(Kuuluu melua Kontsahan tuvasta, mistä kohta molemmat
huovit palaavat raahaten mukanaan oluttynnyriä.)
ENS. HUOVI (huutaa): Suus kiinni, paitaressu, siellä!… Tämä juoma on liian hyvää niille murjaaneille!
(Huovit kantavat tynnyrin nimismiehen puolelle, jonne toisetkin katoavat. Kellojen soitto on lakannut, mutta sen sijaan kuuluu vasemmalta iloista melua ja pian tulevat esille Pouttu, Kontsas, Tommola, Piri y.m. Viimeisinä Ilkka sokean vaimonsa, tyttärensä ja vävynsä kanssa; Pentti on saanut tuliaisiksi uuden jousen, jota hän tutkistelee isänsä perässä käydessään).
POUTTU (tullen etualalle):
No, kiitos Luojan, ett' on matka tehty!
KONTSAS:
Ja mont' on mutkaa ollut matkallamme. —
POUTTU:
Ja monta Mattiakin vastaan tullut!
KONTSAS (katselee ympärilleen): Mut tuoss' on vanha koti ennallansa ja tuolla Herran huone; Häntä kiitän!
ILKKA (istahtaen oikealle): Niin, "silmät merellä ja korvat metsäss'" on olleet retkellämme meilläkin, sen varmaan uskot, rakas Katri parka!
KATRI (kyynelten välistä): Niin, sen ma uskon. Mutta, kiitos Herran, ett' ootte jälleen meidän turvanamme, näät —
ENS. TALONPOIKA (ehättäen väliin): — huonot viestit ehtii aina kuulla; — Tääll' onhan tänään naittajaiset Kirstin, sun tyttäres, ja Maunu huovin tässä; niin ollut on sun oma tahtos, Jaakko!
ILKKA (Kirstiä ja Maunua kätellen): Niin oikein, lähtiessä lausuin kai, ett' oisi naittajaiset näihin aikoin; ma usein matkallani muistin sen — siis tänään … (jatkavat puhetta).
KONTSAS:
Mutta kuules, eukkoseni,
et tulomaljaakaan sa meille tarjoo?
Kai lienee oltta vielä Kontsahassa?
KONTSAHAN VAIMO: On äsken pantua; mut lailla muiden ma varron sanaa rakkaan ruhtinaamme.
POUTTU (lyhyesti):
Se kuuluu miehille, ei akkaväelle.
KONTSAS: Niin kylläkin … sen ehdit vasta kuulla: nyt maljat reilaan riennä laittamaan! (Vaimo menee). On kaksi tupaa meillä muhkeata: siis alle orren käykää, kumppanit ja arvon isännät! Näät maljain ääress' on asioista haastaa mieluisampi — ja niinhän vaatii vanha tapa myös.
(Kontsas lähtee muutamain kanssa tupaan, toisia hajautuu maantielle).
PALO: No, juodaan sitten matkan päättäjäiset, niin polttaakin jo kurkkuani taas!
TOMMOLA:
Ka, kyllä sietää kieli kostuketta…
PIRI (ilkeästi naurahtaen):
Ja marski maksaa vielä nääkin kestit!
KOLMAS HUOVI (joka on ikkunaan ilmestynyt):
Vai marski maksaa? Kuulkaas päälle, veikot!
PIRI (kivakasti):
Sun kuulijoistas viitt' en huoli minä.
KOLMAS HUOVI: Vai et sa tiedä, mitä marski antaa, jos kuka herttualle kieltä kantaa? (katoaa).
PIRI: Jos antaa rauhaa taikka kylmää rautaa, on yks ja kaikki, senkin koukkuhuovi!
TOINEN HUOVI (katsoo vuorostaan ikkunasta):
Kas, johan haukkuu siellä Pirin piski! (katoaa).
POUTTU (Pirille):
Kun vilja kyps' on, tehdään vasta touko!
PIRI:
Mut kuumat vereni ei kärsi pilkkaa.
POUTTU:
Ne täytyy hillitä, (huutaa) Nyt tupaan kaikki!
Sa maljaa halveksutko, Jaakko Ilkka?
ILKKA:
Ei sovi halveksua matkan jälkeen,
mut kotiuutiset ma kuulla tahdon.
Siis sisään käykää, kohta seuraan teitä!
(Kaikki poistuvat pihalta tupaan, paitse Ilkka, Katri, Kirsti,
Maunu ja Pentti, jotka ryhmittyvät kaivon ympärille).
Kas niin, nyt ootte kaikki rakkahani taas mun ympärillä; sinä, Katri raukka, tok' olet henkes säilyttänyt! Kirsti ja Mauno naimisissa, oikein tehty! Ma tulla Kaarinaksi naittajaisiin kai lupasin ja niinkuin näätte lapset, ma pidin lupaukseni; (naurahtaen) mun ei syy, jos hieman myöhästyin, sen arvannette. Mut katsos Penttiä, hän lihoo vaan ja kasvaa mieheks varsin muhkeaksi — kai kohta jousen jännittää sä voit?
PENTTI: Sun poissa ollessas ma jousellasi oon harjoitellut. (Kohottaa uutta joustaan). Jos sä nähdä tahdot, niin ammun tuolta sulle tuomen lehden, tai taivahalta lentäväisen linnun.
ILKKA (naurahtaen):
Vai niin sa tarkka-silmä kyttä oot!
Mut toistaiseksi säästää saat sa taitos,
voi muihin tarkoituksiin tarvis tulla.
MAUNU (vilkkaasti): Vai herttualta semmoisetko viestit on teillä eväinänne? Rauhaa ei siis voinut taata meille herttukaan?
KIRSTI: Nuo kulkurit he toimii niinkuin tahtoo, ja vaikk' on marski heillä kilpenänsä, he tuskin kuunnellevat häntäkään.
KATRI: Niin, Suitiass' on hän ja matka pitkä on Suitiasta tänne saakka.
KIRSTI: Äiti, ei isä tiedä heidän ilkitöitään?
ILKKA (vaimoonsa kääntyen):
Häh, mitä tarkoittaa hän ilkitöitä —?
KATRI:
Niin, Jaakko, parast' on kai suora olla…
ILKKA (sävähtäen): Niin, niin, te kaikki täällä… Kyrön kirkolla… mun sielun täyttää outo aavistus!
KATRI (nyyhkien): Niin, Jaakko, perhees on nyt mieron tiellä ja muilta suojaa harmaan pääni päälle ma olen kerjännyt ja lapses sun on vailla kotiansa, kontuansa. Näät talos huovit poltti, raunioina on siellä pirttis, kaikki, kaikki, kaikki!…
ILKKA:
Häh, raunioina Ilkkalako, sanoit?
MAUNU:
Mun poissa ollessa he työnsä teit.
KATRI:
Ja karja teurastettu, aitat tyhjät!
PENTTI: Ja orhillasi renkis entinen nyt ylpeänä ratsastaapi, taatto.
ILKKA: Sa totta haastat … huolten juovat nuo ei valhettele… Taivas varjelkoon, nyt maailma mun silmissäni pyörii ja päätä polttaa kumma kuume-hehku ja suokoon Herra, että malttaisin ma itseäni; miksi juuri minä? (Sävähtäen). Vai oisko viittaus tää sallimuksen, ett' tehtäväänsä mun se juuri tahtoo, kun senkin langan on se katkaissut, mi vielä liitti mua synnyinseutuun?
KATRI: On outo kaiku, isä, äänessäsi ja kolkot tuumas; muista meitä sentään!
ILKKA (puhuu kuin itsekseen): Jo Tukholmassa luona herttuan se mulle selvis Poutun lausuessa, ett' oltaisiin me yhtä kansaa kaikki.
KATRI: Niin, yhtä kansaa kai, mut ihmisiä me kaikki ollaan, tietää taivaan Herra!
MAUNU (innoissaan): Niin, kansaa yhtä, jolle johtajiksi on varmaan kutsuttuna pohjalaiset!
ILKKA: Sa lausut sen, mit' itse aattelin — kas, pohjolaiset, toisiin verrattaissa, on lujat tarmoltaan ja taitavimmat, kun aika suureen vaatii toimeen, jossa voi olla kokonaisen kansan onni.
KATRI:
Mut onni rauhan töissä yksin on!
ILKKA:
Hm, rauhan kyllä, laissa turvatun.
KATRI: On ohje ylimmäisin ihmisyys ja onnetonten auttavainen viisaus — mut voima suojaks suotiin heikompain.
ILKKA (katsoo pitkään häneen): Niin, voima suojaks heikompainsa, niin — (kovasti) ma olen voima, heikon suojaks luotu.
KATRI:
Mut katso silloin, ett'et itse sorra!
ILKKA (miettii): Sen täytyy oikein olla, rinnassani niin käsky kuuluu … (nousee) nyt on tieni selvä.
(Kontsas tulee tuvasta hieman liikutettuna, oluttuoppi kädessä).
KONTSAS: No, ilkkalaiset, yhä kuivin suin? (Ilkka seisoo äänetönnä) Tok' oisi olvi oiva virkistäjä näin pitkän matkan jälkeen. Veikko, hoi, käy sisään nyt … me siellä haastellaan ja tuumitellaan, miehet keskenämme.
ILKKA:
On miesten tuumat täällä meilläkin.
KONTSAS: Mut siell' ois tarvis sua … sisään käykää ja saakaa haarikkanne … tupaan nyt!
KONTSAHAN VAIMO (tulee tuvasta): Niin, tupaan käskisin ma myöskin teidät, mut (Viittaa vasemmalle). roistot, rosvot nuo ja hurjimukset on käyneet taaskin täällä varkaisilla.
KONTSAS:
No, mitä nyt?
KONTSAHAN VAIMO: Vain hetkeks väistyin pois, kun juoksin vastahanne, sillä aikaa jo konnat veivät olvitynnörin.
TOMMOLA (tulee): Hoi, iikka, miksis viivyttelet, mies, kun tääll' ois tuumat retkestämme meillä?
ILKKA: Ne kaikk; on pohdittavat aikanaan, mut mulla sappi kiehuu (heristää) noille tuolla!
KONTSAHAN VAIMO:
Nuo rosvot juovat siellä ryöstöoltta!
(Piri ja Palo tulevat).
PIRI: Hoi, emäntä, se onkos sitten totta, ett' on jo juomat kaikki Kontsahasta?
PALO (haarikka kädessä):
Mun kurkkuani kumma tuska polttaa. —
PIRI:
Tuon Palon kurkkua sit' aina polttaa!
KONTSAS:
Näin matkan jälkeen —
KONTSAHAN VAIMO (Palolle): Talon tyhjäks panneet on huovit tuolla … pyydä heiltä, pyydä!
PALO:
Häh, huovikoiriltako käsket pyytää!
ENS. HUOVI (ikkunassa):
Mut pyydä koreasti, kiiskenpoika!
PALO (kiivaasti):
Vai koreasti teiltä, varkahilta?
PIRI:
No, Kontsas, otettaisko omat pois?
ENS. HUOVI:
Niin ottakaa, kun ottaa rohjennette!
PIRI (heristäen ikkunaan): Tuo vietävä se juuri viljat vei mun riihelläni! (Menee lähemmäs). Kuules, lemmon kurppa, käy tänne näkyviin, niin sulkapyrstös ma hieman lyhennän.
ENS. HUOVI: Kas sappikissaa, sa ota Ilkan Jaakko kuvakses: näät hän on tyyni (nauraa), vaikk' on haarikatta!
ILKKA:
Niin on, ja juuri siksi viel' on tyyni!
(Pouttu ja Martti Vilpunpoika tulevat tuvasta).
POUTTU: Taas kinastusta! (tovereille) Mielet hillitkää, on ensin harkittava, sitten toimeen!
ENS. HUOVI (yhä ikkunassa): Tuo Ilkkalaton Jaakko täällä reuhaa kuin oisin hältä minä olven juonut!
ILKKA (tiuskaisten): Vuoks' sinun lienenkin ma mierolainen, sa pirun käskyläinen!
TOMMOLA (hilliten):
Malta, veikko!
ILKKA:
En taida hillitä ma kauvempaa — —
POUTTU (tarttuen Ilkkaa käsivarteen):
Sa meidät turmiohon saattaa voit!
MARTTI VILPUNPOIKA (samoin):
Niin, hiili mieles!
ILKKA (riuhtaikse irti)!
En ja tuhat kertaa en!
PIRI:
Niin, anna tulla, minkä tulla täytyy!
ILKKA: Siis kuulkaa kaikki, mit! on tehty mulle, sill' aikaa kun me matkallamme oltiin.
(Miehiä tulee lisää Kontsaan tuvasta kuistille).
ENS. HUOVI (tovereilleen):
Nyt korvat auki, veikot, kuunnellaan!
ILKKA: Jo tuonoin ryöstivät he aitat, läävät ja vaimon löivät rammaks, sokeaksi; nyt taas on polttaneet he pirtin uuden, on karja teurastettu, kaikki viety, ett' olen konnuton ja kerjäläinen — ei turvaa itselle, (Viittaa omaisiinsa). ei näille tässä!
KONTSAS: Häh, Jaakko, talos poltettuko, sanot, ja kaikki viety … tottako sa haastat?
PIRI:
Sen saavat maksaa rosvot nuo ja marski!
PALO (kumppaneilleen): No, siispä liekkiin tuli leimutkoon, nyt onkin Ilkka valmis johtajaksi!
(Huovit nauravat).
TOMMOLA: Ja vieköön lempo, joll'ei höyhennetty nuo kukonpoi'at ole Kumpsilan!
(Huovit lyövät ovet auki ja istuvat ikkunoille ja kuistille).
PIRI (Ilkalle): Nyt, Ilkka, ottaa itse piru sun, jos et sa kerro rahvahalle tälle, mik' oli käsky valtakunnan jaarlin.
ILKKA:
Sen tehköön Pouttu!
POUTTU (estellen) Mull' on hidas kieli — siis Ilkka haastakoon, me todistamme. Näin ehkä uhkauksilla herttuan jo saamme huovit tuolla tuppisuiksi!
KATRI:
Voi isä, muista toki meitä myös!
KIRSTI (äitiänsä pidättäen):
Sa anna taatto toimii puolestamme.
(Katri huokaa).
ILKKA (puoleksi itsekseen): Kun katson sokkovaimoani tuossa ja lapsiani … heitä juuri muistan! (Katrille) Mut voima heikommuutta suojatkoon, niin sanoit äsken sa — ja niin se on!
(Hyppää kaivon luona olevalle kivelle, kansaa kokoontuu hänen ympärilleen ja puheen kestäessä tulee väkeä maantieltä ja Kontsaan tuvasta).
Hoi, ystävät ja Pohjanmiehet, kuulkaa! Siit' on nyt vierryt kuuta kaksi vain, kun jälkeen Pertun päivän marskin luo me kanssa Kontsaan täältä samottiin.
KONTSAS:
Niin, kaksi kuuta siit' on täsmälleen!
ILKKA (jatkaa); Me marski tavattiin ja kerrottiin, mik' ahdistaapi kurjuus meitä täällä, kun huovikoirat puhtaaks kaikki syö ja polkee oikeuden ja Ruotsin lain ja kurkkuhunsa siemen-viljat juo.
ENS. HUOVI (haarikkaa heiluttaen):
Hei, veikot, terveydeksi Flemingin!
(Huovit nauravat ja juovat).
ILKKA (jatkaa): Me kaikki kerrottiin ja oikeutta vain hältä pyydettiin, mut palkaks siitä, kun järjestystä esivallan puolsin, hän minut ruoskitutti huoveillansa —
ENS. HUOVI: Kas, siinä sait, sa vanha juorukello, kai polttaa pakaroitas, munaskuita! (nauravat).
TOMMOLA (heristää nyrkkiä huoveille):
Niin, naurakaa, mut vielä itkettekin!
ILKKA (jatkaa):
Hän minut ruoskitutti mustelmille —
ÄÄNI KANSASTA;
Ne nahkahansa itse saa hän kerran!
ILKKA (jatkaa): Ja sitten viskattiin ma kuoppatorniin, mist' oli ruumis juuri korjattuna ja missä haisi vielä kalman löyhkä —
KATRI:
Vai kalman löyhkä, Herra siunatkoon!
ILKKA (jatkaen):
Ma sinne pantiin taakse lukkojen —
TOINEN HUOVI:
Niin, kukko lukon taa, on marskin käsky!
MAUNU:
Sa sentään pelastuit!
ILKKA (jatkaen): Niin, nuoran kautta, min vaatteistani tein, ma ikkunasta taas alas pääsin… Kontsas veikon löysin…
KONTSAS:
Mun ulos suoraan ajoi hän kuin koiran!
ILKKA (jatkaen): Ja vanha noita, pohjalainen velho, mun loihdullansa kynsist' etsijäin sai suojatuksi!… Sitten kaksin me ylitse Pohjanlahden hiihdettiin ja toiset Tukholmassa saavutettiin.
POUTTU: Se oli ilon hetki kumppaneille — nous kyynel silmään Hannu herrankin!
KONTSAS: Mut marski Klaulle huusin sentään sen, mink' olin vannonutkin lähtiessä: "tie helvettiin käy jesuiittain kautta!"
ENS. HUOVI (nauraa):
Mut helvetistä auttaa enkelit!
(Huovit nauravat).
TOINEN HUOVI:
Sun ajoi marski sieltä ruoskan kanssa?
KONTSAS:
Niin ajoi, niin, mutta ruoskimatta sentään!
ENS. HUOVI (samoin): No, siis ei marski piru lienekään, kun toki nahkas säästi, vanha sonni.
(Huovit nauravat).
ILKKA (yrittää jatkaa):
Mut minä kaikki olen kärsinyt —
PIRI:
Ja kaikkeen syypäät ovat huovikoirat!
ENS. HUOVI:
Ei haukku haavaa tee, sä Pirin piski!
ILKKA (jatkaa):
Mut käynti herttuassa kuulkaa myös!
MAUNU y, m,;
Niin, mik' on käsky meille jalon jaarlin?
ILKKA (jatkaa): Meit' ensin juttelutti Aksel kreivi, se Raaseporin nylkijä ja kettu, jok' oisi lupauksin ja lörpötyksin kai meitä maanitellut jälleen pois —
USEITA:
Niin, sen he osaa kyllä Ruotsin herrat.
ILKKA (jatkaa): Vaan mepä mellakka jo nostettiin ja semmoinen, ett' itse linna kaikui, ja huudettiin: "jos muut ei auta meitä, niin ryssäin tsaari auttaa, lempo soi!"
(Huminaa kansassa).
ENS. HUOVI:
Nyt tuki suus ja alas orreltas
käy kohta kukkumasta, käenpoika!
Vai maasi möisit ryssille, sä konna!
PALO: Voit itse konna olla, koukkuhuovi; tai oisko teidän kuiviin kurkkuihinne kai meidän uhrattava maat ja mannut?
TOINEN HUOVI (toverilleen): Niin, anna kukkuu ensin käenpoika, niin kukkuu päänsä poikki. Varrotaan!
ENS. HUOVI:
Kun tarvitaan, niin otetaan, ei muuta!
PIRI (vetäisten puukkonsa):
Tuon koiran tuosta isken alas kohta!
(Huovit joutuvat liikkeeseen, heittävät
haarikkansa ja asettuvat ryhmään kuistille).
ENS. HUOVI (hiljaa toiselle): Sa malta, veikko, moukat alkakoon, niin käski luutnantti, hän tietää, hän!
MAUNU:
Siis herttu Kaarlen tapasitte, vai —?
ILKKA (jatkaa):
Niin, jalo ruhtinas me tavattiin.
ENS. TALONPOIKA:
Ja hän on kansan mies ja ystävämme?
ILKKA (jatkaa): Mies rahvahan ja meidän ystävämme on herttu Kaarle; mutta herrat siellä ne häntä vastustavat kynsin, hampain, se kuultiin kyllä, omin korvin kuultiin, kun herttualta pois he vallan riistäis ja itse valtakunnan ohjat ottais!
ÄÄNIÄ KANSASTA:
Sen varsin uskomme, ne syöpäläiset!
ILKKA (jatkaen):
Mut silloin saapui siihen herttuamme.
MAUNU:
Ja mitä lausui teille jalo jaarli?
ILKKA (jatkaa): Hän mustaks synkistyi kuin ukkospilvi ja kaikki tiedusteli … herrat siihen jo juoninensa väliin ehältäys; mut silloin suuttui hän ja herrat haukkui, ja uhkas vallan tyyten heille heittää — ja avosuiksi meidät kaikki jätti.
ENS. TALONPOIKA:
Niin jättikö, ja suojelust' ei suonut?
ILKKA (jatkaa): Niin jätti … mennessään vain ruoskallansa hän ilmaan löi ja kiukuissansa lausui: "jos muu ei auta, oikeus hankkikaatte te itse nuijin taikka aidanseipäin".
USEITA (yhteen ääneen):
Vai nuijin taikka aidanseipäin, lausui?
ILKKA:
Niin, nuijin, aidanseipäin, lausui hän…
ENS. HUOVI (eräälle toverille):
Nyt on jo aika … sana Kumpsilaan
sa voudille ja luutnantille vie!
On ratsu tuolla alla ikkunan!
PIRI: Mut lähtiessä ärjäs vielä herttu: "te emä poikinensa maahan lyökää!"
USEAT:
Ja sen me teemme!
(Kohottelevat nyrkkejään huoveille).
ENS. HUOVI (tovereille): Kaikki valmiit olkaa! (kansalle) Tää loukkausta majesteetin on, ja mull' on käsky marski Flemingiltä se kohta vangita, ken uhkakieltä vain käyttää vastaan esivaltaa. Siis: nimessä marskin sekä kuninkaan ma sinut vangitsen nyt, Jaakko Ilkka — sun ensiksi ja toiset kohta seuraa! (huoveille) Hoi, käännös oikeaan ja eespäin, mars!
(Huovit tottelevat komentoa ja ryntäävät talonpoikain parveen.
Meteli syntyy, jonka kestäessä huovit ympäröivät Ilkan ja
Poutun tarttuen kiinni heihin. Silloin tempaa puukkonsa ja
syöksee erästä huovia kohti)
PIRI (ärjästen):
On täällä vielä puukkomiehiäkin!
Heit' irti Ilkka!
ENS. HUOVI (tyrkkää hänet luotaan): Seis, sa hurja mies, jok' esivallan käskyläistä uhkaat!
PIRI (kuten äsken): Heit' irti Ilkka, taikka, piru vie, on henkes kankahalla, kuuletkos!
(Rymyä kansa joukossa, huovit tyrkkivät takaisin talonpoikia, jotka kertyvät päämiestensä ympärille).
ILKKA: Näin kärsittekö konnain töitä te ja vangiks' ottaa suotte kumppalinne?
PALO:
Sit' eivät kärsi toki pohjalaiset!
Heit' irti Ilkka nyt!
KANSA (meluten):
Pois huovikoirat!
ENS. HUOVI (tarttuu Ilkkaan, toiset Piriin ja Paloon käsiksi): Pois tieltä, moukat, tyrmään yllyttäjät, nimessä marskin, e'espäin miehet, mars!
(Huovit yrittävät lähteä vankinensa),
KIRSTI:
Te kurjat raukat, miss' on puukot teillä!
POUTTU:
Tok: onneks hukkui ne!
PIRI (iskee puukolla yhtä huovia):
Mut eipäs multa!
HUOVI:
Kas, pirun Piriläistä, rintaan sattui! (horjuu).
PALO (riuhtaisekse irti):
Sa palkkas sait … nyt saakoot toisetkin!
(Ankara temmellys alkaa, naiset ja lapset juoksevat kirkuen
etualalle, talonpoikain otellessa taka-alalla pelastaakseen
Ilkkaa, joka vielä on heidän keskellään).
POUTTU (koettaa hillitä):
Hoi, miehet, taivaan tähden malttakaa!
ILKKA (vimmatusti riuhtoen):
On kuusi niskoillani … tänne, Perttu!
(Kähäkkää jatkuu, huovit vetäytyvät maantielle ja — raahaten Ilkkaa sekä haavoittunutta toveriaan — peräytyvät vasemmalle, jonne talonpojat heitä ahdistavat. Naisia ja lapsia yrittää miesten jälkeen maantielle, mutta siitä estää heitä):
POUTTU (häätäen heidät takaisin): Pois pihaan lapset sekä vaimot täältä, täm' on jo totta eikä leikkisotaa! (Pentti Ilkka yrittää vielä jälkeen). Pois, sanon minä, taakse aidan tuonne — ja portti jäljessänne sulkekaa!
(Katoaa vasemmalle. Melu loittonee. Naiset palaavat jälleen pihaan — Kirsti viimeisenä sulkee veräjän — ja ryhmittyvät pihamaalle sekä Kontsahan kuistille; Pentti hyppää aidalle).
PENTTI: Voi sitä mellakkaa! En nähdä voi, jos isä viel' on heidän vankinansa?
KIRSTI (ottaa yltään morsiuskoristeita, jotka laskee kaivolle): On nääkin kauniit naittajaiset, äiti, — ties Luoja, kuinka päättyneekin kaikki!
KATRI (on hapuillut kaivon luo ja koskettaa Kirstin morsiusesineitä): Kas, harso kruunuinensa kaivon luona; sä kruunus pudotitko, lapsukainen?
KIRSTI: En, muuten siihen ne ma laskin vain, kun toistaiseks ei hempuja lie tarvis.
KONTSAHAN VAIMO (tukee Katria): Nää sallit kai mun tuonne tupaan viedä? ma lasken säilyyn kaikki kirstuhuni, niin sieltä löytyvät, kun kaivataan.
(Katri nyökäyttää myöntymykseksi).
KIRSTI: Ne uudet on, näät äidin harsot, kruunut ne paloi Ilkkalassa!
KATRI (huo'aten):
Paloi kaikki!
KONTSAHAN VAIMO (ottaa kruunun ja harsot): Mut Luojan kiitos, että säilyi pää, jok' kerran häissä hempeleitä kantoi! (Kansalle). Te kylän emännät ja nuode-kaasot, myös tupaan käykää… Viel' on katto yllä, jos olven joivatkin nuo huovikoirat!
(Kontsahan vaimo ja joukko naisia tupaan).
PENTTI (yhä aidalla): Tienhaaraan Kumpsilan he kääntyy jo — ja isä vankina! Jää hyväst', äiti, kai vielä taattoni ma pelastan!
(Hyppää aidan yli ja katoaa vasemmalle).
KATRI (hätäisesti):
Ei, Pentti, ei, sen kielsi vanha Pouttu!
KIRSTI (nousee aidan luona olevalle kivelle): Se varoitus on turha, tuolla jo hän kiitää tiellä niinkuin nuori varsa!
(Palaa etualalle).
KATRI: Niin, tää on totta, eikä leikkisotaa, niin sanoi Pouttu — ja hän tietää, hän!
KIRSTI (huokaisten): Jumala ties, jos leskeksi mä jään jo ennen kuin ma vaimoks ehdin tulla.
KATRI: Niin, sellaista on ennen kyllä nähty, kun vainolainen häihin vieraaks saapui, ja toisen kaatoi, toisen leskeks jätti — mut eihän Herra sitä salli suinkaan!
ERÄS VAIMO (tulee väliin): Ei huolta siitä, reipas mies on Mauno ja päänsä puolustaa, sen taata voin; jo keväällä sä poikaa hälle kannat!
KIRSTI (naurahtaen): Sa niinkö luulet?… Pojan tahtoisin ma hälle synnyttää … tää suureks kasvais ja taaton kolhut kostais ilkiöille!
KATRI: Voi, sua lapsiparkaa, kostotöiile sa syntymättömän jo uhroaisit! Niin, suokoon Herra, että äidiks saisit, mut poikas rauhantöihin synnyttäisit — (huokaa) on Ilkkalassa työtä hälle kyllä!
KIRSTI:
On liiaksikin!
ERÄS VAIMO: Mauno ennen pitkää taas aivan uuden veistää, pellot kyntää, kun rauhan töille jälkeen mellakan hän joutaa!
KIRSTI: Joutaa, milloin joutaa, niin, kun koirat suuhun syö, mink' antaa pellot! (Nousee kivelle ja katselee tielle). Hoi, äiti, hoi, jo kaukaa metsän taitse ma joukon tänne palaavaksi nään!
KATRI (nousten): Näät palaavaksi … mutta isäs onko ja miehes myöskin?… Entäs huovijoukko!
(Vaimot lähestyvät).
KIRSTI (kurkotellen): On isä sinilakkinensa, on, ja Mauno kupeellansa Poutun kanssa, — ei seuraa huovit, meidän miehet vain!
KONTSAHAN VAIMO (ikkunasta):
Ja Kontsas onko?
KIRSTI:
Häntä en mä nää!
(Vaimot yrittävät veräjälle, mutta sokko-Katri pidättää heitä).
KATRI: Ei tielle ketään, vanha Pouttu kielsi; ken elää, tulee sieltä ilman teitä!
KONTSAHAN VAIMO (juosten pihalle): Mut jos on Kontsahan he vanginneet tai jos ois iskun tapparasta saanut!
KATRI:
Ken kuollut on, ei palaa jällehen —
KIRSTI (riemuiten): Nyt tuoss' on miehet … isä, Mauno, Kontsas ja kaikki muutkin… Pentti jousinensa!
KATRI (huokaisten):
Se poika kiellosta ei huoli enää!
KIRSTI:
Hän Ilkan poika on ja veli mun!
(Miesjoukko saapuu suurella melulla. Piri ja Palo
ensimmäisinä avaavat veräjän tuoden riemusaatossa Ilkkaa,
joka Poutun, Kontsaan, Maunun ja Pentin seurassa saapuu;
muutamilla on vaatteet repaleina).
PIRI:
Hei, täältä tullaan, vapaana on Ilkka!
TOMMOLA:
Ja koirat karkoitettiin Kumpsilaan!
PALO: Tienvarteen allikkoon ma heitin kaks, ja poikkijalkoja tai kättä vaille kai lie he jääneet, kosk'ei nousseet sieltä!
MARTTI VILPUNPOIKA:
Mut viinapäissään lie he sentään olleet!
KONTSAS: Niin, viinapäissään, muuten piru tietää, ett' taajat niskassamme koht' on joukot, kun luutnantti ja vouti viestin saa; — — kas, silloin miehet, auttakohon Herra!
POUTTU: Ma sanoin äsken, ett' on tosi eessä, ei enää leikinteko … tuohon paikkaan kaas yhden huovin Pirin puukko jo.
PIRI:
Kas vain, kun sentään korjasivat raadon!
POUTTU: Niin, mukanaan he kumppalinsa vei, se juuri esti heitä tappelussa. Mut tappo tapahtui ja siin' on kylläks. Ma vielä mieluust' oisin varronnut, ett' tyysti kaikki ensin harkittaisiin ja sitten toimeen käytäis yhtä-aikaa; mut nyt on alku tehty, tosi alkaa, ja neuvot yhtä tarpehen kuin nuijat.
ILKKA: Niin, nostettavat kaikk' on otteluun ja siit' on neuvot tehtävät — ja kohta!
KATRI (hätäytyen): Vai kaikki julkiseenko kapinaan siis vastaan esivaltaa, kuningasta?
ILKKA:
Ei kuningasta, mutta marskin valtaa!
KATRI:
Mut vastaan käskyläistä kuninkaan!
Meit' auttakohon silloin Jeesus Kristus
ja Herra taivaan!
ERÄS VAIMO:
Hän on laupias
ja naiset syyttömät hän armahtaa,
mut sortaa syylliset,
(Katsoo naisparveen).
ja niit' on kyllä!
(Muutamat naiset vetäytyvät syrjään,
toiset huokaavat "niin, niin!")
ILKKA: Ma huolin viisi Herrast' taivahan, jok' Ilkkalani salli poroks polttaa, mut mitä sanoo veli Kontsas nyt?
KONTSAS: On piru Herraa ollut voimakkaampi siis tällä kertaa… Pouttu, puhu sinä!
PIRI: Te menkää helvettihin Herroinenne! on voima tuomarimme … puhu, Pouttu!
KATRI:
Ei voima, ei, — se heikon turvaks suotiin!
PALO:
Hm! puhu Pouttu, sull' on vanhan järki!
POUTTU: Ma puhuu kyllä; tuuma mull' on selvä: se tehtiin Tukholmassa; Hannu herra ja Hämehen ja Savon miehet yhtyi. Mut naiset kuulla toiste ehtii sen ja lapset tääll' on tiellä, vouti jos ja huovit yllättäisi meidät tässä. Sa, Ilkka, turvaan vietä omaises ja Kontsas vaimos, tuonne Kyrön poikki — kai joku lautalla voi saattaa heitä?
KIRSTI; Taas naiset pois ja pois ja aina pois — mut minä tietää tahdon, kuinka miesten ja Maunon käy; näät hän on minun nyt!
ILKKA: Siis omas ota, sopiikin se niin, ett' teidät Mauno saattaa; (Maunulle) mutta kuules, jos sanan saat, sull' onko jousi valmis?
MAUNO:
On jousi jäntevä ja (näyttäen puukkoansa) puukko myös.
PIRI (naurahtaen): Vai puukko myös? se iske tuppehen! kun sota alkaa, nuija tarvitaan.
ILKKA (häätäen vaimoaan ja naisia perälle); Sä, Kirsti, auta sokko-äitiäs ja Pentti myöskin teitä seuratkoon!
PENTTI (ynseästi):
Taas minut akkain kanssa käsketään!
ILKKA (nykäisten Penttiä käsipuolesta):
No, tokko kuulit käskyn, mars!
PENTTI (ääneen):
Ma kuulin;
(Itsekseen).
mut taistelusta pois en siltä jää.
KONTSAS (vaimolleen): No, Anni, seuraa heitä sinä myös, ja ota tyttö sinne kerallasi, — ma ovet telkeän ja ikkunat!
POUTTU:
Siis naiset lautalle ja Herran haltuun!
NAISET:
Vaan lapsia ja meitä muistakaa!
PALO:
Pois hameet tieltä nyt, kun tosi alkaa.
(Naiset menevät oikealle, lapset mukanaan, Mauno ja Pentti seuraavat heitä, Kontsas käy talollensa, telkeää ovet ja ikkunat).
POUTTU (nostaa kaivon luona olevan pienen rahin etualalle sillä aikaa, kun toiset istuvat ympärille, mitkä kaivolle, mitkä kuistille):
Te kaikki tiedätte, mik' uhkaa meitä, jos marski ryöstöänsä jatkaa saapi?
ILKKA: Sen tiedän minä, Ilkka, parhaiten, ett' eessä kaikilla on mieron tie.
KAIKKI:
Niin, mieron tie ja kerjäläisen loppu!
POUTTU (jatkaa): On kaikki tehty, mikä tehdä voitiin, on käyty lait ja voutiin valitettu ja hengen uhkain itse marskitkin.
ILKKA: Sen olen tehnyt, raipat sain ja valmis jo olin kuolemaan kuin koira, (sylkäsee) ptui!
PALO:
El koira koiran häntää polje, ei!
POUTTU (jatkaa): Kas, siinä totta puhuit, Palo; koirat he hammastaa, mut ovat yhtä mieltä, kun tavarasta, talonpoikain työstä on kysymys. Niin, elää kaikki koittaa, — se huoli yhtä herroillekin on —
KONTSAS: Jos eläis vain kuin parhain ymmärtää ja ymmärtäis ja tietäis, kuinka elää!
POUTTU (jatkaa): Niin kyllä, Kontsas, totta on se, totta; mut millä elää, sit' ei mieti vauras, jok' elää toisten työstä, millä elää, kas, siinä kysymysten kaikkein loppu, jos rikkaaltakin rikkaus riistetään.
PIRI: Ja sen me teemme, silloin itse nähkööt, mi tärkehint' on tässä maailmassa.
PALO:
Ja syödä täytynee kai toisessakin!
(Muutamat nauravat).
KONTSAS:
Ei pilkkaa uskonnosta, miehet, ei!
ILKKA:
Niin, hiiteen uskonriidat, jatka Pouttu!
POUTTU (jatkaa): Jos tyytyis siihen he, min laki säätää, ois hyvä meille, vaikka mielivalloin he lainkin turvin meidät puhdistaa.
ILKKA (joka on puhellut erään kyläläisen kanssa): Niin, lainkin turvin; uus on käsky marskin, uus käsky tullut uuteen veronkantoon.
PALO:
Mut sitä veroa en maksa minä!
PIRI:
En minä myöskään, tässä (kohottaa kätensä) vannon sen!
USEAT (huutaen ja kätensä nostaen):
No, kun ei Pirikään, ei kukaan meistä!
ILKKA:
Ei, miehet, ei! Vaan sota alkakoon!
POUTTU (jatkaa): Niin, nyt sen täytyy alkaa; herttualta, jok' onpi sijaisena Sigismundon, on meillä käsky siihen. Marskin huovit me rajan tuolle puolen karkoitamme!
ILKKA: Mut siihen yksistään en tyydy minä, jok' olen tehty mieron kulkijaksi — vaan käyköön tiemme kohden Turunlinnaa!
PIRI ja PALO y.m. (lakkiansa kohottaen):
Niin, kohti Turunlinnaa tiemme käyköön!
ILKKA: Ja marski itse mulle maksakoon, mit' on hän velkaa, taikka hirsipuussa hän henkeänsä meiltä kerjätköön!
POUTTU: Ei liikaa kiivastusta, miehet, ei, vaan tyystin harkitkaamme ensin kaikki — ja sitten nähdään, kuinka toimitaan.
MAUNU (tulee juosten vasemmalta ja ojentaa pergamenttikäärön Poutulle):
Täss' onpi kirje herttualta meille!
POUTTU:
Häh, herttualta?
ILKKA;
Meille onko kirja!
MAUNO:
"Te Pohjan miehet", alkaa kirje tässä!
Se lue, Pouttu!
POUTTU: Vanhan kansan mies ma olen, Mauno, lukea en taida; mut mitä tahtoo meistä jalo jaarli?
MAUNU (silmäilee kirjettä): On hertun viesti, herra mahtava, jo Turkuun saapunut ja valtakirja on hällä salainen, ett' Turun linna on saatettava haltuun herttuan ja portit aukaistavat silloin, kun on meidän joukko muurit ympäröinyt.
ILKKA:
Siis kohti Turkua on hertun käsky!
POUTTU: Vai sellainen on meille kirja tullut? Se näytäs tänne! (Mauno antaa kirjeen, Pouttu tutkistelee sitä). Niin, en tiedä, hm, kun lukutaitoa en saanut, mutta — - — ken takaa, ett' on herttuan tää kirja?
ILKKA: Sen takaa omat sanat herttu Kaarlen, joill' otti jäähyväiset meiltä hän.
POUTTU:
Hän puolustukseen käski, muuhun ei!
PIRI:
Mut emän poikineen hän lyödä käski.
USEAT:
Niin sanoi herttua, se kuultiin kaikki!
PALO:
Ja kaiken pahan emä se on marski!
ILKKA:
Niin, Noki-Klaus ja hänen huovikoirat!
POUTTU: (hetken mietittyään ja kirjettä kädessään pidellen): Jos totta puhun, niinhän minäkin nuo hänen merkkisanat ymmärsin, vaikk' en sit' tahtonut ois ilmituoda; niin oivalsi ne Hannu herra myös, kun hälle kerroin käynnin herttuassa. Me silloin tuumitttin jo valmiiks retki: ett' alkais Pohjan miehet, nostais muut ja kaikki yhtä aikaa Turkuun marssis ja marski linnassansa vangittaisiin.
PIRI:
Ei, hirteen marski, taikka kuoppatorniin!
ILKKA:
Ett' itse tuntis kerran kalman löyhkän!
POUTTU (jatkaen); Niin tuumittiin, mut tullessamme jo ma seurausta tuuman kauhistuin.
KONTSAS (pudistaen päätänsä): Niin, kautta taivaan, suur' on tuuma tuo, mut siten suistuis myöskin paavin valta ja valta jesuiittain; marskin pappi on jesuiitta, sen ma kuulla sain, ja uusi vouti samaan kuuluu uskoon!
ILKKA:
Kas, jopas keksi Kontsas myöskin syyn!
Se oikein, veikko! Mutta noihin en
ma puutu, hautaan vain on yksi tie.
POUTTU:
Ma uskonnost' en myöskään riitaa nosta.
KONTSAS:
Mut minä nostan vastaan paavin valtaa!
POUTTU (tiukasti): Vaan maan ja leivän, omaisuuden tautta ma taistelen kuin luusta ärty koira ja vapaudestani ma pidän myös; en salli humalaisten huovien ma ryöstää taloani; salli en, ett' isä ruoskitaan ja vaimo piestään!
ILKKA:
No, nyt me ollaan yhtämieltä, Pouttu!
POUTTU: Nyt olet sinäkin, sen kyllä uskon ja kaikki muutkin; niinpä kuulkaa nyt mun tuumani ja Hannu herran tahto, jot' tämä hertun kirje kannattaa. (Kaikki keräytyvät Poutun ympärille). Siis jako kolmeen joukkoon tapahtuis: yks joukko samois Rautalammen kautta ja sieltä kulkis kohti Kuopiota.
MUUTAMAT:
Vai Kuopioon?
POUTTU (jatkaen):
Ja sieltä Tampereelle.
Useita ääniä:
Niin, Tampereelle!
POUTTU: Tampereelle, niin! Mut Kurikan ja Ylöjärven kautta pääjoukko meidän marssis suoraan sinne ja matkallansa aateliset löis; mut Nokialla joukot molemmat taas yhdistyisi, huovit karkuun lyötäis ja sitten tiemme kääntyis Turkuun, jonne sais kolmas parvi kautta Anolan, miss' asuu Aksel Kurki, hertun mies; tää sodanpäämies siitä suosiolla tai väkivoimin mukaan temmattais ja hänpä nuijajoukon yhtyneen taas kohti Turunlinnaa johdattaisi.
TOMMOLA:
On viisahasti kaikki harkittuna!
POUTTU: Ja nyt tää kirje, jos se totta on, ois jatko tuumallemme; herttua hän linnan portit meille aukaisuttaa — ja kenpä tietää, vaikka silloin ois hän laivoin saaristossa Ahvenan!
PIRI: Ja raunioille Turun kuoppatornin myös marski Suitian hän hirtettäis!
ILKKA (riemuiten): Ja taas ois vapaa Pohjanmaa ja Suomi ja aikakirjat tietäis haastaa siitä, ett' orjuutensa, sortajansa kaikki löi itse niskoiltansa pohjolaiset!
PIRI (intoutuen): Niin, pohjalaiset, miehet Lapuan ja Kyrön, Ilmajoen merkin antoi — ja heitä sotaan johti Jaakko Ilkka!
USEAT:
Niin, johtajamme olkoon Jaakko Ilkka!
TOMMOLA (arastellen): Jos sentään Pouttu ottais ylijohdon; on hänen tuumakin ja hän on vanhin ja näyttää tyysti kaikki harkinneen.
PIRI: Mut Ilkka kaikki meidät innostaisi ja kostamista enin hällä on, jonk' ovat kerjäläiseks huovit tehneet ja vaimon lyöneet umpisokeaksi; ken syistä tuollaisista taistelee, hän johtaa voittoon aina joukkuensa.
KONTSAS: Ma myönnän, että Pouttu tuuman suuren on kypsyttänyt Hannu herran kanssa ja tyystin kaikki "puntit" harkinnut. Mut taivaan Herra tietää, vahva usko voi vuoret siirtää, miehen säilyttää, jos aseeksensa jonkun vain hän ottaa. Sen on hän tehnyt; turva Korkehimman on Ilkan säilyttänyt matkallaan, ei muuten seisois hän nyt tässä, ei; hän ase Herran on, hän johtakoon ja Pouttu neuvoin häntä ohjatkoon.
USEAT: Niin Ilkka johtakoon, on päätös kaikkein, ja Pouttu neuvot tarpeelliset antaa!
POUTTU (vähän yrmeissään): No, niinkuin tahdotaan, ma kyllä väistyn, tää tuuma liian kallis mulle on, ett' toran siitä nostaa sallisin!
ILKKA: Ja mulle myöskin. Mutta tahto kaikkein on tahto mun, en eriseuraa suosi. Vaan oikein kuullut jos ma äsken lien, ol' aie jakautua kolmeen joukkoon?
POUTTU:
Niin, kolmeen joukkoon!
ILKKA: Kolme johtajaa siis myös on tarvis.
POUTTU: Täältä Tampereelle pääjoukon johtaa sentään Jaakko Ilkka.
ILKKA: Ja tässä tärkeässä tehtävässä mun auttajani olkoon Yrjö Kontsas, tää vahvan uskon mies ja kirkon pylväs — jos siihen suostuu hän ja suostuu muut!
KONTSAS (lyöden kättä);
Ma suostun, veikko, siitä kättä päälle!
USEAT:
Niin, heidät yhteen liitti kohtalo!
POUTTU: No, olkoon niin. Ma itse valitsen taas retken suoran kautta Korsholman ja pitkin rantaa Anolaan ja Turkuun — se olkoon minun joukon ristiretki! Jos "melkkiläiset" Korsholmassa on, ["Melkkiläiset" — Abraham Melkerssonin, Pohjanmaan voudin huovit; vouti asui Korsholman linnassa.] niin voudin vangiksemme näpistämme. Mun joukkohoni miestä kolmesataa ois kokoon kutsuttava kapulalla, mies talosta — ja toiseks johtajaksi ma tahdon sinut, Martti Tommola — jos siihen suostut ja jos suostuu muut.
TOMMOLA (tullen esille):
Niin minäkö? Jos kautta Korsholman
ja Anolan käy Turkuun ties, ma suostun.
Sen tien ma tunnen.
USEAT:
Päätös olkoon se!
ILKKA: Mut viel' on kolmas joukko johtajatta; ken Kuopion ja Rautalammen miehet sais aseisiin ja meihin yhdistäisi?
KONTSAS: Niin, kenpä tietäis meistä Savon tien — niin harvoin pohjalaiset sitä käyttää!
POUTTU: Hm, myöskin sitä harkinnut ma oon — näät miehet Lapuan ja Lappajärven käy joskus sielläkin. Siis heille kuuluis tää Savon tie; häh, Martti Vilpunpoika, sa tietänet kai Kuopiohon tien?
MARTTI VILPUNPOIKA:
Niin Kuopioonko Rautalammen tien?
POUTTU;
Niin, kautta Rautalammen kai se käy!
MARTTI VILPUNPOIKA (verkalleen ja ikäänkuin estellen):
Siell' olen kerran käynyt, vaan en tiedä —
POUTTU: Yks kerta riittää, oppaita on kyllä; — siis Martti Vilpunpoika johtaa sinne kuuskymmenkuntaa Lappajärven miestä.
USEAT:
Se olkoon päätöksemme!
POUTTU: Miehet Lapuan sa nostatat ja heistä vastaat, Martti!
MARTTI VILPUNPOIKA:
Kun merkin annan, nousee joka mies!
ILKKA:
Ja miehet Ilmajoella nostan minä!
KAIKKI:
Niin, Jaakko Ilkan käsky kaikki nostaa.
POUTTU: Ja Kyröstä ja Kyrön naapureista ma itse vastaan — vaikka hengelläni.
MAUNU: Ja sata huovia, mun liittolaista, on mulla varmaa miestä; aseineen he yhtyy johdollani Ilkan joukkoon.
ILKKA: Kas, sepä oiva juttu, tuohon käteen, sa kunnon vävymies; vai vaimos nuoren siis hennot jättää, henkes voi se maksaa.
MAUNU:
Niin voi, mut vaaran tullen minä yksin,
ma sotilasko syrjään hiipisin!
Sit' en ma voi, ja sit' ei sallis Kirsti.
ILKKA (lyöden häntä olkapäälle): Siin' olet, lempo vieköön, oikeassa — niin, sit' ei sallis Ilkan Jaakon tyttö.
MAUNU (Ilkalle): Sun poissa ollessas ma heille kerroin, mit' oli tehneet marskin miehet nuo — ja silloin kumppalit jo kauhistuivat ja valan käsin nostetuin he vannoi, ett' tietäs seuraavat he kuoloon asti!
POUTTU: No, sen jos vannoivat he kumppalille, ma siihen luotan. Mutta rantaseudut ken nostattaa, ma heistä huoli en.
ILKKA: En minä myöskään, ranta-Ruotsin miehet on eriseuraa, marski säästää heitä.
KONTSAS (rykäisten): Ja toinen ääni heill' on kellossansa — ma heidät tunnen, rantaruotsikot.
POUTTU:
Siis rantaruotsalaiset jääkööt pois!
KAIKKI: Pois!
POUTTU: Heill' on ehkä toiset käskyt, niin — (intoutuen) Mut kun on talvi tullut, kierä jää ja suksi luistaa siljan hangen selkää, kas, silloin kaikki Turun linnaa kohti me joukoin taajoin yli Suomenmaan siis lennämme kuin tuntureilta vyöry.
ILKKA (innolla lakkiansa hoilauttaen): Niin lennetään kuin tuima raivomyrsky, jok' kaikki tieltään maahan ruhjoaa ja yli Suomen kaikuu yksi huuto: pois alta aateli ja kansan syöpä! Mut eellä muiden Pohjan miehet käy ja Turun portit auki lyö ja maassa he marskin hirmuvallan kukistaa, — ja yli Ruotsin, yli Ryssän maan voi meistä haastaa vuosituhannet!
(Samassa hyökkää näyttämölle läähättäen ja
edestänsä miehet syrjään singahuttaen):
PENTTI:
Hoi, vouti saapuu huovijoukon kanssa!
POUTTU:
Häh? Uusi vouti huovijoukon kanssa?
ILKKA: Nyt perii perkele, jos yllättää hän meidät tässä … silloin vangit oomme. Siis joelle kaikki, minkä kengät kestää, ja siitä lautan kanssa tuolle puolen!
(Ankara meteli syntyy, miehet tempaavat
aseensa, toiset hyökkäävät vasemmalle).
POUTTU:
Mut lauttahan on tuolla puolen joen!
ILKKA:
Voi, saatana, en sitä muistanutkaan!
Siis yli uikoon, joka uida voi!
PENTTI:
On lautta rannassa, ma toin sen itse.
(Miesjoukko lähtee juosten vasemmalle;
jäljelle jää vain Ilkka, Kontsas ja Pentti).
ILKKA (katsoen pitkään poikaansa): Sa Herran siunaama siis pelastit nyt isäs sekä kaikki; kenpä ties, vaikk' oisit kohtalonsa ratkaissut!
KONTSAS:
Niin, tutkimattomat on Herran tiet!
(Ilkka tempaa Pentin mukaansa ja lähtee juosten toiston jälkeen, Kontsas perässä. Heidän mentyä tulee vasemmalta vanha noita-akka ontuen ja polveansa pitäen).
NOITA (sylkäisten): Ptui jälkees hammastauti, kuppatauti, sa hurja ruoja, joka vanhatkin noin tyrkit rammaks, katkot polviluut! (Tulee etualalle). Ma tulen Laihialta, jossa synnyin: ei mua muistettu, ma muistin kaikki, ei mua tunnettu, ma tunsin kaikki. Ma tiedän tuumat heidän, johdan heitä ja kehrään langat omaks kankahaksi. Niin, Ilkan poika toi mun yli joen — tuo oli Ilkka itse ynnä Kontsas; he kaikk' on palanneet ja hertun viestit ma kuulin akkaväeltä. Valhekirjan (nauraa) sen minä itse tullessani toin! (Kuuluu lähenevää melua oikealta). Mut nyt on vouti täällä huovinensa, siis tupaan tuonne … uksi telkimeen, niin laitan heille vielä oivat lystit.
(Katoaa Kontsaan tupaan. Pian sen jälkeen saapuu huovijoukon kanssa Pohjanmaan vouti).
ABRAHAM MELKIORINPOIKA (täydessä virka-asussa ja aseissa; ensimmäiselle huoville); Sa sanoithan, ett' täällä Kontsahassa nyt jälkeen kapinan ja murhatyön he istuis oltta juoden, mässäten ja hankkis sotaa vastaan esivaltaa — mut yhtä sielua en täällä huomaa.
ENS. HUOVI: Mut vankineen he palas tänne päin ja että tääll' on mässätty, se näkyy: (Viittaa kumoon viskattuja raheja, tuoppeja y.m.). voi huovit todistaa, ett' aie heillä on nostaa nuijasotaan koko maa.
HUOVIT:
Sen kuulimme … ja kaikki todistamme!
ABR. MELKIORINPOIKA (miettien): Hm, kaikk' on mahdollista; herttua hän käyttää heitä omiin aikeihinsa — mut senpä taidon taidamme me myös. (ääneen) On karkuun lähtenyt siis nuijajoukko; mut minne päin, kun tietäisimme sen?
TOINEN HUOVI (joka on veräjän luona):
Miesjoukon nään ma Kyrön tuolla puolia.
ENS. HUOVI:
Ja lautan tieten veivät mennessään.
ABR. MELKIORINPOIKA: On virta matala ja ratsuillansa voi huovit yli päästä: jälkeen siis! (Ens. huovi antaa lähtömerkin miehillensä). (Tullen etualalle). Tai seis! Nuo tuvat ensin tässä tutkikaa, jos aseit' ois he jättäneet tai muuta, mik' aikehista heidän todistais; lain nimessä ne kaikki korjataan. Tää talo tässä (Viittaa nimismiehen taloa). näyttää autiolta, on auki ikkunat ja uksi myös; Mut tupa tuo?
ENS. HUOVI:
On tupa Yrjö Kontsaan.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Sen teljetty on ikkunat ja ukset —
kenties on siellä naiset piilossansa,
niin saamme heiltä tiedot nuijapäistä.
(Lähestyy ovea ja huutaa).
Lain nimessä te uksi aukaiskaa,
jos keitä lie?
(Äänettömyys, huutaa uudelleen).
Ma uksen murratan
ja talon poltatan, jos niskuroitte?
(Äänettömyys. Huoveille).
Siis ovi murtakaatte auki te!
ENS. HUOVI (tempaa pihalta rahin, jolla lyö oven sisään; ens. huovi katsoo tupaan): On tupa tyhjä!
ABR. MELKIORINPOIKA (tulee myöskin katsomaan):
Eipäs! Uunin päältä
ma näen kaksi silmää tuijottavan!
Hoi, akka siellä, alas uuniltas!
ENS. HUOVI (menee tupaan ja raahaa tullessaan esille noita-akan):
Kas, tuon ma löysin sieltä tosiaankin!
NOITA (tekeytyen vähäkuuloiseksi): Häh? Uksen rikoitko ja ma kun luulin, ett' aikoja on uksi auki ollut!
(Huovit naurahtavat).
ABR. MELKIORINPOIKA:
Sa vastaa, miss' on miehet, nuijalaiset!
NOITA (kuten äsken): Niin, multa loppui kellaristakin ja uuni lieskasi kuin helvetissä.
ENS. HUOVI:
Hän hourii vanhuuttaan…
ABR. MELKIORINPOIKA: Niin, mielipuoli hän varmaan on tai kuuro, (huutaa) Akka, hoi, miss' ovat miehet täältä, tiedätkö?
NOITA (käsi kotvan takana): Häh? Puukko Ilkall' on, ja tuolla, tuolla on Kyrön kirkko … vouti kyllä tietää.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Suus kiinni, hullu! Jääköön houkka rauhaan!
(Kääntyen poispäin).
Ma saavuin tällä kertaa —
NOITA (ilkeästi):
Liian myöhään!
ABR. MELKIORINPOIKA (ärjästen):
Vie akka tupaan, telki uksen päälle!
ENS. HUOVI (työntäen akan tupaan):
Mars, akka, uunillesi uudelleen!
NOITA (ovelta):
Mut nyt on auki heitettävä uksi!
ENS. HUOVI (naurahtaen): Kas siinä, lempo vie, hän puhui totta; ma uksen rikki löin ja telkimen.
(Huovit nauravat).
ABR. MELKIORINPOIKA (vakavana): Hän jääköön uunillensa, mielipuoli! Meit' tärkeämmät kutsuu tehtävät: te nuijajoukon jälkeen joutukaa ja vangitkaa, jos keitä kiinni saatte. Ma oitis marskin luokse matkustan ja sanan saatan, että kansa täällä on noussut yksimielin kapinaan ja uhkaa Turkuun tulla tuokiossa.
(Vouti huovijoukon kanssa häviää oikealle. Heidän poistuttua tulee tuvasta, varovasti hiipien noita-akka, kurkistellen ja katsellen tielle päin).
NOITA: Nyt ovat kaikki poissa … (nauraa ilkeästi) tuolle puolen pääs nuijalaiset … vouti huovineen taas palaa Kumpsilaan ja sieltä Turkuun vie sanan tästä marski riettahalle. Ma kaikki kuulin … kuuro en ma ole, en kuuro, en, en sokko, enkä hullu, vaan langat kankahaksi kehräilen. Ma huovit Ilkkalan sain polttamaan, ett' ois hän irti synnyinseudustansa ja vapaa toimehensa määrättyyn! Niin, sen ma tein; mut Ilkan pelastin jo toisen kerran: mua saattaessa toi Pentti lautan yli Kyröjoen! Jos isä kaatuu, poika tehköön työn — mut yhtä rintaa kerran muistelkoon Klaus Flemingin ja Ilkan töitä kansa! (Säikähtää ja kuuntelee). Ei tule ketään, ei, ma hiivin pois, nyt tehtäväni toisahalle kutsuu — mut kautta myrkyn, noidannuolen, loihdun ma tässä taivas-alla vannon, että on verta hohtava se ruumisvaippa, johonka marski Fleming lasketaan — ma tahdon sen ja — perkele sen täyttää!
(Esirippu alas).
NELJÄS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kuvaelma.
Suuri "Kuninkaaan sali" Turun linnassa, varustettu ikkunoilla ja holvikatolla. Seinillä gobeliiniverhot, Kustaa Vaasan, Eerikin, Sigismundon muotokuvat, teräsvarustuksia sekä sen aikuisten ruotsalaisten ja suomalaisten aatelissukujen kilpiä ja vaakunoita. [Kilvet edustavat m.m. seuraavia sukuja, nim.: Fleming, Sparre, Stenbock, Stålarm, Creutz, Horn, Kurki, Stiernkors, Boije, Fincke, Björnram j.n.e.] Ovia molemmille sivuille ja perälle, missä kaksois-oven avartuessa näkyy rappuset "Kuningattaren saliin". Vasemmalla valtaistuimen tapainen loistavine katoksineen ja koroituksella, sen molemmin puolin, tammenvärisiä nojatuoleja; oikealla penkkejä, joita ulottuu muutamia rivejä yli näyttämön.
Esiripun noustessa kuuluu hiljaista soittoa ja tanssin humua. Näyttämö on hetken aikaa tyhjä, kunnes vasemmalta tulevat käsitysten Aune Juusten ja Gottschalk Fleming.
GOTTSCHALK FLEMING: Huh, kuinka helpottaa mun rintaani, kun tuolta tomust' tanssisalin pääsin! Kas, tääll' on vilpoisaa ja rauhallista ja hauskaa uinaella haaveitamme mun armas, kallis morsioni Aune!
AUNE:
Niin, kyllä Gottschalk, tääll' on rauhallista!
GOTTSCHALK FLEMING: Kas, näissä vanhan linnan kammioissa ma hyvin viihdyn, täällä talvi-illat ma tutkin kirjoja ja soitin, lauloin mun rakkaan kumppalini luutun kanssa, kun tornin ikkunoissa ulvoi myrsky ja huovit räyhäs olvikammiossa. Mut joskus iltaisin, kun vingahtain nous nostosilta linnan ja kun ratsain sai kaupungista huovijoukon kanssa mun veljein Olavi, ma havahduin ja varroin siksi, kunnes touhu tyyntyi.
AUNE:
Ja sitten kirjoihis sa vaivuit taas?
GOTTSCHALK FLEMING: Niin, kirjoihin tai luuttuhuni tartuin ja sulle lauloin, vaikka itsekseni.
AUNE:
Sa mua tokko lienet muistanutkaan?
GOTTSCHALK FLEMING: Mun aattehissa vuotta monta jo sa olet yksin ollut — tiedät kyllä.
AUNE (heittäytyen hänen kaulaansa): Niin, sen ma tiedän … mutta sentään pelkään… en tiedä miks, vaan tääll' en enää viihdy…
GOTTSCHALK FLEMING (kummastuen):
Et viihdy täällä näissä suojissamme?
AUNE: En, rakas Gottschalk, en, … nää linnan suojat on kylmät, raskahat ja päivää vailla…
GOTTSCHALK FLEMING:
Ma aavistan —
AUNE: Niin, häitten jälkeen ma tahdon maalle täällä … Suitiaan tai enon luokse … taikka minne vain, kun pääsen vapauteen ja luonnonhelmaan, miss' siintää taivas yllä korkeudessa ja paistaa päivä, metsä huminoi ja linnut laulaa, purot pulputtaa ja silmä vihriäisen ruohon kohtaa — niin, maalle, maalle tahtoisin ma, Gottschalk, ja viethän sa mun sinne häitten jälkeen.
GOTTSCHALK FLEMING (hyväillen): Niin, häitten jälkeen, meidän häitten jälkeen me sinne muutamme ja kahden, kahden me siellä uinailemme, haaveksimme ja kesä-illoin laulan siellä sulle: ja lehto raikaa, vuoret laulun kai'un ne yli lahden kauvas kannattaa.
AUNE (Gottschalkin rinnalla):
Niin juuri, Gottschalk, niin sen tahtoisin!
GOTTSCHALK FLEMING: Niin, häitten jälkeen, Aune, kesät maalla — mut talvis-aikaan tääll' on suojaisampi ja turvallista olla; tänne kutsuu myös toimi mun: näät linnan arkiston mun halttuhun on isä uskonut.
AUNE (hieman ynseästi): Sa luona kirjojes kai paremmin myös viihtynet kuin seurassani mun?
GOTTSCHALK FLEMING (hyväillen): Sun seuras korvaa kyllä kaikki, kaikki, mun oma Aune kulta; tointani en sentään laiminlyödä saata, armas; ja kuules, täällä jos ma menestyn, niin tiedätkös … (Taluttaa Aunea valtaistuimelle). niin, käyhän tänne ja nouse istuimelle korkealle…
AUNE (kääntyen poispäin):
Sa valtaa, kunniaako tahdot siis?
Mut niin en minä tahdo, vapauteen
ja maalle luonnonhelmaan halaan vain.
GOTTSCHALK FLEMING (naurahtaen) En pyri valtaan minä myöskään, en — ma valtaistuint' tarkoitin vain lemmen; mut isäni on marski Fleming, näätkös, ja hän se kohtalomme päättää, Aune.
AUNE (huokaisten):
Ma tiedän sen … ei mulla siihen valtaa.
GOTTSCHALK FLEMING:
Ei mulla myöskään … köyhä olen ma —
AUNE (ilahtuen): Sen vuoksko vain? Mun huomenlahjallain jo voimme maalle muuttaa … talon ostaa, jos muit' ei syitä lie?
GOTTSCHALK FLEMING: On muitakin: mun täytyy kuulla mieltä isän, marskin, jok' on mun kasvattanut, mieheks tehnyt ja hän se tahtoo —
AUNE (vilkkaasti):
Minne tahtoo hän?
GOTTSCHALK FLEMING;
Hän meidät tahtois ajaks Tukholmaan.
AUNE (hämmästyen): Oo, Tukholmaanko meidät? Marski ei, vaan Ebba rouva, hän se meidät täältä kai karkoittaisi pois … ma tiedän kyllä, hän silmin karsain katsoo liittoamme, kun näät sen Fleming yhtyy Juusteniin!
GOTTSCHALK FLEMING:
Mun äitin' oli halpa kansanlapsi…
AUNE: Mut isäs Fleming … sinä Fleming myös ja poikanansa pitää marski sua; (nyyhkien) mut Ebba rouva isääs yllyttää ja tahtoo kauvaks halvan sukulaisen.
GOTTSCHALK FLEMING (viihdyttäen): No, kaikkea sa keksit?… Ebba rouva hän tahtoo parastamme, muuta ei, ma hänet tunnen…
AUNE: Häntä uskot siis sa enemmän kuin mua… Ebba rouvaa, jok' ylväs on ja … kuulinhan ma itse, mit' aattelee hän minust' … (empien) tuonoin, kun…
GOTTSCHALK FLEMING:
Kun kättäs pyysi Johan, veljeni!
AUNE (säikähtäen):
Sa tiedät siis?
GOTTSCHALK FLEMING (tyynesti): Ma tiedän kaikki tyyni — mut unhottanut on hän sun ja lempii jo toista nuorta naista Warsovassa.
AUNE: Niin … sen ma arvaan; (lempeästi) sydämmessä mulla on yksin sulle sijaa ollutkin.
GOTTSCHALK FLEMING:
Ma siihen luotan, mutta —
AUNE: Ebba Stenbock ei meitä kärsi … mua halveksii ja tahtois tieltään meidät Tukholmaan!
GOTTSCHALK FLEMING: Mut ajaks vain mun sinne isä laittais; kai voisin sieltä hälle hyödyks olla…
AUNE (ikäänkuin olisi hän juonen keksinyt): Nyt selviää jo kaikki mulle … siellä on Stenbockit ja Lejonhufvud, Sparret, nää mahtavat ja suuret valtaherrat — ja heiltä tiedot sais hän sinun kauttas.
GOTTSCHALK FLEMING (luonnollisesti): Niin, ehkä on hän siten harkinnut ja jos ma sillä…
AUNE (innolla): Noiden ylhäisten ja suurten naisten seurahanko me, me kaksi jouduttais? Sa luuttuinesi ja minä maalaistyttö?… Eipäs, Ebba, ma teidän juonihinne suostu en!
GOTTSCHALK FLEMING:
Sa näet aaveit', Aune…
AUNE (kiihtyen): Tiedän kyllä, mit' olen puhunut ja mitä tahdon: he multa tällä lailla ryöstäis sun ja käyttäis juonihinsa omiin meitä. Mut sit'en salli minä, en, en vaikka — ja nyt on voimaa mulla. Ebba rouva, ma olen onnestani valmis taistoon!
(Kävelee kiihkoissaan. Samassa tulee äkkiä oikealta):
PIETARI JUUSTEN: Ma pyydän anteeks, että häiritsen — mut maisteria kysyy mester Staben.
AUNE (seisahtuen ja kiihkeästi):
Häh! Kuka kysyy?
PIETARI JUUSTEN (ivallisesti):
Staben … tohtori.
GOTTSCHALK FLEMING:
Ja mitä kysymist' on heillä multa?
AUNE (kuten äsken):
Hän vartokoon … sa meitä häiritset.
GOTTSCHALK FLEMING:
Mut jos hän tahtoo jotain kirjastosta?
AUNE:
Vai kirjastosta … nyt? kun tääll' on kutsut…
ja mester Staben?…
(Niskaansa heittäen).
Tuhma en ma ole.