Tässä käteni. Olen tuominnut teitä liian ankarasti, Inger-rouva! Käskekää ja vallitkaa minua niinkuin ennenkin. Minä tottelen. — Niin. kautta kaikkien pyhimysten — minä tiedän, mitä on surra lastaan!
INGER-ROUVA.
Väkivallan tekijät tappoivat sen teiltä. Mutta mitä on kuolema pitkien vuosien lakkaamattoman tuskan rinnalla?
NILS LYKKE.
No niin, on nyt vallassanne lopettaa tuo tuska. Sovittakaa kiistelevät puolueet keskenään, niin ei kukaan tahdo anastaa lastanne itselleen uskollisuutenne pantiksi.
INGER-ROUVA
(itsekseen).
Tämä on taivaan kosto — (Katsoo Nils Lykkeen.) Puhukaa lyhyesti ja suoraan, mitä vaaditte?
NILS LYKKE.
Ensin vaadin, että teidän on kutsuttava Nordenfjeldin rahvas aseisiin auttamaan Ruotsin kapinallisia.
INGER-ROUVA.
Ja sitten?
NILS LYKKE.
Toimittava, että nuori kreivi Sture asetetaan sukunsa oikeuksien nojalla
Ruotsin valtionhoitajaksi.
INGER-ROUVA.
Hänkö? Vaaditteko, että minun —
OLAF SKAKTAVL
(hiljaa).
Sitä toivovat monet ruotsalaiset. Ja se auttaisi meidänkin aikeitamme.
NILS LYKKE.
Te epäröitte, jalo rouva? Te vapisette poikanne kohtaloa. Mitä parempaa te siis voitte toivoa kuin että näkisitte hänen velipuolensa valtaistuimella?
INGER-ROUVA
(ajatuksissaan).
Totta kyllä; — totta —
NILS LYKKE
(tarkastaa häntä terävästi).
Ellei teillä sattuisi olemaan muita suunnitelmia —
INGER-ROUVA.
Mitä tarkoitatte?
NILS LYKKE.
Että Inger Gyldenlöve aikoo — kuninkaan äidiksi.
INGER-ROUVA.
Ei, ei! Antakaa lapseni minulle takaisin, niin saatte antaa kruununne kenelle tahdotte. Mutta tiedättekö sitten, onko kreivi Sture taipuvainen —?
NILS LYKKE.
Siitä voi hän itse antaa teille varman tiedon.
INGER-ROUVA.
Hän itse? Ja milloin?
NILS LYKKE.
Aivan heti.
OLAF SKAKTAVL.
Kuinka?
INGER-ROUVA.
Mitä sanotte?
NILS LYKKE.
Lyhyesti: että kreivi Sture on täällä Östråtissa.
OLAF SKAKTAVL.
Täällä?
NILS LYKKE
(Inger-rouvalle).
Teille ehkä kerrottiin, että minä ratsastin yksinäni sisään linnanportista? Kreivi oli mukanani.
INGER-ROUVA
(hiljaa).
Olen hänen vallassaan. En voi muuta enää. (Katsoo Nils Lykkeen ja sanoo.) Hyvä, herra valtioneuvos, minä lupaan teille apuni.
NILS LYKKE.
Kirjallisesti?
INGER-ROUVA.
Niinkuin pyydätte.
(Menee pöydän luo vasemmalle, istuu ja ottaa kirjoitusneuvot laatikosta.)
NILS LYKKE
(syrjään, oikealla olevan pöydän ääressä).
Viimeinkin minä voitan.
INGER-ROUVA
(hetken mietittyään kääntyy yht'äkkiä tuolillaan Olaf Skaktavlin puoleen ja kuiskaa).
Olaf Skaktavl, — nyt tiedän varmasti, — Nils Lykke on petturi!
OLAF SKAKTAVL
(hiljaa).
Kuinka? Luulette, että —?
INGER-ROUVA.
Hän hankitsee petosta. (Asettaa paperin eteensä ja kastaa kynän.)
OLAF SKAKTAVL.
Ja kuitenkin kirjoitatte lupauksen, joka voi olla perikatonne.
INGER-ROUVA.
Hiljaa; jätä se huolekseni. Ei, pysy tässä ja kuule ensin — —
(Puhuu kuiskaamalla Olaf Skaktavlin kanssa.)
NILS LYKKE
(hiljaa, pitäen heitä silmällä).
Ah, neuvotelkaa te, miten mielitte! Nyt on vaara ohitse. Tuo kirjallinen lupaus taskussani voin panna hänet syytteeseen milloin hyvänsä. Vielä tänä yönä salaa tieto Jens Bjelkelle. — En syö sanaani, kun vakuutan hänelle, että nuori kreivi Sture ei ole Östråtissa. Ja huomenna, kun tie on auki, — Trondhjemiin junkkerin kanssa. Sieltä hänet vangiksi laivalla Kööpenhaminaan. Ja kun hän istuu siellä tyrmässä, silloin voimme määrätä Inger-rouvalle mitkä ehdot haluamme. Entä minä —? Enpä luule, että kuningas tämän jälkeen antaa Ranskan lähettilään tointa muitten kuin minun käsiini.
INGER-ROUVA
(edelleen kuiskaamalla Olaf Skaktavlille).
Nyt olette siis ymmärtänyt minut?
OLAF SKAKTAVL.
Täydellisesti. Uskaltakaamme tehdä, kuten te tahdotte.
(Menee ulos taustaovesta oikealta puolelta.)
(Nils Steninpoika tulee sisään ensimäisestä ovesta oikealta: Inger-rouva, joka on alkanut kirjoittaa, ei huomaa häntä.)
NILS STENINPOIKA
(matalalla äänellä).
Herra ritari, — herra ritari!
NILS LYKKE
(menee hänen luokseen).
Varomaton! Miksi te tänne tulitte? Enkö pyytänyt teitä odottamaan siellä, kunnes kutsun teitä?
NILS STENINPOIKA.
Kuinka olisin voinut? Nyt, kun olette uskonut minulle salaisuuden, että Inger Gyldenlöve on äitini, janoan enemmän kuin koskaan ennen nähdä hänen kasvonsa.
Oi, hän se on! Miten ylpeä ja ylhäinen! Sellaiseksi olen häntä aina kuvitellut! Älkää peljätkö, rakas herra; — minä en ilmaise itseäni. Sitten kun sain tämän tietää, tunnen itseni ikäänkuin entistä vanhemmaksi ja älykkäämmäksi. Minä en tahdo enää olla hurja ja ajattelematon. Minä tahdon olla kuin muutkin aatelisjunkkerit. — Kuulkaa, sanokaapas, — tietääkö hän, että minä olen täällä? Olette kai häntä valmistanut?
NILS LYKKE.
Kyllä, sen olen tosin tehnyt, mutta —
NILS STENINPOIKA.
Mutta?
NILS LYKKE.
— hän ei tahdo teitä tunnustaa pojakseen.
NILS STENINPOIKA.
Ei tahdo tunnustaa minua? Mutta onhan hän äitini. — Oi, JOS ei ole muuta neuvoa — (vetää esille sormuksen, joka hänellä on nauhassa kaulassaan) — niin näyttäkää hänelle tämä sormus. Se on ollut kaulassani pienestä asti. Sen asian hän ehkä tuntee.
NILS LYKKE.
Pois sormus, onneton! Kätköön heti, sanon! — Te ette ymmärrä minua. Inger-rouva ei suinkaan epäile, ettette olisi hänen lapsensa; mutta, niin — katsokaa ympärillenne, katsokaa tällaista rikkautta. Noita mahtavia kanta-isiä ja sukulaisia, joiden kuvat seinillä komeilevat. Ja viimein häntä itseään, tuota ylpeää naista, joka on tottunut käskemään valtakunnassa ensimäisenä aatelisrouvana. Luuletteko, että hänestä on mieluista näyttää köyhää, yksinkertaista sotamiestä ihmisille ja sanoa: tässä on minun poikani!
NILS STENINPOIKA.
Niin, te olette kyllä oikeassa. Minä olen köyhä ja yksinkertainen. Minulla ei ole tarjota hänelle mitään sen vastikkeeksi, jota häneltä vaadin. Oi, koskaan ei köyhyys ole minua ennen painanut. — Mutta sanokaas: mitä minun on mielestänne tehtävä voittaakseni hänen hyvyytensä? Sanokaa te, rakas herra. Tehän sen varmaan tiedätte.
NILS LYKKE.
Teidän on vallattava maita ja valtakuntia. Mutta ennenkuin se on tehty, älkää suinkaan loukatko hänen korviaan hiiskumalla sukulaisuudesta tai muusta. Hän käyttäytyy nyt kuin pitäisi teitä muka oikeana kreivi Sturena; — kunnes te itse näytätte, että te ansaitsette päästä hänen pojakseen.
NILS STENINPOIKA.
Oi, mutta neuvokaa nyt —!
NILS LYKKE.
Vaiti; hiljaa!
INGER-ROUVA
(kääntyy ja ojentaa Nils Lykkelle paperin).
Herra ritari, — tässä on vakuutukseni.
NILS LYKKE.
Minä teitä kiitän.
INGER-ROUVA
(huomaten Nils Steninpojan).
Ah, — tämä nuorimies on —?
NILS LYKKE.
Niin, Inger-rouva, hän on kreivi Sture.
INGER-ROUVA
(syrjään, katsoo salaa Nils Steninpoikaan).
Joka piirre hänessä; — niin, hyvä Jumala, — hän on Sten Sturen poika!
(Menee Nils Steninpoikaa lähemmäksi ja sanoo kylmän kohteliaasti:)
Olkaa tervehditty kattoni alle, herra kreivi! Teistä riippuu,
siunaammeko vuoden kuluttua tätä kohtaustamme vai emme.
NILS STENINPOIKA.
Minusta? Oi, käskekää, mitä minun pitää tehdä? Uskokaa, minulla on sekä rohkeutta että mieltä —
NILS LYKKE
(kuuntelee levottomana).
Mitä tuo meteli ja hälinä on, Inger-rouva? Tunkeutuvat tänne. Mitä tämä merkitsee?
INGER-ROUVA
(korottaa ääntänsä).
Vainajat heräävät!
(Olaf Skaktavl, Einar Huk, Björn, Finn sekä joukko talonpoikia ja palvelijoita tulee sisään taustalta oikealta puolelta.)
TALONPOJAT JA PALVELIJAT.
Tervehdimme sinua, rouva Inger Gyldenlöve!
INGER-ROUVA
(Olaf Skaktavlille).
Oletteko sanonut heille, mitä on tekeillä?
OLAF SKAKTAVL.
Kaikki, mitä heidän tarvitsee tietää.
INGER-ROUVA
(kansanjoukolle).
Niin, nyt, uskolliset palvelijat ja alustalaiset, nyt saatte varustautua aseihin niinkuin suinkin osaatte. Mitä äsken tänä iltana vastustin, olkoon nyt teille täysin luvattu. Ja tässä näytän teille nuoren kreivi Sturen, Ruotsin tulevan hallitsijan — ja myöskin Norjan, jos Jumala tahtoo.
VÄKI
(yhteen ääneen).
Eläköön kreivi Sture!
(Yleistä kuhinaa; sekä alustalaiset että palvelijat valitsevat itselleen aseita ja pukeutuvat haarniskoihin ja kypäröihin kovan melun vallitessa).
NILS LYKKE
(hiljaa ja rauhattomana).
Vainajat heräävät, hän sanoi. Vain silmäin lumeeksi manasin kapinan paholaisen esille. Kirottua, jos se kasvaa yli voimieni.
INGER-ROUVA
(Nils Steninpojalle).
Minulta saatte nyt ensimäisen apujoukon — kolmekymmentä talonpoikaa, ratsumiehiä, jotka ovat valmiit seuraamaan ja suojelemaan teitä. Uskokaa minua, — ennenkuin ehditte rajalle, on teidän ja minun sotamerkkieni ympärille kokoontunut satoja. Ja nyt lähtekää Jumalan avulla!
NILS STENINPOIKA.
Kiitokset, — Inger Gyldenlöve! Kiitokset, ja olkaa varma, ettei teidän tarvitse koskaan hävetä — hävetä kreivi Sturea! Jos minut vielä näette, olen vallannut maita ja valtakuntia!
NILS LYKKE
(itsekseen).
Niin, jos hän sinut näkee!
OLAF SKAKTAVL.
Hevoset odottavat, hei miehet! Oletteko valmiit —?
TALONPOJAT.
Ollaan, heti, lähdetään!
NILS LYKKE
(rauhattomana Inger-rouvalle).
Kuinka? Ei kai aikomuksenne ole jo tänä yönä —?
INGER-ROUVA.
Juuri nyt, herra ritari!
NILS LYKKE.
Ei, ei, mahdotonta!
INGER-ROUVA.
Niinkuin sanoin.
NILS LYKKE
(hiljaa Nils Steninpojalle).
Älkää totelko häntä!
NILS STENINPOIKA.
Mitä voin? Minä *tahdon*, minun *täytyy*!
NILS LYKKE.
Mutta on varma perikatonne, jos —
NILS STENINPOIKA.
Olkoon! *Hän* minua käskee —
NILS LYKKE
(vaatien).
Entä *minä*?
NILS STENINPOIKA.
Minä pidän sanani, luottakaa siihen. Salaisuus ei pääse huuliltani ennenkuin annatte siihen luvan. Mutta hän on minun äitini.
NILS LYKKE
(syrjään).
Ja Jens Bjelke vaanii maantiellä. Kirottua! Hän kaappaa saaliin minun kynsistäni — (Inger-rouvalle.) Odottakaa huomiseen.
INGER-ROUVA
(Nils Steninpojalle).
Kreivi Sture — totteletteko minua vai ette?
NILS STENINPOIKA.
Satulaan! (Rientää taustalle.)
NILS LYKKE
(syrjään).
Onneton! Hän ei tiedä, mitä tekee! (Inger-rouvalle.) No, kun ei auta, niin — jääkää hyvästi! (Kumartaa nopeasti ja aikoo poistua.)
INGER-ROUVA
(pidättää häntä).
Ei, jääkää! Ei noin, herra ritari, — noin vain!
NILS LYKKE
Mitä tarkoitatte?
INGER-ROUVA
(hillityllä äänellä).
Nils Lykke, — te olette petturi! Hiljaa! Älkää antako kenenkään huomata, että johtajien leirissä on riitaisuutta. Pietari Kanslerin luottamuksen olette hankkinut jollakin pirullisella juonella, josta en pääse perille —. Te olette pakottanut minut kapinan töihin, — ette auttaaksenne asiaamme, vaan ajaaksenne omaanne, mikä se lieneekin. Minä en voi enää peräytyä. Mutta älkää silti luulko, että olette voittanut! Minä osaan tehdä teidät vaarattomaksi —
NILS LYKKE
(tapailee tahtomattaankin miekkansa kahvaa).
Rouva Inger!
INGER-ROUVA.
Olkaa huoletta, herra valtaneuvos! Kysymys ei ole hengestänne. Mutta
Östråtin portista ette mene ennenkuin voitto on meidän.
NILS LYKKE.
Kuolema ja kirous!
INGER-ROUVA.
Vastarinta on turhaa. Te ette pääse täältä. Pysykää siis hiljaa, se on viisainta, mitä voitte tehdä.
NILS LYKKE
(itsekseen).
Ah, minua vedettiin nenästä. Hän oli minua ovelampi. (Ajatus välähtää hänen päässään.) Mutta jos kuitenkin —?
INGER-ROUVA
(hiljaa Olaf Skaktavlille).
Seuratkaa kreivi Sturea rajalle saakka. Menkää sitten viipymättä Pietari Kanslerin luo ja tuokaa lapseni minulle. Nyt ei hänellä enää ole mitään syytä pidättää minun omaani itsellään. (Lisää, kun Olaf Skaktavl aikoo lähteä.) Odottakaa; jokin merkki. — Se, jolla on Sten Sturen sormus, on oikea henkilö.
OLAF SKAKTAVL.
Kautta kaikkien pyhäin, te saatte hänet!
INGER-ROUVA.
Kiitos, kiitos, uskollinen ystäväni.
NILS LYKKE
(Finnille, kutsuttuaan hänet muiden huomaamatta luokseen ja supateltuaan hänen kanssaan).
Siis, — koeta pujahtaa ulos. Älä anna kenenkään nähdä itseäsi. Neljänneksen päässä täältä ovat ruotsalaiset väijyksissä. Ilmoita päällikölle, että kreivi Sture on kuollut. Sitä nuorta miestä ei *saa* vahingoittaa. Sano päällikölle *se*. Sano, että junkkerin henki on minulle arvokkaampi kuin tuhansien muitten.
FINN.
Tottelen.
INGER-ROUVA
(joka sillä välin on pitänyt Nils Lykkeä silmällä).
Ja lähtekää nyt kaikki, Jumala kanssanne! (Osoittaen Nils Lykkeä.) *Tuo* jalo ritari tuossa ei voi näin epämukavasti lähteä Östråtista ystäviensä luota. Hän haluaa odottaa täällä, kunnes voitonviesti saapuu.
NILS LYKKE
(itsekseen).
Saatana!
NILS STENINPOIKA
(tarttuen häntä käteen).
Luottakaa minuun, — teidän ei tarvitse kauan sitä odottaa.
NILS LYKKE.
Se on hyvä; sangen hyvä! (Itsekseen.) Kaikki voidaan vielä voittaa. Jos vain sana minulta joutuu ajoissa Jens Bjelkelle —
INGER-ROUVA
(vouti Einar Hukille, osoittaen Finniä).
Ja tuo mies pannaan varmaan talteen linnan kellariin.
FINN.
Minä?
VOUTI JA PALVELIJAT.
Finn!
NILS LYKKE
(hiljaa).
Nyt upposi viimeisen toivoni ankkuri!
INGER-ROUVA
(käskevästi).
Alas kellariin!
(Einar Huk, Björn ja pari palvelijaa vievät Finnin ulos vasemmalle.)
KOKO JOUKKO
(paitsi Nils Lykkeä, rynnäten ulos oikealle).
Matkaan! Satulaan! Eläköön Inger Gyldenlöve!
INGER-ROUVA
(lähitse Nils Lykkeä seuraten poistuvia).
Kuka voittaa?
NILS LYKKE
(jääden yksin).
Kuka? Niin, voi sinua itseäsi; — se on sinulle kallis voitto. Minä pesen käteni. *Minä* en häntä murhaa!
Mutta saalis menee kuitenkin käsistäni. Ja kapina kasvaa ja leviää! — Ah, typerään, järjettömään leikkiin rupesin! (Kuuntelee ikkunan ääressä.)
Tuolla ne ratsastavat rämisten ulos portista. — Nyt he menivät —, se suljetaan; — ja tässä olen minä vankina.
Ei mahdollisuutta päästä pois! Puolen tunnin kuluttua karkaavat ruotsalaiset hänen kimppuunsa. Hänellä on kolmekymmentä hyvin asestettua ratsumiestä. Nousee taistelu elämästä ja kuolemasta. —
Mutta jos ne kuitenkin ottavat hänet elävältä vangiksi? — Jospa olisin vapaa, voisin tavoittaa ruotsalaiset ennenkuin he ehtivät rajalle ja saada hänet itselleni.
(Menee tausta-ikkunan luo ja katselee ulos.) Kirottua! Vartiat joka paikassa. Eikö löydy mitään keinoa? (Kulkee nopeasti jälleen poikki salin; pysähtyy ja kuuntelee.)
Mitä tuo on? Laulua ja soittoa. Kuuluu varmaan Elina-neidon kamarista. Niin, hän siellä soittaa. Valvoo siis vielä — — (Jokin ajatus näyttää pälkähtävän hänen päähänsä.)
Elina! Ah, jos se onnistuisi! Jos olisi mahdollista! Ja miksipä ei? Enkö minä ole vielä minä? Laulu sanoo:
»Joka impi huokaa puoleen Herran;
Jos omani ois Nils Lykke kerran!»
Entä *hän* —? — — Elina Gyldenlöve minut pelastaa!
(Menee nopeasti, mutta hiiviskellen ensimäisestä ovesta vasemmalle.)
VIIDES NÄYTÖS.
(Ritarisali. On edelleen yö. Salia valaisee heikosti ainoastaan kynttilä, joka on jalassaan pöydällä, etualalla oikealla. Rouva Inger Gyldenlöve istuu pöydän ääressä ajatuksiinsa vaipuneena.)
INGER-ROUVA
(lyhyen vaitiolon jälkeen).
Maan viisaimmaksi sanovat he minua. Luulen, että sitä *olenkin*. Viisain. — Kukaan ei tiedä, miksi minä olen viisain. Kolmattakymmentä vuotta olen taistellut pelastaakseni lapseni. *Siinä* on arvoituksen avain. *Se* se antaa älyä otsaan. —
Älyä? Mihin joutui älyni tänä yönä? Mihin haipui huolenpito asioistani? Korvissani humisee ja soi. Näen edessäni haamuja, niin ilmi-elävinä, että voisin käydä niihin kiinni. (Kavahtaa ylös.)
Vapahtaja, mitä tämä on? Enkö enää järkeäni hallitse? Siihenkö veisi viimein, että minä, että minä —?
(Pusertaa päälakeaan; istuutuu sitten jälleen ja sanoo rauhallisemmin.)
Oh, ei se ole mitään. Se menee ohitse. Ei mitään hätää; — — se menee ohitse.
Kuinka rauhallista täällä salissa on tänä yönä! Yksikään suvun isä tai omainen ei katso uhkaavasti minua. Ei tarvitse enää heitä kääntää seinään päin. (Nousee taas.)
Niin, oli hyvä, että viimeinkin rohkaisin mieleni. Me voitamme, — ja sitten olen perille päässyt. Saan lapseni takaisin. (Tarttuu kynttilänjalkaan poistuakseen, mutta pysähtyykin ja sanoo itsekseen.)
Perillä? Päämaali? Saada hänet takaisin? *Sekö* vain, — ei sitten mitään muuta? (Laskee kynttilän takaisin pöydälle.)
Nuo sattuman sanat, jotka Nils Lykke tuli virkkaneeksi —. Kuinka voi hän nähdä syntymättömän ajatukseni? (Hiljemmin.)
Kuninkaan äidiksi. Kuninkaan äidiksi, hän sanoi. — Ja miksipä ei? Eikö sukuni ole ennen minua hallinnut kuninkaitten tavoin, joskaan heillä ei ole ollut kuninkaan nimeä? Eikö *minun* pojallani ole yhtä oikeutetut vaatimukset Sture-suvun oikeuksiin kuin tuolla toisella? Jumalan edessä hänellä ne on, — totisesti, jos taivaassa on oikeutta.
Ja näistä oikeuksista olen pelon hetkellä kirjallisesti luopunut. Olen huolimattomin käsin antanut ne pois, — hänen vapautensa lunnaina.
Jos voisin ne saada takaisin? — Heräisiköhän taivaan viha, jos minä —? Manaisinkohan itselleni uuden onnettomuuden ja hädän —? — — Kuka tietää; — kukapa tietää! Varminta lie minun kieltäytyä. (Tarttuu jälleen kynttilään.) Saanhan takaisin lapseni. *Sen* tulee riittää. Koetan nyt levätä. Kaikki nuo uskaliaat ajatukset, — nukkua ne päästäni pois. (Menee taustaa kohti; mutta pysähtyy keskellä lattiaa ja sanoo aprikoiden)
Kuninkaan äiti!
(Poistuu hitaasti vasemmasta tausta-ovesta.)
(Lyhyen ajan jälkeen tulevat Nils Lykke ja Elina Gyldenlöve aivan hiljaa sisään ensimäisestä ovesta vasemmalta. Nils Lykkellä on pieni lyhty kädessä.)
NILS LYKKE
(valaisee huonetta tarkastellen ympärilleen ja kuiskaa).
Kaikki on hiljaista. Minun täytyy lähteä.
ELINA.
Oi, salli minun siis vielä yksi ainoa kerta katsoa sinua silmiin, ennenkuin jätät minut.
NILS LYKKE
(syleilee häntä).
Elina!
ELINA
(pienen vaitiolon jälkeen).
Etkö koskaan enää tule Östråtiin?
NILS LYKKE.
Kuinka voit luulla niin? Etkö ole nyt kihlattuni? — Mutta tahdotko sinä olla minulle uskollinen, Elina? Etkö unohda minua ennenkuin jälleen kohtaamme?
ELINA.
*Tahdonko* olla uskollinen? Onko minulla omaa tahtoa enää? Voisinko muka olla sinulle uskoton, vaikkapa tahtoisin? — Sinä tulit yön hetkellä; kolkutit oveeni; — ja minä sinulle avasin. Sinä puhuit minulle. Mitä puhuit sinä? Sinä tuijotit minua silmiin. Mikä arvoituksellinen voima se hurmasi ja lumosi minut, niinkuin taikaverkkoon? (Kätkee kiireesti kasvonsa Nils Lykken olkapäätä vasten.) Oi, älä katso minua tämän jälkeen. — — Uskollinen, kysyt? Minähän *olen* sinun. Olen *sinun*; — minun täytyy olla — aina ja iankaikkisesti.
NILS LYKKE.
Niinpä olet siis, kautta ritarikunniani, istuva, ennenkuin vuosi loppuun kuluu, emäntänä isieni linnassa.
ELINA.
Ei lupauksia, Nils Lykke! Älä vanno mitään.
NILS LYKKE.
Mikä sinulla on? Miksi pudistat niin surullisesti päätäsi?
ELINA.
Koska tiedän, että suloisia sanoja, jotka hurmasivat mieleni, olet kuiskannut monen monille ennen minua. Ei, ei, älä vihastu, armaani! Minä en moiti sinua, niinkuin tein silloin, kun en tuntenut vielä sinua. Nythän tiedän, miten paljon korkeammalle kaikkia muita sinä pyrit. Mitä voi rakkaus olla *sinulle* muuta kuin leikkiä ja naiset muuta kuin leluja.
NILS LYKKE.
Elina, — kuule minua!
ELINA.
Olen kasvanut sinun nimesi kaiun ympäröimänä. Minä vihasin sitä nimeä, koska elämäsi mielestäni loukkasi kaikkia naisia. Ja kuitenkin, — kuinka merkillistä, — kun unelmissani suunnittelin omaa tulevaa elämääni, silloin olit sinä aina sankarini, tietämättäni sitä. Nyt minä sen huomaan. Mitä suurta silloin tunsinkaan! Aavistelevaa, arvoituksellista kaipuuta sinun puoleesi, sinun ainoan, — sinun, joka olit kerran tuleva ja näyttävä minulle koko elämän ihanuuden.
NILS LYKKE
(syrjään, laskien lyhdyn kädestään pöydälle).
Kuinka on laitani? Tämä pyörryttävä, mukaansa vievä voima —. Jos on rakkautta, niin en ole sitä ennen tätä hetkeä tuntenut. Eikö vielä olisi aika? Ah, tuo hirvittävä Lucian asia! (Vaipuu istumaan tuolille.)
ELINA.
Mikä sinulla on? Niin raskas huokaus —
NILS LYKKE.
Oi, ei mitään, — ei mitään!
Elina, — nyt tahdon tunnustaa sinulle suoraan kaikki. Minä olen pettänyt sekä suulla että silmillä, ja monen monille olen sanonut samaa, mitä tänä yönä sinulle kuiskailin. Mutta usko minua —
ELINA.
Hiljaa! Ei mitään siitä. Eihän minun rakkauteni ole pieninkään korvaus kaikesta, mitä sinä minulle lahjoitat. Oi ei; minä rakastan sinua siksi, että jokainen sinun silmänluontisi on kuninkaallinen käsky, joka sitä vaatii. (Asettuu maahan Nils Lykken jalkoihin.)
Oi, salli minun vielä kerran painaa se kuninkaan käsky syvälle sieluuni, joskin tiedän hyvin, että se on kirjoitettu tänne ainiaaksi ja iankaikkisesti.
Hyvä Jumala, — kuinka sokea olen ollut itseäni kohtaan! Vielä tänä iltana sanoin äidilleni: »voidakseni elää, täytyy minulla olla ylpeyteni». Mitä sitten ylpeyteni on? Tietää kansalaiseni vapaiksi ja sukuni kunnioitetuksi kautta maan? Oi, ei, ei! Minun rakkauteni on ylpeyteni. Pikku koira on ylpeä, kun se tohtii istua herransa jaloissa ja saa leivänmuruja hänen kädestään. Samoin olen minäkin ylpeä, niinkauan kuin uskallan istua sinun jaloissasi, kun sinun sanasi ja silmäsi ruokkivat minua elämän leivällä. Katso, siksi sanon sinulle, niinkuin sanon äidilleni: »voidakseni elää, täytyy minulla olla rakkauteni»; sillä siihen ylpeyteni sisältyy nyt ja aina.
NILS LYKKE
(vetää hänet syliinsä).
Ei, ei jaloissani, vaan rinnallani on paikkasi, — aina, miten korkealle kohtalo minut saattaneekin asettaa. Niin, Elina, — sinä olet johtanut minut paremmalle tielle; ja jos minun kerran on sallittu tehdä kunniakas työ ja sovittaa, mitä hurjassa nuoruudessani olen rikkonut, on kunnia sinun ja minun yhdessä.
ELINA.
Oi, sinä puhut, niinkuin minä olisin se sama Elina, joka illalla heitti kukkakimpun jalkoihisi. Kirjoistani luin rikkaasta elämästä kaukaisissa maissa. Torvien soiden ratsastaa ritari vihreään viitaan haukka käsivarrellaan. Niin kuljet sinäkin läpi elämän; — niin nimesi kaikuu edelläsi, minne saapunet. Ainoa, mitä *minä* tältä rakkaudelta pyydän, on saada levätä kuin haukka käsivarrellasi. Kuin *haukka* olin minäkin sokea valolle ja elämälle, kunnes sinä otit pois silmiltäni siteen ja annoit minun lentää ilmoihin ja yli viidan huippujen. Mutta, usko minua, — kuinka rohkeasti siipeni levitänkin, aina palaan kuitenkin takaisin häkkiini.
NILS LYKKE
(nousee).
Niinpä uhmaan minäkin menneisyyttä! Kas tässä, — ota tämä sormus; ja ole minun Jumalan ja ihmisten edessä, — minun, vaikka vainajain uni siitä häiriytyisi —
ELINA.
Sinä peloitat minua. Miksi sanoit sinä —?
NILS LYKKE.
Ei se ollut mitään. Tule nyt; anna minun asettaa sormus sormeesi. — Kas niin; nyt olen kihlannut sinut!
ELINA.
*Minä* Nils Lykken morsian! Tuntuu kuin olisi unta, — kaikki tämä, mitä tänä yönä on tapahtunut. Oi, mutta niin ihanaa unta! Minun rintani on niin keveä. Ei ole sielussani enää katkeruutta eikä vihaa. Minä tahdon sovittaa kaikki vääryyteni. Olen ollut tyly äidilleni. Huomenna menen hänen luokseen; hän antakoon minulle anteeksi, mitä olen rikkonut.
NILS LYKKE.
Ja suokoon suostumuksensa liittoomme.
ELINA.
Sen hän tekee. Oi, minä tiedän sen varmasti. Minun äitini on hyvä; kaikki ihmiset ovat hyviä; — minulla ei ole enää kaunaa ketään kohtaan — paitsi yhtä.
NILS LYKKE.
Paitsi yhtä?
ELINA.
Oi, se on surullinen juttu. Minulla oli sisar —
NILS LYKKE.
Lucia?
ELINA.
Tunsitko sinä Lucian?
NILS LYKKE.
En, en; olen kuullut vain hänen nimensä.
ELINA.
Myöskin hän antoi sydämensä eräälle ritarille, joka — petti hänet. Nyt on hän taivaassa.
NILS LYKKE.
Ja sinä?
ELINA.
Vihaan ritaria.
NILS LYKKE.
Älä häntä vihaa! Jos sielussasi on laupeutta, anna hänelle anteeksi, mitä hän on rikkonut. Usko minua, hänellä on rangaistus omassa rinnassaan.
ELINA.
Hänelle en koskaan anna anteeksi! Minä en *voi*, vaikka tahtoisinkin; sillä niin pyhästi olen vannonut — — (Kuunnellen.) — Hst! Kuulitkos?
NILS LYKKE.
Mitä? Mistä?
ELINA.
Ulkoa; kaukaa. Siellä ratsastaa joukko miehiä maantiellä —
NILS LYKKE
Ah, ne ovat *he*! Ja minä unohdan —! He tulevat tänne. Vaara uhkaa!
Minun täytyy lähteä!
ELINA.
Mutta minne? Oi. Nils Lykke, mitä salaat sinä —?
NILS LYKKE.
Huomenna, Elina, tulen takaisin. Nyt nopeasti, — missä on se salakäytävä, josta puhuit?
ELINA.
Hautakammion läpi. Katso täällä — on luukku —
NILS LYKKE.
Hautakammion! (itsekseen.) Vaikkapa; pelastaa hänet täytyy!
ELINA
(ikkunan ääressä).
Ratsujoukko on aivan portin takana — (Ojentaa Nils Lykkelle lyhdyn.)
NILS LYKKE.
Hyvä — (Alkaa laskeutua luukusta alas.)
ELINA.
Mene pitkin käytävää arkun luo asti, jossa on pääkallo ja musta risti; se on Lucian —
NILS LYKKE
(nousee kiireesti takaisin ja lyö luukun kiinni).
Lucian —. Phui!
ELINA.
Mitä sanot?
NILS LYKKE.
Oh, ei mitään. Ruumiin haju minua pyörrytti.
ELINA.
Kuule, ne kolkuttavat porttiin!
NILS LYKKE
(pudottaa lyhdyn).
Ah, liian myöhäistä —! (Kamaripalvelija Björn tulee kiireesti kynttilä kädessä oikealta.)
ELINA
(rientää häntä vastaan).
Mitä tämä on, Björn? Mitä on tapahtunut?
BJÖRN.
Päällekarkaus! Kreivi Sture —
ELINA.
Kreivi Sture? Mikä hänellä?
NILS LYKKE.
Surmattuko?
BJÖRN
(Elinalle).
Missä on äitinne?
KAKSI PALVELIJAA
(syöksyy sisään oikealta).
Inger-rouva! Inger-rouva!
ROUVA INGER GYLDENLÖVE
(sytytetty kynttilä kädessä tulee sisään vasemmalta takimmaisesta ovesta ja sanoo nopeasti).
Tiedän kaikki. Menkää alas linnanpihaan. Pitäkää portti auki ystäville, mutta muille kiinni.
(Laskee kynttilän pöydälle vasemmalle. Björn ja palvelijat poistuvat oikealle.)
INGER-ROUVA
(Nils Lykkelle).
*Sellainen* se ansa siis oli, herra valtaneuvos!
NILS LYKKE.
Inger Gyldenlöve, minä vakuutan —!
INGER-ROUVA.
Väijytys, jossa hänet vangittaisiin, heti, kun olitte saanut minulta tuon lupauksen, joka voi murskata minut!
NILS LYKKE
(vetäen poveltaan lupaus-paperin ja repien sen kappaleiksi).
Tässä lupauksenne. Minä en pidä itselläni mitään, joka todistaisi teitä vastaan.
INGER-ROUVA.
Mitä teette?
NILS LYKKE.
Minä puollan tästä hetkestä teitä. Jos olen rikkonut teitä vastaan, — niin, kautta taivaan, koetan sovittaa rikokseni. Mutta ulos *täytyy* minun nyt päästä, vaikka raivata tie miekallani! — Elina, — sano äidillesi kaikki! — Ja te, Inger-rouva, olkoon tilimme unohdettu. Olkaa jalomielinen ja — vaiti! Uskokaa minua: te olette minulle kiitollinen ennenkuin päivä nousee.
(Kiiruhtaa ulos oikealle.)
INGER-ROUVA
(katsoo korskeana hänen jälkeensä).
Kas niin! Ymmärrän hänet!
(Kääntyy Elinan puoleen.)
Nils Lykke —? No —?
ELINA.
Hän kolkutti oveeni ja asetti tämän sormuksen sormeeni.
INGER-ROUVA.
Ja rakastaa sinua koko sydämestään?
ELINA.
Niin hän sanoi, ja minä uskon häntä.
INGER-ROUVA.
Kauniisti tehty, Elina! Hahaa, herra ritarini, nyt tulee *minun* vuoroni!
ELINA.
Äiti — te olette niin omituinen. Oi, minä tiedän sen kyllä, — minun tyly käytökseni vihastutti teidät.
INGER-ROUVA.
Ei suinkaan, Elina! Sinä olet kuuliainen tytär. Laskit hänet sisään; kuuntelit hänen koreita sanojaan. Käsitän hyvin, mikä ponnistus se sinulle oli; sillä tunnenhan vihasi —
ELINA.
Mutta! äitini —!
INGER-ROUVA.
Hiljaa! Meidän aikeemme sopivat yhteen. Miten sinä teitkään, älykäs lapseni? Minä näin rakkauden oikein loistavan hänestä! Pidä häntä nyt kiinni! Vedä yhä tiukemmalle ansaan; ja sitten —. Ah, Elina, jos voisimme raastaa hänen rinnastaan tuon valapaton sydämen.
ELINA.
Voi minua — mitä sanotte!
INGER-ROUVA.
Älä anna luontosi lannistua. Kuule, minulla on sana, joka pitää pystyssä
sinut. Tiedä siis. — (Kuunnellen.) Nyt he taistelevat portin takana.
Kärsivällisyyttä! Kohta hän tulee. (Kääntyy jälleen Elinan puoleen.)
Tiedä siis: Nils Lykke oli se mies, joka saattoi sisaresi hautaan.
ELINA
(huutaen).
Lucia!
INGER-ROUVA.
Hän se oli, niin totta kuin meillä on kostaja!
ELINA.
Taivas minua nyt auttakoon!
INGER-ROUVA
(kauhistuneena).
Elina —?
ELINA.
Olen hänen kihlattunsa Jumalan edessä.
INGER-ROUVA.
Onneton lapsi — mitä olet tehnyt!
ELINA
(samein äänin).
Rikkonut sydämeni rauhan. — Hyvää yötä, äiti!
(Poistuu vasemmalle.)
INGER-ROUVA.
Hahahaa! Alas luisuu Inger Gyldenlöven suku! Se oli viimeinen tyttäreni.
Miksi en voinut olla puhumatta? Jos hän ei olisi mitään tiennyt, olisi hän ehkä tullut onnelliseksi, — tavallansa.
Sen piti käydä niin! On *kirjoitettu* tuolla tähdissä, että minun on taitettava yksi vihreä oksa toisensa jälkeen, kunnes koko puu on paljas ja lehdetön.
Antaa mennä; menköön! Nyt saan takaisin poikani. Muita, tyttäriäni, en tahdo muistella.
Tilille? Käydä tilille? — Ah, se on viimeisenä päivänä vasta. — On pitkä aika ennenkuin se tulee.
NILS STENINPOIKA
(huutaa ulkona oikealla)
Hei, — murtakaa portti!
INGER-ROUVA.
Kreivi Sturen ääni —!
NILS STENINPOIKA
(aseettomana ja revityin vaattein syöksyy sisään ja huutaa epätoivosta nauraen).
Terveeksi jälleen, Inger Gyldenlöve!
INGER-ROUVA.
Minkä menetitte?
NILS STENINPOIKA.
Valtakuntani ja henkeni!
INGER-ROUVA.
Ja talonpojat? Sotilaani, — mihin ne jätitte?
NILS STENINPOIKA.
Osan näette pitkin maantietä. Kuka muut otti, en voi teille sanoa.
OLAF SKAKTAVL
(ulkoa oikealta).
Kreivi Sture! Missä olette?
NILS STENINPOIKA.
Täällä, täällä!
OLAF SKAKTAVL
(tulee sisään, oikea käsi kääreessä).
INGER-ROUVA.
Oi, Olaf Skaktavl —?
OLAF SKAKTAVL.
Oli mahdotonta päästä läpi väijytyksen.
INGER-ROUVA.
Olette haavoittunut, näen.
OLAF SKAKTAVL.
Oh, yksi sormi vähemmän, siinä kaikki.
NILS STENINPOIKA.
Missä ovat ruotsalaiset?
OLAF SKAKTAVL.
Kintereillämme. Murtavat porttia —
NILS STENINPOIKA.
Oo, Jeesus! Mutta ei, ei! Minä en *voi*, — minä en tahdo kuolla!
OLAF SKAKTAVL.
Jokin piilopaikka, Inger-rouva! Emmekö voi kätkeä häntä tänne jonnekin?
INGER-ROUVA.
Mutta jos he tutkivat talon?
NILS STENINPOIKA.
Niin, niin, he löytävät minut! Ja minut laahataan vankeuteen, tai hirtetään —! Oi, ei, Inger Gyldenlöve, — sen minä varmaan tiedän, — sitä te ette anna tehdä!
OLAF SKAKTAVL
(kuunnellen).
Lukko murtui —!
INGER-ROUVA.
Mieslauma ryntää porttikäytävään!
NILS STENINPOIKA.
Ja jättää elämä nyt! Nyt, kun sen vasta piti alkaa! Nyt, kun juuri sain tietää, että minulla on jotakin, jonka vuoksi elää! Ei, ei, ei! — Älkää luulko, että olen pelkuri, Inger Gyldenlöve! Kun saisin vain sen verran elon päiviä, että —
INGER-ROUVA.
Ovat jo alhaalla linnantuvassa. (Vaativasti Olaf Skaktovlille.) Hänet *täytyy* pelastaa — maksoi, mitä maksoi!
NILS STENINPOIKA
(tarttuu Inger-rouvan käteen)
Oi, sen minä tiesin; — te olette ylevä ja hyvä!
OLAF SKAKTAVL.
Mutta miten? Kun emme voi piiloittaa häntä —
NILS STENINPOIKA.
Ah, minä tiedän; minä tiedän! Salaisuus —!
INGER-ROUVA.
Salaisuus?
NILS STENINPOIKA.
Niin; teidän ja minun!
INGER-ROUVA.
Kristus, — tiedättekö te sen?
NILS STENINPOIKA.
Kaikki. Ja nyt, kun on henki kysymyksessä —. Missä on ritari Nils
Lykke?
INGER-ROUVA.
Paennut.
NILS STENINPOIKA.
Paennut! Jumala minua auttakoon; sillä ainoastaan ritari voi kieleni päästää. — Mutta henki on kalliimpi kuin lupaukset! Kun ruotsalaisten päällikkö tulee —
INGER-ROUVA.
Mitä silloin? Mitä aiotte?
NILS STENINPOIKA.
Ostaa henkeni ja vapauteni; — paljastaa hänelle kaikki.
INGER-ROUVA.
Oi, ei, ei! Säälikää!
NILS STENINPOIKA.
Eihän ole muuta pelastusta. Kun kerron hänelle, mitä nyt tiedän —
INGER-ROUVA
(katsoen häneen järkytystään hilliten).
Niin olette pelastettu?
NILS STENINPOIKA.
Niin juuri. Nils Lykke puhuu hyväkseni. Uskokaa, se on viimeinen keino.
INGER-ROUVA
(selviten ja päättävästi).
Viimeinen keino? Olette oikeassa, — viimeistä täytyy aina vielä koettaa. (Osoittaa vasemmalle.) Kas tuonne voitte kätkeytyä siksi aikaa.
NILS STENINPOIKA
(hiljaa).
Uskokaa minua, — ette koskaan kadu tekoanne.
INGER-ROUVA
(puolittain itsekseen).
Jumala suokoon, että sananne olisi totta!
NILS STENINPOIKA
(menee nopeasti ulos takimmaisesta ovesta vasemmalle).
OLAF SKAKTAVL
(aikoo seurata häntä, mutta Inger-rouva pidättää).
INGER-ROUVA.
Ymmärsittekö, mitä hän tarkoitti?
OLAF SKAKTAVL.
Se kurja! Hän ilmaisee teidän salaisuutenne, tahtoo uhrata teidän poikanne pelastaakseen itsensä.
INGER-ROUVA.
Kun on henki kysymyksessä, sanoi hän, niin täytyy koettaa viimeistä keinoa. — Hyvä, Olaf Skaktavl, tapahtukoon niinkuin hän sanoi.
OLAF SKAKTAVL.
Mitä tarkoitatte?
INGER-ROUVA.
Henki hengestä! Toisen heistä täytyy tuhoutua.
OLAF SKAKTAVL.
Ah, — Te tahdotte —?
INGER-ROUVA.
Jos ei tuon suuta tuolla tuketa ennenkuin hän pääsee ruotsalaisen päällikön puheille, niin kadotan poikani, jos hänet sitävastoin raivataan tieltä, niin saan aikanani vaatia kaikki hänen oikeutensa oman lapseni hyväksi. Silloin saatte nähdä, että vielä on malmia Inger Ottiksentyttäressä. Luottakaa siihen, — kauan teidän ei tarvitse odottaa enää kostoa, jota kaksikymmentä vuotta olette janonnut. — Kuuletteko, he tulevat ylös portaita! — Olaf Skaktavl! Teistä riippuu, olenko huomenna lapseton nainen vai —
OLAF SKAKTAVL.
Käyköön niin! Vielä on minulla yksi luja koura tallella. (Ojentaa hänelle kätensä.) Inger Gyldenlöve, minun tähteni ei nimenne kuole sukupuuttoon. (Poistuu vasemmalle Nils Stenssonin luo.)
INGER-ROUVA
(kalpeana ja vavahtaen).
Uskallanko tosiaan sen —?
(Huoneesta kuuluu melua, hän rientää huudahtaen ovea kohti.)
Ei, ei, — se ei saa tapahtua!
(Sisältä kuuluu raskas putoamisen jysäys; hän sulkee korvansa kaksin käsin ja rientää epätoivoisin katsein poikki lattian. Hetken päästä ottaa hän varovasti kätensä korviltaan, kuuntelee jälleen ja sanoo hiljaa.)
Nyt se meni! Kaikki tuolla on hiljaista. — Sinä näit sen, Jumala, että minä epäröin! Mutta Olaf Skaktavl oli liian nopeakätinen.
OLAF SKAKTAVL
(tulee vaitiollen saliin).
INGER-ROUVA
(lyhyen ajan jälkeen katsomatta häneen).
Onko se tehty?
OLAF SKAKTAVL.
Hänestä saatte olla huoletta; — hän ei anna ilmi ketään.
INGER-ROUVA
(kuin äsken).
Hän on siis vaiti?
OLAF SKAKTAVL.
Kuusi tuumaa rautaa rinnassa. Kaasin hänet vasemmalla kädelläni.
INGER-ROUVA.
— Niin, niin, oikea olisi ollutkin siihen liian hyvä.
OLAF SKAKTAVL.
*Se* on teidän asianne; — ajatus lähti teistä! Ja nyt Ruotsiin! Rauha teille, siksi aikaa! Kun ensi kerran tapaamme Östråtissa, alan minä itse työni.
(Poistuu takimmaisesta ovesta oikealle.)
INGER-ROUVA.
Käsissäni verta. Siihen piti sen siis mennä. — Hän alkaa olla kalliisti ostettu.
(Kamaripalvelija Björn tulee sisään, seurassaan muutamia ruotsalaisia huoveja, ensimäisestä ovesta oikealta.)
ERÄS HUOVEISTA.
Anteeksi; — jos olette linnanrouva —
INGER-ROUVA.
Kreivi Stureako etsitte?
HUOVI.
Häntä.
INGER-ROUVA.
Ette ole siinä tapauksessa harhateillä. Kreivi on hakenut suojaa luotani.
HUOVI.
Suojaa? Anteeksi, jalosyntyinen rouva, mutta sitä ette voi hänelle antaa, sillä —
INGER-ROUVA.
Mitä sanotte, on kreivi itsekin käsittänyt, ja siksi hän on — menkää, katsokaa itse — siksi hän on surmannut itsensä.
HUOVI.
Surmannut itsensä?
INGER-ROUVA.
Katsokaa itse, kuten sanoin. Tuolta huoneesta löydätte ruumiin. Ja koska hän nyt jo on joutunut toisen tuomarin eteen, niin pyydän, että hänet viedään täältä kaikella sillä kunnialla kuin hänen aatelinen syntyperänsä vaatii. — Björn, sinä tiedät, että minun oma arkkuni on ollut monta vuotta valmiina salakamarissa. (Huoveille.) Siinä pyydän teitä viemään kreivi Sturen ruumiin Ruotsiin.
ENSIMÄINEN HUOVI.
Käskynne täytetään. (Eräälle toisista.) Juokse sinä ja vie tämä tieto herra Jens Bjelkelle. Hän odottaa muitten ratsumiesten kanssa kauempana maantiellä. Me toiset saamme lähteä tuonne ja — — —
(Yksi huoveista menee ulos oikealle, muut Björnin kanssa huoneeseen vasemmalle.)
INGER-ROUVA
(kulkee hetkisen vaiti ja rauhattomana ympäri salia).
Ellei kreivi Sture sellaisella kiireellä olisi jättänyt jäähyväisiään maailmalle, olisi hän kuukauden päästä heilunut hirsipuussa tai saanut istua elinikänsä vankeudessa. Olisiko se ollut hänelle tätä parempi kohtalo?
Tai hän olisi pelastanut henkensä heittämällä lapseni vihollisteni käsiin. *Minäkö* se siis hänet tapoin? Eikö susikin puolusta pentuaan? Kuinka uskaltavat he tuomita minua, jos iskinkin kynteni siihen olentoon, joka aikoi ryöstää minun oman lihani ja vereni? — Se on seikka, jonka *täytyi* tapahtua. Jokainen äiti olisi tehnyt niinkuin minä.
Mutta ei ole aikaa turhiin aprikoimisiin. Toimia minun pitää.
(Asettuu pöydän ääreen vasemmalle.)
Minä kirjoitan kaikille ystävilleni kautta maan. Kaikkien heidän täytyy nousta puolustamaan suurta asiaa. Uusi kuningas — valtionhoitaja ensin ja sitten kuningas — — (Alkaa kirjoittaa, mutta keskeyttää ajatuksissaan ja sanoo hiljaa.)
Kenenkä valitsevat he vainajan sijaan? — Kuninkaan äiti —? Se on kaunis sana: kuninkaan äiti. Kuninkaan tappaja — mikä eriskummallinen ajatus. Vastakohtia. Toinen, joka ottaa hengen kuninkaalta, ja toinen, — antaa hengen kuninkaalle. (Nousee.)
No hyvä, minä annan korvauksen siitä, mitä olen ottanut. — Minun poikani olkoon kuningas! (istuutuu jälleen ja ryhtyy työhön, mutta työntää sen taas syrjään ja nojautuu taaksepäin tuolillaan.)
On aina ilkeää, kun talossa on ruumis. Sentähden minun on nyt niin kummallinen olla. (Kääntää nopeasti päätään sivulle, ikäänkuin puhuen jollekulle.) Vai ei, muka? Mistä muusta se sitten johtuisi? (Aprikoiden.)
Onko sitten niin suuri ero kaataa vihollinen tai surmata hänet? Knut Alfinpoika oli halkaissut miekallaan monta otsaa, ja kuitenkin oli hänen omansa rauhallinen kuin lapsen. Miksikä minä sitten aina näen tuon — (tekee kädellään liikkeen ikäänkuin iskien jotakuta veitsellä) tuon iskun sydämeen — ja sitten punaisena virtaavan veren? (Hän soittaa ja jatkaa puhettaan penkoen papereitaan.)
Tästä lähtien minä en tahdo sellaisia ilkeitä näkyjä. Tahdon tehdä työtä yötä ja päivää. Ja kuukauden kuluttua — yhden kuukauden — tulee minun poikani luokseni — —
BJÖRN
(tulee sisään).
Tekö soititte, rouva?
INGER-ROUVA
(kirjoittaen).
Sinun pitää tuoda lisää kynttilöitä. Tästä alkaen minä tahdon paljon valoa huoneisiin.
(Björn menee takaisin vasemmalle.)
INGER-ROUVA
(hetken päästä, nousten kiivaasti).
Ei, ei, ei; — minä en voi käyttää kynää tänä yönä! Päätäni polttaa ja
Särkee. (Peljästyneenä kuunnellen.)
Mikä se on? Oh, ne ruuvaavat arkun kantta kiinni tuolla.
Silloin, kun olin lapsi, kertoivat minulle jutun kuolleesta ritari Aagesta, joka kulki kirstu seljässä. — Jos tuonkin päähän pälkähtäisi tulla jonakin yönä kirstu seljässä kiittämään kestityksestä? (Hymyilee hiljaisesti.) Hm, — meillä aikuisilla ei ole enää mitään lapsuususkoistamme. (Kiivaasti.) Mutta sellaiset sadut eivät kuitenkaan sovi! Ne tuovat rauhattomia unia. Kun minun poikani tulee kuninkaaksi, täytyy ne kieltää.
(Hän käy pari kertaa edestakaisin; sitten avaa hän ikkunan.)
Kuinkahan kauan mahtaa mennä ennenkuin ruumis alkaa mädätä? Kaikki huoneet täytyy tuulettaa. Niinkauan kuin sitä ei ole tehty, on täällä epäterveellinen olla.
(Björn tulee sisään tuoden kahta kynttilänjalkaa sytytetyin kynttilöin, ja asettaa ne pöydälle.)
INGER-ROUVA
(joka on jälleen ryhtynyt papereihinsa).
Se on oikein. Painakin nyt mieleesi, mitä sinulle sanon. Paljon kynttilöitä pöydälle! — — Mitä ne nyt hommaavat siellä sisällä?
BJÖRN.
Ne ruuvaavat vielä arkun kantta kiinni.
INGER-ROUVA
(kirjoittaen).
Ruuvaavatko ne sen *hyvästi*?
BJÖRN.
Niin kuin on tarpeen.
INGER-ROUVA.
Niin, niin, — sinä et saata tietää, kuinka se on tarpeen. Pidä silmällä, että se tehdään huolellisesti. (Menee hänen luokseen käsi täynnä papereita ja sanoo salaperäisesti.) Björn, sinä olet vanha mies, mutta yhden asian painan sydämellesi: Varo kaikkia ihmisiä, — sekä niitä, jotka *ovat* kuolleita, että niitä, joiden *täytyy* kuolla. — Mene nyt sinne — mene, ja katso, että ne ruuvaavat kannen hyvin kiinni.
BJÖRN
(hiljaa, päätään pudistaen).
En ymmärrä, mikä hänellä on.
(Menee jälleen huoneeseen vasemmalle.)
INGER-ROUVA
(ryhtyy sinetöimään erästä kirjettä, mutta heittää sen vielä puolitekoisena kädestään, kulkee hetken edestakaisin; sitten sanoo hän kiivaasti).