Ja merkillistä oli, jotta Pihkala oli tukasta kiinni Tukholman Idrottsbladetin Tegnerin kans ja väitti jotta Liddel voittaa. Sitä pani vastahan änkyttävä Tegner, joka oli Fitchin pualella. Lopuksi löivät frangin vetua ja ku laukaus kajahti ja miähet pyrähtivät lentohon, nii silloonkos Pihkala ja Tegner huutamhan kumpiki miähellensä. Puali matkaa oli tulo tasarintaasta, vaikka Liddel vähä myähästyy lährös. Mutta sitte alkoovat Fitch ja Taylor kiriä pualivälistä ja pääsivät erohon toisista, ollen n. 30 metriä maalista 5—6 metriä erellä muita.
Huuto oli kauhia, ihmiset hyppiivät paikoollansa, huitoovat käsin ja tamppasivat jaloolla. Mikä hakkas nyrkkiä penkkihi, mik'oli lentää toisten niskaha. Mutta yks oli yhteestä: kaikill' oli suu auki ja kurkut huuti ku laivan hätätorvet.
Liddel oli etumiähistä jäliis, mutta sitte se teki aiva imehiä. Riuhtaasi itsensä ku pyssystä irti, painoo ku kameeli pitkin askelin kaula pitkällä kiinni amerikkalaaset ja riuhtoo rinnalle, vaikka jänkit puristivat viimmeeset ittestänsä.
Ihmisiä pyärryttää, niskat jäykistyy ja Pihkala ulvoo ku mettänpeto, potkii mua kintuulle ja minä voorostani takana olevaa espanjalaasta lehtimiästä, joka manaa »karampaa» jotta vahtu suusta truiskii.
Liddeli kiristää aina vai hurjemmin, pääsöö irti toisista ja syäksyy maalihi ylivoimaasena voittajana, nuan 4—5 metriä ennen muita. Vähää ennen maalia kaatuu Taylori, mutta kerkes pystyhy ja viälä ennen viimmeestä miästä maalihi.
Liddelin aika oli uusi mailmanennätys, 47,6. Liddel oli säästäny ittiänsä kaikis alkukarsinnoos ja antanu kylmästi toisten rikkua mailmanennätyksiä. Mutta sill'oli ollut onni sijootuksiski mukana, ku oli joutunu erihi, john'ei ollu pahempia kirijöötä. Imbach näytti olevan kuitti eikä loppuottelus enää jaksanu kiriä. Näytti aiva kangistuvan. Liddelin loppuveto oli jotaki kamalaa. Viimmeesellä 100 metrillä se kiristi toisten spurtista ainaki 10 metriä. Oli 5 m. jäliis ja painoo 5 m. ohi.
Ei ollu siinä jänkiillä mitää mutisemista, nii selvä oli Liddelin voitto, mutta kyllä kans enkelsmanniilla oli suu ympäri päätä. Ne huutivat ja huitoovat Iipuullansa ku Afrikan pakanat.
Voitonliput nousi taas tankohon, ja hurraat päälle. Taas meni Amerikalta yks kultametalli, josta n'oli ollehet aiva varmoja. Ja voittaja Liddel, pappi, saarnas seuraavana päivänä yhres Pariisin kirkos ja väkiä oli ollu aiva mustana.
Moukarinheitto on meillä suamalaasilla aina ollu heikkua. Siinä ovat amerikkalaaset aina viänehet olympiapalkinnot 50 meeterin heitoolla, jota eivät muut kansat näytä ylittävän. Osanottajia oli vain parikymmentä. Meilt'oli yks miäs Eriksoni; eikä luultu jotta se pääsis: eres loppukilpaaluhu, mutta eikös vai päässykki ja tullu neljänneksi pistemiäheksi tuloksella 48,74. Ensimmääne oli amerik. Tootell 53,29,5 ja toinenkin jänkki Mac Grath, 50,84.
NURMEN KUNNIANPÄIVÄ.
1500 m. juaksu.
Torstai oli Nurmen suuri päivä. Silloo suaritettihin 1,500 ja 5,000 meeterin juaksujen loppukilpaalut.
Alkukarsinnoos olivat suamalaaset näyttänhet, mistä maasta pitkänmatkan juaksijat on kotoosi. Meill' oli suurin sallittu osanottajamäärä 1,500 meeterin matkalla, 4 miästä, ja joka sorkka niistä pääsi helpolla loppuotteluhu. Ne olivat Nurmi, Luoman-Jaska Härmästä, Peussa ja Liewendahl. Olivat koittanhet jokahine säästää ittiänsä alkukilpaaluus, eiväkkä yrittänhekkää voittaa eräänsä. Luamaki koikkalehtii häntäpääs alkumatkasta, mutta silmä oli kovana, mihnä toiset menöö. Loppupualella vasta jenkkas ittensä ensimääsen miähen perhän ja ku tämä otti kovan loppukirin (luuli vissihin, jotta Luama, joll' oli peljätty suamalaane paita, tiätysti juaksoo lopus sivuutte) — niin Luamakos vai hiljenti vauhtia ja vilkaasi taaksensa, mihnä asti kolmas miäs tuloo. Ja se tulikin jo aika likillä ja kovaa vauhtia.
Mua jo rupes hirmuttamhan, jotta mitäs jos ei tua Luama näjekkää, jotta sen kolmannen miähen peräs on heti viälä neljäski. Niillä oli kova vauhti ja aina vai sauttivat Luamaa lopus.
En kärsiny enempää, hyppäsin pystyhyn, taoon nyrkkiä penkkihi ja huurin jotta:
— Paina, paina helkutis Luama! Ne voi pyhkästä sivuuttes lopus ja mitäs silloo Härmäs sanotaas, johna sua on niin hiarottu?!
Mutta se vai hölkötteli, kattoo taansa ja toiset oli heti kintuulla.
— Jos perhanan poika viälä siinä taakses töllistellessäs kaarut, nii appa jee sua kotias tulemasta. — Eks sä pääse siinä! — karjuun mä ja heristin molempia nyrkkiä vooron perähän n'otta aina oli yks pystys.
No siitä se vissihi havaatti jotta vaara on likillä ja lippas vähä äkkiä viimeeset pari syltä. —
— Tanan poika! — pääsi multa ku retkahrin takaasi penkille ja sylkääsin häjyn syljen. — Tuallaasta peliä ei pitäisi tehrä, jotta sivullistaki rupiaa pyärryttämhän!
Se Mikkola, urheelijaan treenari, oli antanu niille sellaaset kovat ohjeet, jotta suamalaasten pitää pysyä alkumatkas aina hännäs ja vasta viimmeesillä kiarroksilla kiristää ohitte. Ja sitä käskyä nourattivat meirän poijat niin hävittömän kylmästi, jotta me jokka olimma maksanehet suuret rahat tännetulosta, olimma aivan raivostuksis. Meirän piti huutaa ja yllyttää niitä häntäpään poikia n'otta kurkkua karvasteli ja käret väsyy, ku ei jaksanu enää huutaa.
Mutta kaikkihin kylmin poika oli alkukilpaalus kumminki se ahvenanmaalaane Liewendahl. Se mennä köpötteli aiva möllinä ja jäi kans kaikista muista. Mä jo manasin Pihkalalle jotta:
— Tua affenalaane on kavaltaja, sen näköö selvästi, että se meinaa oikee tingillä häväästä suamalaasen olympiapairan. — — Ensimmääne miäs on ainaki 200 metriä erellä ja tua tuhannen löntys mennä pökkööttää ku kana paleltunehilla varpahilla!
Pihkala sanoo jotta:
— Sill' on kova sisu! — ainaki Mikkola on niin sanonu.
— No tuas ei auta enää sisukaa! — ähyyn mä.
— Ist der auch ein Finne? (onko tua kans suamalaane) — kysyy se espanjalaane mun takaani ja viisaa sitä Liiventaalia, joka pomppii kaikkihin viimmeesenä.
— Noo, mister, that is no Finnich, that is one stour skiit — (Äää, ei tua oo suamalaane, s'oon suuri — —.)
— Wat ju sej??! — penäs se spanjalaane. —
Mun piti ruveta siinä seliittämhän sille kesken kaiken jotta:
— Se Liiventaal on Affenanmaalta kotoosin ja se on aiva eri valtakunta
— »Öölanti».
— Aa-aa sii-sii, luk thea — rupes se panjalaane huuthon ja ku mä kattoon, niin tua syätävän Liiventaali oli heränny ja mennä paasas ku hevoone. Se ajoo yhrellä kiarroksella kaukaa takaa aina vai toisten sivuutte. Viimmeesellä suaralla se oli neljäs ja tuskin 10 meeteriä maalista painoo kolmannen miähen rinnalle.
— Sivuu sivuu — huurin mä.
Mutta ei! Siihen toppas ja viäres vai juaksi. Toinen pisteli hampahat irvis ku ompelukones ja Liiventaali aivan tasarinnan sen kans. Vasta justhin rajaviivalla lykkäs varpahansa erelle. Ja tuli kolmanneksi ja pääsi loppukilpaaluhu.
Niinku Mikkola oli määränny.
Mun piti silloo heti kääntyä sen espanjalaasen Iehtimiähen pualehe ja oikaasta, jottei se vai Espanjahan sähköötä vääri. Seliitin jotta:
— Thät töört is Liivental, hii is Finnish, oolrait (jotta kyllä tua
Liiventaali on sittekki suamalaane)!
— Ooooh! — honotti spanjuuri.
— Jäääs!! — kiljuun mä vastahan.
Ku sitte loppukilpaalu aikoo ja 12 parasta miästä tuli kentälle, meni jännityksen kohina läpi koko statioonin väen. Siin' oli kahrestatoista parhaasta miähestä 4 suamalaasta, se on kolmas osa koko joukosta. Se herätti jo sinänsä suurta huamiota ja ihastusta kattojis.
— »Finne, finne»? — kuuluu joka taholta ja meillä, suamalaasilla lehtimiähillä oli täysi tyä osootella ja näytellä tarkasti kuka nuasta neljästä suomalaasesta mikin on.
Ruattin Viire ei ottanu osaa tähänkään kilpaaluhu, vaikka oli ilmootettu. Se tiäsi sen turhaksi. Me emmä kyllä toivonehekkaa muuta palkintua ku ensimmäästä ku Ritola ei menny tälle matkalle. Viarasmaalaasista oli enklantilaane Stallard peljätyyn, vaikkei meihin päässy epäälystäkää siitä, jottei Nurmi voita.
Ensi kiarrokselie lähti joukko heti täyttä vauhtia. Johtohon meni Stallard ja Lowe, molemmat enklantilaasia. Nurmi jättäytyy aluus vähä jälkehe ja sivulle jottei sen kallisarvoosia kinttuja kukaa piikkikengillä tramppaasi. Ja kyllä mä luulen, jotta syytä oliki varjella koipensa. Ku sitte pualikiarrokses jo oli selvä järjestys, loikkas Nurmi ethen ja lähti viämhän leikkispäältä joukkua oikee aika polkkaa. Parhaat ponkiivat peräs ja eikähän sillä Nurmella ollukki siinä sellaane meininki, jotta saa irti ja perähänsä joukosta parahat miähet, jotta tiätää pitää varansa.
Ensimmääsellä kiarroksella (500 m.) oli jo tullu n. 20 m. kaula etujoukon ja loppusakin välille. Nurmi johti ja ku viivalle tuli, nii kattoo kellua kourasnansa, paljoko meni ensi kiarroksella. — Ihmiset taputtivat käsiä ja hurrasivat. — Toisena oli amerikkalaane Watsoni, sitte sveitsilääne Scharer. Muut suamalaaset olivat aivan häntäjoukkona. Niiren erellä meni enklantilaasia ja franskälaasia. Niin kuluu kiarros kiarroksen perhän. Nurmi kiristää viimmeesellä kiarroksella ja jättää amerikkalaasta, tehren n. 10 m. kaulan, joka aina vai lisääntyy viimmeesellä suaralla. Mutta muut meirän miähet, ne seurasivat Mikkolan taktiikkaa ja pysyttelivät aivan hännäs, ja sinne jäiväkki, sillä toisekki kirivät lopus minkä jaksoovat. En tiärä heittikhän Luama aiva lossiksi, mutta viimmeesenä se tulla lompsii eikä näyttäny erityystä kiirusta pitävänkää.
Vaikka ku toren sanoo, nii kyllä mä tykkäsin, jotta niillä ulkolaasilla oli sellaane totine ja tuima meno, jottei siinä meirän poijista muut ku Nurmi pärjännykkää. Mutta Nurmi taas oli niin ylivoimaane jottei sitä pystyny kukaa eres ahristamhankaa ja sitä varte se ei erityystä aikaa yrittänykkää. Kattoo vain, jotta tuli ensimmääteksi ja toi maalle kultametallin, jos olis hätä ollu, olis Nurmi vissisti voinu toistakymmentä sekunttia parantaakki. Nyt se säästi vain ittiänsä 5,000 metrin juaksua varte, johna sen oli puhet kans ottaa ensi palkinto.
Kun Nurmi voitti 1500 m., nostimma me suamalaaset aika metakan ja hurrasimma, jotta statiooni kaikuu. Kohta kans nousi komja Suamen lippu voitonsalkoho ja soittokunta pelas Maamme-laulua, johna se jo oli aikalailla parantunu, ku oli saanu niin usee harjootella. Se meni jo oikee ratihinsa.
— Ja taas tunnin päästä saatta pillipiiparit vetää samaa nuattia — huikkasin mä, vaikka Pihkala koitti sanua jotta:
— Ei sitä tiärä sanua.
— No tiätää sen!
— Ja vaikka ny tiätääski, nii ei saisi etukäthen sanua! — motkotti
Pihkala, joka kaikesta aina oli muka epävarma.
— Lyärhän vetua, jotta Nurmi voittaa, — ehrootin Pihkalalle.
— Em mä ny vetua — —
— No mitäs sitte! — —
1,500 ja 5,000 metrin loppukilpaalujen välill' oli vain yks tiima aikaa, n'otta siin' oli Nurmella kova urakka saara ittensä sillä välillä hiarotuksi ja kuntoho. Ku s'oli 1,500 voittanu ja valokuvaajajoukko juaksi kaappiinensa sen peräs pitkin kenttää veivaten konehiansa erestä ja takaa, huitoo Nurmi vai housuullansa ympäriinsä jotta:
— Menkää hiithen siitä masiinoonenna, ei mull' oo ny aikaa — —.
Mutta ku se istuu maaha ja veti pöksyjä koipihi, nii siinä oli jo valokuvaajia toistakymmentä, jokka eri pualilta knäppiivät kuvia jotta knapsuu. — Heti ku Nurmi sai housut jalkoohi, lähti se juaksemhan pois kentältä hiarottavaksi.
Vaikkei se 1,500 metrin juaksu ollukkaa nii kova, jotta Nurmen olis pitäny kaikkensa pusertaa, nii oli se kumminki sellaane prässi, jotta eri miästä siinä tarvithan, joka pystyy tiiman päästä lähtemhän taas 5,000 meeterin matkalle, ku on uuret ja levännehet miähet vastas.
Nurmen aika oli 3,53,6.
5,000 m. juaksu.
Loppuotteluhu täski lais oli pääsny vai 12 parasta miästä. Niistä oli taas 4 suamalaasta: Nurmi, Ritola, Seppälä ja Rastas. — Komia joukko!
Nyt tuli kentälle jo se Ruattin Viireki. S'oon vähäläntä luiseva poika, joll'on rintakehä aika vankka ja hyvin muarostunehet sääret. Nurmi ja Ritola ovat molemmat sitä pirempiä. Se oli säästäny ittiänsä justihin tätä kilpaalua varte ja varmaa oli, jotta nyt se oli päättäny panna kaikkensa voittaaksensa eres tämän kilpaalun ja samalla yhren kultametallin Ruattille, jok' on antanu sille hyvän opettajan paikan. —
Oli siinä joukos yks jäppikin, jaapanilaane Okazaki, joka alkukilpaalus osoottautuu olovan aika lailla hyvä juaksija. Mutta meill' oli Nurmi ja jos se klikkaas, nii kyllä Ritola lopusta hualen pitää. Ruattalaaset ja Viire olivat laskenehet, jottei Nurmesta oo enää täs juaksus täyttä vastusta, mutta sepäs nähtihin. Ku Nurmi tuli taas kentälle tunnin perästä, 1,500 meeterin voiton jälkehen, oli se ku uusi poika. Verrytteli kinttujansa, truiskii piäniä juaksuja raralla ja näytti olevan hyvällä humöörillä. Kovin on se Nurmi oma ittensä. Ei välitä kestää mitää, on vain omihin oloohinsa ja valmistautuu otteluhun niinku ei ketää olsi päältä kattomaskaa.
Ku laukaus pamahti, lähti juaksijajoukko yhtenä parvena matkahan, ja Viire pyrähytti heti toisten erelle johtoho. Mutta sen kintuulle asettuu kohta Ritola. Puali kiarrosta mentihi yhtenä rytynä, mutta sitte saatihin jo jonkilaanen järjestys syntymhän vaikka toisia pomppii viälä vähä sivuulla ja koitti saara ittellensä rakua rivis. Viire johti ensi kiarroksen hyvää kyyttiä ja oli totisen näkööne. Ei kattellu sivuulle, painoo vaa suaraa ja kovaa ethenpäin. Ritola lippas peräs ja katteli taaksensa, mihnä Nurmi on. Se oli jääny vähä jälkehen Seppälän kans, jota se veti joukosnansa. Rastas oli asettunu hännille, ja tuli kolmantena miähenä perästä lukien.
Toisella kiarroksella Viire teki kaulaa jonkun metrin, mutta Ritola seuras kantapäillä rauhallisen ja iloose näköösenä. Sitten tuli kolme viarasmaalaasta välis ja Nurmi vasta kuurentena. Mutta s'oli saanu jo vissihän puhutuksi asiat selviksi Seppälän kans, koska se näytti nyäkkäävän päällä ja sanovan hyvästit. Sitten pyrähytti nätisti kahren miähen ohi ja hyssytteli neljäntenä.
Kolmannella kiarroksella kulki parivaljakko Viire ja Ritola tasaasta tahtia erellä. Sitte yks franskalaane ja Nurmi. Kolme viarasta oli taas välis ja sitte Seppälä. Ja Rastas mölli —.
Pitkälläsivulla Nurmi kumminki jo astoo franskalaasen paitti ja juaksoo helposti Viiren ja Ritolan kiinni. Ritola kääntyy kattomhan, nyäkkää ja näyttää sanovan — Terve terve.
Viire kuuli piaksun fläiskehen ja tiäsi, jotta siältä se nyt tuli Nurmen-Paavo sakkihi, muttei käännäkkää päätä. Painaa vai tasaasta tahtia.
Neljäs kiarros menöö hianua hölkkää. Viire, Ritola, Nurmi vinos rintamas n. 50 metriä toisten erellä. Sitte tuloo franskalaane ja Seppälä, joka on ruvennu kiristämhän ja jättäny häntäsakin. — Joka kiarroksella katteloo Nurmi kelluansa, onko vauhti parhullaane.
Viires kiarros menöö samalla lailla: Viire johros, Ritola ja Nurmi nyt peräjulkkaa takana. Franskalaane on neljäntenä miähenä vähä saavuttanu. Ero on n. 40 m. Seppälä on viires ja viarahia kantapäillä.
Kun kuures kiarros alkaa on etujoukko n. 70 m. erellä ja Viire aina vai johros. Mutta sitte kattoo Paavo kellua ja tykkäs vissihin jotta täs rupiaa nukuttamhan — ja äkkiää loikkas Viiren erelle.
Viiren naama ei muutu, pitää vai entistä vauhtia. Nyt on Viire »pussis»: Nurmi erellä, eikä päästä ohi, ja Ritola kantapäillä. Mahtoo siinä tuntua olo vähä ahtahalta. — Seppälä teköö — peijakkahan poika! — typeryyren, rupiaa kiristämhän ittiänsä etujoukkohon päin ja kuluttaa voimia. —
Nurmen ja Ritolan juaksu Viiren kans oli taktiikkapeliä.
Näki heti aluusta, jotta Ritola oli saanu tehtäväksensä vartioora
Viireä ja jos suinkin pumpata se kuivihin. Ja muistaa nitistää lopus.
Nyt kuljettivat Nurmi ja Ritola sitä keskellänsä hermostuttaaksensa. Jos Viire yrittääs päästä siitä välistä pois, niin silloo Ritola painaa sen peräs ja ohitte ja koittaas viärä sitä liika kovaa vauhtia hetken matkaa. Nurmi tulis sitte peräs ja ku kattoos Ritolan kylläksi Viireä hyppööttänhen, niin lähtis itte johtoho — ja Ritola sais tulla peräs ja huilata kantapäillä.
Mutta Viire haistoo vissihin palanehen käryn; se ei lähtenykkää karkuhu, antaa mennä vain kaikes rauhas, siinä välis omaa tahtiansa.
— Ääh perttana! — ähyymmä me suamalaaset, ku ei tua Viire mennykkää vipuhun.
Nurmi ja Ritola näyttäävät keskustelovan mitä sille nyt olis tehtävä.
— Truiskaa koittaa sä Ritola siältä takaa yhtäkkiää ohitte, jos se lähtis sun perähäs — kehootti Nurmi Ja Ritola lähti aika kyytiä painamhan molempien sivuu.
Nurmi mennä julkuttaa hiljoollensa ja orottaa, jotta Viire lähtis nyt perähän.
Viireki katteloo, jotta mitä tämä oikee on, mutta hoksaakin, jotta s'oon jutku — eikä lähre Ritolan perhän ittiänsä tappamhan.
Nurmi näyttää funteeraavan. Viimmee kattoo kelluansa ja tuumaa jotta:
— Jää siihen sitte! — ja lähti Ritolan sakkihi.
Mutta Viire näytti pelkäävän jotta suamalaasill' oli vissihin taas jokin petkutus miäles, eikä parantanu vauhtiansa.
— Tuanne se ny jäi! — sanoo Nurmi ku sai Ritolan kiinni.
— Olkohon siälä sitte — tuumas Ritola. — Pannahan viälä vähä vauhtia päälle, jotta saarahan kaulaa enämpi. Saa nährä, mitä se siitä tykkää.
Poijat pistivät piäneksi hyssyksi ja kattoovat hetken päästä taaksensa, jotta lisääkö se Viire kinttuvilkettänsä. Mutta ku ei näyttäny vastaavan, nii rupesivat Nurmi ja Ritola painelemhan vain tavallista harjootusmarssia.
Viire rupes nyt aina vai jäämhän.
Seppälä oli neljäntenä ja yks amerikkalaane oli ponkinu jälkijoukosta muiren sivuu Seppälän kantapäille.
Seittämättä kiarrosta johtaa aina vai Nurmi, Ritola takanansa. Viire jäi hiljoollensa, ja katteli taaksensa, kuinka kaukana on perästulija. Se oli Seppälä, mutta väliä oli satakunta metriä.
Ku kahreksas kiarros alkoo oli Viire jääny n. 25 m. etujoukosta. Seppälä oli siitä 100 m., amerikkalaane, jok' oli sen viäres oli sitkiä poika ja ajeli friipiletillä Seppälän sivulla.
Yhreksännellä kiarroksella on Viire jäänny viälä aika lailla. Erua on nyt n. 50 m. — Mutta Seppälä on aina vai saman 100 meeterin pääs Viirestä. Seppälä teki sisulla tyätä. Se yritti päästä irti amerikkalaasesta, kiristää ja saakin erua syntymhän n'otta kaula Viirehen päin hiljoolleensa lyheni. — Nurmikin kiristi ja jätti Ritolaa n. 10 m.
Mutta kun viimmeene kiarros alkoo, pinnisti Ritola takaasi Nurmen kintuulle jotta:
— Äläs poika jätä! — ja niin menövät lujaa vauhtia koko viimmeesen ympäryksen.
Maalihin tulivat komjalla loppuspurtilla, Nurmi n. pualitoista metriä ennen Ritolaa. —
Viire jäi viälä viimmeeselläki kiarroksella. Ero oli maalis ainaki 100 m.
Seppälä tappeli kovan koitoksen amerikkalaasen Romig'in kans, mutta loppukiris näytti amerikkalaane, että on niillä muillaki sisua ku suamalaasilla ja painoo varmasti ohi, vaikka Seppälä pani kaikkensa. Näki, jotta jalaat kangistuu eiväkkä totellehet poijan tahtua ja yritystä. Rastas oli kuitti miäs viimeesen erellisellä kiarroksella ja lopetti.
Nurmen aika oli 14 min. 31,2 sek. uusi olympiaennätys. Toinen oli
Ritola 1 1/2 m. jäljes, kolmas Viire Ruatti 100 m. jäljes, 4 Romig
Amerikka 120 m. jäljes, Seppälä viires n. 150 m.
Nyt se oli tehty, jot'eivät ruattalaaset ollehet uskonhet, jotta Nurmi veis Viireltä molemmat kultamitallit samana päivänä. Ja kaiken hyvän päällisiksi otti Ritola ruattalaasilta pois viälä hopiametallinkin, josta ne olivat ollehet aivan vissiä, jotta sen Viire ny ainakin tuo.
Ja vähältä piti jos Ruatti sai kupariakaa, sitä kolmatta palkintua, sillä amerikkalaane pani hirmukirin lopus ja vain Viiren etumatka pelasti sen häviöltä.
Se oli Nurmen loiston päivä ja kovasti me suamalaaset hurrasimma ku liput tankoohi verettihin, ja kyllä vai kannattikin sellaasesta kaksoosvoitosta. Ruattiki näki nyt lippunsa kunniapaikalla, siälä johna Suamen lippua oli joka päivä heiluteltu, mutta se oli vai piäni nästyyki suuren Suamen lipun varjos ja vasimella pualella.
Nii komeeta voittoja ku ne oliki, nii ei ne yhtää jännittänehet, sillä Nurmi ja Ritola olivat ylivoimaasia ja leikkiivät Viiren kans ku kissa hiireellä. Oli yks koiranleuka sitte sanonukki Viirelle jotta:
— Jos olsit kotonas pysyny, nii olsit sinäki saanu yhren kultametallin — —.
KYMMENOTTELU.
Perjantaina alootettihin 10-ottelu, johka otti osaa lähes 50 miästä kaikenfärisiä. Niistä oli kolme suamalaasta: veljekset Paavo ja Iivari Yrjölät ja Huusari. Meill'oli alkaapäältä vähä niinku toiveeta, jotta meiränkin poijat täs sortis pärjääsivät ja suurin toivo pantihin Iivari Yrjölähän, jolla alku näyttikin lupaavalta.
Mutta kyllä amerikkalaaset antoovat heti aluusta lähtien näkyä, jotta n'oon paljo erellä yleestasos meirän ja muiren mairen poijista. Toivottihin ja lohruteltihin ittiämmä sillä, jotta amerikkalaasten heikommat lajit on lopus, johna taas meirän poikaan pitääs ottaa takaasi, mitä alkupuales jäävät jälkihi.
Ottelu alootettihin 100 m. juaksulla. P. Yrjölä tuli sakissansa kolmanneksi ajalla 11,8 ja velii-Iivari sai aijaksi 12 sek. Huusari eräsnänsä sai kans 12 sek.
Parhaan ajan 100 metrillä sai amerikk. Osborne 11,2; toisina olivat
Gerspach, Jekals, De Kaiser, Bucher, Sempé ja Thompson, kaikki 11,4.
Pituushyppy meni meirän poijilta aika hyvin. Huusarin paras hyppy oli 616, Iivari Yrjölän 650 ja P. Yrjölän 631. — Parhaat tulokset oli kumminki japanilaasella Notolla, Viron Klumbergilla ja Osbornella 692. Siinä 650:n paikoolla oli viälä monia muitakin.
Kuulas olivat meirän poijat hakamiähiä. P. Yrjölä pökkäs 13,28 ja
Iivari-velii kans 13,08; Huusari 12,02. — Klumberg 12,27, Norton 13,04,
Ruattin Nilsson 10,09, Osborne 11,43,5. — Täs sai poijat pisteetä
takaasi.
Sitte tuli korkeushyppy, johna amerikkalaaset taas näyttivät muille pitkäänenää. Hyppiivät ku heinäsirkat nii korkialta, jott'oikee häjyä teki. Iivari pärjäs parahite, hyppäs 180. Huusari tappeli sitkiästi ja pääsi 170. Paavo jäi 160. — Mutta Osborne hyppäs 197! — eikä rima puronnu vaikka m'olsin kuinka kenannu taakseppäi ja ähkyny. On se peto miäheksi! Kolme pään-mittaansa ylemmältä pompahutti ittensä ylitte. Eikä ollu Nortoni paljo huanoot, ku hyppäs seki 192 senttiä. Pikkupoikia siin'oIi muut. Ruattin Janssoni pääsi 183, Klumperi 175. Mutta japanilaane Noto ei pääsy 150 korkiammalta. Vaikka hyvin seki oli pömpähytetty nii Iyhkääsistä kantuumista.
400 m. juaksus ei voi moittia meirän poikia. Iivari voitti sarjansa friskisti 54 sek. Huusari ja Paavo juaksivat samas sarjas. Huusarin aika oli 53,4 ja Paavon 54,6. Mutta jäppi-Noto truiskas 51,4, Duigan 52, Norton 53, Osborne näytti, jotta se pystyy juaksemhanki, voitti sarjansa ajalla 53,2; Tompson 52; Klumperi 54,4.
Viiren lajin jälkhen perjantaki illalla oli pisteet jakaantunhet seuraavasti: Norton 4170, Osborne 4168, Klumperi 3813,80, I. Yrjölä 3771,22; Ruattin Janssoni 3770,80. — P. Yrjölä oli kymmenes tuloksella 3489,71 ja Huusari 12:sta 3464,98 pisteellä.
Lauantaina suaritettihin loput ja silloo putos heti ensi lajis meirän paras miähemmä Iivari pois. Ensimmääsenä laina oli 110 m. aitajuaksu, ja siinä Iivari hätääli niin, jotta kaatoo 3 aitaa, eikä saanu aikaa ollenkaa. Sillä oli peli menetetty.
Nyt oli enää Huusari ja heikompi Paavo-poika koetuksella. Kyllä näki, jotta eresvastuu poikia painoo ja parahansa molemmat sisulla pinnistivät. Paavo tuli eräsnänsä kolmanneksi ajalla 18,8. Se oli huano aika, mutta mahtoo liiaksi peljätä, jotta aitoja kaatuu ja hänkin putuaa pois. Huusari sensijahan juaksi hyvin ja voitti sarjansa hyvällä tuloksella 16,6. — Mutta Osborne juaksi 16 ja Nortoniki pääsi 16,6. Klumperilta meni 17,6. Monta muutaki pääsi alle 17 sekunnin,
Kiakko oli taas meirän pojille tuttu kapines. Yrjölä veti 38,19, mutta
Huusari epäonnistuu. Ei saanu muuta ku 33,15. Klumperi sai 36,79,
Nortoni 33,11, hollantilainne De Kaiser sai 38,41, Osborne 34,09,5.
— Ja oli siälä sellaasia faijojaki, jokka olivat tullehet pitkien
matkojen takaa eiväkkä saanehet kiakkua lentämhän eres 30 meeteriä.
Seiväshyppy oli taas aiva amerikkalaaste hoiros. Nortoni hyppäs 380 cm. ja Osborne 350, Huusari jäi 320, Yrjölä vain 273. — Noto ei pääsy 230! Klumperill' oli 330.
Keihäänheitos meikälääset hääräsivät ensimmääsinä. Huusari veti 53,65; ja Paavo 52,93. Klumperi sai 57,70; Osborne 46,69; Norton 42,09. — Siinä tuli aika lailla pisteetä takaasi.
Viimmeene yritys oli 1,500 m. juaksu. Yrjölä sai 5,08,6. Osborne oli samas eräs ja sai 4,50. Klumperin aika oli 5,16, Nortonin 5,25,6. Mutta niin otti Nortoni kaikki ittestänsä irti, jotta maaliviivalle kaatuu ja pyärtyy siihe paikkaha. Kauan saatihin virvootella ja lääkärin neuvojen mukhan hiarua, ennenku nii selves, jotta saatihin pystyhyn — ja kuuppas uurestansa, eikä siitä enää noussukkaa. Paariilla kannettihin pois kentältä ampulanssivaunuuhi ja virkos vasta tiiman päästä.
Siinä nähtihin, jotta amerikkalaasill' on hurja luanto ottaa ittestänsä kovas kilpaalus nii kaikki irti, jotta paikalle oikeevat. Suamalaasill' ei sellaasta kilpaalusisua oo — elikkä sitte meill'on päävärkis seilaaset sahajauhot, jottei niillä pääse pyärtymhänkää niinku muut ihmiset, vaikka kuinka koittaas.
Se vinosilmä jaapanilaane Noto oli aika poika pylkkimhän; voitti eränsä ja sai kunniootettavan aijan: 4,45,8. — Huusari oli kaikista kovimmas sakis, johna pelkialaane Ruuth juaksi 4,36,4. Huusari sai 4,41,2.
Nyt oli lait loppu ja ruvettihin räknäämähän pisteetä. Se oli selvä: Amerikan loistava kaksoosvoitto. Kultamitkun voitti erinomaasella tuloksella ja uurella olympiarekortilla amer. Osborne 7710,775 pistettä, toinen oli kans jänkki, Nortoni, pistemäärällä 7350,895. Kolmas oli Klumberg Virosta 7329,36, neljäs oli Huusari 7041,175 p., viires etelä-afrikkalaane Sutherland 6794,142,5; kuures sveitsilääne Gersbach 6743,53; 7:s Ruattin Janssoni 6656,16; 8:s amerik. Friede 6618,30; 9:s P. Yrjölä 6548,525.
Osbornen ja Nortonin tulokset on sellaasia, jottei niitä saavuteta hevillä. Paris lais ne olivat vähä heikompia, mutta muis taas hirmutekijöötä. Ajatella vai: korkeutta 197, seivästä liki 4 ja heitokki aikamoosia. Vaikka meirän Iivari Yrjölä ei olsi joutunu pois aitajuaksus, nii ei se millää olsi voinu saavuttaa Osbornea ja Nortonia. — Huusarin pääseminen neljänneksi oli mainio saavutus sellaases kamppaalus. Siitä sopii toivua ensi kisoohin kovaa miästä. —
Ei se menny niinku vähä oli toivottu tämä kymmenottelu, mutta opiksi olkohon ensi kerraksi.
Meirän poijat kattelivat tarkasti kaikkia amerikkalaasten kniksiä ja panivat nuukasti miälehensä. Ja kyllä niillä amerikkalaasilla olikin mones lais omat tyylinsä, jolla hinkkasivat ittensä toisten erelle. Kyljellensä ja seljällensä hyppäsivät korkeutta, ku meirän poijat koittivat vai vanhalla lailla. Mutta se mikä teki amerikkalaasista parempia, oli niiren erinomaane voitontahto, sisu vetää, ku vetää piti ittestänsä kaikki, niinku Nortoni 1,500:lla oikooseksi. Se on tätä vääjäämätööntä voitontahtua, jota meiränkin poikaan pitää saara ittehensä, jos meinaamma pärjätä amerikkalaasille.
Ja sitte viälä se, jotta amerikkalaaset 10-ottelijat olivat valmistautunhet otteluuhinsa samalla perinpohjaasuurella — ku meirän Nurmi juaksuuhinsa. Ne olivat läpitreenattuja miähiä kukin lajisnansa ja saattoovat keskittää ittensä aina kokonansa siihe, jota suarittivat. Meirän urheelijat muut, paitti Nurmi, Ritola ja Torpo, eivät ollehet niin järjestelmällisesti laijiihinsa valmistunhet, eiväkkä sitte myäskään pystynhet saamahan ittestänsä irti sellaasia tuloksia kun harjootuksis ovat saanehet. Mutta amerikkalaaset vetivät justihin silloo ku piti parahia tukoksiansa ja monaasti omia ennätyksiäkin. Mitäs siitä, jos meirän miähet kotona harjootuksis saavat joskus erinomaasia tuloksia, mutta eivät pysty niitä uusimhan silloo ku pitääs. Nähtävästi ollahan menos siihe näis olympialaasis kisoos, jotta ainua menestyksen erellytys on erikoistuminen kukin omhan laihinsa. Siitä on meillä jo Nurmi esimerkkinä. Mutta myöskin muiren, kiakonheittäjään, hyppääjään ja moniottelijaan pitääs ottaa ittellensä vai yksi ainua tehtävä ja se niin perinpohjin, jotta kaikki muu harjootus saa vai auttaa päälajia. Ja miästen on saatava ittensä siihe kuntoho, jotta ne yhtä hävyttömän kylmästi ku Nurmi tiätäävät mahrollisuutensa ja rajansa. Olympian kentällä ei enää ensi kerralla kultametallit muulla keinolla meille tipu.
3000 M. JOUKKUEJUAKSU.
Yks pulskimpia Suamen voittoja oli 3,000 meeterin joukkuejuaksu, jonka alkukilpaalu suaritettihin perjantaina. Siihen sai ottaa osaa, jos oli varaa, kahrellaki kolmenmiähen sakilla, mutta vai kolmen parhaan tulokset otettihin huomioho. Ja meillähän oli varaa, nii että täysi satsi pantihin matkahan: Nurmi, Ritola, Tala, Seppälä, Katz ja Liewendahl. Siis aina vai samat hevooset areenalla. Ku on köyhä, nii pitää aina samoolla varsoolla ajaa, mutta rikkahill' on varaa säästää ja tuara uusia seisotettuja juaksijoota kentälle. Kyllä vai Suamen poijill' oli urakka, jot'ei toiset olsi kestänehekkää. Samat miähet pitivät juasta monta kertaa ja joka päivä, kun pitkänmatkan juaksuuski suaritettihin aina karsintakilpaalut aivan turhanpäiten. Vierahat saattoovat panna alkukilpaaluuhi vereksiä miähiä, joill'ei ollu muuta tarkootustakaa ku »tappaa» ja väsyttää meirän miähiä loppukilpaaluja varten. Siinä oli kova urakka suamalaasilla juaksijoolla, ennenku kultamitallit Suamelle tippuuvat.
Ensi ryhmäs menivät Enklanti, Italia, Norja, Puola ja Suami. Vai kaksi joukkuetta pääsi loppukilpaaluhun. Meiltä menivät Nurmi, Ritola, ja Tala, n'otta s'oli selvää. Tulivat ilman erityysempiä ponnistuksia siinä järjestykses perillekki. Enklanti voitti helposti toiset ja tuli toiseksi.
Toises ryhmäs juaksivat Amerikka, Ruatti, Ranska, Meksikko ja Espanja. Me luulimma yleensä, jotta Ruattin joukko tulis täs ensimmääseksi, ku niill'oli mukana se Viire ja muitakin hyviä juaksijoota; Reutersvärdistä, Lundgrenista, Eriksonista ja Turessonista olivat pitänehet kovaa kohua. Mutta huanosti se meni, aiva plöröksi, Ruattin tämäkin yritys. Eivät päässehet eres loppuotteluhu. Viire kyllä teki tyänsä ku miäs, mutta ne muut jäivät ku Annalan kana ahtehelle. — Viire lähti heti joukkua kuljettamhan. Pari franskalaasta, jokka yleensä joka lais puskivat heti ittensä pakahroksihi, tappelivat kunniasta saara eres hetken matkaa olla fööris ja nykki truiskiivat johtohon. Viire oli siinä suhtehes »suamalaane», jotta antoo näiren kukoonpoikaan mennä kaakotella omia aikojansa niin kauan ku jaksoovat; eikä ne kauan jaksanhekkaa, ennenku Viire taas saavutti ja painoo tasaasta vauhtia paitti. Kyllä sen pitää myäntää, jotta Viire kaikesta hualimata on hyvä juaksija ja kaunihisti juaksooki. Se on aivan eri maata ku Ruattin omat miähet. Mutta taitonsa, kestävyytensä ja kylmän harkintansa se onkin viäny mukanansa Suamesta. Ruattilla ittellä ei oo sellaasia miähiä. Niinpä Viire täskin juaksus eros muusta Ruattin sakista ku lakeerisaapas karvakintahasta. Se juaksi yksinänsä kaukana koko roikan erellä ja uuren isänmaansa, »muuter Sveean», poijat ponkiivat ku iiliskotit aiva viimmeesinä. Tämä kirkas ero lämmitti meirän suamalaastenki miäliä nii, jotta silmät pyäriääsnä Ruattin lehtimiähet ihmettelivät, ku me suamalaaset täyrestä syrämmestä hurrasimma Viiren komjalle juaksulle. Sitä ne eivät näyttänhet käsittävän, sillä niitä vaivas se, jotta Ruattia erusti tämä entinen Suamen miäs.
Sattuu viälä nii merkillisesti, jotta se espanjalaane mun takanani kesken kaiken rupes kyselemhän jotta:
— Wie ist es, man sagt hier das Viide ist auch Finne? (Kuinka se on, ku nämä täälä sanoovat jotta Viire on kans suamalaane.)
Ruattin urheelulehtimiästen kapteeni Tegner kuuli sen ja heristi korvaansa, mitä mä sille vastaan. Koitin asettaa sanani, jotten kovin pahoon nolaasi ja sopotin vastahan jotta:
— Jaa, beinaae! Er war einst Finne, nicht mehr, jetzt ist er Schweet — — tuut niks! (Melkee! Se oli ennen tavalline finntuppi, muttei enää, ny s'oon ruattalaane, mitä siitä — —)
Tegneri oli sekaasen näkööne ja kovasti kiikarootti muualle.
Niinku sanottu, Viire juaksi komjasti ensimmääteksi ja otti paremmanki aijan ku suamalaaset erellises eräs. Mutta ne muut ruattalaaset olivat nii häntäpään poikia, jotta joukkueena joutuu Ruattin sakki kokonansa pelistä pois. Amerikkalaaset olivat tasaväkisempiä ja voittivat erän. Toiseksi pinnistivät franskalaaset ja voi ilonremakkaa, mikä siinä ilmoolle nousi, ku ne nii loistavasti pärjäsivät. Kyllä ulvoovat ja krakottivat franskalaaset olympiansotahuutuansa, joka oli ku olis jänispräiskää päristäny — Viiren aika oli 8,45.
Se Amerikan niin kehuttu Joe Ray juaksi täs joukos, eikä ollu paljo pukkikaa. Tuli 11:sta. Se otti kerran kellon kourahansa, niinku Nurmi ja kattoo kans mahtavaa siihe kiarrospaalulla, mutta silloonkos ihmiset päästivät kamalan honotuksen nenästänsä, nauroovat ja irvistelivät n'otta häjyä teki. Varsinkin enkesmannit. Näki selvästi, jotta statioonin väki tykkäs, jottei passaa primputella, ku ei värkiis oo varaa. — Eikä se Ray toistakertaa kellohonsa kattonu. Taisi purota hiljaa tiäpuolehe koko klokku.
Ruattin lehris oli jäliistäpäi merkillisiä kirjootuksia, jotta franskalaaset muka viheltivät Nurmelle, ku se katteli kellohonsa. Se on paljasta pötyä. Päinvastoon olivat ihmiset haltioossansa ja hurrasivat ja taputtivat Nurmelle ja sen kellolle. — Jos joku olis viheltäny, nii se ei voinu olla kukaa muu ku jokin ruattalaane. Annethan anteheksi, sillä sehän johtuu aivan sinikeltaasesta kateuresta.
No nii. Loppukilpaaluhu täs valtakuntaan välises ottelus olivat päässehet Suami, Enklanti, Amerikka ja Franska. Siis vain mailman suurvallat. Ja ku loppuveto suaritettihin suurena maratoni-sunnuntaina, niin suurimmaksi kaikista huamattihin piänin — se on Suami. Ku loppuottelu oli maratonipäivänä, jolloon kans jännittävä kiakonheitto tapahtuu, niin pakkas tämä kunniakas voitto häipymhän maratonitunnelmahan.
Kerron täs heti samhan menhon sen loppukilpaalunkin. Se oli alkumatkasta aika kiivasta ja nykivää menua, sillä amerikkalaaset olivat sisukkahia poikia ja yrittivät parhansa lyärä lauralta Suamen joukon. Ja jos eivät ehkä ittekkää oikee uskonhet voittavansa meirän joukkua, niin sitä kiriämpi oli Amerikan ja Enklannin välinen kamppaalu keskenänsä, sillä tiplomaattiset välit oli mennehet pahoon poikki. Amerikka oli saanu kirpiät kolaukset lyhyen matkojen juaksuus, ku Enklanti nyppäs siltä ne palkinnot, jokka vuasien kulues ovat vakiintunhet ikäänku amerikkalaasten yksinoikeureksi. Nyt koitti Amerikka maksaa takaasi Enklannille. — Ranskaa ei juuri otettu mukhan täs laskus. Tiärettihin etukäthen jotta mölliksi se jää vissisti.
Meill oli mukana loppukilpaalus: Nurmi, Ritola, Tala ja Katz.
Alkumatkas suamalaaset jäivät hännille ja antoovat toisten reuhtua. Enkl. Clark lähti rajusti johtoho, mutta pian juaksi siältä takaa Ritola ethen ja ohi. Toisella kiarroksella kamppaaltihin villisti johrosta. Clark prässäs ittensä Ritolahan kiinni ja pinnisti ohi, viären heti peräsnänsä 3 muuta enklantilaasta yhres kössäs. Vähä näiren peräs tulivat Nurmi, Katz ja Tala. Sitte heti amerikkalaaset yhtenä roikkana peräs hyvää vauhtia.
Mutta kolmannella kiarroksella muuttuu järjestys äkkiää. Keskijoukko kiristi, otti hurjalla vauhrilla etumiähet kiinni — ja Katz painoo kovaa kyyttiä ensimmääseksi. Amerikkalaane Ray puristi kans vauhtia ja ajoo voorostansa pian Katzin ohi. Mutta siihen vastas taas yks enklantilaane sisulla, painoo heti perhän ja taas Rayn ohi johtohon. Se oli kattojia repivää nähtävää ja väki ulvoo kurkut suarana ku suret pakkaasella. Vauhti oli luja ja enkesmanni sisulla kiristi. Mutta sitte Nurmi pani höyryn päälle ja »tappoo» taas sen enklantilaasen; painoo siitä välijoukosta ensimmäästen rinnalle ja ohi! Toiset pinniivät perhän minkä suinkin pystyyvät. Ray pääsi siinä menos toiseksi ja Katz kiristi ittensä kolmanneksi. Sitte kaks miästä välis ja Ritola. Tala näyttää nyt lähtövän loppusakista erohon ja juaksoo Ritolan jälkehen, mutta Ritola rupiaa kansa kirimhän, ajaa vängällä monen sivuu ja lähestyy etujoukkua nii jotta kiarroksen lopulla on järjestys: Nurmi n. 10 m. ennen Rayta ja sitte jonkun metrin pääs Ritola.
— Hyi riivattu ku on kiriä meno! Kuinkhan täs oikee käyrähän?
Hyvin menöö! Neljännellä kiarroksella Nurmi teköö jo komjaa erua
Raysta, joka jää varmasti. — On erua jo n. 30 m. sen ja Nurmen välillä.
Ritola näköö Nurmen etumatkan ja lisää menua — saa Rayn kiinni ja vetää helposti ohi, vaikka Ray koittaa vastata. — Tuloo kaulaaki pian 5 metriä. — — Ray on kuitti poika. — Katz kirii, ottaa kiinni ja ajaa sekin Rayn sivuu.
— Äää poijat!
Ja Talaki rupiaa levittämhän haarukootansa, jättää välimiästä ja ponkii föörihi. — Mutta Ray vastaa! Katz taisi vetää liikaa, Ray saavuttaa —
— Phyh, garsong bieer hia!! (vahtimestari tuakaa olutta!) — rupiaa mua janottamhan ja saankin heti klasin, jonka kumaasen kuivahan kurkkuhun.
— Tua Katzi teki kuratikin! Sen olis pitäny ottaa Ray hiljoollensa kiinni — —.
Viimmeesellä kiarroksella Nurmi aina vai parantaa. Etumatkaa on ainaki 40 m.; sitte Ritola ja siitä 25 metrin pääs Ray.
Katzi yrittää sisulla, mutta näyttää väsyneheltä ja jalaat ei tottele.
— Sisua poijalla on, mutta askel ei verä!
Kuitti on Rayki, aivan kuitti ja takaa painaa hurjaa vauhtia kaks enklantilaasta.
Ku vimmeene pitkäsivu alkaa, ottaa Katz vimmeesen ponnistuksen ja rupiaa liian kaukaa loppukiriä vetähän. Sisulla painoo Katzi viälä kerran Rayn ohi, mutta peräs tuloovat ja aina vai saavuttavat häntä ne kaks enklantilaasta. Katz yrittää kaikkensa, mennähän tasarinnan hyvän matkaa, mutta sitte pääsöövät enklantilaaset ohi — — ja Katzi näyttää herpaantuvan, tuloo viivalle viirentenä miähenä. Mutta Rayn sivuu juaksoo aina vai miähiä, se jää jo pian mölliksi. Talakin painaa hurjasti loppukiriä, sivuuttaa miähen toisensa jälkehen ja tuloo perille sellaases trusas, jotta selvää ei saa.
Vasta ku kuulutettihin tulokset oli järjestys selvä: 1. Nurmi, ylivoimaane voittaja, aika 8 min. 32 sek. (uusi olympiaennätys). 2. Ritola n. 70 m. jäliis. 3. Mac Donald Enklanti 20 m. jäliis; 4. Johnston, Enklanti, 10 m. ja Katz 5:s. — Tala oli 13.
Joukkueena tuli Suami ensimmääseksi: 1 + 2 +5 = 8 pist ja Enklanti 3 + 4 + 7 = 17.
Enklanti antoo siis selkähä Amerikkaa täski juaksus ja paljonsanoovaasia oli ne silmänmulkaukset, joilla enkesmannit kattelivat jänkkiä.
8 — Jaakko o liihti Pariisihi.
SE 10,000 MURTOMAAJUAKSU.
Kovasti sitä piti huutaa ja karjua näis Pariisin kisoos ennenku voitot Suamehen tuli, mutta se 10,000 murtomaajuaksu meinas tehrä meistä sivuullisista joka äijästä hullun.
Se oli sinä samana kuumana lauantakipäivänä, ku aurinko paahtaa mollotti n'otta tukka pääs kärventyy. Yli 50 astetta oli kuumaa! S'oon poijat jo sellaasta hitsiä, jotta siinä pakkaa tällääset tukevammat tuffat liimooksista hajota. Vesi juaksi nenänpäästä ku räystähästä keväällä ja hikiä piti naamasta pyhkiä kouralla ku napolla vai. Jos en perttana viä olsi juanu olutta nii sankoo-kaupalla jä syänny raaroosia n'otta partakarvat jääs, nii sinne olsin tainnu sulaa jonnekki statioonin porttipiälehe rasvalammikoksi, n'ottei olsi jääny ku lätkälakkini lätäkköhö seilaamahan — —
Jo kentälle tulles me tuumaalimma jotta:
— Saas nährä, kuinka meirän poijat pärjää tällääses pätsis — — Ei suinkhan tätä kestä muut ku mustat Afrikan neekerit, joill' on kaksinkertaaset pääkuaret.
Siinä suaritettihin ennen sitä murtomaalle lähtyä kolmiloikkausta ja muita pomppimisia, ja silloo jo rupes ihmisiä kuuppimhan ja pökörtymhän penkiille siälä täälä. Niitä kuljetettihin käsikynkästä ja kannettihin paariilla sairashuanehishi ku raatoja ainaki. Siälä niitä sitte virvooteltihin henkihi ja hoirettihin parhaalla lailla.
Mun reisukampraatilleni, Mösjöö-Tommilallekki sattuu sellaane auringonpistos. Se viäthin kans statioonin sairashuaneshen aiva pleikinä poikana n'otta silmät väärinpuolin pääs. Entisest' oli siinä jo konjakkia kyllä sisällä, mutta lisää kaarettihin viälä. Sitä rupes hoitamhan siälä sairaalas yks nii korja sairaanhoitajatar-nunna, n'otta mä manasin vähä katkerasti tätä moukkamaasen tervestä kalluani johk'ei pysty auringonpistoksekkaa niinku muihin ihmisihi.
Mösjöö sanoo, jotta s'oli ollu nii korja ja hellä hoitaja, jotta häntä itketti aiva oikohonsa ja aina vai pyyti sitä kääntämhän ittiänsä ja silittämhän päätä. Silmät oli ollehet ku taivahalla tähret ja varsi ku elämänlanka. Eikä s'ollu ollu kovin kranttukaa.
Sen flikan ansiota s'oli aiva ku Mösjöö parantuu niin nopiaa, jotta ku tohturi tuli hetken päästä kattomhan, kuinka Mösjöö voii, nii justihin näki, ku Mösjöö huulet pitkällä meinas jotaki sanua sille sulooselle hoitajattarelle — —
Niin oli poika-parka äkkiää parannu, jotta ku tohtori tuli, nii se kuskas Mösjöön heti tervesnä pihalle. Kyllä Mösjöö kiärteli ja kaarteli viälä kauan aikaa sen sairastuvan portilla ja meinas viälä monta kertaa pyärtyäkki, jott' olis päässy takaasi, muttei tohtinu. Tohtori olis kumminki heti tuntenu ja ajanu pellolle.
Niin no, mutta ei sitä kukaan osannu arvata, ku miähet asettuuvat lähtöviivalle, jotta siitä sellaane kauhia kamppaalu tulis siitä murtomaasta, n'otta neljästäkymmenestä miähestä ei perille päässy ku 15. Ja niistäki pualet pyärtyy kentälle n'otteivät omin voimin housuja jalkahansa saanehet.
Yhreksän kansakuntaa pani poikiansa taipalehelle. Kolme miästä sai varsinaasesti erustaa yhtä maata, mutta ne kansat, joll' oli värkiis varaa, panivat viälä kolme varamiästäki matkahan. Nämä suuret kansat olivat: Suami, Ameriikka, Enklanti, Franska ja Espanja. Ruattill' oli 5 miästä; Meksikolla, Italialla ja Etelä-Afrikalla kullaki oli vai yks varamiäs.
Meiltä lähti taipalehelle Nurmi, Ritola, Sipilä, Päri (kirjootethan
Berg), Rastas ja se siunattu Liimataasen-Heikki. — Ruattill' oli Viire.
Kun lähtölaukaus paukahti, riuhtaasi Viire ittensä heti johtoho. Toiset trusana peräs. Suamalaaset jättäytyyvät suasista häntäpäähä, mutta Ritola yrittää heti Viiren kintuulle. Siinä pomppii monta poikaa ympärillä eres ja sivuulla, n'ottoikee peljätti, jotta pian tramppaavat meirän poikaan kallihit kroikottimet prisaksi. Nurmi ja toiset suamalaaset eivät hätääle, menöövät vai yhres joukos siinä keskipaikkeella.
Raralla juastihin vain puali kiarrosta ja sitte painuu joukko statioonin portista uloos kiärtämhän murtomaata, joka oli hyvin vaivaloosta. Ei sitä varte, jotta s'olis kovin mäkistä ollu, mutta maa oli pehmiää ja raskasta juasta. Siin' oli piäntä piikkistä puskikkua ja vähä louhikkoaki, mutta läkähyttävä kuumuus oli kumminki kaikista pahinta.
Pian oli kärkijoukko selvä; siin' oli Viire, Ritola ja Nurmi, jokka tiätä näyttivät ja olivat ensimmääses kontrollipaikas n. 100 m. toisia erellä. Sitte tuli jokin Benham, ruattalaane Bergström, enklantilaane Harper, amerkk. Johnson, ruattal. Tureson, jokin Ebeling, Booth, Andia, sitte Sipilä ja Berg ja koko loppuroikka paitti ne, jokka jo ensimmääsillä kilomeeteriillä rupesivat hoippumhan ja kuuppimhan.
Toiselle asemalle tulivat Nurmi ja Ritola esti. N'oli jättänhet Viireä n. 50 m. — Sitte tuli jo Sipilä, joka sisulla pinnii kiinni Viireä ja oli siitä 50 m. pääs. Sen peräs oli se Johnsoni 10 m. pääs, ja siitä 25 m. Turesoni. —
Tällä välillä oli Rastas juassu liika lujaa ja yrittäny pitää Viireä näkyvis, mutta sai auringonpiston ja uupuu tiän viärehe pualimatkas. Se oli meirän miähistä ensimmääne, mutta muita kansoja oli kuuppinu jo kosolta. Sinne lyyhistyy monet Rastahan erellä ollehekki niinku amerikk. Booth, yks franskalaane, ruattalaane Ebeling. Rastas oli kuulemma yrittäny päästä ruattalaasen Turesonin sivuu ja siinä vetäny liiaksi. Sivuu oliki päässy, mutta silloo kans mailma mustuu ja voimat petti, hoippuu sinne tänne ja viimmee lysähti. Kerrottiin jotta Turesoni oli koittanu auttaa Rastasta kaatumasta (kaunis teko kiistaveikolle!), mutta itteki oli niin kuitti poika jotta kuuppas viärehe. Siihe jäivät tiarottomina makaamahan. Kaikkensa pani kumpikin isänmaansa ja kansansa pualesta.
Mutta Sipilä on meillä kolmas miäs!
Se päätti tehrä hurjan tyän: lyärä kolmantena suamalaasena Viire ja sitä varte se kiristi aina vai menuansa. Välimatka lyhenöö askel askelehelta, ei oo enää ku parikymmentä meeteriä. Hammasta purren painaa sisukas Sipilä polttavas auringos, hiki valuu virtana, ja päätä polttaa armotoon aurinko. Tuntoo pahoonvointia, mutta sisu ei anna perähän. Pitää painaa! — — — ja Sipilä vetää sisulla. Jo on kantapäillä — — viälä vähä — — jo on takana — — ja nyt ohi!
Ohi pääsi, Viire oli takana, mutta sitte — — —
Rupiaa pyärryttämhän, horjuttaa — ja mailma sumenoo ja korvis humajaa. Ei kestä jalaat enää, sivhun vetää ja siihe tuupertuu poika, joka pani kaikkensa Suamen voiton erestä. —
Ei ollu enää jos kilometri jälellä tnaalihi — — —.
Mutta loppu on Viirekin. Jaksoo, hoippuu viälä jonkin meeterin sekin, sitte kaatuu, eikä enää nouse — —
Kerrottihin jäliistäpäin, jotta Viire houraali ja luuli kualevansa. Oli sanonu jotta:
— Nyt on loppu, ei tarvitte enää juasta, minä kualen — —
Sipiläki tunnusti jotta seki luuli kualevansa, ku jalaat kangistuuvat ja outo kylmyyren väristys kulki rumihis.
Mutta se mitä kerrottihin Sipilästä heti kilpaalujen jälkihin, oli kumminkin kaikkihin kauniinta ja kuvaavinta suamalaasten sisulle ja lujalle velvollisuurentunnolle, jolla joka poika pani kaikkensa saaraksensa voiton kansallensa. Kerrottihin, jotta Sipilä tiäsi olevansa kolmas suamalaane järjestykses ja kun se uupuu eikä enää ylhä päässy, nii sisulla piteli ittiänsä niin paljo järjillä, jotta orotti, koska seuraava suamalaane tulis. Ajatelkaa sellaasta sankarillista tekua, jotta ponnistella pyärtymystä vastahan nii kauan, että kerkiääs seuraavalle miähelle sanua sanottavansa.
Sitte tulikin jo suamalaane. Se oli Liimataanen; lopen väsyny sekin.
Tälle kerrothin Sipilän viimmeesillä voimilla sanonhen:
— Min' olin kolmas miäs, nyt pitää sun päästä perille asti!
Ja sitte vasta meni Sipilä tiarottomaksi.
Liimataane tiäsi nyt olovansa kolmas miäs ja että kaikki riippuu hänestä. Ja hän teki mitä ihminen voi. Ei ollu enää pitkää matkaa kentälle, mutta se oli raskahin taival, sillä Liimataane oli kans auringonpoltosta melkeen pyärryksis.
Mutta askel sujuu ja matka lyhenöö. Erellä hoippuu miähiä ja toisia kaatuuloo tiäpuolehen. Siinä makas Viirekin voihkien sivulla ihmisiä ympärillä, mutta Heikki painaa sisulla ja ajaa viälä monen ohi. Tuas on statioonin portti, siitä sisälle! Ihmiset huutaavat ja huitoovat. — —
Me lehtimiähet siälä lehterillä olimma ollu sialunpiinas ja tuskas, koska tuloo kolmas suamalaane?
Nurmi tuli esti, paljo ennen muita, näytti väsyneheltä, mutta yksin tuli eikä kantapäillä ollu ketää. Komjasti juaksi loppuviivalle —
Me huurimma ja hurrasimma, mutta sitte kuluu aikaa, eikä seuraavia kuulukkaa.
Pitkän tovin jälkehen juaksoo portista toinen miäs.
— Se on suamalaane! — Ritola! Huraa!
Mutta kovin oli Ville väsyny, askel kankia ja harva. Juaksi kumminki helposti maalihi ja nyt oli kaks suamalaasta ensimmääsinä, mutta kolmas — kolmas?
Jo ilmestyy aukkoho kolmas miäs! Me näjemme väärin, luulemma sitä suamalaaseksi ja kohotamme huikian hurraan. —
Mutta se huuto kuali äkkiä — se oliki viaras miäs! — Hoippuen se tuloo maalihi. Mutta sitte!
— Huraa, eläköön! — kajahtaa taas huuto.
— Suamalaane!!!
— Kuka se on?
— Liimataane! — huutaa Pihkala, joka kattoo kiikarilla.
Mutta — — mutta —
Huuto loppuu meiltä taas äkkiää. Juaksuraralla seisoo jokin tiännäyttäjämiäs; sill' oli punaane lippu käres.
Seisoo keskellä rataa ja huitoo Liimataasta kohri sillä punaasella trasulla. Liimataane luuloo, jotta se kiältää tulemasta sinnepäi. Heikki pysähtyy siihe paikkahan ja rupiaa kattelemhan ympärillensä jotta:
— Mihkäpäi täs pitää mennä? —
Ihmiset huutavat ja huitovat kaikki; järjensanaa ei siitä melusta voi käsittää — ja Heikki seisoo ymmällä eikä käsitä, mihkäpäi lähtiä! Me kiljuumma ja karjumma Heikille jotta:
— Paina, paina vai suaraa!!!
Mutta ku se miäs seisoo tuas eres ja huitoo lipullansa — niin Heikki kääntyy ympäri ja lähtöö juaksemhan justhin toisapäi!!
Me taomma nyrkkiä penkkihi, huuramma ja kiljumma — — —
Onneksi seisoo siälä joitaki palkintotuamaria raralla vastas. Ne huutivat ja hosuuvat taas Heikille — ja Heikki ei käsittäny, mihkä kummaha sen pitääs juasta!
Ja sillä aikaa puikkii statioonin portista kentälle muun maan miähiä ku
Vilkkilän kissoja!!!
Ne juaksoovat Heikin sivuutte siinä rytäkäs ja me suamalaaset hypimmä tasapökkää lehterillä, revimmä omia ja toisten hiuksia ku hullut, äääh — —
— Kolme amerikkalaasta yhres klungas! — kähisöö Pihkala.
— Ja tuas miäs! — ja taas miäs! —.
— Heikki, Heikki ääh — — — ulvoomma me kaikki muut.
Mutta sitte Heikki äkkää, jotta tuanne nua muut sittekki juaksoovat ja lähtöö perhän aika kyytiä. Monta miästä siinä pääsi Heikin erelle, mutta nyt painaa Heikki hurjaa vauhtia ja ottaa kiinni karkulaasia ku sataas. Miäs miäheltä pyhkii Heikki sivuu, tuloo viimmeeselle suaralle ja aina vai kiristää.
Me kiljumma kärisevin kurkuun.
— Paina paina Heikki! Paina heikatis — —.
Ja Heikki painaa — —
Nuan 30 metriä maalista pinnistää Ranskan paras miäs hampahat irvis viimmeestä vetuansa ja meirän Heikkimmä näyttää yrittävän ottaa se sisulla kiinni.
— Ja me yllytämmä.
Mutta nuan 20 meeterin pääs maalista oli jokin vanha kalkkiviiva raran poikki ja siinä kummallaki pualella seisoo joitaki toimihenkilöötä. Franskalaane yrittää kaikkensa, mutta justhin siinä viivalla, parinkymmenen meeterin pääs oikiasta maalista, se kaatuu suinpäin pyärtynhenä keskelle rataa.
Heikki luuloo jotta nyt se hyppäs maalihi — ja lopetti juaksunsa kans samalle viivalle!
— Heikki Heikki!!! — karjumma me. — Ei s'oo siinä maali, juakse juakse tuanne toiselle viivalle — — — kuuleksä — Heikki! — — —.
Mutta kaikki karjuuvat ja kiljuuvat mitä kurkusta mahtuu. Amerikkalaaset kiljuuvat omille miähillensä, joit' on siinä kymmenen meeterin pääs tulos.
Enklantilaaset huutavat ku tanatorvet omillensa.
Ja meirän Heikkimmä seisoo siinä, katteloo ja imehtelöö jotta:
— Mikä täs on? — —
Me hypimmä pystyhyn, huiroomma ja huuramma jotta haljeta:
— Juakse, juakse!! Ei s'oo siinä — Heikk'kih!! — Voi sun — meekkö siitä — tuanne tuanne!!
Ja viitomma käsin.
Minä luulin jotta ku mä oikee kaikkeni paan ja karjun tällä vaskihärjän äänelläni, nii eikhän se kuule.
Hyppäsin pystyhyn penkille, huurin n'otta pääni haljeta.
— Ei s'oo siinä, soon tuala, juakse peijakas! Ja toisia pylkkii aina vai Heikin sivuu! Siinä meni kaks amerikkalaasta! — Kolmas!
— Heikkii, kuuleksä, ei s'oo siinä — —.
Me olimma pyärtyä joka sorkka. Ja haljeta. Oli nii ahtahat paikat, jottei siälä päässy eres putuamhan alha. Toisia lysähti penkille, repiivät päätänsä ja ulisivat.
Silloo juaksi jokin suamalaane urheelija, jok' oli raralla, Heikin tyä, sai sitä käsipualesta kiinni, karjuu korvahan ja viisas kärellä jotta:
— Tuanne, tuanne viivalle!
Ja silloo Heikki kans lähti ja hyppäs vähä äkkiää sen kymmenen syltä!
Ja ku sinne pääsi, nii katteli viälä ympärillensä, jotta onkhan tämäkään nykkää eres oikia maali —.
Hyi raakkules viäkhön, s'oli niin kamala paikka, jotta krampin meinas saara.
Me jo luulimma, jotta nyt meni kaikki hukkahan. Siinä kerkes neljä amerikkalaasta maalihi ennen Heikkiä ja jokin enklantilaane ja yks franskalaane ja yks posetiivari ja kuinka monta menikää. Taisi siinä häräs silmät nährä enempiki ku oikiastansa olikaa, ku s'oli nii kauhiaa.
Mutta sitte saathin tiätää, jotta ne jokka siinä erelle pääsi, tulivat sellaases järjestykses maalihi, jotta yks siunattu franskalaane oli päässy amerikkalaasten välihin ja lykkäs amerikkalaasten numerojärjestystä alhappäi. Samoon oli luajan lykky, jotta sen italialaasen ja yhrehen afrikkalaasen pistehet eivät merkinnehet meirän joukolle mitää, ku niillä muill' ei ollu täyttä sakkia.
Se auttoo Liimataasta ylhäppäi, nii että ku tulos kuulutettihin, niin Suami voitti! Joukkue-pistehet oli: 1. Suami 1+2+8=11 pist. 2. Amerikka 3+5+6 = 14 p. 3. Ranska 4+7+9=20 pist.
Liimataane tuli maalihi vasta 12:na, mutta ku niitä vajasakkia pyhittihin pois, nii pääsi kahreksanneksi. Se oli hiuskarvan ja onnen varas, jotta Suami sen voitti.
Liimataasen sekaannus ei johtunu siitä, jotta s'olis ollu nii väsyksis ja päästä sekaasi ku ne toiset, jokka pökertyyvät kuumuuresta ja väsymyksestä. Mutta ne sattumat olivat nii konhollisia, jotta siinä hyvinkin joutuu ymmälle. Ensiksi miäs, joka seisoo keskellä rataa ja huitoo vastahan lipulla ja sitte kaksinkamppaalu sen franskalaasen kans, jonka Heikki luuli heittäytyvän maaliviivalle.
Mutta jos oli hätä meillä, nii oli muillaki.
Sen franskalaasen kans oli kauhiaa. S'olis ollu niiren ensimmääne miäs, mutta siihe tuupertuu parinkymmenen meeterin päähä viivalta. Ne koittivat nostaa sitä ylhä ja yrittää maalihin, mutta ku pystyhy saathin, nii heti kaatuu toisippäi raralie ku kapu. Ei pyärimälläkää ne saanehet sitä perille, tiarotoonta miästä. Paarilla piti viärä kentältä pois.
Yks pelkialaane, jok' oli alkupääs, meni aivan päästä sekaasi, ku se tuli portista sisälle. Lähti esti toisippäi, sitte toisippäi, rupes sitte pyärimhän ympärinsä, hoippuu sinne tänne ja lyykähti viimmee liakona maaha. Siihe jäi makaamhan.
Tämä 10,000 murtomaa oli Pariisin kisojen suurin voitto. Se otettihin niin lujasta, jotta häjyä teköö viäläki ku muisteloo.
Ja ku Suamen lippu sitte nousi tankoho, nii mäkin pirin eres suuta auki ku ei ääntä enää tullu — —
KOLMILOIKKA.
Paitti sitä kamalaa 10,000 murtomaajuaksua oli lauantaina toinenkin jännittävä ottelu, kolmiloikka, joka meirän olis pitäny voittaa. Siihen otti osaa kaks suamalaasta Tuulos ja Rainio, molemmat hakamiehiä täs konkkaamisen konstis. Tuulos oli kotua lähties hyväs kunnos ja samoon harjootuksis Pariisis ennen kilpaaluja s'oli hyppiny hyvin, niin että yleensä me suamalaaset pirimmä varmana, jotta ensipalkinto täs putuaa ku ittestänsä Suamelle. Samalla orotettihin, että Tuulos nyt teköö virallisen uuren maailmanennätyksen, hyppäämällä yli 15 1/2 metriä. Se oli niin varmaa jotta me vain orotimma, millä hypyllä se tuloo. Tiärettihinhän kyllä, jotta jokkin ulkolaasekki pääsöövät 15 metriä ja vähä yliki, mutta että jokin muu ku meirän Tuulos hyppääs yli 15 1/2, sit' ei uskottu.
Meirän toinen miäs, Rainio, on kans hyvä kolmiloikkaaja: mutta s'oli ensikertaa tällääsis suuris kilpaalus, niin että sen onnistumisesta oltihin epätiätoosia. Kotona oli Rainiokin hyppiny hyvin ja ajateltihin, jotta jos hyvin sattuu, nii voi tulla palkinnollekki.
Mutta kilpaalu kolmiloikas ja tulokset yleensä olivat paljo korkiampia ku etukäthen osattihin aavistaa. Siinä esiintyy sellaasia tekijöötä, joista ja joiren tuloksista ei siihen asti oltu mitään tietty.
Osanottajia oli liki 40 miästä ja siksi alkukilpaalu suaritettihin kahres joukos. Toises oli Rainio, toises Tuulos.
Rainion joukko alkas ja R:n ensimmääne hyppy oli komia. S'oli heti 14,94. Siinä hyppii sitte kaikellaasta pikkukalaa 12—13 metriä ja meitä suamalaasia pakkas vähä naurattamhan jotta:
— Paljo saatta poijat viälä puurua popsia, ennenku teille kunniankukkoo kiakaasoo.
Tuli sitte hyppypaikalle matalajalkaane jaapanilaane nimeltä Odo, pulliannäkööne poika, silmät vähä vinosti pääs ja musta pystytukka. Mä sanoon kaverille jotta:
— Kattotaas nyt tarkasti kuinka päi tämä jäppi lentää ilmas.
En luullu jotta se mihkää pääsis, mutta loikkaski ku poika. Yli 14 meeteriä. Ja toisella hypyllä viälä petras. Pääsi 14,35. Se on hyvä tulos ja osoottaa, jotta jaapanilaaset ovat ottanehet oppia näistä olympialaasista, johna n'oon uskollisesti kulkenhet, vaikka niiren tuloksille on pakattu naureskella.
Oli siinä hyppäämäs amerik. neekeri Hubbardkin, joka voitti pituushypyn, mutta se ei saanu yhtäkää hyppyä onnistumhan ja joutuu pois pelistä. Muitakin amerikkalaasia epäonnistuu. Mä luulen, jotta niill' oli hyviä miähiä joiren olis pitäny voittaa, mutta epäonnistuuvat kokonansa.
— Mikäs tua oli, joka nuan kauas hyppäs? — Truiskas Rainion merkin ohi puali metriä! — Mikä se on, annas kiikaria, jotta katton sen numerua. — — Numero 14, kuka se on? —
Me plaraamma ohjelmaa ja ettimmä nimiä.
— Se on Bruneto, argentiinalaane.
— Mitä kummaa? Argentiinalaane! Eihän siält' oo koskaa mitää kuultu!
— Kuinka paljo se oli?
— Älä ny helkkares vai 15,42,5!
Meille tuloo häjy olo ja pahat aavistukset. Rainio hyppää toisen kerran. Ottaa lujan vauhrin ja:
— Huuh! — Bravo! Se oli komja hyppy! Yli 15 m.!
— Mitä nua miähet siinä hyppylauralla ovat noukallansa sihtaamas?
— Yli! Se astoo yli'. — Rikki!
Ei mitata.
Kolmannen hypyn otti Rainio varovasti. Näki jotta se pelkäs astovansa yli ja sitä varte ponkaasiki lentoho ainaki 30 senttiä ennen lautaa. — Se ei ollu ku 14,92.
Ensi joukon parhaat tulokset olivat: Bruneto 15,42,5, Rainio 14,94. Odo 14,35, Wilson U.S.A. 14,23,5, Sahlin Ruatti 14,16.
Toises sarjas oli sitte meirän Tuulos.
Se valmisteloo ittiänsä hyppyhy ja näyttää olevan hyvällä tuulella. Ottaa sitte ensimmääsen hypyn nuan kokeellaksensa kuinka siin' on hypätä.
— Huiskis! — huikkaamma me joukkoho.
— Ei se oikee lentäny. Oli vain 14,84. — Ens kerralla se vetää! —
— Nyt hyppää paras ruattalaane Jansson! — — Kuuluu hypännehen hyvin.
— Mitä meni?
— 14,53! —
— No kyllä se ruattalaaselle hyvä tulos on. — —
— Siinä lenti miäs yli! — Ei mitata.
— Mikäs se oli tua? — Se otti vain lyhkääsén vauhrin ja näytti lentävän hyvin.
— Se on joku austraalialaane Winter. —
— No nyt menöö Tuulos hyppäämähän! Nyt saatta nährä! — kohisemma me lehterillä.
Toisekki hyppääjät näyttävät tarkasti seuraavan Tuuloksen valmistelua, sillä ne tiätävät, jotta siinä se on peljättävin kilpaalija, joka ennenkin on truiskinu 15 metrin yli.
— Nyt, nyt! — sihisemmä me ja kattomma kaula pitkällä Tuuloksen vauhtia.
Olimma nii mukana joka miäs, jotta koko suamalaane lehtimiässakki ähkääsi lujaa ja poukahti pystyhy samas ku Tuuloski lenti ilmaha.
— Hy — hy — hy! — — kolme hyppyä — räknäämmä me ja viimeesellä hypyllä nousemma oikee ilmaha, ja mätkährämmä taas istumha penkille samalla ku Tuuloski tuli maaha.
— Esti on!
— Tua on ainaki 15,50! — Kyll' oli komja hyppy!
— Häh?! Mitä nua miähet hosuu?
— Ylikö?
— S'oon vales! — —
Siin' on palkintotuamarit lauralla nenällänsä, näyttävät sormella ja nyäkkäävät päätä.
Sit' ei mitattu! Rikki oli!!
— No kyllä se kolmannella kertaa — vakuuttetelimma me ittiämmä, vaikka syränalaa raisteli.
Sitte hyppäs taas yks miäs ja se lenti paljo yli muiren merkkien! Meitä rupes hermostuttamhan. Ku mitattihin oli se 15,18. — Ja se oli sen austraalialaasen Winterin hyppy.
Ruattalaane Janssoni petras kans toisella kertaa. Sai 14,65.
Ku sitte tuli Tuuloksen viimmeene hyppy, niin ei tahtonu saattaa kattellakkaa.
— Jos se nyt epäonnistuu, niin voi jäärä pois pelistä paras miäs koko sakis.
Lähti sitte ja teki taas mahtavan hypyn.
— Hurr - — —
— Mitäh? Taasko yli? —
— Rikki on! Se oli yli 15 meetriä — —
Se ensimmääne koehyppy pelasti Tuuloksen kumminki häntäpään miähenä
loppukilpaaluhu, johka pääsi 6 parasta. Ne olivat Bruneto 15,42,5,
Winter 15,18, Rainio 14,94, Jansson 14,93, Tuulos 14,84 ja jaapanil.
Odo 14,35.
Viälä oli toivua jälellä.
— Kyllä Tuulos-Ville nyt varmasti parantaa, ku saa vielä kolme kertaa koittaa! —
Loppukilpaalu suaritettihin heti sen päälle. Ensiksi hyppäs jäppi. Se ei petrannu. — Sitte Tuulos —
Me koitamma olla levollisia, eikä paljo kattellakkaa sinnepäi. Pihkala kääntyylöö joka taholle ja sihisöö ku kärmes krassis. Ei puhuta mitää, paperit vai krahajaa ja toisella silmällä vilkuthan Tuulosta, joka mittaaloo askelilla vauhtimatkaa.
Mutta ku Tuulos lähti juaksemhan ja ponkaasi ilmaha, silloo kans meirän sakki pompahti ylhä ku ammuttu, takoo tahris kolme kertaa perälautaa penkkihi ja viimmeesellä hypyllä riuhtaasoo koko sakki kovasti taapäi, jotta Tuulos lentääs kauas. Ja kauas se meniki!
Tuuloksen hyppy oli yli 15 metrin ja heti kans mitattihin. Se oli 15,37.
— Kyllä se viälä petraa! — S'oli vasta ensimmääne — hoemma me.
Ja jo rupes toivo elämhän.
Mutta ruattalaane Janssoni hyppäs kans hyvin.
Sai 14,97. Se on paree ku Rainion tulos.
Mutta Rainio vastas. Sai yhren hypyn onnistumhan ja pääsi 15,01! — Siitäkös me ilon pirimmä, sillä Janssoni oli kaikki hyppynsä tehny ja hävis Rainiolle.
Sitte tuli se Winteri ja sotki koko homman.
Emmä osannehet orottaakaa, jotta se sellaasen kölöntyän tekis. Otti hyvän vauhrin, jalka sattuu mainiosti lautahan ja lentää ku heinäsirkka kolme komjaa hyppyä. Näki heti, jotta nyt se meni. Ja ku mitattihin, nii oli se kokonaasta 15 meeteriä 52 ja viälä puali senttiä! Se oli uusi maailmanennätys.