— Piti viedä nuo viltit ulos tuuleentumaan, ettei sitä elävää niin tulisi ja ihan pani rievuiksi se ranaatti. Mitä sitä nyt päälleen saa!
Iltahämärän saavuttua alkaa taas varustusten vahvistustyö. Noin sata metriä eteen asetetaan suolle varmistusketju. Sillä aikaa muut kantavat lujia tukkeja kämppien reunustalle ja katolle. Ensin asetetaan ristiin kaksi kerrosta tukkeja, sitten päälle mättäitä, taas hirsiä ja multaa. Moni hikipisara vuotaa kovassa yötyössä, moni huokaus rinnasta pursuaa, kaikkien tunnelmien taustana kun on ikuinen kaipaus, kotimaan kaipaus. Täällä Missen soilla miehet vasta todella alkavat ymmärtää, mitä on kotimaa, Suomen luonto, kieli ja laulu. Kun meillä isänmaa-sana lausutaan, on sillä uusi kaiku, toinen sisältö kuin ennen. Ihmetellen muistamme, miten Suomessa isänmaallisuutta pidettiin vain juhlapuheissa välttämättömänä paatoksena, mutta muuten sille hymyiltiin — halveksivasti. Saksassa olemme nähneet isänmaanrakkauden koko kansaa kasvattavana voimana ja me häpeämme entistä välinpitämättömyyttämme.
— Kyllä tässä saa ikänsä luoda, ennenkuin nämä varustukset kestävät! huokaa hento seitsentoistavuotias nuorukainen. Maa on vetelää suomutaa, joka ei pysy lapiossa; sen nostaminen on raskasta ja kun lopulta saa lapion ilmoille, valuu tuo vesivelli kuoppaan takaisin. Yritetään paareilla saada enemmän mutaa varustuksille.
— Nuo riikalaiset 21-centtiset kun tulevat, nurkat ne panevat pirstoiksi!
— Jolleivät hajota koko kämppää.
— Kun tässä vuosikin rakennetaan, niin kyllä pitää.
— Pitää, vaikka koko Riikka niskaan tupsahtaisi.
— Pannaan kaksikymmentä syltä niin, jo kestää.
— Sodan loputtua ne on Suomeen vietävät nämä kämpät.
— Museoon ne pannaan.
— Ja niillä tienataan rahoja.
— Päiväkaudet maataan kämpässä ja ihmiset saavat meitä katsella ja ihmetellä.
— Otetaan vaikka markka pääsymaksua, niin ei ole tupakan eikä ruuan puutosta.
Neljännen komppanian alueelta kuuluu ankara kiväärituli. Siellä on joka yö räiskettä, milloin muualla on hiljaistakin. Venäläiset lienevät kuulleet kirveen kalkkeen ja puhelun yön hiljaisuudessa meikäläisten varustuksilta ja alkavat ampua. Yötyötä ei ole osattu toimittaa kyllin hiljaisesti ja varovasti. Konekiväärikin yhtyy joskus soittoon: tatatata — tata — tatatatatata! Pilven reunassa räjähtää pari kirkasta shrapnellia. Työnteko on lopetettava. Varmistusketju vedetään varustuksiin. Venäläiset ovat silminnähtävästi huomanneet erikoista liikettä meikäläisten varustuksilla, koska ovat noin varuillaan ja epäluuloisia. Myöskin venäläisten omalla puolella on jotain tekeillä, koska päiväkäskyä luettaessa ilmoitettiin, että lentäjät ovat havainneet liikettä rintaman takana. Näiden tapausten johdosta alkaa ankarampi komento ja järjestetty työ. Yliluutnantti antaa määräyksen, että joka miehen on maattava yönsä pukimissaan. Eräs ryhmänjohtaja huomauttaa kainosti, että hänen ryhmänsä miehet ovat aina vetäneet saappaat jaloistaan. — Se ei käy, ärjäsee yliluutnantti, ennenkuin ryhmänne saa saappaat koipiinsa, on ryssä tunkeutunut piikkilankojen läpi!
Entistään kokeneempina käyvät työntekijät nukkumaan. Tuntuu todella, että olemme keskellä sodan mylläkkää taistelussa perivihollistamme vastaan, kamppailussa, jossa ei ole armoa eikä sääliä. Käymme lepoon tuttuun majaamme, mutta kaukana suolla hiipivät patrullit yön vaaroissa, kuulovahdit valvovat paikoillaan turvaten valppaudellaan toveriensa levon. Yö kuluu rauhallisesti. Vain harvat tunnustelevat laukaukset rätisevät suon sumussa.
* * * * *
16/6. Kello 6 aamulla kajahtaa: "aufstehen!" tuvan ovelta. Joukkueen on heti täysissä varustuksissa käytävä paikoilleen asemiin. Saksalainen tykistö alkaa ampua venäläisten asemia. Valehyökkäys! Kaikki kiiruhtavat juoksujalkaa paikoilleen. Jännitys kasvaa korkeimmilleen.
Aamukaste kimmeltää suolla. Venäläisten asemille paistaa nouseva päivä kirkkaasti. Siellä ei näy liikettä vielä. Iivana-parat nukkuvat vanhurskaan unta.
Kello 7 kumahtaa järeä tykinlaukaus tyvenessä aamussa. Granaatti kiitää ilkeästi ulvoen halki ilman. Jyrinä leviää yht'äkkiä kaikille puolille asemiamme.
Hetken perästä jyrähtää venäläisten asemilla. Korkea musta savupatsas pöllähtää ilmaan, vavahtelee, laajenee, murtuu ja häviää metsän sekaan.
— Jo taisivat herätä!
Granaattien vonkuna täyttää värähtelevän aamuilman. Painostava, kammottava tunnelma. Pian kai saamme vastauksen. Tuolla kaukana savuavat ja pölyävät venäläisten varustukset, kuuset tempautuvat maasta ja murskaantuvat ilmassa. Sakea savu kätkee näkymättömään kauhun pätsiin ja paukkinaan koko vihollisen vallassa olevan metsikön.
Yht'äkkiä vaikenee tykistö. Pitkin linjaamme rätisevät kiväärit 5 minuuttia. Venäläiset hyökkäystä peläten syöksyvät ulos luolistaan alkaen vastata. Jo jymähtää vihollispatterin laukaus ja granaatit kiitävät kuin valittaen, vihaa puhkuen linjojemme yli tykistöämme etsien. Taas minuutilleen määräaikana lakkaa kivääritulemme. Saksalainen tykistö alkaa jälleen purkaa mahtavaa teräs- ja tulisadettaan yli vihollisen varustusten ja niiden hämmentyneiden puolustajien.
Taas on vastapäätä oleva metsä synkän savun peitossa. Siellä paukkuu, rätisee, räjähdykset myllertävät maata ja metsää. Puolen tunnin kuluttua uudistuu äskeinen yllätys. Tykistö vaikenee, kiväärituli kestää 10 minuuttia. Sitten taas patterit alottavat jykevän loppusoittonsa tälle valtavalle näytelmälle, kunnes kello 9 tuli lakkaa, savu hälvenee ja surkeassa tilassa olevat venäläisten asemat paljastuvat aamuauringon kirkkaassa valossa. Kaukoputkilla saattaa selvästi nähdä hävityksen jäljet. Asuin- ja pommisuojia on puhki, useasta kohdasta ovat rintavarustukset murskana ja piikkilanka-aituus sikin sokin. On kammottavaa olla saksalaisen tykistön tulen alaisena. Se ampuu tarkasti ja päättävästi.
Myrskyn rauhoituttua käyvät miehet jälleen toimiinsa aprikoiden aamun tapahtumia. Eräs kertoo yliluutnantin kulkeneen pitkin asemia kivääritulen aikana ja kiivaasti tiukanneen poikia aina tähtäämään johonkin maaliin. — Jos tähtäämättä ampuu, ei voi osata eikä opi osaamaan! — — — Hat gar kein Zweck, gar kein Sinn! kuten hän tavallisesti jyleällä äänellään lopettaa nuhteensa.
* * * * *
Ilta on tullut. Venäjän rintamalta kuuluu selvästi kaukaista torvisoittoa, säveltä ei erota. Haudataanko siellä kaatuneita vai innostutetaanko miehiä tuleviin taisteluihin, ehkä hyökkäyksiin, emme tiedä. Kerrotaan parin ylijuoksijan ilmoittaneen, että venäläiset luulevat rintamalla olevan rykmentin suomalaisia, mutta sitä vastaan onkin asetettu 4 venäläistä rykmenttiä. Majuri ei sano uskovansa heitä. Venäläisillä on kuulemma usein tapana lähettää ylijuoksijoita tuomaan vääriä tietoja aikeistaan. Näkyy kuitenkin selvästi, että jotain odotetaan. Lähetit kiiruhtavat edestakaisin. Kello 10 illalla ovat upseerit koossa ja hälyytysvalmius on määrätty komppanialle. Vallin reunassa tykistön tarkastustornissa seisoo tähystäjä. Käymme puheille.
— G'n'abend!
— G'n'abend, Kameraden!
— Mitä uutta kuuluu?
— Katsokaa tuonne, katsokaa! huutaa tykkimies. Suuri musta esine lentää suhisten taivaalle aivan ylitsemme.
Vaistomaisesti miehet kyykistyvät.
Naurun remakka puhkeaa, iloinen, hilpeä nauru.
Haikara lentää ylitsemme. Sen pesä on tuolla suon keskellä törröttävässä "apinan leipäpuussa". Aamulla ammuttaessa kertovat useat ilveilijät tähdänneensä tuota pesää, kun ei ollut muutakaan ammuttavaa, venäläisten varustuksilla kun ei näkynyt vilaustakaan.
Yöllä kätkeytyy suo raskaaseen sumuun. Nyt on venäläisillä erinomainen hetki hyökätä, jos haluavat. Pilvet sakenevat, tipahtelee suuria pisaroita. Alkaa rankkasade, joka kestää aamuun saakka.
* * * * *
17/6. Aamulla aurinko kirkkaasti paahtaa säteilevää, märkää suoaluetta ja korkeita synkkiä metsiä. Kirveillä ja kangilla varustettuina marssii joukkue vahteja lukuunottamatta työhön. Metsässä alkaa kirveiden kalske, säälimättä isketään parhaan rungon kylkeen, nuoret lepät ja koivut karsitaan, kannetaan miesvoimin radalle ja sieltä kuljetetaan vaunuilla varustuksille. Pohjolan tukkimiehet ovat taas elementissään.
— Paremmat oli vehkeet pohjolassa, arvellaan. — Tämä saksmannin kirves on kuin mikäkin moukari.
— Taikka kuokka.
— Ja varsi ihan suora, tökerö.
— Suomalainen kirvesvarren malli pitäisi levittää ulkomaillekin.
— Mikähän siinä oikein on, että Suomessa kaikki on parempaa kuin muualla?
— No ainakin kirvesvarret!
— Mitäs ruoka?
— Työmies olen ollut ikäni, mutta ei minun ennen ole tarvinnut nälkää nähdä.
— Päästäisiinpä taas Suomen metsää kaatamaan.
— Ja joelle.
— Voi veikkonen, älä puhu!
— Ei tässä työssä ole sitä halua, ei painanut ennen kirves kättä.
— Mitähän on ruoka tänä päivänä? — Älkää nyt ruuasta murehtiko, kun ei ole vielä mitään tienattukaan.
— Taas saa marssia kotiin asti syömään.
— Olisitte ottaneet evästä mukaan, ilvehtii pieni peräpohjalainen.
Mutta puita kaatuu, ryske käy korvessa. Suomen pojat ovat metsätöissä itäisellä Kuurinmaalla. Kukapa sitä olisi uskonut!
— Ei näillä sapuskoilla jaksa tukkitöitä tehdä, arvelee väsähtänyt kirvesmies.
— Ei jaksa muuta kuin vallin takana maata kököttää ja sihtailla.
— Kunpa lähettäisi Jumala 3 hirveä tuohon nenän eteen, niin jo minä ampuisin, vaikka kenraali kieltäisi.
— Minkätähden juuri kolme?
— No lähettäköön vaikka 7, enemmän on syömistä, kunhan vain lähettää.
— Taikka vaikkapas jäniksiä, kuuluu kannon takaa erään epäuskoisen huokaus.
— Kilpikonnia se teille lähettää.
— Eipä näy tulevan ei jäniksiä eikä kilpikonnia.
— Onko siellä kellä lehtilöitä?
— Sanomalehtiäkö?
— Korttilehtilöitä, pantaisiin venttiä.
— Ei kellään.
Edessä pamahtaa. Viuhuen, suhisten kiitää granaatti yli ilman.
Saksalaiset patterit alkavat pommitella venäläisten asemia.
Kuunnellaan ja kummastellaan.
— Terveisiä ryssille! huutaa pöyhkeillen joku vahvahermoinen.
Eräs entinen nuorisoseuramies yrittää ruveta politikoimaan.
— Kun Suomi pääsee vapaaksi, tulee taas yksi tasavalta lisää!
— Eikä tule, Saksasta sinne kuningas pannaan.
— Emme me ota sinne saksalaista kuningasta. On siinä muillakin sanomista.
Kysymys herättää syvämielisen keskustelun, joka kuten tavallisesti loppuu vakavaan kehoitukseen:
— Ei kannata kinata vielä kuninkaasta. Tehdään ensin Suomi vapaaksi!
Jyrähtää taas venäläisten puolella. Ilma jylisee, granaatti lähenee.
— Vouvovvov — — uuuv — vouuuu — —
Hirveä jylähdys, maa roiskuu korkealle, puiden oksat rätisevät sirpaleista.
— Osaa se venäläinenkin. Oli niskaan nakata. — Meitäkö se nyt yrittää?
Tykistöä hakee ja noin päin honkia ampuu.
Iltamyöhään kotiin palattaessa saadaan tietoja kotimaasta, surullisia uutisia. Santarmit ovat kulkeneet perheissä, varsinkin niissä, joiden poikia on Saksassa, niin kerrotaan. Useita vangitsemisia on pantu toimeen, ja joitakuita perheitä on kokonaisuudessaan lähetetty Siperiaan.
Tietojen varmuutta saattaa kyllä epäillä, mutta raskaasti koskevat ne jääkäreihin. Kukin ajattelee omaisiaan, omaa kotiaan. Onko sekin hävitetty, vanhemmat, veljet, siskot matkalla Siperiaan? Kamala toivottomuus täyttää mielen. Viha pullistuu suonissa puristaen kädet nyrkkiin.
— Katalat, tulisivat meidän kimppuumme.
— Omaisillemme kostavat!
Ensi kerran tuntuu povessa koston halu hurjana, leppymättömänä pakoutuvan sydämeen. Hartioissa käy ilkeä värähtely, ne painavat, pakottavat. Se on voimattoman vihan ja tuskan tunne, jota ei kuvailla saata.
Seuraa levoton, valveilla vietetty yö. Hirsimajan seiniä pieksää kylmä sade. Tuuli vihisee, voihkii puiden latvoissa.
Pimeässä keskustelevat unettomat jääkärit illan ilkeistä uutisista. Vain enenevää vihaa synnyttävät suomalaisten rinnoissa nämä uudet vääryydenteot. Meidän asiamme siitä tulee yhä kansanomaisemmaksi. Mitä enemmän uhreja, sitä lähempänä vapaus.
* * * * *
18/6. Sunnuntainakin tehdään nykyisin työtä. Jälleen kumahtavat metsät suomalaisten kirveitten iskuista. Rivakasti karsitaan puut ja kannetaan valtaojan reunalle. Nyt käy tukin kuljetus entistä paremmin. Sateen jälkeen ovat ojat täynnä vettä. Virran voimalla kulkevat tukit hiljalleen varustuksia kohti. Siellä korkeiden metsien keskellä unohtaa koko sodan melskeen. Jopa joskus koko työmiesten parvi polskahtaa uimaan leveän valtaojan kirkkaaseen virtaan. Mutta hetken heiluttuaan väsähtää miesjoukko, työ ei luista, ei vaikka olisi halukin yrittää. Missä on vika? luutnantti väittää suomalaisia laiskoiksi, puhuu ankaria sanoja. Jopa hän kerran käskee ryhmänjohtajien pitää kirjaa miesten toiminnasta ja uhkaa laiskoja lisätöillä. Syy on kuitenkin ainoastaan ruuan niukkuudessa. Kerran päivässä saa komppania laihaa soppaa. Sillä ei pohjoismaalainen jaksa tehdä työtä. Moni mies hirsien painon alla horjuu kalpeana, tuskin jalat kannattavat. On surullista nähdä noita ennen intoa täynnä olevia miehiä nyt heikkoina, saamattomina. Ruumiin voimain väheneminen vaikuttaa sielunvoimienkin lamautumiseen. Alkaa kuulua jo mielenmasennusta todistavia valitteluja. Sadeaika lisää suoalueen yksitoikkoisuutta ja ikävyyttä. Kaikkialla on märkää, vaatteet aina kosteina. Varustuksiin asti vesi alkaa kohota. Jalkineet ovat aina kuin liotetut. Koko suo hyllyy, lotisee. Puunjuurien yli lirisee virtaava vesi, ja tuolla suon keskellä Misse-joen uoma laajenee ylipääsemättömäksi virraksi. Taistelutoiminta on kaikki lamassa. Päivänmittaan ei kuulu laukaustakaan. Vain milloin päivänsäde kultaa puiden latvoja, herää varustuksilla ja metsässä hetkeksi toiminta, kunnes taas sadekuurot pyyhkivät maata.
Uutiset muilta rintamilta ovat uhkaavia. Galitsiassa vyöryy kenraali Brusilowin yleishyökkäys valtavana kuin hyökyaalto eteenpäin. Sanomalehdet ilmoittavat venäläisten ottaneen noin 100,000 vankia. Näkyypä venäläisten tiedonannoissa kuvaus toimeenpanemastamme tykistö- ja kiväärituliyllätyksestäkin joitakin päiviä sitten. Siinä mainitaan lyhyesti, että Misse-joen rannalla saksalaiset tekivät hyökkäyksen yrittäen murtaa rintaman, mutta lyötiin suurin tappioin takaisin!! Siten syntyvät sotatiedot.
Ilma selkenee. Lännen taivaalla välkkyy kapea, kellahtava iltaruskon viiru, välkkyy ja sädehtii kuin tervehtien iloisesti sadeilmojen raskauttamaa maata, ennustaen poudan ja päivän tuloa. Auringon suloinen väike valaisee puiden latvoja ja suota. Ihmeellinen värien kimmellys siellä häikäisee silmää. Pihapöydillä höyryää kahvi. Joka mies on ulkona. Mielet virkistyvät jälleen. Iloinen puheensorina kuuluu joka kämpän edustalla. Lännessä viiru hiljalleen laajenee leveäksi uomaksi. Tuuli humajaa korpimetsässä. Kaukana kumahtavat jo tykit harvalleen jykevän iltasoiton. Tuntuu tutulta. Huomenna on kirkas päivä.
Illalla saapuu leipä. Kaksi päivää on oltu leivättä. Nyt se juhlakulussa kannetaan pöydille ja jaetaan yleisen riemun vallitessa. Tässä korpielämässä ovat miehet tulleet kuin lapsiksi. Tarvitaan mitätön pikku aihe saamaan heidät hypähtämään riemusta tai taas toiselta puolen aivan masennuksiin.
* * * * *
19/6. Kirkas päivä. Pimeän majan ovesta ulos metsään astuttaessa tuskin saattaa katsoa, auringon loiste kun häikäisee silmiä. Puitten latvojen yllä kuuluu taas tuttua surinaa. Tirkistellään sinne tänne. Venäläinen lentokone kulkien sangen alhaalla tarkastaa asemiamme. Tuolta se nousee suristen metsän takaa. Saattaa selvästi nähdä kaksitason, jopa merkitkin. Tykki pamahtaa. — — Huonosti ammuttu! Kone kohoaa hiukan. Valkeat räjähdykset ajavat sitä takaa, mikä lähellä, mikä kaukana. Ylpeästi se kaartelee sinne tänne noin 20 minuutin ajan tykkitulesta huolimatta. Välistä aivan sen edessä tai takana shrapnellit näyttävät räjähtävän. Sitten se pitkässä kaaressa lentää viime kerran varustusten yli kadoten itäisen metsänrannan taa. Se oli uljas vihollinen!
IV
MISSEN ASEMISSA
22/6. Koko iltapäivän on etelästä kuulunut kaukaista kanuunanjyskettä. Iltamyöhään on työ käynnissä varustuksilla. Kuu nousee kalpeana, täyteläisenä. Suolla häilyy sumu väliin tummana, pimeänä pilvenä, väliin taas loistavana, säihkyvänä, valkeana kuin leveät liinakankaat hiljaa lipuisivat kaukaisuuteen. Etelästä yhä harvalleen kuuluu yhtämittainen tykkien jyske.
Ampumaketju makaa suolla, noin 100 metrin päässä omilta varustuksilta viholliseen päin. Sen tehtävänä on varmistaa työntekoa valleilla, ettei vihollinen yön hiljaisuudessa pääse hiipimään likelle ja hyökkäämään yllättämällä varustuksiin. Kaksitellen makaavat miehet kivääri edessä viholliseen päin tuijotellen. Takana kuuluu työn pidätetty kalske. Suolla sumu lainehtii. Mielen jännitettynä ollen mielikuvitus luo ihmeellisiä kuvia. Missä näyttää vihollisen ketju ryömivän eteenpäin, missä taas aivankuin pari miestä seisoisi tähystellen metsänrantaa vasten. — Harhanäkyjä!
Äkkiä punainen välähdys vastapäisen metsän syvyydestä. Jokainen tietää, mitä se merkitsee.
Pa-pam-sssch, shirrr! räjähtää shrapnelli aivan ketjun yllä.
Miehet painavat nenän turpeeseen, niska hiukan kyrmistyy hartiain väliin. Kukaan ei liiku paikaltaan.
Toinen, kolmas, neljäs shrapnelli räjähtää. Pilvissä leimahtaa kirkas, heleä liekki.
Valleilla on työ lakannut. Oikealla oleva vahti antaa merkkejä.
Ketju takaisin!
Kumarassa ääneti hiipii vahtipari toisensa jälkeen varustuksen turviin, ryssä kun on ilkeällä mielellä. Ja kaukana yössä yhä kuuluu tuo outo, juhlallinen tykkien jyminä. Siellä on taistelu käynnissä. Kunpahan edes saksalaiset hyökkäisivät. Olisikohan toivottu yleishyökkäys pohjoisrintamalla alkanut.
* * * * *
Juhannusaatto, kirkas, ihana pouta-aamu. Venäläiset tervehtivät tätä kesän juhlapäivää ampumalla varustuksiamme kohti yli 40 granaattia, joihin saksalaiset vastaavat 80:llä.
Majojen ovet ovat koristetut vihreillä koivuilla. Lehtimajoja rakennetaan. Tämä päivä on muistojen päivä, ajatukset harhailevat kaukaisessa kotimaassa, missä juhannusaaton juhlia parhaillaan valmistetaan. Siellä ihmiset vielä rauhassa saattavat iloita kesän ihanuudesta, nuoruudesta, luonnosta, kauneudesta. Jumala suokoon, että jaksaisivat iloita!
Sanomalehtiä saapuu Mitausta. Tilanne itärintamalla on parantunut. Kenraali Brusilowin hurja yleishyökkäys on ehtynyt, venäläisarmeijat vuodattaneet verensä kuiviin. Saksalaiset hyökkäävät jo vuorostaan. Kenraalien Linsingenin ja Bothmer'in armeijat etenevät hiljalleen. Venäläisten hyökkäyksiä kuvaavat lehdet laajasti. Heidän ketjunsa olivat hyökänneet 14, jopa 17 aallossa peräkkäin. Takana uhkasivat omat konekiväärit peräytyviä. Mitään senkaltaista ei ole koskaan tapahtunut Saksan armeijassa. — Kievin metropoliitta on pitänyt suuren surujumalanpalveluksen rukoillen voittoa Venäjän aseille, mutta lausunut samalla, ettei Venäjä milloinkaan ole kärsinyt sellaista mieshukkaa.
"Koko Bessarabia ja Volhynia ovat yhtenä suurena hautausmaana. Kiev saa jälleen valtavan merkityksen pyhiinvaelluspaikkana, johon kaatuneitten venäläisten nuorukaisten sukulaiset saapuvat muistelemaan omaisiaan," kirjoittaa eräs sanomalehti. Venäläiset itse ilmoittavat tappionsa yhteensä 280000 kaatuneeksi ja haavoittuneeksi; saksalaiset arvostelevat ne vielä suuremmiksi.
Iltayöstä on ankara työnteko. Varustusten eteen on metsä kaadettu, runkojen ylle nidottu piikkilanka-aitaus. Nyt hirret vedetään aidan alta esille ja lyödään varustusten vahvikkeeksi. Kymmenet sahat ovat käynnissä ja kirveet kalkkavat.
Yöilma on aivan tyyni, viileä. Kuu päilyy yli kaukaisen Olain kirkontornin. Suon keskellä kimmeltää Misse hopeisena viiruna. Luonnossa on juhannusyön sulo ja lempeys, mutta meillä on yhäti rinnassamme rajaton ikävä, kotimaan kaipuu!
Tuon tuostakin rätisevät venäläisten konekiväärit suolla harhailevia patrullejamme kohti. Missen tämänpuoleinen ranta on nyt kuitenkin täydelleen meikäläisten liikkuma-alue, eikä venäläisillä ole siellä tekemistä, kuten ennen.
* * * * *
Juhannusaamu sarastaa yli hävitetyn, hiljaisen Kuurinmaan. Rintamavahdit patruunalaukut vyöllä, kivääri kourassa varustuksiin nojaten, hartaina tarkastavat itäisen taivaanrannan valovivahduksia. Pilven hattarat ruskottavat kuin verinen pumpuli herkkinä leijaillen. Pilvistö kertautuu, taivaanranta ja puiden latvat läikkyvät kultaisena valomerenä, ja kohta päilyy nouseva aurinko vapaalla taivaalla yli kylien, kaupunkien, sankkojen ikimetsien ja veristen taistelukenttien. Yli metsän soi riemuitsevien lintujen laulu. Kirkas, viileä aamuilma väreilee ja sumut suolla kiitävät metsän pimentoihin päivän säteitä paeten.
Päiväkäskyssä on ilmoitettu, että eversti Nebel saapuu kello 11 tarkastamaan asemia. Koska hän kuuluu olevan ankara järjestyksen mies, laitetaan pari tuntia aamupäivällä varustuksia kuntoon, haudat puhdistetaan ja toimitetaan sanalla sanoen jonkinlainen yleissiivous, että tuo ylhäinen upseeri saisi hyvän käsityksen komppaniastamme. Ruoka haetaan. Se on tänään harvinaisen hyvää, kerrassaan erinomaista. Ihmetellään ja kummastellaan. Paraneekohan ruoka jo?
Pian päästään ongelman perille: pitihän everstin tulla tarkastusmatkalle. Sotilaselämä on täynnä silmänpalvelusta!
Päivällä synkeä tieto leviää komppaniasta toiseen pitkin suomalaisten rintamaa. Viime yönä karkasi kaksi suomalaista jääkäriä venäläisten puolelle. Tähän asti tahraton maineemme on häväisty, puhdistamattomasti häväisty.
Mitä seurauksia tällä konnantyöllä saattaa olla, ei vielä voi aavistaa. Mitä arvelevat saksalaiset suomalaisten kunnosta? Mitä tekevät venäläiset saadessaan nyt varmasti tietää suomalaispataljoonan olinpaikan?
Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Petturit olivat ostaneet henkensä toveriensa, veljiensä verellä. Pataljoona sai pian kokea, että julmempaa, kohtalorikkaampaa rikosta ei ihminen saata tehdä, kuin sotakentällä toverinsa kavaltamalla.
Kun jääkärit illalla pää kumarassa, ääneti ja toivottomina astelivat vahtipaikoilleen, näkee yliluutnantti von Coler hämmästyen tuon masentuneen mielialan. Hän astuu miesten eteen ja karjasee: "Päät pystyyn, paria karkuria ei meidän kannata kaivata. Meillä on muuta tehtävää!"
Juhannuksen jälkeisen päivän iltana saapuu komppanialle kaksi tynnyriä olutta, ja nyt järjestetään pieni juhlallisuus rintaman taakse noin 50 metrin päähän varustuksista. Laaja lehtimaja rakennetaan. Vain vahdit jäävät paikoilleen. Muu komppania kokoontuu sankkana parvena juhlakentälle. Viulut soivat, tanssitaan ja lauletaan. Tilapäinen mieskuorokin korottaa äänensä ja olut vaahtoaa täysissä haarikoissa.
Yliluutnantti nousee puhumaan. Lauseet ovat lyhyet, — sotilaallisen yksinkertaista, koristelematonta puhetta.
"Teidän joukossanne on ilmennyt viime päivinä paljon tyytymättömyyttä, on varsinkin valitettu ruuan vähyyttä ja huonoutta. Osaksi se johtuu eräistä satunnaisista kuljetusvaikeuksista, jotka pian ovat korjatut. Mutta lisäksi te tiedätte, että leppymätön vihollisemme koettaa uuvuttaa Saksan kansan nälkään, muistakaa se.”
"Surullisempi seikka on kahden entisen toverinne karkaaminen vihollisen puolelle. Jos sellaista jatkuu, ei kukaan voi tähän joukkoon luottaa. Se täytyy hajottaa, ja koko maailma nauraa meille. Ja kuitenkin meidän taistelustamme riippuu Suomen tulevaisuus. Ajatelkaa näitä asioita tarkasti ja usein! Nyt jätämme nämä surulliset tapahtumat muistostamme, taistelemme kunnolla yhteisen suuren päämaalimme hyväksi. Nouskaamme, laulakaamme kansallislaulumme ja iloitkaamme tämä lyhyt iltahetki isänmaata muistellen!"
Maammelaulu kajahtaa voimakkaasti, hartain, vakavin mielin.
Juhla jatkuu.
Jälleen nousee yliluutnantti:
— Lopetamme juhlan. Prikaatin käskyn mukaan on tänä iltana ja ensi yönä komppanian oltava hälyytysvalmiina, sillä lentäjät ovat ilmoittaneet venäläisten rintamalla havaitun erikoista liikettä, minkävuoksi voidaan pelätä hyökkäystä. Hyvää yötä!
Tuskin olivat nuo sanat lausutut ja joukko vähän ehtinyt hajaantua, kun kuuluu jykevä koko patterin laukaus vihollisen puolelta. Granaatit kiitävät vonkuen ilmassa aivan kohti asemiamme.
Miehet syöksyvät maahan.
Hirvittävät tärähdykset vapisuttavat maata. Pari jykevää, korkeaa kuusta kohoaa ilmaan murskautuen, syöksyen mätkähtäen maahan.
Taas pamaus, yhä uusia.
Pilvet tuntuvat jymisevän. On kuin rajuilma, hirmumyrsky olisi yhtäkkiä valloilleen puhjennut.
Miesparvi hajoaa, kauhistuneet katseet välähtävät savun keskeltä. Yli granaattien jyskeen kuuluu yliluutnantin ääni:
— Jetzt keine Angst. Gewehre holen!
— Joka mies paikalleen! komennetaan.
Metsä pimenee, puitten keskellä kaikkialla leimahtaa tulta ja savua.
Rumputuli! Venäläisten hyökkäys on tulossa, alkaa vähitellen selvitä jääkäreille.
Jyske yhä kasvaa, tuisku sakenee. Venäläisten tälle alueelle kokoamat patterit syöksevät kaikki tulta Kaikkialla räjähtävät granaatit yli suomalaisen alueen. Ilmassa räiskyvät shrapnellit. Suuret 21 cm:n granaatit iskevät kammottavia kuoppia maahan. Ilma on sakea kitkerästä, mustasta savusta, mudasta, kuusten ja mäntyjen oksista. Pamaukset huumaavat pään, aivot. Pitkin hautaa makaa miehiä. Ovatko ne eläviä vai kuolleita, ei tiedetä. Vierelläni kuuluu ääntä: "Jumala, armahda meitä!"
180
Tuolla aidan nurkkauksessa istuu eräs katsellen tylsänä eteenpäin.
— Tule suojaan mies!
— Sama tuo, missä sitä kuolee.
Vonkunasta kuulee jo kaukaa suurten granaattien tulon. Kaikki päät silloin painuvat, rinnat nousevat ja laskevat tuskaisesta hengityksestä. Maa jymähtää, koko suojakammio tuntuu heilahtavan ilman, paineesta.
Saniteetti-sotilaita haetaan sitomaan haavottuneita. Nuo uljaat sotilaat juoksevat majasta majaan kysellen:
— Onko haavoittuneita?
Tunti kuluu, tunti kuolemanvalmiudessa. Vähitellen alkaa tajunta palata. Kylmäverisemmin tarkastelevat miehet, minne granaatit lyövät maahan huomaten pian ilokseen, että suurin osa räjähtää noin 40 tai 50 metrin päässä etuvarustuksesta, jossa miehet ovat.
Siellä murtuvat puut, ja ilma on sakea savusta.
Saksalainen tykistö vastaa jo. Syntyy ihmeellisen turvallinen tunne, kun omat tykit yhtyvät pauhinaan ja meikäläiset granaatit vinkuen kiitävät ilman halki vihollisen asemille.
Äkkiä myrsky tyyntyy. Vain saksalaiset jatkavat harvalleen ampumista.
Siellä täällä nousee miestä pystyyn.
— Joko se nyt hellitti?
— Varokaa, voi alkaa uudelleen.
Vihollinen ei kuitenkaan enää häiritse rauhaa.
— Oli siinä rymäkkä!
Kaikki kasvot ovat vakavina. Jääkärit ovat saaneet ennen arvaamattoman kokemuksen. Hermot ovat vielä kauan äärimmilleen jännittyneinä.
Ihmeellinen onni suosi pataljoonaa!
Vain pari kuollutta ja kuusi tai seitsemän haavoittunutta oli tykkitulen saalis.
Erään pommisuojan lähettyville oli iskenyt granaatti toisensa perään yhä lähemmäksi. Ryhmänjohtaja silloin komentaa miehet ulos. Tuskin nämä ovat ehtineet vallin suojaan, kun granaatti iskee pommisuojan sisään murskaten kaikki. Palavien asuntojen hirret savuavat siellä täällä.
Siinä oli tulos karkurien ilmiannoista. Toverien veri painaa heidän omiatuntojaan. Suomalainen petturina — niin on kansassamme moraali alentunut venäläisen sortovallan aikana.
Yö pimenee. Koska hyvällä syyllä voidaan yöllä pelätä vihollisen hyökkäystä, lähetetään patrulleja suolle. Kuljemme ohi piikkilankaesteiden. Ne ovat paikoittain pahasti tykkitulen repimät. Ketju hiipii varovaisesti aukealle. Vesi lotisee aluksi yli polvien, sitten alkaa korkeampi niittymaa. Pensaalta pensaalle patrulli etenee. Yön varjot pimenevät, uhkaavat; mielikuvitus toimii herkästi. Usvat vyöryvät edestakaisin ihmeellisin muodoin. Tuon tuostakin on näkevinään haamuja pimeässä. Kiväärit ovat käsillä, aina valmiina pamahtamaan. Illan viimeinen rusko leimuaa lännessä. Saksalaisten granaatit vielä jylisten harvalleen halkovat ilmaa, ja ne osuvat tarkkaan.
Suolla rääkkä huutaa halki yön. Pikkulinnut joskus piipittävät.
Venäläisten asemilta kuuluu selvä huuto:
— Suomalaiset tulkaa tänne, saatte leipää ja ampuminen lakkaa. Eikä teidän maanne koskaan tule vapaaksi.
Värisyttää. — Petturitko siellä meitä vielä pilkkaavat, vihollisen puolella?
Äkkiä pamahtaa useita kiväärinlaukauksia. Tammen juurelta kuuluu katkera valitus.
Onkohan siellä tosiaankin haavoittunut?
Valitus kaikuu yössä uudelleen. Taas pamahtaa, ja sitten on kaikki hiljaa.
Aamu valkenee. Kuuluu kimeä vihellys. Ryhmänjohtaja kutsuu miehensä kokoon ja patrulli vetäytyy takaisin. Venäläisten asemilta alkaa kuulua työn kalske, sahojen sihinä.
Päivä paljastaa varustuksillamme hävityksen jäljet. Useista tuvista on nurkat murskana, varustuksissa on ammottavia reikiä. Yliluutnantin asunnon ympärillä on koko metsä pirstoutunut. Eilisiltaisella juhlapaikalla on leveitä, syviä granaatin kuoppia puolillaan vettä. Olisipa komppania viipynyt siellä pari minuuttia, olisivat sen tappiot olleet suuret.
Saksalainen tykkimies saapuu hävityksen jälkiä tarkastamaan.
— Noch im Leben! lausuu hän hymyillen tarjoten tupakkaa.
Rumputulen vaikutus on ollut järkyttävä. Koko pataljoona on sisäisesti muuttunut. Kaikkien katse on vakava, mutta samalla tuiman päättävä. Se oli suomalaisten tulikaste, joka teki heidät tosi sotureiksi.
Karkurien kirous painaa joukkoa kauan jälkeenpäinkin. Joka päivä jylisevät tykit ankarasti. Yöllä 30:nettä päivää vastaan karkaa kolmas petturi, Rissanen, venäläisten puolelle.
Tunnelmaa, minkä tämä uusi katala teko synnytti pataljoonassa ei voi kuvata. Rissanen oli täysiverinen vakooja, luultavasti venäläisten lähettämä joukkoomme. Hän painoi mieleensä kaikkien toverien nimet, piirusti asemat, tykkien paikat y.m.
Hän oli viimeinen laatuaan. Jääkäripataljoona oli puhdistunut vakoojista ja pettureista. Näissä henkilöissä ilmenee se moraalinen rappiotila, mihin tsaarivallan sortohallitus oli saattanut muinoin kunnollisen, rehellisen Suomen kansan. Se oli venäläishenkeä ja vaikutusta meidän kansassamme, joka kerran oli miekalla ja verellä kulutettava juurineen Suomesta.
* * * * *
1/7. Mieliala alkaa jälleen kirkastua. On ihmeellistä havaita, miten synkimpinäkin hetkinä ihmisessä elää toivo tulevista paremmista ajoista, miten se pimeiden päivien jälkeen yhä virkoaa ja elää ajasta aikaan. Komppanian päällikkö kehottaa miehiä jälleen luottamaan toisiinsa, esiintymään toverillisesti ja rohkaisemaan heikkoja. Oli luonnollista ja saattoi jo edeltäpäin aavistaa, että venäläiset ovat joukkoomme lähettäneet vakoojia. Niiden vuoksi ei mielen tarvitse masentua. Parasta on, että joukkomme puhdistuu. "Muistakaa, että kaikki, mitä te täällä teette, koituu isänmaanne hyväksi", hän lausuu lopuksi.
Suomalaiseen vaikuttaa suora puhe. Kuultuaan selvitettävän syitä ruuan vähyyteenkin ei kukaan enää murise. Riitaa ei suvaita, ja toverillisesti miehet auttavat toisiaan työssä, mitä tehdään taas entistä tarmokkaammin.
— Der Krieg ist kein Spass! sanoi vääpeli Lockstedtista lähtiessämme.
Nyt on asia selvinnyt meillekin.
* * * * *
2/7. Ilmassa on sähköä. Venäläisiä karkureita kuuluu tulleen saksalaisten puolelle ja kertoneen, että venäläiset kovasti pelkäävät saksalaisten rumputulta kostoksi omastaan. Tykit jymisevät yhä aamusta iltaan. Venäläiset ovat tuoneet uusia pattereita, samoin saksalaiset. On valtava tuo tunne, kun molemmat tykistöt ampuvat maaliin ja varmistavat tähtäintään valmistautuen tulevaan otteluun. Lentäjiä liikkuu entistä tiheämmin. Kummallakin puolen kaikesta päättäen varustaudutaan. Mitä on tekeillä, jää sotilaalle arvoitukseksi, kunnes tapahtumat sen selvittävät.
* * * * *
12/7. Suvi-ilta hehkuu lämpöä ja suloa, vaikka sotilas etulinjassa vain harvoin sitä ehtii havaitsemaan. Työ on päättynyt, miehet istuvat pihojen penkeillä katsellen oravien temmellystä mäntyjen rungoilla. Ne ovat tulleet sangen kesyiksi, ihmisistä ne eivät paljon ole tietääkseenkään, peuhaavat ja pelmuavat omia aikojaan. Illan hiljaisuuden katkaisee ankara jyrinä oikealta. Siellä on taivas tummien kiiltäväreunaisten pilvien peitossa.
Ukkonenko siellä käy?
Kuunnellaan, — — — jyrinä jatkuu, paisuu yhä, yhtämittainen… — — —
— Mitähän siellä tapahtuu!
— Kova on vain jymy!
Asia alkaa selvitä, katseet käyvät vakaviksi. Se on valtava rumputuli ja varsin lähellä. Taivaan tummaa pilvitaustaa vastaan näkyy selvästi punainen vavahteleva loimu tykinlaukausten tulesta.
— Siellä alkoi ankara taistelu!
Onko tykkituli saksalaisten vai venäläisten, ei voi sanoa. Valtavana myrskyn pauhuna jatkuu se, kestää tunnin, toisenkin. Vakavina, ääneti kuuntelevat jääkärit tietäen, miltä tuntuu olla tuon myrskyn käsissä.
Lähetit juoksevat ryhmästä ryhmään. On määrätty hälyytysvalmius pataljoonalle.
Pitkälle yöhön jatkuu tykkituli heltymättömällä voimalla. Valot välähtelevät, taivas on veriruskoinen. Venäläisten loistavat valonheittäjät halkovat ilmaa jostain etäältä, saavuttamattomista. Valopistoolien kuulat säteilevät tähtisateena metsien takana. Suurenmoisempaa näkyä ei saata ajatella.
Aamun sarastaessa koko metsä valkenee valopistoolin kuulien säteistä. Kuuluu kiivasta konekiväärin rätinää. Siellä oikealla on parhaillaan ankara taistelu käynnissä. Jos venäläisten onnistuu murtaa saksalaisten linjat, on suomalainen pataljoona suuressa vaarassa. Ehkäpä ryssät hyökkäyksellään tarkoittavatkin juuri meitä?
* * * * *
14/7. Keskiyön aikaan näkyy kaukaa venäläisten rintaman takaa roihu suurista tulipaloista. Viidessä eri kohdassa taivas punoittaa synkästi. Saksalaiset lentäjät ovat siellä pommittaneet tärkeitä rautatieasemia. Öisen synkän metsänrannan takana roviot leimuavat uhkaavina, ennustavina aamuun asti.
* * * * *
16/7. Ankara rumputuli jymisee oikealla koko aamun. Keskipäivällä huhuillaan, että venäläiset ovat Katrinehofin luona murtautuneet saksalaisten asemiin 5 kilometrin leveydeltä. Mitausta reservijoukot kiiruhtavat uhatulle alueelle. Miehet kulkevat hikisinä, uupuneina kumarassa raskaiden selkälaukkujen painon alla. Yö uhkaa tulla erikoiseksi.
Illan hämärtyessä taistelu alkaa oikealla uudelleen. Sen rätinä ja jyminä huumaa, kiihdyttää syrjäisenkin hermoja. Koko pataljoonamme on hälyytysvalmis. Aamupuolella puhelinmiehet tietävät kertoa, että venäläiset on yön kuluessa jälleen heitetty eilen valtaamistaan asemista.
Suuri venäläinen yleishyökkäys on alkanut Ekkau-Kekkaun tien varsilla. Kenraali Kuropatkin heittää säälimättä venäläisiä massoja tuleen. Sotatiedonannot kertovat vihollisen yrittävän toistakymmentä hyökkäysaaltoa peräkkäin. Toistaiseksi rintamanmurto ei ole onnistunut.
Yöllä eräs suomalainen ryhmänjohtaja eksyi patrulliretkellä suolla omista miehistään löytämättä hämärässä takaisin. Useita kertoja hän ui Missen yli, ryömi lähelle venäläisten asemia niitä omikseen luullen, palasi taas ja vihdoin aamun valjetessa aivan uupuneena, puolialastomana pääsi takaisin kolmannen komppanian alueelle.
* * * * *
17/7. Yö tuli niin valtavaksi, ettemme ennen sellaista ole eläneet. Jo iltayöstä alkoi ankara tykkituli Katrinehofin luona. Jyminä kesti taukoamatta tuntikausia, sen keskeltä saattoi selvästi erottaa taisteluun yhtyvien järeitten laivastotykkien jylähdykset. Koko vastapäinen metsä välähteli tulesta. Konekiväärien ääni kuului ilkeänä, terävänä milloin läheltä, milloin kaukaa. Ilmassa surisivat lentokoneet ja viisi kuusi kirkasta valonheittäjää valaisi saavuttamattomasta etäisyydestä ilmapiirin yllämme ja usein varustuksemmekin päivänkirkkaiksi. Olemme noin 15 kilometrin päässä taistelukentästä tuon valtavan näytelmän äänettöminä katsojina. Se on nyt miltei taukoamatta kestänyt noin 36 tuntia.
Saksalaisille saapuu yhä uusia apujoukkoja. Komppania komppanian perästä marssii Galling'in ohi. Kypärät välkkyvät, edessä astuvat nuo roomalaiskasvoiset hauptmannit ylpeinä ja jäykkinä, voitonvarmoina.
Ankarat ukkoskuurot kulkevat yli asemamme. Ilma tuntuu hehkuvan kuumuutta. Yhä jylisevät tykit. Vasta puolenpäivän aikaan pitkä taistelu taukoaa.
Tuo taistelun syrjästä kuunteleminen ja katseleminen on sekin hermoja kiihottavaa. Alituinen jyske, lentokoneitten surina, valonvälähdykset kaikkialla ja kuitenkin epätietoisuus taistelun kulusta pitää ainaisessa jännityksessä. Vihdoin saapuu saksalainen virallinen tiedonanto. Saksan päämaja ei yleensä ilmoita mitään taisteluista, ennenkuin ne ovat loppuun suoritetut. Nuo päämajan tiedonannot suurista vaihtelurikkaista tapahtumista ovat ihmeteltävän viileät ja asialliset, eikä niissä ole mitään liiotteluja, ei mitään voitonhuumaa, kuten ympärysvaltojen virallisissa ilmoituksissa, milloin he pienenkin voiton ovat saavuttaneet, ja kuitenkin ne kätkevät lyhyisiin lauseisiinsa mahtavia sotaisia näytelmiä, loistavia saavutuksia. Kahden viime taistelupäivän tiedonanto kertoo:
3:s ja 12:s siperialainen tarkka-ampujadivisiona on tehnyt hyökkäyksen asemiamme vastaan Ekkau-Kekkaun valtatien molemmin puolin. Venäläisten onnistui muutamissa kohdin tunkeutua asemiimme, mistä heidät kuitenkin seuraavina päivinä karkoitettiin. Sanomalehtikirjeenvaihtajain eloisista kuvauksista saa käsityksen taistelun kuumuudesta. Niissä kerrotaan venäläisten kaartinjoukkojen kärsineen verisiä tappioita ja venäläisten ampuneen konekivääreillä omaa peräytyvää jalkaväkeään.
* * * * *
19/7. Iltapäivällä puhkeaa komea ukonilma. Mutta siitä huolimatta alkaa kesken rankkasateen kello 6 illalla oikealla jälleen rumputuli, ankarampi kuin kaikki edelliset. Venäläisillä on ilmassa useita tähystyspalloja ja lentäjätoiminta molemmin puolin on entistään vilkkaampi. Suomalaisen pataljoonan tykistö on saanut erikoiset kiitokset kunnostautumisestaan Katrinehofin luona, mihin se taistelun aikana komennettiin.
* * * * *
24/7. Sunnuntai. Koko viikon kestänyt venäläinen yleishyökkäys Katrinehofin luona on vihdoinkin tauonnut. Rintaman murtoyritys on lopullisesti rauennut. Kenraali Kuropatkin on kärsinyt jälleen raskaan tappion monien entisten lisäksi.
On ihmeteltävää nähdä Saksan sanomalehdistön sävyä tämän ankaran sodan aikana. Niissä ei koskaan puhuta kostosta eikä vihasta vastustajia kohtaan. Ympärysvaltain sanomalehdistö taas puhkuu vihaa ja kostonhimoa, murtuvia toiveitaan Saksan täydellisestä masentumisesta. Italian lehdissä näkyy pääkirjoituksia, joissa otsakkeena on: "Wieniin vendettaa toimeenpanemaan" j.n.e.
Samaan aikaan saksalainen sanomalehdistö kertoo valloitetulla alueella suoritetusta kulttuurityöstä. Tuo erilainen sävy eri maitten sanomalehdissä on koko ajan pistänyt niiden silmään, jotka ovat olleet tilaisuudessa seuraamaan kumpiakin.
* * * * *
27/7. Kuulin saksalaisen sotavanhuksen hyräilevän erästä sodan alussa tehtyä laulua:
"Dieser Feldzug
ist wie ein Schnellzug!"
Nyt olivat sanat muutetut:
"Dieser Feldzug ist gar kein Schnellzug!"
Pieni muutos, mutta paljon puhuva!
Iltapäivällä saapui ylpeitä uutisia. Kerrotaan pataljoonamme pionierikomppanian hyökänneen saksalaisten joukkojen rinnalla Smardenin luona ja tehneen tehtävänsä niin, että saksalaiset parhaat joukotkin olivat ihmetelleet.
Pionierikomppaniamme olikin tähän saakka asunut rintaman takana, josta sen joukkueita oli lähetetty varustustyöhön milloin minkin komppanian alueelle. Eräänä päivänä komppania lähti, miesten tietämättä mihin heitä kuljetettiin. Toivorikkaimmat jo luulivat Suomeen päästävän. Kului siten viikkokausi. Pioniereistämme ei kuulunut mitään.
Nyt he ovat palanneet. Komppania oli viety Smarden-nimisen hovin seuduille, missä venäläiset olivat muutaman sadan metrin päähän saksalaisten asemista rakentaneet etuvarustuksen, josta saksalaisille oli paljon haittaa. Kun lisäksi vihollisen toiminta täällä vilkastui huomattavasti, kokosivat saksalaiset muutamia hyökkäysjoukkoja maanpuolustajien avuksi ja näiden tehtäväksi oli määrätty vallata mainittu vihollisen etuvarustus, hävittää ja täyttää se. Suomalaisen pionierikomppanian miehet jaettiin hyökkäystä varten sinne tänne I:n saksalaisen jääkäripataljoonan sekaan.
Suomalaiset nähtyään kuuluvat nuo ylpeät saksalaiset jääkärit, jotka jo olivat olleet mukana kymmenissä eri hyökkäyksissä pahotelleen, että heidän keskuuteensa liitettiin mokomia ensikertalaisia ja lisäksi puoliryssiä, joihin ei luultu voitavan luottaa ensinkään. Suomalaisille he taas olivat kerskailleet entisistä hyökkäyksistään ja katselleet miehiämme alta kulmain.
Tämä saksalaisten jääkärien halveksuva käyttäytyminen oli suututtanut meikäläisiä.
Tuli hyökkäys. Tykistöt pauhasivat kummallakin puolella, mutta suomalaiset pysyivät koko matkan hyökkääjien etupäässä, jopa edellä saksalaisia jääkärejäkin. He ryntäsivät ensimäisinä vihollisen varustuksiin, jonka puolustajat joka surmattiin tai pakenivat ja saksalaiseen esikuntaan lähetetyissä puhelinsanomissa kerrotaan yhä uudelleen mainitun suomalaisten etenemisestä.
Pionierit ja jääkärit hävittivät etuvarustuksen, minkä jälkeen he määräyksen saatuaan palasivat takaisin.
Taistelun jälkeen oli saksalaisten käytös kokonaan muuttunut. Nyt nuo vanhat veteraanit onnittelivat meikäläisiä ja lausuivat ihailevansa kansaa, jonka pojat osaavat siten taistella. Sen jälkeen oli Jääkäripataljoona n:o 1 parhaita ystäviämme. Missä ikinä he tapasivat suomalaisia alkoivat he puhua Smardenista ja olivat kuin vanhat tutut. Ne olivat hienopiirteisiä, teräviä miehiä ja uljaita sotureita.
Saksalainen prikaadinpäällikkö hyvästijättöpuheessaan valitti, että hänen täytyi laskea pois suomalainen pionierikomppania. Hän sanoi tästä taistelusta näkevänsä, että suomalaiset kykenevät viemään vapauden asiansa onnelliseen loppuun. "Es giebt nur ein Urteil über euch, und das ist das allerbeste!" (Teistä voi antaa vain yhden arvostelun, kaikkein parhaan) kerrotaan hänen lopettaneen puheensa.
Tämän jälkeen katseli koko pataljoonamme pioniereja erikoisen kunnioittavasti. Nämä taas esiintyivät vaatimattomasti, ja ihmettelivät sitä ylistystä ja kunniaa, mikä heidän osakseen kylläkin ansiosta oli tullut.
* * * * *
Elokuun 17 päivänä odotettiin koko Saksassa rauhaa. Taikauskoiset ja epäuskoiset sotilaat, niin katolilaiset kuin protestantitkin, puhuivat toivoen ja odotellen tästä päivästä. Jokin kuuluisa itävaltalainen professori oli ennustanut, että rauhan toiveet silloin toteutuvat. Muuan suomalainen jääkäri kertoi sittemmin palatessaan Mitausta, että kello 9 illalla alkoivat kaupungin kirkon kellot kumahdella tyynenä iltana.
"Friedensglocken, Friedensglocken!" huusivat sotilaat käsiään taputellen.
Rauha vain ei saapunut. Seuraavana päivänä kuului jälleen tykkien jyminä rintamalta Mitauhun saakka, ja sotilaat saivat varustautua kestämään uusia ponnistuksia. Hurja sotainen soitto kumisi jälleen rauhankellojen asemasta!
Elokuun 23 p:nä saapuu arvaamatta yllättävä tieto. Ensi yönä lähtee jääkäripataljoona rintamalta uuteen paikkaan ja eräs maanpuolustuspataljoona ottaa asemat haltuunsa.
Aamuyöstä lähtö tapahtuu. Minne? Mihin uusiin kohtaloihin?
Sama kysymys oli jälleen kaikkien huulilla. Lähemmäksikö kotimaata? Ja mitä merkitsee se, että tunnussanaksi on määrätty Helsinki?
Ankara marssi, liejuiset tiet. Laukku painaa selässä, pusertaa hartioita, kivääriä täytyy muuttaa kädestä käteen. Kumarassa astuvat miehet raskaasti tuntemattomia kohtaloita kohti. Saavutaan pieneen siroon Malthum-nimiseen kylään, mihin majoitutaan autioihin taloihin. Puutarhoissa ovat puut omenia täynnä. Aamun tullen hedelmät ovat kuin taikaiskulla kadonneet, mutta jääkärit kuiskailevat toisilleen, missä puussa omenat olivat parhaan makuiset.
Aamulla jatkuu matka eräälle kurjalle asemalle, missä pitkä juna on valmiina joukkoja vastaan ottamaan.
Junamatka on mielenkiintoinen. Viehättävät männiköt lipuvat katseiden ohi. Siellä täällä vilahtaa kylä viljelysmaineen, jopa joskus uhkea metsästyslinna torneineen ja parvekkeineen. Aikaapa jo ilmestyä korkeahkoja mäkiäkin, ja vihdoin juna puhkuen vyöryy Tukkum'in asemalle.
Kaupunki kohoaa mäellä puistoineen amfiteaatterin tapaan näyttäen tulijalle aluksi vain parhaat puolensa. Itse kaupunkiin tullessaan kulkija aivan ällistyy. Kadut ovat kapeat, väärät, likaiset, mökit kurjia hökkeleitä ylt'yleensä. Alkuasukkaita ei näy monta. Sotilaat vallitsevat kaikkialla.
Pioneriemme maine on täällä kukassaan, ja suomalaiset otetaan erittäin ystävällisesti vastaan kaikkialla.
Aamun tullen marssi jatkuu. Tie kiemurtelee rehevien laaksojen halki. Maisemat ovat vaihtelevat, laaksot viljellyt. Herraskartanot puutarhoineen, komeat baltilaishovit muistuttavat etelä-Suomen viljaseutuja. Eräälle korkealle mäelle noustessa avautuu eteen valtava näky. Vihreä, rannaton aava, vapaana lainehtiva meri äärettömine ulapoineen.
Ihmettely, ihaileva hämmästys valtaa marssivan joukon. Ehkä olivat tunteemme samantapaiset kuin muinaisten helleenien nähdessään Vähän-Aasian kolkoilta kalliorannoilta sinisen ulapan, joka huuhteli heidän ihanan kotimaansa rantoja. Tämä edessä oleva ulappa huuhtelee Suomen rantoja kaukaisimmilla laineillaan. Olemme saapuneet Kuurinlahden rannalle viehättävään Kneis-nimiseen kalastajakylään. Mahtavat dyynit muodostavat luonnon luomia rantavalleja. Niiden suojassa, turvassa tuulta ja myrskyä vastaan lepää herttainen kylä puutarhoineen ja siroine rakennuksineen. Kneis kuuluu olleen venäläisen ylhäisön kesänviettopaikka.
Uteliaina silmäilevät jääkärit ulapalle arvaillen matkan pituutta kotimaahan. "Ollappa vene ja purjeet. Tuulen voimalla kiitää hurauttaisin yli vellovan veden oman maan rannoille"! arvelee moni nuorukainen silmät säihkyen.
Täällä selviää pataljoonalle syy muuttoon. Viime päivinä on saksalaisten puolelle saapunut useita venäläisiä karkureita, jotka kaikki ovat yhtäpitävästi kertoneet, että Venäjän sotilasjohto valmistaa suurenmoista yleishyökkäystä pohjoisella rintamalla. Yhdessä maasotajoukkojen kanssa toimii Venäjän laivasto, ja maihinnousuja tullaan tekemään saksalaisten selän taakse Kuurinlahdelta käsin. Onpa ilmoitettu tarkalleen? että rumputulen pitäisi alkaa 27 p:nä elokuuta kello 7 aamulla.
Suomalainen jääkäripataljoona monien muiden lisäksi on tuotu tuota odotettua hyökkäystä vastaanottamaan. Sanottuna aamuna kello 4 seuduilla pataljoona marssii rannalle, kukin komppania asettuu asemiin ja alkaa kaivaa suojakuoppia pommituksen varalta.
Tähystellään ulapalle. Siellä on autiota, ei venettä näkyvissä. Vain valkeat hyrskyt vyöryvät pohjatuulen lennättäminä rantoja kohti. Samoin 6 kilometrin päässä olevalla rintamalla on kaikki rauhallista. Odotetaan. Kello lähenee seitsemää. Hiljaisuus yhä jatkuu, jatkuu yli 7:11 tunnin, jopa kaksikin.
Uteliaat päät pistävät ylös kuopista.
— Eikö tästä mitään syntynytkään? kysellään.
Turha hälyytys. Venäläiset ovat puijanneet meitä.
Miehet alkavat katsella toisin katsein ympärilleen. Kuurinlahti päilyy edessä syyskesäisessä ihanuudessaan. Sen rantadyynein yllä humajavat korkeat hongat meren tuulessa. Kunnaat ovat punaisenaan puolukoita. Nyt ne vasta havaitaan ja koko joukkue lähtee vähitellen odotuksen jännityksen lauettua kuopistaan marjoja poimimaan. Erään männyn juurelta kuuluu jo tyytyväinen hyräily:
— Ja marjaisia kankaitaan en unhoittaa voi milloinkaan!
Kello 10 marssii komppania takaisin Kneisin kylään. Seuraavina päivinä koko komppania työskentelee talojen laittamisessa majoituskuntoisiksi. Kneis'in sievät tuvat rakennetaan täyteen sänkyjä, puutarhoihin ilmestyy sieviä valkoisia pöytiä ja penkkejä ja jääkäriparvi istuu siellä omenapuiden siimeksessä milloin kahviaamiaisellaan, milloin omenia nakerrellen, laverrellen ja leveillen tappelukertomuksillaan.
Sanomalehdetkin saapuvat jälleen vakavine uutisineen. Romania on julistanut sodan Itävalta-Unkarille. Kauan harkittuaan, missä voitonmahdollisuudet olisivat suurimmat ja saalis helpoin anastaa, sen valtiomiehet pitivät sotatilannetta Saksalle niin epäsuotuisana, että heidän arvelujensa mukaan saattoi ilman vaaraa liittyä sen vihollisiin ja päästä viime tingassa osalliseksi voittajan suuresta saaliista. Kunniallisuutta Romanian uudessa askeleessa oli sangen vaikea nähdä nimeksikään, mainetta se ei maalle voisi koskaan tuottaa, mutta ehkä saalista — kauppiaskansa!
Mutta niinkuin kivet putoavat raskaat iskut sille rakennukselle maamme vapaudesta ja onnellisesta tulevaisuudesta, mistä keväällä niin paljon olimme haaveilleet, ja ne näyttävät murskaavan sen. Kotimaasta ei saavu tiedon hiventä, ei toivon pilkahdusta. Ruotsin ja Saksan sanomalehdet joskus surullisin värein kuvailevat Suomen oloja ja asemaa. Dresdener Zeitung kirjoittaa otsakkeella "Finnlands Schicksalstunde" ja Berliner Tageblatt taas sisältää kirjoituksen "Finnlands Leidensweg". Ruotsin lehdet ovat täynnä hälyyttäviä huhuja suomalaisten pakottamisesta ottamaan osaa sotakulunkien maksamiseen ja maamme nuorukaisten kutsumisesta asevelvollisuutta suorittamaan Venäjän riveissä.
Viikon päivät kuluvat levätessä ja äkseeratessa. Ryssät joskus pommittavat kylää saamatta ihmeitä aikaan. Dyyneillä on suloista loikoilla päivänpaisteessa, metsät ovat täynnä marjoja ja puutarhoissa omenat kypsiä.
Kerran kerskaa jo jääkäri: "Niin me kuljemme kuin Egyptin heinäsirkat syöden kaikki puhtaaksi."
Kneis'in kylässä järjestää jääkäri Heikinheimo suomalaista kirjastoa pataljoonalle. Samoin toivoo hän saavansa tänne suomalaisia sanomalehtiä. Ne harvat suomalaiset kirjat, mitä mahdollisesti on mukaan saatu, ovat kuluneet kädestä käteen vaeltaessaan ja ahmimalla luetut jo moneen kertaan. Olen nähnyt, miten nuotion ääressä iltasin jääkäri on lukenut rasvaisia Suomettaren tai Helsingin Sanomain palasia jännittyneelle kuulijakunnalle, joka on ollut onnellinen saadessaan kuulla kotimaastaan mitä vähäpätöisimpiä tietoja.
29 p:nä saapuvat saksalaiset sanomalehdet kertovat, että keisari on antanut eron yleisesikunnan päällikölle kenraali von Falkenhaynille, määräten hänet toiseen toimeen, ja nimittänyt hänen sijalleen kenraalikenttämarsalkka von Hindenburgin. Tämä muutos tuntuu viittaavan siihen, että sodan painopiste alkaa siirtyä itärintamalle, sillä kuten tunnettu, on Hindenburg halunnut saada siellä sodan ensiksi ratkaistuksi. Tulevia tapahtumia odotetaan taas kasvavalla jännityksellä. Lokal-Anzeiger kirjoittaa:
"Vanhan keisarin suuruus esiintyi erikoisesti siinä, että hän kutsui rinnalleen parhaat miehet, mitkä maa oli hänelle lahjoittanut ja antoi heidän nerolleen toimintavapauden liittäen samalla harkitsevan älynsä heidän kanssaan alituiseen yhteistoimintaan. Jos keisari tässä silminnähtävästi maalle mitä merkityksellisimmässä päätöksessään olisi tarvinnut neuvoa, ei kukaan olosuhteista selvillä oleva henkilö olisi voinut kehottaa häntä muuhun päätökseen kuin tähän, minkä hän omasta alotteestaan on tehnyt. Tässäkin ilmenee vanhan keisarin terävänäköisyys ja suuri velvollisuuden tunto kansaansa kohtaan, joka taas on valmis raskaassa taistelussa kantamaan kaikki siltä vaadittavat uhrit."
* * * * *
3/9. Päivä yleensä rauhallinen. Taivaalla taistelee saksalainen ja venäläinen lentokone toisiaan takaa-ajaen ja väistellen kuin kaksi valtavaa haukkaa. Väliin sukeltautuvat ne pilviin, taas syöksähtävät väljälle kimaltaen sinistä taivasta vasten. Molempien konekiväärien rätinä kuuluu maahan. Saksalaisen tykistön alkaessa vainota peräytyvää venäläistä konetta ampuvat venäläiset kymmenkunnan granaattia kyläämme. Ne tupsahtavat hietavalleihin vahinkoa aikaansaamatta. Erään sievän pikku huvilan katon ja päädyn granaatti murskaa kumahtavalla räjähdyksellä ja päreiden sirpaleet miltei pimittävät auringon.
Illan hämärtäessä häämöittää läntisellä taivaalla kummallinen ryhmä mustia pilkkuja tarkassa järjestyksessä, kuin joku ihmeellinen lintuparvi vaeltelisi muuttoretkillään. Ne lähenevät ja uteliaat katselijat havaitsevat niiden olevan saksalaisia lentokoneita, jotka tarkassa taistelujärjestyksessä matkaavat hävitysretkelle luultavasti kohti Dünamünden linnoituksia ja satamaa. Kumeita laukauksia kuuluu kaukaa mereltä. Yrittäneekö Saksan laivasto murtautua Riian lahteen?
Yöllä taivas punertaa ja hehkuu kaukaisista tulipaloista.
* * * * *
8/9. Komppanian kokoonnuttua paraati valmiina ilmoitetaan, että Missen alueella olevan prikaatin komentaja on lausunut parhaimman tunnustuksensa pataljoonan sekä taistelutoiminnasta että suoritetusta varustustyöstä Missen asemissa. Samalla antaa komppanian päällikkö pikku saniteettisotilaallemme rautaristin, minkä tämä täydelleen oli ansainnutkin osoittamallaan rohkeudella sekä tehtäviensä tunnollisella täyttämisellä.
Yhä uusia huhuja saapuu suurista yleishyökkäysvalmistuksista itärintaman pohjoisosilla. On yleinen luulo, että Hindenburgin suunnitelmat Venäjän armeijan murskaamiseksi nyt pannaan täytäntöön. Meikäläiset yhä toivovat Ruotsin yhtyvän taisteluun, mikä seikka ratkaisisi nopealla iskulla Suomenkin kohtalon. Ruotsin aktivistien mielialaa ympärysvaltani käytöksen johdosta heidän isänmaataan kohtaan kuvailee joukoillemme saapuva "Svensk lösen" niminen sanomalehti seuraavasti:
"Idel ständigt nya förödmjukelser! I hela den försumpning vartill den inslagna passivitetens politik uppenbarligen leder oss, se vi ett bevis för vad som försummades 1915 om sommaren. Då hade Sverige sin besökelses stund. När Tyskland nödgades släppa Ryssland efter halfgjort arbete, var aktivismen ej längre aktuell som praktisk politik. Men vi skola icke i dessa allvarsdagar, då jordbävningsrisken ökas även för det svenska urberget, lägga sten på bördan. Ännu är dock timmen icke helt förskjuten. Hindenburg är löftet i skyn. I det tecknet kan Tyskland gå löst mot Petersburg. Med oss eller utan oss — det är Sveriges ödesfråga!"
Myöhemmät tapahtumat ovat osoittaneet, että tämän aktivistilehden poliittiset ennustukset toteutuivat. Saksan mahtavaa armeijaa ja nerokasta sotilasjohtoa on Ruotsin kiittäminen sekä alueittensa koskemattomuudesta että pelastumisestaan joutumasta ympärysvaltani täydelliseksi vasalliksi.
* * * * *
10/9. Rantavarustukset ja okalanka-aidat laajenevat. Kuutamossa komppaniat öisin rakentelevat varustuksia ja esteitä rantahietikolle. Tukit uitetaan joskus suurina lauttoina rantavesiä pitkin rintamaa lähemmäs. Varustuksilta kuuluu junttaamisen jyly ja lautta lautan jälkeen lipuu Kneis-kylän ohitse Kuurinlahden pimeillä aalloilla.
* * * * *
13/9. Yhtäkkiä saapuu määräys pataljoonan etulinjaan lähdöstä. Tieto tuli yllätyksenä ja herätti jonkun verran pettymystä miehistössä. Se oli elänyt suurten tapahtumien toiveissa ja odottanut nyt vihdoinkin hetken tulleen, jolloin Suomen kohtalo ratkaistaisiin. Pienen rintamaosan puolustaminen tuntui sellaisten päämäärien sivulla mitättömältä, sekä voimien että veren tuhlaamiselta, sillä suomalaisessa jääkäripataljoonassa oli yhä se mielipide vallalla, että Suomen täytyi itse taistellen saada vapautensa, minkä otto lahjana, vieraan kansan ponnistusten hedelmänä olisi suorastaan onnettomuus isänmaallemme.
* * * * *
14/9. Kello 5 seuraavana aamuna komppania kokoontuu lähtövalmiina. Kneis'istä etulinjaan on matkaa noin 7 kilometriä. Kaunis rantatie kulkee synkän mäntymetsän läpi dyynien takana. Tuon tuostakin vilahtaa hietakumpujen lomasta aava merenselkä ja siellä kaukana aamuruskon puna. Granaatin kuoppia alkaa taas näkyä, puissa siellä täällä on silpoutuneita oksia. Eräässä tienristeyksessä törröttää pystyssä särkyneen lentokoneen puolikas ja siinä kirjoitus: "Hier ruht ein tapferer russischer Flieger." Saksalaiset antavat arvon urhoollisille vastustajilleenkin.
Taisteluhautoihin tultua hämmästyttää meitä huomio, että edeltäjämme olivat jääkäreitä. Jääkäripataljoona I lähtee Kneis'in kylään ja meikäläiset asettuvat ja alkavat kotiutua asemiin.
Saattaa heti huomata, että vastassamme on eri joukkoja kuin Missen rannalla. Kiväärituli on yöt, päivät vilkas, vihaa räiskyvä. Ei ole pistämistä päätään ylös haudasta, muuten korvan juuressa kohta ilkeästi räiskähtää, luodin sähähtäessä santamaahan. Vihollisen taisteluhaudat ja okalanka-aidat näkyvät 350 metrin päässä. Kuten myöhemmin selveni, on vastassamme Venäjän parasta väkeä, itäsiperialaisia. Uusi paikka ja uudet tavat.
* * * * *
15/9. Koko yön ja päivän kiivas kiväärituli. Kun joukkue päivällä yrittää parantaa yhdistyshautoja, alkaa venäläinen tykistö tarkan shrapnelli- ja granaattitulen, mikä heti karkoittaa työntekijät. Ensimmäiset haavoittuneet kuletetaan sitomispaikalle. Kolmannesta komppaniasta kaatui vahtipaikalleen eräs turkulainen ylioppilas.
Yöllä patrullin yrittäessä lähestyä venäläisten asemia, alkaa vihollinen vimmatun kivääritulen. Venäläisten luodit satavat rätisten kuin rakeet asemillemme.
* * * * *
16/9. Kenttähautaus. Ryhmä kaatuneen tovereita saattaa vainajan viimeiseen lepoon. Loivan hietakummun rinteessä rantahonkien alla on suomalaisten hautuumaa. Jääkäri astuu esille, paljastaa päänsä, pitää lyhyen puheen sotilaalle, joka on täyttänyt velvollisuutensa ja kaatunut isänmaansa puolesta. Hän ottaa multaa ja heittää arkulle lausuen sanat: "maasta olet tullut" j.n.e. Lopuksi paljastuvat päät rukoukseen. Hauta luodaan umpeen ja kummulle pystytetään valkea risti, mihin on piirretty vainajan nimi ja muistolause. Työnsä tehtyään tuo pieni saattue jälleen palaa raskaaseen työhönsä etulinjaan.
* * * * *
20/9. Yötyö on vaikeata. Milloin kalke alkaa varustustemme edessä, rätisevät venäläisten konekiväärit heti tuttua lauluaan: ta-ta-ta, ta, ta, ta, ta, ta! Patrullitaistelut ovat yhä tihenneet. Pionierien tehdessä työtä I komppanian alueella, alkoi ankara patrullikahakka, jossa meikäläisiä kaatui 2, venäläisiä 3.
Suomalainen jääkäripataljoona taistelee laajan itärintaman äärimmäisellä pohjoissiivellä. Meidän vahtimme ovat viimeiset vartiot Kuurinlahden rannalla.
Hämärässä metsässä pistävät siellä yli haudan rintamavarustuksen vahtien päät. Vakavina miehet tähystelevät pimeyteen. Miten monet haikeat katseet näinä pitkinä öinä tähtäävätkään lahden kuunvalossa välkkyville aalloille, miten moni huokaus pusertuukaan rinnasta tavoitellen kaukaisen kotimaan näkymättömiä rantamajakoita!
* * * * *
28/9. Venäläiset ovat koko viikon olleet pahalla tuulella. Tänään aamulla ampui vihollistykistö yli 180 granaattia ja shrapnellia. Suomalaisilla on ihmeellinen onni. Joskus syöksähtävät granaatit läpi asumusten seinäin ja räjähtävät tuvassa, mutta kuin sallimuksen johtamina ovat miehet työssä ulkona. Tämä ihmeellinen seikka on tullut jo aivan sananparreksi, niin että saksalainen pappi saarnassaan lausui siinä selvästi näkevänsä Jumalan suojelevan käden, joka edistää Suomen vapauden pyhää asiaa.
Länsirintamalta tulevat tiedot kertovat ankarista taisteluista aina
Pohjanmerestä Jura'n asti.
Yleistä asemaa ja siellä vallitsevaa luottamusta tulevaisuuteen kuvaavat keisarin eräässä keskustelussa amerikalaiselle Puolan avustuskomitean puheenjohtajalle lausumat sanat: "Ein Volk, wie das meinige, ist nicht dazu, bestimmt vernichtet zu werden. Es muss siegen!"
Ja todellakin. Romania näyttää laskelmissaan surkeasti pettyneen. Kenraali Mackensenin joukot etenevät Dobrutshassa, itävaltalais-unkarilaiset saksalaisten avustamina Siebenbürgenissä. Koko Romanian I armeija on lyöty hajalle ja suureksi osaksi vangittu. Harvoin historiassa näyttää katala teko nopeammin saaneen palkkansa.
Nuo vanhat sanomalehtiuutiset eivät luonnollisestikaan kiinnitä lukijan mieltä. Ne ovat vain osoitteena siitä, miten maanpakolaiset sotilaat kuumeisesti yrittävät saada selkoa asemasta ja kaikesta, mikä hitusenkin voi vaikuttaa kotimaamme kohtaloihin — yrittävät etsiä lohdutusta tässä ikuisessa pimeydessä.
29/9. Tykkituli jymisee päivät pääksytysten voimakkaasti. Saksalaiset 21 cm mörssärit koettelevat koko iltapäivän harvakseen venäläisten asemia.
Yö on hermostuttava siksi, ettei kuulu laukaustakaan. "Mitä ihmettä ryssät mietiskelevät?" arvellaan. Niiltä sopii odottaa mitä konnankoukkuja tahansa. Kuulovahdit seisovat kuopissaan katse tarkkana, "silmä korvana", kuten he toisiaan kehottavat. Venäläisten asemilta kuuluu kirveen kalsketta. Siellä on työ käynnissä. Luultavasti haluavat rauhassa parannella rikkiammuttuja varustuksiaan.
Yhtäkkiä jyrähtää keskellä pimeää yötä koko saksalainen patteri. Granaatit kiitävät vihloen ja ulvoen halki ilman. Mahtava räjähdys tärisyttää meidänkin asemiamme ja hetken kuuluu kaameita valitushuutoja. Patterille oli ilmoitettu paikka, missä vihollinen öisin työskentelee ja päivällä tarkan tähtäimen otettuaan, se nyt lähetti tuhoa tuottavat granaattinsa keskelle öisiä ahertajia. Sota on säälimätöntä.
* * * * *
10/10. Yöllä patrullit aiheuttivat vilkkaan ampumisen. Oikealla siivellä alkaa vimmattu kiväärituli. Kohta kumahtavat vihollisen tykit alottaen oikean sulkutulen. Punaiset raketit räiskyvät ilmassa. Puhelimet soivat.
— Was ist los, was ist los da?
— Keine Ahnung hier!
Joku soittaa hermostuneesti tykistöön. Sieltä kuuluu varmoja komentoja.
Parin minuutin kuluttua alkaa saksalainen tykistö jylistä.
Puolen tunnin kuluttua on taas kaikki hiljaista.
* * * * *
11/10. Kenttäjumalanpalvelus. Vapaaehtoiset marssivat juhlapuvussa, kypärä päässä, vyötettynä, noin kilometrin päässä rintamalta dyynien välissä olevalle aukeamalle. Meren rannalle on pieni pöytä rakennettu. Sitä kattaa yksinkertainen telttakangas. Pöydälle on pystytetty jykevä, koivusta tehty risti. Taustana tälle luonnon kappelille on aukea, sininen ulappa, seininä Kuurinmaan korkea rantahongisto.