NIMISMIES. Anteeksi, mutta minä en tunne herroja!
HANNU. Minä olen etsiväylikonstaapeli Kivekäs Turun poliisilaitoksesta; tällä kertaa hieman toisellakymmenellä, mutta aina tehtävänsä tasalla oleva mies. Ja tämä toverini on etsiväpoliisi Rankonen, jos saan luvan. Olemme juuri etsineet tätä herraväkeä. Tässä on merkkini, jos sallitte. (Näyttää poliisimerkkiä nimismiehelle.)
NIMISMIES. Hm!… No niin, tämä säästää minut enemmistä toimenpiteistä. Minun on siis luovutettava pakolaiset teille.
HANNU. Aivan niin, jos suvaitsette! Olette tehnyt meille korvaamattoman palveluksen, nimismies. Mutta olkaa varma, että teitä tullaan muistamaan ensi pääsiäisenä, taikka sitten ei minun sanallani ole mitään kantavuutta tässä maassa!
KALLE (hiljaa) Mikä muuten on luultavampaa!
NIMISMIES (katsellen pöytää). Täälläpä on kaunista siivoa!
HANNU. Kodikasta, nimismies, enemmän kodikasta kuin kaunista!
NIMISMIES (ivallisesti). Onko teillä aina tapana valmistautua tehtäviinne näin perusteellisesti?
HANNU. Valitettavasti meidän tavallinen ohjelmamme on paljoa kuivempi… Mutta näin maaseudulla vieraillessamme me toisinaan upotamme ja kuoletamme "Vanhan Aatamin".
NIMISMIES. Vai sillä tavalla!
HANNU. Kohtasimme täällä pari kauppamatkustajaa, ja, niinkuin nimismies tietää, ne herrat eivät ole suinkaan mitään lihansakiduttajia. Heillä oli ainetta mukana ja saivatpa minutkin tinkimään hieman siveellisistä periaatteistani. Nyt he nukkuvat kuin aasit tuolla toisessa huoneessa… (Huoaten.) Sääli miehiä kaikissa tapauksissa; sillä heidän uransa ei tulle olemaan pitkäaikainen. Siihen ovat he liiaksi väkeviin meneviä, raukat!
NIMISMIES. No niin, tämä herrasväki jää siis teidän haltuunne.
HANNU. Luonnollisesti. Kyllä me viemme mammanpiian mammalle takaisin kaikella kunnialla!… Noo, nuorlpari, teidän kuherrusmatkanne loppui sangen lyhyeen kuin Molkan tupakki! Mitä?
NIMISMIES. Teidän leikinlaskunne on hieman paksunlaista!
HANNU. Eikö mitä, todellisuus on aina paksumpaa! — Te laskitte hyvin, luutnantti! Mutta te unohditte, että me elämme järjestetyssä yhteiskunnassa.
EDVIN. Se on minun asiani! (Kääntää selkänsä.)
HANNU. Hitto soikoon, luulitte laskettavanne vain autolla läpi elämän heila rinnalla! Ettekä ottanut huomioon,, että mekin satuimme olemaan matkassa! No niin, sellainen huomaamattomuus on sattunut hyvin monelle! (Nauraa hyväntuulisesti ja ottaa olutta.)
NIMISMIES (Cecilialle). Toivoin voivani luovuttaa teidät parempiin käsiin… Mutta, ikävä kyllä, näyttää käyvän toisin.
CECILIA. Mekin olisimme sen suoneet! Olette ollut niin ystävällinen, nimismies.
EDVIN. Kyllä minä nämä herrat vielä opetan!
NIMISMIES. Jos he käyttäytyvät tahdittomasti, niin uhatkaa ilmoittaa poliisimestarille! Vanhojen poliisimiesten tapana on kohdella kaikkia rikollisina. — No niin, jääkää nyt hyvästi! Ja parempaa onnea! (Puristaa kädestä.)
HANNU. No, joko te menette, nimismies? Olisin mielelläni tahtonut kuulla, minkä menetelmän mukaan te nipistitte heidät kiinni. Minulla on aivan uusi pettämätön järjestelmä. Minä etsin henkilöni sieltä, missä kaikkein vähimmin luulisi niiden olevan.
NIMISMIES. Siltä se näyttää! Mutta minulla ei nyt ole aikaa keskustella. — Minun ei kai tarvinne huomauttaa herroille, että heitä on kohdeltava hyvin!… Hyvästi! (Poistuu.)
XV kohtaus.
Cecilia. Edvin. Hannu. Kalle.
EDVIN (pyöräyttää Ceciliaa riemuissaan). Pelastettu! (Puristaa Hannun kättä.) Te pelasitte mainiosti! Te olette voittamaton nero! Eläköön Hannu!
HANNU. Kas niin, siinä ette sanonut mitään uutta! Mutta parempi on toistaa kunnollista vanhaakin kuin puhua roskaa!
EDVIN. Te olette suuri mies!
HANNU. Jollei nerojen luontainen kainous estäisi, niin myöntäisin sen.
Sillä onpa tämä juttu vaatinut minulta yli-inhimillisiä ponnistuksia.
Ja minä toivon, että se otetaan huomioon lopputilissä.
EDVIN. Luonnollisesti, kuinkas muuten!
HANNU. Minä olen: pro primo kertaalleen läpiammuttu; pro secundo aavan läpiväsynyt; ja pro tertio ihan läpi humalassa. Näistä kolmesta riittäisi jokainen erikseenkin nujertamaan tavallisen kuolevaisen.
EDVIN. Aivan niin, kuinkas on haulien laita?
HANNU. Aijoin otattaa ne pois, mutta lääkäri selitti, että vähemmällä kivulla ja ajanhukalla saa haulia urheilukaupasta!
CECILIA. Sepä oli hauska lääkäri!
HANNU. Sitten hän sanoi, että uusimman lääketieteen mukaan ei lyijystä ole ihmisruumiin taloudessa mitään haittaa muualla kuin uidessa. Se kasvattaa ympärilleen lyijyvalkeata, josta muodostuu suojeleva kalkkeutumiskerros.
KALLE. Kumpaa se suojelee: lyijyä vai ihmistä?
HANNU. Sitä hän ei sanonut. Luulen, että se kanalja oli eläinlääkäri, sillä hän tutki minua kuin kilpa-ajoihin vietävää hevosta.
EDVIN. Ettekö kysynyt?
HANNU. Ilmaisin hänelle mustan epäluuloni. Mutta hän selitti, ettei hän valitettavasti ole eläinlääkäri. Silloin hänellä ainakin olisi potilaita, — "jotka eivät nauti lain turvaa", huomautin väliin! — eikä, vaan joiden taudeista kehtaa säädyllisessä seurassa puhua, sanoi hän.
EDVIN. Ja siihen se asia jäi?
HANNU. Niin, koko suuri remontti supistui muutamaan grammaan sublimaattivettä, sidepumpulia ja vanua. En ole koskaan nähnyt niin hävyttömän yliolkaisesti kohdeltavan arvokasta ihmisruumista!
KALLE. Eiköhän olisi terveellistä poistua. Etsivät saattavat milloin tahansa herätä.
HANNU. Silloin me pidätämme heidät irtolaisuudesta ja toimettomasta elämästä!
EDVIN. Se olisi hävyttömyyden huippu!
HANNU. Minunkin omatuntoni sotii sitä vastaan. Vie etsiville takaisin heidän merkkinsä, ettei heille tapahtuisi ikävyyksiä. (Kalle menee.)
EDVIN. Ja sitten kiireesti matkaan!
CECILIA. Mihin lähdemme?
EDVIN. Takaisin Turkuun. Sieltä he eivät osaa etsiä meitä. Ja Arvo sähköitti, että omaiset hommaavat sukukokousta, joka lausuu lopullisen kirouksen asiasta.
CECILIA. Voi noita onnettomia!
HANNU. Siinä kokouksessa tahdon minä olla mukana!
EDVIN. Todellakin, siitä tulee mainiota!
HANNU. Minä marssitan sinne komennuskunnan uusia sukulaisia; nuorempien veljien nuorempia poikia. Ne eivät kyllä ole aivan "comme il fauit" perhejuhlassa, mutta hiton hyviä äänestyksessä!
EDVIN. Verratonta! Suuremmoista!
HANNU. Minun tietääkseni yksi tällainen pikkuserkku on muonarenkinä
Korpilahdella. Hänet täytyy ottaa lukuun. (Kalle tulee.)
EDVIN. Sen me teemme! Tule Cecilia! Silloin me lähdettiin. (Menevät kaikin.)
VIIDES NÄYTÖS.
Yksityishuone Hamburger Pörssissä Turussa. Oikealla ja vasemmalla ovi sekä perällä akkuna. Keskellä suuri, valkealla vaatteella verhottu pöytä; oikealla oven vieressä sohva. Vasemmalla uuni ja samalla puolen peränurkassa pianino sekä lukuisasti tuoleja ympäri huonetta. Seinillä muutamia mauttomia tauluja ja erittäin räikeänvälrinen reklaamilehti; "Trelleborg—Sassnitz."
I kohtaus. Lemmenheimo. Viinuri.
LEMMENHEIMO (Punakka, hyväntuulisen näköinen mies; tällä kertaa hienossa nousuhumalassa; tulee salkku kainalossa viinurin saattamana.) Eikä vieläkään ketään! Tämäpä on hittoa!
VIINURI. Äi ole!… Härasvekki antta odotta.
LEMMENHEIMO. Kello on jo puoli tuntia yli määräajan. Se on jo enemmän kuin akateeminen neljännes.
VIINURI. Kun ole fiini vekke, niin akademisk qvartti ole hyvin suuri.
LEMMENHEIMO. Minä jo ehdin suoriutua kahdesta ottingista odottaissani.
VIINURI. Häradsöödinki voi viilä tyhjentte yks ottingi til'.
LEMMENHEIMO. No enpä tiedä… Ehkä yksi rommi tuuttinki.
VIINURI. Jaha, yks rummityyttingi då?
LEMMENHEIMO. … että tulee hiukan tunnelmaa.
VIINURI. Jaha… dunnelma, dunnelma! Jaha! Jaha!.. Yks het rummityyttingi tule oikken jevligt fiin dunnelma! (Menee.)
LEMMENHEIMO (heittäytyen sohvalle pitkälleen). Herrasväki, näyttää kilpailevan myöhästymisessä… No jos heillä on kärsivällisyyttä, niin on sitä minullakin… varsinkin kun saan siitä kunnollisen maksun. (Aarno tulee.)
II kohtaus.
Lemmenheimo. Aarno.
AARNO (hyvin vilkas nuori mies). Mitä?.. Eikö täällä olekaan ketään?
LEMMENHEIMO (ylös kömpien). No, ei voi juuri sanoa, ettei täällä ole ketään… Vaikka juridinen totuus on, jos tarkoitatte kokouksen osanottajia, ettei täällä ole ketään… (Tervehtii.) Tuomari Lemmenheimo, jos saan luvan!
AARNO. Aarno Klingenskjöld. — Minä luulin jo myöhästyneeni.
LEMMENHEIMO. Sen te teittekin, herra… huolimatta siitä, ettei täällä ole ketään.
AARNO. Tein sen aivan tahallani! Minusta on koko kokous suorastaan naurettava.
LEMMENHEIMO. Se koskee kokouksen periaatteellista puolta… Ja nauraminen kuuluu jokaisen yksilöllisiin oikeuksiin.
AARNO. Antaa luutnantin pitää kultansa!
LEMMENHEIMO. Epäilemättä hän sen tekeekin, sillä se on luutnantin oma asia.
AARNO. Mitä hittoja tarkoittaa tämä kokous sitten?
LEMMENHEIMO. Se on taas sukulaisten oma asia… Tämä kokous voi vain lausua mielipiteensä asiasta.
AARNO. Eikö mitään muuta?
LEMMENHEIMO. Ei mitään muuta.
AARNO. Miksi ette hitossa puhunut heille tervettä järkeä sitten?
LEMMENHEIMO. Se on taas minun asiani… Katsokaas, minun velvollisuuteni on käyttää järkeäni ihmisten hyödyksi, mutta ei aiheettomasti ajaa sitä kenenkään päähän… Eihän viisaudella olisi silloin mitään merkitystä maailmassa, jos sitä olisi joka miehen päässä.
AARNO. Siis paljasta ilmaan huitomista koiko kokous!
LEMMENHEIMO. Iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna on kaikki ilmaan huitomista, nuori herra!… Mutta ne elämme siitä ja sillä ja se seikka jalostaa asiat sekä tekee ne arvokkaiksi… (Viinuri tuo tuuttingin.) Eikö saisi olla yksi kuuma tuuttinki?
AARNO. Ei, kiitoksia! Minä en käytä.
LEMMENHEIMO. Hm! Se on kyllä hyvä periaate, sekin… (Maistaa lasistaan.) — Herra on kai jotain suvun sivuhaaraa?
AARNO. En tiedä… Kuinka niin?
LEMMENHEIMO. Kun tuntuu olevan niin terveet mielipiteet… Hm! (Maistaa uudelleen lasistaan.)
AARNO. Tuleekohan tänne ketään?
LEMMENHEIMO. Kylläs… Tulevathan ne toisetkin… aikaa voittaen. Aikaa voittaen, nuori herra!
III kohtaus.
Edelliset. Rouva. Sebastian.
SEBASTIAN (tulee: taluttaen rouvaa). Mitä?… Olemmeko me ensimäisiä!…
Sietämätöntä!
LEMMENHEIMO. Ainakin toisia, jos järjestyksestä pidetään kiinni.
SEBASTIAN. Päivää, tuomari! Te olette jo täällä! Jaha! Jaha! Se on hyvä.
ROUVA (tervehtien armollisesti). Päivää serkku!… Te olette paljon kasvanut sitten viime näkemän. — Olette kai kuullut, mitkä surulliset asianhaarat ovat aiheuttaneet tämän tapaamisen?
AARNO. Olen rouva… Näin siitä sanomalehdissä.
ROUVA. Niin, eikö se ole kauheata! Joutua vielä sanomalehtiin!… Nuo sanomalehdet… niillä ei ole tahtia… ei minkäänlaista tahtia! Ne eivät tee mitään eroa ihmisten välillä…
SEBASTIAN. Mutta missä ovat toiset? Tällainen säännöttömyys on kiusallista!
LEMMENHEIMO. No, vastahan päivä on puolivälissä. Aikaa voittaen… aikaa voittaen, forstmestari.
SEBASTIAN. Tällä tavoin odotuttaa itseään… Osvaldkin! Se on hävytöntä!
ROUVA. No häneltä nyt ei voi muuta odottaa!… (Nathalia tulee.)
IV kohtaus.
Edelliset. Nathalia.
NATHALIA (kuivan särmikäs vanhapiika). Päivää;, rakkaat sukulaiset!…
Oo, mitä pitikään minun vanhojen silmieni nähdä!
SEBASTIAN. Niin, rakas sisko! Sellainen häpeä; sellainen skandaali!
Minä en löydä sanoja!
ROUVA. Minä olen aivan suunniltani! Aivan muserrettu! Kuka olisi sellaista uskonut.
NATHALIA. Sinä olit liian heikko, Klara! Sinä et herättänyt tyttäressäsi tarpeeksi kunnioitusta ja terveellistä pelkoa.
ROUVA. Kuka uskaltaa sanoa, etten kasvattanut Ceciliaa terveitä periaatteita silmällä pitäen? Ehkä liiaksikin… Sillä minua vaivaa epäilys, että juuri se vieroitti hänet minusta ja saattoi ensimäisen seikkailijan syliin.
SEBASTIAN. Kaikki on luutnantin syy. Hän oli vanhempi ja kokeneempi.
ROUVA- Ja kuinka hyvin tuota herraa kohdeltiin meillä! Aivan kuin läheistä sukulaista. Ja että hän ilkesikin!…
NATHALIA. Sinä kasvatit käärmettä povellasi, Klara!
SEBASTIAN. Mutta missä ihmeessä viipyy Osvald! Tämä on jo liikaa!
NATHALIA. Se juutalainen! Häntäkö meidän pitää odottaa?… (Osvald tulee kuin höyryveturi.)
V kohtaus.
Edelliset. Osvald.
OSVALD. Anteeksi, hyvät sukulaiset! Mutta minulla on ollut niin paljon työtä!
SEBASTIAN (painokkaasti). Sinä annat meidän odotuttaa itseäsi, Osvald!
OSVALD. Tulimmaista, niinkuin ei minulla olisi ollut kyllin työtä karkulaisten etsimisessä. Minä en ole säästänyt aikaa enkä rahaa!
AARNO. Eikö heistä ole mitään kuulunut?
OSVALD. Olivat siepanneet ne kiinni jo, mutta päästivät uudelleen menemään, narrit!
NATHALIA. Kuinka voi sellainen olla mahdollista!
OSVALD. Väärän ilmotuksen johdosta. Niitä on ollut juonessa kokonainen joukko!
ROUVA. Kyllä, kyllä on pahuus noussut yli: äyräittensä!
NATHALIA. Eikö ole enää lakia ja järjestystä maassa!
SEBASTIAN (koputtaen pöytään). Kas niin, hyvät naiset ja herrat! Koska minä ilokseni huomaan, että useat kunnioitettavista sukulaisista ovat kutsua noudattaneet, niin alkakaamme siis kokous. Olen kutsunut tänne tuomarin pitämään pöytäkirjaa ja samalla valvomaan laillisten muotojen noudattamista.
LEMMENHEIMO (asettuen pöydän sivuun, kaivaen papereita salkustaan ja rykäisten mahtavasti). Ensiksi minä pyydän kysyä: onko kellään läsnäolijoista mitään muistuttamista kokouksen laillisuutta vastaan?… (Äänettömyys.) Ehkä sitten toimitamme nimenhuudon. — Onko 'täällä jalosukuinen rouva Klara Eugeniita Klingenskjöld?
ROUVA. Minä.
LEMMENHEIMO. Hänen tyttärensä jalosukuinen neiti Cecilia Charlotta
Elisabeth Klingenskjöld?
SEBASTIAN. Hänestä on juuri kysymys.
LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! — Jalosukuinen neiti Nathalia Anastasia
Eudocia Beatrice Alice Adelaide Klingenskjöld?
NATHALIA. Minä, tuomari!
LEMMENHEIMO. Jalosukuinen naimaton neiti Eufemia Emilia Lovisa Katarina
Kristina Klingenskjöld?
NATHALIA. Estetty, sairauden tähden!
LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen herra forstmestari Sebastian Aristarcus
Gustaf Adolf Napoleon Romulus Remus Atos Portos Aramiis Bonifacius
Lennartti Klingenskjöld?
SEBASTIAN. Minä.
LEMMENHEIMO.. Tehtailija Osvald Osrik Klingenskjöld?
OSVALD. He, he, olenhan minä, olen.
LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen ylioppilas Aarno Johannes Klingenskjöld?
AARNO. Minä olen.
LEMMENHEIMO.. Jaha!… Muita täällä ei olekaan. Ennenkuin alotamme käsittelyn, ehkä forstmestari tahtoa selventää tilannetta muutamalla sanalla.
SEBASTIAN (rykäisten juhlallisesti!). Hyvät sukulaiset, naiset ja herraa! Me kokoonnumme tänne surullisessa ajankohdassa. Kumouksellinen henki, vallattomuus ja kaikenlaiset hajoittavat voimat jäytävät kansamme elinjuuria. Yhteiskunnan perustukset järkkyvät; ei kunnioiteta enää inhimillisiä oikeuksia eikä kotien rauhaa ja pyhyyttä. Nyt on jo tultu niin pitkälle, että kumouksellinen henki ja varattomuus ovat nostaneet päätään meidän omassa keskuudessamme — meidän, jotka korkein maailmanjärjestys on asettanut moraalin, järjestyksien ja lakipohjaisen yhteiskuntarakennuksen kulmakiviksi… Mitä se on?
(Ovella syntyy jonkinlaista nujakkaa, kun viinuri koettaa estää Hannua ja hänen tovereitaan pääsemästä huoneeseen.)
HANNU. Mitä, aijotko sinä hunsvotti sulkea meiltä tien! Rohkenetko sinä selkärangaton mies astua aatelismiehen tielle?
VIINURI. Teme hoone ole ylösotettu, min härre!
HANNU. Tuhat sarvipäätä! Kyllä minä otan sinut pian ylös ja paiskaan alas, niin ettei jää muuta kuin märkä täplä, jota ei voi kuivatakaan muulla kuin imupaperilla!
VIINURI. Teme yks härre ei päästä sisään!
HANNU. Ja miksei, sinä senkin häntyri?
VIINURI. Hene inte kraji! Ei ole kova, kova kaula… så där! Var så guud!
ERNST. Ei ole kovaa kaulassa, hän tarkoittaa,
HANNU. Vai niin, sinä vintiö! Kyllä minä laitan sinulle kovan kaulaasi, jollet väisty! Viisi sormea veisuvarteen, sinä kanalja!
VIINURI. Pite olla kraji, kraji, så där!
HANNU. Katso etten ota kraavelistasi kiinni, sinä lautasennuolija!
(Työntää hänet syrjään ja astuvat sisään, kaikki hienossa humalassa.)
VI kohtaus.
Edelliset. Hannu. Taavi. Ernst.
HANNU. Nöyrin palvelijanne, rakkaat sukulaiset ja sukulaisettaret!
SEBASTIAN. Kuinka uskallatte, te maankiertäjät tunkeutua tänne?
HANNU. Terve, Sebastian, monesta ajasta! Ja sinä, käly, morjens, sanoi voi perunaa!
OSVALD. Kuinka rohkenette te tunkeutua suljettuun kokoukseen!
ÄÄNIÄ (huutaen ja meluten). Tämä on hävytöntä! — Heittäkää ulos ne! —
Poliisia!
HANNU (jyrisevällä äänellä). Kuka rohkenee kajota likaisilla
käsillään todelliseen Klingenskjöldiin suoraan alenevaa povea!
Kuka tuhattulimmaista, sanon minä, uskaltaa uhmailla kunniakkaan
Klingenskjöldien suvun laillista päämiestä vastaan sukukokouksessa?
ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta!
HANNU. Kas niin, hiljaa naiset ja herrat! Jos tässä ruvettaisiin aateliskalenterin mukaan menettelemään, niin haluaisinpa nähdä, kuinka monta teistä jäisi tänne jälelle… Teillä ei ole yhdelläkään sekoittamatonta verta suonissanne, paitsi minulla ja myöskin tuolla keltanokalla tuossa! (Lyö nyrkillään pöytään, istuu pöydän ääreen ja nostaa oikean jalkansa toiselle tuolille.)
SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta hävyttömyyttä!
NATHALIA. Minä pyörryn!
HANNU. Olkaa niin hyvä! Siinä on painamatonta puuta.
OSVALD. Mutta hyvä herra, mehän sovimme!… Tehän unohdatte sopimuksen!
HANNU. Hyvä herra, minä en unohda mitään! Tein teidät ottopojakseni ja luovutin teille sukuoikeuteni hienolla maksulla. Mutta se tapahtui epävirallisesti, ja nyt minä tahdon valistuneempana miehenä hiukan tarkastaa kuinka te asutte maailmaa, hunsvotit! Minä en myynyt teille sukuani enkä esi-isiäni… Mitä hittoa teillä on Klingenskjöldien luurankojen ja muumioitten kanssa tekemistä, herra? Tämä on sukukokous, johon teillä on yhtä vähän oikeutta kuin jonkun Etelä-Afrikkalaisen ruhtinaan tai neekeripäällikön perinnönjakoon. Mitä turkasen tulimmaista teillä on jonkun vieraan suvun kanssa tekemistä, te juureton ja suvuton aatelismies!
OSVALD. Tämä on vääryyttä ja väkivaltaa!
HANNU. Kiittäkää onneanne, ettei teidän tarvitse huolehtia menneistä vuosisadoista, vaan omasta lihavasta itsestänne! Ei ole niinkään hauskaa laahata mukanaan tuota vuosisatain hometta ja ryönää!
OSVALD. Minä panen vakavan vastalauseen teidän menettelyänne vastaan!
HANNU. Sen te kyllä voitte tehdä, mutta siinä onkin kaikki, mitä te voitte!… Kas niin, herra, te saatte jättää sukukokoukset niille, joilla on jotain sukua takanaan! Jos tahdotte välttämättömästä ottaa osaa sukukokoukseen, niin menkää johonkin Heinolan Hujansaloon tai Sysmän sydänmaille… Siellä te voitte valvoa sukuoikeuksianne, täällä ne hoidan minä.
ROUVA. Mutta keitä ovat sitten nämä toiset? Ja millä oikeudella ovat he täällä?
HANNU. Ne ovat reiluja aatelismiehiä. Tällä kertaa hiukan toisella kymmenellä, mutta muuten nuhteettomia miehiä.
SEBASTIAN. Se on todistettava!
HANNU. Notarius publicus, tarkastakaa miesten sukuselvitykset! (Miehet antavat paperinsa.)
LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! Ernst Fabian Klingenskjöld. Kunnossa on.
NATHALIA. Kukas on sitten tämä ukko?
TAAVI. Min oon Korplahelta.
HANNU. Hän on todellinen Klingenskjöld, jossa ei vilppiä ole. Sitä todistavat hänen yksvakaiset piirteensä!
TAAVI. Täss olsi niinkun revanssi! (Antaa paperin Lemmenheimolle.)
LEMMENHEIMO. Taavi Klingenskjöld, muonarenki Korpilahdelta, esittää täydellisen sukuselvityksen.
ROUVA. Hänen oikeutensa on kiistanalainen! Häntä ei voida hyväksyä!
HANNU. Kuinkas on armollisen rouvan oman suvun laita? Historiallinen totuus on, että viimeinen sinun sukuasi mestattiin Kristian tyrannin aikana Lindköpingissä. Jos hän on sen jälkeen jatkanut sukuaan, niin täytyy sen olla jokseenkin päätöntä sukua.
ROUVA. Minun sukuni on historiallinen! Sinä et tunne historiaa!
HANNU. Niitä on aika paljon, jotka tuntevat historian. Mutta hiton vähän niitä, jotka historia tuntee!
SEBASTIAN. Ehkä me tästä ikävästä häiriöstä huolimatta kuitenkin jatkamme kokousta. Päämies-oikeuteni nojalla minä toimin puheenjohtajana.
HANNU. Mitä, tuhattulimmaista! Sinä päämies! Minä kyllä myin polettini sinulle, ja se kauppa tuotti minulle monta rehellistä ja teeskentelystä vapaata humalaa. Mutta se koski vain valtiopäiviä.
SEBASTIAN. Mutta sittenhän sillä ei ole mitään merkitystä!
HANNU. Oliko se minun vikani, että tuli yksikamarinen eduskunta.
SEBASTIAN (aivan suunniltaan). Mi-minä en todellakaan löydä sanojia!
HANNU. Sitä suurempi syy sinulla on luovuttaa puheenjohtajan tehtävät miehelle, jonka ei tarvitse etsiä sanoja! Ei siihen toimeen sanattomista ole.
SEBASTIAN. No, koska sinulla ei ole rahtuakaan kunniantuntoa, niin olkoon! Mutta minulla on kai oikeus esittää asia.
HANNU. Tee se sitten lyhyesti! Mainitse pääkohdat!
SEBASTIAN. Minun ei tarvinne lähemmin kosketella syytä, mikä on saattanut meidät yhteen tälle puolueettomalle alueelle. Meidän on vain päätettävä, mihin toimiin ryhdymme tämän tavattoman tapauksen johdosta. Siis lyhyesti… minä ehdotan, että kokous panee vakavan vastalauseen moista vallattomuutta vastaan.
NATHALIA. Hyvä!
SEBASTIAN. Ja toiseksi eroittaa suvusta niskotelleen jäsenen.
Kolmanneksi ja viimeiseksi, nostaa oikeusjutun viettelijää vastaan.
LEMMENHEIMO. Anteeksi, että huomautan vähän! Tällä kokouksella ei ole mitään juridillista oikeutta ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin asiassa mitä tulee ehdotuksen eri kohtiin: Pro primo: että pantaisiin vakava vastalause. Sen voi tämä kokous tehdä; mutta siinä onkin kaikki, mitä se voi tehdä. Pro secundo: että eroitettaisiin suvusta. Sitä ei voi kukaan tehdä!
HANNU. Ei taivaan herrakaan!
LEMMENHEIMO. Sukulaistunteenne voitte kieltää. Mutta jos joku määrätty yksilö syntyy johonkin sukuun, ei sille voi kukaan mitään. Sitä voi yhtä vähän muuttaa asianomainen itse kuin koko sukukaan.
NATHALIA. Eikö sitten olekaan oikeutta maassa?
LEMMENHEIMO. Juuri siksi, että on oikeutta maassa, sitä ei voi muuttaa.
NATHALIA. Mutta saanee ainakin oikeusjutun nostaa?
LEMMENHEIMO (vilkkaasti). Tietysti!… Sen aina voi tehdä! (Ottaa taskustaan pinkan reklaamikortteja ja rupee jakelemaan läsnäolijoille.) Ehkä herrasväki suvaitsee!
HANNU (lukee kortista koneellisesti). "Lakiasiaintoimisto Lemmenheimo &
Mestis: Ajaa asioita kaikissa maamme oikeuksissa; välittää kiinnityksiä
ja kiinteistökauppoja. Erikoisala skandaali- ja avioerojutut.
Kohtuullinen palkkio ja nopea suoritus"… Hm! Ajanmukainen lafka!
(Pistää kortin taskuunsa.) Teillä on varmaankin hyvin paljon työtä.
LEMMENHEIMO. Ehkä palaamme päiväjärjestykseen.
HANNU. Siis vaihtakaamme asiassa mielipiteitä. Sinä keltanokka saat suvun nuorimpana jäsenenä avata ensimäisenä suusi. Anna tulla vedettömät sanat tässä valitussa seurassa!
AARNO. Minä katson tämän asian koskevan siksi läheltä yksilöllistä vapautta, että tämän kokouksen puuttuminen siihen olisi sulaa mielettömyyttä. Kun nuoret — niinkuin näyttää — pitävät toisistaan, kuuluu se asia heille eikä kenelläkään syrjäisellä ole oikeutta sekaantua siihen. Meidän on kerta kaikkiaan heitettävä ennakkoluulot ja alettava katsella elämää sellaisena kuin se on. Meidän on yritettävä itse osottaa, mihin kykenemme eikä rappeuduttava menneiden sukupolvien laakereilla. Ehdotan, ettei asia anna aihetta minkäänlaisiin toimenpiteisiin.
HANNU. Oikein, keltanokka! Sinä puhuit kuin Sokrates! — Kuka tahtoo vielä puhua?
NATHALIA. Ei kukaan, kun kokous on saanut tällaisen käänteen.
HANNU. No, Taavi… tuo sinä esille syvä maahenkinen viisautesi! Näytä näille heiskäleille, että sinulla on muutakin kuin maannousua päässäsi.
TAAVI. Min oon täss asiass sitä mieltä, että kun nuorill on semmoi iili mennä yhteen, niin antaa pojan saada plikan. Vanha sananlasku sanoo, että ennen hallittee kapallisen kirppuja kuin kaksi rakastunutta. Ja kyllä se niin on. Ei siitä hangottelemisesta kumminkaan sen valmiimpaa tule. Antaa nuorten ruveta yksiin leipiin.
HANNU. Sinä puhuit kuin itse Salomo!
ROUVA. Tämä on ennenkuulumatonta!
HANNU. Hyvät naiset ja herrat! Minä suvun päämiehenä luovutan tytön luutnantin rajattomaan nautinto-oikeuteen, käytäntöön ja hallintoon ilman vastalauseita, prosesseja tai muita metkuja, kuitenkin erinäisillä ehdoilla. (Tuomarille) Notarius publicus, kirjoittakaa!
LEMMENHEIMO. Mitä minä kirjoitan?
HANNU. Pro primo: että luutnantti kustantaa minulle vuosittain minun säätyäni ja arvoani vastaavan viftin; — puolipiste… Pro secundo: että luutnantti kustantaa minulle, paitsi tätä lakimääräistä, vielä moniaita muita ylimääräisiä viftejä, — piste… Minä olen puhunut.
NATHALIA. Luopio! Roisto!
ROUVA. Sukunsa häväisijä!
SEBASTIAN. Sinä kurja myisit hänet epäsäätyiseen avioliittoon viinaryypystä!
HANNU. Moni on saanut tehdä sen vielä vähemmästä.
NATHALIA. Näinkö pitkälle on jo tultu!
HANNU. Hiljaa, narrit! Millä te oikeastaan ylpeilette muulla kuin tyhjällä! Mitä merkitsevät perityt nimet ja arvot muuta kuin ei mitään!
SEBASTIAN. Sinä valehtelet, lurjus!
HANNU. Minä todistan sen.
SEBASTIAN. Sitä et voi!
HANNU. Kun minä myin tälle herralle nimeni, en huomannut myyneeni siinä mitään. Kun myin sinulle päämies-oikeuteni ja tuli yksikamarinen eduskunta, en huomannut menettäneeni siinäkään mitään. Ja kun minä aamulla herään putkan lattialla, on minun mahdoton itseäni moukista erottaa. Joko sitten moukat käyttäytyvät kuin aatelismiehet taikka aatelismies käyttäytyy kuin moukka. Mitään eroa en siinä vain huomaa.
SEBASTIAN. Tämä on suunnatonta häväistystä!
OSVALD. Ennenkuulumatonta konnuutta!
HANNU. Vai niin, sinäkö täällä korkeimpana kukkona laulat! Sinä irroitit itsesi elinvoimaisesta sukupuustasi ja ymppäsit itsesi vieraaseen runkoon. Mutta et huomannut, että ajan virta oli vienyt maaperän sen juurien alta pois; ja että se runko oli laho. Jollei sulfiittitehtaasi ja raha-arkkusi painaisi sinua maaperään, niin saisit nyt huitoa tyhjää ilmaa kuin seinälle ripustettu paperiäijä.
ROUVA. Mikä sinä sitten oikeastaan olet?
HANNU. En kerrassa mikään! Mutta se johtuu vain siitä, että luulin jotain olevani. Minä perin kaiken sen, mikä nykyajan ihmisen on itsensä hankittava. No niin, koska kakki on näin valmista, niin juhlitaanpa hiukan, minä ajattelin. Mutta kun en ollut mitään itse hankkinut, en osannut mitään säilyttääkään. En nimeäni enkä omaisuuttani. Ihmissuku tarvitsee nuorennushakkausta, herra forstmestari, ja minä jouduin leimattujen joukkoon!… (Lyö nyrkillään pöytään.) — Koska kaikki puheenvuorot ovat käytetyt, ryhdymme äänestykseen!
SEBASTIAN. Tarpeetonta! Se tulos on selvä liimankin!
HANNU. Siis kokouksien enemmistö on sitä mieltä, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin… (Lyö nyrkillään pöytään. — Edvin ja Arvo tulevat.)
VII kohtaus.
Edelliset. Edvin. Arvo.
ROUVA (kiivaasti). Minua kummastuttaa teidän suunnaton julkeutenne, luutnantti! Te rohkenette astua vielä silmieni eteen!
ARVO. Anteeksi, rouva ja kunnioitettava herrasväki, että rohkenimme tunkeutua tänne! Mutta Edvin on taipuvainen sovitteluun!
HANNU. Ei miltään sovitteluja, sanon minä! Kun minä asetan asiat jetsulleen, niin sitä ei voi petrata kukaan muu kun valtiokirkon pappi!
SEBASTIAN. Jos luutnantti vakavasti katuu rikostaan, niin sovittelu voi vielä olla mahdollinen.
HANNU. Ähs, sinä jesuitta! Panisitko itseäsi paremman miehen ryömimään säkissä ja tuhassa!
ARVO. En voi sanoa, missä määrin Edvin katuu tekoaan tai katuuko hän sitä ensinkään…
HANNU. Joka tuskin on luultavaa!
ARVO. Mutta hän tahtoo vedota teidän äidintunteisiinne, rouva.
ROUVA (katkerasti). Joita hän on niin liikuttavasti kunnioittanut!
ARVO. Ei pidä olla sovittamaton, rouva! Tunteet juuri saattoivatkin nämä rakastavaiset siihen! Ja heidän iällään ovat ne ihmiselle koko maailma! Vanhemmilta ovat ne jo ohi ja siksi ei heidän pidä asettaa omia tunteitaan etusijaan. Teidän paras osanne on menneisyydessä, mutta heille kuuluu tulevaisuus, rouva.
ROUVA (epäröiden). Luutnantti on minua katkerasti loukannut!
ARVO. Epäilemättä! Mutta unohtakaa loukkaukset, rouva! Unohtakaa ennakkoluulot! Uusi aika tuo uusia arvoja, ja uusia katsantotapoja! Mikä teidän nuoruudessanne näytti toiselta, on nyt aivan poikki! Uusi aika on tullut; vaakunat häviävät ja tilalle astuu todellinen mielen aateluus! Olisitteko te, rouva, vanhan suvun kunniakas edustaja, viimeinen omaksumaan tätä aateluutta?
HANNU. Perhana, kun puhuu kauniisti! Jollen olisi jo aikoja tätä aateluutta omaksunut, niin hän aateloisi pian minutkin!
ROUVA (huoaten). No niin, minun täytyy kai: alistua siihen, mitä ei! voi auttaa!
LEMMENHEIMO. Jos saan sanoa ajatukseni, on rouvalla siihen juridillisesti pätevät syyt. Se on, kuten tieteellisesti sanotaan, "Force majeure" eli ylivoimaiset syyt.
NATHALIA. Älä ole heikko, Klara!
SEBASTIAN. Minä en ymmärrä sinua, Klara!
HANNU. Pyydä ratsumestarin valistamaan hiukan järkeäsi. Hän pystyy kyllä siihen!
SEBASTIAN. Minä en puhunut sinulle!
HANNU. Mutta minä puhuin sinulle, senkin kapaturska! Sinä kai tahtoisit juhlallisesti kirota tytön vanhaan hyvään tapaan! Mutta et kai ole romaaneista lukenut, että holhoojan kirousta otettaisiin vakavalta kannalta yläilmoiissa. Ja nyt sinä tahtoisit saada äidin siihen hommaan, narri!
ROUVA (päättävästi). En voi sille mitään, että olen ensisijassa äiti!
Tahdon nähdä tyttäreni! Missä on Cecilia?
EDVIN. Hän ei ole kaukana! Minä tuon hänet heti. (Poistuu.)
NATHALIA. Tule Sebastian! Me emme sovi tähän seuraan eikä tähän aikaan!
SEBASTIAN. Keneltä tahansa olisin odottanut tätä, mutta en sinulta,
Klara!
ROUVA. Enhän minäkään voi olla enempää kuin ihminen!
HANNU. Hitto vieköön, siinä onkin tarpeeksi vaimosta syntyneelle! Te ette ole edes sitäkään, vaan muumioita, paljaita muumioita!
ROUVA. Kenties se niin on, että aika on elänyt meistä edelle! Olen huomannut, että kehitys on mennyt maailmassa eteenpäin, mutta me olemme jääneet katselemaan taaksemme!
OSVALD. Tämäpä nyt oli noloa!
HANNU (lyöden häntä olkapäälle). Heitä hiiteen nuo houreet sinäkin ja elä kunnon porvarina! Ennen kehittyi aatelismiehiä ruutinsavussa, mutta mikään historia ei kerro sulfaatinhajusta!
SEBASTIAN. Menkäämme siis! (Sebastian, Nathalia ja Osvald poistuvat.)
HANNU. Saatte mennä, sanoi Malmberg köyhille!
TAAVI. No, ei sitten muuta kuin hyvästi vaan! (Poistuu.)
HANNU. Tulimmaista, ratsumestari! Te olette oikea helmi miesten joukossa! Saarnasitte kuin ensi luokan prelaatti ja ne, joita ette voinut kääntää, löitte käpälämäkeen sanan voimalla! Sellaisesta minä pidän!
ARVO. Niinkö?
HANNU. Mutta miksette hitossa soittanut noin loistavasti suutanne heti alussa, niin olisimme säästyneet kaikesta tästä lemmon touhusta?
ARVO. Minun aikani ei ollut vielä tullut. Epäilemättä se olisi ollut järkevintä.
HANNU. Aivan niin… Mutta, täällä maailmassa olisikin hyvin vähän heilumista, jos täällä tehtäisiin vain sitä, mikä on järkevintä.
VIII kohtaus.
Edelliset. Edvin. Cecilia.
CECILIA (rientäen äitinsä syliin). Äiti!
ROUVA. Sinä paha, paha lapsi! Minkälaisen tuskan minulle tuotit.
CECILIA. Suo anteeksi, anteeksi, äiti! En voinut muuta! Minä en voinut, äiti! .. Ethän tahdo enää eroittaa meitä, ethän äiti?
ROUVA. No, koska se on sinun järkähtämätön tahtosi, niin täytynee kai minun alistua!
AARNO. Siinä teette kauniisti, rouva!
ROUVA. Ota hänet ja tulkaa onnellisemmiksi kuin minä olen ollut!
CECILIA (riemuiten). Edvin! Edvin, äiti suostuu kumminkin.
EDVIN (hämillään). En tiedä, kuinka teitä kiittäisin! Minua… hävettää…
ROUVA (liikutettuna). Tee hänet onnelliseksi. Siinä on minulle tarpeeksi!
EDVIN. Sen lupaan, äiti! Vai kuinka, Cecilia rakas?
CECILIA. Minä olen niin onnellinen, äiti! Niin sanomattoman onnellinen!
ARVO.. Toisen voitto on toisen tappio! Te voititte elinkautisen toverin, neiti, ja minä menetin monivuotisen ystävän! Sallikaa minun onnitella teitä! (Puristaa heitä kädestä.)
LEMMENHEIMO. Pyydän saada onnitella herrasväkeä! Ja ehkä saan tarjota palvelustani avioehtovälikirjaa laadittaissa.
ERNST. Samoin minä pyydän onnitella! Ja eikö herrasväki suvaitse ottaa elinkorkovakuutusta tämän iloisen tapahtuman johdosta? Esimerkiksi C taulun mukaan…
ARVO. Ja sallikaa minun myöskin kiittää teitä, rouva, ylväästä päätöksestänne! (Puristaa kädestä.)
ROUVA. Sitä on niin helppo sanoa! Heitä odottaa onni ja päivänpaiste, minua yksinäisyys ja ikävä, sillä tätä eivät sukulaiset koskaan anna anteeksi minulle.
HANNU. Eikös hitossa! Kaikki paremmanpuoleiset näytelmät päättyvät kahteen tai kolmeen kihlaukseen. Rouva ottaa miehen! On tässä saatu aikaan suurempiakin asioita.
ROUVA. Oo, säästäkää minua pilastanne!
HANNU. Te ratsumestari voitte yhtähyvin pelata skruuvinne ja nukkua päivällisunenne Pyhäjoessakin kuin muualla. Ottakaa rouva! Siinä on teille ihmistä tarpeeksi ja riittää vielä kokonainen hevoskuorma kirkkomaahankin, kun aika joutuu!
ARVO. Olette liian nopea toimissanne! Onko rouva niin vain otettavissa sitten?
HANNU. Kaikki ovat otettavissa, kun vain on oikea ottaja! Eikä hänkään kuulu olevan enempää kuin ihminen… Siis tämän urhoollisen ratsumestarin nimessä minä pyydän kättänne, rouva!
ROUVA. Narrittelija!… Ja mitä tekee urhoollinen ratsumestari sill'aikaa?
ARVO (kumartaen). Yhtyy hengessään samaan pyyntöön, koska tämä suuri mies tahtoo väkisin onnellistuttaa koko maailman!
ROUVA. Siihen pyyntöön on vaikea vastata näin yhtäkkiä. Mutta Pyhäjoki tarvitsee miehisen hoitajan… (Ojentaen kätensä.) Siis jos ratsumestari suvaitsee!…
ARVO (ottaen häntä kädestä). Kaikesta sydämestäni, rouva!
HANNU. Toinen pari! Eläköön! Ja jos emme tämän johdosta laita pöytää koreaksi, niin olemme suuria nautoja! (Heta tulee hengästyneenä ja hikisenä.)
IX kohtaus.
Edelliset. Heta.
HETA. Missä on se Hannu rakkari? Mitä sinulla on oikein tekeillä, senkin porsas? Se Korpilahden äijä sanoi täällä hierottavan naimiskauppoja!
HANNU (peräytyen). No, no, Heta! Älä unohda, ettei nyt olla "Kukkuvassa kellossa"!
ARVO.. No, nyt saa Hannukin omansa! Nyt naitetaan Hannu!
HANNU. Kostaisitteko hyvän pahalla, hunsvotit?
HETA. Jos sinulla on jotain "kuuskapia", niin varo korviasi!
ARVO. Tehän olette tämän herran kanssa salakihloissa.
HETA (kiukkuisesti). Mitä se teihin kuuluu? Ja kuka te olette?
ARVO.. Tahtoisin vain auttaa teitä yhteen päin!
HETA (innostuen). Jestas tuota herraa! Suokaa anteeksi, herra! Mutta näin yksinäisen naisihmisen täytyy olla miehiä kohtaan — kuinka nyt sanoisin — hiukan ylpeähkö. Eihän sitä tiedä mitä niillä on mielessä!
ARVO. Onko se totta, että te asutte yhdessä tämän herran kanssa?
HETA. Kyllä se on totta, Jumala paratkoon! Ei siitä pääse ylös eikä ympäri! Mutta syy ei ole minun. Minä olen pohjaltaan siveellinen ihminen enkä tahtoisi olla silmätikkuna kenellekään elävälle sielulle.
ROUVA. Ja kummiinkin vietätte sellaista elämää!
HANNU. Kuulihan rouva, että hän on siveellinen ihminen… Vai kuvitteletteko, että me olisimme vajonneet johonkin — sanokaamme — helmasyntiin? Minä kummastelen teidän mielikuvitustanne, rouva!
ROUVA. Tahdotteko te uskotella, että tuo elämänne on niin viatonta!
HETA. No, enhän minä juuri sitäkään tarkoittanut! Liha on lihaa, herra nähköön; varsinkin kun sitä on siunattu ihmiselle näin paljon. Sen kai rouvakin tietää, kun menee vain omaan itseensä.
ROUVA. Oo, kelvottomat! Minkälaista elämää te elätte!
HETA. Sanokaas muuta, rouva! Minä olen sen aina sanonut hänelle! Mutta saakos tuota raatoa tottelemaan! Puhukaa rouva sille haaskalle järkeä. Minuakin tämä elämä tuskastuttaa; olen jo kääntynyt kirkkoraadinkin puoleen ja lupasivat ne ottaa asiaan kiinni. Aivan tässä pitää pelätä Jumalaa ja hävetä ihmisiä!
HANNU. Tulimmaista, vai kirkkoraadin puoleen! Niin tyhmä sinä et ainakaan ollut, Heta!
HETA. Olin niinkin, ja lupasivat oikein poliisivoimalla ryhtyä asiaan!
HANNU. Aina ne kulkevat kirkko ja syntinen vaimo käsikädessä, kun on joku kunnon mies hirtettävä, korkealentoinen ihmishenki kuristettava. Oletkos miespolveen käynyt kirkossa, Heta? Tiedätkös, miltä kirkko sisältäpäin näyttää?
HETA. Heittiö! Tiedätkö sinä mikä on miehen velvollisuus vieteltyään turvattoman naisen? Vai vielä sinä rupeat tässä minua halveeraamaan!
ARVO. On parasta, että menette yhteen, niin ei tule mitään harmia.
HANNU. Sitten ne harmit vasta alkavatkin tavallisesti! Vaan jos te tahdotte yhdistää synnynnäisen sivistyksen alkuperäiseen raakuuteen, niin tässä seison enkä muuta voi. Mutta minä en takaa, tulenko minä onnelliseksi. Ja minä pesen käteni, kuten kerran eräs minua paljon tyhmempi mies töki.
HETA (mielistellen) No, mitä sinä Hannu turhaan juonittelet! Tee niinkuin herrasväki sanooi. Kyllä minä sinut hoidan vanhoilla päivilläsi eikä sinulta tule mitään puuttumaan. (Tarttuu Hannun käteen.)
HANNU. Minun täytyy kai alistua. Se on aina kaikkien suurten miesten kohtalo.
ARVO. Oikein Hannu!… Nyt on kukin saanut leiviskänsä.
HANNU. Mutta minä sain liian suuren.
EDVIN. Kullekin mitataan ansionsa mukaan täällä maailmassa.
HANNU. Jos ansiot tulevat kysymykseen, niin olemmepa aika aaseja, jollemme kata pöytää koreaksi tämän kolminkertaisen kihlauksen johdosta. On sitä monasti ryypätty vähemmästäkin syystä.
ARVO. Oikein Hannu! Eläköön Paksu-Hannu! Eläköön!
KAIKKI. Eläköön Hannu! Eläköön!