että varastin 'Flibberty-Gibbetin'. Minulla ei ollut muuta neuvoa. 'Martha' on meille äärettömän tärkeä. Ajatelkaahan, että sain sen viidelläkymmenelläviidellä punnalla, siis kahdellasadallaseitsemälläkymmenelläviidellä dollarilla. Ellei minun onnistuisikaan saada sitä kunnialla karilta, niin tiedän voivani korvata kaikki kustannukset niillä sen varusteilla, joita alkuasukkaat eivät ole vieneet pois. Ja jos saan sen pelastetuksi, niin se on onnenpotkaus, jommoista ei satu kahdesti elämässä. Ja ellen saa, niin pestaan 'Emilyn' ja 'Flibberty-Gibbetin' täyteen työmiehiä. Niitä Berande juuri nyt kaipaa kipeämmin kuin mitään muuta.
Ja minä rukoilen Teitä, olkaa kiltti älkääkä olko minulle vihainen. Te kielsitte minua lähtemästä pestausmatkalle 'Flibberty-Gibbetillä' ja minä tottelen. Purjehdin 'Emilyllä'.
Ostin kaksi lehmää tänään iltapäivällä. Nogin kauppamies on kuollut kuumeeseen, ja minä ostin ne hänen toveriltaan — Sam Willis on hänen nimensä —, joka lupasi lähettää ne luultavasti 'Minervan' ensi kerran purjehtiessa sinnepäin. Berande on kyllin kauan elänyt säilykemaidolla. Ja tohtori Welshmere on luvannut minulle muutamia appelsiini- ja sitruunapuita Ulavan lähetysasemalta. Hän lähettää ne meille, kun 'Apostle' tekee seuraavan matkansa. Jos Sydneyn höyrylaiva tulee ennen minun paluutani, niin istuttakaa maissi, jonka se tuo tullessaan, Balesunan korkealle rantatörmälle nuorien puitten väliin. Virta kalvaa pahoin sitä äyrästä, ja Teidän pitää tehdä jotakin pelastaaksenne sen.
Olen myöskin tilannut muutamia viikunapuita ja karviaismarjapensaan tapaisia Sydneystä. Tohtori Welshmere tuo muassaan muutamia mangontaimia. Nämä puut kasvavat isoiksi ja tarvitsevat runsaasti tilaa.
'Martha' on 110 rekisteritonnin alus. Se on Salomonin-saarten suurin ja paras kuunari. Näin vilaukselta sen ääriviivat ja arvaan loput. Se tulee purjehtimaan kuin noiduttu. Ellei se ole täyttynyt vedellä, niin sen koneitten pitäisi olla hyvässä kunnossa. Onnettomuuden syynä oli se, että kone ei ollut käynnissä. Koneenkäyttäjä oli irroittanut syöttöputket puhdistaakseen ne ruosteesta. Tyhmää ryhtyä sellaiseen työhön, kun laiva ei ole ankkurissa eikä selvällä merellä.
Istuttakaa kaikki puut pihamaalle, vaikkapa teidän täytyisikin
myöhemmin hakata sieltä muutamia palmuja.
Älkääkä istuttako kaikkea maissia yht'aikaa. Antakaa pari päivää
kulua istutusten välillä.
Joan Lackland
Sheldon piteli kirjettä kädessään, luki sen kerran toisensa jälkeen ja tutki käsialaa tavalla, johon ei ollut tottunut. Miten luonteenomaiset, hän ajatteli, olivatkaan nuo poikamaisen reippaasti piirretyt kirjaimet — selvät lukea, melkein kiusallisen selvät, mutta yhtäkaikki poikamaiset. Käsialan selvyys muistutti Sheldonille hänen kasvojaan, hänen selväpiirteisiä kulmakarvojaan, hänen suoraa nenäänsä, vieläpä hänen silmiensä vilpitöntä katsettakin, lujapiirteisiä, mutta silti siromuotoisia huuliaan ja kaulaa, joka ei ollut liian hoikka eikä liian paksu, vaan — vaan juuri sellainen kuin sen tulikin olla, sopusuhtainen ja kaunis pylväs kannattamassa ihanaa taakkaansa.
Hän katsoi kauan nimikirjoitusta. Joan Lackland — pelkkä kokoelma kirjaimia, jokapäiväisiä kirjaimia, mutta kokoelma, jolla oli omituinen, valtava taikavoima. Se hiipi hänen aivoihinsa ja kietoi ja kiehtoi hänen sieluntoimintansa, niin että kaikki, mikä tänä hetkenä muodosti hänen varsinaisen minänsä, muuttui rakkaudeksi tuota huolimattomasti kirjoitettua nimikirjoitusta kohtaan. Nuo muutamat jokapäiväiset kirjaimet saivat hänet tuntemaan mielessään tyhjyyden, joka tuotti suloista tuskaa ja ilmeni epämääräisinä, sanattomina tunteenpurkauksina ja viehättävinä kaihontunteina. Joan Lackland! Joka kerta kun hän näki nuo sanat, kohosi hänen sielunsa silmien eteen kuvia tytöstä tuhansissa mielialoissa ja tilanteissa. Hän näki hänen tulevan rajumyrskystä, jossa hänen kuunarinsa oli haaksirikkoutunut, työntävän veneen vesille, kalastamaan lähdössä läpimärkänä hiukset vettä valuen ja uimapuku ruumiiseen takertuneena juoksevan rannasta sille paikalle, missä hänellä oli tapana ottaa sadevesisuihku, näki hänen peloittavan satasen ihmissyöjiä pakosalle tyhjällä kloraalipullolla, opettavan Ornfiria leipomaan, ripustavan Stetson-hattunsa arkihuoneen naulaan — hän kuuli hänen puhuvan vakavasti omasta kodista ja omasta elämäntyöstä tai nuorekkaasti, silmät innosta loistaen ja kasvot hehkuen haaveksivan romantiikasta ja seikkailuista. Joan Lackland! Hän mietti mielessään noiden kirjainten tenhoa, kunnes alkoi ymmärtää rakkauden mystiikkaa ja tuntea voimakasta myötätuntoa rakastavia kohtaan, jotka piirtävät nimensä puihin tai kirjoittavat ne rannan hiekkaan.
Sitten hän jälleen palasi todellisuuteen, ja hänen katseensa synkistyi. Juuri nyt Joan oli Malaitan hurjalla rannikolla ja lisäksi Punga-Pungassa, pahimmassa kaikista saaren kammottavista ja vaarallisista paikoista, jonka asukkaina oli suuri lauma pääkallonpyytäjiä, rosvoja ja murhamiehiä. Hetkiseksi pisti hänen päähänsä jo tuuma kutsua venemiehistönsä koolle ja viipymättä lähteä valasveneellä Punga-Pungaan. Mutta seuraavassa hetkessä hän hylkäsi sen. Mitä hän olisi voinut siellä tehdä? Ensiksikin Joan olisi siitä suuttunut. Toiseksi hän nauraisi hänelle ja sanoisi häntä typeräksi. Ja itse asiassa hänen tulostaan olisi vain se apu, että he saisivat yhden pyssyn lisää, ja niitä Joanilla oli yllin kyllin. Jos hän lähti, niin hänellä oli kolme mahdollisuutta valittavanaan. Hän saattoi käskeä Joanin palaamaan, ottaa "Flibberty-Gibbetin" häneltä tai purkaa heidän yhtiökumppanuutensa — ja hän tunsi, että jokainen vaihtoehto oli typerä ja pikkumainen, ja kuuli Joanin kylmänpäättäväisesti selittävän, että hän oli täysi-ikäinen kansalainen ja ettei kenelläkään ollut oikeutta sanoa mitä hänen piti tehdä tai jättää tekemättä. Ei, hänen ylpeytensä ei olisi sallinut hänen lähteä Punga-Pungaan, vaikka sydän kuiskasi, ettei mikään olisi ollut hänelle tervetulleempaa, kuin että Joan lähettäisi hänelle sanan ja pyytäisi häntä tulemaan avukseen.
Joanin omavaltaisessa käyttäytymisessä oli paljon sellaista, mikä tuotti Sheldonin sydämelle tuskaa. Häntä kauhistutti, kun hän ajatteli, että Joan oli tungeskellut Guvutun juopottelevien kauppiaitten ja rantajätkien parissa. Se oli jo vaikeata säädylliselle miehellekin, joka tahtoi säilyttää kunnioituksen itseään kohtaan, mutta nuori nainen, tyttö heidän seurassaan, se oli aivan sietämätöntä. "Flibberty-Gibbetin" kaappaus oli oikeastaan vain huvittava, vaikkakin keino, jolla hän oli sen suorittanut, loukkasi Sheldonia. Lohdullista oli toki kuitenkin, että hän oli jättänyt Olesenin humalluttamisen noiden kolmen juopporatin toimeksi. Ja samassa hän taas näki hänen noiden kolmen rentun seurassa purjehtivan "Emilyssä" merelle päin Guvutun satamasta hämärissä, pimeän lähetessä. Ja hetkistä myöhemmin hän näki Adamu-Adamin ja Noa-Noan ja koko hänen ruskeaihoisen tahitilaisseurueensa — ja hänen levottomuutensa häipyi ja nyt häntä vain suututti, että Joan saattoi antautua niin hurjapäisiin yrityksiin. Ja tämän mielialan vallassa hän oli vielä astuttuaan huoneeseensa ja jäätyään tuijottamaan naulaan, jossa hän olisi toivonut Joanin Stetson-hatun ja patruunavyön nytkin riippuvan.
XVIII.
Kirjat ovat joskus oikeassa.
Kului useita rauhallisia viikkoja. Viime aikojen taajojen laivavierailujen jälkeen vanha rauha jälleen palasi Berandelle. Sheldon jatkoi kiertokäyntejään viljelyksillä, raivasi pensaikkoja, kuivasi kopraa, rakensi siltoja ja ratsasteli työmailleen Joanin ostamilla hevosilla. Hän ei ollut kuullut mitään uutta Joanista. Laivat, jotka kävivät pestaamassa työmiehiä Malaitalta, jättivät säännöllisesti Punga-Pungan rauhaan, ja "Clansman", samoalainen pestauslaiva, joka eräänä iltana auringonlaskun aikaan laski ankkurinsa Beranden edustalle, biljardin ja juttuhetkisen houkuttelemana, toi Sion alkuasukkaitten kertoman tiedon, että Punga-Pungassa oli käyty taisteluita. Mutta koska nämä huhut olivat kulkeneet koko suuren saaren poikki, ei niihin ollut paljonkaan luottamista.
Sydneystä tuleva höyrylaiva "Kammambo" keskeytti Berandella vallitsevan hiljaisuuden tunniksi tuoden maihin postia ja elintarpeita sekä Joanin tilaamat puut ja siemenet. "Minerva", joka oli matkalla Cape Marshiin, toi kaksi lehmää Nogista. Ja "Apostle", joka kiiruhti takaisin Tulagiin tavatakseen Sydneyn-höyryn, lähetti Ulavasta tuodut appelsiini- ja sitruunapuut veneellä maihin. Kaikkina näinä viikkoina vallitsi suurenmoisen ihana ilma. Oli päiviä, jolloin meri lepäsi peilikirkkaana, värähtämättä, ja päiviä, jolloin milloin mistäkin tulevat tuulahdukset tuntikausia kevyesti väreilyttivät sen pintaa. Mutta maatuuli palasi säännöllisesti illan tullen, ja öiseen aikaan saattoi jokin kutteri tai ketchi kulkea ohi, mutta ne olivat aina liian innokkaat käyttämään tuulta hyväkseen malttaakseen jäädä ankkuriin edes tunniksi.
Sitten tuli kauan odotettu luoteismyrsky. Se raivosi kahdeksan päivää heiketen vain silloin tällöin hetkeksi, muutti suuntaa asteen tai pari, ja yltyi jälleen kahta raivoisammin myllertämään. Sheldon piti rakennuksia tarkoin silmällä; Balesunan vesi kohosi kohoamistaan ja teki niin kiivaita hyökkäyksiä juuri sitä äyrästä vastaan, jota Joan oli neuvonut suojelemaan, että Sheldon lähetti kaikki miehet ehkäisemään virran tuhotöitä.
Myrskyn tauottua tuli taas kaunis ilma, ja eräänä aamuna Sheldon jätti miehet työhön ja ratsasti pyssyineen kyyhkysiä ampumaan. Kahta tuntia myöhemmin eräs palvelija hengästyneenä ja ruumis okain ja risujen raapimana juoksi hänen luokseen kertoen, että "Martha", "Flibberty-Gibbet" ja "Emily" olivat purjehtineet Beranden satamaan.
Tullen vastakkaiselta suunnalta pihamaalle Sheldon ei nähnyt mitään, ennenkuin oli kiertänyt bangalon nurkan. Mutta samassa hän näkikin kaiken — ensiksi vilaukselta meren, jolla "Martha" lepäsi suurena ja mahtavana, kutterin ja ketchin, jotka olivat auttaneet sen karilta, sitten suuren joukon äsken paikalle tuotuja ihmissyöjiä, jotka seisoivat verannan portaitten edessä jännittyneinä odottaen. Heillä oli kullakin yllään lumivalkoinen lava-lava, siitä Sheldon päätteli, että he olivat uusia työmiehiä. Eräs joukosta laskeutui juuri portaita myöten muitten luo, ja toinen, nimeltä kutsuttuna astui portaita ylös. Ääni, joka oli lausunut nimen, oli Joanin, ja Sheldon kiristi ohjaksia ja seurasi tarkkaavaisesti. Joan istui verannalla pöydän takana Munsterin ja hänen valkoihoisen perämiehensä välissä. Kaikki kolme merkitsivät jotakin pitkiin luetteloihin, Joan teki kysymyksiä ja kirjoitti vastaukset Beranden suureen, punakantiseen työkirjaan.
"Mikä nimi?" kysyi hän portailla seisovalta mustaihoiselta.
"Tagari", oli vastaus. Mies irvisti ja pyöritteli uteliaasti silmiään — hän ei ollut koskaan ennen nähnyt valkoisen miehen asumusta.
"Mikä paikka sinu koti?"
"Bangura."
Ei kukaan ollut huomannut Sheldonia, ja hän istui yhä hevosensa selässä ja katseli. Miehen vastaus ja pestauskirjojen merkinnät eivät vastanneet toisiaan. Tämä aiheutti keskustelua, kunnes Munster ratkaisi pulman.
"Bangurako?" sanoi hän. "Sehän on tuo pieni rantatörmä Lattan lahden perukassa. Tähän hänet on merkitty Lattasta kotoisin olevaksi — kas, tuossa se on, 'Tagari, Latta'."
"Mihin paikkaan sinä menet, kun lopetat työsi valkoisen herran luona?" kysyi Joan.
"Bangura", vastasi mies, ja Joan merkitsi paikan kirjaansa.
"Ogu!" kutsui Joan.
Tagari astui portaita alas, ja toinen musta mies tuli hänen sijaansa. Mutta juuri ennenkuin Tagari oli ehtinyt alimmalle portaalle, hän huomasi Sheldonin. Hevonen oli ensimmäinen, jonka miesparka eläissään oli nähnyt, Ja hän päästi kauhun ulvahduksen ja ryntäsi kuin mieletön portaita ylös. Samassa silmänräpäyksessä koko musta lauma kauhun valtaamana pakeni Sheldonin läheisyydestä. Palvelijat nauraa irvistivät ja koettivat rohkaista ja selitellä. Viimein hurja pako saatiinkin pysähdytetyksi, ja vastapestatut pääkallonpyytäjät palasivat paikalle painautuen lähelle toisiaan ja epäluuloisesti tuijottaen kauhistavaan hirviöön.
"Halloo!" huudahti Joan. "Mitä te ajattelette? Tehän peloitatte kaikki minun mieheni käpälämäkeen. Tulkaa tänne!"
"Mitä arvelette heistä?" kysyi hän heidän käteltyään toisiaan. "Ja mitä arvelette tuosta?" — hän osoitti "Marthaa" kädellään. "Minä luulin, että olitte hylännyt koko plantaasin ja että minun täytyi viedä miehet asuntoihinsa. Eivätkö he ole kauniit katsella? Näettekö tuon halkinenäisen? Hän on ainoa, joka ei ole Punga-Pungan rannikolta. Ja kuitenkin kaikki sanoivat, etteivät Punga-Pungan neekerit anna pestata itseään. Katsokaa heitä ja onnitelkaa minua. Heidän joukossaan ei ole ainoatakaan lasta eikä keskenkasvuista nuorukaista. Kaikki ovat miehiä, kaikki ensimmäisestä viimeiseen. Minulla on niin pitkä juttu kerrottavana, etten tiedä mistä alkaa, enkä aiokaan alkaa ensinkään, ennenkuin tämä työ on lopussa ja ennenkuin te olette sanonut, ettette ole minulle vihainen… Ogu — mikä paikka sinu koti?" jatkoi hän kuulusteluaan. Mutta Ogu oli bushmanni, joka ei lainkaan ymmärtänyt tuota melkein yleismaailmallista etelämeren-englantia, ja puolisen tusinaa hänen tovereistaan kiisteli siitä, kuka saisi olla hänen tulkkinaan.
"Meillä on vain pari kolme jäljellä", sanoi Joan Sheldonille, "sitten olemme valmiit. Mutta te ette ole vielä sanonut minulle, ettette ole vihainen."
Sheldon katsoi hänen kirkkaihin silmiinsä, joiden avoimen katseen hän kokemuksesta tiesi niin helposti voivan muuttua ärsyttävän uhkamieliseksi. Ja katsoessaan häneen hän äkkiä huomasi, ettei koskaan ollut voinut puoleksikaan kuvitella, kuinka suuren ilon Joanin paluu hänelle tuottaisi.
"Minä olin vihainen", sanoi hän tyynesti. "Ja olen vieläkin vihainen, hyvin vihainen" — hän huomasi uhman pilkahduksen Joanin katseessa ja tunsi pientä kammoa — "mutta minä annoin anteeksi ja annan taas uudestaan kaiken anteeksi. Mutta pysyn yhä edelleen väitteessäni, että…"
"… että minulla pitäisi olla holhooja", keskeytti Joan. "Mutta se päivä ei tule koskaan. Jumalan kiitos, minä olen ehtinyt lailliseen ikään ja saan hoitaa liikeasioita omin päin. Mitä muuten pidätte ripeistä amerikkalaisista menettelytavoistani?"
"Mr Raff ei kuulemani mukaan ole niihin erikoisen ihastunut", sanoi Sheldon vältellen, "ja aivan varmaan te olette pudistellut heidän kuivia luurankojansa niin että he ovat saaneet tarpeekseen joksikin aikaa. Mutta minä tahtoisin tietää, menestyvätkö kaikki amerikattaret yhtä hyvin liikeyrityksissään."
"Minulla oli onni matkassa, siitä melkein kaikki johtui", selitti Joan vaatimattomasti, mutta hänen silmänsä loistivat tyytyväisyydestä. Sheldon tiesi, että hänen kiitoksensa, niin hillitty kuin se olikin, oli miellyttävästi hivellyt Joanin poikamaista turhamaisuutta.
"Vai onneako vain?" huudahti pitkä perämies Sparrowhawk, ja hänen kasvonsa loistivat ihailusta. "Se oli kovaa työtä, sitä se oli. Me ansaitsimme palkkamme. Hän pani meidät tekemään työtä, kunnes siihen paikkaan näännyimme. Ja puolet aikaa olimme menehtymäisillämme kuumeeseen. Ja niin hänkin oli, mutta hän ei tahtonut olla laiskana eikä antanut meidänkään olla. Minä sanon teille, että hän sopisi orjainkatsastajaksi. 'Vielä yksi yritys, mr Sparrowhawk', sanoi hän minulle, 'ja sitten saatte mennä vuoteeseen viikoksi' — ja minä tein työtä ja horjuin ja hoipuin kuin aave, ja sapenkeltainen valo välähteli silmissäni ja pääni oli haljeta. Olin aivan kuitti, mutta tein kuin teinkin sen yhden yrityksen, ja sitten hän taas alkoi: 'Vielä kerta, mr Sparrowhawk, yksi ainoa kerta vain.' Ja taivas varjelkoon, miten hän hakkaili vanhaa Kina-Kinaa!"
Hän pudisti moittivasti päätään ja oli samalla naurusta pakahtumaisillaan.
"Kina-Kina oli vanhempi kuin Telepasse ja vielä likaisempi", vakuutti
Joan Sheldonille, "ja olen varma siitä, että hän on paljon ilkeämpikin.
Mutta onko tämä nyt työntekoa? Käykäämme loppuun nämä luettelot!"
Hän kääntyi portailla odottavan mustan puoleen.
"Ogu, kun sinu lopeta työ suuren valkean herran luona, sinu mene Not-Not. — Kuule, Tagari, sinu puhu tämä fella Ogu kanssa. Kun hän lopeta, hän mene Not-Not. — Oletteko merkinnyt sen, mr Munster?" —
"Mutta te olette rikkonut pestaussääntöjä", sanoi Sheldon, kun uudet työmiehet olivat lähteneet asuntoihinsa. "'Flibbertyllä' ja 'Emilyllä' ei ole oikeutta ottaa sataaviittäkymmentä miestä. Mitä Burnett siitä sanoi?"
"Hän antoi heidän mennä, kaikkien", vastasi Joan. "Kapteeni Munster kertoo kyllä teille mitä hän sanoi, jotain riivattua tai muuta sensuuntaista. Nyt minun pitää juosta siistiytymään. Ovatko Sydneystä tilaaman tavarat saapuneet?"
"Teidän tavaranne ovat asunnossanne", sanoi Sheldon. "Kiiruhtakaa, sillä aamiainen odottaa. Antakaa minulle hattunne ja vyönne! Olkaa hyvä ja antakaa ne minulle. On vain yksi naula, johon ne voi ripustaa, ja minä tiedän missä se on."
Joan loi häneen pikaisen katseen, joka oli miltei naisellinen, ja huoahti helpotuksesta irroitettuaan yltään raskaan vyön ja ojentaessaan sen Sheldonille.
"Luulen melkein, etten koskaan enää tahdo kantaa revolveria", valitti hän. "Olenpa varma, että se on hangannut loven kylkeeni. En olisi koskaan voinut uneksiakaan, että voisin näin julmasti kyllästyä siihen."
Sheldon katsoi hänen jälkeensä; portaitten juureen päästyään Joan äkkiä kääntyi ja huudahti:
"Taivas! En voi sanoa, kuinka hyvältä tuntuu olla taas kotona!"
Sheldon näki hänen astuvan pihan poikki pienelle ruohomajalleen, ja äkkiä hänelle selveni, että Berande oli ainoa paikka koko avarassa maailmassa, jota Joan saattoi sanoa kodikseen.
"Ja Burnett sanoi: 'Kyllä on vallan riivattua, että… pyydän anteeksi, miss Lackland, mutta te olette kevytmielisesti rikkonut pestauslakeja ja tiedätte sen'", kertoi kapteeni Munster miesten istuessa whiskynsä ääressä Joanin paluuta odotellen.
"Ja sitten tyttö sanoo: 'Mr Burnett, osoittakaahan minulle, mikä pykälä kieltää ottamasta matkustajia karille ajautuneesta laivasta?' — 'Eihän tässä ole siitä kysymys', sanoo Burnett. 'Juuri siitä tässä on kysymys eikä mistään muusta', sanoo tyttö, 'pitäkää se mielessänne ja huolehtikaa siitä, että pestaamani miehet pääsevät jatkamaan matkaa. Voittehan lähettää minusta tiedonannon yliasiamiehelle, jos haluatte, mutta minulla on täällä kolme alusta, jotka odottavat, että te suvaitsette antaa niille luvan jatkaa matkaansa, ja jos te vielä kauan viivytätte niiden lähtöä, niin täältä lähetetään toinenkin tiedonanto yliasiamiehelle.' 'Te saatte vastata tästä, kapteeni Munster', sähisi hän silloin minulle niin äkäisenä, että olisi voinut niellä rautakankia. 'Eipä suinkaan', sanoo tyttö. 'Minä olen vuokrannut 'Emilyn', ja kapteeni Munster on toiminut minun määräysteni mukaan.' Mitä Burnett olisi voinut tehdä? Hän antoi matkaluvan sadalleviidellekymmenelle, vaikka 'Emilyllä' oli oikeus ottaa vain neljäkymmentä ja 'Flibberty-Gibbetillä' kolmekymmentäviisi."
"Mutta minä en ymmärrä, kuinka hän sai ne sataviisikymmentä pestatuksi", sanoi Sheldon.
"Kerronpa teille, miten hän järjesti sen asian. Kun 'Martha' oli saatu karilta, niin meidän piti nostaa se rannalle lahden yläpäähän ja korjausten kestäessä — piti tehdä uusi peräsin, parannella purjeita, hankkia yhtä ja toista neekereiltä ja niin edespäin — niin, silloin miss Lackland lainasi Sparrowhawkin kuljettamaan 'Flibbertyä' yhdessä Curtisin kanssa, antoi Brahmsin minulle Sparrowhawkin sijaan ja lähetti molemmat alukset miehiä pestaamaan. Ja neekerit tulivat helpolla, totta vie. Niillä mailla ei juuri ole pestausta harjoitettu. 'Scottish Chiefsin' ajoilta asti ei yksikään pestauslaiva ole koettanut onneaan sillä rannikolla, ja me olimme jo päntänneet niin paljon jumalanpelkoa neekerien päihin, että kaikki olivat lauhkeita kuin lampaat. Saatuamme laivat täyteen palasimme katsomaan, miten 'Martha' edistyi."
"Ja luulimme, että heti lähtisimme kotiin saaliinemme", tokaisi Sparrowhawk väliin. "Mutta varjelkoon, miss Lackland ei koskaan ole tyytyväinen. 'Minä otan nuo miehet 'Marthaan', sanoo hän,' ja te saatte lähteä täyttämään laivanne uudestaan.'"
"Mutta minä sanoin hänelle, ettei se käynyt päinsä", jatkoi Munster. "Sanoin, että 'Marthalla' ei ollut lupaa ottaa rekryyttejä. 'Vai niin, eikö se käy päinsä niinkö?' sanoi hän. Ja sitten hän seisoi ja mietti hetkisen.
"Ja minä olin ennenkin nähnyt hänen miettivän", huudahti Sparrowhawk, "ja tiesin heti, että hän ennen pitkää ratkaisee pulman."
Munster sytytti savukkeen ja jatkoi:
"'Näettekö tuon matalikon', sanoi hän minulle, 'tuon, jonka ympärillä vesi alituisesti loiskuu. Juuri sen kohdalla käy virta. Näettehän nuo oikulliset pienet vedenpinnan väreet? Nyt on hyvä ilma ja luode. Nyt te lähdette matkaan molemmat, eikä teidän tarvitse muuta kuin pitää huolta siitä, ettette saa laivojanne kääntymään tuossa samaisessa virtapaikassa, vaan että virta vie teidät kauniisti karille.'"
"'Tuo vesitilkka ei jaksa kuljettaa laivaa muuta kuin enintään parin kuparilaatan verran', sanoi tyttö, kun Munster aikoi mukista vastaan", selitti Sparrovhawk. "Se tyttö ei ole ensi kertaa pappia kyydissä."
"'Sitten minä tulen ja pelastan teidän rekryyttinne ja purjehdin tieheni. Sehän on hyvin yksinkertaista, eikö totta', sanoi hän." Munster jatkoi taas kertomustaan' "'Odottakaa, kunnes taas on vuoksen aika. Silloin te nostatte ankkurin ja lähdette noutamaan lisää miehiä' Ei mikään laki kiellä teitä ottamasta rekryyttejä laivaanne, kun niitä ei ole siinä ennestään.' 'Mutta laki kieltää tappamasta heitä nälkään', sanoin minä, 'tiedättehän itse, että meillä ei juuri ole sanottavia ruokavarastoja laivoissamme ja 'Marthassa' ei ole leivän muruakaan!'"
"Me olimme kaikki saaneet tyytyä alkuasukkaitten kai-kaihin", sanoi
Sparrowhawk.
"'Älkää olko siitä huolissanne, kapteeni Munster', sanoo tyttö. 'Minä voin 'Marthalla' hankkia muonaa kahdeksaksikymmeneksineljäksi kuukaudeksi ja te molemmat saman verran laivoillanne. Lähtekää nyt vain ja katsokaa, että joudutte karille, ennenkuin tuuli vakaantuu ja tekee koko tempun tyhjäksi. Lähetän veneet avuksenne heti kun törmäätte karille. Ja nyt hyvästi, hyvät herrat!'"
"Ja me teimme niinkuin hän oli sanonut", sanoi Sparrowhawk juhlallisesti ja alkoi sitten nauraa hihittää. "Me laskimme ylähankatuuleen, ja minä ohjasin 'Emilyn' matalikkoa kohti. 'Kierrä!' kirkui kapteeni Munster minulle, 'kierrä tai minäkin joudun karille!' Ja hän kirkui muutakin paljon rumempaa. Mutta minä en ollut kuulevinanikaan. Laiva ei kääntynyt totta totisesti, ja 'Flibberty' törmäsi meitä kohti ja takertui meihin, ja me ajauduimme karille semmoisessa sekamelskassa, ettei pahemmasta väliä. Miss Lackland siirsi rekryytit omaan laivaansa — ja kepponen oli onnistunut."
"Mutta missä hän oli luoteismyrskyn ajan?" kysyi Sheldon.
"Langa-Langassa. Purjehti sinne myrskyn alkaessa ja oli siellä koko viikon ja osteli muonaa neekereiltä. Meidän tullessamme Tulagiin oli hän siellä meitä odottamassa ja väitteli Burnettin kanssa. Sanon teille, mr Sheldon, tuo tyttö on ihme kerrassaan."
Munster täytti lasinsa, ja Sheldonin vilkaistessa pihamaan yli Joanin asuntoon päin kärsimättömästi odottaen hänen tuloaan Sparrowhawk jatkoi:
"Ja rohkea! Hän on rohkein olento, mies tai nainen, jonka mikään tuuli koskaan on tuonut Salomonille. Olisittepa nähnyt Punga-Pungan sinä aamuna, jolloin me sinne saavuimme. Snider-kiväärejä paukahteli rannalla ja mangrove-pensaikoissa, sotarummut rämisivät viidakoissa, ja merkkitulien savuja näkyi joka suunnalta. 'Tämä menee päin mäntyä', sanoi kapteeni Munster."
"Niin sanoin", myönsi kapteeni. "Oli aivan selvää, että kaikki oli menossa päin mäntyä. Sen saattoi nähdä puolella silmällä ja kuulla toisella korvalla."
"'Te puhutte niinkuin olisitte oma isoäitinne', sanoi miss Lackland hänelle. 'Emmehän me vielä ole edes päässeet perille, saati sitten joutuneet perikatoon. Odottakaa nyt ainakin, kunnes ankkuri on laskettu, ennenkuin rupeatte pelkäämään.'"
"Niin hän sanoi minulle", selitti Munster. "Ja minä tietysti raivostuin niin, etten välittänyt mistään, mitä tapahtui. Me koetimme lähettää veneen tiedusteluretkelle, mutta sitä tervehdittiin laukauksilla. Ja aina silloin tällöin joku neekeri ampui meitä kaukaa mangrove-pensaikoista."
"He olivat vain neljännesmailin päässä meistä", kertoi Sparrowhawk, "ja se oli hemmetin harmillista. 'Älkää ampuko, elleivät ne koeta päästä laivaan', kielsi miss Lackland, mutta ne saastaiset villit eivät tahtoneetkaan hyökätä laivaan. He pysyivät piilossa pensaikoissaan ja ampua paukuttelivat. Sinä iltana pidettiin 'Flibbertyn' kajuutassa sotaneuvotteluja. 'Meidän täytyy', sanoi miss Lackland, 'saada panttivankeja.'"
"'Sellaista tapahtuu kirjoissa', sanoin minä aikoen nauraa tuon hullutuksen hänen päästään", keskeytti Munster.
"'Se on totta', sanoi hän, 'mutta ettekö koskaan ole huomannut, että kirjat voivat olla oikeassa?' Minä pudistin päätäni. 'Silloin teidän on aika oppia se nyt', sanoi hän. 'Sanonpa teille jotain', sanoin minä, 'ja se on, että ennen saa paha viedä minut pesäänsä, ennenkuin teidän onnistuu saada minut öiseen aikaan maihin varastamaan neekereitä tällaiselta paikalta.'"
"Te ette sanonut 'paha'", oikaisi Sparrowhawk. "Sanoitte 'perkele'."
"Niin sanoin ja sitä tarkoitinkin."
"'Ei kukaan ole pyytänyt teitä menemään maihin', sanoi tyttö nopeasti kuin salaman leimahdus." Sparrowhawk irvisteli tyytyväisenä. "Ja hän sanoi muutakin. Hän sanoi: 'Ja jos minä huomaan, että olette lähtenyt maihin ilman minun käskyäni, niin varokaa itseänne — ymmärrättekö, kapteeni Munster?'"
"Kenen asia on kertoa tämä, hitto soikoon, teidänkö vai minun?" kysyi laivuri suutuksissaan.
"No eikö hän muka sanonut niin?" intti perämies.
"Sanoi, sanoi, jos teidän välttämättä pitää saada se todistetuksi. Ja kun kerran olette alkanut, niin voisitte samalla kertoa, mitä hän teille sanoi, kun sanoitte, ettette tahtonut mennä Punga-Pungan rannikolle pestaamaan, vaikka olisitte saanut kaksinkertaisen palkan."
Sparrowhawkin ahavoituneet kasvot lensivät vielä punaisemmiksi, ja hän koetti naurulla ja virnistelyllä päästä koko jutusta.
"Jatkakaa, jatkakaa", kehoitti Sheldon, ja Munster alkoi jälleen kertoa.
"'Lujaa kättä me tässä tarvitsemme', sanoi hän. 'Kovakouraisesti heitä on kohdeltava, muu ei kelpaa, ja meidän on alunpitäen saatava luja ote. Minä lähden ensi yönä maihin ja tuon Kina-Kinan itsensä laivaan enkä edes kysy, ketä haluttaa lähteä mukaan, sillä olen jo järjestänyt kullekin tehtävänsä. Otan mukaani laivamieheni sekä yhden valkoisen.' — 'Tuo valkoinen olen tietysti minä', sanoin, sillä olin sillä hetkellä tarpeeksi hurja lähteäkseni vaikka helvettiin ja takaisin taas. 'Ettepä tietystikään', sanoi hän. 'Te saatte hoitaa venettä, jonka tehtävänä on suojella meitä. Curtis joutuu tiedusteluveneeseen. Fowler seuraa minua. Brahms ottaa huostaansa 'Flibbertyn' ja Sparrowhawk 'Emilyn'. Lähdemme kello yksi.'
"Jukoliste, se oli tiukkaa työtä tuo suojelusveneessä loikominem. En ollut koskaan luullut, että työttömänä olo olisi niin kovaa työtä. Me pysähdyimme noin viidenkymmenen sylen matkan päähän ja näimme toisen veneen menevän rantaan. Mangrove-puitten alla oli niin pimeätä, ettemme voineet erottaa mitään. Tunnetteko tuon pienen, apinan näköisen neekerin, Sheldon, joka on 'Flibbertyn' kokkina? No niin, hän oli kaksikymmentä vuotta takaperin ollut laivapoikana 'Scottish Chiefsissä' ja laivan onnettomuuden jälkeen orjana Punga-Pungassa. Sen miss Lackland oli saanut tietää. Ja kokki otettiin oppaaksi. Miss Lackland antoi hänelle puoli laatikollista tupakkaa sen yön työstä —"
"Ja säikytti hänet puolikuoliaaksi, ennenkuin sai hänet lähtemään mukaan", huomautti Sparrowhawk. "En ole koskaan nähnyt mitään niin mustaa kuin tuo mangrove-metsä oli. Tuijotin siihen, kunnes silmäni olivat pudota päästä. Ja sitten katsahdin tähtiin ja kuuntelin maininkia, joka huokaillen löi karia vasten. Ja sitten joku koira haukkui. Muistatteko sen koiran, Sparrowhawk? Olin saada halvauksen, kun se kunnoton alkoi. Hetken kuluttua se vaikeni — ei ollut ensinkään haukkunutkaan maihinnousijoita, ja sitten hiljaisuus oli entistä täydellisempi ja mangrove-puut tulivat vielä mustemmiksi ja minä jaksoin töintuskin olla huutamatta Curtisia, joka oli tiedusteluveneessä, vain saadakseni tietää, etten ollut ainoa hengissä oleva valkoinen mies.
"Tietysti siellä syntyi meteli. Täytyihän sen syntyä ja tiesinhän sen, mutta siitä huolimatta se sai minut pelästymään. En ole koskaan eläissäni kuullut semmoista kirkumista ja ulvontaa. Neekerit olivat luultavasti syöksyneet pensaikkoihin tutkimatta mitä oli tekeillä, ja tahitilaiset riehuivat kuin mielipuolet, ampuivat ilmaan ja kirkuivat kiihoittaakseen heitä pakenemaan edelleen. Ja sitten, aivan äkkiä, hiljaisuus taas palasi; vain jokunen pienokainen, joka oli pudonnut äitinsä sylistä joukon paetessa, itki pensaikoissa.
"Ja sitten kuulin heidän tulevan mangrove-metsän läpi ja kuulin airon lyönnin laivan laitaa vastaan ja miss Lacklandin naurun ja tiesin kaiken olevan all right. Me tulimme laivaan ampumatta ainoatakaan laukausta. Ja kautta kaikkien taivasten! hän oli osoittanut, että kirjat voivat puhua totta, sillä itse vanha Kina-Kina siellä vedettiin partaan yli. Hän tutisi pelosta ja kirskui kuin apina. Kaikki muu kävi sitten helposti. Kina-Kinan sana oli heidän lakinsa, ja hän oli aivan järjiltään pelosta. Me pidätimme hänet laivassa ja annoimme hänen lähettää maihin julistuksia koko ajan kun viivyimme Punga-Pungassa.
"Se oli hyvä temppu toisessakin suhteessa. Hän pakotti Kina-Kinan antamaan kansalleen määräyksen, että heidän oli palautettava kaikki, mitä olivat varastanet 'Marthasta'. Ja kaikki tuli takaisin, päivä päivältä — kompassit, taljat, purjeet, köydet, lääkearkut, liput, merkinantoliput — sanalla sanoen kaikki paitsi niitä kauppatavaroita ja elintarpeita, jotka he jo olivat ehtineet syödä suuhunsa. Hän antoi heille tietysti hiukan tupakkaa silloin tällöin, jotta he pysyisivät hyvällä tuulella."
"Antoi kuin antoikin", huudahti Sparrowhawk. "Hän antoi niille veijareille viisi syltä puuvillakangasta isosta purjeesta, kaksi myttyä tupakkaa kronometrista ja yhdentoista pennyn arvoisen tuppipuukon sadasta sylestä uudenuutukaista viiden tuuman manillaköyttä, Lujalla otteellaan hän oli alussa saanut Kina-Kinan valtaansa ja piti häntä kovilla koko ajan. Hän — kas tuossa hän tuleekin."
Sheldon hämmästyi suuresti nähdessään hänet. Koko ajan Punga-Pungan tapahtumia kerrottaessa hän oli nähnyt Joanin edessään sellaisena kuin hän aina oli hänet tuntenut, huonosti puettuna, hameessa, joka oli tehty akkunaverhokankaasta, pojan paita puserona, olkisandaalit jalkineina, Stetson-hattu päässä ja ikuinen revolveri asun täydennyksenä. Sydneystä tilattu puku oli kokonaan muuttanut hänen ulkonaisen olemuksensa. Yksinkertainen, jostakin pesukankaasta ommeltu puku antoi hänen solakalle vartalolleen sorean naisellisuuden leiman, joka oli Sheldonille aivan outo. Ruskeat kengät pilkistivät hameen alta hänen astuessaan pihamaan poikki, ja kerran hän vilaukselta näki ruskeaan, läpinäkyvään sukkaan verhotun nilkan. Kaiken kaikkiaan nämä ulkonaiset korut olivat tehneet hänet monta vertaa entistään naisellisemmaksi, ja hänen hurjat satumaiset seikkailunsa tuntuivat Sheldonista entistä käsittämättömämmiltä.
Heidän mennessään sisään aamiaiselle Sheldon huomasi, että Munster ja Sparrowhawk olivat hämmästyneet yhtä suuresti kuin hänkin. Tuttavallisuus oli kadonnut tipotiehensä, ja heidän käytöksensä oli äkkiä tullut äärettömän kunnioittavaksi.
"Min& olen raivannut meille uusia maita", sanoi Joan alkaessaan kaataa kahvia kuppeihin. "Vanha Kina-Kina ei koskaan unohda minua, siitä olen varma, ja sieltä saan miehiä milloin ikinä haluan. Näin Morganin Guvutussa. Hän on halukas sitoutumaan tuhannen miehen kauppaan ja lupaa maksaa neljäkymmentä shillinkiä kappaleelta. Kerroinko teille, että hankin 'Marthalle' pestauslupakirjan. Tein sen ja nyt se kuljettaa kahdeksankymmentä neekeriä joka matkallaan."
Sheldon hymyili hieman katkerasti itsekseen. Ihmeellinen nainen, joka sydneyläiseen pukuunsa puettuna oli astunut pihan poikki, oli kadonnut — ja hän kuuli taas pojan puhuvan.