Ihmisvihaaja

Ensimmäinen kohtaus.

Alceste, Célimène.

ALCESTE.

Hyvä rouva, jos minun suoraan puhua suotte,
te käytöksellänne murhetta mulle tuotte;
mun sydämessäni nousee nurku ja nuhde,
ja kaiketi meidän on pakko katkaista suhde.
Niin, pettäisin teitä, jos puhuisin teille toisin:
tämä vielä eroon vie, se on torjumatonta;
jos väittäisin muuta ja kertaa jos miten monta,
niin vakuutellut turhia vain minä oisin.

CÉLIMÈNE.

Siis tullaksenne vain mua torumaan
minä teidät kotiinsaattajakseni saan?

ALCESTE.

Minä en toru, vaan kovin teillä on aulis ja avoin
ain' ihailijoillenne suosio, kelle vain;
niit' ympärillänne pidätte parvittain,
ja sitä en voi minä sietää, en millään tavoin.

CÉLIMÈNE.

Rikos onko teistä, jos ihailijoita on mulla?
Jos mieltyvät minuun, minkä mä sille voin?
Mua katsomaan halu heillä jos harras on tulla,
kepin otanko, iskuinko pois ajan ankaroin?

ALCESTE.

Ei, rouva, ei keppiä tarvita, vain sydän, jolla
ei niin halu ain' ole niitten mieliksi olla.
Joka paikassa tenhonne lumoo, sen tiedän, luo,
vaan lumotun luotaan se enää ei lähteä suo;
tuo kiemailu, kaikki jok' ihailijanne kiehtoo,
se heidät täyteen hehkuun ja liekkiin liehtoo.
Kovin hymyileväinen toive, mi heissä herää,
yhä ympärillenne kilpailijoita kerää.
Pian luopuis, jos supistaisitte suosiotanne,
tuo huokailijoitten kihinä kimpustanne.
Vaan sanokaas toki, rouva, mill' ihmeen lailla
niin miellyttää tuo Clitandrenne teitä voi?
Teot mitkä, mitk' avut, ansiot vertaa vailla
hänet arvoiseks sen kunnian aateloi?
Hänet silmissänne mi nostaa noin, edut mitkä,
hänen pikkusormensa kynsikö pitkän pitkä?
Te, niinkuin muutkin, te ihastutteko noihin
kiharperuukin valtavan vaaleihin kiehkuroihin?
Nuo laajatko polvien pitsikaulurit vai
nuo kirjavat nauhuskimput sen aikaan sai?
Vai tuoko on polvihousujen väljyys roima
jalon ihailijanne väkevä viehätysvoima,
tuo hirnuva nauru ja naukuva äänen nuotti
lumokeino se, suosionne mi hälle tuotti?

CÉLIMÈNE.

Te hälle kaunaa kannatte aivan syyttä.
Minä tarvitsen, ettekö tiedä, sit' ystävyyttä:
mun oikeusjuttuni puolesta puuhaamaan
hän on luvannut pyytää kaikkia tuttaviaan.

ALCESTE.

Se menettäkää, jos ilman puuhia noita
mua loukkaavan kilpaajan sitä ette voita.

CÉLIMÈNE.

Johan luulonne epäilee koko maailmaa.

ALCESTE.

Koko maailmahan sulan suosion teiltä saa.

CÉLIMÈNE.

Mut tuskaanne rauhoittaa toki pitäis tuon,
kun vain tasan kaikkien kesken suosion suon;
syy suuttua todellisempi teillä oisi,
se jos yhden ainoan suosikin valikoisi.

ALCESTE.

Mua luulevaiseksi moititte, vaan mit' on mulla,
mill' ette mielistellyt te kaikkia heitä?

CÉLIMÈNE.

Teill' on se tieto, että ma rakastan teitä.

ALCESTE.

Ja varmuuteen miten voin minä siitä tulla?

CÉLIMÈNE.

Minä arvelen, että kun kuulitte multa sen,
tulis tunnustuksen teille jo riittää moisen.

ALCESTE.

Vaan ken voi minulle takeen tarjota, ken,
koht' ettette kuulla suo sitä jonkun toisen?

CÉLIMÈNE.

Todell' imarteluun on lempijä aulis aina,
ja siksi niin kohtelias te mahdatte olla.
Hyv' on. Teit' ettei enää se huoli paina,
puran puheeni kaiken tällä ma tuokiolla.
Sydän teit' oma pettää kaikkia petollisemmin.
Nyt tyytyä voitte.

ALCESTE.

Oh, miksi mä teitä lemmin?
Sydän-parkani pauloistanne jos päästä vois,
siit' onnesta armoa taivaan se kiittävä ois!
Tein kaikkeni, minkä voin, sit' en piiloon peitä,
tuo että murtuis kauhea kahle multa;
vain kiihtivät turhat ponnistukseni tulta,
näin synteini tähden mun täytyy lempiä teitä.

CÉLIMÈNE.

Se on totta, sen lemmen liekki on vertaa vailla!

ALCESTE.

Niin, lempi se uhmata voi koko maailmaa,
se käy yli ymmärryksen, ei rakastaa
ole kukaan kuunaan saattanut sillä lailla.

CÉLIMÈNE.

Tapa on todell' uppo-uus: ketä rakastatte,
sen kanssa te riitaa kaikesta rakennatte;
äkäpuheit' on lempenne leimu, ei mitään muuta,
viel' ei lie nähty lempeä noin torasuuta.

ALCESTE.

Se teistähän riippuu vain, jos ei harmini lopu.
Saa riittää jo riita, on hartain toivoni sopu.
Puhukaamme avoimesti, mun kuulla suokaa...


Toinen kohtaus.

Célimène, Alceste, Basque.

CÉLIMÈNE.

Mitä nyt?

BASQUE.

Markiisi Acaste.

CÉLIMÈNE.

No, sisälle tuokaa.


Kolmas kohtaus.

Célimène, Alceste.

ALCESTE.

En koskaan kahden kanssanne puhua saa!
Joka vieraan tulla teill' aina on auki ovi.
Edes ainoan kerran ettekö ilmoittaa
te voisi, että nyt teille ei oikein sovi?

CÉLIMÈNE.

Hänet pitäiskö suututtaa minun suotta siis?

ALCESTE.

Kovin muista te välitätte ja minusta viis.

CÉLIMÈNE.

Se on mies, jok' ei sitä ikinä anteeks anna,
jos tietäis tulonsa voitavan pahaksi panna.

ALCESTE.

Ja mitä te siitä? Se arkailu suotta on aivan.

CÉLIMÈNE.

Hyvä Jumala! Moisten suosio maksaa vaivan.
Hänen kaltaisillaan on, ties miten, piirissä hovin
pito suun ja äänen suuri ja mahtava kovin.
Joka keskustelussa ne ylinnä keikaroivat;
toist' eivät auta, mut vahingoittaa ne voivat;
ja vaikka ois miten paljon puolella muita,
hyvä noit' ei suututtaa ole nokkelasuita.

ALCESTE.

No niin, mihin vetoankin, se teihin ei pysty,
te ette liehijälaumaanne ikävysty,
ja varovaisuus vai muka teidät sai...


Neljäs kohtaus.

Basque, Alceste, Célimène.

BASQUE.

Markiisi Clitandre, rouva.

ALCESTE.

Niin, totta kai!

(Liikahtaa poistuakseen.)

CÉLIMÈNE.

Mihin nyt?

ALCESTE.

Minä poistun.

CÉLIMÈNE.

Jääkää.

ALCESTE.

Ja minkä tähden?

CÉLIMÈNE.

Minä pyydän.

ALCESTE.

En voi.

CÉLIMÈNE.

Minä tahdon.

ALCESTE.

Ei, minä lähden.
Vain kiusaa mulle keskustelunne tois,
minut siihen pakottaa toki liikaa ois.

CÉLIMÈNE.

Minä tahdon, kuulkaa, tahdon.

ALCESTE.

Ei, sit' en kestä.

CÉLIMÈNE.

No, menkää sitten, menkää. En kiellä, en estä.


Viides kohtaus.

Éliante, Philinte, Acaste, Clitandre. Alceste, Célimène, Basque.

ÉLIANTE (Célimènelle).

Markiisit saapuivat kumpikin kanssamme, kai
se on ilmoitettu?

CÉLIMÈNE.

On kyllä.
(Basquelle.)
Tuoleja tänne!
(Basque tuo istuinta ja poistuu.)
(Alcestelle.)
Te jäittekin?

ALCESTE.

Niin; nyt valitkaa! Minä tai
nuo herrat! Sen vaadin, se on nyt päätettävänne.

CÉLIMÈNE.

Oh, vaiti!

ALCESTE.

Nyt toden selvän ma tahdon kuulla.

CÉLIMÈNE.

Te mieletön.

ALCESTE.

Ei. Heti selko, nyt suoralla suulla!

CÉLIMÈNE.

Ah!

ALCESTE.

Teidän on päättäminen.

CÉLIMÈNE.

Te laskette pilaa.

ALCESTE.

Nyt valitkaa! Tätä inhoan valhetilaa.

CLITANDRE.

Tulen Louvresta, aamukutsuista kuninkaan.
Cléontelle, saakeli soi, taas nauroimme kovin.
Häll' eikö ystävää ole vihjaamaan,
miten hupsu se raukka siellä on silmissä hovin?

CÉLIMÈNE.

Todell' outo siin otus keskellä hienoston hosuu;
joka ainoa kummeksuu, ken vain liki osuu;
ja kotvan jos kohtaamasta hänt' ollut on vapaa,
yhä kummallisempana vain hänet jälleen tapaa.

ACASTE.

Jumaliste, jos puhe kummista miehistä on,
juur'ikään kimppuuni sain perin tukalan herran:
Damon lorusuu mua paahteessa auringon
piti kantotuolini vieressä tunnin verran.
Se on puhuja kumma; jutella pitkä juttu,
jok' ei sano mitään, se hälle on taito tuttu.
Mitä haastelu tarkoittaa, sit' ei mikään äly
voi arvata, muuta ei kuulu kuin äänen häly.

ÉLIANTE (Philintelle).

Hyvin alkaa; jo ottanut on puhe vauhdin täyden,
kuten ainakin lähimmäisien kimppuun käyden.

CLITANDRE.

Timante on, rouva, myös perin kelpo luonne.

CÉLIMÈNE.

Salaperäistä kaikk', ihan kiireestä kantaan asti,
joka katse täynnä sit' on, joka kasvonjuonne;
ei toimita mitään, mut touhuss' on loputtomasti.
Joka sanansa sanoo hän tärkeissä väänteissä naama,
on vähissä hengin sen herran käsiinsä saama:
vähän väliä kesken kaiken hän tulee ja nyhjää
ja kuiskaa salaisuuden, jok' on typö-tyhjää;
joka joutavimmasta hän ison ihmeen sorvaa,
hyvänpäivänkin sopottaa ihan suu liki korvaa.

ACASTE.

Ja entä Géralde?

CÉLIMÈNE.

Oh, ilmetty ikävyys!
Ei hetkeksikään hält' unhotu ylhäisyys;
on seura korkeuksien piiriä pelkkää,
vain herttuat, prinssit, prinsessat suusta helkkää.
Hält' arvoa saa vain säädyn ja synnyn maine,
hevot, vaunut, koirat on ainoa puheen aine;
»sinä» ylempiensä kanssa hän tahtoo olla,
sana »herra» se hällä on romuna ullakolla.

CLITANDRE.

Bélisen on kanssa hän, kuulemma, parasta pataa.

CÉLIMÈNE.

Sen höppänän! Senhän on seura kuin erämaata!
Marttyyrin tuskat mulle hän tuo, kun laata
hänen käynneillään puhe tahtoo keskelle rataa.
Ei mitään hän keksi, saa lappamall' ihan lappaa,
tuo tympeys keskustelun heti uhkaa tappaa.
Kulut puheenparret on turvana vain, kun murtaa
hänen äänettömyyttään kokee tylsää ja turtaa;
ja ilmat ja tuulet ja rumat ja kauniit säät
ne on pian pohdittu loppuun, ja siihen jäät.
Ja vierailu tuo, joka mielt' ei viehätä erin,
se vielä venyy peljättävästi perin.
Ja kelloon jos vilkuu, ei haukotuksia salaa,
se hänt' ei liikuta enemmän kuin puupalaa.

ACASTE.

Miten teist' on Adraste?

CÉLIMÈNE.

Hän kaikist' on ylpeistä ylpein,
pöhöll' itse-ihailusta, siin' uiden ja kylpein.
Hovi hänt' ei kylliksi huomaa, ei arvoon nosta,
joka päivä kunniansa se hältä kuulee;
uus vääryys jok' arvosta, virasta, suosiosta
vain koituu sille, mit' itsestänsä hän luulee.

CLITANDRE.

Tuo nuori Cléon, mikä hänestä mielenne on?
Hän vetäähän luokseen hienoimman hienoston.

CÉLIMÈNE.

Häll' oiva on kokki, jommoista harvoin löytää,
ja vierailut isäntää ne ei koske, vaan pöytää.

ÉLIANTE.

On hienoa kaikki, mitä on tarjona siellä.

CÉLIMÈNE.

Niin, kunpa hänt' itseään ei tarjona ois:
hänen tyhmyyttään ei voi hevin herkkuna niellä,
se kemuilta niiltä vie maun kaiken pois.

PHILINTE.

Mutt' entä Damis, hänen setänsä, eikö hän nauti
syyst' arvoa?

CÉLIMÈNE.

Ystäviini hän lukeutuu.

PHILINTE.

Mies hieno, mink' ymmärrän, viisaampi kuin moni muu.

CÉLIMÈNE.

Hän on sietämätön älyn räiskyjä, häll' on se tauti;
puhe henkevyytt' ihan puhkuu, ja alituinen
häll' on päänpinnistys olla sukkelasuinen.
Siit' asti kuin otti hän käydäkseen älypäästä,
tuo makutuomari ankara mitään ei säästä;
muka kynästä keltään ei muuta kuin vikoja vuoda,
ja kaunosielun, sen ei sovi kiitosta suoda.
Ken moittia osaa, se hänest' on oppinut aito,
ja ihailla, nauttia on vain hölmöjen taito.
Kaikk' aikamme tuotteet tuomiten tavalla tuolla
hän istuu ihmisten kaikkien yläpuolia.
On kehnoa, muut mitä keskustelee ja pohtii;
jos ottais osaa, ois liikaa se alentumista;
käsivarret ristissä neronsa korkeuksista
vain säälien katsoo, jos ken mitä virkkaa tohtii.

ALCESTE.

Kuva sattuva, saakeli soi, ihan suurenmoinen!

CLITANDRE (Célimènelle).

Kyky teill' on verraton kuvata ihminen toinen!

ALCESTE.

Hovin herttaiset herrat, vain lisää, puhdasta tehden!
Kukin vuoroonsa saakoon vain oman kunnialehden!
Mutt' eteenne kuka heistä nyt astuis vain,
niin vastaan kiidätte, kilvalla ojentain
kätt' ystävän, vannoen hänt' yhä palvelevanne,
ja sinetöi valat liehivä suudelmanne.

CLITANDRE.

Miks soimaatte meitä? Jos tuomiotanne ei karta
puhe tää, niin nuhdelkaa talon valtiatarta!

ALCESTE.

Jumal'auta, on teissä syy; jos sukkeluuteen
kehunaurullanne te kiihdätte hänt' yhä uuteen;
hänen ilkamoiva mielensä innostusta
saa tuosta tunnottomasta imartelusta;
ja pilailuun halu pienempi hällä ois,
auliita jos taputteluita se ain' ei sois.
Niin, liehijöillä on lähinnä syy ja vastuu,
jos horjahtaa ja harhaan niin moni astuu.

PHILINTE.

Teilt' ihmiset nuo saa suojaa nyt erityistä,
vaan itse te moititte heit' ihan samoista syistä!

CÉLIMÈNE.

Ja vastaanko herra Alceste ei riidellä sais?
Hän muihinko mukautuis, ei uis eri uomaa?
Joka paikass' eikö julki hän julistais
tuot' inttämis-intoa, taitoa taivaan suomaa?
Hänest' ei muill' ymmärryst' ole minkäänlaista,
jos ken mitä virkkaa, hän mieltä on vastakkaista.
Ois laumaa hän latteaa heti mielestään,
jos samaa mieltä hän ois kera kenenkään.
Niin riippuu kiinni hän kiistäjä-kunniastaan,
sotisovass' ett' usein itseäänkin on vastaan;
oman mielipiteensä hän nurin nujertaa
heti kohta, jos toisen suusta sen kuulla saa.

ALCESTE.

On naurajat puolellanne, mit' enää mulla
ois sanottavaa, vain antaa jatkoa tulla!

PHILINTE.

Mut tunnustakaa, sehän totta on ainoastaan:
jos sanoo noin tai näin, te väitätte vastaan;
ain' ärtyisyytenne puuskille syitä riittää,
ei salli se moittia eikä se salli kiittää.

ALCESTE.

Ja entä jos, jumal'auta! Eivätkö tee
ain' ihmiset väärin, aina ärsytä mieltä?
Mitä muuten kuin tunnottomasti ne tuomitsee?
On myrkkyistä moite, ja kiitos on vilpin kieltä.

CÉLIMÈNE.

Mut...

ALCESTE.

Ei, sanon, ei, tähän vaikka mun täytyis kuolla!
Mua iljettää ilonpitonne tavalla tuolla;
ja väärin on ruokkia mielenne intoa suurta,
vian moitittavan jok' on sallinut ottaa juurta.

CLITANDRE.

Puhe kumma! En tätä ennen uskonut ois,
teiss' että, rouva, vikaa keksiä vois.

ACASTE.

Teiss' ihailen viehättävintä ma luojan luomaa,
vaan vikaa, virhett' ei silmäni siinä huomaa.

ALCESTE.

Mun silmäni huomaa ne kaikki, ei piile ne multa,
hän tietää sen, niitä en säästä ma nuhtelulta.
Sitä vähemmin mairittelee, mitä syvemmin lempii,
valerakkautt' on, joka vikoja hellii ja hempii.
Nuo karkoittaisin ma ritarit raukkamaiset,
joka toiveeni, oikkuni orjat tottelevaiset,
nuo liehijät, huiminkin päähänpistoni joilta
saa yllykett' ylen suopeilta suitsuttajoilta.

CÉLIMÈNE.

Siis teiltä jos sydän ohjeensa ottava ois,
sanat lemmen pakko on lempivän panna pois,
siin' ilmaus sen ylin nähdä ja kunniakkain,
ett' oikein on silmitön sille, jok' on muka rakkain.

ÉLIANTE.

Ei lempi liioin seuranne ohjeita niitä;
kuka lempijä valittuaan ei kehu ja kiitä?
Hält' ihailijan ei silmissä mitään puutu,
häness' ei ole mitään, mi ihailtavaks ei muutu;
vika itse on täydellisyys, jota jumaloidaan,
joka saa nimet kauneimmat, mitä keksiä voidaan.
On kalpea kuin jalo lilja, ja tummakulma
on tenhotar vain, jos on musta kuin murjaani julma;
siro, solakka varreltaan, jos on laiha kuin ruoto;
jos lihava, silloin on valtiattaren muoto;
joka siistiin sievyyteen vähät huolta hukkaa,
siin' ihailla koreilutonta voi luonnonkukkaa,
iso kasvultaan, jumalattaren vartalon sai vaan,
taas kääpiö ilmennys hento on ihmeistä taivaan,
on ylpeys ylhäistä, ruhtinaallista mieltä,
älyn välkettä viekkaus, tyhmyys sydäntä hyvää;
on pirteä vain, jos liiaksi pieksää kieltä;
jos on tuppisuu, se kainoutta on syvää.
Niin lempijälle, jonk' oikein on liekissä rinta,
on armaan viatkin viehätyst' ihaninta.

ALCESTE.

Minä jyrkästi taas olen...

CÉLIMÉNE.

Lopettakaamme jo tähän.
Nyt galleriassa käyskentelemme vähän.
Mitä, herrat, jo poisko?

CLITANDRE ja ACASTE.

Jos sallitte, viivymme tovin.

ALCESTE.

Hätä noitten lähdöstä teill' oli siis niin kovin.
Hyvät herrat, jääkää, jos mielitte, vaan minä en
mene ennenkuin te poistutte, ilmoitan sen.

ACASTE.

Mull' on koko päivä vapaa, en muuta karta,
jos emme vaivaa vain talon valtiatarta.

CLITANDRE.

Hovin iltapiiriä kunhan en laimin lyö,
mua kutsu ei muuanne mikään toimi ja työ.

CÉLIMÈNE (Alcestelle).

Pilan tekoa, niinkö?

ALCESTE.

Ei toki millään tapaa;
saas nähdä, vain minust' ollako mielitte vapaa.


Kuudes kohtaus.

Basque, Alceste, Célimène, Éliante, Acaste, Philinte. Clitandre.

BASQUE (Alcestelle).

Siell' on eräs mies, sanan tärkeän tuovansa sanoo
ja kiireellisen, heti puheille pääsyä anoo.

ALCESTE.

Sano, ettei kiireitä asioit' ole mulla.

BASQUE.

On leveät poimuliepeet takissa hällä
ja kultaiset juovat.

CÉLIMÈNE.

No, katsokaahan ja tulla
hänen suokaa sisään.


Seitsemäs kohtaus.

Marsalkanoikeuden lähetti, Alceste, Célimène. Eliante, Acaste,
Philinte, Clitandre.

ALCESTE (oikeudenlähetille).

Mik' aihe on käynnillä tällä,
hyvä herra?

OIKEUDENLÄHETTI.

Sananen vain, jos tuokion suotte.

ALCESTE.

Vain julki virkkakaa sana, jonka tuotte.

OIKEUDENLÄHETTI.

Marsalkkaoikeuteen heti saapumaan
minä teidät, herra, sen käskystä haastaa saan.

ALCESTE.

Kenet? minutko, herra?

OIKEUDENLÄHETTI.

Niin, teidät.

ALCESTE.

Ja miksi, mä kysyn.

PHILINTE.

Syyks äskeinen hassu sonettiriitanne riittää.

CÉLIMÈNE.

Mikä?

PHILINTE.

Kanss' ol' Oronten nostaa hän käsirysyn
runonpätkästä, jota ei halunnut kiltisti kiittää.
Kai alkuunsa asian tahtovat vaimentaa.

ALCESTE.

Ikin' eivät kehnoon mielistelyyn mua saa.

PHILINTE.

Mutt' oikeus vaatii, että sen kutsua kuullaan.

ALCESTE.

Mikä sovinto meidän kesken syntyvän luullaan?
Marsalkkaoikeudessako tuomitaan
minut tuo runotuherrus oivaksi tunnustamaan?
En peruuta sanaakaan, mitä lausuin siitä,
se on kehno.

PHILINTE.

Mutt' eikö nyt vähempi jyrkkyys riitä?

ALCESTE.

En tingi, on surkeasti hän käyttänyt sulkaa.

PHILINTE.

Ei silti saa noin silmitön olla. Tulkaa,
kas niin.

ALCESTE.

Minä lähden, mut ei mua peruuttamaan
saa mikään.

PHILINTE.

Tulkaa jo, teitä odotetaan.

ALCESTE.

Jos kuningas itse sit' ei nimenomaan määrää,
hyväks en sano runoa, josta ne noin nyt häärää.
Peto vie, se on huono, sill' ei ole puolustusta,
sais armotta hirttää sellaisten sepustelusta.
(Clitandrelle ja Acastelle, jotka nauravat.)
Jumal'auta, herrat, teille sen huvittelunne
sain helpolla aikaan.

CÉLIMÈNE.

Pian nyt menkää, kunne
on mentävä.

ALCESTE.

Menenkin, vaan heti sieltä palaan,
ja silloin selvitetään, mikä jäi nyt salaan.