Se ilmootettihin heti yleesölle ja kovat huurot tuli päälle.
Meitä suamalaasia ei huurattanu. Se meni väärälle miähelle!
— Orottakaa! — hikosimma me suamalaaset.
— Nyt ei auta muu ku, jotta Tuuloksen pitää kans onnistua ja viälä korjata Winterin mailmanennätystä.
— S'oon jo kaks kertaa hypänny kutakuinkin saman verran, mutta menny yli.
— Nyt se tuloo! — —
Ja Tuulos truiskaas ku miäs — ja meni yli!
Kaks piikkiä oli kuulemma menny lauran yli.
Kun tuli Tuuloksen viimmeene hyppy, olimma me suamalaaset ku kirpputynnöris. Joka pualelta nipisti ja kihelti, päätä syytti ja varpahia kutitti. Mäkin hapuulin nenän alustaani nyppiäkseni eres partakarvojani, enkä muistanu jotta olin erellispäivänä ne ajattanu pois. Ei ollu enää mitä nyppiä. Hiaroon siinä häräs eres nenääni.
Ku Tuulos sitte lähti viimmeestä kertaa, niin painoovat heikkohermoosimmat päänsä penkkihi ja silmät kiinni. Pihkala hairas klasisilmät päästänsä, jottei se näkisi. Mä puristin irvillä hampahin molemmin käsin penkistä, jotten takoosi perälautaani aiva hajalle.
— Nyt!!
— Hyh — hyh — öööh — räknäsimmä me askelia, n'otta silmät päästä purota.
— Ei, ei se onnistunu! Rikki meni sekin viimmeene yritys. — Ville-rukka — väärä miäs vei sun palkintos.
Siihe loppuu. Se kultametalli, josta oltihi aiva varmoja putos toiselle pualelle maapallua.
Saatihin sitten kuulla, jotta voittaja Winter on 15 vuatta hypänny kolmiloikkaa ja orottanu tätä hetkiä. Se oli valmistautunu vuasikausia ja päättäny voittaa. Kuuluu ollehen etukähten vissi voitosta ja siitä jotta hän kilpaalus hyppää vähintänsä 15,50. Mutta niin oli meiränkin Tuuloksemma, joka, jos vain olis saanu yhrenkin hypyn onnistumhan vähä paremmin, olis tehny saman tempun. Mutta ku rupiaa epäonnistumhan hypyt ja toiset saavat samalla hyviä tuloksia, niin silloo tuloo epäusko, pelko ja liikanaane varovaasuus sotkemhan. Ei tiärä panisko kaikkensa ja samalla pelkää, jotta astoo ylitte.
Lopputulokset olivat: 1. Winter Austraalia 15,52,5; 2. Bruneto Argentiina 15,42,5; 3. Tuulos 15,37; 4. Rainio 15,01; 5. Jansson Ruatti 14,97, ja 6. Odo Jaapani 14,35.
Lohrutimma ittiämme sillä, jotta tuli eres kolmas ja neljäs palkinto, pronssia ja pisteetä, eikä Amerikka saanu mitää…
VIÄSTINJUAKSUT.
Viästinjuaksut on urheelukilpaaluus aina jännittäviä ja hauskoja katteltavia. Mutta olympialaasis n'oon aivan erityysen kiihkeetä ja repiviä, sillä tänne valmistuuvat eri kansat kaikkensa pannen. Viästinjuaksun voitto olympialaasis onkin kunniakkahimpia saavutuksia. Ohjelmas oli kaks juaksua: 4 kertaa 100 metriä, ja 4 kertaa 400 metriä. Näiren molempien kilpaalujen karsinnat suaritettihin samana kuumana päivänä ku se murtomaajuaksu.
Suamikin otti nyt ensi kerran osaa viästinjuaksuuhi. Ei sillä meiningillä, jotta meirän poijat viälä pärjääsivät, mutta oppiaksensa. — Osanottajiksi oli ilmoottautunu 21 kansakuntaa, mutta niistä jänisti ja jäi suasista pois viis-kuus.
4 x 100 m. viästi.
Ensi eräs olivat Enklanti, Pelkia, Itävalta ja Kreikka ja meno oli heti nii kiivasta, jotta Enklannin joukko jo alkukilpaalus rikkoo entisen mailman-ennätyksen, saaren tulokseksi tasan 42 sekuntia. Entisen ennätyksen oli tehny Amerikan joukko (Paddock, Scholz, Murchison ja Kirksey Antverpenin olympialaasis). Se oli 42,2. — Enklannin joukkuees juaksivat Abrahams, Nichol, Rengeley ja Royle. Voitto oli ylivoimaane; toiset tulivat kaukana peräs. — Kreikka voitti kumma kyllä Pelkian joukon, jok' olis pitäny olla aika hyvä.
Toises eräs oli: Etelä-Afrikka, Kanaata, Espanja ja Tshekkoslovaakia. Kiistaa käythin Afrikan ja Kanaatan välillä, sillä toiset olivat heikkoja. Se oli kans sisukas tappelu, jonka nipinnapin voittivat afrikkalaaset parilla meeterillä. Niiren joukos juaksivat Beets, Dustan, Kinsman ja Steyn, kaikki eurooppalaasia naamalta. Kinsman niist' oli hirmumenijä ja veti voiton joukollensa. Aika oli 42,8.
Kolmannes eräs oli Suamen joukko, johna juaksivat Härö, Halme, Huuskaffel ja Eskola. Toiset joukot olivat Hollanti ja Unkari. Intian joukko jäi pois. Siin'oli meirän poijille liika kovat kampraatit. Hollanti ja Unkari kamppaalivat heti alkumatkasta keskenänsä johrosta ja meirän miähet jäivät viälä joka vaihros. Eikä ollu niiren menokaan sellaasta sisukasta lentua ku näiren toisten. Loppusuaralla kiristi Hollannin miäs unkarilaasesta irti ja tulos oli sama ku juuritehty mailmanennätys 42 sekuntia! Se on miästä päälle hurja tulos 10,5! — Ei meillä viäl'oo pikajuaksijoota eikä sellaasta joukkotekniikkaa, jolla sellaasihi tuloksihi päästääsihi. — Toiseksi tuli Unkarin joukko, vain 2 metriä, se on yks henkääsy, jäliis. — Meirän miähet olivat silloo viälä pitkän matkan pääs, vaikka kaikkensa panivakki. Ei ne meirän printterit näytä jaksavan 100 metrin loppua pinnistää kiihtyvällä vauhrilla ja siinä jäävät. Jalaat kangistuvat ja hakkaavat turhaa.
Neljännes eräs olivat Sveitsi, Italia, Argentiina ja Turkki. Siin' olivat sveitsilääset ylivoimaasia, eiväkkä ottanhekkaa ittestänsä kaikkia. Säästöövät loppukilpaaluhu. Sveitsin joukon muarostivat Bornen, Imbach, Moriaud ja Strebi. Aika oli »vain» 42,2 — entinen mailmanennätys. Juaksusta näki, jotta sillä joukolla on varaa viälä parantaa. Päätä puristeltihin ja arvooteltihin, kuinka Amerikan sakin käyrähän. Amerikka on aina pitäny näitä viästinjuaksuja omina patenttiina ja jo rupes meis elämhän hiljaane toivo, jotta nyt se menettää kultametallit — ja Suami pääsöö ehkä ensipalkinnoos Amerikan erelle. Se se oli, joka meillä aina oli miäles. Vaikka kyllä se oikiastansa oli hävitööntä ja liikaa pyyretty, jotta Suamelle orotettihin enempi kultamitallia ku suurelle Amerikalle. —
Niin, toiseksi tuli täs sarjas Italia ja kyllä oli posetiivarien leiris ilua ja riamua! — Turkki tulla luputteli kaukana toisten peräs, eikä näyttäny kiirusta pitävänkää.
Viirennes eräs oli vain Ruatti ja Tanska. Puala ja Meksikko jäivät suasista pois. Ruattalaaset on meistä suamalaasista erellä lyhyen matkojen juaksuus ja varsinki viästinjoukkona. Tanskan voitti Ruatti helposti ajalla 43,8, eikä tarvinnu kaikkiansa puristaakkaa. Ruattin joukos juaksivat Engdahl (kova ja sisukas poika, joka pystyy kiristämhänki ku tarvithan) Branting, Österdahl ja Wejnarth.
Viimmeeses eräs oli sitte se orotettu Amerikan joukko (Clarke, Hussey, Leconey ja Murchinson), Ranska ja Liettua. — Amerikkalaaset taisivat olla vähä hermostunehia niistä uusista mailmanennätyksistä ja sitä varte pistivät heti kovan vauhrin. Ei ollu siinä apua niistä muista sakiista. Jänkit saivat pistellä yksistänsä ja tulivat n. 30 m. ennen ranskalaasia maalihi. Liettualaaset olivat oppikloppia. Amerikkalaaset saivat hurjan tuloksen. Löivät toisen kerran mailmanennätyksen erinomaasella tuloksella 41,2. S'oIi kokonaasta kahreksan kymmenes osa sekunttia alle enklantilaasten ja sveitsiläästen tulosta! — Jo rupes selviämähän kaikille, jotta kyllä Amerikka näyttää kumminki jöötä pitävän täs lais.
Mutta viälä täytyy suarittaa toinen karsinta, n.s. semifinaali, johka pääsivät alkueris ensimmääseksi ja toiseksi tuilehet joukkueet. Toinen karsinta suaritettihin seuraavana päivänä, maraton-sunnuntaina.
Eriä oli kolme. Ensimmääses olivat Amerikka, Kanaata, Sveitsi ja Kreikka. — Meno oli amerikkaIaasilla heti täyttä lentua. Sveitsin joukkue piti lujalla ja tarjos vastusta. Mutta ei jänkiille piisaa; ne poijat osaavat panna kaikkensa pihalle. Tulos oli suarastansa sikamaane — 41 sekunttia! Se oli kolmas kerta uusi mailmanennätys ja vissihin sellaane, jotta se nyt hetken aikaa pysyykin. On vaikia käsittää tuallaasta tulosta; sehän on vain 10 ja neljäsosa sekunttia miästä päälle.
Sveitsin joukko juaksi ittensä täs yritykses hajalle, niin että ku jonkun tunnin päästä sitte tuli loppukilpaalu, niin silloo eivät miähet enää jaksanhet ollenkaa. — Kanaata oli kolmas. Kreikka putos pois.
Toises eräs olivat Enklanti, Unkari, Italia ja Tanska. Sen voitti tiätysti Enklanti, vaikka Unkari pitikin lujalla, eikä jääny ku pari metriä. Enklannin aika oli sekin hyvä 41,8. — Kolmas oli Italia ja Tanska viimmeene.
Viimmeeses eräs oli Hollanti, Ranska, Ruatti ja Etelä-Afrikka. Kaks ensimmäästä tappeli keskenänsä ja Ranskan joukko yritti hartahasti parempiansa vastahan. Hollanti voitti parilla meeterillä. Aika oli 42,2. — Ruattin joukko hävis tuntuvasti Ranskalle, jäären n. 5 m. ja Afrikan sakista oli nyt aivan veto kaikki. Tulivat n. 15 m. ruattalaasten peräs.
Ku nyt oli jälellä 6 parasta joukkua, alkoo totinen ja tosi loppuottelu. Siitä tuli taas Amerikan ja Enklannin välinen tappelu. Jännitys oli yleesös suuri, yks kihinä ja pörinä joka pualella. Lähtö onnistuu mainiosti ja kesti pualisen sataa metriä, ennenkö saattoo nährä, jotta amerikkalaane rupiaa pääsemhän ethen. Kutakuinkin yhtaikaa saivat Amerikan ja Enklannin toiset miähet viästin, kumminki niin, jotta amerikkalaane kerkes jo ponkaasta metrin verran etumatkaa. Sitkiää oli kamppaalu, mutta Amerikan joka miäs pitää ja lisää etumatkaansa, n'otta pualimatkas oli jo pari metriä erua. Jota likemmäs loppua tultihin, sitä hurjemmin miähet yrittivät ja vauhti näytti paranevan miäs miäheltä. Amerikkalaasten tyyli on jonkinlaasta moottorilla-ajua, niinku Paddokin juaksutapa. Ne hakkaavat jaloolla ku moottorit. Kruppi on toisilla aiva pystys, toisilla taappäi kenos, niinku Paddokilla. Enklantilaaset juaksoovat kaunihemmin, ethenpäi nojaten ja pitkillä askelilla. Kummallakin siis »kansallinen» tyylinsä: Amerikalla jykevä koneellisuus eli moottorivoima ja Enklannilla pitkäkoipisten jahtikoiriensa juaksutapa. — Hollanti oli hyvä kolmonen, Unkari neljäs (Gerö, Kurunzi, Muskat ja Rozsahegyi), Sveitsi viires ja Ruatti viimmeene, pahasti peräs.
Amerikka sai täs lais nyt toisenkerran uuren mailmanennätyksensä 41 sek. nii ettei se mikää sattuma ollu. Enklannin aijaksi tuli 41,8, Hollannin 42,2. —
4 kertaa 400 m.
Tähän otti osaa 19 kansaa ja karsinnat suaritettihin kuures joukos. Se oli eri vilkettä se, ku kuus miästä korvan lasketti mitä kintuusta pääsi ja koko statioonin väki huuti silmät ummes.
Ensi erästä jäivät suasista pois Unkarin, Itävallan ja Intian joukot. Se oli synti, jotta Unkari ei ottanu osaa, sillä niillä pitis olla hyvä joukko. Niiren paras miäs oli sairastunu ja sitä varte eivät yrittänhekkää. Ranska, Ruatti ja Sveitsi lähtivät. Se oli franskalaasten ilonpäivä. Niiren joukko voitti ylivoimaasesti Ruattin sakin, niin että erua oli lopus n. 30 metriä. Aika oli 3 min. 30 sek. ja juaksijat Fritz, Galtier, Faradon ja Fery. — Ranskalaaset hurrasivat ja mekastivat, n'ottei siitä tahtonu loppua tullakkaa, kulkivat, syleelivät ja klappasivat poikiansa ympärinsä. Ja kyllä ne kans noukkapystys pasteeraalivat ruahokentällä ja huitoovat käsillä iloosisnansa kattojille. Pariisin lehret olivat täynnä kuvia ja kirjootuksia seuraavana päivänä. Oli ku ne olis voittanhet koko olymppialaaset kisat. Ku sitte loppukilpaalu oli ollu, niin ei lehret puhunehet juuri muusta ku miakkaalusta, johna jokin oma miäs oli saanu jonkin palkinnon.
Niin, Ruatti tuli toiseksi täs eräs ja se oli hyvä tulos, sillä sveitsilääsill' oli kans hyvä joukko.
Toises eräs olivat Enklanti, Suami (Vilen, Åström, Lehtonen ja Drisin), Italia, Jaapani, Argentiina ja Austraalia. — Enklanin joukko oli ylivoimaane; se otti heti johron ja piti helposti loppuhun asti. Tulos oli hyvä 3,22. — Vileeni pärjäs alkumatkas hyvin, mutta vaihros jäi Åström, n'ott oli n. 10 m. seuraavas vaihros jäliis. Lehtonen jäi taas omalla osallansa ja Drisin koitti kaikkensa, mutta lopus oli liian kuitti ja jäi pahasti sekin. Meirän joukko tuli kolmanneksi, Italia toiseksi.
Kolmannes eräs olivat kovimmat sakit: Amerikka, Kanaata ja Etelä-Afrika. Jänkit olivat herroja. Ei siinä Kanaatan joukko, vaikka siinäkin oli hyviä miähiä, pystyny hätyyttelemhän; eikä jänkit liikoja kiristänhekkää. Aika oli jänkiille huano: 3,27. — Toiseksi tuli Kanaata.
Loppukilpaaluhu sunnuntaina pääsivät Amerikka (Cochrane, Hellfrich,
Mac Donald ja Stephenson), Enklanti (Butler, Riphey, Toms ja Renwich),
Ruatti (Bylen, Engdahl, Svensson ja Wejnarth), Kanaata, Ranska ja
Mussolinin sakki.
Amerikka s'oli jehu. Ei ollu sillä kestää vastusta, vaikka Enklannin joukosta luultihin parempaa. Mutta Ruattille se oli ilonpäivä. Niiren joukko piti toisen sijan ja varsinkin Engdahl teki lopus imehiä. Se kiristi hurjasti ja veti metriä sisälle ku poika.
Kyllä silloon ruattalaaset vinkuuvat mitä kurkusta lähti ja me suamalaaset lehtimiähet otimma syrämmestä osaa niiren riamuhu. Engdahlille kannattiki hurrata; se juaksi mainiosti. Silloo vallitti mitä syrämmellisin yhteesymmärrys suamalaasten ja ruattalaasten välillä.
— Sprang int den djävuln fint? (Eikö se piru juassu fiinisti) — ihasteli Tegner silmät loistaan. Ja me myönnimmä reilusti ilman kaunaa ja kateutta.
Amerikka voitti loistavasti tämänkin viästin uurella mailmanennätyksellä, jok'olis voinu olla pareekin, jos sill' olis ollu vastustusta. Aika oli nyt 3 min. 16 s. Ennen se oli Tukholmas 3,16,6.
Toiseksi tuli Ruatti n. 8 m. jäliis; kolmas Enklanti siitä 8 m. pääs.
Sitte Kanaata, Ranska ja Italia.
10 km. kävely.
Näis olympialaasis on sellaanenki kilpaalulaji, johna kävellä klynkytettähän kantapäillä. Siinäki oli alkukilpaalu, johna riireltihin ja rähistihin eri lailla. Loppunytkytyksehen oli pääsny 10 miästä ja enklantilaaset, amerikkalaaset, franskalaaset ja posetiivarit hasajivat aamusta asti, jotta siin'oli tehty kauhiaa vääryyttä. Oli hyljätty monia alkukilpaalun parahia miähiä muka epäpuhtahan kävelyn takia. Ja kyllä se klottuusta hommaa olikin. Ku jokin pistelöö oikee sassihin kävelyä, niin hyssyttämiseltä se pakostaki näyttää, ja sit'ei olsi saanu tehrä. Toiset koittivat aina välis varaastaaki jonkin nytkähröksen ja ku toisen maan palkintotuamari näki vain muiren, muttei oman maan miähen virheet, niin oltihin siinä knapiista yhres vähä monta kertaa. Ja silloonkos teräväsilmääsimmät kävelijät taas passasivat päälle ja juasta primpahuttivat tuan tuastaki, jotta meirän yleesönkin piti ruveta kiljumhan ja näyttähön niille juupeliille nyrkkiä. Varsinkin pisti vihaksi yks enklantilaane tuamari, joka tuan tuastaki juaksi oman miähen sivulla, yllytti ja hoputti sitä. Sille vihellettihin ja huurettihin kamalasti. Olis tehny miäli paiskata pläkkihinkillä sitä raakkulesta. Jos ei s'olsi ollu suuren Enklannin miäs, niin vissisti olis ajettu kentältä pois.
Ehrottomasti paras miäs täs nytkyttelemisen tairos oli se italialaane Frigerio, joka olympian kävelyn on ennenki voittanu. Lisäksi se kävelöö kaikista rehellisimmin ja nätisti. S'oon viälä nuarellaane miäs, vähäläntä ja hauskan näkööne solakka poika. Yli pualimatkan meni, ennenku se sai kakistetuksi muut kintuultansa. Mutta ku sitte sai turvallisen kaulan, nii jo naama loisti. Se käveli helposti ja iloosesti. Nosti aina kättä isoonkatoksen väjelle, meille lehtimiähille ja muille suurille herroolle, ja hymyyli. Italialaaset olivat aiva hurjina ilosta ja päästelivät sotahuutojansa. Frigerion voitto oli ansaattu ja ylivoimaane.
Ku maaliviivalle astuu, nii iloosesti hypätä primpahutti ja heti lenti jokin italialaane palkintotuamari sen kaulahan ku takiaane. Rakkahasti siinä pussattihin ympäri korvia ja klapattihin. Toisiakin tuli tuhrimhan. Iloosena kiärti Frigerio kentällä ja italialaasten mekastelulla ei ollu rajoja. Sen hyvätuuli tarttuu muihinkin kansallisuuksihin, niin että suosionosootukset olivat harvinaasen syrämmelliset joka pualelta.
Sitte nousi Italian lippu ensimmääsen ja ainuan kerran tankohon. Se oli Mussoliinin suuri päivä. Mutta kumma nuatti sieltä soittokunnasta rupes kuulumhan, sellaane posetiivinuatti, jotta häjyä teki. Ja nii tuhannen pitkä liirunlaarun se oli, jotta manoottamhan pakkas. Jokku rupesivat jo osoottelemhan posetiivia ja veivaamahan kärellä.
Kun me jo luulimma, jotta nyt se on loppu, niin eikös totisesti ruvettu vethön viälä uuremman kerran! —
KIAKONHEITTO.
Ku kotua lährettihin, oli selvä meininki, jotta kiakonheitos m'oomma meiltä ja muut mistä rookaa. Olihan meillä panna sellaasia poikia paiskaamhan Kreikan limppua ku Niittymaa, joka on paiskinu 48 m., vanha Isoo-Armas, se Taipalhen roikales, joka ennenkin on aina pistelly olympialaasis kultaplootut plakkarihinsa, ja »Oitin kanuuna», kunnon Niklanteri, john'ei oo muuta vikaa ku ruattalaane nimi, vaikka miäs on nii suamalaane, jottei saa ruattinsanaa suusta, vaikka päällänsä seisoos. Se Niklanterihan vei Antwerppeniski ensi palkinnon kiakos. Ja neljänneksi pantihin matkahan pitkä ja komia tulevaasuuren miäs, Malmivirta, nuan niinku kokeelemhan viälä tällä kertaa. S'oon viälä nuari miäs, mutta sill'on sellaane kruppi ja nii vakava yritys, jotta siitä miähestä tulooki Suamelle tuannempana olympialaasihi hakamiäs, jos ei vai jouru huanoolle jäljille. — Niittymaa oli venähyttäny syksyllä kätensä, mutta oli sitä koitettu parannella n'otta se piti olla koko lailla kunnos. — Taipales oli tuatu Amerikasta, mutta ne jokka asioota tiäsivät, eivät pannehet Taipalesehe enää juuri mitää toivua. Sanoovat jotta s'oon heittäny lossiksi, mutta ajateltihin kumminkin, jotta jos siltä sattuus tulemhan siltäkin yks hyvä heitto vanhalta muistolta, nii hyvä olis. Se oli Pariisis harjootuksis paiskinu poistiähensä, muttei pitäny nii lukua ympyrästä — — Sanoovat, jotta silt' on menny hermot.
Ku kova paikka tuloo, jotta nyt pitääs vetää, nii silloo ei kiakko enää lennäkkää 46—47 meeteriä, niinku siinä kilpaalujen sivus huitojen. Silloo on hermot pilalla. Urheelijalta vaarithan, jos se meinaa kovas kilpaalus pärjätä, suurta ittensäkiältämistä. Ei siinä menesty ittepetos, ja »piänekki hairahrukset» maksavat ittensä ilman armua. Suurten ja pitkällisten ponnistusten takana on urheelijalla olympian voitto. Niiren pitää vuasikausia elää ittekuritukses ja sellaases kiältäytymises, jotta vain harvat siihen viittivät ja jaksaavat alistua. Esimerkiksi juaksijat ovat vuasikaupalla mennehet varahin nukkumhan, noussehet varahin ylhä ja ennen tyähön menuansa, tehnehet melkee joka päivä 10—20 kilometrin juaksuja ja kävelyjä, saaraksensa kestävyyttä ja nopeutta. Syäntipualiki on pitäny järjestää sen mukhan, jotta siitä juaksukyvylle olis etua. Tupakista, väkijuamista ja epäsäännöllisestä elämästä ei puhestakaa. Kaikki ajatukset ja tahto on pitäny keskittää vain sen tehtävän ethen, jonka on ittellensä ottanu. Juuri täs määrätiätooses vuasia kestänhes valmistukses, säännöllises sparttalaases elämäs onkin suamalaasen voitokkahan urheelun seliitys. Ei näytä muilla kansoilla olevan sitä »sisua», joka vaatii ja kestää vuasikautisia kiältäymyksiä ja valmistelua voittonsa ethen. Monella muulla kansalla on epäälemätä paremmakki erellytykset ku meillä matalajalkaasilla suamalaasilla urheeluvoittojen saamishen tulisuutensa ja kiivahan luanteensa takia, mutta niiltä puuttuu se, joka meirän poijilla korvaa ja voittaa kaiken: sisu; sitkiästi valmistautua ja kiältäytyä kaikesta kerran voittaaksensa sen mit'on päähänsä pannu.
Näin pitkät seliittelyt — mä tykkään — hyvinkin tarvithan siihe, mitä varte kiakko lenti meiltä sivu suun.
Kiakonheittohon otti osaa lähes 50 miästä. Pahimmat vastustajat meille olivat tiätysti amerikkalaaset. Siältähän oli sellaasia hirmutekijöötä ku se Hartranft, Lieb, Houser ja Pope, jokka harjootuksis olivat paiskinhet paremminki ku meirän poijat. Syrän kurkus me niitä kattelimma. Yleensä luullahan, jotta nua Amerikan heittäjät ovat kovasti suuria ja jylhiä miähenkoljanoota, mutta kyllä s'oon erehrys. Ovat vain keskikokoosia, eikä eres kovin lihaspaksujakaa miähiä. Meirän Taipales, Niklanteri ja Malmivirta ovat pirempiä ja tukevampia tuffia, jotta sen pualesta olis niiren pitäny hyvinki pärjätä. Mutta tekniikka ja veto on amerikkalaasilla aiva eri maata ja toinen on tyyliki. Meirän poijat heittäävät »vanhaan laihin», rauhallisesti ja seisahalta. Amerikkalaaset ottivat ensin rauhallisen heilahruksen, mutta ku heitto alkoo, nii kyykistyyvät aiva alha asti ja pyärährykses nousivat niiku kruuvi, n'otta ku kiakko lähti lentämhän, niin se tuli hurjalla verolla takaapäi samas kaares ku ilmas lenti. Vasta nykääsys heittäjä veti ittensä suaraksi. On selvää, jotta sellaane alhaalta alkanu kiivas kruuvi antaa kiakolle lennon.
Alkukilpaalut suaritettihin kolmes joukos. Ensimmääses oli Malmivirta ja Taipales meiltä ja amerik. Lieb. — Muista ei ollukkaa paljo mihkää. Malmivirran ensimmääne heitto oli n. 43 m.; toinen lepaji ilmas ja lenti huanosti, mutta kolmas näytti menevän paremmin. Malmivirta teki hyvin tehtävänsä, ei hermot pettänhet. Mutta Taipales meni aiva plöröksi. Kaikki orottivat kovasti, jotta nyt tuloo ja yleesölle erityysesti ilmootettihin, jotta Taipales heittää. Se heitti — eikä pysynykkää ympyräs. Toinen heitto onnistuu paremmin, mutt'oli niukin naukin 40 metriä. Toiset paiskiivat pulskasti ylitte. Kolmas heitto ei menny sitäkää ja niin sai Taipale ruveta ettimhäm housujansa. 40 metrillä ei päästä loppukilpaaluhu.
Poikaaset siinä ajoovat entisen mailmanmestarin kentältä pois.
Paras miäs siinä joukos oli Lieb 44,83, Malmivirta (joka ilmootettihin Jugoslaaviasta kotoosin olovaksi) 41,16; Toldy Unkari 41,09, Taipale 40,21,5.
Toises eräs oli kovat amerikkalaaset Pope, Hartranft ja meirän vanha Niklanterimma. Sen ensimmääne heitto oli tuas 40 m. ja toinen meni liika alha jotta s'oli huanoot. Mutta kolmas lähti ku kanuunasta parhaina päivinä! Niklanteri oli rauhallinen poika; kuljeskeli siinä vai omihin oloohinsa, katteli eikä näyttäny välittävän vaikka amerikkalaaset paiskiivat hurjia heittoja yli sen merkin. Meistä päältäkattojista oli jo menny toivokin.
— Ei oo enää entisensä veroone — —
Ku kolmas heitto sitte tuli, näytti Niklanteri ikääsku nuartuvan. Reippahasti astoo ympyrähän, otti nopian vauhrin ja kiakko lenti nii kaunihis ja korkias kaares ilmaha jott'oikee huikaasi. Se oli pulska heitto ja hyvä tuloski 42,09. Siälä etupään joukos oli. Mutta Pope ja Hartranft paiskiivat varmasti ja tasaasesti aina sinne pari metriä kauemmas — —.
Parahat tulokset oli: Pope 44,42, Hartranft 42,49, Niklanteri 42,09.
Viimmeene joukko oli kaikista lujin. Siin'oli meirän toivomma Niittymaa, ja amerik. Houser, joka tiättihin kovaksi heittäjäksi. Mutta hyviä olivat monet muukki, niinku norjalaane Askilt ja irlantilaane Bequigham. Niittymaan ensimmääne heitto epäonnistuu kokonansa. Ei ollu 40 m.
Toinen meni jo tuas 42 korville, mutta kolmas oli mahtava veto 44,95. — Houseri onnistuu joka heitolla. Sen ensimmääne oli jo siinä 44 ja toinen lenti kauas yli muiren. Se tuli oikee isän kärestä ja oli yli 46 metriä. Se olikin Houserin kultametalliheitto. Eikä se enää pystyny toista saamahan likikää sellaasta. — Sen norjalaasen Askiltin heittoja piti kattella henki kurkus. Aina vai petras ja sai peljätä, jotta jokin veto lennättää liikaa. Onneksi ei se saanu heittää enempää ku muukkaan; kolme heittua vai.
Tulokset oli: Houser 46,15,5, Niittymaa 44,95, Askilt 43,40,5,
Bequigham 40,42.
Loppukilpaalu suaritettihin heti perhän. Siihe pääsi kuus parasta miästä, Houser, Niittymaa, Pope, Lieb, Askilt ja Hartranft. Seuraava miäs olis ollu Niklanteri ja sitte Malmivirta. Loppukilpaalu oli hermostuttava. Me toivoomma, jotta Niittymaa kerran onnistuus ja ottaas sen kultamitaliin, joka 48 meeterin miähelle kuuluu. Kyllä se yritti, mutta sitä vetua ei vai tullu. Se venähtäny käsi ei enempää voinu, vaikka kaikkensa panikin. Amerikkalaaset sensijahan olivat tasaasia ja varmoja heittäjiä, paiskiivat aina samoolle paikoolle. Ei nekää jaksanehet enää alkukilpaalun tuloksia parantaa. Kaikki jäiväkki niille tuloksille, jokka alkuyritykses saivat.
Niittymaa tuli siis toiseksi ja hyvä niinkin, mutta amerikkalaasille se oli liika komia voitto. Kaikki niiren neljä miästä noukkiivat pisteetä. Nyt maksoovat jänkit Suamelle takaasi Antverpenin munauksensa. Siiloonhan veivät Niklanteri ja Taipales palkinnot amerikkalaasilta, niinku ne nyt meiltä. —
Mutta vooroon viarahis — — Orottakaa!
MARATONI.
Olympialaaskisojen huippu ja päättäjääskilpaalu on maratonijuaksu. Se matka on 42 kilometriä 195 metriä ja passaas paremmin hevoosille ku ihmisille. Mutta se onkin ihmis-ponnistuksen, sisun, kestävyyren ja nopeuren suurin koetus. Ja sitä voittua pirethän kisojen suurimpana kunniana. Siksi kaikki kansat koittaavakkin valita ja valmistaa parhaat miähensä juuri tästä voitosta taistelemhan. Yksin maratonin voitta riittääs mille kansalle hyvänsä olympia-voitoksi, iloksi ja ylpeyreksi vuasikausiksi.
Pariisihin olivat monet kansat lährettänhet jo kuukausia ennen miähensä harjoottelemhan, tutustumhan maastohon, ratahan ja ilmahan. Siäl' olivat Amerikan maratonijuaksijat ollehet jo kaks kuukautta etukäthen harjoottelemas. Tiärettihin jotta eteläafrikkalaaset, jokka Tukholmas voittivat maratonin, olivat kans pannehet kaikkensa lyäräksensä lauralta pohjoosmaalaaset juaksijat Pariisin kuumemmas ilmas. Viros oli treenannu Lossmanni, joka Antverpenis tuli Hanneksen jälkehen toiseksi ja kovasti trossaali, jotta hän olis voinu helposti lyärä Hanneksen, jos ei olsi luullu, jotta viäl' on 5 km. jälellä. Siitä kulki kamalia juttuja, jotta s'oon hirmukunnos ja näyttää nyt muille kantapäitä. Viälä tiättihin jotta pelkialaaset Blasi ja Broos, jokka Antverpenis tulivat palkinnoolle maratonis, ovat hyväs kunnos. Ja sitte amerikkalaaset! Syrän kurkus siinä istuttihin ja orotettihin kilpaalun alkua. Olihan meilläki poikia ja kovia poikia olivakki kaikki kuus: Hannes, Kyrönen, Stenroos, Halonen, Ruotsalainen ja Hietakari, mutta maratoni on maratoni, sellaane matka, jotta sillä voi sattua mitä hyvänsä ja kukaa ei osaa aavistaa, minkälaasia hakoja siinä suures laumas on, joka matkalle lähtöö. Useemmite onkin käyny maratonijuaksus nii, jotta se, jonka on luultu voittavan on jääny häntäpäähän ja voiton on viäny jokin aiva tuntematoon. Kaikki näyttää riippuvan hetkellisistä olosuhtehista. Sama miäs ei oo koskaa voittanu maratonia perätyste. Osata laskia voimansa ja nopeutensa oikee, siitä riippuu kaikki. Vain sellaasella kylmäpäisellä konehella ku Nurmella, joka tietää lihastensa kestävyyren ja jonka hermot ei petä, on mahrollisuuksia, jos ei onnettomuuksia satu, pitää voittonsa etukäthen varmana. Siinä lährethän matkahan suurella joukolla ja alkupääs kiristäävät toiset jo hirviästi, ja yrittävät päästä erohon keskijoukosta. Kuinkas siinä silloo tiätää, kuinka kauas etujoukko jo on keriinny; eikä voi ollenkaa tiätää, vaikka niiren etummaasten joukos olis jokin sellaanenki haka, joka tiätää voimansa ja jaksaa pitää etumatkansa. Siinä kysythänki hermoja! Juaksun kulues eivät välimiähet voi millää pitää selvillä, kuinka mones itte on järjestykses, ku toisia tuloo takaa etehen ja toisia taas itte sivuuttaa. Ei tiärä, juaksisko etujoukos, vai koittaasko säästellä ittiänsä alkumatkas ja pysytellä siinä keskipaikoolla.
Suamalaaset olivat päättänehet antaa hätähousujen juasta pualimatkan kuinka tykkäävät ja pysyttelivät tasaases vauhris siinä keskipaikoolla. Menihän sinne etujoukkhon kyllä sellaasiakin juaksijoota ku amerikk. De Mar, Broos, Kinn ja Jensen, jokka tiättihin palkinnoolle tulevan, mutta kauas ei niitä silmistä päästetty. Taktiikkaa ja kylmää päätä päättivät suamalaaset nykkin käyttää.
Suamesta lähties olthin kyllä selvillä, jotta Hannes ei enää voi voittaa. Sill' oli vanha jalkavamma, nii ettei se ollu voinu ittiänsä erikoosemmin treenatakkaa. Mutta nimi ja maine oli peljättävä, sillä ulkomaalaaset pitivät Hannesta Suamen parhaampana juaksijana. Ja Hannes lähti matkahan auttamhan Suamen voittua. Ennenku kilpaalu aikoo, ettiivät valokuvaajat ylhä meirän vaatimattoman Hanneksemma ja tahtoovat välttämätä valokuvata tulevan voittajan, niinku luulivat. Se oli Hannekselle vastenmiälistä, mutta hän teki nytkin Suamelle uhrauksen: antoo valokuvata ittensä — ja toisten kilpaalijaan jäärä luulohon, jotta siitä se voittaja tuloo vaikka hyvin tiäsi jotta Stenroosin ja Kyrösen, — joist'ei toiset mitää aavistanehet — oli voitto Suamelle tuatava. Hannes lähti joukkohon vain auttaaksensa toisia. Ja niin kans verettihin Lossmannia ja muita pahoon nenästä. Mestarin kunniootus on suuri!
Me suamalaaset tiäsimmä, jotta Stena (Stenroos) oli kunnos ja viälä senkin, jotta se kestää parahite kuumuuren, jos kovin hikinen päivä tuloo. — Kyrönen oli kans hyväs kunnos ja epätiatoosta oli vain kumpi näistä paremmin onnistuu. Halonen on sitkiä juaksija, joka vissisti kestää, mutta pärjääkö se nopeures, se on toinen asia. Ruatsalaane sen sijahan on satunnaane juaksija; jos sattuu, nii voi komjastiki sijoottua. Hiatakari oli uusi tulokas, jok' oli lähteny kokeelemhan. — Kuus miästä sai vain yhtä kansaa erustaa ja me panimma täyren satsin.
Ku etukäthen eri kansojen mahrollisuuksia arvostelthin, nii kyliä meillä oli siltäkin lujin ja kaikkien satunnaasuuksien varalta parahite valittu joukko. Mutta voitosta, siitä maratonin ensimmääsestä miähestä, ei kukaa uskaltanu hiiskua sanakaa. Kyllähän meirän suamalaasten sisuksis pihisi, jotta »me sen voitamma», — mutta kylmät ringit siinä pakkas tuntumhan vähä siälä ja täälä.
Kello oli 10 ylitte 5 sunnuntai-iltapäivällä ku miähet tällättihin lähtöviivalle peräättääsrivhin, nii että saman maan juaksijat seisoovat toistensa takana. Osanottajia oli kaikkiastansa 58 miästä: Niist' oli Franskalla, Enklannilla ja Italialla kullaki 6 miästä, niinku Suamella; Pelkialla, Amerikalla, Unkarilla ja Tshekko-Slovakialla kullakin 5, Jaapanilla ja Itävallalla 3, Virolla, Ruattilla, Hollannilla, Kanaatalla ja Tanskalla 2. Etelä-Afrikalla, Espanjalla, Chilellä ja Equadorilla kullaki yks. — Jaapani oli lährettäny taas sen peljätyn Kanakurinsa ja pannu joukkoho viälä Miuran ja Tashironki. Mä peräälin tarkkahan sitä Kanakuria ja kovasti s'oli totisen näkööne jotta — nyt koitethanki uurestansa!
Ku laukaus paukahti, tormas Miura heti ensimmääseksi ja muut pakanat tukka suarana perhän. Se intialaane mustanaamaki, joll' oli tukka nutturalla pään päällä ku Iankakerä, meni saranmetrin vauhtia n'otta sinitti. En tiärä mikä mosselo se sen pääs oli, jos ei vain ollu jokin noitapussi, kärmejien ihrat ja sisiliskon sisukset sisällä, jotta kovempaa pääsis. Villi siin' oli pakanoolla vauhti alkaappäältä, mutta kyllä se sitte talttuu. Kilometrin pääs se noitapussi jo klenkkuu sinne tänne, ja nii kovasti suaras ja tyrniää ku se seisoo lähties! Miurakin pian helpotti ja muut pakanat samoon.
Puali kiarrosta menivät vain kentällä ja sitte painoovat statioonin portista uloos. Reitti kulki tasaasia kovia teitä 21 kilometrin 300 metrin pääs olevhan Pontoisen kylähän ja siältä tulthin samaan tiän takaasi.
Ku joukko oli menny, alkoo statioonilla orotus ja arvoottelu:
— Mitäs sä luulet? —
— Mitäs sä?
— En mitää — —
— En mäkää —
Koitettihi tappaa aikaa mikä milläki. Alkumatkasta ei nii paljo piitattu, ku tiärettihin, jottei meirän poijat mee ittiänsä tappamhan ja kuitiksi juaksemhan pakanasakin kans. Mutta kutitti se kumminkin, mihnä järjestykses tuloovat ensimääselle väliasemalle johka oli 4,6 km. matkaa. Luultihin, jotta saarahan tiato pianki, eihän se ollu ku 5 km., mutta kauan se viipyy, vaikk' oli pantu langatoon sähkölennätin fyrrykin yhtehe autoho, joka seuras juaksijoota. Vastahanottoasema oli kentällä. Mitähän nuhjasivat, mutta kauan saathin orottaa, ennenku ilmootustaululle tuli ensimmääsen juaksijan numero, jok'oli tullu ensimmääselle väliasemalle.
S'oli kreikkalaane nimeltä Kranis, jok'oli n. 50 m. kanaatalaasen Cuthbertin erellä. Kolmas oli jäppi, se Tashiro, neljäs pelkialaane Alavoine, viires pelkial. Broos, kuures tanskalaane Jensen, seittemäs pelkial. Van de Putte ja sitte tuli — Kanakuri! Yhreksäs oli ruattalaane Kinn, kymmenes enklantil. Mac Kenna.
— No mihnäs meirän miähet? — hätäältihin. Sitte tuli 11:nä amerik. Melor, 12 ranskal. Manches ja arapialaane El Quafi (erusti Ranskaa ja ennustettihin yhreksi voittajaksi). 13:na oli taas franskalaane Verger ja sitte tuli — Hannes!
— Ähäh! — hihkaasimma me. — Jopas näkyy meirän sakin noukanpää!
Mutta 2 minuuttia oli Hannes ensimmääsistä jäliis. Ja Lossmanni oli tarkasti kintuulla. — Muista suamalaasista ei saatu mitää tiätää.
Toiselle väliasemalle oli lähröstä matkaa 7 km. 750 m. Ku siältä saatihin tiatoja, oli se kreikkalaane Kranis viälä johros. Siltä oli menny aikaa 29 min. 18,8 sek. Toisena oli 100 m. jäliis, Cuthbert, mutta Broos oli jo kolmantena, ruattalaane Kinn neljäntenä, Jensen viirentenä. El Quafi kuures ja Manches seittemäs; heti peräs Blasi. Jaapanilaaset olivat topannehet vauhtia ja jäännehet. Sitte Kolehmainen ja Lossman ku varjo peräs.
Kolmannelle asemalle, 11 km. 550 m., tuli Kranis taas ensimmääsenä, mutta toiseksi oli ponkinu jo amerik. De Mar, joka tiärettihin kovaksi miäheksi. Cuthbert oli nyt kolmas. Sitte tulivat Alavoine ja Blasi. Kuurenneksi ilmestyy uusi miäs, kanatalaane Mac Auley ja sitte — Stenroos!
— Kun ei Stena vai kiristääsi liikaa! — ähkii Pihkala.
Sitte tuli Jansen ja taas ilmestyy uusi miäs Bertini, italialaane. Sen peräs oli Kinn; sitte Broos ja — —
— Huraa! — Tua numero, 312 s'oon jokin suamalaane! —
— Kuka?
— S'oon poijat, nyt Kyrönen!
— Jo näkyy kynnet! — Meirän poijat raplaavat kiristämhän! — —
— Mutta mihkäs on Hannes jääny?
— Jahas, nyt nousoo sen numero taululle. — S'oon jääny vähä — —.
Neljäs ilmootuspaikka oli 14 km. 850 metrin pääs. Tällä välillä rupesivat miähet järjestymhän. Hännästä ponkii parhaat etupäähän. Ranskalaane Verger kiristää johtoho nii hurjasti, jotta tuli ensimmääsenä tälle asemalle. — Kreikkalaasten painuu noukka.
Aikaa oli Vergiltä menny 54 min. 50 sek. Amerik. De Mar oli toisena, aika 55,5. Etumiäs Kranis pysyy viälä kolmantena, 10 sekunttia jäliis. Neljäs ja viires on amerik. Mellor ja franskal. Manches 55,22. Kuures Alavoine 56,30 ja seittemäs Blasi vähä jäliis. — Sitte kuluu aikaa ennenku tuloo Lossman ja pualen minuutin perästä Kyrönen. Hannes on aina vai jääny.
— Kuinkhan täs oikee käyrähän? — Näyttää etujoukolla olevan peljättävä kaula — —
— Ei oo aikakaa viälä kiristää!
— Mihnä Stenroosi on? — Eihän siitä kuulu mitää — hätäälimmä me.
Nyt rupiaa olemhan kuumat paikat! Pian on pualimatkaa menny ja roskat puronnehet pois.
— Ratkaasu tapahtuu vasta ku 30 km. on juastu — seliittää Pihkala, ja koittaa olla rauhallinen, mutta putsaa vapisevin sormin nenäkakkulootansa.
Viires asema on 19 km. 250 m. pääs. Siältä ilmootethan jotta se Verger on aina vai ensimmääne. Aikaa oli menny 1 t. 12 min. 8 sek. Mutta:
— Hih poijat! — Steenruusi on toine! Vain 4 sekunttia jäliis! —
— Ähäp poijat!
De Mar on kolmas, 17 sek., Bertini, Blasi ja Manches yhres roikas, 24 sek. jäliis. —
— Mikä se tua Perttini oikee on? — S'oon ponkinu hyvin föörihi. Taitaa olla aika mato, ku ei sitä alkumatkas nähty. — —
Seittemäs oli El Quafi se arapialaane kameelin ajaja; kahreksas
Alavoine, Mellor — ja — ja Lossmanni!
— Joko se virolaane ny rupiaa vetämhän? — Vain 1 min. ja 8 sek. jäliis!
— Mihnäs Kyrönen? — hätäälimmä me.
— Kyrönen! — 2 min. 17 sek. jäliis! — S'oon jääny kulkaa pehkana soikohon Lossmannista! — — Poijat, poijat! —
— Kolehmainen! — 3 min. 12 sek.
— No, s'ei oo paljo ollenkaa! Saas nährä, pystyykö Hannes viälä. —
Pualimatkasta ilmootettihin hurja uutine:
— Stenruusi astunu johtoho! — Aika 1 t. 20 min. 6 sek.
Verger toisena 30 sek., Bertini 1 min. 4 sek. jäliis. —
— Se meni liika aikaasi johtoho! — pihajaa Pihkala. — Vasta viimmeesellä kymmenellä kilometrillä ratkaastahan ottelu!
Mutta meirän muiren suamalaasten rinta nousi ja silmät loisti.
— Kyllä se sen jaksaa, mitä muukki!
Viires oli Blasi ja kuurenneksi oli ilmestyny:
— Halonen! — Mitä hiivattia se Halos-poika meinaa? —
— Hei poijat! — Siinä s'oon tuffa, jolla sisu piisaa!
Seittemäs oli Manches; sitte El Quafi, Mellor ja Lossman 1 t. 21 min. 45 sek.
— Ei s'oo ku minuutti ja 30 sekunttia peräs! — pääsi meiltä poru.
Sitte tuli jokin uusi miäs, enklantil. Mac Lead-Wirght. Ja sen peräs se
Alavoine, joka meistä rupes tuntumhan joltaki alavutelaaselta.
Nyt olivat takaasitulos. Steenruusi petras vauhtia seuraavalle asemalle. Oli jättäny De Maria 1 min, 15 sek. Pertini oli kolmas, Manches oli ponkinu hurjasti ja tuli neljäntenä.
Ja sen peräs oli Halonen! Verger, jok'oli ollu toisena, putos nyt kuurenneksi. Sitte tuli Blasi, El Quafi, Mac Lead-Wirght ja Alavoine. —
— Mihkä on Kyrönen jääny!
— Eikä Hanneksestakaa enää mitää ilmooteta. —
Ku 15 km. on jäljellä, oli aikaa kulunu Steenruusilta 1 t. 57 min. De
Mar oli toisena, mutta jääny viälä enempi. Kolmantena on se perhanan
Pertini mutta:
— Halonen on nyt neljäs!
— Aina vai petraa! Kyllä se nua kaks viälä klupii, on se sellaane poika! —
Se enklantilaane, Wirght on huitonu hurjasti. S'oon nyt viires miäs ja kuures on Lossmanni!
— Hyi sentähre, ku tuloo likille! — Sillähän pitääs olla sellaane kauhia sisu. — Ja juaksoo rakkari nuan kovasti varovasti — ähkymmä me suamalaaset.
Seuraavalta asemalta, jost'on enää 10 km. takaasi, ilmootethan jotta Steenruusi johtaa. Kuluu aikaa pari-kolme minuuttia, ennenku sanottihin jotta:
— Pertini on toisena!!
— Se amerikkalaane on jääny!
— De Mar on kolmas! —
— Jahas!
— Mutta tua posetiivari, ny aika mato on. —
— Neljäntenä on suamalaane Alonee — — —. huutaa mekafooni.
— Eikö helkkaris, s'oon Halonen! — huuramma me vastahan.
— Viirentenä Lossman! —
— Phy phto! — Nyt s'oon jo viires se virolaane!
Rupes kyälööttämhän.
— Ompa Steenruusilla pitkä etumatka — lohruttivat toiset.
7 1/2 kilometrin pääs maalista ilmootettihin:
— Steenruusi johtaa!
— Tiättypä se!
— Älkää puhuko poijat! — rupiaa Pihkala voihkimhan ja vääntelöö ittiänsä ku olis sammakon syäny.
Rupiaa suuta kuivaamahan ja tuntumhan olo kamalalta. Ei tiärä, mihkä kattoos ja mitä tekis. Nyt s'oon sisun veto taipalhella. Nyt panoovat joka miäs kaikkensa.
— Teenruusin aika oli 21. 12 min. ja 28 sek.
— Perttini toisena, 2 min. 23 sek. jäliis — — ilmoottaa mekafooni.
— S'oon ainaki puali kilometriä jäliis Stenasta — —
— Älkää puhuko mitää! — huakii Pihkala.
— Täs halkee. — —
— Kolmas on De Mar, 4 min. 17 sek. — —
— Ohhoh! — Ompas se äijä jääny eri lailla. — Siin'on poijat harvat välit nyt — — —
— Neljäntenä Halonen, 5 min. 44 sek.
— Se on kans jääny! — Rupiaako se väsymhän?
— Viirentenä Plaza Reyes — — 6 min. 53 sek.
— Mikä juupeli se on? — Mistä se on tullu? — —
Meille tuloo kiivas peukalohon sylkeminen ja ohjelman plaraaminen.
— Plaza Reyes, s'oon poijat Etelä-Ameriikasta, Chilestä. — Vissihin jokin intiaani. —
— Kuures miäs Lossman — — 7 min. 4 sek. — —
— Ähäs! —Jopas on Lossmanniki jääny!! — S'oon lähes 2 min. Halosen peräs. — —
— Ei se sitä enää kiinni saa — —.
— Älkää hyvät ystävät puhuko mitää! — kiamurteloo Pihkala.
Äkkiää se vetää Uuren Suamen numeron plakkarista ja rupiaa kovalla äänellä lukemhan jotta:
— Kauhia verityä Kotkas! — Eileen illalla tapahtuu Kotkas kaamea verinäytelmä, jonka uhriksi joutuu talokkahan poika Juho Haap — —
— Ääh! — Tuki suus! Nakkaa hiithen se lehti —
— Nyt tuloo tiatoja! —
— Savon maakuntajuhlia viätettihin eileen kaunihin sään vallites ja tuhatlukuusen juhlakansan läsnäolles — paasaa Pihkala suun täyreltä ja me tukimma sormia korvihi ja huiroomma käsin ja jaloon.
— Perheuutisia!! — kiljuu Pihkala aiva sinisenä — Eileen täytti 80 vuotta rovasti Aromaa — — rumihin ja sialun voimis — —
— Neljä kilometriä jälellä! — Steenruusi johtaa!
— Ääh —.
— Voin hinta laskenut markalla kilo Lontoossa, kiljuu Pihkala.
— Tuki suus! — Nyt pannahan numeroota taululle — —
— Teenruusi johtaa! — — 4 minuuttia erellä.
— Äääh!
— Perttini toisena!
— De Mar kolmas!
— Äääh! — Mihnä se Halone?
— Neljäs Halone! — —
Samas törähtää torvi. Ihmisiä rupiaa juaksemhan paikooltansa yli penkkien statioonin seinustalle, josta näköö kauas tiälle. Vilahtaa valkopukuune juaksija puiren välis. Ihmiset kurkistaavat kaulat pitkällä ja ryntäävät taas alha paikoollensa.
Kuluu viälä pari pitkää hetkiä, ennenkö portista juaksoo raralle:
— Steenruusi!! — Huraa, hei hei hei!!
— Älkää puhuko mitää!! — rukooloo Pihkala.
— No nyt huurethan, jos koskaa! — Huraa, huraa, huraa!! — —
Kaikki hurraavat. Lippuja huiskutethan, me hypimmä pystyhyn ja kohotamma sotahuuron:
— Hei, hei, hei Suami, Suami Suami, — huraa!
Ja toiselta pualen statioonia vastaavat suamalaaset, joit'on ainaki parisataa samas aitios, huikialla huurolla.
Steenruusi juaksoo keviästi ja nätisti raralla. Jalka nousoo sorjasti ku balettiflikalta, ei näytä väsyneheltäkää. Ilta-aurinko heittää leppoosan hohtehen sen keltaasehen kiharahan tukkahan. Kasvot hymyylöövät. — Jo astuu maaliviivalle ja ajanottajat napsahuttavat kelloansa.
Koko kenttä raikuu suasionosootuksia ku pauhaava meri; kaikki huutavat ja tahtovat nährä voittajaa.
Helposti ja vaivattomasti lopetti Steenruusi pitkän juaksunsa ja meinaa lähtiä pois kentältä, mutta suamalaasjoukko toiselta pualelta huutaa ja vaatii sitä tulemhan sille pualelle. Steenruusi lähtöö yli nurmikentän keviästi juasten ja hymyyllen. Siäläkös ilo nousi, liput liahuu ja kenttä kaikuu.
Nyt huurethan joka pualelta ja voittajan täytyy juosta viälä kiarroksen kentällä.
Torvet rupiaavat soimhan, Suamen lippu verethän voiton salkoho ja ihmiset nousevat seisomhan ja paljastavat päänsä.
S'oli juhlallinen hetki. Kisojen suurin ja viimmeenen voitto oli Suamen!
Voiton ja innostuksen humua on kestäny jo kauan, voittajaa hurrattu, marssit pelattu ja liput liahutettu. On jo istuttu hyvän aikaa ja orotettu lisää. Kaikki on aikoja valmista, mutta:
— Mihnä ne toiset on? — rupiaavat ihmiset kyselemhän.
Istuthan käret ristis ja imehrellähän.
Steenruusi on jo aikoja sitte poistunu kentältä, eik'oo enää mitää kattelemista.
— No mutta tämäpä ny kummaa, ku ei toisia kuulu ei näjy — päivittelöövät ihmiset.
Menöö viis minuuttia, eikä ketää tuu. Koht'on kuus minuuttia — ku törähtää torvi ja pian ilmestyy portista toinen juaksija.
Se on italialaane Bertini, jonka tuliset maanmiähensä ottavat hurjin huuroin vastahan. Maaliviivalla orottaa, hyppii ja tanssii kaks mustasilmäästä italialaasta huulet pitkällä valmhina pussaamhan.
Riamusaatos sitä sitte viäthin.
Mutta jo tuli kolmas miäs portista.
— Onko se Halonen?
— Ei, s'oon amerikkalaane De Mar.
Nyt ulvoo Amerikka tuhannesta kurkusta ja miäs pistää sisulla loppukiriksi, vaikk' onki aivan kuitti.
Taas toitottaa torvi ja portista paasaa:
— Halonen!!
Nyt huuraamma taas me ja pian yhtyyvät siihe enklantilaaset, ku niiren miäs, aiva uusi tulokas, Ferris, tupsahtaa kentälle.
Ja heti sen päälle nosti uusi melusakki metakan, ku Chilen ruskiaihoone
Plaza Reyes tuli kentälle.
Franskalaaset, isäntäväki itte, oli tällä välillä haukkoonu ilmaa ja hiaronu leukaperiänsä, koska he saisivat huutaa. — Sitte tuliki se arapialaane EI Quafi ja kurkut panthin suaraksi. Huutivat n'otta s'oli kauhiaa.
Ruattalaasia oli syyttäny vähä siältä ja täältä, jotta:
— Jeflaran namma tu kampia tu friskatu — — koska meirän vooro tuloo huutaa?
Ku Kinn sitte ilmestyy, nii jo oikaasivat ruattalaasekki putkensa suaraksi ja päästivät mölyn mahastansa.
Lossmanni.oli vasta kymmenes ja nii kuitti poika, jotta kaatua meinas.
— Sittehän niitä tulla luputti eppu toisensa perhän, mutta se venyy
nii pitkälle, jotta ihmiset rupesivat lähtemhän hiljallensa pois.
Kaikkiastansa tuli perille 30 miästä.
Hannes, Kyrönen, Ruotsalainen ja Hietakari olivat keskeyttänhet.
Stenroosin aika oli 2 t. 41 min. 22,6 sek.; Bertinin, Italia, 2 t. 47 min. 19,6 sek; De Marin 2.48.14 ja Halosen 2.49.47,4 sek.
Steenruusin voitto oli aiva ylivoimaane, lähes 6 minuuttia ennen muita!
Maratoni oli kisojen viimmeene kilpaalu. Se päätti ja kruunas kaikki. Ensimmääsenä voitonlippuna oli Pasiisin kisoos noussu Suamen uljas siniristi — ja viimmeeseksi sitä myäs maailmalle näytettihin!
LOPPUSOITTO.
Steenruusin loistavan voiton kunniaksi lähtivät paikallaollehet suamalaaset kolmella suurella autopussilla ajamhan statioonilta kaupunkihin, johna sitte huristettihin ristihin rastihin pitkin valtakatua hurraten, laulaan ja Suamen lippuja heilutellen. Siihen ilonpitohon ottivat ihmiset kaikkialla osaa. Kun oli parisen tuntia ajeltu ja hurrattu, rupes siitä huutamisesta nii kurkkua kuivaamahan, jottei auttanu muu ku siirtyä ravintoloohin kastelemhan kaulaa.
Siälä mulle valitteliki se yks miäs haikiana jotta:
— S'oon sitte kummallista, ku min'en pääse millää ilvehellä täällä
Pariisis pöhnähän —
— No, ooksä sitte oikee koittanu? — kysyyn mä.
— O-on! Min'oon ruvennu aamusta varahin ja illasta myähään, enkä oo päässy fyllyhy vaikka taittuus. Aina on katkennu kesken hyvä yritys.
Aiva mä kauhistuun sen miähen puhesta ja koitin sanuakki jotta:
— Se ryyppöö on epätervehellistä ja vaarallista! Se perstuttaa koko krupin ja tärvelöö kuulemma sialun ja sisuskalukki — —
Mutta ajatelkaa, mitä se sanoo! Jahkaasi jotta:
— Älä plotise! — Kyllä m'oon ollu nii monta kertaa pöhnäs, jotta mä tiärän, mitä se on! Puhu sä Jaakkoo pukille, äläkä mulle. — Min'oon tullu tänne vartavasten iloottemhan ja riamuuttemhan siitä vapauresta, jota kotomaas ei oo — Nyt oon parhaani yrittäny trönätä näitä Ranskan juamia, mutta vaikka sen tuhat olis, nii aina kesken mässähtää ennenku on pääsny eres nousuhumalahan. Ja ku herää, nii on pää kirkas ja raitis ku vastasyntynehellä lapsella, n'otta taas saa alkaa aluusta — — — Mä rupian pelkäämhän, jotten m'oo terves — ku ei yhtää pryhtää — —
Se oli kummallinen tapaus ja monet muukki valittelivat samaa asiaa. Sitä käythin siinä oikee joukolla tuumaamahan, jotta, mistä se oikee mahtaa johtua, ku ei nämä Pariisin liköörit, viinit ja konjakit näytä ollenkaan tehuavan suamalaasihin. Muut kansallisuuret sitävastoon tulivat helposti ja vähällä rahalla lystille tuulelle. Suamalaasten piti vetää nahkahansa tynnyrikaupalla, eiväkkä siltäkää päässehet rähinäpäälle. Rahaa vai meni ropehittaan. Ku tätä kummaa joka lailla tuumattihin, nii siihe päätinkihin tultihin, jotta me suamalaaset mahramma olla nii 96 prosenttisen pirtun läpiliottamia, jotta mikää muu ei meihin enää tehua. Siitä paikasta nousi se miäs ylhä ja sanoo jotta:
— Nyt on pelit kaikki ja mä lähren heti paikalla takaasi Suamehen! Tääl on turhaa suamalaasen enempää freistaallakkaa — Sit' ei kestä massi eikä verä mahanahka — —
Ja niin kans lähti heti aamujunalla painamahan kohti Suamen rantaa, johna sill' on tuttu lääkäri Kuapios —
Ku mä toren sanon, nii se oli mun hyvä ystäväni Mösjöö — — Minä tulla luputtelin hiljoollensa peräs.
* * * * *
Kisojen jälkhen on ny noussu se kysymys, jota hyvin saattoo orottaakki, jotta se siitä taas lopuksi tuloo. Nimittään näiren olympialaaskisojen lopettaminen. Onhan se selvä jotta se siitä kumminkin tuloo ja sitähän m'oon jo kauan sanonukki jotta:
— Saattapas nährä jotta ku täs päästähän hyvähän alkuhu, näis olympialaasis, nii ne toiset rupiaa sanomhan, jottei ne enää viittikkää. — Niin s'oon menny ennenki! Esti alkaa yks harjoottaa jotaki kroikottelemisen konstia ja ku on miälestänsä aika mestari, nii haastaa kovasti toisiaki tempun tekohon jotta:
— Tämä on sitte mukavaa urheelua!
Ja toiset koittaavat kans ja konkaroottoovat aikansa n'otta lopuuksi oppivat ja rupiaavat olemhan parempiakin ku itte tempuntekijät.
Silloo ei se enää ookkaa mukavaa!
Sanothan jotta:
— S'oon jo vanhanaikaasta! Ei me enää viittikkää — —
Ja taas hetken päästä keksithän uusi urheelulaji ja huurethan jotta:
— Tämä se vasta onkin urheelua!! Tulkaas koittamhan! Meill'on jo mailmanennätyski valmis — —
Sellaane tuntu se pakkas olemhan Pariisin olympialaasiski, jottei ne ollehet mukavia enää muille ku Amerikalle ja Suamelle, jokka nyppiivät melkee kaikki palkinnot.
Esti nousi Suamen lippu, sitte nousi Amerikan lippu; sitte Suamen lippu ja Amerikan lippu. Sitte nousi kaks Amerikan lippua perätysten. Ja heti kans perhän kaks Suamen lippua j.n.e.
Koko statioonin väki oli mennä pyllyllensä ku kerraasti tankohon nousi
— Enklannin lippu!
— Mikä tua on? — ihmettelivät ihmiset, jok'olivat tottunu näkemhän vain
Suamen siniristin ja Amerikan tähtilipun.
Tiätää sen, jotta se ei ollu toisille yhtää mukavaa. Ruattikaa ei saanu aukaasta kertaakaan suutansa oikee täyrelle lävelle ja sitä varte siälä kans heti ruvettihin »vakavasti keskustelemhan olympialaaskisojen lopettamisesta».
Mä muistan kovasti friskisti, kuinka yks yleesmaailmalline urheelulaji, polviennotkistuskilpaalut loppuuvat yhtäkkiä ku puukonpäähän. Siit'on ny vissihin 20 vuatta sitte.
Lueskelin pikkupoikana sanomalehristä sähkösanomia, joita satoo
Franskasta ja Saksasta jotta:
»Uusi mailmanennätys! Kuuluusa voimistelija (jokin) Fritz Müller on lyäny uuren mailmanennätyksen polviennotkistamises. Hän on notkistanut 376 kertaa!»
Ja hetken päästä tuli taas jotta:
»Fritz Müllerin mailmanennätys lyäty! Ruattalaane urheelija Karl
Pettersson notkistanu Malmöös 416 kertaa!»
Tällääsiä tärisyttäviä sähkösanomia tuli suuresta mailmasta melkee joka viikko.
Suameski ruvettihin sitte hissuksensa kyykkimhän. Kiikuttihin ylhä ja alha, ja räknättihin. Eikä kestäny kauaa ku täältä tärähytettihin sähkösanomalla vastahan jotta:
»Uusi mailmanennätys! Suamalaane voimistelija Kustaa Putikka notkistanu sääntöjen mukhan 570 kertaa.»
Mailma oli ainaki kaks viikkua aiva hiljaa.
Se oli pökerryksis.
Mutta sitte tulla pihahti takaasi jotta:
»Fritz Müller, tunnettu polvennotkistaja, on nyt kolmen professorin läsnäolles notkistanu polviansa 750 kertaa!
Suames kynsäästihin saivaristua ja ruvettihin kyykkimhän uuremman kerran, jotta kuinka monta kertaa sitä oikee kyykähtää.
Ja tuloksena oli viikon perästä uusi maailmanennätys:
Suamalaane Matti Murrikka notkistanu 1,467 kertaa!
Kuluu ainaki kaks kuukautta ennenku mailmalta kuuluu kravahrosta.
Mutta sitte taas tuli jotta:
»Uusi mailmanennätys! Ranskalaane Jaques Fernier lyäny Murrikan ennätyksen, notkistamalla polviansa 1,714 kertaa!»
Nyt alkoo Suames totinen kyykkyminen. Muistaakseni johnaki Hämhenlinnas rupes jokin Jussi Kähkönen kyykkymhän oikee toren teolla aamusta asti. Se kiikkuu ylhä ja alha ja aina vai.
Kaks miästä piti olla räknäämäs. Toinen kasteli kurkkuansa sillä aikaa ku toinen räknäs jotta vahtu suusta nokkuu.
Ja Kähkönen se kiikkuu.
Se kiikkuu koko päivän.
Söi ja joi ja aina vai kiikkuu. — Iltahan mennes oli jo pääsny yli 4,000.
Ja olis kiikkunu vaikka yän perhän, mutta toiset tykkäsivät jotta se jo piisaa ja sähköttivät ulkomaille jotta:
»Suamalaane Kähkönen notkistellu 4,300 kertaa!»
Sen erän peräst'ei mailmanennätystä polvennotkistukses oo enää noteerattu — —
Nii se käy aina lopuuksi ku suamalaasekki kerkiäävät joukkoho.
Olympialaasten ohjelmastaki on ny Pariisin kisojen jälkehen poistettu monta lajia, — jokk'ei oo enää muille mukavia ku meille.