VIII.
SETI VAROITTAA FARAOTA.
Unta, aina vaan unta. Unia äänistä, kasvoista, auringon- ja kuunvalosta ja itsestäni, uusia ja yhä uusia; unia huutavista joukoista ja ennen kaikkea, unia Merapin silmistä, jotka katselivat minua kuin kaksi loistavaa tähteä taivaalta. Sitten viimein herääminen ja sen mukana kipua ja pahoinvointia.
Ensiksi luulin, että olin kuollut ja makasin haudassa. Vähitellen sitten huomasin, etten ollut haudassa, vaan hämärässä huoneessa, joka oli tuttu minulle, olin omassa huoneessani Setin palatsissa Taniksessa. Tuossa lähellä vuodetta, jossa makasin, oli oma arkkuni täynnä käsikirjoituksia, jotka olin tuonut Memphiksestä. Koetin nostaa vasenta kättäni, mutta en voinut, ja katsoessani alas näin, että käsivarteni oli sidottu kuin muumiolla. Se toi minulle jälleen mieleen ajatuksen, että olin sittenkin kuollut, jos kuolemassa voisi olla näin paljon kärsimystä. Suljin silmäni ja ajattelin tai vaivuin joksikin aikaa horroksiin.
Maatessani siinä kuulin ääniä. Yksi niistä oli varmaankin lääkärin, joka sanoi: "Niin, hän jää eloon ja paranee ennen pitkää. Tuo isku päähän, joka teki hänet tiedottomaksi niin moneksi päiväksi, oli pahin hänen haavoistaan, mutta sekin särki vain luun eikä vahingoittanut aivoja. Haavat käsivarsissa paranevat helposti ja tuo rautapaita, joka oli hänen päällään, suojeli muuta ruumista iskuilta."
"Olen iloinen, lääkäri", vastasi ääni, jonka tunsin Usertin ääneksi, "sillä epäilemättä, jollei olisi ollut Anaa, olisi hänen korkeutensa joutunut kuoleman omaksi. On kummallista, että sellainen, jota en luullut muuksi kuin uneksivaksi kirjuriksi, osoitti olevansa niin urhoollinen soturi. Prinssi sanoo, että tämä Ana tappoi kolme tuollaista koiraa omin käsin ja haavoitti muita."
"Se oli oivallisesti tehty, teidän korkeutenne", vastasi lääkäri, "mutta vieläkin oivallisempaa oli, että hän edeltäpäin varasi tuon jälkijoukon ja paikalla lähetti ajajan kutsumaan sen avuksi. Se kuuluu olleen hebrealainen nainen, joka todella pelasti hänen korkeutensa hengen, kun hän unhottaen sukupuolensa pisti kuoliaaksi murhaajan, joka puristi prinssiä kurkusta."
"Siten kertoi prinssi, mikäli ymmärsin", hän vastasi kylmästi. "On ihmeellistä, miten heikko ja lopen väsynyt tyttö on työntänyt miekan läpi jättiläisen selän aina rintaan asti."
"Ainakin hän varoitti häntä hyökkäyksestä, teidän korkeutenne."
"Niin sanotaan. Kenties Ana pian kertoo meille totuuden, miten kaikki tapahtui. Hoitakaa häntä hyvin, lääkäri, ja te ette jää ilman palkintoa."
Sitten he poistuivat yhä keskustellen, ja minä makasin hiljaa ajatuksissani ja ihmetellen, sillä nyt palasi vähitellen muistini.
Vähän myöhemmin maatessani yhä silmät suljettuina, sillä tuo hämärä valokin näytti vaivaavan niitä, tuntui minusta kuin kuulisin naisen pehmeitä askelia vuoteeni vierestä ja tuntisin hyvää tuoksua, jota tulee naisen puvusta ja hiuksista. Katsoin ja näin Merapin tähden kaltaiset silmät, jotka katselivat minua juuri samalla lailla kuin olin unessa nähnyt.
"Terve, Israelin kuu", sanoin minä. "Tapaamme toisemme todellakin kummallisessa paikassa."
"Oi!" kuiskasi hän, "oletteko viimeinkin tajuissanne? Kiitän Jumalaa, kirjuri Ana, sillä kolme päivää olen luullut, että kuolette."
"Niinkuin olisi käynytkin ilman teitä, neiti, — minulle ja eräälle toiselle. Nyt näyttää siltä, että kaikki kolme elämme."
"Kunpa vain kaksi eläisi, prinssi ja te, Ana. Kunpa minä olisin kuollut", vastasi hän huoaten raskaasti.
"Miksi niin?"
"Ettekö arvaa? Koska minä olen hylkiö, joka olen pettänyt kansani. Koska heidän verensä vuotaa minun ja heidän välillään. Sillä minä tapoin tuon miehen, joka oli oma sukulaiseni, egyptiläisen tähden — tarkoitan, egyptiläisten tähden. Sentähden Jehovan kirous on päälläni ja niinkuin sukulaiseni kuoli, tulee epäilemättä päivä, jolloin minun on samalla lailla kuoltava, ja senjälkeen mitä sitten tulee?"
"Senjälkeen tulee rauha ja suuri palkinto, jos on oikeutta maassa tai taivaassa, oi jaloin kaikista naisista."
"Minäkö voisin niin ajatella! Hiljaa, kuulen ääniä. Juokaa tämä. Minä olen ylihoitajanne, kirjuri Ana, arvokas virka, sillä nyt koko Egypti rakastaa ja ylistää teitä."
"Epäilemättä pitäisi vain teitä, neiti Merapi, koko Egyptin rakastaa ja ylistää", vastasin minä.
Samassa astui Seti sisään. Yritin tervehtiä häntä kohottamalla vähemmän haavoittunutta käsivarttani, mutta hän tarttui käteeni ja puristi sitä hellästi.
"Terve teille, Menthun rakastettu, sodan jumala", hän sanoi miellyttävästi hymyillen. "Luulin palkanneeni kirjurin ja kas, tuo kirjuri olikin sotilas, josta tulisi sotaväen ylpeys."
Samassa hän huomasi Merapin, joka oli hiipinyt varjoon.
"Terve teillekin, Israelin kuu", sanoi hän kumartaen. "Jos sanoin Anaa parhaimmaksi soturiksi, niin minkä nimen antaisimme teille, jolle olemme kiitollisuuden velassa elämästämme. Ei, älkää katsoko alas, vaan vastatkaa."
"Egyptin prinssi", vastasi hän hämmentyneenä, "minun työnihän oli niin pieni. Kuulin salahankkeesta sedältäni Jabezilta, karkasin pois, ja kun tunsin lapsuudestani; oikotiet, saavuin ajoissa perille. Jos olisin pysähtynyt ajattelemaan, kenties en olisi uskaltanut tehdä sitä."
"Ja mitä muuta, neiti? Mitä sanotte hebrealaisesta, joka kuristi kurkkuani ja eräästä miekan iskusta, joka ainiaaksi irroitti hänen otteensa?"
"Tuosta, teidän korkeutenne, en voi muistaa mitään tai hyvin vähän". Sitten, varmaan muistaessaan, mitä hän juuri kertoi minulle, hän kumarsi ja poistui huoneesta.
"Hän osaa puhua valhetta yhtä miellyttävästi kuin mitä muuta tahansa", sanoi Seti, kun Merapi oli mennyt. "Oi, minkälainen nainen hän onkaan, Ana. Täydellinen ihanuudessa, täydellinen urhoollisuudessa, täydellinen ymmärryksessä. Ihmettelen, mitkä ovat hänen virheensä? Jääköön teidän tehtäväksenne tuoda ne esille, sillä minä en löydä ainoatakaan."
"Kysykää niitä Kiiltä, oi prinssi. Hän on suuri tietäjä, niin suuri, että kenties hänen taitonsa voi saattaa ilmi, mitä nainen koettaa kätkeä. Kai mahdatte muistaa, että hän varoitti teitä erityisesti, ennen kuin matkustimme Gosheniin."
"Niin — hän sanoi, että elämäni joutuu vaaraan, niinkuin se todella olikin. Siinä hän oli oikeassa. Hän kertoi myös, että näkisin naisen, johon rakastuisin. Siinä hän oli väärässä. En ole nähnyt sellaista naista. Oi, tiedän hyvin, mitä ajattelette. Koska pidän neiti Merapia kauniina ja rohkeana, luulette, että rakastan häntä. Mutta, niin ei ole laita. En rakasta ketään naista, paitsi, luonnollisesti hänen Korkeuttaan. Ana, arvostelette minua itsenne mukaan."
"Kii sanoi: 'Tulette rakastumaan', prinssi. On siis vielä aikaa."
"Ei sillä lailla, Ana. Jos joku rakastuu, hän rakastuu heti. Minusta tulee pian vanha ja hänestä lihava ja ruma, miten sitten voi rakastua enää? Tulkaa pian terveeksi, Ana, sillä toivon teitä avukseni kertoessani faraolle matkastani. Kerron hänelle, että minun mielestäni israelilaisia on paljon rasitettu ja hänen olisi annettava heille hyvitystä ja päästettävä heidät menemään."
"Mitähän farao sanoo nyt, kun he ovat yrittäneet tappaa hänen perillisensä?"
"Luulen, että farao suuttuu ja samoin koko Egyptin kansa, sillä he eivät arvostele oikein asiaa. Farao ei käsitä, että Laban ja hänen joukkonsa olivat oikeassa koettaessaan surmata minut, joka, vaikka tietämättäni, olin loukannut heidän Jumalansa pyhäkköä. Jos he olisivat tehneet toisin, eivät he olisi olleet mitään kunnon hebrealaisia, ja minä puolestani en voi vihata heitä. Kuitenkin koko Egypti on kiihkoissaan tuosta yrityksestä ja huutaa, että israelilaiset on hävitettävä."
"Minusta näyttää, prinssi, että, miten lieneekään Kiin ennustuksen laita, kolmas ainakin on täyttymäisillään — nimittäin, että tämä Goshenin matka saattaa valtaistuimenne vaaraan."
"Sitä en sano faraolle, Ana. Mutta jääköön tämä asia siksi, kunnes tulette terveemmäksi."
"Miten taistelu päättyi, prinssi, ja kuinka jouduin tänne?"
"Sotilaat tappoivat useimmat hebrealaiset, jotka vielä olivat elossa. Jotkut harvat pakenivat ja katosivat pimeyteen, niiden joukossa heidän johtajansa Laban, vaikka te olitte haavoittanut häntä. Ja kuusi otettiin kiinni elävänä. He odottavat nyt tuomiotaan. Minä olin vain vähän haavoittunut, ja te, jota luulimme kuolleeksi, olitte vain tajuttomana, ja tähän hetkeen asti olette houraillut tai ollut tajuttomana. Toimme teidät paareilla ja täällä olette ollut nyt nämä kolme päivää."
"Ja entä neiti Merapi?"
"Me nostimme hänet vaunuihin ja toimme hänet kaupunkiin, sillä jos olisimme jättäneet hänet sinne, olisivat israelilaiset varmasti tappaneet hänet. Kun farao sai kuulla, mitä hän oli tehnyt, antoi hän tuon puutarhassa olevan pikku talon hänelle, jotta häntä voitaisiin suojella, ja sitäpaitsi orjanaisen palvelemaan häntä. Siellä hän siis asustaa, omaten kaikki hovin etuoikeudet, ja tänä aikana on hän ollut teidän ylihoitajattarenne."
Tällä hetkellä tunsin itseni niin väsyneeksi, että suljin silmäni.
Kun avasin ne jälleen, oli prinssi mennyt.
Kului vielä kuusi päivää, ennen kuin minun sallittiin nousta vuoteesta; sinä aikana näin usein Merapin. Hän oli hyvin surullinen ja eli alituisessa pelossa, että hebrealaiset tappaisivat hänet. Häntä vaivasi myös ajatus, että hän oli pettänyt uskonsa ja kansansa.
"Ainakin olette vapaa Labanista", sanoin minä.
"En koskaan pääse hänestä vapaaksi, niin kauan kuin molemmat elämme", vastasi hän. "Minä kuulun hänelle, eikä hän tahdo päästää minua noista kahleista, koska hänen sydämensä on kiintynyt minuun."
"Ja onko teidän sydämenne kiintynyt häneen?" kysyin. Hänen kauniit silmänsä täyttyivät kyynelillä. "Naisella ei saa olla sydäntä. Oi, Ana, minä olen onneton", hän vastasi ja meni pois.
Näin muitakin. Prinsessa tuli tervehtimään minua. Hän kiitti minua kovin siitä, että olin pitänyt hänelle antamani lupauksen ja suojellut prinssiä. Sitä paitsi hän toi minulle kultaisen lahjan faraolta, ja itse hän lahjoitti minulle hienoja pukuja. Hän kyseli minulta tarkkaan Merapista, josta huomasin, että hän oli jo mustasukkainen, ja oli iloinen kuullessaan, että hänet oli kihlattu eräälle hebrealaiselle. Vanha Bakenkhonsukin tuli ja kyseli minulta paljon prinssistä, hebrealaisista ja Merapista, erittäinkin Merapista, jonka teoista, niin hän sanoi, koko Egypti puhui. Vastasin noihin kysymyksiin parhaan kykyni mukaan.
"Tässä meillä on nainen, josta Kii kertoi", sanoi hän. "Hän, joka on tuottava niin paljon iloa ja surua Egyptin prinssille."
"Kuinka niin?" kysyin minä. "Eihän hän ole ottanut häntä luoksensa eikä luullakseni aio ottaakaan."
"Kuitenkin hän tekee sen, joko hän sitten aikoo tai ei. Hänen tähtensähän nainen petti kansansa, joka israelilaisten mielestä on kuoleman synti. Kahdesti hän pelasti prinssin elämän, ensiksi varoittamalla häntä hyökkäyksestä ja sitten omalla kädellään surmaamalla sukulaisensa, joka oli tappaa hänet. Eikö se ollut niin? Sanokaa minulle, tehän olitte siellä."
"Niin se oli, mutta mitä sitten?"
"Sitä, että mitä hän sanoneekin, hän rakastaa prinssiä, jollei hän rakasta teitä", ja hän katsoi minuun tarkasti.
"Kun naisella on prinssi ja sellainen prinssi läheisyydessään, vaivaisiko hän itseään asettamalla pauloja pyydystääkseen kirjurin?" kysyin vähän katkerasti.
"Oho!" sanoi hän nauraen tavallista leveätä nauruaan, "asiat ovat siis sillä lailla, ovatko ne? Hyvä, niin ajattelinkin, mutta, ystävä Ana, varoitan teitä ajoissa. Älkää koettako houkutella Kuuta alas taivaalta kotinne valoksi, jottei hän tulisi, ja aurinko, hänen herransa, suuttuisi ja polttaisi teitä. Hyvä, hän rakastaa prinssiä, ja siksi ennemmin tai myöhemmin hän saa hänetkin rakastumaan itseensä."
"Kuinka, Bakenkhonsu?"
"Useimpiin miehiin nähden, Ana, se olisi helposti tehty. Huokaus, muutamia puoleksi kätkettyjä kyyneliä oikealla hetkellä, ja asia on valmis, kuten olen kuullut tuhannet kerrat tapahtuneen. Mutta sellaiseen nähden kuin tämä prinssi on, se mahtaa käydä toisin. Hän näyttää prinssille, että hän on kadottanut nimensä hänen tähtensä; että hänen tähtensä on kansansa vihaama ja Jumalansa hylkäämä, ja saa siten prinssin säälimään itseään. Ja sääliväisyys on rakkauden oma sisar. Tai kenties ollen myöskin viisas, hän tahtoo antaa prinssille neuvoja noissa kaikissa israelilaisia koskevissa asioissa, ja siten tunkeutuu hän tämän sydämeen ystävyyden puvussa, ja sitten hänen suloutensa ja kauneutensa saavat aikaan lopun luonnon lakien mukaan. Joko sitä tai tätä tietä, myötä- tai vastavirtaa, perille hän tulee."
"Jos niin käy, mitäpä siitä? Onhan Egyptin hallitsijoilla tapana pitää useampia puolisoja."
"Tarkoitan, Ana, että Seti luullakseni on mies, joka todella haluaa omata vain yhden, ja tämä yksi on oleva tuo hebrealainen. Niin, hebrealainen nainen on hallitseva Egyptiä ja kääntävä sen palvelemaan omaa Jumalaansa, sillä ei milloinkaan hän rupea palvelemaan meidän jumaliamme. Ja todellakin, kun hänen kansansa huomaa, että hän tottelee heitä, käyttävät he häntä siihen. Tai ehkä hänen Jumalansa itse tahtoo käyttää häntä toteuttamaan tarkoituksiaan, kuten hän lienee nyt jo käyttänyt häntä."
"Ja miten käy sen jälkeen, Bakenkhonsu?"
"Jälkeenpäin — kuka tietää? Minä en ole tietäjä, en ainakaan missään tärkeämmässä asiassa, kysykää sitä Kiiltä. Mutta minä olen hyvin, hyvin vanha ja olen tarkastellut maailmaa, ja sanon teille, että näin käy, jollei" — ja hän pysähtyi.
"Jollei mitä?"
Hän hiljensi ääntään.
"Jollei Userti ole rohkeampi kuin luulen ja tapa tuota hebrealaista sitä ennen tai vielä parempi, toimita jotakin hebrealaista surmaamaan häntä. Jos tahtoisitte tulla faraon ja Egyptin ystäväksi, voisitte kuiskata sen Usertin korvaan, Ana."
"En koskaan", vastasin vihaisesti.
"Arvasinkin sen, ettette sitä tekisi, Ana, te, joka myöskin sätkyttelette tuossa kuun sädeverkossa, mikä on vahvempi ja todellisempi kuin palmunoksista tai pellavasta punottu. Enkä minäkään halua, sillä tällä iällä haluan niin mielelläni katsella ihmisten leikkiä, ja kun itsekin olen ihminen, pelkään ehkäistä jumalien tarkoituksia. Pyöriköön tuo käärö, niinkuin se haluaa, ja kun se on auki, lukekaa se ja muistakaa, mitä minä sanoin tänään teille. Siitä tulee oivallinen kertomus, jonka loppu on kirjoitettu verellä musteen sijasta. Ha! Ha-a-ha!" ja nauraen hän nilkutti huoneesta jättäen minut pelon valtaan.
Sitäpaitsi prinssi kävi luonani joka päivä ja jo ennen kuin jätin vuoteeni, alkoi sanella minulle tiedonantoaan faraolle, sillä hän ei tahtonut käyttää ketään muuta kirjuria. Sen pääsisältö oli se, johon hän jo edeltäpäin oli viitannut, nimittäin että Israelin kansan, joka oli niin paljon kärsinyt egyptiläisten vuoksi, pitäisi nyt päästä lähtemään, niinkuin heidän profeettansa määräsivät, esteettömästi minne haluaisivat. Meitä matkallamme kohdanneesta hyökkäyksestä kertoi hän, sanoen, että sen olivat tehneet muutamat kiivailijat luullen, että heidän Jumalaansa oli häväisty, teko, josta ei koko kansan pitäisi saada kärsiä. Tuon kertomuksen viimeiset sanat olivat:
"Pyydän sinua, farao, muistamaan, että Amon, egyptiläisten jumala, ja Jehova, israelilaisten Jumala, eivät voi yhdessä hallita samassa maassa. Jos molemmat jäävät Egyptiin, nousee täällä jumalien välinen taistelu, jolloin kuolevaiset painetaan tomuun. Sentähden pyydän sinua, päästä Israel menemään."
Kun olin parantunut ja noussut vuoteeltani, kopioin tämän kertomuksen kauneimmalla käsialallani ja kieltäydyin kertomasta sen sisällyksestä kenellekään, vaikka kaikki kyselivät, muun muassa visiiri Nehesi, joka toi minulle lahjan, jotta paljastaisin salaisuuden. Tästä sai Setikin kuulla, en tiedä miten, ja hän oli hyvin tyytyväinen minuun, tietäessään, että Egyptissä oli kirjuri, jota ei voitu lahjoa. Usertikin kysyi sitä minulta ja kummallista kyllä, kun kieltäydyin vastaamasta, ei hän ollut vihainen, koska, niinkuin hän selitti, minä tein velvollisuuteni.
Viimein oli kertomus valmiiksi kirjoitettu ja sinetöity, ja prinssi omin käsin, mutta äänettömänä, laski sen faraon polville julkisessa istunnossa, sillä hän ei uskonut sitä kenenkään muun tehtäväksi. Amenmeseskin toi esiin kertomuksensa sekä visiiri Nehesi ja vartija joukon kapteeni, joka pelasti meidät kuolemasta. Kahdeksan päivää myöhemmin kutsuttiin prinssi suureen valtion neuvostoon, Kuten kaikki muutkin kuninkaallisen huoneen jäsenet sekä korkeat sotaherrat. Minäkin sain kutsun, kuten kaikki, jotka olivat olleet osallisina noissa tapahtumissa.
Prinssi ajoi prinsessan seurassa faraon palatsiin kultaisissa vaunuissa, joita veti kaksi maidonvalkeata sotaoritta, jotka olivat pelastaneet suuren Rameseksen hengen Syrian sodassa. He ajoivat pitkin katuja, joilla seisoi tuhansittain kansaa, tervehdyshuutojen kaikuessa.
"Katsokaa", sanoi vanha neuvonantaja Bakenkhonsu, joka oli minun seuralaiseni toisissa vaunuissa, "Egypti on ylpeä ja iloinen. Se luuli, että prinssi oli vain unien uneksija. Mutta nyt se on kuullut kertomuksen tuosta matkalla tapahtuneesta hyökkäyksestä ja huomannut, että hän onkin sotilas ja soturi parasta laatua. Sentähden se rakastaa häntä ja iloitsee."
"Silloinhan, samasta syystä, Bakenhhonsu, olisi surmaaja suuremman arvoinen kuin viisain kirjuri."
"Niin hän onkin, Ana, varsinkin jos tuo surmaaja on todellinen mies. Kirjuri luo uutta, mutta murhaaja tappaa, ja kuoleman hallitsemassa maailmassa kunnioitetaan sitä, joka tappaa, enemmän kuin sitä, joka saa aikaan uutta. Kuulkaa, nyt he huutavat teidän nimeänne. Sentähdenkö, että olette sepittänyt joitakin kirjoituksia? Sanon teille, ei. Vaan siksi, että tapoitte kolme miestä tuolla matkalla. Jos tahdotte tulla kuuluisaksi ja rakastetuksi, Ana, lopettakaa kirjojen sepittäminen ja ruvetkaa kauloja katkomaan."
"Mutta kirjailija elää vielä sittenkin, kun hän on kuollut."
"Oho!" nauroi Bakenkhonsu, "te olette paljon tyhmempi kuin luulin. Mitä etua ihmisellä on siitä, mitä on hänen kuolemansa jälkeen? Niin, tänään tuo sokea, ruikuttava kerjäläinen temppelin portailla merkitsee enemmän Egyptille kuin kaikki faraoitten muumiot. Ottakaa, mitä elämä voi teille antaa, Ana, älkääkä vaivatko itseänne ajattelemalla niitä, jotka on pantu hautoihin murenemaan."
"Se on huonoa uskontoa, Bakenkhonsu."
"Hyvin huonoa, Ana, niinkuin kaikki muukin, mistä me voimme puhella ja mihin kosketella. Huono uskonto soveltuu huonoihin sydämiin, jollaisia ovat kaikki muut paitsi yksi joka tuhannesta. Niin, jos tahdotte menestyä, seuratkaa sitä, ja kun olette kuollut, tulen minä ja nauran haudallanne ja sanon: 'Tässä makaa eräs, josta olin toivonut enemmän kuin toivoin herrastanne.'"
"Eikä turhaan, Bakenkhonsu, mitä tahansa tapahtuneekin palvelijalle!"
"Senhän saamme ennen pitkää nähdä, luulen minä. Ihmettelen, kuka tahtoo kulkea hänen vierellään ennen kuin Niili seuraavan kerran tulvii. Kenties hän haluaa vaihtaa faraon kultaiset vaunut härkävaunuihin ja te ajatte härkiä ja keskustelette hänen kanssaan tähdistä — tai kenties kuusta. No, te mahdatte kumpikin tulla siten onnellisemmiksi ja hän, tuo kuu, on kateellinen jumalatar, joka pitää siitä, että häntä palvellaan. Hoh-ho-o! Tässä ovat palatsin portaat. Auttakaa minut alas, Kuun neidin pappi."
Me astuimme sisälle palatsiin, jossa meidät johdettiin läpi suuren salin pienempään huoneeseen, jossa farao ilman virkapukua odotti meitä istuen seetripuisessa tuolissa. Silmätessäni häneen näin, että hänen kasvonsa olivat synkät ja levottomat, ja minusta tuntui kuin olisi hän tullut vanhemmaksi. Prinssi ja prinsessa tervehtivät häntä, kuten me muutkin, mutta hän ei vastannut. Kun kaikki olivat läsnä ja ovet oli suljettu, sanoi farao:
"Olen lukenut, poikani Seti, kertomuksesi, joka koskettelee vierailuasi israelilaisten keskuudessa ja kaikkea, mitä siellä tapahtui sinulle; ja myöskin teidän, sisarenpoikani Amenmeses, ja teidän, upseerit, jotka seurasitte Egyptin prinssiä. Ennen kuin puhun niistä, astukoon kirjuri Ana, joka oli hänen korkeutensa kanssa vaunuissa silloin, kun hebrealaiset hyökkäsivät hänen päällensä, esille ja kertokoon minulle kaiken, mitä tapahtui."
Silloin astuin esille ja pää kumarruksissa toistin tuon kertomuksen ainoastaan niin paljon kuin mahdollista jättäen kertomatta itsestäni. Kun olin lopettanut, sanoi farao:
"Se, joka puhuu vain puolet totta, on haitallisempi kuin valehtelija. Istuitteko te sitten vaunuissa, kirjuri, tekemättä mitään silloin kun prinssi taisteli henkensä edestä? Vai juoksitteko karkuun? Puhu, Seti, ja sano, minkälaista osaa tämä mies näytteli, hyvääkö vai huonoako?"
Prinssi kertoi minun osanotostani taisteluun sellaisin sanoin, jotka ajoivat veren kasvoilleni. Hän kertoi myös, että minä olin määrännyt tuon kaksikymmenmiehisen vartijajoukon seuraamaan huomaamatta meitä, pukenut kaksi harjaantunutta sotilasta juoksijoiksi ja taistelun alussa lähettänyt ajajan apua hakemaan. Hän kertoi myös haavoittumisestani, ja että olin vasta aivan äsken parantunut. Hänen lopetettuaan sanoi farao:
"Tiedän, että tuo kertomus on tosi, sillä olen kuullut sen muiltakin.
Kirjuri, olette tehnyt hyvin. Tulkaa tänne."
Menin horjuvin askelin ja polvistuin hänen majesteettinsa eteen. Hänen kaulassaan riippui ihanat, kultaiset vitjat. Hän otti ne ja heitti ne pääni yli sanoen:
"Koska olette osoittautunut sekä uskolliseksi että viisaaksi, annan teille tämän mukana kuninkaan neuvonantajan ja seuralaisen arvonimen, ja oikeuden kaiverruttaa sen myös hautakiveenne. Menkää, kirjuri Ana, neuvonantaja ja kuninkaan seuralainen."
Vetäydyin pois hämmentyneenä, ja kun astuin Setin ohi, kuiskasi hän korvaani:
"Pyydän teitä, Ana, älkää luopuko prinssin seurasta, vaikka olette päässytkin kuninkaan seuralaiseksi."
Sitten farao määräsi, että vartioston päällikön oli saatava virkaylennystä ja lahjoja oli annettava jokaiselle sotilaalle; ja lapsille, joiden isät olivat kaatuneet, oli annettava eläke; kaksinkertainen eläke noiden kahden miehen perheille, jotka olin pukenut juoksijoiden valepukuun. Tämän tehtyään puhui farao jälleen hitaasti ja miettien, käskien ensin kaikkien seuralaisten ja vartijoiden poistua huoneesta. Minäkin olin menemäisilläni, mutta vanha Bakenkhonsu tarttui viittaani sanoen, että uusi neuvonantajan arvo antoi minulle oikeuden jäädä sinne.
"Prinssi Seti", puhui farao, "kaiken tämän jälkeen, mitä olen kuullut, huomaan tuon kertomuksesi kummalliseksi. Sitäpaitsi, sen luonne on aivan erilainen kuin kreivi Amenmeseksen ja upseerien. Neuvot minua päästämään israelilaiset minne he vain haluavat mennä, muutamien rasitusten tähden, joita he joskus ovat kärsineet, jotka rasitukset kuitenkin ovat tehneet heidät lukuisiksi ja rikkaiksi. Tuota neuvoa en aio noudattaa. Mieluummin haluan lähettää sotajoukon Goshenin maahan lähettämään tuon kansan, joka yhdistyi salaliittoon murhatakseen Egyptin prinssin, lännen portin läpi, siellä palvelemaan Jumalaansa taivaassa tai helvetissä. Niin, lyömään heidät aina harmaahapsisista rintalapsiin asti."
"Kuulen, farao", sanoi Seti levollisesti.
"Sellainen on tahtoni", jatkoi Meneptah, "ja ne, jotka seurustelevat kanssasi, ja kaikki neuvonantajani ovat samaa mieltä kuin minä, sillä totisesti Egypti ei voi sietää sellaista ilkeätä petosta. Kuitenkin lakimme ja tavan tähden on välttämätöntä, ennen kuin ryhdytään noihin suuriin sotatoimiin ja valtiollisiin asioihin, että se, joka on lähinnä valtaistuinta ja määrätty perimään sen, antaa suostumuksensa siihen. Suostutko, Egyptin prinssi?"
"En suostu, farao. Minusta se olisi katala teko. Kymmeniätuhansia surmattaisiin syystä, että muutamat hupsut hyökkäsivät miehen kimppuun, joka sattui olemaan kuninkaallista sukua, koska tämä varomattomuudessaan oli loukannut heidän pyhintään."
Huomasin, että tämä vastaus suututti faraota, sillä ei koskaan ennen ollut hänen tahtoaan tällä lailla vastustettu. Kuitenkin hän hillitsi itsensä ja kysyi:
"Suostutko sitten, prinssi, lievempään tuomioon, nimittäin siihen, että hebrean kansa hajoitetaan, että vaarallisimmat lähetetään erämaihin tekemään työtä vuorikaivoksissa ja kivilouhimoissa, ja loput sijoitetaan orjiksi ympäri Egyptiä?"
"En suostu, farao. Minun mitätön mielipiteeni on kirjoitettu tuohon kertomukseen, eikä sitä voi muuttaa."
Meneptahin silmät leimahtivat, mutta vieläkin hän hillitsi itsensä ja kysyi:
"Jos sinä olisit tässä minun paikallani, prinssi Seti, niin sanopas meille, jotka olemme tähän kokoontuneet, millälailla sinä käyttäytyisit näitä hebrealaisia kohtaan?"
"Tekisin niinkuin olen sanonut tuossa kertomuksessa. Jos joskus nousen valtaistuimelle, päästän heidät menemään, minne haluavat ja saavat ottaa omaisuutensa mukaansa."
Kaikki läsnäolevat tuijottivat hämmästyneinä häneen ja nurisivat. Mutta farao nousi vapisten vihasta. Tarttuen viittansa rinnuksiin hän repäisi sen ja huusi peloittavalla äänellä:
"Kuulkaa häntä, te Egyptin jumalat! Kuulkaa poikaani, joka häpäisee minua vasten kasvojani ja tahtoo taivuttaa teidän niskanne vieraan Jumalan kantapään alle. Prinssi Seti, kuninkaallisten ja neuvonantajieni läsnäollessa, minä —"
Hän ei sanonut enempää, sillä prinsessa Userti, joka tähän asti oli istunut äänettömänä, juoksi hänen luokseen, ja kietoen käsivartensa hänen ympärilleen alkoi kuiskailla hänen korvaansa. Farao kuunteli häntä, sitten hän istuutui ja puhui jälleen.
"Prinsessa muistuttaa minua, että tämä on tärkeä asia, jota ei ole päätettävä hätäisesti. Voi olla, että prinssi, neuvoteltuaan hänen kanssaan ja oman sydämen kanssa, ja ehkä pyydettyään jumalien viisautta, haluaa peruuttaa sanat, jotka ovat päässeet hänen suustaan. Käsken sinua, prinssi, odottamaan minua täällä samaan aikaan kolmen päivän kuluttua. Sitäpaitsi määrään, ettei kukaan läsnäolija, kuoleman uhalla, saa sanaakaan puhua siitä, mitä näitten seinien sisällä on tapahtunut."
"Tottelen faraota", sanoi Seti kumartaen.
Meneptah nousi jo näyttääkseen, että neuvottelu oli lopussa, kun visiiri Nehesi astui lähemmäksi ja kysyi:
"Mitä tehdään noille hebrealaisille vangeille, noille murhaajille, jotka vangittiin tuolla matkalla?"
"Heidän syyllisyytensä on todistettu. Heitä on ruoskittava raipoilla, kunnes kuolevat, ja jos heillä on vaimoja tai lapsia, on ne otettava kiinni ja myytävä orjiksi."
"Faraon tahto tapahtukoon!" sanoi visiiri.
IX.
AMONIN KUKISTUMINEN.
Tuona iltana istuin rauhattomana työhuoneessani prinssin palatsissa yrittäen kirjoittaa, sillä tunsin, että onnettomuudet uhkasivat herraani prinssiä, enkä tiennyt mitä tehdä, saadakseni hänet suojelluksi niiltä. Ovi aukeni ja vanha kamariherra Pambasa ilmestyi ja puhutteli minua uusilla arvonimilläni sanoen, että hebrealainen neiti Merapi, joka oli ollut hoitajattareni, halusi puhua kanssani. Samassa tämä tulikin ja seisahtui eteeni.
"Kirjuri Ana", sanoi hän, "olen juuri nähnyt setäni Jabezin, joka on tullut tai on lähetetty tuomaan minulle sanaa", ja hän epäröi.
"Miksi hänet on lähetetty, jalosukuinen neiti? Tuomaanko tietoja
Labanista?"
"Ei. Laban on paennut eikä kukaan tiedä, missä hän on, ja Jabez on säästynyt enemmiltä vastuksilta petturin setänä vain ottamalla vastaan tämän tehtävän."
"Ja mikä se tehtävä on."
"Pyytää minua, jos tahdon välttää kuolemaa ja Jumalan vihaa, vaikuttamaan hänen korkeutensa sydämeen, mutta en tiedä, miten tehdä —"
"Kuitenkin, luullakseni, löydätte keinon, Merapi?"
"— paitsi ehkä teidän, hänen ystävänsä ja neuvonantajansa, avulla", jatkoi hän, kääntäen kasvonsa pois. "Jabez on kuullut, että farao aikoo kokonaan hävittää Israelin kansan."
"Mistä hän sen tietää, Merapi?"
"En voi sanoa, mutta luulen, että kaikki hebrealaiset sen tietävät. Tunsin sen itsessäni, vaikka kukaan ei ollut sanonut sitä minulle. Hän tietää myös, ettei sitä voida tehdä Egyptin lain mukaan, jollei prinssi, joka on valtaistuimen perillinen ja täysi-ikäinen, suostu siihen. Nyt olen tullut pyytämään teitä rukoilemaan, ettei prinssi suostuisi."
"Miksi ette itse pyydä prinssiltä, Merapi —" aloitin minä, kun samassa kuulin takaani Setin äänen — sillä hän oli tullut sisälle yksityisovesta kantaen kädessään muutamia kirjoituksia — sanovan:
"Ja minkä pyynnön jalosukuinen neiti Merapi tahtoisi tehdä minulle?
Ei, astukaa esiin ja puhukaa, Israelin kuu."
"Oi prinssi", vastasi hän, "pyyntöni on tämä, että pelastaisitte hebrealaiset kuolemasta, johon teillä yksin on valta."
Samassa aukeni ovi ja sisään astui Userti.
"Mitä tuolla naisella on täällä tekemistä?" kysyi hän.
"Luulen, että hän tuli katsomaan Anaa, puolisoni, niin kuin minäkin, ja epäilemättä sinäkin tulit. Ja ollessaan täällä pyytää hän minua suojelemaan kansaansa."
"Ja minä pyydän sinua, puolisoni, antamaan hänen kansansa miekan surmattavaksi, minkä se on ansainnut yrittäessään murhata sinut."
"Ja rangaistako jokaista heitä, Userti, vaikka muutamat jo riutuvat ruoskan iskujen alla", lisäsi prinssi vavahtaen. "Loput ovat viattomia — miksi pitäisi heidän kuolla?"
"Siksi, että valtaistuimesi on muuten vaarassa, Seti. Sanonpa sinulle, jos jatkat faraon tahdon vastustamista, niinkuin Egyptin lain mukaan voit tehdä, tekee hän sinut perinnöttömäksi ja asettaa serkkusi Amenmeseksen sinun paikallesi, niinkuin hän Egyptin lain mukaan voi tehdä."
"Tiedän sen, Userti. Kuitenkin, miksi tekisin väärin yksityisen onneni tähden? Kysymys on siitä, mikä on oikein?"
Userti katseli häneen hämmästyneenä. Hän ei milloinkaan ymmärtänyt Setiä, eikä voinut edes uneksia, että tämä tahtoi luopua maailman mahtavimmasta valtaistuimesta pelastaakseen kysymyksen alaisen kansan, koska hän oli sitä mieltä, ettei heidän pitänyt kuolla. Kuitenkin aivan vaistomaisesti hän jätti ensimmäisen kysymyksen vastaamatta ja tarttui toiseen.
"Se on oikein", sanoi hän, "monesta syystä, joista minun ei tarvitse mainita muita kuin yksi, sillä siihen sisältyvät kaikki muut. Egyptin jumalat ovat oikeita jumalia, joita meidän on palveltava ja toteltava, tai jouduttava turmioon nyt ja tulevaisuudessa. Israelilaisten Jumala on väärä jumala ja ne, jotka palvelevat häntä, ovat harhaoppisia ja harhaoppisuutensa tähden kuolemaan tuomittuja. Sentähden on aivan oikein, että niiden, jotka oikeat jumalat ovat tuominneet, on kuoltava heidän palvelijoittensa miekan surmaamina."
"Tuo on hyvin perusteltu, Userti, ja jos on niin, kenties minunkin ajatukseni muuttuvat tässä asiassa samanlaisiksi kuin sinun, ettei minun enää kauemmin tarvitse vastustaa faraota ja hänen tahtoaan. Mutta onko niin? Siitä on kysymys. En kysy sinulta, koska sanot, että Egyptin jumalat ovat oikeita jumalia, ja kun tiedän, mitä vastaisit tai pikemmin, ettet antaisi mitään kunnollista vastausta. Mutta minä kysyn tältä jalosukuiselta neidiltä, onko hänen Jumalansa väärä, ja jos hän vastaa, ettei se ole, niin pyydän, että hän todistaisi sen minulle, jos hän voi. Jos hän kykenee todistamaan sen, silloin toistan faraolle kolmen päivän kuluttua saman kuin tänään sanoin hänelle. Jollei hän kykene todistamaan sitä, silloin ajattelen asiaa hyvin tarkasti. Vastatkaa nyt, Israelin kuu, ja muistakaa, että tuhansien elämä riippuu teidän sanoistanne."
"Oi! teidän korkeutenne", alkoi Merapi. Sitten hän pysähtyi, puristi kätensä yhteen ja katsoi ylöspäin. Luulen, että hän rukoili, sillä hänen huulensa liikkuivat. Hänen seistessään tuossa näin ja luulen, että Setikin näki, ihmeellisen valon leviävän hänen kasvoilleen ja silmiinsä. Se oli innostuksen ja kirkastuksen jumalallista tulta.
"Miten voin minä, halpa hebrealainen nainen, todistaa teidän korkeudellenne, että minun Jumalani on oikea Jumala ja Egyptin jumalat ovat vääriä? En tiedä, ja kuitenkin — onko teidän monien jumalienne joukossa, joita palvelette, yhtään sellaista, jonka haluaisitte asettaa minun Jumalaani vastaan?"
"Epäilemättä, israeliitta", vastasi Userti. "Meillä on Amon-Raa, jumalien isä, josta kaikki muut jumalat ovat saaneet alkunsa, ja jolta he saavat voimansa. Tuolla vanhan temppelin pyhäkössä on hänen kuvapatsaansa. Siirtäköön teidän Jumalanne hänet paikoiltaan, jos voi! Mutta mitä te tuotte mahtavaa Amon-Raata vastaan?"
"Minun Jumalallani ei ole mitään kuvapatsasta ja hänen pyhäkkönsä on ihmisten sydämissä, niin minulle ovat opettaneet hänen profeettansa. Minulla ei ole mitään tuotavana tähän taisteluun, paitsi sitä, mikä on uhrattava kaikissa taisteluissa — elämäni."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Seti hämmästyneenä.
"Tarkoitan, että minä, turvaton ja yksinäinen, menen Amon-Raan läheisyyteen hänelle pyhitettyyn temppeliin, ja Jumalani nimessä käsken hänet tappamaan minut, jos hän kykenee."
Me tuijotimme häneen ja Userti huudahti:
"Jos hän kykenee! Kuulkaa tuota jumalanpilkkaajaa! Hyväksytkö sinä,
Seti, että hän käskee isä Amonia, niinkuin perinnölliset ylipapit?
Hän saa hengellään maksaa tuon häväistyksen."
"Ja jollei suuri jumala Amon voi, tai ei katso hyväksi surmata teitä, jalo neiti, niin miten se todistaa, että teidän Jumalanne on mahtavampi kuin hän?" kysyi prinssi. "Kenties hän hymyilee ja sääliväisyydessään antaa häväistyksen mennä ohitseen, kuten teidän Jumalanne teki minulle."
"Sen täytyy tulla todistetuksi, teidän korkeutenne. Jollei minulle tapahdu mitään, tai jos minua suojellaan siitä, silloin minä tahdon uskaltaa pyytää Jumalaani tekemään jonkun merkin ja ihmeen, ja alentamaan Amon-Raan teidän nähtenne."
"Ja jos teidänkin Jumalanne hymyilisi, eikä ottaisi asiaa huomioonsa, niinkuin hän teki minulle, kun hänen pappinsa rukoilivat häntä, niin mitä silloin olemme oppineet hänen voimastaan tai Amon-Raan voimasta?"
"Oi prinssi, te ette halua oppia mitään. Jos minä säästyn Amonin vihalta ja minun Jumalani on kuuro rukouksilleni, silloin olen valmis antautumaan Amonin pappien käsiin, jotta he voivat kostaa minulle kaiken herjaukseni."
"Tuo on jalon sydämen puhetta", sanoi Seti. "Kuitenkaan en halua, että tämä jalo neiti panisi elämänsä alttiiksi tällaisen riidan vuoksi. En usko, että kumpikaan Egyptin Amon enemmän kuin israelilaisten Jumalakaan väistyisi. Mutta olen varma, että Amonin papit kostavat häväistyksen ja he tekevät sen tarpeeksi julmasti. Kohtalo on teitä vastaan, neiti. Teidän ei tarvitse todistaa uskoanne verellä."
"Miksi ei?" kysyi Userti. "Mitä tämä tyttö merkitsee sinulle, Seti, että sinä asettuisit hänen ja hänen pahuutensa hedelmien väliin, sinä, joka ainakin nimeltä olet sen jumalan ylimmäinen pappi, jota hän häpäisi, ja kannat hänen pukujaan temppelin juhlapäivinä? Hän uskoo Jumalaansa, jätä hänen Jumalansa asiaksi auttaa häntä niinkuin hän on uskaltanut väittää tämän tekevän."
"Sinä uskot Amoniin, Userti. Oletko sinä valmis panemaan henkesi alttiiksi hänen Jumalaansa vastaan tässä riidassa?"
"Minä en ole kyllin mieletön ja pöyhkeä, Seti, uskoakseni, että koko maailman jumala astuisi alas taivaasta suojelemaan minua rukoukseni mukaan, niinkuin tämä jumalaton tyttö sanoo uskovansa."
"Sinä et suostu. Mitä sitten sanotte te, Ana, joka olette Amonin uskollinen palvelija?"
"Minä sanon, prinssi, että olisin uhkarohkea, jos veisin voiton hänen ylipapiltaan tällaisessa asiassa."
Seti hymyili ja vastasi:
"Ja ylipappi sanoo, että hän olisi turhanpäiväinen, jos hän työntäisi niin kauas suuren viran etuoikeudet, viran, jota hän ei milloinkaan ole etsinyt itselleen."
"Teidän korkeutenne", keskeytti Merapi suloisella, pyytävällä äänellä, "pyydän teitä, olkaa armollinen minulle ja sallikaa minun tehdä tuo koe, jota olen halunnut, en tiedä miksi. Sanoja sellaisia, joita olen puhunut, ei voi peruuttaa. Ne on jo kirjoitettu iankaikkisuuden kirjaan, ja ennemmin tai myöhemmin, joko tätä tai tuota tietä, ne täytyy täyttää. Elämäni on pantu pantiksi vetoon ja minä tahdon heti saada tietää, menetänkö sen."
Nyt Usertikin katsoi häneen ihmeissään, mutta vastasi ainoastaan:
"Totisesti, israeliitta, minä uskon, ettei tuo rohkeus jätä teitä pulaan sittenkään kuin joudutte Kiin, Amonin uhripapin, ja muitten pappien armoille tuon temppelin holveissa, jota tahdotte häväistä."
"Minäkin uskon, ettei se jätä minua, teidän korkeutenne, jos sellainen tulisi kohtalokseni. Vastatkaa, Egyptin prinssi."
Seti katsoi Merapiin, joka seisoi hänen edessään niin tyynenä pää alas painettuna ja kädet ristissä rinnalla. Sitten hän katsahti Usertiin, jonka kasvoilla näkyi ivallinen hymy. Hän ymmärsi tuon hymyn tarkoituksen niin kuin minäkin. Siitä näkyi selvästi, ettei hän uskonut Setin sallivan tuon kauniin naisen, joka oli pelastanut hänen elämänsä, panna henkeään alttiiksi minkään taivaan tai helvetin voiman tähden. Hetken käveli prinssi edes takaisin huoneessa, sitten hän pysähtyi ja sanoi äkkiä kääntyen, ei Merapille vaan Usertille:
"Tapahtukoon tahtosi. Mutta muista, jos tämä rohkea nainen epäonnistuu ja kuolee, on hänen verensä sinun päälläsi, ja jos hän voittaa ja elää, pidän häntä jaloimpana koko naismaailmasta ja rupean tutkistelemaan tätä uskonnon asiaa, Israelin kuu. Nimellisenä Amon-Raan ylipappina minä hyväksyn vaatimuksenne jumalan puolesta, vaikka en tiedä, ottaako hän sitä edes huomioonsa. Koe on pantava toimeen ensi yönä temppelin pyhäkössä tuntina, joka ilmoitetaan teille. Minä olen siellä läsnä ollakseni varma, että teitä kohdellaan oikeudenmukaisesti, ja muutamia muitakin tulee sinne. Kirjoittakaa määräykseni, kirjuri Ana, ja antakaa Amonin pääpapille, Roille, ja uhripapille, tietäjä Kiille, tiettäväksi, että minä tahdon keskustella heidän kanssaan. Hyvästi, jalo neiti."
Merapi meni, mutta kääntyi ovella ja sanoi:
"Kiitän teitä, prinssi, omasta ja kansani puolesta. Mitä tapahtuneekin, pyydän teitä, älkää unohtako anomustani suojella heitä sodalta, sillä he ovat viattomia. Ja nyt pyydän, että minun annettaisiin olla aivan yksin siksi, kunnes käsketään temppeliin, sillä minun on valmistettava itseäni niin hyvin kuin voin alistuakseni kohtalooni, mikä se sitten lieneekin."
Usertikin lähti sanomatta sanaakaan.
"Oi, ystävä! Mitä olen tehnyt?" sanoi Seti. "Onko jumalia ollenkaan?
Sanokaa minulle, onko jumalia?"
"Kenties ensi yönä saamme tietää sen, prinssi", vastasin minä. "Ainakin Merapi luulee, että on Jumala, ja epäilemättä on hänen uskonsa määrätty pantavaksi koetukselle. Tämä, niin uskon, on se tervehdys, jonka setänsä Jabez toi hänelle."
* * * * *
Oli yön pimein hetki. Seisoimme Amon-Raan vanhan temppelin pyhäkössä, jota monet lamput valaisivat. Se oli kauhea paikka. Molemmin puolin kannattivat suuret pylväät raskasta kattoa. Pyhäkön päässä oli Amon-Raan kuvapatsas, neljä kertaa miehen kokoinen. Hänen otsallaan, kruunun alapuolella, oli kaksi pientä kivistä hiuskiehkuraa, ja kädessään hän piti valtikkaa voiman ja ikuisuuden merkkinä. Lampunvalo välkkyi hänen kovilla, hirveillä kasvoillaan, jotka oli käännetty itäänpäin. Hänen päässään oli Egyptin kaksinkertainen kruunu ja kädessään reiällinen risti, joka oli merkkinä elämän ikuisuudesta. Amon-Raan vasemmalla puolella oli puolikuu, joka muuttui täydeksi kuuksi. Hänkin piti oikeassa kädessään reiällistä ristiä, ikuisen elämän merkkiä, ja vasemmassa voiman valtikkaa. Sellainen oli tämä mahtava kolminaisuus, mutta suurin näistä kaikista oli Amon-Raa, jolle pyhäkkö oli vihitty. Peloittavilta ne näyttivät kohoten yläpuolelle meitä takana olevaa pimeyttä vastaan.
Sinne olivat saapuneet prinssi Seti valkeassa papin puvussa, päässään liinainen päähine, mutta ilman koristuksia, ja prinsessa Userti, Hathorin, rakkauden ja luonnon jumalattaren ylimmäinen papitar. Hänellä oli Hathorin korppikotka-päähine ja siinä hopeinen täysikuu. Ylipappi Roi oli myöskin läsnä puettuna papilliseen pukuunsa. Hän oli vanha, laiha mies, jonka kasvot olivat julmat ja ankarat. Sitäpaitsi olivat siellä Kii, uhripappi ja tietäjä, vanha Bakenkhonsu, minä ja joukko Amon-Raan, Mutin ja Khonsun pappeja. Patsaitten takaa kuului juhlallista laulua, vaikka emme voineet nähdä, kuka lauloi.
Äkkiä ilmestyi tuolta pimeästä, johon lampun valo ei enää ylettynyt, nainen kiedottuna pitkään viittaan kahden naispapin saattamana. Nämä toivat hänet avonaiselle paikalle Amonin patsaan eteen, ottivat viitan hänen yltään ja poistuivat, heittäen häneen vielä kerran vihaisen ja pelokkaan silmäyksen. Tuossa edessämme seisoi Merapi valkeassa puvussa ja päässään valkea huntu, joka oli kiinnitetty leuan alle tuolla kovakuoriaisneulalla, jonka Seti oli antanut hänelle Goshenissa. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle. Ainoastaan kerran hän vilkaisi yläpuolella olevaan, vihaisen näköiseen jumalan kuvapatsaaseen, ja sitten vähän vavahtaen kiinnitti katseensa lattian kuvioihin.
"Mitä hän muistuttaa?" kuiskasi Bakenkhonsu minulle. "Ruumista, mikä on valmiina balsamoitavaksi", vastasin. Hän pudisti suurta päätään.
"Tai morsianta, joka on valmistettu puolisolleen." Taas hän pudisti päätään.
"No, sitten papitarta, joka tutkii salaperäisyyden kirjaa."
"Siinäpä se oli, Ana. Nuo kaikki kolme vastausta olivat oikeat, sillä minusta tuntuu kuin tässä naisessa näkyisi tuomio, joka on kuolema tai elämä, rakkaus, henki tai voima. Hänellä on sielu, jota sekä taivas että maa ovat suudelleet."
"Mutta kummalla niistä on oikeus häneen lopuksi?"
"Sen saamme nähdä ennen aamun koittoa, Ana. Hiljaa! Taistelu alkaa."
Pääpappi Roi saapui ja seisoen jumalan edessä, pirskoitti vettä ja suitsuketta hänen jaloilleen. Sitten hän ojensi kätensä, jolloin kaikki läsnäolijat heittäytyivät maahan, paitsi Merapi, joka seisoi keskellä tuota suutta paikkaa, niinkuin taistelussa eloon jäänyt.
"Terve sinulle, Amon-Raa", alkoi hän, "taivaan herra, kaikkien asioitten määrääjä, jumalien luoja, joka loit pilvet ja rakensit maailman perustuksen. Oi jumalien jumala, näytä itsesi tälle naiselle, Merapille, Nathanin tyttärelle, hebrealaisen suvun lapselle, joka ei tunnusta sinua. Tämä nainen pilkkaa sinun voimaasi, tämä nainen uhmaa sinua, tämä nainen asettaa oman Jumalansa yläpuolelle sinua. Eikö niin ole, nainen?"
"On", vastasi Merapi matalalla äänellä. "Näin hän uhmaa sinua, sanoen: 'Jos egyptiläisten jumala, Amon, on suurempi kuin minun Jumalani, tempaiskoon hän minut pois Jumalani käsivarsilta ja ottakoon tässä, Amonin temppelissä, minulta hengen ja jättäköön minulle vain tomumajan.' Ovatko nämä sanasi, nainen?"
"Ne ovat minun sanani", sanoi hän samalla matalalla äänellä, ja oi, minä vapisin kuullessani ne.
Pappi jatkoi:
"Oi, ajan herra, elämän herra, henkien ja taivaan jumalien herra, kuoleman herra, tule pian voimassasi ja paina tämä häpäisijä tomuun."
Roi vetäytyi syrjään ja Seti astui esille. "Tiedä, jumala Amon", sanoi hän puhutellen patsasta kuin se olisi ollut elävä ihminen, "ja kuuntele minua, joka olen sinun ylipappisi, synnyltäni prinssi ja Egyptin perillinen, että suuret asiat riippuvat tästä, kenties sekin, kuka on istuva sillä valtaistuimella, jonka annoit Egyptin kuninkaille. Tämä nainen uskaltaa sinun kasvojesi edessä sanoa, että on olemassa suurempi Jumala kuin sinä ja sinä et voi vahingoittaa häntä hänen vahvan kilpensä läpi. Sitäpaitsi sanoo hän, että hän pyytää Jumalaansa tekemään merkin ja ihmeen. Viimeksi hän sanoo, että jollet sinä vahingoita häntä, eikä hänen Jumalansa tee mitään merkkiä, silloin hän on valmis jättäytymään pappiesi käsiin ja kuolemaan pilkkaajan kuoleman. Sinun kunniasi ja hänen elämänsä on asetettu vastakkain, oi suuri Egyptin jumala; me, sinun palvelijasi, odotamme päätöstäsi."
"Hyvin ja oikeudenmukaisesti sanottu", mutisi Bakenkhonsu minulle.
"Jos Amon nyt pettää meidät, mitä silloin ajattelette Amonista, Ana?"
"Minä opin ylipapin mielen ja ajattelen, mitä ylipappi ajattelee", vastasin synkästi, vaikka sydämessäni olin hirveän peloissani Merapin puolesta, ja, totta puhuakseni, myöskin omasta puolestani epäilysten tähden, jotka nousivat minussa ja joita en voinut tukahduttaa.
Seti astui syrjään ja seisahtui Usertin viereen, jolloin Kii astui esiin ja sanoi:
"Oi Amon, minä, sinun uhripappisi ja tietäjäsi, jolle sinä annat voiman, minä, Isiksen, salaperäisyyksien äidin, jumalien kuningattaren pappi ja palvelija pyydän sinua. Hän, joka seisoo edessäsi, on vain hebrealainen nainen. Kuitenkin, kuten hyvin tiedät, oi isä, on hän tässä huoneessa enemmän kuin nainen, koska hän on sinun vihollisesi, Jehovan, israelilaisten Jumalan ääni ja miekka. Hän luulee kenties, että hän on tullut tänne omasta tahdostaan, mutta sinä tiedät, isä Amon, kuten minäkin, että hänen kansansa mahtavat profeetat ovat lähettäneet hänet, nuo tietäjät, jotka johtavat hänen sieluaan loihduilla tehdäkseen sinulle pahaa ja pannakseen sinut, Amon, Jehovan kantapäiden väliin. Asia näyttää vähäpätöiseltä, yhden naisen elämä, ei enempää; kuitenkin se on hyvin tärkeä. Tämä on kysymys, oi isä: Onko Amon hallitseva maailmaa, vaiko Jehova? Jos sinä häviät tänä yönä, häviät ainiaaksi. Jos voitat tänä yönä, silloin voitat aina. Tuolla kivien peitossa on henkesi, tuon naisen kätkössä on vihamiehesi henki. Hävitä hänet, Amon, hävitä aivan tuhaksi. Älä päästä sitä voimaa, joka on hänen vallassaan, sinun voimaasi vastaan, jottei nimesi tulisi häväistyksi, ja suru ja kirous tulisi maalle, jossa on sinun valtaistuimesi; ja jotteivät Israelin tietäjät voittaisi meitä, palvelijoitasi. Näin rukoilee sinua tietäjäsi Kii, jonka sielun sinä olet halunnut täyttää voimalla ja viisaudella."
Sitten seurasi syvä hiljaisuus.
Tuijottaessani jumalan kuvapatsaaseen, tuntui minusta äkkiä kuin se olisi liikkunut, ja kuten huomasin toisten katseista, näkivät hekin samoin. Minusta näytti kuin sen kiviset silmät olisivat pyörineet ja kuin se olisi nostanut valtikkaansa ja graniittista kättään; mutta tapahtuiko tämä jonkun hengen, papin tai tietäjä Kiin voimasta, sitä en tiedä. Viimeksi alkoi kova tuuli puhaltaa temppelissä, liehutellen vaatteitamme ja pannen lampun valot lepattamaan. Ainoastaan Merapin vaatteet eivät liikkuneet. Kuitenkin hän näki, mitä minä en voinut nähdä, sillä äkkiä hänen silmänsä tulivat pelästyneen näköisiksi.
"Jumala on hereillään", kuiskasi Bakenkhonsu. "Nyt hyvästi teidän suloiselle israelilaisellenne. Katsokaa, prinssi vapisee, Kii hymyilee ja Usertin kasvot loistavat riemusta."
Hänen puhuessaan irtautui Merapin rinnasta sininen kovakuoriaisneula aivan kuin jonkun käden ottamana. Se putosi maahan, kuten huntukin, jolloin hänen runsas tukkansa, joka vapaana valui alas, tuli näkyviin.
Sitten näyttivät kuvapatsaan silmät lakkaavan pyörimästä ja tuuli lakkasi puhaltamasta, ja taas oli hiljaisuus. Merapi kumartui, otti hunnun, pani sen uudelleen päähänsä, löysi kovakuoriaisneulan, ja aivan rauhallisesti, niinkuin nainen, joka oli harjoitellut itseään, voi tehdä, kiinnitti sen jälleen paikalleen. Kuulin Usertin läähättävän nähdessään tuon näyn.
Odotimme pitkän aikaa. Katsellessani ympärillä olevain kasvoja näin hämmästystä ja epäilystä pappein kasvoilla, vihaa Kiin kasvoilla ja Setin kasvoilla hymyn pilkahduksia. Merapin silmät oli suljettu niinkuin hän olisi nukkunut. Viimein avasi hän ne ja kääntäen päätään prinssiin päin sanoi:
"Oi Amon-Raan ylipappi, joko jumalanne on ilmaissut tahtonsa, vai onko vielä odotettava kauemmin, ennenkuin minä käännyn Jumalani puoleen?"
"Tehkää mitä haluatte tai voitte, nainen, ja lopettakaa tämä, sillä on ainoastaan hetki päivänkoittoon, jolloin temppelin jumalanpalvelus alkaa."
Silloin Merapi risti kätensä ja katsoen ylöspäin rukoili ääneen niin suloisesti ja yksinkertaisesti, sanoen:
"Oi, isieni Jumala, luottaen sinuun minä, kansasi Israelin heikko nainen, olen pannut elämäni, jonka olet minulle antanut, Sinun käsiisi. Jos, niinkuin uskon, Sinä olet jumalien Jumala, rukoilen Sinua näyttämään merkin ja ihmeen tälle egyptiläisten jumalalle, ja samalla julistamaan kunniaasi ja säilyttämään henkeni. Jollei se miellytä Sinua niin anna minun silloin kuolla, niinkuin epäilemättä monien syntieni tähden ansaitsenkin. Oi, isieni Jumala, tämä on rukoukseni. Kuule sitä tai hylkää se oman tahtosi mukaan."
Hän lopetti tähän. Kuunnellessani häntä tunsin kyyneliä nousevan silmiini, koska hän oli niin yksin, ja pelkäsin, ettei hänen Jumalansa milloinkaan tulisi pelastamaan häntä pappien kynsistä. Setikin käänsi päänsä pois ja tuijotti taivasta avonaisen pihan yläpuolella, jonne päivänkoiton ensisäteet kokoontuivat.
Vielä kerran oli hiljaista. Sitten puhalsi jälleen tuuli, hyvin voimakas, sammuttaen lamput ja kuten minusta näytti, vieden Merapin mukaansa niin, että hän seisoi nyt patsaan toisella puolella. Pyhäkkö oli aivan pimeä, kunnes äkkiä ensimmäiset nousevat auringon säteet heijastuivat kattoon. Ne painuivat sieltä alemmaksi hetki hetkeltä, kunnes viimein muodostivat kun tulisen miekan Amon-Raan patsaan yläpuolelle. Vielä kerran näytti patsas liikkuvan. Luulin sen nostavan kivisiä käsivarsiaan ikäänkuin suojellakseen päätänsä. Sitten yhdessä hetkessä hirveällä ryminällä tuo mahtava möhkäle pirstoutui säpäleiksi ja putosi hienona tomuna jalustalleen, peittäen sen melkein näkyvistä.
"Katsokaa, Jumalani on vastannut minulle, kaikista mitättömimmälle Hänen palvelijoistaan", sanoi Merapi samalla miellyttävällä ja ystävällisellä äänellään. "Katsokaa merkkiä ja ihmettä!"
"Velho!" kirkui pääpappi Roi ja pakeni seuralaisineen. "Noita-akka!" sähisi Userti ja pakeni myöskin, niinkuin kaikki muutkin paitsi prinssi, Bakenkhonsu, minä Ana ja tietäjä Kii.
Meidän seisoessamme hämmästyneinä kääntyi Kii Merapiin ja puhui. Hänen kasvonsa, joissa oli sekaisin sekä pelkoa että raivoa, olivat hirveän näköiset ja hänen silmänsä paloivat kuin lamput. Vaikka hän vain kuiskasi, kuulin minä, joka olin lähinnä heitä, kaikki mitä sanottiin. Toiset eivät kuulleet tästä keskustelusta mitään.
"Teidän noituutenne on etevää", kuiskasi Kii, "niin etevää, että se on voittanut minun tässä temppelissä, jossa palvelen."
"Minulla ei ole mitään noituutta", vastasi hän hyvin hiljaa.
"Tottelin käskyä, ei muuta." Kii nauroi katkerasti ja kysyi:
"Pitäisikö kahden, joilla on sama ammatti, tuhlata aikaansa hullutuksiin? Kuulkaa nyt. Kertokaa minulle salaisuutenne ja minä kerron teille omani, ja yhdessä vedämme sitten Egyptiä niinkuin vaunuja."
"Minulla ei ole mitään salaisuuksia, minulla on vain usko", sanoi jälleen Merapi.
"Nainen", jatkoi Kii, "nainen tai paholainen, tahdotteko minusta ystävän vai vihollisen? Minut on häväisty täällä, sillä minuun eikä jumalaansa, papit luottivat saadakseen teille kuoleman. Sen voin kuitenkin vielä saada anteeksi. Valitkaa nyt ja muistakaa, että niinkuin ystävyyteni tuottaa teille valtaa, elämän ja mukavuutta, niin vihani vetää teidät häpeään ja kuolemaan."
"Te olette suunniltanne ettekä tiedä, mitä sanotte. Sanon teille, ettei minulla ole mitään taikakeinoja, joita voisin neuvoa tai olla neuvomatta", vastasi hän ymmärtämättä tai välittämättä papin puheista ja kääntyen pois. Kii mutisi joitakin kirouksia, joita en voinut kuulla, kumarsi tomuläjälle, joka oli ollut jumalan kuvapatsas, ja hävisi pyhäkön pylväitten taa.
"Oho-ho!" nauroi Bakenkhonsu. "Enpä turhaani ole elänyt näin kovin vanhaksi, sillä nyt näyttää, että meillä on uusi jumala Egyptissä, ja tuossa on hänen naisprofeettansa."
Merapi tuli prinssin luo.
"Oi, Amonin ylipappi", sanoi hän, "sallitteko minun poistua, sillä olen hyvin väsynyt?"
X.
FARAON KUOLEMA.
Oli määrätty päivä ja tunti. Prinssin käskystä ajoin minä hänen kanssaan faraon linnaan, koska hänen korkeutensa prinsessa kieltäytyi tulemasta hänen seuraansa. Ensimmäistä kertaa keskustelimme nyt siitä, mitä tapahtui temppelissä.
"Oletteko nähnyt Merapia?" kysyi hän minulta.
Vastasin, etten ollut häntä nähnyt. Minulle oli kerrottu, että hän pysytteli sisällä ja oli vuoteessa tuntien suurta väsymystä, vai oliko se muusta syystä, en tiennyt.
"Hän tekee hyvin pysyessään sisällä", sanoi Seti, "sillä luulen, että jos hän tulisi ulos, nuo papit surmaisivat hänet, jos vain voisivat. Onpa vielä muitakin", ja hän viittasi takana tuleviin vaunuihin, joissa Userti ajoi kaikessa komeudessaan. "Sanokaas, Ana, voitteko selittää tuon asian?"
"En osaa, prinssi. Minä luulin, että kenties teidän korkeutenne,
Amonin ylipappi, voisi valaista minulle tuota asiaa."
"Amonin ylipappi kulkee suuressa pimeydessä. Kii ja muut vannovat, että tämä israeliitta on noita, joka on keksinyt heidän taikakeinonsa. Mutta minusta näyttää paljon yksinkertaisemmalta uskoa se, mitä hän itse sanoo, että hänen Jumalansa on suurempi kuin Amon."
"Ja jos niin on, prinssi, mitä on silloin meidän tehtävä, jotka olemme vannoneet valan Egyptin jumalille?"
"Painettava päämme alas ja kukistuttava heidän kanssaan, luulen minä,
Ana, sillä kunniamme ei salli meidän peräytyä."
"Vaikkako he olisivat vääriäkin, prinssi?"
"En luule, että he ovat vääriä, Ana, vaikka kenties he ovat vähemmän uskottavia. Ainakin he ovat egyptiläisten jumalia ja me olemme egyptiläisiä." Hän pysähtyi ja katseli katuja, jotka olivat täynnä kansaa, ja lisäsi: "Katsokaa, kun kuljin kolme päivää sitten tätä tietä, otti kansa minut vastaan tervetuliaishuudoin. Nyt he ovat ääneti jokainen."
"Kenties he ovat kuulleet, mitä tapahtui temppelissä."
"Epäilemättä, mutta se ei ole syy, mikä harmittaa heitä, jotka ajattelevat, että jumalat voivat itse pitää huolta itsestään. He ovat kuulleet myös sen, että minä tahdon suojella hebrealaisia, joita he vihaavat, ja siksi he alkavat vihata minua. Miksi syyttäisin heitä, kun farao näyttää heille esimerkkiä?"
"Prinssi", kuiskasin minä, "mitä aiotte sanoa faraolle?"
"Se johtuu siitä, mitä farao sanoo minulle. Ana, jollen tahdo hylätä jumaliamme, kun he näyttävät olevan heikkoja, vaikka siitä koituisi minulle hyötyäkin, luuletteko, että jättäisin nuo hebrealaiset heikkoutensa tähden, vaikkapa valtaistuinkin tulisi kysymykseen?"
"Tuo on jaloa puhetta", kuiskasin minä, ja kun astuimme alas vaunuista, kiitti hän minua katseellaan.
Kuljimme suuren salin poikki tuohon se maan huoneeseen, missä farao oli antanut minulle kultavitjat. Hän oli jo siellä istuen huoneen perällä päässään kaksinkertainen kruunu. Hänen ympärilleen olivat kokoontuneet kaikki kuninkaalliset sukulaiset ja korkeat upseerit. Me tervehdimme, mutta hän ei näyttänyt huomaavan meitä. Hänen silmänsä olivat melkein kiinni ja minusta hän näytti hyvin sairaalta. Prinsessa Userti saapui meidän jälkeemme, ja hänelle hän lausui muutamia tervehdyssanoja ja ojensi kätensä suudeltavaksi. Sitten hän käski sulkea ovet. Silloin saapui eräs hovin upseeri sanomaan, että hebrealaisten lähettiläs oli tullut ja halusi puhutella faraota.
"Tulkoon sisälle", sanoi Meneptah, ja samassa tämä ilmestyikin.
Hän oli keski-ikäinen mies, jolla oli tuimat silmät ja pitkä tukka, joka valui pitkin lampaannahkaista pukua. Minusta hän näytti tietäjältä. Hän seisoi faraon edessä tervehtimättä.
"Puhu asiasi ja mene", sanoi visiiri Nehesi. "Nämä ovat Israelin isien sanoja, joita huuleni puhuvat", huusi mies äänellä, joka kaikui ympäri holvimaisessa huoneessa. "Olemme kuulleet, oi farao, että nainen Merapi, Nathanin tytär, joka on paennut teidän kaupunkiinne, hän, jota sanotaan Israelin kuuksi, on näyttäytynyt voimalliseksi profeetaksi, jolle Jumalamme on antanut lujuutta niin, ettei hän seistessään yksin keskellä egyptiläisten Amonin pappeja ja tietäjiä vahingoittunut heidän taioistaan, vaan kykeni rukouksen miekalla tuhoamaan Amonin. Me vaadimme, että tämä profeetta annetaan meidän haltuumme, ja vannomme omasta puolestamme, että hän turvallisesti pääsee kihlatun puolisonsa luo ja hänelle ei tapahdu mitään pahaa huolimatta kaikista rikoksista ja petoksista, joita hän on tehnyt kansaansa kohtaan."
"Käänny tässä asiassa", vastasi farao levollisesti, "Egyptin prinssin puoleen, jonka hovissa luullakseni nainen asustaa. Jos hän haluaa luovuttaa hänet, joka, kuten otaksun, on noita tai taitava juonien keksijä, tämän kihlatulle ja sukulaisille, niin tehköön niin. Ei ole faraon asia päättää yksityisten orjien kohtalosta." Mies kääntyi Setin puoleen ja sanoi: "Te olette kuullut, kuninkaan poika. Tahdotteko luovuttaa tämän naisen?"
"En voi luvata hänen luovuttamistaan", vastasi Seti, "koska neiti Merapi ei kuulu hoviini, eikä minulla ole mitään valtaa häneen nähden. Hän, joka pelasti elämäni, oleskelee seinieni sisäpuolella turvallisuuden tähden. Jos häntä haluttaa lähteä, voi hän mennä; jos hän haluaa jäädä, saa hän jäädä. Kun tämä kokous on lopussa, saatte luvan tavata häntä ja minun läsnäollessani kuulla hänen tahtonsa häneltä itseltään."
"Olet saanut vastauksen, nyt lähde!" sanoi Nehesi. "Ei", huusi mies, "minulla on enemmän puhuttavaa. Näin sanovat Israelin isät: 'Me tiedämme sydämesi pimeät hankkeet, oi farao. Meille on ilmoitettu, että sinä aiot tappaa hebrealaiset miekalla, vaan Egyptin prinssi suojelee heitä miekalta.' Muuta mielesi, farao, ja nopeasti, muuten kuolema tulee taivaasta ylitsesi."
"Vaiti!" ärjäsi Meneptah äänellä, joka hiljensi hovin mutinan. "Hebrealainen koira, uskallatko uhata faraota tämän omalla valtaistuimella? Sanonpa sinulle, että jollet olisi lähettiläs ja sentähden vanhojen lakiemme mukaan turvassa, kunnes aurinko laskee, tulisit hakatuksi kappaleiksi. Viekää pois hänet, ja jos hänet tavataan illansuussa tässä kaupungissa, surmattakoon hänet."
Muutamat vartijat hyökkäsivät miehen kimppuun ja raahasivat hänet väkivallalla ulos. Ovella hän tempasi itsensä vapaaksi ja huusi:
"Ajattele sanojani, farao, ennenkuin aurinko laskee. Ja sinä, mahtava egyptiläinen, ajattele niitä myös ennenkuin se uudelleen nousee."
He ajoivat hänet ulos iskuilla ja ovet suljettiin. Vielä kerran
Meneptah alkoi puhua, sanoen:
"Nyt kun tuo rähisijä on mennyt, mitä on sinulla Egyptin prinssi minulle sanottavaa? Vieläkö annat minulle saman neuvon, minkä kirjoitit tuohon kertomukseesi? Vieläkö kieltäydyt, valtaistuimen perillisenä, suostumasta minun päätökseeni, että nämä kirotut hebrealaiset hävitetään miekalla oikeuden mukaisesti?"
Kaikkien katseet kääntyivät Setiin, joka tuumi hetken ja vastasi:
"Antakoon farao anteeksi, mutta nyt sanon samaa kuin silloinkin; niinkuin silloin kieltäydyin suostumasta, kieltäydyn vieläkin, koska sydämeni sanoo, että niin on tehtävä ja luulen, että Egypti säästyy siten monelta vaivalta." Kun kirjurit olivat saaneet kirjoitetuksi nämä sanat, kysyi farao jälleen:
"Egyptin prinssi, jos sinä jonakin päivänä tulisit minun paikalleni, aiotko sittenkin päästää nämä hebrealaiset menemään vahingoittumattomina mukanansa rikkaudet, jotka he ovat täällä koonneet?"
"Antakoon farao anteeksi, sellainen on kuitenkin päätökseni."
Kun nuo ratkaisevat sanat oli lausuttu, nousi hämmästyksen hyminä läsnäolijani joukosta. Ennenkuin se loppui, kääntyi farao Usertin puoleen ja kysyi:
"Onko tämä myöskin sinun neuvosi, sinun tahtosi ja sinun päätöksesi, oi Egyptin prinsessa?"
"Farao kuunnelkoon minua", vastasi Userti kylmällä, selvällä äänellä, "se ei ole minun päätökseni. Tässä suuressa asiassa kulkee herrani prinssi toista tietä ja minä toista. Minun neuvoni, tahtoni ja päätökseni ovat samat kuin faraon."
"Poikani Seti", sanoi Meneptah ystävällisemmin kuin milloinkaan ennen olin kuullut hänen puhuvan, "viimeisen kerran pyydän sinua, en hallitsijana vaan isänäsi, tarkoin punnitsemaan asiaa. Muista, että niinkuin on sinun vallassasi, koska olet täysi-ikäinen, kieltäytyä antamasta suostumustasi suureen valtiolliseen asiaan, niin on minun vallassani ylipappien ja ministerieni suostumuksella karkoittaa sinut pois tieltäni. Seti, minä voin tehdä sinut perinnöttömäksi ja asettaa toisen sinun paikallesi, ja jos sinä itsepäisesti pysyt mielipiteessäsi, olen sen empimättä tekeväkin. Ajattele sentähden, poikani."
Suurimman hiljaisuuden vallitessa vastasi Seti:
"Minä olen ajatellut, isäni, ja mitä se minulle maksaneekin, en voi peruuttaa sanojani."
Silloin farao nousi ja huusi:
"Kuulkaa kaikki, jotka olette täällä koolla, ja ilmoitettakoon se Egyptin kansallekin kaduilla, että hekin tietävät, että karkoitan poikani Setin paikaltaan Egyptin prinssinä ja julistan, että hän menettää perintöoikeutensa kaksinkertaiseen kruunuun. Ottakaa huomioon, että tytärtäni Usertia, Egyptin prinsessaa, en sysää valtaistuimelta. Mitä oikeuksia ja perintöjä hänellä Egyptin perijättärenä on, kaikki ne jääköön hänelle. Ja jos hänelle ja prinssi Setille syntyy lapsi, tulkoon tuosta lapsesta Egyptin valtaistuimen perillinen. Huomatkaa, että joko tuo lapsi syntyy tai ei, määrään kreivi Amenmeseksen, joka on kuninkaallisen, Osiriksen luo menneen veljeni, Khaemuaksen poika, nousemaan Egyptin valtaistuimelle silloin, kun minua ei enään ole. Tule tänne, kreivi Amenmeses."
Tämä lähestyi ja seisoi hänen edessään. Farao nosti omasta päästään kaksinkertaisen kruunun, jota hän kantoi, pani sen hetkeksi Amenmeseksen otsalle ja sanoi asettaessaan sen uudelleen omaan päähänsä:
"Tällä toimituksella ja merkillä nimitän ja asetan sinut, Amenmeses, Egyptin kuninkaalliseksi prinssiksi karkoitetun poikani prinssi Setin sijalle. Astu syrjään, kuninkaallinen prinssi. Olen puhunut."
"Elämä! Veri! Voima!" huusivat kaikki polvistuen faraon eteen, paitsi prinssi Seti, joka ei kumartunut eikä liikahtanut. Hän huusi ainoastaan:
"Minäkin olen kuullut. Haluaako farao ilmoittaa, ottaako hän kuninkaallisen perintöni mukana myös elämäni? Jos niin on, tapahtukoon se täällä ja nyt. Serkullani Amenmeseksella on miekka."
"Ei, poikani", vastasi Meneptah surullisesti, "elämäsi kuuluu sinulle ja sen mukana kaikki yksityiset arvonimesi ja omaisuutesi, mitkä ne ovatkaan ja missä lienevätkään."
"Faraon tahto tapahtukoon!" huudahti Seti samanlaisella äänellä, "tässä niinkuin muissakin asioissa. Farao säästää elämäni siihen asti, kunnes hänen seuraajansa Amenmeses tulee hänen paikalleen, jolloin se otetaan minulta."
Meneptah säpsähti, tuo ajatus oli uusi hänelle.
"Astu esiin, Amenmeses", huusi hän, "ja tee kolminkertainen vala, jota ei voi rikkoa. Vanno Amonin, Ptahin ja Osiriksen, kuoleman jumalan nimessä, ettet milloinkaan yritä vahingoittaa prinssi Setiä, serkkuasi, et hänen ruumistaan, arvoaan etkä oikeuksiaan, jotka jäävät hänelle. Amonin ylipappi, Roi, sanelkoon nyt valan tässä meidän edessämme."
Roi saneli valan vanhan tavan mukaan, jota oli hirveä kuunnella, ja Amenmeses, luullakseni vastahakoisesti, toisti sen hänen perässään, lisäten kuitenkin loppuun nämä sanat: "Vannon kaiken tuon ja otan päälleni nuo rangaistukset tässä ja tulevassa elämässä, mutta sillä ehdolla, että, kun tuo aika tulee, prinssi Seti antaa minun rauhassa olla valtaistuimella, jonka farao on nähnyt hyväksi määrätä minulle."
Muutamat läsnäolijat mutisivat, ettei se ollut tarpeeksi, sillä useimmat heistä rakastivat Setiä ja olivat suruissaan nähdessään, että häneltä noin ryöstettiin kuninkaallinen perintö, koska hänen mielipiteensä oli erilainen kuin faraon yhdessä valtiollisessa asiassa. Mutta Seti vain nauroi ja sanoi pilkallisesti:
"Antaa olla, sillä mitäpä arvoa olisi tuollaisella valalla? Farao valtaistuimellaan on yläpuolella kaikkia valoja. Hänen on vastattava ainoastaan jumalille. Älköön Amenmeses pelätkö, että riitelisin hänen kanssaan kruunusta, minä, joka todellisuudessa en milloinkaan ole halunnut loistoa enkä kuninkuuden huolia. Ja vaikka minulta nyt on riistetty ne, on minulla vielä kaikkea, mitä toivon. Minä kuljen tietäni eteenpäin niinkuin joku toinenkin Egyptin ylhäinen, en muuta, ja jos joskus tulevina päivinä farao haluaa lyhentää vaellukseni, en ole varma, että sitäkään niin paljoa surisin, sillä hyväksyn tyytyväisenä jumalien päätöksen. Lopuksi on faraon niin tehtäväkin. Ennen kuin eroamme, isäni farao, pyydän sanoa muutamia ajatuksia, jotka ovat mielessäni."
"Puhu", mumisi Meneptah.
"Farao, luvallasi sanon sinulle, että tänään olet tehnyt huonon teon, sellaisen, joka on vastenmielinen voimille, jotka hallitsevat maailmaa, mitä ja missä ne lienevätkään, sellaisen, joka tuottaa Egyptille lukemattomia suruja. Uskon, että nuo hebrealaiset, jotka epäoikeudenmukaisesti aiot surmauttaa, palvelevat Jumalaa, joka on yhtä mahtava, kenties mahtavampi kuin meidän. Uskon myöskin, ettei tuo mahtava perintö, joka on otettu minulta, tuota iloa eikä kunniaa sille, jolle se on annettu."
Tässä Amenmeses hyökkäsi esiin, mutta Meneptah kohotti kättään ja oli ääneti.